Jukebox Live - Artists On Ice

Jukebox Live - Artists On Ice - puvustus
Puvustus on ohjeellinen ja sovellettavissa. Lisätarkennuksia/-ohjeita saattaa vielä tulla joidenkin pukujen osalta. Puvustukseen tehdään
muutoksia, jos liikkuminen jäällä sitä vaatii tai esimerkiksi jos jokin väriyhdistelmä ei toimi.
Pukujen tulee olla valmiina ja päällä näytösharjoituksessa ma 20.4., VIIMEISTÄÄN KENRAALIHARJOITUKSISSA pe 24.4. Päähineiden ja
luistinsuojien toimivuutta tulee tulisi kokeilla jo aikaisemmin, jotta niiden kanssa liikkumista sekä pukemista ja riisumista ehtii harjoitella.
Pukujen alle pitää pienemmillä luistelijoilla mahtua mahtua riittävästi vaatetta alle, jotta jäällä ei tule kylmä. Käsineiden tulee sopia puvun
väritykseen. Luistelijoiden turvallisuuden takaamiseksi puvuista takaamiseksi puvuista ei saa irrota mitään jäälle (esim. koristeet).
Kun lainaat puvun tai osan siitä seuralta, vastaat siitä koko laina-ajan. Seuralta lainatut näytösvaatteet palautetaan heti näytöksen
jälkeen pukukoppiin. Mikäli puku likaantuu käytössä, puhdistathan sen ennen palauttamista.
Puvustuksesta vastaa kolme seura-aktiivia: Auli Kesker, Pauliina Immonen ja Heli Laakso.
Mahdolliset kysymykset voi lähettää keskitetysti Aulille ([email protected]), joka ohjaa ne tarvittaessa eteenpäin.
Puvustukseen liittyviin kysymyksiin vastaamme JTL: n pukuvarastolla (uusi jäähalli, koppia 9 vastapäätä) maanantai-iltaisin 18-19 (vko 13-17,
HUOM! Ei ma 6.4.) ja torstaisin 18-19 (vko 12-17, HUOM! Ei to 2.4.).
PAKSUNNETULLA MERKITTY VAATE LÖYTYY SEURALTA TAI SE HANKITAAN/TEHDÄÄN. Muut vaatteet jokainen hankkii itse.
roolihahmo
lkm
luistelija(t)
puku
hiukset
pukuvastaava
1. puoliaika
Me olemme JTL!
15
ja13+2 K1 ja K2 (ei Viivi)
korkea ponnari ja
valkoinen pitkähihainen, vartalonmyötäinen pusero (tai body) ja
sininen nauha
vaaleansininen hame/siniset housut (pojat), kisasukkikset ja
valkoiset alushousut, jos ei bodya, lippu (valk.=15, sin.=10, JTL=5)
kisapuku tai vastaava, jossa sydän edessä ja takana
Onnea JTL!
Musiikkiin onnistuu!
Matkalla
1 Salla Österman (K3)
12 K3 (ei Salla)
1 Pietari Anttila
Single Ladies
Black Velvet
KV (ei Emmi ja
13 Vilma)
1 Emmi Peltonen
Heilutaan
You Are So Beautiful
Yhdessä on mukavaa!
17
1
28
Show Time
Taivaan tähdet
6
2
saparot ja pukuun
sopivat lettinauhat
v.pun. hame (12 kpl), jossa tyllialushame, kisasukkikset, sininen saparot, joissa
siniset rusetit
luistelupuku ja sininen nauha vyötäröllä
flanellipaitapusero tai vastaava, liivi, siniset housut (ks. ed. rooli) siististi kammatut,
jakaus sivulla
+avattavat luistinsuojat, vanhanajan lippis ja vanhanajan
matkalaukku, rusetti
pitkät mustat trikoot, musta vartalonmyötäinen toppi, musta-hopeat puoliponnari ja
kiharat
käsirannekkeet, musta sifonkitunika, hopeiset luistinsuojat
Paulliina ja
Auli/liput
oma musta kisapuku
farkkushortsit, valkoinen t-paita/toppi, ruudullinen ja värikäs
T1 ja T2
paitapusero (auki), kisasukkikset
Tomi Pulkkinen
farkut ja paitapusero
Team Ice Flakes
musta-valkoinen harkkapuku, värilliset sukkikset ja huivi
Vilma Tuomi ja Viivi Vilma ja Viivi: mustat pitkät trikoot ja musta toppi, värikäs
Lehtinen + Fanny,
sifonkihuivi kaulaan; muut: mustat mikroshortsit ja musta toppi,
Pilvi, Saara ja Jenni kisasukkikset, kultainen rusetti kaulaan, pienilierinen kultainen
H.
