PERHELEIRIN OPAS 2015 - Lounais

PERHELEIRILÄISEN
OPAS
PERHELEIRI 1 & 2: 9.-10.6. 2015
PERHELEIRI 3 & 4: 10.-12.6. 2015
KESIS 2015 – KESIKSELLÄ KAIKKI PELAA!
Hei Kesiksen perheleiriläiset!
Tervetuloa mukaan Kesiksen perheleirille Sauvon Ahtelaan.
LiikUlla on Kesis-leirin järjestämisestä pitkät perinteet ja tämän vuoden leiri on järjestyksessään 22. leiri.
Koko Kesis-leirin vahvuus on noin 900 henkeä pitäen sisällään leiriläiset, lasten kanssa liikkuvat
ryhmänohjaajat, organisaation sekä lajien ohjaajat. Hienoa, että olette mukana!
Onnistunut ja ikimuistoinen kesäleiri syntyy monista elementeistä. Monet löytävät leiriltä itselleen uusia,
hyviä kavereita. Moni innostuu leirillä uudesta lajista ja löytää itselleen mieluisan harrastuksen. Toiselle leirin
kohokohta voi olla elämänsä ensimmäinen yö teltassa. Toisella kohokohta voi olla taas suurleirin avajaiset tai
päättäjäiset tai jopa omien astioiden tiskaaminen ruokailun jälkeen.
Kesiksellä tärkeintä eivät ole sentit tai sekunnit. Tärkeintä on lapsen kokemus. Kesiksen noin 180 henkinen
leiriorganisaatio on valmiina antamaan leiriläisille unohtumattomia leirielämyksiä.
Saadaksesi leiristä kaiken mahdollisen ilon ja riemun irti, lue leiriopas huolellisesti läpi ja toimi
ohjeiden mukaisesti. Leiriranneke ja lasku on lähetetty perheleirille ilmoittautumisen
yhteydessä annettuun laskutusosoitteeseen.
Tervetuloa Kesiksen perheleirille - kokemaan, tekemään, viihtymään!
Jurkka Virtala
Kesiksen leiripäällikkö
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry
PUHELINYHTEYDET
Tarvittaessa saat leirille yhteyden seuraavasti:
Leiritoimisto: (02) 5151 960 (gsm-liittymä)
Leirin johtaja: Jenni Jortikka, 0400 929275
Leiripäällikkö: Jurkka Virtala, 040 9000 845
Soitathan vain tärkeistä asioista. Otamme aina yhteyttä kotiin, jos tarve vaatii.
2
SISÄLLYS
LEIRIAJANKOHTA & LEIRIORGANISAATIO .................................................................................................................. 3
LEIRIN YLEISIÄ OHJEITA .................................................................................................................................................. 4
MAJOITTUMINEN ......................................................................................................................................................... 4
LEIRILLE SAAPUMINEN & LEIRILTÄ LÄHTEMINEN ................................................................................................... 5
LEIRIPORTTI JA KULUNVALVONTA .......................................................................................................................... 5
KIOSKI & UINTI JA SAUNA ....................................................................................................................................... 5-6
ENSIAPU ......................................................................................................................................................................... 6
KESIKSEN LEIRINETTI PALVELEE & VALOKUVAUS JA VIDEOKUVAUS .................................................................. 6
LEIRIPAIKAN PERUUTTAMINEN & ILMOITTAUTUMISTIETOJEN MUUTOKSET JA LISÄYKSET ........................... 6
MAKSU JA RANNEKE ................................................................................................................................................... 7
VAKUUTUS .................................................................................................................................................................... 7
PÄIHTEET JA TUPAKKA ............................................................................................................................................... 7
KESISLÄISILLE KUTSUKORTTI PAAVO NURMI GAMES -TAPAHTUMAAN ................................................................ 7
LÖYTÖTAVARAT ............................................................................................................................................................. 7
RUOKAILU ......................................................................................................................................................................... 8
LEIRIVARUSTUS ................................................................................................................................................................. 9
OHJELMARUNKO ........................................................................................................................................................... 10
2
LEIRIAJANKOHTA
Kesis -liikuntaleiri on kokonaisuus, joka liikuttaa kaikkia 4-vuotiaista lapsista aina aikuisiin asti.
