Mikon tyrkkyfaksiin

Tyrkkyfaksi
MIKKO LAMPO
TAMYN HALLITUKSEEN
lampo.mikko.m[at]student.uta.fi
040 8481232
Neuvottelija: Linda Salo, salo.l.linda[at]student.uta.fi
Olen neljännen vuoden politiikan tutkimuksen opiskelija sekä
juuri valittu Tampereen ylioppilaskunnan edustajiston jäsen
Sitoutumattomien yhteiskuntatieteilijöiden ryhmästä. Haen
Tamyn hallitukseen vuodelle 2016 ja erityisen kiinnostunut
olen koulutuspoliittisesta sektorista.
2015
Kuluneena vuotena olen toiminut ainejärjestöni Iltakoulu ry:n puheenjohtajana
sekä SYY-Tampereen hallituksen jäsenenä. Koulutuspolitiikka ja edunvalvonta
ovat siten tulleet tutuiksi.
Iltakoulun piirissä koulutuspolitiikkaa hoidetaan monien hyvin toimivien
käytänteiden avulla. Jäsenistölle vuoden mittaan tehtävät kyselyt, läheiset
yhteydet henkilökuntaan ja yksikköön, sekä aktiivinen Tamyn kopotoimintaan
osallistuminen ovat tuoneet koulutuspolitiikkaa osaksi arkeani. Iltakoulu huomioi
kansainväliset opiskelijat kattavasti tapahtumasektorin ja tutoroinnin osalta, joten
kansainvälinen näkökulma on myös entuudestaan tuttu. SYY:n toiminnassa
mukana oleminen on lisäksi antanut valtakunnallista perspektiiviä. Koen, että
kulunut vuosi on antanut hyviä valmiuksia siirtyä koko ylioppilaskunnan asioiden
ajajaksi.
2016
Koulutuspolitiikassa ja edunvalvonnassa tilanteet elävät nopeasti, kuten vuonna
2015 on huomattu. Koulutusleikkausten vaikutukset näkyvät Tampereellakin, ja
ylioppilaskunnan on kyettävä toimimaan tehokkaana edunvalvojana sekä
näkyvänä opiskelijan arjen asiantuntijana. Tampere3-hankkeen edetessä Tamyn
on työskenneltävä vuonna 2015 asettamiensa edunvalvontatavoitteiden
toteutumisen eteen: erityisesti yliopistodemokratian toteutuminen, maksuton
koulutus, sekä akateemisesti laadukkaat tutkinnot ovat olennaisia esillä
pidettäviä asioita. Näiden parissa työskentelyssä yhteistyön muiden
korkeakoulujen kanssa on oltava läheistä.
Koulutus
Yhteiskuntatieteiden
ylioppilas, Tampereen
yliopisto 2012 Pääaine: politiikan tutkimus,
valtio-oppi
Sivuaineet: julkisoikeus,
viestintä
Vaihto-opiskelu: Aston
University, Birmingham UK,
kevät 2014
Kielitaito
äidinkieli: suomi
englanti: erinomainen
ruotsi: tyydyttävä
Kesäduuneja
Safeplast oy,
prosessityöntekijä, 2015
Würth oy, varastotyöntekijä
2012 – 2014
Säästö-Karit oy,
myymäläapulainen 2008 2011
Tamyn tärkeimpiä linkkejä opiskelijoihin ovat järjestöt, niin aine- kuin
harrastepohjaiset. Järjestökentän toimijoita tulee tuoda jatkossakin yhteen ja
Sivu 1 / 2
poikkitieteellistä yhteistyötä on tuettava niin vapaa-ajan kuin edunvalvonnallisen
toiminnan piirissä. Valiokunnat ovat tässä mainioita verkostoja, joiden tekemää
arvokasta työtä on syytä hallituksessakin hyödyntää. Koulutuspolitiikan kentällä
vertaistuki ongelmien ratkaisemisessa, hyvien käytänteiden jakaminen sekä
ajankohtaisista uutisista tiedottaminen ovat konkreettisia keinoja, joilla
järjestötoimijat pidetään kartalla ja valppaina.
