Document

4 - Keskiviikkona 18.3.2015
Tietoa julkisista
hankinnoista tarjolla
Saarijärven kaupunki järjestää ensi maanantai-iltana kaupungintalolla hankintaillan saarijärveläisille yrittäjille.
Keski-Suomen Yrittäjien hankinta-asiamies Katja Laukkanen on hankintaillassa kertomassa hankinta-asiamiespalvelusta. Hankinta-asiamiespalvelu auttaa Keski-Suomen alueen yrittäjiä julkisiin hankintoihin ja kilpailutuksiin liittyvissä asioissa. Se edistää erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuuksia osallistua nykyistä laajemmin julkisiin hankintoihin, joko yksin tai yhteistyössä muiden yritysten kanssa.
Lisäksi illan asialistalla ovat muun muassa kaupungin vuoden 2015 hankinnat, yrittäjien toiveita ja näkemyksiä julkisiin hankintamenettelyihin liittyen sekä yhteistä keskustelua
julkisista hankinnoista. Mukana illassa ovat kaupunginjohtaja Timo Rusanen, Saarijärven Yrittäjät ry:n edustaja, Petri Mustamäki ja Hanna Kaihlajärvi SSYP Kehitys Oy:stä sekä tekninen johtaja Vesa Ronkainen ja talous- ja hankintajohtaja Mirja Niemi.
Pelastetaan Reittivedet
ry:lle uusia haasteita
Pelastetaan Reittivedet ry piti vuosikokouksen Keuruulla
7.3.2015. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Jaakko Koppinen, Multialta. Hallitukseen valittiin Olavi Niemi Kyynämöisen vesienhoitoyhdistys, Veli Saari Jyväskylä, Matti Peränen Saarijärvi, Jukka Pulkkinen Keuruun Kalastusalue, Arvo
Kettunen Jämsänjokilaakson Kalastusalue, Pasi Koppinen
Tarhapään osakaskunta, Pentti Tuomi Saarijärven osakaskunta, Harri Leminen Paajalan osakaskunta ja Jussi Alanko
Martinjärven vesienhoitoyhdistys.
Vuosikokouksen julkilausuma
Keski-Suomen 3. vaihemaakuntakaava eli turvekaava on viime vuoden lopulla hyväksytty ympäristöministeriössä. Valituksista huolimatta kaavan määräyksiä noudatetaan kuluvan
vuoden alusta alkaen. Tämä tosiasia antaa ympäristöviranomaisille ja myös Pelastetaan Reittivedet ry:lle uuden haasteen. On huolehdittava siitä, että kaavaan sisältyviä suunnittelumääräyksiä myös käytännössä noudatetaan. Korkeimman hallinto-oikeuden määräämät veden laadun mittaukset
ylivirtaamien aikana pitää toteuttaa luotettavasti. On vaikea
ajatella, että läntiseen Keski-Suomeen voitaisiin myöntää uusia lupia turpeenottoon, kun uudet määräykset ovat voimassa. Myös metsätaloudelliset kunnostusojitukset joutuvat entistä tarkempaan arviointiin vesistövaikutustensa suhteen.
Keski-Suomen vesistöjen tilasta käydyssä keskustelussa
huoli on kohdistunut ennen muuta läntisen Keski-Suomen
reittivesiin. Niihin ovat vaikuttaneet jo pitkään jatkuneet erilaisten ihmisten toimintojen aiheuttamat rasitukset.
Aiheellista on kysyä, antavatko veden laatua koskevat tutkimukset luotettavan kokonaiskuvan luonnonvesien tilasta ja
ovatko vesistöjä koskevan toiminnan rajoitukset riittäviä ehkäisemään vesistöjen laadun huonontumista. Puutteena on
pidettävä sitä, että paikallisten ihmisten havaintoja ja kokemuksia ei ole koottu, eikä niitä näin ollen ole voitu käyttää
hyväksi suunnittelussa ja päätöksenteossa.
Kunnat ja kuntien muodostamat yhteisöt joutuvat päätöksenteossa ottamaan entistä useammin huomioon päätösten
vesistövaikutuksia, jotka kohdistuvat kuntalaisten elämään.
