TEEMA Enemmän uutisia seuroista!

03/2015 PRO 2 – Itella Posti Oy
Enemmän
uutisia
seuroista!
Naisten EM-karsinta alkaa Turussa
Teemu Eskolan valmennusvinkit
Miten APU tuplasi pelaajamääränsä?
Epäasiallisuudet pois Maskussa
TEEMA
2
Pallopiiri
Hajatelmia
N
aisten
Amaajoukkue
aloittaa EMkarsintataipaleensa 17.9.
Turussa. Vastaan asettuva Montenegro ei
liene joukkueellemme eikä
yleisölle se kaikkein tutuin
vastus, mutta hyvä alku karsinalle ja Montenegron lyöminen maistuu varmasti meille
kaikille. Toivon kovasti, että
seurat aktivoituvat ja saamme
katsomoon runsaasti niin tyttö- kuin poikajoukkueitakin.
Olemme piirinä panostaneet
vahvasti tyttö- ja naisjalkapallon kehitykseen ja juuri aloittanut oto-tyttövalmentaja Kalle
Parviainen tulee toivottavasti
pian tutuksi seuroille heidän
kentillään. Syyskuun naisten
maaotteluviikon yhteydessä
Kalle pääsee kertomaan ajatuksiaan ja tutustumaan seuraväkeen, kun järjestämme
tyttöfutisillan. Ilta alkaa naisten maajoukkueen avoimien
harjoitusten seuraamisella ja
jatkuu tyttöseminaarilla. Seuraattehan ilmoitteluamme.
Maaotteluviikon yhteydessä
myös maajoukkuepelaajat jalkautuvat ahkerasti kentälle ja
toivomme, että nämä promotilaisuudet innostavat tyttöjä
entistä enemmän lajin pariin.
Kalle Parviainen aloittaa monia uusia ”juttuja” tyttöjalkapallon kehittämiseksi ja 10.9.
käynnistyvät tyttöjen taitokisatreenit ovat yksi näistä. Lue
lisää nettisivuiltamme ja toisaalla tässä lehdessä olevasta
ilmoituksesta.
…
Tämän vuoden kevät-talvella
tehty Pallopiiri-lehden lukijatutkimus on nyt kunnolla
analysoitu ja tulokset näkyvät
jo tässä lehdessä. Lähdimme
siitä, että kunnioitamme lukijoiden toiveita ja sisältöä
Pääkirjoitus
suunnataan jatkossa näiden
toiveiden mukaan. ”Ihan tavallisesta seurasta” toivottiin
paljon juttuja ja niitä onkin
luvassa nyt ja jatkossa. Uutena palstana aloitamme myös
seurojen itse tuottamat pienet
uutiset seuroissa tapahtuneista kivoista jutuista.
Vinkkejä valmennukseen toivottiin kovasti ja aluevalmentaja Teemu Eskola antaa niitä
tässä lehdessä sivulla 16.
Yksi näkyvä muutos tulee olemaan myös lehden aikataulun
muokkaaminen ensi vuodesta
alkaen. Vuoden ensimmäinen
lehti ilmestyy jatkossa maaliskuun puolivälin paikkeilla,
kesään, touko-kesäkuun taitteeseen, olemme nyt lisänneet
lehden ilmestymisen. Syyskuun ja joulukuun alun lehdet
säilyvät kalenterissa vanhoilla
paikoillaan.
…
Jalkapallokauden päätöksen
lähestyminen tarkoittaa futsalkauden
käynnistymistä.
Futsal on jalkapallojoukkueillekin erinomainen talven
treenimuoto ja futsalin sarjapelit tuovat ”ihan oikeita” kilpailullisia pelejä talveen. Nyt
kaikki
jalkapallojoukkueet
mukaan futsaliin!
Mielenkiintoisia ajatuksiaan
futsalista kertoo muuten Tomi
Tuominen lehden sivulla 17.
Toivotan onnea ja iloa kaikille joukkueille syksyn ratkaisupeleihin. Nähdään naisten
maaottelussa Veritas Stadionilla 17.9.2015!
Jouni Koivuniemi
piirijohtaja
SPL Turun piiri
jouni.koivuniemi
@palloliitto.fi
Pallopiiri
3/2015
Julkaisija:
Suomen Palloliiton
Turun piiri
Yliopistonkatu 31
20100 TURKU
Vastaava toimittaja:
jouni.koivuniemi
@palloliitto.fi
Vakituiset avustajat:
AJ Korhonen, Ilkka Lappi,
Mats Lundberg,
Jani Mesikämmen, Teemu
Nurmi, Juha Tuuna ja Juhavaltteri Salminen.
Kannen kuva: Jussi Eskola
Taitto: Maija Arosuo
Painopaikka:
Salon Lehtitehdas 2015
Levikki: 14 000 kpl
Seuraava Pallopiiri ilmestyy
joulukuussa.
C
upit
Englannissa jo 1800 luvulla ratkaistiin FA cupin mestaruus. Suomessa Palloliiton silloinen puheenjohtaja Juuso Walden toi cup-kilpailun vuonna 1955 myös tänne. Naisten
Suomen Cup aloitettiin vuonna 1981. Juuso Walden lahjoitti Antero Nymanin nimeä
kantavan pokaalin, kun Suomen Cup alkoi 60 vuotta sitten vuonna 1955. Walden nimesi
cup-kannun pari vuotta aikaisemmin menehtyneen valkeakoskelaisen jalkapallotoimijan
mukaan
Ensimmäisen cup-voiton vei cupissa useimmin menestynyt Valkeakosken Haka voitettuaan Helsingin Palloseuran. Turkulainen Väinö Niemi oli ottelussa erotuomarina.
50 vuotta sitten vastakkain cupin finaalissa olivat turkulaiset ÅIFK ja TPS. Asetelma
oli, että ÅIFK oli juuri päättyneestä Mestaruussarjasta pudonnut ja TPS oli varmistanut
nousunsa Suomi-sarjasta mestaruussarjaa. ÅIFK voitti ottelun 1-0. Maali syntyi silloisten maajoukkuemiesten Simo Syrjävaaran ja Aulis Laineen yhteistyönä. Simo syötti ja
Aulis teki. ÅIFK:n lisäksi Suomen Cupin on voittanut TPS kolme kertaa, vuonna 1991
kaatui rangaistuspotkukilpailun jälkeen Kuusysi, 1994 ja 2010 TPS voitti molemmilla
kerroilla HJK:n. Inter on selvinnyt myös voittajien joukkoon vuonna 2009, kun finaalissa
kaatui TamU.
Tänä vuonna pari vuotta sitten Respect Suomen Cupiksi nimetty kilpailu huipentuu
syyskuun lopussa cupin syntysijoilla Valkeakoskella. Finaaliin ovat selvinneet Inter ja
Maarianhaminan IFK. Välieräottelussa IFK voitti selvästi HJK:n ja Inter taisteli vajaalla
Kuopion Palloseuraa vastaan ja voitti ottelun vasta rangaistuspotkukilpailussa.
Naisten Suomen Cupissa voitto on kerran tullut Turkuun. Vuonna 1994 tuli Turkuun
sekä miesten, että naisten cupin voitot. Pyrkivä oli selvinnyt kolmannen kerran finaaliin
ja voitti siinä HJK:n.
Suomen Regions´ Cup ratkeaa myös samana lauantaina Valkeakoskella. Tämä on kilpailu, johon voivat osallistua Kolmosessa tai sitä alemmissa sarjoissa pelaavat joukkueet.
Toinen joukkue on SC KuFu-98 ja toinen on jälleen Turun Pallokerho, joka voitti välierässä Urheilupuiston Yläkentällä Sundom IF:n 1 - 0. Molemmissa finaaleissa on turkulaista jännitystä, joten kannattaa tulla kannustamaan Valkeakoskelle.
Suomen maajoukkue on saanut uuden päävalmentajan, joka kuitenkin aloittaa nykyisen
työtehtävänsä takia vasta vuoden vaihteessa. Silloin on alkaa valmistautuminen MMkarsintaan. Suomi arvottiin viiden maan lohkoon, jossa mukana on muutoin nykyään
näkyvästi esillä olevat maat Turkki ja Ukraina. Kaksi Muuta ovat Kroatia ja Islanti. Nyt
syksyllä on vielä neljä EM-karsintaottelua, vieraissa Kreikka ja Romania sekä kotona
Färsaaret ja Pohjois-Irlanti.
Hyvää syksyä!
Heikki Grönlund
SPL Turun piirin puheenjohtaja
Tässä numerossa
3/2015
Ville Antikainen
tuplasi APU:n
pelaajamäärän
Hajatelmia........ s. 2
Pääkirjoitus
Cupit tulivat Suomeen
60 vuotta sitten ......s. 2
Sosiaalinen media ja
seuramiehen kova työ
toivat tulosta Aurassa.
.................................sivu 7
Seurauutisia ...s. 5
Kuningas
koutsasi
Kupittaalla
SPL Lännen alueen
Tehoryhmäleirillä
huippuvalmennusta
................................sivu 6
6
7
3
Masku kitkee epäasiallisuudet
Pelinohjaajien tutoroinnilla halutaan tukea
nuoria tuomarinalkuja
ja karsia huutelut .
.................................sivu 9
9
13
TEEMA:
NAISJALKAPALLO
Palloliitto houkuttelee naisia futisjohtajiksi
Marika Huurre ja Tuuli Amrahova osallistuvat Naiset jalkapallojohtajina -koulutukseen...............................................................................sivu 10
Avoimin mielin kohti uutta
Kalle Parviainen edistää tyttöjen ja poikien jalkapalloa
täyspäiväisesti ...........................................................sivu 11
Naisten maajoukkue tähtää vuoteen 2017
EM-karsinnan aloitusottelu pelataan Veritaksella
17.9. Montenegroa vastaan ...........................sivu 12
Ovisst EM-kval väntar damlandslaget
Resan mot slutspelet inleds mot Montenegro i Åbo
.....................................................................................sidan 13
Kahden roolin nainen
Iida-Sofia Marttia viihtyy kentällä pelaajana ja
tuomarina ...................................................................sivu 14
Ison maailman malliin
KaaPon ja espanjalaisseuran yhteisleiri on
pelaajien käsialaa ...................................................sivu 15
Laatua lasten valmennukseen
Länsi-Suomen aluevalmentaja,Teemu Eskola, kertoo
millainen jalkapallo on lapsista kivaa ................sivu 16
Puuhastelusta ammattimaisuuteen
Tomi Tuominen on nähnyt futsalin kehityksen s. 17
Kaiman 07 -joukkuetta luotsaavat nuoret
valmentajat...........................................................sivu 18
Pallopiiri tiedottaa......................................sivu 19
Seurailmoituksia..........................................sivu 22
15
16
05
4
Pallopiiri
Seurauutisia
3/2015
Mission in Portugal
Peimari Unitedin C-juniorit
tutustuivat valmentajansa
Hugo Henriquesin kotimaahan ja jalkapallokultturiin osallistumalla Copa da
Ria-turnaukseen Portugalin Aveirossa 30.6.- 7.7.
Puitteet jalkapallolle Por-
tugalissa olivat korkeatasoiset ja järjestelyt toimivat
hienosti.
Peimari Unitedilla on ollut
portugalaisia valmentajia
jo usean vuoden ajan ja
kokemukset ovat olleet
hyviä niin pelaajien kuin
vanhempienkin mielestä.
Lue lisää osoitteesta:
peimariunited.com/
p00tiedotteet.php
5
ÅIFK:n C -tytöt
Saksassa
harjoitusleirillä
Lento AB8073 vei noin 30 uteliasta C-tyttöpelaaja
kohti Berliiniä. Edessä oli harjoitusleiri paikallisen
F.C. Borussia Bad Beltiz seuran vieraana. Viisi tehokasta päivää harjoittelua, turnausta ja kulttuuria.
Kielimuuri murrettiin jalkapallon kielellä, tytöt huomasivat, että maailmallakin pärjää. Saimme seurata
tavallista elämänmenoa saksalaisessa pikkukaupungissa. Samoja asioita tehdään maailmallakin,
kaikilla on samat haasteet. Treenaamalla tytöillä on
mahdollisuus huipullekin; asenne ja motivaatio ratkaisevat
Saimme harjoitella ja keskittyä jalkapalloon, saimme
nähdä saksalaisia tapoja harjoitella ja itse esitellä
meidän tapoja tehdä asioita Kävi ilmi että pienissä
seuroissa on todella paljon vapaaehtoisia, isoissa
seuroissa taas vastaavasti ammattilaisia, jokaisella
on oma rooli jalkapallon parissa. Esim. yksi BB:n
tytöistä kävi harjoittelemassa kerran viikossa Potsdamin kanssa ja ehkä tulevaisuudessa siirtyy heidän
akatemiaan. Eli tehdään oikeasti yhteistyötä.
Lue lisää:fotboll.aifk.fi/joukkueet/2465
Ruskolla sataa
tenavaliigalaisia!
TPS juniorijalkapallo
laajentaa toimintaansa kilpailupuolen lisäksi entistä vahvemmin myös harrastepuolelle. TPS onkin saanut valmiiksi nuorimpien juniori-ikäluokkiensa uusitun alue- ja
organisaatiorakenteen.
TPS on rakentanut myös 3-11-vuotiaille lapsille oman
pelaajapolun, josta avautuu mahdollisuus harrastaa jalkapalloa päiväkodista ensimmäisiin kouluvuosiin.
www.tpsjuniorijalkapallo.fi/uutiset/82539/tps-n-alueellinenjuniorijalkapallotoiminta-kaynnistyy-17-8
ÅIFK:N P02
joukkueelle
kultaa ja Bpojille hopeaa
Norhalnen turnauksessa
Kaarinan Poikien
2001 Keltaiset pitivät suomalaisjoukkueiden lippua
korkealla 30. kerran järjestetyssä Ystävyyskaupunkiturnauksessa, joka huipentui sunnuntaina 26.7. Veritas
Stadionilla pelattuun finaaliin. Finaalissa Kaarinan junioriylpeys kohtasi Pietarin Zenitin, joka oli kuitenkin tällä
kertaa vahvempi lukemin 2-0.
