Toimintakertomus Osallisuuden taidot ja valmiudet 2014

OSALLISUUDEN
TAIDOT JA VALMIUDET
Lastensuojelun sijaishuollon asiakkaana olevien lasten ja nuorten
osallisuuden lisääminen lastensuojeluprosessien kehittämisessä
Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimin
Toimintakertomus vuodelta 2014
ENITEN ROHKEUTTA TARVITAAN, kun käsittelee omaa historiaa ja
"tunnustaa" muille menneisyyttä. Kun paljastaa toisille värejä, näkökulmia.
Kun myöntää omia virheitä.
Rohkeutta on kuulla sitä mitä muut kertovat ja kohdata se todellisuus
mikä ei ole oman kokemuspiirin sisällä.
Rohkeutta on seistä sen takana mihin uskoo, välillä jopa
monen sadan ihmisen edessä.
Rohkeutta on välittää vaikeista asioista, joista toiset ehkä
haluaisivat pestä kätensä.
Rohkeutta on tehdä sellaista, mistä on epävarma.
Rohkeutta on jättää tekemättä. Rohkeutta on tehdä
toiminnasta päätös ja kantaa siitä seuraukset. Joskus
seuraukset vasta rohkeutta vaativatkin.
Rohkeutta on luottaa toiseen. Pyrkiä valinnoilla ja teoilla
parhaansa mukaan antamaan vastuuta niin paljon kun vain
toinen voi kantaa. Ja tarvittaessa ottaa koppia.
Mutta, voiko mikään olla sen rohkeampaa kuin antaa
kasvonsa, ajatuksensa, tunteensa ja tarinansa yhteiseen
hyvään?
TOIVEESEEN, ETTÄ TULEVAISUUDESSA
LAPSILLA OLISI PAREMMIN.
Selviytyjät-tiimi 2014
Selviytyjät-tiimin
Toimintakertomus vuodelta 2014
Toiminnan tavoite:
Sijaishuollon asiakkaina olevat tai olleet nuoret otetaan mukaan lastensuojeluprosesseihin yksilöinä,
yhteisön jäseninä ja yhteiskunnallisina vaikuttajina.
Kohderyhmä:
Toiminnan kohderyhmänä on ensisijaisesti lastensuojelun sijaishuollon ja jälkihuollon asiakkaina
olevat 12–21-vuotiaat nuoret. Lisäksi toiminta tavoittaa jälkihuollon ylittäneet alle 30-vuotiaat nuoret
aikuiset sekä lastensuojelun ammattilaiset, viranomaiset ja päättäjät.
Viime vuosina lastensuojelussa kokemusasiantuntijuuden arvo on noussut voimakkaasti. Pesäpuu ry:ssä
kokemusasiantuntijatoiminta alkoi sijoitettujen nuorten ryhmänä (Selviytyjät) vuoden 2008 alussa ja on
siitä laajentunut osaksi järjestön perustoimintaa. Pesäpuu ry:ssä kehittämistyö yhdessä
kokemusasiantuntijoiden kanssa vahvistuu vuosi vuodelta.
Vuonna 2014 Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimin toiminnan ytiminä olivat kaksi yhteen nivoutuvaa teemaa:
nuorten kokemusasiantuntijuuden vahvistaminen paikallisilla tasoilla ja työntekijöiden kouluttaminen
kohtaamaan
nuoret
sekä
asiakkaina
että
asiantuntijoina.
Selviytyjät
luokittelevat
kokemusasiantuntijatoiminnan kolmeen eri tasoon, jotka toimivat myös toiminnan tavoitetasona:
1) Yksilötaso ryhmässä
Nuori saa osallisuuden ja vertaisuuden kokemuksen ryhmässä, esimerkiksi Nuorten foorumissa.
Toiminta on parhaimmillaan voimaannuttavaa auttaen nuorta omien elämäntapahtumien,
tilanteiden, tunteiden ja ajatusten ymmärtämiseen ja jakamiseen. Yksikin kohtaaminen tai
keskustelu voi kantaa monesta hankalasta paikasta yli. Nuorten kumpuavia ideoita voi hyödyntää
eteenpäin, mutta tämä ei ole vertaisryhmien tai Nuorten foorumien itsetarkoitus.
2) Yhteisötaso
Lasten/nuorten ajatukset, kokemukset ja syntyneet ideat kootaan jäsennellysti, eettisesti ja
kunnioittavasti yhteen. Yhteisötasolla nuorten asiantuntemusta hyödynnetään esimerkiksi
lähiverkostoissa ja paikallistason palvelujen kehittämisessä.
3) Yhteiskunnallinen taso
Yhteiskunnallisella tasolla nuorten asiantuntemusta hyödynnetään valtakunnallisella tasolla
tapahtuvassa lastensuojelun vaikuttamistyössä.
Selviytyjien toiminnan tarkoituksena on tuoda lastensuojelun sijaishuollon asiakkaina olevien nuorten
näkemyksiä ja kokemuksia osaksi yleistä lastensuojelukeskustelua. Työ on kokemuksista kumpuavaa
kehittämistyötä, johon yhdistetään ammattilaisten ja tutkimuksen tuottamat näkökulmat. Toiminta
muodostuu ryhmän omista tapaamisista, eri puolella Suomea järjestettävistä paikallisista ja
valtakunnallisista Nuorten foorumeista, erilaisista koulutustapahtumista sekä materiaalin kehittämisestä
nuorten ja ammattilaisten yhteistyön tueksi.
Selviytyjät-tiimi
Vuonna 2008 perustettuun tiimiin kuului sen aloittaessa toimintansa 10 nuorta naista. Tämän jälkeen tiimiä
on avattu uusille nuorille kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla vuoden 2009 lopussa mukaan tuli kaksi
nuorta miestä ja miespuolinen vetäjä. Vuotta myöhemmin tiimiä avattiin toisen kerran ja silloin ryhmään
liittyi viisi uutta jäsentä. Tämä tapahtui ensimmäisen nuoret nuorille sijaishuollonfoorumin yhteydessä,
jonka jälkeen työstettiin valmiiksi Uskomme sinuun – Usko sinäkin Lastensuojelun käsikirja nuorilta nuorille.
Tämän jälkeen tiimi on kutsunut ja tulee kutsumaan uusia nuoria mukaan, havaittuaan heissä sekä kykyä
että tahtoa kehittämistyötä kohtaan.
Vuonna 2014 Selviytyjät-tiimi jatkoi toimintaansa entiseen, monipuoliseen ja työntäyteiseen tapaansa. Tällä
hetkellä tiimiin kuuluu 14 18–28-vuotiasta nuorta aikuista, joilla jokaisella on omakohtaista kokemusta
lastensuojelusta. Tiimiä vetävät psykologi Johanna Barkman (Pesäpuu ry) ja lastensuojelun sektorijohtaja
Marko Nikkanen (Mehiläinen).
Vuoden aikana hankkeessa työskenteli vakituisesti
kehittämispäällikkö Johanna Barkman (100%) ja
asiantuntija, kasvatustieteen maisteri Pipsa Vario (50%).
Lisäksi hallintotieteiden maisteri Sami Isoniemi toimi osaaikaisena asiantuntijana tammi-helmikuun ja tämän
jälkeen projektiluotoisesti ja opiskelija Helena Inkinen läpi
vuoden projektiluontoisena työntekijänä. Myös tiimin
jäsenet
työskentelivät
vuoden
aikana
lyhyissä,
kertaluoteisissa projekteissa. Työntekijät tapasivat toisiaan
säännöllisin väliajoin päivittääkseen toiminnan tilannetta,
arvioimaan mennyttä ja suunnittelemaan tulevaa.
Työntekijätiimin tapaamiset koetaan tärkeiksi, sillä osa
nuorista työskentelee toisissa kaupungeissa kotoa käsin.
TULOKSET:
Selviytyjät-tiimin tapaamiset
Toiminnan ideoinnin ja suunnittelun pohjana on edelleen tiimin omat tapaamiset, joissa kehittämistyön
lisäksi on aikaa kuulumisten ja kokemusten jakamiselle. Tapaamisissa tiimi käy läpi elämänkokemuksiaan
sekä erilaisia tapahtumia ja yleisessä keskustelussa esillä olevia asioita, pohtien yhdessä niiden herättämiä
tunteita ja ajatuksia.
Toimintavuonna 2014 tiimillä oli kolme päivän / viikonlopun mittaista tapaamista joko Jyväskylässä tai
Tampereella. Tapaamisia ei voitu järjestää kuukausittain sillä tiimiläisten oman elämän kiireet verottivat
tapaamisia ja erilaiset valtakunnalliset tapahtumat täyttivät Selviytyjien kalenteria varsin tiiviisti. Tiimin
yhteisiä tapaamisia järjestettiin kuitenkin myös erilaisten tiimin järjestämien tilaisuuksien (kuten Nuorten
foorumeiden) tai valtakunnallisten tapahtumien (kuten Lastensuojelupäivien ja Valtakunnallisten
Perhehoidon päivien) yhteydessä. Tämänkaltaisia tapaamisia oli vuoden aikana noin kymmenen.