Päätöksenteossa pitäisi ottaa huomioon toisaalta veden laatua koskeva mitattu tieto ja toisaalta kuntalaisten näkemykset. Tarvitaan tutkimuksellista tietoa, jotta kansalaisten näkemykset tulevat osaksi päätöksentekoa, jolla vaikutetaan ihmisten lähiympäristössä olevien vesien tilaan. Myös niissä
prosesseissa, joissa luodaan periaatteita ja vesistöihin vaikuttavia strategisia linjauksia tulisi ihmisten näkemykset ja kokemukset ottaa huomioon.
Jaakko Koppinen
Avoimet työpaikat
Saarijärvi: Lehtori ammattikorkeakoulu, Psykologi Saarijärven Kylpylä Oy, Vakuutusasiamies EK-Keski
Oy, Vuorovastaava ravintola (kesätyö) Kurun Lomasaari Oy, Palvelutiskimyyjä (kesätyö) Marja- ja Vihannesmestarit Oy, Tuote-esittelijä (Yrittäjä) HR Health & Care
Finland Oy, Muu hitsaaja tai kaasuleikkaaja Saarijärven
Päätytuote Oy, Maatalouskoneenkorjaaja Huolto Mäki
Oy, Tuotantotyöntekijä StaffPoint Oy, Siivoustyöntekijä (kesätyö) ISS Palvelut Oy, Keittiötyöntekijä (kesätyö)
Suomen Joogaopisto, Kausityöntekijä Puuhapuistoon
(kesätyö), Lipunmyyjä-museojärjestelijä kaupunki.
Keski-Suomen maitotilayhdistys on huolissaan maidontuotannosta. Kuva: Jari Kautto.
Tilat siirtävät investointeja
Keski-Suomen maitotilayhdistys on huolissaan maidontuotannon tulevaisuudesta Keski-Suomessa.
Maidontuottajien jaksaminen, tilojen maksuvalmius ja
kannattavuus ovat kovilla.
Mahdollisen maitotuotannosta luopumisen seurauksena kannattavuuden heikentyessä moni työpaikka maakunnassa niin tiloilla, elintarviketeollisuudessa kuin kuljetuksessakin voi
vaarantua.
Myös maaseutukuntien verotulot pienenevät.
Keski-Suomen maitotilayhdistyksen julkilausuman
mukaan, kuluva vuosi on
haastava maidontuotantotiloille. Kiintiöjärjestelmä poistuu, tukijärjestelmät muuttuvat, tuottajahinnat laskevat
ja tuotantokustannukset jatkanevat nousuaan.
Lisäksi Venäjä-pakotteiden pitkittyneitä vaikutuksia on vaikea arvioida. Eu tuet maksetaan aiempia vuosia
myöhemmin.
Pienenevät tulot
Kalmarilaiset maitotilalliset
Heidi ja Jari Hietanen
kertovat taloudellisten vaikutusten olevan mittavia.
– Käytännössä maidonhinnan alennus syö vuodessa 24 000 euroa, jos hinta
pysyy tällaisena koko vuoden. Lisäksi tukiuudistus
leikkaa tuloja noin 10 000
euroa. Vuotuinen leikkaus
vastaa yhden perheen vuosityötuloa eli sitä rahaa, joka
perheellä on käytössä yksityistalouden menoihin, Heidi Hietanen sanoo.
Hänen mukaan pankit
ovat olleet ymmärtäväisiä
lainanlyhennyslykkäyksiin ja
maksuvapaisiin, koska kaikki raha menee tuotannon
pyörittämiseen. Hän näkee
tämän väliaikaisratkaisuna.
Tulevaisuuden investointeja on siirretty Harjulan tilalla.
– Arvoitus on maidon
maailmanmarkkinatilanteen
kehittyminen kiintiöjärjestelmän poistumisen myötä.
Maataloutta ei kuitenkaan
voi elää hetki kerrallaan,
vaan asioita pitää tarkastella
pidemmällä aikavälillä.
Hankinnat
pohdintaan
Hietasten mukaan syksyn tukimaksuista jää pois merkittävä määrä euroja. Niillä on
maksettu perinteisesti kuluvan kesän urakointikuluja,
pellon vuokramenoja, valtionkorkotukilainan lyhennyksiä sekä seuraavan kauden
tuotantopanoksia.
