Tässä ja Nyt- järjestötiedote 3 / 2015 - RedNet

TÄSSÄ JA NYT
Hämeen piiri
Jarkko Mikkonen
Järjestötiedote 3/2015
1
PÄÄKIRJOITUS 14.8.2015
Pääkirjoitus
Kesä on kääntymässä syksyyn ja touhun täyteinen aika sekä piirissä että osastoissa on jo menossa. Tosin kesän aikanakin on tapahtunut paljon Hämeen piirissä.
Elokuun alussa toteutettiin Hämeen piirin toimiessa vastuullisena järjestäjänä nuorten suurleiri FiRE Evon luonnonkauniissa maisemissa. Leirin
avulla pyrimme elvyttämään SPR:n nuorisotoimintaa, kokoamaan nuoria yhteen ympäri maailmaa sekä tarjoamaan leiriläisille sekä vapaaehtoisille unohtumaton kokemus. Leiriläisiä olikin
n. 30 eri maasta eri puolilta maapalloa leirin kokonaisvahvuuden ollessa n. 350 henkilöä. Leirillä tapahtuikin useita ainutlaatuisia kohtaamisia
ja solmittiin lukuisia uusia ystävyyssuhteita. Lisäksi leiriläiset pääsivät tutustumaan monipuolisesti kaikkeen siihen, mitä Punainen Risti tekee.
Tässä kohtaa onkin paikallaan antaa suuri kiitos
kaikille niille vapaaehtoisille, työntekijöille ja leiriläisille, jotka omalla korvaamattomalla panoksellaan mahdollistivat tuon hienon leirin toteutumisen. Kiitos!
Vastaanottokeskuksemme ovat kuitenkin kiitettävästi pystyneet vastaamaan syntyneeseen
haasteeseen.
Kesän aikana toimittiin myös perinteisimmillä
Punaisen Ristin vapaaehtoistoiminnan alueilla.
Ensiapupäivystyksiä toteutettiin suurissa yleisötapahtumissa ja niistä saatiin hyvää kokemusta ja oppia tulevaa varten. Kadonneiden etsintöjä oli kesän aikana useita. Yksinäisille haettiin
ystäviä, ja niin edelleen. On hienoa huomata,
kuinka vapaaehtoistoimintamme toimii vuodenajasta huolimatta.
Kesän aikana on keskustelu maahanmuutosta ja
rasismista. Punainen Risti omalla toiminnallaan
pyrkii edistämään yhdenvertaisuutta ja kitkemään rasismia. Tampereella SPR:n Hämeen piiri
oli osaltaan mahdollistamassa Meillä on unelma –tapahtumaa, jonka tavoitteena on lisätä
kulttuurien välistä ymmärrystä sekä ottaa kantaa
rasismia vastaan. Tapahtuma tavoitti valtavan
määrän ihmisiä ja saimmekin paljon myönteistä
palautetta rohkeudestamme toimia ja puhua rasismia vastaan.
Nyt siis on katse kohti tulevaa toimintakautta.
Sen keskeisenä haasteena on jäsenmäärän kaventumisen taittaminen, uusien jäsenten hankinta sekä ihmisten kiinnostuksen lisääminen
Punaisen Ristin toimintaa ja sen ajamia asioita
kohtaan. Toisena haasteena on nuorten mukaan
saaminen. Meidän tulee sekä tarjota nuorille
mielekkäitä toiminnan paikkoja, että aktiivisesti houkutella nuoria mukaan. Kolmas haaste on
vaikuttaa yhteiskunnan asenteisiin yhdenvertaisuuden edistämiseksi ja rasismin kitkemiseksi.
Oikein hyvää alkanutta toimintakautta kaikille!
Maahanmuuton osalta paineita piirin toiminnalle
on aiheuttanut turvapaikanhakijoiden valtavasti
kasvanut määrä. Tämä kohdistuu paineina turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskustoimintaa
kohtaan ja molemmissa piirin ylläpitämissä vastaanottokeskuksissa paikkamääriä onkin lisätty
ja tarvittaessa ihmisiä otettu patjamajoitukseen.
Pentti Savolainen
toiminnanjohtaja
3
Sisällysluettelo
3
Pääkirjoitus
Valtakunnallisesti
Eihän unohdeta Nepalia!
5
Auttamisen halu on tarttuvaa
5
Nälkäpäivä 17.-19.9.2015
6
Vain elämää goes Punainen risti
11
Kotimaan avun ohjeet päivitetty
11
Pullonpalautusarpa
12
Terhokerhot innostavat ympäri Suomen
12
ICE-kortti / Nenäpäivä
13
Hämeen piirissä
Ajankohtaista
14
Koulutusta
17
Tapahtumat ja virkistys
19
Menneitä tapahtumia
21
Osastoissa tapahtuu
22
Tapahtumakalenteri
33
Hämeen piirin henkilöstö
34
Varainhankinta
35
4
TYKKÄÄ Facebookissa
Seuraa toimintaamme Facebookin kautta.
facebook.com/punainenristi
MERKKI SUOJAA SINUA – SUOJAA SINÄ MERKKIÄ!
twitter.com/punainenristi
Punainen risti valkoisella pohjalla on suojamerkki ja asevoimien lääkintähuollon tunnus.
Se suojelee kriisitilanteissa siviileitä, avustustyöntekijöitä ja haavoittuneita sotilaita.
Suojamerkin omistavat sodan oikeussääntöihin eli Geneven sopimuksiin sitoutuneet
valtiot, joista Suomi on yksi. Punaisella Ristillä on oikeus käyttää tunnusta toimintansa
merkitsemiseen ja valvoa sen käyttöä. Lue lisää humanitaarinenoikeus.fi
TIEDÄ TAPAHTUMISTA
TUTUSTU VERKKOKAUPPAAN
Etsi paikkakuntasi tapahtumia verkosta.
rednet.punainenristi.fi
punaisenristinkauppa.fi:n järjestönäkymästä tilaat kätevästi kaikki osastomateriaalit.
Tarvitsetko tunnukset? Laita viesti [email protected]
KATSELE VIDEOITA Youtubessa
SOITA JA LAHJOITA
KESKUSTELE Twitterissä
youtube.com/suomenpunainenristi
0600 12220 (20,28 € / puhelu + pvm
Eihän unohdeta Nepalia!
Auttamisen halu on tarttuvaa
Olen alun perin kotoisin Nepalista ja asunut
Suomessa lähes 11 vuotta. Nepalin maanjäristyskatastrofi 25.4.2015 kosketti syvästi koko
Suomen nepalilaista yhteisöä. Moni Suomessa
asuva nepalilainen menetti järistyksessä perheenjäseniään tai kotitalonsa.
Nepalin maanjäristyksestä oli kulunut vain
muutamia tunteja, kun tuhojen laajuus alkoi
paljastua. Ensimmäiset lipaskerääjät jalkautuivat Suomessa kaduille jo seuraavana päivänä. Paikan päällä apu pitää saada perille usein
vielä tätäkin nopeammin, ja juuri siihen Nälkäpäivänä kerättäviä varoja tarvitaan. Katastrofivarojen turvin pystyimme aloittamaan maanjäristyksen uhrien auttamisen lähes välittömästi.
Suomen nepalilainen yhteisö alkoi heti järistyksen jälkeen miettiä, mitä voisimme tehdä auttaaksemme kotimaatamme. Otin välittömästi yhteyttä Suomen Punaiseen Ristiin ja
saimme keräyslippaat jo järistyksen jälkeisenä
päivänä sunnuntaina 26.4. Yli 300 nepalilaista
oli mukana keräämässä ympäri Suomea seuraavien kahden viikon aikana.
Katastrofirahaston avulla toimimme nopeasti myös Suomessa. Annamme henkistä tukea
onnettomuuksien uhreille ja autamme esimerkiksi tulipalossa äkillisesti kotinsa menettäneitä perheitä.
Keräyksen aikana huomasin, kuinka hyvin suomalaiset pystyivät eläytymään nepalilaisten
tilanteeseen ja kuinka auttavaisia he ovat. Nepalilaiselle yhteisölle on ollut myös henkisesti
hyvin tärkeää, että olemme pystyneet tekemään jotain maamme ja kansamme hyväksi,
vaikka asumme kaukana Suomessa.
Nälkäpäivä sai alkunsa 35 vuotta sitten yhdestä rohkeasta ideasta. Vaikka moni epäili idean
toimivuutta, Pälkäneen osasto lähti ennakkoluulottomasti ja yksissä tuumin toteuttamaan
sitä vapaaehtoisen Mailis Korhosen johdolla.
Nyt se idea on tuhansien suomalaisten tapa
auttaa. Auttamisen halu on tarttuvaa. Tänäkin
vuonna Nälkäpäivä on monelle ensimmäinen
kosketus auttamisen maailmaan. Huolehditaan yhdessä siitä, että kaikki pääsevät mukaan.
Pyydän myös kaikkia Punaisen Ristin vapaaehtoisia osallistumaan Nälkäpäivä-keräykseen.
Katastrofirahastolla on suuri merkitys, sillä sen
avulla voidaan lähettää apua heti kun Nepalin
kaltainen maanjäristys tai muu katastrofi tapahtuu.
Ilpo Kiiskinen
viestintäjohtaja
Nepalissa apua tarvitaan vielä pitkään, jälleenrakennus tulee kestämään vuosia. Kiitän suomalaisia ja toivon, että Nepalia ei unohdeta.
Bijay Baniya
vapaaehtoinen
lipaskerääjä,
toimitusjohtaja
Valtakunnallisten sivujen toimitus: Suomen Punaisen Ristin keskustoimisto/viestintä, Tehtaankatu 1 a, 00140 Helsinki, puh. 020 701 2000
Toimittaja: Inka Kovanen, 020 701 2223, [email protected]
Kuvat: Suomen Punaisen Ristin kuva-arkisto. Taitto: Liisa Åker, 020 701 2228, [email protected]
Piiritiedotteen toimitus: Altti Näsi / Hämeen piirin henkilökunta
Taitto: Suvi Oksa
5
NÄLKÄPÄIVÄ 17.–19.9.2015
Kerääminen on hauskaa – kerro se kaverille!
hyvä kohderyhmä ovat tuttavat ja ystävät. Itse
olen saanut jopa oman parturini mukaan keräämään!
Esko Vihervä korostaa myös näkyvyyden merkitystä.
Laura Kotila
– Olemme osastona mukana useissa Kaarinan
alueen tapahtumissa, kuten iltatorilla ja paikallisten yrittäjien tempauksissa. Mielestäni
näkyvillä oleminen sekä keräyksistä ja toiminnasta puhuminen mahdollisimman monipuoliselle asiakaskunnalle on paras tapa saada mukaan toimijoita.
Miten varmistetaan, että kerääjät jatkavat
Nälkäpäivän jälkeenkin?
Lipaskerääminen on hauskaa, eikä se vaadi
paljon aikaa. Tätä mieltä on 95 % lipaskeräykseen osallistuneista. Harva kuitenkaan tulee ajatelleeksi, että voisi olla loistava lipaskerääjä, ellei kukaan pyydä häntä
mukaan.
Kajaanin osaston puheenjohtaja Pirjo Kontio kertoo soittavansa saman tien jokaiselle,
joka ilmoittautuu netin kautta vapaaehtoiseksi
ja sopivansa tämän kanssa tapaamisen osaston tiloihin.
Kysyimme Kaarinasta ja Kajaanista muutamia
vinkkejä kerääjärekrytointiin ja kerääjien pitämiseen mukana toiminnassa Nälkäpäivän jälkeenkin.
– Siinä sitten nokakkain jutellaan siitä, mikä
toimintamuoto hänelle parhaiten sopisi. Näin
tehdään myös kerääjäksi ilmoittautuneille.
Monta kertaa käy niin, että kun kerron mitä
kaikkea osastossamme tehdään, hän on keräämisen lisäksi saattanut lähteä mukaan myös
kansainväliseen klubiin tai ystävätoimintaan.
Miten kerääjiä saa parhaiten
mukaan Nälkäpäivään?
Kaarinan osaston keräysjohtajan Esko Vihervän mukaan lehti-ilmoitukset ovat tärkeitä,
mutta ne poikivat harvoin paljon kerääjiä. Vihervän mukaan paras keino kerääjärekrytointiin ovat henkilökohtaiset kontaktit.
Kontion kokemuksen mukaan kerääminen toimii eräänlaisena porkkanana, koska siihen on
helppo lähteä mukaan.
– Kaikki eivät tietenkään jää mukaan pitkäksi aikaa ja sanonkin aina, että käykäähän ensin
katsomassa ja kokeilemassa millaista toiminta
on. Heti ei tarvitse sitoutua, Kontio muistuttaa.
– Osastollamme on hyvin aktiivinen ystäväryhmä, ja ystävät ovat olleet kiitettävästi mukana
keräyksissä. Osaston aktiivit kyselevät omasta työyhteisöstään innokkaita kerääjiä, toinen
Verkot vesille -ilta kutsuu jäsenet ja vapaaehtoiset
mukaan toimintaan
Oulun piirin osastoissa on jo vuosien ajan järjestetty kaksi kertaa vuodessa ”Verkot vesille
- mukaan toimintaan” -ilta.
Näin toteutat Verkot vesille -illan
osastossasi:
1. Kootkaa osaston hallitus ja toimintaryhmän
vetäjät yhteen ideoimaan soittokierrosta.
Illan ideana on soittaa kaikille viimeisen puolen vuoden aikana osaston jäseneksi liittyneille ja kertoa heille harrastusmahdollisuuksista osastossa. Toinen ilta on yleensä syksyllä,
vähän ennen Nälkäpäivää, jolloin toimintaa on
helppo tulla kokeilemaan.
2.Tehkää yhdessä koonti osaston toimintaryhmistä, kokoontumisajoista ja ryhmien
vetäjien yhteystiedoista.
3. Kootkaa lista tulevista tapahtumista ja
koulutuksista.
6
NÄLKÄPÄIVÄ 17.–19.9.2015
4. Sopikaa, mikä porukka hoitaa soittamisen.
Ennakkoon on hyvä sopia puhelinkorvaus käytännöistä. Jäsenlistan saatte tarvittaes sa piiristä.
Myös RedNetistä löytyy vinkkejä kerääjärekrytointiin:
•
•
•
5. Laskekaa verkot vesille.
6. Lähestykää lapsia ja osaston alle 18 vuotiaita nuorisojäseniä kirjeellä.
Muokattava ilmoitus esimerkiksi kirjastoon
tai kauppaan vietäväksi.
Muokattava lappunen, joita voi jakaa vilkkailla paikoilla tai jättää pino vaikka kirjastoon.
Muistakaa myös kerääjäkutsukarkit, sekä
pienet kerääjäkutsusydämet, joita voi jättää
löydettäväksi sinne tänne julkisiin tiloihin.
