tonttiesite Kiviniemi

17.6.2015
KIVINIEMEN ALUEEN
OMAKOTITONTTIESITE
Ikaalisten kaupunki
Kaavoitus- ja mittaustoimi
Kolmen airon katu 3, 39500 Ikaalinen
(03) 45011
UUSIEN KIVINIEMEN TONTTIEN VARAAMINEN JA OSTAMINEN
Yleistä
Tontit sijaitsevat Ikaalisten keskusta-alueen pohjoiskärjessä Kyrösjärven Kiviniemessä.
Asemakaavassa on alueelle osoitettu 40 omakotitonttia, rakentaminen alkoi kesällä 2010.
Tontteja palvelevan kunnallistekniikka on valmis.
Myynnissä olevat tontit on merkitty maastoon numeroiduin tunnuskilvin, joissa on korttelin ja tontin numero.
Varaaminen:
Esitteessä mainittuja vapaita tontteja voi varata välittömästi.
Varaajiksi tulee merkitä kaikki ne henkilöt, jotka ovat tulossa tontin ostajiksi !
Tontinvarauksen vahvistus käsitellään kaupunginhallituksessa varausmaksun,
200 €, maksamisen jälkeen.
Hyväksytty tontinvaraus on voimassa enintään 3 kk, ellei tonttikauppaa synny em.
aikana varaajasta johtuvista syistä, tai varaus peruutetaan, varausmaksu jää kaupungille korvauksena asian käsittelykuluista.
Tontinvaraushakemuslomake on tämän esitteen viimeisenä sivuna, josta sen voi
repäistä käyttöön. Lomakkeita ja esitteitä on myös saatavilla kaavoitus- ja mittaustoimen kansliasta tai tilaamalla puhelimitse numerosta 044 7301 522.
Tontinvaraushakemukset palautetaan kaavoitus- ja mittaustoimistoon, osoite
Kolmen airon katu 3, 39500 Ikaalinen.
Tontin hinta:
Tonttien hintatiedot ilmenevät tonttikohtaisesti tässä esitteessä. Ikaalisten kaupunginvaltuusto päätti tonttien hinnoittelun ja myyntimenettelyn kokouksessaan
9.2.2015.
Ostaminen:
Kun hyväksytty tontinvaraaja haluaa tehdä kiinteistökaupan, tulee hänen ottaa yhteyttä mittausteknikko Esko Hukkaseen, yhteystiedot alla. Kauppa on mahdollista,
kun kaupunginhallituksen tontinvarauksen hyväksymispäätös on lainvoimainen.
Muussa tapauksessa kaupungin puolesta otetaan asiasta yhteyttä, kun tontinvarauksen hyväksytty aika on loppumassa.
Ostajan tulee hakea kaupantekopäivästä lukien 6 kk:n sisällä saannolleen lainhuutoa Maanmittauslaitokselta. Lainhuudatuksen jälkeen tontti on välittömästi kiinnitys- ja panttauskelpoinen.
Kaupan ehdot:
Tonttikaupan keskeisenä ehtona on sitoutua rakentamaan tontille seuraavan kolmen vuoden sisällä vähintään yksiasuntoinen ja 100 kerros-m²:n suuruinen asuinrakennus. Kauppakirjamalli on nähtävillä kaavoitus- ja mittaustoimessa, josta saa
myös muita tarkempia ohjeita. Rakennuslupaa tontille voi hakea välittömästi omistus- ja hallintaoikeuden siirryttyä ostajalle.
Muuta:
Lisätietoja tonttien varaamisesta, esittelystä yms. antavat
mittausteknikko Esko Hukkanen, puh. 044-7301 231
rakennustarkastaja Mika Wallin, puh. 044-7301 239
kaavoitusarkkitehti Esko Hyytinen, puh. 044-7301 263
Tekniset palvelut /
kaavoitus- ja mittaustoimi, sekä rakennusvalvonta
Osoite: Kolmen airon katu 3, 39500 Ikaalinen
Puh: (03) 45011, fax (03) 4501 373, www.ikaalinen.fi, e-mail: [email protected]
Alla mainituissa tehtävissä Sinua auttavat ensisijaisesti seuraavat palveluhenkilöt:
- tontinvaraus ja tonttikauppa: .................. mittausteknikko Esko Hukkanen.. ...................... 044 7301 231
toimistonhoitaja Sirpa Hinkkanen.. .................... 044 7301 522
- rakennuslupa- ja rakennusvalvonta- ....... rakennustarkastaja Mika Wallin. ........................ 044 7301 239
asiat ja valtion asuntorahoitus: ............. tstonhoitaja-asuntosihteeri Sirkku Ahokas ........ 044 7301 519
- vesi- ja viemäriliittymisasiat: ..... ........... Ikaalisten Vesi Oy, www.ikaalistenvesi.fi ......... 050 585 0022
- jätehuolto:............................................... Pirkanmaan Jätehuolto Oy ................................. (03) 240 5111
- paloturvallisuus: ..................................... palotarkastaja Kimmo Saunaluoma …………. 040 773 4319
(Pirkanmaan pelastuslaitos) [email protected]
Ikaalinen on vireä koulutus-, kulttuuri- ja kylpyläkaupunki, jossa on hyvä asua ja elää.
