Tule mukaan syksyn toimintaan ja koe seurakunnan yhteys!

Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntalehti 2/2014
Suomenlinnan
kirkko
160
vuotta
Tule mukaan syksyn toimintaan
ja koe seurakunnan yhteys!
Seikkailujen saari
S
uomenlinna on monille turisteille – mutta myös stadilaisille – mieluisa retkikohde: merellinen tuulahdus, piknikpaikka uimarantoineen ja historian aarrearkku.
Minulle Suokki oli jo lapsena mahtava seikkailu. Oli jännittävää
matkustaa kavereitten kanssa lautalla meren yli ja vaellella pitkin
saarta. Kiinnostavimpia olivat vanhat muurien sisälle kätketyt luolat, jotka koluttiin perusteellisesti. Joskus etsittiin Kaivarin rannalla olevan pitkän laiturin kiviperustuksista Suokkiin vievän salaisen
merenalaisen tunnelin aukkoa. Ei löytynyt.
Historiasta emme olleet silloin kovin kiinnostuneita. Ehrensvärdin nimeä tuskin osasimme lausua,
vaikka haudalla olevaa ritarin naamiota kyllä tutkiskeltiin.
Kiinnostava oli myös Suomenlinnan kirkko. Ei kuitenkaan historiansa tai kirkollisen toimintansa
vuoksi, vaan siksi, että sen tornissa oli majakka. Oli mielenkiintoinen ajatus, että kirkon torni morsetti välkkymisellään H:ta ja näytti näin laivoille turvallisen reitin kohti Helsinkiä.
Nyt Suomenlinnan kirkko täyttää 160 vuotta. Ensin se toimi venäläisen varuskunnan ortodoksisena
kirkkona. Suomen itsenäistymisen jälkeen se muutettiin sipulitornit poistamalla luterilaiseksi.
Muutostöissä rakennetulla majakalla on myös hengellinen viesti. Jeesus sanoo: ”Minä olen maailman
valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo”. Joh. 8:12.
Kristus näyttää suunnan elämämme seikkailuun.
Matti Poutiainen, tuomiorovasti, kirkkoherra
Toimitus ja ulkoasu: Liisa Airaksinen, p. 09 2340 6113, [email protected]. Julkaisija:
Helsingin tuomiokirkkoseurakunta. Painopaikka: Kopio Niini Oy. ISSN 1456-2499. Kannen kuva:
Nana Honkasalo. Katedraali ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Pääsiäisen ja joulun erikoisnumerot
jaetaan jokaiseen kotiin seurakunnan alueella. Tapahtumatietoihin voi tulla muutoksia. Uusin tieto
on nettisivujemme tapahtumakalenterissa: www.helsinginseurakunnat.fi/tuomiokirkko.
2
Katedraali 2/2014
Suomenlinnan kirkko 160 vuotta
Valoa Helsinkiin
Suomenlinnan harmaaksi rapattu
kirkko on Helsingin vanhimpia
pyhäköitä. Kirkontornista loistava
majakka luotsaa valollaan merellä
ja ilmassa sekä Suomenlinnan
saarella kulkijoita morsettamalla
Helsingin merkiksi H-kirjainta.
S
uomenlinnan kirkko palvelee saaren asukkaita ja mantereelta tulevia
seurakuntalaisia kuin myös saarella
vierailevia matkailijoita. Messua
vietetään kunkin kuukauden ensimmäisenä
sunnuntaina kello 14. Se on lisäksi suosittu
vihki- ja konserttikirkko sekä Tuomiokirkkoseurakunnan lapsi- ja kouluikäisten kerhojen
pitopaikka.
Viaporin merilinnoitusta alettiin rakentaa vuonna 1748. Suunnitelmissa oli myös kirkon rakentaminen, mikä jäi tuolloin toteuttamatta. Kun Ruotsi menetti vuoden 1809 soPanu Pihkala
dassa Viaporin ja koko Suomen Venäjälle, virisivät kirkon rakennussuunnitelmat uudelleen.
Puolustusvoimat luovutti rakennuksen
Keisari Nikolai I antoi vuonna 1837 pietarilaiHelsingin evankelisluterilaisille seurakunnilselle arkkitehdille Konstantin Thonille tehtäle vuonna 1960. Arkkitehväksi suunnitella ortoti Veikko Leistén laati kirdoksikirkko, joka palve- Ilo valtasi minut, kun kuulin
kolle laajan korjaussuunnilisi Viaporin venäläistä
sanan: Me lähdemme Herran telman. Korjaustöiden valvaruskuntaa. Kirkko valmistuttua kirkko vihittiin
huoneeseen! Psalmi 122:1.
mistui vuonna 1854 ja se
uudelleen käyttöön helmivihittiin käyttöön sama- Lähde sinäkin."
kuussa 1964.
na vuonna.
”
Kun Suomi itsenäistyi 1917, vihittiin
kirkko seuraavan vuoden jouluna luterilaiseksi varuskuntakirkoksi. Viidestä bysanttilaistyylisestä kupolitornista neljä hävitettiin, ja viides, kirkon nykyinen päätorni, sai pukea ylleen
kustavilaisajan kuosin mukaisen vaipan.
Kirkon torniin, ristin alle, asennettiin
vuonna 1929 majakka, joka oli ensin kaasumajakka ja sittemmin sähkökäyttöinen. Majakka
ei enää ole aktiivikäytössä, mutta majakkalyh-
>>>
Katedraali 2/2014
3
Pyhän Aleksanteri Nevskin kirkko eli Suomenlinnan kirkko venäläisaikaan.
Kirkossa oli tuolloin yksi
iso sipulitorni ja neljä pientä sekä pilasterikoristelu.
Vasemmalla näkyy kirkon kellotapuli, joka on ulkoasultaan samanlainen
kuin kirkko. Kirkon ympäri
kiertää aita, jonka muodostavat ankkurikettingit
ja niitä tukevat suusta ladattavien tykkien piiput.
Lyhyet tykit ovat Ruotsin
vallan ajalta ja pitkät Venäjän vallan ajalta.
Kuva: Museoviraston
kuva-arkisto.
ty opastaa edelleen merellä liikkujia neljällä
lyhyellä väläyksellään, mikä morseaakkosissa
tarkoittaa H-kirjainta eli Helsinkiä.
kunnia. Vaviskoon Hänen kasvojensa edessä
kaikki maa. Pauhatkoon meri ja kaikki, mitä
siinä on. Kaikki maa kumartakoon Hänelle.”