Aloittakaa viestintä hyvissä ajoin
Nälkäpäivä kiinnostaa mediaa. Kertokaa toimittajille hyvissä ajoin, mitä paikkakunnallanne
tapahtuu. Varmistakaa myös, että tietoa keräyksestä on sekä osaston RedNet-sivuilla että
sosiaalisessa mediassa.
Tapahtumakalenterin käyttöön
helpotusta
Ihmiset tunnistavat Nälkäpäivän, jos me kaikki
viestimme samoilla sanomilla ja kuvilla!
Keskustoimisto on tehnyt tänä vuonna jokaiselle osastolle oman perusilmoituksen nettiin
Nälkäpäivän tapahtumakalenteriin. Se löytyy
osoitteesta: nälkäpäivä.fi/tapahtumat.
Tapahtumakalenteriin tallennetut tapahtumat
näkyvät sekä osaston omilla sivuilla että
Nälkäpäivä.fi-sivulla.
Sosiaalisen median jakokuvat ja ohjeet löydät
RedNetistä: Tieto ja taito –> Nälkäpäivä –>
Viestintä
Valmiiksi syötetyssä ilmoituksessa mainitaan
osaston keräysjohtajan yhteystiedot, jotta vapaaehtoiseksi haluava voi olla häneen suoraan yhteydessä.
Vaikka tapahtuma on osittain valmiiksi syötetty, jokaisen osaston pitäisi itse:
• tarkastaa, että valmiit tiedot ovat oikein
• täydentää ilmoitusta ja lisätä ilmoitukseen
oman osaston erikoisjutut, kuten tapahtu mat, tempaukset ja muut lisätiedot
•
luoda kokonaan uusi ilmoitus, jos osasto
tekee jotain lipaskeräyspäivien (17.–19.9.)
ulkopuolella. Esimerkiksi silloin, jos osasto
järjestää vaikkapa Nälkäpäivä-infoillan
uusille aktiiveille ennen lipaskeräystä tai
konsertin lipaskeräyksen jälkeen jne.
Tiedotepohjat medialle ja muita viestintävinkkejä löytyy lisää RedNetin Nälkäpäiväryhmästä. Ryhmä on hyödyllinen kaikille,
jotka järjestävät Nälkäpäivää.
Näkyvyyttä Nälkäpäivälle
sosiaalisessa mediassa
Mitä useammin ihminen törmää Nälkäpäivän
viesteihin sosiaalisessa mediassa, sitä todennäköisemmin hän innostuu ilmoittautumaan
lipaskerääjäksi tai lahjoittamaan.
Olethan jo liittynyt ryhmään?
Lisätietoja:
Tiedottaja
Anna Vuorinen, 020 701 2224,
[email protected]
Jakakaa Punaisen Ristin Facebook-sivujen päivityksiä ja käyttäkää Nälkäpäivää varten tehtyjä kampanjamateriaaleja omissa kanavissanne.
7
NÄLKÄPÄIVÄ 17.–19.9.2015
Nälkäpäivä pitää keräyskoneiston terässä
jan, varapuheenjohtajan, sihteerin, kotimaan
avun yhteyshenkilön ja keräysjohtajan. Osastot hälytettiin tehokkaasti tekstiviestillä, ja ensimmäinen kerääjä saatiin liikkeelle klo 11.30.
Aika reipasta toimintaa vai mitä?, toteaa Pulkkinen.
Näin nopea toiminta ei olisi mahdollista ilman
Nälkäpäivää. Kun Punaisen Ristin keräyskoneisto kerran vuodessa öljytään ja huolletaan, pysyy se toimintakunnossa myös yllättävissä tilanteissa.
Johanna Lassy-Mäntyvaara
Valmiudessa on pohjimmiltaan kyse kyvystä
toimia. – Kyky muodostuu siitä, että meillä on
koulutettuja ihmisiä, jotka osaavat tehtävänsä ja jotka saamme nopeasti liikkeelle. Meidän
pitää rakentaa omaa valmiuttamme riippumatta siitä, onko tavoitteena vastata viranomaisen antamiin tehtäviin vai turvata oman
toiminnan jatkuvuutta Nälkäpäivän avulla,
Pulkkinen sanoo.
Tehtävät kannattaa käydä läpi
ennen Nälkäpäivää
Nälkäpäivä on hyvä mahdollisuus kehittää Punaisen Ristin valmiutta järjestönä. Jokaisessa
osastossa kannattaa ennen Nälkäpäivää käydä läpi tehtävien määrittely, vastuuhenkilöiden nimeäminen, ryhmien kokoaminen ja kouluttaminen, taktinen suunnittelu sekä toiminta
ja toiminnan aikainen huolto. Jokaisen osaston
kannattaa toisin sanoen laatia keräyssuunnitelma.
Kun Punaisen Ristin keräyskoneisto kerran
vuodessa huolletaan, pysyy se toimintakunnossa myös yllättävissä tilanteissa.
Kun Nepaliin iski maanjäristys lauantaina 25.
huhtikuuta 2015, avun tarve oli valtava mutta
ei yllättävä. Maanjäristystä oli osattu odottaa
jo vuosia, ja Nepalin Punainen Risti oli kouluttanut vapaaehtoisia toimimaan katastrofitilanteissa. Jo samana päivänä kun maanjäristys tapahtui, olivat vapaaehtoiset etsimässä
ihmisiä raunioista sekä antamassa ensiapua
loukkaantuneille. Pian sen jälkeen vapaaehtoiset alkoivat rakentaa vessoja ja jakaa avustustarvikkeita.
Nepalin kaltaiset hätäapukeräykset testaavat
valmiutta. Pyyntö keräyksen aloittamisesta tulee nopeasti, ja tavoitteena on reagoida siihen
mahdollisimman nopeasti. Suurin kompastuskivi on tavoitettavuus. Kuinka saamme kiinni
juuri ne vapaaehtoiset, jotka saavat homman
rullaamaan. Onhan kaikkien avainvapaaehtoisten yhteystiedot toimitettu piiriin tallennettavaksi? Onhan aiempien lipaskerääjien tiedot
toimitettu piiriin tallennettavaksi, jotta heille
voidaan lähettää keräyskutsu? Onhan Punaisen Ristin tapahtumakalenteriin syötetty tieto siitä, miten kerääjäksi voi tulla juuri teidän
paikkakunnallanne? Ja ennen kaikkea – ovathan keräysvälineet varmasti kunnossa?
Kyse on valmiudesta. Sitä on myös Suomessa rakennettu. Kun maa järisi Nepalissa, alkoi
myös Suomessa tapahtua. Savo-Karjalan piirin
valmiuspäällikön Ville-Petteri Pulkkisen mukaan nopean toiminnan mahdollistaa tehokas
hälytysjärjestelmä.
– Keskustoimisto ilmoitti hätäapukeräyksen
käynnistämisestä klo 10.50. Kymmenen minuuttia myöhemmin tieto oli saavuttanut Savo-Karjalan joka ainoan osaston puheenjohta-
Kaikkea tätä harjoittelemme taas syyskuussa,
kun 35. Nälkäpäivä koittaa.
8
NÄLKÄPÄIVÄ 17.–19.9.2015
Anteeksi, mutta minulla ei ole yhtään käteistä...
Jakakaa lahjoituspyyntökirjeitä
postiluukkuihin
Jokainen lipaskerääjä on kuullut tämän
pahoittelun useammin kuin kerran.
Pikkuruinen Hiittisten osasto tekee joka vuosi hyvän keräystuloksen jakamalla lahjoituspyyntökirjeitä postilaatikoihin.
Muutama vinkki,
miten tilanteeseen voi varautua:
• Ilmoita keräyksestä etukäteen ja
pyydä varaamaan käteistä.
• Tilaa verkkokaupasta katastrofirahas ton pikkuesitteitä ja anna sellainen
kaikille, joilla ei ole käteistä. Esittees
tä löytyvät kaikki lahjoitustavat lah
joituspuhelimesta tilinumeroon, sekä
Mobile Pay –lahjoitusnumeroon.
• Pohdi, olisiko iZettle-kortinlukija
osastossanne tarpeellinen. Ainakin
keräyspisteessä voisi olla yksi iZettle,
jolla korttilahjoitukset hoituvat kätevästi.
• Järjestä myyjäiset. Silloin ihmiset usein
hoksaavat varautua käteisellä.
• Kerää pankkiautomaatin lähellä, jos
mahdollista.
Tänä vuonna olemmekin tehneet valmiin kirjepohjan, johon tarvitsee vain lisätä osaston
nimi allekirjoitukseksi sekä osaston Nälkäpäivä-viite, jolloin kaikki lahjoitukset ohjautuvat
suoraan osaston Nälkäpäivä-tulokseen.
Kirjeiden jakaminen on hyvä tapa osallistua
myös lipaskeräämistä vieroksuville. Tulostamiseen kannattaa pyytää apua vaikkapa paikalliselta yritykseltä.
Kirjepohja löytyy Rednetistä: Tieto ja taito –>
Nälkäpäivä –> Keräyksen järjestäminen –>
Lahjoittaminen ilman käteistä
Lisätietoja:
Varainhankinnan suunnittelija
Mia Ekström-Huttunen, 020 701 2193,
[email protected]
iZettle on helppo käyttää
iZettle-kortinlukija ja sovellus on helppo tapa
vastaanottaa korttimaksuja. Kortinlukija tarvitsee kaverikseen vain yhteensopivan kännykän
tai tablettitietokoneen, jossa on nettiyhteys ja
iZettle-sovellus ladattuna.
Ehdit vielä hyvin hankkia iZettle lukulaitteen
Nälkäpäivä-keräystä varten ja/tai avata osastollesi oman iZettle-tilin. Omaa tiliä voi käyttää korttimaksujen vastaanottoon myös osaston tapahtumissa tai vaikkapa joulumyyjäisissä.
Robert Keskinen
Tilin avaamisesta ei koidu mitään kustannuksia. Maksupalkkio 1,75 % peritään ainoastaan
toteutuneista maksuista.
Käy tutustumassa palveluun www.izettle.fi tai
ota yhteyttä ja saat ohjeet käyttöönottoa varten:
iZettle-kortinlukijan avulla korttilahjoitukset hoituvat näppärästi. Kortinlukijan lisäksi tarvitaan kännykkä tai tablettitietokone, jossa on nettiyhteys.
Varainhankinnan koordinaattori
Tiina Kirves, 020 701 2216,
[email protected]
9
NÄLKÄPÄIVÄ 17.–19.9.2015
Koulut mukaan – tuotto nousuun!
Koulut ovat Nälkäpäivän suuri mahdollisuus. Koulukeräyksen tuotto on monilla
paikkakunnilla yli 25 prosenttia koko keräystuotosta. Turunmaan piirin osastot keräävät
jopa 45 prosenttia Nälkäpäivä-tuloksestaan koulujen kautta. Turunmaalla sanotaankin,
ettei peruskoulusta pääse läpi tutustumatta Punaiseen Ristiin ja Nälkäpäivään.
Apupossu auttaa keräyksessä
Jos osastosi alueella on niin monta koulua,
ettet ehdi ottaa jokaiseen yhteyttä, kannattaa ainakin yksi alakoulu hoitaa hyvin. Herttoniemen osasto Helsingissä tekee yhteistyötä kahden koulun kanssa. Osaston
keräysjohtajan Kalle Valkaman mukaan homma sujuu omalla painollaan ensimmäisen kerran jälkeen.
Kouluja voi innostaa mukaan myös ehdottamalla opettajille, että alakoululaiset askartelevat tyhjistä maitopurkeista värikkäät ”apupossut”. Niihin lasten on hauska kerätä lahjoituksia kotijoukoilta. Koulut voivat tilata helpot
ohjeet askarteluun verkkokaupasta elokuun
alussa.
Osasto on kouluihin ensimmäisen kerran
yhteydessä toukokuun lopulla. Elokuussa sovitaan yksityiskohdista vastaavan opettajan
kanssa. Oppilaat voivat kerätä ryhmissä tai
esimerkiksi pareittain.
– Kuljetamme lippaat ja liivit aamulla kouluille
ja haemme ne iltapäivällä pois. Jos keräys on
jatkunut toisenkin päivän, lippaat on jätetty
yöksi lukkojen taakse, Valkama kertoo.
Keräykseen satsaaminen on kannattanut.
Herttoniemen osaston keräystulos on puolitoistakertaistunut.
”Askartelimme apupossut
esikoululaisten ryhmässä.
Lapset osallistuivat innolla ja
ohjeita oli helppo noudattaa.”
Eija Niemi ja Sirkku Latvala,
Kotirannan päiväkoti, Haarajoki
Jarkko Mikkonen
Ohjeet Apupossun askarteluun löytyvät
Rednetistä: Tieto ja taito –> Nälkäpäivä –>
Nälkäpäivä kouluissa
Lisätietoja:
Varainhankinnan suunnittelija
Eeva Arrajoki, 020 701 2274
[email protected]
Koulut voivat osallistua Nälkäpäivään monin tavoin.
Espoon kansainvälisen koulun oppilaat kävelivät rahaa
keräykseen: vanhemmat sponsoroivat lapsiaan valitsemallaan summalla per kilometri.
10
KOTIMAAN AVUN OHJEET PÄIVITETTY
VAIN ELÄMÄÄ GOES
Teemu Ullgren
Vain elämää goes Punainen Risti tulee taas
Nelonen Median ja Punaisen Ristin yhteistyössä tuottama Vain elämää goes Punainen Risti -erikoislähetys viime syksynä oli
suuri menestys. Ohjelmaa katsoi noin
512 000 suomalaista, ja Punaiseen Ristiin
tuli ohjelman ansiosta loppuvuonna moninkertainen määrä vapaaehtoisia ja kuukausilahjoittajia.
Koska ohjelma onnistui hyvin, se tehdään uudestaan tänä vuonna. Vain elämää goes
Punainen Risti -erikoisjakso tulee Neloselta
13.11. Jaksossa laulajat tutustuvat tänä vuonna monimuotoiseen ystävätoimintaan tavaten
vapaaehtoisia eri puolilla Suomea.
Jos viime vuoden kokemukseen on luottaminen, Punainen Risti tulee kiinnostamaan ohjelman jälkeen uusia vapaaehtoisia ja lahjoittajia.
Siksi osastojen syksyn suunnittelussa on hyvä
varata aikaa uusien vapaaehtoisten, etenkin
ystävien vastaanottamiselle. Jos mahdollista,
marras-joulukuu olisi hyvä aika järjestää ystäväkurssi tai uusien vapaaehtoisten kurssi tai
-ilta. Samalla on hyvä tarkistaa, että osaston
tiedot RedNetissä ovat ajan tasalla, ja tapahtumat löytyvät tapahtumakalenterista.
Muun muassa Elastinen oli mukana viime vuoden Punainen Risti –erikoisjaksossa. Tämän vuoden artistit selviävät
myöhemmin.
Viime joulukuussa vapaaehtoiseksi
ilmoittautuneista 25 prosenttia oli
kolmen kuukauden päästä mukana
toiminnassa. Mahtavaa!
