4 - Viikkosavo

4
Keskiviikko 18.11.2015
Arkistokuva Ismo Vornanen
Iskut osuivat meihinkin
Rivien
välistä
Ismo Vornanen
Pariisin iskut koskettivat
myös kuopiolaisten tunteita. Poliitikot toistelevat, ettei
pakolaiskriisi liity jihadistien
väkivaltaan. Väite on rasismin
vastainen varotoimi, mutta ei
totuudenmukainen.
Murhaajat näyttävät olevan
joko Ranskassa kasvaneita islamisteja tai jopa hiljakkoin
rekisteröityneitä turvapaikanhakijoita. Ranskassa on
Euroopan suurin viisimiljoonainen muslimivähemmistö.
Satoja muslimeja kuuluu jihadistiverkostoihin.
Kotouttaminen on tuottanut tuskaa jo ennen nykyisiä ihmisvyöryjä. Terroristisolujen etäpesäkkeet ovat sitä todennäköisempiä mitä suurempia pakolaiskulkueita tulvii Eurooppaan.
Toki turvapaikanhakijat pakenevat sotaa, terrorismia ja köyhyyttä. Niin
tekisivät suomalaisetkin
vastaavissa olosuhteissa.
Sokea pakolaisten leimaaminen on yhtä tyhmää
kuin virallista Suomea vaivaava sinisilmäisyys.
Kuopion nurkilla ma-
jailee noin 500 turvapaikanhakijaa. Jos kieli- ja ammattitaidottomat nuoret miehet
turhautuvat, kohoaa turvallisuusriski myös kotinurkilla.
Panikointiin ei ole kuitenkaan
aihetta, kuten poliisi Harri-Pekka Pohjolainen sanoi
Viikkosavossa (11.11.). Turvapaikanhakijat ovat myös työvoimatarpeen aukkoja paikkaava resurssi.
Poliisin kannattaisi liittoutua islamilaisen yhteisön
kanssa. Muslimit osaavat itse parhaiten haravoida epäilyttäviä tyyppejä, jos heillä on
tahtoa enemmän kuin tyhjää
retoriikkaa.
Kaikissa uskonnoissa, myös
kristillisissä tuomionjulistajissa on fanaatikkoja ja sortajia. Vain rakkaus on uskonto,
joka voi lopettaa sodat, sortamisen ja väkivallan.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja. Lähetä palautetta: ismo.
[email protected]
Näyttelijä Ismo Apellin
hotellilaivahanke etenee
”Kolme satamakaupunkia on ilmoittanut, että he haluavat hotellilaivan, mikäli hanke jostain
syystä töksähtäisi Kuopiossa".
Aija Pirinen
Ilmavoimat harjoittelee
ympäri vuorokauden
Karjalan lennosto järjestää
16.–18.11. Vilkku-lentotoimintaharjoituksen. Harjoitusalueena on Kuopion ja Kajaanin välinen alue. Harjoituksessa lennetään Ilmavoimien lentokoulutusohjelman mukaisia
lentoja ja harjoitellaan ympärivuorokautista toimintaa.
Harjoitukseen sisältyy valoisaan aikaan matalalentotoimintaa ja siihen osallistuu
yhteensä 22 Hornet-monitoimihävittäjää, joista valtaosa toimii Rissalan tukikoh-
Ismo Apell yöpyi Helsingissä hotellilaiva Hangossa kolme vuotta sitten. ”Ajattelin, että tämähän on käsittämättömän hieno”. Nyt
Apell aikoo tuoda hankkimansa hotellilaivan Kuopion satamaan.
dasta käsin. Satakunnan ja
Lapin lennostot osallistuvat
harjoitukseen 3–4 koneella
Pirkkalan ja Rovaniemen tukikohdista käsin.
Harjoituksen lentotoiminta alkoi maanantaina ja se jatkuu keskeytyksettä ympäri
vuorokauden keskiviikkoon
18.11. kello 22:een saakka.
Lentokoneet käyttävät harjoituksessa soihtuja, jotka
voivat näkyä taivaalla kirkkaina muutaman sekunnin
kestävinä valoilmiöinä.
Kuopiolaisen näyttelijän, Ismo Apellin hotellilaivahanke
etenee hitaasti.
