SPORT TEKSTIILIT

SPORT
TEKSTIILIT
We create a lasting impression...
IDÉAKUVASTO
2015 – 2016
HYVÄ IDÉN YSTÄVÄ
Meillä on ilo esitellä sinulle uusi esitteemme kaudelle 2015-2016. Kädessäsi on nyt urheilu- ja
tekstiilituotteet, ja kääntämällä luettelon löydät lahja- ja elektroniikkaosiot. Näin voimme esitellä
sinulle monenlaisia l​​ ahjoja ja markkinointimateriaalia kaikkiin tilanteisiin. Esitteestämme löydät
tosin vain murto-osan tuotevalikoimastamme - kerromme lisää tavatessamme. Toivomme, että
kuvasto antaa teille IDÉoita ja paljon inspiraatiota.
Urheilu ja tekstiilituotteiden myynti kasvaa jatkuvasti. Liikunta ja hyvinvointi on kasvava trendi ja
siiheen liittyvät lahjat ovat mieluisia ja käytännöllisiä. Ne parantavat elämänlaatua ja edistävät
hyvinvointia - tämä on asia, jota yhä useammat yritykset myös liittävät omaan yrityskultturiinsa.
Olemme iloisia voidessamme tarjota sinulle laajan valikoiman urheiluvaatteita ja -tuotteita
erilaiseen liikkumiseen.
DIN LOGO
IDE House of Brands haluaa olla mukana auttamassa ja IDÉoimassa. Olipa sitten kyseessä pieni
tai suuri yritys, meillä on ratkaisuja erilaisiin tarpeisiin. Toimimme kaikissa pohjoismaissa ja
olemme juuri kasvaneet voimakkaasti Suomessa. Vahvistettu tiimimme ja neljä uutta konttoria
takaavat valtakunnallisen palvelun. Otathan yhteyttä ja annat meidän löytää mitä etsit.
Kokeneet IDÉanikkarit auttavat sinua eteenpäin profiilituotteiden upeassa maailmassa!
Nautinnollisia lukuhetkiä
Toivottaa IDÉ-Perhe
YLEISET EHDOT
Hinnat ovat esimerkkihintoja €/kpl, ALV 0%. Toimitusehto on vapaasti varastossamme Helsinki. Jos
tuotteen kohdalla ei ole mainintaa painatuksesta, tuotteen hintaan lisätään painatus- ja aloituskulut.
Emme vastaa painovirheistä, hintojen ja valuuttakurssien muutoksesta tai tuotteiden loppumisesta.
Avdeling TRONDHEIM
Klæbuveien 127C
N-7031 TRONDHEIM
Tel: +47 73 80 42 00
[email protected]
Hovedkontor DRØBAK
Dyrløkkeveien 19
N-1448 DRØBAK
Tel: +47 64 90 51 60
[email protected]
Avdeling OSLO
Stortorvet 10
N-0155 OSLO
Tel:+47 23 31 01 80
[email protected]
Avdeling VESTFOLD
Klinestadmoen 10
N-3241 SANDEFJORD
Tel:47 33 44 83 10
[email protected]
Avdeling STAVANGER
Lagerveien 10
N-4033 STAVANGER
Tel: +47 51 81 75 75
[email protected]
Avdeling BERGEN
Liamyrane 5
N-5132 NYBORG
Tlf.: +47 55 39 30 60
[email protected]
Avdeling ÅLESUND
Holssletta 2
N-6018 ÅLESUND
Tlf.:+47 55 39 30 60
[email protected]
Hovedkontor HELSINKI
Piispanmäentie 5
FI-02240 ESPOO
Tel: +358 10 327 5800
[email protected]
Myyntikonttori TAMPERE
Pirkkalaistie 1
FI-37100 NOKIA
Puh: +358 10 327 5800
[email protected]
Myyntikonttori KUOPIO
Kasarmikatu 10
70110 KUOPIO
Puh: +358 10 327 5800
[email protected]
Myyntikonttori LAHTI
Illmarisentie 13 (2. kerros)
15210 LAHTI
Puh: +358 10 327 5800
[email protected]
Myyntikonttori OULU
Paulaharjuntie 22
90530 OULU
Puh: +358 10 327 5800
[email protected]
Myyntikonttori MARIEHAMN
Storagatan 15
22100 MARIEHAMN
Puh: +358 10 327 5800
[email protected]
Avdeling STOCKHOLM
Hangövägen 25
SE-11541 STOCKHOLM
Tel: +46 8 556 023 60
[email protected]
Avdeling GÖTEBORG
Flöjelbergsgatan 20 c
SE-431 37 Mölndal
Tel: +46 31 748 89 90
[email protected]
Avdeling LUND
Emdalavägen 4
SE-223 69 LUND
Tel: +46 46 13 44 85
[email protected]
Hovedkontor KOLDING
Gejlhavegård 23
DK-6000 KOLDING
Tel: +45 75 75 25 75
[email protected]
Avdeling KØBENHAVN
Besøk etter avtale.
Banemarksvej 50 E
DK-2605 BRØNDBY
Tel: +45 75 75 25 75
[email protected]
Avdeling ESBJERG
Besøk etter avtale.
Skolegade 7, 1. sal
DK-6700 ESBJERG
Tel: +45 75 75 25 75
[email protected]
Avdeling LILLEHAMMER
Elvegata 19
N-2609 LILLEHAMMER
Tel: +47 61 27 00 60
[email protected]
TYÖVAATTEET
Elka124
Projob122
MERKKITUOTTEET
Jobman123
Oslo 2016
6
Blåkläder126
iwear8
Craft22
Adidas33
Bjørn Dæhlie
34
Kari Taa
37
Dale38
NYXX40
Trening42
Fruit of the Loom
Helly Hansen
61, 66
Missing Link
80
Cutter & Buck
NEULEET, PAIDAT,
PUVUT JA ASUSTEEN
44
54, 97
Berkeley100
Neuleet 92
Paidat 104
Ernst Aleksis 106
Tailor - puvut 116
Asusteet 105, 108, 114
TAKIT JA SADEASUT
Helly Hansen Nimbus Businesstakit 44
Tekniset paidat Pikeet
Lasten paidat
51
Sadeasut 84
Lasten vaatteet 85
52
Ekologiset paidat 6
78
Ekologoset takit 82
T-PAIDAT JA PIKEET
T-paidat
66
85
90
COLLEGET JA FLEECET
EKOLOGISET TEKSTIILIT
Colleget ja hupparit 56
T-paidat 47
Fleecet 62
Pikeet
54
Takit
Neutral 82
88
IDÉN UUDET PAINOMENETELMÄT
DTG - DIRECT TO GARMENT
DTG-paino soveltuu parhaiten puuvillasta tai puuvillasekoitteesta
valmistetuille vaatteille, vaikkakin tekniikka on tuonut menetelmän piiriin myös
polyesterin, puuvilla-/polyesterisekoitteet sekä materiaalit, jotka imevät
kosteutta. DTG painaa kuvan suoraan vaatteeseen ympäristöystävällisellä,
vesipohjaisella värillä ja käytössä on koko CMYK-värikartta.
IDÉ House of Brandsin uusimman tekniikan ansiosta suurresoluutioiset kuvat
voidaan lähettää suoraan meille, jolloin ne painetaan suoraan tuotteeseen
ilman kalliita aloitus- ja lisäkustannuksia.
Painatus voidaan tehdä myös vetoketjujen ja saumojen päälle, mikä antaa
ainutlaatuiset mahdollisuudet painokuvien sijoittelulle.
PAINOKONE
KUIVAUSKONE
TULOSTUKSEEN SOPIVAT TUOTTEET:
(puuvilla, puuvilla-/polyesterisekoitteet ym.)
• T-paidat
• College-puserot
• Pikeepaidat
• Puserot
• Treenivaatteet
• Ostoskassit
• Sileät ja
kosteutta imevät kankaat.
DIGITAALISEN PAINATUKSEN EDUT:
•
•
•
•
•
4
www.idegroup.fi
Ei aloituskustannusta
Nopea toimitus
Täysväripainatus
Voidaan painaa nappien,
vetoketjujen ja saumojen päälle
Ei minimimäärää
TEKSTIILIN VÄRI
PAINATUKSEN KOKO
10 KPL
20 KPL
50 KPL
100 KPL
valkoinen
värillinen
valkoinen
värillinen
valkoinen
värillinen
15 x 15 cm
15 x 15 cm
25 x 34 cm
25 x 34 cm
40 x 50 cm
40 x 50 cm
8,70
10,20
10,20
12,00
13,20
15,90
5,80
6,90
6,90
8,10
8,90
10,60
4,80
5,80
5,65
6,85
7,85
8,90
4,05
4,80
4,90
6,15
6,55
7,95
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
TUTUSTU MIELENKIINTOISIIN
PAINOTEKNIIKOIHIN
JA MAHDOLLISUUKSIIN
SIVU 46
MITEN LOGO KANNATTAA
MERKITÄ VAATTEISIIN?
Yleensä valinta tehdään brodeerauksen ja painon välillä, mutta todellisuudessa näiden
kahden menetelmän sisällä on lukuisia eri vaihtoehtoja. Uusien painomenetelmien ansiosta käytössä on monia erilaisia tehosteita, joilla vaatteisiin saadaan aivan uudenlaista
tehoa. Logosta tai kuvasta voidaan tehdä valoa hohtava tai kimalteinen,
ja geelipainatuksella siitä saadaan kolmiulotteinen.
Brodeeraus sopii hyvin useimpiin vaatteisiin. Brodeerattu kuva voi olla monivärinen tai
se voidaan tehdä yhdellä värillä tyylikkääksi sävy-sävyyn-somisteeksi. Brodeerauksessa
on muistettava, että neulalla ja langalla kuvasta ei välttämättä tule 100 % alkuperäisen
kaltainen. Mikäli sillä on merkitystä, kannattaa miettiä muuta vaihtoehtoa. Joka tapauksessa mahdollisuuksia on paljon ja me autamme parhaan vaihtoehdon valitsemisessa.
Coop-logo, 2640 tikkiä.
Brodeeraus kestää vähintään 6 minuuttia.
Silkkipainatus Tekstiili/Kangas
Painovärit
30
50
100
300
500
1000
Perustekstiilit; t-paidat, puuvilla- ja kuitukassit, huivit
1. väri
seuraavat väri
2,40
0,85
1,85
0,75
1,65
0,65
1,45
0,55
1,30
0,45
1,10
0,35
Colleget, Fleecet, pitkähihaiset paidat, housut
1. väri
seuraavat väri
3,00
1,10
2,35
0,95
2,05
0,85
1,80
0,70
1,65
0,55
1,40
0,45
Sateenvarjot, laukut, takit, heijastinliivit, 1-väripainettuna, moniväriset
siirtokuvilla
1. väri
seuraavat väri
2,20
1,90
toteutuksesta
1,75
1,65
Brodeeraus tuotteeseen
Määrä
2000
3000
5000
7000
Pyydä
3,40
Ohjelmointi
tikkiä
tikkiä
tikkiä
tikkiä
tarjous
2,50
10
omasta
50
100
300
500
45,00
67,00
105,00
139,00
2,40
3,10
4,50
5,80
1,90
2,50
3,70
4,90
1,60
2,30
3,50
4,70
1,40
2,00
3,10
4,20
Kudottu kangasmerkki solmioihin, pyyhkeisiin, paitoihin, pipoihin
KOKO
15 x 50
100
1,40
250
0,95
500
0,80
1000
0,65
2500
0,55
Merkin ompelu tuotteeseen 0,90 - 1,50/tuote vaikeusasteesta riippuen
35 x 50
Vetoketjuvedin
1,65
1,75
1,35
1,40
1,05
1,25
0,90
1,10
0,85
0,95
1,20
1,80
2,90
3,90
Pienet määrät, nimikoinnit sekä rasterikuvat hinnoitellaan tapauskohtaisesti. Lähetä painomateriaali tarjousta varten.
Pakkaus/purku lahjapakkauksista
0,45 - 0,80 €/tuote
Veloitus lisätöistä
Aloituskulu (silkki- ja filmit)/väri
€
Paitojen pussitus
0,60 €/t-paidat, pyyhkeet, pienet laukut 0,80 €/pitkähihaiset paidat, laukut
1,20 €/ Takit ja muut isot tekstiilit.
58,- Sis. Painotyöohjeet + yhden mahdollisen muutostyön.
Logon muokkaus ja graafinen suunnittelu 65,- €/tunti
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
5
TERVETULOA OSLOON 2016
AMPUMAHIIHDON MM-KILPAILUT
HOLMENKOLLENILLA 3.-13. 3.2016
UNOHTUMATTOMAT
MM-AMPUMAHIIHTOKILPAILUT!
