lleräily

lleräily
ii
å
$h
%
Jorma K. Oksanen
,i,: keräileekameroita
suuresti innostuneena
kaikkeen mekaaniseen,
joten lisänä ovat myös
radiot. Kameroita on
vuodesta t896
aina 2000-luvulle. "#
Gomz Moment
on1952-54
Neuvostoliitossa
valmistettu
Polaroid-
filmikamera.
Näistä
kameroista tuli
harvinaisuuksia
siksi, ettei niihin
saanut filmiä.
Puinen, saksalainen laatikkokamera Tautrer levykamera vuodelta
1910 optiikka on Industar-514,5121cm. Sen arvo liikkuu 200-250
eurossa. Kameran optiikka liikkuu sivusuunnassa, joten sillä on
sen vuoksi
jopa saanut korjattua trapetsivirhettä.
F Jorma K. Oksanen
silittää lempikameraansa,
vuoden 1976 Olympusta,
jolla on otettu tuhansia
Valmetin metsäkonekuvia
ja diasarjoja, perhekuvia
ja niin edelleen. Tukevassa
kamerassa on 2 minuutin
valotus ilman salamaa.
Tamperelaisvalmisteisessa bakeliittikamerassa (oik.) on Sarviksen leima, mutta se on
nähtävästi Slovakiassa valmistetun kameran (vas.) kopio. Taannoin sen valmistuksesta
Aamulehdessä kysellessä kukaan ei kertonut tietävänsä siitä ja valmistusajankohdasta mitään.
löjärveläinen
kerrostaloasun-
to on kameroiden mekka. Yli
tuhat kameraa
on hyllyissä ja
laukut, kotelot, salamat ja niin
edelleen, Jorma K.Oksanen on
ni, mutta kuvatut kamerat saatan
myydä pois omien nettisivujenija
muiden netin huutokauppapals-
tallentanut myös tietokoneen ko-
valevylle. jonka kanssajuuri on
tullut häikkää.
tojen kautta. pian 70-vuotias.
eläkkeellä oleva koneinsinööri
vitriinissä, sekä noin 140 Ikean
Tiedostossa on tyyppi- ja
tekniset tiedot, vuosiluvut, tie-
pahvilaatikossa, joten käytännössä
dot kohteesta alan "raamatuissa"
Innostus kameroihin syttyi
kamerat vievät asunnosta reilun
yhden huoneen -ja lisää löytyy
eli luetteloissa, hankintapaikka,
ostohinta, yleinen myyntiarvo tai
-hinta. numero kokoelmassa ja
sijoituspaikka hyllyssä.
- Voi olla. etten koskaan ehdi
edes kuvata kaikkia kameroita-
Oksasella l9T0luvulla Valmetilla työssä ollessa kuvaamisen
kautta. Metsäkoneista piti teettää
diasarjoja.
Samalla Oksanen kuvasi ja
kehitti musta-valkofilmejä myös
mökilta.
Tiedot aarteistaan, joiden
joukkoon kuuluvat myös kameroiden oheistarvikkeet. kuten
aina vanhaa tavaraa arvostanut
Oksanen sanoo.
8t
|--
kotioloissa ja omistaapa vieläkin
suurennoskoneen, joka on nykyi-
sin vanhentunut, kun tekniikka
kehittyy valtavalla nopeudella.
- Hullaannuin kameroihin
niin, että kiersin Helsingissä
asuessani jopa
pari-kolme kertaa
viikossa Hietalahden kirpparilla
ja huutokaupoissa samalla viikolla kameroiden perässä, Oksanen
sanooja toteaa, ettei hänen tautiinsa ole keksitty sopivaa troppia
tai 1ääkettä.
Bakeliitista valmistettu Lilliput-minikamera
(oik). On kokoelman ehkä harvinaisin ja siten
arvokkain kamera, koska bakeliittiin tulee
helposti halkeamia. Vieressä Hit-tyyppinen
kamera, joka ei sekään ole 5 senttiä leveämpi.
Parhaana kameranaan Oksanen pitää edelleen vuoden
1976 Olympus OM 2:sta. jossa
on kunnon metallinen runko.
Myöhemmät kamerat ovat hänestä peikkiä "muoviviutiloita",
ja
joidenkin halpojen muovikuo-
risten sisältä on löytynytjopa raudankappaleita, joilla on tahdottu
luoda ostajalle vaikutelma tukevasta kunnon kamerasta, vaikka
ominai suudet ovat kertakäYttökameran luokkaa.
Liiallista vanhan
arvostusta
Kymmenisen vuotta Oksanen pili
Hyvinkää11ä osto- ja myyntiliikettä ja oli mukana perustamassa
Anti i kki- ja keräi lyharrastajien
yhdistystä yhdessä Päivi-vaimon-
-
Leica.ja Hasselblad.
- Leica on ainoa, jonka voisi
ehkä hankkia sijoitusmielessä.
Amerikkalaisen McKeownin
48 000 kameraa luetteloimassa kirjassa vuodelta 2006 on
McKeownin laki: Antiikkisen
kameran hinta on riippuvainen
ainoastaan ostajan ja myyjän
mielialoista kaupantekohetkellä.
Joskus niissä saattaa olla satasienkin heittoa. mutta tunnearvoa
ei pysty hinnoittelemaan, Oksanen valistaa.
Hinta voi nousta, jos kamera
on vanha ja harvinainen, mutta
lisäksi vielä hyväkuntoinen. Mikäli mukana on siisti laukku tai
kotelo ja ohjekirja - aina parempi.