Home muhii nurkissa – auttaako Punainen Risti?
Pitkään muhinut homevaurio, kodin vallannut ludearmeija – auttaako Punainen Risti
katastrofirahaston varoin?
henkeä kohden. Osasto voi omalla päätöksellään käyttää enintään 2 000 euroa avustustapausta kohden. Avustusta ei koskaan myönnetä rahana tai lahjakorttina. Vapaaehtoisten
kohtuulliset matka-, muonitus- ja majoituskulut voidaan korvata katastrofirahastosta.
Vastaus on ei, ja perustelut siihen löytyvät
juuri päivitetyistä kotimaan avun ohjeista.
Niissä linjataan, että Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa ihmisiä äkillisessä onnettomuudessa tai häiriötilanteessa, joista aiheutuu yksilölle tai perheelle kohtuutonta haittaa. Näitä
ovat esimerkiksi tulipalo, tulva, muu luonnononnettomuus tai suuronnettomuus.
Nälkäpäivä-keräyksen aikana lahjoittajia voi
muistuttaa, että osa keräyksen tuotoista ohjataan kotimaan avustustoimintaan. Vuonna
2014 katastrofirahaston kautta avustettiin 160
tapauksessa – autettuja oli 565 henkilöä.
Ohjeet päivitettiin edellisen kerran vuonna
2005. Uusiin ohjeisiin on nyt päivitetty myös
osastojen omista varoistaan antamaa apua koskevia ohjeita sekä tarkistettu avustussummia.
Katso tarkemmat ohjeet RedNetistä:
Tieto ja taito –> kotimaan apu
https://rednet.punainenristi.fi/kotimaanapu
Lisätietoja:
Psykososiaalisen tuen suunnittelija
Tuula Luoma, 020 701 2130
[email protected]
Osasto voi avustaa katastrofirahaston varoin
yksittäistä ihmistä enintään 600 eurolla ja
muita samassa taloudessa asuvia 300 eurolla
11
Kiitos, k
u
niitä nuo n autat
asiat eiv ria, joiden
ä
parhain t ole
päin.
PULLONPALAUTUSARPA
Apua lantilla –
tue nuoria pantilla ja voita!
Pietar
i Ha
tanpää
Taas on mahdollisuus osallistua pullonpalautusarpajaisiin Lidl-myymälöissä ja
tukea Nuorten Turvatalojen toimintaa.
Arpajaiset järjestetään 1.6.–30.11.2015.
Arpajaisiin voi osallistua pullonpalautuksen
yhteydessä. Asiakas voi automaatilla valita,
ottaako hän pullopantit rahana vai käyttääkö hän siitä osan tai vaikka kaiken palautusarpajaisiin. Arvan hinta on 5 senttiä, joten yhden ison limsapullon palautusarvolla saa jo 8
arpaa. Automaatilla saa heti tiedon arvonnan
tuloksesta.
Tuotot ohjataan Suomen Punaisen Ristin
kautta Nuorten turvataloille
Suomen Punainen Risti ohjaa pullonpalautusarpajaisista saadut tuotot Nuorten turvataloille, jotka on tarkoitettu 12–19-vuotiaille nuorille ja heidän perheilleen. Taloissa tarjotut
palvelut ovat ilmaisia ja niistä saa neuvonnan
lisäksi väliaikaisen yösijan. Turvatalot sijaitsevat Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Turussa
ja Tampereella.
Pääpalkintona on 30 000 euron arvoinen kultaharkko tai vene. Lisäksi arvotaan matkalahjakortteja, puhelimia ja Lidl-lahjakortteja.
Terhokerhot
innostavat
ympäri Suomen
Tervetuloa
nuorten vuosikokoukseen!
Sukupolvien välisille kohtaamispaikoille on
suuri tarve. Sen on vuosi sitten aloitettu
Koko Suomi leikkii -hanke osoittanut.
Valtakunnallinen nuorisotoimikunta ja
Länsi-Suomen piirin nuoret toivottavat
kaikki tervetulleiksi nuorten vuosikokoukseen Jyväskylän kristilliseen
opistoon 2.–4. lokakuuta 2015!
Uuden raportin mukaan Terhokerhoja oli helmikuun loppuun mennessä perustettu 134 yhteensä 114 kunnan alueella. Kerhoja perustetaan koko ajan lisää. Kesäkuussa niitä oli jo yli
200 noin 180 kunnassa.
Kokouksessa käydään läpi kuluneen vuoden toimintaa ja päätetään nuorisotoiminnan kehittämissuunnitelmasta.
Kerhoissa käytiin vuoden aikana lähes 18 000
kertaa. Puolet kävijöistä oli lapsia ja puolet aikuisia. Aikuisista 45 % oli yli 50-vuotiaita. Terhokerhot houkuttelivat mukaan yli 300 uutta
vapaaehtoista.
Aloitteet käsitellään open space –menetelmällä, johon kaikki osallistujat pääsevät mukaan. Aloitteita ja kannanottoja voi
lähettää 15. syyskuuta asti. Kokouksen lisäksi luvassa on hauskaa oheisohjelmaa,
yhdessä olemista ja iloa vapaaehtoisuudesta!
Terhokerhoihin osallistuneille aikuisille ja vapaaehtoisille huhtikuussa teetetyssä kyselyssä yli 90 % vastaajista koki, että toiminta on
vaikuttanut positiivisesti mielialaan. Iloa tuotti
muun muassa yhdessäolo lasten kanssa, joukkoon kuulumisen tunne ja itsensä tunteminen
tarpeelliseksi. Peräti 72 % aikuisista oli saanut
toiminnan avulla uusia ystäviä.
Jos haluatte perustaa Terhokerhon, ottakaa
yhteyttä alueenne leikkilähettiin: http://www.
kokosuomileikkii.fi/terhokerho/leikkilahetit/
Ilmoittautumisohjeet ja lisätietoja löytyy
Rednetistä ja sosiaalisesta mediasta.
Lisätietoja:
Kouluyhteistyön koordinaattori
Pekka Laukkanen, 020 701 2154,
[email protected]
12
ICE-KORTTI
NENÄPÄIVÄ
ICE- ja arvonta/yhteydenottokortit kuoreen ja postiin
Korttilähetyksissä on myös palautuskuori, jolla
kortit voi palauttaa. Jos kuori on hävinnyt tai
jo käytetty, voi omaan kirjekuoreen kirjoittaa
alla olevan vastauslähetysosoitteen ja palauttaa kortit maksutta.
Osastot
ovat tilanneet
runsaasti
uusia ICE- ja
arvonta/
yhteydenottokortteja
erilaisissa
tilaisuuksissa
käytettäväksi.
Keskustoimistolta voidaan myös soittaa osalle yhteydenottokortin palauttaneista ja tarjota jäsenyyttä, vapaaehtoisuutta, lahjoittamista
jne. tapauskohtaisesti.
Arvonta- ja yhteydenottokorttien
palautusosoite:
Suomen Punainen Risti
Info: LIIDI
Tunnus: 5001674
00003 VASTAUSLÄHETYS
Hienoa, että
korteille on
käyttöä.
Palautattehan kortit heti tapahtumien jälkeen!
Lisätietoja: Kampanjasuunnittelija
Sari Byman, 020 701 2210
[email protected]
Jotta arvonta- ja yhteydenottokortin täyttäneet osallistuisivat valtakunnallisiin arvontoihin, tulee kortit palauttaa keskustoimistolle.
Nenäpäivä tuo auttajat yhteen
dinaattorina. Punaisen Ristin vastuukaupungit
ovat tänä vuonna Oulu ja Lahti.
Nenäpäivänä tehdään taas hullutellen
hyvää kehitysmaiden lasten hyväksi.
Ajankohta on lokakuun puolivälistä
marraskuun puoliväliin.
Myös muilla paikkakunnilla saa ja kannattaa olla
mukana Nenäjoukoissa tai perustaa oma Nenätiimi. Nenäjoukkojen kautta tutustumme entistä
paremmin oman paikkakuntamme aktiivisiin ja
auttamishaluisiin ihmisiin ja saamme uutta potkua myös oman osastomme toimintaan.
Nenäjoukkoihin kutsutaan mukaan paikalliset yritykset, yhteisöt, oppilaitokset ja vapaaehtoiset. Nenäjoukkojen yhteisissä tapaamisissa ideoidaan yhdessä, mitä hauskaa
paikkakunnalle Nenäpäivänä keksitään.
Nenäpäivä-show tulee television kautta jokaiseen kotiin 6. marraskuuta 2015.
Yhteensä 18 paikkakunnalla on ennalta sovittu, että joku vapaaehtoinen yhdeksästä
Nenäpäivässä mukana olevasta avustusjärjestöstä toimii paikkakuntansa Nenäkoor-
Inspiroidu ja opi uutta
koulutusristeilyllä
Promokoulutus syksy 2015 /
Promoutbildning hösten 2015
Syksyn ”Iloa auttamisesta” -vapaaehtoisristeilylle 16.–18.10. on vielä muutamia paikkoja
vapaana nopeille ilmoittautujille.
Yhteiset osat / Gemensamma moduler:
Promo: yhteinen osa
3.–4.10. Kakkois-Suomi, (Mikkeli)
24.–25.10.Häme
Lisää tietoa risteilystä ja ilmoittautumislinkki
löytyvät Rednetin osastotoimistosta
(https://rednet.punainenristi.fi/iloa).
”Tarkista syksyn 2015 promokoulutusten
tarkat ajankohdat ja paikkakunnat piiritoimistosta tai RedNetin Promo-sivuilta.”
Tervetuloa mukaan!
13
• HÄMEEN PIIRI •
AJANKOHTAISTA
heenjohtajien ja varapuheenjohtajien päivä
3.10., valtakunnallinen avainvapaaehtoisten
risteily 16.-18.10.
• sovittiin, että järjestötoimikunnan tehtävistä
keskustellaan tarkemmin elokuussa
• käytiin yleiskeskustelua piirin vuosikokouksessa esiin nousseesta piirin hallituksen koon
muuttamisesta
• seuraava kokous ke 12.8. klo 17 piiritoimistolla
Piirinhallituksen päätöksiä
PIIRIN HALLITUKSEN KOKOUS
3/2015, 19.5.2015
• Kuultiin ensiapu- ja terveystoiminnan päällikön
Pirjo Mattilan katsaus toimialan ajankohtaisista asioista.
• Kuultiin toiminnanjohtajan katsaus ajankohtaisista asioista. Vastaanottokeskuksissa on
varauduttu siihen, että turvapaikanhakijoiden määrä on kasvussa. Tampereen yksityismajoittujien yksikköön on myös varustettu 25
paikkaa nopeasti sijoitusta tarvitseville turvapaikanhakijoille. Kuultiin ajankohtaiset henkilöstöasiat ja nuorisotoiminnan väliaikaiset sijaisjärjestelyt nuorisotoiminnan suunnittelijan
irtisanouduttua tehtävästään. Kuultiin henkilöstön hyvinvointia mittaavan ns. Pulssi –kyselyn tulokset Hämeen piirin osalta. Toiminnanjohtaja kertoi FiRE-leirin tämän hetken
kuulumiset, suunnitelmat ovat hyvässä vaiheessa ja leirin toteutusta jatketaan suunnitellusti. Toiminnanjohtaja kertoi piiritoimiston
koulutustilan remontin alkavan kesäkuussa.
• Todettiin välitilinpäätös vuoden ensimmäisen
neljänneksen osalta.
• Kuultiin Talous- ja kehittämistoimikunnan esitys sijoitustoiminnasta ja päätettiin toimia toimikunnan esittämällä tavalla.
• Muissa asioissa todettiin tulevat tapahtumat:
Piirin hallituksen, toimikuntien ja piiritoimiston
henkilökunnan yhteinen seminaari Valkeakoskella elokuussa ja seuraava piirin hallituksen
kokous 26.9.
Järjestötoimikunnan kokous 3 / 2015
12.8.2015 klo 17 piiritoimiston neuvottelutila
• sovittiin sääntöuudistuksen käsittelytavasta
piirin hallituksen, toimikuntien ja henkilökunnan yhteisessä seminaarissa Valkeakoskella
elokuun lopussa
• Punainen Risti tutuksi –iltoja jatketaan syksyllä, tapahtumat löytyvät Rednetistä. Keväällä
2016 iltoja toteutetaan ympäri piiriä eri paikkakunnilla viikoilla 5 ja 15. Sekä uusien toiminnasta kiinnostuneiden että kaikkein osastojen
aktiivien toivotaan tulevan mukaan päivittämään järjestötietouttaan.
• järjestötoimikunnan tehtäviin palataan seuraavassa kokouksessa marraskuussa
• käytiin keskustelu toimintalinjauksen painopisteistä ja niiden toteutumisesta kuluneen vuoden osalta
• muut asiat; Piirin koulutustilan tupaantuliaiset
perjantaina 21.8. klo 14 – 16, Promon yhteinen osa Hämeessä 24. -25.10.
• seuraava kokous 4.11. klo 17. Samassa yhteydessä pidetään myös piirin järjestökouluttajien
tapaaminen
Sosiaali-ja monikulttuurisuustoimikunnan kokous 2 /2015
••••••
• Omaishoidon aluetyöntekijä Kristina Forsberg
esittäytyi ja kertoi omaishoidon ajankohtaisia
asioita.
• Leikkilähetti Noora Pajari kertoi Koko Suomi
leikkii -hankkeen kuulumiset. Pirkanmaa-Hämeen alueella Terhokerhoja on tällä hetkellä
16:ssa kunnassa yhteensä 19.
• Sosiaalitoiminnan päällikkö kertoi, että kevään
aikana ystävätoimintaan on neljällätoista kurssilla koulutettu yhteensä 175 uutta vapaaehtoista.
• Keskusteltiin henkisen tuen koulutuksista ja
kouluttajien rekrytoinnista
• Käytiin läpi piirin alueella toteutetut Rasisminvastaiset tapahtumat osastoissa.
• Todettiin että SPR Hämeen piirin Ennakkoluuloton edelläkävijä – tunnustus myönnettiin Postimuseolle Tampereella.
• Monikulttuurisuustoiminnan kehittäjä kertoi yhteistyöstä Tampereen kaupungin kanssa, joka
käsittää kiintiöpakolaisten asuntojen kalustamiseen vapaaehtoisvoimin ja kiintiöpakolaisten
kansalaistaitojen opetusta.
• seuraava kokous lauantaina 12.9.2015 Akaassa
Toimikuntien päätöksiä
Järjestötoimikunnan kokous 2 / 2015
4.5.2015 klo 17 piiritoimiston neuvottelutila
• käytiin keskustelua tulevasta sääntöuudistuksesta ja siitä, miten sääntöuudistusasiaa käsitellään. pidettiin tärkeänä, että jokaiselle osastossa toimivalla annetaan mahdollisuus olla
mukana sanomassa mielipiteensä ja esittämässä toiveita. Seuraavassa kokouksessa tehdään
suunnitelma, miten sääntöuudistusasiaa käsitellään syksyn aikana.
