Kalajoki Akatemian ja kansalaisopiston yhteinen musiikkileiri 9

Kalajoki Akatemian ja kansalaisopiston yhteinen musiikkileiri 9. – 13.6.2015
Leiritarjonta
Instrumenttikohtainen opetus toteutuu mikäli vähintään viisi ilmoittautuu.
Kurssimaksu 30 € kalajokiset, 40 € ulkopaikkakuntalaiset
Kurssi ti 9.6. – la 13.6 klo 10.00 – 14.00 (tunteja voi olla klo 14. jälkeen)
Kurssilla mahdollisuus ohjattuun toimintaan oppituntien ulkopuolella. Omat eväät mukaan.
Kurssille tullaan omilla kyyteillä.
MUSIIKKILEIRI PIANO 1 1101070
Pohjankylän koulu, Marttilantie 6, Minna-Liisa Kaattari
min 5 osallistujaa
max 7 osallistujaa
Ilm.17.4.2015 mennessä
Kesän 2015 musiikkileirin piano-opetus. Yksityisopetus 30 min / pv ja lisäksi yhteissoittoa. Yksityisopetuksessa opetellaan
ainakin suurimmaksi osaksi sellaisia kappaleita kuin oppilas haluaa, tyylilaji voi olla klassista tai kevyempää. Mukana voi olla
myös vapaata säestystä. Leirin aikana voidaan myös koota ohjelmistoa sellaisille, jotka ovat valmistautumassa tutkintoon, tai
harjoitella varsinaisia tutkintokappaleita. Pianistien yhteissoitossa soitetaan 4- ja/tai 6-kätisesti, pianistit voivat mahdollisesti
myös soittaa yhdessä viulistien kanssa.
MUSIIKKILEIRI PIANO 2 1101071
Pohjankylän koulu, Marttilantie 6, Mauno Konkka,
min 5 osallistujaa
max 7 osallistujaa
Ilm.17.4.2015 mennessä
Kesän 2015 musiikkileirin piano-opetus. Yksityisopetus 30 min / pv ja lisäksi yhteissoittoa.
MUSIIKKILEIRI VIULU / ALTTOVIULU 1101072
Pohjankylän koulu, Marttilantie 6, Iiris Markkanen
min 5 osallistujaa
max 7 osallistujaa
Ilm.17.4.2015 mennessä
Kuuluu henkilökohtainen opetus n. 30 min ja yhteissoitto. Perustekniikkaa kehittäviä harjoituksia ja mahdollisuus tehdä parastaan kukin omalla tasollaan. Yhteissoittoryhmiin sisältyy erilaisia tuttuja ja tuntemattomia kappaleita Voit myös aloittaa
soittoharrastuksen leirillä.
MUSIIKKILEIRI VIULU 1 1101073
Pohjankylän koulu, Marttilantie 6, Tuomo Hirvi
min 5 osallistujaa
max 7 osallistujaa
Ilm.17.4.2015 mennessä
Kesän 2015 musiikkileirin viuluopetus. Yksityisopetus 30 min / pv ja lisäksi yhteissoittoa.
MUSIIKKILEIRI VASKISOITTIMET 1101074
Pohjankylän koulu, Marttilantie 6, Markus Seppälä
min 5 osallistujaa
max 7 osallistujaa
Ilm.17.4.2015 mennessä
Kesän 2015 musiikkileirin vaskisoitinten opetusta. Vaskisoittimet: trumpetti, torvi, pasuuna, käyrätorvi jne.
MUSIIKKILEIRI SÄHKÖKITARA 1101075
Pohjankylän koulu, Marttilantie 6, Paavo Seppälä
min 5 osallistujaa
max 7 osallistujaa
Ilm.17.4.2015 mennessä
Kesän 2015 musiikkileirin sähkökitaraopetus. Yksityisopetus 30 min ja yhteissoitto. Sähkökitarakurssi sisältää: Soiton alkeet,
johon kuuluu komppausta helpohkoin sointuottein sekä melodia-, ja riffisoittoa. Soitossaan pidemmällä oleville oppilaille
improvisoinnin opetusta, johon kuuluu soolonsoitto erilaisin tyylein, kuten pop, jazz, blues ja rock.
MUSIIKKILEIRI AKUSTINEN KITARA , SÄHKÖKITARA JA SÄHKÖBASSO 1101076
Pohjankylän koulu, Marttilantie 6, Vesa Lassila
min 5 osallistujaa
max 7 osallistujaa
Ilm.17.4.2015 mennessä
Klassisen kitaran, Sähkökitaran ja sähköbasson yksilöopetusta. Klassisen kitaran soittamisen opettaminen perustuu soittotekniikan ja nuotin lukemisen kehittämiseen. Sähkökitaran ja sähköbasson opetuksessa metodina käytetään tabulatuurinuotteja ja Guitar pro 6-ohjelmaa tietokoneella, näiden soitinten soittotyylin lähtökohtana blues- ,rock- ja jazz-soitto. Heavy-ja
metalli-soittotyylit ovat mukana soveltuvin osin.
MUSIIKKILEIRI VIULU 2 1101077
Pohjankylän koulu, Marttilantie 6, Mariiana Dikanarova
min 5 osallistujaa
max 7 osallistujaa
Ilm.17.4.2015 mennessä
Kesän 2015 musiikkileirin viuluopetus. Yksityisopetus 30 min / pv ja lisäksi yhteissoittoa.
MUSIIKKILEIRI POP-JAZZ LAULU 1101078
Pohjankylän koulu, Marttilantie 6, Jaana Yrttiaho,
min 5 osallistujaa
max 7 osallistujaa
Ilm.17.4.2015 mennessä
Kesän 2015 musiikkileirin Pop-Jazz -laulu. Yksityisopetus 30 min
MUSIIKKILEIRI VAPAASÄESTYS PIANO 1101079
Pohjankylän koulu, Marttilantie 6, Jouko Kantola
min 5 osallistujaa
max 8 osallistujaa
Ilm.17.4.2015 mennessä
Vapaa säestyksen kurssilla opettelemme erilaisia säestysrytmejä sekä sointumerkeistä soittoa: beat, beat balladi, valssi,
humppa ym. vaihtobassot, murtosointusäestys ja tason mukaan myös lattarirytmejä. Soinnnuista kolmi- ja nelisoinnut sekä
sointujen laajentaminen. Improvisointia voi opiskella halutessaan. Pariopetuksena, voi olla tuttu kaveri tai sitten löydetään
pari kurssin oppilaista. Tunnin pituus 45 min./pari.
MUSIIKKILEIRI BÄNDISOITTO 1101080
Pohjankylän koulu, Marttilantie 6, Jouko Kantola,
min 5 osallistujaa
max 7 osallistujaa
Ilm.17.4.2015 mennessä
Bändiopetuksessa huomio keskittyy yhteissoiton periaatteisiin, mutta käsitellään tarpeen mukaan myös sointuja, komppeja
ja soolon rakentamista. Myös laulamiseen ja lauluntekemiseen saa ohjeita. Mieluiten valmis bändirunko, mutta voidaan
koostaa bändejä myös yksittäisistä soittajista ja laulajista. Ryhmäopetusta, tunnin pituus 90 min./ryhmä.
KALAJOKI AKATEMIA