Ylen ja Temen freelancertaiteilijoita koskeva

TEME-SOPIMUS
Tekstit voimassa 1.1.2014, palkkiot 1.5.2015 alkaen.
Sopijapuolet
Yleisradio Oy työnantajana ja
Teatteri- ja mediatyöntekijöiden Liitto ry
työntekijäpuolina ovat tehneet seuraavan radio- ja televisiotyöehtosopimuksen
I YLEISET SÄÄNNÖKSET
1§
Sopimuksen laajuus
1
Soveltamisala
Tämä sopimus koskee Yleisradio Oy:n, jota jäljempänä sanotaan Yleisradioksi,
järjestämiin ohjelmiin tilapäisesti osallistuvaa ohjaajaa, koreografia, harjoituttajaa ja tanssitaiteilijaa, lavastajaa ja pukusuunnittelijaa, jolla on tekijän- tai
suoritusoikeus esitykseensä ja jota tässä sopimuksessa kutsutaan taiteilijaksi.
2
Soveltamisalan rajoitus
Sopimus koskee vain taiteellista toimintaa, jollaiseksi ei katsota osallistumista
keskusteluihin, haastatteluihin, kiertokyselyihin eikä paneleihin tai muihin
vastaaviin tehtäviin.
3
Sopijajärjestöihin kuulumattomien käyttö
Käyttäessään allekirjoittajajärjestöjen jäseniä Yleisradio sitoutuu olemaan
samassa ohjelmanumerossa käyttämättä allekirjoittajajärjestöjen ulkopuolella
olevia taiteilijoita, paitsi milloin se saa sopivamman henkilön järjestöjen ulkopuolelta. Yleisradio on vaadittaessa velvollinen välittömästi esittämään
perustelun tämän sopimuksen allekirjoittajajärjestöille näihin kuulumattoman
henkilön käytöstä.
2§
Käyttöoikeudet
1
Yleistä
Yleisradiolla on oikeus käyttää suoritteita ensilähetysjakson ja uusintajakson
aikana kotimaassa rajoittamattomasti välineestä ja jakelutavasta riippumatta,
sisältäen myös on demand -jakelun esimerkiksi internetissä. Yhtiöllä on oikeus
suoritteen vaihtoon ja myyntiin ulkomailla, jolloin taiteilijalle suoritetaan tariffin
mukainen eri korvaus.
Pöytäkirjamerkintä:
Tämän sopimuksen kirjauksista poiketen Ylen oikeudet radioohjaajien osalta ovat liitteen 1 (RADIO) kohdan I (radio-ohjaajat)
mukaiset.
Pöytäkirjamerkintä:
Tällä sopimuksella ei osapuolten välillä sovita ohjelmiston
välittämisestä DVB-H-verkossa.
Pöytäkirjamerkintä:
TEME-SOPIMUS
Tällä sopimuksella ei ole vaikutusta niihin sopimuksiin, jotka
Yle
ja Kopiosto ovat tehneet keskenään, esimerkiksi sopimus nauhoittamisesta
opetustoiminnassa ja tieteellisessä tutkimuksessa sekä ns. laitoskäyttösopimus
tai sopimus radio- ja televisio-ohjelmien kirjastokäytöstä.
Luovutus ei koske oikeutta edelleen luovutukseen kolmannelle ilman taiteilijalle
maksettavaa palkkiota.
Yleisradio ei voi luovuttaa ohjelmaa edelleen levitettäväksi eikä tallennettavaksi
yksittäisiä tai määrältään rajoitettuja vastaanottimia varten valmistettuihin
kasetteihin ja muihin tallennuslaitteisiin.
Ohjelma voidaan esittää korvauksetta sisäisissä katseluissa, esittely- ja myyntitilaisuuksissa sekä ohjelmia koskevissa kilpailuissa, festivaaleissa tai muissa
vastaavissa tilaisuuksissa.
2
Moraaliset oikeudet
Kun Yleisradiolle valmistettu teos kokonaisuudessaan tai osittain saatetaan
yleisön saataviin, on taiteilija ilmoitettava sillä tavoin kuin hyvä tapa vaatii.
Taiteilijan teosta tai suoritusta ei saa muuttaa taiteilijan taiteellista arvoa tai
omalaatuisuutta loukkaavalla tavalla eikä myöskään saattaa yleisön saataviin
sanotuin tavoin loukkaavassa muodossa tai yhteydessä.
3
Osien käytön rajoitus
Yleisradio saa korvauksetta käyttää ohjelmasta enintään 2 minuutin pituisia
osia muissa ohjelmissa. Tällainen käyttö edellyttää kuitenkin taiteilijan
suostumusta käyttötarkoituksen osalta.
Muuten Yleisradio ei saa käyttää eikä irrottaa osia alkuperäisestä esityksestä
ilman taiteilijan kanssa tehtävää eri sopimusta.
4
Lyhyet näytteet
Ennakkomainontaan, taidekatsaukseen tai arvosteluun Yleisradio saa
korvauksetta liittää lyhyen näytteen tallenteesta tai ulkopuolisen teatterin esityksestä. Mikäli tällaista näytettä käytetään edellä mainittua tarkoitusta laajemmin,
sovitaan käytöstä ja palkkiosta erikseen tekijöitä sitovasti ao. liiton kanssa.
Tällainen näyte ei kuitenkaan saa sisältää itsenäistä kokonaisuutta tai
yhtenäistä kokonaisesitystä.
5
Valokuvan käyttö
Yleisradio saa korvauksetta julkistaa työaikana valmistetun valokuvan vain
tämän ohjelman ennakkomainonnan tai arvostelun yhteydessä. Julkistamiseen
ei saa liittyä muun toiminimen mainontaa.
6
Päivän tapahtumat
Toisinnettaessa päiväntapahtumaa Yleisradio saa korvauksetta esittää
televisiossa enintään 20 sekunnin ja radiossa enintään 60 sekunnin pituisia
kohtia päivän tapahtumana esitetystä tai näytetystä teoksesta.
TEME-SOPIMUS
7
Juhlatilaisuudet
Jos Yleisradio ohjelmassaan lähettää suorana lähetyksenä erillisen
juhlatilaisuuden, jonka järjestäjänä on jokin viranomainen tai poliittinen järjestö
ja jonka ohjelmassa on tämän sopimuksen alaisia taiteilijain esityksiä, ei Yleisradio suorita taiteilijoille palkkiota, paitsi siinä tapauksessa, jos taiteilijan suoritusta käytetään erillisenä, josta on sovittava taiteilijan kanssa etukäteen.
Suoraksi lähetykseksi katsotaan lähetys, joka tapahtuu samana
päivänä kuin tilaisuus on pidetty ja joka on täysin tilaisuuden
sisällön mukainen.
8
Yhteenveto sarjan edellisistä osista
Jatkuvajuonisissa kuunnelmissa ja näytelmissä Yleisradio saa korvauksetta
esittää enintään kahden minuutin pituisen yhteenvedon tai otteen edellisistä
osista.
II TYÖSOPIMUKSET
3§
Työsopimuksen laatiminen
1
Yleistä
Ennen tämän sopimuksen mukaisen työn alkamista Yleisradio tekee taiteilijan
kanssa ko. työtä varten työsopimuksen.
2
Tv-työsopimus
Televisiotyötä varten tehdään kirjallinen työsopimus.
Tallennusajat tai suoran lähetyksen lähetysajat ja ennalta tiedossa olevat
harjoitukset merkitään työsopimukseen.