Lokakuun lopussa Kuopion
kaupunkirakennelautakunta palautti hotellilaivan vuokrapaikkapyynnön uudelleen
valmisteltavaksi. Viime viikolla kaupunkirakennelautakunta hyväksyi hotellilaivapaikan vuokrasopimuksen.
Seuraavaksi Apell joutuu
hakemaan ajat sitten valmistuneelle hotellilaivalleen rakennuslupaa.
– Maanantaina vien rakennuslupahakemuksen kaupungille. Sitten sitä taas käsitellään jossain lautakunnassa,
Apell kommentoi viime perjantaina.
Apellin toiveena on saada
avattua hotellilaiva ensi vapuksi.
– Jos hanketta ei saa toteutettua Kuopiossa, niin vien
hotellilaivani muualle. Kolme satamakaupunkia on ottanut minuun yhteyttä, että
he haluavat hotellilaivan, mikäli Kuopio sitä jarruttelee,
Apell sanoo.
Tuodaan Kuopioon
hinaamalla
Apellin ostamassa hotellilaiva Hangossa on 23 huonetta ja 53 yöpymispaikkaa. Jokaisessa huoneessa on omat
suihkut ja vessat.
– Laivassa ei ole moottoria.
Kuopioon se olisi tarkoitus
tuoda hinaamalla. Kuopion
Järvipelastajat ovat ilmoittaneet, että he voivat lähteä hakemaan sitä Helsingistä Kuopioon. Matka kestää useita
päiviä.
Hotellilaivan on tarkoitus
olla auki ympärivuotisesti.
Apellin tavoitteena on saada
asiakkaita matkailijoiden lisäksi muun muassa yrityksistä ja keikkatyöläisistä.
– Helsingissä laivahotellin täyttöaste on ollut 89 prosenttia. Uskon, että kysyntä
olisi kovaa myös Kuopiossa.
Huoneiden hintataso olisi samaa luokkaa kuin Helsingis-
❞❞Huoneiden hintataso olisi samaa luokkaa kuin Helsingissä.
sä. Eli perushuoneissa keskimäärin 39 euroa vuorokausi.
Apell arvioi, että hotellilaiva työllistää ympärivuotisesti
2–3 ihmistä.
Tästä on kyse
ÄÄIsmo Apell on ostanut ho-
tellilaiva Hangon, jonka hän
haluaa tuoda Helsingistä
Kuopion satamaan ensi keväänä.
ÄÄApellin
toiveena on avata
kelluva hotelli vapuksi.
ÄÄLaiva rakennettiin vuonna
1992 Venäjällä jokialukseksi.
ÄÄApell
etsii parhaillaan hotellilaivalleen uutta nimeä.
Parhaan ehdotuksen hän
palkitsee sviittiyöllä.
Silmäasemalla kaihin hoito on yksilöllistä ja kokonaisvaltaista
ASIAKASILTA
Kuopion Silmäaseman
silmäsairaalassa
(Kauppakatu 39)
Asiakasillassa luento ja keskustelua kaihista
Näkö sumenee – onko minulla kaihi?
Roope Sihvola, LT, silmätautien erikoislääkäri
tiistaina 24.11.
klo 18–20.30
Tilaisuudessa mahdollisuus keskustella kaihileikkauksesta asiantuntijoidemme kanssa ja
tutustua silmäsairaalaan.
Tilaisuudessa pientä tarjoilua,
joten ilmoittauduthan pe 20.11.
mennessä. 040 191 8920 tai
[email protected]
Paikalla myös myymälämme tyylioppaat
kertomassa kehysuutuuksista.
Tervetuloa!
Lue lisää kaihi.fi
Kaihileikkaus Silmäasemalla
Hinta sisältää
995 €
/silmä
• esitutkimuksen
• leikkauksen
• elinikäisen VIP-asiakkuuden jolla saa
–50 % edun silmälasien kokonaishinnasta.
Hinta voimassa kun varaat leikkauksen 30.11.2015 mennessä.
Hinta koskee vain uusia varauksia.
Osallistujien kesken arvotaan 100 € lahjakortti.
optikko | silmälääkäri | silmäsairaala