Suomen kielen kognitiivista kielioppia: johdantoluento

Suomen kielen kognitiivista
kielioppia: johdantoluento
Tuomas Huumo
Tarton yliopisto
[email protected]
Kurssin yleinen rakenne:
• Johdantoluento 1(–2): kognitiivisen
kielitieteen kielikäsitys ja eräitä
keskeisimpiä tutkimusaloja
• Luento 2: Piilosilla partitiivin kanssa
• Luento 3: Fiktiivinen liike aistihavainnon
ilmauksissa
• Luento 4: Suomen grammien
semantiikkaa
Kurssin tavoitteet:
• Tietää, mitä ovat kognitiivinen kielitiede ja
kognitiivinen kielioppi,
• Tuntea kognitiivisen kielitieteen
kielinäkemys ja keskeiset peruskäsitteet,
• Tietää eräitä kognitiivisen kielitieteen
sovelluksia suomen kielen tutkimuksessa,
• Innostua itse käyttämään kognitiivista
lähestymistapaa omissa opinnäytetöissä!
Mitä kognitiivinen kielitiede ja
kognitiivinen kielioppi ovat?
• Ryhdytään selvittämään asiaa käytännön
esimerkin avulla…
Onko suomalainen rakkaus
puutteellista?
• ”Suomalaiset ovat kummallisia ihmisiä.
Heidän rakkautensakin on jotenkin
puutteellista, kun sitä ilmaistaan vain
partitiiviobjektilla: Minä rakastan sinua, siis
rakastan sinua vain osittain.” (Suomalaisiin
ja suomeen pettynyt [entinen]
suomenoppija sanomalehtihaastattelussa).
• Kommentin tausta-ajatus: eri kielten rakenne voi
heijastaa erilaista “maailmankuvaa”, jossa
rakkaus käsitetään eri tavoin (ilmeisesti joissain
kielissä täydelliseksi, toisissa epätäydelliseksi).
• Tällainen kielen maailmankuva (“rakkaus
suomen kielen kuvaamana”) taas edustaisi sen
puhujien maailmankuvaa (“suomalaisten
rakkaus”).
• Ns. Sapirin ja Whorfin hypoteesi: puhumamme
kieli määrää (enemmän tai vähemmän) sitä,
miten hahmotamme maailman.
• Sapirin ja Whorfin hypoteesin ns. vahva versio
(“olemme äidinkielemme vankeja”) on ollut
kielitieteessä tapana torjua.
• Sen sijaan heikompi versio, jonka mukaan kieli
jossain määrin vaikuttaa esimerkiksi siihen,
millaisiin ilmiöihin puhujan on kiinnitettävä
maailmassa huomiota, on saanut varovaista
tukea.
• Roman Jakobson: kielet eivät eroa siinä, mitä
niillä pystyy ilmaisemaan, vaan siinä, mitä niillä
täytyy ilmaista. (Kuka keksii esimerkin?)
• Esimerkiksi puheena olevan henkilön
sukupuoli on joissain kielissä välttämättä
ilmaistava, joissain ei.
• Yksi kieli voi kategorisoida tietyn
merkitysalueen tarkemmin kuin toinen
kieli ja koodata sen kielioppiinsa.
• Kielioppiin koodattuja seikkoja on pakko
ilmaista kyseistä kieliopillista rakennetta
käytettäessä.
• Palataan rakkausteemaan…
– Suomalaisen rakkauden epätäydellisyyden
perusteluna oli rakastaa-verbin saama
partitiiviobjekti.
– Voiko tällä verbillä olla joskus totaaliobjekti?
– Mitä objektin partitiivisija ilmaisee?
– Miten muut tuntemasi kielet ilmaisevat samaa
asiaa (vai ilmaisevatko)?
Suomen partitiiviobjekti voi (yksinkertaistaen)
ilmaista kolmea seikkaa:
– 1) Objektin tarkoittamaa epämääräistä tai avointa
määrää (erikoistapauksena ”osa jostakin”): Löysin
komerosta hiekkaa.
– 2) Lauseen rajaamatonta aspektia: tilanne ei johda
lopputulokseen: Katselin televisiota; Luin kirjaa. (Vrt:
?Katselin television; Luin kirjan)
– 3) Kieltoa : En huomannut sinua (vrt: ?Huomasin
sinua)
– Useampaa näistä seikoista yhdessä: En katsellut
hiekkaa.
• Pettynyt suomenoppija oli tulkinnut
lauseen Minä rakastan sinua
partitiiviobjektin liittyvän lähinnä tehtävään
1 (‘rakastan sinua osittain’), kun se
oikeastaan liittyy tehtävään 2 (‘rakastan
sinua ajassa rajaamattomalla tavalla’).
• Voisimme siis sapir-whorfilaisittain
vastata, että suomalainen rakkaus ei ole
vajavaista vaan ikuista…
Kognitiivinen kielitiede
• Kognitiivinen kielitiede syntyi 1970-luvulla ja
levisi 1980-luvulla vaihtoehtona vallitsevalle
formalismille (generatiivinen kielitiede).
• Keskeisiä ajatuksia mm.:
- kielen rakenteen merkityslähtöisyys,
- kielikyvyn näkeminen osana ihmisen yleisiä
kognitiivisia kykyjä (ei erillisenä “moduulina”),
- ihmisen maailmasta tekemien tulkintojen eli
käsitteistysten vaikutus kielen käytössä ja
rakenteessa,
-kielellinen relativismi.
• Kielellinen relativismi: eri kielet käsitteistävät asiantiloja
(osittain) eri tavoin ja kiinnittävät huomiota eri seikkoihin.
• Esimerkki: spatiaalisten suhteiden ilmaisemisessa eri
kielet käyttävät vaihtelevassa määrin relatiivista,
luontaista ja absoluuttista viittauskehystä (Levinson
2003, suomesta Ojutkangas 2005).
• Kognitiivisen kieliopin termein tällaisissa ilmauksissa
kuvataan muuttujan suhdetta kiintopisteeseen.
• Yksinkertaistaen: muuttuja on se, jonka sijaintia
kuvataan, kiintopiste on se, mihin sijainti suhteutetaan.
• Pohditaan, mikä lauseessa Kirja on pöydällä on muuttuja
ja mikä kiintopiste.
- Relatiivisessa viittauskehyksessä on mukana
suhde valittuun (puhujan) näkökulmaan, esim.
Polkypyörä on puun edessä ‘puhujan puoleisella
puolella’.
- Luontaisessa viittauskehyksessä viittauskehys
on kiintopistekeskeinen: Pallo on polkupyörän
edessä ‘kanoniseen kulkusuuntaan nähden’.
- Absoluuttinen viittauskehys perustuu
ympäristön tarjoamiin kiinnekohtiin, esim. maan
vetovoimaan, maantieteellisiin käsitteisiin,
ilmansuuntiin. Esim. Vantaa on Helsingistä
pohjoiseen päin; Talo on joen puolella tietä.
- Suomessa voidaan käyttää kaikkia
viittauskehystyyppejä, mutta niiden
käyttöalueissa on eroja.
- Hallitsevin on relatiivinen.
- Esim. pienikokoisten esineiden sijaintisuhteita
olisi yleensä outoa ilmaista absoluuttisella
viittauskehyksellä: ?Haarukka on lautasen
pohjoispuolella.
- On kuitenkin kieliä (mm. Australiassa
puhuttava guugu yimithirr), joissa absoluuttinen
systeemi hallitsee ja sitä käytetään myös
tällaisissa tapauksissa.
• Suomessa entiteeteille ei myöskään projisoida
etu- ja takapuolta yhtä produktiivisesti kuin
eräissä muissa kielissä.
• Esim. puun luontainen etupuoli voi eräissä
kielissä olla se puoli, jolla kasvaa eniten oksia tai
puun suurin oksa, tai se puoli, jonne puu on
kallellaan.
• Tästä syystä luontaisen viitekehyksen käyttö
suomessa on rajoittuneempaa.
• Millaisilla olioilla suomessa on luontainen etu- ja
takaosa?
• Eri viittauskehyksiä käyttävät kielet pystyvät
ilmaisemaan samanlaisia kielenulkoisia
sijaintisuhteita, mutta tekevät sen eri tavalla.
• Yhdentyyppistä viittauskehystä käyttävän kielen
on sisällytettävä ilmaukseen sellaista tietoa, jota
toista viittauskehystä käyttävä kieli ei tarvitse (vrt.
Jakobson: on pakko ilmaista…).
• Kognitiivinen kielitiede puhuu käsitteistyksestä
keskeisenä osana kielellisen ilmauksen
merkitystä.
• Käsitteistys on tilanteesta tehty tulkinta, joka
toimii kielentämisessä semanttisena perustana.
• Voi pohtia, millaista tietoa välittyy ja
millaista jää välittymättä, kun yhtä
viittauskehystä käyttävä ilmaus
käännetään toiseen.
– Luontainen => relatiivinen?
– Luontainen => absoluuttinen?
– Relatiivinen => luontainen?
– Relatiivinen=> absoluuttinen?
– Absoluuttinen => luontainen?
– Absoluuttinen => relatiivinen?
• Vaikuttaako hallitsevan viittauskehyksen
tyyppi kielen puhujien ajatteluun?
• Millaista tietoa puhujalla on oltava, jotta voi
puhua kieltä, joka käyttää tiettyä
viittauskehystä?
• Erityisesti absoluuttinen viittauskehys
edellyttää sitä, että puhuja pysyttäytyy
selvillä kuvattavan tilanteen sijainnista
suhteessa maantieteellisiin kiintopisteisiin.
Absoluuttista viittauskehystä laajasti
käyttävän kielen puhujan on oltava jatkuvasti
selvillä ilmansuunnista tai tiettyjen
maantieteellisten kiintopisteiden suunnista
voidakseen ylipäätään puhua sijaintisuhteista.
Kieli vaatii puhujaa kiinnittämään huomiota
tiettyihin seikkoihin, joihin toisenlaisen kielen
puhujan ei tarvitse kiinnittää samassa määrin
huomiota. Ainakin tällä tavoin kieli siis vaikuttaa
ajatteluun.
• Levinson (2006) testasi eri kielten puhujien
suuntavaistoa ja totesi, että absoluuttista
viittauskehystä käyttävän guugu yimithirrin
puhujat ovat keskimäärin paremmin selvillä
ilmansuunnista kuin relatiivista viittauskehystä
käyttävän englannin puhujat.
• Puhujia kuljetettiin ympäriinsä viidakossa /
Lontoon lähiöissä ja kysyttiin sitten, missä päin
koti on.
• G. y:n puhujien tulokset olivat merkitsevästi
oikeampia kuin englannin puhjien.