Eri kokonaisuuksien leiripäivät ovat seuraavat:
 Ohjaajaleiri (14-16-v.)
8.-12.6.
 Kesis-lajipakettileiri (7-14-v.)
9.-12.6.
 Perheleiri 1 (4-5-v. + aikuinen) ja 2 (6-7-v. + aikuinen) 9.-10.6.
 Perheleiri 3 (4-5-v. + aikuinen) ja 4 (6-7-v. + aikuinen) 10.-12.6.
(Leirilaskusta voitte vielä tarvittaessa tarkistaa, mille perheleirille olette ilmoittautuneet.)
LEIRIORGANISAATIO
Leirin ydinorganisaatio muodostuu reilusta 60 aikuisesta. Sen lisäksi lasten turvallisuudesta, viihtymisestä ja
ohjelmasta vastaa leirillä noin 60 ryhmäohjaajan ja vajaan 60 lajiohjaajan joukko.
LEIRIPÄÄLLIKKÖ – JURKKA VIRTALA
LEIRIN JOHTAJA – JENNI JORTIKKA
TURVAPÄÄLLIKKÖ – JANNE KOIVUNIEMI
ENSIAPU – SPR (SUOMEN PUNAINEN RISTI)
HUOLTOPÄÄLLIKKÖ – ANTTI EIRTOVAARA
KEITTIÖPÄÄLLIKKÖ – TANJA LAMMINEN
KIOSKIPÄÄLLIKKÖ – TIINA VIERAANKIVI
TOIMISTOPÄÄLLIKKÖ – ANNE KAIKKONEN
TIEDOTUSPÄÄLLIKKÖ – PIA RÖNTYNEN
LAJIPAKETTI-JOHTAJAT – TINO-TANELI TANTTU, TOPI STENIUS, ANNIINA PIHLAJA
OHJAAJALEIRIPÄÄLLIKKÖ - HENNA HEINONEN
PERHELEIRIPÄÄLLIKKÖ – MILLA VIIKARI
LAJIVASTAAVA – KIRSI ORVASTO
VAIN TERVEENÄ LEIRILLE!
Sairaana leirille tuleminen voi
vaarantaa kaikkien leiriläisten terveyden!
3
LEIRIN YLEISIÄ OHJEITA
MAJOITTUMINEN
Leiripaikkana toimii Turun kaupungin leirikeskus Sauvon Ahtelassa. Majoitus tapahtuu omissa teltoissa.
Tarvitsette siis teltan mukaan! Leiriturvallisuuden vuoksi ns. varastotelttoja ei saa leirille ottaa. Leirialueen
koon vuoksi toivomme, että isot huvilateltat, retkipöydät ja runkopatjat jätetään kotiin.
Leiriläiset saavat teltan pystytykseen apua ohjaajilta ja leiriorganisaatiolta. Ennen leiriä kannattaa kotona
harjoitella teltan pystyttämistä ja teltassa yöpymistä!
Tässä vielä linkki teltan pystytysohjeisiin: http://www.pitkissport.net/?page=63
Siistissä teltassa on kiva leireillä!
Kengät järjestyksessä ja pieni kynnysmatto
takaavat, että hiekka jää teltan ulkopuolelle.
4
SAAPUMINEN LEIRILLE
Perheleirille ei ole järjestettyä yhteiskuljetusta.
Ahtelan leirialueelle on matkaa Turusta 50 km, Salosta 35 km ja Loimaalta 85 km. Sauvon keskustasta
matkaa Ahtelaan on noin 13 km.
Osoite: Ahtelantie 21, Sauvo
Leiriopasteet alkavat Sauvon keskustasta.
