KEVÄT 2015

KALLIONπ
SEURAKUNTA
KEVÄT 2015
1
Kirkkoherran tervehdys
Tervetuloa mukaan Kallion seurakunnan kevääseen!
Käsissäsi on Kallion seurakunnan kevätesite. Paljon erilaisia messuja, piirejä,
rukoushetkiä, kursseja, konsertteja ja tietenkin kaikenlaista viikkotoimintaa vauvasta vaariin. Ja paljon muuta. Toivottavasti löydät itsellesi sitä, mitä etsit. Ja jos
et löydä, ota yhteyttä meihin ja tee se, mitä etsit, yhdessä meidän kanssamme.
Tervetuloa siis rakentamaan seurakuntaa.
Kevätesite on myös aina uudesta kertomista – joulujakson jälkeen alkaa uusi
vuosi. Ihmisellä on tarve uuden alun löytämiseen. Elämässä jaksaminen edellyttää jonkinasteista katkaisuhoitoa. Uskoa, että jaksot päättyvät ja alkavat, toivoa
siitä, että vielä huominen tai ylihuominen tuovat jotain hyviä muutoksia mukanaan. Kirkon kalenterissa uuden alun mahdollisuus on ankkuroitu Jeesuksen
nimeen – uuden vuoden päivä on Jeesuksen nimipäivä. Katsele sinäkin siksi tätä
esitettä ennemmin siitä näkökulmasta, mitä sinulle luvataan kuin siitä, mitä sinun
pitäisi luvata.
Iloista kevätkautta toivottaen, sinua mukaan kutsuen,
Teemu Laajasalo
Kirkkoherra
Kirkkoherranvirasto
Neljäs linja 18, 00530 Helsinki
Avoinna ma, ti, to , pe klo 9-14, ke klo 12-17
p. 09 2340 3600
[email protected]
Tilavaraukset: [email protected]
Netissä:
helsinginseurakunnat.fi/seurakunnat/kallio.html
ja facebook.com/kallionseurakunta
2
1. Kirkkoherran kevättervehdys
2
2. Jumalanpalvelukset Kallion seurakunnassa
4
• Kallion kirkko
5
• Alppilan kirkko
7
3. Alppilan kirkolla tapahtuu
8
4. Seurakunta toimii
12
• Lapset ja perheet
12
• 7-14 -vuotiaat
14
• Nuoret14
• Muuta toimintaa kaikenikäisille
5. Kurssit ja retriitit
15
22
Yhteisvastuukeräys 2015 tukee Suurella
Sydämellä -vapaaehtoistoimintaa Suomessa
ja auttaa lapsia kouluun pääsemisessä Haitissa. Keräys alkaa 1.2.2015. Tule mukaan
lipaskerääjäksi. Lisätietoja Anne MäkiKokkila 09 23403631.
Diakonian ajanvaraus ma, ti ja to klo 9-10
ja ke klo 12-13 p. 09 23403618.
Katso s. 20
3
Jumalanpalvelukset
Kallion seurakunnassa
4
Messu eli ehtoollisjumalanpalvelus
yhdistää seurakuntalaisia ja kaikkia
kristittyjä. Jokaisella pyhäpäivällä
on oma aiheensa ja siihen liittyvät
Raamatun tekstit, joita käsitellään
virsissä, saarnassa ja rukouksissa.
Voit liittyä yhteiseen rukoukseen
ja jättää myös omat rukousaiheesi
seurakunnalle. Kuorot ja lauluyhtyeet
tuovat säännöllisesti oman antinsa
messuihin.
Keskiaikainen hiljainen rukouslaulumessu keskiviikkoisin klo 18
Rukouslaulumietiskely alkaa klo
17.30. Anima mea- esilauluryhmää
johtavat vuorotellen Hilkka-Liisa
Vuori ja Johanna Korhonen. Ks. lisätietoja rukouslaulumessusta sivu XX.
18.2. rukouslaulumessu vietetään
tuhkamessuna.
Messussa voit olla mukana esimerkiksi Raamatun tai rukouksen lukijana, kynttilän sytyttäjänä tai kolehdin
kantajana. Kysy papeilta, mitä voisit
tehdä!
Kivimessu torstaisin klo 18 ”Leave
no stone unturned”
Tule tuulettamaan ajatuksiasi ja hakemaan uusia eväitä arkeen sanan,
musiikin ja ehtoollisen kautta Kallion
kirkkoon. Haluaisimme nähdä sinut
sekä kirkon penkissä että toteuttamassa messua: Pop up -messukuoro
ja bändi kokoontuvat treenaamaan
messun musiikkia kanttorin johdolla
klo 17 alkaen. Mitä muuta haluaisit
tehdä – tule ja tee!
Kallion kirkko
Messu sunnuntaisin ja muina pyhäpäivinä klo 10 ja messun jälkeen
kirkkokahvit
Kirkkokahvien tarjoilusta huolehtivat vapaaehtoiset Kahvi-Kaisat.
Jos haluaisit olla mukana tarjoilemassa tai osallistua leipomistalkoisiin,
tervetuloa joukkoon! Lisätietoja pastori Marja Kotakorpi, 09 2340 3664
tai [email protected]
Messun jälkeen iltatee Kappelisalissa. Kiviä kääntelemässä pastori Mari
Mattsson & co. 050 380 3285 tai
[email protected]
Arki-illan ehtoollinen maanantaisin
klo 18
Opiskelijamessu tiistaisin klo 18 ja
iltateejatkot
5
Wähäväkisten juhlaveisuu
ja Herran pyhä ehtoollinen
puutteenalaisille
Messun jälkeen on mahdollisuus
tavata tilaisuudet järjestävän Ekumeenisen Karmeliittayhteisön jäseniä
teekupin ääressä.
Kallion kirkossa kolmena torstaiiltana 5.2., 26.3. ja 7.5. klo 18. Ennen
messua klo 17 alkaen pidetään avoimet harjoitukset, jonne voi tulla laulamaan ja musisoimaan jo etukäteen.
Lisäksi tarvitaan vapaaehtoisia keräämään kolehti, lukemaan tekstejä ja
avustamaan ehtoollisella. Messun jälkeen iltatee ja jatkot Kappelisalissa.
Messu toteutetaan vapaaehtoisten,
Herättäjä-Yhdistyksen ja Kallion seurakunnan yhteisvoimin. Lisätietoja
Mari Mattsson 050 380 3285.