Tiimin suljettu Facebook-ryhmä toimii vilkkaana keskustelu- ja kehittämistyöympäristönä, jonka kautta
myös ne tiimin jäsenet, jotka eivät päässeet mukaan tapaamisiin, kykenivät osallistumaan tiimin
toimintaan. Tiimi avasi oman yhteydenpidon tehostamiseksi myös oman Whatsapp-sovelluksella toimivan
keskusteluryhmän.
Selviytyjissä on keskusteltu ryhmän avaamisesta uusille jäsenille. Ryhmän avaaminen nähdään tärkeänä,
sillä uusia näkökulmia ja kokemuksia tarvitaan aina kehittämistyössä. Kuitenkin, koska tiimin toiminta on
valtakunnallista ja julkista sekä edennyt vertaisvaiheesta vahvaan kehittämistyöhön, on huomattu, että
uusien jäsenten mukaan ottamista on harkittava entistä tarkemmin.
Tiimi on havainnut 18 vuoden iän olevan hyödyllinen kriteeri tiimiin liittymiselle, koska 1) kehittämistyö
vaatii tietynlaista kypsyyttä ja etäisyyttä omiin elämänkokemuksiin, 2) median kiinnostukseen on helpompi
vastata, kun jäsenet voivat itse päättää osallistumisestaan ja 3) matkustaminen sekä osallistuminen
erilaisiin tilaisuuksiin on käytännössä helpompaa, kun jäsenet ovat täysi-ikäisiä. Tiimiä ei enää avata
virallisesti tietyin väliajoin, vaan se kutsuu tiimin harkinnan mukaisesti mukaan nuoria (aikuisia), joilla
havaitsee olevaan intoa sekä halua kehittämistyöhön. Toimintavuonna ryhmään ei otettu uusia jäseniä.
Ryhmän omien tapaamisten ja kehittämistyön lisäksi tiimi on ollut vahvasti mukana paikallisessa ja
valtakunnallisessa vaikuttamistyössä. Puheenvuoro- ja koulutuspyyntöjä otettiin vuoden aikana vastaan
kymmeniä, jotka veivät tiimiläiset lukuisiin tilaisuuksin ympäri Suomen. Tämän lisäksi tiimi teki tiivistä
yhteistyötä Pesäpuun muun koulutus- ja kehittämistyön kanssa toimien yhteistyössä Pesäpuun Sijoitettu
lapsi koulussa ja Lähemmäs -projektien kanssa. Lisäksi monipuolista yhteistyötä on tehty edelleen
lapsiasiavaltuutetun, Lastensuojelun Keskusliiton ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa.
Toiminnastaan tiedottamista Selviytyjät-tiimi jatkoi julkisen Facebook-ryhmänsä Pesäpuu ry:n Selviytyjät
kautta. Ryhmässä julkaistiin tiimin kuulumisia, tiedotettiin tulevista tapahtumista sekä julkaistiin
ajantasaista tietoa nuoren keskuudessa ja lastensuojelussa puhuttavista asioista kahdesta neljään kertaa
kuukaudessa. Ryhmä toimii myös väylänä välittää tuoreeltaan eri tilaisuuksissa esiin nousseita viestejä
laajempaan tietoisuuteen.
Selviytyjät-tiimi saa tukea ja vahvistusta toiminnalleen ideointiryhmän panostuksesta. Ideointiryhmän
jäsenet edustavat lähimpiä yhteistyökumppaneita Mehiläistä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:ää,
lapsiasiavaltuutetun toimistoa, SOS-Lapsikylää, Nuorten Ystävät ry:tä ja Pohjois-Savon lastensuojelun
kehittämisyksikköä. Ideointiryhmän tarkoituksena on toimia Selviytyjien reflektointi- ja ideointiapuna.
Ideointiryhmä kokoontui kerran toimintavuoden aikana, sillä epävirallisia tapaamisia ryhmä eri jäsenten
kanssa oli useita vuoden aikana.
Vuoden 2013 aloitetut kehittämisprojektit
Kehittämistyössään Selviytyjät ovat jatkaneet vuonna 2013 aloitettujen projektien parissa. Isämme-kirja
kokoaa yhteen sijoitettujen nuorten isätarinoita ja sen tavoitteena on avata isäkeskustelua
lastensuojelussa. Isät ovat usein näkymättömiä, mutta silti merkityksellisiä sekä hyvässä että pahassa.
Tavoitteena on myös, että isät tulevat kosketetuksi ja mahdollisesti muuttavat asennettaan ja toimintaansa
suhteessa sijoitettuun nuoreen.
Selviytyjät ovat kohdanneet tarinankeruussa haasteita, jotka
liittyvät siihen että isät herättävät nuorissa paljon syviä ja
kipeiltä tuntuvia ristiriitaisia tunteita. Vaikka aihe ja sen
käsittely on koettu haastavaksi jo tarinansa kertoneiden tai
kirjoittaneiden toimesta, se on ollut myös antoisaa. Tämän
takia Selviytyjät haluaa tarjota nuorille rauhallisen ja
vertaisuuteen perustuvan tilan, jossa tarinat voisi jakaa.
Selviytyjät jalkautuu kuulemaan ja työstämään sijoitettujen
nuorten isätarinoita yhdessä nuorten kanssa. Tarinamatkalle
lähtee Sami Isoniemi, joka tapaa nuoria kaksi kertaa ja
toimittaa arvokkaat tarinat kirjaksi. Tapaamiset alkoivat
loppuvuodesta 2014 ja jatkuvat vuonna 2015.
Myös Checkpoint* -mitä kuuluu tänään? -pelin kehittämistä jatkettiin yhteistyössä eri tahojen kanssa. Peli
kuuluu Pesäpuun Nuorilta nuorille -sarjaan, jonka kaikki tuotteet ovat syntyneet ja kehitetty nuorten
aloitteesta ja yhteistyössä heidän kanssaan.
Pelin tarkoituksena on päästä yhdessä nuoren kanssa keskustelemaan siitä, mitä nuorelle kuuluu, missä
hänen elämässään mennään ja miten tästä päästää eteenpäin. Pelillä on kolme tavoitetta:
1) Tehdä nuoren tarpeet näkyväksi. Sijoitukseen johtaneiden syiden ja sijoituksen tarpeen
kirkastumiseksi on tärkeä pysähtyä nuoren tarpeiden äärelle.
2) Selvittää, mihin asioihin nuori kokee voivansa vaikuttaa. Yhdessä nuoren kanssa voidaan
keskustella siitä, millaisena nuori näkee omat vaikutusmahdollisuutensa omaan elämäänsä
liittyvissä asioissa, mitä hän itse voi tehdä asioiden eteen ja mikä on aikuisen vastuulla.
3) Toimia valvonnan välineenä. Peliä hyödyntämällä valvovat viranomaiset pääsevät kartoittamaan
nuorten hyvinvointia sijaishuoltopaikassa.
Keskustelun avauksena toimii korttipakka, jonka 30
korttia käsittelevät viittä eri nuoren elämään liittyvää
aihepiiriä:
verkosto,
identiteetti,
hyvinvointi,
selviytyminen ja lastensuojelu. Korteissa olevien
väitteiden avulla voidaan kartoittaa mitkä asiat nuoren
elämässä ovat kunnossa. Pelissä on mukana myös
Extra-kortit, joiden avulla keskustelua voidaan syventää
pysähtyen tiettyjen väitteiden äärelle. Pelin toimivuutta
testattiin Nuorten foorumeissa sekä muutamilla
asiakastyötä tekevillä sosiaalityöntekijöillä, jotka
kokeilivat peliä yhdessä asiakasnuortensa kanssa.
Saadun palautteen perusteella Checkpoint*-peliä
kehitettiin eteenpäin ja se valmistuu kevään 2015
aikana.
Sijaishuollon Nuorten foorumit – vertaistukea ja vaikuttamista
Vuonna 2014 järjestetään Nuorten foorumeita sekä paikallisella että valtakunnallisella tasolla.
Innostamme ja rohkaisemme paikallisten vertais- ja kehittäjäryhmien perustamiseen. Nuorten foorumiin
osallistuminen on sytyttänyt useissa nuorissa kehittämistyön kipinän, ja he haluaisivat kanavan omien
kokemusten välittämiseen ja siten osallistua lastensuojelun kehittämistyöhön.
Nuorten foorumi on Selviytyjät-tiimin kehittämä vertaistuki- ja
vaikuttamismalli. Foorumeiden tavoitteena on tarjota nuoria mahdollisuus
tavata toisiaan, jakaa kokemuksia ja näkemyksiä lastensuojeluun liittyen sekä
päästä niiden kautta vaikuttamaan lastensuojelun kehittämiseen. Nuoren
foorumit suunnitellaan foorumikohtaisesti huomioiden tilaajan toiveet sekä
osallistujajoukko. Foorumit ovat päivän mittaisia toiminnallisia työpajoja,
joiden aikana käytetään aikaan tutustumiseen, työskennellään yksin, pareittain ja pienryhmissä sekä
syödään lounasta ja välipalaa.
Suomalaisen lastensuojeluhistorian ensimmäinen Nuorten foorumi järjestettiin marraskuussa 2010
Jyväskylässä Valtakunnallisten perhehoidon päivien yhteydessä. Nyt paikallisia ja valtakunnallisia
foorumeita on järjestetty yhteensä 23 kappaletta ja niihin on osallistunut yli 450 12–30-vuotiasta nuorta.