Tässä vielä karttalinkki:
http://opaskartta.turku.fi/IMS/?layers=Opaskartta&cp=6683279,23488511&z=2&title=Ahtelant
ie%2021%2C%20Sauvo
Ajo-ohje Turusta:
Aja Turusta 25 km Turku-Helsinki -moottoritietä tai valtatie nro 110 Sauvon/Kemiön tielle nro 181.
Aja Sauvon keskustan ohi noin 3 km, käänny vasemmalle Rajalahden tienhaarasta. Aja n. 1 km ja käänny
oikealle Rajalahteen päin.
Aja n. 6 km ja käänny vasemmalle Ampolan ja Ahtelan tielle, jota ajat vielä 2,5 km ja sitten olet perillä.
Auto tulee pysäköidä leirialueen porttien ulkopuolelle, sille osoitetulle alueelle. Leirin turvaryhmä toimii
liikenteenohjaajana leirialueella. Pysäköinti-laput on lähetetty etukäteen perheleiriläisille 1 & 2.
Perheleiriläiset 3 & 4 saavat pysäköinti-laput leiritoimistosta leirille tultaessa.
On tärkeää, että noudatatte leirille tuloaikaa! Perheleiriläisten 1 & 2 tuloaika on 9.6. klo 10.30.
Perheleiriläisten 3 & 4 tuloaika on 10.6. klo 17.
LEIRILTÄ LÄHTEMINEN
Alueelta poistuttaessa tulee noudattaa viitoituksia. Heti leirialueelta käännytään oikealle. muuten
ajakaa suoraan, ellei toisin mainita. Tie on 4 km pidempi kuin tullessa, mutta tällä järjestelyllä saamme
sujuvuutta ja turvallisuutta liikenteeseen. Ahtelan hiekkatie on kapea ja alueelle on tulossa noin 300
henkilöautoa. Kahden auton kohtaaminen hidastaa huomattavasti liikennettä ja estää mahdollisten
hälytysajoneuvojen kulkemisen. Ajo-ohjeita noudattamalla kaikkien automatkat sujuvat huomattavasti
joutuisammin. Seuraa vain Kesiksen KIITOS -kylttejä!
LEIRIPORTTI JA KULUNVALVONTA
Leirin sisääntuloportilla on koko leirin ajan valvonta. Kulkeminen porteista tapahtuu ainoastaan klo 7.30–
21.30 välisenä aikana. Tällä haluamme varmistaa, ettei kukaan lapsista poistu luvatta leirialueelta. Lisäksi
leirin ulkopuoliset ihmiset eivät pääse alueelle. Porttivalvonnan tarkoitus on lisätä leirin ja leiriläisten
turvallisuutta. Turvaryhmä kiertää leirialueella 24h/vrk.
KIOSKI
Leirillä toimii kioski, joka on avoinna ainoastaan leiriläisten vapaa-aikoina. Näin lapset voivat osallistua
täysipainoisesti leiriohjelmaan sekä ruokailevat hyvällä ruokahalulla. Kioskista voi ostaa makeisia, sipsejä,
virvoitusjuomia ym.
5
UINTI JA SAUNA
Leiriturvallisuuden säilyttämiseksi uinti rannalla tapahtuu rajatulla alueella.
Uinnin yhteydessä perheleiriläiset pääsevät nauttimaan telttasaunan
löylyistä.
ENSIAPU
Leirin ensiavusta vastaa Punaisen Ristin ensiapupäivystysryhmä, jonka tunnistaa Punaisen Ristin tunnuksista.
Leirin ensiavulle on mennyt ilmoittautumisen yhteydessä annetut tiedot lasten allergioista,
sairauksista ja lääkityksistä. Lääkeaineet säilytetään turvallisesti ja valvotusti. Ensiavun toimenpiteet
kirjataan ylös ja pisteellä on jatkuva päivystys. Ensiapupisteessä on mahdollisuus tarkkailla potilaita sekä
antaa heidän levätä valvotusti. Leiriensiavun johtaja tekee tarvittaessa ratkaisut suuremmista toimenpiteistä,
esimerkiksi lapsen saattamisesta jatkohoitoon.