Ennen finaalia KaaPo ei hävinnyt otteluakaan, sillä kaarinalaisten jalkoihin jäivät RoPS, JJK, Dynamo Minsk,
OrPa, TPV sekä välierissä kellistynyt FC Nömme United.
Kunniaa KaaPolle satoi myös turnauksen parhaita palkittaessa, sillä turnauksen pelaajaksi valittiin keltapaitojen
kärjessä tuhojaan tehnyt Emil Peltonen.
Åbo IFK muistaa Suomen Cupvoittajia Veritaksella 6.9.
Suomen Jalkapallon Suomen Cup 1965 oli Cupin yhdestoista järjestämisvuosi. Kilpailuun otti osaa 205 joukkuetta. Loppuotteluun Olympiastadionilla selvisivät
turkulaiset Åbo IFK ja Turun Palloseura. Ottelun voitti
ÅIFK 1-0.
Åbo IFK järjestää muistotilaisuuden Veritaksella 6.9.2015
Miesten Kakkosen-ottelun yhteydessä. Tilaisuuteen kutsutaan kaikki Åbo IFK:n 1965 Suomen Cup-joukkueen
pelaajat. Lisää tietoja: fotboll.aifk.fi
Espanjalainen
valmentaja
vieraili FC Halikon
futsal-leirillä elokuun
alussa.
www.fchalikko.com/uutiset
ÅIFK:n P02 haaste- ja
kilparyhmän pelaajista
koostunut rohkea joukkue
voitti kultaa Norhalnen
kansainvälisessä turnauksessa omassa sarjassaan.
Vastustajat olivat pääosin
Norjasta ja Tanskasta.
Finaalissa kohdattiin SSV
Rantzau Team 1. Kentällä
nähtiin upeita suorituksia ja pojat taistelivat yli
oman tasonsakin! Joukkuehenkeä, johtajuutta,
jännityksen voittamista.
Jalkapalloa parhaimmillaan!
Lue lisää: fotboll.aifk.fi
FC Ruskon Pallon jokakesäiseen jalkapallokouluun
eli tenavaliigaan ilmoittautui ennätysmäiset 103
lasta! FC Ruskon Pallo
ry:n P07 palkitsi sadannen
ilmoittautujat, vahtolasen
Jose Keskisen omalla jalkapallolla. Jose pelaa myös
omalla kotipihalla jalkapalloa ja osallistui aiemmin keväällä FC Ruskon
Pallon ry:n valmentajien
järjestämään päiväkotifutikseen. Uusi oma pallo
kirkasti Josen kasvot ja hän
lupasi jatkaa harjoittelua
ahkerasti.
www.fcruskonpallo.fi/uutiset
6
Pallopiiri
Lännen alueen Tehoryhmä otti mallia huipuilta
Kuningas koutsasi
Kupittaalla
Pelaajat saivat nauttia kahden päivän ajan entisten
huippupelaajien valmennuksesta, sillä treenejä
johtivat Jari Litmanen, pelaajakehityspäällikkö Hannu Tihinen ja nuorten
maajoukkuevalmentaja
Jarkko Wiss yhdessä alueen seurojen talenttivalmentajien ja aluevalmentaja
Teemu Eskolan kanssa.
harjoitteluun, jolla pyrittiin vahvistamaan pelaajien
vahvuuksia
ja
tunnistamaan kehityskohdat. Lisäksi pelaajat saivat
runsaasti tietoa jalkapalloilijan ammatin kovista vaatimuksista suoraan upean
uran tehneiltä ammattilaisilta.
oppiminen.
Esimerkiksi
Kuningas-Litmanen näytti
useamman maagisen mallisuorituksen omasta maalintekotaidostaan.
Leirin
lopussa hän intoutui todelliseen maalitulitukseen ja
nautti erityisesti FC Interin
Kaan Kairisen hienoista
syötöistä.
Yksi harjoitusten opetusmetodi
oli
mallista
”Näiden pelaajien matka
on vasta alussa, mutta pit-
käjänteisellä työllä tulokset
alkavat näkyä joskus 3-5
vuoden päästä. Tyytyväisyys lopettaa kehityksen,
joten pelaajien on koko
ajan jatkettava kaikkien
ominaisuuksien ja taitojen
jalostamista.”,
Litmanen
muistuttaa.
Tehoryhmä-toiminnan lisäksi Jari Litmanen avustaa
Suomen poikamaajoukku-
”Leiri onnistui hyvin. Olosuhteet olivat erinomaiset,
ja pelaajat olivat hyvällä
asenteella
harjoittelussa
mukana. Nämä ovat tärkeimmät lähtökohdat, kun
tällaisia leirejä järjestetään.”, Jari Litmanen iloitsi.
Tehoryhmässä
keskityttiin pelipaikkakohtaiseen
U17 Suomi isännöi syyskuussa
EM-alkukarsinnoissa
Eerikkilässä
ja
Lohjalla pelattavaa lohkoa,
jonka muut joukkueet ovat
Ruotsi, Irlanti ja Malta. Turun piirin pelaajista U17
(-99) maajoukkueen runkomiehiin ovat kuuluneet
muun muassa Turun Palloseuran Juho Montola ja
Albion Ademi.
Jari Litmasen maagiset mallisuoritukset kannustavat
Lännen tehoryhmän pelaajia
pitkäjänteiseen harjoitteluun.
Mallia ottamassa mm. TPS:n
Albion Ademi (vas.)
vastaan?
1) Suomea
X) Walesia
1. Ruotsi voitti kesäkuussa alle 2) Moldovaa
21-vuotiaiden Euroopan mestaruuden. Kyseessä oli Ruotsin 3. Suomi oli mukana nuorten
ensimmäinen EM-kulta tässä EM-kisoissa viimeksi 2009.
Silloin se jäi kovan lohkonsa
ikäluokassa. Mikä maa on
jumboksi ja teki kolmessa
voittanut eniten Euroopan
ottelussa vain yhden maalin.
mestaruuksia alle 21-vuotiKuka kyseisen maalin teki?
aissa?
1) Berat Sadik
1) Italia
X) Teemu Pukki
X) Hollanti
2) Tim Sparv
2) Espanja
Veikkaus
2. Alkulohkossa kisoista pudonneen Englannin turnaus
oli pettymys. Sen sijaan kisoja
edeltäneissä karsinnoissa Englanti kärsi 10 ottelussa vain
yhden pistemenetyksen. Ketä
eiden valmennusta. Hän on
ollut muun muassa syksyn
kotikarsintoihin valmistautuvan U17 (-99) maajoukkueen mukana kevään ja
kesän turnauksissa.
4. Kuka maalivahti päästi kyseisen osuman?
1) David De Gea
X) Joe Hart
2) Manuel Neuer
5. Veikkausliigan aikakaudella
(1990 alkaen) suurin yksittäisen pelaajan maalimäärä
yhdellä kaudella on 23. Kaksi
pelaajaa on vienyt maalipörssin tällä lukemalla. Kuka
viimeksi?
1) Valeri Popovitsh
X) Shefki Kuqi
2) Paulus Roiha
7. Kuka on pelannut eniten
otteluita Suomen pääsarjassa?
1) Ilkka Mäkelä
X) Rami Nieminen
2) Toni Huttunen
8. Millä kaupungilla on kaksoisjohto Suomen miesten
toisen sarjatason (nyk. Ykkönen) maratontaulukossa?
1) Helsingillä
6. Vastaavasti pienin lukema, X) Kokkolalla
jolla Veikkausliigan maalipörs- 2) Kuopiolla
si on voitettu, on 11 maalia.
Tämäkin on käynyt kahdesti. 9. Mikä tämän kauden YkToinen tällä lukemalla maali- kösen joukkueista on korkuninkuuden voittanut pelaa- keimmalla toisen sarjatason
maratontaulukossa?
ja pelaa edelleen. Kuka?
1) MP
1) Jonas Emet
X) TPS
X) Aleksei Kangaskolkka
2) VIFK
2) Rafael
10. Tällä kaudella Suomen
Cupin finaalissa kohtaavat IFK
Mariehamn ja FC Inter. Finaali pelataan Valkeakoskella
Tehtaan kentällä, jonka isäntä
Haka on voittanut HJK:n kanssa eniten cup-mestaruuksia
(12). Mikä seura on tilastossa
kolmantena?
1) MyPa
X) KTP
2) Reipas
Oikea rivi:
112X12XX12
S
uomen
Palloliiton
Lännen
alueen
Tehoryhmä kokoontui
kesäkuun
alussa Turussa.
Kupittaalle kerääntyi toistakymmentä U15-U17 poikamaajoukkue-ehdokasta
koko Länsi-Suomen alueelta.
Rakkaudesta lajiin
3/2015
7
Reilusti aikaa ja markkinointia tuottivat tulosta
Ville Antikainen tuplasi
APU:n pelaajamäärän
K
un Ville Antikainen
oli
viimeksi aktiivinen seuratoimija Auran
Palokunnan Urheilijoissa,
oli APU:ssa noin 250 palloilijaa. Antikainen kävi
välillä valmentamassa Liedossa ja Paimiossa, ja oli jo
laittamassa nappulakenkiä
lopullisesti naulaan, mutta
palasi kuitenkin vanhaan
seuraansa
valmentajaksi
sekä nuorisovastaavaksi.
Hänellä oli selkeä, mutta
haastava tehtävä: APU:ssa
oli pelaajia enää noin 125 ja
luku oli tuplattava vanhalle
tasolle.
SoMella tärkeä rooli
markkinoinnissa
Mies aloitti vuoden 2015
alussa ja jo elokuussa tavoite näyttää toteutuneen.
Antikainen nostaa onnistumisen tärkeimmiksi
tekijöiksi
aktiivisuuden
kunnassa sekä sosiaalisessa
mediassa.
– Olemme lisänneet aktiivisuutta kouluihin sekä
päiväkoteihin ja eskareihin,
joissa on järjestetty muun
muassa Palloliiton futisseikkailuja. Olemme myös
rakentaneet
yhteistyökumppaniverkostoamme
mahdollisimman laajaksi,
Ville Antikainen perustelee
kertoen hyvän esimerkin:
– Muutama vuosina 2003-04
syntynyt tyttö otti yhteyttä
ja ilmoitti halusta tulla pelaamaan jalkapalloa. Kun
sana kiiri tytöltä toiselle, oli
ryhmässä yhtäkkiä 33 pelaajaa. Jalkapallosta ja joukkueesta on tullut saman
ikäisille yhteinen juttu.
– Toisaalta Auranmaalla ei
ole hirveästi harrastusvaihtoehtoja. Jalkapallolle
on positiivinen tilaus, Ville
Antikainen sanoo.
Ville Antikainen on houkutellut suuren
osan auralaislapsista jalkapallon pariin.
Auranmaan
parhaaksi seuraksi
Antikainen haluaa rakentaa APU:sta Auranmaan
parhaan jalkapalloseuran,
mutta myös alueen yhteisen puheenaiheen. Tyttöjoukkueen
esimerkki
osoittaa, mikä merkitys on
sosiaalisuudella ja yhteisöllisyydellä. Antikainen nostaa esiin ylpeyden omasta
kunnasta, omasta kylästä,
omasta seurasta ja omasta
joukkueesta. Ne kasvattavat yhteisöllisyyttä.
– Pienten kuntien seurojen pitää pysyä hengissä.
Urheiluseuratoiminta on
kuin liimaa, se kasvattaa
yhteisöllisyyttä eikä vanhempien tarvitse lähteä
kuskaamaan lapsia harrastamaan minnekään kauas,
nuorisovastaava perustelee.
Ville Antikainen pelasi itse
Auran Palokunnan Urheilijoissa jalkapalloa hieman
vajaa
parikymppiseksi,
kunnes paha polvivamma
pakotti lopettamaan tosissaan pelaamisen.
– Yritin pelailla noin
25-vuotiaaksi, mutta ei siitä
tullut oikein mitään. Höntsääminen onnistuu sentään
vielä nykyäänkin, Antikainen muistelee.
Lajiin voi suhtautua
jo rennommin
Kolmivuorotyötä
tekevä Antikainen sanoo työn
mahdollistavan panostamisen jalkapallotoimintaan ja
hän naurahtaakin lajin vievän aikaa suurin piirtein
niin paljon kuin sen antaa
viedä. Tänä vuonna aikaa
on kulunut kaiken muun
ohessa myös muun muassa
seuran ensimmäisen Hyundai Cupin järjestelyihin.
Antikainen muistelee, että
ei voinut valmentajauransa
alkuaikoina katsella jalkapalloa televisiosta, koska
pelaajat eivät ruudussa liikkuneet niin kuin hän toivoi
ja vaikka kuinka olisi heille
huutanut.
Nyt Antikainen osaa suhtautua jalkapalloon jo ren-
nommin. Lajirakkaus
on silti edelleen erittäin
voimakasta.
– Nuorin lapseni on
1,5-vuotias. Jos hän aloittaa jalkapallon, minullakin
mennee tässä ainakin seuraavat 15 vuotta.
TEEMU NURMI
- tilausajot
- autonvuokraus
- tapahtumakuljetukset
- matkapaketit
www.savonlinja-yhtiot.fi
puh. 020 141 5760, ma-pe 8 -16
Soitto 0201-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa
matkapuhelimista 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt /min.
Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 snt /puhelu
+7,02 snt /min., hinnat sis. alv. 24%.
Hinta on kaikkialta Suomesta sama.
8
Pallopiiri
Ässäkenttähaku on auki
Suomen Palloliitto ja S-RYHMÄ ovat sopineet yhteistyöstä, jonka
tavoitteena on rakennuttaa sata monipuolista lähiliikuntapaikkaa
alakoulujen pihoille Ässäkenttä- ohjelman avulla!
Lasten ja nuorten liikunnan lisääminen on myös hallitusohjelman
eräänä painopisteenä. Lähiliikuntapaikkojen rakentaminen esim.
alakoulujen pihoille tukee tätä yhteiskunnallisesti ja kansanterveydellisesti tärkeää tavoitetta.
Futisgolf Rymättylässä
WWW.POIKKEA.COM 0400-532641
Toimiva ja hyväkuntoinen monitoimikenttä houkuttelee helposti
lapsia liikkumaan.
Nyt on erinomainen mahdollisuus hakea taloudellista tukea monitoimikenttähankkeelle Ässäkenttähaku on alkanut ja päättyy 30.9.2015.
Lisätietoa avustusohjelmasta ja hakuohjeet:
seuraohjelma.fi/seuranhallinto/olosuhteidenkehittaminen/avustusohjelmatjatukimuodot/assakenttaohjelma2014-2017
På svenska:seuraohjelma.fi/seuranhallinto/olosuhteidenkehittaminen/
avustusohjelmatjatukimuodot/assakenttaohjelma2014-2017/programforassaplaner2014-2017
- majoitusta 5 ja 8 hengen mökeissä
- 2 rantasaunaa ja 1 kelluva sauna
- ruokailut ja kokouspaketit, synttärijuhlat junioreille.
- myös nurmikkogolfia ja sikagolfia eläinhahmomailoilla
Vuorokauden
risteily, Amorella
alk.
32 €
B4-hytti
Vuorokauden
risteily, Viking Grace
alk.
44 €
Inside Four -hytti
Piknik-päiväristeily
sis. buffetlounaan
alk.
31 €
hlö
Viihde liikkuu Itämerellä
Tervetuloa tutustumaan Amorellan ja Viking Gracen monipuoliseen viihdetarjontaan. Kaikille on ohjelmaa; tanssia, rokkiklubia,
karaokea, visailuja, sketsejä tai vaikka kirjallisuutta. Viihteen ohella voit nauttia hyvästä ruoasta ja juomasta, kylpyläpalveluista
ja edullisista tax-free-ostoksista. Tervetuloa!
Varaa netissä vikingline.fi
tai soita myyntipalveluumme, puh. 0600 41577 (1,75 €/vastattu puhelu +pvm./mpm.).
Liittymällä Viking Clubiin saat matkasi vielä edullisemmin.
9
09
3/2015
Masku kitkee
epäasiallisuudet
V
uonna 1988
perustettu
jalkapallon
erikoisseura Maskun
Palloseura päätti tarttua joukkueurheilusta
tuttuun
lieveilmiöön
kirjaimellisesti
ruohonjuuritasolla.
Maskussa aloitettiin pelinohjaajatutor-toiminta tämän vuoden toukokuussa.
Erityisesti nuorten pelinohjaajien tueksi kehitetyllä pelinohjaajatutor-toiminnalla
ennaltaehkäistään ennen
kaikkea aikuisten taholta
ilmenevää asiatonta käyttäytymistä, joka kohdistuu
tuomarinuraansa aloitteleviin pelinohjaajiin.
Idea pelinohjaajien tukemiseen on syntynyt käytännön tarpeista. Monet
aloittelevista pelinohjaajista ovat kieltäytyneet jatkamasta harrastustaan heihin
kohdistuneen asiattoman
huutelun ja kritiikin vuoksi.
- Epäasiallisuudet ja häiriökäyttäytymiset
ovat
valitettavasti yleistyneet juniorijalkapalloilun ympärillä. Seurana havahduimme
tähän, kun pelinohjaajien
rekrytoinnista tuli yhä vaikeampaa nuorten junioriotteluihin. Ei voida olettaa,
että nuori pelinohjaaja haluaisi jatkaa harrastuksen
parissa kun vallitseva ilmapiiri otteluissa on niin kriittinen, Maskun Palloseuran
puheenjohtaja Aki Simola
avaa tilannetta.
-Näimme, että tilanteeseen
oli puututtava. Tilanne heijastuu myöhemmin myös
kaikilla pelaamisen tasoilla. Pian alueella on vaikeaa saada tuomareita mihin
tahansa otteluun, jos emme
saa uusia tekijöitä mukaan
pelinohjaaja- ja tuomaritoimintaan.
Toiminnan
voi
jakaa
käytännössä
kolmeen
keskeiseen tekijään: pelinohjaajien henkilökohtainen
tukeminen ja ohjaaminen,
ennaltaehkäisevän informaation levittäminen sekä
varsinaiseen häiriökäyttäytymiseen puuttuminen.
Kesän ajan Rannikkoseudun Nappulaliigan turnauksissa on ollut näkyvästi
läsnä aikuisia pelinohjaajatutoreita, jotka ovat jakaneet tietoa toiminnan
tarkoituksesta ja tarvittaessa puuttuneet hankaliin
tilanteisiin.
-Kesän aikana tavoitteemme on ollut, että meiltä
olisi pelinohjaajatutor paikalla jokaisessa kesän junioritapahtumassa. Olemme
mielestäni pysyneet tavoitteessamme hyvin, Simola
kertoo.
-Tiedot kentän laidalta ovat
kertoneet, että huutelu tuomareille on vähentynyt
ja otteluiden ilmapiiri on
parantunut. Seuran tarkoituksena on jatkaa pelinohjaajatutor-toimintaa myös
ensi kaudella, Simola jatkaa.
ANTTI-JUSSI KORHONEN
Tutor Joni Mäkinen tukee pelinojaaja Juho Haapalaa ja tulee tarvittaessa apuun hankalissa tilanteissa. Kuvat Harri Lehto.
10
TEEMA: Naisjalkapallo
Pallopiiri
Palloliitto houkuttelee
naisia futisjohtajiksi
N
aiset ovat
aliedustettuina suomalaisen
jalkapallon
toimijoiden
ja päätöksentekijöiden joukossa.
Suomen Palloliitto linjasi
vuonna 2009, että naistoimijoiden määrän pitäisi
olla suhteessa tyttö- ja naispelaajien määrään.
Tällä hetkellä noin joka neljäs pelipassipelaaja on tyttö
tai nainen. Taustatoimijoiden joukossa naisia on suhteessa paljon vähemmän.
Palloliitto käynnistikin keväällä naiset jalkapallojohtajina -koulutuksen, jonka
tarkoitus on edistää naisten
osallistumista jalkapallon
päätöksentekoon.
- On vanha perinne, että
urheilu on varsin miehinen maailma. Naisten pitää
tulla mukaan hieman kyynärpäätaktiikalla. Toisaalta
naiset tarvitsevat hieman
tönimistä ja suostuttelua,
jotta ylipäätään lähtevät
mukaan, pohtii Turun
Nappulaliigan jäsenpalvelusihteeri Marika Huurre.
Koulutukseen osallistuva
Huurre toivoo jalkapallon
pariin lisää naistoimijoita.
- Tämä ei missään nimessä
ole pelkästään sukupuolitai naisasiakysymys, vaan
kyse on ylipäätään siitä,
että jalkapallon pariin saadaan hyviä toimijoita. Olen
kuitenkin innoissani jokaisesta hyvästä naistoimijasta, Huurre korostaa.
- Pyrin ylipäätään kouluttamaan itseäni, jotta voisin tehdä työni paremmin.
Tämä koulutus on yksi osa
sitä. Verkostoituminen on
yksi koulutuksen kiistattomia hyötyjä. Lisäksi etsin
eväitä, joilla seuratoimintaa
voisi kehittää, Huurre kertoo.
Marika Huurre kouluttautuu, jotta voisi tehdä työnsä
hyvin. Myös verkostoituminen on tärkeää.
”
Koulutuksen
myötä olen saanut käsitystä,
miten johtaja-asemaan voi päästä.
Eteneminen voi olla
vaikeaa
Tuuli Amrahova aloitti jalkapallon pelaamisen kuusivuotiaana ja on siitä lähtien
ollut mukana lajissa. Viimeiset pari vuotta hän on
toiminut tyttöjoukkueiden
valmentajana Turun Nappulaliigassa Kupittaan alueella.
Niin ikään koulutukseen
osallistuvan Amrahovan
tavoitteena on jonakin päivänä saada jalkapallosta
työ.
- Koulutuksen myötä olen
saanut käsitystä, miten
johtaja-asemaan voi päästä. Ala on miesvaltainen, ja
moni nainen ei välttämättä
edes tiedä, miten toimijaksi
voi päästä, Amrahova näkee.
- On hienoa, että tällaisia
koulutuksia järjestetään. Se
luo pätevyyttä, Amrahova
näkee.
”
Huipputasollakaan suomalaisessa jalkapallossa
ei ole naisjohtajia
jonoksi asti.
Asenteellisuus yhä
ongelma
Sekä Huurre että Amrahova kertovat ajoittain
kohdanneensa naisena ennakkoluuloja jalkapallopii-
reissä.
- Kyllä asenteellisuutta
huomaa, ei tosin kaikkien
toimijoiden kanssa. Pätevyyttään joutuu toden teolla todistelemaan. Täytyy
pitää todella hyvää huolta
siitä, miltä vaikuttaa ulospäin. Fiksulla käytöksellä
asenteet hälvenevät, Amrahova kertoo.
Huipputasollakaan
suomalaisessa jalkapallossa ei
ole naisjohtajia jonoksi asti.
Huurre arvelee, että korke-
an profiilin esikuva voisi
edesauttaa naistoimijoiden
määrän kasvua.
- Ehdottomasti olisi tärkeää, että joihinkin näkyviin,
merkittäviin tehtäviin saataisiin tienraivaajia. Innostavia naisia, jotka luottavat
itseensä, uskaltavat puhua
ja olla esillä, Huurre toivoo.
JUHAVALTTERI
SALMINEN
Jazzin johdossa kaarinalaisväriä
Kaarinalaislähtöinen Katariina Lindstedt, 27, on
ollut nuoresta iästään huolimatta aktiivisesti mukana
jalkapallon johtotehtävissä.
Lindstedt vaikutti Porin
Jazzin organisaatiossa vuodesta 2012 tämän vuoden
heinäkuuhun. Aluksi hän
vaikutti Pori Cupin taustalla.
Loppuvuonna 2013 hän
aloitti Jazzin hallintopäällikkönä, ja loppuvuodesta
2014 menneeseen heinäkuuhun Lindstedt oli miesten Ykkösessä pelaavan
edustusjoukkueen taustayhtiön vt. toimitusjohtaja.
- Aluksi mietitytti, miten
minuun suhtaudutaan naisena miesvaltaisella alalla. Todellisuudessa asia ei
kuitenkaan noussut juurikaan esiin. Joissain tilanteissa ennakkoluuloja oli
tosin nähtävissä, Lindstedt
kuvailee.
Lindstedt tervehtii Pallolii-
ton naiset jalkapallojohtajina -koulutusta ilolla.
- Se on varmasti hyvä verkostoitumiskeino. Monella
voi olla kynnys lähteä naisena mukaan seuratoimintaan.
Lindstedtin oma tulevaisuus on tällä hetkellä auki, mutta veri vetää
jalkapallon
ympärille.
- Edelleen kiinnostaa viedä lajikulttuuria eteenpäin.
Toivottavasti olen tulevaisuudessa mukana lajissa.
TEEMA: Naisjalkapallo
3/2015
11
Piiri pestasi
oto-tyttövalmentajan
S
uomalaisen jalkapallon keskeisiin kipukohtiin
on
toistuvasti
luettu
asiansa
osaavien
ammattivalmentajien vähyys
junioritasolla. Turun piirissä asiaan on saatu pieneltä
osin monia hyödyttävä parannus. Kalle Parviainen,
32, valittiin kesällä Palloliiton Turun piirin osa-aikaiseksi
tyttövalmentajaksi.
Heti perään FC Inter pestasi entisen puolustajansa
alle 15-vuotiaiden junioriikäluokkien
valmennuspäälliköksi.
Kaksi puolipäiväistä pestiä takaavat sen, että Parviainen
voi
keskittyä
täyspäiväisesti juniorityön
kehittämiseen.
Turkuun
vuonna 2011 siirtynyt Parviainen ei ehtinyt Interpaidassa pelata montakaan
peliä, sillä pahat polvivammat pakottivat Huuhkajissakin nähdyn pakin
lopettamaan uransa ennenaikaisesti.
Pelivuosista ei kuitenkaan
jäänyt maltilliselle miehelle
hampaankoloon todisteltavaa valmentajan roolissa,
vaan hän kokee siirtymän
luontevana. Parviainen on
aiemmin kouluttautunut
liikuntaneuvojaksi ja liikunnanohjaajaksi.
– Tavallaan tämä oli luonnollinen tie minulle. Se oli
selvää, että teen liikunnan
parissa töitä opintojenkin
puolesta. Olen onnellinen,
että se työ löytyi vielä jalka-
pallon parista, Parviainen
pohtii.
Aiemmin näin itseni vielä enemmän koulupuolelle
suuntautuvaksi,
mutta nämä pestit ovat todella mieluisia molemmat.
Ne ovat molemmat kasvatusta ja valmennusta,
suurella innolla lähden rakentamaan uutta.
Toinen
pitkäaikainen
jalkapalloyhteisön
puheenaihe on kotimaisen pelaajatuotannon heikkous.