”Wähäväkisten juhlaveisuu on tarkoitettu lohduksi ja rohkaisuksi meille
puutteenalaisille. Se ei ole esitys,
vaan seurakunnan yhteinen yritys
pukea sanoiksi ja säveliksi omia
tuntojaan. Olkoon nämä laulut maan
orjien itkua ja taisteluvirsiä, joita lauletaan oikeudenmukaisen Jumalan
kasvojen edessä. Kuulukoon niissä
helpotuksen huokaus, sillä otamme
tosissamme Jumalan lupaukset.” Jaakko Löytty kirjoittamastaan Wähäväkisten juhlaveisuusta.
Arki-illan ehtoollinen perjantaisin klo
18 JA iltatee.
Joka arkipäivä klo 7.30 Aamurukous,
klo 12 Päivärukous ja klo 16 Päivän
raamatunluku. Pappi paikalla arkisin
klo 16-19. Lauantaisin aamurukous
klo 9.
Ehtookellot-messu
yhteistyössä Tuomasyhteisön kanssa
lauantaisin klo 17 kerran kuussa
17.1., 14.2., 7.3., 11.4. ja 9.5.
Ekumeenisten karmeliittojen
messu
Lisätietoja jumalanpalveluselämästä
antaa rovasti Riitta Männistö 09
2340 3633 tai [email protected]
lauantaisin klo 18 kerran kuussa
31.1., 28.2., 28.3., 25.4. ja 30.5. Kontemplatiivinen messu etenee rauhallisesti sisältäen muutamia pidempiä
hiljaisia jaksoja. Kirkkoon voi tulla
hiljentymään jo puoli tuntia ennen
alkua. Avilan Teresan ja hänen nunniensa tekemät laulelmat saattelevat
messun mietiskelevään henkeen.
Kallio kirkko
Itäinen Papinkatu 2, 00530 Helsinki
p. 09 2340 3620
6
Alppilan kirkko
Kotkankatu 2, 00510 Helsinki
p. 09 2340 3680
Messu sunnuntaisin klo 16 ja kirkkokahvit messun jälkeen.
Kiinankielinen jumalanpalvelus
sunnuntaisin klo 13
Sateenkaarimessu lauantaisin klo 17
noin kerran kuussa 31.1., 28.2., 6.4.
(2. pääsiäispäivä, maanantai) 25.4. ja
30.5. Lisätietoja antaa pastori Jaana
Partti 09 2340 3635.
Unkarinkielinen jumalanpalvelus
kuukauden 1. sunnuntai klo 11
Katso s. 19
Vironkielinen jumalanpalvelus
kuukauden 3. sunnuntai klo 11
Tuhkamessu keskiviikkona 18.2.
klo 19
7
Alppilan kirkolla tapahtuu
8
ALPPILAN KIRKKO AVOINNA
HILJENTYMISTÄ VARTEN
ma, ti, to, pe klo 10-15, ke klo 12-15
TIISTAIOLOHUONE 20.1.-19.5.
Alppilan kirkon ala-aulassa
• Diakoniaruokailu klo 11.3012.30, hinta 2 €, alkurukous
ALPPILAN KIRKON KAHVILA
Auki vuodenvaihteen jälkeen 7.1.
alkaen
• Venyttelyjumppa klo 10-11.
Omat patjat mukaan.
Tarjolla on ravintola Alppitorin valmistamia herkullisia lounaita ja leivonnaisia sekä erikoiskahveja. Lapsille leikkinurkkaus, lastenvaunuilla
pääsee kätevästi sisälle. Kahvila on
auki ti-pe klo 10-15, lounas tarjolla
klo 11-14 (ei lounasta tiistaisin),
perjantaisin lapsille ohjelmaa. Hinta
aikuiset 9 €, lapsille 5 €. Osa tuotosta menee Kirkon ulkomaanavun
hyväksi. www.facebook.com/alppilankirkonkahvila
• Kuntosali klo 9-15
• Klo 13 Scrab and chat -leikekirjan tekoa
• Klo 13-15 työntekijä tavattavissa
Tiistaiolohuoneessa päivän lehdet
luettavana, ja liikuntavuorot sekä
kuntosali ovat maksuttomia.
9
maininnat erityisruokavaliosta pe klo
14 mennessä alppilankirkonbrunssi@
gmail.com tai 0503639575,
ALPPILAN KIRKON BRUNSSI
Brunssia tarjoillaan joka lauantai
24.1. alkaen. Huippukokit valmistavat huippuruokaa. Brunssiin kuuluu
kolme ruokalajia. Lapsille on leikkitila. Lauantaibrunssilla on kaksi
kattausta, ensimmäinen klo 11.0012.30, toinen klo 13.00-14.30.
Hinta on aikuisille 15 €, lapsille 5
€. Osa tuotosta ohjataan Kirkon
ulkomaanavulle. Ilmoittautumiset ja
www.facebook.com/alppilankirkonbrunssi
PÄIVÄKANSA 60 + maanantaisin klo
12-14 alkaa 12.1. seurakuntasalissa
Alppilan kirkolla
Iloinen porukka ikäihmisille. Yhdessä
tekemistä, rupattelua ja kahvittelua.
10
KANGASPUUKERHO
peruslaitteineen ja pingispöytä. Suihkutiloissa on kaapit, jotka toimivat
kolikoilla.
ala-aulassa Alppilan kirkolla
Kokoontumiset 13.1., 27.1., 10.2.,
24.2., 10.3., 24.3., 7.4., 21.4., 5.5.
klo 18.
Liikuntasalissa kokoontuvat seuraavat ryhmät ajalla 7.1.-22.5.
Kangaspuukerho toimii yhteisvastuun periaatteella eli ryhmäläiset
vastaavat muun muassa loimien
tilaamisesta ja niiden asettamisesta
puihin. Ryhmällä ei ole ohjaajaa.
Kutomisajat varataan vuorolistan
mukaan. Maksut määrittyvät loimien
hintojen perusteella. Kutoa voi muun
muassa mattoa, poppanaa ja shaalia.
Kangaspuita on viisi.
Maanantai
klo 9-10.30 Seniorien sähly
klo 19-20.30 Lentopallo
Tiistai
klo 10-11 Venyttelyjumppa
klo 18-19.30 Miesten koripallo
KERAMIIKKAPAJA
Keskiviikko
Alppilan kirkolla on pieni keramiikkapaja, jossa työskennellään omatoimisesti keramiikan parissa tiistaisin
klo 18-20.30. Toiminta alkaa 13.1.
Perustiedot saven käsittelystä ovat
tarpeen. Hinta 20 €.
klo 19-20.30 Lentopallo
Torstai
klo 19-20.30 Sekasähly (nuoret ja
aikuiset)
Liikuntaryhmät ovat kaikille avoimia
ja maksuttomia.