KESIKSEN LEIRINETTI PALVELEE 24h/vrk
Vanhemmat voivat käydä lukemassa Kesis-uutiset netissä www.liiku.fi/leirinetti.
Sivut päivitetään vähintään kaksi kertaa päivässä. Toivomme vanhempien seuraavan leiritunnelmia leirinetin
kautta ja välttämään ns. turhia puhelinsoittoja leiritoimistoon. Leiritoimistosta ollaan aina yhteydessä kotiin
tilanteen niin vaatiessa. Kesis löytyy myös facebookista, jonne päivitetään leirikuulumisia ja kuvia pitkin
leiriviikkoa. Käy tykkäämässä Kesiksestä ja seuraathan leirielämää: www.facebook.com/kesisleiri.
Löydät meidät myös instagramista nimellä kesisleiri.
liiku.fi/leirinetti
facebook.com/kesisleiri
VALOKUVAUS JA VIDEOKUVAUS
instagram/kesisleiri
Leiriläisiä tullaan valo- ja videokuvaamaan mm. leirikirjaa, leirimarkkinointia, leirinettiä ja leirin yhteenvetoa
varten. Leirin järjestäjän ja sen tiedotuksellisten yhteistyökumppaneiden ottamia valokuvia ja liikkuvaa kuvaa
voidaan käyttää LiikUn ja sen yhteistyökumppaneiden esitteissä sekä nettisivuilla esittely- ja
markkinointitarkoituksessa ilman osallistujan erillistä lupaa. Kunnioitamme kuitenkin leiriläisten toiveita.
LEIRIPAIKAN PERUUTTAMINEN
Ilmoittautumisen yhteydessä jokainen on hyväksynyt leirin perutusehdot!
25.4. mennessä peruutetusta leiripaikasta leirimaksu palautetaan kokonaan.
25.5. mennessä peruutetusta leiripaikasta veloitamme 1/3 leirimaksusta.
Peruuttamattomasta tai 25.5. jälkeen peruutetusta leiripaikasta leirimaksu palautetaan vain lääkärintodistusta
vastaan. Lääkärintodistuksen tulee toimittaa LiikUn toimistoon (Yliopistonkatu 31, 20100 Turku).
ILMOITTAUTUMISTIETOJEN MUUTOKSET JA LISÄYKSET
Toivomme, että ilmoittautumistietojen muutokset ja lisäykset, kuten linja-autokuljetus ja telttakaveri,
ilmoitetaan riittävän ajoissa. Tämä on erittäin tärkeää, jotta leirilistojen muutokset ehditään päivittää.
Emme lupaa ottaa huomioon 30.5. jälkeen tehtyjä muutoksia tai lisäyksiä. Toivomme kaikkien
ymmärtävän, että yhden tiedon muuttaminen viimehetkellä tarkoittaisi monien kymmenien listojen
päivittämistä.
6
MAKSU JA RANNEKE
Leirimaksu on lähetetty ilmoittautumisen yhteydessä annettuihin laskutusosoitteisiin. Maksun mukana on
leiriranneke. Laita ranneke käteesi vasta leiriaamuna tai leirillä! (Jos rannekkeen laittaa käteen, sitä ei voi
enää irrottaa ja laittaa uudelleen käteen). Ranneke toimii leirillä passina ja tunnisteena. Sopiva kireys
rannekkeessa on, kun saat mahtumaan pikkusormesi käden ja rannekkeen väliin. Jos ranneke on jostain
syystä hävinnyt ennen leirin alkua, saatte uuden rannekkeen leirialueella. Perheleiriläisten ranneke on
punainen.
VAKUUTUS
Kaikki leiriläiset ovat vakuutettuja Fenniassa leirin järjestäjien puolesta. Vakuutusnumero: 420-5327437
PÄIHTEET JA TUPAKKA
Leiriläisellä ei saa olla mukana eivätkä he saa käyttää leirillä päihteitä tai tupakkaa. Aikuisilla on sallittua
tupakointi vain sille erikseen varatuissa paikoissa. Aikuisten esimerkki on tärkeää, joten odotamme kaikkien
leirialueella olevien aikuisten näyttävän hyvää esimerkkiä. Väärinkäytöksissä leiriorganisaatio voi tarvittaessa
keskeyttää leirin.
