Seuran jäsentiedote 2015

Tue kotiseututyötä hankkimalla seuran tuotteita (kirjat, kortit,
adressit, äänitteet) onnitellessanne tai muuten muistaessanne
ystäviänne! Tuotteita Saarijärven museossa, kirjakauppa Kipassa tai Käsityökeskuksessa. Seura tukee Saarijärven museon
näyttely– ja tallennustoimintaa.
2015
Vuoden 2012 kotiseutujulkaisu—Kylillä kummittelee - Saarijärveläisiä uskomustarinoita, 2011. Julkaisuun on kerätty 183 Saarijärveläistä kummitustarinaa aina 1800-luvulta nykypäivään.
Kuvia on mukana lähes 80 kappaletta. Kirjan on tuottanut
Saarijärvi-Seura r.y.
Paavot Luotolassa 2014
Saarijärvi-Seuran Saarijärvi-Rahastoa
(FI80 5408 0420 0746 40) kartuttamalla voitte tukea Saarijärven henkisen ja taloudellisen kulttuurin kehittämistä.
Mukana on jäsenmaksulomake, jota voi käyttää myös tukimaksun maksamiseen. Saarijärven Paavoille on lomake,
millä voi osallistua Saarijärven Paavon rahaston kartuttamiseen haluamallaan summalla. Rahasto tukee saarijärveläisiä
nuoria kotiseututyötä edistävässä toiminnassa.
Matti Rutanen, Maapallopatsas
V. 2014 kotiseututeko, Reijo Pesonen
V. 2014 kotiseututeko,
Reijo Pesonen
Ansioitunut kotiseututyöntekijä
Kyllikki Hytönen 2014
Saarijärvi-soi, Toim. Minna Torppa 2013, 35 €
Kylillä kummittelee.. Toim. Minna Torppa 2011, 25 €
Sydän SaarijärvelIä, Ilta Ikkalan juhlakirja. Toim. Maire Hyvönen 2011, 30 €
Saarijärvi-Seura ry 60 vuotta, Hannu Luotola 2008, 25 €
Poaval, Harri Tapper 2008, 10 €
Semmosta se ol! Pentti Kähkönen 2008, 15 €
Nälkämaan lapset I-II, Pentti Kähkönen 2002, 18 €
Saarijärven Rakennusperinnettä, Eija-Liisa Lahnala 1990, 15 €
Runeberg kansanooppera CD, 2002, 10 €
Saarijärven Paavo kantaatti CD, 2004, 10 €
Saarijärvi Soikoon CD, 2008, 15 €
Pirjo Luotola, Juhani Rossi
Saarijärvi-Seura r.y. / Saarijärven museo
Makasiinikappeli, Lehtola 2014
Makasiinikappeli, Lehtola
Herajärventie 2 43100 Saarijärvi, 044 459 8411,
sihteeri [email protected],
puheenjohtaja Hannu Luotola 045 633 0792
[email protected]
Y– 1550152-9, FI44 5408 0440 1151 00
Paavot ja kaupungin johto 2014
Kotiseutuyhdistys saarijärveläisten hyväksi.
Saarijärvi-Seuran 67. toimintavuosi käynnistyy.
Jäsenmäärämme on 285.
Seuran tarkoituksena on kotiseudun kehittäminen
paikallisten erityispiirteiden pohjalta, elinympäristön
laadun parantaminen ja viihtyvyyden lisääminen,
kotiseututietouden lisääminen, kotiseutuhengen
ylläpitäminen sekä omatoimisuuden voimistaminen ja
edistäminen. Haasteita ovat nuorten mukaan saaminen
ja jäsenmäärän lisääminen. Tavoitteena on löytää yhteistyössä uusia ajatuksia kotiseututyön kehittämiseen.
Saarijärvi soi –kansansävelmä- kirja on tieto- ja nuottikirja DVD/CD-levykkeineen.
Myynnissä museossa 35 €.
Postikortteja, muistoadresseja, 1 / 1,50 / 5 €
Toimintasuunnitelmassa v. 2015 ovat:
-Saarijärven Paavojen ja kaupungin johdon tapaaminen 5.2.
-Runebergin päivän tilaisuus 5.2 Saarijärvi-salissa.
-Keski-Suomen päivän 18.4 viettoon osallistuminen.
-Vuoden 2015 Saarijärven Paavon julkistaminen juhannuspäivänä 20.6.
-Kotiseuturetki (mahdollisesti vanhojen kyläkoulujen jäljillä)
kesällä.
-Kotiseutuaiheisten julkaisujen (mm. Saarijärven Suvi 2015) ja
tallenteiden valmistus ja myynti.
-Paikannimi-karttakirjan valmistelu (tavoite painoon 20162017).
-Saarijärven museon avustaminen (mm. 13.6.-13.9. Siellä jossakin - Toisen maailmansodan muistonäyttely).
-Saarijärven kansallispuvun virallistamisen jatkaminen.