Ajatteleeko suomen puhuja
“suomalaisesti”?
• Jos kieli ainakin jossain määrin vaikuttaa
puhujiensa ajatteluun, niin mihin erityisiin
asioihin juuri suomen kielen voisi ajatella
puhujansa kiinnittävän huomiota?
• Oletko vieraita kieliä puhuessasi huomannut
eroja suomeen nähden?
• Entä kiinnittääkö suomi mielestäsi huomiota
johonkin sellaiseen seikkaan, johon tietty vieras
kieli ei kiinnitä huomiota?
• “Ajaako suomen kieli ajattelemaan
suomalaisesti?” kysyi Pentti Leino (1981)
• Leino tarkasteli suomen kielioppia
koskevaa hypoteesia, jonka mukaan
suomi (kuten monet muutkin uralilaiset
kielet) kiinnittäisi erityisesti huomiota
tapahtumien ja tilanteiden seurauksiin.
• Mihin tällainen hypoteesi voi perustua?
• Erityispiirre näkyisi mm. paikallissijojen
käytössä silloin, kun käytetään ns.
muutossijaa, vaikka tilanteessa ei esiinny
mitään varsinaista siirtymää: löytää
jostakin, jättää ~ unohtaa johonkin.
• Perinteinen selitys tulosijalle (esim.
Juoksija väsyi tielle): tilanteen
vaikutuksesta lokaliteetissa on jotakin,
jota siellä ei ennen ollut – siksi
muutossija.
• Samantapaista tapahtuman seurauksen tai
lopputuloksen korostamista Leino näkee
suomen objektin sijaoppositiossa, jossa
totaaliobjektin on katsottu ilmaisevan
resultatiivisuutta, “ratkaisevaa muutosta”
objektin tarkoitteen olotilassa.
• Leino jättää kuitenkin auki sen, missä määrin
nämä suomen kielen erikoisuudet heijastavat
jonkinlaista ajattelutavan eroa (suomen vs.
indouerooppalaisten kielten puhujien)
maailmankuvissa.
• Tämä vaatisikin epäilemättä puhujien
psykologista testaamista.
• Kyse ei ole siitä, ettei samaa eroa voitaisi
ilmaista myös muissa kielissä, vaan siitä,
että suomen puhujan on aina lausetta
muodostaessaan valittava tiettyjen
vaihtoehtojen välillä: onko jollain
tapahtumalla lopputulos vai ei.
• Vrt. absoluuttista viittauskehystä käyttävän
kielen puhujaa koskevaan vaatimukseen
olla jatkuvasti selvillä ilmansuunnista.
• Suomalaisen on esimerkiksi valittava,
maalasiko hän taloa vai talon (vrt. I
painted my house), ja puukottiko joku
uhriaan vai uhrinsa (stabbed the victim).
• Edelleen suomalaisen on valittava:
Näin ilmoituksen lehdessä.
Näin ilmoituksen lehdestä.
Pelaaja huomattiin jäällä vasta toisessa
erässä.
Pelaaja huomattiin jäältä vasta toisessa
erässä.
(Viinamäki, Anna 2006: Huomata-verbin ja sen kanssa esiintyvien
paikallissijailmausten kognitiivista tarkastelua. Pro gradu –tutkielma.
Suomen kieli, Turun yliopisto).
- Samamerkityksisyydestään huolimatta
kahden eri kielen ilmaukset voivat rakentaa
kuvaamansa merkityksen erilaisten
mielikuvien kautta.
- Kieli on myös vahvasti sidoksissa
maailmankuvaan ja kulttuuriin: kielen
avulla tuotetaan kulttuuria, ja kulttuuriset
kategoriat näkyvät kielessä jopa kieliopin
tasolla (Lakoff 1987: dyirbalin kielen
nominien klassifikaattorisysteemi, jossa
naiset, tuli ja vaaralliset asiat muodostavat
yhden kategorian).
• Leksikaalisella tasolla sanasto heijastaa
kulttuuria ja sen muutosta, esim. historialliset
sanastokerrostumat tuovat viestin menneistä
kulttuureista, lainasanat kertovat kulttuurisesta
vuorovaikutuksesta.
• Kieli- ja kulttuurikohtaiset sanat, joita on vaikea
kääntää toiseen kieleen tai kaikkiin kieliin (sisu?
vahingonilo?).
• Viron suhtlema, suvaline, tubli, avaldus hankalia
suomentaa.
• Sanasto, joka kuvaa puhujayhteisön
elinympäristöä tai esim. elinkeinoja. Esim.
suomen sanaston muutos yhteiskunnan
murroksessa (kaupungistuminen).
• Kielen käytön ja kieliopin välillä liikkuvat esim.
vakiintuneet metaforat (aika on rahaa, teoriat
ovat rakennuksia, ajatukset ovat ruokaa).
• Kieliopillisempia keinoja ovat vakiintuneet
konstruktiot, kieliopilliset rakenteet, jotka
määräävät sen, miten ilmaistava sisältö on
rakennettava ja esitettävä (esim. omistusrakenne
eri kielissä).
• Näkökulman valinta: esim. subjekti on vakiintunut
tapa koodata tilanteen “lähtöpiste”, se tilanteen
osallistuja, jonka näkökulmasta tilannetta
tarkastellaan.
Metafora
• Yksi keskeinen kognitiivisen kielitieteen
tutkimussuunta liittyy metaforien tutkimukseen
(“alkuräjähdyksenä” Lakoff ja Johnson 1980)
• Kielisysteemi nähdään läpeensä metaforisena:
laajat käsitemetaforat motivoivat konkreettisia
metaforisia kielenilmauksia.
• Metaforassa erotetaan lähdealue ja kohdealue:
lähdealueen termein puhutaan kohdealueesta.
• Esim. Lakoff (1987) tarkastelee vihaa ilmaisevia
metaforia, jotka usein liittyvät kuumuuteen: Hän
kiehui raivosta ~ kihisi kiukusta~ oli niin
vihainen, että savu nousi hänen korvistaan ~
poltti päreensä.
• Metaforassa henkilö esitetään jonkinlaisena
säiliönä, jonka sisällä on esim. kuumaa nestettä
tai höyryä, joka pyrkii ulos.
(Mielenkiintoista,että myös rakkauden metaforat
liittyvät usein lämpöön, vastakohtana kylmyys).
• Muita vakiintuneita käsitemetaforia mm.
aika on rahaa, teoriat ovat rakennuksia,
ajatukset ovat ruokaa, väittely on sotaa…
Esim. lauseessa Vastaväittäjä ampui
alas kaikki väittelijän argumentit,
puhutaan väittelystä (kohdealue) sodan
(lähdelaue) termein.
• Metaforat ovat myös suosittuja gradunaiheita.
• Esim. Jenni Hurme (TY, 2001): Suosikki-lehden
musiikkiarvostelujen metaforissa toistuu
ruokametafora jossa muusikko on kokki,
musiikki on ruokaa ja musiikin kuuntelija on
ruokailija.
---mutta laulu ei aina aivan kanna koko asteikkoa ja
hutusta muodostuu sekametelisoppa.
Viulu, pystybasso ja huuliharppu ovat kivoja mausteita.
---kaloritonta teknoa.
HURME, JENNI 2001: Maistuu hieman hitiltäkin. Systemaattiset
musiikkiviitteiset metaforailmaukset Suosikin musiikkiarvosteluissa 1990luvulla. Pro gradu -tutkielma.Turku: Turun yliopiston suomen kielen laitos
Käsitteistys: tulkinta kuvattavasta
asiaintilasta
• Kognitiivisen kielitieteen keskeisiin
ajatuksiin kuuluu, että kielellinen ilmaus ei
heijasta kuvattavaa asiaintilaa suoraan
sellaisena kuin se on kielenulkoisessa
todellisuudessa, vaan aina jonkin
käsitteistyksen kautta.
• Käsitteistys voi olla yksittäisen puhujan tekemä
valinta, mutta se voi olla myös
konventionaalistunut osaksi tietyn kielen
ilmaussysteemiä, jolloin puhujalla ei välttämättä
ole vapautta valita, käyttääkö sitä vai ei.
• “Samaa” tarkoitetta tai tilannetta esimerkiksi
voidaan kuvata eri tarkkuusastetta edustavilla
ilmauksilla, eri näkökulmista ja eri tavalla
tilanteen osallistujia valikoiden.
• Tarkkuusaste: olio, eläin, koira,
suomenpystykorva, Musti
• Näkökulma: Eräs 40-vuotias nainen ~ Katja ~
sisareni ~ ympäristöministeriön tiedottaja ~
filosofian tohtori.
• Saman kielenulkoisen tilanteen kuvaaminen eri
näkökulmista: Pekka rikkoi leikkiauton vasaralla,
Vasara murskasi leikkiauton, Leikkiauto meni
rikki, Pekka riehui vasaran kanssa…
• Käsitteistys poikkeaa joskus huomattavasti
kielenulkoisen tilanteen “omasta” luonteesta;
tunnettu esimerkki on ns. fiktiivinen liike, jossa
staattiseen kielenulkoiseen tilanteeseen viitataan
perusmerkitykseltään muutoksellisilla
kielenaineksilla.
• Leonard Talmy (2000): “Cognitive bias
towards dynamism”.
• Tunnetuin esimerkki staattisen tilanteen
dynaamisesta käsitteistyksestä on
fiktiivinen liike (= subjektiivinen,
virtuaalinen liike): Tie menee Oulusta
Kemiin.
• Kognitiivinen kielitiede erottaa monenlaisia
fiktiivisen liikkeen tyyppejä, mm. seuraavat:
– erilaisten fiktiivisten signaalien suunta (Esim. Näen
ikkunastani merelle),
– potentiaaliset liikeradat (Nuoli osoittaa kaupunkiin),
– pitkänomaisen olion sijaitseminen (Voimalinja menee
Eurajoelta Helsinkiin),
– paikkaan siirtymisenä esitetty oleminen (Nuo palmut
ovat ryhmittyneet keitaan ympärille),
– yksilöiden välisten erojen esittäminen muutoksena
(Puut pienenevät pohjoiseen mentäessä).
• Yhteinen piirre näille ilmauksille on
Talmyn mukaan “skannaus”
(scanning).
• Tilannetta skannataan eli
tarkastellaan vaiheittain suuntaisesti
ja dynaamisesti, usein pistemäisestä
ja liikkuvasta näkökulmasta, eikä
staattisesti ja holistisesti etäältä.
• Talmyn minimipari:
1) There are some houses in the valley.
2) There is a house every now and then through
the valley.