KESISLÄISILLE KUTSUKORTTI PAAVO NURMI GAMES -TAPAHTUMAAN
Leiriläiset saavat Kesikseltä lähtiessään kutsukortin 25.6.
järjestettävään Paavo Nurmi Games -tapahtumaan Turkuun.
Kutsu oikeuttaa yhteen ilmaiseen sisäänpääsyyn yli 12-vuotiaalle
(alle 12-vuotiaat pääsevät kisoihin maksutta). Kutsu toimii myös
leirin ulospääsylippuna, jota portilla näyttämällä tiedämme
teidän uloskirjautuneeksi!
Nähdään Kesiksen jälkeen Paavo Nurmi Games -tapahtumassa!
http://paavonurmigames.fi
LÖYTÖTAVARAT
Löytötavaroita kerätään leiriviikon aikana leiritoimiston eteen, josta kadonneita tavaroita ja vaatteita voi
käydä etsimässä. Ryhmät käyvät päivittäin löytötavarapisteellä. Arvoesineitä, kuten avaimia ja kelloja
säilytetään leiritoimistossa. Löytötavarat ovat nähtävillä vielä leirin viimeisenä päivänä tuloaukiolla, jossa
lasten vanhempien tai huoltajien toivotaan käyvän ennen kotiin lähtöä.
Leirin jälkeen löytötavarat toimitetaan Varsinais-Suomen Löytötavaratoimistolle Turkuun, josta niitä voi
tiedustella ke 17.6.2014 lähtien. Löytötavaratoimisto säilyttää löytötavaroita 3 kk tapahtuman jälkeen.
Löytötavaratoimisto on avoinna ma klo 13-18 ja ti-pe klo 10-17.15. Varsinais-Suomen Löytötavaratoimisto
perii löytötavaroista lainsäädännön mukaisen säilytys- ja
löytötavaramaksun.
Yhteystiedot:
Varsinais-Suomen löytötavaratoimisto Oy
Martinkatu 7, 20810 Turku
Puhelin: 0600-307 777 (1,92€/min+mpm/pvm)
http://www.vslt.net/.
7
RUOKAILU
Leirillä on viisi ateriaa päivässä: aamiainen, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Ruokailu tapahtuu
ruokailukatoksissa. Ruoka tehdään leirikeskuksen keittiössä ja siitä vastaavat keittiön pääemännät.
Ruokalistaa tehdessään he ovat ottaneet huomioon ennakkoon ilmoitetut erityisruokavaliot.
Ruokaa on varattu leiriläisille riittävästi. Emäntämme jakavat ruuat hygieniasyistä, mutta aina saa hakea lisää.
Leiriläiset ruokailevat omilta syviltä muovilautasiltaan. Jokaisen tulee ottaa mukaansa myös
astiapyyhe, veitsi, haarukka, lusikka ja muki sekä kangaspussi ruokailuvälineiden säilytystä varten.
Leiriläinen huolehtii itse välineiden puhtaudesta.
Erityisruokavaliota noudattaville on varattu oma ruoanottopiste, mutta jokainen leiriläinen ruokailee
kuitenkin yhdessä oman ryhmänsä kanssa.
RUOKALISTA (Jokaisella aterialla: maitoa, vettä, ravintorasvaa, näkkileipää)
TIISTAI
KESKIVIIKKO
puuro, hillo, leipä,
lisukkeet
makkarakeitto
lihapullat ja muusi,
salaatti
hedelmä
broileripata, salaatti
Aamupala
Lounas
Välipala
välipalasose
Päivällinen kalapuikot, muusi ja
kastike, salaatti
Iltapala
grahamlihapiirakka
hotdog, nakki,
jogurtti
TORSTAI
puuro,
marjakeitto, leipä,
lisukkeet
nakkikastike ja
perunat, salaatti
välipalasose
makaronilaatikko,
salaatti
juustosämpylä,
jogurtti
PERJANTAI
puuro, hillo, leipä,
lisukkeet
jauhelihakeitto,
jälkkäri
VALMISTUSOHJEET,
KANKAINEN RUOKAILUVÄLINEPUSSI
Ruokailuvälineet säilytetään kangaspussissa, sillä muovipusseissa tai vastaavissa kasvavat pöpöt!