Oslossa 3.-13.3.2016 järjestettävän urheilutapahtuman järjestää
MM-kilpailujen järjestelykomitea Skiskytter VM 2016 yhdessä
Norjan ampumahiihtoliiton, Norjan hiihtoliiton ja Oslon kunnan kanssa.
IDÉ House of Brands osallistuu järjestelyihin
virallisten kisatuotteiden toimittajana.
6
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
3 cm
1,25 cm
2,5 cm
ESIMERKKEJÄ IDÉ:N TOIMITTAMISTA
one repeat
1,25 cm
KISATUOTTEISTA, JOITA VOIT TILATA MYÖS
4 cm
OMILLE ASIAKKAILLESI.
1,25 cm
2,5 cm
HEADBAND
2 cm
Dark Navy
PMS : 654C
Warm Blue
PMS : 306C
Off White
THRILLER
IN THE
SNOW
5 cm
Size 1:1
4 cm
Folded tag that
is sewn on bottom hem
5 cm
1,5 cm
Fold double
Put in-between front and back,
which is glued together.
5 cm
Material : Neoprene app. 2,5 mm thick
Make logo symbol 3 dimentional
like this :
PC bag
Glued on top
Neoprene
Colour print
Debossed
Front
Back
THRILLER
PEN
IN THE
SNOW
38 mm
Guidelines for logo
placement B2B
NECKBAND
Oposite side of pen.
length 40 cm
Dark Navy
PMS : 654C
Max 45 mm
Size 1:1
THRILLER
IN THE
SNOW
1,25 cm
3 cm
KEYRING
1,25 cm
PMS :
Rubine Red
Warm Blue
Dark Navy
2,5 cm PMS : 306C
PMS : 654C
one repeat
1,25 cm
4 cm
1,25 cm
2,5 cm
HEADBAND
2 cm
THRILLER
IN THE
SNOW
Dark Navy
PMS : 654C
Warm Blue
PMS : 306C
Off White
THRILLER
IN THE
SNOW
5 cm
Size 1:1
4 cm
Folded tag that
is sewn on bottom hem
5 cm
1,5 cm
Fold double
Put in-between front and back,
which is glued together.
5 cm
Material : Neoprene app. 2,5 mm thick
Make logo symbol 3 dimentional
like this :
PC bag
Glued on top
Neoprene
Colour print
Debossed
Front
Back
THRILLER
PEN
IN THE
SNOW
38 mm
Guidelines for logo
placement B2B
Oposite side of pen.
Max 45 mm
THRILLER
IN THE
SNOW
PMS :
Rubine Red
Dark Navy
PMS : 654C
Warm Blue
PMS : 306C
IDÉ HOUSE OF BRANDS TUKEE NORJAN LUISTELULIITTOA
IDÉ ja Norjan Luisteluliitto solmivat vuonna 2013 eksklusiivisen sponsorointisopimuksen. Bøkkon
sisarukset kärkenään Luisteluliiton maajoukkue, juniorijoukkue, rekrytointiväki, sprintterit, taitoluistelijat
ja tukiorganisaatio käyttävät iWearin tuotteita harjoitusten ja kilpailujen aikana sekä vapaa-ajallaan.
Sopimukseen kuuluvat myös alkumatkojen luisteluasut Sotshin olympialaisissa vuonna 2014.
Norjan Luisteluliitto on perustettu vuonna 1893, ja se on Norjan urheiluliiton ja olympia- ja
paralympiakomitean (NIF), Kansainvälisen luisteluliiton (ISU) ja kansainvälisen rullaluisteluliiton
(FIRS) jäsen. Tällä hetkellä liitolla on 102 aktiivista joukkuetta järjestäytyneenä 13 piiriin,
ja Norjan luisteluliitto järjestää pikaluistelu-, taitoluistelu-, short-track-luisteluja rullaluistelukilpailuja Norjassa.
8
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
JUOKSU
HIIHTO
TOIMINTATAPA 1
VAPAA-AIKA
Tilaat varastotuotteita.
IDÉ toimittaa
ne sinulle nopeasti.
TOIMINTATAPA 2
Haluat räätälöityjä
erikoistuotteita.
Odd-Bjørn Hjelmeset kertoo seuraavaa:
”Olen käyttänyt iWearin asuja jo pitkään,
ja olen erittäin tyytyväinen. Ne ovat päällä
keveitä ja istuvat todella hyvin –
kaksi asiaa, jotka ovat minulle ratkaisevan
tärkeitä harjoittelun aikana.”
@
PYÖRÄILY
Team-iWearin ylpeitä edustajia ovat entinen maastohiihtäjä
ja moninkertainen maailmanmestari Odd-Bjørn Hjelmeset, hiihtokuningas
Oddvar Brå ja nuori hiihtäjä Kristian Trettli Rennemo. He treenaavat
iWear-asuissa sekä kesällä että talvella ja lisäksi kaikki käyttävät
iWearin vapaa-ajanvaatteita.
Tyytyväinen asiakas!
Sovimme yhdessä
käytettävästä mallista
ja toteuttamistavasta.
www.idegroup.fi
9
1
1
T-SHIRT RUN SS
i10032 MIEHILLE
i10031 NAISILLE
Tekninen t-paita ohutta ja keveää joustavaa
polyesteriä. Ergonominen muotoilu.
Koot, miehet: s-xxxl
Koot, naiset: xs-xxl
Värit: skydiver blue, valkoinen, musta, classic green, cyan blue
Materiaali: 100 % polyesteri, 140 g
27,50
tilattaessa 50 kpl
2
TIGHTS SHORT
i20042
2
3
Tekniset shortsit, kiristysnauha vyötäröllä.
Vettä hylkivä ja hengittävä malli.
Vetoketjullinen takatasku ja heijastinsomisteet.
Koot, unisex: s-xxl
Väri: musta
Materiaali: 87 % polyesteri, 13 % elastaani
29,50
tilattaessa 50 kpl
3
TIGHTS 3/4 LONG
i20052 MIEHILLE
i20051 NAISILLE
Tekniset trikoot, kiristysnauha vyötäröllä. Vettä hylkivä
hengittävä malli. Polvitaipeiden joustava elastaaniverkko
parantaa ilmanvaihtoa. Vetoketjullinen takatasku.
Heijastinsomisteet.
Koot, miehet: s-xxxl
Koot, naiset: xs-xxl
Väri: musta
Materiaali: 87 % polyesteri, 13 % elastaani
41,tilattaessa 50 kpl
10
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
JUOKSU
1
1
JACKET RUN
i10022 MIEHILLE
i10021 NAISILLE
Ohut ja keveä juoksutakki ilman vuoria. Mikrokuitua. Tuulenpitävä ja
erittäin hyvin hengittävä. Ilmastointi hihojen sisäsivulla ja vartalon sivulla.
Heijastinsomisteet.
Koot, miehet: s-xxxl
Koot, naiset: xs-xxl
Väri: musta
Materiaali: 100 % polyesterimikrokuitu
HIIHTO
55,tilattaessa 50 kpl
2
TIGHTS LONG
i20032 MIEHILLE
i20031 NAISILLE
VAPAA-AIKA
3
47,tilattaessa 50 kpl
3
PANTS RUN
i20022 MIEHILLE
i20021 NAISILLE
Kevyet treenihousut mikrokuitua, ilman vuoria. Tuulenpitävä. Erittäin hyvin
hengittävä malli, erityisesti polvitaipeista ja haaraosasta.
Heijastinsomisteet.
Koot, miehet: s-xxxl
Koot, naiset: xs-xxl
Väri: musta
Materiaali: 100 % polyesterimikrokuitu
PYÖRÄILY
2
Tekniset trikoot, kiristysnauha vyötäröllä. Lahkeissa vetoketju ja
heijastinsomisteet. Vettä hylkivä ja hengittävä malli. Lisäilmastointi polvitaipeessa.
Vetoketjullinen takatasku.
Koot, miehet: s-xxxl
Koot, naiset: xs-xxl
Väri: musta
Materiaali: 87 % polyesteri, 13 % elastaani
45,tilattaessa 50 kpl
www.idegroup.fi
11
IWEAR-MALLISTOMME
KEHITTYY KOKO AJAN.
1
1
PACKLIGHT JACKET
NYT TÄYDENNÄMME
SITÄ SEURAAVILLA
UUSILLA
IWEAR-ASUILLA.
i10081 NAISILLE
i10082 MIEHILLE
Superkevyt takki, joka pakataan yhteen takin taskuista.
Tuulen- ja vedenpitävä. Ilmastointi selkäkappaleessa.
Pidennetty selkäkappale takaa hyvän istuvuuden.
Monta heijastinsomistetta, jotka varmistavat näkyvyyden.
2 taskua vetoketjulla. Takana yksi tasku.
Koot, naiset: xs-xxl
Koot, miehet: s-3xl
Värit: harmaa, musta
Materiaali: 100 % mikropolyesteri, 65 g
47,3
tilattaessa 50 kpl
VINTER
TIGHTS
2
LONGSLEEVE, UNISEX
i10090
2
Tekninen paita, kauluksessa vetoketju. Raglanhihat takaavat
hyvän istuvuuden. Pehmeää ja mukavaa jerseytä, harjattu
sisäpinta. Tasku puhelimelle ja avaimille takana. Hihoissa
peukaloaukot.
Useita näkyvyyden varmistavia heijastinsomisteita.
Koot, unisex: xs-xxxl
Värit: syaani, harmaa, musta
Materiaali: 90 % CoolDry Pes, 10 % Spantex, 200 g
43,tilattaessa 50 kpl
3
WINTER TIGHTS
i20061 NAISILLE
i20062 MIEHILLE
Tekniset trikoot, kiristysnauha vyötäröllä. Pehmeää ja miellyttävää jerseytä, harjattu sisäpinta. Tasku puhelimelle/avaimille.
Heijastinsomisteet varmistavat näkyvyyden. Lahkeensuissa
heijastimilla varustetut vetoketjut.
Koot, naiset: xs-xxl
Koot, miehet: s-xxxl
Värit: musta
Materiaali: 90 % CoolDry Pes, 10 % Spantex, 200 g
39,tilattaessa 50 kpl
12
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
JUOKSU
PYÖRÄILYASUT
IDÉ House of Brands suunnittelee ja räätälöi
mielellään pyöräilyasut asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaan.
Kokonaisuuteen voi valita esimerkiksi pitkät ja lyhyet housut
joko olkaimilla tai ilman, paitoja, takkeja ja käsineitä.
Ja luonnollisesti mallit valitaan miehille ja naisille erikseen.
HIIHTO
Hinnat ja toimitusajat riippuvat valittujen osien määrästä
ja mallista – yleensä tuotteet ovat valmiina käyttöön 4–6 viikossa.
Ota yhteyttä meihin jo tänään – pohditaan pyöräilyasuja
yhdessä!
FRONT
BACK
VAPAA-AIKA
BIKE SHIRT
99901
PYÖRÄILY
BIB HORT
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
13
1
1
JACKET STRETCHBACK
i10012 MIEHILLE
i10011 NAISILLE
Kevyt yleiskäyttöön soveltuva lämmittely- ja treenitakki mikrokuidusta. Ergonominen muotoilu. Etupuolella ja osassa hihaa
on vuori, ja rintamus ja hartiaosa on valmistettu vedenpitävästä
ja hengittävästä kankaasta. Sivukappaleiden ja hihojen sisäsivujen joustava materiaali takaa hyvän liikkuvuuden ja ilmanvaihdon. Joustoneuleosio selässä sekä joustavat hihansuut ja kaulus.
Heijastinsomisteet varmistavat näkyvyyden. Tuulen- ja vedenpitävä.
Koot, miehet: s-xxxl
Koot, naiset: xs-xxl
Värit, miehet: musta, punainen/musta
Väri naiset: musta, punainen/musta, valkoinen/musta
Materiaali: 100 % polyesteri. Stretch-osat 87 % polyesteri,
13 % elastaani. Selkä 92 % polyesteri, 8 % elastaani.
Vuori: 100 % polyesteriverkko
65,tilattaessa 50 kpl
2
2
PANTS STRETCHBACK
i20012 MIEHILLE
i20011 NAISILLE
Kevyet yleiskäyttöiset lämmittely- ja treenihousut
mikrokuitua, edessä tuulenpitävää ja hengittävää materiaalia.
Takana joustavaa neulosta (ei vuoria), kuminauha
ja kiristin vyötäröllä. Mukavat flatlock-saumat ja muotoon
ommellut polvet. Housut ovat tuulen- ja vedenpitävät.