-Ruokosen lammen tutkimushankkeen (kalanpyydykset ja ruuhet) tukeminen.
-Laihan ja Takalan tuulimyllyjen kunnostuksen tukeminen.
-Entisten ja nykyisten saarijärveläisten aktivointi muistelemaan kyläkuntien persoonia sekä tallentamaan ja keräämään
heihin liittyvää aineistoa ja museon kokoelmien kartuttaminen.
-Yhteistoiminnan jatkaminen Saarijärven Lossin kanssa.
- Yhteistoiminnan jatkaminen Pääkaupunkiseudun keskisuomalaiset ry:n (Metsopoli) kanssa.
-Kömin Killan kirkkotie-museotiehankkeen PyyrinlahtiPyhäkankaan karsikko-Saarijärvi tukeminen ja kirkkoveneretki
kesällä.
-Kotiseututyön tukeminen jakamalla apurahoja sekä nuorten
aktivoiminen kotiseututyöhön.
- Matthias Calonius -tietoisuuden vahvistaminen Saarijärvellä.
Ilta Ikkala (kunniapuheenjohtaja), Jouko Tukiainen
(edustajiston puheenjohtaja), Kari Kotilainen (museon edustaja), Eija Viitanen.
Johtokunta on jakautunut toimikuntiin: julkaisutoimikunta, kotiseutujuhlatoimikunta, perinnetoimikunta,
ympäristötoimikunta, tiedotustoimikunta, taide- ja
kulttuuritoimikunta, sukututkimustoimikunta, nuorisotoimikunta, kansallispukutoimikunta ja taloustoimikunta. Saarijärven Lossi osallistuu johtokuntatyöskentelyyn toimikuntien tavoin.
Seura on kiitollinen kaikenlaisesta avusta. Ilmoittautumiset seuran sihteerille.
Koskenkylän koulu 2014
JOHTOKUNTA 2015
Hannu Luotola puheenjohtaja
Reino Ahola (Pekka Rutanen)
Pekka Rämänen (Martti Takalo)
Eero Hiironen (Reijo Pesonen)
Eija Koivisto (Anneli Myllylä)
Lauri Koskinen (Maire Hyvönen)
Tuula Kuhno-Vuori (Helena Salokivi)
Raimo Suuronen (Pekka Länsisalo)
Risto Pynnönen (Markku Koskenlahti)
Juhani Rossi (Eila Rimmi)
Erkki Lunttila (Lassi Kuulasmaa)
Mirva Lauttamäki (Seija Talaskivi)
Joona Koivisto (Sampo Soininen)
Eila Peura sihteeri.
Toiminnantarkastajat Eija Harju,
Pirjo Leppämäki, varalla Jouko Holm.
Saarijärven Lossi osallistuu johtokuntatyöskentelyyn toimikuntien tavoin.
Seura on kiitollinen kaikenlaisesta avusta. Ilmoittautumiset seuran sihteerille.
Yläkuva Takalan mylly ja
Matthias Caloniuksen
muistomerkki
Saarijärven Paavot 2014
Osallistuvat kokouksiin:
Kotisivut http://www.saarijarvi.fi/node/156
https://www.facebook.com/saarijarviseura?ref=hl
Edustajisto 2015-2016
Puheenjohtaja: Jouko Tukiainen
Yleisedustajat: Pekka Länsisalo, Eija Viitanen,
Esa Hakkarainen
Hännilä, Ranta-Hännilä: Elina Rutanen ja Eero Hirvonen
Kalmari: Pirjetta Nyrönen ja Saara Iso-Ahola
Kekkilä: Meeri Hytönen ja Eila Peura
Kolkanlahti: Sirkka Miettinen
Konttimäki: Maria Harju
Lannevesi: Esko Talvilahti ja Martti Takalo
Lehtola-Muittari: Helena Salokivi ja Tuula Kuhno-Vuori
Linna-Rahkola: Risto Pynnönen ja Leena Kuhno
Mahlu: Pirjo Leppämäki
Pajupuro: Eila Rimmi ja Marja Piesanen
Pylkönmäki: Hannu Talaskivi ja Juha Lehtonen
Tarvaala: Eino Hyvärinen ja Markku Koskenlahti
Saarijärven Mannilan Taidesäätiön valtuuskunta
2012-2015
Maire Hyvönen puheenjohtaja (Päivi Lehtonen-Suomäki)
Ilta Ikkala (Anni Talaskivi)
Anneli Klemola (Elsa Peura)
Maria Koski-Lammi (Eero Hiironen)
Kari Kotilainen (Hannu Jakoaho)
Pulmu Kuorelahti-Juntunen (Markku Koskenlahti)
Hannu Luotola (Jouko Hackzell)
Kaarina Mieskonen (Eija Koivisto)
Saara Pylvänäinen (Pirkko Pirttinen)
Päivi Siikamäki (Pirjo Pulkkinen).