Nuorten tuottamaa tietoa hyödynnetään suoraan Pesäpuun tekemässä kehittämistyössä ja sitä välitetään
systemaattisesti lastensuojelun työntekijöiden ja päättäjien tietoon kansallisesti ja kansainvälisesti.
Foorumit dokumentoidaan tarkasti ja niiden viestit kiteytetään Selviytyjät-tiimin ja mahdollisten
yhteistyökumppaneiden toimesta raporteiksi tai multimediaesityksiksi.
TULOKSET:
Vuonna 2014 järjestettiin neljä foorumia eri puolilla
Suomea ja niihin osallistui yhteensä 67 nuorta. Näistä
kaksi toteutettiin paikallisesti yhteistyössä Vaasan
kaupungin ja Helsingin kaupungin perhehoidon
kanssa. Vaasan foorumin teemana oli Jälkihuolto, kun
taas Helsingin foorumissa käsiteltiin teemaa Nuoren
hyvä tuleminen perhehoitoon.
Foorumeissa puhuttaneista aiheista ja käytetyistä
työskentelytavoista
voi
lukea
lisää
http://pesapuu.fi/toiminta/nuoret-lastensuojelussa/
nuoret-materiaalit/.
Perhehoitoa
käsittelevän
foorumin raporttia on levitetty laajasti niin Pesäpuun
kuin Helsingin kaupungin perhehoidon toimesta. Se on
erimerkiksi lähetetty kaikille Helsingin kaupungin
perhehoitajille ja sitä jaettiin Valtakunnallisilla
perhehoidon päivällä Jyväskylässä. Lisäksi raportti on
lisätty
Lastensuojelun
käsikirjaan
https://www.thl.fi/fi/web/lastensuojelun-kasikirja/tyoprosessi/sijaishuolto/sijaishuollonmuodot/perhehoito/perhehoidon-prosessi/nuorten-nakemyksia-hyvasta-tulemisesta-perhehoitoon.
Edellisten lisäksi tiimi järjesti toukokuussa foorumin yhteistyössä Valtion koulukotien kanssa. Foorumi oli
osa koulukotien vuosina 2014–2016 toteuttamaa KOKEMUKSISTA VOIMAA! – nuorten ja aikuisten yhteistä
kehittämishanketta, jonka tavoitteena on vahvistaa kokemusasiantuntijuuden hyödyntämistä
koulukodeissa sekä kehittää koulukotipalveluita entisiä oppilaista kuulemalla.
Keväällä 2014 Selviytyjät kouluttivat ensin koulukotien työntekijöitä kokemusasiantuntija- ja
kehittäjäryhmätoiminnasta. Koulutuksen tavoitteena oli antaa työntekijöille syvempää ymmärrystä nuorten
osallisuudesta, valmiuksia nuorten kehittäjäryhmän perustamiseen ja ohjaamiseen sekä tarjota
konkreettisia työkaluja kehittäjäryhmien toimintaan.
Työntekijöiden koulutuksen jälkeen järjestettiin nuorten ja työntekijöiden yhteinen foorumi toukokuussa
Helsingissä. Foorumissa menneisyysmatkattiin koulukotiaikojen ja nykyhetken välillä miettien mitä tuntui
merkitykselliseltä kouluaikana silloin ja entä nyt?, mikä koulukotiajassa on ollut hyvää, entä huonoa?, miten
hyvä tuleminen koulukotiin järjestetään, entä hyvä lähteminen? sekä millaista tukea olet jälkihuollossa
saanut ja millaista olisit toivonut? Foorumiin osallistui 18 koulukotien entistä oppilasta ja se oli samalla
startti koulukotien valtakunnalliselle kehittäjäryhmälle. Ryhmän on määrä kokoontua 10 kertaa vuosien
2014–2016 aikana. Selviytyjät-tiimi on tarjonnut ja tarjoaa vastedeskin tarvittaessa mentorointiapua
koulukotien kehittäjäryhmän toimintaan.
Syksyllä 2014 Selviytyjät järjestivät omaa toimintaansa vahvistavan Väkivaltaisen ja/tai aggresiivisen
nuoren osallisuuden edistäminen -koulutuksen, johon kutsuttiin osallistujia myös KOKEMUKSISTA
VOIMAA-hankkeesta. Kouluttajan toimi Dr. Cath Larkins (University of Central Lancashire, UK). Päivän
aikana pohdimme niitä tekijöitä, joita tulee ottaa huomioon kun työskentelemme nuorten kanssa
haastavissa olosuhteissa.
Neljäs foorumi, Nuorten päivä, järjestettiin syyskuussa Hämeenlinnassa Valtakunnallisten
lastensuojelupäivien yhteydessä. Nuorten päivä kokosi yhteen 21 jälkihuoltoikäistä tai jälkihuoltoiän jo
ylittänyttä nuorta aikuista sekä seitsemän lastensuojelun parissa työskentelevää aikuista, joiden kanssa
yhdessä pohdittiin yhdessä jälkihuollon toteutumista ja kehittämiskohtia. Iltapäivän ohjelmassa oli lisäksi
päättäjätunti, jonka ajaksi mukaan kutsuttiin eri tahojen päättäjiä keskustelemaan nuorten kanssa
vaikuttamisesta ja osallisuudesta. Nuorten päivää oli Selviytyjien lisäksi järjestämässä Lastensuojelun
Keskusliitto, Osallisuuden aika ry, Hämeenlinnan ja Janakkalan jälkihuollon kehittäjäryhmä sekä
Hämeenlinnan kaupungin nuoriso- ja lastenkulttuuripalvelut. Nuorten Päivän viestit on luettavissa:
https://prezi.com/l8utub48zbsm/lasten-osallistumisen-etiikka-ja-nuorten-terveiset/
Vuoden 2014 foorumeissa eniten puhuttaneet aiheet voi kiteyttää seuraavasti:
1)
Miten voimme tehdä tämän kaiken mahdollisimman helpoksi lapselle ja nuorelle? Lastensuojelun käytänteissä
tulisi etsi keinoja, joilla asiakkuus ja siihen liittyvät prosessit olivat mahdollisimman ymmärrettävät lapsille ja
nuorille. Huomiota on kiinnitettävä sekä rakenteisiin, yksittäisiin kohtaamisiin että kieleen, jota käytämme.
2)
Nuori tarvitsee pysyviä ihmissuhteita niin sijaishuollon
aikana kuin sen jälkeenkin. Läheiset ovat nuorille tärkeitä,
mutta yhteydenpito heihin ei ole yksiselitteistä. Nuoret
kaipaavat
tukea
läheissuhteiden
ylläpitoon
ja
vahvistamiseen. Myös jälkihuoltoikäiset nuoret tuovat esiin
pelon siitä, ettei heillä ole pysyviä ihmissuhteita sijais- ja
jälkihuollon päätyttyä.
3)
Älä kohtaa nuorta pinnallisesti – etsi suurempaa tarinaa.
Nuoren kohtaamisessa on oleellista pysähtyä tähän
hetkeen, kysymään mitä sinulle kuuluu tänään?
Kohtaamisessa on myös tärkeää katsoa asioita taakse- ja
eteenpäin. Aikuisen on hyvä etsiä niitä asioita, jotka
selittävät nuoren käyttäytymistä. Tutustumalla nuoreen voi
nähdä suuremman kuvan ja päästä syvemmin kiinni nuoren
elämään.
Foorumeista kehittäjäryhmäksi
Nuorten foorumeiden järjestäminen on kuluneen vuoden aikana liittynyt vahvasti kehittäjäryhmien
perustaminen. Vaasan ja Valtion koulukotien kanssa järjestettyjen foorumeiden taustalla oli ajatus
foorumin toimimisesta kehittäjäryhmän aloituksena, kun taas Helsingin foorumia oli järjestämässä
yhteistyössä Selviytyjien kanssa vuosi sitten perustettu Stadin Vahvat Vaikuttajat -kehittäjäryhmä.
Selviytyjien tavoitteena on, etteivät foorumit olisi ainoastaan yksittäinen tapahtuma nuorten tai kaupungin
elämässä, vaan sen innostamana voisi syntyä pitkäkestoisempaan paikallista tai valtakunnallista
kehittämistoimintaa.
Vuosien aikana Nuorten foorumien järjestämisen yhteydessä on havaittu muutamia haasteita, joiden
ratkaisua tiimi on pyrkinyt miettimään yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa. Suurimpana kysymyksenä
on ollut se, kuinka tieto tulevista foorumeista saadaan tavoittamaan mahdollisimman laaja joukko nuoria.
