voiko kukaan muistaa 3000 kasvia nimeltä? jotain hyvääkin Itä

18
Metsänomistajat Etelä-Karjala
Voiko kukaan muistaa 3000 kasvia nimeltä?
Kyllä näköjään voi! Kari Junnola
on perustanut oman arboretumin Ylämaan Tielisen kylään kotitalonsa maille. Vaikka mies itse
väittää hänellä olevan huonon
nimimuistin ihmisten suhteen,
kasvien nimet tipahtavat kuin
apteekin hyllyltä.
Karin kiinnostus luontoon heräsi jo
nuorena. - ” Ihan aluksi kiinnostuin lintujen seuraamisesta, sitten mukaan tuli
valokuvaus. Ja lopulta omituiset puut
ja kasvit alkoivat kiehtomaan” – kertoo
Kari. Kotitalosta loppui karjan pito
80-luvun loppupuolella, ja siitä sai alkunsa nyttemmin n. 4 hehtaarin suuruinen
kasvikokoelma-alue. Harrastus on vaatinut paljon itseopiskelua, sillä mitään
kouluja Kari ei alalle ole käynyt.
-”Ensiksi aloin keräämään keväällä
kukkivia kasveja, sitten seurasivat vaahterat, joita tarhassa kasvaa nykyään jo
n. 50 erilaista lajiketta. Kaikkiaan olen
tähän puulajipuistoon tuonut n. 3000
erilaista kasvia, joista ihan kaikki eivät ole
enää elossa” – tarinoi Kari rauhalliseen,
mutta innostuneeseen tapaansa. Puuvartisia eri lajeja on jäljellä n. 1400 kappaletta
ja loput sitten kooltaankin pienempiä
kukkia tai heinäkasveja.
Aiemmin Kari kertoo olleensa melko
ehdoton luontoihminen ja hakkuidenkin
tuomitsija, mutta nyttemmin ajattelumalli
on jo muuttunut. Talousmetsässä ei oikein
ole luontoihmiselle ”mitään kiinnostavaa”
– siis olkoon talousmetsä talousmetsää ja
hoidetaan luontoarvot eri kohteella. Tietysti talousmetsässäkin tulee huomioida
luonnon kannalta arvokkaat asiat.
Kasveja lähes maailman
joka kolkasta
Ainoa manner, josta Karin puistossa
ei kasveja ole on Australia. Etelä-Amerikastakin vähemmän, mutta sitä vastoin
Aasian puolelta paljonkin. Ja aivan erilaisilta ilmastovyöhykkeiltä kuin tämä
omamme. Silti huolellisella paikan valinnalla kaukaisten maiden kasvit pärjäävät
Ylämaalla talven yli aivan loistavasti.
Vaikkapa Karin yksi ylpeyden aiheista,
eli Tuuren pihlaja Etelä-Korean Ullungin
saarelta. Nimensä puu on saanut ruotsalaisen kasviharrastajan Tor Nitzeliuksen
mukaan, joka on aikanaan tuonut siemenet Koreasta tänne Pohjolaan.
Kasvit Kari on hankkinut joko toisilta
alan harrastajilta, Mustialan arboretumista tai Vakka-Taimesta Rauman läheltä.
– ”Vierailulle kollegojen luo ei koskaan
mennä tyhjin käsin, eikä sieltä myöskään
tulla takaisin ilman tuomisia” – naurahtaa Kari. ”Alan harrastajien luona
Parikkala-Virolahti akselilla on mukavaa välillä piipahtaa, vaikkakaan aika ei
tahdo vuorokaudessa riittää kaiken mielenkiintoisen tutkimiseen ja kokemusten
vaihtoon.” Aikaa kasviharrastus tosiaan-
Kari ja Tuuren pihlaja.
Karilla riittää kiireetöntä aikaa kertoa harrastuksestaan.
kin vie. ”Muille harrastuksille työn ohessa kivilouhimolla ei olekaan aikaa ollut
viimeiseen kolmeenkymmeneen vuoteen.