Ota reilut 2 x 1½ lautasta suurempi kankaan pala. Käännä kangas kaksinkerroin ja ompele (B) ala- ja
sivusyrjä kiinni. Jätä sivusyrjän yläosasta 4 cm ompelematta nauhakujaa varten. Käännä yläsyrjä kaksinkerroin
(C) ja ompele pussin suuhun nauhakuja. Pujota pitkä nyöri (esim. kengännauha) nauhakujaan hakaneulan
avulla. Käännä pussi (D) oikein päin ja onnittele itseäsi. Nyt sinulla on hengittävä ruokailuvälinepussi Kesistä
varten!
Täältä vielä vinkkiä pussin tekoon: http://www.pitkissport.net/?page=64
Nimi vielä pussiin ja leiriä odottelemaan!
8
LEIRIVARUSTUS
Apua pakkaamiseen löydät täältä: http://www.pitkissport.net/?page=68
VAATTEET/VARUSTEET
2x sukat
2x alushousut
pitkät alushousut
2x t-paita
takki
shortsit
lämmin neule/ fleece
verkkarit
sadeasu (takki ja housut)
saappaat
lippalakki tms. kesähattu
pipo ja hanskat
lenkkarit ja vaihtojalkineet
uikkarit
pyyhe, pefletti
yöpuku
mahd. lääkkeet
MUUTA TARPEELLISTA
makuupussi ja –alusta (min. 3 cm /
ilmapatja)
pikkureppu
kestävä/pestävä SYVÄ lautanen
muki, haarukka, veitsi, lusikka
muovinen juomapullo
kangaspussi astioille
pikkupyyhe astioiden kuivaamisen
aurinkorasva
henk.koht. hygieniatarvikkeet
hammasharja, -tahna, pesuaineet
kello (aikuisella)
oma teltta
lainapeite telttamuoviksi
pyykkipoikia ja pyykkinarua
muovipussi likavaatteille
hieman taskurahaa leirikioskiin
kynä
leiriranneke käteen
aikuisille puukko leiriaskarteluja varten
MUUTA HUOMIOITAVAA LEIRIVARUSTUKSESTA




Mukaan leirille voi omalla vastuulla ottaa kameran ja rahaa kioskia varten.
Muistathan, että yöt ovat alkukesästä kylmiä. Ota ehdottomasti mukaan makuupussi, joka kestää
pientä pakkasta.
Maa on alkukesästä vielä kylmä/kostea, joten on tärkeä ottaa mukaan riittävän paksu
makuualusta tai ilmapatja lämmön takaamiseksi.
LiikU ei vastaa kadonneista tai vahingoittuneista esineistä leirillä.
9
PERHELEIRIN OHJELMARUNKO
(Tarkempi leiriohjelma netissä: http://www.liiku.fi/lapsille/leirit/kesis/perheleiri-4-7-vuotiaille/)
PERHELEIRI 1
tiistai 9.6.
klo 10.30
klo 11.30
klo 13.30
klo 16.00
klo 18.30
klo 20.00
klo 21.00
Ilmoittautuminen alkaa / tavaroiden purku ja telttojen pystytys
Lounas
Välipala
Päivällinen
Telttasauna lämpöisenä ja uintia
Iltapala omassa leirissä
Iltasatu, pisut, pesut ja hyvää yötä!
keskiviikko 10.6.