Toiminnassa on havaittu, että koska tiimillä ei ole suoraa kontaktia kuin joihinkin edellisellä kerroilla
foorumeihin osallistuneisiin, kutsut tapahtumiin kulkevat nuorille yhden tai useamman aikuisen,
portinvartijan, kautta. Tässä prosessissa on mahdollista, että kutsu jää syystä tai toisesta matkan varrelle,
jolloin nuori ei saa tietoa koko tapahtumasta. Portinvartijat voivat myös arvioida omista lähtökohdistaan
käsin, ketkä nuoret ovat soveltuvia osallistumaan foorumipäivään. Tiimi on kohdannut sekä tapauksia,
joissa nuori olisi halunnut osallistua foorumiin, mutta se ei ole ollut hänestä itsestään riippumattomista
syistä mahdollista että tilanteisiin, joissa nuori(a) on pakotettu osallistumaan päivään. Foorumeissa
keskeisenä arvona on vapaaehtoisuus. Tämä periaate ei toteudu, mikäli nuorella itsellään ei ole
mahdollisuutta ilmaista mielipidettään osallistumisen suhteen.
Toisekseen tiimiltä on kysytty, kuinka laajasti foorumit tavoittavat paitsi eri puolilla asuvat, mutta myös
erilaisissa elämäntilanteissa elävät nuoret. Tämä on hyvä ja ajankohtainen kysymys. Nuorten foorumeiden
osallistujista suurin osa on nuoria, jotka pärjäävät elämässään ja ovat valmiita sekä innokkaita
käsittelemään vaikeitakin teemoja. Tiimi onkin pohtinut sitä, kuinka myös vähemmän aktiiviset nuoret
saataisiin mukaan foorumeihin ja tätä kautta yhä laajemman kokemusasiantuntijajoukon ääni tulisi
kuulluksi. Yhtenä tärkeänä lenkkinä ovat nuorten lähiaikuiset ja tekemänsä motivointi- ja rohkaisutyö
jokainen nuoren kohdalla. Toisekseen foorumeiden markkinointia on tarkennettu: kutsukirjeisiin ja
mainoksiin on pyritty kuvaamaan entistä selvemmin ja yksityiskohtaisemmin, mitä ja miten päivän aikana
toimitaan. Myös työskentelytapoja on pyritty miettimään niin, että eri tavoin asioita prosessoivien olisi
entistä helpompi osallistua päivän työskentelyyn. Toisaalta on hyvä muistaa, että foorumeissa käsiteltävät
aiheet voivat olla haastavia ja oman elämän kokemuksia esiin nostavia. Tällöin on tärkeä miettiä sitä, missä
vaiheessa on nuoren hyvinvoinnin ja voimaantumisen kannalta hyvä aika osallistua tämän kaltaiseen
kognitiiviseen työskentelyyn.
Nuorten foorumeihin liittyy tiiviisti myös vuonna 2013 alkanut
villasukka-kampanja. Kymmenet vapaaehtoiset ympäri Suomea
ovat neuloneet villasukkia jaettavaksi foorumeihin osallistuneille
nuorille.
Villasukkien
jakamista
jatkettiin
kuluneen
toimintakauden aikana ja Selviytyjät esittävät suuret kiitokset
kaikille villasukkia neuloneille! Sukkien jakamista jatketaan
edelleen vuonna 2015 järjestettävissä Nuorten foorumeissa.
SOS-lapsikylien osallisuusfoorumit
SOS-lapsikylien osallisuuskiertueella 2013–2014 tiimi työskentelee jokaisessa seitsemässä SOSlapsikylässä ollen mukana järjestämässä ”Koko elämä mukana”-osallisuusfoorumeja, joissa yhdessä
aikuisten ja nuorten kanssa tutkitaan osallisuuden periaatteita ja osallisuutta tukevia toimintatapoja.
Selviytyjät aloittivat vuonna 2013 SOS-lapsikylien osallisuuskiertueen vieraillen kahdessa Suomen
lapsikylässä. Kiertue jatkui vuoden 2014 keväällä, jonka aikana vierailtiin lopuissa viidessä lapsikylässä.
Selviytyjät-tiimin vastuulla oli foorumeiden käytännön toteutus, kun taas raportoinnista vastasi SOSLapsikylän keskustoimisto.
Kiertueella
työskenneltiin päivän ajan kussakin
lapsikylässä tavoitteena käydä keskustelua
lapsen osallisuudesta sijaishuollossa,
muodostaa yhteinen näkemys lapsen
osallisuus -käsitteestä sekä miettiä
periaatteita, joilla osallisuutta voitaisiin
vahvistaa kussakin toimipisteessä. Koko
elämä
mukana
-osallisuusfoorumit
kokosivat yhteen kylien aikuiset ja siellä
asuvat lapset ja nuoret kohtaamaan
toisiaan ja keskustelemaan siitä, missä
asioissa he ovat onnistuneet ja mitkä asiat
kaipaavat vielä vahvistamista.
TULOKSET:
Kiertue onnistui hienosti. Se tarjosi
Selviytyjille
mahdollisuuden
vierailla
jokaisessa Suomen SOS-lapsikylässä ja
oppia paljon osallisuudesta sekä sen
toteuttamisesta. Saadun palautteen perusteella kiertueella on ollut myös konkreettisia vaikutuksia kylien
toimintaan. Yhteinen työskentely nuorten ja aikuisten kesken on esimerkiksi johtanut siihen, että Kaarinan
SOS-lapsikylässä nuoret on otettu mukaan kylän johtokunnan kokouksiin.
Selviytyjät ovat vieneet osallisuusfoorumeiden viestiä eteenpäin usealle eri taholle: SOS-Lapsikylän
Osallisuus-työryhmälle, SOS-Lapsikylän henkilökunnan kehittämispäiville ja Valtakunnallisen perhehoidon
päivien yhteydessä pidettyjen työpajojen osallistujille. Lisäksi kiertueella lasten ja nuorten nostamia asioita
on kerrottu eri puheenvuorojen yhteydessä.
Kokemusasiantuntijaryhmien mentorointi ja koulutus
Vuoden 2013 aikana aloitetut kuntien, yhteisöjen ja hankkeiden työntekijöiden mentorointi jatkuu
edelleen. Tiimi mentoroi työntekijöitä alueellisten kokemusasiantuntijaryhmien perustamisessa,
käynnistämisessä ja alkuun pääsemisessä.
Selviytyjät ovat vuosien mittaan kohdanneen toiminnassaan monia haasteita ja oppimisen paikkoja, joista
selviämiseen tiimillä ei ole ollut pioneerityönsä vuoksi mahdollisuutta saada mentorointia. Tämän vuoksi
tiimi kokee tärkeäksi järjestää uusien kokemusasiantuntijaryhmien perustajille kehittäjäryhmäkoulutusta
sekä tukee olemassa olevia ryhmiä mentoroimalla heitä ryhmäkohtaisten tarpeiden mukaan. Mentoroinnin
ja koulutuksen tavoitteena on pohtia yhdessä kokemusasiantuntijaryhmien tavoitteisiin, arvoihin,
toimintakäytäntöihin sekä eettisiin periaatteisiin liittyviä kysymyksiä.
Koulutus ja mentorointi tapahtuvat joko ryhmäkohtaisesti tai keskitetysti yhteisten tapaamisten tai
koulutusiltapäivien muodossa. Suunnitelmissa on esimerkiksi toiminnalliseen työskentelyyn keskittyvä
koulutus, joka antaa vetäjille valmiuksia erilaisten toiminnallisten menetelmien hyödyntämiseen
ryhmätapaamisissa. Lisäksi tiimi on ryhmien käytettävissä sähköpostitse ja puhelimitse.
Koulutus- ja mentorointityön tueksi on suunnitteilla työntekijöille tieto-, työväline- ja koulutuspaketti:
”Osallisuus on sekä asenne että tunne – kohti nuorten kokemusasiantuntijuutta”. Oppaassa hyödynnetään
Osallisuuden taidot ja valmiudet -projektin aikana hankittua kokemusta, jonka ytimessä on kohtaaminen ja
yhteistyö. Opasta voidaan käyttää laajasti paikallisella ja yhteiskunnallisella tasolla.
TULOKSET:
Kokemusasiantuntija- ja kehittäjäryhmien määrä on jatkanut kasvuaan. Vuoden 2014 lopussa Suomessa
toimi tai oli aloittamassa toimintansa Selviytyjien lisäksi 13 valtakunnallista tai paikallista lastensuojelun
kehittäjäryhmää, joiden jokaisen toiminnan käynnistymisessä Selviytyjät ovat olleet tukena ja
ajatteluapuna. Viime vuoden aikana näistä aloitti toimintansa kuusi ryhmää.
Yhteydenottopyyntöjä tulee yhä jatkuvasti. Selviytyjät-tiimi korostaa kokemusasiantuntijuuden tulemista
osaksi kunnan / järjestön / yrityksen perustehtävää ja siten sen jakautumista pitkäjänteiseen työhön. Tämä
toteutui vuoden aikana SOS-lapsikyläkiertueella ja Valtion koulukotien Kokemuksista Voimaa -hankkeessa.
Osallisuus on sekä asenne että tunne -oppaan kirjoittaminen siirtyi tiimin muiden tehtävien vuoksi vuodelle
2015. Kuitenkin useat tapaamiset eri kokemusasiantuntijaryhmien kanssa on laajentanut tiimin näkökulmia
sekä antanut lisämateriaalia/-ainesta oppaan kirjoittamiseen.
