Avaa - Mela

<< A - Posti Oy <<
Posti Green
3 • 2015
Trendit vaikuttavat perunoiden
menekkiin. Makaroni ja riisi
maistuvat hyviltä, mutta kaikkein
muodikkain ja maukkain on peruna,
toteavat Teemu, Suvi, Marianne,
Janne, vävykokelas-Lassi ja Tiia
Perunassa on kotimaan maku
Puhelin soi ja paikallinen pitopalveluyrittäjä
tilaa parikymmentä kiloa Siikliä. Näin pellossa
kasvavat perunat ovat hetkessä varattu juhlapöytään. Ollaan Marianne Enqvist-Katajan
ja Janne Katajan perunatilalla Lopen Läyliäisissä.
Viljelijän sesonki alkaa aina varhaisperunoista. Niitä odottavat hartaasti niin tuottaja
kuin kuluttajatkin.
– Tällä seudulla on paljon kesämökkejä,
joiden asukkaille olen vinkannut, että heti
kun perunannostokone liikkuu pellolla, on se
merkki siitä, että kauppa on auki. Kesäasukkaat saavat halutessaan herkut välittömästi
koneesta. Tätä tuoreempaa ruoka ei oikeastaan voi olla, Janne toteaa.
Perunoita suoraan tilalta kotikeittiöön
noutavien asiakkaiden lisäksi torikauppiaat ja
päivittäistavarakaupat ovat tärkeitä ostajia.
– Maatalousyrittäjän ammattia pidetään
varsin yksinäisenä, mutta perunoiden ansioista tämä työ on hyvin ihmisläheistä. Asiakkaita näkee usein ja heiltä voi kysyä, miten
maistuu. Välitön palaute on meille arvokasta. Viljelemme myös kauraa ja ohraa, mutta
luonnollisesti sillä puolella kuluttajia tapaa
harvemmin, Marianne sanoo.
Työ on jatkuvaa oppimista
Pariskunta on jatkanut viljelyä Mariannen kotitilalla vuonna 2000 toteutetusta sukupol-
venvaihdoksesta lähtien. Toisensa he tapasivat opiskeluaikoina Jokioisten maatalousoppilaitoksessa, joten askel kohti maatalousyrittäjyyttä oli jo tuolloin molemmilla otettuna.
Samoihin aikoihin Janne valmistui myös poliisikoulusta ja työskentelee ammatissa tälläkin
hetkellä osa-aikaisesti. Kahden työn yhdistäminen on osoittautunut erittäin toimivaksi.
Viljelyyn pariskunta sai hyviä neuvoja ja
erinomaiset lähtökohdat Mariannen vanhemmilta. Vuosien saatossa viljelytekniikka,
laitteet ja kasvinsuojelumenetelmät ovat
kehittyneet. Testaamisenarvoisia vihjeitä saa
myös yhteistyökumppaneilta, kuten tukkureilta ja monesta kokeilusta onkin tullut tapa.
– Useat asiat olen tietysti oppinut kantapään kautta, mutta ehkä juuri siksi oppi onkin
ollut tehokasta. Maatalousyrittäjän pääoma
on mielestäni osaamisessa, jota ei voi jäljitellä.
Kiitos onnistumisesta tulee siinä vaiheessa,
kun näkee, että oma sato kasvaa toivotulla
tavalla ja naapuri kysyy, että miten sinä oikein
sait tämän aikaan, Janne naurahtaa.
Veden ja tulen hurja vuosi
Tänä vuonna sää on puhuttanut kaikkia suomalaisia, mutta erityisesti se on tuonut harmia maatalousyrittäjille.
– Eilen satoi täysin yllättäen 16 millimetriä
vettä ja elokuinen raekuuro jätti maan niin
pitkäksi aikaa valkoiseksi, että nuoriso ehti lu-
misotaan. Perunan nosto vaatisi kuivaa keliä.
Tämä ei ole yrittäjälle herkkua.