– Nyt hankinnat siirtyvät
keväälle 2016, mikä hankaloittaa esimerkiksi verotusta,
jatkaa Hietanen.
Tiloilla on keskityttävä siihen, mihin voi vaikuttaa.
Harjulan tilalla tilannetta on
paikattu lehmämäärää lisäämällä ja tuotantoa tehostamalla. Eläinten ehkäisevää
terveydenhoitoa tehdään entistä enemmän.
Tilan on tarkoitus siirtyä
kevään aikana omatoimisiemennyksiin.
– Taloudelliset huolet
kuormittavat ja stressaavat
aina, mutta siihen päälle tulee täysin uudistunut tukikokonaisuus, joka pitäisi sisäistää kevään aikana.
Arvokasta työtä
Hietasen mukaan hinnanalennukset ja epätietoisuus
heijastuvat työhön.
– Koen edelleen tekeväni
hienointa työtä mitä voi olla ja motivoidun siitä. Uskon,
että tämä epävarma taloustilanne on väliaikainen. Siihen
on pakko uskoa, koska pitkittyneen kriisin vaikutuksia
koko alalle sidosryhmineen
ei halua edes ajatella, Hietanen sanoo.
Julkilausumassa todetaan,
että kotimaisen tuotteen valinnalla kuluttaja kannattaa
sekä työllistävyyttä että ruuan puhtautta.
Kati Tuomi-Ahonen
Lääkityksen tarkistaminen voi
helpottaa arkea
Iäkkään naisen oli vaikea
liikkua, koska häntä huimasi. Kun farmaseutti Pirjetta Nyrönen kävi läpi naisen lääkitystä, hän huomasi,
että nainen käytti keskushermostoon vaikuttavaa lääkettä, jota oli määrätty sairaalajakson aikana.
Lääke oli tarpeen kotiuttamisen jälkeenkin, mutta ei
enää niin isoina annoksina
kuin sairaalassa.
– Lääkitystä kevennettiin. Nyt nainen pystyy liikkumaan ja jumppaamaan ilman huimauksen tunnetta,
Nyrönen kertoo.
Saarijärven Apteekissa
työskentelevä Nyrönen on
suorittanut lääkehoidon kokonaisarviointikoulutuksen.
Sen avulla hän voi yhteistyössä lääkärin kanssa selvittää potilaan lääkityksen
päällekkäisyyksien purkamiseksi ja haittavaikutusten vähentämiseksi.
Tukea omaishoitajille
Lääkehoidon kokonaisarviointia kevyempi tapa käydä läpi asiakkaan lääkitys on
lääkityksen tarkistuspalvelu.
– Kuka tahansa voi tulla
kysymään neuvoa, jos kokee
ongelmia esimerkiksi lääkkeen ottamisessa tai epäilee lääkehaittoja, Nyrönen
sanoo.
Palvelu on maksullinen.
Siihen sisältyy asiakkaan
haastatteleminen ja muun
muassa lääkkeiden yhteisvaikutusten selvittäminen.
Lisäksi tarkastellaan lääkkeitä ja lääkkeiden annostuksia mahdollisten asiakkaan
iän tuomien erityispiirteiden
mukaan.
Asiakas saa haastattelun
yhteydessä kirjallisen koosteen lääkityksen tarkistuksesta. Kosteen voi tarvittaessa ottaa mukaan esimerkiksi lääkärin vastaanotolle. Jos
lääkityksessä havaitaan merkittäviä yhteisvaikutuksia, ollaan apteekista yhteydessä
lääkäriin.
Nyrösen mukaan lääkityksen tarkistuspalvelu sopii
etenkin monilääkityspotilaille ja iäkkäille. Omaishoitajat
puolestaan saattavat tarvita
tukea läheisen käyttämään
lääkitykseen liittyen.
Lääkityksen tarkistaminen
voi helpottaa ihmisen arkea.
Turhista lääkkeistä luopuminen puolestaan pienentää
lääkekustannuksia.
Torstaina vietetään Lääkehoidon päivää, jolloin lääkehoitoon liittyvät palvelut ovat
esittelyssä apteekilla.