hattu
Cecilia Törn ja
oma vaalean lila kisapuku
Jussiville Partanen
© Järvenpään Taitoluistelijat ry.
oma tyyli (auki?)
puoliponnari,
hiukset suorina
oma tyyli
ponnari
puoliponnari ja
kiharrettu
Heli
Heli
Auli
Auli
(Auli/Sirkka)
Auli
(Auli/Sirkka)
Auli
Auli
oma tyyli
(Auli/Sirkka)
2. puoliaika
Harjoitus
1
Taidon murusia
1
It Takes Two To Tango 2+10
Äärirajoille
Kevätsade
Iloa jäällä
2+3
14 ja
13
n.
20+9
Yksilö kohtaa tanssin
4
Lauantai-illan huumaa
monta
Thriller
1+13
Earth Song
Mikä fiillis, What A
Feeling
omat 'exersice'-trikoot, toppi, kietaisuneule tms./verkkopaita,
tupeerattu
tyllihame, kisasukkikset, säärystimet, hikipanta, iso purkka suuhun.
Saara Kokkonen
Auli
Kasarityyli ja räikeät/neonvärit!
punainen harkkapuku + lisästrassitus
puoliponnari, jossa
Emmi Niskanen
Auli
punainen nauha
Cecilia Törn ja
CessiVille: oma musta kisapuku; muut: mustat trikoot ja musta
CessiVille: oma tyyli,
Jussiville Partanen, toppi, mustat luistinsuojat (10 kpl), valkoiset isot enkelinsiivet muut: puoliponnari
Timila, Krista, Lotta (10 kpl)
ja kiharrettu
L., Nea, Olivia,
Laura, Ida-Emilia,
Pinja, Eveliina ja
Vilma
Auli/Pauliina/Heli
roikkuvat, väljät farkut, iso värikäs t-paita, suoralippainen lippis
K2 ja K3 pojat
Auli
(lippa vinoon), iso koru
korkea, siisti ponnari
pallokuvioinen kellohame ja huivi kaulaan, valkoinen
vartalonmyötäinen t-paita, JTL-sateenvarjo/K2 (noudettavissa
pukuvarastolta 15€, maksu näytöslippujen lunastuksen
K1 ja K2
Auli
yhteydessä.)
englantilaistyylinen
"koulupuku"=tumman vihreä lyhyt
vekkihame,valkoinen paitapusero,pikkukravatti, kisasukkikset ja letit
valkoiset polvisukat; Riteille myös asuun sopiva pikku reppu
muko ja ritit
selkään
Pauliina
Emmi Peltonen,
oma tyyli
Tomi Pulkkinen,
Cecilia Törn ja
Jussiville Partanen omat kisapuvut: väritys tytöillä persikka, pojilla musta/harmaa
(Auli/Sirkka)
värikäs ja kimaltava diskovaatetus (ei hippityyli): leveälahkeiset
bilekampaus (ei saa
housut, isokauluksinen/kiiltävä paitapusero, housuihin sopiva liivi ja heilua)
aurinkolasit; (kts. roolivaatekaupat luistelukoulun roolien kohdalta)
aikuiset
Auli
Irina: kiharrettu
Irina: punainen takki + tarvittaessa koristetta, punainen/musta
pusero, mustat trikoot/housut, mustat luistinsuojat, musta hattu niskaponnari ja
ja hopeakäsine, KV: mustat pitkät trikoot ja musta toppi, valkoinen otsakiehkura; muut:
tupeerattu + sekaan
mustalla värillä/hiilellä sotkettu ja revitty kauluspaita (hihat
riekaleita
kääritään, napitetaan vain osin kiinni), mustat luistinsuojat +
letittynä/pinneillä
kääreitä/riekaleita sekä seuralta että omia (tarkempi
Irina Kirjanen ja KV "kietomisohjeistus" myöhemmin)
Auli
Luistelukoululaiset : eläinpuku; Free 1 : kukka-asu, Free 2 ja pojat :
pukeudu lapseksi. Vinkkejä roolivaatteisiin saat seuraavista
naamiaisvaatesivustoilta: www.punanaamio.fi;
Luko ma ja to,
www.pilailupuoti.com, www.marakatti.fi, www.aprilli.fi,
Free1 ma ja to, Free www.buttericks.fi, www.alphageek.fi, www.hauskakauppa.fi,
2 ja luko pojat
Auli/Pauliina/Heli
www.carnevalia.fi, www.toysrus.fi
Viimeinen rooliasu, jolla esiinnyt
kaikki
© Järvenpään Taitoluistelijat ry.