Kirkkoa ympäröi 1850-luvulla Ruotsin
vallan aikaisista tykinputkista ja salmien sulkemiseen käytetyistä ketjuista pystytetty aitaus. Itsenäistymisen jälkeen sisäänkäyntiä reunustavien tykkien päälle kiinnitettiin Suomen
vaakunaleijonat.
Kirkossa seinustalla on talvi- ja jatkosodassa kaatuneiden rannikkopuolustajien
muistomerkit. Suomen merivoimien palveluksessa kaatuneiden virolaisten muistomerkki
paljastettiin vuonna 1996.
Suomenlinnan kirkon kirkonkello on
Suomen suurin. Se sijaitsee kirkon sivustalla erillisessä tapulissa. Kello on valettu 1885
Moskovassa ja se painaa 6 683 kiloa.
Siinä on slaavinkielinen, psalmeihin perus-
tuva teksti: ”Ylistäkää Jumalaa hyvä-äänisin
kymbaalein. Julistakaa päivästä päivään hä-
nen pelastustaan. Antakaa Herralle kiitos ja 4
Katedraali 2/2014
Panu Pihkala
Kuvassa vuodelta 1926 sotilaita on sillalla matkalla Isosta Mustasaaresta Susisaarelle. Suomenlinnan ortodoksikirkko muutettiin vaiheittain luterilaiseksi kirkoksi. Vuonna 1919 kirkon
neljästä pikkutornista riisuttiin sipulit. Suomenlinnan hoitokunnan kuva-arkisto, Leo Tuomalan
jäämistön negatiivit.
Sotilaita paraatikentällä vuonna 1933. Kirkon katolle asennettiin majakka syyskuussa 1929. Majakkalyhty ei ole enää aktiivikäytössä, mutta opastaa edelleen merellä liikkujia neljällä lyhyellä
väläyksellään, mikä morseaakkosissa tarkoittaa H-kirjainta eli Helsinkiä. Kuva: Suomenlinnan
hoitokunnan kuva-arkisto, Leo Tuomalan jäämistön negatiivit.
>>>
Katedraali 2/2014
5
1980-luvulla kirkon alla olevaa kryptaa syvennettiin ja sinne rakennettiin seura-
missa uruissa on 13 äänikertaa.
kuntasali ja tilat seurakunnan lapsi- ja kouluikäistyön käyttöön.
Kirkossa on 400 istumapaikkaa. Kryptassa
Kirkkotekstiilit ovat tekstiilitaiteilija Eija
Armisen käsialaa. Keraamiset ehtoollisvälineet on suunnitellut Soile Paasonen ja vihkiryijyn ja lasten alttarin tekstiilit Lilli Unkari.
Nämä molemmat taiteilijat asuvat Suomenlinnassa. Adventtiaikana kirkkosalissa on esillä suomenlinnalaiseen ympäristöön sijoitettu
Minna Hankivaaran tekemä keraaminen seimiasetelma.
Kangasalan urkutehtaan 1963 valmista-
on pöytäpaikka 50 hengelle.
Suomenlinnan kirkko
Suomenlinna C 43, 00190 Helsinki
p. 09 2340 6126
[email protected]
[email protected]
p. 09 2340 6111
Kotikirkkoni Suomenlinna
S
uomenlinnan kirkko on ollut pitkään
kotikirkkoni ja sen jumalanpalveluselämä on ollut lähes neljännesvuosisadan ajan melko tiiviin vapaaehtoistyöni kohde”, kertoo Olli J. Vuoristo. ”Tosin
messujen supistuminen jokasunnuntaisesta
yhteen kuukaudessa on häivyttänyt osan kotikirkkoajatusta. Tästä olen käynyt läpi pitkähkön surutyön.”
Ollin mukaan Suomenlinnan kirkko on paikka, jossa seurakunnan toimintaan
sitoutunut asukas ja jumalanpalveluselämää
rakastava matkailija sekä mantereen kirkon
jäsen kohtaavat. Hän on ilahtunut siitä uudesta aktiivisuudesta, jota hän on havainnut
niin työntekijöiden kuin mantereella asuvien
maallikkoavustajien piirissä parin viime vuoden aikana.
”Messussa Kristus on läsnä leivän ja viinin ihmeellisessä salaisuudessa”, kokee Olli.
Hän näkee, että säännöllinen messu on tärkeä
myös niille, jotka eivät pääse, ehdi, tohdi tai
jaksa saapua henkilökohtaisesti kirkkoon. Sosiologiassa sitä kutsutaan sijaisuskonnollisuudeksi. ”Suomenlinnan kirkkoon kokoontunut
seurakunta toteuttaa vauvasta vaariin pyhää
ylimmäispapillista tehtäväänsä. Kirkon yhteisesti ponnisteltujen jumalanpalvelusten ää-
6
Katedraali 2/2014
rellä minun on ollut vaikea sijoittaa jumalanpalvelusta viettävää seurakuntaa käsitteisiin
’yleisö’ tai ’kirkkovieraat’. Kristuksen läsnäolo
Suomenlinnan messussa on minulle Kristuksen läsnäoloa koko Suomenlinnassa. Tämä
nyt on vähän tällaista 'teolookista', mutta minuun tämä ajatus on Suomenlinnassa toimiessani kolahtanut syvälle.”
Ollin muistoissa koskettavimpia hetkiä ovat olleet ne neljä messua, joissa hänen
lapsensa kastettiin. ”Tärkeä on myös marraskuun 2. päivänä vietettävä Tyhjän sylin rukoushetki, jonka vietto aloitettiin 1997. Siinä
olen muistanut lastani, joka kuoli ennen syntymäänsä. Nyt kun olen muuttamassa pois
Suomenlinnasta, olo on tässä kirkkoasiassa
aika kaihoisa.”
S
iellä, missä on rukousta, siellä kasvaa
seurakunta”, sanoo Leena Piirainen,
jolle seurakunta on aina tuntunut kodilta. Leena on ollut mukana Suomenlinnan
kirkon toiminnassa vuosikymmeniä. Tällä
hetkellä hän on myös Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvoston jäsen. Kun Leenan
lapset kasvoivat kerhoikään 1980-luvun alkuvuosina, hän halusi viedä heidät seurakunnan kerhoon. Samalla vahvistui hänen oma
yhteytensä Suomenlinnan kirkkoon. Leenan
aloitteesta kirkolle perustettiin musiikkileikkikoulu.