Vetoketju polveen asti.
Heijastinsomisteet varmistavat näkyvyyden.
Koot, miehet: s-xxxl
Koot, naiset: xs-xxl
Väri: musta
Materiaali: 100 % polyesteri.
Stretch-osat 87 % polyesteri, 13 % elastaani
52,tilattaessa 50 kpl
14
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
Tuulenpitävä,
hengittävä materiaali
YKK-vetoketju
edessä
JUOKSU
3-kerroksinen tuulen- ja
vedenpitävä materiaali
Heijastavat
yksityiskohdat
HIIHTO
Kudottu, joustava
materiaali
Taskuissa
YKK-vetoketjut
PYÖRÄILY
VAPAA-AIKA
Joustavat hihansuut
ja osa kauluksesta
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
15
1
Kudottu,
joustava
materiaali
3-kerroksinen tuulen- ja
vedenpitävä materiaali
Tuulenpitävä,
hengittävä
materiaalia
Heijastavat
yksityiskohdat
1
Heijastintere
raglan-saumoissa ja
pitkin etuosaa
JACKET ADVANCE
i10072 MIEHILLE
i10071 NAISILLE
YKK-vetoketjut
Kudottu, joustava
materiaali
Heijastavat
yksityiskohdat
Joustavat hihansuut
ja osa kauluksesta
Taskuissa
YKK-vetoketjut
2
Kiristysnauha vyötäröllä
Erikoisneulos lisää
joustavuutta
Tekninen ja ergonomisesti muotoiltu maastourheilutakki ohutta
softshell-materiaalia. Tuulenpitävä, vesitiivis ja silti hengittävä
kangas, selässä tuulenpitävä, hengittävä
kangas. Sivukappaleiden ja hihojen sisäsivujen joustava materiaali
takaa hyvän liikkuvuuden ja ilmanvaihdon.
Koot, miehet: s – xxl
Koot, naiset: xs - xxl
Väri: musta/valkoinen
Materiaali: Etuosan päälimateriaali joustavaa kangasta,
89 % polyesteri, 11 % elastaani. Hengittävä PU-kalvo, sisäpuoli
ilmakanavoitua polyesterifleeceä.
98,tilattaessa 25 kpl
2
HOUSUT ADVANCE
i20072 MIEHILLE
i20071 NAISILLE
Heijastintere
sivusaumoissa
Vetoketjutasku
Kiristysnauha
Muotoon ommellut polvet
ohutta softshell-materiaalia
Kudottu,
joustava
materiaali
Tekniset ja ergonomiset maastohiihtohousut. Muotoon ommellut
polvet. Ohutta softshell-materiaalia. Tuulenpitävä ja vesitiivis, silti
hengittävä kangas. Tausta joustavaa neulekangasta.
Koot, miehet: s – xxxl
Koot, naiset: xs - xxl
Väri: musta
Materiaali: Etuosan materiaali stretch 89 % polyesteri,
11 % elastaani.
Hengittävä PU-kalvo, sisäpuoli ilmakanavoitua polyesterifleeceä.
Takaosa 87 % polyesteri, 13 % elastaani.
78,tilattaessa 25 kpl
Muotoon ommellut
polvet ohutta softshell-materiaalia
Heijastimet
Kiristysnauhat
lahkeissa ja vuotäröllä
16
www.idegroup.fi
Heijastavaa
materiaalia
Vetoketju polveen asti
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
JUOKSU
HIIHTO
XC RACESUIT
i30010
VAPAA-AIKA
Kaksiosainen kisapuku laadukasta lycraa.
Soveltuu sekä treenaukseen että kilpailuun.
Mukavat ja erittäin toimivat flatlock-saumat.
Kauluksessa vetoketju.
Koot, unisex: xs-xxxl
Värit: musta/lumenvalkoinen, punainen/lumenvalkoinen
Materiaali: 100 % polyesteri
Oma malli saatavana vähintään 20 puvun tilauksiin.
185,-
PYÖRÄILY
tilattaessa 25 kpl
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
17
1
1
JACKET SOFTSHELL, HOODED
i10102 MIEHILLE
i10101 NAISILLE
Hupullinen softshell-takki, etukappale 3-kerroksista softshelliä.
Vedenpitävä ja hengittävä. Selkä ja hihojen sisäsivut 2-kerroksista
hyvin hengittävää softshelliä. Kuminauha helmassa säätämistä
varten. Hihansuut joustoneuletta. Taskut YKK-vetoketjulla.
YKK-vetoketju edessä. Heijastinsomisteet varmistavat
näkyvyyden pimeässä.
Koot, miehet: s-xxxl
Koot, naiset: xs-xxl
Väri: musta
Materiaali: 100 % polyesteri
89,tilattaessa 25 kpl
2
VEST SOFTSHELL
i10112 MIEHILLE
i10111 NAISILLE
2
Liivi ohuesta 3-kerroksisesta softshellistä. Vedenpitävä ja
hengittävä. 2-kerroksinen selkäosa parantaa ilmanvaihtoa.
Joustavaa materiaalia sivukappaleissa. Tasku YKK-vetoketjulla.
Miesten liivissä on lisäksi vetoketjullinen rintatasku.
YKK-vetoketju edessä. Suosittelemme tätä liiviä
hiihtomatkoille yhdessä Stretchbacktakin ja -housujen kanssa.
Koot, miehet: xs-xxxl
Koot, naiset: xs-xxl
Väri: musta
Materiaali: 100 % polyesteri
48,tilattaessa 25 kpl
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
JUOKSU
1
1
FLEECE PULLOVER
i10052 PULLOVER MIEHILLE
i10051 PULLOVER NAISILLE
Hieno pusero mikrofleeceä, ¾-vetoketju
ja heijastinsomisteet.
Koot, miehet: s-xxxl
Koot, naiset: xs-xxl
Väri: musta
Materiaali: 100 % polyesteri, 180 g
2
38,-
HIIHTO
tilattaessa 50 kpl
2
FLEECE JACKET
i10062 JACKET MIEHILLE
i10061 JACKET NAISILLE
Hieno mikrofleecepusero, sivujen joustavat paneelit
antavat liikkumavapautta.
Koot, miehet: s-xxxl
Koot, naiset: xs-xxl
Väri: musta
Materiaali: 100 % polyesteri, 180 g
VAPAA-AIKA
44,tilattaessa 50 kpl
3
JACKET HOODY
i10122
Huppari miehille ja naisille. Sileä ulkopinta.
Harjatun sisäpinnan ansiosta takki on pehmeä,
lämmin ja miellyttävä. Kevyt. Kaksi taskua
ja heijastinsomisteet. YKK-vetoketju.
Koot, unisex: s-xxxl
Väri: musta, mariini, punainen
Materiaali: 100 % polyesterimikrokuitu
64,tilattaessa 25 kpl
PYÖRÄILY
3
www.idegroup.fi
19
KÄYTÄ PÄÄHINEISSÄ YRITYKSENNE LOGOA JA VÄREJÄ
Kaikki varastossa olevat iWear-pipot ja -pannat voidaan profiloida yrityksen logolla ja väreillä. Päähineiden materiaali voi olla fleece,
polyesteri tai villa. Materiaali valitaan päähineen käyttötarkoituksen mukaan. Kaikki päähineet on kehitetty yhteistyössä kokeneiden
suunnittelijoiden kanssa, jonka ansiosta ne hengittävät oikein ja tuntuvat mukavilta.
Prosessi on hyvin yksinkertainen. Lähetä meille yrityksenne logo ja toivomus päähineen yksityiskohdista. IDÉn suunnittelijat laativat
ehdotuksen, jonka saat hyväksyttäväksi. Jos haluat varmistaa lopputuloksen koekappaleen avulla, sekin onnistuu. Kun olet hyväksynyt
ehdotuksemme, se lähetetään tehtaalle tuotantoa varten. Toimitusaika riippuu sesongin vaiheesta ja suosittelemmekin,
että varaat näihinkin erikoistuotteisiin riittävästi aikaa.
1
4
i00080
i00070
i00010
Kaksipuolinen lycra ja
100 % polyesterifleecevuori.
Heijastinsomisteet pipon sivusaumoissa.
Huipputeknistä materiaalia, joka eristää ja
siirtää kosteuden pois iholta. Flatlock-saumat.
Koko: one size
Värit: musta, valkoinen, mariini, punainen,
skydiver blue
Materiaali: 87 % polyesteri, 13 % elastaani
SKI HAT KIKUT
HAT POLYSTRECH
1
SKI HAT KIKUT WOMEN
i00081
RACEHAT KOLLEN
12,50
Kaksipuolinen lycra ja 100 % polyesterifleecevuori. Heijastinsomisteet ja kiiltävä
koristekuviointi.
Joustoneulottu vuori 100 % polyesteriä, ei
kutita. Konepesu 40 ˚C.
Koko: one size
Värit: musta, valkoinen, mariini, punainen
Materiaali: 30 % villa, 70 % polyesteri
17,50
tilattaessa 50 kpl
tilattaessa 50 kpl
2
5
2
SKI HAT TRYVANN
HEADBAND POLYSTRETCH
Kaksipuolinen lycra ja
100 % polyesterifleecevuori.
Heijastinsomisteet pipon sivusaumoissa.
Huipputeknistä materiaalia, joka eristää ja
siirtää kosteuden pois iholta. Flatlock-ompeleet
ja verkko niskassa. Korkeus edessä 10 cm.
Koko: one size
Värit: musta, valkoinen, mariini, punainen
Materiaali: 87 % polyesteri, 13 % elastaani
i00040
i00090
3
SKI HAT TRYVANN WOMEN
i00091
SKIHAT NORGE
i00020
Joustoneulottu vuori 100 % polyesteriä,
ei kutita. Konepesu 40 ˚C.
Koko: one size
Materiaali: 30 % villa, 70 % polyesteri
14,90
tilattaessa 50 kpl
11,50
Kaksipuolinen lycra ja 100 % polyesteri
fleecevuori. Heijastinsomisteet ja kiiltävä
Selbu-ruusukuviointi.
tilattaessa 50 kpl
3
SKI HAT HARESTUA
4
i00100
Kevyttä kaksipuolista lycraa.
Vuoriton.
Nämä pipot tilataan suoraan Italiasta tehtaalta ja logon painatus on yksi
osa tuotantoa. Kaikissa malleissa on hyvin tilaa profiloinnille, mutta pipot
voidaan tilata myös ilman logoa. Ilmoitamme hinnan ennakkokyselyn
yhteydessä, sillä se riippuu tilattavasta kappalemäärästä.
5
FLEECEHAT PROMO
i00050
Hieno fleecepipo. Pipon reuna on kaksinkertainen 6 cm leveydeltä. Päällä silmukka
ripustamista varten.
Koko: one size
Värit: musta, valkoinen, mariini, punainen,
skydiver blue
Materiaali: 100 % polyesteri, 180 g
8,50
tilattaessa 50 kpl
20
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
3
i90070
i90040
HIKING
Suuri retkireppu kulutusta kestävää
materiaalia. Paljon hienoja yksityiskohtia.
Koko: 36 litraa
38 x 18 x 53 cm
Väri: musta/harmaa
45,tilattaessa 50 kpl
2
2
DRIKKEBELTE THERMO
Eristetty 1,5 litran juomapullo vyötärölaukussa.
Kaksi kierrekorkkia helpottaa juomista ja
puhtaanapitoa. Vyötärölaukun päällä suuri
vetoketjutasku.
Koko: 1,5 litraa
Väri: musta
Materiaali: polyesteri
38,tilattaessa 50 kpl
SPORT
4
Hieno ja kevyt pieni retkeilyreppu
kulutusta kestävää materiaalia. Monta
hienoa yksityiskohtaa.
Koko: 15 litraa
22 x 15 x 47 cm
Väri: musta/harmaa
i90030
i90060
29,tilattaessa 50 kpl
JUOKSU
1
HIIHTO
1
WAISTPACK
Pieni olkahihnallinen vyötärölaukku
kulutusta kestävää materiaalia. Monta
hienoa yksityiskohtaa.
Väri: musta/harmaa
22:tilattaessa 50 kpl
VAPAA-AIKA
5
DAYPACK
i90050
3
4
Suuri vyötärölaukku, jossa paljon hienoja yksityiskohtia: nauhoja, muovikoukku ja heijastin.
Kaksi lokeroa. Pullonpidin ja sadesuojus.