Lauseessa 1 on synoptinen, staattinen
etäperspektiivi, ja siinä laaksoa “katsellaan”
etäältä niin, että kokonaisuus on kerralla
näköpiirissä.
Lauseessa 2 taas on sekventiaalinen,
dynaaminen lähiperspektiivi ja siinä tilannetta
“skannataan” läpi vaiheittain, taloja vähitellen
“huomaillen”.
• Toinen fiktiivisen liikkeen tyyppi on
aistihavaintoverbin yhteydessä esiintyvä
suuntasija: Hän katseli minua nojatuolistaan;
Kuuntelin uutiset radiosta; Näin ikkunastani
merelle; Maistoin keitosta valkosipulin.
• Aistimistilanteessa kumpikaan osallistuja
(havaitsija tai havaittava) ei välttämättä liiku,
mutta silti niiden välistä aistihavaintosuhdetta
voidaan ilmaista suuntasijalla.
• Mikä siis motivoi sijan ja suunnan? Milloin
erosija, milloin tulosija, milloin olosija?
• Aistihavaintoverbin yhteydessä
paikallissijailmaus voi kuvata havaitsijan
tai havaittavan paikkaa (tai näyttämöä,
johon molemmat ovat sijoittuneet).
• Sekä havaitsijan että havaittavan paikkaa
voidaan kuvata monenlaisilla sijoilla, mutta
niiden käyttöehdot vaihtelevat.
• Suuntaisuus voidaan esittää havaitsijasta
havaittavaan päin tai havaittavasta
havaitsijaan päin.
• Havaitsija => havaittava –suuntaa ilmentää a)
havaitsijan paikan ilmaiseminen erosijalla (Torni
näkyy täältä) ja b) (usein implisiittien)
havaittavan paikan ilmaiseminen tulosijalla
(Näen merelle).
• Havaittava => havaitsija –suuntaa ilmentää a)
havaitsijan paikan ilmaiseminen tulosijalla (Torni
näkyy tänne) ja b) havaittavan paikan
ilmaiseminen erosijalla (Näin kasvoiltasi
hämmennyksen).
• Dynaamiseen käsitteistykseen liittyy sekin
kielenilmiö, että keskenään verrattavien
yksilöiden ero tietyn ominaisuuden suhteen
esitetään usein ikään kuin yhden ja saman
yksilön kokemana muutoksena:
Puut lyhenevät, kun ajat pohjoiseen päin.
Firman kesätyöntekijät ovat vuosi vuodelta nuorempia.
Maisema muuttuu yhä kuivemmaksi, kun jatkamme
Yabellon kautta Konsoon.
Ollinkangas, Riikka 2005: Farkut kapenee punteista ja
vyötärö nousee ylemmäs. Subjektin roolitulkinta suomen
kielessä. Pro gradu. Suomen kieli, Turun yliopisto.
Lopuksi
• Kognitiivinen kielitiede tarjoaa joustavia,
ihmislähtöisiä näkökulmia kieleen.
• Kognitiivinen kielitiede on tällä hetkellä
yksi eniten käytetyistä metodeista suomen
kieliopin tutkimuksessa.
• Kognitiivinen kielitiede tarjoaa runsaasti
mahdollisuuksia ja näkökulmia suomen
kielen opinnäytteen tekijälle.
Epätäydellisyyden monet kasvot
– piilosilla partitiivin kanssa
Tuomas Huumo
Tarton yliopisto
[email protected]
1. Partitiivi ja epätäydellisyys
• Suomen objektisääntöjen mukaan
partitiiviobjektia käytetään kolmessa
tapauksessa:
– Kun lause on sisällöltään kielteinen
– Kun lauseen aspekti on rajaamaton
– Kun objektin tarkoite on avokvantifioitu
 Kaikissa tapauksissa on kysymys tilanteen
jonkinlaisesta epätäydellisyydestä.
• Monien kielioppiesitysten mukaan
partitiivin ehdot ovat keskenään
hierarkkisessa suhteessa siten, että kielto
on niistä vahvin, aspekti toiseksi vahvin ja
kvantiteetti heikoin (mm. Vilkuna 2000, ISK
2004, Chesterman 1991).
• Totaaliobjektin “käyttölupa” heltiää vasta
kun on vältetty kaikki “partitiiviansat” (lause
ei ole kielteinen, aspekti ei ole rajattu,
objektin kvantiteetti ei ole avoin).
• Objektin sijanvaihtelun prototyyppinä
voinee pitää teelistä, vaiheittain kohti
päätepistettään etenevää tilannetta.
• Objektin tarkoite voi olla tilanteessa
kokonaisuutena mukana alusta loppuun,
jolloin teelisyys johtuu tilanteen omasta
luonteesta (Vein kirjeen postiin) tai
osallistua siihen inkrementaalisesti eli
vaiheittain, jolloin tilanne päättyy, kun
toiminta on kohdannut koko tarkoitetta
(Luin kirjan).
T=R
T=R
LM
T=R
LM
LM
TR
TR
TR
T
Kuvio 1. Tyyppi Vein kirjeen postiin. T = termination, R = result.
Jos T = R saavutetaan, käytä totaaliobjektia. Jos ei, käytä partitiivia.
T=R
T=R
T=R
LM
LM
LM
TR
TR
TR
Kuvio 2. Tyyppi Luin kirjan. Jos T = R saavutetaan (kun verbin ilmaisema
tapahtuminen on kohdannut koko objektin tarkoitetta), käytä totaaliobjektia.
Jos ei, käytä partitiivia.
2. Monenko partitiivin taakse
totaaliobjekti on kätketty?
1. Onko lause sisällöltään kielteinen?
“On” => käytä partitiivia,
“Ei” => etene kohtaan 2.
2. Onko lauseen aspekti rajaamaton?
“On” => käytä partitiivia,
“Ei” => etene kohtaan 3.
3. Onko objekti tarkoitteeltaan avokvantifioitu?
“On” => käytä partitiivia,
“Ei” => käytä totaaliobjektia
3. Lisää ansoja!
• Kartta on epätarkka eikä mainitse kaikia ansoja,
jotka partitiivilabyrintin sokkeloissa vaanivat.
• Miksi lauseissa Vilkaisin häntä tai Potkaisin
palloa on partitiiviobjekti? Ne ovat
myöntölauseita, niiden aspekti on rajattu,
objektin kvantiteetti on sulkeinen.
• Miksi lauseissa Tiedän asian, Tunnen hänet ja
Pidän oven kiinni on totaaliobjekti? Ne ovat
aspektiltaan rajaamattomia lauseita, ja niiden
objektin kvantiteetti on sulkeinen.
• “Rajaamaton aspekti” kattaa hyvin erilaisia
asioita:
– Progressiivinen aspekti; käynnissä oleva tilanne,
jonka oma luonne voi olla teelinen (Vein kirjettä postiin
kun alkoi sataa) tai ateelinen (Katselin pihalla kuuta).
– Luonteeltaan teelinen tilanne keskeytyy ennen kuin
päätepiste on saavutettu (Luin kirjaa ja nukahdin).
– Luonteeltaan ateelinen tilanne keskeytyy (Katselin
kuuta ja menin sisään).
– Irresultatiivinen tilanne etenee päätepisteeseensä
(Tönäisin tungoksessa vahingossa jotakuta).
• Etenkin irresultatiivisuuden tapauksessa puhe
rajaamattomuudesta on harhaanjohtavaa, sillä
tilanne on edennyt siihen päätepisteeseen, joka
sillä on.
• Irresultatiivisuudessa kysymys on
päätepisteeseensä edenneen tilanteen
lopputuloksen arvioinnista: tapahtuuko
olennainen muutos vai ei?
• Useiden punktuaalisten irresultatiiviverbien
yhteydessä partitiiviobjekti ymmärretään aina
lopputuloksen luonnetta kuvaavaksi: Tönäisin
häntä, Vilkaisin taulua, Potkaisin palloa.
R
LM
T
R
T
LM
TR
TR
Kuvio 3. Tyyppi Tapoin kärpäsen. Jos vain T muttei R:ää saavutetaan,
käytä partitiivia. Jos sekä T että R saavutetaan, käytä totaaliobjektia.
• Toisinaan partitiivi voi saada
punktuaalisen verbin yhteydessä myös
prospektiivisen merkityksen: tilanne
etenee kohti (projisoitua) resultatiivista
huipentumaansa, esim. Ostan täällä juuri
Pekalta autoa, Tapoin juuri kärpästä kun
puhelin soi.
• Esimerkiksi ampua-verbi sallii
partitiiviobjektille sekä prospektiivisen että
irresultatiivisen tulkinnan: Metsästäjä
ampui lintua (‘oli ampumaisillaan’ vs.
‘ampui muttei tappanut’).
• Toisinaan irresultatiivinen partitiiviobjekti
ilmaisee tilanteen lopputuloksen
käsitteistämistä skalaariseksi, kun
vastaava totaaliobjekti ilmaisee
lopputuloksen absoluuttista käsitteistystä
(Leino 1991): Lyhensin lahjetta (‘tein
lahkeesta jonkin verran lyhyemmän’) vs.
Lyhensin lahkeen (‘tein lahkeesta lyhyen’);
Suurensin valokuvaa ~ valokuvan,
Lämmitin huonetta ~ huoneen.
4. Piilosleikin säännöt: mitä partitiivi
kätkee?
• Monifunktioinen partitiivi paitsi paljastaa
jotakin myös kätkee monenlaisia seikkoja.
• Ilmaistessaan hierarkiassa ylempää
funktiota partitiivi tekee lauseesta usein
monitulkintaisen alempien funktioiden
suhteen (elleivät muut seikat eliminoi
tiettyjä tulkintamahdollisuuksia).
• Esim. progressiivisuus kätkee helposti
objektin tarkoitteen kvantiteetin.
Progressiivisesti tulkittu Söin rypäleitä (‘olin
juuri syömässä’) ei kerro, onko rypäleiden
kokonaismäärä avoin vai sulkeinen.
• Vasta kun progressiivisesta tulkinnasta
luovutaan, partitiivi vapautuu ilmaisemaan
avokvantifikaatiota: Söin rypäleitä ja menin
ulos.
• Ääritapaus on Terho Itkosen (1976)
esimerkki En tervannut suksia.
• Kiellon partitiivi kätkee tässä sekä
aspektin että kvantiteetin: olisiko
myöntölauseessa progressiivinen aspekti,
olisiko objektin tarkoitteen kvantiteetti
avoin?
• Asia saadaan vielä mutkikkaammaksi, jos
lauseeseen otetaan verbi, joka vaihtelee
resultatiivisuuden suhteen: En lyhentänyt
lahkeita.