Seurakuntaillat ja rukouspiirit ovat
Leenan sydäntä lähellä ja hän oli aktiivisesti mukana niitä ideoimassa ja järjestämässä.
”Jos seurakunnasta jotakin pyydetään, on se
johdatusta, josta ei voi kieltäytyä.” 1990-luku
oli kirkolla vireätä aikaa. ”Meihin seurakuntalaisiin luotettiin ja saimme suunnitella ja kukin vuorollamme vetää seurakuntailtoja. Mukana oli aina myös pappi. Pääsiäisen ja joulun
aikaan pidimme hartaushetkiä ja vietimme
ehtoollista. Pääsiäisviikolla järjestimme kiirastorstain iltamessun jälkeen yhteisen aterian kaikille halukkaille. Väkeä tuli mantereeltakin.”
Suomenlinnan kirkossa Leena myös
siunattiin lähetystyöhön kymmenisen vuotta
sitten. Lähetyskentiltä Leena palasi Suomeen
neljä vuotta sitten.
Raamattupiiriä Leena on ohjannut Suomenlinnassa parin viime vuoden ajan. ”Ilokseni seurakunnan toiminnassa näkyy selviä
piristymisen merkkejä. Mukaan on tullut uutta väkeä. Tosin itse tulen jatkossa varmaankin
käymään kirkolla nykyistä harvemmin, koska
olen muuttamassa pois Suomenlinnasta,” toteaa 40 vuotta Suomenlinnassa asunut Leena
haikeutta äänessään.
Maarit Mustakallio
S
uomenlinnan kirkolla on toimintaa kaikenikäisille. "Kirkossa on ollut kiva kerätä kolehtiin rahaa ja olla mukana lauluesityksissä. Silloin tuntuu, että tekee oikeasti jotain toisten puolesta. Muutenkin on mukavaa toimintaa yhdessä ja silloin kaveruus tiukentuu.
On kivaa, kun aina on jotain erilaista ohjelmaa ja tulee hyvälle tuulelle ja hartauksistakin oppii", sanoo koululainen Ester Sipilä.
Katedraali 2/2014
7
Lapset ja perheet
Katri Saarela
Perhekerho on kohtaamispaikka kotona lastaan hoitaville vanhemmille, isovanhemmille tai
lapsen hoitajalle.
• Sinne voit tulla ilman ennakkoilmoittautumista.
• Siellä saat jakaa toisten aikuisten kanssa arjen iloja ja huolenaiheita sekä vaihtaa kuulumisia
ja kokemuksia kasvusta, kasvatuksesta ja yhdessäolosta.
• Sijaa löytyy myös elämän syvimmille kysymyksille.
• Kerhossa on kahvi/tee/mehutarjoilu.
Perhekerhoja vetävät lapsi- ja perhetyön ammattilaiset. Heiltä saat tukea mieltäsi askarruttaviin
asioihin. Kerran kuussa vietetään kirkkovarttia ja samalla voit tutustua seurakuntasi pappiin.
Perhekerhojen ajat, paikat ja ohjaajat
ma ja ti klo 9.30–11.30 Ruoholahden kappeli
Lastenohjaaja Maarit Mustakallio, p. 09 2340 6116
Mon 10 am–noon Family Club, Mikael Agricolan kirkko, Café Agricola
Päivi Keronen and Natasha Vaalgamaa
ti klo 9.30–11.00 Katajanokan seurakuntakoti
Lastenohjaaja Päivi Keronen, p. 09 2340 6214
ti klo 10.30–11.15 Perhekahvila, Suomenlinnan kirkon krypta
Musiikkiterapeutti Petriina Auramo, p. 040 506 4143
to klo 10–12 Lasten- ja perheiden päivä, Mikael Agricolan kirkko
Lastenohjaaja Anne-May Oksanen, p. 09 2340 6213
to klo 15–17Meritullin kerhotila
Lastenohjaaja Maarit Mustakallio, p. 09 2340 6116
Kansainvälisen seurakuntatyön perhekerho Ruoholahden kappelilla. Vida Kessey, p. 09 5868 7774.
Lisätietoja: Varhaiskasvatuksen työalajohtaja Päivi Yli-Korpela, p. 09 2340 6210,
[email protected], www.helsinginseurakunnat.fi/tuomiokirkko- Lapset ja perheet
8
Katedraali 2/2014
Kouluikäiset
Seurakunnan kouluikäisten toimintaan ovat tervetulleita 6–14-vuotiaat tytöt ja pojat. Tarjolla
on kerhoja kursseja, retkiä, leirejä ja tapahtumia. Myös uusia ideoita otetaan vastaan!
Olkkari on avoin ja maksuton kerho, jonne ei
tarvitse ilmoittautua etukäteen. Olkkarissa voi
askarrella, pelata, leikkiä, tehdä läksyjä ja joskus
kokkailla. Kerholaisille tarjotaan ilmainen välipala. Ohjelmaan sisältyy myös hartaushetki.
Tiistaisin klo 14–17 Suomenlinnan kirkon kryptassa ja torstaisin klo 14–16 Ruoholahden
kappelilla.
Lisätietoja www.mestat.fi tai nuorisotyönohjaajilta: Nana Honkasalo, p. 040 753 2483 ja
Karoliina Etelä-aho, p. 050 569 1106, [email protected].
Nuoret
Tuomiokirkkoseurakunnan nuorisotyö tarjoaa monipuolista viikkotoimintaa ja virkistäviä erityistapahtumia yli 14-vuotiaille nuorille. Lisätietoja verkosta: www.mestat.fi, Facebook:
Stadin Lion Wings tai nuorisotyönohjaaja Anju Lahtiselta, p.050 380 1120, [email protected].
Diakonia
Voit ottaa yhteyttä oman alueesi diakoniatyöntekijään, kun tarvitset tukea ihmissuhde- tai taloudellisiin ongelmiin tai apua kriisitilanteisiin. Meidät tavoitat sähköpostitse, puhelimitse tai
tulemalla vastaanotolle. Myös kotonasi tapaaminen on mahdollista. Diakoniatyön auttamismahdollisuudet ovat rajalliset, mutta yhdessä voimme miettiä elämäntilannettasi ja kartoittaa
ne tahot, joiden kautta voit saada lisää apua.
