Kissojen Ystäville

Kissaposti
Kissojen Ystäville
2/2015
Tilaa KoirapostiKissaposti
kääntölehti
hintaan
29,00/vuosi
p. 0500 479 771
[email protected]
MAIS
TUU
HYVÄ
LTÄ!
KISSAN OMAT
OMEGAT
Kissan rasvahappotarpeet ovat aivan erilaiset kuin koiran.
Nutrolin® osaa omegat ja teki siksi kissoille kaksi eri täsmäöljyä.
kissa
Tukee pennun kehitystä ja tuo
kauneutta aikuiselle kissalle.
Päiväannoksen (2,5 ml) arakidonihappo- ja
DHA-pitoisuus vastaa 100-125 g tuoretta
rasvaista kalaa ja lihaa.
Saatavilla eläinlääkäreiltä, eläinkaupoista, apteekeista ja valikoiduista nettikaupoista.
2
kissa
Seniorille valitut omegat ja
E-vitamiini pitävät yli 7-vuotiaan
kissan notkeana ja tuovat
säihkettä turkkiin.
www.nutrolin.fi
Pääkirjoitus
Kesä tuo
tullessaan myös
kärpäset, hyttyset
ja puutiaiset
Ulkoilun jälkeen on hyvä tehdä punkkitarkastus eli etsiä ja poistaa mahdolliset iholla olevat punkit
Kesä tuo tullessaan jäätelökioskit, auringonpalvojat sekä
täyttyvät uimarannat, mutta myös kärpäset, hyttyset ja puutiaiset. Puutiaisia, eli puhekielessä punkkeja, esiintyy erityisesti Ahvenanmaalla ja saaristoalueella, mutta nykyään
puutiaisia tavataan yleisesti myös Etelä- ja Keski-Suomessa.
Punkin purema ei yleensä satu, mutta punkit toimivat monien virus- ja bakteeritautien kantajina joten ne voivat siirtää
taudin isäntäänsä pureman välityksellä. Tästä syystä ihmisten kannattaa suojautua punkkeja vastaan ja myös lemmikkieläinten punkkisuojasta kannattaa huolehtia. Ulkoilun jälkeen on hyvä tehdä punkkitarkastus eli etsiä ja poistaa mahdolliset iholla olevat punkit. Kiinnittyneiden punkkien irrottaminen sujuu helpoiten siihen tarkoitetuilla välineillä, kuten punkkipihdeillä tai punkkiraudalla, joita saa esimerkiksi apteekeista. Lisäksi punkeilta suojautumiseen voi käyttää
punkkien torjuntaan tarkoitettuja valmisteita.
Ihmisille soveltuvia punkkikarkotteita löytyy esimerkiksi
suihkeina ja pyyhkeinä. Puutiaisten levittämää puutiaisaivotulehdusta vastaan on mahdollista suojautua myös rokotteen avulla. Puutiaisaivotulehdusrokote vaatii aina lääkärin
määräyksen. Koirille sopivia punkkikarkotteita ovat puolestaan punkkipanta ja iholle siveltävät liuokset, joiden lääkeaineet leviävät ihon pinnalla ja turkissa olevaan rasvaan. Lääkepanta antaa suojan koko kesäksi (5-6 kuukaudeksi) ja se
onkin helppo keino punkkien karkotukseen. Lääkepanta ei
välttämättä sovi kuitenkaan kaikkiin perheisiin. Esimerkiksi
pienten lasten ei tulisi käsitellä pantaa, leikkiä sillä tai laittaa
sitä suuhun. Perheessä, jossa on pieniä lapsia, voikin iholle
annosteltavat sivelyliuokset olla parempi vaihtoehto. Sivelyliuokset tulee levittää koiran iholle kohtaan, josta se ei pääse nuolemaan niitä pois. Liuokset antavat suojan puutiaisia
vastaa noin neljäksi viikoksi, minkä jälkeen koira tulee käsitellä uudelleen suojan ylläpitämiseksi.
Sekä lääkepantoja että sivelyliuoksia on saatavilla apteekeista ilman reseptiä ja juuri itselleen sopivan vaihtoehdon löytämiseksi kannattaa kysyä neuvoa apteekkien henkilökunnalta!
Anne Elo-Kinnunen
Apteekkari
Puhelin: 0500 479 771
Email: [email protected]
Julkaisija: Tmi Koiraposti
Osoite: Notkotie 3, 21120 Raisio
www.koiraposti.fi
Painopaikka: Salon Lehtitehdas, Salo
EFA CAT
TÄYDENNYSREHUVALMISTE NIVELONGELMAISILLE JA VANHENEVILLE KISSOILLE
Nivelongelmat ovat ikääntyvillä ja ylipainoisilla kissoilla yleisiä,
mutta kissa usein piilottaa kipunsa. Tyypillisiä oireita ovat:
UUTUUS
• Ontuminen, jäykkyys
• Haluttomuus hypätä tai leikkiä
• Aggressiivisuus, levottomuus
• Lisääntynyt merkkailu
SYNOQUIN EFA-valmisteessa perinteiseen
glukosamiini/kondroitiinikombinaatioon
on lisätty omega-3 rasvahapot (DHA ja EPA).
Saatavilla eläinlääkäreiltä ja apteekeista.
Pharmaxim, Puh. 02 2437600, www.pharmaxim.com, valmistaja: VetPlus Ltd, Iso-Britannia
3
Neva Masquerade
Kissarotu
”
nimitys on johdettu naamiaisissa pidettyjen
naamioiden kauneudesta
Seal tabby point uros
N
Neva masquerade on puolipitkäkarvainen rotu, jolla on kaikissa
kissa organisaatioissa sama standardi kuin siperiankissalla, Venäjältä siperiasta tuleva kissa, jolla on ainutlaatuinen naamiokuvio ja siniset silmät. Rotua kasvatetaan ympäri maailmaa. Venäjän ylpeytenä ei olekaan ihme, että äskettäin Venäjän pääministeri antoi neva masquerade -kissan lahjaksi Suomeen Presidentti Tarja Haloselle ja Venäjän Presidentti samaisen rodun edustajan lahjaksi Japaniin.
Neva Masquerade nimitys on johdettu naamiaisissa pidettyjen
naamioiden kauneudesta. Alkuperää ei täysin tunneta ja siitä onkin liikkeellä monia eri tarinoita. Rotu on melko suuri. Aikuisen
naaraskissan paino on yleensä 3,5-4,5 kg, aikuisen uroksen puolestaan 5-8 kg. Väritykseltään kissat voivat olla hyvinkin erilaisia. Yleisin turkin väri on kuitenkin seal point. Vartalo on vaalea
ja pointti kohdat ovat tumman ruskeita joskus jopa lähes mustia
(tassut, häntä, korvat ja kuono).
Joskus neva masquerade kissojen seal point väritys ovat vieläkin ainutlaatuisempi lisääntyneen turkin tummumisen vuoksi. Tämä väritys on tietyissä piireissä erityisen suosittu ja onkin
kissaloita, jotka erikoistuvat näihin ”tummiin” kissoihin. Pennut
syntyvät ihan valkoisina ja väri alkaa kehittyä muutaman viikon iässä. Kissan väritys kehittyykin samalla kun kissa kasvaa.
Toinen silmiinpistävä ominaisuus on jos kissalla on valkoista, esimerkiksi tassuissa. Silmien värit vaihtelevat vaaleansinisestä safiirinsiniseen. Rotu on hyvin lempeä ja kasvot ovat erittäin kauniit.
Neva masqueraden turkki on huomionarvoinen. Kuten siperiankissa, neva on myös vähemmän allergisoiva kuin kissa yleensä.
