Pysäkki - Kuopion Kaupunkilehti

„ UUTISET
Kuopion Kaupunkilehti | 27.12.2014
„„Osa„matkanjärjestäjistä„on„perunut„matkoja.„Kuopioon„saapuu„kaksi„
tilausjunaa.
Venäläismatkailijoita
viime vuotta vähemmän
|7
„ LYHYET
Kaupunginvaltuustoon
kuusi uutta jäsentä
»»Hanna»Ruotsala
Ensi vuoden alusta lähtien
Kuopion asukasluku nousee
noin 4000:lla, kun Maaninka liittyy Kuopioon vuoden
alusta. Tammikuun alusta
lähtien alueen asukasluku
on yli 110 000. Kuntaliitos
tuo mukanaan myös konkreettisia muutoksia.
– Kuopion kaupunki on
tuottanut terveyspalvelut ja
perusturvapalvelut yhteistyössä Maaningan kanssa
jo kahden vuoden ajan, joten nämä asiat pysyvät ennallaan, kertoo Maaninka
Kuopion kehittämisjohtaja
Heikki Helve.
Erilaiset oppimisenpalvelut ja moniammatillisuus lisääntyvät perusopetuksen
puolella. Jo olemassa olevat koulut säilyvät ja lisäksi Käärmelahdessa aloite-
taan uuden koulun rakentaminen.
– Koulun yhteyteen tulee
myös päiväkoti ja esiopetus,
Helve sanoo.
Helven mukaan teknisellä puolella ei tapahdu suuria
muutoksia. Rakennuslupien hinnat tulevat kuitenkin
nousemaan.
– Hinnat nousevat kustannuksia vastaaviksi ja ovat
siten samalla tasolla koko
Kuopion alueella.
Kauan odotettu kevyenliikenteen väylän rakentaminen Maaningan kunnan
rajalta alkaa myös vuoden
2015 aikana.
Maaningalta on tulossa
kaupunginvaltuustoon kuusi uutta jäsentä. Tämän jälkeen nykyisen 59 jäsenen sijasta valtuustossa on 65 jäsentä vuonna 2015-2016.
Musiikkilukio ja Minari
yhteen ensi vuonna
ARKISTOKUVA Muutama„vuosi„sitten„venäläisturisteja„tuotiin„Kuopioon„useammalla„junalla.„Nyt„vuodenvaihteen„sesonkiin„tilausju-
nia„on„tulossa„kaksi.
»»Hanna»Ruotsala
Venäläismatkailijoiden
määrä näyttää jäävän Kuopiossa viime vuotta alhaisemmaksi. Kuopio-Tahko
markkinoinnin toimitusjohtaja Wille Markkanen
kertoo, että Venäjällä on tänä vuonna myönnetty kokonaisuudessaan 40 prosenttia
vähemmän viisumeita ulkomaille suunnattuihin matkoihin.
– Kaiken kaikkiaan matkanjärjestäjät ovat varanneet matkoja vähemmän.
Myös etukäteisvarausten
määrä on laskenut. Ukrainan tilanne sekä ruplan
heikkeneminen vaikuttavat
suoraan matkailuun. Ihmiset eivät ole uskaltaneet varata ajoissa matkoja, koska
ei ole ollut varmaa, miten
maailman poliittinen tilanne kehittyy, Markkanen sanoo.
Aiempaa enemmän
peruutuksia
Markkanen kertoo, että
joulunajan sesonki jakaantuu kahteen ryhmään, joista toinen on joulukuun lopulla ja toinen heti tammikuun alussa. Tammikuussa
matkailijoita on enemmän,
kuin loppuvuodesta. Charter-junia Venäjältä Kuopioon saapuu neljän sijasta
kaksi. Junat tulevat Kuopioon 28.12. ja 3.1.