Yksilöllisen valmennuksen
painotuksia on toisteltu
vuosia, mutta tulokset antavat vielä odottaa itseään.
Entinen huippupelaaja näkee pulmat tutulla tavalla.
– Jos katsoo millaisia pelaajia maamme parhaat ovat,
kai se on aika selvää, että
isot vahvuudet puuttuvat
monesti. Maalintekijöitä ja
muiden pelipaikkojen spesialisteja ei tule tarpeeksi.
Siitä on paljon puhuttu, että
yksilöllinen valmennus ja
pelaaja laitetaan keskiöön,
mutta se on pitkä tie, että
toimintakulttuuria saadaan
muutettua, Parviainen tuumaa.
Tyttövalmennus
uutta
Parviainen toimi jo pelaajauransa loppusuoralla Interin akatemiavalmentajana,
joten kylmiltään altaan syvään päätyyn hän ei ole hypännyt. Mutta Turun piirin
tyttövalmentajana
hän
loikkaa aivan uuteen teh-
tävään ilman suurempaa
kokemusta. Hän korostaa
lähteneensä elokuun alussa
itsekin opin tielle, nöyränä
ja avoimin mielin.
– Tyttöpuoli on itselle vielä
uusi asia jalkapallon osalta, siihen kiinni pääseminen vaatii paljon töitä. Ekat
viikot ovat kuluneet suunnittelussa, kentälle en ole
vielä ehtinyt, mutta meillä
on hyvä tiimi. Uskon, että
saadaan paljon hyvää aikaan, Parviainen arvioi.
Parviaisen pesti on osa
Turun piirin panostusta
tyttöjalkapalloilun kehittämiseen alueen seuroissa.
Oto-valmentajan apua on
tarjolla kaikille kiinnostuneille seuroille. Seurakäyntien lisäksi Parviainen on
mukana tyttöjen haavitoi-
minnassa sekä uutena toimintamuotona
alkavissa
tyttöjen taitokouluissa.
Uutena tulokkaana hän
ei aio lähteä ensitöikseen
mestaroimaan tiukkoja linjanvetoja seuratoimijoille.
– Homma etenee pitkälti
seurojen tarpeen mukaan,
riippuen siitä, millaista
apua kukin valmentaja kaipaa ja miten pystyn siinä
olemaan avuksi. Ei ole tarkoitus mennä harjoituskentälle ja kertoa yhtä minun
mielestä oikeaa tapaa tehdä
asioita. Haluan auttaa valmentajia kehittämään omaa
toimintaansa, eikä niin, että
vain minun läsnä ollessani
asiat ovat kunnossa, Parviainen toteaa.
JANI MESIKÄMMEN
Kalle Parviainen
32 vuotta
Kotijoukoissa vaimo ja kolme
tytärtä
Asuinpaikka: Littoinen
Liikunnanohjaaja AMK
Veikkausliigassa pelaajana:
KuPS 2001-2005
- valittiin Veikkausliigan Vuoden tulokkaaksi 2001
FC Haka 2006-2010
FC Inter Turku 2011-2013
A-maaottelut: 1
U21 ja poikien maaottelut: 8
Toiminut FC Interin Akatemia-valmentajana 2012-2015
Kalle
Parviainen
auttaa
tyttöseuroja
kehittymään.
12 TEEMA: Naisjalkapallo
14
Pallopiiri
Naisten tähtäin vuodessa 2017
E
M-finaalipaikka
vuonna 2017 on
täysin realistinen
tavoitteemme,
sanoo naisten
maajoukkuevalmentaja Andrée Jeglertz. Sen
eteen täytyy tehdä vain töitä. Jo
tämän syksyn kolmessa ottelussa tulemme näkemään, tuottaako
työmme tuloksia.
Ensimmäinen koetinkivi pelataan Veritas Stadionilla syyskuun 17. päivänä Montenegroa
vastaan. Ennen vuoden vaihdetta kohtaa joukkue myös Irlannin
ja Espanjan.
- Suomen lohko on mielenkiintoinen. Portugali ja Irlanti
ovat viime vuosina satsanneet
naisjalkapalloon. Päävastustajamme tulevat varmasti viemään
pisteitä toisiltaan. En usko että
kukaan karkaa ennen aikojaan.
Ellei Suomi sitten…
- Suomalainen naisjalkapallo
on kovien haasteiden edessä.
Kuuluimme pitkään Euroopan
parhaaseen tusinaan, mutta nyt
olemme sijalla 15. Töitä on siis
tehtävä. Esimerkiksi liigaa tulisi
kehittää niin, että se tukisi paremmin kansainvälisiä otteluita.
pelaajasta A-ryhmään valikoituu
20-25 pelaajaan.
- Olemme menettäneet kovia
nimiä, kuten Sanna Talonen,
Susanna Lehtinen ja Annica
Sjölund. Heidän tilalleen täytyy
löytää nuoria pelaajia sopivassa
suhteessa, jotta joukkue pysyy
balanssissa.
Naispelaajat ovat usein parhaimmillaan 26-28 vuoden iässä.
Huippuhetkiään elävät varmastikin Anna Westerlund, Maija
Saari, Emmi Alanen, Annika
Kukkonen, Linda Sällström sekä
maalivahdit Minna Meriluoto ja
Tinja-Riikka Korpela.
Naisten maajoukkuepelaajista
puolella osoite on ulkomailla,
toinen puoli pelaa kotimaassa.
- En näe suurta ero näiden pelaajien välillä. Ulkomaille lähteminen ei tarkoita sitä, että tulee
automaattisesti paremmaksi
jalkapalloilijaksi. Paljon riippuu
siitä, kuinka paljon on itse valmis antamaan, kuinka paljon saa
peliaikaa ja niin edelleen. Osa
suomalaisista liigajoukkueista
treenaa yhtä paljon kuin Ruotsin
eliittijoukkueissa, Jeglertz vannoo.
Kova vaihtuvuus
Kuvat Jussi Eskola
Viimeisten vuosien aikana maajoukkuepelaajat ovat vaihtuneet
tiuhaan tahtiin. 80-90 testatusta
Maajoukkuevalmentaja. Andrée Jeglertzin mukaan
töitä on tehtävä, jotta asema saadaan pidettyä.
Maajoukkueen runkopelaaja,
paraislainen Anna Westerlund,
pelaa Norjan Lilleströmissä.
Landslagstränare. Andrée Jeglertz säger att damfotbollen i Finland står inför stora prövningar de kommande åren.
Stöttepelare. Rutinerade Anna
Westerlund från Pargas spelar
numera i norska Lilleström.
TEEMA: Naisjalkapallo
3/2015
13
Resan mot slutspelet inleds mot Montenegro i Åbo
Ovisst EM-kval väntar
damlandslaget
A
tt ta oss
till EMslutspelet
2017 är
absolut vårt mål. Det
är ett realistiskt mål
som vi jobbar för varje dag. Inledningen
på kvalet med tre matcher under hösten blir
ett kvitto på hur bra vi
har gjort jobbet.
– Jag gissar att vi och
våra huvudkonkurrenter kommer att ta
poäng av varandra.
Det kommer att spelas
mycket i kors. Jag tror
inte att ett lag sticker i
väg med en gång. Om
någon gör det får det
förstås gärna vara Finland.
Utsikterna att nå
slutspelet i NederDet säger damlandsla- länderna om två år är
tämligen goda. Samtgets tränare Andrée
Jeglertz inför kvalstar- liga åtta gruppvinnare
och de sex tvåor som
ten mot Montenegro
samlat flest poäng
på Veritas Stadion i
mot de fyra främsta
Åbo den 17 septemlagen i sina grupper
ber. Innan året är till
ända ska Finland även går direkt till EM. De
möta Irland borta och två övriga grupptvåorna gör upp om
Spanien hemma.
den sista platsen i ett
playoffmöte hemma
– Det är en intressant
och borta.
grupp vi hamnat i.
Spanien är favorit till
att ta direktplatsen till – Damfotbollen i
Finland står inför en
EM. Den pressen får
hel del utmaningar
de gärna ha. Men vi
under de kommande
måste behandla alla
våra motståndare med åren. Från att länge ha
tillhört topp tolv i Eurespekt för att inte
ropa är vi nu nere på
tappa onödiga poäng
15:e plats i rankingen.
på vägen.
Vi måste hela tiden
jobba för att bli bätNya nationer på
tre. Till exempel måsframmarsch
te den inhemska ligan
utvecklas så att den
Jeglertz höjer också
får en mer internatiotvå varningens finnell anpassning.
grar för Portugal och
Irland som de senaste
åren satsat mer på den
kvinnliga fotbollen än
tidigare.
Enorm omsättning
spelare
De senaste 3–4 åren
har spelaromsättningen i landslagen varit
överdrivet stor. 80–90
spelare har testats och
under de två närmsta
kvalen är det nödvändigt att banta ner
A-truppen till 20–25
spelare. I det nya
U23-landslaget, som
nyligen slog Danmark
med uddamålet, kan
stommen utgöras av
några fler.
– Det är många unga
som håller på att slå
sig in i A-landslaget.
Från VM-kvalet har
vi tappat några tongivande namn som Sanna Talonen, Susanna
Lehtinen och Annica
Sjölund.
Dessa behöver ersättas av yngre förmågor
i en lämplig ström.
För att nå framgång är
det viktigt att mixen
mellan äldre och nya
spelare i landslaget är
i balans.
– Ett antal yngre kommer att få ett större
ansvar men vi kan
inte enbart ha ungdomar i nyckelrollerna.
Inom den kvinnliga
fotbollen står många
på toppen då de är
26–28 år gamla. Just
nu har vi flera spelare
som inom ett par når
den åldern.
Till dem som under den förestående
kvalkampanjen befinner sig i karriärens zenit hör Anna
Westerlund, Maija
Saari, Emmi Alanen,
Annika Kukkonen,
Linda Sällström samt
målvakterna Minna
Meriluoto och TinjaRiikka Korpela.
Klubbmiljön avgör
Av dem som nu tillhör damlandslaget
har halva gruppen
utländska klubbadresser medan resten
kommer från ligan.
– Att så många spelar
i hemlandet är i sig inget problem. Man blir
inte per automatik en
bättre fotbollsspelare
bara för att man flyttar
utomlands. Det handlar mer om hurudan
klubb man kommer
till. Om satsninger är
hundraprocentig, hur
regelbundet man får
spela och dylika faktorer.
– Man måste se till
individens bästa. Att
den klubb man för
tillfället spelar för
kan erbjuda de bästa
förutsättningarna. En
del finländska ligalag
tränar lika mycket
som svenska elitklubbar. Om jag fick önska
mig något skulle det
vara att några fler av
landslagsspelarna
skulle finnas i europeiska topplag.
Varning för tidig
gallring
För att man också
hemma i Finland ska
kunna utvecklas som
spelare stöder Bollförbundet klubbarna
ekonomiskt. De som
vill satsa helhjärtat på
fotbollen ska ges bättre förutsättningar att
göra det. Var i landet
man råkar bo får inte
utgöra nån skillnad.
– Vi gör allt vi kan
för att hjälpa dem
som vill träna mycket.
Men en liten nation
som Finland har inte
råd med att gallra för
tidigt bland talangerna. Det finns ingen
forskning som styrker
att man tidigt kan
identifiera dem som i
vuxen ålder når toppen.
MATS LUNDBERG
14
TEEMA: Naisjalkapallo
Pallopiiri
Iida-Sofia Marttia viihtyy kentällä pelaajana ja tuomarina
Kahden roolin nainen
”
Hyvä tuomari
hoitaa annetut
hommat ja pitää
ottelun näpeissään.
Iida-Sofia Marttia ei halua
tehdä valintaa pelaamisen
ja tuomaroinnin välillä. Pelaajana tietenkin haluaa
mahdollisimman hyväksi ja
samoin tuomarina. Naisten
Liigaa olisi kiva päästä tuomitsemaan, hän miettii.
1999
syntyneen
IidaSofia
Marttian
jalkapallouran alkumetrit kulkivat samoja polkuja kuin monen
muun tyttöjuniorin.
Seitsemänvuotiaana
ensikosketus
Nappulaliigaan, vuosien
saatossa Kaupparin
kautta KaaPoon ja
TPS:aan. Viime vuosina Marttia on ollut
myös ikäkausimaajoukkueiden vakiokalustoa.
Parin viime vuoden
aikana Marttia on
edennyt lupaavasti
myös toisella saralla. Oman pelaamisen
ohella hän on myös
tuominnut
pelejä
muun muassa naisten Kakkosessa.
- Olin ensin vain pelinohjaajana. Se sujui
ja minulle ehdotettiin erotuomarikurssin käymistä. Moni
oli sitä mieltä, että
voisin sopia erotuomariksi. Sitten menin kurssille, aloin
tuomita ja vähitellen
tuomarihommat ovat
lisääntyneet, kun pelit ovat menneet hyvin, Marttia kertaa
pari vuotta sitten alkaneen tuomariuran
vaiheita.
mitä kentällä tapahtuu. Jotkin pienet
hipaisut menevät väkisinkin ohi, jos on
vähän muiden pelaajien takana. Sijoittuminen on tosi tärkeää
tuomarille. Se ei ole
ihan niin helppo juttu kuin katsomossa
voisi luulla.
Vanhan
totuuden
mukaan hyvä tuomari on näkymätön.
Aina jos erotuomari
tekee virheen, on hän
nopeasti pelaajien ja
yleisön hampaissa.
Aiemmin Marttia oli
itse herkästi arvostelemassa tuomioita.
Kun hän on katsonut
peliä myös tuomarin
vinkkelistä, on löytynyt myös pelaajana
aiempaa enemmän
ymmärrystä oikeudenjakajia kohtaan.