Progressiiviset tulkinnat:
1) En ollut parhaillani resultatiivisesti
lyhentämässä epämääräistä lahkeiden
paljoutta.
2) En ollut parhaillani irresultatiivisesti
lyhentämässä epämääräistä lahkeiden
paljoutta.
3) En ollut parhaillani resultatiivisesti
lyhentämässä määräistä lahkeiden
paljoutta, joka koostuu yksien housujen
kahdesta lahkeesta.
4) En ollut parhaillani irresultatiivisesti
lyhentämässä määräistä lahkeiden paljoutta,
joka koostuu yksien housujen kahdesta
lahkeesta.
5) En ollut parhaillani resultatiivisesti
lyhentämässä määräistä lahkeiden paljoutta,
joka koostuu useiden housujen lahkeista.
6) En ollut parhaillani irresultatiivisesti
lyhentämässä määräistä lahkeiden paljoutta,
joka koostuu useiden housujen lahkeista.
Päättyneen tilanteen tulkinnat:
7) En suorittanut loppuun lahkeiden
epämääräisen paljouden resultatiivista
lyhentämistä.
8) En suorittanut loppuun lahkeiden
epämääräisen paljouden irresultatiivista
lyhentämistä.
9) En suorittanut loppuun lahkeiden
määräisen, yksien housujen kahdesta
lahkeesta koostuvan paljouden
resultatiivista lyhentämistä.
10) En suorittanut loppuun lahkeiden määräisen,
yksien housujen kahdesta lahkeesta
koostuvan paljouden irresultatiivista
lyhentämistä.
11) En suorittanut loppuun lahkeiden määräisen,
useiden housujen lahkeista koostuvan
paljouden resultatiivista lyhentämistä.
12) En suorittanut loppuun lahkeiden määräisen,
useiden housujen lahkeista koostuvan
paljouden irresultatiivista lyhentämistä.
5. Uusi yritys
Lauseessa Lyhensitkö lahkeita? partitiivi voi
ilmaista
a) epäilystä (kielteisyyttä, vrt. Ostitko sitä autoa?),
b) progressiivisuutta (‘olitko juuri
lyhentämässä?’),
c) keskeneräisyyttä (‘lyhensitkö osan jostain
lahkeiden paljoudesta’)
d) avokvantiteettia (‘lyhensitkö epämääräisen
määrän lahkeita?’) tai
e) irresultatiivisuutta (‘lyhensitkö lahkeita
irresultatiivisessa mielessä?’).
6. OSMAn paljastukset:
•
•
•
•
Lyhensin lahkeita tunnin. [PROG]
Lyhensin lahkeita 10 kappaletta. [KVANT]
Lyhensin lahkeita 5 senttiä. [IRRES]
Korkeampaa funktiota edustava partitiivi
kätkee kaiken hierarkkisesti alemman
informaation (ellei leksikaalinen
semantiikka tai konteksti paljasta sitä).
Siis: Mitä ilmaisee ja mitä kätkee partitiivi
lauseessa Lyhensitkö lahkeita?
KIELTO
+
-
PROG
?
+
-
KVANT
?
?
+
-
IRRES
?
PAR
?
PAR
?
PAR
+
PAR
TOT
7. Partitiivi venyy ja paukkuu…
• Kaiken tämän lisäksi partitiivi voidaan ymmärtää
myös jatkuvasti vallitsevaa irresultatiivisuutta tai
jatkuvasti avointa kvantiteettia ilmaisevaksi.
• Tällöin partitiivin oppositio totaaliobjektiin
nähden ei perustu siihen, saavuttaako tilanne
lopulta päätepisteensä vai ei, vaan tilanteen
jatkuvana vallitsevaan täydellisyyteen /
epätäydellisyyteen joko kvantiteetin tai
resultatiivisuuden suhteen.
• Esim. Hammastahna estää reikiintymistä
vs. Hammastahna estää reikiintymisen.
• Opposition perustana ei ole tilanteen
lopussa saavutettava täyttyminen tai sen
täyttymättömuus (kuten esim. tyypissä
Rakensin taloa ~ talon) vaan jatkuvasti
vallitseva täydellisyys vs. epätäydellisyys.
Totaaliobjekti takaa ettei reikiä synny
tilanteen missään vaiheessa, partitiivi ei.
Partitiivi kertoo vain sen, että tahna toimii
reikiintymistä vastaan.
LM
R
TR
Kuvio 4. Tyyppi Hammastahna estää reikiintymisen. Jos LM
“jatkuvasti saavuttaa” R:n (ja pysyy R:ssä) TR:n toiminnan ansiosta ja huolimatta
Mahdollisten vastavoimien vaikutuksesta, käytä totaaliobjektia. Jos tällaista
jatkuvaa resultatiivisuutta ei saavuteta, käytä partitiivia.
• Kvantiteetin suhteen samanlainen
jatkuvasti vallitseva oppositio esiintyy
lauseissa Olen jo pitkään ostanut sähköä
tältä yhtiöltä ~ Olen jo pitkään ostanut
sähkön tältä yhtiöltä.
• Totaaliobjekti kertoo, että jatkuvasti kaikki
käytetty sähkö on ostettu kyseiseltä
yhteiöltä (muualta ei ole ostettu), partitiivi
vain sen, että sähköä on ylipäätään
ostettu, mutta sitä on voitu ostaa
muualtakin.
R
Tot
TR
Kuvio 5. Tyyppi Olen jo pitkään ostanut sähkön tältä yhtiöltä. Jos
jatkuvasti kaikki LM-aines saavuttaa R:n TR:n toiminnan
vaikutuksesta, käytä totaaliobjektia. (Tot = totaalinen kvantiteetti). Jos
totaalisuuden merkitys puuttuu, käytä partitiivia.
8. Loppuihmetelmiä
• Miten tämän kaiken voisi kiteyttää
yksinkertaiseksi ja toimivaksi säännöksi
esim. S2-opetusta varten?
• Vaikka tulkintoja on paljon, konteksti ja
käyttötilanne kuitenkin yleensä kertovat,
mitä on tarkoitettu.
• Kielenkäyttäjä ei varmasti käy läpi
mielessään kaikkia
tulkintamahdollisuuksia.
• Jotkin erikoistulkinnat ovat luontevampia
kuin toiset.
• Puhuja saattaa lisätä lauseeseen muita
elementtejä, jotka tarkentavat partitiivin
tulkintaa.
– Esim. olla tekemässä –progressiivirakenne
– Erilaiset adverbiaalit: esim. osmat (esimerkit
edellä), hetkellisyyttä ilmaiseva juuri tai
käynnissä olemista ilmaiseva parhaillaan.
Miten suomen kieli käsitteistää
aistihavainnon?
Kognitiivinen näkökulma
Tuomas Huumo
Tarton yliopisto
[email protected]
Fiktiivinen liike
• Staattisen tilanteen dynaaminen
käsitteistäminen: ihmisen kognitiivinen
taipumus dynaamiseen käsitteistykseen
(Talmy 2000)
• Merkitykseltään dynaamisten (muutosta
ilmaisevien) kielenainesten käyttö
kuvattaessa staattista tilannetta, jossa
muutosta ei esiinny.
• Esim. liikeverbit ja muunlaiset muutosta
ilmaisevat verbit, suuntaiset
paikanilmaukset (paikallissijat ja
adpositiot).
• Tunnetuin esimerkki pitkänomaisen olion
staattisen sijainnin kuvaaminen
suuntaisesti: Ykköstie menee Helsingistä
Turkuun, Tuo sähkölinja tulee Venäjältä,
Antarktiksen niemimaa kurottaa mantereen
luoteisosasta kohti pohjoista.
• Suuntaisuus on tällöin käsitteistäjän
valitsemaa ja sitä voidaan vaihtaa ilman,
että itse kielenulkoinen tarkoitetilanne
muuttuisi. Aidon (faktiivisen) liikkeen
ilmauksissa suunnan vaihtaminen
edellyttää myös tarkoitetilanteen
vaihtumista:
Tie menee Turusta Helsinkiin.
Tie menee Helsingistä Turkuun.
Bussi menee Turusta Helsinkiin.
Bussi menee Helsingistä Turkuun.
Aistihavainto ja fiktiivisyys
• Talmy (2000) tarkastelee myös aistihavaintoja
kuvaavia lauseita, joissa havaitsijan tai
havaittavan paikkaa ilmaistaan suuntaisella
elementillä vaikka tilanteessa kumpikaan ei
liikkuisi.
• Ainakin näköhavainnossa fiktiivinen
dynaamisuus on mukana: The enemy can see
us from where they’re positioned. I can smell
him all the way from where I’m standing.
Aistihavainto voidaan käsitteistää
kahdessa suunnassa:
• Havaintoon liittyvä fiktiivinen liike voi
suuntautua joko havaitsijasta havaittavaan
päin tai havaittavasta havaitsijaan päin.
• Fiktiiviseksi liikkujaksi voidaan ajatella
havaitsijan lähettämä fiktiivinen
“aistihavaintosignaali”, joka etenee
havaitsijasta havaittavaan kohteeseen
päin, tai jonkinlainen havainnon sisältö,
joka etenee havaittavasta havaitsijaan
päin.
• Seuraavaksi tarkastellaan suomen
aistihavaintoverbejä siltä kannalta, millaista
fiktiivistä liikettä ne pystyvät ilmaisemaan.
• Tarkastelun pääkohteina etäaistit näkö,
kuulo ja haju, jotka sallivat havaitsijan ja
havaittavan välille suhteellisen suuren
etäisyyden (ja siten näiden sijainnin eri
lokaatioissa).
• Lähiaistit tunto ja maku edellyttävät suoraa
kontaktia, joten niiden yhteydessä
suuntaisuus ei ole yhtä vahvasti esillä.
Suomen aistihavaintoverbien
perussysteemi
• Suomen perusaistihavaintoverbien kesken
vallitsee melko selvä kolmijako, jossa kutakin
aistialuetta varten on kolme verbiä: kaksi
transitiivista ja yksi intransitiivinen.
• Transitiiviset verbit jakautuvat edelleen
agentiivisiin havainnointiverbeihin ja
epäagentiivisiin havaintoverbeihin.
• Transitiiviset aistihavaintoverbit koodaavat
havaitsijaa subjektilla ja havaittavaa objektilla.
• Intransitiiviset havaittavuusverbit taas
ilmaisevat yleistä aistilla havaittavuutta ja
koodaavat havainnon kohteen subjektilla;
havaitsija on implisiittinen ja geneerinen ja
jää argumenttirakenteen ulkopuolelle.
