Numeraalit_lyhenteet

Suomen kielioppia edistyneille
Numeraalit ja lyhenteet
Päätteiden ja tunnusten liittäminen
Tuula Marila
Hanna Tarkki
Numeraalit: Perusluvut 1/3
 ovat nomineja ja taipuvat sijamuodoissa.
 ilmaisevat määrää (kuinka monta?).
Nominatiivimuotoisen lukusanan kanssa tulee yksikön partitiivi:
kaksi (2) omenaa, 15 oppilasta, tuhat hyttystä
mutta: yksi omena
 Moniosaisissa luvuissa jokainen osa taipuu.
kuudellatuhannella (6000:lla)
kahteensataanseitsemäänkymmeneen (270:een)
viidessäsadassakahdessakymmenessäkuudessa (526:ssa)
Huom.! -toista-aines ei taivu lukusanoissa 11–19. Sijapääte tulee sen edelle:
neljässätoista (14:ssä)
yhdeksääntoista (19:ään) Huom.! Pitkää vokaalia ei katkaista.
2
Numeraalit: Perusluvut 2/3
 Lukusana + yksikön partitiivi -konstruktio voi olla lauseessa
 subjektina, jolloin predikaattiverbi on yksikössä.
Kahdeksan leijonaa saalistaa.
Sata mielenosoittajaa marssii kadulla.
Huom.! Jos lukusanan edellä on määrite, se on
monikkomuotoinen. Tällöin myös predikaattiverbi tulee
monikkoon:
Ne kahdeksan suurta leijonaa saalistavat taitavasti.
Kaikki sata mielenosoittajaa joutuivat putkaan.
 tai objektina.
Söin neljä jäätelöä!
 Muissa tapauksissa lukusana kongruoi jäljessään olevan sanan
kanssa. Sijapäätettä ei kuitenkaan merkitä numeroon, jos se käy ilmi
seuraavasta sanasta.
viidestä tentistä, 13 hevosella, 462 valtiossa
3
Numeraalit: Perusluvut 3/3
Huom.! Kymmentä pienemmät luvut ja tasaluvut
kirjoitetaan kirjaimin:
Tuhat katsojaa huusi eläköön-huutoja maestrolle.
Lapselta irtosi yön aikana kaksi hammasta.
Miljoona euroa on varsin suuri lottopotti!
 Matemaattisessa ja tilastollisessa tekstissä sekä
mittayksiköiden lyhenteiden kanssa tasaluvut ja kymmentä
pienemmät luvut kirjoitetaan numeroin.
100 m, 10 %, 4 km²
4
Peruslukujen taivutus
 -si-loppuiset luvut (yksi, kaksi, viisi, kuusi) taipuvat kuten sana uusi.
 Luvuilla seitsemän, kahdeksan, yhdeksän ja kymmenen nominatiivi
ja genetiivi ovat samannäköiset.
nominatiivi
genetiivi
partitiivi
essiivi
translatiivi
inessiivi
elatiivi
illatiivi
adessiivi
ablatiivi
allatiivi
abessiivi
komitatiivi
instruktiivi
yksikkö
viisi
viiden
viittä
viitenä
viideksi
viidessä
viidestä
viiteen
viidellä
viideltä
viidelle
viidettä
monikko
viidet
viisien
viisiä
viisinä
viisiksi
viisissä
viisistä
viisiin
viisillä
viisiltä
viisille
viisittä
viisine
viisin
5
Päätteen liittäminen peruslukuun
(monikon i tulee mukaan.)
Numeroin kirjoitettaessa sijapääte tulee kaksoispisteen jälkeen:
127:n, 946:sta, 534:ään
5
genetiivi
partitiivi
essiivi
translatiivi
inessiivi
elatiivi
illatiivi
adessiivi
ablatiivi
allatiivi
abessiivi
komitatiivi
instruktiivi
yksikkö
5
5:n
5:tä
5:nä
5:ksi
5:ssä
5:stä
5:een
5:llä
5:ltä
5:lle
5:ttä
monikko
5
5:ien
5:iä
5:inä
5:iksi
5:issä
5:istä
5:iin
5:illä
5:iltä
5:ille
5:ittä
5:ine
5:in
6
Numeraalit: Järjestysluvut 1/3
 ilmaisevat sijaa (kuinka mones?).
 muodostetaan liittämällä tunnus -s perusluvun genetiivivartaloon:
neljäs, viides, kuudes, seitsemäs
 Poikkeuksia ovat luvut ensimmäinen (1.) ja toinen (2.),
jotka taipuvat kuten muutkin -nen-loppuiset sanat.
 Muissa sijamuodoissa tunnuksia ovat -nte-, -nne- ja -t.
Monikkomuodoissa tunnus on -nsi-.
Mäkiset muuttivat kuudenteen kerrokseen.
Myös viidennestä kerroksesta on upeat näkymät.
Ilman kolmatta puhelinsoittoa hän ei olisi herännyt.
He olivat kilpailussa seitsemänsiä.
Huom.! -toista-aines ei taivu lukusanoissa 11–19. Järjestysluvun tunnus ja
sijapääte tulevat sen edelle:
yhdestoista (11.), kahdenteentoista (12:nteen)
Huom. ensimmäinen  yhdes-; toinen  kahdes7
Numeraalit: Järjestysluvut 2/3
 Järjestysluku kongruoi pääsanansa kanssa:
Seitsemännet olympialaiset järjestettiin Antwerpenissa 1920.
Niissä Paavo Nurmi voitti ensimmäisen olympiamitalinsa.