Niiden iholta puuttuu FeLD 1 -proteiini jonka katsotaan yleisimmin aiheuttavat ihmisten allergiset reaktiot kissoille. Turkki on vettä hylkivä, sileä ja ei vaadi erityistä hoitoa. Siihen ei
myöskään juuri koskaan tule takkuja. Toinenkin ominaisuus on
4
Teksti FinNeva
Ais Chary Nevy @Sibcoon’s & MistyDream
kuten siperinkissoilla, kissoilla on selkeä kauluri ja ns. pussihousut takajaloissa.
Nevoilla on melko selkeät sukupuolierot. Naaras on useimmiten
urosta aktiivisempi ja valppaampi, muhkeasta turkistaan huolimatta tyttömäinen, sievä. Uros on suuri möllykkä, joka tallustelee raskain askelin kuin mikäkin leijona. Jykevästä olemuksestaan huolimatta uros on usein lempeä mammanpoika.
Neva masqueradet ovat hyvin kauniita ja tulevatkin aina saamaan ihailuja vierailtasi. Tämä eläin tietää oman kauneutensa
ja pyrkii osoittamaan itsensä parhaimmillaan oikealla hetkellä.
Kauniisti pöyhittynä ja ylpeästi astellen se kävelee vieraiden
keskellä tietäen oman arvonsa.
Keväällä kissa pudottaa ylimääräisen talviturkkinsa ja alusvilla lähtee pois. Kesällä turkki onkin kuin riisuttu mutta talveksi
pohjavilla tulee takaisin ja kissa on jälleen pörröinen.
Luonne
Neva masquerade sopii rotuna hyvin niille, jotka haluavat että
kotona on eläimiä. Luonteeltaan nevat ovat lempeitä kuin kissat ja uskollisia kuin koirat. Ne ovat leikkisiä, näyttäviä, uteliaita ja herkkiä. Nevasta saat kyllä itsellesi hyvän ystävän ja seuralaisen. Rotu kiintyy hyvin vahvasti omistajiinsa ja kuin koira
pyrkii osoittamaan rakkauttaan ja kiintymystään perheellensä.
Tärkeintä niille onkin saada rakkautta isänniltään.
Tämä kissa aistiikin tarkasti millä tuulella olet ja tuleekin luoksesi kun olet hyvällä tuulella ja valmis leikkimään. Vaikka neva kaipaakin läheisyyttä paljon, yksinäisyys ei ole katastrofi
niille. Varaudu kuitenkin töistä tullessasi leikkimään ja hoivaamaan muutama minuutti sillä sinua on kaivattu. Neva masqueradet ovat aktiivisia ja leikkisiä, mutta ne osaavat kyllä itsekin
keksiä mieluista puuhaa mikäli sinulla ei satu olemaan aikaa sillä hetkellä. Ne tuovat kotiin mukavuutta ja rentoutumista mutta kannustavat kuitenkin leikkimään mukanaan.
Mikäli joskus torut niitä, ne eivät pissi kengillesi protestina vaan
yksinkertaisesti kääntävät sinulle selkänsä ja ajattelevat sinun
olevan epäreilu niitä kohtaan. Ne eivät osaa olla katkeria.
Anna niille hoitoa ja hellyyttä niin ne vastaavat samalla mitalla takaisin.
Tämä rotu ei pelkästään ymmärrä äänesi sävyä vaan ne ymmärtävät myös sanoja. Yritäpä houkutella pelkästään kutsumalla ”kissa” nimityksellä ja tuskin onnistut. Ne oppivat tunnistamaan oman nimensä, joten kannattaakin kutsua omalla nimellään niin kissasi kyllä vastaa sinulle. Nevat tykkäävätkin jutella vaikkeivät kovin isoäänisiä olekaan.
Neva masqueradet tulevat hyvin toimeen lasten kanssa, ne yrittävät suojella ja huolehtia heistä. Ne eivät yleensä paljastakaan
kynsiä jos lapsi on liian aggressiivinen vaan lähtevät itse pois
jonnekin rauhallisempaan paikkaan jonne lapsi ei yllä. Nevat
tykkäävätkin leikkiä usein esimerkiksi noutoleikkejä joten touhua piisaa. Jos vauva itkee, on kissa todennäköisesti siellä yrittämässä lohduttaa. Saattaapa nevasi tulla sinulle kertomaan asiasta ja houkutella sinut lohduttamaan vauvaa. Lapset oppivat
myös kävelemään nopeammin kun kissa on kotona, he rakastavat seurata kissaa ja yrittävät koskettaa sen pehmeää turkkia.
Neva masqueradet voivat olla ystäviä, eivät vain ihmisille, mutta myös muille eläimille. Ne ystävystyvät helposti muiden eläinten ja kissojen kanssa. Urokset yleensä auttavatkin kasvattamaan pentuja ja uros ja naaras toimivat perheenä.
Neva masqueradella on luonteenpiirteitä, joita muilla kissoilla ei välttämättä ole. Sinun täytyykin hyväksyä se että lemmikilläsi saattaa olla selkeitä erityisiä mieltymyksiä asioista joista
pitää ja joista ei pidä. Ne ymmärtävät kotisi sääntöjä ja kunnioittavat niitä. Nevoilla kuitenkin riittää omaa tahtoa, joten joskus sinun täytyy kuitenkin näyttää niille olevasi itsepäisempi
kuin ne ja lopulta kissat tietävätkin mikä on sallittua ja mikä ei.
Jos kuitenkin saat nevasi kiinni pahanteosta, silmäys hänen sinisiin silmiin ja annat anteeksi kaiken. Kun kerran olet nevan kotiisi ja sydämeesi ottanut, et muita rotuja edes ajattele.
K
issamme
Omistaja Jaana
Kasvattaja Niina Tervola
Misty Dream kissala
Perheemme asuu paritalossa Espoossa. Perheeseemme
kuuluu aikuisten lisäksi kaksi tytärtämme. Vanhempi tyttäremme on alle kaksivuotias ja nuorempi alle vuoden ikäinen. Karvaisina perheenjäseninä perheessämme on kolme
neva masquerade kisua. Miilo (Biffalo Astral Siberian) on
perheen nallekarhu, kohta kolmevuotias uros jolta löytyy
kokoa ja näköä hellän luonteen ja rakastavan sydämen lisäksi. Hurinamoottori joka osaa ottaa oman hellyyden hetkensä ja nauttii kaikenlaisesta huomiosta. Muumi (Maja z
Kociego Domu) on lauman kuningatar, kohta kaksivuotias
kaunotar. Muumi rakastaa lapsia ja onkin tyttäriemme paras ystävä. Ei paljoa hetkauta vaikka lapset joskus osoittaisivat rakkautta vähän kovemmalla kädellä, tämä neiti
vain nauttii huomiosta. Tilli (Evangelina iz Tsartsva Zimy) puolestaan on laumamme juniori, alle vuoden ikäinen
tyttö. Tilli osaa pitää kyllä puolensa että kaikki ruoka joka
vain löytyy on hänen. Leikkiä jaksaa vaikka kuinka kauan tyttömme ja muiden kissojen kanssa. Tilli on kasvoiltaan meidän hassunassu, kilpikonna kuvio tuo ulottuvuutta
naamion kuvioon. Etänä osana perhettämme on Sibcoon´s
kissalassa asuva Sutki poika (Ais Chary Nevy). Sutki oli
vuoden 2014 Compact Care -kissa ja tulikin monelle ihmiselle tutuksi edustuskuvissa. Tämä poika on filmaattinen jätti joka valloittaa sydämiä kaikkialla minne menee.
Halonen sai Meggy kissansa, moni onkin halunnut päästä
näkemään millainen rotu on oikeasti kyseessä.
Kasvatuksella pyrin lisäämään tietoisuutta tästä ihastuttavasta rodusta. Tavoittelen ihanaa ihmisläheistä luonnetta,
rodulle ominaista vahvaa tyyppiä ja tervettä perimää. Kissani ovat minulle ennen kaikkea rakkaita lemmikkejä, eivät pennutuskoneita. Kissamme ovat osa perhettämme ja
elävät arkea meidän mukana.