Koko: 4 litraa
Väri: musta/harmaa
Materiaali: PU coated dobby polyester
25,-
PYÖRÄILY
tilattaessa 50 kpl
5
www.idegroup.fi
21
1
1
3
CR1903290 TAKKI
CR1903291 LIIVI
CR1900029 PYÖRÄILYSHORTSIT OLKAIMILLA
CR1903283 PYÖRÄILYSHORTSIT
ILMAN OLKAIMIA
PB FETHERLIGHT
MOVE PYÖRÄILYSHORTSIT
Superkevyt, tuulenpitävä takki, jossa joustavat
vyöhykkeet ja DWR-käsitelty pinta. Ergonominen rakenne, joka sopii kilpailukäyttöön
hyvin. Pieni tasku selkäpuolella takkia tai
energiapatukkaa varten. Näkyvyys 360 astetta.
Ultrakevyt kudottu ja kuositettu, hyvin kestävä
kangas. Vettä hylkivä pinta suojaa sateelta ja
kosteudelta.
Koot: S - XXL
Väri: musta
2
TAKKI 73,LIIVI56,-
Mukavat pyöräilyhousut pehmeästä, joustavasta ja kulutusta kestävästä materiaalista. Tasaiset flatlock-saumat. Silikonikuviointi lahkeensuissa. Craft Active Pad. Joustavaa, kestävää ja
iholle miellyttävää neulottua polyamidia.
Koot: S - XXL
Väri: musta
Pyöräilyshortsit olkaimilla:
69,- tilattaessa 25 kpl
Ilman olkaimia:
tilattaessa 25 kpl
59,- tilattaessa 50 kpl
2
MOVE PUSERO
4
CR1902584 MIEHET
CR1902569 NAISET
3
22
www.idegroup.fi
4
PB KÄSINE
Pyöräilypusero, jonka vyöhykerakenne takaa
erittäin hyvän jäähdytyksen ja kosteudenpoiston. Vyöhykerakenteen ansiosta optimaalisesti
toimiva pusero. Tekninen materiaali jäähdyttää
ja siirtää kosteuden pois tehokkaasti. Polyesteri-elastaaniseos on hyvin joustava ja pehmeä
materiaali.
Koot, miehet: S - XXL
Värit, miehet: valkoinen/musta/vaaleanpunainen, musta/valkoinen/vaaleanpunainen
Värit, naiset: hibiskus/tiger/valkoinen, royal/
valkoinen/aquamarine
CR1902594
Kulutusta kestävä käsine, jossa iskua vaimentava geelityyny ja hyvin pitävä silikonipainatus.
Painopistekohtien iskua vaimentava geeli
parantaa mukavuutta. Joustovyöhykkeiden
ansiosta erittäin hyvä istuvuus. Peukaloissa
kosteutta imevää pehmeää froteeta. Käsineittemme kämmenpuoli on kestävää ja pehmeää
Clarino-synteettinahkaa.
Koot: 7 - 12
Väri: musta
59,-
32,-
tilattaessa 25 kpl
tilattaessa 50 kpl
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
1
1
4
CR1903716 MIEHET
CR1903714 NAISET
CR1900742
ACTIVE COMFORT PUSERO
Meleerattu sininen
Meleerattu harmaa
Meleerattu vadelma
Pehmeä ja joustava pusero, pitää kehon kuivana,
lämpimänä ja miellyttävänä. Normaali leikkaus.
Saumaton malli, joka takaa erinomaisen liikkumisvapauden ja mukavuuden.
Koot, miehet: S - 2XL
Koot, naiset: XS - XL
Värit, miehet: Sweden blue, meleerattu harmaa
Värit, naiset: Crush, meleerattu harmaa
Materiaali: 70 % polyesteri, 30 % polyamidi
40,- tilattaessa 50 kpl
WARM ALPINE SOCK
Ohut juoksusukka huipputeknisistä materiaaleista, jotka pitävät jalat viileinä ja kuivina
kuumissa olosuhteissa. Ergonominen, juoksemiseen kehitetty rakenne. Painepistetekniikka
varmistaa mukavuuden.
Koot: 34/36 - 46/48
Väri: musta
Materiaali: 79 % polyamidi, 20 % villa, 1 % lycra
22,- tilattaessa 50 kpl
5
WARM XC SKIING SOCK
CR1900741
2
ACTIVE COMFORT HOUSUT
CR1903717 MIEHET
CR1903715 NAISET
2
3
4
Pehmeät ja joustavat housut pitävät kehon
kuivana, lämpimänä ja miellyttävänä. Normaali
leikkaus. Saumaton malli, joka takaa erinomaisen liikkumisvapauden ja mukavuuden.
Koot, miehet: S - 2XL
Koot, naiset: XS - XL
Värit, miehet: meleerattu harmaa
Värit, naiset: Crush, meleerattu harmaa
Materiaali: 70 % polyesteri, 30 % polyamidi
40,- tilattaessa 50 kpl
3
COOL RUN SOCK
CR1900733
5
6
Ohut juoksusukka huipputeknisistä materiaaleista, jotka pitävät jalat viileinä ja kuivina
kuumissa olosuhteissa. Ergonominen, juoksemiseen kehitetty rakenne. Painepistetekniikka
varmistaa mukavuuden.
Koot: 34/36 - 46/48
Väri: musta
Materiaali: 81 % polyamidi, 16 % nanoglide,
3 % lycra
Huipputekninen sukka, jonka varvas-ja kantaosa
on villaa kylmiä hiihtokelejä ajatellen. Ergonominen rakenne, vasen ja oikea sukka erikseen.
Painepistetekniikka varmistaa mukavuuden.
Saumaton varvasosa.
Koot: 34/36 - 46/48
Väri: musta
Materiaali: 60 % villa, 38 % polyamidi, 2 % lycr
19,- tilattaessa 50 kpl
6
ACTIVE BIKE SOCK
CR1900737
Tekninen pyöräilysukka, joka pitää jalat kuivina
ja miellyttävinä hyvissä ajo-olosuhteissa.
Ergonominen, pyöräilyyn kehitetty rakenne.
Painepistetekniikka varmistaa mukavuuden.
Koot: 34/36 - 46/48
Väri: musta
Materiaali: 80 % polyamidi, 17 % nanoglide,
3 % lycra
13,- tilattaessa 50 kpl
17,- tilattaessa 50 kpl
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
23
1
IN THE ZONE HOOD
CR1902628 MIEHET
CR1902629 NAISET
CRAFT IN THE ZONE ON
VAATEMALLISTO MIELLYTTÄVÄÄN
JA MUKAVAAN PUKEUTUMISEEN.
MALLIT ISTUVAT HYVIN JA
VAATTEET ON VALMISTETTU
PEHMEÄSTÄ, PUUVILLAMAISESTA
POLYESTERISTÄ.
valkoinen
tumma navy
maleerattu harmaa
musta
Pehmeä ja miellyttävä huppari puuvillamaista polyesteriä.
Etutaskut. Hupussa kiristysnauha. Neulemateriaali, tausta froteeta.
Saatavana myös huppariin sopivat housut.
Koot, miehet: S - XXL
Koot, naiset: S - XXL
Materiaali: 100 % polyesteri
65,tilattaessa 25 kpl
2
IN THE ZONE SWEATSHIRT
CR1902636 MIEHET
CR1902637 NAISET
Miellyttävä ja mukava pusero pehmeää puuvillamaista polyesteriä.
Kaksi vetoketjullista taskua. Kaksi vetoketjullista taskua.
Neulemateriaali, tausta froteeta.
Koot, miehet: S - XXL
Koot, naiset: S - XXL
Materiaali: 100 % polyesteri
1
69,tilattaessa 25 kpl
3
IN THE ZONE T-PAITA
CR1902641 MIEHET
CR1902642 NAISET
2
3
Erittäin mukava t-paita pehmeää ja miellyttävää puuvillamaista
polyesteriä. Mukava malli. Tiivis mikropolyesterikangas hylkii vettä
ja hengittää hyvin.
Koot, miehet: S - XXL
Koot, naiset: S - XXL
Materiaali: 100 % polyesteri
25,tilattaessa 25 kpl
24
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
1
1
IN THE ZONE PIKÉ
CR1902643 MIEHET
CR1902648 NAISET
Erittäin mukava pikeepaita pehmeää ja miellyttävää puuvillamaista
polyesteriä. Erittäin mukava leikkaus. Tiivis mikropolyesterikangas
hylkii vettä ja hengittää hyvin.
Koot, miehet: S - XXL
Koot, naiset: S - XXL
Materiaali: 100 % polyesteri
valkoinen
tumma navy
maleerattu harmaa
musta
35,tilattaessa 50 kpl
2
IN THE ZONE SWEATPANT
CR1902644 MIEHET
CR1902645 NAISET
2
Miellyttävät ja mukavat, hyvin leikatut collegehousut pehmeää
polyesteriä. Kaksi vetoketjullista taskua. Pehmeää ja miellyttävää
puuvillamaista polyesteriä, froteetausta tuntuu iholla todella
mukavalta.
Koot, miehet: S - XXL
Koot, naiset: S - XXL
Materiaali: 100 % polyesteri
3
48,tilattaessa 50 kpl
3
IN THE ZONE SHORTS
CR1902646 MIEHET
CR1902647 NAISET
Mukavat ja kestävät shortsit, rento malli. Kaksi vetoketjullista
taskua. Ohutta ja joustavaa, kuviopintaista polyamidineulosta.
Koot, miehet: S - XXL
Koot, naiset: S - XXL
Materiaali: 100 % polyesteri
tumma navy
maleerattu harmaa
musta
55,tumma navy
tilattaessa 25 kpl
maleerattu harmaa
musta
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
25
aqua
vihreä
sininen
punainen
tummansininen
harmaa
lizard
musta
violetti
musta
valkoinen
roosa
keltainen
2
1
1
coctail
punainen
navy
koboltin sininen
aqua
valkoinen
violetti
harmaa
Craftin vihreä
huomio-oranssi
1
royalin sininen
3
PIKEEPAITA CLASSIC
PRIME TIGHTS
Perinteinen pikeepaita napituslistalla. Mukava
leikkaus ja toimiva malli. Kosteuden poistavaa
polyesteriä. Brodeerattu logo hihassa. Koot,
miehet: S - 3XL
Koot, naiset: 36 - 44
Materiaali: 100 % polyesteri
Trikoot teknisestä materiaalista, tehokas
kosteudensiirto. Kaikentyyppiseen liikuntaan.
Ergonominen rakenne takaa erittäin hyvän
liikkuvuuden.
Koot, miehet: S - XXL
Koot, naiset: XS - XXL
Väri: musta
Materiaali: 100 % polyesteri
CR192466 MIEHET
CR192467 NAISET
2
CR1902508 MIEHET
CR1903178 NAISET
35,tilattaessa 50 kpl
48,tilattaessa 50 kpl
2
PRIME TEE
3
4
CR199205 MIEHET
CR1903176 NAISET
4
Kevyt ja pehmeä tekninen t-paita kaikentyyppiseen treenaukseen. Mukavasti istuva malli,
materiaali siirtää kosteuden erinomaisesti.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: XS - XXL
Materiaali: 100 % polyesteri
CR1902519 MIEHET
CR1902514 NAISET
22,tilattaessa 50 kpl
RUN RELAXED & RACE SHORTS
Erittäin kevyet shortsit, joissa mukava ja ergonominen leikkaus. Erinomainen kosteudensiirto
ja hyvä ilmanvaihto. Voimakkaasti hikoavilla
alueilla ilmanvaihtovyöhykkeet. Vetoketjullinen
tasku.
Koot: S - XXL
Väri: musta
Materiaali: 100 % polyesteri
48,tilattaessa 50 kpl
26
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
1
1
THERMAL RUN GLOVE
CR190964
2
PRIME WIND -SETTI
CR1902212 MIEHET
CR1902211 NAISET
Kevyt tuulenpitävä juoksusetti, jossa verkkovuori ja
ilmanvaihtoaukko selässä. Näkyvyys 360 astetta.
Ergonominen muotoilu takaa hyvän liikkuvuuden. Tiheäkudoksinen kangas suojaa hyvin tuulelta ja vedeltä.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: S - XXL
Värit: musta, sininen, vihreä
Materiaali: 100 % polyesteri
Lämmin juoksukäsine kevyttä tuulenpitävää
fleeceä, erittäin lämmin harjattu sisäpuoli.
Pehmeää ja mukavaa fleeceä. Ergonominen muotoilu.
Joustava materiaali. Joustavin malli Gore
Windstopperista®. Erittäin kevyt ja pehmeä.
Sataprosenttisesti vettä hylkivää materiaalia.