Toivomme, että voisit löytää täältä itsellesi mieleisen tontin, rakentaa sinne unelmiesi talon
ja viihtyä Ikaalisten kauniissa ympäristössä!
KIVINIEMEN ALUEEN SIJAINTI
KIVINIEMEN ALUEEN ESITTELY
Kiviniemen alue sijaitsee Ikaalisten keskustaajaman pohjoiskärjessä Silkintien päässä. Pääasiassa pohjoiseen
kohti Kyrösjärveä laskeva metsäinen rinnealue antaa erinomaiset mahdollisuudet kauniin järvimaiseman hyödyntämiseen. Seutukunnan suurimman järven, Kyrösjärven, rantaan sijoittuva venevalkama, sekä idempänä
olevan Tuomistonlahden luonnonhiekkainen uimaranta mahdollistavat erinomaiset vesistön virkistyskäyttömahdollisuudet. Iso vesistö tarjoaa mahdollisuudet kaiken tasoisen ja laatuisen vesiliikenteen harjoittamiseen.
Kyrösjärvi tunnetaan myös erinomaisena ja monipuolisena kalastuskohteena.
TONTTIEN MYYNTIHINNAT
Kaupunginvaltuusto päätti 9.2.2015 tonttien hinnat.
Tontin lohkomisen , liittymäjohtojen sekä liittymämaksujen hintoja jäljempänä.
K-osakorttelitontti
4-102-4
4-103-1
4-103-2
4-103-3
4-103-4
4-107-1
4-107-2
4-108-2
4-108-3
tilanne
käyttötarkoitus
pinta-ala
m²
Erillispientalo
959
Erillispientalo
1 234
Erillispientalo
1 083
Erillispientalo
946
Erillispientalo
895
Erillispientalo
1 295
Erillispientalo
1 148
Erillispientalo
1 089
Erillispientalo
1 075
tontin hinta
€
hinta
€/m²
rakennusoikeus
km²
23 000
27 000
23 000
18 000
15 500
21 000
20 000
17 000
16 000
23,98
300
21,88
300
21,24
300
19,03
300
17,32
300
16,22
300
17,42
300
15,61
327
14,88
323
KIVINIEMEN UUDEMPI ASEMAKAAVA, voimassa kortteleissa 102 - 107
KIVINIEMEN VANHEMPI ASEMA-
KAAVA, voimassa kortteleissa 100, 101 ja 108
Havainnekuva
LIITTYMÄT JA KAUPAN KESKEISIMMÄT EHDOT
Tontin kauppahinta on pelkän tontin maapohjan hinta ilman kunnallisteknisiä maksuja.
Kaupan yhteydessä Ikaalisten kaupunki perii myös myydyn tontin osalta lohkomismaksun,
jonka perusmaksu on enintään 2 000 m²:n tontista 850 € (al-veroton).
Esimerkki erikseen perittävistä kunnallisteknisistä yms. liittymämaksuista 1 000 m²:n
tontilla olevalle 150 kerros-m²:n suuruiselle yksiasuntoiselle omakotitalolle. Laskelma perustuu
1.1.2013 voimassa olleisiin taksoihin ja on tarkoitettu vain suuntaa antavaksi.
Emme vastaa mahdollisista muutoksista tai virheistä.
Liittyminen Ikaalisten Vesi Oy:n vesijohtoverkkoon sekä jäte- ja hulevesi-viemäriverkkoon:
Vesijohtoverkko:
Jätevesiviemäriverkko:
Hulevesiviemäriverkko:
Liittymismaksu 1 200 € (al-veroton)
Liittymismaksu 1 400 € (al-veroton).
Liittymismaksu 500 € (al-veroton).
Lisäksi verkostolaitos (uusilla alueilla Ikaalisten Vesi Oy ja vanhoilla alueilla Ikaalisten
kaupunki perii taloliittymien liitosjohtojen rakentamisesta viemärin ja vesijohdon osalta
800 € (alv 0 %) ja hulevesiviemärin osalta (sade- ja kuivatusvesiä varten) 300 € (alv 0 %).