Näkö
Kuulo
Haju
Maku
Tunto
TRANSITIIVISET
AG
EI-AG
INTRANSIT.
katsoa
nähdä
kuunnella kuulla
haistella haistaa
maistella maistaa
tunnustella tuntea
näkyä
kuulua
haista
maistua
tuntua
• Lisäksi aistihavaintoja ilmaisevat muutkin
verbit; etenkin agentiivista
näköhavainnointia koodaavat monenlaiset
deskriptiiviverbit (tuijottaa, töllöttää,
mulkoilla…)
• Kaikilta osin jako ei ole täysin
symmetrinen: havaintoverbit maistaa ja
haistaa voivat saada myös agentiivisen
tulkinnan, joka riippuu mm. objektin
sijasta: Haistoin ruusun (epäag.) vs.
Haistoin ruusua (ag.)
Aistihavaintotilanteen osallistujat
• Aistihavainnossa on mukana kaksi osallistujaa:
havaitsija ja havaittava.
• Havaitsijan on oltava elollinen, aistimukseen
kykenevä olento.
• Havainnon kohteen luonne voi vaihdella
suuresti: konkreettinen olio (Näin koiran, Kuulin
roska-auton), säteily tai signaali (Näin valoa,
Kuulin murinaa) abstrakti tajunnansisältö (Näin
uutiset, Kuulin suruviestin), kokonainen tilanne
(Näin koirien tappelun, Kuulin heidän riitansa).
• Monilla aistialueilla on myös erityinen,
merkitykseltään skemaattinen subatantiivi,
joka kuvaa periaatteessa mitä hyvänsä
kyseisen aistialueen signaalia: ääni, haju,
maku.
• Näkö- tai tuntoaistimusta varten tällaista
substantiivia ei ole.
• Voidaan myös kysyä, onko aistihavaintoon
liittyvä liike ylipäänsä fiktiivistä: valo,
ääniaallot, kaasujen liike ilmassa?
• Talmy pitää ainakin näköhavaintoon
liittyvää suuntaisuutta fiktiivisenä siitä
huolimatta, että fysikaalisessa mielessä
siihen voi liittyä valon liikettä: ihminen ei
kuitenkaan pysty havaitsemaan tätä liikettä,
joten havainnon ja (aina “kansanihmisen”
maailmankuvaa heijastavan) kielen
kannalta tilanne on staattinen.
• Sen sijaan äänen tai kaasun liike voidaan
havaita, mm. kaikuilmiöt, ajan kuluminen
erilaisten hajujen levitessä.
• Sitä vastoin havaitsijasta havaittavaan päin
kulkevaksi ajateltu signaali lienee aina
fiktiivinen.
• Seuraavaksi tarkastellaan aistihavaintojen
suuntaisuutta suomessa kunkin verbin
kannalta erikseen havaitsijan ja
havaittavan paikkaa kuvaavissa
paikanilmauksissa.
Näköhavainnon ilmaukset: nähdä
• Nähdä-verbin yhteydessä havaitsijan
paikkaa kuvattaneen yleensä erosijalla,
joskin tulosijakin on mahdollinen:
Näen paraatin parvekkeeltani ~
parvekkeelleni.
Näen Liisan hyvin täältä ~ tänne.
• Erosija on selvästi neutraali tapa kuvata
havaitsijan paikkaa, tulosijaan liittyy
implikaatioita näköväylän
esteettömyydestä tai havainnon
onnistumisesta etäisyydestä huolimatta:
Näin tahran yli kymmenen metrin päähän.
Näin tappelun yli kilometrin päästä ~
päähän.
• Havaittavan paikkaa taas kuvaa
luontevimmin staattinen olosija (ei implikoi
fiktiivistä liikettä): Näin linnun puussa. Näin
pihalla tappelun.
• Tämä aiheuttaa joskus epäselvyyttä, sillä
olosijaisen ilmauksen voidaan ymmärtää
kuvaavan myös näyttämöä, jossa
molemmat osallistujat sijaitsevat.
• Mikäli havainnon kohteena on signaali tai
tajunnansisältö, sen paikkaa voidaan
ilmaista luontevammin myös erosijalla:
• Esim. Näin mereltä laivan valot; Näin
televisiosta uutiset.
• Seuraavalla minimiparilla merkitysero
selkiintyy edelleen: Näin numerosi
luettelossa ‘näin, että se on luettelossa
eikä esim. salainen’ ~ Näin numerosi
luettelosta ‘sain tiedon numerostasi’; Näin
televisiossa Krissen ‘henkilön’ ~ Näin
televisiosta Krissen ‘ohjelman’.
• Erosijan käyttöön liittyy siis implikaatio
tajunnansisällön liikkeestä.
• Myös edellä havaitsijan paikkaa kuvaavan
tulosijan yhteydessä havaittu implikaatio
havainnon onnistumisesta tai
havaintoväylän esteettömyydestä liittyy
joskus myös havaittavan paikkaa kuvaaviin
erisijailmauksiin: Näin hänet verhon takana
‘huomasin, että hän sijaitsee kyseisessä
paikassa’ ~ Näin hänet verhon takaa
‘pystyin näkemään verhosta huolimatta’.
• Jos havainnon kohdetta ei mainita
(lauseessa ei ole objektia), voidaan
havainnon yleistä suuntaa kuvata
tulosijalla: Näen ikkunastani järvelle.
• Yhteenveto: suunta havaitsijasta
havaittavaan päin on neutraali valinta
silloin, kun havainto kohdituu
konkreettiseen kohteeseen.
• Suunta havaittavasta havaitsijaan päin
implikoi esim. havaintoväylän
esteettömyyttä tai havaintoon liittyvää
tajunnansisällön liikettä.
Näköhavainnon ilmaukset: katsoa
• Agentiivinen katsoa-verbi edellyttää
havaitsijan paikkaa kuvattaessa yleensä
erosijaa: Katsoin paraatia parvekkeeltani
~ ?parvekkeelleni.
• Verbin agentiivisuus tuntuu suosivan
käsitteistystä, jossa havaitsija lähettää
liikkeelle fiktiivisen aistihavaintosignaalin.
• Jos ‘katsominen’ ymmärretään
pikemminkin havaitsijan sisäiseksi
toiminnaksi kuin vuorovaikutukseksi,
voidaan käyttää myös staattista olosijaa:
Isä katsoi sohvalla ~ sohvalta televisiota.
vs. Isä katsoi sohvalta vihaisesti
huoneeseen astunutta imurikauppiasta.
• Havaittavan paikkaa voidaan kuvata
olosijailmauksella, mutta se ymmärretään
helposti joko näyttämöilmaukseksi tai
objekti-NP:n osaksi: Katsoin lapsia
leikkikentällä (vrt. Näin lapsia
leikkikentällä).
• Ero: ‘katsominen’ on näköaistin
kohdentamista olioon, jonka läsnäolosta
havaitsija jo on tietoinen, ‘näkeminen’ taas
voi olla uuden tarkoitteen havaitsemista:
‘näin että leikkikentällä oli lapsia’.
• Kun havainnon kohteena on
tajunnansisältö, sen paikkaa kuvataan
luontevimmin erosijalla samaan tapaan
kuin edellä nähdä-verbin yhteydessä:
Katsoin televisiosta uutiset ~ Krissen.
Katsoin numerosi puhelinluettelosta.
• Huom. Objektin sija ilmaisee myös, että
tilanne johtaa lopputulokseen: partitiivin
sijasta totaaliobjekti. Tällainen ‘katsominen’
siis ei ole aspektityypiltään aktiviteetti vaan
teko.
• Jos havaittavaa ei ole spesifioitu ja objekti
puuttuu, voidaan havainnon suuntaa
ilmaista tulosijalla samaan tapaan kuin
edellä nähdä-verbin yhteydessä: Katsoin
järvelle.
• Myös erosija on objektittomassa
rakenteessa mahdollinen, jos ilmaistaan
‘etsimistä’: Katsoitko jo komerosta?
Näköhavainnon ilmaukset: näkyä
• Vaikka näkyä-verbi ei koodaakaan
havaitsijaa argumentikseen ja havaitsija
ymmärretään geneeriseksi, voidaan
havaitsijan paikkaa silti ilmaista
paikanilmauksilla: Laiva näkyi rannalta ~
rannalle. Paraati näkyy parvekkeeltani ~
parvekkeelleni.
• Tällöin nähdä-verbin yhteydessä havaittu
erosijan tuntomerkittömyys tulosijaan
nähden katoaa.
• Havaittavan sijaintia voidaan nytkin
ilmaista niin olo- kuin erosijalla: Patsas
näkyy kukkulalla ~ kukkulalta.
• Jos havaittava on tajunnansisältö, erosija
on nytkin luontevin vaihtoehto: Taulukosta
näkyvät kaikkien junien lähtöajat.
Näköhavainnon ilmaukset:
yhteenvetoa
• Agentiivisuus (katsoa) suosii vahvasti
suuntaisuutta havaitsija => havaittava.
Havaitsijan agentiivinen rooli siis heijastuu
myös fiktiivisen liikkeen suunnassa.
• Suunta havaittava => havaitsija on
ensisijaisin havaittavuusverbin näkyä
yhteydessä: havaitsijan geneerisyys ja
koodaamatta jättäminen heikentävät sen
asemaa fiktiivisen energiavirran lähteenä.
• Havaintoon liittyvä tajunnansisällön liike
(informaation saaminen tms.) suosii
suuntaisuutta havaittava => havaitsija
kaikkien näköverbien yhteydessä.
• Havaittava => havaitsija on luonteva
myös silloin, kun korostetaan näköväylän
esteettömyyttä, osallistujien välistä
etäisyyttä tai havaitsijan kykyä tehdä
näköhavainto.
Kuulo- ja hajuhavainnon ilmaukset:
kuulla ja haistaa
• Kaksi muuta etäaistimustyyppiä rinnakkain
käsiteltävinä.
• Kuulo- ja hajuaistimuksiin liittyy
näköaistimuksia vahvemmin signaalien
liike: havainnon kohteena voidaan
yleensä esittää joko konkreettinen olio tai
sen lähettämä signaali: Kuulin traktorin ~
traktorin mörinän; Haistoin roskapöntön ~
roskapöntön hajun.
• Epäagentiiviset transitiiviset havaintoverbit
kuulla ja haistaa sallivat yleensä havaitsijan
paikan ilmaisemisen joko tulo- tai erosijalla,
joiden välillä ei tuntuisi olevan
tuntomerkkisyyseroa.
• Tämä ei riipu myöskään siitä, onko havainnon
kohteena konkreettinen olio vai sen lähettämä
signaali: Kuulin naapureiden riidan
makuuhuoneestani ~ makuuhuoneeseeni;
Haistoin seinän takana mätänevän hiirenraadon
vuoteestani ~ vuoteeseeni.
