Referenssitiimin osallistaminen avaintekijä projektin

Case ABB:
Referenssitiimin osallistaminen
avaintekijä projektin onnistumisessa
Globaaliin ABB-konserniin kuuluva ABB Drives Service on hyödyntänyt
Sofigaten projektihallintapalveluita osana kehitysprojektejaan jo useiden
vuosien ajan. Kehitysprojektien onnistumisen yhtenä selkeänä kulmakivenä on ollut se, että ratkaisun loppukäyttäjät eli referenssitiimi on osallistettu jo aikaisessa kehitysvaiheessa. Miten varmistaa, että kaikki projektiin osallistuvat, eri aikavyöhykkeillä ja työtehtävissä toimivat henkilöt
saadaan mukaan kehitystyöhön – pitämättä yhtään face-to-face työpajaa
tai palaveria?
Elokuussa 2014 ABB Drives Service starttasi projektin, jonka tavoitteena oli
tehostaa huoltopalveluiden työntekijöiden työtä ja Life Cycle Assessment
(LCA) -palvelun toimittamista mobiilipohjaisella ratkaisulla. LCA-palvelua oli
aiemmin toimitettu hankalien ja aikaa vievien Excel-ratkaisujen ja muiden
manuaalisten työvaiheiden avulla. Projektia varten valittiin referenssitiimi,
joka edusti tulevan ratkaisun oikeita käyttäjiä eli pääosin loppukäyttäjiä.
Referenssitiimin jäsenet olivat maantieteellisesti hyvin hajanaisella alueella,
neljällä eri mantereella ja viidellä eri aikavyöhykkeellä. Yhteisten työpajojen
ja tapaamisaikojen löytäminen näytti olevan lähes mahdotonta.
ABB päätti hyödyntää projektinhallinnassa Sofigaten “ICT Roundtable
for Management” -ratkaisua, jonka avulla koko tiimille luotiin virtuaalinen
keskustelu- ja päätöksentekoympäristö. Roundtable on sosiaalisen media
konsepteja hyödyntävä online-fasilitointiympäristö, jonka avulla päätöksenteko onnistuu ajasta ja paikasta riippumatta. LCA-projektissa suurin hyöty
ratkaisun käyttöönotosta oli se, että projektitiimi ja referenssitiimi pystyivät
yhdessä määrittelemään tulevan ratkaisun vaatimukset ja samalla myös
käyttäjäryhmän odotukset heti projektin alussa.
”Olemme käyttäneet Roundtablea useissa projekteissa ja
ajasta ja paikasta riippumatta, vaikkapa lentokentältä kä-
todenneet sen sopivan erityisen hyvin tuotekehityksen tuek-
sin. Online-ympäristössä jokainen osallistuja pystyi kom-
ABB Drives Service
si. Työkaluna se huomioi tavoitteet paremmin kuin esimer-
mentoimaan ja vaikuttamaan juuri niihin asioihin, jotka
ABB Drives Service on osa ABB Groupia,
kiksi Yammer, jossa keskustelut usein poukkoilevat asias-
olivat itselle tärkeitä. Hyvin erilaisen ja eritaustaisen refe-
joka toimii yli 100 maassa ja työllistää 140
ta pois. Roundtable pakottaa osallistuja keskittymään vain
renssitiimin ansiosta näkökulmat olivat myös hyvin erilaisia.
000 ihmistä. ABB on kansainvälinen mark-
sillä hetkellä käsillä olevaan asiaan, jolloin tuloksia syntyy
Roundtablen avulla monipuoliset näkemykset johdettiin
kinajohtaja sähkövoima- ja automaatiotek-
nopeammin”, sanoo Juha Alamäki, ABB Drives Servicen
paremmiksi päätöksiksi.
nologioissa, joilla tähdätään suorituskyvyn
Global R&D Manager.
parantamiseen ja pienempään hiilijalan-
ABB Drives Servicen Juha Alamäki on erittäin tyytyväinen
jälkeen. ABB:n suurimmat asiakasryhmät
projektipäällikkönä
projektin lopputuloksiin: ”Olemme saaneet parhaat palaut-
ovat teollisuuden, huollon, kuljetuksen ja
LCA-projektissa ja fasilitoi referenssitiimien keskusteluita
teet nimenomaan referenssitiimiltä, loppukäyttäjiltä, jotka
infrastruktuurin aloilla.
Roundtablessa: ”Roundtable tarjoaa todella iteratiivisen ta-
ovat olleet todella tyytyväisiä kehitettyyn ratkaisuun ja ot-
van kehittää ratkaisuja ja sovelluksia, kuten tässäkin projek-
taneet sen myös käyttöön paljon nopeammin kuin yleensä
tissa oli tavoite ja tarve. Referenssitiimi oli mukana todella
sovelluskehitysprojekteissa. Saimme tiedusteluita uudesta
monessa eri vaiheessa, kuten vaatimusmäärittelyissä, käyt-
ratkaisusta jo ennen kuin se oli valmis – käyttäjät olivat niin
tökokemuksen kehittämisessä ja ylipäänsä varmistamassa,
innokkaita!”
Sofigaten
Jarkko
Pukkila
toimi
että lopputuotos vastasi tarvetta. Loppukäyttäjien mukanaolo oli ehdottomasti yksi avaintekijä projektin ja lopputuot-
Juha Alamäen mielestä Roundtable sopii myös muiden kuin
teen menestyksessä.”
IT-organisaatioiden käyttöön. ABB:llä se on sopinut erityisen hyvin sovellus- ja tuotekehitysprojektien vaiheisiin, jois-
Sofigate
Sofigate on tietohallintojohtamisen palvelutalo, joka on erikoistunut tietohallinnon
eri osa-alueiden johtamiseen ja kehittämiseen. Sofigaten asiakkaita ovat sekä
pienet, keskisuuret että suuret yritykset
”LCA-projekti oli kehitysprojektina hieman erilainen, koska
sa on kerätty ideoita, testattu ratkaisuja ja varmistettu, että
ja julkisen hallinnon organisaatiot, joiden
aloitimme koko projektin määrittelemällä ratkaisusta saata-
projektitiimi sitoutuu uuteen ratkaisuun. Projektityön lisäksi
tavoitteena on saada IT ja liiketoiminta
van lopputuotoksen, palveluraportin. Referenssitiimin kom-
Alamäki näkisi Roundtablella paljon mahdollisuuksia mm.
tekemään tiiviimpää yhteistyötä. Sofigate
menttien ja asiantuntijuuden avulla saimme raportista juuri
ohjausryhmätyöskentelyn tukena: ”Roundtablessa tehtä-
työllistää 180 ihmistä neljällä eri paikkakun-
sellaisen, joka palvelee aidosti liiketoimintaa jokapäiväises-
vällä on aina jokin aikaraja, johon mennessä se pitää olla
nalla (Espoo, Tampere, Oulu, Stockholm).
sä työssä”, kertoo Juha Alamäki.
tehtynä. Siten se tulee myös tehtyä ajoissa. Tämän tyyppinen työskentely tehostaisi varmasti myös ohjausryhmien te-
Referenssitiimi oli hyvin tyytyväinen Roundtablen hyödyntämiseen projektissa ja kiitteli mahdollisuudesta osallistua
Run ICT like a business I www.sofigate.com
kemistä ja päätöksentekoa missä tahansa organisaatiossa!”