Kylmä kesä hillitsee torikauppaa, koska
sateella asioidaan mieluummin marketissa.
Toiminta kesäkeittiöissäkin on huonolla säällä selvästi vaisumpaa, ihmiset kyläilevät harvemmin ja ruokaa hankitaan vähemmän. Se
näkyy heti perunakaupassa.
– Koska säähän ei voi vaikuttaa, on tarkkuus osa viljelijän ammattitaitoa. Peruna on
hallanarka kasvi, joten alkukevään öinä on
syytä valvoa. Jos lämpötila uhkaa painua pakkasen puolelle, on ryhdyttävä heti toimeen,
ja lisättävä sadetusta, joka pelastaa sadon.
Tänä vuonna on yrittäjäpariskunnalta
kanttia kysytty, sillä veden lisäksi murhetta
on aiheuttanut tuli. Maatilan läheisyydessä
sijainnut varastorakennus tuhoutui keväällä
täysin tulipalossa ja samalla menivät kaikki
siemenperunat. Liekit uhkasivat myös päärakennusta, mutta onneksi koti säästyi.
Ensijärkytyksen jälkeen työ vei eteenpäin.
Uudet siemenperunat ja laatikot oli tilattava
pikatoimituksena ja ryhdyttävä idätystöihin.
Tekemisen kautta epätoivo väistyi. Nyt palaneen rakennuksen tilalla on uusi varasto ja
perunaakin nousee taas pellosta.
– Tämä on elämää, jossa oikealla asenteella
selättää vastoinkäymiset. Uusi satokausi on
uusi mahdollisuus. Aina on katsottava tulevaisuuteen, Janne korostaa.
Lomalta virtaa tulevaan
Koska vuoden kiireisin aika osuu koulujen
lomakauteen, tilan kesätyöntekijät löytyvät
helposti perhepiiristä. Tiia, Suvi ja Teemu
ovat kaikki kiinnostuneita kotitilalla työskentelystä omien aikataulujensa puitteissa.
Lomaakin on maltettava pitää. Baden Baden
-tuoli odottaa kesämökillä muutaman sadan
metrin päässä, mutta siinä ei oikein kukaan
ehdi loikoilemaan.
– Todellista rentoutumista varten täytyy lähteä koko joukolla ulkomaille. Silloin ei ole mahdollisuutta nikkaroida pihapiirissä. Maalaistalossa kun on aina jotakin tekemistä ja lomalla
sen jotenkin vielä paremmin huomaa, Janne
pohtii.
Tuottajahintojen lasku laittaa yrittäjäpariskunnan mietteliääksi. Myös byrokratia tuntuu
kummallisella tavalla lisääntyvän, vaikka toista puhutaan.
– Toivoisimme, että Suomessa otettaisiin
kotimainen maataloustuotanto vakavasti,
mahdollistettaisiin erikokoisten tilojen tulevaisuus, luotettaisiin viljelijöihin ja arvostettaisiin aidosti omassa maassa tuotettua ruokaa. Näitä makuja ei saa mistään muualta,
sen tietää jokainen, joka on maistanut kotimaista uutta perunaa – ja etenkin juuri Lopen
kuuluisaa perunaa!
TEKSTI JA KUVA: ELINA NIHTILÄ
Uusi työtapaturma- ja ammattitautila
lisää avoimuutta ja tehostaa korvauskä
Uusi maatalousyrittäjien työtapaturma- ja ammattitautilaki (MATAL)
astuu voimaan 1.1.2016. Uudistus lisää lain avoimuutta ja nopeuttaa
korvauskäsittelyä.
Uudistuksen lähtökohtana on ollut lisätä ymmärrettävyyttä sekä saattaa lainsäädäntö vastamaan paremmin työelämän nykyisiä olosuhteita. Uudessa
MATAL-laissa vakuutetun oikeudet ja
velvollisuudet on kirjattu aikaisempaa
selkeämmin.