Diakoniatyön yhteystiedot
Tuomiokirkon alue
Vs. johtava diakoniatyöntekijä Merja Korpela
Annankulma, Annankatu 14 D, p. 09 2340 6204
Vanhan kirkon alue
Vs. diakoni Pinja Niemi
Annankulma, Annankatu 14 D, p. 09 2340 6201
Agricolan, Johanneksen ja
Suomenlinnan alueet
Vs. diakoni Minna Valkiainen
Annankulma, Annankatu 14 D, p. 09 2340 6206
Ruoholahden alue
Ruoholahden kappeli, Selkämerenkuja 1
Vs. diakoni Tarja Lindfors, p. 09 2340 6202
us
Ajanvara
oman alueen
diakoniatyöntekijälle
puhelimitse tai
käymällä paikan päällä
ke klo 12–12.30.
Diakoniaprojekti, Annankulma
Diakoni Raija Laajanen, p. 09 2340 6205
Diakoniapastori Riina Storharmmar,
p. 09 2340 6175
[email protected]
Katedraali 2/2014
9
Tapahtuu joka viikko
Sunnuntaisin
klo 10
Messu Tuomiokirkossa, Vanhassa kirkossa
klo 10
Pyhäkoulu Tuomiokirkon kappelissa
klo 10
Anglican Eucharist Mikael Agricolan kirkossa
klo 12
Messu Mikael Agricolan kirkossa (vanha kaava),
Ruoholahden kappelissa
klo 14
Lähetyskirkon nuorten aikuisten messu, Tähtitorninkatu 18 (syksyn viim. 8.12.)
klo 18
Tuomasmessu Mikael Agricolan kirkossa
Kerran kuussa su (5.10. / 2.11. / 30.11.) klo 14 Messu Suomenlinnan kirkossa
Maanantaisin
klo 7.15
Aamurukouspiiri Hakatyttöjen kolossa, Snellmanninkatu 2
klo 9.30/10.40 Seniorinaisten jumppa Meritullin voimistelusalissa
klo 12
Päivärukous Tuomiokirkossa
klo 14 Raamattupiiri Bulevardin kerhohuoneessa
klo 15–16 Raamattupiiri Krista-kodissa, Kristianinkatu 19
klo 18
Ekumeeninen Luottamuksen rukoushetki (Taizé-lauluja)
Tuomiokirkon kryptassa
klo 18.30
Miesten raamattupiiri Bulevardin kerhohuoneessa
Tiistaisin
klo 12 Päivärukous Tuomiokirkossa
klo 12 Päivämusiikki Vanhassa kirkossa
klo 12 Diakoniaruokailu työttömille ja vähävaraisille Mikael Agricolan kirkon
kryptassa. Ateria maksaa euron.
klo 14–16
Diakoniakahvit – Avoin kohtaamispaikka kaikenikäisille
Ruoholahden kappelilla
klo 15 Puhu suomea – keskusteluryhmä maahanmuuttajille Annankulmassa
klo 17 Tuomasyhteisön arkimessu Mikael Agricolan kirkon kuorissa.
Messun jälkeen Tuomasmessun avoin messukokous Café Agricolassa.
klo 18
Kristillisen meditaation ryhmä Agricolan kappelissa
Keskiviikkoisin
klo 8 Aamumessu Vanhassa kirkossa
klo 9.30
Tuolijumppa Tuomiokirkon kryptassa
klo 12
Urkuvartti Tuomiokirkossa
klo 13
Lauletaan yhdessä virsiä Annankulmassa
10
Katedraali 2/2014
klo 13
SenioriFoorum Mikael Agricolan kirkon kryptassa, lisää s. 17
klo 14–16
Keskiviikkokahvit – Vapaata keskustelua ja yhdessäoloa Suomenlinnan
kirkon kryptassa
klo 18.30 Kristillisen meditaation ryhmä Tuomiokirkon kappelissa
klo 20
Agricolamessu Mikael Agricolan kirkossa
Torstaisin
klo 8.30 Ekumeeninen rukoushetki Studium Catholicumissa, Ritarikatu 3 A
klo 11–15
Annankulman avoin olohuone
klo 12 Viikkomessu Tuomiokirkossa
klo 12
Käsityöpiiri Annankulmassa
klo 13 Torstaipiiri – Virsilaulua ja hiljentymistä Agricolan akvaariossa
klo 19
Raamattuluento Vanhassa kirkossa
Perjantaisin klo 7.15 Aamurukouspiiri Hakatyttöjen kolossa, Snellmanninkatu 2
klo 9–10
Aamupuuro Annankulmassa
klo 9–12
Annankulman avoin olohuone
klo 12
Päivärukous Tuomiokirkossa
Lauantaisin
klo 18
Iltakirkko Tuomiokirkossa
klo 18
Ehtoomessu Johanneksenkirkossa
Pappi tavattavissa ma–pe (arkipäivisin) klo 15–17 Tuomiokirkon rippihuoneessa
Lapset ja perheet: s. 8
Kouluikäiset: s. 10.
Nuoret: www.mestat.fi ja
Facebookissa: Stadin Lion
Wings, s. 9.
Katri Saarela
Diakonia: s. 10–11
Katedraali 2/2014
11
Poimintoja syksyn tapahtumista
Diakoniatyö
Tapahtuu Annankulmassa
Annankulman avoin olohuone on
kohtaamispaikka kaikenikäisille. Tarjolla on kahvia, pientä purtavaa, lehtien lukemista, yhdessäoloa ja uusiin
ihmisiin tutustumista. Yhteinen hartaushetki pidetään jokaisen päivän
aluksi ja lopuksi: torstaisin klo 12 ja
klo 14.30 ja perjantaisin klo 9 ja
klo 11.30.
Avoinna to klo 11–15 ja
pe klo 9–12, p. 09 2340 6205
Joka viikko
to klo 12 Käsityöpiiri
pe klo 9–10 Aamupuuro
Joka toinen viikko (Parilliset viikot: 3.9., 17.9., 1.10., 15.10., 29.10., 12.11., 26.11., ja 10.12.)
ke klo 13 Laulamme yhdessä virsiä. Kahvia on tarjolla klo 12.30 alkaen. Päätteeksi hartaus. Virsilaulua vetävät seurakunnan kanttorit.