• keskusteltiin kevään aikana Hämeenlinnassa,
Lahdessa ja Tampereella pidetyistä Punainen
Risti tutuksi –iltojen tavoitteiden toteutumisesta ja jatkosta.
• käytiin läpi tulevia järjestökoulutuksia. PROMOn yhteinen osa järjestetään Hämeessä syksyllä 24.-25.10.2015.
• käytiin läpi tulevia muita tapahtumia; piirin
hallituksen, toimikuntien ja henkilökunnan yhteinen seminaari Valkeakoskella 28.-29.8., pu14
• HÄMEEN PIIRI •
Huomionosoitukset
Nälkäpäivän tulosarvio
Ansiomerkkien hakeminen on jälleen ajankohtaista. Hakemuslomakkeita ja hakuohjeita
löytyy Rednetin osastotoimistosta tai niitä voi
pyytää piiritoimistosta. Huolellisesti täytetyt
hakemukset 20.9. mennessä piiriin Marjutille.
Osaston arvioitu (setelit lasketaan ja kolikot
punnitaan) tulos ja mukana olleiden vapaaehtoisten määrä (per päivä) ilmoitetaan piiriin viimeistään maanantaina 21.9. joko tekstiviestinä tai sähköpostilla marjut.valimaa(at)
redcross.fi tai puh. 040 809 6853
Tasavallan presidentin myöntämät ansiomitalit on haettava lokakuun loppuun mennessä. Hakulomakkeita ja ohjeita saa Rednetin
osastotoimistosta tai piiritoimistosta. Muistakaa varmistaa, että henkilöt, joille haette huomionosoitusta, ovat Punaisen Ristin jäseniä ja
että edellisestä huomionosoituksesta on kulunut riittävästi aikaa. Huolellisesti täytetyt hakemukset 30.10. mennessä piiriin Marjutille
([email protected] , 040 809 6853).
Koko Suomi leikkii –hankkeen kuulumiset
Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Suomen Punaisen Ristin yhteinen suurhanke on nyt puolivälissä. Keväästä 2014 lähtien Terhokerhoja on perustettu ympäri maata kovalla vauhdilla ja tänä
päivänä niitä on jo yli 200! Pirkanmaa-Hämeen
alueella Terhokerhoja on jo huimat 18.
ten innoittajana, osastotoiminnan virkistäjänä tai
vaikkapa paikallisen yhteistyön eteenpäin viejänä.
Mikäli osastonne on pohtinut kerhon perustamista
tai haluatte kuulla aiheesta lisää, tulen mielelläni
tapaamaan teitä!
Terhoterveisin,
Keväällä 2015 järjestettiin valtakunnallinen Terhokerho-kysely, johon sekä vapaaehtoiset että
kerhojen osallistujat pääsivät vastaamaan. Toiminnalle on ajassamme selkeästi tilausta ja palaute Terhokerhoista on ollut hyvin positiivista.
Ohessa muutama poiminta vastaajien kokemuksista:
Noora Pajari
Koko Suomi leikkii –hanke
[email protected]
p. 040 647 7473
”Pieni terhokerholainen istuu perunaaskarteluineen vieressäni. Osaset eivät
pysy kohdallaan. Pieni pää nojaa minuun mummoon ja toteaa: ”Hyvä, että
olet aputäti". Sydämessäni tuntuu hyvältä. Annan "apuani".”
”Yksinkertaisista jutuista kumpuaa
paras ilo.”
”Minulla on aikaa osallistua vapaaehtoistyöhön jäätyäni eläkkeelle. Lasten
kanssa on mukava touhuta yhdessä.
Toiminnasta saa hyvän mielen”
Syksyn tullen ryhdymme pohtimaan, miten Terhokerhot voisivat olla jatkossakin
osa MLL:n ja SPR:n toimintaa. Sukupolvien välisen kohtaamispaikan lisäksi Terhokerho voi toimia uusien vapaaehtois-
Tammelan Terhokerho perustettiin yhteistyössä MLL:n ja SPR:n kesken. Kesäkuun
kerhossa riitti riemua ja vilskettä!
15
• HÄMEEN PIIRI •
Valmiuspäällikkö vaihtuu
Niin se vain kului vuosi ja reilut kaksi kuukautta
kuin siivillä. Ari on palannut Ariksi Arin paikalle ja
minua kutsuvat uudet haasteet muualla. Kulunut
vuosi on ollut työntäyteinen, osin haastavakin
mutta erittäin mielenkiintoinen. Sen tässä näki,
että valmiuspäälliköllä on mahtava näköalapaikka valtakuntamme turvallisuuspuolen ja varautumisen asioihin. Toimintaa on ollut monenlaista,
niistä en olisi millään selvinnyt ilman mahtavia
työkavereitani ja loistavia vapaaehtoisia. SPR on
myös jatkossa työnantajani ja vastedes työskentelen Mänttä-Vilppulan vastaanottokeskuksessa ohjaajana. Nyt on aika esittää suuret kiitokset
kaikille kanssani yhteistyötä tehneille ja apuansa
antaneille. Toivon teille yhtä erinomaista jatkoa
vaativassa ja tarpeellisessa toiminnassanne. Ari
pitää teistä hyvää huolta, pitäkää tekin Arista.
Maailmanrauha parani(?) kouluttaessani eri maiden rauhanturvaajia Yhdistyneiden Kansakuntien
kriisinhallintaoperaatiossa Libanonissa 2014.
Syyrian sota (yli miljoona pakolaista Syyriasta Libanoniin), Gazan sota ja terroristijärjestöjen toiminta vaikeutti kansalaisten elämää alueella.
Vielä kerran, suurkiitokset ja nähdään jälleen:
EVP Valmiuspäällikkö Tapani Huhtala
Valmiuspäällikkö Ari Saarinen
Kevätkauden 2015 tein psykososiaalisen tuen
suunnittelijan sijaisuutta SPR Keskustoimistossa,
jona aikana mm. julkaistiin Kotimaan avun uudet
ohjeet (aiheesta pikaohje tässä tiedotteessa).
Ollaan yhteydessä valmiusasioissa ja sovitaan
mm. alueellisista Kotimaan avun koulutuksista
piirin alueella syksyn aikana.
SUURET kiitokset Tapanille tekemästäsi työstä ja
kiitos, että mahdollistit kokemukseni maailmalla!
Kotimaan äkillinen apu, pikaohje
Rajauksia, jolloin ei makseta Katastrofirahastosta
Punaisen Ristin erityisenä tehtävänä on
auttaa ihmisiä onnettomuuden tapahtuessa. Autamme sellaisissa äkillisissä onnettomuus- ja häiriötilanteissa, joiden
vaikutukset ovat yksilölle tai perheelle kohtuuttomat. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi tulipalo, tulva, muu luonnononnettomuus tai suuronnettomuus.
Katastrofirahastosta annettavan aineellisen kotimaan avun tavoitteena on mahdollistaa kertaluontoinen apu äkillisessä tilanteessa. Siksi Punainen Risti ei avusta katastrofirahastonvaroin
esimerkiksi silloin, kun kyseessä on taloudellinen
ahdinko, kosteus- tai homevaurio, sairastuminen
tai haittaeläinten aiheuttama vahinko.
Avustaminen Katastrofirahastosta
Punainen Risti ei myönnä tukea myöskään hautajaisiin liittyvissä kuluissa.
Kun onnettomuudessa avustetaan yhtä henkilöä, enimmäisavustuksen summa on 600 euroa.
Jos autettavia on samassa taloudessa useampia,
seuraavia autettavia kohden enimmäisavustus on
300 euroa / henkilö.
Lomakkeet ja tarkemmat ohjeet esim.
Googlesta hakusanalla; rednet kotimaan apu
Kotimaan apu http://rednet.punainenristi.fi
SPR Hämeen piirin toiminnanjohtajalta tai valmiuspäälliköltä.
Esimerkiksi kahden aikuisen ja kahden lapsen
perheen avustussumma on enimmillään 1500
euroa (600 + 300 + 300 + 300). Osasto voi omalla päätöksellään avustaa yhdessä onnettomuudessa enintään 2000 eurolla.
Jos henkilö-, perhe- tai onnettomuuskohtainen
enimmäissumma on tarpeen ylittää, osaston on
otettava ennen päätöksentekoa yhteyttä piirin
toiminnanjohtajaan tai piirin kotimaan avun yhteyshenkilöön. Piiriin on otettava yhteyttä myös
niissä tilanteissa, joissa apua tarvitsee useampi
kuin yksi perhe.
16
• HÄMEEN PIIRI •
KOULUTUSTA
Puheenjohtajapäivä Kangasalla
lauantaina 3.10.
Ensiapupäivystäjän peruskurssi
26.-27.9.2015, Tampere
Tervetuloa kaikki puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat mukaan!
18 t. Kurssin tavoitteena on, että osallistuja
saa kokonaiskuvan Punaisen Ristin ensiapupäivystyksestä. Kurssilaisella tulee olla 16 v
ikä ja voimassa oleva EA 2-kurssi. Tämän lisäksi kurssilaisella tulee olla perustiedot järjestöstä, henkisestä tuesta ja viestivälineen käytöstä.
Koko päivä aikaa vaihtaa ajatuksia muiden
puheenjohtajien kanssa, lähinnä tänä vuonna puhuttavat tulossa oleva sääntöuudistus ja
osastojen tuen tarve. Päivän aikana käymme
myös tutustumassa uuteen, upeaan Kangasala-taloon. Kokoustilana toimii Kangasala-talon
valtuustosali (Kuohunharjuntie 6, 36200 Kangasala).
Kurssin hinta on 35 euroa Punaisen Ristin jäsenille. Lisätietoja [email protected].
Kurssi pidetään OK-yhteistyönä.
Osallistumismaksu (20 €) laskutetaan jälkikäteen suoraan osastolta.
https://www.punainenristi.fi/tapahtumat/ensiapupaivystajan-peruskurssi-26-2792015-tampere
Ilmoittautuminen viimeistään 24.9.
Rednetissä https://rednet.punainenristi.fi/
node/32378 tai
[email protected], puh 040 809 6853
Tervetuloa mukaan!
HENKISEN TUEN PERUS- JA JATKOKURSSIT TAMPEREELLA
Ero? Läheisen kuolema? Onnettomuus? Kriisit
kuuluvat ihmiselämän normaaliin kulkuun. Hoitamaton traumaattinen kriisi voi kuitenkin vaikeuttaa elämää vuosikausia. Siksi se on hyvä
tunnistaa, jotta osaa auttaa toista ihmistä tai
vastaanottaa apua hädän hetkellä.
Henkisen tuen jatkokurssilla syvennetään
henkisen tuen tietoja ja taitoja maallikkotasolla. Kurssilla saadaan lisävalmiuksia kohdata kriisiin joutuneita ihmisiä. Ennakkotietoina
kurssilaisilta edellytetään henkisen tuen peruskurssin tietoja. Kurssipäivät ovat perjantai 6.11. klo 17-21 ja lauantai 7.11. klo 9-16.
Henkisen tuen jatkokurssilla syvennetään
henkisen tuen tietoja ja taitoja maallikkotasolla. Kurssilla saadaan lisävalmiuksia kohdata kriisiin joutuneita ihmisiä. Ennakkotietoina kurssilaisilta edellytetään henkisen tuen
peruskurssin tietoja. Katso lisää ja käy ilmoittautumassa: https://rednet.punainenristi.fi/
node/32342
Henkisen tuen peruskurssilla saat perustietoa onnettomuustilanteiden jälkeisistä traumaattisista kriiseistä, kriisireaktioista ja niistä
selviytymisestä sekä kehität omia henkisen
tuen taitojasi. Kurssille et tarvitse ennakkotietoja. Kurssi-illat ovat torstai 1.10., tiistai 6.10.
ja torstai 8.10. klo 17-20.30. Katso lisätietoja
ja käy ilmoittautumassa: https://rednet.punainenristi.fi/node/32333
17
• HÄMEEN PIIRI •
PROMO-koulutuksen yhteinen osa nyt Hämeessä,
hyviä perustietoja ja -taitoja kaikille osastossa toimiville!!!
Yhteinen osa Tampereella la-su 24. - 25.10.2015
Koulutuksen sisältöalueet ovat:
1. Punainen Risti – arvot, ideologia ja toimintaympäristö
2. Vapaaehtoistoiminnan suunnittelu, ohjaaminen ja kehittäminen
3. Yhteistyö ja verkostoituminen
4. Viestintä
Yhteisen osan kesto on 16 tuntia.
Ilmoittautuminen 11.10.2015 mennessä hakulomakkeella, jota saa
piiritoimistosta tai osoitteesta http://rednet.punainenristi.fi/node/4404.
Koulutuksen hinta on 40 euroa, sisältäen koulutuksen, materiaalit ja kevyen lounaan.
Matkakulut korvataan 40 euron ylittävältä osalta julkisten kulkuneuvojen mukaan.
Koulutus järjestetään SPR Hämeen koulutustilassa Tampereella (Rongankatu 11, katutaso).
Lisätiedot:
Marjut Välimaa, [email protected], puh. 040 809 6853
Promo on Punaisen Ristin vapaaehtoistoiminnan osaaja ja ohjaaja. Hän tuntee
järjestön, ohjaa vapaaehtoisia ja organisoi vapaaehtoistoimintaa paikallisten tarpeiden
mukaan. Hyvä promo innostaa muita ja kannustaa uusia vapaaehtoisia mukaan toimintaan.
PROMO osaa suunnitella ja kehittää vapaaehtoistoimintaa, ohjata ryhmiä sekä vetää
projekteja osastossa. PROMO tuntee myös Punaisen Ristin toimintakentän ja ideologian.
PROMO tekee ja kehittää vapaaehtoistyötä osaston puheenjohtajan ja hallituksen tukena.
PROMO voi erikoistua ensiapuryhmätoimintaan, nuorten ohjaamiseen, humanitaariseen
oikeuteen, ystävätoimintaan tai vaikkapa valmiustoimintaan. PROMOksi valmentaudutaan
PROMO -koulutuksen avulla, joka alkaa yhteisellä osalla.
18
• HÄMEEN PIIRI •
TAPAHTUMAT JA VIRKISTYS
SENIORIKERHOJEN OHJAAJIEN TAPAAMINEN
JA TEATTERI-ILTAPÄIVÄ
YSTÄVIEN ALUEPALAVERI ORIVEDELLÄ 3.10.
Ystävätoiminnan vapaaehtoiset kokoontuvat
Orivedelle 3.10.klo 10-14. Paikka on Oriveden
palvelutalon peilisali, osoitteessa Särkäntie 10,
35300 Orivesi.
Tapaamme Punaisen Ristin seniorikerhon ohjaajien kesken perjantaina 30.10.2015 klo 10 SPR
Hämeenlinnan osaston toimitilassa, osoitteessa
Palokunnankatu 20 A.