- Olen oppinut arvostamaan tuomareiden
tekemää työtä. Tuomari ei vaan millään
näe aina kaikkea,
Ottelu näpeissä
- Hyvä tuomari hoitaa annetut hommat
ja pitää ottelun näpeissään.
Tuomarin homma on siinä
mielessä samanlaista kuin pelaaminen,
että tuomarina kehittyy tuomitsemalla.
Se vaatii harjoittelua,
eivätkä asiat tapahdu
sormia
napsauttamalla. Jokainen ottelu kehittää, kun tulee
jotain uutta, Marttia
miettii.
- Myös pelaaminen
on hyödyttänyt tuomitsemista.
Peliä
osaa katsoa pelaajan
kannalta, hän jatkaa.
Pelaajat
punnitaan
usein tasaisissa peleissä, kun yksi tilanne voi kääntää pelin
suuntaan tai toiseen.
Marttian mukaan tasaiset pelit ovat myös
tuomarille haastavin
paikka.
- Ne ovat kaikkein
vaikeimpia
hetkiä,
jos tasaisessa matsissa peli on tasan
loppuhetkillä. Silloin
tietää, että oma yksittäinen tuomio voi
ratkaista koko pelin.
Marttia on tuomariuransa aikana ehtinyt tuomita myös
vanhempien pelejä
ja myös poikien Anuorten otteluita.
- Ennen peliä tuli vähän sellaisia katseita,
että osaako tuo tuomaroida ollenkaan.
Yllätyin positiivisesti.
Yllättävän vähän tuli
mitään
negatiivista. Pelin jälkeen sain
kehujakin, muistelee
Marttia ensimmäistä
tuomaroimaansa poikien peliä.
Marttian arkeen ei
paljon vapaahetkiä
mahdu, kun hän yhdistää opiskelemisen,
pelaamisen ja tuomaroinnin. Tänä syksynä Marttiaa odottavat
uudet haasteet, sillä
liikunnanohjauksen perustutkinnon
opiskelu vei hänet
opiskelemaan Tampereelle. Samalla pelipaita vaihtui TPS:n
raitapaidasta toisen
perinteisen
seuran
väreihin, kun Marttia jatkossa edustaa
Ilvestä.
- Pelien, koulun ja
tuomitsemisen yhdistäminen on aika
raskas paketti, mutta
yritän jatkaa pelaamista ja tuomitsemista rinnakkain niin
kauan kuin mahdollista. Kumpaakin haluaisin tehdä.
ILKKA LAPPI
15
3/2015
Jalkapalloa ja kansainvälistä vuorovaikutusta. Erasmus + - ohjelman kautta saatu rahoitus
mahdollisti Can Vidalet -seuran vierailun Kaarinassa. Kuvat Sarianna Lehtinen.
Ison maailman malliin
KaaPon ja
espanjalaisseuran
yhteisleiri on
pelaajien
käsialaa
K
esäpäivä
kaarinalaiskentällä
näyttää tavanomaiselta.
Keinonurmella häärää joukko innokkaita nuoria jalkapallon
parissa. Tällaisia jalkapalloleirejä Suomen suvi
on pullollaan. Lähempää
tarkastellen kaikki ei kuitenkaan ole tavanomaista.
Kentällä häärii valmentajia
huomattava määrä, ja palloilun tuoksinasta erottuu
ainakin kolmea eri kieltä
– suomea, espanjaa ja englantia.
Pintaa raaputtaessa KaaPon ja barcelonalaisen Can
Vidalet -seuran junioreiden yhteisleirillä moni asia
poikkeaa tavallisesta. Espanjalaisvierailu mahdollistui, kun kaarinalaisseura
sai hankkeelle rahoitusta
Erasmus+ -ohjelman kautta. Seurat löysivät toisensa
KaaPonkin käyttämän espanjalaisen Soccer Services
-yrityksen kautta.
Kesäkuussa viikon mittai-
sella leirillä nähtiin paitsi
taitavia espanjalaisnuoria,
myös tukku heidän valmentajiaan. Leirin koko ohjelma – harjoituksia myöten
–ei tosin ollut valmentajien
käsialaa, vaan se kasattiin
nuorten osallistujien ehdoilla.
– Lähtökohta oli se, että
tytöt ja pojat viihtyvät
täällä, tapaavat uusia ihmisiä ja oppivat kieliäkin.
Meille valmentajille anti
on yhteistyön tekeminen.
Mutta isoin asia on Erasmus-kuvion kautta nuorten osallistuminen, kertoo
leirin toteutumisesta ison
vastuun kantanut KaaPon
Toni Ekroos.
Uudenlaisen lähestymistavan keskiössä oli alusta asti
pohtia, mikä on nuorten
rooli seuran toiminnassa,
ja hakea konkreettisia ratkaisuja heidän äänensä saamiseksi kuuluviin omassa
harrastuksessaan.
– Harjoitusten ideat tulivat nuorilta, koutsien tehtävä on ollut huolehtia
siitä, miten se käytännössä
järjestetään. Kaikki oheisohjelma on myös pitkälti
heiltä, ennen leiriä tavattiin
4–5 kertaa ja suunniteltiin
porukalla. Leirin aikana
käydään sitä läpi, miten
lähestymistapaa saadaan
siirrettyä seuratoimintaan,
Ekroos toteaa.
KaaPon C-tytöissä pelaava Suvihelmi Oksanen on
tyytyväinen leirin antiin
ja sen toteuttamistapaan.
Hän arvelee, että nuorten
harrastajien kuunteleminen
voisi toimia syksyn tullen
arkioloissakin.
– Saatiin tyhjät aikataulut,
johon kaikki saivat tehdä
ehdotuksia, ja niistä yhdisteltiin sitten kaikille sopiva runko leirille. Se tuntui
mukavalta, kun sai itsekin
vaikuttaa, Oksanen kertaa.
Ekroos näkisi mieluusti
toimintatavan
ulottuvan
laajemminkin seuransa toimintaan. Hän linjaa, että
kilpaseurassa vaatimustason asettamisen on syytä
tulla valmentajilta, mutta
kaikkeen muuhun voidaan
kysyä panosta myös harrastajilta. Ekroosin mukaan
osallistuvaan
aktiivisuuteen kasvaminen etenee
pienin askelin, nuoria kas-
vatetaan siihen aivan kuin
heitä koulitaan vastuullisiksi yhteiskunnan jäseniksi.
– Meille iso juttu on kokonaisvaltainen valmennus.
Emme voi olla pelkästään
kiinnostuneita siitä, oppiiko joku lajiteknisiä asioita,
vaan ollaan kiinnostuneita
myös heidän kasvustaan
ihmisinä, jotta pelaajista
saadaan kaikki potentiaali
ulos. Jokaista pitää pystyä
valmentamaan ja ymmärtämään yksilönä, ihan jo
huippupelaajien
kasvattamisen kannalta, Ekroos
pohtii.
Uusien ajatusten testaamisen ohella yhteisleiri
tarjoaa paljon myös lajiosaamisen kannalta. Suomalaisvalmentajille viikon
mittainen tilaisuus tiiviiseen
vuorovaikutukseen
on melko ainutlaatuista.
Vaikka kaarinalaiset ovat
jalkapallo-osaamisen suhteen hyötyvänä osapuolena, Ekroos korostaa myös
vieraiden
tyytyväisyyttä
saamiinsa oppeihin ja kokemuksiin.
– Kyllä hekin ihastelevat
esimerkiksi sitä, miten
meillä järjestetään seuran
toimintaa, miten kohdellaan pelaajia, ja miten saamme vapaaehtoisia mukaan
toimintaan. Ja moni näistä
lapsista ei ole ennen käynyt edes Barcelonan ulkopuolella. Heille tämä on
valmentajia myöten ainutkertainen kokemus.
Ja mikä tärkeintä, kaikilla on leirillä hauskaa. Eikä
oppi lopu harjoitusten
päättyessä.
– Ainakin englantia oppii,
ja vähän espanjaakin, kun
yrittää näiden vieraiden
kanssa puhua. Olisi se aika
kivaa Espanjaankin mennä sitten seuraavaksi, Suvihelmi Oksanen tuumaa.
Seuraavan leirin pitäminen
vastavuoroisesti Espanjassa on jo käynyt seurajohdonkin mielessä.
JANI MESIKÄMMEN
16
Valmennus
Pallopiiri
Laatua lasten
valmennukseen
nna
pelaajan päättää
Monet aikuiset muistavat omasta lapsuudestaan
junioriotteluita,
joiden
jälkeen pienen pelaajan
olotila oli hyvin hämmentynyt ja hölmistynyt. Pelit
liian isoilla kentillä, joita
oli vaikea hahmottaa, olivat yhtä sekamelskaa, kun
tunteenpuuskan
valtaamat valmentajat huusivat
kilpaa kentän laidalla ohjeita pelaajille, kirosivat
epäonnistumisia ja vaativat
maaleja. Toisella puolella
vanhemmat tekivät samaa
vielä moninkertaisina. Pelin jälkeen pelaajan mieleen
hiipi vain yksi asia: en osaa
tätä lajia yhtään.
Nykyisin toiminta kentänlaidoilla on kehittynyt
ja sivistynyt. Valmentajat
keskittyvät yhä useammin antamaan positiivista
vahvistavaa palautetta onnistuneista
suorituksista
ja konkreettista korjaavaa
palautetta, kun suoritukset
sitä vaativat. Myös vanhempien antama ohjeistus
on vähentynyt – ei kadonnut, mutta vähentynyt.
Edelleen toki esiintyy myös
”pelinjohtamista”, joka vie
pelaajalta vastuun omasta päätöksenteostaan. Kun
pallolliselle pelaajalle kerrotaan kentänlaidalta, mitä
seuraavaksi tehdä, hänen
omia päätöksentekotaitojaan ei tarvita, eivätkä ne
kehity. Pahinta on, kun pieni pelaaja saa eri puolilta
kenttää erilaisia neuvoja.
Silloin syntyy vain turhautumista, joka pahimmillaan
Kuva Markku Neiramaa
A
Pallopiiri –lehteen on palautteen mukaan toivottu
lisää valmennuksellista
sisältöä, joten lehden toimituskunta on päättänyt
vastata tarpeeseen.
Suomen Palloliiton LänsiSuomen aluevalmentaja
Teemu Eskola avaa valmennuspalstan kolumnilla,
jossa hän käsittelee tärkeitä
laadukkaan lasten jalkapallovalmennuksen tekijöitä pihapelejä unohtamatta.
sammuttaa palon koko peliä kohtaan.
Luo päätöksentekoa
vaativa ympäristö
”Vanhan liiton” jalkapalloharjoituksissa valmentaja
oli (ja edelleen on) auktoriteetti, joka kertoo tiukasti,
mitä tehdään. Harjoituksissa on selvät rivit ja jonot.
Liikkeet tehdään selkeästi
tötsiltä tötsille. Pelaajan ei
tarvitse havaita mitään, ei
miettiä mitään, ei päättää
mitään.
Kuvatun kaltainen harjoittelu tappaa pelaajan
kehityksen
tehokkaasti.
Jalkapallo on peli, jossa jokainen pelaaja tekee lukemattomia päätöksiä koko
pelin ajan. Päätökset pelaaja tekee havaintojensa
perusteella. Havaintoihin
pelaaja käyttää aistejaan:
näköä, kuuloa ja tuntoa.
Pelaajan
päätöksentekotaidot (esimerkiksi min-
ne liikun, milloin, missä
asennossa ja niin edelleen)
kehittyvät, kun hän saa
kokemusta erilaisista pelin
tilanteista – omissa harjoituksissa ja peleissä sekä
katsomalla muiden pelejä.
Pelin pelaaminen on jatkuvaa havainnointia (näkö,
kuulo, tunto), havaintojen
analysointia (päätöksentekotaidot eli ”pelikäsitys”)
ja päätösten viemistä toimintaan (kaikki palloton
liikkuminen, kaikki pallolliset suoritukset: syötänkö,
kuljetanko jne.). Hyvä valmentaja saa kaikkiin harjoituksiin luotua havainto
-> analyysi -> päätös -> toiminta –ketjun.
Peli opettaa
Valmentajan ensimmäinen
tehtävä on luoda ympäristö, jossa pelaaja itse tekee
päätöksensä kulloisessakin
tilanteessa havaintojensa
perusteella.
Peli on aina tällainen har-
joite, kunhan pelin annetaan virrata, eikä se pääty
koskaan (esim. riistoon).
Mutta myös nopeus-, ketteryys-, syöttö-, kuljetus-,
aivan kaikkiin harjoituksiin
saa havainnoinnin ja päätöksenteon mukaan, kunhan valmentaja ymmärtää
ja haluaa luoda jatkuvaa
päätöksentekoa vaativan
ympäristön.
Erinomainen
valmentaja
pystyy
vauhdittamaan
pelaajan
päätöksenteon kehittymistä
tekemällä oikeita kysymyksiä, antamalla hyviä malleja
ja ohjaamalla pelaajia oivaltamaan pelistä olennaisen.
Mutta liian moni valmentaja opettaa liikaa, liian aikaisin ja sellaisia asioita,
joita ei itsekään hallitse.
Onkin ensiarvoisen tärkeää, että valmentaja tietää,
mitkä ovat juuri siinä ikäluokassa, jossa hän toimii
olennaiset asiat, joita juuri
sen ikäisten jalkapalloilijoiden tulisi osata.
Liian usein esimerkiksi alle
9-vuotiaiden valmentajilla
on liian suuri tarve kaataa
lasten niskaan kaikki jalka
pallo-oppi, joka heille itselleen on muodostunut
vuosikymmenten
aikana. Mutta ei ensimmäisen
luokan matematiikan tunneillakaan opeteta potenssilaskua!