Mielestäni neva masquerade rotuna sopii monenlaiseen
perheeseen. Luonne on ihmisläheinen ja omat kissani rakastavat lapsia. Meillä oli aikaisemmin venäjänmustaterrierikin ja kissat tulivat koiran kanssa erinomaisesti toimeen. Puolipitkäkarvaisena rotuna toki kannattaa varautua että imuria joutuu käyttämään etenkin karvalähtö aikana. Melko aktiivisena rotuna suosittelisinkin että kissalla olisi touhukaveri jonka kanssa voisi temmeltää. Kaverinahan voi olla perheen lapset, lajitoveri tai muut lemmikit, kunhan vain aktiviteettejä löytyy ja syli joka antaa hellyyttä ja rakkautta.
Kissala nimemme tulee ensimmäisestä neva tytöstäni Sarasta. 2011 mietimme kissan hankintaa ja pohdimme rotua.
Aikaisemmin minulla on ollut maatiaisia, mutta rakastuin
naamiokissoihin ja siperiankissan luonne viehätti kovasti.
Sopivasti sitten törmäsinkin neva rotuun jossa yhdistyi nämä molemmat puolet. Sara oli utuisen kaunis tyttö joka valloitti sydämen jo ensi tapaamisesta lähtien. Siitä sitten tulikin kissalan nimi meille. Sumuinen unelma, Misty Dream.
Itse en ole kova näyttelyissä kävijä, joten siellä puolella ei
saavutuksia hirveästi ole. Miilolla on CH titteli kylläkin
ja hänen näyttelysaavutuksistaan olen ylpeä. Miilo nauttii näyttelyistä, joten hänen kanssaan pääosin näyttelyissä olemmekin käyneet. Isompana saavutuksena pitäisinkin mieluummin rodun tunnettavuuden lisäämistä. Olemme Miilon ja Muumin kanssa vierailleet useissa eläinliikkeissä parin vuoden aikana esittelemässä rotua. Olen voinutkin kertoa rodusta ja antaa ihmisten tutustua kissoihini.
Se ilme ja hymy kun lapsi saa seitsemänkiloisen pehmoisen
pörröisen kissan syliinsä, se on antanut voimia jaksaa kierrellä esittelyjä pitämässä. Sen jälkeen kun Presidentti Tarja
”Tuollaisen haluan,
kun Halosen Meggin näin”
68_Capell
7.6.2006 12:43
Sivu 2
U UTU US!
@MistyDream
68_Capell
OMINAISUUKSILTAAN
YLIVOIMAINEN
LUONNONMUKAINEN
7.6.2006 12:43
Sivu 2
Siinä se oli tv - ruudussa, juuri sellainen kissa, jonka olin
aina halunnut. Seuraava ajatus oli, että, äh, venäläinen kissa, eihän niitä varmaan Suomessa ole. Niinhän sitä olisi
voinut luulla, kunnes tyttäreni kanssa ruvettiin googlaamaan hakusanalla ”vähemmän allergiaa aiheuttava kissarotu ”, syystä, että mieheni on äärimmäisen allerginen
kissoille. Luimme kaiken mahdollisen ja mahdottoman
netistä mikä liittyi siperiankissoihin ja nevoihin. Ja mitä
enemmän luimme, sitä vahvemmaksi päätös hankkia kyseisen rodun edustaja, kasvoi. Kasvoi jo niin suureksi, että mieheni ja poikani määrittivät meidät sanalla ”sekaisin”. Seuraava googlauskohde sitten olikin siperiankissojen tai nevojen kasvattajat. Suuri kiitos Espooseen MistyDream kissalan Niinalle, että pääsimme livenä tutustumaan tähän upeaan rotuun!
Eräänä kauniina kesäisenä lauantaina törmäsimme tuttavaani, jolla on useita kissoja. Myös siperiankissoja. Kyllä kissaihminen kissaihmisen tuntee, pari varttia taisi tarinoidessa mennä ja tuttavani vinkkasi ja suositteli kovien kehujen saattelemana laihialaisen Sibcoon’s -kissalan
sivuille. Ja oih, niin ihania kuvia. Meidän onneksemme
Kissalan Sylvi-neiti oli tiineenä ja siellä odotettiin nevavauvoja syntyväksi heinäkuussa 2014. Kissalan emännän,
Satu Koskisen, kanssa kävimme sähköpostikirjeenvaihtoa
harva se päivä. Kasvattaja haluaa luonnollisesti varmistaa, että aikomuksemme ovat oikeanlaiset ja tuleva koti
rakastava. Satulla on periaatteena, että kissojen tulevissa
kodeissa kissat saavat elää perheenjäseninä hyvää elämää.
13.7.2014 oli onnen päivä. Viisi ihanaa nevavauvaa näki
päivänvalon. Joka ikinen päivä 11.10. saakka, saimme kuvia, miten ”Blondi” sitä ja ”Blondi” tätä. Ne olivat päivän
kohokohtia. Satun sanoin: ”kerrankin menee kesä hitaasti
kun jotain kovasti odottaa”. Tänään, 27.1.2015, meillä on
kaksi sanoinkuvaamattoman ihanaa Nevaa, Blondin kaveri tuli Tsekeistä.
Niin ja se allergia varmaan kiinnostaa, miten sille kävi.
Hyvin kävi Hymiö smile. Pientä nenän niiskutusta, sekin
nykyään hävinnyt. Kaikille teille, joita kiinnostaa ihmisläheinen, seurallinen, iso kissarotu, suosittelen lämpimästi.
Parempaa saa hakea. Meowwww. Meillä viihdytään koko perhe ja ehkä näin loppukaneettina, ne miehetkin on jo
vähän ”sekaisin”, miau.
U UTU US!
Parasta
Lemmikillesi
*Puupohjaiset
kissanhiekat
*Kuivikepurut
Soveltuu kaikenlaisten turkkien pesuun
- lisäaineeton - biohajoava - sisältää hoitoaineen
www.trifol.fi
Saatavilla Prismat, keskisuuret ja suurimmat S-marketit sekä
hyvin varustetut lemmikkieläinliikkeet kautta maan
CAPELL OY
06 267 1322
[email protected]
www.catwc.com
CAPELL OY
06-2671322
www.catwc.com
5
CAPELL OY
06-2671322
Terveys
Kissan kastraatio
”
U
eli uroskissan leikkaus
Lähde Petri Bäcklund
ell, mba, animagi oy
www.elainlaakariin.fi
meillä
suomessa
toistaiseksi
suositellaan
kissan
kastrointia
puolen vuoden
ikäisenä
Uroskissat on suositeltavaa kastroida, ellei urosta ole tarkoitus käyttää jalostukseen. Kissan kastraatio estää urosmaisen
käytöksen, vähentää kissan aggressiivisuutta, ehkäisee virtsalla merkkaamisen ja estää urosta astumasta kiimassa olevaa naarasta. Kotona leikkaamaton uroskissa voi olla hankala seuralainen.
kialueella kissaa ei tulisi kuitenkaan pitää vapaana liikenteen
ja naapurisovun takia.
Uroskissan virtsan laatu ja haju muuttuu kastroinnin jälkeen.
Virtsa muuttuu vähemmän haisevaksi ja monen kissanomistajan mukaan leikattu kissa huolehtii omasta siisteydestään
leikkaamattomia paremmin.
Kivesten testosteroni ohjaa kissan
käyttäytymistä
Mitä haittaa on kissan kastraatiosta?