3
Radiotyösopimus
Radiotyötä varten tehdään työsopimus sitä erikseen vaadittaessa. Radiotyöstä
voidaan sitovasti sopia myös suullisesti. Tällöin tulee taiteilijalle ilmoittaa
työtehtävä, tiedossa olevat työajat, työn suorittamispaikka ja palkkion määräytymisperusteet.
4
Työaikojen määrittäminen
Muut kuin työsopimuksessa mainitut seuraavan viikon työajat pyritään määrittämään sekä radio- että televisiotyötä varten edellisen viikon torstaina.
5
Uusittu sopimus työn lykkääntyessä
Jos ohjelmaa ei saada pakottavista syistä työsopimukseen merkityn kiinni-
TEME-SOPIMUS
tysajan kuluessa valmiiksi tai se keskeytetään suunnitelmista poiketen, taiteilija
on velvollinen kahdeksan (8) viikon kuluessa osallistumaan sen valmiiksi saattamiseen, mikäli hänen aikaisemmat sitoumuksensa eivät sitä estä. Työstä,
joka on lykkääntynyt yli 8 viikkoa, tehdään uusi työsopimus (Kts. 16. §)
4§
Työn peruuttaminen
1
Työsopimuksen peruuttaminen
Jos ohjelman tuotantopäätös peruutetaan sen jälkeen kun työsopimus on
allekirjoitettu tai kun siitä on taiteilijan kanssa muuten sitovasti sovittu, voidaan
työsopimus taiteilijan kanssa peruuttaa ilman korvausseuraamusta, mikäli työn
sovittuun alkamispäivään on aikaa seuraavasti:
televisiossa
ohjaajat ja koreografit sekä
lavastajat ja pukusuunnittelijat
muut
3 kk
2 kk
ohjaajat
muut
1 kk
10 vrk
radiossa
Työn alkamispäivänä pidetään ensimmäistä harjoitus- tai taltiointipäivää.
Työsopimuksen peruuttamisesta suoritettavista korvauksista on sovittu liitteissä.
2
Työkerran peruuttaminen
Työkerran peruuttamisesta on sovittu liitteissä.
5§
Muut työsopimukseen liittyvät määräykset
1
Tuotantosuunnitelma ja ohjaajan/koreografin valtuudet
Ohjaajan tai koreografin kanssa laadittavassa tuotantosuunnitelmassa on
mainittava erilaisten tuotantopäivien kuten harjoitus-, kuvaus- ja jälkikäsittelyyms. päivien määrä sekä näiden ajankohdat mahdollisimman tarkasti. Ohjaajan
tai koreografin kanssa sovitaan myös valtuuksista kiinnittää taiteilijoita.
2
Käsikirjoitukseen perehtyminen
Taiteilijan velvollisuus on perusteellisesti perehtyä käsikirjoitukseen ennen
ensimmäistä työkertaa, edellyttäen, että käsikirjoitus on jätetty hänelle
vähintään viisi päivää aikaisemmin.
3
Lavastaja/pukusuunnittelija
Lavastajan ja pukusuunnittelijan kanssa laadittavassa työsopimuksessa on
mainittava tiedossa oleva käsikirjoitus, lavastus-/puvustus-kokonaisuuden
suunniteltu kustannuskehys, suunniteltu tuotanto-ajankohta sekä arvio
toteutuksen aikataulusta.
TEME-SOPIMUS
Työsopimuksessa sovitaan tehtävän alkamispäivä sekä suunnitelmien
luovutusajankohta ja -tapa.
Työsopimuksessa määritellään mitä yhtiön tiloja, laitteita, välineitä ja henkilöitä
lavastajalla/pukusuunnittelijalla on käytettävissä.
III TYÖAIKA
6§
Työaikaan laskettavat tehtävät
Työaikaa on kaikki taiteilijan Yleisradiolle sen johdon ja valvonnan alaisena
tekemä työ, kuten esitys, tallennus, harjoitus, treenaus, naamiointi ja pukujen
sovitus. Koreografin työajaksi lasketaan lisäksi naamioinnin ja pukujen tarkistus, äänitys, leikkaus, montteeraus ja ottojen valinta, inserttiaineiston ja
tehosteiden valinta, miksaus ja jälkitarkastus.
Työaika lasketaan 1/2 tunnin tarkkuudella, kuitenkin yhden työkerran
minimityöaika on kaksi tuntia.
Alle 4 tunnin työkertoja ei tule liitteen 2 (televisio) kohdassa II tarkoitetuissa
tehtävissä käyttää, ellei perusteltu syy tai työntekijän tarpeet tätä edellytä.
Kuvaustyökerta on vähintään 4 tuntia.
Perusteltu syy voi liittyä esimerkiksi repliikkien paikkaukseen / jälkiäänitykseen,
pukujen sovitukseen tai koenaamiointiin.
7§
Päivittäinen työaika ja ylityö
Päivittäinen työaika on enintään kahdeksan (8) tuntia. Yli kahdeksan (8) tunnin
päivässä tehtävä työ on päivittäistä ylityötä ja siitä maksetaan kahdelta ensimmäiseltä tunnilta 50 %:lla ja seuraavilta tunneilta 100 %:lla korotettua tuntipalkkaa. Mikäli työ jatkuu kello 24.00 jälkeen, lasketaan tämän ajan ylittävät
tunnit edellisen vuorokauden työtunneiksi.
8§
Yö- ja pyhätyö
Yötyöksi katsotaan kello 21.00-07.30 välisenä aikana tehty työ ja tätä voidaan
tehdä vain taiteilijan suostumuksella. Yötyöstä suoritetaan työpalkkio siltä osin
20 %:lla korotettuna.
Jos työ joudutaan tekemään Yleisradion vaatimuksesta pyhäpäivänä,
maksetaan työpalkkio 100 %:lla korotettuna.
9§
Muut työaikaan liittyvät määräykset
1
Työhön saapuminen
Taiteilijan on oltava työpaikalla viimeistään viisi minuuttia ennen sovittua työn
alkamista.
Mikäli taiteilija ilman hyväksyttävää syytä myöhästyy yli 15 minuuttia, katsotaan
tämä aiheettomaksi poissaoloksi harjoituksista, jolloin sakon määrä on kahden
TEME-SOPIMUS
tunnin harjoituspalkkio.
Hyväksyttävänä syynä pidetään voittamatonta estettä (force majeure) sekä
sellaista syytä, joka ei ole aiheutunut taiteilijan tahallisesta tuottamuksesta tai
huolimattomuudesta.
2
Tauot
Tehtäessä työtä yhtäjaksoisesti taiteilijalle on annettava kunkin kahden tunnin
työn jälkeen 15 minuutin lepotauko, joka luetaan työajaksi. Mikäli työkerta
ylittää seitsemän tuntia, niin yhden tauoista on oltava vähintään 30 minuuttia,
jota ei lueta työajaksi.
Ellei työtä tehdä yhtäjaksoisesti, jaksot on sijoitettava siten, että niiden välinen
vapaa-aika on vähintään kaksi tuntia.
3
Matkustaminen
Mikäli Yleisradion järjestämiin päivittäisiin yhteiskuljetuksiin käytetty aika on
korkeintaan 2 tuntia, lasketaan se työajaksi. Tämän ajan ylittävältä osalta
matka katsotaan työmatkaksi.
Kotimatkaa ei lueta työajaksi. Kotimatkaksi katsotaan taiteilijan
kotipaikkakunnalta tuottavan toimituksen vakinaiselle kotipaikkakunnalle tapahtuva matka.
Ulkomaisista matkoista tulee sopia kussakin tapauksessa erikseen. Ohjaajien,
lavastajien ja pukusuunnittelijoiden osalta on matkustamisesta sovittu erikseen.