KUNTOSALI 7.1.-22.5.
LIIKUNTARYHMÄT JA KUNTOSALI
avoinna ma, ti, to, pe klo 10-16, ke
klo 12-16
Alppilan kirkon tiloissa on liikuntasali, jossa voi pelata muun muassa
sählyä, koripalloa tai lentopalloa.
Tiloista löytyy myös pieni kuntosali
Salikortti 15 €/puoli vuotta, 30 €/
vuosi
Tiedustelut suntiolta 09 2340 3680.
11
Seurakunta toimii
Toimintaa ja tapahtumia vauvasta
vaariin – tule mukaan jumalanpalveluksiin, kerhoihin ja muskareihin.
Haluaisitko sinä aloittaa uuden kerhon tai suunnitella tempauksen/tapahtuman? Tule, tee ja ota rohkeasti
yhteyttä kasvatuksen pappi Mariin
050 380 3285 tai mari.mattsson@
evl.fi.
Lapset ja perheet
Perhemessut ja -tapahtumat
Perhemessut Alppilan kirkossa 8.2.
ja 29.3. & Kallion kirkossa 15.3. ja
19.4.
Taaperokirkko Kallion kirkossa 12.4.
klo 16.
Yhteisvastuun laskiaisrieha kaikenikäisille Kallion kirkon kirkkopuistossa torstaina 12.2. klo 16-18.
Ulkoleikkejä, makkaranpaistoa ja
yllätysohjelmaa.
Kallion lasten ja nuorten Kaveriviikko 9.-13.2. Luvassa paljon erilaisia
kaveriaiheisia tapahtumia ympäri
Kalliota ja Alppilaa – seuraa ilmoittelua seurakunnan netti- ja Facebook
-sivuilla.
12
13
Perhekerhot
Esikoisvauvakerho torstaisin klo
12-13.30 Seurakuntakodilla (Siltasaarenkatu 28) 22.1.-7.5. (ei 2.4.).
Muskarit ja avoin perhekerho
Lapsi tuo perheeseen paljon iloa,
työtä ja kysymyksiä. Tule kahvikupposen ääreen keskustelemaan vauvaperheen arjesta ja tutustumaan toisiin samanlaisessa elämäntilanteessa
oleviin aikuisiin. Kerho on maksuton,
eikä siihen tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Ensimmäinen muskari klo 10-10.30
ja toinen muskari klo 10.30-11. Perhekerho muskareiden jälkeen klo:12
asti.
Alppilan kirkolla tiistaisin 20.1.19.5. klo 10-12.
Tule mukaan maksuttomaan muskariin, eli musiikkileikkikouluun,
jonne ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Molemmat ryhmät ovat
avoimia kaikenikäisille lapsille aina
vauvoista alkaen. Muskariohjaaja
musiikkipedagogi (AMK) Terhi
Orpana huomioi osallistujien iän ja
kehitystason. Lapsi osallistuu muskariin yhdessä oman aikuisen kanssa.
Muskareiden jälkeen on avoin perhekerho, jossa on vapaata yhdessäoloa
klo 12 asti. Tarjolla on mukavaa seuraa, vertaistukea ja pientä purtavaa.
Samassa tilassa on lasten leikkihuone. Menossa mukana Tuulikki Karu ja
Pauliina Lindfors. Lisätiedot Pauliina
Lindfors, [email protected] tai
050 4620987 ja Tuulikki Karu, [email protected] tai 050 4620989.
Perhekerho torstaisin klo 1011.30 Seurakuntakodilla (Siltasaarenkatu 28) 22.1.-7.5. (ei 2.4.).
Perhekerho on tarkoitettu kaikille
vanhemmille, erityisesti sinulle, joka
vietät päiväsi lapsen/lastesi kanssa.
Tule tapaamaan toisia vanhempia ja
juttelemaan kahvikupin ääreen lasten
leikkiessä keskenään. Perhekerho on
yhdessäoloa, kuuntelua, keskustelua, laulua, leikkiä, iloa ja hartautta.
Perhekerhon toiminta on yhteistä
lapsille ja heistä vastaaville aikuisille.
Kerho on maksuton, eikä siihen tarvitse ilmoittautua.
Kerhoissa mukana Tytti Friberg, tytti.
[email protected] tai 050 3803252 ja
Pauliina Lindfors, pauliina.lindfors@
evl.fi tai 050 4620987.
Musiikkileikkikoulut
Muskariryhmät kokoontuvat maanantaisin Seurakuntakodilla (Siltasaarenkatu 28) 26.1.-18.5.2015 (ei
16.2., 30.3., 6.4.) seuraavasti:
klo 10.00-10.45 1-vuotiaat
14
klo 10.45-11.30 2 -vuotiaat
klo 11.30-12.15 alle 1 -vuotiaat
Musiikkileikkikoulussa eli perhemuskarissa alle kouluikäinen lapsi
tutustuu yhdessä aikuisen kanssa
musiikin perusasioihin laulaen, loruillen, rytmi- ja kehosoittimia soittaen,
liikkuen ja kuunnellen. Tavoitteena
on, että musiikkileikkikoulun myötä
lapsi voi kasvaa seurakunnan yhteydessä monipuolisesti ja kokonaisvaltaisesti omien mahdollisuuksiensa
mukaan.
Päiväkerho
Päiväkerho on lasten kohtaamispaikka, jossa on tilaa iloille ja suruille,
laululle, leikille, liikunnalle, askartelulle ja eväiden syönnille. Välillä
rauhoitutaan ja hiljennytään kuuntelemaan Raamatun kertomuksia.
Päiväkerhossa lapsi saa virikkeitä,
harjoitusta ryhmässä olemiseen ja
vaihtelua päivään. Samalla päiväkerho suo vanhemmalle hetken hengähdystauon arjen keskelle. Kerhomaksu 75 €/kausi.
Alppilan kirkolla ma, to ja pe klo
9.00-12.00, 19.1.-22.5. Tiedustelut
ja ilmoittautumiset 09 2340 3604 tai
[email protected].
Ryhmät muodostetaan iältään samantasoisista lapsista. Ennen tai jälkeen
muskarin on mahdollisuus kahvitteluun ja leikkiin muskarikahvilassa.
Opettajana toimii musiikkipedagogi
(AMK) Tiina Forsman. Hinta: 90 €/
kausi. Tiedustelut ja ilmoittautumiset
Tytti Friberg p. 050 380 3252 tai 09
2340 3621 tai [email protected].