• Erona on kuitenkin se, että erosija on usein
kaksitulkintainen, sillä sen voitaisiin ymmärtää
ilmaisevan myös havaittavan paikkaa:
• Kuulen radion huoneestani (onko
huoneessa puhuja vai radio?) vs. Kuulen
radion huoneeseeni.
• Havaittavan paikkaa ilmaistaankin näiden
verbien yhteydessä luontevimmin
erosijalla: Kuulin pihalta lasten ääniä;
Haistoin komerosta mädäntyneen kalan.
• Olosija hahmottuisi helposti näyttämöksi:
Kuulin pihalla lasten ääniä (olin itsekin
pihalla).
• Jos havainto ymmärretään
eksistentiaalisesti ‘kohteen olemassaolon
huomaamiseksi’, olosija on luonteva myös
siinä tulkinnassa, että se ilmaisee pelkän
kohteen sijaintia: Haistoin komerossa
hiirenraadon ‘että komerossa oli
hiirenraato’; Kuulin hänen äänessään
nasaalisuutta.
• Elatiivi voidaan tällöin joskus ymmärtää
myös väylämäisessä merkityksessä (vrt.
Varas tuli ikkunasta): Kuulin sävellyksessä
~ sävellyksestä säveltäjän ahdistuksen.
• Tässä: sävellyksessä ‘ahdistus oli osa
sävellystä’, sävellyksestä ‘sävellyksen
“läpi” kuuluu säveltäjän ahdistus’.
• Erosijalla on toisinaan myös
samantapaista aistihavainnon
onnistumisen tai aistimiskyvyn
implikaatiota kuin edellä nähdä-verbin
yhteydessä: Huumekoira haistoi
matkalaukusta heroiinin ‘pystyi
haistamaan’.
Kuulo- ja hajuhavainnon ilmaukset:
kuunnella ja haistella
• Agentiiviset verbit kuunnella ja haistella
suosivat katsoa-verbin tavoin erosijaa
havaitsijan paikan koodauksessa, mutta
myös olosija on usein mahdollinen:
Pormestari kuunteli puhujaa aitiostaan ~
aitiossaan. Pikkulapsi haisteli
epäluuloisena ruokia syöttötuolistaan ~
syöttötuolissaan.
• Ainakin kuunnella-verbin yhteydessä jopa
tulosija on joskus mahdollinen: Urheilija
kuunteli tulokset takahuoneeseen
(esimerkki Krista Ojutkankaalta).
• Havaittavan paikkaa ilmaistaan näiden
verbien yhteydessä vahvasti erosijalla
riippumatta siitä, onko havaittava
konkreettinen olio vai tajunnansisältö:
Huumekoira haisteli laukusta heroiinia, Isä
haisteli pojan hengityksestä tupakkaa,
Kuuntelin radiosta Hannu Taanilaa,
Kuuntelin välikatosta hiirten rapinaa.
Kuulo- ja hajuhavainnon ilmaukset:
kuulua ja haista
• Intransitiiviset havaittavuusverbit kuulua ja haista
muistuttavat merkitykseltään näkyä-verbiä ja
jättävät havaitsijan geneeriseksi.
• Niiden yhteydessä implisiittiseksi jäävän
havaitsijan paikkaa ilmaistaan lähinnä tulosijalla,
koska erosija hahmotetaan vieläkin vahvemmin
havaittavan kohteen ilmaukseksi kuin edellä
kuulla ja haistaa-verbien yhteydessä.
• Radio kuuluu huoneeseeni. Liikenne
kuuluu makuuhuoneeseen. Roskapönttö
haisee olohuoneeseen (asti).
• Esim. Radio kuuluu huoneestani
ymmärrettäisiin niin, että radio sijaitsee
huoneessa.
• Havaittavan paikan ilmauksena siis erosija
on näiden verbien yhteydessä ensisijainen;
lisäksi voidaan käyttää olosijaa, jolloin
tulkintana kuitenkin usein on näyttämö
(‘haju / ääni on havaittavissa paikassa X’).
• Esim. Hiirenraato haisi komerosta ~
komerossa. Musiikki kuului olohuoneesta ~
olohuoneessa. Rekat kuuluvat valtatieltä
asti.
Kuulo- ja hajuhavainnon ilmaukset:
yhteenvetoa
• Kuulo- ja hajuhavaintoon liittyy
näköhavaintoa selvemmin signaalin (ääni,
haju) liike havaittavasta havaitsijaan päin.
Tämä vaikuttaa siten, että suuntaisuus
havaittava => havaitsija on näitä
aistimuksia kuvaavien verbien yhteydessä
monella tapaa vahvempi kuin
näköhavaintoilmauksissa.
• Verbien väliset erot ovat kuitenkin
samantapaiset kuin näköaistimsuten
ilmauksissa: agentiiviset havainnointiverbit
suosivat suuntaisuutta havaitsija => havaittava
vahvemmin kuin muut.
• Havaintoverbit ja etenkin havaittavuusverbit taas
suosivat suuntaisuutta havaittava => havaitsija.
• Kuulo- ja hajuaistimusten yhteydessä tilanne
käsitteistetään siis eri tavalla kuin
näköaistimusten yhteydessä: ärsykesignaalin
asema on vahvempi.
• Kuulo- ja hajuaistimuksiin liittyvät signaalit myös
hahmotetaan helpommin niin, että ne täyttävät
jonkin tilan tai väylän kokonaisuudessaan
eivätkä liiku tilan läpi yhtä “sukkelasti” kuin
näköhavaintosignaalit.
• Tästä syystä esimerkeissä on usein tarpeen
käyttää terminatiivisia asti- tai saakka –
partikkeleja, jotka korostavat väylällä sijaitsevan
ilmiön jatkumoluonnetta (Päiviö 2007), ts. sitä,
että haju- tai ääni-ilmiön aistittavuus täyttää
koko väylän ja ulottuu ilmaistuun lokaliteettiin
saakka.
Päätelmiä
• Suomen aistihavaintoilmaukset sisältävät
runsaasti fiktiivistä liikettä.
• Liikkeen suuntaa määrääviä tekijöitä ovat mm.
havaitsijan agentiivisuus sekä se, liittyykö
havaintoon tajunnansisällön liikettä.
• Kuulo- ja hajuaistimusten ilmaukset suosivat
näköaistimusten ilmauksia vahvemmin
suuntaisuutta havaittava => havaitsija.
Grammit suomen kieliopissa
Suomen monifunktioisista
kieliopillisista sanoista
Tuomas Huumo
Tarton yliopisto
[email protected]
1. Grammien keskeiset
tehtävät ja asema suomen
kieliopissa
• Grammit ovat funktioltaan vaihtelevia
kieliopillisia sanoja, joiden tehtävä on ilmaista
erilaisia (perustapauksessa spatiaalisia)
suhteita (Svorou 1993: 31, 2002: 124).
• Grammien tehtävät vaihtelevat tiiviisti verbiin
liittyvän partikkelin, itsenäisen partikkelin,
adverbin ja NP-seuralaisen kera esiintyvän
adposition välillä:
1) Verbipartikkelina: Annoin hänet
ilmi, Kävin kirjan läpi.
2) Itsenäisenä adverbina: En
päässyt läpi; Onko radio päällä?
3) Adpositiona: Juoksin
pensasaidan läpi; Radio on
pöydän päällä.
Verbipartikkeli, adverbi,
partikkeli, adpositio…?
• ISK:n määritelmien mukaan…
– Verbipartikkeleiksi kutsutaan verbin kanssa
idiomaattisen predikaatin muodostavia partikkeleita,
esim. ottaa vastaan, antaa ilmi, käydä läpi.
– Adverbi on sanaluokkanimitys taipumattomille tai
vajaasti taipuville sanoille, jotka ilmaisevat tilanteen
erilaisia puitteita ja suhteita kuten aikaa (eilen,
myöhemmin, kauan, usein, kahdesti), paikkaa
(lähellä, kauas, eteenpäin), tilaa (hämillään,
puuduksissa), tapaa (nopeasti, hyvin) tai määrää
(vähän, liikaa, täynnä). Adverbi muodostaa
lauseessa adverbilausekkeen.
– Partikkeli on sanaluokkanimitys
taipumattomille sanoille, jotka eivät
saa määritteitä eivätkä itse toimi
määritteinä, esim. jopa, ihan, no, joo,
eiku. Partikkelit esiintyvät tyypillisesti
lauseessa tai muussa lausumassa
liitynnäisinä tai muodostavat yksinään
koko lausuman.
– Adpositio on yhteinen sanaluokkanimitys
postpositioille ja prepositioille. Adpositiot
ovat taipumattomia tai vajaasti taipuvia
sanoja, jotka ilmaisevat olion tai asian
suhdetta johonkin toiseen olioon tai asiaan
ja joilla on määräsijainen täydennys, esim.
Vierailin ystävän luona (postpositiolla
genetiivisijainen täydennys), Hän saapui
ennen keskiyötä (prepositiolla
partitiivisijainen täydennys).
• Käytännössä kategorioiden raja on
häilyvä, ja monia sanoja käytetään
useammassa kuin yhdessä
mainituista tehtävistä.
• Esim. adverbin ja adposition
keskeinen ero on täydennyksen
mukanaolo (adpositio) tai sen
puuttuminen (adverbi).
• Rajatapauksena ovat täydennysmäiset
seuralaiset, usein paikallissijaiset, joiden
suhde grammiin voidaan hahmottaa
kiinteämmäksi tai väljemmäksi: esim.
Pääsin metsän läpi ~ metsästä läpi ~
tentistä läpi.
• Joillain grammeilla pakollinen on juuri
muussa kuin kieliopillisessa sijassa
oleva seuralainen: johonkin~jostakin
asti.
• ISK:n esimerkki:
Adpositio
Adverbi
Hän oli lähellä voittoa.
Saavuin ennen muita.
Hän oli lähellä.
Ennen oli kaikki
toisin.
• Entä missä kulkee verbipartikkelin
ja vapaan adverbin raja (onko
sitä)?
– Merkityksen leksikaalistuneisuus (ei
osien summa): pitää yllä (‘pitää’ +
‘yllä’?)
– Mahdollisuus vaihteluun
prefiksiverbin kanssa: katsoa ylen ~
ylenkatsoa (vs.adverbitapaus päästä
läpi ~ *läpipäästä).
Grammit suomen kielen
tutkimuksessa
• Vanhastaan olleet tutkimuksessa
“kaksinkertaisesti periferiassa”:
– Syntaktisessa mielessä grammien
muodostamat rakenteet ovat adverbiaaleja
– Adverbiaaleihin kohdistuva kiinnostus on
ollut fennistiikassa vähäisempää ja
hajanaisempaa kuin lauseen
ydinargumentteihin (subjekti, objekti)
kohdistuva.