Vähän toki valokuvaukselle.” – ”Siihen
on ihmisellä aikaa, mihin on mielenkiintoa” – toteaa Kari.
Se että kasvit hankkii, kärrää kiviä ja
multaa, istuttaa ja kastelee, ei suinkaan
riitä. Aluetta on hoidettava vuosittain
muutenkin. Leikattava, raivattava pusikkoa – joskus kaadettava varjostavia
puita jne. Joskus käy vahinkojakin. Kuten runsaina myyrävuosina 2008-2009,
jolloin peltomyyrät tuhosivat parisataa
kasvia. Hirvistä tai jäniksistä ei seudulla
ole niinkään haittaa.
Jotain hyvääkin Itä-Ukrainasta
Valeakaasia eli robinia (robinia pseudoacacia) on
alkujaan amerikkalainen
lehtipuulaji, jonka kasvatuskokeilut Suomessa ovat
yleensä epäonnistuneet.
Virolahtelainen biologian opettaja ja innokas kasviharrastaja
Tapio Rintanen toi syyskuussa 1988 Ukrainan Donetskista
puutarhaansa robinian pikkutaimen, joka osoittautui kylmänkestävyydeltään erinomaiseksi.
Se selvisi kaikista tulevista talvista ilman pakkasvaurioita ja
oli kevääseen 2015 mennessä
kasvanut viisimetriseksi, leveälatvaiseksi pikkupuuksi, joka oli
vieläpä muodostanut yli kolme
metriä korkean juurivesankin.
Tämän jättijuurivesan riskialtis
siirto vapun tienoilla oman puukokoelmani aarteeksi oli melkoinen operaatio. Puun irroitus
lapiotyönä vei noin tunnin. Ranteen paksuisen emopuun juuren,
johon vesa oli muodostunut, jouduin surutta katkaisemaa molemmilta puolilta ja muita juuria
ei sitten paljon ollutkaan – ei
hyvältä näyttänyt! Puu paakkuineen kuitenkin filmivanerilevyjä
pitkin narulla kiskoen auton peräkärriin (taas tunti!) ja siirto
rannikolta kymmeniä kilometrejä sisämaahan Ylämaalle.
Kotona poistin puun oksistosta lähes kolmanneksen, ettei lehtiä puhkeaisi liikaa vaurioituneen
juuriston elätettäväksi. Puu sai
uudessa tuulisessa kasvupaikassaan tukikepin rungolle, isot ki-
vet juuriston painoksi ja todella
runsaan kastelun. Muutamana
iltana jouduin myöhemminkin
juuristoa kastelemaan ja kehittyvää lehdistöä suihkuttelemaan,
ennen kuin toivomani alkukesän
sateet ja viileys varmistivat puun
juurtumisen uuteen kotiinsa.
Lopputuloksena kaikesta tästä
puuhastelusta keskeisellä paikalla kokoelmaani kasvaa nyt talvenkestävä robinia, joka tulevina
vuosina tekee juurivesoja muille
puuharrastajille jaettavaksi ja
kukkii yhtä näyttävästi kuin virolahtelainen emopuunsa, jossa
kesällä 2015 oli satoja valkeita
kukintoja.
Yltiöoptimismi kannustaa kokeiluihin yhä uusilla lajeilla.
Kari Junnola
Vieraat tervetulleita
Kari kertoo, että hän esittelee kasvitarhaansa mielellään halukkaille. Muutamia
ryhmiä paikalla on vuosien saatossa käynytkin, mutta lisääkin mahtuisi. Tutustujien pitää vaan varata runsaasti aikaa,
sillä kun Kari pääsee vauhtiin, monenlaisia tarinoita kasveista riittää. Kiinnostus
kuulijalla herää väistämättä – niin asiantuntevaa ja innostunutta selostukset ovat.
Karin yhteystiedot:
[email protected],
puh. 050-4677875
Teksti ja kuvat: Jouni Tiainen
Kari Junnola