Lausunto Keravan Yleiskaava 2035

KERAVAN JOKIVARREN OMAKOTIYHDISTYS ry
Lausunto 28.04.2015
Keravan kaupunki
Maankäyttöpalvelut
KERAVAN YLEISKAAVA 2035
Keravan Jokivarren omakotiyhdistys esittää lausuntonaan seuraavaa:
1) Lahdentien itäpuolelle sijoitetut työpaikka-alueet on poistettava
¤ Samassa suunnitelmassa ylivarjellaan vastakkaista Lahdentien länsipuolta lähes
museoalueeksi ja toiselle puolelle suunnitellaan tiheään mm peltihalleja.
¤ Alueen asukkaita ja maanomistajia ei ole riittävästi kuultu, vaan virkamiehet
ovat ylimielisesti suunnitelleet tästä välittämättä.
¤ Lahdentien risteyksiä mm Leppäkorventie eivät ole suunniteltu nykyistä
ratkaisevan paljon suurempaan liikenteeseen. Työpaikat toisivat sitä paljon enemmän
kuin vastaava pienasuntojen lisäys.
¤ Esitämme siis koko em työpaikka-aluen poistamista.
2) Rakentamisen mitoitus asemakaava-alueiden ulkopuolella on muutettava
¤ Maankäyttö- ja rakennuslaki 132/1999 edellyttää rakennuspaikan kooksi 2000 neliömetriä
asemakaava-alueen ulkopuolella. Keravan yleiskaava edellyttäisi kymmenkertaista määrää!
¤ Lisäksi on mielivaltaisesti otettu lähtötilanteeksi 14.09.1995, josta tilajako lasketaan.
¤ Tällaisilla säädöksillä Keravan kaupungin kehitys kyllä taantuu, eikä toivottua vakioasukkaiden lisäystä tule.
¤ Jokivarren kaupunginosan pientaloalueella AP 3 ei ole todellakaan lehmiä, jotka tarvisivat
laidunalueeksi hehtaarin tai kaksi.
¤ Tavoite, että asemakaava-alueen ulkopuolella, on keskityttävä vanhan rakennuskannan
kunnostamiseen rakennusoikeuden puitteissa, on todella tempaistu museoesitteistä, eikä
vastaa ensinkään asukkaiden toiveita asuinalueensa kehittämiseksi. Lause on poistettava.
¤ Esitämme siis 1. rakennuspaikan mitoitukseksi 2000 neliömetriä
3) Keinukallion ampumaurheilun alueen varaukseen kielteinen kanta
¤ Suunniteltu ampumaurheilun harrastamiseen alueella muodostuu ympärivuotiseksi esim.
ampumahiihto , harjoitusammunta, ampumajuoksu.
¤ Tästä on seurauksena lisääntyvät meluhaitat ympäristöön sekä haitat ja turvallisuusriskit
Keinukallion muulle monipuoliselle harrastuskäytölle
¤ Esitämme ampumaurheilun sallivan varauksen poistamista yleiskaavasta.
Puheenjohtaja
Ilkka Kianto
[email protected]
0500-615828, Leppäkorventie 1, 04250 Kerava
Varapuheenjohtaja
Markku Grundström