Lisätietoja: Ikaalisten Vesi Oy, puh. (03) 458 7717
Poppelikatu 7, 39500 Ikaalinen
www.ikaalistenvesi.fi
Liittyminen Leppäkosken Sähkö Oy:n sähkönjakeluverkkoon ja Leppäkosken Energia Oy:n
maakaasu- ja kaukolämpöverkkoon:
Sähköverkko: Liittymismaksu alkaen 1 900 € (alv 0%) pääsulakkeen ollessa 3 x 25 A.
KWh-mittarin ja talokohtaisen liittymiskaapelin hinta ei sisälly liittymismaksuun.
Maakaasu- ja kaukolämpöverkko: Tarkista liittymismahdollisuus yhtiöstä.
Lisätietoja: Leppäkosken Sähkö -konserni, puh. (03) 45 031,
Eino Salmelaisen katu 23, 39500 Ikaalinen
www.leppakoski.fi
Liittyminen Ikaalisten-Parkanon Puhelin Oy:n valokuitu- ja kaapeli-TV-verkkoon:
Tarkista liittymisehdot yhtiöstä.
Lisätietoja: Ikaalisten-Parkanon Puhelin Oy, puh. (03) 45051
Karhoistentie 3, 39500 Ikaalinen
www.ipp.fi
Luovutuskirjan ehtona kaupassa on vaatimus tontin rakentamisesta rakentamistapaohjeiden mukaisesti kolmen vuoden kuluessa kaupan voimaantulosta. Poikkeamisista ja muista ehdoista voi
neuvotella rakennustarkastajan ja kaavoitusarkkitehdin kanssa.
Luovutuskirjan malliin voi tutustua kaavoitus- ja mittaustoimessa.
_______________________________________________________________________________
Seuraavalla sivulla on tontinvaraushakemus.
Täytetyn ja allekirjoitetun hakemuksen voi tuoda tai lähettää kaavoitus- ja mittaustoimeen seuraavaan osoitteeseen:
Ikaalisten kaupunki
Tekniset palvelut / kaavoitus- ja mittaustoimi
Kolmen airon katu 3, 39500 IKAALINEN
Puh. 044 7301 522
TONTINVARAUSHAKEMUS
Ikaalisten kaupunki, Kaavoitus- ja mittaustoimi
Kolmen airon katu 3,
39500 IKAALINEN
Kaupunginosa/kylä
Kortteli/tila
Tontti/RN:o
VARATTAVA TONTTI
VARAAJA (= tuleva ostaja / ostajat):
Täyd. nimi 1. _______________________________________________ hlö-tunnus __________________
(kaikki etunimet)
2. _______________________________________________ hlö-tunnus __________________
Ammatti
Osoite
1. ____________________________________ / 2.____________________________________
____________________________________________________________________________
Puhelin kotiin _____________________________________ työhön ________________________________
Sähköposti
____________________________________
_____________________________________
Suunniteltu rakentamisvuosi ________________________
Tulevaan asuntoon on muuttamassa ruokakuntaan kuuluvina alle 18 vuotiaita lapsia _____ henkilöä.

Olen tietoinen, että varaajan tulee maksaa 200 €:n suuruinen varausmaksu (=käsiraha) ennen kuin
varaushakemus käsitellään kaupunginhallituksessa.
Maksu jää kaupungille, jos peruutan varaukseni tai jos tonttikauppaa ei tehdä 3 kk:n sisällä varauksen hyväksymisestä. Varaukseni katsotaan myös peruuntuneeksi, ellen ole maksanut varausmaksua viimeistään varausmaksulaskun eräpäivänä.
Hakemuksessa olevia tietojani saa luovuttaa rakennus- ja kiinteistönhoitoalan suoramarkkinointia, mielipide- tai
markkinatutkimusta ja muuta vastaavaa henkilötietolain 19 §:ssä tarkoitettua tarkoitusta varten, ellen sitä erikseen kiellä.
Kiellän henkilötietolain 19 §:n nojalla luovuttamasta tietojani.
Muuta _______________________________________________________________________________
______________________________ , ______ . ______ . 20____
paikka
päiväys
_______________________________________
allekirjoitus
______________________________________
allekirjoitus
============================================================================
Viranomaisten merkintöjä varten:
Tontin osoite
____________________________________________
Luovutusehtojen määrittäminen
kvalt ___________________ § / __________________
Lasku varausmaksusta lähetetty / maksettu
_____. _____. 20____
Varaus hyväksytty / peruutettu
khall ___________ § /_______ / peruttu ____________
Varaus voimassa
_____ . _____ . 20____ saakka
Kauppakirja allekirjoitettu
___________________________
Tontti rakennettava
___________________________ mennessä
/
_____ . _____ . 20____
Myönnetty pidennystä rakentamisvelvollisuuteen _________________________ saakka