– Morfologiselta kannalta grammien muodostamat
rakenteet ovat analyyttisia, mutta suomi on haluttu
nähdä ennen kaikkea synteettisenä kielenä.
– Niinpä esim. spatiaalisten suhteiden
pääilmaisukeinoksi on katsottu paikallissijat, joiden
runsaudesta suomi on laajalti tunnettu.
– Jopa oikeakielisyyskannanotoissa analyyttista
(grammin varaan rakentuvaa) rakennetta on usein
pidetty ei-suositeltavana, vieraan kielen vaikutuksena,
ja tilalle on suositeltu synteettisiä
paikallissijailmauksia (esim. kautta-sanan
vieroksunta).
Grammien järjestelmä
suomen kieliopissa
• Juuri spatiaaliset suhteet kuuluvat niihin, jotka
lapsi omaksuu ensimmäisten joukossa.
• Perusmerkitykseltään spatiaaliset ilmaukset
leviävät tyypillisesti myös muihin,
abstraktimpiin merkitystehtäviin.
• Suomessa grammien järjestelmä muodostaa
paikallissijojen ohella toisen keskeisen tavan
kuvata spatiaalisia suhteita => sen huomiotta
jättäminen tutkimuksessa antaisi kiistatta
vajavaisen ja vääristyneen kuvan systeemistä.
• Viime aikoina (1990-l. alkaen)
kognitiivisen kielitieteen ja
kieliopillistumistutkimuksen nousu
fennistiikassa
– Johtanut kasvavan mielenkiinnon
kohdistumiseen grammeihin.
– Grammeja on tarkasteltu ennen
kaikkea suhteita ilmaisevina
elementteinä: tilanteen yhden
osallistujan (muuttuja) positio
suhteutetaan toiseen (kiintopiste).
• Kognitiivisen kieliopin (Langacker
1987, 1991, 2008) ajattelussa
grammit kuvaavat atemporaalista
relaatiota, joka voi olla
yksinkertainen (staattisen sijainnin
ilmauksissa) tai kompleksinen
(sijainnin muutosta kuvattaessa).
• Tässä suhteessa grammit ovat
samanlaisia kuin paikallissijat.
– Adpositiona toimivan grammin
kiintopistettä ilmaisee sen täydennys,
ja kiintopiste määrää, millaiseen
ulottuvuuteen kuvattu suhde sijoittuu.
– Muuttujaa koskeva hahmotus
vaihtelee vapaammin: muuttuja voi
olla tietyn yksittäisen NP:n tarkoite tai
laajempi tilannekokonaisuus.
– Muuttujaa koskeva tulkinta
noudattelee pääpiirteittäin Siron
(1964) tunnettua suhdesääntöä.
• Esim: Kirjat pöydän alla olivat
pölyisiä. Näin kissan pöydän alla.
Kissa söi hiirtä pöydän alla.
• Ensimmäisessä adpositiorakenne
on osa subjekti-NP:tä, toisessa
määrittää objektin tarkoitteen
sijaintia, kolmannessa ilmaisee
kokonaistilanteen näyttämön.
• Itsenäisenä adverbina (vailla NPseuralaista) toimiva grammi saattaa
implikoida kiintopisteen, joka voi olla
esimerkiksi deiktinen keskus: Kauppa
on lähellä (‘lähellä puhepaikkaa tai
muuten määräytyvää deiktistä
keskusta’), Vauva istui takana.
• Subjektiivisuus: käsitteistäjän
implisiittisen näkökulman mukaan
tuominen tilanteen kuvaukseen.
• Näin toimivat etenkin ne grammit,
joiden käyttö keskittyy adposition
tehtävään.
• Ensisijaisesti verbin määritteenä
(verbipartikkelina) toimivat grammit
implikoivat yleensä kiintopisteen, johon
verbin ilmaisema prosessi suhteutuu.
• Tällaisilla grammeilla on usein (laajassa
mielessä) aspektuaalisia tehtäviä:
täsmentävät verbin kuvaaman prosessin
vaihetta, esim. ilmaisevat sen loppuun
saattamista: Luin kirjan läpi; Maksa
pois nuo velkasi.
Grammien ja paikallissijojen
työnjaosta
• Suomessa grammien ja paikallissijojen
systeemit täydentävät toisiaan
spatiaalisten ja muiden suhteiden
ilmauksissa.
• Yleissääntö: paikallissijat ilmaisevat ns.
topologisia suhteita (Levinson,
Ojutkangas), grammit taas sijaintia
akseleilla.
• Akselit suhteuttavat muuttujan sijaintia
suhteessa kiintopisteeseen erilaisiin
koordinaattisysteemeihin, jotka
perustuvat osin kiintopisteenä toimivan
entiteetin omiin ominaisuuksiin, osin sen
ulkoisiin seikkoihin kuten käsitteistäjän
näkökulmaan tai ulkopuolisiin
maantieteellisiin suuntiin.
• Topologiset suhteet eivät perustu
akseleihin ja ovat riippumattomia
kiintopisteen koosta ja muodosta;
topologisia suhteita ovat mm. kontakti,
sisältyminen ja läheisyys.
• Perusakseleita (suomessa) ovat
vertikaalinen (ylhällä–alhalla),
frontaalinen (edessä–takana), ja
lateraalinen (vasen–oikea) akseli.
• Vertikaalinen akseli hahmottuu
ihmisen kanonisen pystyasennon
kautta ja on samansuuntainen
Maan vetovoiman (painovoiman)
määräämän akselin kanssa.
• Frontaalinen akseli hahmottuu
ihmisen ruumiin
epäsymmetrisyyden, ihmisen
liikkeen kanonisen suunnan ja
ihmisen näkökentän suunnan ja
laajuuden kautta.
• Lateraalinen akseli hahmottuu
ihmisen ruumiin symmetrisyydestä
sivusuunnassa.
Viittauskehykset
• Viittauskehyksiä, joihin akseleihin
suhteutuva sijainti ja koordinaatisto
perustuu, erotetaan yleensä kolmea
tyyppiä: luontainen, relatiivinen ja
absoluuttinen (Levinson 2003).
• Luontaisessa viittauskehyksessä
akselisto ja siten muuttujan sijainnin
kuvaus perustuu kiintopiste-entiteetin
omiin ominaisuuksiin: sillä on
esimerkiksi kanoninen etu- ja takapuoli.
• Esimerkki luontaisesta systeemistä on
grammin edessä käyttö lauseessa Pallo
on auton edessä, jos se ymmärretään
niin, että pallo on auton etupuolella sen
kanoniseen kulkusuuntaan nähden.
• Relatiivinen viittauskehys perustuu
tilannetta tarkastelevan käsitteistäjän
näkökulmaan (kehon akselisto, katseen
suunta, oikea/vasen): tällöin esimerkiksi
kiintopisteen etupuoli on sen
käsitteistäjän puoleinen puoli: Pallo on
puun edessä.
• Absoluuttinen viittauskehys
perustuu johonkin ympäristön
tarjoamaan pysyvään suuntaan,
esim. maan vetovoima,
ilmansuunnat, maantieteelliset
käsitteet (ylävirta / alavirta; ylämäki
/ alamäki jne). Kuvattavan tilanteen
kiintopiste toimii koordinaatiston
origona.
• Perustapaus: suomen paikallissijat kuvaavat
topologista sijaintia, joka siis ei suhteudu
akseleihin: talossa (säiliö), koululla (läheisyys)
seinässä (kontakti).
• Erityisen selvältä tämä tuntuu olosijojen osalta.
• Myöskään muutosta ilmaisevat suuntasijat
eivät ilmaise liikkeen suuntaa suhteessa
akselistoon (vaan pelkästään
kiintopisteeseen), esim. elatiivi talosta ilmaisee
siirtymän pois kiintopisteen sisäpuolelta mutta
ei sitä, mihin suuntaan (jollain akselistolla)
siirtymä etenee.
• Kaikki grammit eivät kuitenkaan
kuvaa muuttujan sijaintia akseliston
kautta, vaan osa grammeista
ilmaisee paikallissijojen tapaan
topologista sijaintisuhdetta: mm.
sisällä, lähellä, luona.
Grammien prepositio- ja
postpositiokäyttöjen
merkityseroista
• Eräät suomen kielen grammit esiintyvät
vaihtelevasti prepositioina ja
postpositioina.
• Tyypillisesti vaihtelu koskee väylää
(kautta, läpi) tai suuntaa (kohti, päin)
ilmaisevia grammeja sekä eräitä ns.
sirkumspatiaalisia (keski-) grammeja.
• Muutamissa tapauksissa
sanajärjestyksen vaihteluun liittyy
samalla täydennyksen sijan
vaihtelu:
• prep+PART, postp+GEN:
Keskellä metsää ~ metsän keskellä
Ympäri kaupunkia ~ kaupungin ympäri
• Suurin osa väylää ilmaisevista
grammeista (adpositioista)
kuitenkin säilyttää täydennyksen
sijan riippumatta siitä, käytetäänkö
niitä pre- vai postpositiona:
Läpi metsän ~ metsän läpi
Pitkin peltoa ~ peltoa pitkin
• Seuraavaksi tarkastellaan sitä,
onko väyläadpositioiden prepositioja postpositiokäytöillä
merkityseroja.
• Yleensä on katsottu (mm. ISK),
että ero on stilistinen: prepositio on
(spatiaalisessa merkityksessä)
arkaistisempi tai ylätyypisempi kuin
postpositio.
• Muutamilla adpositioilla versioiden
(prep. vs. postp.) välillä kuitenkin
esiintyy selviä merkityseroja:
Matkustan Saksan kautta.
Tällaisia taloja esiintyy kautta Saksan ~
?Saksan kautta.
Koirat juoksivat peltoa pitkin.
Koirat juoksivat pitkin peltoa.
Perunoita oli pitkin peltoa ~ ?peltoa
pitkin.
Suomen väyläadpositiot
• Väyläadpositiot läpi, pitkin, yli ja kautta
– Ilmaisevat suuntaista reittiä suhteessa
kiintopisteeseen, joka määritetään
adposition täydennyksellä.
– Muuttujan liikkuminen väylällä on usein
vaiheittaista, se täyttää vähitellen koko
väylän (alkupiste > väylä > loppupiste).
• Väyläadpositiot kuvaavat suhdetta,
jossa muuttuja liikkuu kiintopisteen
puolelta toiselle sen läpäisten (kautta,
läpi, yli) tai sitä pitkin (pitkin).