TEEMU ESKOLA
Havainnointi- ja
päätöksentekokyvyt
korostuvat murrosiän jalkapallopeleissä
Tomi Vänttisen Jyväskylän yliopistossa tekemän väitöskirjan tulokset
antoivat viitteitä siitä, että jalkapallo-spesifit havainnointi- ja päätöksentekokyvyt olivat vanhimmassa
U17 (B-nuoret) ikäryhmässä niin
tärkeässä osassa, ettei heikkouksia
näissä ominaisuuksissa pystytä
enää kompensoimaan paremmilla
motorisilla kyvyillä.
Jalkapallo-spesifejä havainnointija päätöksentekotaitoja tulisikin tämän vuoksi korostaa voimakkaasti
jalkapalloharjoittelussa.
Futsal
3/2015
Pihapelit
kunniaan
Entisaikojen pelimiehet muistelevat usein kasvaneensa
tuntikausia kestäneissä katu- ja
puistopeleissä. Koska nämä
pihapelit ovat vähentyneet, meidän pitäisi pystyä luomaan uutta
pihapelikulttuuria. Sen luomiseksi pitää miettiä, mitä laatutekijöitä pihapeleissä on.
Pihapeleissä ei ole liivejä, joten
pelaajan on tehtävä havaintoja
normaalia peliä tehokkaammin.
Hänen pitää tunnistaa oma
pelikaverinsa ja vastustajat ulkomuodosta todella nopeasti.
Pihapeleissä lapset ovat itsenäisiä, mikä opettaa vastuunkantoa,
ongelmanratkaisua ja yhteistyötaitoja. Pihapelit tuomitaan itse,
otetaan kaikki huomioon, tehdään tasaiset sakit, vaikka sitten
toinen joukkue pelaisi useamman pelaajan vajaalla, kunhan
peli on tasainen. Pihapelit pelataan epäsymmetrisillä kentillä
ja usein epätasaisilla pinnoilla,
mikä antaa oman haasteensa
pallon kesyttämiseen.
Pihapelit ovat hauskoja. Niissä
on aina oma tarinallisuutensa.
Kuka on kulloinkin ronaldo,
kuka messi, joku aina myös joku
paikallinen suuruus.
Näitä elementtejä valmentajan
pitäisi saada tuotua myös lasten
jalkapalloharjoituksiin. Ei kannata pelätä heittäytymistä mukaan
lasten tarinoihin. Se innostaa,
inspiroi ja sytyttää peli-ilon!
Ei kannata vierastaa myöskään
pelejä ilman liivejä. Tai pelejä
joissa eri otteluiden kentät menevät ristikkäin.Luo siis kaaospelejä, jotka ovat lapsille normaalia
peliä vaativampia ympäristöjä,
”yliärsyttävät” aisteja ja pakottavat havainnoimaan ja tarkasti.
Ihan jo fyysisten törmäystenkin
välttämiseksi. Äläkä ainakaan
koe taakkaa aikuismaisen jalkapallon ”opettamisesta”. Peli-ilo
ja intensiteetti ovat lasten jalkapallon tärkeimmät laatutekijät:
lasten hymy ja hiki.
17
Tomi Tuominen on nähnyt futsalin kehityksen
Puuhastelusta
ammattimaisuuteen
Tomi Tuominen
(oik.) ohjaa
TPK-pestinsä
jälkeen FC
Halikon U21pelaajia. Valmennusoppia
Tuominen haki
kesällä Belfastista.
S
uomalainen futsal on ottanut viime vuosina ison
askeleen talkoovoimin
tapahtuvasta pienen piirin puuhastelusta kohti
ammattimaisempaa
ja
tavoitteellisempaa ajattelua.
Näin kertoo Turun Pallokerhossa
pitkään vaikuttanut ja täksi kaudeksi FC Halikon U21-liigajoukkueen
päävalmentajaksi siirtynyt turkulainen Tomi Tuominen.
Suurin syy lajin kehittymiseen on
ollut kroatialaisen Mico Marticin
palkkaaminen Suomen maajoukkueen päävalmentajaksi ja Palloliiton
futsalkoulutuksen rakentajaksi.
- Sen jälkeen kun Martic tuli Suomeen (tammikuu 2013), niin pelilliseen ja taktiseen osaamiseemme
on tullut valtava muutos. Martic on
nostanut vaatimustasoa. Hän on ehdottomasti yksi maailman parhaista
futsalvalmentajista, Tuominen hehkuttaa.
- Pelaajien taitotaso on noussut ja
liiga on nyt huomattavasti tasokkaampi, vielä viime kauden TPK:ta
liigassa valmentanut Tuominen jatkaa.
Tuominen sai kuulla kesällä Pohjois-Irlannissa Belfastissa UEFA:n
koulutuksessa, että Suomea jopa
kadehditaan.
- Tanskalainen valmentaja kertoi,
että Suomi on tällä hetkellä viisi
vuotta heitä edellä.
Ja jotta etumatka säilyisi, on Palloliitossa kehitetty futsaliin samanlaista
valmennuskoulutusjärjestelmää
kuin jalkapallon puolella.
Futsal ei ole peikko
Kehityksestä huolimatta futsalilla riittää ongelmia ratkottavanaan.
Puuttuu tekijöitä, puuttuu sitoutumista. Esimerkiksi TPK luopui
liigapaikastaan, koska pelaajat loppuivat kesken liigakarsinnan.
Myös Turun piirin futsalissa riittää
parannettavaa. Esimerkiksi Salossa
salitilanne on vielä hyvä, mutta Turussa auttamattoman vaikea.
- Turun piiri on tällä hetkellä Helsingin kanssa samalla tasolla, mutta
Tamperetta ja Keski-Suomea jäljessä, Tuominen vertailee.
Laji elääkin useimmilla paikkakunnilla vasta pioneerivaihetta.
Kulttuurin juurruttaminen on hidasta.
- Yksi iso este (kasvulle) on se, että
edelleen moni jalkapallovalmentaja näkee futsalin peikkona ja loukkaantumisherkkänä lajina. Heille
pitäisi tehdä selväksi, että kumpikin
laji palvelee toista, eikä futsalissa
tule sen enempää loukkaantumisia
kuin jalkapallossa, Tuominen kertoo.
- Tällä hetkellä tilanne on jo se, että
jos pelaaja aikoo pärjätä futsalissa
Suomen tasolla, tulee hänen erikoistua futsaliin. Se ei kuitenkaan poissulje jalkapallon harrastamista.
Ulkomaille voi
myös futsalissa
päästä
Tuominen muistuttaa, että jos
nuori pelaaja haluaa joskus pelata
ulkomailla, on futsalissa siihen huomattavasti helpompi tie kuin jalkapallossa.
- Me olemme luoneet viime vuosina
niin paljon suhteita ulkomaille esimerkiksi Marticin ja Panu Aution
kautta, että paikkoja luulisi järjestyvän.
Ja ulkomailla futsalin arvo tunnustetaan.
- Esimerkiksi kaikki Espanjan jalkapallon suurseurat, kuten Barcelona
ja Real Madrid, ovat palkanneet
oman futsalvalmentajan, Tuominen
tietää.
JUHA TUUNA
18
Seuraesittely
Pallopiiri
Severi Marttila on valmentanut Kaiman 07:n pelaajia jo jalkapallokoulusta asti. Harjoituksissa on aina riittänyt vauhtia ja vilinää.
Kaiman 07 -joukkuetta
luotsaavat nuoret valmentajat
VIIKKO-OHJELMA
17.8.
harjoitukset kello 17.3018.30 Riihikosken urheilukentällä.
19.8.
harjoitukset kello 17.3019.00 Riihikosken urheilukentällä.
22.8.
kotipelit Riihikosken urheilukentällä, PöKa Keltaiset
- SoVo, PöKa Keltaiset - FC RP
kello 9.30-12.
23.8.
kotipelit Riihikosken urheilukentällä PöKa Mustat - MynPa, PöKa Mustat - TPS kello
10.30-13.00.
P
öytyän Kaiman vuonna
2007
syntyneiden
joukkueen
valmennuskolmikko ei ole iällä pilattu.
Kokemus karttuu kuitenkin
Severi Marttilalla, Heikki
Simolalla ja Jimmy Enbergillä koko ajan ja innokkuuttahan tänä vuonna 16
vuotta täyttävillä valmentajilla on jo valmiiksi.
– Tämä kolmikko hakee
vertaistaan, Kaiman valmennuspäällikkö Marko
Reinikainen kehuu.
Vanhemmat kiittelevät valmentajia
Valmentajapojat laittavat
treenit pystyyn. Kahdessa
ryhmässä syötellään palloa
kartioiden rajaamalla alueella. Nauru raikaa, hiki
lentää, ajatus karkailee.
Valmentajat
pysäyttävät
välillä harjoitteen ja muistuttavat
keskittymisestä.
Hauskuuden keskellä ei
aina muistu mieleen, mitä
pitikään tehdä.
Lapset ovat tykästyneet
valmentajiin ja Marttila,
Simola sekä Enberg pelaajiinsa. Yhteistä historiaa on
jo jalkapallokoulusta, jossa
joukkue koottiin pari vuotta sitten. Jo silloin nuoret
valmentajat ottivat ryhmän
hoteisiinsa.
– Ensimmäisissä harjoituksissa oli kova miettiminen,
että mitähän tässä pitäisi
tehdä.
– Vanhemmilta on tullut
kiitosta eikä kritiikkiä ole
kuulunut miltään suunnalta, pojat kertovat.
Riihikoski on joukkueen kotipesä
Joukkue, jossa on parisen
kymmentä pelaajaa, joukossa pari tyttöäkin, koostuu lähes täysin Pöytyän
Riihikosken lapsista. Muutamia pelaajia on tullut Oripäästä sekä Kyröstä.
Kesäisin toiminta keskittyy
Riihikosken kentälle, talvikaudella Kisariihi-halliin
sekä Elisenvaaran ja Kyrön
koulurakennuksiin. Moni
pelaa jalkapallon lisäksi
salibandya tai pesäpalloa,
joka on suuri laji Pöytyällä.
Kaiman 07 -joukkueella on
kauden ulkopuolella yhdet
harjoitukset viikkoa kohti.
Keväästä syksyyn treenataan kahdesti viikossa yhteensä 2,5 tuntia. Määrä ei
ole päätä huimaava, mutta tuntuma palloon pysyy
monella lapsella hyvin
hanskassa myös harjoitusten ulkopuolella. Palloa
potkitaan kuulemma innokkaasti koulun välitunneilla.
– Sen näkee hyvin, ketkä
pelaavat palloa vapaa-ajallakin, Marko Reinikainen
sanoo.
Kaksi tasavahvaa
joukkuetta
Kaima 07 pelaa F8:n Ykkö-
sessä kahdella joukkueella.
Joukkueenjohto on halunnut luoda kaksi tasavahvaa
kokoonpanoa.
Perussarjan lisäksi joukkue osallistuu Maskun talvisarjaan ja
oli tällä kaudella mukana muun muassa Auran
Hyundai Cupissa sekä Piikkiön Medialiiga Cupissa.
Tulokset ovat olleet vaihtelevia, mutta kehitystä
tapahtuu koko ajan yksilötasolla. Se motivoi eniten
nuorta valmentajakolmikkoa.
– Homma toimii, kun on
hauskaa, ja sitä tässä porukassa riittää.
TEEMU NURMI
Pallopiiri tiedottaa 1919
3/2015
Taitokisatreenejä
tytöille
Turun piiri järjestää Impivaaran jalkapallohallissa taitokisatreenejä tytöille 10.9
– 15.10 välisenä aikana. Harjoituksissa
pelaajille järjestetään taitokilpailusääntöjen mukaisesti asetetut olosuhteet, joissa
pelaajalla on mahdollisuus päästä viikoittain kehittämään pelissä ja taitokilpailuissa
tarvittavia taitoja, sekä seuraamaan omaa
kehitystään.
Tytöille suunnatut treenit käynnistyvät
10.9. alkaen torstaisin klo 15-16. Harjoituskertoja on kuusi ja viimeinen harjoitus on
15.10. Turun piirin loppukilpailut järjestetään Impivaaran jalkapallohallissa 20.10.
Valmentajana toimii Kalle Parviainen.
Valmennuspäällikön
Syysterveiset
Valmentajakoulutus
E- ja D koulutukset jatkuvat uudistetun seuravetoisen
mallin mukaisesti. Nettisivuiltamme löydät vastuuseurat sekä kouluttajat. Voit olla suoraan kouluttajiin
ja seuroihin yhteydessä E- D tason koulutuksista. Voit
toki kysyä lisää myös allekirjoittaneelta
www.palloliitto.fi/turku/koulutus/
valmennuskoulutus/e-tasowww.palloliitto.fi/turku/
koulutus/valmennuskoulutus/d-taso/alue-ja-seurakoulutukset
Valmennukseen otetaan 20 ensimmäisenä ilmoittautunutta tyttöä. Kurssin hinta on
30 euroa. Ilmoittautuminen www.palloliitto.fi/turku/taitokilpailutreenit-tytoille
C kurssia ollaan uudistamassa. Seuraava C valmentajakoulutus käynnistyy syksyn/talven aikana. Lisätietoa ja ilmoittautumiset www.palloliitto.fi/turku/
koulutus/valmennuskoulutus/c-taso
Kilpailutoiminta tiedottaa
UEFA B -koulutus käynnistyy alkuvuodesta 2016.
Koulutus kestää koko vuoden 2016. Tarkemmat ajankohdat ja ilmoittautumisohjeet ilmoitetaan syksyn
aikana nettisivuilla
• Ilmoittautuminen talven 2015-2016 futsalsarjoihin on käynnissä ResultCodessa 27.8. - 25.9. Miesten Kakkosessa ilmoittautuminen päättyy kuitenkin jo perjantaina 18.9.
