JÄSENKIRJE 1/2015 1.3.2015 - Varsinais

www.vskarjakerho.com
Kerholla sivut myös Facebookissa, tule
mukaan keskustelemaan!
JÄSENKIRJE 1/2015
1.3.2015
Puheenjohtajan palsta
Hyvää alkanutta vuotta karjaväelle!
Ensiksi tahdon kiittää jäsenistöä ja yhteistyökumppaneita osallistumisesta syksyiseen kerhon 90vuotisjuhlaan ja lahjoituksista junnutoiminnan tukemiseen! Lahjoitusten (1265 €) ansiosta pystymme
järjestämään tänä vuonna kaksi junnuleiriä, joista toinen on kauan kaivattu varttuneempien junnujen leiri.
Junnut toivat jälleen kerran kunniaa Varsinais-Suomen Karjakerholle menestymällä mainiosti vuoden 2015
Ayrshire Winter Show:ssa sekä junnukisassa että eläinten esittelijöinä rakenneluokissa, joten panostus
nuoriin on kantanut ja kantaa hienoa hedelmää!
Uusi vuosi tuo pieniä muutoksia johtokunnan kokoonpanoon ja toimintakäytäntöihin. Kirjanpito siirtyy
ProAgrialle, laskutus sihteerille ja asuntoasioista vastaa Mika Kavander. Kiitämme johtokunnan jättänyttä
Päivi Kalliota sekä rahastonhoitaja Hanna Jaalaa ja toivotamme uutena kasvona tervetulleeksi Jenna
Tammisen, joka esittelee itse itsensä näin:
Hei, Olen Jenna Tamminen,26, Somerolta. Perheeseeni kuuluu avopuolisoni Tuomas Mäki,25, sekä lapset
Aleksi 4 vuotta ja Aili 2,5 vuotta. Tilanpidon aloitimme yllättäen kesällä 2009, kun Tuomaksen isä menehtyi
työtapaturmassa. Parsinavetassa asustava 30 lehmän karjamme on pääosin ruskea mutta muutama musta
yksilö löytyy myös. Työ karjan parissa on antoisaa, lapset ovat myös kovia hoitamaan ja ruokkimaan lehmiä.
Karjakerho ja johtokuntapaikka tuovat paljon uutta puuhaa ja toimintaa arkirutiinien lisäksi. Toivon
innostavani ihmisiä karjakerhon toimintaan ja tapahtumiin.
Vaikka sekä karjakerho että karjanomistajat ovat isojen taloudellisten haasteiden edessä kustannusten
noustessa ja tuottojen pienentyessä, yritetään yhdessä pitää pyörät pyörimässä ja tehdä töitä paremman
huomisen eteen. Syyskokouksessa tehdyn jäsenkyselyn perusteella karjakerhon toiminnan halutaan
säilyvän pääpiirteittäin ennallaan; asuntoja ei haluta myydä eikä jäsenmaksua korottaa, vaan kiristyvää
taloutta ohjeistetaan paikkaamaan osallistumismaksuilla ja menoja supistamalla. Tärkeimmiksi
toimintamuodoiksi listataan syyskokous, Ammujaiset, grilli-ilta, rotupäivä ja junnuleirit. Jäsenkyselyn tuloksiin
voi tutustua tarkemmin kotisivuilla ja kyselyyn voi halutessa vastata pyytämällä kysymyslomakkeen
sihteeriltä.
Tulevia tapahtumia
Karjakerhon KEVÄTKOKOUS järjestetään perjantaina 27.3.2015 Juhla & Kokouskartano
Piispanrannassa, osoite: Lemuntie 242, 20760 PIISPANRISTI (www.piispanranta.fi) Ilmoittautukaa
sihteerille maanantaihin 23.3. mennessä: [email protected] tai 044-341 7974
Kevätkokouspäivän ohjelma:
10:30
Kahvi (omakustanteinen)
11:00
Kevätkokous
11:30
Valon merkitys lehmälle; Sanna Nokka, ProAgria Keskusten Liitto
13:00
Lumenoa OY; energiatehokkaat LED-valaistusratkaisut.