Mentoroinnit ja koulutukset:







Kehittäjäryhmämentorointi Oulun kaupungin kehittäjäryhmälle, 7.2.2014 Oulu
Kehittäjäryhmäkoulutus Tampereen kaupungin lastensuojelun työntekijöille, 7.3.2014 Tampere
Kehittäjäryhmäkoulutus Kokkolan lastensuojelun työntekijöille, 19.3.2014 Kokkola
Kehittäjäryhmäkoulutus Valtion koulukotien työntekijöille, 22.–23.4.2014 Sipoo
Valtion koulukotien valtakunnallisen ja paikallisten kehittäjäryhmien mentorointi, 8.9.2014 Jyväskylä
ENABLING PARTICIPATION –koulutus, kouluttajana Cath Larkinsin (UCLan, Preston), 9.9.2014 Jyväskylä
Kehittäjäryhmäkoulutus/-mentorointi Helsingin kaupungin sijaishuollon työntekijöille, 16.12.2014 Helsinki
Valtakunnallinen vaikuttamistyö
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos on kutsunut Selviytyjät-tiimin yhteistyökumppanikseen sijaishuollon
aikuisille (työntekijöille) suunnattuun Uskomme Sinuun – Usko Sinäkin -kuulemis- ja
vaikuttamiskiertueelle 2014. Muut kumppanit ovat Lastensuojelun keskusliitto, lapsiasiavaltuutetun
toimisto, Nuorten Ystävät ja Lastensuojelun osaamiskeskukset.
Selviytyjät-tiimi kokoaa yhteen paikalliset kehittäjäryhmät ja kutsuu yhteiseen valtakunnalliseen Valoa
näkyvissä II -foorumiin myös aikuisia: päättäjiä, kehittäjiä, tutkijoita ja virkamiehiä. Foorumin
tavoitteena on tarkastella lastensuojelua kokemusasiantuntijoiden näkökulmasta. Foorumi tarjoaa
areena, jossa on mahdollista luoda yhteistä ymmärrystä sekä etsiä ratkaisuja ja suuntaviivoja
lastensuojelun kehittämistyön tueksi.
Selviytyjät-tiimi
jatkaa
vaikuttamistyötään
erilaisissa
valtakunnallisissa
ja
paikallisissa
lastensuojeluseminaareissa sekä aktiivisina osallistujina että luennoitsijoina. Nuorten ottaminen mukaan
kehittämistyöhön kuuluu osaksi valtakunnallista ja paikallista lastensuojelua. Ymmärretään, että
laadukkaassa lastensuojelutyössä nivoutuu yhteen kokemus, tietotaito ja tutkimus. Tietoisuus osallisuusja vertaistoiminnasta yhtenä lastensuojelun merkittävänä osa-alueena kasvaa.
Selviytyjät-tiimin toiminta on ollut ja tulee jatkossakin olemaan näkyvästi esillä kansallisessa
lastensuojelukeskustelussa. Tiedottaminen on yksi tiimin toimintojen jalkauttamisen osa-alue ja tulevan
vuoden keskeisistä toimenpiteistä tiedotetaan omien ja yhteistyökumppaneiden tiedotuskanavien
kautta. Syksyllä 2013 avattu julkinen Facebook-yhteisö otetaan täysipainoisesti käyttöön
tiedottamiskanavana.
Eduskunnan oikeusasiamiehen kanssa yhteistyö liittyy lasten ja nuorten kanssa työskentelyyn valvonnan
laadun vahvistamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön kanssa tehdään yhteistyötä liittyen lasten ja
nuorten osallisuuteen lastensuojelussa.
TULOKSET:
Selviytyjät tekevät Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen (THL) Lapset, nuoret ja perheet -yksikön kanssa
tiivistä yhteistyötä. Edellä on kuvattu valtion koulukotien Kokemuksista voimaa -hanketta, jota Selviytyjät tiimi luotsasi alusta asti eteenpäin. Toisena merkittävänä hankkeena on Uskomme sinuun – Usko sinäkin –
kuulemis- ja vaikuttamiskiertueen kumppanuus, jota Pesäpuu on vahvasti toteuttamassa.
Vuonna 2011 toteutettu nuorille suunnattu Uskomme sinuun – Usko sinäkin (Us-Us) -sijaishuollonkiertue
sai jatkoa, kun Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos (THL) yhteistyössä Pesäpuun, Lastensuojelun Keskusliiton,
lapsiasiavaltuutetun toimiston, Nuorten Ystävien ja Lastensuojelun osaamiskeskusten kanssa lähti
suunnittelemaan ja toteuttamaan samankaltaista kiertuetta lastensuojelun sosiaalityöntekijöille.
Valtakunnallisen lastensuojelun sosiaalityöntekijöille suunnatun kiertueen tavoitteena on kuulla
asiakastyötä tekevien työntekijöiden näkemyksiä ja kokemuksia osallisuuden toteutumisesta työssään.
Selviytyjät on ollut mukana suunnittelemassa sekä toteuttamassa kiertuetta tavoitteenaan välittää nuorten
Us-Us -kiertueen keskeisimpiä viestejä työntekijöiden tietoon sekä keskittyä erityisesti puheeseen, joka
liittyy lasten ja nuorten osallisuuden esteisiin. Kiertue pyörähti käyntiin joulukuussa Oulusta.
Yhteistyö valtion toimijoiden kanssa jatkui myös muulla tavoin vuoden 2014 aikana. Selviytyjät-tiimin jäsen
Sami Isoniemi kutsuttiin mukaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuottaman Lastensuojelun
käsikirjan toimitusneuvostoon. Pipsa Vario toimii Samin varajäsenenä ja näin ollen kokemusasiantuntijuus
on edustettuna kansallisesti keskeisen lastensuojeluoppaan kehittämistyössä. Lastensuojelun käsikirja on
monipuolinen ja käytännöllinen työkalu, joka on helposti jokaisen työntekijän saatavilla. Toimitusneuvoston
tehtävänä on toimia käsikirjan kehittämistyön tukena. Tämän lisäksi toimitusneuvosto linjaa ja arvioi
käsikirjan sisältöä. Toimitusneuvosto koostuu käsikirjan keskeisimpien käyttäjätahojen sekä lastensuojelua
valtakunnallisesti ohjaavien tahojen edustajista ja tuo työskentelyyn käyttäjänäkökulman.
Jäsenyys on merkittävä teko, joka tunnustaa ja tunnistaa kokemusasiantuntijuuden osaksi lastensuojelun
valtakunnallista kehittämistyötä. Selviytyjät-tiimin jäsenet tuovat toimitusneuvostoon moniäänisyyttä:
lasten ja nuorten viestejä, karttunutta tietotaitoa nuorten kanssa työskentelystä sekä kokemus- että
tutkimustietoa. Lastensuojelun käsikirjan toimitusneuvoston toimikausi on 1.1.2015–31.12.2016.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kutsui Selviytyjät asiantuntijoiksi Kaste-ohjelman Lasta-hankkeen
työseminaareihin, joka koostui Turun seudun lasten ja nuorten viranomaispalveluiden moniammatillisista
toimijoista. Työn keskeisenä haaste on poikkihallinnollisen yhteistyön saumaton lapsilähtöinen yhteistyö
lasten ja nuorten asioissa. Selviytyjät-tiimin jäsenet olivat kuultavina kahdessa eri työseminaarissa
aiheenaan Lapsen kokemus osallisuudesta viranomaisprosesseissa. Lasta-hankkeen ohella Selviytyjät ovat
pitäneet useita eri puheenvuoroja sekä valtakunnallisissa että paikallisissa tilaisuuksissa ja seminaareissa.
Valtion keskeiset toimijat ovat kumppaneina Valoa näkyvissä II -foorumin toteuttamisessa.
Lapsiasiavaltuutetun vaihduttua foorumin ajankohtaa jouduttiin siirtämään vuodelle 2015. Uuden
valtuutetun aloittaessa Pesäpuu lähestyi uutta lapsiasiavaltuutettua, jotta yhteistyökuviot seuraavan
vuoden osalta saatiin sovittua. Foorumin osalta on tärkeää, että lapsiasiavaltuutettu lupautui sen
suojelijaksi ja että foorumi sai arvokkaat Säätytalon puitteet. Muut kumppanit ovat Lastensuojelun
Keskusliitto, Nuorten Ystävät, Osallisuuden aika ry, Mehiläinen ja paikalliset nuorten kehittäjäryhmät
ympäri Suomen.
VI Valtakunnallisilla lastensuojelun perhehoidon päivillä 12.–13.11.2014 tiimi ei järjestänyt Nuorten
foorumia vaan osallistui seminaariohjelmaan aikuisten rinnalla, tuoden nuorten näkemyksiä ja kokemuksia
yleiseen keskusteluun niin työpajoissa, osallistumalla paneelikeskusteluun kuin pitämällä ”Pikatreffit
Selviytyjien kanssa”-nojatuolinurkkausta. Nuorten aktiivinen läsnäolo otettiin erityisen positiivisesti
vastaan.
Heinäkuun Suomi Areena -tapahtumassa Porissa SOS-Lapsikylän järjestämässä lastensuojelupaneelissa
Selviytyjät-tiimiä edusti Sami Isoniemi. Paneeli oli erityisen suosittu eivätkä kaikki kiinnostuneet mahtuneet
sisälle. Haasteellisessa paneelissa Isoniemi keskusteli lastensuojelun kansallisesta tilanteesta mm. Paula
Risikon ja Lokakuun liikkeen edustajan kanssa.
Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) kanssa yhteistyö ja yhteydenpito on jatkunut, mutta sosiaalihuoltolain
ja SOTE-uudistusten vuoksi osallisuuden korostaminen ei ole ollut ministeriön kärkiteema. STM:n
yhteistyökuvioiden osalta tiimillä on jatkuvat valmiudet vastata heidän yhteistyökutsuihin.
SOS-Lapsikylä jakoi loppuvuodesta kolme ROHKEASTI LAPSEN PUOLESTA -mitalia. Yksi mitaleista
myönnettiin Pesäpuu ry:n kehittämispäällikkö Johanna Barkmanille ja hänen käynnistämälleen Selviytyjättiimille. SOS-Lapsikylä katsoo, että mitali myönnettiin ensimmäistä kertaa todellisille selviytyjille.
Kriteereissä painotettiin, että tiimin nuorilla on lastensuojelun sijaishuollosta omakohtaisia kokemuksia
kolmelta eri vuosikymmeneltä. Toiminnassaan tiimi työstää ja tuo esiin niitä kysymyksiä, sudenkuoppia ja
pohdintoja, joita nuoret elämässään kohtaavat ja välittää rohkeasti sekä omia että muiden nuorten viestejä
työntekijöiden ja päättäjien kuultaville.
Mitali on tunnustus tehdylle työlle. Selviytyjät-tiimi katsoo mitalin
tulleen toiminnasta, joka on kirkastanut sijoitettujen lasten ja
nuorten viestejä lastensuojelussa. Tiimi on vienyt satojen
sijoitettujen nuorten viestejä eteenpäin. Vuosien työ Selviytyjissä
on terävöittänyt toimintaa ja raamittanut reunaehtoja sekä tehnyt
kehittämistyöstä eettisesti kestävää. Omalla esimerkillä on annettu
siemen, johon muut ovat tarttuneet. Toiminnassaan tiimi tarvitsee
rohkeutta. Rohkeutta on kuulla sitä, mitä muut kertovat ja kohdata
se todellisuus mikä ei ole oman kokemuspiirin sisällä. Rohkeutta on
myös välittää vaikeista asioista, joista toiset ehkä haluaisivat pestä
kätensä. Rohkeutta on seistä sen takana, mihin uskoo - välillä jopa
monen sadan ihmisen edessä. Mitalin viesti kertoo myös
rakkaudesta. Rakkaus synnyttää rohkeuden puolustaa. Lapsen
puolesta tehdyt teot ovat samalla puolella olemista, yhdessä
eteenpäin katsomista.
Puheenvuorot ja kouluttamiset:


Vaasan kaupungin lastensuojelun palaveri (läsnä kaupungin sosiaalityöntekijöitä ja johtajia). Selviytyjien toiminnan
esittely ja Vaasan kehittäjäryhmän ideointi, 31.1.2014 Vaasa
YHTEISELLÄ ASIALLA - nuoret lastensuojelua kehittämässä -luento, Lapset ja lastensuojelu –kurssi, sosiaalityön
koulutusohjelma, Tampereen yliopiston 28.1.2014










EHJÄ ry. Valtakunnallinen jälkihuoltoseminaari. Jälki jää – pysyviä merkkejä nuoren elämään -puheenvuoro 5.5.2014
Helsinki
Lapsen kokemus osallisuudesta viranomaisprosesseissa, 12.5.2014 Turku (Puheenvuoro Lapsiin kohdistuvan väkivallan
vastainen yhteistyö -työpajassa (LASTA-hanke))
MTV:n ja Lionsin Nuorten Areena -tapahtuma, puheenvuoro 7.6.2014 Pori
Suomi Areena: Lastensuojelupaneeli, osallistuminen paneelikeskusteluun 15.7.2014 Pori + suora nettilähetys mtv.fi,
Lapsen kokemus osallisuudesta viranomaisprosesseissa, 15.9.2014 Turku (Puheenvuoro Lapsiin kohdistuvan väkivallan
vastainen yhteistyö -työpajassa (LASTA-hanke)
SOS-Lapsikylän kehittämispäivät, 24.9.2014 Vaajakoski, puheenvuoro
Tapiolan SOS-Lapsikylän henkilökunta. Kiintymyssuhteella on tarina -koulutus 2.10.2014 Tapiola
Valtakunnalliset lastensuojelun perhehoidon päivät, kaksi työpajaa 12.–13.11.2014 Jyväskylä
SOS-Lapsikylän järjestämä Lastensuojelun tulevaisuus -seminaari, osallistuminen paneelikeskusteluun 18.11.2014 Helsinki
Pois syrjästä -hankkeen aloitusseminaari. Puheenvuoro: Millaista on olla lapsi, kun vanhempi sairastaa? 19.11.2014
Julkisuus ja media
Toimintavuoden
lehtiartikkelit
painottuvat
kahteen
teemaan;
henkilöhistoriaan
ja
kokemusasiantuntijuuteen. Näkyvyyttä tuli niin päivä- kuin ammattilehdissä. Moni Selviytyjistä antoi
kasvonsa ja tarinansa julkisuuteen, yhdistäen sen kuitenkin tiiviisti kokemusasiantuntijuuteen. Sami
Isoniemestä laadittiin kahden aukeaman henkilökuva 5.6.2014 Helsingin Sanomien painettuun versioon.
Artikkeli oli myös hs.fi -sivulla etusivun juttuna ja kyseisen päivän luetuin artikkeli. Kyseinen artikkeli tuo
lastensuojelusta ja kokemusasiantuntijatoiminnasta esiin positiivisen ja inhimillisen kuvan. Aiemmin
kevättalvella Työ, Terveys ja Turvallisuus -lehti julkaisi samantapaisen henkilökuvan Isoniemestä.
Kodin kuvalehden (5/2014) artikkelissa Selviytyjien Helena Inkinen ja Aku Engblom avasivat
elämänkokemuksiaan tatuointiensa kautta. Tatuoinnit viestivät syvistä kokemuksista, menetyksistä ja
rakkaudesta, mutta ennen kaikkea toivosta, jota aina on. Kuulumisia (3/2014) lehdessä jälkihuollon teemaa
käsiteltiin yhdistäen Waranyoo Ronkaisen henkilökohtainen kokemus ja Selviytyjien työssä laajemmin
hankittu kokemustieto. Jutussa Ronkainen kuvasi jälkihuollon toimivia käytäntöjä peilaten niitä omiin
onnistuneisiin kokemuksiinsa. Myös yhteistyökumppanit, kuten SOS-lapsikyläsäätiö ja Lastensuojelun
Keskusliitto, nostivat omissa julkaisuissaan esille Selviytyjien antaman esimerkin kokemusasiantuntijuuden
hyödyntämisestä lastensuojelutyössä.
Selviytyjät suhtautuvat henkilöhistoriajuttuihin varauksellisesti ja varovaisesti. Aina ensimmäisenä pitää
punnita sitä, mitä jutulla haetaan ja miksi se kirjoitetaan. Osa tiimin jäsenistä ovat tottuneita julkisuuteen ja
ovat saaneet myös omalta perheeltään siihen hyväksynnän. Tiimi korostaa, että henkilöhistoriatarinat
kertovat aina pääosassa olevaa henkilöä suurempaa tarinaa. Tarinan kertoja ei koskaan kerro vain omaa
tarinaansa, vaan se koskettaa laajasti myös hänen lähipiiriään. Tämän vuoksi lähipiiriltä saatu hyväksyntä
esiintymiseen julkisuudessa on erittäin tärkeää.
Näkyvyyttä toi RAY:n Vaikuttavaa! –kampanjan video ”Mä tiedän miltä tuntuu”. Videoa on esitetty
sosiaalisessa mediassa sekä kansallisissa että kansainvälisissä tilaisuuksissa ja se on saanut erittäin hyvän
vastaanoton. Video on vaikuttava ja tuo rohkeasti esille kokemusasiantuntijuudessa olevat näkökulmat. Tvesiintymiset painoittuivat poliisin ja lastensuojelun rajapintoihin. Sami Isoniemi esiintyi 27.2.2014 Ylen
Aamu-tv:ssä kertomassa huostaanottokokemuksista, poliisina toimimisesta lastensuojelutehtävillä ja
kokemusasiantuntijuudesta. Myös 2.7.2014 Isoniemi kutsuttiin Aamu-tv:hen kertomaan näkemyksistään
sijoituspaikasta poistuneista tai sinne palaamatta jääneistä nuorista pääosin poliisin näkökulmasta.
SOS-Lapsikylän myöntämästä ROHKEASTI LAPSEN PUOLESTA -mitalista tiedotettiin mm SOSlapsikyläsäätiön, Pesäpuun ja SOSTEn (http://soste.mailpv.net/archive/show/711137) omissa uutiskirjeissä.