Yhteistyö Brahen leikkipuiston kanssa
Teemme myös yhteistyötä Brahen
leikkipuiston kanssa. Tulossa on
hartauksia puistossa ja vauvojen värikylpy Alppilan kirkolla. Lisätiedot
Tuulikki Karu, tuulikki.karu@evl.
fi tai 050 4620989 ja Pauliina Lindfors, [email protected] tai 050
4620987.
Katso myös kohdasta Perhekerhot
tiedot Alppilan kirkolla tiistaisin
kokoontuvista maksuttomista muskareista.
15
7-14 -vuotiaat
Klo 10.00 - 11.00 Ala-asteikäiset
tytöt ja pojat
Iltapäiväkerho 1.-2. luokkalaisille
Klo 11.00 - 12.00 Ala-asteikäiset
tytöt ja pojat (rauhallisemman pelin
vuoro)
Iltapäiväkerhossa lapsella on mahdollisuus viettää turvallinen iltapäivä
tuttujen aikuisten kanssa. Kerhossa
leikitään, harrastetaan kädentaitoja
ja musiikkia, liikutaan, retkeillään ja
ulkoillaan. Lisäksi on mahdollisuus
lepoon ja läksyjen tekoon. Jokaisena
päivänä tarjotaan monipuolinen välipala.
Tiistaiklubi
Ala-asteikäisten avoimet ovet Alppilan kirkolla tiistaisin klo 14-16
20.1.2015 alkaen. Biljardia, lauta- ja
konsolipelejä, sählyä ja pingistä.
Puuhakerho
Iltapäiväkerhon toiminta-aika on kouluarkipäivinä ma-pe klo 12–16. Vanhemmat voivat hakea lapsia klo 16.30
asti. Toimipisteemme ovat Suonionkatu 7 B:n (kaksi ryhmää) ja Kallion
ala-asteen kerhohuone. Kerhomaksu
on 80 euroa/kk.
Ala-asteikäisten kerho torstaisin
klo:14-16. Tervetuloa viettämään aikaa yhdessä mukavassa seurassa 22.1
alkaen. Tiedustelut: Tuulikki Karu,
[email protected] tai 050 4620989
Lukuvuoden 2015-2016 hakuaika on
28.1.-30.4.2015. Hakulomakkeita
saa koulun ilmoittautumisen yhteydessä, iltapäiväkerhosta ja opetusviraston
sivuilta. Hakulomake palautetaan ohjaajille kerhohuoneistoihin. Lisätietoja
antaa iltapäiväkerhotoiminnan lähiesimies Arja Helminen 09 2340 3623 tai
[email protected].
Nuoret
Nuortenilta
Nuortenilta keskiviikkoisin klo
18-20.30 Alppilan kirkolla alkaen
21.1.2015 Tervetuloa viihtymään,
pelailemaan ja viettämään aikaa ystävien kanssa. Nuorten illoissa saat
myös lisää tietoa leireistä, retkistä ja
muista tapahtumista. Tule käymään!
Lauantaisähly
Lauantaisin Merihaan palloilutalolla,
Haapaniemenkatu 14 B, 10.1.2015
alkaen.
Salibandy
Periaatteena on: Kaikki pelaa ja kaikki
pärjää! Lisätiedot: Jyri Hämeenkorva
09 2340 3626
Salibandyä pelataan lauantaisin klo
12-13 Merihaan palloilutalolla, Haapaniemenkatu 14 B 10.1.2015 alka16
en. Tervetuloa mukaan pelaamaan
periaatteella ”kaikki pelaa ja kaikki
pärjää”. Otathan sisäpelikengät mukaan.
MITÄ - VOIKO KUOROON
TULLA TUNTIA ENNEN
KEIKKAA?
Peliperjantai
Torstai-iltaisin vietettävien Kivimessujen musiikki syntyy yhdessä
treenaten ja tehden. Kympin laulaja
ei tarvitse olla, pieni laulukokemus ja spontaanin tekemisen halu on
plussaa.
Kyllä voi!
Lautapeli-ilta Alppilan kirkolla klo
18-20.30 niille, jotka haluavat pelata
muutakin kuin Kimbleä ja Afrikan
tähteä. Peli-illat ovat 23.1., 27.2.,
27.3., 8.5.
Kuoro harjoittelee ennen messua klo
17 Kallion kirkossa, messu alkaa klo
18. Tule rohkeasti mukaan laulamaan
ja toteuttamaan messua yhdessä gospelhenkisten sävelten siivittämänä!
Lisätietoja Tommi Niskalalta ja Mari
Mattssonilta 09 2340 3632 tai mari.
[email protected]
Kysy lisää Kallion seurakunnan nuorisotyönohjaajilta Jyri Hämeenkorvalta 09 2340 3626 tai [email protected].
Lisää nuorten toiminnasta www.mestat.fi/kallio.
Varttuneemmalle väelle sopiva Salonkikuoro juhlistaa kymmenenvuotis taivaltansa monien esiintymisten
ja matkan muodossa. Mukaan ovat
tervetulleita myös uudet laulajat,
jolla on sävelkorvaa ja halua sitoutua
harjoituksiin. Salonkikuoro kokoontuu maanantaisin klo 18-20 Alppilan
kirkolla. Hengellisen musiikin lisäksi
lauletaan myös kevyempää ohjelmistoa. Kuoroa johtaa kanttori Vivika
Oksanen 09-23403617.
Muuta toimintaa kaiken
ikäisille
Kuorot
Kallion Kantaattikuoro on aktiivinen ja vireä yli 40-henkinen kuoro,
joka esittää jatkuvasti monipuolista
ohjelmistoa kotikirkossaan ja sen
ulkopuolella. Lokakuussa kuoro teki
konserttimatkan Israeliin, ja viime
vuosina on esiinnytty yhä ennakkoluulottomammin jalkautuen epätavallisempiinkin paikkoihin, myös
tyylilajien rajoja rikkoen.
Alppilan kirkossa 26. 4 klo 18 Salonkikuoron 10-vuotis konsertti.
Ohjelmassa mm. kepeitä suomalaisia
ja ikivihreitä sävelmiä. Vapaa pääsy
-tervetuloa!
Uudet laulajat ovat tervetulleita koelauluun, erityisesti tenoreita ja bassoja kaivataan. Lisätietoja kanttori
Tommi Niskalalta.