Kivekset tuottavat testosteronia. Tämä uroshormoni ohjaa
kissanpennun fyysistä kehitystä ja muokkaa kissan mieleltään urokseksi. Uroskissoille kuuluva käyttäytyminen, kuten
virtsalla merkkailu, jatkuva ulos pyrkiminen ja karkumatkat
sekä urosten väliset tappelut saavat meidät kuitenkin harkitsemaan kissan kastraatiota, ja syystä. Kissan kastraatio poistaa urosmaisen käyttäytymisen, jolloin kissakin voi nauttia
perheen jäsenenä olemisesta täysin rinnoin.
Miksi minun pitäisi kastroida kissani?
Kun uroskissan leikkaus suoritetaan ajoissa, ei kissa opi
merkkaamaan. Tämä pystypinnoille virtsaaminen on uroksien kiusallinen ja haiseva tapa huolehtia reviiristään. Jos
merkkailua tapahtuu pitempään, ei kissan kastrointi enää
välttämättä poista tätä opittua tapaa. Kissan leikkaus vähentää merkkailua 85 prosentilla uroskissoista.
Uroskissojen taistelut ovat hyvin yleisiä ja kuuluvat kissojen
elämään. Kissojen tappelut aiheuttavat kuitenkin loukkaantumisia. Puremahaavat ovat yleisiä ja näiden märkivien haavojen hoitaminen on vaikeaa. Puremien seurauksena leviää
myös kissoilla tavattava immuunikatotauti eli FIV.
Noin 90 prosentilla leikatuista kissoista vaeltelutaipumus vähenee ja ne pysyvät paremmin kodin läheisyydessä. Kaupun-
Kissan energiantarve laskee noin 30 prosenttia kastraation
myötä. Tämän vuoksi pienennä ruoka-annoksia kolmanneksen tai vaihdettava ruoka vähempikaloriseen, jotta kissasi
ei lihoisi leikkauksen jälkeen. Muista myös punnita kissasi kuukauden välein ja kevennä energiansaantia, jos kissasi paino nousee.
Minkä ikäisenä kissan kastrointi olisi
hyvä tehdä?
Suomessa kissa kastroidaan tavallisesti noin puolivuotiaana
ennen kissan kypsymistä aikuiseksi. Ulkomailla on yleistynyt kissojen kastrointi hyvin nuorena eli noin 8–14 viikon
ikäisinä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että huolellisesti suoritettuna nuoren kissan kastrointi on turvallista ja tähän käytäntöön ei liity kasvanutta riskiä komplikaatioille tai virtsatietukoksille. Meillä Suomessa toistaiseksi suositellaan kissan kastrointia puolen vuoden ikäisenä.
Kissan kastraatio toimenpiteenä
Kissan kastraatio on erittäin turvallinen toimenpide ja vain
aniharvoin leikkaukseen liittyy komplikaatioita. Aluksi kissa saa rauhoitteen ja kipulääkkeen. Kissat saattavat oksentaa rauhoitusvaiheessa, mutta tämä on täysin normaalia. Seu-
raavaksi kissalle asetetaan etujalkaan kanyyli suonensisäistä
nesteytystä varten. Samalla kissan kivekseen kulkevat hermot puudutetaan. Kissa saa leikkauksen aikana anestesialääkkeen hengityskaasuna tai injektiona. Täydessä nukutuksessa tehtynä kissa ei tunne kipua leikkauksen aikana.
Kivespussien alueelta poistetaan karvat ja alue pestään. Seuraavaksi leikkausalueelle kiinnitetään steriili leikkausliina
ja kivekset desinfioidaan ennen operaation alkua. Kiveksen
pinnalle tehdään viilto ja haavasta pullautetaan kives ulos.
Tämän jälkeen verisuonet ja siemennuora solmitaan umpeen
ja kives poistetaan.
Kissa on noudettavissa klinikalta, vasta kun se on kunnolla
herännyt. Kotiin annetaan mukaan kipulääkettä kahden päivän ajaksi ja kissa saa kaulurin kaulaansa. Kauluri estää kissaa nuolemasta haavaansa. Ota kuitenkin eläinlääkäriin yhteyttä, jos haava erittää märkää tai jos leikkausalue punoittaa ja on turvoksissa. Tulehtunut haava vaatii mahdollisesti
antibioottikuurin. Tämä on kuitenkin harvinaista.
Uroskissan leikkaus kannattaa
Jos sinulla ei ole tarkoitus käyttää uroskissaasi jalostukseen,
on kissan leikkaus järkevää. Kissan kastraatiosta on vaikea
keksiä mitään negatiivista ja leikkauksen hinnankin säästät
pienentyneinä ruokamenoina vuosien varrella.
Kirjallisuus:
Joyce A & Yates D: Help stop teenage pregnancy! Early-age
neutering in cats. J Feline Med Surg 13(1):3-10, 2011.
Olson PN: Early-age neutering of dogs and cats in the United States. J Reprod Fertil Suppl 57:223-32, 2001.
Spain CV et al: Long-term risks and benefits of early-age
gonadectomy in cats. JAVMA 224 (3):372-379, 2004.
Hoitolat
Pieneläinhoitola
Päivin Karvaturrit
Koirat, kissat, kanit ja jyrsijät
044-209 9660
Komerintie 23, Mynämäki
www.paivinkarvaturrit.com
6
Tuo lemmikkisi
kodinomaiseen hoitoon.
Asumme maaseudulla
Pälkäneellä, hyvien
kulkuyhteyksien päässä.
[email protected] 045-8443133
www.lemmikkilaine.fi
Jellonan
kissahotelli
Orivedellä, 50 km Tampereelta
www.jellonankissahotelli.net
040-5599924
Puutiaiset
tulevat - oletko valmis?
”
varmaa on, että kun löytää
lemmikistään ensimmäisen puutiaisen,
kesä on lähellä
”Kuu kiurusta kesään, västäräkistä vähäsen” sanoo suomalainen sananlasku. Varmaa on, että kun löytää lemmikistään ensimmäisen puutiaisen, kesä on lähellä. Puutiainen löytyy yleensä sattumalta kissaa tai
koiraa silittäessä tai katsoessa. Tiukasti
kiinnittynyt ruskea tai harmaa siemen pystyssä iholla tai päivän aikana silmäkulmaan
kasvanut pullea patti on yleensä veriateriaa
nauttiva nälkäinen puutiainen.
vat ne alle 48 tunnin kuluessa kiinnittymisestä. Kuolleet kiinnittyneet puutiaiset, jotka eivät ole tipahtaneet itse pois, voi poistaa käsin.
Puutiaisten irrottamiseen on olemassa monia eri tapoja: joskus ne on kehotettu tukehduttamaan ne rasvalla, mutta silloin puutiainen voi ehtiä tukehtuessaan oksentaa sisältöään ja mahdollisia taudinaiheuttajia puremakohtaan.
Puutianen (Ixodes ricinus) on yleisin Suomessa tavattava punkkilaji. Puutiaiskauden
pituus eri puolella Suomea vaihtelee, mutta
voi nykyään olla Pohjois-Suomessakin vähintään 8 kk pituinen.
Parasta lienee poistaa puutiainen mekaanisesti esim. pinseteillä. Niillä tartutaan puutiaiseen mahdollisimman läheltä ihoa, kierretään hieman myötä päivään ja vedetään
puutiainen pois. Itse käytän tavallisia leveitä pinsettejä ja tätä tekniikkaa.
Omistajille lemmikin puutiaiset ovat ensisijaisesti pelkoa herättävä kosmeettinen haitta. Puutiaiset voivat levittää tauteja sekä
lemmikkeihin että ihmisiin, mutta hysteriaan ei ole syytä.
Puutiaisten irrotus
On hyvä osata irrottaa puutiainen itse menemättä paniikkiin: Vaikka markkinoilla
on useita erilaisia tuotteita puutiaisten torjuntaan, useimmat niistä eivät estä puutiaisen kiinnittymistä eläimeen, mutta tappa-
Apteekista ja lemmikkieläinliikkeistä voi
myös ostaa erilaisia puutiaisen poistoon sopivia ”puutiaisenpoimijoita”, joissa on joko
pihdit, lasso tai sorkkaraudan näköiset hampaat. Joku saattaa käyttää jopa pelkkiä sormia irrottamiseen. On samantekevää, millä
välineellä puutiaisen irrottaa, kunhan se irtoaa kokonaan.