Huom.! Kun sijamuoto ilmenee pääsanasta, numeroin kirjoitettuun
järjestyslukuun ei tule sijapäätettä:
Pekingissä järjestetyissä 26. (=kahdensissakymmenensissäkuudensissa) olympialaisissa Suomea
edusti 58 urheilijaa.
 Kun pääsanaa ei ole, käytetään järjestysluvun tunnusta.
Tero Pitkämäki oli keihäänheitossa 3:s.
(lause loppuu pisteeseen)
8
Numeraalit: Järjestysluvut 3/3
 Numeroin kirjoitetun järjestysluvun perässä on piste: 1., 2., 3. jne. Kun
numeroin kirjoitettua järjestyslukua taivutetaan, piste jää pois. Mukaan
otetaan järjestysluvun tunnus:
127:nnen, 946:tta, 534:nteen
 Järjestyslukuina voidaan käyttää myös roomalaisia numeroita:
I (1.) V (5.), X (10.), L (50.), C (100.) D (500.), M (1000.)
Elisabet II, Kaarle XII Kustaa
XX Nordic Congress of Dermatology
 Roomalaisella luvulla merkittyyn järjestyslukuun merkitään vain sijapääte
(luku sisältää tunnuksen):
Elisabet II:lla on valtava yksityisomaisuus.
Dermatologian kongresseista XXVI:ssa oli loistava ohjelma.
9
Järjestyslukujen taivutus
 Illatiivissa ja essiivissä on yksikössä vahva aste, muiden
sijamuotojen päätteet liitetään heikkoon vartaloon.
nominatiivi
genetiivi
partitiivi
essiivi
translatiivi
inessiivi
elatiivi
illatiivi
adessiivi
ablatiivi
allatiivi
abessiivi
komitatiivi
instruktiivi
yksikkö
viides
viidennen
viidettä
viidentenä
viidenneksi
viidennessä
viidennestä
viidenteen
viidennellä
viidenneltä
viidennelle
viidennettä
monikko
viidennet
viidensien
viidensiä
viidensinä
viidensiksi
viidensissä
viidensistä
viidensiin
viidensillä
viidensiltä
viidensille
viidensittä
viidensine
viidensin
10
Päätteen liittäminen järjestyslukuun
(järjestysluvun tunnus ja monikon i mukaan)
nominatiivi
genetiivi
partitiivi
essiivi
translatiivi
inessiivi
elatiivi
illatiivi
adessiivi
ablatiivi
allatiivi
abessiivi
komitatiivi
instruktiivi
yksikkö
5. (5:s)
5:nnen
5:ttä
5:ntenä
5:nneksi
5:nnessä
5:nnestä
5:nteen
5:nnellä
5:nneltä
5:nnelle
5:nnettä
monikko
5:nnet
5:nsien
5:nsiä
5:nsinä
5:nsiksi
5:nsissä
5:nsistä
5:nsiin
5:nsillä
5:nsiltä
5:nsille
5:nsittä
5:nsine
5:nsin
11
Päivämäärät
 Päivämäärissä käytetään pistettä:
1.9.2008, 1.9.08 tai 1. syyskuuta 2008
 Monesko päivä tänään on?
− Tänään on
 ensimmäinen syyskuuta
(päivä nominatiivissa, kuukausi partitiivissa)
 syyskuun ensimmäinen.
(jos kuukausi on ensin, se on genetiivissä)
 Milloin / minä päivänä kurssi alkaa?
− Se alkaa
 ensimmäisenä syyskuuta
(päivä on essiivissä, kuukausi partitiivissa:
 syyskuun ensimmäisenä.
(kuukausi genetiivissä, päivä essiivissä)
 Ajanjaksoilmauksissa ei päivämäärän taipumista ilmaista:
15.3. mennessä, 15.3. saakka (viidenteentoista)
1.10. alkaen, lukien, lähtien (ensimmäisestä)
12
Desimaali- ja murtoluvut
 0,5 − luetaan nolla pilkku viisi
½ − luetaan puoli
+ yksikön partitiivi:
Osta puoli litraa mehua!
 1/3 − luetaan kolmannes tai kolmasosa
2/3 − luetaan kaksi kolmannesta tai kaksi kolmasosaa
1/4 − luetaan neljännes tai neljäsosa
3/4 − luetaan kolme neljännestä tai kolme neljäsosaa
 Taivutus:
kolmannes, kolmanneksen, kolmannesta, kolmannekseen jne.
neljännes, neljänneksen, neljännestä, neljännekseen jne.
 Murtoluvuissa pääte lisätään kaksoispisteen jälkeen, jos viereinen sana
ei ole samassa muodossa:
2/3:n enemmistö
13
Lyhenteet
 Pääte liitetään yleensä kaksoispisteen avulla.
8 kk:ssa
15 §:ään (huom. lakitekstissä ei pistettä, vaikka on järjestysluku)
Rangaistusta kovennettiin 1 v:een 8 kk:een.
Huom.! Partitiivin pääte on -ta sanatyypissä vuosi: v:ta
Huom.! Partitiivin ja illatiivin pitkää vokaalia ei katkaista: §:ää
 Myös monikon tunnus merkitään:
kpl:isiin = kappaleisiin
%:eihin = prosentteihin
 Päätettä ei merkitä nominatiivimuotoisen numeroin kirjoitetun sanan jälkeen
mitta- tai rahayksikön lyhenteeseen tai symboliin.
5 kg, 100 €
50 %, 22˚
14