Koot: 6 - 12
Väri: musta
Materiaali: polyesteri
30,tilattaessa 50 kpl
99,tilattaessa 25 kpl
2
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
27
1
2
1
BASIC TANK TOP
CR1903318
Pehmeä ja miellyttävä treenipusero, jossa pitkä selkäkappale,
ergonominen leikkaus ja tehokas kosteudensiirto.
Koot: XS - XXL
Värit: valkoinen, violetti
26,tilattaessa 50 kpl
2
PURE LIGHT TEE
CR1903320
Pehmeä ja erittäin kevyt t-paita, jossa ilmastointivyöhykkeet ja
tehokas kosteudensiirto. Ergonominen malli, lisäksi pidike
kuulokkeille.
Koot: XS - XXL
Väri: musta
35,3
tilattaessa 50 kpl
3
PURE TIGHTS
CR1903325
Pehmeät ja joustavat trikoot naisille. Hyvä kosteudenpoisto,
ergonominen malli.
Koot: XS - XXL
Väri: musta
48,tilattaessa 50 kpl
28
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
1
1
PURE LIGHT SWEATSHIRT
CR1903321
Reilusti mitoitettu treenipaita, jonka normaalia leveämpi pyöreä
kaula-aukko on erittäin mukava. Ergonominen hihaleikkaus takaa
erinomaisen liikkumavapauden.
Koot: XS - XXL
Värit: violetti, musta
44,tilattaessa 50 kpl
2
PRECISE TEE
CR1903332
Kuulokepitimellä varustettu T-paita, joka siirtää kosteuden
erittäin hyvin. Selkäkappaleen verkkovyöhykkeet takaavat
hyvän ilmanvaihdon.
Koot: S - XXL
Värit: harmaa, musta/valkoinen
2
35,tilattaessa 50 kpl
3
3
PRECISE SHORTS
CR1903336
Pehmeät ja keveät treenishortsit, jotka siirtävät kosteuden
erittäin hyvin. Pitkä malli, kaksi taskua.
Koot: S - XXL
Väri: musta
52,tilattaessa 50 kpl
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
29
1
2
4
1
PXC HIGH FUNCTION PANT
Huipputekninen maastohiihtotakki, joka
hengittää erittäin hyvin. Harjattu sisäpinta.
Valmistettu ThermoCool®-materiaalista,
jonka ainutlaatuiset ominaisuudet viilentävät,
kun on kuuma, ja lämmittävät kylmällä ilmalla.
Muotoon ommeltu malli takaa erinomaisen
liikkuvuuden, ja sen ergonomisesti sijoitetut
saumat myötäävät kehon liikkeitä. Tuulenpitävä
ja vettähylkivä vyöhyke hartioilla ja edessä.
Koot, miehet: S - XXL
Koot, naiset: S - XXL
Värit: musta, sininen, punainen
Huipputekniset maastohiihtohousut, joissa
irrotettavat olkaimet sekä tuulenpitävä etumus
ja joustava takaosa. Vetoketjulliset taskut
edessä, lisäksi näkyvyyttä parantavat heijastinsomisteet.
Koot, miehet: S - XXL
Koot, naiset: S - XXL
Väri: musta
115,-
4
CR1902663 MIEHET
CR1902666 NAISET
3
3
PXC HIGH FUNCTION TAKKI
CR1902665 MIEHET
CR1902668 NAISET
95,tilattaessa 25 kpl
HYBRID WEATHER KÄSINE
tilattaessa 25 kpl
CR1901622
2
PXC HIGH FUNCTION VEST
CR1902664 MIEHET
CR190266* NAISILLE
Huipputekninen maastohiihtoliivi, selkä
joustavaa materiaalia. Tuulenpitävä ja vettä
hylkivä vyöhyke edessä. Vetoketjulliset taskut
edessä, lisäksi näkyvyyttä parantavat heijastinsomisteet.
Koot: S - XXL
Väri: musta
Tuulenpitävät käsineet joustavaa materiaalia,
hyvä istuvuus ja hengittävyys. Kämmenen silikonikuviointi parantaa otteen pitävyyttä. Touch
finger kosketusnäyttöjä varten.
Koot: 7 - 12
Väri: musta
36,tilattaessa 50 kpl
115,tilattaessa 25 kpl
30
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
1
EIRA TOPPATAKKI
CR1902777 MIEHET
CR1902776 NAISET
Tuulen- ja vedenpitävä hiihtotakki, jossa lämmittävä toppaus ja
hissikorttitasku hihassa. Tuulen- ja vedenpitävä, materiaali joustaa
kahteen suuntaan. Integroitu lumilukko, kaksi taskua ulkopuolella,
yksi sisällä. Vesipatsas 10 000, hengittävyys 6000.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: S - XXL
Värit: musta, sininen
1
235,tilattaessa 25 kpl
2
3
EIRA TOPPAHOUSUT
ADRENALINE PIPO
CR1902290 MIEHET
CR1902288 NAISET
2
CR199172
Lämpimästi topatut hiihtohousut tuulelta ja kosteudelta suojaavaa
materiaalia. Tuulen- ja vedenpitävä, 2 suuntaan joustava materiaali
ja säädettävä vyötärö. Kaksi taskua. Pehmeä ja joustava malli, joka
istuu hyvin.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: S - XXL
Väri: musta
Pipo, jonka polyesterivuori siirtää
kosteuden tehokkaasti pois.
Koot: S/M - L/XL
Värit: musta, valkoinen, mariini,
punainen
Materiaali: 70 % akryyli, 30 % villa
159,-
tilattaessa 50 kpl
25,-
tilattaessa 25 kpl
3
www.idegroup.fi
31
2
1
PARKER RAIN TAKKI
CR1903250 MIEHET
CR1903251 NAISET
4
Pitkä sadetakki. Teipatut saumat, säädettävä
vyötärö ja irrotettava huppu. Vesipatsas 8000.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: S - XXL
Värit: musta, mariini
215,tilattaessa 10 kpl
3
PARKER TAKKI
CR1902986 MIEHET
CR1903250 NAISET
Pitkä lämmin ja hyvin istuva takki, jossa synteettinen eristemateriaali ja monta taskua.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: XS - XXL
Värit: musta, Hirozon/Galaxy
2
210,tilattaessa 10 kpl
1
LIGHT DOWN
CR1902294
3
32
www.idegroup.fi
4
Ultrakevyt ja ohut untuvatakki ripstop-materiaalia. DWR-käsittely suojaa sateelta ja kosteudelta.
Ergonomiset muotoon ommellut hihat ja vetoketjulliset taskut. Säädettävä vyötärö.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: S - XXL
Värit: Sininen/tummansininen, tummansininen/
sininen, musta/platina
Materiaali: 90 % untuvaa, 10 % höyhen
CORTINA SOFTSHELL
159,-
195,-
tilattaessa 25 kpl
tilattaessa 10 kpl
CR1903554 MIEHET
CR1903555 NAISET
DWR-käsitelty softshell-takki, jossa muotoillut
hihat, säädettävät hihansuut, irrotettava huppu
ja heijastinpainatus. Vesipatsas 10 000.
Koot, miehet: S - 4XL
Koot, naiset: S - XXL
Värit: musta, punainen, tummansininen, sininen
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
1
1
RAYLOR AURINKOLASIT
ASA404006050 KIILTÄVÄ MUSTA LARGE
ASA404006051 KIILTÄVÄ MUSTA LARGE
ASA404006053 KIILTÄVÄ RUSKEA LARGE
Useita linssien värivaihtoehtoja eri urheilulajeille.
LST-linssitekniikka takaa optimaalinen näon eri valaistuksiin.
Koot: Small, Large
Materiaali: Linssit SPX-polykarbonaatti, kehykset Flex Zone
79,tilattaessa 25 kpl
2
KUMACROSS 2,0
ASA424006050 KIILTÄVÄ MUSTA
ASA424006051 MATTA MUSTA/TUMMANSININEN
ASA424006052 MATTA VALKOINEN/KELTAINEN
ASA424006053 MATTA VALKOINEN/PUNAINEN
ASA424006054 MATTA MUSTA/VIHREÄ
ASA424006055 MATTA MUSTA/SININEN
2
Koko: unisex
Materiaali: SPX
89,tilattaessa 25 kpl
3
EVIL EYE PUOLIKEHYKSELLINEN
ASA402006050 MUSTA/PUNAINEN LARGE
ASA402006054 VALKOINEN/ANTRASIITTI LARGE
ASA402006059 MUSTA/SININEN LARGE
ASA402006063 HARMAA/MUSTA LARGE
Koot: small, large
Materiaali: SPX
118,tilattaessa 25 kpl
3
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
33
34
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
1
2
1
SHIRT DRY
BD320917_24305 MIESTEN PUSERO/SININEN
BD320921_96100 MIESTEN HOUSUT/HARMAA
BD320897_96104 NAISTEN PUSERO/HARMAA
BD320901_96100 NAISTEN HOUSUT/HARMAA
Tekninen nykyaikainen superalusasu, siirtää
kosteuden optimaalisesti.
Koot, miehet: S - XL
Koot, naiset: SX - L
Materiaali: Päällinen 100 % polyesteri,
sisäpuoli 100 % polypropyleeni
Hinta/osa:
58,tilattaessa 50 kpl
2
HALF ZIP COMFY
BD321006_25100 MIEHET/TUMMANSININEN
BD321005_10052 NAISILLE VALKOINEN/TUMMANSININEN
Täydellinen välikerroksen asu ennen treenejä ja niiden jälkeen.
Villaseosta. Hieno malli, joka pitää lämpimänä.
Koot, miehet: S - X
Koot, naiset: XS - L
Materiaali: 50 % villa, 50 % polyesteri
142,tilattaessa 50 kpl
www.idegroup.fi
35
ERIKOIMALLI - MAASTOHIIHTO, JUOKSU, PYÖRÄILY JA TRIATHLON
Hyvä vinkki treenaustuotteista, joiden avulla yrityksenne erottuu muista!
Bjørn Dæhlie -mallisto sisältää treenivaatteita, jotka yhdistävät oman alansa
huippumerkin erinomaiseen laatuun ja toimivuuteen.
Vaatteet profiloidaan mallin ja väriyhdistelmän sekä logopainatuksen avulla.
IDÈ House of Brandsillä minimierät ovat pieniä, ja tuotteet toimitetaan nopeasti.
Tämän ansiosta esimerkiksi sävyvaihtoehtoja on helppo tilata.
Tuotteet tulevat noin 6 viikon kuluttua mallin hyväksymisestä ja tilauksen
tekemisestä. Hinnat ovat hyvin kilpailukykyiset - ota yhteyttä IDÉ-myyjään.
HIIHTOPUKU
Kokopuku kilpailuun, tiivis istuvuus ja mistään
tinkimätön laatu. Puvun valmistusmateriaali Lycra
Tavolara 180 g. Tavolaran ilmanvaihto- ja kosteuden
haihtuvuusominaisuudet ovat ylivoimaiset, ja materiaali tuntuu päällä erittäin miellyttävältä. Puvussa
on saumattomat hihan- ja lahkeensuut. Hihojen ja
lahkeiden pituus voidaan säätää itse. YKK-vetoketjut
olkapäillä ja etuhalkiossa.
36
www.idegroup.no
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
37
DALE OF NORWAY ON YKSI HARVOISTA TUOTEMERKISTÄ, JONKA TUOTTEET
1
VALMISTETAAN EDELLEEN NORJASSA. DALE ON SUUNNITELLUT VUODESTA
1
GARMISCH VIRALLINEN
MAASTOHIIHTOPUSERO (NORJA)
1879 SAAKKA UPEITA VAATTEITA, JOTKA VALMISTETAAN 100 % ERITTÄIN
KORKEALAATUISESTA PUHTAASTA VILLASTA. TUOTEMERKKI ON
MYÖS KANSAINVÄLISESTI HYVIN TUNNETTU.
DN92611 MIEHET
DN92601 NAISET
DALEN TUOTTEET KERTOVAT SKANDINAAVISESTA
OSAAMISESTA JA SOPIVAT SEN VUOKSI
GARMISCH on Norjan hiihtoliiton uuden virallisen
maajoukkuepuseron nimi kaudella 2015-2016. Pusero on
valmistettu pehmeästä ja keveästä villasta, joka tuntuu
iholla miellyttävältä. Pusero sopii töihin, vapaa-aikaan
ja hiihtoretkille. Valkoinen lanka on likaa hylkivä, joten
pusero pysyy siistinä pitkään. Konepesun kestävä.
Korkealaatuinen Norjassa valmistettu tuote.
Koot, miehet: S - 2XL
Koot, naiset: XS - XL
Värit: valkoinen, sininen
Materiaali: 100% villa
2
HYVIN LIIKELAHJOIKSI.