Joillakin asioilla ei leikitä.
Kuten ulkoloisilla.
Ja kirppusirkus loppuu siihen!
Effipro tappaa kirput ja puutiaiset koirista ja kissoista.
Annostele yksi pipetti niskaan kerran kuukaudessa.
Effipro paikallisvaleluliuos. Vaikuttava aine: Fiproniili. Kohde-eläinlajit: koira ja kissa. Käyttöaiheet
kohde-eläinlajeittain: Koira: kirpputartuntojen (Ctenocephalides spp) ja puutiaistartuntojen (Dermacentor reticulatus) hoito. Insektisidinen vaikutus aikuisten kirppujen aiheuttamissa uusissa tartunnoissa
kestää enintään 8 viikkoa. Valmisteella on enintään 4 viikon akarisidinen vaikutus puutiaisiin (Rhipicephalus sanguineus, Ixodes ricinus, Dermacetor reticulatus). Jos tiettyjä puutiaislajeja (Rhipicephalus
sanguineus ja Ixodes ricinus) on kiinnittyneenä, kun valmistetta annetaan iholle, kaikki puutiaiset eivät
välttämättä kuole seuraavien 48 tunnin kuluessa, mutta ne voivat kuolla viikon kuluessa. Valmistetta
voidaan käyttää osana kirppujen aiheuttaman allergisen ihotulehduksen hoitoa (Flea Allergy Dermatitis,
FAD). Kissa: Kirpputartuntojen (Ctenocephalides spp.) ja puutiaistartuntojen (Dermacentor reticulatus)
hoito. Valmisteella on enintään 5 viikkoa kestävä insektisidinen vaikutus kirppuihin (Ctenocephalides
felis). Valmisteella on enintään 2 viikkoa kestävä akarisidinen vaikutus puutiaisiin (Rhipicephalus sanguineus, Ixodes ricinus, Dermacentor reticulatus). Jos eräiden lajien puutiaisia (Rhipicephalus sanguineus
ja Ixodes ricinus) on kiinnittyneenä, kun valmiste annostellaan, kaikki puutiaiset eivät välttämättä kuole
seuraavien 48 tunnin kuluessa, mutta ne voivat kuolla viikon kuluessa. Valmistetta voidaan käyttää osana
kirppujen aiheuttaman allergisen ihotulehduksen (FAD, flea allergy dermatitis) hoitoa. Vasta-aiheet: Ei
saa käyttää 2 kuukautta nuoremmilla tai alle 2 kg painoisilla koiranpennuilla. Ei saa käyttää 2 kuukautta
nuoremmilla tai alle 1 kg painoisilla kissanpennuilla. Ei saa käyttää sairailla tai sairaudesta toipuvilla
eläimillä. Ei saa käyttää kaneilla, koska haittavaikutuksia ja jopa kuolemantapauksia voi esiintyä. Ei saa
käyttää tapauksissa, joissa esiintyy yliherkkyyttä vaikuttavalle aineelle tai apuaineille. Haittavaikutukset: Jos eläin nuolee antokohtaa, saattaa esiintyä lyhytaikaista runsasta syljeneritystä, joka pääasiassa
johtuu kantaja-aineesta. Erittäin harvinaisina epäiltyinä haittavaikutuksina on käytön jälkeen raportoitu
ohimeneviä paikallisia ihoreaktioita (ihon värjäytymistä, paikallista karvattomuutta, kutinaa, punoitusta)
antokohdassa ja yleistä kutinaa tai karvattomuutta. Poikkeustapauksissa on havaittu hypersalivaatiota,
ohimeneviä neurologisia oireita (tuntoherkkyyttä, masennusta, rauhattomuutta), oksentelua tai hengitysteiden oireita käytön jälkeen.
Pakkaukset: Kissa: 4 x 0,5 ml. Koirat: 4 x 0,67 ml
(2-10 kg painavalle koiralle), 4 x 1,34 ml (10 – 20 kg),
4 x 2,68 ml (20 - 40 kg), 4 x 4,02 ml (40 - 60 kg).
Myyntiluvan haltija: Virbac SA, Ranska.
Markkinoija: Biofarm Oy, Yrittäjäntie 20,
03600 Karkkila.
Puh. 09-225 2560. www.biofarm.fi.
Eläinlääkäriltasi tai apteekista ilman reseptiä
Outi Kuisma-Parwar ELL, Cert VD
Euromedivet Oy, Tornio/ asiantuntijaeläinlääkäri, Biofarm Oy
3-2014
7
Liikuntaa kissoille
– leikiksi naamioituna
O
”
kaikki lelut, joissa on
naruja pitää varastoida
turvallisesti pois
kissan ulottuvilta
leikkikertojen välillä
Hill’s Pet Nutrition Inc www.hillspet.fi
Maahantuoja Berner Oy
Ota taikasauva esiin
Ei ole mikään salaisuus, että kissat rakastavat lintuja. Tai
ennemminkin, ne rakastavat yrittää jahdata lintuja. Sauvatyyppinen lelu, jonka päässä on höyheniä saattaa olla taianomainen ratkaisu, jonka avulla sohvalla makoilevasta kissastasi tulee hetkessä hurja metsästäjä. Keppimallisia leluja
on helposti saatavilla verkkokaupoista ja useimmista eläinkaupoista. Tai kokeile tehdä oma lelu puukepistä ja vahvasta narusta, jonka päähän sidot joko höyheniä, tai lelun, jossa on höyheniä.
Zoooom!
Edelleen metsästysteemoissa: tämä on hieman korkeaoktaanisempi. Pieni (hiiren kokoinen!) kauko-ohjattava auto voi
tarjota hulvatonta viihdykettä kissallesi – ja sinulle, kun seuraat sen auton perässä juoksemista! Matki oikeaa hiirtä ajamalla auto hieman tuolin tai sohvan alle ”piiloon”. Vahdi kissaasi tarkkaan, kun se leikkii lelulla, jossa on moottorisoituja osia. Turvallisuus ennen kaikkea!
Piilosilla
Koirat eivät ole ainoita lemmikeitä, jotka osaavat leikkiä tätä
hauskaa leikkiä! Aloita kohtalaisen helposti, niin että leikki
on hauska ja palkitseva kissallesi. Kutsu kissaasi (ruoka-aika on paras tapa aloittaa tämä, ellet ole niin jo tehnyt) ja katso, kuinka kissa juoksee luoksesi. Mene sitten eri huoneisiin
ja tee leikistä vähitellen vaikeampaa. Palkitse kissa sen lempilelulla tai muutamalla kuivanappulalla. Sen lisäksi, että tä-
PAIMIO
Asematie 1
Avoinna
ma-pe 10-18
la 10-14
p. 045 158 1200
SALO
Länsiranta 8
Avoinna
ma-pe 11-18
la 10-14
p. 045 876 7500
Koirahoitola ja Kissahoitola HurMur
PAIMIO Toikkalantie 22
Sanna Yöntilä
p. 040 576 5237 p. 0400 130 398
[email protected]
www.hurmur.com
8
mä on hauska leikki, se opettaa kissallesi, kuinka mukavaa
sinua on etsiä. Se on erinomainen tapa opettaa kissaa tulemaan luoksesi kutsuttaessa.