Julkaisut:
• ”Barnen får lida när staten inte håller sina löften”, 4.2.2014, Hufvudstadsbladet
• Unelmani…osallistua omaa elämääni koskeviin päätöksiin, Kuulumisia 1/2014
• Kova keikka, Työ, terveys ja turvallisuus – ttt-lehti 2/2014, myös tttdigi.fi – sivulla
• Iholla, Kodin kuvalehti 5/2014
• Kokemusasiantuntija arjen tukena, Kasperi 3/2014
• Toiminnanjohtajan tervehdys Tilauksessa tavallisuutta, osallisuutta ja kokemusasiantuntijuutta, Kuulumisia 2/2014
• Kotona opetettiin nelivuotiaalle: Kun poliisit ajavat pihaan, juokse karkuun, 5.6.2014, Helsingin Sanomat, myös
http://www.hs.fi/elama/a1401857785135 (haastattelu ja video)
•
•
•
•
Lastensuojelu pitää nähdä lapsen silmin, Kuulumisia 3/2014
•
lisäksi kaksi juttua Pesäpuun omissa tiedotteissa
Kokemuksista voimaa, Talentia 6/2014
Vertaistukea jälkihuoltoon, Lapsen Maailma 10/2014
SOS-Lapsikylän ROHKEASTI LAPSEN PUOLESTA -mitali todellisille selviytyjille, SOS-lapsikyläsäätiön tiedote 16.12.2014
https://www.sos-lapsikyla.fi/mita-me-teemme/ajankohtaista/2014/sos-lapsikylan-rohkeasti-lapsen-puolesta-mitalitodellisille-selviytyjille/
Tv-esiintymiset:
• Ylen Aamu-tv: Lapsena huostaan otettu poliisi tuntee lastensuojelun molemmat puolet, 27.2.2014,
http://yle.fi/uutiset/lapsena_huostaanotettu_poliisi_tuntee_lastensuojelun_molemmat_puolet/7110690
•
Ylen
Aamu-tv:
Mitä
tehdä,
kun
lapsi
lähtee
omille
http://yle.fi/uutiset/suuretsinnoissa_loydetty_tytto_voi_hyvin_ja_leikkii_jo/7332527
teilleen?,
3.7.2014,
Kansainvälinen toiminta
Vuonna 2014 Selviytyjät-tiimi on aktiivisesti mukana eurooppalaisen sijoitettujen nuorten verkoston
Power4youth:in toiminnassa. Power4youth-verkosto ja verkostoon kuuluvat yksittäiset tiimit ovat
resurssi, voimavara, vertaistuki ja tietokanta Selviytyjät-tiimille ja päinvastoin. Power4youth on
Euroopan laajuisesti merkittävin sijoitettujen nuorten verkosto.
Selviytyjät-tiimi tekee aktiivista yhteistyötä muiden kansainvälisten toimijoiden kanssa. Monissa maissa
Selviytyjät-tiimin kaltainen toiminta hakee vielä muotoaan. Olemme avoimia yhteistyökutsuihin, joita
kansainvälisestä verkostosta nousee.
Osana kansainvälistä toimintaa Selviytyjät-tiimi tulee kartoittamaan rooliaan kansainvälisen
sijaishuoltojärjestön IFCO:n toiminnassa sekä vuonna 2014 järjestettävillä pohjoismaisilla
lastensuojelupäivillä.
Toimiva lastensuojelu -työryhmän loppuraportista on tulossa englanninkielinen versio. Raportissa
korostuu osallisuusteema, osallistutaan siitä nousevaan keskusteluun.
TULOKSET:
Power4Youth-verkosto on Euroopan komission rahoituskanavien vaihduttua toistaiseksi tauolla. Verkoston
jokainen toimija jatkaa omia toimintojaan omissa maissaan ja yhteistyö näiden toimijoiden kanssa on
satunnaista. IFCO:n nuorisokomitea on korvaamassa Power4Youth:in jättämän tyhjiön.
Selviytyjät-tiimin kaksi jäsentä olivat mukana Pohjoismaisen hyvinvointikeskuksen (Nordens Välfärdscenter)
Nordens Barn - Fokus på barn i fosterhem -seminaarissa Tukholmassa keväällä 2014. Seminaarissa kerättiin
yhteen sijaishuollon kokemuksen omaavien suomalaisten, ruotsalaisten, norjalaisten ja tanskalaisten
nuorten ajatuksia ja kokemuksia. Selviytyjät-tiimi toi vahvan panoksensa kyseiseen seminaariin ja siitä
tuotettuun videoon. Lisäksi Selviytyjät-tiimin jäsen kutsuttiin kertomaan tiimin toiminnasta keväällä 2015
toteuttavaan Pohjoismaiden ministerineuvoston konferenssiin Tukholmaan ja kevään 2014 seminaarin
tuotoksista Eurooppalaisille lastensuojelupäiville Lissaboniin.
Selviytyjät kutsuttiin huhtikuussa aikaisemmin lapsiasiavaltuutettuna toimineen Maria Kaisa Aulan kanssa
Euroopan Neuvoston ”Growing with Children’s Rights” -konferenssiin Kroatiaan. Konferenssin aiheena oli
Lapsen oikeudet ja niiden toteutuminen Euroopassa. Selviytyjien ja lapsiasiavaltuutetun puheenvuorossa
200 hengen osallistujajoukolle esiteltiin vuonna 2011 toteutetun Uskomme sinuun – Usko sinäkin
-kiertueen tuloksia. Lisäksi kerrottiin, kuinka Suomen lastensuojelua tulisi kehittää, mitä asioita olemme
kokeneet hyviksi ja mitä olemme kiertueen avulla saavuttaneet.
Kesäkuussa Selviytyjät-tiimi esitteli toimintaansa International Forum For Child Welfare -seminaarissa
Helsingissä työpajan muodossa yhdessä väistyneen lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aulan kanssa.
Työpajassa tiivistettiin yhteen kokemusasiantuntijatoiminta ja se, minkälaisia ulottuvuuksia vuonna 2011
toteutettu Uskomme sinuun – Usko sinäkin sijaishuollon kiertue toi lapsiasiavaltuutetun toimintaan.
Seminaarin suomalainen järjestäjä oli Lastensuojelun Keskusliitto.
Pesäpuu ja Selviytyjät olivat (poliittisesta tilanteesta
johtuen Ukrainasta Irlantiin siirretyssä) IFCO:n
Euroopan konferenssissa neljän hengen seurueella
pitämässä työpajan sekä nuorten että aikuisten
ohjelmassa. Työpajojen teeman oli ”Nearest and
Dearest in children’s lives in child protection” eli
sijoitetun lapsen tai nuoren läheissuhteet. Nuorten
työpajassa teemaa käsiteltiin toiminnallisesti
yhdessä 10 eri puolelta maailmaa tulleen nuoren
sekä muutaman aikuisen kanssa. Aikuisille
suunnatussa työpajassa puolestaan esiteltiin
Pesäpuussa ja Suomessa sijoitetun lapsen läheissuhteiden vahvistamiseksi tehtyä työtä. Lisäksi työpajassa
välitettiin kuulijakunnan tietoon lasten, nuorten ja läheisten näkemyksiä ja kokemuksia tärkeiden
ihmissuhteiden vaalimisesta.
IFCO:n Euroopan konferenssin jälkeen kaksi Selviytyjien jäsentä lähtivät mukaan IFCO:n nuorisokomitean
toimintaan, jonka tarkoituksena on aktivoida nuoria osallistumaan IFCO:n toimintaan sekä kehittää IFCO:n
nuorten ohjelmaa. Jäsenyys nuorisokomiteassa tiivistää entisestään Selviytyjien, Pesäpuun ja IFCO:n välistä
yhteistyötä.
Ulkoministeriö on ilmoittanut halukkuutensa olla mukana yhteistyössä mikäli Selviytyjät ja
Lapsiasiavaltuutettu järjestävät Venäjää koskettavan tapahtuman. Myös hatka-asian eteenpäin vieminen
Euroopan komission edustajien ja Missing Children Europen kanssa on jatkunut.
Toimiva lastensuojelu-raportti julkaistiin englanniksi ja sitä on jaettu niissä yhteyksissä, missä kehittämistyö
yhdessä ministeriöiden kanssa on noussut esille.
Puheenvuorot ja työpajat:






“Protect your dreams - safeguard the hope” Children´s contribution to developing high quality alternative care.
Puheenvuoro yhdessä Maria Kaisa Aulan kanssa 27.-28.3.2014. Dubrovnik
Nordic Welfare -seminaari, osallistuminen seminaariin ja mukanaolo raportin ja videon tuottamisessa, 9.-10.5.2014
Tukholma
SOS-Lapsikylän Suomi – Venäjä lastensuojeluseminaari. Puheenvuoro 14.5.2014 Ylitornio
International Forum For Child Welfare -konferenssi, työpaja 10.6.2014 Helsinki
IFCO:n euroopankonferenssi, ”Nearest and Dearest in children’s lives in child protection” –työpaja NUORILLE, 28.8.2014
Irlanti
IFCO:n euroopankonferenssi, ”Nearest and Dearest in children’s lives in child protection” –työpaja AIKUISILLE 28.8.2014,
Irlanti
Tavoitteiden toteutumisen arviointi
Selviytyjien toiminnalle vuonna 2014 asetetut tavoitteet saavutettiin erinomaisesti. Tiimin toiminta on
vakiintunut ja löytänyt keskeiset toimintamuotonsa. Keskittyminen perustehtävään on mahdollistanut
toiminnan rajaamisen ja sen kautta sen syventymisen. Toiminnassa on huomattu, että osa Selviytyjät-tiimin
tehtävistä on jo niin vaativia, että ilman monivuotista kokemusta tiimin tehtävistä ja jäsenten ammatillista
koulutusta (ammattikorkeakoulu- tai yliopistotutkinto) tiimi ei olisi kyennyt vastamaan sille esitettyihin
tarpeisiin. Selviytyjät-tiimin työntekijäkaarti omaa erittäin hyvät tietotaidot ja monipuoliset valmiudet
vastata vaativiinkin tehtäviin.