3
235,tilattaessa 25 kpl
3
SONJA & VINJE KAULAHUIVI
DN10961 SONJA KAULAHUIVI
DN10021 VINJE KAULAHUIVI
2
GARMISCH PIPO & OTSAPANTA
DN47971 PIPO
DN25971 OTSAPANTA
Sopii hiihtopuseroon, mutta toimii upeana lahjana
myös erikseen. 100 % pehmeä, kutittamaton
villa – vuori superohutta merinoa. Lämmittää,
hengittää ja poistaa kosteuden.
Koko: one size
Värit: valkoinen, sininen
Materiaali: 100% villa
Pipo:
Otsapanta:
59,- tilattaessa 25 kpl
47,- tilattaessa 25 kpl
4
HARALD MIESTEN
KAULAHUIVI
DN10981
Pehmeä ja tyylikäs kaulahuivi norjalaista
laatua. 100 % ”extra-fine”-merinovillaa, joka ei
kutita.
Korkealaatuinen Norjassa valmistettu tuote.
Koko: one size
Väri: musta
Materiaali: 100% villa
89,38
www.idegroup.fi
tilattaessa 25 kpl
Pehmeä ja tyylikäs kaulahuivi norjalaista laatua. 100 %
”extra-fine”-merinovillaa, joka ei kutita. Puhdasta merinovillaa,
joka tuntuu miellyttävältä iholla. Mallistoon kuuluu myös samansävyiset ranteenlämmittimet. Korkealaatuinen Norjassa
valmistettu tuote.
Koko: one size
Värit Sonja: valkoinen, musta/harmaa, musta/
luonnonvalkoinen
Värit Vinje: sininen, musta, punainen
Materiaali: 100% villa
Sonja:99,- tilattaessa 25 kpl
Vinje:
103,- tilattaessa 25 kpl
AMPUMAHIIHDON MM - OSLO 2016
1
AITOA NORJALAISTA
BIATHLON WC PUSERO
DN93071 MIEHET
DN93081 NAISET
100 % PEHMEÄÄ
MM-kisojen järjestäjien ja koko kansan hieno kisapusero, joka sopii
erinomaisesti joululahjaksi. Pusero on norjalaisen Dalen korkeaa laatua ja
edustaa siten hienosti skandinaavista osaamista. Viralliset MM-värit, lisäksi
ainoa myynnissä oleva pusero, jossa on MM-logo. Kuvioinnissa yhdistyy
norjalainen käsityöperinne ja hiihtoaiheinen kuva sporttisen tyylikkäästi.
Pusero on pehmeää ja korkealaatuista 100 % merinovillaa, joka tuntuu iholla
miellyttävältä. Vaate soveltuu sisä- ja ulkokäyttöön ja kestää konepesun.
Koot, miehet: S - 2XL
Koot, naiset: S - XL
Väri: sininen
Materiaali: 100% villa
MERINOVILLAA
Pyydä tarjous.
2
3
BIATHLON WC PIPO
BIATHLON WC OTSAPANTA
Sopii MM-puseroon, mutta toimii upeana
lahjana myös erikseen. 100 % pehmeä,
kutittamaton villa – vuori superohutta
merinoneuletta. Lämmittää, hengittää ja
poistaa kosteuden. Konepesun kestävä.
Korkealaatuinen Norjassa valmistettu
tuote.
Koko: one size
Väri: sininen
Materiaali: 100% villa
Sopii MM-puseroon, mutta toimii
upeana lahjana myös erikseen. 100
% pehmeä, kutittamaton villa –
vuori superohutta merinoneuletta.
Lämmittää, hengittää ja poistaa
kosteuden. Konepesun kestävä.
Korkealaatuinen Norjassa valmistettu
tuote.
Koko: one size
Väri: sininen
Materiaali: 100% villa
DN43081
DN23081
Pyydä tarjous
Pyydä tarjous
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
39
musta
valkoinen
kirkkaansininen
1
punainen
1
N01
magenta
NYN01A MIEHET
NYN01B NAISILLE
huomiokeltainen
huomiooranssi
2
musta
1
kirkkaansininen
magenta
huomiokeltainen
Pro-Dry-käsitelty treeni-t-paita miehille. Valmistettu erittäin
mukavasta strechmateriaalista, hihojen sisäsivulla ilmanvaihdon
varmistavaa verkkoa. Hengittävä, ja siirtää kosteuden iholta.
Heijastinsomisteet hihoissa ja selässä. Raglanhihat.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: S - XXL
Materiaali: 180 g/m², 92 % polyesteri, 8% elastaani, interlock
24,tilattaessa 50 kpl
2
ELEMENT
NYN04A MIEHET
NYN04B NAISET
Pro-Dry-treeni-t-paita miehille ja naisille. Valmistettu erittäin
mukavasta strechmateriaalista, hihojen sisäsivulla ilmanvaihdon
varmistavaa verkkoa. Pääntiessä vetoketju. Hengittävän ja
kosteuden pois siirtävän materiaalin ansiosta erittäin hyvä valinta
liikuntaan. Heijastinsomisteet hihoissa ja selässä. Raglanhihat.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: S - XXL
Materiaali: 180 g/m², 92 % polyesteri, 8% elastaani, interlock
2
36,tilattaessa 50 kpl
3
RACER
NYN82I MIEHET
NYN82J NAISET
Kevyesti muotoon ommeltu treeniliivi miehille ja naisille. Erinomainen vaate urheiluun ja vapaa-aikaan. Sivuilla ilmanvaihdon
optimoivaa verkkoa. Läpivienti kuulokkeille, säädettävä vyötärö ja
heijastintereet. Vetoketjulliset taskut edessä.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: S - XXL
Materiaali: 100 % polyesteri, 50D
3
3
musta
magenta
47,tilattaessa 50 kpl
huomiokeltainen
40
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
1
musta
magenta
huomiokeltainen
1
AIR
NYN80I MIEHET
NYN80J NAISET
Kevyesti muotoon ommeltu treenitakki miehille ja naisille.
Erinomainen vaate urheiluun ja vapaa-aikaan. Sivulla ilmanvaihdon
optimoivaa verkkoa. Lämpimät rannekkeet hihoissa. Säädettävä,
irrotettava huppu. Läpivienti korvanappikuulokkeille. Säädettävä
helma. Heijastintereet.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: S - XXL
Materiaali: 100 % polyesteri, 50D
1
49,tilattaessa 50 kpl
ELITE
NYN11X MIEHET
NYN11Y NAISET
2
KOMPRESSIOVAATTEET
PARANTAVAT VERENKIERTOA,
HAPENSAANTIA JA
PALAUTUMISTA SEKÄ
TARJOAVAT OPTIMAALISEN TUEN .
Kompressiopaita miehille.
Pro-Dry-käsiteltyä 360-joustoneuletta. Tehostevärikenttä ja
heijastavat somisteet.
Kompressio parantaa verenkiertoa, hapensaantia ja palautumista
sekä tarjoaa optimaalisen tuen. Pitkähihaisessa mallissa
kompressio keskittyy pääasiassa hihoihin.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: S - XXL
Materiaali: 200 g/m², 80 % nailon, 20 % spandex
35,tilattaessa 50 kpl
POWER
NYN68X MIEHET
NYN68Y NAISET
3
Pitkät kompressiotrikoot miehille ja naisille. Pro-Dry-käsiteltyä
360-joustoneuletta. Tehostevärikenttä ja heijastavat somisteet.
Kompressio parantaa verenkiertoa, hapensaantia ja palautumista
sekä tarjoaa optimaalisen tuen.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: S - XXL
Väri: musta
Materiaali: 200 g/m², 80 % nailon, 20 % spandex
45,tilattaessa 50 kpl
www.idegroup.fi
41
1
1
huomiokeltainen
huomio-oranssi
valkoinen
punainen
sininen
musta
2
NIAGARA COOL FIT T-PAITA
PF39010* MIEHET
PF39011* NAISET
Niagara cool fit t-paita. Kaula-aukossa satiininauha.
Heijastava logo selkäpuolella. Ohut flatlock-ommel
raglansaumoissa. Pieni kaksoisommel hihoissa ja
helmassa. Hienoa verkkoneuletta.
Koot, miehet: XS - 3XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Materiaali: 100 % Cool Fit -polyesteriverkko, 145 g/m²
13,45
tilattaessa 100 kpl
1
ACTIVE-T
CL029338 MIEHET
CL029339 NAISET
2
Urheilullinen tekninen t-paita polyesteriä.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: 36/S - 44/XXL
Materiaali: 100 % polyesteri-interlock,
polyesteriverkko, 135 g/m²
11,90
tilattaessa 100 kpl
2
musta
omenanvihreä
tummansininen
keskisininen
oranssi
punainen
1
TEXAS
keltainen
MM5176
valkoinen
Suosittu sporttinen juomapullo. Kätevä juomaaukko ja pilli. Toimitetaan lahjapakkauksessa.
Koot: n. 0,8 litraa, korkeus 22 cm
Värit: musta, turkoosi, vadelma, lime, violetti,
punainen
Materiaali: muovi
8,90
tilattaessa 100 kpl
42
www.idegroup.fi
1
2
1
4
TR4090 MIEHET
TR4092 NAISET
NM23100004 SININEN/15 MM
NM23100012 OLIIVINVIHREÄ/VALKOINEN 10 MM
ORIGINAL FITNESS FLEECE
3
4
Urheilullinen joustava fleecetakki, sileä ulkopinta ja harjattu
sisäpuoli. Vaate toimii hienosti arkikäytössä, retkeilyssä ja
urheilutreeneissä. Takki yhdistää fleecen tekniset ominaisuudet
ja hengittävyyden klassisen urheilulliseen malliin. Pehmeä ja
hyvin eristävä vaate. Naisten malli on kevyesti kaarrettu.
Koot, miehet: XS - 4XL
Koot, naiset: XS - XL
Värit: antrasiitti
Materiaali: 100 % polyesteri
Alusta, jossa PE-kalvo ja vohvelikuvioinen pinta.
Normaali alusta Nomalen 15 mm ja 10 mm pehmuste.
Koot: 180 x 55 cm
Materiaali: NOMALEN® - pehmeä PE-vaahto (polyetyleeni),
ei sisällä ftalaatteja
45,-
5
tilattaessa 100 kpl
2
COMFY PRO COMFORT & CARE AIR MAT
NM23PXCFH*
Kuntoilu- ja leikkialusta äidille ja lapselle. Toimitetaan
rullattuna, kiinnitys 2 mustalla nauhalla.
Koko: 180 x 100 x 2 cm
Värit: vaaleanpunainen, keskisininen, musta
Materiaali: NOMALEN® - pehmeä PE-vaahto (polyetyleeni),
ei sisällä ftalaatteja
69,-
5
6
COMFORT ALUSTA
Sininen:
19,60 tilattaessa 63 kpl
16,80 tilattaessa 108 kpl
Oliivinvihreä/valkoinen:
ALUSTA
NM23LKF25
Klassinen alusta. Yksinkertainen alusta tai joogamatto.
Litteä pakkaus, ei sisällä tarvikkeita.
Koko: 180 x 50 x 0,8 cm
Väri: keskisininen
Materiaali: NOMALEN® - pehmeä PE-vaahto (polyetyleeni),
ei sisällä ftalaatteja
8,60
tilattaessa 50 kpl
6
tilattaessa 20 kpl
PERFORM LIIVI
3
Standardin EN 1150 mukainen heijastinliivi miellyttävän
pehmeää kangasta. Selkäkappaleen verkko takaa hyvän
ilmanvaihdon. 3 suurta ja kätevää taskua tarvikkeille.
Vetoketjulla ja läpiviennillä varustettu tasku otsalamppua
tai kuulokkeita varten.
Koot: S - XL
JUMPPAMATTO
NM23GYMPINGM25
Jumppamatto, jossa PE-kalvo ja vohvelikuvioinen pinta.
Litteä pakkaus - ei sisällä tarvikkeita.
Koko: 120 x 50 x 1 cm
Väri: keskisininen
Materiaali: NOMALEN® - pehmeä PE-vaahto (polyetyleeni),
ei sisällä ftalaatteja
SI58821 VIHREÄ
SI58822 VAALEANPUNAINEN
39,50
tilattaessa 50 kpl
9,80
tilattaessa 50 kpl
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
43
FRUIT - VALMISTANUT VAATTEITA VUODESTA 1851.
Fruit of the Loom on valmistanut tekstiileitä vuodesta 1851. Maailman johtaviin
SIDEN 1851 HAR
VI PRODUSERT
kuuluvana tekstiilituotteiden
valmistajana
Fruit of theKLÆR
Loom tietää vastuunsa
ympäristöstäFruit
ja yhteiskunnasta.