Ohjelmassa on kokemusten vaihtamista kerhon
ohjaamisesta ja uusia ideoita.
Nautimme kevyen voileipälounaan ja noin klo
13.15 siirrymme kävelymatkan päässä sijaitsevaan Hämeenlinnan kaupunginteatteriin. Menemme yhdessä katsomaan klo 14 alkavaa musikaalikomediaa ”Kalle Aaltonen” http://www.
hmlteatteri.fi/kalle-aaltonen
Teatterilippuja on rajoitettu määrä ja ne menevät ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumiset tapaamiseen ja teatteriin viimeistään 23.10.
mennessä, joko sähköpostilla johanna.raivio@
redcross.fi tai puhelimitse 040 076 6957.
Ystävien aluepalavereissa saamme tietoa ensihuollosta. Miten voin olla apuna tulipalossa kotinsa menettäneelle perheelle? Kuinka autamme
vanhukset turvaan kymenevästä rakennuksesta? Mitä voin tehdä kun kadonnutta etsitään lähimaastosta? Valmiuskouluttaja Martti Tuimala kertoo mitä on ensihuolto ja miten sinä voit
osallistua paikalliseen auttamiseen.
Vaihdamme myös kuulumisia, kokemuksia ja ideoita sekä kuulemme ajankohtaisia ystävätoiminnan asioita. Halukkailla on myös mahdollisuus
tutustua SPR Oriveden osaston Lähimmäisen Kamariin. Osallistujille on tarjolla maksuton lounas.
••••••
Ilmoittautumiset maanantaihin 28.9. mennessä,
joko sähköpostilla
[email protected] tai puhelimitse 040
076 6957. Kerro samalla mahdollisesta erityisruokavaliosta. Tervetuloa!
YSTÄVÄVÄLITTÄJIEN TAPAAMINEN JA
KONSERTTI
••••••
Osastojen ystävävälittäjät kokoontuvat Tampereella piiritoimistolla iloiseen yhteiseen tapaamiseen ja illanviettoon keskiviikkona 4.11. Kokoonnumme piiritoimiston neuvotteluhuoneessa
klo 16. Keskustelemme ystävävälityksien syksyn
haasteista ja onnistumisista. Pohdimme myös välittäjien jaksamista ja tulevaisuuden suunnitelmia
välitysten järjestämiseksi. Tarjolla on teetä, kahvia ja pientä purtavaa. Ilta jatkuu Tampere-talolla
klo 19 jossa konsertoi Paula Koivuniemi yhdessä suuren viihdeorkesterin Helsinki Police Bandin
kanssa. Lippuja konserttiin on rajoitettu määrä
ja ne menevät ystävävälittäjille ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumiset tapaamiseen ja
konserttiin viimeistään 30.10. mennessä, joko
sähköpostilla [email protected] tai puhelimitse 040 076 6957.
YSTÄVIEN ALUEPALAVERI LAHDESSA 24.10.
Ystävätoiminnan vapaaehtoiset kokoontuvat
Lahdessa 24.10.2015 10-14, Lahden alueen osaton tiloissa osoitteessa Vapaudenkatu 8.
Ystävien aluepalavereissa saamme tietoa ensihuollosta. Miten voin olla apuna tulipalossa kotinsa menettäneelle perheelle? Kuinka autamme
vanhukset turvaan kymenevästä rakennuksesta?
Mitä voin tehdä kun kadonnutta etsitään lähimaastosta? Valmiuskouluttajat Päivi Heikkilä ja
Heli Laapotti kertovat mitä on ensihuolto ja miten sinä voit osallistua paikalliseen auttamiseen.
••••••
Vaihdamme myös kuulumisia, kokemuksia ja ideoita sekä kuulemme ajankohtaisia ystävätoiminnan asioita. Osallistujille on tarjolla maksuton
voileipälounas.
Ilmoittautumiset maanantaihin 19.10. mennessä,
joko sähköpostilla
[email protected] tai puhelimitse 040
076 6957. Kerro samalla mahdollisesta erityisruokavaliosta. Tervetuloa!
19
••••••
• HÄMEEN PIIRI •
SIDE, kohtaamista ja koskettamista.
Suomen Punainen Risti, Hämeen piiri ja monikulttuurisuustoiminta järjesti viime vuonna
kiintiöpakolaisille arjen ensiapu – aamupäiviä,
jotka toteutettiin yhdessä Tampereen kaupungin kotouttavan sosiaalityön kanssa. Näitä koulutuksia toteutti pitkäaikainen kouluttajamme Sinikka Pessi yhdessä piirin työntekijän
Anu-Rohiman kanssa. Syksyllä 2014 saimme
idean elokuvaohjaaja Tuija Halttusen kanssa
toteuttaa lyhytelokuvan nimeltä SIDE. Elokuvalle järjestimme ensi-ilta näytöksen alkuvuodesta 2015. Tuohon tilaisuuteen kutsuimme
mukaan myös vapaaehtoisiamme joten, jotkut
vapaaehtoisemme ovat elokuvan nähneetkin.
merkiksi tavoittelemaan Oscaria tai Baftaa.
Lyhytelokuva (7:50) Side on tänä vuonna ainoa täysin suomalainen ohjelmistoon valittu
elokuva.
”Annie pakeni Suomeen Kongosta ja kohtaa
menneisyytensä ja tulevaisuutensa ensiapukurssilla. Siteen kääriminen ei kuitenkaan pysty paikkaamaan sodan aiheuttamia vammoja
ja apu näyttäytyy jopa absurdina menneiden
kauhujen rinnalla. Avun antaminen ja saaminen on kuitenkin perimmäinen side ihmisten
välillä, ja Annie saa uskoa tulevaisuuteen. Annienkin saama apu lähtee kiertämään seuraaville avuntarvitsijoille. Side on lyhyt dokumenttielokuva auttamisen tärkeydestä ja
vaikeudesta.”
Nyt elokuva on valittu Encounters Film Festivalin kilpasarjaan Englantiin. Encounters on
erittäin arvostettu ja tärkeä festivaali, ja yksi
niin sanottuja porttifestivaaleja, jonka jälkeen
elokuvalla voi olla mahdollisuus päästä esi-
Anu-Rohima Mylläri
HANKI LOISTAVIA PUNAISEN RISTIN
TUOTTEITA PIMENEVIIN SYYSILTOIHIN
HEIJASTAVA VAPAAAJANLAUKKU
SELKÄREPPU
15 l
Kätevän kokoinen mu/valk. reppu,
jossa on myös heijastavat pehmustetut olkaimet.
58 x 33 x 13 cm
(Heijastava laukku lisää näkymistä hämärässä, kooltaan se sopii hyvin treenikassiksi tai matkakassiksi. Useita vetoketjullisia taskuja.
52€
39€
20
SUURONNETTOMUUSOPAS
uudistettu 3. painos
Oppaassa käsitellään suuronnettomuuksiin varautumista ja suuronnettomuusjohtamista sekä esitellään
suuronnettomuuden pelastustoimintaan osallistuvat toimijat ja toiminta eri
onnettomuustyypeissä.
• HÄMEEN PIIRI •
MENNEITÄ TAPAHTUMIA
PIIRIN VUOSIKOKOUKSEN KUULUMISIA
Hämeen piirin vuosikokous järjestettiin
25.4.2015 Oriveden osastolla.
kaudeksi Hellevi Ahoniemi Mäntän osastosta,
Tapio Laine Riihimäen osastosta, Paavo Marttila Lahden alueen osastosta, Pirkko-Liisa Ollila
Kangasalan osastosta, Ruut Rissanen Tampereen osastosta, Minna Ruusukangas Forssan
osastosta, Arja Sonne Ylöjärven osastosta ja
Ritva Suokas Tammelan osastosta.
Vaalitoimikunta
Aamupäivällä osallistujat kiersivät työpajoissa,
joissa perehdyttiin monenlaisiin ajankohtaisiin
asioihin.
Kokouksessa oli edustettuna 29 Hämeen piirin
osastoa, yhteensä 123 osallistujaa.
Vuosikertomus- ja tilinpäätösasioiden lisäksi
valittiin piirille uudet puheenjohtajat ja hallitus.
Asetettiin vuoden 2016 vuosikokouksessa
suoritettavia vaaleja valmisteleva vaalitoimikunta, johon valittiin puheenjohtajaksi Marjatta Kontuniemi Ruoveden osastosta ja varapuheenjohtajaksi Pekka Lehtinen Tampereen
osastosta. Jäseniksi valittiin Minja Leiviskä
Messukylän osastosta, Satu Myllyniemi Viialan
osastosta, Seppo Niska Pirkkalan osastosta,
Jaakko Suominen Lielahden osastosta ja Marja
Voutilainen Nokian osastosta.
Piirin hallituksen valinnat
Seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi piirin puheenjohtajaksi valittiin Eira Kähtävä Messukylän osastosta ja varapuheenjohtajaksi Pia YliPirilä Hattulan osastosta.
Piirin hallituksen jäseniksi valittiin erovuoroisten tilalle vuoden 2017 vuosikokoukseen
päättyväksi kahden vuoden mittaiseksi toimi-
Kultaiset ansiomitalit
Pronssiset ansiomitalit
Pienimäki-Nummelin Leena
Kuhmoinen
Alamäki Tuula
Messukylä
Savola Silja
Padasjoki
Kari Satu
Toijala
Suomalainen Helvi
Lempäälä
Kautiainen Eeva
Hämeenlinna
Tamminen Tellervo
Janakkala
Kenttämaa Helena
Padasjoki
Kontuniemi Marjatta
Ruovesi
Kosonen Päivi
Luopioinen
Hopeiset ansiomitalit
Heikkonen Leena
Ruovesi
Kuittinen Kari
Hämeenlinna
Heinonen Mirja
Kuhmoinen
Leiman Eila
Sääksjärvi
Hirstiö Alisa
Messukylä
Miettinen Kirsti
Messukylä
Kontra Jukka
Padasjoki
Sundell Pirkko
Hämeenlinna
Koskinen Heikki
Padasjoki
Tanner Eila
Janakkala
Leinikka Anja
Hämeenlinna
Murtomäki Pekka
Lahden alue
Nieminen Eila
Messukylä
Oinas Reijo
Kuhmoinen
Pajunen Aini
Luopioinen
Peronius Sinikka
Luopioinen
Vuorinen Leena
Messukylä
21
• HÄMEEN PIIRI •
Ensiavun SM-kisat toivat kultaa Hämeeseen
Suomen Punaisen Ristin Tampereen osasto otti
kaksi voittoa ensiavun SM-kisoissa Rovaniemellä.
Kisoihin osallistui yhteensä 27 SPR:n joukkuetta
eri puolilta Suomea.
Nuorten sarjan voitti Varsinais-Suomen piiriä
edustanut Lemun osasto. Varhaisnuorten Reddie
Kids -sarjan voitti Lapin piiriä edustanut Rovaniemen osasto.
Häme uusi ensiavun Suomen mestaruutensa
aikuisten sarjassa. Hämeen piiriä edusti Tampereen osasto. Toiseksi aikuisten sarjassa tuli
Helsingin ja Uudenmaan piirin Länsi-Helsingin
osasto, ja kolmanneksi Varsinais-Suomen piirin
Turun osasto. Ensiauttajaparien Suomen mestaruuden otti niin ikään Hämeen piiriä edustanut
Tampereen osasto. Tampereen osaston voittajilla on syksyllä edessä Ensiavun Euroopan mestaruuskilpailut Romaniassa. Toivotamme heille
menestystä ja etenkin mukavaa ja antoisaa kisamatkaa.
Edustajia Hämeen piiristä oli kaikissa sarjoissa.
Kaikki kilpailijat saivat paljon uusia kokemuksia
ja uusia ystäviä. Erityiskiitos Hämeen nuorille ja
Reddie Kidseille tuli SM-kisojen autonkuljettajalta: ”En muista koska olisin tavannut yhtä hyväkäytöksisiä ja kiitollisia kuskattavia”.
Ryhmät saivat kisasta todella paljon kokemusta ja näkevät niistä oman tasonsa. Tästä on hyvä
lähteä suuntaamaan katsetta tulevaisuuteen,
kohti Varsinais-Suomea 2018. Muistetaan kaikki,
että auttaminen on ILO.
”Voittajajoukkueen suorituksesta näkyi kokemus,
vahva sitoutuminen yhdessä tekemiseen ja harjoitteluun”, totesi ensiapu- ja terveystoiminnan
päällikkö Pirjo Mattila.
Pirjo Mattila
Ensiavun SM-kisat Rovaniemellä, juttukokonaisuus
Länsi-Teiskon Reddiet SM-kisoissa
Länsi-Teiskon SPR:n varhaisnuorten ryhmä
toimi alkuun ensiapuryhmän ohessa. Viime
vuonna osasto anoi ja saikin avustusta Reddie-kerhon perustamiseen. Aikuista vetäjää
ryhmälle ei löytynyt, joten vuoden 2013 ensiavun SM-kisoissa hopeaa voittanut joukkue
otti vetovastuun. Niinpä Inka kävi Reddie-ohjaajakoulutuksen ottaen päävastuun kokoontumisista ja niiden suunnittelemisesta Rosan
ja Kaarinan autellessa silloin, kun ovat ehtineet.
seitsemän innokasta Reddie-kerholaista kokoontui keväällä viikoittain.
Itsekin vielä Reddieikäisellä Inkalla oli jo kerhoa perustaessaan tavoitteena koota piirin
ensiapukilpailuihin oma joukkue ja se onnistuikin. Kerhotoiminta keskittyikin kevään aikana harjoitteluun piirinmestaruuskisoja varten.
Kisajoukkueeseen lähtivät Inkan lisäksi mukaan yhdeksänvuotias Anni ja 11-vuotias Taimi. Hämeen piirin kisat Kalkussa olivat
jännittävä, mutta myös hyvin opettavainen tapahtuma joukkueelle ja siellä he lunastivat toisella sijallaan osallistumisen ensiavun SM-kisoihin Rovaniemelle.
Syksyllä saatiin kerhotoiminta käynnistettyä
pienellä porukalla. Inka kävi tämän vuoden
alussa kertomassa koulussa kohdeikäisten
luokille kerhotoiminnasta ja sen seurauksena
22
• HÄMEEN PIIRI •
Iltajuhlassa palkintojen jakoon mentiin jännityksellä. Hämäläisnuorten sijoitukset eivät tällä kerralla olleet korkealla. Vaikka molemmat
Hämeen Reddie-joukkueet sijoittuivat kunniakkaasti tasapistein jaetulle viidennelle sijalle, olivat tunnelmat selvästi pettyneet.
Matka Rovaniemelle alkoi jännittävästi matkustamalla yöjunalla, mikä oli lajiaan ensimmäinen kokemus ryhmälle. Yöllä nukkuminen
ei sujunut erityisen sikeästi, mutta onneksi
ensimmäinen päivä Rovaniemellä oli ilmoittautumista, tutustumista nähtävyyksiin ja avajaisjuhlan viettämistä. Seuraava yö hotellissa nukuttiin jo sikeästi ja hyvä niin, sillä varsinainen
kisa alkoi yhdeksältä aamulla.