Siten myös saman kameran eri
vuosimallit sekä eri optiikalla ja
sulkimella varustetut kamerat
sa kanssa.
Arvostan vanhaa tavaraa
pia ovat Oksasen mukaan Nikon,
lii-
kaa. joten kun kalliilla ostaa ja
halvalla myy. niin köyhänä pysyy.
Jorma K. Oksanen toteaa, mutta
pahoittelee samaan syssyyn sitä,
kuinka nuori polvijoskus surutta
heittää perintöesineitä niitä edes
ovat erihintaisia.
Oksasen mukaan kaikki
kamerahan'astajat. joista moni
kuuluu Suomen Valokuvaushistorialliseen yhdistykseen, joka
pitää Killinkosken vanhalla tehtaal la Kamerataivas-näyttelyään,
tarkemmin tutkimatta roskala-
seuraavat McKeownia. CD:nä
voille.
Oksasen kameroista hyvin
löytyy nykyisin myös saksalai-
harvat ovat kovin arvokkaita.
Keräi lykameroista arvokkaim-
nen Steimersin luettelo, mutta
tekijän kuoltua silläkään ei ole
enää ylläpitäiää.
Erikoisuuksien
viehätys
vulla myös Näpsä-merkillä - sellaisiin kameroihin löytyy filmiä
edelleen R-kioskilta. Oksanen
Kameran hankintaperusteistaan
Oksanen toteaa seuraavaa:
- Minulle riittää, että se on
sanoo.
Yksi hylly on täynnä laatiksata kaikkiaan.
muutkin kaipaisivat välillä
komalleja- noin
erilainen, kuten vaikkapa hassu
merkki: Ford, Toyota tai Pepsodent. Toiset keräävät ehkä
arvokkaampia, ehkä minä sitten kerään arvottomampia, hän
toteaa lakonisesti.
Ne ja
Yksi erikoisuus on neuvostoliittolainen Moment 50-luvun
hityttänyt, vaan olen heittänyt
alusta: piti tehdä amerikkalaisten
jalanj älji ssä Polaroid-pikakameran kopio, j oka kuitenkin filmin
puuttuessa jäi käyttämättä. Canon
PrimaSOL vuodelta 1995 on varustettu aurinkokennolatauksel la.
Muovisen ja peräti tamperelaisen, Sarviksen muovitehtaan
lei-
malla varustetun Fotex-kameran
tarina on ollut arvoitus tamperelaisillekin. Oksanen epäi1ee, että
se on kopio Slovakiassa valmistetusta Fex Fexar -kamerasta, joka
hänellä myös on.
-
Suomessa on
kyltitetty 50Ju-
pölyn pyyhkimistä ja räpsyttelyä,
etteivät juuttuisi kiinni.
- .Ioskus ostamani kameran
sisäIlä on vielä filmi, ehkä jopa
ensimmäinen. Niitä en ole ke-
filmit roskiin.
Nykyisin hankinta-
sekä
myyntikanavina Oksasella on
lähes pelkästään internet
-
har-
vakseltaan hän käy myyntitapahtumissa tai vanhan tavaran
liikkeissä. Kovin huonokuntoi
sia kameroita ei kannata ostaa,
sillä niiden korjaus tulee liian
kalliiksi.
Vanhimmat
aarteet
Kokoelman yleisin merkki on Kodak, joita on noin sata. Kallein on
Kowa Ramera on vuoden 1959 erikoisuus, johon on
yhdistetty 16 mm-filmiä käyttävä kamera ja trasistoriradio.
Kuvakoko on 10 x L4 cm. Nahkakotelo on myös virheetön.
16
ry*e
W*;'
ft**
MUlillii'
'1
**4r
1
&,
4t
Ylösjärveläisen kerrostaloasunnon yksi makuuhuone on pyhitetty kameroille ja muulle keräilytavaralle,
kuten salamalaitteille ja radioille.
ehkä pikkuruinen, bakeliittinen
Lilliput Neuvostoliitosta.
- Bakeliittista kameraa valmistettiin vuosina 1937-40. Se
on rakenteeltaan yksinkertai nen.
negatiivikoko on 24 x 24 mm,
optiikka F9l38 mm ja suljinajat
1125 jaB.
- V ieläk i n pienempi on
japanilainen Hit-tyyppinen minikamera, jossa on 16 mm:n filmi,
Oksanen kertoo.
Kaikista vanhin kamera on
vuodelta 1896: Se on pieni laatikkokamera Kodak "The Pocket".
Lempilapsi on silti se vuoden
1976 Olympus, mutta ikävyytenä
on se, että sen piirilevykytkökset
ovat poikki!
Kamera- ja valokuvanäyttelyitä on kesällä sekä kameramyyntitapahtuma Killinkosken
Wanhalla nauhatehtaalla, Vir-
roilla. heinäkuun viimeisenä
viikonloppuna.
*
Teksti 1a kuvat: Mira Piispa
ffi;;iw
Kodak on kymmenientuhansien valmistettujen kameramallien joukosta kaikista yleisin,
kertovat Jorma K. Oksasen "raamatut", Steimers Fotoliste ja McKeownin kamerakirja
vuodelta 2006: Tämä Kodak vuodelta 1896 on pieni laatikkokamera "The Pocket".
ffiloffiem
W
Lohjan Jää halli 25.7-26.7.2015, Ru n o katu 1,la 10-16 su 10-15
Tervetuloa ! Jä rj./i nfo Aja nviem ää 040-7532950
83
F