Tervahiihdosta tehdään koko kaupungin urheilujuhla -70%

terveys & hyvä olo
29. elokuuta 2015
13
Tervahiihdosta tehdään
koko kaupungin urheilujuhla
Tapahtuman
halutaan tuovan
kaupunkiin
positiivista
pöhinää koko
vuodeksi
ehdottaa.
Heli Rintala
Oulu
Oulun Tervahiihto haluaa tulevana sesonkina laajeta koko
kaupungin omaksi urheilujuhlaksi, joka tarjoaa pitkin vuotta
monenlaista seurattavaa. Kaikenlaista jo onkin vireillä.
– Haluamme, että Tervahiihdosta muodostuu koko Oulun
juhla, jonka ohessa on erilaisia
tapahtumia ja palveluita. Haluamme positiivista pöhinää
ympäri vuoden, kertoo tapahtuman talkooporukan tuorein
jäsen, viestintä- ja somevastaava Päivi Lohikoski.
Monet jo seuraavat matkallatervahiihtoon.fi-blogista,
miten entisten kärppäpelaajien Sakari Palsolan ja Kimmo
Lotvosen valmistautuminen
Tervahiihtoon sujuu.
Pian käynnistyvät myös ryhmävalmennukset, joissa niin
aloittelijat kuin tavoitteelliset
aktiivihiihtäjätkin voivat valmistautua tulevaan koitok-
seen itselleen sopivassa ryhmässä asiantuntijan opastuksella. Valmennus on kokonaisvaltainen paketti, jossa opetellaan tekniikan ja kestävyysharjoittelun lisäksi esimerkiksi ravitsemusasioita.
Ohjelmallista ensilumen
riehaa vietetään myöhemmin
syksyllä ravintola Rauhalassa,
joka tarjoaa tilat myös Tervahiihdon jälkeiselle, ohjelmalliselle after ski -tapahtumalle.
Lohikoski Tervahiihto
CommsSquad -sometiimeineen tykittää nyt etenkin sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi tapahtuman Facebook-sivuilla on ollut Ölövein Kesäkuva-kisa. Muitakin some-tempauksia on luvassa.
Myös varsinainen hiihtotapahtuma on kokemassa mo-
nenlaisia uudistuksia.
Oulun Tervahiihdon uusi yhteistyökumppani on monissa kansainvälisissä kisoissa meritoitunut EQTiming, joka hoitaa sekä Tervahiihdon
ilmoittautumiset että ajanoton. Tervahiihdon suomenja englanninkieliset verkkosivut avattiin vastikään uudella
alustalla, eikä tällä kertaa pitäisi tulla sähköisten ilmoittautumisten kanssa ongelmia, kertoo kilpailujohtaja Jani Oravamäki.
– Meille tulee nettiin myös
kilpailun liveseuranta.
– Halukkaat voivat seurata
pientä korvausta vastaan suosikkihiihtäjiensä väliaikatietoja tekstiviestien välityksellä, lisää Lohikoski.
Uusi yhteistyökumppani tuo
kisojen lähtö- ja maalipaikoil-
le helikopterikamerat. Jokainen kilpailija kuvataan maaliin tultuaan. Hiihtotapahtuman Youtube-video on nähtävillä myöhemmin, mutta liveseuranta on päällä kisakeskuksessa.
Oravamäki kertoo, että viime
kisasta saatu palaute on käyty
tarkkaan läpi ja siitä on otettu
vaari. Parhaillaan levennetään
ja raivataan latureittiä niin, että se on käyttökelpoinen vähälumisenakin talvena. Myös
starttipaikkaa Utajärvellä levennetään. Näistä töistä Oravamäki haluaa kiittää erityisesti ammattiopisto Luovia ja
Fortumia.
Kisakeskuksena toiminee
tulevanakin talvena Vallinkorvan metsäoppilaitos Sanginsuussa.
– Ensi talven uutuutena on
retkisarja ilman ajanottoa,
Oravamäki kertoo.
Mikäli lumitilanne äityy kovin huonoksi, Tervahiihto siirretään suksittavaksi Rokuan
hiihtostadionin maastoissa.
Kisakeskuksena toimii silloin
Rokuanhovi.
Viime talvena tervahiihtäjät
kuulivat hiihtomatkansa aikana haitarinsoittoa ja lehmänkelloja. Laavuilla paistettiin makkaroita ja juotiin nokipannukahveja. Lohikoski ja
Oravamäki toivovat, että tulevanakin talvena ladun varrelle järjestettäisiin mukavia, tunnelmaa nostattavia ja yllätyksellisiäkin tapahtumia.
– Laulamista, soittamista ja
rumpuryhmiä, vähän kreisejäkin tempauksia, Lohikoski
Tervahiihtoon osallistui viimeksi 1 200 hiihtäjää. Tulevan
vuoden tavoite on 1 700 – 2000
hiihtäjää.
– Tervahiihto oli viime talvena samaan aikaan sekä Lahden maailmancup -kisojen että Ruotsin Wasaloppetin kanssa, mikä verotti huippuhiihtäjiä. Ensi vuonna päällekkäisyyksiä ei ole, valottaa Oravamäki.
Perinteinen oululainen
hiihtotapahtuma olisi jo tänä vuonna voinut saada Euroloppet-statuksen, mutta tapahtuman hartiat ovat vielä liian kapeat. Mukaan tarvittaisiin
lisää sponsoreita ja esimerkiksi Oulun Matkailu.
– Statuksen saaminen olisi
tärkeää Tervahiihdon imagon
kannalta. Se houkuttelisi hiihtäjiä myös kauempaa Euroopasta. Kisan jälkeen he voisivat
viettää viikon Oulussa ja hiihtää seuraavana viikonloppuna
Vuokatti-hiihdon.
Oravamäki on asettanut tavoitteeksi, että vuoteen 2019
mennessä Oulun Tervahiihtoon osallistuu 4 000 – 5 000
hiihtäjää useista eri maista.
– Kun Poikkimaantien silta
valmistuu, maalialue voisi olla pesäpallostadionilla lähellä oululaisia!
Oulun 127. Tervahiihto 12.3.2016.
HIUSTENPIDENNYKSET
- TUKKUMYYNTI
- KULUTTAJAMYYNTI
PALJON
POISTOJA JOPA
-70%
”Fysiopalvelu Knuuttila & Sarias toteuttaa fysioterapiaa
ja kuntoutusta kokonaisvaltaisesti ja laaja-alaisesti.
Päätavoitteeseemme kuuluu palvella asiakkaitamme
laadukkaalla ja luotettavalla toiminnalla.”
Kampaamokauppa.com
Tutustu uusiin
verkkosivuihimme
www.fysiopalvelu.com
Kiviharjunlenkki 7, 90220 OULU
[email protected]
Edullisesti, helposti, nopeasti!
Soita
apua meiltä
08 5546 252
SUOMEN KAMPAAMOTARVIKE OY
Rautatienkatu 20 90100 Oulu
p: 045 128 9111