Pakko syödä – ruoka ja riippuvuus keskiviikkona 15.10. klo 17–20. Asiantuntijana
on mukana Sanna Pyykkö Myllyhoitoyhdistyksestä. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Raijalle
10.10. mennessä: p. 09 2340 6205, [email protected]
Tarinateatterin avoimet harjoitukset maanantaina 6.10., 3.11. ja 1.12. klo 17–18.
Seuraavia aiheita käsitellään Tarinateatterin keinoin samoina päivinä harjoitusten
jälkeen klo 18:
6.10. Uutta etsimässä
3.11. Merkitystä etsimässä
1.12. Joulua odottamassa
Aamuinen brunssi lauantaina klo 10–12 yhteistyössä kansainvälisen työn kanssa
25.10. Kaikille avoin lähetysaiheinen brunssi. Eeva-Liisa Rantasuomela: Lähetyslapsena
Namibiassa, lähetystyöntekijänä Angolassa, musiikki: Kika Paukkunen.
22.11. Naisten brunssi. Aamun vieraana pastori Hanna Vettenniemi.
Brunsseilla nautitaan hyvästä tarjoilusta, musiikista, vierailevista puhujista ja keskustelusta
tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Brunssi maksaa 2 euroa.
12
Katedraali 2/2014
Tapahtuu Ruoholahden kappelilla, Selkämerenkuja 1
Diakoniakahvila tiistaisin klo 14–16 (2.9.–9.12.). Diakonaikahvila on avoin kohtaamispaikka, jonne voit poiketa juomaan kupillisen kahvia ja lukemaan lehtiä. Hartaushetki on klo 15.
Laita hyvä kiertämään. Kahvilassa on kirjojen ja lehtien kierrätyspiste, jonne voit tuoda omasi kiertoon ja ottaa mukaasi lukemista.
Tiistaina 7.10. kahvilassa vierailevat sosiaaliohjaajat ja sosiaalityöntekijät Kampin toimipisteestä. Tule kyselemään ja keskustelemaan!
Naisfoorumissa on vierailijoita eri aiheiden äärellä joka toinen torstai klo 14–15.30
(4.9.–27.11.).
Lenkkiryhmä lähtee keskiviikkona 10.9.klo 14 ulkoilemaan Ruoholahden kappelin pääovelta. Lenkkiporukalle on tee- ja kahvijatkot kappelilla ulkoilun jälkeen noin klo 15.15.
Kirpputori järjestetään lauantaina 25.10. klo 10–14 Ruoholahden kappelilla. Arpajaiset!
Keittolounas maksaa 3 euroa ja pöytäpaikka 5 euroa. Varaa oma pöytäsi Tarjalta 24.10 mennessä: p. 09 2340 6202, [email protected].
Tapahtuu Mikael Agricolan kirkon kryptassa, Tehtaankatu 23
Diakoniaruokailu tiistaisin klo 12–13 (16.9.–16.12.). Diakoniaruokailu on tarkoitettu vähävaraisille ja työttömille. Ateria maksaa euron.
Diakonian muita tapahtumia
Krito-päivä "Jumalan kasvojen alla” pidetään lauantaina 4.10. klo 10–16 Annankulmassa. Tutkimme minäkuvaa maalaamista apuna käyttäen. Aiempaa kokemusta maalaamisesta ei tarvita. Osallistumismaksu 5 euroa sisältää lounaan ja tarvikkeet. Mukaan
mahtuu 18 henkilöä. Ilmoittautumiset Pinja Niemelle 20.9. mennessä, p.09 2340 6201.
Krito-päivä ”Matka valoon – kriisistä voi toipua” järjestetään lauantaina 24.1.2015
klo 10–16.30 Laajarannassa. Puhujana on pastori Ulla Halttunen. Osallistumismaksu on 10
euroa. Paikkoja on rajoitetusti. Lisätietoja: Pina Niemi, p. 09 2340 6201.
Anna jouluiloa vähävaraiselle lapselle – tuo lahja joulupuukeräykseen
Lisätietoja on tulossa ennen adventtia. Seuraa Kirkko&Kaupunki -lehteä ja verkkosivujamme.
Haemme vapaaehtoisia Annankulmaan ja Ruoholahteen. Tule luomaan ilmapiiriä osallistumalla tarjoilun esillelaittoon tai keskustelemalla kävijöiden kanssa. Lisäksi voit
esimerkiksi neuloa tai ommella, osallistua tapahtumien järjestämiseen tai tulla pitämään hartauksia tai muuta ohjelmaa kykyjesi mukaan.
· Annankulma: p. 09 2340 6205, [email protected]
· Ruoholahti: p. 09 2340 6202, tarja.lindfors@evl.
Katedraali 2/2014
13
Kansainvälinen työ
Joka viikko
Ma klo 10–12 Kansainvälinen perhekerho Mikael Agricolan kirkolla
Ti klo 15–16.30 Puhu suomea -keskusteluryhmä (keskitaso, jatkotaso) Annankulmassa
Ke klo 15–16.15 Suomenkielenkerho / Finnish Discussion (also beginners are welcome)
Café Annan Ostarilla Fredrikinkatu 32
Kerran kuussa tiistaisin klo 13 lähetysiltapäivä Annankulmassa
9.9. Kirsti Kirjavainen: Nepal
14.10. Natasha Vaalgamaa: Senegal-teranga – vieraanvaraisuuden maa
11.11. Merja Korpela & Natasha Vaalgamaa: Viron kirkon diakoniatyö
2.12. Arto Antturi: Kristityt Lähi-idässä
Kansainväliset messut
Su 14.9. klo 10 Tuomiokirkon messussa mukana nimikkolähettimme Mirjami Uusitalo
Su 19.10. klo 12 International Service in Ruoholahti Chapel. Saarna: Helena Haataja,
liturgia: Seppo S. Kosonen. Messuavustajana Puhu suomea-ryhmä.
Pe 24.10. klo 12 YK-päivän jumalanpalvelus Tuomiokirkossa. Ministeri Pekka Haavisto
saarnaa.
Su 2.11. klo 10 Monikielinen messu Vanhassa kirkossa. Terveisiä Tansaniasta: Arto Antturi, Natasha Vaalgamaa ja Tansaniassa vierailleet seurakunnan edustajat.
Muuta
La 20.9. klo 10–14 Porkkanamarkkinat Senaatintorilla lähetystyön hyväksi: myyjäiset, kahvila, lastenteltta. Lavalla esiintyvät Jukka Leppilampi ja kuoroja.
