Kasteiden määrä laskee Kuopiossa

AJANKOHTAISTA
8
Keskiviikko 16.9.2015
Arkistokuva
uutisviikko
Päiväkodit ja koulut ovat
auki normaalisti perjantaina
Kuopion kaupungin päiväkodit ja koulut toimivat normaalisti perjantaina 18.9., tiedottaa Kuopion kaupunki. Ammattiliittojen ja -järjestöjen perjantaille suunnittelema tapahtuma on mielenilmaus, ei lakko. Henkilöstöllä on kuitenkin mahdollisuus osallistua mielenilmaukseen esimiesten luvalla.
Myös työntekijäjärjestöjen edustajien lähtökohtana on,
että koulujen oppilaiden ja päiväkotilasten turvallisuus
on etusijalla, eikä se saa mielenilmauksen vuoksi vaarantua. Esimiehet ratkaisevat laitoskohtaisesti, kuinka suuressa määrin henkilökunnan on mahdollista osallistua mielenilmaukseen.
Leirikeskukset tarvittaessa
vastaanottokeskuksiksi
Kuopion ev.lut. seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto teki maanantain kokouksessaan periaatepäätöksen, että Hirvijärven ja Rytkyn leirikeskukset voidaan tarvittaessa osoittaa turvapaikanhakijoiden majoituskäyttöön 31.5.2016 asti.
Leirikeskusten yhteinen majoituskapasiteetti on 150 henkilöä. Leirikeskusten käyttöä tämän jälkeen selvitetään erikseen, koska seurakuntayhtymä on sitoutunut järjestämään
leiritoimintaa reilulle 1 000 lapselle ja nuorelle kesän 2016
ajan.
Yhteisen kirkkoneuvoston mielestä Hirvijärven ja Rytkyn leirikeskukset soveltuisivat tarvittaessa turvapaikanhakijoiden majoitukseen ja mahdollisesti myös vastaanottokeskuksiksi.
Seurakuntayhtymällä on myös useita kirkkoja ja seurakuntataloja, mutta niiden käyttö majoitustiloina voi koskea vain aivan akuutteja kriisejä ja niiden pitempiaikainen
käyttäminen majoitustiloina ei kirkkoneuvoston mielestä
ole toimiva ratkaisu.
Celian äänikirjat käyttöön
Kuopion kirjastoihin
Kuopion kaupunginkirjasto on mukana Kirjasto kaikille -kumppanuusprojektissa, jonka tarkoituksena on tarjota valtion erikoiskirjasto Celian äänikirjoja kaikille, joille
painetun kirjan lukeminen on vamman tai sairauden vuoksi vaikeaa tai mahdotonta.
Kirjasto kaikille -projektissa ovat Kuopiosta mukana pääkirjasto, Juankosken, Jynkän, Karttulan, Kurkimäen, Maaningan, Neulamäen, Nilsiän, Puijonlaakson, Pyörön, Tuusniemen ja Vehmersalmen lähikirjastot sekä kotipalvelu.
Celian äänikirjat ovat kirjastoissa käytettävissä kahdella
tapaa. Kirjastot voivat rekisteröidä asiakkaan ns. Vera-asiakkaaksi eli Celian verkkopalvelun käyttäjäksi. Rekisteröinnin jälkeen asiakas saa Celiasta sähköpostiinsa oman käyttäjätunnuksen ja salasanan, jonka jälkeen hän voi lainata ja
kuunnella haluamiaan äänikirjoja Celian verkkopalvelussa.
Celian äänikirjavalikoimassa on tällä hetkellä noin 40 000
kirjaa klassikoista uutuuksiin.
Toinen tapa käyttää Celian lukemisesteisille tarkoitettuja
palveluita on lainata äänikirjoja. Äänikirjoja voi kuunnella
esim. tietokoneella, DVD- tai mp3-soittimella tai erityisellä Daisy-soittimella.
Keilanrinteen rakentaminen
käynnistymässä
Keilanrinteen asemakaava-alueen rakentaminen on käynnistymässä. Alue tulee olemaan lähivuosien yksi merkittävimmistä kerrostalokohteista Kuopiossa. Kaava-alueelle
rakennetaan tuhat asuntoa, joten koteja tulee noin kahdelle tuhannelle asukkaalle.
Keilanrinteen kaava-alueen tonttien pinta-ala on yhteensä lähes 30 hehtaaria, ja alueen rakennusoikeus on noin 92
000 km2.
Asemakaavatyön yhteydessä inventoidut luontoarvot
kuten norot ja liito-oravien pesäpuut säilyvät tonttien ja
katujen ulkopuolella virkistysalueilla. Ensimmäiset tontit alueelta tullaan luovuttamaa rakentajille kesällä 2016.
Asemakaava-alueen rakentaminen käynnistyy tonttien ja
katualueiden puuston poistamisella viikolla 38. Myös virkistysalueet tullaan osittain harventamaan. Puuston poisto
tulee kestämään muutaman viikon. Kunnallistekniikan rakentaminen aloitetaan vielä tänä syksynä heti puiden poistamisen jälkeen. Työmaa-alueella liikkuminen ei ole sallittu turvallisuussyistä.
