Satuhäistä nyt puolisen vuotta SATUHÄÄT

15
Keskiviikko 25.3.2015
Laura Töyräs
Henna ja Janne Vartiainen halusivat valita haastattelun paikaksi Rauhalahden Jätkänkämpän, sillä siellä heidän häitään juhlittiin viime kesänä. Pariskunnalle satelee edelleen onnentoivotuksia
etenkin Rauhalahdessa, koska Janne on siellä kävijöille tuttu kasvo.
SATUHÄÄT: Kuopiolainen pariskunta Henna ja Janne saavat faneilta edelleen onnentoivotuksia.
Satuhäistä nyt puolisen vuotta
LAURA TÖYRÄS
Henna ja Janne:
Kuopiolaiset Henna ja Janne
Vartiainen menivät naimisiin
viime heinäkuussa. Rauhalahden Jätkänkämpälle häitä juhlimaan kokoontui noin 80 vieraan joukko. Paikalla oli poikkeuksellisesti myös tv-kuvaajat, sillä pariskunta osallistu Yle TV2:n Satuhäät-ohjelmaan. Hennan ja Jannen jakso
esitettiin televisiossa 9. maaliskuuta.
– Halusimme jakaa kaikille
tarinamme siitä, millaista on,
kun kaksi ihmistä on rakastunut toisiinsa, Janne kertoo.
Janne ja Henna ovat myös
itse kovia Satuhäät-faneja, ja
ovat aina katsoneet aiempia
kausia yhdessä.
Innolla hakemaan
mukaan ohjelmaan
Pariskunta haki mukaan ohjelmaan vuosi ennen häitään.
Tuolloin ohjelman haku ei ollut vielä edes käynnistynyt,
mutta Henna ja Janne ottivat
silti yhteyttä tuotantoryhmään
ensin Facebookin kautta.
– Keväällä 2014 saimme sitten puhelinsoiton, jossa kerrottiin, että meidät on valittu ohjelmaan, pari muistelee.
Jaksoja kuvattiin touko-,
kesä- ja heinäkuussa. Kuvauspäivät olivat täysiä, ja paikasta toiseen mentiin välillä
vauhdilla.
– Esimerkiksi kun menimme
ripustamaan rakkaudenlukkoa,
Henna
on lähihoitaja, 28
vuotta.
Janne on baarimestari
Rauhalahdessa, 38 vuotta.
Pariskunta
asuu Saaristo-
kaupungissa.
Pari osallistui Satuhäät-ohjelmaan ja jakso tuli televisiosta 9.3.
Janne Vartiainen sanoo, että jotkut ovat ihmetelleet, miten he menivät ottamaan Satuhäät-tatuoinnit. ”Me olemme kuitenkin näihin todella tyytyväisiä, joten muiden mielipiteillä ei ole väliä,”
Janne sanoo ylpeänä.
olin juuri tullut salilta ja mennyt mielelläni ensin vähän laittautumaan. Mutta ei, kun siitä lähdettiin suoraan hiukset
puoliksi märkänä lukkoa laittamaan, Henna nauraa.
Luontevaa olemista
piti vähän opetella
Vartiaiset kertovat, että kaikki kuvaustilanteet olivat aitoja. Mitään ei lavastettu, korkeintaan pieniä kohtauksia
piti joskus toistaa, että kaikki saatiin varmasti nauhalle.
– Henkilökohtaiset haastattelut tehtiin erillään, eli
emme tienneet mitä toinen
sanoo. Joten siinä ei auttanut
valehdella, Janne nauraa.
He kertovat, että alkujännityksen jälkeen kameroiden
edessä oli helppo olla.
– Aluksi piti vain hieman totutella, miten kameran edessä ollaan luontevas-
ti. Suoraan kameraan ei saanut katsoa, joten siinäkin oli
aluksi tekemistä, Vartiaiset
muistelevat.
Videomateriaalia parin elämästä kertyi yhteensä noin 60 tuntia, josta televisiossa nähtiin siis vain yksi kuudeskymmenesosa. Kuvauksista pariskunta sai kuvauspalkkion, mutta muuten
he eivät hyötyneet ohjelmasta rahallisesti.
Tärkeä päivä on
ikuistettu iholle
Henna ja Janne Vartiainen ottivat kihlauksensa
jälkeen ensimmäiset yhteiset tatuointinsa. Idea lähti
siitä, että Hennalla ei ollut
aiemmin tatuointeja ja hän
oli jo pidempään miettinyt
sellaisen ottamista.
– Sitten löysimme vanhan sydänriipuksen. Se
oli molemmille mieluinen
malli, ja halusimme tatuoida sen kihlauksemme
muistoksi.
Häiden alla pariskunta
mietti, että sydäntatuointia
jatkettaisiin häiden kunniaksi esimerkiksi pienellä kirjatulla hääpäivämää-
– Toki häissä oli ammattivalokuvaaja kuvaamassa, ja
ne kuvat saimme muistoksi.
Kameroihin
suhtauduttiin hyvin
Läheisimmille sukulaisilleen
pariskunta kertoi Satuhäistä
heti, kun hakemukset oli laitettu menemään.
– Kaukaisimmat taas kuulivat kenties vasta häiden kutsukirjeessä, johon kirjoitim-
rällä.
– Mutta kuva on hyvä
näin, emmekä halunneet
sotkea sitä. Joten aloimme
ideoida uutta, ja sitten se
vähän lähti rönsyilemään,
pari nauraa.
Lopulta tatuoinnista ei
tullut ihan niin pienikään,
kun molempien oikean jalan pohkeeseen kirjattiin
teksti Satuhäät 12.7.2014.
– Meille se ei merkkaa
vain televisio-ohjelman
logoa, vaan se on muisto
meidän omista satumaisista häistämme, jossa on samalla muisto myös ohjelmasta, Vartiaiset sanovat.
me osallistuvamme ohjelmaan, pari sanoo.
Kun ohjelmaan oli päästy
mukaan, oli sukulaisten reaktio ensin hieman jännittynyt.
– ”Apua, ei me telkkuun haluta,” he sanoivat ensimmäiseksi. Kun ajatukseen oli hieman totuteltu, ei kenelläkään
lopulta ollut mitään kuvauksia vastaan. Ja häissähän kuvataan yleensä joka tapauksessa, Henna kertoo.