Seuraavana aamuna lähdettiin junalla paluumatkalle. Sen kohokohta taisi olla, kun Hämeen evyt esittelivät Reddieille ensivastelaukkua. Taisi siinä syntyä taas uutta intoa
harrastuksen syventämiseen ja tavoitteita tulevaisuuteen.
Kolmisen tuntia kestänyt kisakoitos sisälsi
kahdeksan rastia pääasiassa ensiapuun liittyen, mutta mukana oli myös muuta mukavaa
pähkäilyä ja tehtävää. Kisaajat totesivat ajan
kuluneen todella nopeasti ja rataa olisivat
mielellään vielä jatkaneetkin.
Kaiken kaikkiaan kisamatka oli avartava ja
opettavainen retki Suomen parhaiden ensiavuntaitajien joukossa.
Iltapäivällä Reddieille oli järjestetty omaa erillisohjelmaa. Pienen patikoinnin päässä oli
Reddieitä vastassa shamaanieukko, joka kutsui ryhmän tulille laavulle. Siellä hän kertoi tarinoita ja teki taikojaan – muun muassa poisti
stressin leikkaamalla lapinleukulla siivun jokaisen niskasta.
Terveisin,
Juha Kuusjärvi
SRP Länsi-Teisko, ensiapuryhmä
0400-407 219
Kisatunnelmia
Aikuiset ensiapuryhmäläiset voivat kilpailla
kahdessa sarjassa: kuuden hengen joukkueissa tai ensivastepareissa. Koska tänä vuonna
kerrankin oli mahdollista osallistua molempiin
sarjoihin samoissa kisoissa, oli niin tietysti
tehtävä. Niin päädyin pimeään junaan ihmettelemään, miten tyhmä sitä ihminen voikaan
olla. Jo yksissä SM-kisoissa on ihan tarpeeksi
jännittämistä ja nyt pitäisi selviytyä kaksista.
Onneksi yksin ei koskaan tarvitse jännittää.
Tukena on aina tiiviiksi hitsautunut joukkue ja
nyt lisäksi ihana ensivastepari. Oli rohkaisevia
sanoja, viime hetken harjoittelua, satunnaista paniikin lietsomista, valtavan paljon naurua. Varsinaiset radat sujahtivat ohi kauhean
nopeasti. Aamulla tarkistin tarvittavia varusteita viimeistä kertaa ja seuraavassa hetkessä
olin jo iltajuhlassa. Ei radan jälkeen edes tiedä, menikö hyvin vai huonosti (tai jos kuvittelee tietävänsä, niin se ei ainakaan pidä paikkaansa).
Sitä voisi ehkä kuvitella, että kuuden vuoden
kisakokemuksen ja edellisten SM-kisojen voiton jälkeen vastaavat kisat olisivat ihan pala
kakkua. Että onhan niitä nähty. Siitä huolimatta makoilin kesäkuun alussa keskellä yötä junan pimeässä hytissä ja jännitin. Seuraavana
aamuna kisattaisiin jälleen. Peittojen kahinasta ja pyörimisestä päätellen joukkuekavereita
nukutti yhtä vähän.
Tähtijoukkue. Se oli ensimmäisen kisajoukkueeni nimi ja vuonna 2009 kisat olivat 18-vuotiaille joukkueen jäsenille elämää suurempi
juttu. Silloin ei voitosta haaveiltu. Oikeastaan
toimintamme ensiapurasteilla taisi olla enemmän häsellystä kuin ensiapua, mutta sillä ei
ollut merkitystä. Meillä oli ihan valtavan hauskaa kisaradalla ja sitä ennen kaikissa harjoituksissa, kun yritimme päästä jyvälle ensiavusta, operatiivisesta toiminnasta ja toisistamme.
Paljon on sen jälkeen muuttunut. Kisoja on
ollut ja mennyt, joukkueen kokoonpano on
vaihdellut, vaikka osa jäsenistä onkin edelleen
samoja. Koulutusta, kokemusta ja osaamistakin on vuosien varrella karttunut.
Paljon on muuttunut siitä, kun 18-vuotiaana,
juuri päivystyskortin saaneena harjoittelin ensimmäisiin kisoihin. Onneksi on myös paljon
g
Jatkuu seuraavalla sivulla
23
• HÄMEEN PIIRI •
vät ja mitä pää haluaa niiden tekevän. Jokainen tietää oman panoksensa merkityksen ja
osaa arvostaa muita. Mitalit kaulassa kiljuva ja
naurava ryhmä on paljon enemmän kuin mitä
ulkopuoliset näkevät: taitavia ensiauttajia, toimiva joukkue, rakkaita ystäviä. (Ja kyllä. On se
varsinainen voittaminenkin ihan kivaa. Varsinkin molempien sarjojen voittaminen kerralla.)
asioita, jotka eivät koskaan muutu. Jännittämisen lisäksi myös nautin kilpailemisesta, mutta vielä enemmän kilpailuihin valmistautumisesta. Ensiapu on siitä mielenkiintoista, että
perusteet oppii nopeasti, hyväksi auttajaksi hitaasti ja täydelliseksi ei koskaan. Aina on
jotain parannettavaa. Kilpaileminen on tapa
asettaa itselleen tavoitteita, seurata omaa kehittymistään ja hioa taitojaa hyvässä porukassa, joka ei pelkää antaa napakkaa palautetta.
Vaikka SM-kisat ovat ohi, joukkueen taival ja
harjoitukset edelleen jatkuvat. Syyskuussa
joukkueemme suuntaa kohti Romaniassa järjestettävää FACE-tapahtumaa Euroopan ensiapumestaruuskisoihin. Valmistautuminen on jo
täydessä vauhdissa.
Vielä hienompaa on olla osa taitavaa, jatkuvasti kehittyvää joukkuetta. Joukkueen jäsenet oppivat uutta ja kehittyvät, mutta vielä
tärkeämpää on että joukkueesta muodostuu
joukkue, ei vain kourallinen taitavia yksilöitä.
Siihen tarvitaan lukemattomien harjoitusten
lisäksi myös yhteisiä kokkailuiltoja, mökkiviikonloppuja, loputtomia Facebook-keskusteluita ja määrätön määrä tolkuttoman huonoja sisäpiirin vitsejä. Parhaimmillaan joukkue
tuntuu kokonaiselta, oikealta oliolta. Jokainen
raaja on tietoinen siitä mitä muut raajat teke-
Maaria Kuitunen
24
• HÄMEEN PIIRI •
Hyödyllisiä taitoja ja uusia ystäviä sai
Finnish Red Cross Experience –leiriltä
Kaksi kutsuun vastanneista olivat Saint Lucian saarelta Omegha Gaillard ja Bruneau Remia. Molemmille vierailu Suomeen on ensimmäinen. Remia kertoo, että hänelle suurin
syy tulla leirille oli halu tutustua uusiin ihmisiin ja kokea erilaisia kulttuureja. Hän osallistui humanitaarisen oikeuden roolipeliin leirin
kahden ensimmäisen päivän aikana ja sanoo
kokemuksen olleen rankka, mutta antoisa. Ensimmäisen päivän lopulla Remia kaatui ja nyrjäytti nilkkansa edetessään risukossa. ”Ei se
niin paha ole. Enköhän ole kunnossa jälleen
parin päivän sisällä, sillä täällä on erinomainen
ensiapu”, hän toteaa hymyillen.
Hämeenlinnan Evolla koettiin Suomen Punaisen Ristin kansainvälinen suurleiri, The Finnish
Red Cross Experience (FiRE) 2.-7.8.2015. Leiri
oli harvinainen laatuaan, sillä edellisestä Punaisen Ristin suurleiristä on kulunut jo yli kymmenen vuotta.
Leiri oli osa Punaisen Ristin seitsemän periaatteen 50-vuotisjuhlavuotta, mikä näkyi myös
leirin ohjelmassa: Kaksi viimeistä kokonaista
päivää leiriläiset kiersivät periaatteiden mukaan rakennettuja rastiratoja. Inhimillisyys,
tasapuolisuus, puolueettomuus, riippumattomuus, vapaaehtoisuus, yleismaailmallisuus ja
ykseys olivat voimakkaasti läsnä.
Omegha Gaillard toivoo kokevansa uusia toimivia Punaisen Ristin ohjelmanumeroita, joita voisi viedä kotiin ja toteuttaa Saint Lucian
saarella. Gaillard kertookin, että kotimaassa
Punaisen Ristin toiminta on erittäin aktiivista.
”Järjestämme paljon leirejä Saint Lucian saarella. Teemat näyttävät olevan hyvin samansuuntaisia Suomen Punaisen Ristin kanssa.
Kansainvälistä tekemistä
Suomen Punainen Risti lähetti talvella leirikutsun kaikkiin kansallisiin yhdistyksiin. Yhteydenottoja tuli paljon ja nyt leirillä on edustettuna 29 maan kansallisuudet.
25
Parhaimmillaan FiRE -leirillä on
pystytettynä noin 80 telttaa.
• HÄMEEN PIIRI •
pelaamisesta, mutta yhtä lailla myös käytännön tekemisestä. Kiviniemen kädestä suomalainen saapas lentää kauniissa kaaressa
kauas. Ulkomaiset vieraat ihmettelevät suomalaista kisailua.
Tapa miten asioita tehdään on aika erilainen,
mutta osaamisen vaihto onkin tärkeä asia.”
Leiri käy kielikylvystä
Erilaisten näkemysten vaihto vieraalla kielellä oli leirillä arkipäivää. Yhtenä teemana leirillä oli monikulttuurisuus. Leiriläiset pohtivat
muun muassa sitä, miksi konfliktien aikana tai
heikon taloudellisen tilanteen vallitessa mielipiteet jyrkentyvät ja rasistinen ajattelu saa lisää tilaa. Jokainen pääsi oman elämäntarinansa kautta pohtimaan erilaisuutta.
Leiri oli Punaiselle Ristille harjoitus
Leiri on ollut kova puristus Suomen Punaiselle Ristille ja etenkin Hämeen piirille. Evolla oli
parhaimmillaan yli 80 telttaa, jotka koostuivat muun muassa majoitus- ohjelma-, ruoka-,
huolto- ja peseytymispaikoista. Laajimmillaan
leirillä oli yli 400 osallistujaa. Leirin toinen johtajista Minna Luoma olikin erittäin tyytyväinen
kokonaisuuteen: ”Tämä on ainutlaatuista Suomessa. Tällaisen infrastruktuurin rakentaminen keskelle metsää on meille hyvä harjoitus.
Pääsemme testaamaan omaa osaamistamme
ja etenkin kommunikaatiotaitojamme.”
Leiri päättyi perjantaina 7.8.
Leirin virallinen kieli oli englanti. Englanninkielisellä EA 1 –kurssilla eräs suomalainen nuorimies puhui sujuvasti englantia. Luka Kiviniemi olikin ensimmäistä kertaa Punaisen Ristin
leirillä. ”Äiti näki ilmoituksen jossain ja kysyi,
että haluanko lähteä. Sanoin heti, että joo!”
hän kertoi. Kiviniemen erinomainen englanninkieli juontaa juurensa videopeleistä. Hän pitää
Pekka Laukkanen (keskellä musta lakki) vetää yhteistä aistipeliä.
Jesse Luhtamaa (vas.) ja Pete Konttori (oik.) tuomaroivat saappaanheittokisaa. Heittäjänä Luka Kiviniemi.
Omegha Gaillard ja Bruneau Remia nauttivat FiRE -leirin kansainvälisestä
tunnelmasta.
26
• HÄMEEN PIIRI •
OSASTOISSA TAPAHTUU
Punaisen Ristin viikko huipentui
Perheiden päivään Hattulassa
Lauantai 9.5.15 oli hieman sateinen päivä,
mutta se ei haitannut osastomme vapaaehtoisten iloa ja riemua Perheiden päivän järjestelyissä. Päivän järjestelyihin ja toteutukseen kanssamme osallistuivat useat eri tahot;
Hattulan VPK, Lasten Liikunnan tuki, Hattulan seurakunta, Lähi Tapiola, S-Market Parola.
Päivän aikana oli, kasvomaalausta, SPR tuotteiden myyntiä, makkaran paistoa, pihaleikkejä, ensiapu infoa, VPK:n kalustoon ja museoon
tutustumista, Reddie-koira ihastutti lapsia,
haitarimusiikki soi taustalla koko päivän aikana. Kävijöitä tapahtumassa oli n. 180 hlöä+
vapaaehtoiset toimijat. Päivä oli oikein onnistunut ja se oli myös vapaaehtoisten yhteinen
iloinen ponnistus hyvän mielen tuottamisessa
lapsiperheille.
Kuvat ja kirjoittaja Pia Yli-Pirilä
Hämeenlinnan henkinen tuki 20-vuotta
kuvaaja Anne Sillankorva
SPR Hämeenlinnan osastoon perustettiin Henkisen ensi avun ryhmä
2.5.1995. Ryhmää lähettiin kokoamaan jo vuoden 1994 loppupuolella
erään tulipalo-tilanteen avun tarpeen
esiin noususta. Kevään 1995 aikana
henkilöitä koulutettiin toimintaan poliisin, terveyskeskuksen psykologin,
Hämeen piirin sosiaalisuunnittelijan
ja ryhmän perustajan ja -vetäjän yhteistyönä. Ryhmä virallistettiin viranomaisia avustavaksi hälytysryhmäksi
2.5.1995 Vapaaehtoisen pelastuspalvelun etsintä- harjoituksen yhteydessä Hämeen Linnalla.
Ensimmäisenä vuonna hälytyksiä oli
vain muutama, mutta toiminnan tultua koko
ajan tutummaksi viranomaisille hälytysten
määrä lisääntyi vuosi vuodelta. Enimmillään
hälytyksiä on vuoden aikana ollut 32. Ryhmä
on huolehtinut tulipalotilanteissa myös muista ensihuollollisista toimista. Ryhmän nimi
vaihtui Henkisen ensiavun ryhmästä Henkisen
tuen ryhmäksi muutamia vuosia sitten. Ryhmäilloissa kerran kuukaudessa on ollut koulutusta tai tutustumista eri yhteistyötahoihin.
Ryhmää on vetänyt ja kouluttanut ensimmäiset 13-vuotta Pia Yli-Pirilä, joka toimii edelleen
ryhmässä lähinnä työnohjaajana ja tarvittaessa kouluttajana. Muita vetäjiä ovat olleet Anne Toivonranta, Eeva Myyryläinen, Sari
Vänttinen, Aulikki Vuolle ja nykyisin ryhmää
vetää Anne Sillankorva.