17
KEHITYSVAMMAISTEN
KERHO YRITTÄJÄT
Alppilan kirkolla joka toinen maanantai alkaen 19.1.2015 klo 17-18
Kerho aikuisille ja nuorille kehitysvammaisille. Toimimme ryhmäläisten ehdotusten pohjalta. Teemoina
muun muassa kädentaidot, kulttuuri
ja hengellisyys. Lisätiedot kerhon
vetäjiltä pastori Marja Kotakorpi ja
diakoni Nina Klemmt 09 23403634
SUKKAPIIRI PUNAINEN
LANKA
Kutomispiiri kokoontuu joka toinen
keskiviikko 14.1-20.5.2015. alkaen
osoitteessa. Siltasaarenkatu 28 kutomaan sukkia ja muita villavaatteita
asunnottomille, vähävaraisille ja
laitosvanhuksille. Anna puikkojen
heilua mukavassa seurassa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Kanssasi piirissä
on Seija-Liisa Kyrönseppä. Seurakunnan yhdyshenkilö on diakoni Nina
Klemmt 09 2340 3634.
Sururyhmä läheisensä menettäneille
Vertaisryhmä, jossa surevat kertovat
surustaan ja jakavat yhdessä ajatuksiaan. Mukaan voidaan ottaa enintään
kahdeksan osallistujaa. To 26.2, 12.3,
26.3, 9.4.ja 23.4. klo 18-19.30 Kallion kirkolla. Pastori Marja Kotakorpi
p. 09 2340 3664 ja diakoni Sinikka
Metiäinen. 09 2340 3661. Ilmoittautuminen kirkkoherranvirastoon
19.2. mennessä, p. 09 2340 3600 tai
[email protected].
RUKOUKSEN SALATTU
MAAILMA – KRISTUKSEN
RUKOUS RUKOUSRYHMÄ
Kristuksen rukous ryhmä kokoontuu
kerran kuussa Torkkelinkatu 11 a
3 hkty ry:n tiloissa. Rukoilemme
yhdessä varhaiskirkon perinteestä
nousevaa Kristusrukousta hiljaisuudessa 20–30 minuuttia. Aterioimme
hiljaisuudessa ja keskustelemme
lopuksi lyhyesti ohjatusti. Ryhmää
ohjaa diakoni Nina Klemmt rukousparina Anna Edelman. Hiljaisuuden
viljelystä ja retriittituntitoiminnasta
kiinnostuneet sekä kaikki muut
uteliaat ja uskaliaat – tervetuloa! Tiedustelut ajankohdista, ryhmästä sekä
ryhmäesitteen tilaus nina.klemmt@
evl.fi tai 09 2340 3634
Kohtuus kaikessa tapahtuma
2015
Tule tapahtumaan Kohtuus kaikessa – kuka haluaa sotaa? lauantaina 14.2.2015 klo 13-16.30
Siltasaarenkatu 28 seurakuntasaliin.
Keskustelemme konfliktien synty
ja purkumekanismeista , niiden
ratkaisuyrityksistä sekä siitä onko
olemassa ns. oikeutettua sodankäyntiä. kanssamme keskustelemassa
toimittaja Jukka Relander ( Yle
18
Teeman T- klubi, Radio Helsingin
tukevasti ilmassa ohjelma) Sekä Viktor Klimenko. Tied ja ilm. hktyry@
hekty.fi ja975773. )Raisa Lehtomäki
toiminnanohjaaja) Järjestäjät: Helsingin kristillisen työväen yhdistys ja
Kallion seurakunnan yhteiskunnallinen työ.
SANAN JA RUKOUKSEN
ILLAT
Torstaina iltapäivällä
29.3. klo 17
Mukana vierailevia rukoilijoita ja
pastori Eeva-Liisa Hurmerinta.
25.1. klo 17 Matti Mäkinen, EVKOkouluttaja, Kansan Raamattuseura
22.2. klo 17
Torstaina iltapäivällä klo 13 tarjotaan
Kallion kirkolla niin ruumiin, sielun
kuin hengen ravintoa niille, jotka
kaipaavat kauneutta, yhteisöllisyyttä
ja hengellisyyttä. Tilaisuudet järjestetään viikoittain kaikille niille, joilla
on aikaa iltapäivisin.
26.4. klo 17
24.5. klo 17
Seuraa ilmoittelua Kirkko&kaupunki
-lehdestä ja Kallion seurakunnnan
nettisivuilta.
Kevät kauden tilaisuudet ajalla 22.1.
- 23.4. kiirastorstaita 2.4. lukuun ottamatta. Vieraina mm. kirjailija Merete Mazzarella, kirjailija, diakonissa
Eeva Hurskainen, piispa Irja Askola ja
kaupunginjohtaja Jussi Pajunen, psykoterapeutti Pirkko Siltala, ministeri
Pertti Salolainen ja professori Laura
Kolbe sekä monia muita. Lähemmät
tiedot viikoittain Kirkko ja kaupunki
–lehdessä sekä www.helsinginseurakunnat.fi/kallio.
Sateenkaarityö kevät 2015
Sateenkaarimessut Alppilan kirkossa:
la 31.1. klo 17
la 28.2. klo 17
ma 6.4. Toisen Pääsiäispäivän messu
klo 17
ELÄKELÄISTEN PIIRI
la 25.4. klo 17
Eläkeläisten piiri kokoontuu Merihaassa Lounasravintola Tornituvassa,
Haapaniemenkatu 7 -9 keskiviikkoisin klo 13 alkaen 14.1. ja Kallion kirkon Kappelisalissa ke klo 13-14.30
14.1. alkaen.
la 30.5. klo 17
Messuissa mukana sateenkaarikuoro
Ääniset, joht. Petra Lampinen
19
VAPAAEHTOISTOIMINTA
Vapaaehtoistoimintaan voit osallistua
oman elämäntilanteesi mukaan joko
sitoutumalla säännölliseen toimintaan tai ottamalla osaa vain yksittäiseen tehtävään tai tapahtumaan.
Kallion seurakunnan avoinna olevat
vapaaehtoistehtävät löydät Suurella
Sydämellä- palvelusta, helsinki.suurellasydamella.fi sekä seurakuntamme nettisivuilta.
Jos sinulla on hyvä idea, mitä voisit
olla myös itse toteuttamassa, kerro
se meille. Järjestämme vapaaehtoisille säännöllisesti myös koulutus- ja
virkistystoimintaa sekä muuta tukea,
mitä matkan varrella tarvitset.
Lisätietoa kaikesta seurakuntamme
vapaaehtoistoiminnasta antaa diakoni Maarit van Santen 09 2340 3665
tai [email protected]
20
21
Kurssit ja retriitit
Maalaaminen, laulaminen, kirjoittaminen, tanssiminen ja liikkuminen voivat olla myös tapa rukoilla,
olla läsnä omalle itselleen ja Jumalalle? Kun pysähtyy kuuntelemaan
itseään, voi kuulla myös Jumalan
äänen. Oman itsensä kohtaaminen
on myös Jumalan kohtaamista.