IV PALKKIOT
10 §
Palkkiot
Taiteilijalle maksetaan tämän sopimuksen 1 §:n määrittelemistä tehtävistä,
mikäli tästä sopimuksesta ei muuta johdu, vähintään liitteiden mukainen
ensilähetysjakson palkkio. Ensilähetysjakso on 30 vuorokauden jakso, jonka
aikana Ylellä oikeus välittää aineistoa rajoittamattomasti välineestä ja
jakelutavasta riippumatta, sisältäen myös on demand- jakelun esimerkiksi
internetissä.
Kukin jakso alkaa siitä kun aineisto ensimmäisen kerran välitetään yleisölle.
Kulloinkin voimassa olevien liitteiden mukaisia sekä henkilökohtaisia palkkioita
korotetaan seuraavasti:
Ns. tes-korotukset:
1.5.2015 lukien 0,4 %.
Vuoden 2016 palkkiokorotuksista sovitaan kesällä 2015.
11 §
Teatterinäytelmien taltiointi
Milloin teatteria tai muuta siihen verrattavaa varten valmistettu ohjelma
halutaan esittää Ylen ohjelmatoiminnassa olennaisilta osiltaan muuttumattomana, esim. pääasiassa samoin esittäjävoimin, on siihen saatava ao.
ohjaajan tai koreografin ja lavastajan/pukusuunnittelijan suostumus ja
TEME-SOPIMUS
maksettava hänelle liitteissä mainitut palkkiot. Myös muiden taiteilijoiden
palkkioista on sovittu liitteissä.
Ohjelman osalta, joka tehdään vakinaisen teatterin tai sitä vastaavan näyttämötai lavaesityksestä ja joka ei ole Yleisradion valmistama, sovitaan erikseen
palkkioista.
12 §
Teatterikoululaiset ja vastaavat
Valtionapua nauttivan teatteri- ja vastaavan koulun oppilaalle maksetaan tämän
sopimuksen mukainen palkkio. Kuitenkaan valtionapua nauttivien teatteri- ja
vastaavien koulujen Yleisradiolle tekemät oppilastyöt eivät kuulu tämän
sopimuksen piiriin.
13 §
Radionomainen tehtävä televisiossa
Esiintymisestä itsenäisessä tehtävässä kokonaan kuvien ulkopuolella
maksetaan kuten radioesiintymisestä on sovittu.
14 §
Kuunnelman ositettu lähettäminen
Kuunnelman osalta yhdellä kerralla nauhoitettu enintään 30 minuutin pituinen
esitys voidaan lähettää radiossa myös korkeintaan 5 minuutin pituisiin osiin
aettuna.
15 §
Sarjaohjelmat
Sarjaohjelmien palkkioista on sovittu liitteissä.
16 §
Uusittu sopimus
Työstä, joka on lykkääntynyt yli 8 viikkoa, tehdään uusi työsopimus, jolloin
taiteilijalle maksetaan liitteissä mainitut palkkiot. (Kts. 3. § 5).
17 §
Muut palkkioita koskevat määräykset
1
Yhteistuotanto
Kun ohjelma tehdään yhteistuotantona jonkun muun maan radioyrityksen
kanssa, noudatetaan allekirjoittajajärjestöjen jäseniin tätä sopimusta siltä osin,
kun Yleisradio on tuottajana. Muissa tapauksissa palkkiosta sovitaan kussakin
tapauksessa erikseen.
Yleisradion yhteistuotantona tuottaman ohjelman ensimmäistä
Suomessa tapahtuvaa lähetystä pidetään ensilähetyksenä.
2
Esiintymis- ja palkkiorajoitus
Ohjaaja tai koreografi ei saa esiintyä ohjelmassaan, ellei teoksen tai tehtävän
luonne sitä erityisesti vaadi. Tällöin maksetaan esiintymisen osalta liitteen
mukaisesti.
TEME-SOPIMUS
V UUSINTAJAKSON PALKKIOT
18 §
Yleistä
Uusintajakso on 30 vuorokauden jakso, jonka aikana Ylellä on oikeus
välittää aineistoa rajoittamattomasti välineestä ja jakelutavasta riippumatta,
sisältäen myös on demand -jakelun esimerkiksi internetissä.
Kukin jakso alkaa siitä kun aineisto ensimmäisen kerran välitetään yleisölle.
Kaikki uusintajakson palkkiot lasketaan maksuhetkellä voimassa olevista
tariffeista.
Uusintajakson palkkiota laskettaessa ei oteta huomioon maksettuja työmatkoja,
yli-, yö- ja pyhätyö- eikä vuosilomakorvauksia.
Mikäli alkuperäispalkkiota ei palkkiotekijöiden puuttuessa voida muuntaa
maksuhetkellä voimassa olevien tariffien mukaiseksi, niin uusintalähetyksen
tapahtuessa taulukon mukaisen päivämäärän jälkeen suoritetaan ennen
1.4.2007 solmittujen sopimusten osalta muuntaminen kertoimilla, jotka ovat
liitteessä 4 muuntotaulukot.
19 §
Kotimaiset uusintajaksot
1
Uusintajakson korvaus on 20 % alkuperäispalkkiosta. Kaikki uusintajakson
palkkiot lasketaan maksuhetkellä voimassa olevista tariffeista. Mikäli
alkuperäispalkkioita ei voida muuntaa maksuhetkellä voimassa olevien tariffien
mukaiseksi, suoritetaan muuntaminen sopimuksessa ilmoitettavalla
kertoimella.
Pöytäkirjamerkintä:
Uusintapalkkioprosentin muutoksella ei tavoitella ensilähetysjaksojen ja
uusintalähetysjaksojen suhteellisten osuuksien muutosta verrattuna
sopimushetkellä vallinneeseen ensilähetysten ja uusintalähetysten käytäntöön.
2
Ennen 1.4.2007 solmittujen sopimusten osalta uusintajakson palkkio on 50 %
alkuperäispalkkiosta. Tämä uusintajakson palkkio lasketaan vuoden 2006
lopussa voimassa olleista alkuperäispalkkioista. Vuoden 2006 jälkeen näitä
palkkioita korotetaan tes-korotuksia vastaavasti. Mikäli alkuperäispalkkioita ei
voida muuntaa maksuhetkellä voimassa olevien tariffien mukaiseksi,
suoritetaan muuntaminen sopimuksessa ilmoitettavalla kertoimella.
Mikäli sopimus on solmittu ennen 1.4.2007 ja ohjelma lähetetään uusintajakson
aikana ainoastaan ns. erityisyleisön kanavilla, on uusintajakson palkkio kuitenkin
30 % laskettuna edellisessä kappaleessa sanotulla tavalla.
Pöytäkirjamerkintä:
Tämän sopimuksen tarkoittamia erityisyleisön kanavia ovat sellaiset tv-kanavat,
joiden keskimääräinen vuosittainen yleisöosuus on enintään kuusi prosenttia
(6 %). Tilanteessa 1.5.2010 tämän sopimuksen tarkoittama erityisyleisön
kanava on Yle Teema.
TEME-SOPIMUS
Pöytäkirjamerkintä:
Mikäli Yle aloittaa uuden erityisyleisön kanavan tai nykyisen kanavan
keskimääräinen yleisöosuus lähestyy kuutta prosenttia (6%), järjestetään
järjestöille informaatiotilaisuus asiasta.