• Futsalsarjat alkavat pääsääntöisesti loka-marraskuun taitteessa. Toivomme seurojen varaavan salivuoroja 26.10.2015
– 27.3.2016 väliselle ajalle futsalin sarjaotteluita varten. Turnausmuotoisissa sarjoissa ottelut vievät kolme tuntia + salin
valmistelu ja siivous.
Miesten Kakkonen pelataan 17.10.2015 – 13.3.2016.
• Kesän 2016 Etelä-Länsi –liigaan ja Alueliigaan ilmoittautumisesta tiedotetaan
tarkemmin kyseisten ikäluokkien joukkueita ja seuroja kun lopulliset päivämäärät varmistuvat. Alustavasti ilmoittautuminen kuitenkin tulisi päättymään
1.11.2015.
• Muutoksena aikaisempiin vuosiin piirikiintiöstä Turun piirille kuuluvat paikat
D13, C14 ja C15-poikien Alueliigoihin kaudelle 2016 määräytyvät suoraan tämän
kesän sarjasijoitusten perusteella (kesän 2016 D13-poikien paikat tulevat kesän
2015 D12-poikien sarjan perusteella jne.) . Piirikiintiöiden 10 paikkaa Alueliigoihin muodostuvat 2015 Etelä-Länsi Liigan läntisen alueen putoajista ja 2015
syksyn Alueliigojen parhaista. Lopuista paikoista pelataan edelleen alueelliset
karsinnat. Kauden 2016 D12-poikiin karsinnat pelataan kaikista 12-paikasta, koska Alueliigatoiminta ja sarjataulukolliset sarjat alkavat tästä ikäluokasta.
• Kesällä 2016 kaikki nuorten 7v7 ja 9v9-sarjat muuttuvat 8v8-sarjoiksi.
Aikuisten ja KKI-sarjojen osalta päätöstä ei ole vielä tehty.
Pelaajakoulutus
Kesän 2015 Piirijoukkuecupit olivat jälleen menestyksellisiä valintojen suhteen. Tyttöjen piirijoukkueista
All Stars valinnat saivat Riina Isokääntä FC Halikko
(-00), Matilda Heikkilä TPS (-00), Felicia Fasström FC
Halikko (-00), Roosa Lehtonen TPS (-00), Kiira Lehtonen TPS (-00), Nelly Lehtilä TPS (-00), Juulia Sainio
TPS (-01), Rosa Niemi TPS (-01), Miina Koivisto TuPy
(-01), Nella Vuoriranta SalPa (-01) ja poikien puolella Eetu-Matti Perämäki TPS (-01), Eemil Kahala TPS
(-01), Elias Mastokangas KaaPo (-01). Onnea valituille.
Piirijoukkuetoiminta
-01 syntyneillä tytöillä jatkuu piirijoukkuetoiminta
normaalisti syksyllä. SPL Talenttihaaveista piirijoukkuetoiminnan piiriin siirtyvät -02 tytöt ja pojat
SPL Talenttihaavit
2003 syntyneet tytöt ja pojat jatkavat haavi-ikäluokassa. Piiri järjestää sekä SPL Talentti-, että piirihaavitoimintaa tälle ikäluokalle. 2004 syntyneille vastaava
toiminta käynnistyy alkuvuonna 2016.
-00 syntyneiden tyttöjen ja -01 syntyneiden poikien
piirijoukkuetoiminnat päättyivät tähän kauteen. Jatkossa ikäluokat kuuluvat aluejoukkue- ja maajoukkuetoimintojen piiriin.
Turun piiri haluaa jälleen kiittää kaikkia piirivalmentajia, seuravalmentajia ja ennen kaikkea pelaajia hyvästä yhteistyöstä ja menestyksestä.
Pelaajakoulutuskalenteri 2015-2016
Piirin sivuille tulee syyskuun aikana täydentymään
eri ikäluokkien toimintakalenterit. Kalentereita tehdessämme otamme huomioon seurojen tarpeet ja
sovitamme tapahtumamme niin, että ne palvelisivat
pelaajia parhaiten.
Piirin pelaajakoulutuksesta löytyy lisätietoja piirin
nettisivuilta www.palloliitto.fi/turku/pelaajakehitys/piirijoukkueet
Vesa Mäki
piirin valmennuspäällikkö
20
Pallopiiri
Hyvä syy tulla Sokos Hotelliin No 52
Polskutellen
TURUUS
TULE TAI SOITA JA VARAA
MAKSUTON
SUUNNITTELUAIKA
KOTIISI SINULLE SOPIVAAN
AJANKOHTAAN!
Puustelli ALL INCLUSIVE -palvelukonseptimme
ydinajatus on, että voimme palvella juuri Sinua
kaikissa keittiöremonttiin liittyvissä asioissa
mahdollisimman hyvin ja joustavasti.
Suunnittelusta asennukseen - takuutyönä.
TULE KUULEMAAN LISÄÄ!
Ryhmäedut
Break Sokos Hotel Caribiassa
Kylpyläkäynti:
ma–pe 5 € /hlö
la–su, arkipyhät ja sesongit 9 € /hlö
(sesonkiviikot 1, 8, 42, 52, 53)
Hinta sisältää kylpyläkäynnin (ei aikarajaa).
Kotipizzasta:
PS.
HYÖDYNNÄ MYÖS
YHTEISTYÖSSÄ
WWW.PUUSTELLI.FI
SPL/PUUSTELLI
YHTEISTYÖEDUT.
SOITA
0400 860 828
JA KYSY LISÄÄ!
Jarno Rantala
TURKU: Puutarhakatu 19 B
RAISIO: Itäniityntie 14
p. 0400 860 828
PUUSTELLI – TAITAVA VIIMEISTELIJÄ
pizza 2 täytteellä 7 € /hlö
(kinkku-ananas tai pariloitu kananpoika-ananas)
Hesburgerista:
Salaatti + juoma (0,4 l) 8,40 € /hlö
Kerrosateria + pehmyt 6,50 € /hlö
Etu voimassa 21.12.2015 saakka. Etu koskee ryhmiä min.
10 hlöä, hinnat edellyttävät yhden yhtenäisen ruoan valintaa.
Varaukset tehtävä etukäteen. Edellytämme ryhmiltä vähintään
1 huoltajaa / 6 lasta kohden.
Lisätiedot ja varaukset:
Break Sokos Hotel Caribian myyntipalvelu,
puh. 020 1234 602 (ark. klo 8–17), [email protected].
Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin:
Lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min
TUTUSTU UUSIIN HOTELLITYYPPEIHIMME
JA VARAA AINA EDULLISIMPAAN HINTAAN:
SOKOSHOTELS.FI >
Hinta on vapaa-ajan alkaen-hinta S-ryhmän asiakasomistajille, muille hintaan
lisätään 9 €/huone/vrk. Hinta vaihtelee valitsemasi päivän mukaan. Tarjoushintaisia
huoneita on rajoitettu määrä.
Pallopiiri tiedottaa
3/2015
21
Testaa sääntötuntemuksesi!
Vastaus 1
Vaihtopelaaja saa mennä pelikentälle vasta,
kun vaihdettava pelaaja on jättänyt pelikentän, ja kun hän saa erotuomarilta siihen
luvan. Pelaajavaihto on toteutunut, kun
vaihtopelaaja on astunut pelikentälle (sääntökirjan sivu 12)
Kysymys 1:
Koska pelaajavaihto on sääntöjen mukaan toteutunut?
Kysymys 2:
Pelaaja on paitsioasemassa ja pelaa palloa. Missä
pelinjatkamistavoissa (3 kpl) paitsioasema ei kuitenkaan ole tuomittava?
Vastaus 2
Maalipotkussa, rajaheitossa ja kulmapotkussa. (sääntökirjan sivu 29)
Kysymys 3:
Pallon ollessa pelissä kentällä oleva pelaaja heittää
kohtuuttomalla voimalla juomapullolla kentän ulkopuolella olevaa vastajoukkueen vaihtopelaajaa.
Erotuomarin ratkaisu?
Vastaus 3
Erotuomari katkaisee pelin ja poistaa pelaajan kentältä väkivaltaisen käyttäytymisen
takia. Peliä jatketaan epäsuoralla vapaapotkulla paikasta, missä pallo oli silloin kun
peli katkaistiin. Raportti kilpailun järjestäjälle. (sääntökirjan sivut 105-106)
Kysymykset laati Jenni Mahlamäki,
Naisten Liigan avustava erotuomari ja piirin erotuomarikoulu
Harrastepelaajien
syys-ja talvikausi
2015-2014
Tapahtumat ovat avoimia kaikille, eikä pelaajien tarvitse kuulua
seuraan. SPL:n harrastepassin voi halutessaan lunastaa.
Happi Hourz -kuntofutis
Aikuisille miehille, naisille, isoille ja pienille sopiva kuntoilumuoto
kivassa porukassa asiantuntevassa ohjauksessa.
Sunnuntaina 15.11. on SPL Turun piirin joukkueiden mahdollista lähteä
erikoishintaiselle piknik-risteilylle. Risteily on mukava tapa juhlistaa kauden päättymistä yhdessä joukkueen kanssa.
Varaamalla kokoustilan käyttöönsä joukkue voi järjestää vaikka oman
palkitsemistilaisuuden matkan yhteydessä.
Päiväristeily Turku-Maarianhamina m/p.
5v5
Hytit lisämaksusta:
- 30,00 koko Inside Standard B4 -hytti menomat-
Pelaamiseen oikeuttavan Happi Hourz -kortin voi ostaa SPL Turun
piirin toimistolta arkisin klo 9-16 tai sen voi lunastaa maksukuittia
vastaan pelipaikalla.
Futsalerotuomarikurssien ajankohdat ja futsalerotuomareiden peruskurssihaku piirin nettisivuilla:
www.palloliitto.fi/turku/koulutus/erotuomarikoulutus/
futsalerotuomarikoulutus
25 €/hlö
6-11 v. 6,50 € , 12-17 v. 10,50 €
29.10. saakka Urheilupuiston Yläkentällä torstaisin ja sunnuntaisin klo 21-22 1.11. alkaen Impivaaran jalkapallohallissa sunnuntaisin klo 21-22
Lisätiedot www.palloliitto.fi/turku/harrastejalkapallo
Harraste- ja kilpailukoordinaattori [email protected],
040-5829 369
Matkat + lounas menomatkalla ruokajuomineen
kalla
- 38,00 koko Inside Four I4 -hytti paluumatkalla
Kokoustilamaksu:
Hinta/henkilö/alkava tunti 4,00
Hintaan sisältyy kahvi/tee ja hedelmiä.
Buffet-lounas voidaan vaihtaa Buffet-päivälliseen, lisämaksu 8,00/
aikuinen, nuorten ja lasten hinta sama.
Varaukset: Viking Linen Ryhmä- ja kokousmatkat, Pirjo Moilanen
p. (02) 3331 343
[email protected]
22
Seurailmoituksia
04- ja 05-syntyneet
FC Interiin
FC Interin panostus nuoriin saa jatkoa, kun syksyllä aloittavien
ikäryhmien valmentajiksi on nimetty kokeneita valmentajia.
2004-syntyneiden vastuuvalmentajana tulee toimimaan
A-valmentajatutkinnon suorittanut Kari Hautala, ja haastejoukkueen valmentajaksi tulee entinen Veikkausliigapelaaja Jani
Mäenpää.
FC Inter laajentaa syksyllä toimintaansa myös 2005-syntyneisiin poikiin. Tämän ikäryhmän valmentajina toimivat A-valmentajatutkinnon suorittanut Matti Raho sekä seuran pitkäaikainen
valmentaja Jari Hovi.
Ikäryhmien toiminta alkaa syksyllä, mutta jo nyt voi ilmoittautua mukaan: [email protected]
Ensimmäiset tutustumistapahtumat:
- pojille harjoitukset (Kupittaa 2) ja vanhemmille infotilaisuus
(Veritas Stadion, 3. krs.)
2004-syntyneet pojat
ti 15.9. klo 17.00
2005-syntyneet pojat
ke 16.9. klo 17.00
YHTEYDENOTOT:
Kari Hautala puh. 040-5175385
Jani Mäenpää puh. 0400-412202
YHTEYDENOTOT:
Matti Raho puh. 050-3228101
Jari Hovi puh. 040-5591553
Pallopiiri
Tervetuloa mukaan
Futsal
U21 liiga
Turun Weikkojen
jalkapallotoimintaan!
Kisa-Veikot lähtee tulevalle
kaudelle Palloliiton
valtakunnalliseen Futsal U21
liigaan. Kisurien U21-liigajoukkue on ainoa futsalin
liigatasolla Turussa.
Käy tutustumassa ryhmiimme:
Futsalin huipulle pyrkiville
nuorille pelaajille!
Hieno mahdollisuus näyttää
osamistaan:
-95, -96, -97, -98 syntyneet
Lisätietoa:
Raimo Niemi, 044 9181092
ja
Rauno Help, 050 5247141
[email protected]
www.turunkisaveikot.fi/
TUNL etsii pelaajia
kilpajoukkueisiin!
Kaarinan Pojat ry hakee valmentajia eri ikäluokkien joukkueisiin
Kaarinan Pojat ry (KaaPo) pyrkii ikään ja tavoitteisiin katsomatta luomaan kaikille tasapuoliset mahdollisuudet harrastaa lajia tasoaan vastaavassa ryhmässä. Seuran tärkein
urheilullinen tavoite on kasvattaa pelaajia ja
valmentajia paitsi seuran omiin edustusjoukkueisiin, myös kansalliselle ja kansainväliselle
huipulle.