Teksti Pia Yli-Pirilä
27
• HÄMEEN PIIRI •
YHDESSÄ ELÄMISEN TAITOA JA TAHTOA
si on antanut selkeän perustan osastomme
toiminnalle vuodesta toiseen. Nyt, kun jäät
ansaitusti ”eläkkeelle” osastomme tilintarkastajan toimesta, haluamme kiittää sinua arvokkaasta vapaaehtoistyöstäsi Punaisen Ristin hyväksi. Kiitokseksi ja muistoksi työstäsi
ojennamme sinulle tämän Laila Pullisen SPR:lle
tekemän pienoisveistoksen ”Hädän kolmet
kasvot”, lausui osaston keräysvastaava Tuula
Nurmi ojentaessaan veistoksen Tapio Mikkolalle. ”On ollut ilo ja kunnia tehdä tätä työtä. Ja kiitän osastoa siitä, että kirjatut tiedot
on tehty perusteellisesti ja huolella. Punaisen
Ristin vapaaehtoiset tekevät uhrautuvaa työtä. Se on osaltaan sitä positiivista elämänasennetta, mikä autta meitä elämään. Elämänmyönteisyys on hyvin tärkeä asia. Minulla on
tässä runo. Se on Pohjanmaan murteella ja yritän mukailla sitä. Se koskee ikääntyviä ihmisiä
ja yhdessä elämisen taitoa ja tahtoa ”, sanoi
Tapio Mikkola ja aloiti:
Maailma on hätää täynnä. Monet ongelmat
kuten aliravitsemus ja sairaudet vaivaavat ihmisiä vuodesta toiseen ja yllättävät katastrofit lisäävät vielä entisestään ihmisten tuskaa ja
huolta. Ongelmien mittakaavat ulottuvat aina
kansakuntien tasolta yksilötason yksinäisyyteen. Tarvitaan yhteisöllistä auttamista. Yhteisöllistä auttamista ei ole, jos ei ole ihmisiä,
joilla on tahtoa ja taitoa auttaa. Punainen Risti
auttaa monipuolisella toiminnallaan hätääkärsiviä sekä kotimaassa että maailmalla.
Vapaaehtoisten auttajien työ on hyvin merkittävää Punaisen Ristintoiminnassa. Suomen
Punaisen Ristin Lopen osasto on yli kuudenkymmenen vuoden ajan osallistunut vapaaehtoiseen auttamis- ja avustustoimintaan.
Yhdistystoiminnassa on hyvin tärkeää, että
kaikki toiminnot sujuvat sääntöjen mukaisesti ja avoimesti. Kokousten pöytäkirjat, toimintasuunnitelmat, vuosikertomukset ja tilit on
tehtävä ja hoidettava oikein. Tilintarkastajilla
on vaativa ja merkittävä työ tutkia, että kaikki toiminnot on oikein suoritettu ja kirjattu.
SPR:n Lopen osaston tilintarkastajana talousneuvos Tapio Mikkola on toiminut lähes kolme
vuosikymmentä. Vuodesta 1985 varatilintarkastajana ja vuodesta 1995 tilintarkastajana.
”Olisit siinä, minä en muuta elämältä pyyrä,
kun lämpösess tuvas sun kans vielä huomenna sais juora kahvia, imiä tassilta sokeripalan
läpitte ja kuunnella hilijaisuutta johona tyytyväisyys hurajaa.”
Juhlahetken kunniaksi nautittiin maukkaat
kakkukahvit ravintola-kahvila Wanhassa Torissa. Iloisesti vanhoja muisteloja jutellen tilaisuuteen osallistujat astuivat kahvilasta ulos
keväiseen auringonpaisteeseen, joka herätteli
jo haapoja avaamaan pronssisia lehtiään.
”Tapio Mikkola, olet toiminut esimerkillisen
tunnollisesti kaikki nämä vuodet osastomme
tilintarkastajana. Olet perehtynyt aina tilinpäätöksiin ajatuksella ja, jos aihetta on ollut,
olet ehdottanut tarvittavat täsmennykset ja
korjaukset. Tarkkavaisuutesi ja huolellisuute-
Teksti ja kuva: Risto Nurmi
Monivuotisesta vapaaehtoistyöstä
Spr:n Lopen osaston tilintarkastajana Tapio Mikkolalle annettiin kiitoksin Laila Pullisen pienoispronssipatsas ”Hädän kolmet kasvot”. Kuvassa
vasemmalta Lea Nikulainen, Tapio
Mikkola ja Tuula Nurmi.
28
• HÄMEEN PIIRI •
Simaa ja ystävyyttä Punaisen Ristin viikolla
Keväinen kellanvihreys kasvoi luonnossa. Lukemattomat pajut olivat täynnä hennonkeltaisia
kukintoja, pensaat availivat lehtisilmujaan. Koivut olivat myyränkorvillla. Mikä kertoi siitä, että
mahla, luonnonsima, virtasi jo koivussa. Luonto
muodosti kauniit kehykset Hoivakoti Salmelassa
vietettäville Simabileille. Suomen Punaisen Ristin
Lopen osasto on jo monena vuonna järjestänyt
Simabileet Lea Nikulaisen johdolla. Nelisenkymmentä henkilöä Salmelasta ja läheisistä rivitaloista kokoontui yhteen laulamaan ja nauttimaan
simasta ja pullasta. Rauli Salmela säesti haitarilla yhteislaulua. ”Aloitetaan hieman juhlallisesti eli lauletaan aluksi Suvivirsi”, sanoi Rauli ja niin
laulun myötä saliin syttyi lämmin kevättunnelma.
”Nyt rusinat liikkuvat pullossa jo niin vilkkaan,
että on tullut siman ja pullan aika”, lausahti Rauli muutaman yhteislaulun jälkeen. SPR:n Lopen
osaston edustajat aloittivat tarjoilun pöytien ääressä istujille. ”Kun pöydissä on ihania punaisia ruusuja maljakoissa, niin lauletaan seuraavaksi Tulipunaruusut”, ehdotti Rauli Salmela, kun
virkistävää simaa ja maukkaat pullat oli nautittu. Esilaulajina toimivat myös Anna-Liisa Salmela ja Hilkka Rantala. Laulu laululta hyvähenkinen
tunnelma Simabileissä kasvoi. Lopen kukkakauppa oli lahjoittanut ruusut tilaisuuteen. Ruusut innostivat myös Raimo Rantalaa tarttumaan mikrofoniin ja sanomaan:”Kun täällä on näin monta
naista, niin laulan teille ja kaikille läsnäoleville
laulun Miljoona, miljoona ruusua. Kaikki laulavat
mukana sitten sitä kertosäettä.”Keväinen, lämminhenkinen tunnelma keinui eteenpäin Miljoona, miljoona ruusun tahdissa. Simabileiden tunnelmaa kuvasti hyvin huuto. ”Tää on lääkettä
meille!”
Simabileet olivat yksi Punaisen Ristin viikon (4.10.5.) tapahtumista Lopella.
Jo edellisellä viikolla Lopella kerättiin rahaa Nepalin maanjäristyksen uhrien auttamiseen. Punaisen Ristin viikolla tuodaan esiin järjestön toimintaa ja toimintaperiaatteita. Avun antaminen
hätää kärsiville kansainvälisesti ja kotimaassa on
yksi tärkeistä toiminnoista.
Ystäväpalvelulla lievennetään yksinäisyyttä. Vapaaehtoiset ystävät vierailevat vanhusten, sairaiden tai yksinäisyyttä tuntevien luona. Lopella
SPR:n ystäväpalvelua on ollut jo monta vuosikymmentä.
Eeva-Liisa Laakso on yksi ystäväpalvelun vapaaehtoisista. Hän kutsui Punaisen Ristin viikon
puolivälissä ystäviä ja ystävien ystäviä yhteiseen
tapaamiseen Lounas-Kahvila Wanhaan Toriin.
Kahdeksantoista ystävää eri puolelta Loppea kokoontui nauttimaan kahvia ja pullaa sekä vaihtamaan kuulumisia. Pitkän pöydän ääressä virisi
vilkas rupattelu ja lausahdus:”Tästä täytyy tehdä
traditio, on niin mukava tavata ystäviä, kun siihen ei oikein muuten ole mahdollisuutta”, kuvasti osallistujien tyytyväisyyttä. Luontokin toi hyvää toiveikkuutta ystävätapaamiseen: koivujen
myyränkorvat olivat kasvaneet hiirenkorviksi ja
kirkkaassa auringonpaisteessa ne loistivat heleänvihreinä toiveikkuuden liekkeinä.
Teksti ja kuvat: Risto Nurmi
SPR:n Lopen osaston tiedottaja
Ystävät ja ystävien ystävät iloitsivat tapaamisestaan
Wanhassa Torissa.
Hoivakoti Salmelassa Simabileiden tunnelmaa luotiin simalla,
pullalla ja laululla.
29
• HÄMEEN PIIRI •
YKSINÄISYYDEN LIEVITTÄMINEN
oli myöhemmin meillä kotona Helsingissäkin.
Ystäväpalvelu on tullut yhä tärkeämmäsi maailmassamme. Jos yhteiskunta toimisi luontevammin, niin eihän tällaista organisoitua ystävätoimintaa tarvittaisi. Mutta maailma on
muuttunut niin, että yksinäisyys kasvaa. Lapset muuttavat kauas vanhemmistaan, vanhukset jäävät yksin.Toisilla ei ole omaisia, ystävistä aika jättää tai ihminen tulee niin huonoon
kuntoon, että elinpiiri kapenee sinne neljän
seinän sisään. Ja kotihoitajat ja kotisairaanhoitajat saavat tehdä vain tietyt, määrätyt hoitotoimenpiteet. Silloin tarvitaan sitä tavallista
ihmistä, joka tulee, kuuntelee ja juttelee. Myös
nuorten keskuudessa on todella paljon yksinäisyyttä, syrjäytyneisyyttä ja turvattomuutta.
Kun on tällainen menestykseen perustuva yhteiskunta, niin kaikille ei löydykkään sellaista
menestysputkea työelämässä. Punaisen Ristin
ystävätoiminnassa on myös nuorten ystävätoimintaa. Ja myös mielenterveyskuntoutustyön
tekijät pyytävät meiltä ystäviä.
”Tiesin, että Punainen Risti tekee hyvää työtä
ja kun kouluterveydenhoitaja kertoi, että tarvitaan kouluttajia ystäväpalvelutyöhön, mikä
osaltaan on sitä yksinäisyyden lievittämistä,
niin halusin tulla mukaan. Ja kun olen tällainen
sosiaalinen ihminen, niin sellainen toiminta
sopii minulle”, naurahti Eeva-Liisa Hellsten iloisesti, kun kysyin häneltä, miten hän tuli mukaan ystäväpalvelutyöhön. ”Nyt olen eläkkeellä opettajantyöstäni ja minulla on aikaa tähän
toimintaan. Ja niin näyttää muillakin eläkeläisillä olevan tunne siitä, että nyt riittää aikaa
toisten auttamiseen”, lisäsi hän ja viittasi Lopen Kotikammariin kokoontuneisiin ystävätoiminnan peruskurssilaisiin.
Miten kauan olet tehnyt tätä työtä?
”Sain kouluttajapätevyyden tähän toimintaan
vuonna 1989 ja siitä asti olen vetänyt mm.
näitä peruskursseja, joilla kerrotaan ystävätoiminnasta ja siihen liittyvistä inhimillisistä
asioista, kuten ihmisten kohtaamisesta, vuorovaikutuksista ihmisuhteissa, itsetuntemuksesta, käytännön ystävätoiminnasta ja Punaisen Ristin toimintaperiaatteista. Heti silloin
1990-luvulla oli mm. pakolaisten ystäväperheiden kouluttamista. Sitä oli myös täällä Lopella ja ainakin tämän kurssin toinen vetäjä Lea
Nikulainen oli toiminnassa mukana ihan siitä
asti.”
Vaikka ikääntyvien ihmisten määrän myötä yksinäisyys lisääntyy yhteiskunnassamme, niin
on myös paljon eläkeläisiä, jotka katsovat,
että heillä on nyt aikaa auttaa ystävätyössä ja
niin on varmaan täällä Lopellakin”, sanoi EevaLiisa Hellsten ja aloitti ystävätoimintaan perehdyttävän esitelmänsä.
Peruskurssin järjestivät Punaisen Ristin Lopen ja Riihimäen osastot yhteistyössä. Kurssi käsitti kolme osaa, yhteensä 12 tuntia.
Ensimmäinen ja viimeinen osa pidettiin paikallisosastoissa ja keskimmäinen yhdessä Riihimäellä.
Olet nähnyt ihmisten elämää laajemmaltikin,
aina Afrikkaa myöten.
”No jaa. Kyllä lähetysasemalla kasvaneelle lähetystyöntekijöiden lapselle tulee automaattisesti selväksi, että välitetään ihmisistä ja autetaan heitä. Sama avoin auttamisen asenne
Lopella kolmannessa osassa kurssilaiset tu-
SPR:n vapaaehtoisesta ystävätoiminnasta kiinnostuneet kokoontuivat
kurssin aluksi Kotikammarissa.
30
• HÄMEEN PIIRI •
tustuivat hoivakoti Salmelan toimintaan.
”Meillä on täällä Salmelassa 12 asukasta,
mahdollista ystävää. Heidän kanssaan voi ulkoilla, lukea lehtiä, askarella tai olla ihan vain
läsnä, se on arvokasta, olla ihan hetkikin heidän kanssaan. Ystävätoiminta sujuu ihan tilanteen mukaan. Yhden ystävän kanssa jo sovimme, että hän tulee lukemaan satuja meidän
asukkaille”, kertoi hoivakodin esimies Johanna
Siivonen.
ta vuosia ja käynyt täällä Salmelassa ilman
kurssiakin välillä ulkoiluttamassa, sanoi Paula
Määttä.
”Tulin tälle kurssille, kun olen yksinasuva ja
ajattelin saada ystäviä. Olen jo saanut kurssilaisista ystäviä ja nyt täältä Salmelasta tulee
lisää”, sanoi Irmeli Hardén.
”Tämä oli oikein aktiivinen kurssi. Kohtapuoleen kokoonumme ja puhumme siitä, mitä
tulemme tarkemmin tekemään jo kevään
kuluessa. Täällä Salmelassa meillä on ollut ystävätoimitaa jo usean vuoden ajan ja SPR:n
Lopen osaston järjestämät jokavuotiset ”simabileet” ovat taas keväällä. Silloin juodaan
simaa ja lauletaan. Myös palvelukeskus Eedilässä on ystäväpalvelua. Erikoisuutena tulee
kevään mittaan kokoontumaan naisia lähinnä tuolta kyliltä ”hemmottelukurssille”, jolloin
voimme laitella heidän hiuksiaan ja laittaa
lakkaa kynsiin ja sen semmoista hemmotteluasiaa. Kyllä näitä ystäviä tarvitaan, niin uusia
kuin aiemmin kurssin käyneitä”, kertoi SPR:n
Lopen osaston ystäväpalvelun vetäjä Lea Nikulainen.