Omantekstiler
tiukan
Fruit
Code -valvonnan lisäksi tuotteet
Of The Loom har produsert
siden
1851.
Som en av verdens
tekstilprodusenter
kjenner toimii WRAP, ja kaikki tuotteet
ja tuotannon tarkastaa
myösledende
3. osapuoli.
Tarkastajana
Fruit Of The Loom ansvar for miljø og samfunn. I tillegg
Øko-Tex-vaatimukset.
til sin egen sterketäyttävät
Fruit Code, blir
både produkter og produksjon
SIDEN 1851 HAR VI PRODUSERT KLÆR
sertifisert gjennom 3. part. WRAP kontrollerer produksjonen og
Øko-Tex har sertifisert alle produktene.
1
Fruit Of The Loom har produsert tekstiler siden 1851.
Som en av verdens ledende tekstilprodusenter kjenner
Fruit Of The Loom ansvar for miljø og samfunn. I tillegg
til sin egen sterke Fruit Code, blir både produkter og produksjon
sertifisert gjennom 3. part. WRAP kontrollerer produksjonen og
Øko-Tex har sertifisert alle produktene.
Suosituimmat tuotteet
valmistetaan
Fruitin omassa hypermodernissa vaatetehtaassa
Våre mest solgte produkter produserer vi i vår egen fabrikk. Vi har bygget
en hypermoderne
tekstilfabrikk i Marokko.
er totalt like stor t kokoinen. Täällä
Marokossa. Alue
on kokonaisuudessaan
noinOmråde
70 jalkapallokentän
FRUIT OF THE LOOM VALUE T – T-skjorte-koll
som ca. 70 fotballbaner. Her kontrollerer vi hele produksjoner
tarkastetaan koko
tuotanto
eettisesti
tuotetusta
fra etisk
produsert
bomull til ferdig
produkt. Vipuuvillasta
produserer valmiisiin tuotteisiin asti.
ca. 2 millioner plagg pr. uke. 100% vertikal kontroll over produksjonen .
Produsert kattaa
i 100% Belcoro sertifisert bomull.
Vaatteita valmistetaan
noin 2 miljoonaa kappaletta viikossa. Tuotannon valvonta
Vekt Hvit 160 g/m2, Farget 165 g/m2
kaikki portaat 100-prosenttisesti.
Art.: 61036 Herre
Våre mest solgte produkter produserer vi i vår egen
Vi har
bygget
Str. fabrikk.
S-5XL (kun
Hvit,
Sort, Marine, Gråmelert i 3X
en hypermoderne tekstilfabrikk i Marokko. Område
totaltDame
like stor t
Art:er61372
FRUIT OF THE LOOM
som ca. 70 fotballbaner. Her kontrollerer vi hele produksjoner
Str. XS-2XL
fra etisk produsert bomull til ferdig produkt. Vi produserer
Art.: 61033 barn
ca. 2 millioner plagg pr. uke. 100% vertikal kontroll over produksjonen .
Produsert i 100% Bel
Str. 1 år til 13 år.
Vekt Hvit 160 g/m2, F
Art: 61005 barn jente
Art.: 61036 Herre
Fruit of the loom har eget lager for det Skandinaviske
Str. 3 år til 13 år.
Str. S-5XL (kun Hvit, S
markedet gjennom Fruit Distribution. På den måten sikrer vi
Art: 61372 Dame
hurtig levering inn til det lokale markedet.
Ta kontakt med selger for mer informasjon om størrelser og
Str. XS-2XL
leveres ikke i alle farger
Art.: 61033 barn
Fruit of the Loomilla on oma varasto pohjoismaisille markkinoille.
Str. 1 år til 13 år.
Se varmistaa nopeat toimitukset asiakkaalle.
Art: 61005 barn jente
Fruit of the loom har eget lager for det Skandinaviske
Str. 3 år til 13 år.
markedet gjennom Fruit Distribution. På den måten sikrer vi
hurtig levering inn til det lokale markedet.
Ta kontakt med selger for
viininpunainen
pullonvihreä
oranssi
tummansininen
suklaanruskea
vaalea grafiitti
tummansininen
valkoinen
musta
fuksia
harmaa
khaki
tiilenpunainen
vihreä
auringonkukka
keskisininen
Fruit of the Loom value T - t-paitakokoelma
koko perheelle.
Koot, miehet: S - 2XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Materiaali: 100 % puuvilla, 165 g
oliivi
sininen teräs
violetti
vaalea vaaleanpunainen
hiilenharmaa
lv
tuhka
taivaansininen
punainen
asuurinsininen
3,50
keltainen
1
VALUEWEIGHT T
FR61036* MIEHET
FR61372* NAISET
FR61033* LAPSET - KS. SIVU 86
leveres ikke i alle farger
1
tilattaessa 250 kpl
44
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
Som en av verdens ledende tekstilprodusenter kjenner
Fruit Of The Loom ansvar for miljø og samfunn. I tillegg
til sin
egen sterke Fruit Code, blir både produkter og produksjon
2
sertifisert gjennom 3. part. WRAP kontrollerer produksjonen og
Øko-Tex har sertifisert alle produktene.
1
PERFORMANCE T
FR61390* MIEHET
FR61392* NAISET
FR61013* LAPSET
1
100 % polyesteriä, joka kuljettaa kosteuden
tehokkaasti keholta ja pitää sen lämpimänä.
- 2XL
Våre mest solgte produkter produserer viKoot,
i vårmiehet:
egenS fabrikk.
Vi har bygget
Koot, naiset: XS - 2XL
en hypermoderne tekstilfabrikk i Marokko.
Område
er
totalt
like
stor t
Koot, lapset: 3 - 13 vuotta
som ca. 70 fotballbaner. Her kontrollererMateriaali:
vi hele produksjoner
100 % polyesteri, 140 g
1
2
fra etisk produsert bomull til ferdig produkt. Vi produserer
ca. 2 millioner plagg pr. uke. 100% vertikal7,90
kontroll over produksjonen .
tilattaessa 100 kpl
musta
tummansininen
lime
punainen
valkoinen
asuurinsininen
keltainen
3
fuksia
punainen
oranssi
viininpunainen
auringonkukka
violetti
tummansininen
fuksia
keskisininen
vaalea vaaleanpunainen
harmaa
khaki
asuurinsininen
pullonvihreä
valkoinen
metsänvihreä
musta
lime
vaalea grafiitti
vihreä
tuhka
2
PREMIUM POLO
FR63218* MIEHET
FR63030* NAISET
FR63417* LAPSET - KS. SIVU 86
Suosittu klassinen pikeepaitamalli.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: XS - 2XL
det Skandinaviske
Materiaali: 100 % puuvilla, 180 g
Fruit of the loom har eget lager for
markedet gjennom Fruit Distribution. På den måten sikrer vi
hurtig levering inn til det lokale markedet.9,60
tilattaessa 100 kpl
taivaansininen
FRUIT OF THE LOO
Produsert i 100% B
Vekt Hvit 160 g/m2
Art.: 61036 Herre
Str. S-5XL (kun Hvit
Art: 61372 Dame
Str. XS-2XL
Art.: 61033 barn
Str. 1 år til 13 år.
Art: 61005 barn jen
Str. 3 år til 13 år.
Ta kontakt med selger fo
leveres ikke i alle farger
3
HOODED SWEAT JAKKE
FR62062* MIEHET
FR62118* NAISET
FR62045* LAPSET - KS. SIVU 87
3
harmaa
hiilenharmaa
musta
Fruit of the Loom huppari on suosittu ja aina ajankohtainen vaate.
Ota yhteyttä, jos haluat valmistajan college-paitoja tai -housuja,
hupullisia puseroita tai -takkeja.
Koot, miehet: S - 2XL
Koot, naiset: S - 2XL
Materiaali: 80 % puuvilla, 20 % polyesteri, 280 g
taivaansininen
21,-
viininpunainen
tilattaessa 100 kpl
valkoinen
oliivi
tummansininen
asuurinsininen
punainen
fuksia
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
45
TEKSTIILIEN
PAINOMENETELMÄT
ERIKOIS MERKKAUS TEKNIIKAT
Erikoisten menetelmien avulla profiitituotteesta tulee entistä
mielenkiintoisempi. Olemme voittaneet 2 Euroopan mestaruutta
aiheillamme. Ota yhteyttä IDÉanikkareihimme - teemme sinulle
upeat ehdotukset.
3D-PAINATUS
GEELIPAINATUS
KIMALLEPAINATUS
FOSFORIPAINATUS
FOLIOEFEKTI
KAVIAARIHELMIPAINATUS
SIIRTOKUVAT
BRODEERAUKSEN JA
PAINATUKSEN YHDISTELMÄT
BRODEERAUS
APLIKOINTI
TÄYSVÄRIPAINATUS
Painamme jopa 16 kompaktivärillä suoraan paitaan.
Aiheet tuleva esille paljon kirkkaammin kuin
4-värisarjasta tehtynä.
OMMELTAVAT MERKIT
OMA NISKAMERKKI
SUBLIMAATIOPAINATUS
Soveltuu valkoisiin polyesterikankaisiin tuotteisiin.
46
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
1
1
valkoinen
lila
keltainen
roosa
oranssi
vanha roosa
punainen
vaalean sininen
viininpunainen
turkoosi
koboltin sininen
näkyvyys vihreä
royalin sininen
huomiovihreä
navy sininen
pullon vihreä
beige
meleerattu harmaa
cafe latte
tuhka
mocca
musta
1
BASIC-T
029030
Unisex t-paita, kapea malli, Niskanauha, joustava
neulos kauluksessa, vahvistetut olkasaumat
Koot: XS - 4XL
Materiaali: 145 g/m2 100 % puuvilla,
Mel.harmaassa 85% puuvilla, 15 % viskoosia
3,90 tilattaessa 100 kpl
3,50 tilattaessa 200 kpl
2,90 tilattaessa 500 kpl
2
REILUN KAUPAN T-PAITA
NTO61001 MIEHET
NTO81001 NAISET
Muotoon ommeltu t-paita 100 %
Reilun Kaupan luomupuuvillaa. Myös lapsille.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Värit: valkoinen, lv, harmaa, punainen, tummansininen,
musta, armeijanvihreä, viininpunainen, oranssi,
keskisininen, vihreä, vaaleanpunainen
Materiaali: luomupuuvilla, 155 g/m²
11,60
tilattaessa 100 kpl, sis. 1-väripainatus
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
2
www.idegroup.fi
47
1
voimakas violetti
musta
sharp cerise
tummansininen
voimakas roosa
vaaleansininen
valkoinen
koboltti
veriappelsiini
kirkkaansininen
sitruunankeltainen
turkoosi
huomio-oranssi
omenanvihreä
huomiokeltainen
huomiovihreä
punainen
pullonvihreä
viininpunainen
vaaleanvihreä
tuhka
vaalea beige
harmaa
caffe latte
harmaa
dark mocca
meleerattu antrasiitti
2
NEW CLASSIC-T
CL29360 MIEHET
CL29361 NAISET
MIESTEN
V-AUKKO
FASHION-T V-AUKKO
Perinteinen t-paita, erittäin hyvä istuvuus ja nykyaikainen malli. Miesten ja naisten
malli. Esikutistettua kampapuuvillaa, kierrepunottu lanka, saumaton vartalo-osa.
Kaksoiskaulus sisältää elastaania.
Koot, miehet: XS - 3XL (XS-5XL: valkoinen, punainen, sininen, meleerattu antrasiitti,
tummansininen, musta) S Koot, naiset: XS - 3XL (XS-5XL: valkoinen, punainen,
sininen, meleerattu antrasiitti, tummansininen, musta)
Materiaali: 100 % puuvilla (huomiokeltainen ja -oranssi 80 % polyesteri, 20 %
puuvilla, tuhka 99 % puuvilla, 1 % viskoosi, meleerattu harmaa 85 % puuvilla, 15 %
viskoosi, meleerattu antrasiitti 60 % puuvilla, 40 % polyesteri), 160 g/m²
1
CL29331
V-aukkoinen t-paita miehille. Ei sivusaumoja.
Koot: XS – XXL (valkoinen, musta: XS – 4XL)
Materiaali: 100 % puuvilla (meleerattu harmaa 85 % puuvilla, 15 % viskoosi), 160 g/m²
2
5,90
5,90
tilattaessa 100 kpl
48
www.idegroup.fi
tilattaessa 100 kpl
punainen
tummansininen
valkoinen
veriappelsiini
harmaa
kirkkaansininen
musta
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
valkoinen
1
punainen
musta
3
luunvalkoinen
1
meleerattu sininen
meleerattu
antrasiitti
CAROLINA PITKÄHIHAINEN
CL029319
valkoinen
kirsikka
2
punainen
turkoosi
musta
Pitkähihainen joustava naisten
toppi yksinkertaista jersey-neulosta.