5
Radioääni televisiossa ja päinvastoin
Mikäli radiossa käytetään televisiota varten taltioitua ääntä tai televisiossa
radiota varten tehtyä tallennetta, maksetaan ao. taiteilijalle tämän sopimuksen
edellyttämän radiotariffin mukainen uusintajakson palkkio.
20 §
Ulkomaiset uusinnat
1
Radio-ohjelmat
1-3 maata tai lähetystä 30 % alkuperäisestä kokonaispalkkiosta
4 maata tai lähetystä 40 %
"
5 tai useampia
50 %
"
Suomenkielisistä lähetyksistä Ruotsissa maksetaan kuitenkin kuten
kotimaisista uusinnoista.
2
Radion lyhytaaltolähetykset
Jos radio-ohjelma lähetetään uusintana ulkomaille lyhytaaltolähetyksessä, ei
uusinnasta makseta korvausta
3
Tv:n eurovisiolähetykset
Jos kysymyksessä on "Eurovisio"-tunnuksin tapahtuva nk. eurovisiolähetys,
joka tapahtuu yhdessä tai useammassa maassa viimeistään 90 päivän kuluessa ensimmäisestä lähetyksestä, maksetaan palkkio erillisen liitteen mukaisesti.
4
Tv-ohjelmien myynti
Ohjelmia myytäessä ulkomaisia lähetyksiä varten taiteilijalle maksetaan
korvaus erillisen myyntisopimuksen mukaan.
21 §
Internetjakelu
Tämä internetjakelua koskeva 21 § on voimassa 31.12.2014 saakka ja sen
jälkeen vuoden kerrallaan, ellei joku sopimusosapuoli sitä kirjallisesti irtisano
vähintään 6 kuukautta ennen määräajan päättymistä.
1
Radioaineisto
1.1. Ensilähetysjakson ja uusintajakson aikana tapahtuvan internetjakelun
korvauksena maksetaan + 2 % 1.5.2009 jälkeen maksettaviin
TEME-SOPIMUS
alkuperäispalkkioihin. Mikäli sopimus on solmittu ennen 1.4.2007, sisältyy
internetjakelun korvaus maksettuun uusintajakson palkkioon.
Korvaukset kattavat oikeudet on demand -jakeluun esimerkiksi
internetissä seuraavasti:
-
on demand streaming -jakelu 30 vuorokauden ensilähetysjakson ja
uusintajakson aikana
-
sarjaohjelmien osien on demand streaming -jakelu 30 vuorokauden
jakson aikana sekä koko sarjan on demand streaming -jakelu 30
vuorokauden jakson aikana viimeisen osan yleisölle välittämisen
jälkeen.
-
Kukin jakso alkaa siitä kun aineisto ensimmäisen kerran välitetään
yleisölle.
1.2. Mikäli radioaineistoa välitetään on demand downloading –jakeluna,
maksetaan korvauksena + 2 % (edellä mainitun 2 %:n lisäksi)
alkuperäispalkkioihin sekä uusintajakson palkkioihin.
Korvaukset kattavat oikeudet on demand -jakeluun esimerkiksi
internetissä seuraavasti:
-
on demand downloading -jakelu 30 vuorokauden ensilähetysjakson ja
uusintajakson aikana.
-
sarjaohjelmien osien on demand downloading -jakelu 30 vuorokauden
jakson aikana sekä koko sarjan on demand downloading -jakelu 30
vuorokauden jakson aikana viimeisen osan yleisölle välittämisen
jälkeen.
-
Kukin jakso alkaa siitä kun aineisto ensimmäisen kerran välitetään
yleisölle.
Pöytäkirjamerkintä:
Downloading-jakeluun ei tarjota erillisinä kokonaisia musiikkikappaleita,
esim. kantanauhoja ja konserttitaltiointeja.
2 Televisioaineisto
2.1. Ensilähetysjakson ja uusintajakson aikana tapahtuvan internetjakelun
korvauksena maksetaan + 2,4 % 1.5.2009 jälkeen maksettaviin
alkuperäispalkkioihin. Mikäli sopimus on solmittu ennen 1.4.2007,
sisältyy internetjakelun korvaus maksettuun uusintajakson palkkioon.
Korvaus kattaa oikeudet on demand -jakeluun esimerkiksi internetissä
seuraavasti:
-
on demand streaming -jakelu 30 vuorokauden ensilähetysjakson ja
uusintajakson aikana.
TEME-SOPIMUS
-
sarjaohjelmien osien on demand streaming -jakelu 30 vuorokauden
jakson aikana sekä koko sarjan on demand streaming -jakelu 7
vuorokauden jakson aikana viimeisen osan yleisölle välittämisen
jälkeen.
-
Kukin jakso alkaa siitä kun aineisto ensimmäisen kerran välitetään
yleisölle.
2.2.
Luovutukset ulkomaisille internet-sivuille
Yle luovuttaa aineistoa ulkomaisille internet-sivuille ainoastaan
ulkomaisiin myynteihin tai kansainvälisiin yhteistuotantoihin liittyen ao.
radio- tai tv-yhtiöiden tai EBU:n / Pohjoisvision internet-sivuille on
demand streaming -jakeluna 30 vuorokauden jakson ajaksi.
22 §
Kaupallinen käyttö
Aineiston kaupalliseen käyttöön sovelletaan tekijänoikeussopimusta 1.3.1998.
Ylen tallennemyynti voidaan toteuttaa myös internetjakeluna tai muutoin
sähköisesti. Kaupallinen myynti voidaan toteuttaa siten, että aineisto on down
loadattavissa omalle koneelle. Mikäli sopimuksen rojaltimallit eivät sovellu,
neuvotellaan täydentävistä järjestelyistä.
23 §
Lunastus
Lunastuksessa noudatetaan seuraavia korvausperiaatteita:
1
Maksamalla lunastuspalkkiona + 80 % alkuperäispalkkioon Yle voi lunastaa
oikeuden välittää aineistoa rajoittamattomasti välineestä jakelutavasta
riippumatta, sisältäen myös on demand -jakelun esimerkiksi internetissä.
Alkuperäispalkkio määräytyy tämän sopimuksen 10 §:n mukaisesti.
Ennen 1.4.2007 ensilähetettyjen ohjelmien osalta Yle voi lunastaa oikeuden
välittää aineistoa rajoittamattomasti välineestä ja jakelutavasta
riippumatta,sisältäen myös on demand- jakelun esimerkiksi internetissä
maksamalla lunastuspalkkiona +150 % alkuperäispalkkioon. Alkuperäispalkkio
määräytyy tämän sopimukset 18 §:n 2. kohdan mukaisesti.
2
Yhtiöllä on jo lunastettuun aineistoon oikeus ilman eri korvausta välittää aineistoa
rajoittamattomasti välineestä ja jakelutavasta riippumatta, sisältäen myös on
demand -jakelun esimerkiksi internetissä. Lunastus ei sisällä kaupallista käyttöä.
3
Mikäli yhtiö on lunastanut materiaalin ennen 1.1.2009, sisältää
lunastussumma kaikki tämän pykälän 1. ja 2. -kohtien tarkoittamat
oikeudet.
VI KORVAUKSET
24 §
Matkatuntikorvaus
Taiteilijalle maksetaan työmatkoista, joiksi luetaan myös Yleisradion järjestämät
yhteiskuljetukset, 13,20 euroa/tunti, paitsi siltä osin kuin matkan aikana on klo
22.00-07.00 välillä järjestetty yöpymismahdollisuus, esimerkiksi laivassa tai
TEME-SOPIMUS
junassa makuupaikka. Työmatkoihin käytettyä aikaa ei kuitenkaan lueta päivittäiseen työaikaan.