Jumala on läsnä todellisuudessa.
22
Äänen syvä kokeminen
kuvan kautta näkyväksi
viikonloppukurssi 10.–11.1. Kallion
seurakuntakodissa
la klo 10–16 ja su klo 12–17.
Tutustumme omaan kehoomme
hellien, hiljaisten ja rentouttavien
äänien ja pienten helppojen rukouslaulujen avulla. Myös maalaamisen
kautta saamme kosketuksen itseemme, tunteisiimme ja tarpeisiimme ja
tulemme tietoisiksi voiman ja jaksamisen lähteistämme. Piirustus- tai
laulutaitoa ei tarvita – avointa mieltä
kylläkin.
Elämän puu
ke 28.1., 11.2., 25.2.,4.3.,18.3. ja
25.3. klo 17.30 - 20.30 Kallion kirkossa
Elämän puu on vahva alkukuva, joka
yhdistää meidät kaikkeen, kaikkiin ja
kaikkeuteen. Minkälainen on sinun
elämänpuusi? Miten elämän voima
on saanut puussasi virrata? Miten
elämän tuulet ovat sinua muokanneet? Mitä lauluja linnut oksillasi
laulavat, mitä tarinoita kertovat?
Maalaten, kirjoittaen ja liikkuen,
yksin ja yhdessä toisten kanssa tutkimme omaa käsitystä itsestämme
ja elämänvoimastamme. Mitään ns.
taiteellisia taitoja et tarvitse, avointa
mieltä kylläkin ja halua tutkia itseään
ja elämäänsä luovan taidetyöskentelyn ja keskinäisen jakamisen kautta.
Ohj. taideterapeutti, pastori Terhi
Varjoranta ja MuT, äänipedagogi
Hilkka-Liisa Vuori.
Hinta 60 e sis. ohjauksen ja kaikki
taidetarvikkeet.
Elämän voimaa etsimässä
to 29.1., 5.2., 12.2., 19.2. ja
26.2.2015 klo 13-16 Alppilan kirkossa
Etsimme omia tärkeitä voiman ja
elämäilon lähteitämme kirjoittaen,
maalaten ja keskenämme jakaen.
Sinun ei tarvitse osata piirtää tai
maalata. Ohj. diakoni, kirjoittamisen
ohjaaja Nina Klemmt ja pastori, taideterapeutti Terhi Varjoranta.
Hinta 195 e sisältää kaikki taidetarvikkeet.
Ohj. psykoterapeutti, taideterapeutti, Ann-Marie Breitenstein. Mukana
myös taideterapeutti, pastori Terhi
Varjoranta.
Hinta 20 e sisältää kaikki tarvikkeet.
23
Oma tie naiseuteen
Omakuva – minäkuva -työskentelyssä tutkitaan omaa minää ja käsitystä
itsestä valokuvan keinoin
pe-su 29.-31.5. Parinpellossa Hollolassa
Valokuvasta saa välineen itsensä
tutkimiseen, koska kuva on konkreettinen ja tosi. Valokuva on kuin
peili, joka heijastaa kasvosi tässä ja
nyt. Valokuvatyöpajassa tehdään
henkilökuvia niin itsestä kuin toisestakin, tutkitaan omakuvia ja kirjoitetaan niistä. Kun kokemuksia jaetaan
ryhmässä, dialoginen vuorovaikutus
mahdollistuu hienolla tavalla. Kurssit
sopivat jokaiselle, joka haluaa tutkia
itseään luovan ja kokemuksellisen
oppimisen kautta. Erityisiä taitoja ei
tarvita. Oma digikamera on kuitenkin
tarpeen.
Perjantai-illasta sunnuntai-iltapäivään, yhteiskuljetus Kalliosta
Kuka minä olen naisena? Lähestymme naiseuden salaisuuksia ja etsimme omaa elämänvoimaamme. Maalaten, kirjoittaen, liikkuen, yksin ja
yhdessä toisten kanssa keskustellen
tutkimme omaa käsitystä itsestämme, kehostamme, naiseudestamme
ja seksuaalisuudestamme. Taiteellisia
taitoja ei tarvita – avointa mieltä kylläkin.
Hinta 198 e sis. ohjauksen, tarvikkeet, bussimatkat ja 2 vrk:n täysihoidon 1 hengen huoneessa.
Ohjaajana valokuvaaja, kouluttaja,
työnohjaaja Leena Louhivaara
Ohj. psykoterapeutti, taideterapeutti,
pari- ja seksuaaliterapeutti Ann-Marie Breitenstein. Mukana myös pastori, taideterapeutti Terhi Varjoranta.
Lisätietoja ks.www.louhivaara.fi
Hinta á 110 e, ohjaaja kerää kurssin
alkaessa tarvikemaksua 10 e
Omakuva – minäkuva –valokuva
Kuorolaulukoulu Raakkujat
Ti 10.2., 24.2.,10.3., 24.3., 7.4.
,21.4., 5.5. ja 12.5. klo 17.30. -19.45
Seurakuntakodissa
Kuka on selfien takana ? viikonloppukurssi Kallion kirkossa
6.-8.2.pe klo 17.30 – 20.30
Oletko aina halunnut laulaa, mutta
et ole saanut tilaisuutta? Kuorolaulukoulu Raakkujat kokoaa riveihinsä
niin viitosen ja viivan laulajat kuin
satakieletkin. Pääsyvaatimuksena on
vain paikalle saapuminen. Laulu- ja
hengitystekniikan saloihin perehdytään tosimielellä pilke silmäkulmas-
la ja su klo 12-17
Kuka oikeasti olen? Kenen silmin
itseäni katson?
Miten kohtaan toisen ihmisen tässä
ja nyt?
24
sa, ohjelmistossa kaikkea mahdollista
virsistä iskelmiin. Älä ohita tilaisuutta
löytää itsestäsi laulaja. Kaikki ovat
kutsutut ja myös valitut.
Hinta 35 e
Ohj. kanttori, musiikin maisteri EevaLiisa Malmgren.
Elämäni värit
Kaksi viikonloppukurssia Kallion
kirkossa
7.-8.3. klo 12-17
ja 14.-15.3.klo 12-17
Päiväkurssi pe.6.3., ke 11.3. ja pe
13.3. klo 13-16.15
Kursseilla etsitään omaa luovuutta
värin kokemisen ja maalausharjoitusten avulla. Tärkeintä ei ole valmis
maalaus vaan se mitä ihmisessä
maalaamisen aikana tapahtuu. Sinun
ei tarvitse osata piirtää tai maalata.