Marja Tarvainen
Keskiviikkona 18.3.2015 - 5
Yhdessä saadaan aikaiseksi enemmän
Myönteisen hengen puhaltamista Saarijärvelle
Saarijärven kevääseen on
kuulunut jo kuuden vuoden
ajan Yhdessä enemmän –
messut. Tapahtuman ideoijiin kuuluu Saarijärven kaupungin vapaa-aikasihteeri
Esko Pekkanen. Hän kertoo, että tapahtuman tarkoituksena on ollut alusta asti luoda myönteistä henkeä.
– Kaikki ollaan samassa
veneessä ja puhalletaan Saarijärven hiileen. Tapahtumat
järjestetään talkoohengellä. Suurta taloudellista riskiä
ei ole. Messut jatkuvat, niin
kauan kuin yleisöä ja näytteilleasettaja kiinnostaa.
Erkki ja Irma Hilskalle
messut ovat lähinnä tuttujen
tapaamista.
– On mukavaa havaita, että väkeä on koolla, mutta ei
aivan tungokseen asti. Pääsee liikkumaan vapaasti.
Tarjontaan Irma Hilska on
tyytyväinen.
– Esittelijät ovat oikein auliita. Pidän siitä, ettei aina
ole samoja yrityksiä. Liikelataamo on uusi erilainen nähtävyys, ja olemme suunnitelleet tutustuvamme siihen}
vieraidemme kanssa.
Anneli Myllylä
Tarvetta tapahtumalla on ainakin yleisöjoukosta päätellen.
It-alan yrittäjät Jarmo Autio ja Valtteri Tursas tarjoavat
ammattitaitoaan yrittäjien arkea helpottamaan.
Tarja Pekkanen ja Jari Pekkanen kiertelivät messuilla ja pysähtyivät kaupungin Asiointipisteeseen juttelemaan projektipäällikkö Anna-Marja Tammisen, henkikirjoittaja Arvo Kristianssonin ja verohallintoa edustavan Tarja Keisalan kanssa.
Seitsemän suvun naista kierteli messuilla. Kuvassa
heistä Seela Lampinen mummonsa Tiina Nisosen ja isomummonsa Taija Nisosen kanssa. – Olemme edenneet
lasten ehdoilla ja sen mukaan, mikä heitä kiinnostaa.
Seelalle oli varmaan parasta, kun pääsi paloauton kyytiin, kertoi Tiina Nisonen.
Toimitusjohtaja Hans Jyrinki ja henkilöstöasiantuntija
Päivi Hakkarainen tiivistävät Oiva Oy:n tehtäväksi
yhdistää työ ja tekijä.
Ahvenlampi Campingin yrittäjä Konstantin Sakharovsky
Mia Kivisen, Tuula, Suvi ja Asko Sirosen seurassa.
– Tapahtumia toivotaan alkukesään, siksi toukokuussa uutuutena on kirpputori, jonne toivottavasti saapuu
myös saarijärveläisiä myymään. Rompetori on jälleen
heinäkuussa.
Pullistuksen junioripäällikkö Terhi Hiltunen kertoi
kesän harjoitusryhmistä,
joita on lapsille yleisurheilussa, pesäpallossa, suunnistuksessa ja frisbeegolfissa. Hän myös mainosti
Kisakinon ja Kukonhiekan
ohjelmistoa.
Pinstripning – tekniikan
taitaja Pasi Tuominen haluaa töillään tuoda iloa nykyajan tylsyyteen.
– Kivaa, kun Saarijärvellä järjestetään Yhdessä
enemmän – messujen kaltaisia yleisötapahtumia,
iloitsi Pirjo Hyytinen. Hän
keikkailee Papas-yhtyeen
kanssa ja esiintyi messujen alkajaisiksi.
Elvis tervehtii runsasta
ihailijakaartiaan esiintymisensä jälkeen.
Liikunnalliset Lauri Manninen ja Elise Lehtonen tutustuivat Liikelataamon tarjontaan. Katja Kuusimäki toteaa, että yrityksen toiminta on käynnistynyt reippaasti ja
talvella on ollut runsaasti keilaajia.
Kauneus ja hyvinvointi Sinisen Tähden osastolla kosmetologi Maarit Puurunen ja parturi-kampaaja Elina
Puurunen esittelivät kosmetiikkaa, koruja ja lahjatavaroita.