klo 8.15
klo 8.45
klo 9.00
klo 11.30
klo 12.30
klo 13.30
klo 15.30
klo 16.00
Jumppa aamuvirkuille
Lipunnosto tuloaukiolla
Aamupala
Lounas
Telttojen purku
Välipala
Perheleirin päätös
Päivällinen
PERHELEIRI 2
tiistai 9.6.
klo 10.30
klo 12.00
klo 13.30
klo 17.00
klo 18.30
klo 20.00
klo 21.00
Ilmoittautuminen alkaa / tavaroiden purku ja telttojen pystytys
Lounas
Välipala
Päivällinen
Telttasauna lämpöisenä ja uintia
Iltapala omassa leirissä
Iltasatu, pisut, pesut ja hyvää yötä!
keskiviikko 10.6.
klo 8.15
klo 8.45
klo 9.00
klo 10.30
klo 11.30
klo 13.30
klo 15.30
klo 16.00
Jumppa aamuvirkuille
Lipunnosto tuloaukiolla
Aamupala
Telttojen purku
Lounas
Välipala
Perheleirin päätös
Päivällinen
10
PERHELEIRI 3
keskiviikko 10.6.
klo 17.00
klo 20.00
klo 21.00
Ilmoittautuminen alkaa / tavaroiden purku ja telttojen pystytys
Iltapala
Iltasatu, pisut, pesut ja hyvää yötä!
torstai 11.6.
klo 8.15
klo 8.45
klo 9.00
klo 11.30
klo 16.00
klo 18.00
klo 20.00
klo 21.00
Jumppa aamuvirkuille
Lipunnosto tuloaukiolla
Aamupala
Lounas
Päivällinen
Telttasauna lämpöisenä ja uintia
Iltapala omassa leirissä
Iltasatu, pisut, pesut ja hyvää yötä!
perjantai 12.6.
klo 8.15
klo 9.00
klo 10.30
klo 11.15
klo 12.15
klo 13.00
Jumppa aamuvirkuille
Aamupala
Teltan purku ja pakkaaminen
Lounas
Perheleirin päätös
Koko Kesis -leirin päättäjäiset
PERHELEIRI 4
keskiviikko 10.6.
klo 17.00
klo 20.15
klo 21.00
Ilmoittautuminen, tavaroiden purku ja telttojen pystytys
Iltapala
Iltasatu, pisut, pesut ja hyvää yötä
torstai 11.6.
klo 8.15
klo 8.45
klo 9.00
klo 11.30
klo 16.00
klo 18.00
klo 20.00
klo 21.00
Jumppa aamuvirkuille
Lipunnosto tuloaukiolla
Aamupala
Lounas
Päivällinen
Telttasauna lämpöisenä ja uintia
Iltapala omassa leirissä
Iltasatu, pisut, pesut ja hyvää yötä
perjantai 12.6.
klo 8.15
klo 9.00
klo 10.30
klo 11.15
klo 12.15
klo 13.00
Jumppa aamuvirkuille
Aamupala
Teltan purku ja pakkaaminen
Lounas
Perheleirin päätös
Koko Kesis-leirin päättäjäiset
11
LEIRIN JÄRJESTÄÄ:
LiikU, Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry
Yliopistonkatu 31, 20100 TURKU
www.liiku.fi
LiikU on liikunnan asiantuntija Lounais-Suomessa.
Liikutamme lapsia ja aikuisia tapahtumissa ja leireillä.
Koulutamme lasten kanssa työskenteleviä, seuratoimijoita
ja työyhteisöjä liikuttamaan muita.
Puhumme liikunnan puolesta päättäjille.
Leirikesää odotellessa,
Jenni Jortikka
leirin johtaja
[email protected]
Jurkka Virtala
leiripäällikkö
[email protected]
Kesiksen pääyhteistyökumppanit:
Menossa mukana:
Vapaaehtoisten sekä
yhteistyökumppaneidemme
ansiosta meidän on mahdollista
järjestää turvallinen ja laadukas
leiri kaikille!
Kiitämme kaikkia tukijoitamme!
Oikeudet leirioppaan muutoksiin pidätetään
12