Laissa määritellään tapaturma sekä lääketieteellinen syy-yhteys tapaturman ja vamman tai sairauden välillä. Läpinäkyvyyttä lisää se, että keskeiset käsitteet, jotka nykyisin ovat
pitkälti korvaus- ja oikeuskäytännön
varassa, on kirjattu uuteen lakiin. Uusi
laki edellyttää myös selkeämpiä korvauspäätöksiä sekä aiempaa yksityiskohtaisempaa perustelua hylkäävissä
päätöksissä. Korvausetuudet ja niiden
taso säilyvät uudessa laissa pääosin
nykyisellään.
Uudet määräajat nopeuttavat
korvauskäsittelyä
Uusi laki edellyttää, että asian selvittely aloitetaan viimeistään seitsemän
arkipäivän kuluessa asian vireille tu-
losta. Myös päätös hakemusasiaan on
annettava nykyisen kolmen kuukauden sijaan 30 päivän kuluessa siitä,
kun Mela on saanut ratkaisuun tarvittavat asiakirjat.
Myös vakuutetuille on laissa uusi
määräaika, jonka mukaan vahingosta pitää ilmoittaa Melaan 30 päivän
kuluessa vahingon sattumisesta. Jatkossa kulukorvausluonteisia korvauksia, kuten hoitotarvike-, lääke- ja matkakulukorvauksia on haettava vuoden kuluessa kustannusten syntymisestä.
Vahinkotapahtumilla ei enää
vaikutusta vakuutusmaksuun
Uuden lainsäädännön myötä MATAvakuutuksen bonusjärjestelmä poistuu vuoden 2016 alusta.Vakuutusmaksu määrätään jatkossa tasaisesti kaikille vakuutetuille, eivätkä vahinkotapahtumat vaikuta enää vakuutusmaksuun. Työterveyshuoltoalennus säilyy eli maatalousyrittäjien työterveyshuoltoon kuuluvat yrittäjät saavat edel-
Metsä
kasvattaa
eläkettä
– myös tapaturmaturva mukaan vakuutukseen
leen alennuksen MATAL-työtapaturmavakuutuksen maksusta.
Minkä lain mukaan korvataan?
Uusi laki koskee työtapaturmia ja ammattitauteja, jotka sattuvat 1.1.2016
ja sen jälkeen. Ennen uuden lain voimaantuloa sattuvien vahinkojen korvattavuus ja niistä maksettavat korvaukset määräytyvät edelleen vuodelta 1981 olevan maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain mukaisesti. Näiden vahinkojen korvauskäsittelyyn sovelletaan kuitenkin uuden lain määräämiä käsittelyaikoja.
MATAL-työtapaturmavakuutus
on automaattisesti voimassa pakollisen MYEL-eläkevakuutuksen rinnalla. Maatalousyrittäjillä, joilla ei ole
pakollista MYEL-vakuutusta, mutta jotka tekevät säännöllisesti maatalousyrittäjätyötä, on jatkossakin
mahdollisuus saada vapaaehtoinen
MATAL-vakuutus. Myös vapaa-ajan
MATAL-vakuutuksen voi edelleen ottaa työajan vakuutuksen rinnalle.
Liian moni metsänomistaja työskentelee metsässään ilman kunnollisia
henkilövakuutuksia. Metsäomaisuus
on vakuutettu, mutta työtä tekevä ihminen jää vakuuttamatta.
Tärkeä tieto on, että metsä mahdollistaa omistajalleen työeläkettä ja
tapaturmaturvan. Omassa metsässään työskentelevä metsänomistaja
on oikeutettu MYEL-vakuutukseen.
MYEL-vakuutetut metsähehtaarit
myös nostavat työtuloa ja parantavat
näin yrittäjän Mela-turvaa.