Mystisesti liikkuvat esineet
Tässä leikitään kissan luonnollisella uteliaisuudella, ja tämän
osaa jokainen! Sido pitkä naru yhteen kissasi lempileluista,
kun se ei ole näkemässä (esimerkiksi täytetty hiiri on oivallinen, myös rapiseva paperipallo tai kimmoisa pullonkorkki
käy). Pidä kiinni narun päästä samalla kun laitat lelun keskelle lattiaa. Vetäisemällä nopeasti narusta saat lelun hypähtelemään, mikä kiinnittää nopeasti kissasi huomion! Tai vedä lelua hitaasti lattiaa pitkin, jolloin kissasi saapuu juosten
tutkimaan, mistä on kyse. Pidä kissasi liikkeessä, mutta anna sen napata lelu ennen kuin laitat lelun pois.
Kissan kalastus
Mirrikulkue
Sen sijaan, että laitat kissasi ruokalautasen suoraan lattialle,
kävele ensin ympäri taloa ja vie kissasi ”kävelylle” sen seuratessa ruokaa. Makupala muutaman minuutin välein palkitsee kissaa, eikä sen kiinnostus herpaannu. Vielä parempi
on, jos yhdistät tähän leikkiin kissasi ruokinnan kuivaruoalla ruokaa annostelevasta lelupallosta tavallisen lautasen sijaan kävelyn lopuksi. Anna kissallesi purkki- tai pussiruokaa
matalalta lautaselta toisella kertaa. (Kissat syövät mielellään
monta kertaa päivässä. Mutta pidä annokset riittävän pieninä, niin että kissan paino ei nouse.)
Vinkkejä leikkien onnistumiseksi
ameriikanelaintarvike.omaverkkokauppa.fi
Ihmiset eivät ole saaliita – koskaan: Muista ettet koskaan anna kissasi ”saalistaa” sormiasi, varpaitasi, nilkkojasi jne. Muuten opetat kissallesi, että ihmisten saalistus on sopivaa. Se on kivuliasta ja saattaa muuttua jopa vaaralliseksi, minkä lisäksi tapaa on vaikea muuttaa,
kun se on syntynyt. Joten älä anna saalistuksen muodostua tavaksi. Kun kissa on pieni pentu, saalistusleikki saattaa vaikuttaa suloiselta, mutta aikuinen täysikokoinen metsästäjä, jolla on lähes kolmen sentin pituiset
kulmahampaat ja veitsenterävät kynnet on kaikkea muuta kuin söpö!
Säilytä toden tuntu: Liikuta lelua todentuntuisesti. Seuraa oikeaa hiirtä tai lintua nähdäksesi, kuinka saaliseläimet toimivat ja liikkuvat. Matki sitten lelulla leikin aikana saaliin liikehdintää. Videot ovat oivallinen tietolähde. Esimerkiksi internetistä löydät tuhansia esimerkkejä.
Älä emmi tehdä omia leluja: Yksinkertaisia leluja voi
valmistaa muutamassa sekunnissa tarvikkeista, joita sinulla on jo kotonasi. Kissat pitkästyvät nopeasti, joten lelujen vaihtelu, tai vain kyseistä leikkihetkeä varten luotu lelu on näppärä ratkaisu. Katso ympärillesi ja löydät
useita, hauskoja leikkitarvikkeita ilmaiseksi! Muovinen
pullonkorkki on hauska lelu, jolla voi pallotella ja jonka
voi yksinkertaisesti kierrättää, kun kissasi kyllästyy siihen. Pahvilaatikot voivat muuttua linnoiksi, jotka pitää
valloittaa, ja tyhjästä muovipullosta (tietysti puhtaasta ja
kuivasta) voi tehdä makupalojen säilytysastian ja mielen
virikkeen. Vain mielikuvituksesi on rajanasi! Internetistä
löydät helposti paljon uusia ideoita.
[email protected] tai
www.facebook.com/ameriikkaelaintarvike
Leikkien tulee olla hauskoja ja vaihtelevia – mutta ennen kaikkea turvallisia.
Kuten edellisessä leikissä, tässäkin käytetään lempilelua ja
pitkää narunpätkää. Ripusta tällä kertaa lelu oven yli ja mene piiloon oven taakse. Samoin kuin suositussa lastenjuhlien
leikissä, jossa ”kalastetaan palkintoa”, kalastat nyt kissaasi!
Anna kissasi hypellä yrittäen tavoittaa lelua ja anna sen napata saaliinsa ennen kuin lopetat leikin. Näin se on innoissaan seuraavallakin leikkikerralla. Kaikki lelut, joissa on naruja pitää varastoida turvallisesti pois kissan ulottuvilta leikkikertojen välillä, jotta kissa ei syö narua tai sotkeudu siihen.
Tervetuloa Ameriikan Eläintarvikkeen
verkkokauppaan!
Valikoimasta löydät laadukkaita tuotteita
KOIRILLE, KISSOILLE, KANEILLE,
JYRSIJÖILLE, LINNUILLE JA KALOILLE
SEY:
Heppaleirit
vakavia eläinsuojeluongelmia voidaan vähentää
eläinten kauppaa säätelemällä
www.marskuntalli.net
Julkaisija: SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto
Tallimme tarjoaa
Kesän
ratsastustunteja
kurssit ja
kursseja
leirit
kesäleirejä
täysihoitotallipaikkoja
SRL:n hyväksymä ratsastuskoulu
Karstuntie 802, 08100 LOHJA
p. 040 444 5924 Talli 041 4714989
[email protected]
[email protected]
www.tervamaenponitalli.fi
Ratsastustunteja Talutusratsastusta
Poniretkiä
Kärryajelua
Ponileirit
Ponikerho
Varattavissa
KESÄLEIRIT
2015
S
SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto vaatii, että eläimen asemaa kaupan kohteena uudistetaan eläinsuojelulaissa. Paremmalla kaupan säätelyllä voidaan vähentää vakavia
eläinsuojeluongelmia, kuten pentutehtailua, sairaiden eläinten jalostamista ja eläinten hylkäämistä.
Pentutehtailu eli eläinten kasvattaminen voiton tavoittelemiseksi eläinten hyvinvoinnin kustannuksella saa yhä ammattimaisempia piirteitä. Eläimen ja sen myyjän jäljitettävyyden parantaminen tunnistusmerkinnällä helpottaisi ongelmaan puuttumista.
- Netin kauppapaikkoja selailemalla saa käsityksen ongelman laajuudesta. Suosituimmille sivustoille tulee joka viikko kymmeniä ilmoituksia koiranpennuista, joiden tausta on
kyseenalainen. Ostajien valistus ja valvonnan tehostaminen
eivät ole riittäviä toimia pentutehtailun suitsimiseksi, vaan
keinoja tarvitaan lisää, sanoo SEYn toiminnanjohtaja, eläinlääkäri Kati Pulli.
-Harmaan kaupan lisäksi eläinten hylkääminen on valitettavan yleistä. Löytöeläintaloihin päätyy Suomessa vuosittain
arviolta 15 000 lemmikkieläintä. Etenkin löytökissoista suurin osa jää palautumatta omistajalleen. Omistajan jäljitettävyys helpottaisi myös löytöeläinongelmaa.
SEYn mielestä eläinten kaupan tarkemmalla säätelyllä voidaan ehkäistä pentutehtailua, vähentää hylättyjen eläinten
määrää ja edistää eläinten hyvinvointia.
- Siirtymäajalla toteutettava pakollinen tunnistusmerkintä
koirille ja kissoille on ensisijaisen tärkeä uudistus. Tunnistusmerkitsemättömien koirien ja kissojen myynnin tulee olla lain vastaista heti lakiuudistuksen astuttua voimaan, Pulli sanoo.
Myös sairaiden eläinten kasvattamista ja myyntiä täytyy pyrkiä ennaltaehkäisemään nykyistä paremmin.
- Moni suloisen koiranpennun ostaja on tietämätön rodulle
tyypillisistä terveysongelmista. Sairaasta eläimestä koituu
omistajalle suurta surua, ja lisäksi eläinlääkärikustannukset
voivat nousta odottamattoman korkeiksi.