Ulkomaisista matkoista tulee sopia kussakin tapauksessa erikseen.
25 §
Matkakulut
1
Siirtyminen toiseen työhön
Mikäli taiteilija Yleisradiosta johtuvista syistä ei ehdi yleisillä kulkuneuvoilla
työhön, johon hän on aikaisemmin ilmoittamansa sitoumuksen mukaan
velvollinen, Yleisradio järjestää tarpeellisen kuljetuksen.
2
Matkustusohjesääntö
Matkalta, jonka taiteilija tekee Yleisradion toimeksiannosta, korvataan
matkakulut Yleisradion matkustusohjesäännön mukaan.
26 §
Erikoiskorvaukset
1
Erikoistaito
Mikäli Yleisradio määrää taiteilijan hankkimaan jonkin erikoisen taidon, niin siitä
aiheutuvien kulujen korvaamisesta joko osittain tai kokonaan on sovittava
etukäteen.
2
Harjoituspianisti
Tanssijalle Yleisradio osoittaa tarvittaessa harjoituspianistin.
VII ERINÄISET SÄÄNNÖKSET
27 §
Palkkioiden maksu
Yhtiö maksaa palkkiot työsuhteen kestäessä yhtiön tavanomaisina
palkanmaksupäivinä muusikon ilmoittamalle pankkitilille ja muutoin 16 arkipäivän kuluessa siitä, kun työsuhde on päättynyt tai kotimainen uusinta lähetetty
tai ulkomaisesta uusinnasta on saatu tieto. Maksun viivästyessä suoritetaan
viivästyskorkoa ja odotusajan palkkaa työsopimuslain 2 luvun 14 §:n mukaan.
28 §
Työpaikka
1
Pukeutumis- ja naamiointitilat
Työpaikalta tai sen läheisyydestä on Yleisradion varattava taiteilijan käyttöön
olosuhteisiin nähden hyväksyttävät tilat pukeutumista ja naamiointia sekä
taukojen aikaista oleskelua varten.
2
Arvoesineiden ja rahojen säilytys
Taiteilijalle tulee varata mahdollisuus luovuttaa hänen mukanaan olevat
arvoesineet ja rahat säilytettäväksi joko jollekin henkilölle tai lukittavaan
kaappiin. Yleisradio vapautuu vastuusta, mikäli taiteilija laiminlyö hänelle
TEME-SOPIMUS
osoitetun mahdollisuuden sijoittaa tavaransa Yleisradion huostaan tai
lukittavaan paikkaan.
3
Ruokailumahdollisuus
Poikkeuksellisissakin olosuhteissa Yleisradio järjestää ruokailumahdollisuuden.
Kahvia ja virvoitusjuomia pidetään saatavilla kohtuullista korvausta vastaan.
4
Lainvastaisuus
Jos taiteilija ohjelmassa esittää lainvastaista toimintaa, niin Yleisradio järjestää
tuotanto-olosuhteet sellaisiksi, ettei hän työssään kuitenkaan joudu toimimaan
lainvastaisesti.
29 §
Yksityispuvusto ja -tarpeisto
Yleisradio hankkii tanssijan osaa varten tarvitsemat sellaiset puvut ja asusteet,
joita ei voida kohtuudella olettaa hänellä itsellä olevan tai jotka saattavat
tehtävän johdosta vahingoittua. Työssä taiteilijan vaatteille ja omalle tarpeistolle
ilman asianomaisen omaa syytä työstä aiheutuvat vahingot on Yleisradion
korvattava.
30 §
Vakuutukset
Vakuutusten osalta noudatetaan voimassa olevia lakeja ja Yleisradion
vakuutusohjesääntöä.
VIII SOPIMUKSEN VOIMASSAOLOA KOSKEVAT SÄÄNNÖKSET
31 §
Työrauhavelvoite
Kaikki työtaistelutoimenpiteet, jotka kohdistuvat tähän sopimukseen
kokonaisuudessaan tai johonkin sen yksityiseen määräykseen, ovat sopimuksen voimassa ollessa kielletyt.
32 §
Erimielisyyksien ratkaiseminen
Tämän sopimuksen tulkintaa ja rikkomista koskevista erimielisyyksistä on ensin
neuvoteltava ao. taiteilijan ja ohjelman tuottaneen toimituksen päällikön kesken,
ja ellei täten sovintoa synny, liiton ja Yleisradion kesken. Jollei yksimielisyyteen
näin päästä, voi kumpikin osapuoli saattaa asian tuomioistuimen ratkaistavaksi.
Neuvottelut liiton ja yhtiön välillä on aloitettava kuukauden kuluessa siitä, kun
kirjallinen neuvottelupyyntö on esitetty. Erimielisyyksiä, joista ei ole jätetty
kirjallista neuvottelupyyntöä viiden (5) kuukauden sisällä, ei kuitenkaan oteta
enää tutkittaviksi ja käsiteltäviksi.
33 §
Sopimuksen voimassaolo
TEME-SOPIMUS
Tämä sopimus on voimassa 1.1.2014 alkaen 30.11.2016 asti ja sen jälkeen
vuoden kerrallaan, ellei sitä jommaltakummalta puolelta kirjallisesti irtisanota
viimeistään kaksi kuukautta ennen päättymispäivää.
Sopijaosapuolet neuvottelevat toisen sopimusjakson palkkiokorotuksesta
kesällä 2015. Mikäli korotuksesta ei päästä yksimielisyyteen, sopimus on
irtisanottavissa neljän kuukauden irtisanomisajalla päättyen 31.12.2015, ellei
toisin sovita.
Yleisradio Oy
Teatteri- ja mediatyöntekijöiden Liitto ry
LIITTEET
1
2
3
4
Radion palkkiot
Television palkkio
Muuntotaulukko
Eurovisiolähetykset
TEME-SOPIMUS
LIITE 1 / RADION PALKKIOT (AUDIO)
OHJAAJAT
1.
Ohjaajien palkkio määräytyy kuunnelmatyypeittäin seuraavasti:
1.1 Vaativa kuunnelma (ns. taidekuunnelma)
Vaativan kuunnelman tuotantorakenne on ns. teostuotanto. Vaativa
kuunnelma edellyttää kaikissa tuotannon vaiheissa perusteellisuutta.
Vaativa kuunnelma perustuu monitasoiseen, kirjallisesti ja
draamallisesti laadukkaaseen käsikirjoitukseen, joka voi olla
alkuperäiskuunnelma, näytelmä- tai muu sovitus tai dramatisointi.
Vaativa kuunnelma edellyttää monimuotoisen, ilmaisullisesti rikkaan
äänellisen toteutuksen. Ohjaajalta vaativa kuunnelma edellyttää
runsaasti ennakkosuunnittelua sekä mahdollisesti kokeiluja ja
harjoituksia.
Tuotantopäiviä vähintään 10
Valmis kesto noin 30 - 60 minuuttia
1.2 Kuunnelma (ns. käyttökuunnelma)
Käyttökuunnelman tuotantorakenne on ns. kevyttuotanto.
Käyttökuunnelman tuotanto noudattaa käytännössä testattuja, sujuvia
tuotantotapoja. Käyttökuunnelma perustuu omassa lajityypissään
laadukkaaseen käsikirjoitukseen tai muuhun ohjelmakonseptiin tai
suunnitelmaan, esimerkiksi improvisaatioon. Käyttökuunnelma
edellyttää toimivan äänellisen toteutuksen. Ohjaajalta
käyttökuunnelma vaatii jonkin verran, vähän tai ei lainkaan
ennakkosuunnittelua.