Hehtaarien määrä
vaikuttaa työtuloon
Kuva: Shutterstock
MYEL-vakuutus on lakisääteinen, jos
omistaa metsää Etelä-Suomessa vähintään 50 hehtaaria, Keski-Suomessa 75 hehtaaria tai Pohjois-Suomessa
100 hehtaaria. Vakuutuksen voi ottaa
vapaaehtoisena, jos metsän pinta-ala
ei täytä pakollisen vakuuttamisen
rajoja. Vapaaehtoiseen vakuutukseen
riittää jo 30 hehtaaria. Lisäksi vakuut-
2
Mela tänään 3/2015
Uusi MATAL-laki koskee maatalousyrittäjien, kalasta
poronhoitajien sekä MYEL-vakuutettujen tieteen ja t
apurajansaajien työtapaturma ja ammattitautiturva
tamisen edellytyksenä on molemmissa
tapauksissa säännöllinen työskentely
omassa metsässä.
Etuuksien taso perustuu pääosin
metsäpinta-alan mukaan määräytyvään MYEL-työtuloon. Huomattavan
suuri työpanos korottaa työtuloa.
Metsässä voi sattua
Tyypillisiä tapaturmia metsätöissä
ovat liukastumiset ja kompastumiset.
Vahinkoja sattuu myös puiden kaatamisen yhteydessä. Metsänomistajan
pakolliseen MYEL-vakuutukseen sisältyy automaattisesti työtapaturmavakuutus (MATA). Vapaaehtoisessa vakuutusvaihtoehdossa työtapaturmaturva on otettava erikseen.Vapaa-ajan
tapaturmavakuutus on täysin vapaaehtoinen, mutta suositeltava. Vakuutustyypistä riippumatta se on aina
otettava erikseen.
MYEL-vakuutetulla metsänomistajalla on myös oikeus liittyä maatalousyrittäjien työterveyshuoltoon.
aki
äsittelyä
Osa-aikaeläkkeelle
voi siirtyä vielä
vuonna 2016
Osa-aikaeläke on mahdollinen vuosina 1954 ja 1955 syntyneille henkilöille 61 vuoden iässä. Vuoden 2016 jälkeen ei enää myönnetä uusia osa-aikaeläkkeitä. Osa-aika eläkkeen alkaessa
vakuutetun työpanos vähenee puoleen
entisestä.
MYEL-osa-aikaeläkkeen
edellytykset
Vakuutettu on ansainnut työeläkettä
vähintään viisi vuotta viimeisen viidentoista vuoden aikana, eikä hän saa
muuta työ- tai virkaeläkettä.
MYEL-toiminta on ollut laajuudeltaan verrattavissa kokoaikatyöhön,
jolloin MYEL-työtulon on pitänyt
olla vähintään 7 503 euroa vuonna
2015. Kyseinen kokoaikatyö on jatkunut vähintään 12 kuukautta viimeisen 18 kuukauden aikana.
Osa-aikaeläkkeelle siirtymisen jälkeen myös MYEL-työtulo puolittuu.
Työtulon on kuitenkin edelleen ylitettävä lakisääteisen vakuuttamisen alarajan eli 3 752 euroa vuodessa.
ajien,
taiteen
aa.
Miten työpanosta
voi vähentää?
Päätoiminen maatalousyrittäjä voi
vähentää työpanostaan esimerkiksi
myymällä tai vuokraamalla osan pelloista, luopumalla kotieläimistä, kesannoimalla pellot tai lopettamalla liitännäistoiminnan. Myös tilan myymi-
?
Tyhy-Tietäjä tietää
Tällä palstalla voit kysyä Tyhy-Tietäjältä. Hän innostuu, kun kysymykset
koskevat työn ja hyvinvoinnin yhteyttä. Mikään fyysinen, psyykkinen tai
sosiaalinen ei ole vierasta Tietäjälle. Kysy mitä vain,Tietäjä vastaa mitä
vain. Lähetä kysymyksesi osoitteeseen [email protected]. Kysymykset
julkaistaan nimimerkillä.
nen lapsille ja työskentelyn jatkaminen MYEL-vakuutettuna perheenjäsenenä on mahdollista. Töiden siirto jo vakuutetulle puolisolle ei kuitenkaan riitä työpanoksen vähentämiseksi.