Seuralla on toimintaa yli 20 joukkueessa ja
ryhmässä, sekä tytöissä että pojissa. Seuralla on myös Kakkosessa pelaava miesten ja
Nelosessa pelaava naisten edustusjoukkue.
Seuran A-pojat pelaavat kaudella 2015 SMsarjassa ja B-tytöt Ykkösessä. Kaudella 2015
seuralla on toiminnassaan yli 500 pelaajaa,
noin 150 toimihenkilöä ja yhteensä yli 700 jäsentä.
Tarjoamme laadukkaasti hoidetun seuran,
hyvät olosuhteet, kouluttautumismahdollisuudet sekä valmennuspäällikön ja valmennuksen koordinaattoreiden sekä seuran
kirjatun valmennuslinjan tuen. Pääset myös
toimimaan seuran kanssa yhteistyössä toimivan espanjalaisen Soccer Servicesin kanssa ja
näet aitiopaikalta Sami Hyypiä Akatemiankin
kanssa yhteistyötä tekevän yrityksen Ekkonovalmennusmetodin toteutumisen käytännössä.
KaaPossa pääset kehittämään osaamistasi
hyvässä ja hyvähenkisessä ympäristössä,
kokeneiden ja menestyneiden valmentajakollegoiden kanssa yhdessä työskennellen.
Panostamme valmennuksen laatuun ja osaamisen kehittämiseen suunnitelmallisesti ja
pitkäjänteisesti toimien.
Lisätiedot ja tiedustelut
Valmennuspäällikkö Hannu Paatelo
0400 722 407
[email protected]
Kaarinan Pojat on vuonna 1958 perustettu
jalkapallon erikoisseura, jonka tavoitteena on yhteistyössä muiden kaarinalaisten
seurojen kanssa olla vahva kasvattajaseura.
Vihreä-Valkoinen
tie ViVa
18.8.2015 8:53:34
kilpajoukkueisiin!
Turun Nappulaliiga
UUSIA JOUKKUEITA
perustaa kilpajoukkueen
P04
Myös
joukkueet
2004
syntyneille
ja
täydentää 2003
kilpajoukkuetta.
P05
Info 16.9.2015
P06
Impivaara, jp-halli
,
2004 kokeilujakso
alkaa
P07
kokoustila klo 18.00
ti 29.9.2015
- kilpa ja -harraste
2004 kokeilujakso alkaa
ti 29.9.2015
Ilmoittautumiset
Pauli Koski 040-5540809
2003 pelaaja: sovi
kokeilujaksostasi
Juha Rannikko 0400226458
Tervetuloa!
Turun Weikot Jalkapallo ry tarjoaa kaiken ikäisille jalkapallon harrastajille runsaasti eri vaihtoehtoja
koulutettujen ohjaajien vetäminä.
Joukkueemme harjoittelevat kesällä 2009 valmistuneella seuran omalla Raunistulan
keinonurmikentällä. Kentältä on varattavissa vuoroja myös muille käyttäjille.
Lue lisää: www.turunweikot.fi/jalkapallo-raunistulan-kentta
Poikien juniorijoukkueet: A19 (96/97), B17 (98/99), P00, P02, P03
Tyttöjen juniorijoukkueet: T03
Aikuisten joukkueet:
Naiset edustusjoukkue (N1), Naiset 2-, 3- ja 4-joukkueet,
Miehet edustusjoukkue (M3), Miehet 2 (M5)-, 3- (M6), 4- (M35), 5- (M45)
AJANKOHTAISTA
Syksyllä perustettavat uudet joukkueet, jotka aloittavat toimintansa syyskuun aikana:
T04, T05, T06/07, T08/09, P04, P05, P06/07, P08/09
Lisäksi seurassa toimivat Futiskerhot 3-6 –vuotiaille lapsille. Kerhot alkavat syyskuun alussa.
Mikäli haluat tulla mukaan jalkapallotoimintaamme pelaajana tai toimihenkilönä, ota rohkeasti
yhteyttä:
Puheenjohtaja: Ari Jalonen 050 052 1625 [email protected]
Sihteeri: Veera Normasto 040 355 7325 veera.normasto@turunweikot.
Valmennuspäällikkö: Marion Hällfors 040 720 2997 [email protected]
Nuorisotoiminnanjohtaja: Mika Salonen 044 061 4141 [email protected]
2007-2009 TYTTÖ
Tule mukaan
Tule mukaan
vanhempiTurun Nappulaliigan
lapsifutikseen!
tyttöjoukkueisiin!
Vanhempi-lapsijalkapalloryhmät
on
Pääset pelaamaan
tarkoitettu 3-4-vuotiaille tytöille ja pojille sekä
heidän vanhemmilleen.
Voit tulla mukaan
kivassa porukassa
ja yhden tai
useamman lapsesi kanssa samanaikaisesti.
hyvissä olosuhteissa.
Ryhmien vetäjänä toimii kokenut jalkapallovalmentaja ja erityisopettaja
Jukka-Pekka Perälä, jolla on pitkä kokemus eri ikäisten kanssa toimimisesta.
Lisätiedot
Vanhempi-lapsifutiksessa on kaksi ryhmää, jotka kokoontuvat sunnuntaisin
JuhaEnsimmäinen
Rannikko ryhmä on klo 10.30 – 11.30 ja toinen
Kupittaan alasalissa.
ryhmä klo 11.30 - 12.30. Ryhmät aloittavat sunnuntaina 11.10.2015.
0400-226
458
Kausimaksu on 60 €/syyskausi
ja 100 €/kevätkausi.
Ilmoittautumiset sähköpostilla osoitteeseen [email protected].
Kerro ilmoittautumisessasi lapsen nimi ja mihin ryhmään haluatte
ilmoittautua. Lähetämme ilmoittautuneille kausimaksulaskun, jonka
maksamalla vahvistatte
paikkanne ryhmässä.
va
Lue lisää toiminnasta
www.tpsjuniorijalkapallo.fi.
Yhteyshenkilö:
Jukka-Pekka Perälä
[email protected]
puh. 0400 295 952
Ilmoittaudu heti, sillä paikkoja
paik
on rajoitetusti!
www.kaapo.fi
TUNL etsii pelaajia
18082015_pallopiiri_valmentajat.indd 1
Turun Nappulaliiga
perustaa kilpajoukkueen
2004 syntyneille ja
täydentää 2003
kilpajoukkuetta.
www.turunweikot.fi/jalkapallo
Ilmoittautumiset
Prinsessafutis
Paulikasvaa
Koski 040-5540809
Etsimme mukaan lisää valmentajia n 5-7 v tytöille
2003 pelaaja: sovi
Osoitteena Futis kokeilujaksostasi
12-19 v tytöt ja pojat
Harrastetoiminta
käynnistynyt
Juha
Rannikko 0400Pelaaja myös tulevalle
kaudelle:
226458
kaikkiin juniorijoukkueisiin; futsal ja jalkapallo
katso myös palloilukerhot,Tervetuloa!
Mihi.fi futsal, sekä
liikuntaleikkikoulut ja perhetoiminta
www.turunkisaveikot.fi/jalkapallo
Turun Kisa-Veikot “Kisurit”
Lisätiedot; Rauno Help, 050 5247141, [email protected]
2007-2009 TYTTÖ
Tule mukaan
Turun Nappulaliigan
tyttöjoukkueisiin!
Pääset pelaamaan
kivassa porukassa ja
hyvissä olosuhteissa.
Lisätiedot
Juha Rannikko
0400-226 458
ETSITÄÄN PELAAJIA
PiPS tytöt 2001-2002 etsii joukkueeseen kenttäpelaamisesta ja/tai maalivahdin tehtävistä kiinnos-tuneita
pelaajia. Toimintamme antaa mahdollisuuden
harrastaa jalkapalloa hyvissä harjoitusolosuhteissa,
rennossa ja kivassa ilmapiirissä 3-4 krt/vko.
Ota rohkeasti yhteyttä ja tule kokeilemaan.
Lisätietoja: valmentaja Pasi Tölkkö puh 0503237439,
[email protected]
Seurailmoituksia
3/2015
FF ÅIFK perustaa syksyllä 2015
uuden tyttöjoukkueen
2004-2005 syntyneille
Joukkue on kasattu TuNL Kauppari-04 joukkueen 2004-2005 syntyneistä pelaajista
sekä viime vuonna ÅIFK’ssa aloittaneista 04 syntyneistä pelaajista. Joukkue
tulee toimimaan tasoryhmissä. Etsimme lisää pelaajia, jotta tasoryhmät saataisiin
hyvissä ajoin kasaan ennen uuden kauden alkua.
Seurassamme tyttöfutis on painopistealue ja kuten tiedämme niin treenaminen ja
pelaaminen on aina mageempaa mitä enemmän on jengiä! Åbossa on muuten tällä
hetkellä yli 100 tyttöfutaajaa!
Valmentajina toimivat:
Timo Lahtivuori 050-9171338, Juha Ruoho 050-3652074, Pasi Vitikka 0400-929515
Mika Hakala 040-5498007ja viides on vielä hakusesssa!
Käytännön kysymyksiin vastaa myös: [email protected] 040-7170801
FF ÅIFK järjestää info tilaisuuden Veritas-Stadionilla(3. krs)
tiist. 22.9.2015 klo 18.00
Sanaa saa laittaa kiertämään! Åbossa tyttöfutis on kivaa!
Look at us: http://fotboll.aifk.fi Like us: https://www.facebook.com/aifkgirls
Follow us: @AboIFK_FF Play with us!
Turun Pallokerho perustaa syksyllä 2015
joukkueet 2004, 2005 ja 2006 syntyneille pojille
Turun Pallokerho järjestää infotilaisuuden 2004, 2005 ja
2006 syntyneille pelaajille ja heidän
vanhemmilleen 17.9.2015 Ravintolakoulu Alabaman
auditoriossa (Lemminkäisenkatu 14-18 B) klo 18.00-20.00.
Lisätietoja:
Ville Koskinen p 0400 186 736 / [email protected]
www.turunpallokerho.fi
Käy tutustumassa
toimintaamme ja tule
rohkeasti mukaan!
www.tpsjuniorijalkapallo.fi
ÅIFK- INFO 2004
D-POJAT ÅIFK perustaa uuden joukkueen v. 2004 syntyneille
pojille.
Seuran puolesta tarjoamme
sekä erillistä maalivahtivalmennusta että Talent-toimintaa kaikissa ikäryhmissä.
Infotilaisuus 2004-pelaajille/
vanhemmille tiist. 22.9. klo
18.00Veritas stadion/ Ravintola Olé, 3. kerros
Lisää tietoa antaa: [email protected]
Puh. 040-5259029
23
FF ÅIFK grundar ett nytt lag
för flickor födda 2004-2005
Laget är sammansatt av spelare TuNL Kauppari -04 födda 2004-2005 och spelare som i
fjol började i ÅIFK. Laget kommer att träna och spela med nivå-grupper.
Vi söker nu flera spelare för att få igång nivågrupperna i god tid innan den nya säsongen
inleds.
Fotboll för flickor är ett tyngdpunktsområde i föreningen och som vi vet är det alltid
roligare och häftigare att träna och spela då man har ett stort gäng! Vi har förresten över
100 fotisflickor.
Tränarna är:
Timo Lahtivuori 050-9171338, Juha Ruoho 050-3652074, Pasi Vitikka 0400-929515
Mika Hakala 040-5498007 och vi håller på att söka den femte
På allmänna frågor svarar också: [email protected] 040-7170801
FF ÅIFK ordnar ett informationstillfälle på Veritas-stadion (3 vån.)
tisd. 22.9.2015 kl. 18.00
Sprid gärna ordet! Flickfotis är roligt i ÅIFK! Look at us: http://fotboll.aifk.fi
Like us: https://www.facebook.com/aifkgirls
Follow us: @AboIFK_FF Play with us!
Tervetuloa
Kaarinan Poikien
P04-joukkueisiin!
KaaPo perustaa
2004-syntyneille pojille
kilpajoukkueen rinnalle
harrastetason joukkueen, joka toimii yhdessä
2003-syntyneiden poikien harrastejoukkueen
kanssa.
Lisätiedot: vastuuvalmentajat J-P Kujanpää
(kilpa) 040 717 1606
[email protected] ja V-P
Lindroos (harraste) 0400
760 647
veli-pekka.lindroos@
elisanet.fi.
www.kaapo.fi
Errea -piiricupin finaali ja piirisarjojen
palkintojenjakotilaisuus
TPS:n tyttöjen 2001-2002-2003-2004 joukkueet etsivät pelaajia kaudelle 2016 tavoitteellisiin joukkueisiin!
Treenaamme 4-5 kertaa viikossa hyvissä olosuhteissa.
Treeniohjelmassa myös juoksutreenit ja fysiikkavalmennus.
Tervetuloa marraskuussa avoimiin harjoituksiin!
Lisätietoja Joonas Laurikainen p. 0451624406, Keijo
Virtanen p. 050 3900572
tai Satu Timlin p. 0400 870039 [email protected]
Maskun palloseuran B-Tytöt kaipaisivat
joukkueeseensa
v. 1998, 1999 ja -2000 syntyneitä tyttöjä.
Maskussa on hyvät harjoitteluolosuhteet mm.uusi keinonurmi sekä talvikaudella lämmin jalkapallohalli.
Urheilupuiston
Yläkentällä su
18.10.2015 klo 17.00
alkaen.
Lisäksi tarjoamme mukavan ja reilun joukkueen sekä
laadukasta valmennusta.
Tervetuloa!
Lisätietoja: Hanna Helenius puh. 0400-371037,
[email protected]
Ota rohkeasti yhteyttä ja tule katsomaan ja kokeilemaan.