Kursseilla käytetään nestemäisiä
akvarellivärejä ja ns. märkämaalaustekniikkaa. Mitään taiteellisia taitoja
ei tarvita.
Hinta á 69 e sisältää kaikki tarvikkeet.
Hinta työttömille ja yli 63 v. eläkeläisille 35 e. Asiasta ilmoitettava ilmoittautumisen yhteydessä.
Ohj. taideterapeutti, kuvataiteilija
Tuija Varjoranta.
25
Hinta 45 e, viiden kerran kurssi 56
euroa.
Ohj. äänipedagogi, MuT Hilkka-Liisa
Vuori.
KESKIAIKAINEN eli HELLÄ
HILJAINEN RUKOUSLAULU
www.voxsilentii.fi
Laulamme keskiaikaisia rukouksia
suomeksi ja latinaksi ja psalmilaulua
suomeksi. Laulut opetellaan korvakuulolta. Sinun ei tarvitse osata ns.
laulaa eikä lukea nuotteja. Rukouslaulu on kokonaisvaltaista: ikiaikaiset
tekstit ja sävelet soittavat kehoamme
ja hoitavat meitä. Laulujen keskittynyt toisto ja kehon resonanssin herkkä kuuntelu voivat johdattaa mielemme rukouksen sydämen rukoukseksi.
Rukouslaulusta löydät lisää tietoa
rukouslaulumessun kotisivulta www.
hiljainenrukouslaulumessu.fi
Keskiaikainen hiljainen rukouslaulumessu
Joka keskiviikko klo 18 Kallion kirkossa.
Rukouslaulumietiskely alkaa klo
17.30. Rukousta, hiljaisuutta ja ehtoollisen vietto. Messun laulut ovat
vanhoja keskiaikaisia rukouksia
ja psalmilaulua. Voit levätä niiden
harmoniassa tai itse osallistua laulamiseen. Messussa avustaa esilaulajien
ryhmä Anima mea, jota johtavat
vuorotellen H-L Vuori ja Johanna
Korhonen. Anima mea -esilaulajien
harjoituksiin Kallion kirkolle ovat
tervetulleita kaikki halukkaat. Keskiaikaisen hellän hiljaisen rukouslaulun viikoittain
kokoontuvat kurssit
Diakonissalaitoksen kirkko, tiistaisin
klo 17.30–20.00 Anima mean kaikille avoimet harjoitukset Kallion kirkossa messupäivinä
eli keskiviikkona klo 16 ja lisäksi joka
toinen maanantai 12.1. , 26.1.,9.2.,
23.2.,9.3., ( 23.3. ja 30.3. harjoitukset Diakonissalaitoksen kirkossa )
6.4.,20.4.4.5.18.5.klo 18.30–20.
Peruskurssi 13.1., 20.1., 27.1. ja
3.2.2015
Jatkokurssi, paastonaika 10.2., 17.2.,
24.2. ja 3.3.
Peruskurssi 10.3., 17.3., 24.3. ja 31.3.
Lisäksi Anima mea laulaa Pitkäperjantain iltana Ristin tien rukoushetkessä
In manus tuas, Domine Kallion kirkossa 3.4. klo 18, harjoitukset alkavat
saman päivänä klo 16.
Jatkokurssi, kelttirukoukset 7.4.,
14.4., 21.4., 28.4. ja 5.5.2015.
(Huom. viisi kertaa)
26
Anima mean laulupäivä Kallion seurakuntakodilla la
7.3. klo 10–16.
LEIKEKIRJAKURSSI SCRAB
AND CHAT
10.2 17.2 ja 24.2. 2015 klo 18.21
Siltasaarenkatu 28
Anima mea on kaikille avoin Keskiaikaisen hiljaisen rukouslaulumessu
esilaulajien ryhmä. Opettelemme rukouslaulumessun lauluja. Tervetuloa
vanhat ja uudet laulajat. Kurssipäivä
on maksuton. Ilmoittautuminen on
kuitenkin tarpeen. Ohjaaja HilkkaLiisa Vuori, mukana myös pastori
Terhi Varjoranta.
Scrab and chat leikekirjakurssi:
Teemme leikekirjaa oman elämän
arki ja juhlahetkistä, toiveista ja
unelmista kirjoittaen, piirtäen, askarrellen, leikaten, liimaten. Tavoitteena
on etsiä elämäniloa ja voimaa arkeen
sekä nauttia rauhallisesta hiljaisesta
työskentelystä jossa saa levätä. Ennakkotaitoja ei tarvita. Hinta 25 e sis.
tehtävä ja kirjallisuusmonisteet väliajoille. Ohjaaja Diakoni / kirjoittamisenohjaaja Nina Klemmt ilm. kallio.
[email protected] tai 09 – 2340 3611
Hiljaisen
rukouslaulun
matka Lindisfarnen luostarisaarelle Skotlantiin 21.–
27.9.2015.
Rukouslaulun opettajanaMuT , äänipedagogi Hilkka-Liisa Vuori. Mukana
myös pastori Terhi Varjoranta, ja
Pirkko Hakkarainen. Tiedustelut
[email protected]
Matkan järjestävät Kallion seurakunta ja Harmoninen laulu ry.
27
SANA HENGITTÄÄ MINUSSA
– HENGELLISEN KIRJOITTAMISEN KURSSI
telee ryhmän yhteinen toiminta ja
rauhallinen itsenäinen työskentely.
Hinta 20 e Ohjaajana diakoni / kirjoittamisen ohjaaja Nina Klemmt ilm.
kallio@[email protected] tai 09 – 2340 3611
7-8.2.2015 klo 12-17 Siltasaarenkatu 28 Teatteri Kallio
Sana hengittää minussa – hengellisen
kirjoittamisen kurssi on tarkoitettu
retriitinomaiseksi hiljaisen työskentelyn päiväksi jolloin kirjoitetaan ohjatusti psalmeista ja tehdään omaan
työskentelyyn liittyvä pieni tunnekuva. Kurssilla puhutaan hiukan ja
keskitytään omaan tekemiseen. Jos
kaipaat lepoa, tai mahdollisuutta
pysähtyä itsellesi tärkeiden asioiden
äärelle kurssi on sinua varten. Sinulta
ei vaadita mitään, saat vain olla Kurssin ohjaajana diakoni / kirjoittamisen
ohjaaja Nina Klemmt. Hinta 25 e sis.
kahvin/teen, hedelmän ja materiaalia Ilm [email protected] tai 09 – 2340
3611
”Nuorehkojen aikuisten”
näytelmäkurssi
”Juudas parka on hämmentynyt ja
poissa tolaltaan – kuin torille eksynyt pieni poika.” ”Voi hyvä Jumala,
mikä tuota naista vaivaa?” ”Mitä on
tapahtunut pienelle tytölleni?” ”Anna
anteeksi armollinen Jumalamme, älä
hyväksy tätä.” Pelkoa, epäluuloa,
hulluutta, surua ja taivaallista iloa –
tähän kaikkeen pureudumme erilaisten ilmaisuharjoitusten ja teatterin
keinoin. Tule mukaan kokemaan,
ihmettelemään, näyttelemään ja
tekemään hienoa pääsiäisnäytelmää!