Viljelijä voi saada osa-aikaeläkkeen
myös lopettamalla maatalousyrittäjätoiminnan kokonaan. Tällöin hänen
pitää aloittaa osa-aikatyönä jokin muu
ansiotoiminta.
KYSYMYS
Mistä tiedän, ovatko kupukuulonsuojaimeni vielä kuranttia tavaraa? Ostin
ne vuosia sitten, mutta en ole käyttänyt niitä juuri lainkaan.
Nimimerkki ”Suojaako”
VASTAUS
Näkemättä on vaikea sanoa, mikä on kuulonsuojaintesi terveys ja kunto.
Paljon riippuu siitä, miten suojaimia on hoidettu ja säilytetty. Oletan kuitenkin, että suojaimesi ovat eurooppalaisten vaatimusten mukaiset, CE-merkityt. Suojainten puhdistaminen, huoltaminen ja säilyttäminen oikein lisäävät
niiden ikää ja käyttömukavuutta.
Vaihtoehto myös
sivutoimiselle yrittäjälle
Sivutoiminen viljelijä voi jäädä osa-aikaeläkkeelle sekä maatalousyrittäjätoiminnasta että muusta työstä. Hän
voi myös lopettaa MYEL-toimintansa kokonaan ja jatkaa muuta työtä
tai lopettaa päätyön ja jatkaa maatalousyrittäjätoimintaa. Jos sekä maatalousyrittäjätoiminta että muu työ päättyvät kokonaan, osa-aikatyönä pitää
aloittaa uusi työsuhde.
Kupukuulonsuojaimia hoidetaan valmistajan ohjeiden mukaisesti. Hiki ja
lika kovettavat tiivisterenkaita eli pehmikkeitä. Siksi ne kannattaa pyyhkäistä
miedolla puhdistusaineella. Hikoilun vähentämiseksi tiivisterenkaan päällä
voi käyttää siihen tarkoitettuja, kosteutta imeviä paperisuojia. Tiivisterenkaat
täytyy myös vaihtaa määräajoin, sillä ne kovettuvat ja halkeilevat käytössä
ja ajan myötä. Varaosan pitää aina olla saman valmistajan kuin itse suojain.
Tiivisterenkaiden kimmoisuutta voi tarkistaa painamalla sormella. Jos kuulonsuojaimiin tulee muuta vikaa, täytyy vain hankkia uudet. Huonokuntoisen kuulonsuojaimen vaimennus voi olla vain noin 5 desibeliä.
Osa-aikaeläkkeen
määrä
Kuulonsuojaimet säilytetään valmistajan ohjeiden mukaisesti huoneenlämmössä, puhtaassa ja kuivassa tilassa. Säilytyspaikan on hyvä olla lähellä käyttökohdetta, jotta käyttöönotto tarpeen vaatiessa on helppoa. Auringonpaiste
ja pakkanen haurastuttavat muovin, eikä vaimennus ole silloin oletettu.
Osa-aikaeläkkeen määrä on puolet ansion alenemasta, joka saadaan vertaamalla vakiintunutta ansiotasoa ja osaaikaeläkkeen aikaisia ansioita toisiinsa.Vakiintunut ansiotaso määritellään
osa-aikaeläkkeen alkamista edeltäneiden viiden vuoden ansioiden keskiarvosta.
Älä käytä rikkinäisiä tai huonokuntoisia kuulonsuojaimia vaan vaihda ne
uusiin. Risa suojain voi antaa väärän turvallisuudentunteen ja rohkeutta
työskennellä kovassa melussa. Pahimmassa tapauksessa tästä voi aiheutua
kuulovaurio.
Kuulonsuojaimet eivät kulu melussa, kuulo kuluu!