13:30
V-S Karjakerhon ja Lumenoan tarjoama lounas
Grilli-ilta
Grilli-ilta järjestetään maidonpäivänä 1.6.2015 Sari ja Mika Tähtisen luona Mynämäellä. Tarkempi kutsu
toukokuun tonkkapostissa!
Junnuleirit
Tänä vuonna järjestetään kaksi junnuleiriä, joista toinen on suunnattu kokeneemmille nuorille. Leirien
ajankohta siirtyy alkukesän kiireistä ja perinteinen junnuleiri pidetään Lehtirannassa 28.-30.7.2015.
Kokeneempien leirin ajankohtaa ei ole vielä sovittu, mutta se tulee olemaan joku elokuun kolmesta
viimeisestä viikonlopusta, leiripaikka on vielä avoin. Seuratkaa ilmoittelua tonkkaposteista ja kerhon
nettisivuilta! Leiriäidit saavat jo ilmoittautua, uusi junnutiimi pohjustaa jo leirisuunnitelmia!
Lehmäryhmä
Lehmäryhmän toiminta jatkuu edelleen innokkaana! Ryhmä sopii n. 2 kk välein järjestettävät tapaamiset
sähköpostitse. Yhteyshenkilönä toimii Päivi Peltonen, jolle voi ilmoittautua [email protected] tai puh.
0400 – 904 737. Kaikki ryhmään ilmoittautuneet pääsevät mukaan postituslistalle ja päättämään seuraavasta
tapaamiskerrasta. Jos lehmät ja karja-asiat sekä toisten isäntien ja emäntien tapaaminen kiinnostavat, niin
kannattaa tulla mukaan tähän ryhmään!
Johtokunnan jäsenten yhteystiedot:
Nina Nieminen, Koski TL, puheenjohtaja
Mika Kavander, Sauvo, vpj, asuntoasiat
Laura Mikkola, Koski TL, sihteeri, junnutiimi
Jenna Tamminen, Somero, junnutiimi
Päivi Peltonen, Salo, lehmäryhmä
Maija Sankari, Yläne
Timo Suni, Mynämäki
Iina Näyskä, Tarvasjoki
Ville Simola, Pöytyä
044 - 285 4186
0400 - 978 729
044 – 341 7974
044 – 310 7881
0400 – 904 737
050 – 330 3717
050 - 354 4233
050 - 353 2384
040 – 553 5256
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
Jäsenmaksut
Karjakerhon jäsenmaksut säilyvät ennallaan. Jäsenmaksun suuruus on 35 € / tila ja yhteisöjäsenmaksu
120 € / yritys. Kerhon tilinumero vaihtui vuoden 2013 alusta. Satunnaisia jäsenmaksuja tulee vielä vanhalle
tilille, joten huomioittehan vaihtuneen tilinumeron! Uusi tilinumero on FI 07 54100 22027 5062. (OKOYFIHH)
Jäsenmaksulla koko viljelijäperhe saa osallistua kerhon monipuolisiin ja yleensä maksuttomiin tapahtumiin.
Yhteisöjäsen maksulla yrityksen kaikki työntekijät ovat tervetulleita mukaan kerhon toimintaan. Tässä
kirjeessä kerrotun toiminnan lisäksi järjestämme mm. syksyisen karjapäivän sekä syyskokouksen
loppuvuodesta. Lisäksi muistamme jäsentemme satatonnareita ja palkitsemme alueen parhaita karjoja
kerhon omissa tuotos- ja jalostuskilpailuissa. Mielenkiintoista toimintaa siis löytyy kaiken ikäisille
perheenjäsenille!
Tämä vuoden ensimmäinen kirje postitetaan kaikille alueen karjanomistajille. Maksamalla oheisen
jäsenmaksun saat myös kevään ja syksyn tiedotteet sekä mahdollisuuden osallistua runsaaseen ja suurelta
osin maksuttomaan toimintaamme. Tervetuloa mukaan!
Nina, Laura ja muu johtokunta
1.