Omaa vahvuusaluettani on ahkeruus, sillä ainejärjestökentällä on tottunut
tekemään, organisoimaan ja suunnittelemaan miltei minä vuorokaudenaikana
tahansa; pitkät päivät eivät pelota. Koulutuspolitiikassa tärkeää on yhtäältä
suurten kokonaisuuksien hallinta ja toisaalta ruohonjuuritason tunteminen. Koen
ymmärtäväni molemmista osa-alueista kokemukseni nojalla paljon. Odotan
innolla, kuinka pääsisin hallitustehtävässä soveltamaan ja kehittämään näitä
kykyjäni yhä paremmiksi. Tamy saa minusta asialleen omistautuneen työmyyrän;
kun tehdään, niin tehdään huolella.
Minusta sanottua
”En voi kuin ihailla Mikon loputonta intoa, osaamista ja periksiantamattomuutta
opiskelijatoiminnan organisoijana. Olipa kuinka kiire tahansa, olemme aina
voineet luottaa Mikon hoitavan tehtävänsä ja hieman enemmän loistavasti.
Yhdistyksemme osallistuu kansallisella tasolla opiskelijoiden edunvalvontatyöhön,
ja oma-aloitteisesti koulutuspoliittisen asiantuntijan roolin yhdistyksessämme
omaksuneena Mikko on edistänyt merkittävästi toimintaamme ja hänen kanssaan
on ollut ilo työskennellä. Olen sataprosenttisen varma siitä, että saamme hänestä
erinomaisen jäsenen Tamyn hallitukseen.”
-
Anu Markkola, puheenjohtaja, SYY-Tampere ry
”Mikko Lampo on toimiessaan Iltakoulun puheenjohtajana osallistunut aktiivisesti
politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelman opetusneuvoston toimintaan. Sen
tehtäviin kuuluu muun muassa opetuksen laadun seuraaminen, kehitystyön
ideointi,
opintojen
ohjausprosessien,
palautejärjestelmän
ja
erilaisten
opetusmuotojen kehittäminen sekä opiskelijoiden ja opettajien välisen yhteistyön
ja vuorovaikutuksen muotojen kehittäminen. Mikko on esiintynyt aktiivisesti,
oivaltavasti ja diplomaattisesti osana yhteisöämme. Mikko Lampo on kaiken
luottamuksen arvoinen, hän olisi erinomainen Tamyn hallituksen jäsen ja
koulutuspoliittisten asioiden taitaja.”
-
Tarja Seppä, kansainvälisen politiikan ja rauhantutkimuksen lehtori,
politiikan tutkimuksen opetusneuvoston puheenjohtaja
”Olen tuntenut Mikon koko hänen opiskeluaikansa rempseänä ja reippaana
kaverina. Olen ollut vaikuttunut siitä kehityksestä, jota Mikko on osoittanut ja
viimeisimmäksi
paljastanut
todellisen
potentiaalinsa
Iltakoulu
ry:n
puheenjohtajana. Mikko on luotettava, ahkera ja rakentava vaikuttaja, joka on
onnistunut keräämään poikkeuksellisen määrän arvostusta ja kunnioitusta
kollegojensa keskuudessa yli järjestörajojen. Uskon, että Mikko tekisi Tamyn
hallituksessa erinomaista jälkeä, hänelle annettavista tehtävistä riippumatta.”
Eetu Kreivi, yliopiston hallituksen jäsen, Tamyn puheenjohtaja 2014
Luottamustoimet
Puheenjohtaja
Tampereen yliopiston
politiikan tutkimuksen
opiskelijoiden ainejärjestö
Iltakoulu ry, 2015
Hallituksen jäsen
Suomen Yhteiskunta-alan
Ylioppilaiden Tampereen
opiskelijat SYY-Tampere ry,
2015
Varajäsen
Tampere3-hankkeen
Liiketoiminta, johtaminen ja
yrittäjyys tutkintoalatyöryhmä, kevät
2015
Tutor
Tampereen yliopiston
politiikan tutkimuksen
opiskelijoiden ainejärjestö
Iltakoulu ry, 2014
Sivu 2 / 2