La 29.11. klo 11–14 Marrasmessut Tuomiokirkon Kryptassa. Puurokahvila lähetystyön hyväksi.
Lisätietoja
Kansainvälisen työn pappi Arto Antturi, p. 092340 6230, [email protected]
Kansainvälisen työn sihteeri Natasha Vaalgamaa, p. 09 2340 6231, [email protected]
Muita tapahtumia
Syyskuu
• Ekumeeninen aamurukous ortodoksin johdolla to 4.9. klo 8.30 Suomenlinnan kirkossa
• Konsertti: Armorikkaita vuosia to 4.9 klo 19 Suomenlinnan kirkossa
• Kantaattimessu su 7.9. klo 14 Suomenlinnan kirkossa. Messun jälkeen tykkisluupin pienois-
mallin luovutus.
• Luottamuksen messu la 12.9. klo 18 Tuomiokirkon kryptassa
• Tyhjä kulho -tapahtuma la 13.9. klo 11–14 Tuomiokirkon kryptassa
• Vuontispirtin rippikoulun konfirmaatiomessu su 21.9. klo 10 Tuomiokirkossa
• Ehtoollisavustajien ilta ke 24.9. klo 18 Tuomiokirkon kryptassa
• Kohtuullista veisuuta – tasauspäivän lauluilta to 25.9. klo 19 Vanhassa kirkossa
14
Katedraali 2/2014
• Honkalinnan rippikoulun konfirmaatiomessu la 27.9. klo 10 Tuomiokirkossa
• Tuomiokirkkoseurakunnan ja HNMKY:n yhteisrippikoulun konfirmaatiomessu la 27.9.
klo 12 M
ikael Agricolan kirkossa
Lokakuu
• Helsingin Rauhanyhdistyksen seurat pe 3.10. klo 18 Vanhassa kirkossa
• Cityrippikoulun konfirmaatiomessu la 4.10. klo 12 Mikael Agricolan kirkossa
• Helsingin Rauhanyhdistyksen ehtoolliskirkko la 4.10. klo 18 Johanneksenkirkossa
• Mikkelinpäivän perhemessu, Palveleva puhelin 50 vuotta, su 5.10. klo 10, emerituspiispa
Eero Huovinen
• Kellokosken rippikoulun konfirmaatiomessu su 5.10 klo 10 Vanhassa kirkossa
• Luottamuksen messu la 10.10. klo 18 Tuomiokirkon kryptassa
• Konfirmaatiomessu su 11.10. klo 10 Johanneksenkirkossa
• Konfirmaatiomessu su 25.10. klo 10 Johanneksenkirkossa
• Bongaa messu -messu su 26.10. klo 10 Tuomiokirkossa
• Päivärukous la 27.10. klo 12 Tuomiokirkossa, emerituspiispa Eero Huovinen
Marraskuu
• Pyhäinpäivän messu la 1.11. klo 10 Tuomiokirkossa ja Vanhassa kirkossa
• Poisnukkuneiden muistohartaus la 1.11. klo 18 Tuomiokirkossa
• Pyhäinpäivän vesper la 1.11. klo 18 Vanhassa kirkossa ja Mikael Agricolan kirkossa
• Messu. Körttikodin kirkkopyhä su 2.11. klo 10 Johanneksenkirkossa
• Tyhjän sylin rukoushetki su 2.11. klo 19 Suomenlinnan kirkossa
• Huumeisiin kuolleiden muistotilaisuus ti 4.11. klo 18 Vanhassa kirkossa
• Luottamuksen messu la 7.11. klo 18 Tuomiokirkon kryptassa
• Organo novo – uuden musiikin päivä su 8.11. klo 18 Iltamessu ja klo 20 Urkukonsertti
Johanneksenkirkossa
• Tuomasyhteisön konsertti la 15.11. klo 16 HelsinkiMission hyväksi Mikael Agricolan kirkossa
• Kynttilämessu la 15.11. klo 18
Tuomiokirkossa
• NMKY:n 125-vuotisjuhlamessu
su 16.11. klo 10 Tuomiokirkossa
Tule lauantaina 20. syyskuuta
klo 10–14 Porkkanamarkkinoille
Senaatintorille ja tue samalla lähetystyötä. Lavalla esiintymässä
Jukka Leppilampi ja kuoroja.
Katedraali 2/2014
15
Raamattuluento
Raamattuun pääset tutustumaan joka torstai klo 19 Vanhassa kirkossa.
4.9., 11.9. ja 18.9. Raamattuluentojen aiheet ilmoitetaan myöhemmin
2.10. Kristittynä pakanallisessa kulttuurissa (1. Kor 8), Ilkka Rytilahti
9.10. Kristityn identiteetti ja kutsumus (1. Kor 9), Ilkka Rytilahti
16.10. Kaikki ei ole hyödyllistä (1. Kor 10), Ilkka Rytilahti
23.10. Ongelmat korinttilaisten kokoontumisissa (1. Kor 11), Ilkka Rytilahti
30.10. Hengelliset lahjat ja Kristuksen ruumis (1. Kor 12), Ilkka Rytilahti
6.11. Rakkauden verraton tie (1. Kor 13), Ilkka Rytilahti
13.11. Armolahjat seurakunnan rakentamisessa (1. Kor 14), Ilkka Rytilahti
20.11. (1. Kor 15) ja 27.11. (1. Kor 16)
Kirjallisuusilta
Kirjallisuusillassa kuulemme alustuksen ja keskustelemme illan teemakirjasta kolmena keskiviikkona klo 18–19.30 Tuomiokirkon kryptassa. Teetä on tarjolla klo 17.30.
• 3.9. Johannes Linnankoski: Pakolaiset. Yrjö Oikarinen esittelee teoksen.
• 1.10. Nikolai Gogol: Kuolleet Sielut. Heli Savolainen esittelee.
• 5.11. Georges Bernanos: Maalaispapin päiväkirja. Pertti Jokinen esittelee.
Maan suola -sarjassa keskustelua
maailmasta, yhteiskunnasta ja ihmisestä keskiviikkoisin klo 17.30
Tuomiokirkon kryptassa. Keittoa (3
euroa) on tarjolla klo 17. Teejatkot.