• Suomen väyläadpositiot läpi, kautta, yli,
poikki, halki, ympäri ja pitkin voivat
esiintyä sekä prepositiona että
postpositiona.
• Suomi on tyypiltään postpositiokieli,
mutta siinä on myös useita prepositioita
ja lisäksi adpositioita, jotka sopivat
kumpaankin tehtävään (Grünthal
2003).
• Suurin osa tällaisista kaksikasvoisista
adpositioista ilmaisee väylää, mutta
ryhmään kuuluu myös staattisen
sijainnin adpositio keskellä (Haukioja
1998, Lestrade 2009).
Prepositio vs. postpositio:
semanttiset erot?
Postposition käyttö on yleisempää
spatiaalisessa merkityksessä.
Preposition käyttöä on kieliopeissa (esim. ISK
2004) kuvattu tyyliltään arkaistisemmaksi ja
kirjallisemmaksi, postposition käyttö on
neutraalimpaa
• Prepositiot sopivat paremmin yhteen eispatiaalisten kiintopisteiden, esim.
temporaalisten tai abstraktisten kanssa.
3a) Luin kirjoja läpi kesän.
3b) He tapailivat toisiaan pitkin kevättä.
3c) Tapa on säilynyt käytössä halki
vuosisatojen.
• Postpositiot ovat yleensä (semanttisesti ja
tyylillisesti) tuntomerkittömiä ja sopivat
luontevimmin ilmaisemaan väylää, jolla etenee
aito spatiaalinen liike. Juuri tässä tehtävässä
prepositio on usein tuntomerkkinen (esim.
tyyliarvoltaan).
• Toisenlainen tilanne vallitsee eräissä fiktiivistä
liikettä ja skannausta ilmaisevissa käytöissä.
• Kanonisen fiktiivisen liikeen ilmaukset kuvaavat
pitkänomaisen entiteetin staattista sijaintia
dynaamisten elementtien avulla: Tie menee
Tartosta Tallinnaan.
• Lisäksi on syytä tarkastella eräitä muita fiktiivistä
liikettä ja suuntaisuutta kuvaavia ilmaustyyppejä.
• Suomen väyläadpositioiden
prepositiovariantti ilmaisee
postpositiovarianttia luontevammin
tällaista subjektiivista suuntaisuutta ja
skannausta.
• Ero näkyy parhaiten adpositioista
kautta, pitkin ja ympäri:
– Postpositiovariantti soveltuu paremmin
ilmaisemaan väylää, jolla etenee aito liike
(esim. 4).
– Prepositiovarianttia tulee käyttää silloin, kun
kuvataan staattisten entiteetin esiintymistä
väylällä (esim. 5).
4)
Yksinäinen mies kävelee tyhjää asemalaituria
pitkin. (AAMU 95)
5)
Kukkaset olivat levällään pitkin metsää.
(AAMU99).
•
Muiden väyläadpositioiden (läpi, yli, poikki,
halki) välillä ero ei ole näin selvä.
Niiden prepositiovariantit sopivat silti
paremmin esiintymistä kuvaaviin yhteyksiin
kuin postpositiovariantit, jotka taas sopivat
kuvaamaan aitoa liikettä.
•
6) Laji tunnetaan läpi maailman.
(AAMU 95)
7) Sateita esiintyy yli Euroopan
(~?Euroopan yli)
Prepositiokäyttö on luontevampaa myös
sellaisissa liikkumista ilmaisevissa
lauseissa, joissa liikkeen merkitys ei
synny verbistä vaan tämä ilmaisee
muuta, liikkeen kanssa samanaikaisesti
tapahtuvaa prosessia:
8)
Junassa luin kirjaa läpi KeskiSuomen.
Jos verbi sisältää merkityksen
projisoidusta väylästä, postposition
ymmärretään helpommin ilmaisevan
projisoitua liikettä tällä väylällä;
prepositio taas ilmaisee väylää, jota
pitkin osallistujat liikkuvat verbillä
ilmaistun toiminnan aikana.
Väylien typologiaa?
• Tutkimuksessaan suomen kielen
terminatiiveista (erilaisten tilanteiden
alku- tai loppurajoja kuvaavista
paikallissijailmauksista) Alhoniemi
(1978) erottaa neljä väylätyyppiä, jotka
perustuvat muuttujan luonteeseen ja
kuvattuun prosessiin. Jaossa keskeinen
tekijä on se, ilmeneekö väylällä liikettä
vai ei:
– Siirtymän terminatiivit (kanoniset
liikeilmaukset): Poika juoksi koulusta kotiin
asti.
– Sijainnin terminatiivit (kanoniset fikt. liikkeen
ilmaukset): Tie ulottuu metsän reunaan asti.
– Esiintymisen terminatiivit (Talmyn talot
laaksossa –tyyppi) Sääskiä oli suolta järven
rantaan.
– Tilan, tapahtuman ja toiminnan
(=prosessien) terminatiivit: Lumipeite on 30
cm paksua läänin etelärajalta pohjoisrajalle.
• Terminatiivityypeistä siirtymän
terminatiivit ilmaisevat aitoa liikettä,
kaikki muut tyypit ovat fiktiivisen
liikkeen ilmauksia.
• Sijainnin terminatiivit ovat
lähimpänä kanonisia fiktiivisen
liikkeen ilmauksia, joissa väylän
täyttää yksi pitkänomainen olio;
esim. Tie menee Helsingistä
Ouluun.
• Esiintymisen terminatiivit sekä TTT
(prosessi-)terminatiivit edustavat vielä
astetta subjektiivisempaa käsitteistystä
(kuin sijainnin terminatiivit):
– Ei liikeverbiä; dynaamisuus syntyy
yksinomaan terminatiivisista
paikanilmauksista.
– Väylä ei seuraile yhden olion sijaintia vaan
konstruoidaan subjektiivisesti myös sijainnin
osalta.
• Alhoniemen jaottelua voidaan hyvin
soveltaa myös suomen
väyläadpositioiden kuvaukseen:
– Terminatiivi-ilmaukset kuvaavat väyliä
mutta profiloivat väylän alku- ja/tai
loppupään.
– Väylägrammit taas profiloivat
kokonaisväylän varrella sijaitsevaan
kiintopisteeseen suhteutuvan
osaväylän (tai kiintopisteväylän).
• Esim. Hän kiiruhti töistä kaupan
kautta kotiin.
– Erosijailmaus töistä ilmaisee
lähtökohdan, tulosijailmaus kotiin
päämäärän ja väyläilmaus näiden
väliin sijoittuvan kiintopisteen.
– Ikkunointi (Talmy 2000) heijastelee
sitä, mitä väylän osia kielennetään.
• Väylätyypit jakautuvat
väyläadpositioiden prepositio- ja
postpositiovarianttien kesken siten,
että siirtymä- ja sijaintiväyliä
ilmaisevat luontevimmin postpositiot,
esiintymis- ja prosessiväyliä
prepositiot:
Siirtymäväylä:
Poika juoksi metsän läpi ~ läpi metsän.
Sijaintiväylä:
Polku menee metsän läpi ~ läpi metsän.
Esiintymisväylä:
Sieniä kasvoi siellä täällä läpi metsän
~ ?metsän läpi.
Prosessiväylä:
Lumi oli paksua läpi metsän ~ ?metsän
läpi.
• Vaihtelu voi heijastaa myös verbin
luonnetta: siirtymä- ja sijaintiväylien
yhteydessä esiintyvät yleensä liikeverbit,
muiden väylien ilmauksissa esiintyy
muunlainen verbi.
• Jos siirtymäväylän ilmauksessa on verbi,
joka ilmaisee muuta kuin siirtymää
itseään, prepositio käy postpositiota
luontevammaksi: Junassa luin kirjaa läpi
Keski-Suomen.
• Myös adpositioiden kesken on eroja:
jotkin niistä (pitkin, kautta) erottuvat
muista siinä, että ovat pre- ja
postpositiona merkitykseltään selvästi
eriytyneitä.
• Toiset (läpi, yli) ovat joustavampia ja
etenkin niiden prepositiovariantit voivat
kuvata sekä liike- että sijaintiväylää.
Lopuksi
• Suomen prepositio- ja postpositiovarianttien
välillä on muitakin kuin tyylieroja.
• Prepositiot ilmaisevat luontevammin
temporaalista, postpositiot spatiaalista
suhdetta.
• Postpositiot ovat kanonisia liikkeen ilmauksia ja
näin ollen esiintyvät usein liikeverbien kanssa.
• Prepositiot ovat joustavampia, ja niiden
ilmaisema väylä konstruoidaan ei-kanonisesti.
• Postpositiot määrittävät selvemmin verbiä;
prepositiot taas ovat kehysmäisiä.
LÄHTEET
Alhoniemi, Alho. 1978. Suomen kielen terminatiiveista. In:
Rakenteita: Juhlakirja Osmo Ikolan 60-vuotispäiväksi
6.2.1978. Publications of the department of Finnish and
General Linguistics of the Univeristy of Turku 6, 188–206.
Grünthal, Riho 2003. Finnic adpositions and cases in
change. SUST 244. Helsinki: Finno-Ugrian Society
Haukioja, Timo 1998. Rektio ja rajattuus: huomioita suomen
adpositioiden rektiosta. In: Anneli Pajunen (ed.),
Kieliopillistumisesta, analogiasta ja typologiasta. Helsinki:
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Huumo, Tuomas. 2003. Incremental Existence: The World
According to the Finnish Existential Sentence. Linguistics
41(3), 461-493.
Langacker, Ronald W. 1987. Foundations of Cognitive
Grammar, Vol. 1. Theoretical Prerequisites. Stanford:
Stanford University Press.
Langacker, Ronald W. 1991. Foundations of Cognitive
Grammar, Vol. 2. Descriptive Application. Stanford:
Stanford University Press.
Langacker, Ronald W. 1999. Grammar and
conceptualization. Cognitive linguistics research 14.
Berlin: Mouton de Gruyter.
Lestrade, Sander 2009. Finnish case alternating adpositions:
A corpus study. http://roa.rutgers.edu/files/10190309/1019-LESTRADE-0-0.PDF
Matlock, Teenie. 2004. Fictive motion as cognitive
simulation. Memory & Cognition, 32, 1389-1400.
Päiviö, Pia. 2007. Suomen kielen asti ja saakka.
Terminatiivisten partikkelien synonymia, merkitys, käyttö
ja kehitys sekä asema kieliopissa. Publications of the
department of Finnish and General Linguistics of the
Univeristy of Turku.
Talmy, Leonard 2000. Toward a cognitive semantics. Vol.
1: Concept Structuring Systems. MIT Press.