”Kurssi oli hyvin antoisa ja antoi ajattelemisen
aihetta ja haluan auttaa ja palvella vanhuksia.
Se on mukavaa, kun voi sovitella tämän auttamisen omaan aikaansa sopivaksi. Tästä ei tule
taakkaa missään mielessä”, totesi Aulikki Holopainen.
”Tulin tänne voidakseni auttaa toisia, kun kotona olen vain minä yksin. Täältä löytyy ystäviä. Tämä tutustuminen on ollut hyvin
kivaa.”totesi Lahja Savoni-Oksa.
”Tulin tälle kurssille, koska olen vasta jäänyt
eläkkeelle omasta työstäni ja koin, että tyhjyyttä on päivät täynnä. Haen itselleni jotain
elämänsisältöä ja toivon siinä samalla, että
annan sitä jollekin toiselle. Olen työskennellyt vanhusten kanssa aiemminkin ja vanhukset
ovat lähellä sydäntäni. Kurssi oli ihan asiallinen ja hyödyllinen, koska en ole tehnyt tällaista vapaaehtoistyötä aikaisemmin.”kertoi
Eija Vainio.
”Meillä täällä Salmelassakin on erityinen kevättapahtuma luvassa. Meillä on tilava piha.
Tämän kurssin ystävät lupasivat järjestää istutustalkoot porukalla, mikä on aivan ihana juttu”, totesi Johanna Siivonen.
”Tulin tälle kurssille, koska äitini lähti tästä maailmasta pari vuotta sitten ja hänellä oli
sama muistisairaus kuin näillä asukeilla täällä. Kun olin työelämässä en ehtinyt olla äitini
kanssa niin paljon kuin olisin halunnut ja ajattelen, että nyt voin olla läsnä heidän kanssaan. Olen ollut Punaisesessa Ristisssä usei-
Teksti ja kuvat: Risto Nurmi
Kurssin lopuksi oli tutustumien hoivakoti Salmelaan. Kuvassa osa kurssilaisista.
Ylärivissä vasemmalta Aulikki Holopainen,
Paula Määttä, Lea Nikulainen,Tiina Pankakoski. Edessä vasemmalta Irmeli Hardén,
Lahja Savoni-Oksa ja Eija Vainio.
31
• HÄMEEN PIIRI •
YSTÄVYYTTÄ VASTAANOTTOON
Kaikki turvapaikanhakijat eivät saa turvapaikkaa Suomessa eivätkä jää, mutta kaikille vierailut tuovat toimintaa ja vaihtelua, koska
päätösten odotusaika voi olla pitkä.
Vilkas puheensorina lähes 10:llä eri kielellä ja
perinteinen suomalainen kahvinjuonti täyttivät
Mänttä-Vilppulan vastaanottokeskuksen oleskelutilan sunnuntaina 10.5.2015. Päivä sattui
olemaan Äitienpäivä, ja siitä syntyy puheenaihetta. Äitienpäivää vietetään monissa maissa ja maanosissa, joissakin samaan aikaan ja
joissain eri aikaan kuin Suomessa. Äitienpäivän kunniaksi ojennettiin kaikille oleskelutilaan tulleille naisille ruusu.
Jutunaiheet ovat tavallisia: puhutaan päivittäisistä tekemisistä kuten kursseista, työstä ja
opiskelusta, vapaa-ajasta, säästä ja kesän tulosta, ja naiset puhuvat paljon lapsista. Jalkapallosta riittää yhteistä puhumista eri maista ja maanosista tulevien kesken. Me ystävät
emme kysele taustoja ja syitä, emmekä ota
kantaa virallisiin asioihin, niiden edistäminen
ei kuulu meille. Me emme vaikuta turvapaikan
saamiseen emmekä muihinkaan lupa- ja toimeentuloasioihin, vaan ohjaamme puhumaan
niiden kanssa, jotka hoitavat asioita. Mutta
me rupattelemme ihmisinä ihmisten kanssa.
Kontaktit tavallisiin ihmisiin ovat tärkeitä viranomaiskontaktien lisäksi.
SPR:n Tampereen osasto järjestää ystävyysvierailuja Mänttä-Vilppulan turvapaikanhakijoiden
vastaanottokeskukseen noin kerran kuukaudessa, ja olen ollut kaksi kertaa mukana. Meitä on ollut mukana reilu 10 henkeä. Vierailu
kestää noin 2-3 tuntia.
Aluksi jännitti käytännön seikat: miten rohkenen ottaa yhteyttä tuntemattomiin ja mistä
puhutaan, miten keskustelu sujuu ilman yhteistä kieltä. Kokeneemmat ystävät opastivat.
Käynnillä annetaan ensin ohjeistus, pannaan
kahvi valmistumaan, SPR:n punainen vapaaehtoisliivi päälle ja sitten soittamaan asukkaiden
ovikelloa ja kutsumaan heitä kahville oleskelutupaan. Monien oleskelu vastaanottokeskuksissa on kestänyt jo niin kauan, että SPR:n
ystävävierailut ovat tulleet tutuksi, ja uusille
asukkaille vierailukutsu esitetään sillä kielellä,
mitä osaa eli useimmiten yhdistetyllä suomen
ja englannin kielellä ja elekielellä. Punainen
SPR –vapaaehtoisliivi selventää asukkaille,
ketkä ovat paikalla. Ystävällinen hymy, ystävällinen puhe millä tahansa kielellä ja kuvitteellinen kahvin juominen vie kutsun perille.
Lapset tulevat yleensä nopeasti paikalle, saavat mehua ja alkavat usein pelata vieraiden
kanssa joko sisällä tai ulkona.
Miehet ja naiset näyttävät kokoontuvan usein
omiksi ryhmikseen, ja ehkä kaikki naiset ja
miehet eivät ole tottuneita yhteisiin keskusteluihin. Toisaalta vapaaehtoisten on hyvä
osoittaa, että Suomessa naiset osallistuvat
keskusteluihin yhdessä miesten kanssa. Rohkeasti istuin ensimmäisellä käynnilläni miesporukassa, ja yksi puheenaihe oli nyrkkeily.
Miksi lähdin mukaan? Minua kiinnostaa monikulttuurisuus, se että ihmisillä on erilaisia kulttuurisia tapoja mutta myös äärettömän paljon yhteistä. Pidän tärkeänä, että Suomi ottaa
vastaan ihmisiä, jotka eivät voi asua omassa
maassaan ja hoitaa kansainvälisen vastuunsa.
Yksi syy on kuitenkin ylitse muiden. Haluan
käynneilläni toivottaa maahanmuuttajat tervetulleiksi Suomeen.
Syksyn (2015) vastaanottokeskus vierailupäivät ovat 22.8, 19.9, 3.10, 14.11 ja 12.12. Jokaiseen tulee erikseen oma ilmoittautumislinkki, joten seuraa tiedottelua facebookista/
kaiken maailman kahvila – sivuilta.
Ystävätoiminta tarjoaa asukkaille mahdollisuuden tavata ja jutella muidenkin suomalaisten ja Suomessa asuvien ihmisten kanssa
kuin vastaanottokeskuksen henkilökunnan tai
Mänttä-Vilppulan asukkaiden kanssa. Samalla on mahdollisuus harjoitella suomen kieltä,
mikä auttaa kotoutumisessa arkielämään uudessa asuinmaassa.
Aktiivivapaaehtoinen Sinikka
32
• HÄMEEN PIIRI •
Tapahtumakalenteri 09-12/2015
Nälkäpäiväinfo
Omaishoitajien hyvinvointileiri
Hyvää miletä ja iloa arkeen,
Raimo Vakkurin luentotilaisuus
Reddie Kids -kerhonohjaajakoulutus +
nuorten teemaleiri
Eväitä omaishoitajan arkeen, luentoja keskustelutilaisuus
Nälkäpäivä
Ystävätoiminnan peruskurssi
Kokonaisturvallisus 2015 mesut
Ensiapupäivystäjän peruskurssi
Retki Arjalaan omaishoitajille ja hoidettaville
Henkisen tuen peruskurssi
Hyvinvointia arkeen -kurssi omaishoitajille alkaa
Puheenjohtajapäivä
Ystävien aluepalaveri
Nuorten vuosikokous
Valtakunnallinen avainvapaaehtoisten koulutusristeily
Ystävien aluepalaveri
Promo yhteinen osa
Valtakunnallinen omaishoidon
vapaaehtoisten kutsuseminaari
Punainen Risti tutuksi -ilta
Punainen Risti tutuksi -ilta
Punainen Risti tutuksi -ilta
Teemallinen vertaisryhmä omaishoitajille
Seniorikerhon ohjaajien koulutus- ja virkistyspäivä
Ystävävälittäjien tapaaminen
Henkisen tuen jatkokurssi
Ystävien aluepalaveri
Päihdetyön juhlaseminaari
Liikunnallinen virkistyshetki omaishoitajille
Iloa, hyötyä ja turvaa ikäteknologiasta
Iloa, hyötyä ja turvaa ikäteknologiasta
Turvallisuustapahtuma
Omaishoitoperheiden joulujuhla
Omaishoitoperheiden joulujuhla
Piiritoimiston joulupuurot
Syyskuu
3.9.
3.-5.9.
8.9.
11.-13.9.
17.9.
17.-19.9.
18.-19.9.
4.-6.9.
26.-27.8
30.9.
Lokakuu
1.-8.10.
2.10.
3.10.
3.10.
2.-4.10.
16.-18.10.
24.10.
24.-25.10.
25.-26.9.
26.10.
27.10.
28.10.
28.10.
30.10.
Marraskuu
4.11.
6.-7.11.
7.11.
7.11
13.11.
18.11.
19.11.
26.11.
Joulukuu
7.12.
10.12.
11.12.
Kalkun logistiikkakeskus
Nynäs, Heinola
Janakkala, Tapailakoti
avoin
Akaa (Toijala)
kaikkialla
Janakkala, Tapailakoti
Tampere
Tampere
Akaa (Toijala)
Tampere
Hattula, Vintti
avoin
Orivesi
Länsi-Suomen piiri
Helsinki-Tukholma-Helsinki
Lahti
Tampere
Pori
Lahti
Hämeenlinna
Tampere
Akaa (Toijala)
Hämeenlinna
Tampere
Tampere
avoin
Helsinki
Asikkala, Oltermanni
Hattula
Akaa (Toijala)
Asikkala, srk-tilat
Asikkala, Oltermanni
Akaa (Toijala)
piiritoimistolla
Vapepa - kurssit ja tapahtumat www.vapepa.fi
33
• HÄMEEN PIIRI •
Piirin henkilökunta:
SUOMEN PUNAINEN RISTI
HÄMEEN PIIRI
Toiminnanjohtaja
Pentti Savolainen
040 776 4891
Järjestötiedote 3/2015
Levikki 650 kpl
Ensiapu- ja terveystoiminnan päällikkö
Pirjo Mattila
040 589 5779, 0207 01 2784
Käyntiosoite:
Rautatienkatu 17-19, 2krs., Tampere
Kurssisihteeri
Riitta Konttinen
040 589 5783, 0207 01 2775
Postiosoite:
PL 369, 33101 Tampere
Sosiaalitoiminnan päällikkö
Johanna Raivio
0400 766 957, 0207 01 2777
Vaihde: 020 701 2770
Valmiuspäällikkö
Ari Saarinen
040 589 5780, 0207 01 2785
Myymälä ja palvelupiste avoinna:
ma-to 10.00 – 16.00
pe 10.00 – 15.00
Viestintäkoordinaattori
Altti Näsi
040 160 1957
Internet: hame.punainenristi.fi
Vt. Nuorisotoiminnan suunnittelija
Heini Lumio
040 135 8717
Sähköpostiosoitteet:
[email protected]
Faksi: (03) 273 0900
Järjestötoiminnan suunnittelija
Marjut Välimaa
040 809 6853, 020 701 2773
Ensiapukurssien valtakunnallinen
palvelunumero: 020 701 2376
Myyntisihteeri
Petri Peltonen
040 809 6854, 0207 01 2780
Pankkiyhteys: TSOP FI69 5731 2020 0532 53
Sampo FI24 8000 1200 5512 90
Taloussihteeri
Raili Ruojärvi-Koivumäki
040 809 6847, 0207 01 2778
Lahjoitukset SPR:n Hämeen piirin toiminnan
tukemiseksi TSOP FI07 5732 2620 0114 45
Kirjanpitäjä
Päivi Lahtinen
040 809 6849, 0207 01 2776
Hämeen piirin sivujen taitto: Suvi Oksa
Hämeen piirin sivujen toimitus: Altti Näsi
Valtakunnallisten sivujen toimitus: Suomen
Punaisen Ristin keskustoimisto/viestintä, Tehtaankatu 1 a, 00140 Helsinki, puh. 020 701
2000.
Toimittaja: Mari Mäkinen, 020 701 2223,
[email protected]
Kuvat: Suomen Punaisen Ristin kuva-arkisto.
Taitto: Liisa Åker, 020 701 2228, liisa.aker@
punainenristi.fi
Vastaanottokeskusten johtaja
Minna Jussila
040 509 8132, 0207 01 2801
Sosiaaliohjaaja – yksityismajoittujien yksikkö
Emma Peura
040 752 9233, 0207 01 2786
Monikulttuurisuustoiminnan kehittäjä
Anu-Rohima Mylläri
040 184 6911
Koko Suomi leikkii -hanke, leikkilähetti
Noora Pajari
040 647 7473
Ensiavun ja terveystiedon kouluttajat
Virve Kinnunen ja Anna Berglund
Paino: Tammerprint Oy Tampere 2014
Seuraavan tiedotteen aineistot
Altille ([email protected])
Omaishoidon tukitoiminnan aluetyöntekijä
Kristiina Forsberg
040 135 8879
34
UUDET PUNAISEN RISTIN ENSIAPULAUKUT VALMIISSA LAHJAPAKKAUKSESSA
Punaisen Ristin ensiapulaukkujen tuoteperheeseen on tullut myyntiin
neljä uutta ensiapulaukkua.
Lisää uusia malleja on luvassa
asteittain ensi vuoden aikana.
Hyödynnä syyskuun ajan uutuuslaukkujen jäsenalennus -10%.
ENSIAPULAUKKU
YLEISKÄYTTÖÖN
Sisältää kaikki tärkeimmät ensiaputarvikkeet
autoon, kotiin tai mökille
JOKA KODIN
ENSIAPUPAKKAUS
Kotiin tai mökille, sisältää kaikki keskeisimmät ensiaputarvikkeet. Säilytä ensiapu-laukkua aina samassa paikassa, jotta se löytyy tarvittaessa heti
30€
44€
MATKAILIJAN
ENSIAPUPAKKAUS
Mahtuu hyvin reppuun tai retkikassiin ja sisältää kaiken tarvittavan nopeaan hätäen-siapuun.
23€
TASKUPAKKAUS
Pakkaus kulkee kätevästi mukana niin laukussa kuin repussakin ja sen voi kiinnittää
myös vyöhön.
18€