TERVAMÄEN PONITALLI Liikkasentie 199, 49660 Pyhältö
040-7098573 /Lotta Maury [email protected]
Kesäleirit varattavissa!
”
Pentutehtailu eli eläinten
kasvattaminen voiton
tavoittelemiseksi eläinten
hyvinvoinnin
kustannuksella saa
yhä ammattimaisempia
piirteitä
Hanna Skippari
040 5873656
Pyttyläntie 21
46750 Liikkala
[email protected]
www.hs-talli.net
Palmunratsutalli
Hevosten koulutusleiri/koiraleiri
Yhdistä koira- ja hevosharrastus ja ota oma koira mukaan leirille
Mari Palmu 050 301 0610
www.palmunratsutalli.fi [email protected]
www.jaakkolantalli.com
SEYn tavoitteena on lisätä ostajan oikeutta eläimen terveyttä koskeviin tietoihin sekä kasvattaa myyjän vastuuta eläimen hyvinvoinnista.
- Jatkossa myyjän tulee antaa ostajalle kirjallinen selvitys rodulle tyypillisistä perinnöllisistä sairauksista sekä kertoa oikeudellisesta vastuustaan, mikäli käy ilmi, että hän on toiminnallaan aiheuttanut koiralle sairauksia tai vikoja. Tällaisia voivat olla esimerkiksi jalostuksella tai huonolla eläintenpidolla aikaansaadut ongelmat, Pulli kertoo.
Ratsastustunteja
Maastoratsastusta
Ratsastusleirejä
Marianne Jaakkola
02-4309 757, 0500 812 057
Unholantie 48, 23100 Mynämäki
[email protected]
Ostajan valistus on SEYn mielestä ratkaisevan tärkeä keino
parantaa eläinten hyvinvointia.
- Tavoitteenamme on, että myyjä velvoitetaan varmistumaan,
että ostajalla on riittävät tiedot ja taidot ostettavan eläinlajin
hoitamisesta. Laissa tulee edellyttää, että myyjä luovuttaa ostajalle kirjalliset eläimen hoito-ohjeet. Lisäksi eläimen ostajan ja pääasiallisen haltijan alaikärajaksi on asetettava vähintään 16 vuotta. Vaikka moni nuorempikin henkilö hoitaa eläimen hyvin, on päävastuun oltava vanhemmalla.
RIDING CLUB TAHKO AREENA
p. 040 752 2260 [email protected]
Sääskiniementie 388, 73310 Tahkovuori
Katso tarkemmat tiedot leireistä:
www.tahkoriding.fi
Issikkavaelluksia Ratsastustunteja Talutusratsastusta
Ratsastusleirejä Karsinavuokrausta
9
Viisikon tarina osa 2
Teksti mira engman www.rekkublogi.blogspot.fi
A
Alkuhässäkän ja hoitojen jälkeen ajattelin, että nyt päästään nauttimaan ihanasta pentuajasta ja leikittämään suloisia karvapalleroita. Ihan ei mennyt taas niin kuin suunnitelmissa, kun pentujen ripuli paheni ja sitä mukaa painot lähtivät laskuun. Pennuissa näytti kiertävän jonkinlainen vatsapöpö: yksitellen ne oksensivat kerran pari ja romahtivat kunnoltaan huolestuttavasti. Tehotoimet oli otettava käyttöön. Pentuja nesteytettiin nahan alle, koska ripuli kuivatti tehokkaasti niiden pieniä elimistöjä. Nesteytys on homma, jota
ihan jokaisessa kotihoitopaikassa ei tarvitse osata eikä pystyä
suorittamaan. Tähän hommaan saa aina yhdistykseltä apuja, jos kissanpennut tarvitsevat tehohoitoa. Tärkeintä on ilmoittaa kunnon huononemisesta heti, koska pienet pennut
eivät kauan selviä ja luonnossa ne olisivat jo menehtyneet.
Ja ihan kuin tässä ei olisi yhdelle pentueelle ollut jo ihan riittävästi rasitetta, yksi pennuista sai pahan allergisen reaktion eikä vieläkään ole tarkkaa tietoa, mistä tämä tuli. Suurin epäily on, että hoitohuoneeseen oli päässyt amppari, pis-
©Laura pulli
”
©Laura pulli
Ihan ei mennyt taas niin kuin suunnitelmissa,
kun pentujen ripuli paheni ja sitä mukaa
painot lähtivät laskuun
tänyt pentua ja joutunut sitten itse sisarusten uhriksi. Ensin
pennun toinen silmä turposi hyvin nopeaan tahtiin, kymmenen minuutin jälkeen alkoi turvota koko poski eikä montakaan minuuttia mennyt, kun koko naama oli turvoksissa. Pikainen puhelu eläinsairaalaan ja yhteistyöeläinlääkärillemme ja ohjeeksi kyytabletin murunen - sitten ei auttanut kuin
toivoa parasta! Pentu alkoi toipua; voimia tämä kohtaus vei mutta siitä selvittiin onneksi. Seuraavana päivänä tyttönen oli jo täysin
kunnossa. Kotihoitajana toimimisessa maaseudulla, jossa ei
ole lähellä eläinlääkäreitä saatika eläinsairaalaa, on omat riskinsä aina hätätapauksissa. Ihan samoin on hoitopaikan omien kissojen kohdalla: jos hätä tulee, paljoakaan ei ole tehtävissä, jos oma osaaminen ei riitä.
Pentuja nesteytettiin, ruiskuruokittiin, lääkittiin. Tämä on
kova homma ja melkein kokopäivätyötä, joten kotihoitajan
Kotieläinpihat
oma elämäntilanne vaikuttaa myös hoidokkeihin, joita hoitajalle annetaan. Minä olen toistaiseksi kotona, joten pennuille oli hyvin aikaa ja sitä ne sitten tarvitsivatkin, kun kunto
romahti. Tätä vastaan taisteltiin eivätkä olot tuntuneet kohenevan, joten pennut päätettiin siirtää pääkaupunkiseudulle toiseen osaavaan kotihoitopaikkaan lähemmäs yhteistyöeläinlääkäriä.
Pennut olivat luonani hyvin lyhyen ajan, mutta aina niihin ehtii kiintyä ja haikeus valtasi mielen pentujen siirtyessä toiseen paikkaan. Nimet ehtivät kuitenkin jo muotoutua: iso valkoinen poika sai nimekseen Gameboy, toisen pojan ADHD-lempinimi vaihtui Pleikkariksi, kolmas poika on
nyt Xbox [äkspoks], koska kaikkeen tämän suusta vastaus
oli murinaa ja pikkumies oli Äksypoksu työnimeltään. Pieni
musta tyttö on Vita ja kehrääväinen värikäs tyttö Wii.
Palvelut
www.petservice.fi
Taatusti tehokas Pissi Pois
jälleen saatavilla!
Käyttövalmis spray ja tiiviste
suoraan Tanskasta.
Myös jälleenmyyjille!
Peikkorinteen pihapiiristä löytyy kirjava joukko eläinystäviä,
sekä iso hiekkakasa valloitettavaksi! Tervetuloa viettämään
kiireetöntä aikaa maalaispihapiirissä.
Jarkko Jalonen 040-1244013 [email protected]
Kati Jalonen 0400-728911 [email protected]
tmipetservice@
gmail.com
p 045-6784532
http://paksu.nettisivut.fi/lintutila-kotielainpiha/
Kotieläinpuistossa pääset tutustumaan erilaisiin
hellyyttäviin kotieläimiin ja tapaat monia
harvinaisempiakin otuksia.
Täällä pääset tutustumaan mm. kanoihin,
lampaisiin, vuohiin, hevosiin ja pupuihin.