Poronhoitaja, hae sijaisapua ennen kuin
sijainen aloittaa työt!
minen
n estä
ymise
n synt
minen
n estä
emise
toinnilla
n eten
n akus
• Melu
ine
tam
jaimet
vaimen
n
elu
ulonsuo
•M
aiset ku
ht
ko
n
ilö
amine
• Henk
rajoitt
oloajan
Melussa
• Melu
•
Poronhoitaja menettää koko sijaisapukorvauksen, jos sijainen aloittaa
työt ennen kuin poronhoitajan sijaisapuhakemus on tullut Melaan.Tekstiviesti on nopein tapa toimittaa hakemus ajoissa.
Mela on joutunut tänä vuonna hylkäämään poronhoitajien sijaisapuhakemuksia, koska sijainen on ehtinyt
aloittaa työt ennen kuin sijaisapuhakemus on tullut Melaan. Hakemuksen
pitää olla Melassa tai Mela-asiamiehellä viimeistään silloin, kun työt alkavat, jotta korvaus voidaan maksaa.
Tekstiviesti ja sähköposti
kulkevat nopeimmin
Sijaisapua voi hakea lomakkeella, sähköpostilla, postikortilla tai tekstiviestillä. Hakijan vastuulla on, että hakemus saapuu ajoissa. Esimerkiksi postin kulkuun kuluva aika kannattaa
ottaa huomioon. Sähköposti tai tekstiviesti on kiireellisessä sijaisaputilanteessa postia nopeampi. Sijaisapua ei
voi hakea suullisesti.
Sijaisapuhakemus on tehtävä aina,
kun uusi sijaisapujakso alkaa, vaikka
keskeytys olisi ollut vain yhden päivän
mittainen. Sijaisapua ei tarvitse hakea
uudelleen, jos Melaan on jo aiemmin
toimitettu lääkärintodistus, joka kattaa myös uuden sijaisapujakson.
Sijaisapuhakemuksen voi lähettää
• tekstiviestillä p. 050 410 8909
• sähköpostilla osoitteeseen
[email protected].
Sähköpostin voi lähettää salattuna Melan nettisivuilta osoitteesta www.mela.fi.
OT
TAKEIN
TORJUN
MELUN
Tyhy-Tietäjä
OT
TAKEIN
TORJUN
minen
n estä
ymise
n synt
minen
n estä
emise
innilla
n eten
akusto
• Melu
minen
ta
en
met
n vaim
nsuojai
ulo
• Melu
ku
et
kohtais
n
ilö
ine
nk
am
• He
joitt
jan ra
oa
ol
Melussa
MELUN
• Melu
•
UA!
L
E
M
ÄLÄ
a,
amm
meluv utaso.
a on
el
n haitt päristön m
tärkei
ym
Melun
pi on
istä!
ääntä. imakkaam
a ehkä
llista
st
vo
ita
lli
olle ha min, mitä
mahdo
i kuul
ä on
rkem
ää ta
ta sit
sitä he
, mut
llyttäv
syntyy
ämie
rantaa
a. Se
on ep
voi pa
Melu on alenem
aa ei
ul
enem
eli ku
ulonal
ku
tamaa
aiheut
Melun
LUA!
E
ÄLÄ M
a,
amm
meluv utaso.
a on
el
n haitt päristön m
tärkei
elun
on ym
ntä. M akkaampi
istä!
ää
kä
a
eh
voim
itallist
llista
olle ha min, mitä
mahdo
i kuul
rkem
sitä on
ää ta
sitä he
mutta
llyttäv
ntaa,
syntyy
ämie
i para
a. Se
on ep
ei vo
Melu on alenem
emaa
ul
en
al
ku
i
el
kuulon
tamaa
aiheut
Melun
Sijaisapuhakemus etukäteen,
korvaushakemus jälkikäteen
Sijaisapuhakemus toimitetaan ennen
sijaisen aloittamista, mutta korvaus
itselle järjestetystä sijaisavusta haetaan
jälkikäteen, kuitenkin viimeistään sijaisapua seuraavan kalenterikuukauden loppuun mennessä.