Kasteiden määrän vähenemiseen vaikuttaa yleinen syntyvyyden lasku ja vanhempien kirkosta eroaminen.
Kasteiden määrä
laskee Kuopiossa
Kaste: Kuopiossa lapsia kastetaan eniten Kallaveden seurakunnassa ja vähiten Tuomiokirkkoseurakunnassa.
Inka Matilainen
Evankelisluterilaiseen kirkkoon kastettiin Kuopiossa
viime vuonna 907 lasta. Lapsia kastetaan eniten Kallaveden seurakunnassa ja vähiten Tuomiokirkkoseurakunnassa. Kasteiden määrä on
pysynyt vuodesta 2011 saakka yli 900:ssa. Yleisesti ottaen kasteiden määrä on kuitenkin laskussa koko PohjoisSavossa.
– Kastettujen määrän vähenemiseen on vaikuttanut yleinen syntyvyyden lasku. Maahanmuuttajien lapsista suurta osaa ei myöskään kasteta evankelis-luterilaisen seurakunnan jäseniksi, sanoo
Kirkkohallituksen tilastosihteeri Helena Kontio.
Seurakuntaliitokset
näkyvät
Kuopion evakelisluterilaisen
seurakunnan rekisterijohta-
ja Mika Pulkkinen sanoo,
että kasteiden määrän kehitystä ei voi todeta pelkästään
tilastoluvuista, koska Kuopiossa on tapahtunut vuosien
varrella useita seurakuntaliitoksia.
– Vuonna 2011 perustettiin Järvi-Kuopion seurakunta. Eli vuodesta 2011
mukana ovat olleet Kuopion kaupungin lisäksi myös
Juankosken, Kaavin ja Tuusniemen alueet. Myös Karttulan ja Nilsiän liittyminen
Kuopioon on osittain nostanut kasteiden määrää. Kaiken kaikkiaan vaikuttaa kuitenkin siltä, että kastettujen
osuus on hienoisessa laskussa.
Nuoret aikuiset
eivät kuulu kirkkoon
Pulkkinen uskoo, että suurin syy kasteiden laskuun on
se, että yhä useampi nuori
aikuinen ei kuulu kirkkoon,
joten lapsiakaan ei kasteta.
– Kirkosta eronneiden ja
kirkkoon liittyneiden määrät vaihtelevat vuosittain.
Tänä vuonna kirkosta on
eronnut tähän mennessä
huomattavasti vähemmän
ihmisiä kuin viime vuosina.
Kastettavalla oltava
kaksi kummia
Lähtökohtaisesti kastettavalla pitäisi olla ainakin
kaksi konfirmoitua kirkon
jäsentä kummina. Joillakin
alueilla Suomessa kummien
saaminen on haastavaa, koska lähipiiristä ei löydy kummeiksi haluttuja kirkon jäseniä. Näkyykö ilmiö Kuopiossa?
– Kuopion korkeudella näitä tilanteita on vielä vähemmän kuin Etelä-Suomessa.
Erityistilanteessa, jos kahta kummia ei löydy, voi kirkkoherra tehdä päätöksen, että
yksi kummi riittää.
Kasteet Kuopiossa
ÄÄ2015: 585 (elokuun
loppuun mennessä)
ÄÄ2014: 907
ÄÄ2013: 964
ÄÄ2012: 930
ÄÄ2011: 978
ÄÄ2010: 861
ÄÄLuvut
sisältää kaikki Kuopion seurakunnat (Tuomiokirkko, Kallavesi, Alava, Männistö, Puijo ja Järvi-Kuopio).
Kasteet
Pohjois-Savossa
ÄÄ2014: 1903
ÄÄ2013: 1998
ÄÄ2012: 2037
ÄÄ2011: 2138
ÄÄ2010: 20142
ÄÄLähde: Helena Kontio
Viikkosavon lukijamäärä nousi 2 000:lla
Kansallisen Mediatutkimuksen (KMT) tuoreen tutkimuksen mukaan Viikkosavon lukijamäärä on noussut
2000:lla. Viikkosavon painetulla lehdellä on nyt 64 000
lukijaa. Edellisessä lukijatutkimuksessa lukijoita oli 62
000.
Viikosavon sisarjulkaisun,
Kuopion Kaupunkilehden lukijamäärä on 68 000.
Viikkosavon ja Kaupunkilehden päätoimittaja Aija Pi-
rinen on lukijakehitykseen
tyytyväinen. Hänen mukaansa Viikkosavon lukijamäärän
kasvu kertoo, että terävä, uutismainen ja paikallinen linja
kiinnostaa savolaisia.
– Lukijatutkimuksen luvut
ovat osoitus siitä, että kaupunkilehdillä on vahva asema kuopiolaisten arjessa. Tavoitteemme on kehittää lehtiä
niin, että ne palvelevat myös
tulevaisuuden lukijoita ja ilmoittajia.