Syksyn aiheet
17.9. Vapaita kuluttamaan?
15.10. Valta kirkossa
19.11. Voi Venäjä!
10.12. Tiede ja usko
Lisätietoa tulossa. Lue lisää: helsinginseurakunnat.fi/tuomiokirkko
Keskusteluja teltassa – Raamattunäkemystä etsimässä
Raamatun ymmärtämiseen ja tulkintaan liittyvät kysymykset ovat lähtökohtana kuuden illan
raamattusarjassa, jonka järjestävät Tuomasyhteisö ja Kirkko Helsingissä.
Teltta on vertauskuva kristillisestä yhteisöstä. Teltassa on neljä kulmaa, joista on tultu ja tullaan sisälle: kertomukset (narraatio), etiikka (yhteiskunnan heikossa asemassa olevat täysvaltaisena mukaan), rituaali (kaste, ehtoollinen) ja oppi (dogma). Kaikki nämä kannattelivat ensimmäisten vuosisatojen kristillistä liikettä ja niiden varassa liike kehittyi.
Voivatko erilaiset tavat mieltää usko kohdata kirkossamme myös tänään? Näistä kristinuskon
tulokulmista telttaan alustus ja keskustelua kuutena torstai-iltana klo 19 syksyn aikana:
Tuomiokirkon kryptassa 18.9., 2.10. ja 16. 10. ja Mikael Agricolan kirkon kryptassa 30.10.,
13.11. ja 27.11.
16
Katedraali 2/2014
SenioriFoorum kokoontuu keskiviikkoisin
klo 13 Mikael Agricolan kirkon kryptassa.
Edullinen kahvi- ja sämpylätarjoilu alkaa klo
12. Luentojen lisäksi yhteislaulua, musiikkia,
arpajaisia, Päivän Sana, rukousta ja yhdessäoloa sekä retkiä ja matkoja.
SenioriFoorumin järjestävät Kansan Raamattuseura ja Helsingin tuomiokirkkoseurakunta ja sitä luotsaavat rovastit Ensio Klemi ja Matti T. Amnell sekä suuri joukko vapaaehtoisia. Tule mukaan kasvamaan, viihtymään ja saamaan
uusia ystäviä. Tuo ystäväsikin!
Syksyn ohjelma
10.9. Vireyttä, viisautta ja iloa seniorivuosiin! fil.maist. Annikki Korhonen
17.9. Anteeksiantamisen pitkä tie kuvataiteilija ja kirjailija Riikka Juvonen
24.9. ”Näillä mennään” -monologi näyttelijä Pekka Heikkinen
1.10. Uskon ABC teol.tri Eero Junkkaala
8.10. Pitkän iän salaisuuksia toimittaja ja kirjailija Minna Lindgren
15.10. Kun sydän oireilee kardiologian erikoislääkäri Mikko Syvänne
22.10. Millainen liikunta tuo terveyttä? sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri
Yrjö Mähönen
29.10. Countrya ja Gospelia Pentti Ingerö muusikkoystävineen
5.11. Seniorirakkaus teol.maist. Anja Järvi
12.11. Arkista turvallisuutta turvallisuuskouluttaja Katariina Janhunen,
Pelastuslaitos
19.11. Muistisairaus – sellaisena kuin sen koin toimittaja Hanna Jensen
26.11. Tasapainoisen vanhenemisen mahdollisuudet professori Sirkka-Liisa Kivelä
3.12. Uskonto ja isänmaa kenttärovasti dosentti Seppo Kangas
10.12. Joulujuhla: Jouluisia ajatuksia ja Yllätysvieraita
lauluja kuin ennen!
www.seniorifoorum.fi/helsinki
Sinkkutapaaminen 30–100-vuotiaille
Sinkkuiltaa kristillisissä merkeissä vietetään syksyn aikana neljänä perjantaina klo 19–21
Annankulmassa, Annankatu 14 D. Tarjolla on kahvia ja pientä purtavaa.
Sinkkujen juttuklubi kokoontuun ennen sinkkutapaamisia klo 18 (ei 5.9.). Vapaamuotoista keskustelua sinkkuudesta Leenan johdolla. Ovet avautuvat klo 17.50.
• 5.9. Peli-ilta tutustumisen merkeissä
• 3.10.Runoilta. Marja Rein. Tuo suosikkirunosi.
• 7.11.Sinkut 50-luvulla. Tule pukeutuneena ajan tyylin mukaisesti.
• 5.12. Joulujuhla. Joulupukin vierailua varten ota mukaasi n. 3 euroa maksava lahja.
Lisätietoja: [email protected], p. 09 2340 5638 tai [email protected],
p. 09 2340 3843. Tapaamiset järjestävät Huopalahden rovastikunta ja Helsingin tuomiorovastikunta.
Katedraali 2/2014
17
Raamattupiirit
Pietarin kirjeet maanantaisin klo 14–15 (8.9.–8.12.)
Bulevardin kerhohuoneessa, Bulevardi 16, sisäpiha.
Ohjaaja: Kaarina Bergman
Kirje roomalaisille maanantaisin klo 15–16 (15.9.–15.12.)
Krista-kodissa, Kristianinkatu 19.
Ohjaajat: Riitta Virkkunen ja Heli Savolainen
Kirje Filippiläisille / Miesten raamattupiiri
Maanantaisin klo 18–19 (15.9.–8.12.)
Bulevardin kerhohuoneessa, Bulevardi 16, sisäpiha.
Ohjaaja: Rainer Falenius
Avoin raamattupiiri torstaisin klo 17–18 (4.9.–17.12.)
Vanhan kirkon kryptassa. Ohjaaja: Pertti Husu
Raamattupiiri kerran kuussa sunnuntaina klo 14
Suomenlinnan kirkossa. Ohjaaja: Leena Piirainen
Lisätietoja:
pastori Hanna Vettenniemi
p. 050 400 77034
Aamurukouspiiri maanantaisin ja perjantaisin klo 7.15–
Tuomiokirkon kappelin kivijalassa, Hakatyttöjen kolossa, Snellmanninkatu 2.
Raamattu- ja rukouspiiri keskiviikkona 17.9., 22.10., 19.11.ja 17.12. klo 7–8
Tuomiokirkon kappelin alasalissa.
Poisnukkuneita muistetaan Pyhäinpäivänä
Pyhäinpäivänä 1. päivänä marraskuuta vietetään kaikissa Tuomiokirkkoseurakunnan kirkoissa poisnukkeineiden muistohetkeä.
