Rakkautta yli puoluerajojen

4
Keskiviikko 21.1.2015
Tahkolle kannattaa
rakentaa
Rivien
välistä
AIJA PIRINEN
Kuopion kaupunki aikoo ostaa reilun 40 hehtaaria maata
Nilsiän Tahkovuorelta. Alueelle voidaan sijoittaa noin
40 uutta lomarakennuspaikkaa. Yleiskaavassa ostettavalle maa-alalle on osoitettu varaus muun muassa matkailuauto- ja asuntovaunualueelle.
Asia on tänään keskiviikkona kaupunkirakennelautakunnan käsittelyssä. Lopullisen päätöksen asiasta tekee
kaupunginhallitus. Uuden
asemakaavan laatiminen on
tarkoitus käynnistää mahdollisesti jo vuonna 2016.
Taannoin keskustelupalstoilla arvosteltiin Tahkovuorelle rakennettavaa lähiliikuntapuistoa. Miksi rakennetaan puisto matkailijoiden
tarpeisiin, kun kantakaupungin alueella on hoitamattomia
puistoja? Siksi, koska Tahkovuoreen investoiminen on
välttämätöntä koko PohjoisSavon kehitykselle. Mikään
muu yksittäinen kohde ei
tuo yhtä paljon matkailijoita
maakuntaamme kuin Tahko.
Matkailukeskuksen kehittämisessä on tehtävä rohkeita liikkeitä, jotta alue pär-
jää pohjoisen lomakohteille.
Maantieteellinen sijainti on
Tahkon etu. Korjattavaa on
niin palvelutarjonnassa kuin
ulkoilureittien opastuksessa.
Ympärivuotisessa tarjonnassa
Tahko jää esimerkiksi Vuokatin varjoon.
Tahkon kehittämisessä kaivataan hullunrohkeita kehittäjiä, kuten takavuosien Leo
Jumppanen, jonka haaveena oli korottaa Tahkovuorta
kipsillä. Tahkon kehittäjä Jari
Mathaltin traaginen menehtyminen heikkoihin jäihin on
takaisku myös Tahkolle.
Tahkon ideoinnissa kannattaa hyödyntää nilsiäläisten paikallisosaamista sekä Kuopion kauppa-, urheilu- ja kulttuuritarjontaa. Vastaavanlaista palvelukokonaisuutta ei pysty tarjoamaan
yksikään toinen suomalainen
talvikeskus.
Aija Pirinen, päätoimittaja
[email protected]
Aviopari Mia Hahtalan ja Pekka Leskisen aate-erot rikastuttavat suhdetta: ”Yhdessäolo on vain syventänyt poliittisia arvojamme.”
POLITIIKKA: Demari Mia Hahtalan ja kokoomusvaikuttaja Pekka Leskisen välillä leiskahti rakkaus maakuntahallituksessa
Rakkautta yli puoluerajojen
puoluerajat ylittävästä liitostaan toistaiseksi vaitonainen
julkisuudessa. Tällä viikolla
pari vihdoin avautui suhteestaan Viikkosavolle.
Hahtala tunnustaa jo toisessa polvessa demariarvoja. Kun
hänen isänsä jätti maakuntahallituksen, tytär sai isänsä
hallitusmandaatin. Isä ei arvannut, että sinipunayhteistyö syvenee rakkaustarinaksi.
– Isä evästi, että kokoomuksen Pekka Leskisen kanssa on helppo tehdä yhteistyötä hallituksessa. Hän ei ehkä
tarkoittanut aivan niin syvällistä kumppanuutta kuin mihin hallitustyöskentely lopulta johti, naurahtaa Hahtala.
Politiikan
poimintoja
Sarjassa arvioidaan politiikan ilmiöitä
Kuopion Kaupunginteatterilla
takana uskomaton vuosi
Kuopion kaupunginteatterin
johtaja Pekka Laasonen kertoo, että teatterin viime vuodessa riitti haastetta.
Kiinnostus uutta taloa ja
ohjelmistoa kohtaan on kuitenkin ollut valtava. Syksyn
kävijämäärä nousi yli 37 000
henkilöllä.
– Ja kun puolet vuodesta
olimme väistötiloissa kahdella Kuopion keskustan koulul-
la, niin yli 56 000 kävijää koko
vuoden saldona on erinomainen saavutus.
Syksyn suosituin näytelmä
oli Olli-Matti Oinosen ohjaama The Sound of Music.
Sen täyttöaste oli 98 prosenttia, mikä merkitsee 15 000
katsojaa. Maria-näyttämön
katsotuin oli Helene S. – rakkaudella. Se näki viime syksynä yli 4 200 katsojaa.