Tuotantopäiviä vähintään 3
Valmis kesto noin 30 - 60 minuuttia
1.3 Päättyvä taidekuunnelmasarja
Päättyvän taidekuunnelmasarjan tuotantorakenne on ns.
teostuotannon ja sarjamuotoisen, kevennetyn tuotannon yhdistelmä.
Sarjamuotoisuus otetaan huomioon vähentävänä tekijänä
tuotantotapaa ja päiväpalkkiota määritettäessä.
1.4 Käyttökuunnelmasarja
Käyttökuunnelmasarjan tuotantorakenne on ns. kevyttuotanto.
Sarjamuotoisuus otetaan huomioon vähentävänä tekijänä
tuotantotapaa ja päiväpalkkiota määritettäessä.
2. Palkkio
Päiväpalkkio
Päiväpalkkio sisältää kuunnelman vaatiman suunnittelutyön.
Päiväpalkkion määrittämisessä otetaan huomioon kuunnelman tyyppi
ja sen vaatima suunnittelutyö ja ohjaajan henkilökohtainen
ammattitaito.
1.1.2014 alkaen 247,95– 309,68 euroa/tuotantopäivä ja 124,48 –
154,84 euroa / 1/2 tuotantopäivä
TEME-SOPIMUS
Päiväpalkkio sisältää 1.4.2007 voimaan tulleen ns. digi-sopimuksen
sisältämät uusintoja kompensoivat korotukset.
Tuotantopäivä
Tuotantopäivän pituus on 8 tuntia ja puolipäivän 4 tuntia.
Tuotantopäivällä tarkoitetaan ohjaajan äänisuunnittelun
ennakkotyöhön, äänitystyöhön, koostamiseen, versiointiin,
harjoituksiin, tuotantopalavereihin ja ilmaisukokeiluihin käyttämää
aikaa. Kuunnelman tai sarjan vaatimat tuotantopäivät sovitaan
ohjaajan kanssa aina etukäteen. Tuotantopäivät eivät sisällä
ennakkosuunnittelua kuten käsikirjoitukseen perehtyminen,
näyttelijöiden kiinnittäminen ja ohjauksen suunnittelu.
Tuotantopäivät ja päiväpalkkio sovitaan ohjaajan kanssa etukäteen.
Kahdesta ensimmäisestä kuunnelmaohjauksesta vähennetään 25 %
tämän sopimuksen mukaisesti määräytyvästä palkkiosta.
3. Kokeilut
Mikäli kuunnelma on kokeiluluontoinen, esim. tunnin lähetys, joka
sisältää usean ohjaajan yksittäisiä lyhytkuunnelmia, palkkio sovitaan
etukäteen erikseen ohjaajan kanssa.
4. Raportointi
Pöytäkirjamerkintä:
Yle raportoi TeMelle vuosittain tuotantokohtaisesti free-ohjaajien
kanssa sovitut tuotantopäivät ja palkkiot.
5. Oikeudet (radio-ohjaajat)
Varsinaisen sopimusosan kirjauksista poiketen Ylen oikeudet ovat
edellä määriteltyä palkkiota vastaan seuraavat:
1. Kuunnelmien rajoittamattomat radio- ja televisio-oikeudet kotimaassa
ja ulkomailla.
Pöytäkirjamerkintä:
Todettiin, että osapuolten välillä on voimassa myös
Tekijänoikeussopimus 2 (1.3.1998).
2.
Ylen Internet-oikeudet kuunnelmiin ovat seuraavat:
a. Kuunnelmien rajoittamaton välittäminen yleisölle yle.fi –sivuilla
sekä muilla Ylen hallinnoimilla sivuilla langallisissa ja
langattomissa internet- ja muissa tietoverkoissa, mikä sisältää
muun muassa on demand streaming ja on demand
downloading (esim. podcasting) –oikeudet.
b.
Yle luovuttaa kuunnelmia ulkomaisille internet-sivuille
ainoastaan ulkomaisiin myynteihin, vaihtoihin tai
kansainvälisiin yhteistuotantoihin liittyen ao. radio- tai tvyhtiöiden tai EBU:n / Pohjoisvision internet-sivuille.
TEME-SOPIMUS
c. Lyhyet näytteet (max. 6 min.) YouTuben Yle Tube- tai vastaavilla
sivuilla.
d. Ohjaajan hyväksymiä osia kuunnelmista voidaan luovuttaa
YLEn ulkopuolisille sosiaalisen median tahoille, Ylen
hallinnoimien tilien sisältötuotteeksi. esim. Facebook, My
space ja vastaavat sivustot. Sivuja päivitetään Ylen
toimeksiannosta.
e. Kuunnelmia voidaan luovuttaa sosiaalisen median osallistujien
toimesta muokattavaksi Ylen internet-palveluissa, Ylen
määrittelemillä materiaaleilla ja työkaluilla. Osallistujalla on
lupa ja mahdollisuus, julkaista palvelussa valmistamiaan
ohjelmatuotteita Ylen hallinnoimilla verkkoalustoilla ja ekohdan mukaisissa Ylen hallinnoimissa sosiaalisen median
palveluissa.
Muokattavaksi tarjoaminen edellyttää, että ko. ohjaaja on etukäteen
antanut siihen suostumuksensa ja että tämän sopimuksen kirjauksia
kunnioitetaan. Kun kuunnelmia tarjotaan
muokattavaksi/julkaistavaksi, muistutetaan muokkaajia lain ja sen
tarkoittamien moraalisten oikeuksien kunnioittamisen tärkeydestä.
f.
Kuunnelmia voidaan tarjota kiinnostuneiden muokattavaksi ko.
kuunnelman hengessä julkaistavaksi muokkaajan haluamalla
verkkosivulla ei-kaupallisesti. Muokattavaksi voidaan tarjota vain
erityisesti sitä varten suunniteltuja osia kuunnelmista rajattuna
kokonaisuutena.
Muokattavaksi tarjoaminen edellyttää, että ko. ohjaaja on etukäteen
antanut siihen suostumuksensa ja että tämän sopimuksen kirjauksia
kunnioitetaan. Kun kuunnelmia tarjotaan
muokattavaksi/julkaistavaksi, muistutetaan muokkaajia lain ja sen
tarkoittamien moraalisten oikeuksien kunnioittamisen tärkeydestä.
Tämä f-kohta on kokeiluluontoinen ja se voidaan jommankumman
osapuolen toimesta kirjallisesti irtisanoa päättymään kahden (2)
kuukauden kuluttua irtisanomisesta.
Kuunnelmien kaupalliseen käyttöön sovelletaan
Tekijänoikeussopimus 2:n (1998) rojaltimääräyksiä. Ylen
tallennemyynti voidaan toteuttaa myös internetjakeluna tai muutoin
sähköisesti. Kaupallinen myynti voidaan toteuttaa siten, että
kuunnelma on downloadattavissa omalle koneelle.
Työsopimuksen peruuttaminen (4 § 1)
Jos sovittuun työn alkamispäivään on aikaa vähemmän kuin 1 kk,
maksetaan ohjaajalle 30 % ohjaustyön palkkiosta.
Työkerran peruuttaminen (4 § 2)
Jos Yleisradio ohjaajasta riippumattomasta syystä peruuttaa sovitun
työkerran vähemmän kuin kolme vuorokautta ennen työkerran
alkamista, ohjaajalle suoritetaan peruutetulta ajalta 31,28 euroa tunnilta, mikäli kysymyksessä ei ole yhteisestä sopimuksesta tehty
työaikajärjestely. Samoin jos varattua työkertaa ei ohjaajasta
riippumattomasta syystä käytetä kokonaan, maksetaan palkkio siltä
ajalta, joksi hänet oli työsuoritusta varten varattu.