Kokemusasiantuntijalta edellytetään aiempaa huolellisempaa valmistautumista tehtäväänsä. Aiemmin
kokemusasiantuntijapuheenvuorot koskettivat kuulijoita vahvasti tunneperäisesti, kun ei oltu totuttu
näkemään nuoria puhumassa omista tai toisten kokemuksista. Nykyisinkin puheenvuorot koskettavat
emotionaalisesti, mutta kokemusasiantuntijoiden puheenvuoroilta vaaditaan myös entistä vahvempia
tiedollisia näkökulmia. Siksi on tärkeää, että työntekijät auttavat tiimin muita jäseniä esimerkiksi
puheenvuorojen valmistelemisessa, niihin valmistautumisessa ja niiden pitämisessä sekä käyvät jälkeenpäin
tilanteen läpi puheenvuoronpitäjän kanssa.
Edelleen toiminnan keskiössä ovat Nuorten foorumit, joista saadulla tiedolla on keskeinen asema kaikessa
tiimin tekemässä työssä. Lukuisat kokemukset foorumeiden järjestämisestä on lisännyt tiimiläisten taitoja
ja valmiuksia nuorten kohtaamiseen ja teeman käsittelyyn. Tätä kautta nuorten luottamus Nuorten
foorumeita kohtaan on lisääntynyt. Tästä on seurannut nuorten tuottaman tiedon syvenemistä.
Valtakunnallinen ja paikallinen kiinnostus nuorten kokemusasiantuntijuutta kohtaan on kasvanut. Tämä on
näkynyt yhteydenotoissa ja mentorointipyynnöissä. Selviytyjät on iloisia siitä, että osa syntyneistä
kokemusasiantuntijaryhmistä nivoutuu osaksi perustajatahon perustehtävää, mikä mahdollistaa ryhmien
jatkuvuuden ja tukee nuorten psyykkistä kasvua kohti aikuisuutta.
Selviytyjät-tiimi koetaan luotettavana kumppanina valtakunnallisissa tapahtumissa. Tiimi saa
puheenvuoropyyntöjä merkittäviin valtakunnallisiin ja alueellisiin tilaisuuksiin. Arvostusta tiimin tekemää
työtä kohtaan kuvastaa myös tiimin saama kolmas valtakunnallinen tunnustus, SOS-Lapsikylän myöntämä
Rohkeasti lapsen puolesta -mitali. Näitä tunnustuksia ei ole pystynyt hakemaan.
Tiimin toimintoja on siirtynyt jo monen vuoden ajan seuraaville vuosille, mutta ne on saatettu aina
loppuun. Kuluneena toimintavuonna Kokemusasiantuntija-oppaan kirjoittamiseen ei ollut riittävästi aikaa,
mutta sen työstämistä jatketaan vuonna 2015.
Keskeiset yhteistyötahot ja yhteistyön muodot:
Yhteistyötaho:
Sosiaali- ja terveysministeriö STM
yhteistyötahona 7 vuotta
Yhteistyön muodot:
•
•
Mehiläinen
•
Tiimin toisen vetäjän Marko Nikkasen panos tiimin toiminnassa
tulee Mehiläiseltä
•
Yhteistyö Uskomme sinuun – Usko sinäkin kuulemis- ja
vaikuttamiskiertueen tiimoilta
THL kutsunut Selviytyjät asiantuntijoiksi Kaste-ohjelman LasTahankkeiden seminaareihin
Selviytyjien jäsenyys Lastensuojelun käsikirjan
toimitusneuvostossa
Yhteistyökumppani hatka-asioiden kehittämisessä
yhteistyötahona 3 vuotta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
yhteistyötahona 7 vuotta
•
•
•
Valtion koulukodit (THL)
•
yhteistyötahona 7 vuotta
Lapsiasiavaltuutetun toimisto
Kokemuksista voimaa -hanke:
Kehittäjäryhmäkoulutuksen järjestäminen koulukotien
työntekijöille
o Selviytyjät toimivat mentorina valtakunnalliselle ja paikallisille
ryhmille
o Nuorten foorumin järjestäminen yhteistyössä
o
•
yhteistyötahona 7 vuotta
•
•
Lastensuojelun Keskusliitto
yhteistyötahona 7 vuotta
Osallisuuden juurruttamiseksi luotu artikkelipohja, joka odottaa
suurempien valtakunnallisten linjausten valmistumista.
Hatka-asioista käyty aktiivista keskustelua ja pidetty aihetta esillä
•
•
•
•
•
Yhteistyö Uskomme sinuun – Usko sinäkin -kuulemis- ja
vaikuttamiskiertueen tiimoilta
Yhteistyö Valoa näkyvissä II -seminaarin järjestelyissä
Yhteisiä puheenvuoroja kansainvälisissä seminaareissa
Yhteistyö Uskomme sinuun – Usko sinäkin -kuulemis- ja
vaikuttamiskiertueen tiimoilta
Selviytyjät olivat osana asiantuntijaryhmää, joka oli mukana
tuottamassa Lapsen osallistumisen etiikka – lapset ja nuoret
palveluiden kehittäjinä -opasta
Yhteistyö Nuorten Päivän järjestelyissä
Yhteistyökumppani hatka-asioiden kehittämisessä
Yhteistyökumppani Valoa näkyvissä -foorumissa
SOS-Lapsikylä / lapsikyläsäätiö
•
yhteistyötahona 7 vuotta
•
•
Nuorten Ystävät ry
•
Selviytyjät toteuttivat ”Koko elämä mukana” –osallisuuskiertue
Suomen SOS-lapsikylissä
Ideointiryhmän jäsen Sointu Möller
Osallistuminen SOS-Lapsikylän tilaisuuksiin kouluttajana ja
puheenvuoronpitäjänä
•
•
Yhteistyö Uskomme sinuun – Usko sinäkin –kuulemis- ja
vaikuttamiskiertueen tiimoilta
Ideointiryhmän jäsen Mikko Oranen
Yhteistyökumppanina Valoa näkyvissä -foorumissa
•
•
Yhteistyö Nuorten Päivän järjestelyissä
Yhteistyökumppaneina Valoa näkyvissä -foorumissa
•
•
Kokemusasiantuntijaryhmän mentorointi
Siikarannan Nuorten foorumin järjestäminen yhteistyössä
•
Kehittäjäryhmäkoulutuksen järjestäminen koulukotien
työntekijöille
•
Kokemusasiantuntijaryhmän mentorointi
•
Kokemusasiantuntijaryhmän mentorointi
•
Kokemusasiantuntijaryhmän mentorointi
yhteistyötahona vuoden
•
•
Kokemusasiantuntijaryhmän mentorointi
Vaasan Nuorten foorumin järjestäminen yhteistyössä
Hämeenlinna-Janakkalan jälkihuollon
kehittäjäryhmä
•
•
Kokemusasiantuntijaryhmän mentorointi
Yhteistyö Nuorten Päivän järjestelyissä
yhteistyötahona vuoden
Osallisuuden Aika ry (ent. Helsingin Nuoret
kehittäjät)
yhteistyötahona 3 vuotta
Helsingin kaupungin perhehoito // Stadin
Vahvat
yhteistyötahona vuoden
Kokkolan kaupunki
yhteistyötahona vuoden
Oulun kaupungin perhehoito // Oulun
Vaikuttajat
yhteistyötahona 4 vuotta
Tampereen kaupungin sijaishuolto
yhteistyötahona vuoden
Satakunnan lastensuojelun
kehittämisyksikkö // Satanuoret
yhteistyötahona 2 vuotta
Vaasan kaupunki
yhteistyötahona 2 vuotta
Hämeenlinnan kaupungin nuoriso- ja
lastenkulttuuripalvelut
•
Yhteistyö Nuorten Päivän järjestelyissä
Kansainvälinen sijaishuoltojärjestö IFCO
(International Foster Care Organisation)
•
yhteistyötahona 4 vuotta
•
Osallisuus-työpajat sekä nuorten että aikuisten ohjelmassa IFCO:n
Euroopan konferenssissa
Nuorisokomitean jäsenyys
Power4Youth
•
Power4Youth on toistaiseksi tauolla.
•
•
•
Osallistuminen yhteispohjoismaiseen osallisuushankkeeseen.
Materiaalin tuottaminen
Videoesiintyminen
yhteistyötahona vuoden
yhteistyötahona 4 vuotta
Nordens välfärdscenter
yhteistyötahona 2-3 vuotta
Lisäksi yksittäiset lastensuojelujärjestöt ja
yliopistoyhteistyö Jyväskylässä sekä
Tampereella