Muistohetkessä kuullaan musiikkia ja Raamatun sanaa sekä luetaan
viime pyhäinpäivän jälkeen kuolleiden, kunkin kirkon alueella asuneiden seurakuntalaisten nimet. Sytytämme kynttilän heidän muistolleen
ja rukoilemme heidän puolestaan.
Poisnukkuneiden omaiset saavat kotiinsa kutsukirjeen muistohetkeen lokakuun puolivälissä.
Valmistaudu askarrellen jouluun
Jouluaskartelukurssilla voit askarrella seimiä eri
valmistustekniikoilla ja muita joulukoristeita.
Kurssi järjestetään keskiviikkona 26.11.
klo 17–19 Tuomiokirkon kryptassa. Kurssimaksu
on aikuisilta 8 ja lapsilta 2 euroa. Maksu sisältää
tarvikkeet, ohjauksen ja välipalan. Alle 10-vuotiaat lapset voivat osallistua vain aikuisen seurassa. Ilmoittautumiset: [email protected]
tai p. 09 2340 6100.
18
Katedraali 2/2014
Mihin hyvään sinä uskot?
Äänestä seurakuntavaaleissa ja vaikuta
Antamalla äänesi seurakuntavaaleissa voit vaikuttaa Tuomiokirkkoseurakunnan ja koko Helsingin seurakuntien tulevaisuuteen.
Helsingissä on kahdet vaalit yhtä aikaa. Valeissa valitaan 16 jäsentä kotiseurakuntasi
seurakuntaneuvostoon ja 7 jäsentä Helsingin
seurakuntien yhteiseen kirkkovaltuuston, joka
on Helsingin seurakuntayhtymän ylin päättävä elin. Kirkko Helsingissä toimii uskon, rakkauden ja ympäristön puolesta.
Uudet luottamushenkilöt päättävät, millaista toimintaa kotiseurakunnassasi järjestetään ja miten kirkollisverot käytetään. Seurakuntavaalit järjestetään joka neljäs vuosi. Nyt
valittavien luottamushenkilöiden toimikausi
kestää vuoden 2018 loppuun.
Saat kirkkoherran kirjeen ja kuvallisen ehdokasesitteen kotiisi lokakuun puolivälissä. Tutustu ehdokkaisiin vaalikoneessa, jonne pääset osoitteista: www.seurakuntavaalit.fi tai www.helsinginseurakunnat.fi/tuomiokirkkoseurakunta. Vaalikone aukeaa 13. lokakuuta.
Mistä päätetään?
Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan
seurakuntaneuvosto johtaa seurakunnan
toimintaa, edistää sen hengellistä elämää ja
päättää seurakunnan varojen käytöstä.
Tuomiokirkkoseurakunnan luottamushenkilöt päättävät seurakuntaneuvostossa seuraavan neljän vuoden aikana muun muassa:
• toiminnan priorisoinnista ja virkojen täytöstä kirkon talouden kiristyessä
• seurakuntalaisten osallisuuden ja vaikutus-
mahdollisuuksien lisäämisestä
• kasvavan Jätkäsaaren alueen seurakuntatiloista ja toiminnasta
• käynnissä olevien projektien jatkamisesta
• uusien kirkolliskokousedustajien valinnasta
• seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjimisen ehkäisystä seurakunnan toiminnassa.
Yhteinen kirkkovaltuusto päättää muun
muassa kirkollisveron suuruudesta, toimintaja taloussuunnitelmasta sekä kirkkojen rakentamisista ja korjaamisista sekä valitsee jäsenet
yhteiseen kirkkoneuvostoon.
Uusi valtuusto päättää tulevalla nelivuotiskaudellaan ainakin seuraavista linjauksista Kirkossa Helsingissä:
• tulevaisuuden toiminnan painopisteiden valinnasta
• pääkaupunkiseudun yhteistyöhankkeista,
esimerkiksi viestinnässä, oppilaitostyössä ja
vieraskielisessä työssä
• rakennushankkeista muuttuvassa kaupunkirakenteessa
• lähetysjärjestöjen määrärahojen ja diakonisen avun jakoperusteista.
Katso verkkosivuiltamme video, jossa
Tuomiokirkkoseurakunnan nykyisen seurakuntaneuvoston jäsenet Sanni Aromaa ja Kaija Salmela kertovat seurakuntayhteydestään
ja edustamansa ehdokaslistan arvoista ja tavoitteista. Seurakuntavaalivideon osa II julkaistaan lokakuussa.
Ennakkoäänestys 27.–31.10. Narinkkatorilla, Kampissa klo 12–19
Kirkkoherranvirastossa, Bulevardi 16 B, klo 9–18
Vaalipäivä isänpäivänä 9.11. Äänestys Tuomiokirkossa klo 11–20
Katedraali 2/2014
19
Päivi Hyvärinen
Kirkkoherranvirasto: Bulevardi 16 B, 1. krs, p. 09 2340 6100
Ma ja ti klo 9–15, ke klo 12–17, to ja pe klo 9–12
[email protected], [email protected], [email protected]
Helsingin tuomiokirkko: Unioninkatu 29, ma–su klo 9–18, kesä–elokuussa klo 9–24
Tuomiokirkon krypta: Kirkkokatu 18
Tuomiokirkon kappeli: Hallituskatu 7. Sisäänkäynti tasanteelta portaiden puolivälistä.
Johanneksenkirkko: Korkeavuorenkatu 12, ma–pe klo 10–15
Mikael Agricolan kirkko: Tehtaankatu 23
Ruoholahden kappeli: Selkämerenkuja 1
Suomenlinnan kirkko: Suomenlinna C 43
Vanha kirkko: Lönnrotinkatu 6, ma, ti, ke, pe klo 12–15, to 12–20
Bulevardin seurakuntasali: Bulevardi 16 B, 2. krs
Annankulma: Annankatu 14 D. Avoin olohuone: to klo 11–15, pe klo 9–12
Katajanokan seurakuntakoti: Kauppiaankatu 8–10 B
Meritullin kerhotila: Meritullintori 3, 2. krs
Café Agricola: Tehtaankatu 23, Sepänkatu 4, ma–pe klo 10–15, lounas ma–pe klo 11–13.30
www.helsinginseurakunnat.fi/tuomiokirkko • www.facebook.com/helsingintuomiokirkkoseurakunta