Päivittäinen työaika ja ylityö (7 §) Yö-, ja pyhätyö (8 §)
Sovellettaessa 7 ja 8 §:ää on ohjaajan tuntipalkkio 31,28 euroa.
TEME-SOPIMUS
Matkustaminen (9 § 3)
Mikäli Yleisradion järjestämiin päivittäisiin yhteiskuljetuksiin käytetty
aika on korkeintaan 2 tuntia, maksetaan ohjaajalle 31,28 euroa /tunti.
Tämän ajan ylittävältä osalta matka katsotaan työmatkaksi.
Kotimatkaa ei lueta työajaksi. Kotimatkaksi katsotaan ohjaajan
kotipaikkakunnalta
tuottavan
toimituksen
vakinaiselle
kotipaikkakunnalle tapahtuva matka.
Ulkomaisista matkoista tulee sopia kussakin tapauksessa erikseen.
Teatterinäytelmien taltiointi (11 § 1 mom.)
Sovitaan erikseen
Uusittu sopimus (16 §)
Sovitaan erikseen.
Esiintymis- ja palkkiorajoitus (17 § 3)
Sovitaan erikseen.
Matkatuntikorvaus (Sopimuksen 24 §) : 13,20 euroa
TEME-SOPIMUS
LIITE 2 / TELEVISION PALKKIOT (VIDEO)
I
OHJAAJAT
Tekstit voimassa 1.8.2014, palkkiot 1.5.2015
Ohjaajan kokonaispalkkio muodostuu suunnittelu-, kuvaus- ja jälkityöpäivien päiväpalkoista:
päiväpalkka
suunnittelupäivä
euro
kuvauspäivä
euro
jälkityöt
euro
Tv-elokuvat
Minisarjat ja
363,95
727,90
363,95
kausisarjat
318,77
637,54
318,77
Suunnittelu sisältää mm. käsikirjoitukseen tutustumisen, tavanomaisen käsikirjoituksen
kehittelyn käsikirjoittajan kanssa, kuvauspaikkojen etsimisen, ennakkosuunnittelu- ja
tuotantopalaverit, roolituksen, kuvasuunnittelun ja harjoitukset näyttelijöiden kanssa sekä
markkinoinnin aloituksen.
Kuvaus sisältää tuotantosuunnitelman mukaiset kuvauspäivät.
Jälkityöt sisältävät mm. kuvan ja äänen editoinnin, värimäärittelyn, jälkiäänitykset, musiikin
äänitykset ja miksauksen sekä tavanomaisen markkinoinnin vaatiman valmistelun ja toteutuksen.
Ohjaustyöstä maksettava kokonaispalkkio koostuu ennakkosuunnittelusta, kuvauksista sekä
jälkitöistä maksettavista laskennallisista päiväpalkoista. Kokonaispalkkio on suoritepalkka, joka
sovitaan etukäteen ennen työsopimuksen solmimista. Päiväpalkka määräytyy tuotantotyypin
mukaan. Ennakkosuunnittelusta ja jälkitöistä maksettava päiväpalkka on puolet kuvauspäivän
päiväpalkasta. Lähtökohtaisesti sekä suunnittelupäiviä että jälkityöpäiviä on puolet kuvauspäivien
määrästä. Ennakkosuunnittelu- ja jälkityöpäiviä voidaan lisätä tai vähentää työn vaativuuden ja
siihen käytetyn ajan mukaan.
Erillinen liite sisältää laskuesimerkin kokonaispalkkion laskemisesta.
Ohjaajan kokeneisuuden tai ansioituneisuuden mukaan päiväpalkkaa voidaan korottaa 5 – 15 %.
Jatkuvajuonisten sarjojen tai muiden draamatuotantojen (esim. sitcom) ohjaustyöt ja niistä
maksettava palkkio sovitaan aina erikseen.
Kahteen esityskertaan jaetusta draamallisesta kokonaisuudesta maksetaan tv-elokuvan palkkio.
Työsopimuksen peruminen (4 § 1)
Jos sovittuun työn alkamispäivään on aikaa 2 kk, maksetaan ohjaajalle 12,5 % ohjaajan
kokonaispalkkiosta.
Jos sovittuun työn alkamispäivään on aikaa vähemmän kuin 2 kk, maksetaan ohjaajalle
25 % ohjaajan kokonaispalkkiosta.
TEME-SOPIMUS
Työkerran peruminen (4 § 2)
Jos Yleisradio ohjaajasta riippumattomasta syystä peruuttaa sovitun työkerran
vähemmän kuin kolme vuorokautta ennen työkerran alkamista, ohjaajalle suoritetaan
peruutetulta ajalta 32,99 euroa tunnilta, mikäli kysymyksessä ei ole yhteisestä
sopimuksesta tehty työaikajärjestely. Samoin jos varattua työkertaa ei ohjaajasta
riippumattomasta syystä käytetä kokonaan, maksetaan palkkio siltä ajalta, joksi hänet oli
työsuoritusta varten varattu.
Päivittäinen työaika ja ylityö (7 §) Yö-, ja pyhätyö (8 §) Sovellettaessa 7 ja 8 §:ää on
ohjaajan tuntipalkkio 32,99 euroa.
Matkustaminen (9 § 3)
Mikäli Yleisradion järjestämiin päivittäisiin yhteiskuljetuksiin käytetty aika on korkeintaan 2
tuntia, maksetaan ohjaajalle 32,99 euroa /tunti.
Tämän ajan ylittävältä osalta matka katsotaan työmatkaksi.
Kotimatkaa ei lueta työajaksi. Kotimatkaksi katsotaan ohjaajan kotipaikkakunnalta
tuottavan toimituksen vakinaiselle kotipaikkakunnalle tapahtuva matka.
Ulkomaisista matkoista tulee sopia kussakin tapauksessa erikseen.
Teatterinäytelmien taltiointi (11 §)
Teatterinäytelmien taltioinneista maksettavista korvauksista sovitaan erikseen.
Uusittu sopimus (16 §)
Ohjaajalle maksetaan tämän sopimuksen mukainen kahden (2) kuvauspäivän palkkio.
Esiintymis- ja palkkiorajoitus (17 § 3)
Ohjaajan näyttelemästä roolista sovitaan erikseen.
Pöytäkirjamerkintä 1:
Alalla valllitsevan hyvän tavan mukaisesti ohjaajan nimi mainitaan ohjelmaan liittyvissä
yhteyksissä.
Pöytäkirjamerkintä 2:
Osapuolet tarkastelevat sopimuksen toteutumista 31.5.2016 mennessä tai sopimuksen
päättyessä tätä ennen.
TEME-SOPIMUS
II
KOREOGRAFIT
Tekstit voimassa 1.1.2014, palkkiot 1.5.2015.
1 Tanssin suunnittelu
euro
a) oma koreografia
b) toisen koreografia tai
ennen esitetty
2 Työpalkkio tunnilta
Sis. on demand str.
2,4 %: euroa
pohjamaksu
minuuttilisä
302,59
309,85
87,67
89,78
pohjamaksu
minuuttilisä
302,59
309,85
51,05
52,28
31,89 (32,65) euroa
Työsopimuksen peruuttaminen (4 § 1)
Jos sovittuun työn alkamispäivään on aikaa 2 kk, maksetaan koreografille
peruuttamisesta 50 % peruspalkkiosta.