– Venäläiset matkanjärjestäjät sekä yksityiset turistit ovat peruneet matkoja
Suomeen ja Kuopion alueel-
”
„Venäläiset„matkanjärjestäjät„sekä„
yksityiset„turistit„ovat„peruneet„„
matkoja„Suomeen.
le jonkin verran, koska matkat tänne ovat liian kalliita,
toteaa Kuopio-Infon palveluneuvoj, Olga Kärppä kertoo.
Aktiviteetit tärkeitä
Suurin osa junalla tulevista venäläismatkailijoista jää
Kuopioon, mutta osa jatkaa
myös Tahkolle, sekä Nurmekseen. Lisäksi osa venäläisturisteista tulee Kuopioon omalla autollaan.
Leuto ja lumeton talvi saa
kuitenkin turistit suunta-
Päivärannan Shell on nyt
PÄIVÄRANNAN PYSÄKKI
Nyt meillä on C-luvat
Olemme vuoden vaihteessa avoinna seuraavasti:
Tapaninpäivä 26.12. 9–22
Välipäivät: MA–PE 6–22, LA 8–22, SU 9–22
Uudenvuoden aatto 31.12. 6–22
Uudenvuoden päivä 1.1.2015 10–22
Iloista Uutta Vuotta 2015!
päivärannan
Pysäkki
Lakeissuontie 1, 70420 Kuopio
Tervetuloa
kaikki
uudet ja vanhat
asiakkaat!
maan myös Lappiin. Lisäksi Helsinki, Turku sekä Lappeenranta ovat venäläisturistien suosikkeja.
– Vaikka Kuopio kykenee
kilpailemaan korkealla palvelutasollaan, tärkeää olisi panostaa myös aktiviteetteihin. Aikaisempina vuosina käytössä on ollut retkimyyntipaketti, josta matkailija on voinut valita tuotteen mielenkiintonsa mukaan. Esimerkiksi matkat
Tahkolle, Kasurilaan ja Fontanellaan ovat olleet suosittuja, sanoo Kärppä.
Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti 18.12. pitämässään kokouksessa, että Kuopion Yhteiskoulun Musiikkilukio ja Minna Canthin
lukio yhdistetään yhdeksi
lukioksi 1.8.2015 alkaen. Yhdistetyn lukion nimestä päätetään alkuvuodesta 2015.
Uusi Musiikin, ilmaisutaidon ja tanssin lukio tulee
olemaan musiikin ja tanssin osalta erityisen tehtävän
statuksen omaava lukio ja li-
säksi uuteen lukioon yhdistyy painopistealueena ilmaisutaito ja näyttämöilmaisu.
Uuden lukion vuosittainen
opiskelijaksiotto on yhteensä noin 180-200 opiskelijaa ja koko opiskelijamäärä
540-600 opiskelijaa. Syksyllä 2015 lukioon otetaan noin
160 opiskelijaa. Kaikki uudet
kaksoistutkinnon suorittajat
aloittavat jatkossa Kallaveden lukiossa ja Kuopion aikuislukiossa.
Miekkailukilpailu
Studentialla viikon päästä
Kuopion Miekkailijat järjestää kalpamiekkailun kansallisen miesten ja naisten
Torni-Turnauksen Kuopiossa 3.1.2015. Kilpailu on samalla Suomen Cupin osakilpailu. Kilpailu on ainut Suomen Cupin osakilpailu, joka pidetään Helsingin ulkopuolella.
Kuopioon tulee kilpailemaan maan ykkösmiekkaili-
ja Niko Vuorinen, joka nousi juuri Kv-rankingissa sijalle 18. Vuorisen tavoite siintää
jo vuoden 2016 Rion Olympialaisissa.
Torni-Turnaus kilpaillaan Studentian urheiluhallilla kello 10 alkaen, finaalit
miekkaillaan noin kello 16.
Kilpailuun odotetaan noin
40 miestä ja 20 naista ympäri Suomen.
RUNSAS VALIKOIMA
LUMILINKOJA!
Hinnat
alk.
895,-
Ma-Pe 8.30-17.00
Itkonniemenkatu 11 70500 Kuopio
(017) 265 2800 www.vmlsponsor.fi