Harjoitukset Teatteri Kalliossa (Siltasaarenkatu 28) tiistaisin 3.2.-3.3. ja
Kallion kirkossa 10.3., 17.3. & 24.3.
klo 18-20.30. Ohjaaja Mari Mattsson,
käsikirjoitus Ari-Pekka Miettinen.
Yhdessä valmistettava pääsiäisnäytelmä esitetään Kallion kirkossa viikolla
14.
VIIVY MINUSSA VIHANTA
HENKI – päivä runolle
7.3.2015 klo 12-17 Teatteri Kallio
Viivy minussa vihanta henki on runokurssi jolle voi tuoda mukanaan
oman mielirunon. Luemme runoja, ja
jatkotyöstämme niitä luovan kirjoittamisen harjoituksilla. Tutustumme
eri runotyyppeihin, myös hengellisiin
runoihin. Tämä puhuva mutta retriitin rauhallisuuteen pyrkivä päivä
sopii kaikille sanoista ja runoista
kiinnostuneille. Tavoitteena on etsiä
elämänvoimaa ja oivalluksia, rentoutua ja rauhoittua . Ryhmässä vuorot-
Lisätietoja antaa pastori Mari Mattsson p. 050 380 3285 tai [email protected].
28
29
Pyhän tanssin kurssi – rauhan
tansseja
RETRIITIT
Pyhä tanssi on rukousta ja mietiskelyä liikkuen. Eri kulttuurien hengellinen musiikki johdattaa rukoukseen
rauhan puolesta. Askeleet ovat yksinkertaiset ja samat tanssit toistuvat.
Ohjaaja näyttää liikkeet jokaisen
tanssin alussa. Voit ottaa sisätossut
mukaan.
Helmiä ja hiljaisuutta sydämen lauluina
Viikonloppuretriitti 24.-26.4. Heponiemen hiljaisuuden keskuksessa
Karjalohjalla
aloitamme päivällisellä perjantaina
klo 18, retriitti päättyy sunnuntana
n. klo 15
Torstaisin klo 18 -19 22.1,29.1, 5.2
ja 12.2. Alppilan kirkon kappelisalissa
Tämä on hiljaisuuden retriitti, jossa
hellät äänet ja vanhat pyhät laulut
johdattavat kehon lepoon ja sydämen rukoukseen. Valmistamme
retriitissä rukoushelmet ja laulamme
rukouslaulut helmiin. Sinun ei tarvitse osata laulaa.
Ohjaajana tanssinohjaaja, TM Tiina
Sara-aho ja pastori Marja Kotakorpi.
Ilmoittautuminen 22.1. mennessä.
Kurssimaksu 20€.
Ohj. äänipedagogi, MuT Hilkka-Liisa
Vuori ja pastori Terhi Varjoranta.
Marianpäivän pyhän tanssin
kurssi
Hiljentymistä ja voimaantumista
Maria-tanssien äärellä. Päivän aikana
ehdit päästä sisälle pyhään tanssiin,
vaikka et olisi ennen tanssinut. Kahvi
ja voileivät sisältyvät kurssimaksuun.
Hinta 210 e sisältää täysihoidon
yhden hengen huoneessa, ohjauksen
jarukoushelmitarvikkeet. Kulttuurisetelillä voi maksaa Heponiemen
täysihoidon hinnasta 25 e / vrk. Asiasta on mainittava ilmoittautumisen
yhteydessä.
Sunnuntaina 22.3. klo 12-16 Seurakuntakodissa.
Rukoushelmista ks. www.rukoushelmet.net
Ohjaajana tanssinohjaaja, TM Tiina
Sara-aho ja pastori Marja Kotakorpi.
Ilmoittautuminen 16.3. mennessä.
Kurssimaksu 25€.
Useimmat kurssit järjestetään yhteistyössä Agricola-koulutuskeskuksen
kanssa.
Ilmoittautuminen (jos ei toisin
mainita) [email protected] tai 09
30
23403611. Myös kotisivujen kautta
voi ilmoittautua. www.helsinginseurakunnat.fi/kallio
Peruutusehto: Myöhemmin kuin osallistujakirjeessä mainittuna peruutuspäivänä ilman pätevää
Pienituloiset voivat ilmoittautumisen
yhteydessä sopia maksuaikataulusta
tai alennuksista. Työttömät ja yli 63
–vuotiaat eläkeläiset voivat tiedustella mahdollisuutta ns. opintoseteliin
(rajattu määrä). On myös mahdollista
hakea avustusta oman seurakunnan
diakoniatoimistosta.
syytä (esim. sairaus, lääkärintodistus)
peruutetusta kurssipaikasta perimme
50% kurssimaksusta.
Kuvitus: Lotta Nieminen
Kokonaan peruuttamatta jätetystä
paikasta veloitetaan täysi hinta.
Kokoontumispaikkojen osoitetiedot
Alppilan kirkko, Kotkankatu 2
Heponiemi on Helsingin Diakonissalaitoksen hiljaisuuden keskus Karjalohjalla.
Kallion kirkko, Itäinen papinkatu 2
Seurakuntakoti, Siltasaarenkatu 28
Teatteri Kallio, Siltasaarenkatu 28
Diakonissalaitoksen kirkko, Alppikatu 2
31
Mustasaari on Helsingin seurakuntien
toimintakeskus Seurasaarenselällä.
Laiva lähtee Taivallahdesta.
www.mustasaarentoimintakeskus.fi
KALLIONπ
SEURAKUNTA
KYRKAN I HELSINFORS
Mitä meiltä puuttuu? Mitä sinä toivoisit seurakunnalta?
Kerro kirkkoherra Teemu Laajasalolle [email protected]
Kuvat: Aarne Ormio / Kirkon tiedotuskeskus, Lari Lappalainen, Kallion seurakunta. Taitto: Janne Siironen
32