voiko kukaan muistaa 3000 kasvia nimeltä? jotain hyvääkin Itä
18 Metsänomistajat Etelä-Karjala Voiko kukaan muistaa 3000 kasvia nimeltä? Kyllä näköjään voi! Kari Junnola on perustanut oman arboretumin Ylämaan Tielisen kylään kotitalonsa maille. Vaikka mies itse väittää hänellä olevan huonon nimimuistin ihmisten suhteen, kasvien nimet tipahtavat kuin apteekin hyllyltä. Karin kiinnostus luontoon heräsi jo nuorena. - ” Ihan aluksi kiinnostuin lintujen seuraamisesta, sitten mukaan tuli valokuvaus. Ja lopulta omituiset puut ja kasvit alkoivat kiehtomaan” – kertoo Kari. Kotitalosta loppui karjan pito 80-luvun loppupuolella, ja siitä sai alkunsa nyttemmin n. 4 hehtaarin suuruinen kasvikokoelma-alue. Harrastus on vaatinut paljon itseopiskelua, sillä mitään kouluja Kari ei alalle ole käynyt. -”Ensiksi aloin keräämään keväällä kukkivia kasveja, sitten seurasivat vaahterat, joita tarhassa kasvaa nykyään jo n. 50 erilaista lajiketta. Kaikkiaan olen tähän puulajipuistoon tuonut n. 3000 erilaista kasvia, joista ihan kaikki eivät ole enää elossa” – tarinoi Kari rauhalliseen, mutta innostuneeseen tapaansa. Puuvartisia eri lajeja on jäljellä n. 1400 kappaletta ja loput sitten kooltaankin pienempiä kukkia tai heinäkasveja. Aiemmin Kari kertoo olleensa melko ehdoton luontoihminen ja hakkuidenkin tuomitsija, mutta nyttemmin ajattelumalli on jo muuttunut. Talousmetsässä ei oikein ole luontoihmiselle ”mitään kiinnostavaa” – siis olkoon talousmetsä talousmetsää ja hoidetaan luontoarvot eri kohteella. Tietysti talousmetsässäkin tulee huomioida luonnon kannalta arvokkaat asiat. Kasveja lähes maailman joka kolkasta Ainoa manner, josta Karin puistossa ei kasveja ole on Australia. Etelä-Amerikastakin vähemmän, mutta sitä vastoin Aasian puolelta paljonkin. Ja aivan erilaisilta ilmastovyöhykkeiltä kuin tämä omamme. Silti huolellisella paikan valinnalla kaukaisten maiden kasvit pärjäävät Ylämaalla talven yli aivan loistavasti. Vaikkapa Karin yksi ylpeyden aiheista, eli Tuuren pihlaja Etelä-Korean Ullungin saarelta. Nimensä puu on saanut ruotsalaisen kasviharrastajan Tor Nitzeliuksen mukaan, joka on aikanaan tuonut siemenet Koreasta tänne Pohjolaan. Kasvit Kari on hankkinut joko toisilta alan harrastajilta, Mustialan arboretumista tai Vakka-Taimesta Rauman läheltä. – ”Vierailulle kollegojen luo ei koskaan mennä tyhjin käsin, eikä sieltä myöskään tulla takaisin ilman tuomisia” – naurahtaa Kari. ”Alan harrastajien luona Parikkala-Virolahti akselilla on mukavaa välillä piipahtaa, vaikkakaan aika ei tahdo vuorokaudessa riittää kaiken mielenkiintoisen tutkimiseen ja kokemusten vaihtoon.” Aikaa kasviharrastus tosiaan- Kari ja Tuuren pihlaja. Karilla riittää kiireetöntä aikaa kertoa harrastuksestaan. kin vie. ”Muille harrastuksille työn ohessa kivilouhimolla ei olekaan aikaa ollut viimeiseen kolmeenkymmeneen vuoteen. Vähän toki valokuvaukselle.” – ”Siihen on ihmisellä aikaa, mihin on mielenkiintoa” – toteaa Kari. Se että kasvit hankkii, kärrää kiviä ja multaa, istuttaa ja kastelee, ei suinkaan riitä. Aluetta on hoidettava vuosittain muutenkin. Leikattava, raivattava pusikkoa – joskus kaadettava varjostavia puita jne. Joskus käy vahinkojakin. Kuten runsaina myyrävuosina 2008-2009, jolloin peltomyyrät tuhosivat parisataa kasvia. Hirvistä tai jäniksistä ei seudulla ole niinkään haittaa. Jotain hyvääkin Itä-Ukrainasta Valeakaasia eli robinia (robinia pseudoacacia) on alkujaan amerikkalainen lehtipuulaji, jonka kasvatuskokeilut Suomessa ovat yleensä epäonnistuneet. Virolahtelainen biologian opettaja ja innokas kasviharrastaja Tapio Rintanen toi syyskuussa 1988 Ukrainan Donetskista puutarhaansa robinian pikkutaimen, joka osoittautui kylmänkestävyydeltään erinomaiseksi. Se selvisi kaikista tulevista talvista ilman pakkasvaurioita ja oli kevääseen 2015 mennessä kasvanut viisimetriseksi, leveälatvaiseksi pikkupuuksi, joka oli vieläpä muodostanut yli kolme metriä korkean juurivesankin. Tämän jättijuurivesan riskialtis siirto vapun tienoilla oman puukokoelmani aarteeksi oli melkoinen operaatio. Puun irroitus lapiotyönä vei noin tunnin. Ranteen paksuisen emopuun juuren, johon vesa oli muodostunut, jouduin surutta katkaisemaa molemmilta puolilta ja muita juuria ei sitten paljon ollutkaan – ei hyvältä näyttänyt! Puu paakkuineen kuitenkin filmivanerilevyjä pitkin narulla kiskoen auton peräkärriin (taas tunti!) ja siirto rannikolta kymmeniä kilometrejä sisämaahan Ylämaalle. Kotona poistin puun oksistosta lähes kolmanneksen, ettei lehtiä puhkeaisi liikaa vaurioituneen juuriston elätettäväksi. Puu sai uudessa tuulisessa kasvupaikassaan tukikepin rungolle, isot ki- vet juuriston painoksi ja todella runsaan kastelun. Muutamana iltana jouduin myöhemminkin juuristoa kastelemaan ja kehittyvää lehdistöä suihkuttelemaan, ennen kuin toivomani alkukesän sateet ja viileys varmistivat puun juurtumisen uuteen kotiinsa. Lopputuloksena kaikesta tästä puuhastelusta keskeisellä paikalla kokoelmaani kasvaa nyt talvenkestävä robinia, joka tulevina vuosina tekee juurivesoja muille puuharrastajille jaettavaksi ja kukkii yhtä näyttävästi kuin virolahtelainen emopuunsa, jossa kesällä 2015 oli satoja valkeita kukintoja. Yltiöoptimismi kannustaa kokeiluihin yhä uusilla lajeilla. Kari Junnola Vieraat tervetulleita Kari kertoo, että hän esittelee kasvitarhaansa mielellään halukkaille. Muutamia ryhmiä paikalla on vuosien saatossa käynytkin, mutta lisääkin mahtuisi. Tutustujien pitää vaan varata runsaasti aikaa, sillä kun Kari pääsee vauhtiin, monenlaisia tarinoita kasveista riittää. Kiinnostus kuulijalla herää väistämättä – niin asiantuntevaa ja innostunutta selostukset ovat. Karin yhteystiedot: [email protected], puh. 050-4677875 Teksti ja kuvat: Jouni Tiainen Kari Junnola
© Copyright 2024