ESIMERKKI
Poronhoitajalle sattuu tapaturma 1.9.2015. Poronhoitaja järjestää itselleen
sijaisen, joka aloittaa työt 2.9.2015 ja työskentelee katkotta 15.9.2015 asti.
Sijaisapuhakemuksen pitää olla Melassa viimeistään 2.9.2015. Jos sijaisapuhakemus tulee Melaan vasta 3.9.2015, sijaisapukorvausta ei voida myöntää
ja korvaus jää saamatta koko ajanjaksolta 2.9.2015 –15.9.2015.
Uusin tietokortti suojaa
kuuloa
Mela on tehnyt työvahinkojen ennaltaehkäisyyn keskittyvän tietokorttisarjan. Uusin Älä melua -kortti kokoaa yhteen kuulovaurioihin liittyvät vaaran paikat ja kertoo ytimekkäästi, miten kuulo kannattaa suojata.
Tietokortit sopivat erinomaisesti opetuskäyttöön.
Aikaisemmin julkaistut kortit käsittelevät putoamista, liukastumista,
eläinten siirtoa ja turvallisuutta konetöissä.
Tietokortteja voi tilata Melasta. Kortit ilmestyvät myös Maatilan
Pellervo -lehden välissä.
Mela tänään 3/2015
3
Parhaista paras
Jarno Brandt voitti maatalouslomittajakilpailun
Suomen paras maatalouslomittaja on Jarno Brandt, joka voitti Farmari-näyttelyssä
Joensuussa huipentuneen Maatalouslomittaja
2015 -kilpailun. Brandt on kotoisin Jämsästä
ja työskentelee lomittajana Keuruun paikallisyksikössä. Voitto ei ollut sattuma, sillä mies
on menestynyt hyvin ammattitaitokilpailussa aikaisempinakin vuosina, mutta nyt saavutettu voitto oli lajissaan ensimmäinen.
Ammattitaidon Suomen mestaruudesta kilpailivat kahden karsintakilpailun kautta finaaliin selvinneet 10 ammattinsa huippuosaajaa.
Tammikuussa käynnistyneeseen kilpailuun
osallistui alun perin runsaat 1 900 maatalouslomittajaa.
Vaativa ammatti
edellyttää haastavaa kisaa
Kilpailun aikana maatalouslomittajat pääsivät näyttämään osaamistaan vaativissa töissä käytännön tilanteissa sekä teoriakysymysten muodossa paperilla. Kilpailussa testattiin
eläinten hoitotaitoja ja maatalouskoneiden
käytön hallintaa. Eläinten hyvinvointiin ja lomittajien työturvallisuuteen liittyvät tehtävät olivat keskeisiä. Lypsytaito arvioitiin monipuolisesti ja lypsytehtävä oli merkittävässä
osassa myös kilpailun voiton ratkeamisessa.
Maatalouslomittajan työ on asiakaspalveluammatti, joten vuorovaikutustaidot punnittiin. Tänä vuonna kilpailun yleisenä teemana oli työhyvinvointi.
Paljon työssään autolla ajavat maatalouslomittajat pääsivät näyttämään liikennetaitojaan simulaattorissa. Fyysinen kunto puolestaan mitattiin valtakunnallisella testillä.
Myös aggregaatti oli osattava kytkeä ja turvallisuustehtävässä korostui, että keskeinen osa
ammattitaitoa on kieltäytyä vaarallisista tehtävistä, jos työturvallisuus ei ole kunnossa. Monessa tehtävässä vaadittiin huolellisuuden ja
Mela tänään -lehti Melan asiakkaille
ISBN 952-5275-01-9
julkaisija Maatalousyrittäjien eläkelaitos
Revontulenpuisto 2, 02100 Espoo,
vaihde 029 435 11, www.mela.fi
Kymmenen Suomen parasta maatalouslomittajaa
1. Jarno Brandt Keuruun paikallisyksikkö
2. Outi Siuko Huittisten paikallisyksikkö
KUVAT: VESA JÄÄSKELÄINEN
3. Anne Kilponen Alavuden paikallisyksikkö
4. Hannu Hämäläinen Tohmajärven paikallisyksikkö
5. Heidi Rantamäki Hämeenlinnan paikallisyksikkö
6. Sari Finnilä Reisjärven paikallisyksikkö
7. Sari Verkkonen Mikkelin paikallisyksikkö
8. Vesa Oikarinen Tervolan paikallisyksikkö
9. Jukka Laakko Siikalatvan paikallisyksikkö
10. Pia Isomäki Suupohjan paikallisyksikkö
osaamisen lisäksi nopeutta, sillä rasteilla taisteltiin usein aikaakin vastaan.