ISMO
VORNANEN
Leppävirralla asuva sosiaalidemokraattien kansanedustajaehdokas
Mia Hahtala on elävä esimerkki poliittisen sinipunayhteistyön monipuolisuudesta. Hahtala on naimisissa porvarin, kokoomuksen
Savo-Karjalan piirin varapuheenjohtaja Pekka Leskisen
kanssa. Pariskunta on ollut
Tavallista pidempi
neuvottelu
Tiettävästi positiiviset tunteet
alkoivat kyteä näiden kahden päättäjän välillä jo aivan
hallitusuran alussa. Sielujen
sympatioista huolimatta Leskinen ja Hahtala äänestävät
Koulutus menossa – kysy heti!
YRITTÄJÄ tai
YRITTÄJÄKSI AIKOVA
KOKEILE
TAMMIKUUN
LOPPUUN
1€/pvä.
Ei sitoutumisaikaa. K-18.
Yrittäjän ammattitutkinto
Iltakoulutus, n. 1-2 kertaa kuukaudessa.
ZZZVDNN\¿!DLNXLVHW!DONDYDWNRXOXWXNVHW
/LVlWLHWRMD
VLUSDPXLQLHNND#VDNN\¿MD
SHUWWLSXXVWLQHQ#VDNN\¿
www.sakky.fi
Hanki kokeiluasiakkuus netistä
evofitness.fi/
tammikuu
Norm. harjoitusmaksu 42,90€/kk.
Tarjous voimassa 31.1.2015 asti
EVO Esplanadi | EVO Herttoniemi | EVO Joensuu | EVO Kirkkonummi
EVO Kuopio | EVO Leppävaara | EVO Suomenoja | EVO Tammisto
dokumenttien mukaan usein
eri tavalla.
Hallitustyöskentely kypsyi
ihastumiseksi vasta vuonna
2011, jolloin maakuntahallitus oli Itä-Suomen maakuntien huippukokouksessa.
– Itä-Suomen huippukokouksessa noin viisi vuotta sitten välimme alkoivat konkretisoitua suhteeksi. Kokouspäivän jälkeen neuvottelimme kahdestaan tavallista pidempään, muistelee Leskinen
käänteentekevää iltaa.
Pariskunta elelee Leppävirralla. Leskinen on muun muassa kokoomuksen Savo-Karjalan eduskuntavaalityöryhmän puheenjohtaja. Vaimo
puolestaan kampanjoi demarileirissä eduskuntapaikasta.
Leskinen kertoo, että poliittisten harrastusten vuoksi molemmat oppivat toisiltaan uusia
näkemyksiä ja avarakatseisuutta. Perherauhaa säätelee kuitenkin yksi kirjoittamaton sääntö.
– Emme yritä käännyttää
toisiamme. Kunnioitamme
toistemme aatteita ja muidenkin puolueiden ihmisten
aatteita, joita he vilpittömästi
kannattavat, linjaa Leskinen.
Leskinen luotsaa kokoomusta vaalimenetykseen, mutta kehittämällä omia perherakenteitaan hän huolehtii samalla vaimonsa vaalityön sujumisesta. Perheessä on Hahtalan kolme poikaa entisestä liitosta ja yksi yhteinen 1,5 vuoden ikäinen poikalapsi.
– Vastaan lapsista kampanjan kuumimman vaiheen aikana. Minulle yhteinen lapsi
on ainoa ja ehkä viimeinen.
Hoitotyö on minulle kunniatehtävä.
Suomi ei ole enää luokkayhteiskunta. Vasemmistolainen
voi rakastaa porvaria ja päinvastoin. Kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.) ja tämän
puoliso Satu Taiveaho (sd.)
ovat jo aiemmin todistaneet,
että avioliitto onnistuu myös
punamultayhteistyössä.
Vielä viimeiset paikat
tuetuille täysihoitolomille,
HAE PIAN!
90€ / 5 vrk / aikuinen, alle 16 v. ilmaiseksi
Hyvän olon virkistysviikot
15.3.–20.3. Hyvän olon viikko (Aikuiset)
Huumorin kukka se on kaunein kukka
5.4.–10.4.
12.4.–17.4.
19.4.–24.4.
26.4.–1.5.
Keveästi kevääseen (Aikuiset)
Keveästi kevääseen (Aikuiset)
Keveästi kevääseen (Aikuiset)
Sawolainen Wappu! (Aikuiset)
Irtiotto arjesta; yhteinen loma
hoidettavan läheisen kanssa
3.5.–8.5.
Leppoisaa liikettä (Aikuiset)
10.5.–15.5. Leppoisaa liikettä (Aikuiset)
17.5.–22.5. Leppoisaa liikettä (Aikuiset)
kuiset)
Lisätietoja ja hakemuksia Lomapirtiltä:
Toim.joht. 040 731 90 63,
keittiö 044 740 78 96,
lomapirtti@lomapirtti.fi