Eläinpiha avoinna:
TI-SU 11-17 MA SULJETTU
Kotieläinpiha on maksuton
Heinolantie 506-508, 16100 Uusikylä
Tea Skofelt-Sintonen 045 6712835
www.elomieli.com www.facebook.com/elomieli
10
Avoinna 17.5.-9.8.2015 joka päivä klo 11.00-19.00
Ravitie 6, 16300 Orimattila
puh: 03-777 5259 fax: 03-777 5279 gsm: 044-777 1234
[email protected]
www.kotielainpuisto.com
www.verna.fi
Palvelumme:
• Yksilöllinen tuhkauspalvelu • Tuhkauurnat, muistolaatat
• Kuljetuspalvelut yhteistyöeläinlääkäreiltä
• Uurnaholvi Tampereella, uurnalehdot Espoossa ja Tampereella
puh. 03 3749 741, 0400 238 683
Hulaudentie 135, Lempäälä [email protected]
Vierailu Tesy:n hoitolaan
Sanna lillbroända-Annala sanna.lillbroanda-annala@
T
Turussa pyörähti tammikuun alussa käyntiin Kilot Kissoille-hyväntekeväisyyskampanja. Kampanjan avulla kerätään rahaa Turun Eläinsuojeluyhdistyksen kodittomille eläimille, joista suurin osa on kissoja. Pottia kerrytetään laihduttamalla ja alkuvuoden aikana 25 innokasta laihduttajaa on keventynyt yhteensä 159 kiloa kodittomien eläinten hyväksi! Euroissa tämä tarkoittaa
saman verran, eli yksi menetetty kilo vastaa yhtä euroa eläimille!
Keskiviikkona 22.4. luovutimme pienen kampanjadelegaatiomme voimin 159 euron edestä tarvikkeita Tesy:n hoitolan asukeille! Vastaanotto hoitolassa oli lämmin ja kiitollinen, ja siellä arvostetaan suuresti kaikkia kampanjoita, joita eläinten ja hoitolan vuoksi järjestetään! Uusi vierailu
Tesy:n hoitolaan tehdään syksyllä, jolloin huhtikuun alusta alkaen kerrytetyt varat lahjoitetaan
hoitolalle.
Idea Kilot Kissoille-kampanjasta syntyi niiden
lukuisten valmennusten yhteydessä, joita olen
Cambridge Valmentajana vuosien varrella tehnyt.
Cambridge Valmentaja on koulutettu laihdutus- ja
painonhallintavalmentaja, joka auttaa asiakkaita
uuden tavoitepainon saavuttamisessa Cambridge
Ohjelman avulla. Ohjelman eri laihduttavilla tasoilla syödään varioiden ateriankorvikkeita ja tavallista ruokaa suomalaisten ravitsemussuositusten mukaisesti. Koska ohjelma on sekä tehokas
että valmennus ammattitaitoista, on Cambridge
Ohjelmalla laihduttavilla erinomaiset mahdollisuudet myös ylläpitää saavuttamansa paino.
Valmennusten lomassa juttelen asiakkaideni
kanssa usein myös heidän perheenjäsenistään ja
harrastuksistaan. Usein keskustelut ovat painoasioiden lomassa käsitelleet asiakkaiden kotieläimiä, varsinkin kissoja. Eläimistä jutustelu on minullekin luontevaa, olenhan itsekin suuri eläinystävä. Omistan maailman ihanimmat kissat nimeltä Wilma ja Leevi. Wilma on upean turkin ja suuren sydämen omistava siperiankissa, joka vajaa
vuosi sitten sai seurakseen valloittavan brittiläisen lyhytkarvauroksen, Leevin. Monet asiakkaanikin tuntevat kissani nimeltä ja kyselevät kuu-
lumisia valmennuskäyntien aikana! Onkin ollut
ilo huomata, että asiakkaideni joukossa on suuri
määrä eläinystäviä. Se kannusti minua kampanjan
alulle panemiseen, sillä jokaisella pudotetulla kilolla autetaan rakastavaa kotia odottavia eläimiä.
Turun Eläinsuojeluyhdistyksen eläinhoitolassa
Metsämäessä hoidetaan vuosittain noin 300 löytökoiraa, 600 kissaa ja muita pieneläimiä. Myös
orpoja tai loukkaantuneita luonnonvaraisia eläimiä hoidetaan niin kauan, että ne voidaan palauttaa luontoon. Kissojen osuus hoitolan eläimistä
on ehdottomasti suurin, ja siksi kampanjalla halutaankin herätellä ihmisten tietoisuutta yhdistyksen toiminnasta, kodittomista eläimistä ja omistajien vastuusta eläimiään kohtaan. Näin kesän
kynnyksellä ei voi liikaa korostaa sitä, että ihmiset eivät ottaisi esimerkiksi kesäkissaa hetken
mielijohteesta! Kun eläimen ottaa, on siitä myös
huolehdittava.
Hoitolalla meitä oli vastassa eläinsuojeluvalvoja
Heidi Leyser-Kopra, joka tutustutti meidät hoitolan tiloihin. Käyntimme aikana uutta kotia hoitolassa odotti viisi koiraa ja kymmenen kissaa!
Niistä pienin, vasta noin viikon ikäinen Minikissanpentu oli löytynyt Naantalista ilman emoa
ja sisaruksia. Hoitolassa vierailu muistutti meitä konkreettisesti siitä, että meillä kaikilla on yhteinen vastuu eläimistä ja niiden hyvinvoinnista.
Jos kissanpentua ei olisi pelastettu, olisi se luultavasti kuollut maastoon melko pian. Leyser-Kopran mukaan useimmat hoitolan asukeista löytävät
uuden kodin noin puolen vuoden sisällä, usein jopa aikaisemminkin.
Kampanjaan osallistuvien laihduttajien mielestä
kampanja ja vierailut hoitolaan tuovat lisäarvoa
heidän omiin laihdutusprojekteihin. Sirpa ja Tuulia olivat kiitollisia ja iloisia voidessaan itse nähdä ja kokea mitä heidänkin pudottamillaan kiloilla saadaan aikaan! Kiipeilypuista, leluista ja herkkuluista on iloa hoitolan asukeille pidemmäksikin aikaa! – On palkitsevaa kun voi itse laihduttamalla auttaa kotia vailla olevia eläimiä ja lisätä samalla tietoisuutta Tesy:n toiminnasta, toteavat sekä Sirpa että Tuulia. Koska molemmilla on
vielä matkaa omiin tavoitepainoihin, muodostuu
jo pelkästään heidän pudottamillaan kiloilla kiva
määrä euroja eläimille. Ja eurothan maksaa valmentaja, jolloin kampanjaan osallistuva laihduttaja voi kokonaan keskittyä itse laihdutukseen!
cambridgeohjelma.fi
Tuulia ja Sirpa kannustavatkin kaikkia mukaan
kampanjaan – oli ylimääräisiä kiloja viisi tai 50!
Hoitolavierailumme aikana totesimme yhdessä
myös, että on tärkeää kantaa huolta omasta terveydestä ja elämäämme rikastuttavista eläimistä!
Kilot Kissoille-kampanjan avulla voit panostaa
molempiin, sekä itseesi että omaan hyvinvointiisi, ja samalla edesautat myös kodittomien eläinten hyvinvointia! Lähdethän siis Sinäkin mukaan
keventymään kodittomien eläinten hyväksi!
Vuoden 2015-hyväntekeväisyyskampanja
Turun seudulla
KILOT
KISSOILLE
-1 kg =
1 euro
Sinä laihdutat –
minä maksan euron
jokaisesta pudotetusta kilosta!
Tuotto lahjoitetaan
Turun eläinsuojeluyhdistyksen
kodittomille
kissoille
www.cambridgeohjelma.fi
Cambridge Valmentaja Sanna Lillbroända-Annala
[email protected]
puh. 045-2033220
Kati -62 kg
11