– Lomittajan työ vaatii suuren määrän erilaista osaamista. Ammattitaidon jatkuva ylläpito on tärkeää. Kilpailu puolestaan on oiva
paikka testata omaa ammattitaitoaan. Kilpailu edistää alan välistä yhteistyötä ja tekee ammattia tunnetuksi, sanoo lomituksen asiantuntija Pia Lahin Melasta.
Suuri joukko yhteistyökumppaneita kilpailun takana
Kilpailun parhaat palkittiin Maatalouslomittajat ry:n, Melan ja LähiTapiolan lahjoittamilla lahjakorteilla sekä Autoliiton jäsenyydellä.
PäävastuuVuoden Maatalouslomittaja 2015
-kilpailun järjestämisestä oli Melalla. Yhteistyökumppaneina osallistuivat Autoliitto, DeLaval, Faba, ETT, HKScan, LähiTapiola,
Maatalouslomittajat ry, MTK ry, ProAgria,
Suomen Sikayrittäjät ry, Työterveyslaitos,
Valio Oy, Valio Itämaito, Ypäjän hevosopisto
sekä luonnonvara-alan oppilaitokset. Loppukilpailussa lomittajien käytännön taidot testattiin Pohjois-Karjalan ammattiopistossa Puhoksella.
TALOUSASIAT ESILLÄ SYKSYN
HYVINVOINTIKIERTUEELLA
Mela on lähdössä yhteistyökumppaneidensa kanssa hyvinvointikiertueelle, jonka teemana on talouden ja hyvinvoinnin kytkös. Henkisen hyvinvoinnin rinnalla Hyvinvointipäivillä
etsitään keinoja talouden riskien hallintaan ja maksuvalmiuden ylläpitämiseen. Kiertue
kattaa koko Suomen.
KIERTUE VASTAA ASIAKKAIDEN TOIVEISIIN
Toive kiertueen sisällöstä on tullut suoraan asiakkailta. Kulunut vuosi on koetellut poikkeuksellisella tavalla maatalousyrittäjien kanttia ja kukkaroa. Vastusta on riittänyt markkinoilla, tukipolitiikassa sekä säissä. Moni yrittäjä on joutunut miettimään laskimen kanssa
tilan kannattavuutta ja maksuvalmiutta.
Jos eurot uhkaavat loppua, se uhkaa myös omaa hyvinvointia. Yrityksen kannattavuus,
yrittäjän hyvinvointi ja koettu työn mielekkyys kietoutuvat tiiviisti yhteen. Riittävä toimeentulo luo hyvinvointia ja riittävä hyvinvointi edesauttaa löytämään keinoja selvitä
talousvaikeuksista. Mutta miten näitä osa-alueita voidaan tukea? Tätä pohditaan yhdessä
vielä tänä vuonna alan asiantuntijoiden kanssa.
SEURAA JUUREVA JOUKKO -BLOGIA
Hyvinvointipäivien ohjelmasta, aikataulusta ja paikkakunnista saa tietoa Melan Juureva
joukko -blogista sekä Melan nettisivuilta. www.juurevajoukko.fi tai www.mela.fi.
päätoimittaja Elina Nihtilä,
[email protected]
Seuraa meitä juurevajoukko.fi
ulkoasu Virve Laine
paino Lönnberg 9/2015