Mikäli peruuttaminen tapahtuu mainitun määräajan jälkeen, maksetaan
koreografille täysi peruspalkkio. (Peruspalkkio = pohjamaksu + minuuttilisä)
Jos ohjelman tuotanto lopetetaan sen jo alettua, maksetaan koreografille tariffin
mukaiset palkkiot tehdystä työstä ottaen huomioon mitä työkerran peruuttamisesta
on sovittu.
Työkerran peruuttaminen (4 § 2)
Jos Yleisradio taiteilijasta riippumattomasta syystä peruuttaa sovitun työkerran
vähemmän kuin kolme vuorokautta ennen työkerran alkamista, taiteilijalle suoritetaan peruutetulta ajalta tämän sopimuksen mukainen työpalkkio, mikäli kysymyksessä ei ole yhteisestä sopimuksesta tehty työaikajärjestely. Samoin jos varattua
työkertaa ei taiteilijasta riippumattomasta syystä käytetä kokonaan, maksetaan
palkkio siltä ajalta, joksi hänet oli työsuoritusta varten varattu.
Teatterinäytelmien taltiointi (11 § 1 mom.)
Koreografille maksetaan 40 % vastaavasta perus
palkkiosta. Jos alkuperäisesityksen koreografi vastaa myös tv-ohjauksesta,
hänelle maksetaan tämän sopimuksen mukainen palkkio. Jokaisesta
televisioesitystä varten pitämästään harjoituksesta koreografi saa tämän sopimuksen mukaisen työpalkkion.
Esiintymis- ja palkkiorajoitus (17 § 3 )
Koreografille maksetaan tanssimisen osalta ainoastaan 70 % tanssijan
peruspalkkiosta (peruspalkkio = pohjamaksu + minuuttilisä).
TEME-SOPIMUS
III
TANSSIJAT
Euro
Sis. on demand str.
2,4 %; €
Pohjamaksu
268,06
274,49
Minuuttilisä
45,38
46,47
Soolotanssin minuuttilisä
68,26
69,90
Työpalkkio tunnilta
25,44
26,05
Työsopimuksen peruuttaminen (4 § 1)
Jos sovittuun työn alkamispäivään on aikaa 1 kk, maksetaan tanssijalle
peruuttamisesta 50 % peruspalkkiosta.
Mikäli peruuttaminen tapahtuu mainitun määräajan jälkeen, maksetaan tanssijalle
täysi peruspalkkio. (Peruspalkkio = pohjamaksu + minuuttilisä).
Jos ohjelman tuotanto lopetetaan sen jo alettua, maksetaan tanssijalle tariffin
mukaiset palkkiot tehdystä työstä ottaen myös huomioon mitä työkerran peruuttamisesta on sovittu.
Työkerran peruuttaminen (4 § 2)
Jos Yleisradio taiteilijasta riippumattomasta syystä peruuttaa sovitun työkerran
vähemmän kuin kolme vuorokautta ennen työkerran alkamista, taiteilijalle suoritetaan peruutetulta ajalta tämän sopimuksen mukainen työpalkkio, mikäli kysymyksessä ei ole yhteisestä sopimuksesta tehty työaikajärjestely. Samoin jos varattua
työkertaa ei taiteilijasta riippumattomasta syystä käytetä kokonaan, maksetaan
palkkio siltä ajalta, joksi hänet oli työsuoritusta varten varattu.
Teatterinäytelmien taltiointi (11 § 1 mom.)
Tanssijalle maksetaan täysi peruspalkkio ja lisäksi televisioesitystä varten
tehdyistä työtunneista työpalkkiot.
Uusittu sopimus (16 §)
Tanssijalle maksetaan pohjamaksu ja työpalkkiot.
Koreografien ja tanssijoiden työkerran minimiaika on 2 tuntia.
TEME-SOPIMUS
IV
LAVASTAJAT JA PUKUSUUNNITTELIJAT
1
Draaman, draamasarjan, televisioelokuvan tai vastaavan ns. teostyyppiset
tuotannon lavastus tai pukusuunnittelu:
A
Pienimuotoinen lavastus- tai pukusuunnittelutyö kuten asiantuntija/konsultointitehtävä tai sellaisen tuotannon suunnittelua sisältävä lavastus- tai
pukusuunnittelu
euroa
4 722,44 – 12 593,14
Palkkio
/tuotanto
(4 835,79 – 12 895,38)
B
Lavastus- tai pukusuunnittelutyö
euroa
Palkkio
9 437,19 – 22 037,71)
/tuotanto
(9 663,68 – 22 566,62)
C
Vaativa lavastus- tai pukusuunnittelutyö kuten rakenteellisesti laaja tai
monimuotoinen, dramaturgisesti vaativa, epookkiin perustuva, paljon rooleja
sisältävä, voimakkaasti visuaaliseen ilmaisuun painottuvan tuotannon lavastus tai
pukusuunnittelu
euroa
12 593,14 – 31 482,59
Palkkio
/tuotanto
(12 895,38 – 32 238,17)
D
Poikkeuksellisen pitkäkestoinen, usealle vuodelle ajoittuvan tuotannon
lavastus- tai pukusuunnittelutyö
Palkkiosta sovitaan tuotantokohtaisesti erikseen.
TEME-SOPIMUS
2
Yhtiö korvaa vain ne työn valmistuksessa tarpeelliset kulut, joista on sovittu
etukäteen.
3
Lavastus- tai pukusuunnittelutehtävä sisältää valmiin, toteutuskelpoisen lavastusja/tai puvustussuunnitelman, josta ilmenee mm. kuvauspaikkojen määrittely ja
annettuun kustannuskehykseen perustuva kustannusarvio, sekä toteutuksen
valvonnan sovitussa laajuudessa.
4
Mikäli lavastajan tai pukusuunnittelijan edellytetään osallistuvan työsopimuksella
sovitun ja korvatun lisäksi tuotannon aikana esimerkiksi kuvauksiin, on siitä ja
maksettavasta palkkiosta sovittava etukäteen erikseen.
5
Työsopimuksen peruuttaminen (4 § 1)
Jos sovittuun työn alkamispäivään on aikaa 2 kk, maksetaan
lavastajalle/ pukusuunnittelijalle 10 % sovitusta palkkiosta.
Jos sovittuun työn alkamispäivään on aikaa vähemmän kuin 2 kk,
maksetaan lavastajalle/pukusuunnittelijalle 20 % sovitusta palkkiosta.
6
Päivittäinen työaika ja ylityö (7 §) yö-, ja pyhätyö (8 §)
Sovellettaessa 7 ja 8 §:ää on lavastajan/pukusuunnittelijan
tuntipalkkio 31,89 euroa.
7
Matkustaminen (9 § 3)
Mikäli Yleisradion järjestämiin päivittäisiin yhteiskuljetuksiin käytetty
aika on korkeintaan 2 tuntia, maksetaan lavastajalle /
pukusuunnittelijalle 31,89 euroa /tunti.
Tämän ajan ylittävältä osalta matka katsotaan työmatkaksi.
8
Teatterinäytelmien taltiointi (11 §)
Taltioinnista maksetaan lavastajalle/pukusuunnittelijalle 20 %
vähimmäispalkkiosta.
Jos alkuperäisesityksen lavastaja/pukusuunnittelija vastaa myös tvesityksen suunnittelusta, sovitaan palkkiosta erikseen.
9
Lavastus ja pukusuunnittelu samalla työsopimuksella
Mikäli sovitaan, että sama henkilö tekee sekä lavastuksen että
pukusuunnittelun, maksetaan palkkio 50 %:lla korotettuna.
***
Matkatuntikorvaus (Sopimuksen 24 §)
13,20 euroa.