Koot: 36/S - 42/XL
Materiaali: 95 % puuvilla,
5 % elastaani, 170 g/m²
13,90
tilattaessa 100 kpl
2
CAROLINA
CL029317
4
Lyhythihainen joustava naisten toppi
yksinkertaista jersey-neulosta.
Koot: 36/S - 42/XL
Materiaali: 95 % puuvilla,
5 % elastaani, 170 g/m²
10,90
tilattaessa 100 kpl
3
ORLANDO
CL29430 MIEHET
CL29431 NAISET
Pitkähihainen t-paita, 4-nappinen napituslista.
Koot, miehet: S - XXL
Koot, naiset: s/36 - XL/42
Materiaali: 60 % puuvilla, 40 % polyesteri
(luunvalkoinen: 100 % puuvilla, 150 g/m²
13,90
tilattaessa 100 kpl
4
CAROLINA HIHATON TOPPI
CL029307
Moderni hihaton toppi, hieman pidempi malli.
Pehmeää ja mukavantuntuista yksinkertaista,
joustavaa jersey-neulosta.
Koot: 36/S - 42/XL
Materiaali: 95 % puuvilla,
5 % elastaani, 170 g/m²
8,90
tilattaessa 100 kpl
valkoinen
musta
www.idegroup.fi
49
1
musta
1
hiili
omenanvihreä
tummansininen
keskisininen
luumu
oranssi
punainen
valkoinen
1
KAWARTA V T-PAITA
TILATTAESSA 100 KPL, SIS. 1-VÄRIPAINATUS
Kawarta t-paita v-aukolla. Sivusaumat ja kaulus
samaa materiaalia. Väripainatus selässä.
Erittäin pehmeää puuvillastretchiä, joka tuntuu
pehmeältä iholla.
Koot, miehet: XS - 3XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Materiaali: single jersey 95 % rengaskehrätty
ekopuuvilla, 5 % elastaani, 200g/m²
2
NANAIMO T-PAITA
PF38011* MIEHET
PF38012* NAISET
Sivusaumallinen Nanaimo-t-paita. Esipesty, ei kutistu.
Sileä pinta, joka soveltuu hyvin painatukseen. Tuntuu
iholla pehmeältä. Klassinen lyhythihainen muotoon
ommeltu paita.
Koot, miehet: XS - 3XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Materiaali: 100 % kampapuuvilla, 160g/m²
2
13,60
2
tilattaessa 100 kpl
6,60
tilattaessa 250 kpl
musta
keskisininen
meleerattu harmaa
vaalea sininen
hiili
luumu
vaalea harmaa
oranssi
ruskea
punainen viininpunainen
armeijanvihreä
keltainen
omenanvihreä
khaki
metsänvihreä
valkoinen
tummansininen
50
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
1
2
ORIGINAL COOL-T
TR1200_X MIEHET
TR1202_X NAISET
TR1230_X LAPSET
musta
keskisininen
1
punainen
tummanharmaa/oranssi
valkoinen
taivaansininen
huomiokeltainen
roosa
oranssi
Vartalonmyötäinen t-paita, materiaalina ihanteellinen CoolDry®:n
ja polyesterin sekoitus. Pehmeä, kevyt ja miellyttävä materiaali, joka
siirtää kosteuden tehokkaasti pois iholta. Tuntuu päällä keveältä. Pitää
kehon kuivana ja viileänä treenien aikana ja hellepäivinä. CoolDry®:n
antibakteerinen käsittely ehkäisee hajunmuodostusta.
Koot, miehet: S - 4XL
Koot, naiset: S - 3XL
Koot, juniori: 130 cl (4-6 v.), 150 cl (8-190 v.), 170 cl (12-14 v.)
Materiaali: 54 % CoolDry®, 46 % polyesteri, 140 g/m²
11,50
tilattaessa 100 kpl
2
ORIGINAL SUPERLIGHT COOL-T
TR1210_X MIEHET
TR1212_X NAISET
3
Urheilullinen treenipaita pehmeää ja miellyttävää CoolDry®-materiaalia. Erittäin hyvät kosteudensiirto-ominaisuudet. Tuntuu päällä
keveältä. Pitää kehon kuivana ja viileänä treenien aikana ja hellepäivinä. CoolDry®:n antibakteerinen käsittely ehkäisee epämiellyttävän
hajun muodostumista. Ohuet heijastintereet edessä ja takana.
Koot, miehet: XS - 4XL
Koot, naiset: XS - XXL
Materiaali: 100 % CoolDry®
2
14,80
tilattaessa 100 kpl
2
NIAGARA COOL FIT T-SKJORTE
PF39010* MIEHET
PF39011* NAISET
3
Niagara Cool Fit T-paita. Niskassa Cool Fit satiininauha.
Heijastava logo selässä. Uhuet flatlock-saumat. Tuplatikkaus
hihoissa ja helmassa.
Materiaali: 100% Cool Fit mesh polyesteri. 145 g/m²
musta
13,80
omenanvihreä
tilattaessa 100 kpl
tummansininen
royalinsininen
oranssi
punainen
keltainen
valkoinen
www.idegroup.fi
51
tummansininen
kirkkaansininen
punainen
1
valkoinen
1
MANHATTAN
huomiokeltainen
CL28250 MIEHET
CL28251 NAISET
huomio-oranssi
meleerattu harmaa
Pikeepaita, kauluksessa kaksi jaquard-raitaa. Napituslistassa
3 kankaan väristä nappia, sivuhalkiot.
Koot, miehet: XS – 3XL (XS-5XL: tummansininen, meleerattu
harmaa, musta)
Koot, naiset: XS/34 - XXL/44
Materiaali: 65 % polyesteri, 35 % puuvilla (huomiokeltainen
ja -oranssi 80 % polyesteri, 20 %, meleerattu harmaa 85 % puuvilla,
15 % viskoosi), 200 g/m²
viininpunainen
pullonvihreä
musta
1
12,90
tilattaessa 100 kpl
2
GIBSON & ALBA
CL28216 MIEHET
CL28218 NAISET
Pikeepaita miehille ja naisille, 3/2 nappia edessä, sivuhalkiot,
tukinauha kauluksessa ja eteen siirretyt saumat olkapäillä.
Koot, miehet: XS – XXL
Koot, naiset: 36/S – 42/XL
Materiaali: 100 % kampapuuvilla (meleerattu harmaa 85 % puuvilla,
15 % viskoosi, tuhka 99 % puuvilla ja 1 % viskoosi), 190 g/m²
2
12,90
tilattaessa 100 kpl
3
KIRKLAND
CL22028
Mukavat ja erinomaisesti istuvat shortsit.
Metallinapeilla koristellut taskut edessä, sivuilla ja takana.
Koot: XS - XXL
Materiaali: 100 % puuvillatvilli, 200 g/m²
2
39,tilattaessa 50 kpl
3
52
www.idegroup.fi
valkoinen
tuhka
sharp cerise
meleerattu harmaa
sharp green
musta
asemetalli
tummansininen
veriappelsiini
jäänsininen
sitruunankeltainen
kirkkaansininen
tummansininen
punainen
turkoosi
meleerattu harmaa
viininpunainen
pullonvihreä
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
tummansininen
musta
valkoinen
vaaleansininen
punainen
kirkkaansininen
viininpunainen
omenanvihreä
meleerattu harmaa
pullonvihreä
1
1
CLASSIC LINCOLN & MARION PITKÄHIHAINEN
meleerattu antrasiitti
2
valkoinen
musta
taivaansininen
tummansininen
omenanvihre
CL28245 MIEHET
CL28247 NAISET
Pitkähihainen pikeepaita miehille ja naisille. Napituslistassa
3 kankaan väristä nappia. Joustoneule hihansuissa. Sivuhalkiot.
Pusero on saatavana myös lyhythihaisena.
Koot, miehet: XS – 3XL (tummansininen, meleerattu harmaa,
musta: XS-5XL)
Koot, naiset: XS/34 – XXL/44
Materiaali: 100 % kampapuuvilla (meleerattu harmaa 85 % puuvilla,
15 % viskoosi, tuhka 99 % puuvilla ja 40% viskoosi), 200 g/m²
18,90
tilattaessa 100 kpl
2
NEWTON
CL028237 MIEHET
CL028239 NAISET
Hieno ja trendikäs puuvillapikee, jossa kolmivärinen somistus
kauluksessa, niskanauhassa ja sivuhalkioissa.
Koot, miehet: XS - 3XL
Koot, naiset: S/36 – XL/42
Materiaali: 100 % puuvilla, 190 g/m²
2
18,90
tilattaessa 100 kpl
3
MELBOURNE & ALICE SPRINGS
CAC416 MIEHET
CAC417 NAISET
3
Klassinen joustava pikeepaita miehille ja naisille. Naisten mallissa on
pitkä napituslista, joka korostaa naisellista leikkausta. Joustoneule
kauluksessa ja hihansuissa, sivuhalkiot.
Koot, miehet: S - 3XL
Materiaali: 95 % puuvilla, 5 % elastaani 200 g/m²
3
14,valkoinen
tilattaessa 100 kpl
punainen
tummansininen
musta
briljantti
violetti
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
53
1
SEATTLE
CL28242 MIEHET
CL28243 NAISET
Pikeepaita, jossa somisteväri napeissa, niskanauhassa,
napituslistassa ja sivuhalkioissa. Pystykaulus ja 3 napin napituslista.
Koristeraita kauluksessa ja hihansuissa.
Koot, miehet: S - XXL
Koot, naiset: S/36 – XL/42
Materiaali: 100 % puuvilla, 190 g/m²
1
3
22,tilattaessa 100 kpl
2
CHAMPIONSHIP
CU35426 MIEHET
CU35427 NAISET
valkoinen
Korkealaatuinen pikeepaita, 3 nappia.
CB-logo vasemmassa hihassa.
Koot, miehet: S - XXXL
Koot, naiset: S - XXL
Materiaali: 65 % puuvilla, 35 % polyesteri
sharp blue
tummansininen
2
35,tilattaessa 50 kpl
musta
tummansininen
valkoinen
punainen
tour blue
3
REILUN KAUPAN PIKEEPAITA
NTO20080 MIEHET
NTO22980 NAISET
Pikeepaita 100 % Reilun Kaupan luomupuuvillaa.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Värit: valkoinen, punainen, mariini, musta
Materiaali: 100 % luomupuuvilla, 210 g/m²
23,54
www.idegroup.fi
tilattaessa 100 kpl, sis. 1-väripainatus
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
1
musta
meleerattu harmaa
hiili
1
ruskea
tummansininen
punainen
valkoinen
1
OAKVILLE
PF38086* miehet
PF38087* naiset
Pitkähihainen Oakville-pikeepaita. Esipesty, ei kutistu.
Kaulus sileää 1x1-joustoneuletta, sivuhalkiot, satiininauha sisäpuolella. Olkasaumat ketjuommelta. Värillinen
logopainatus selässä. Miesten mallissa on napituslista
2 napilla, naisten mallissa 3 napilla. Napeissa logokaiverrus.
Koot, miehet: XS - 3XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Materiaali: 100 % puuvilla, 200g/m²
2
CALGARY POLO
PF38080* MIEHET
PF38081* NAISET
Calgary-pikeepaita. Esipesty, ei kutistu. Kaulus ja hihansuut
sileää 1x1-joustoneuletta. Satiininauha sisäkauluksessa.
Sivuhalkiot, satiininauha sisäpuolella. Olkasaumat ketjuommelta. Värillinen logopainatus selässä. Miesten ja lasten
malleissa on napituslista 2 kaiverretulla napilla. Naisten
mallissa on napituslista 3 kaiverretulla napilla. Pikeeneulos
100 % puuvillaa.
Koot, miehet: XS - 3XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Materiaali: 100 % puuvilla, 200g/m²
2
2
20,90
tilattaessa 100 kpl
19,tilattaessa 100 kpl
musta
vaaleansininen
meleerattu harmaa
luumu
hiili
oranssi
vaaleanharmaa
punainen/valkoinen
ruskea
punainen
armeijanvihreä
viininpunainen
omenanvihreä
keltainen
metsänvihreä
khaki
tummansininen
valkoinen/sininen
keskisininen
valkoinen
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
55
1
BASIC ROUNDNECK
CL21030
Pyöreäaukkoinen collegepaita naisille ja miehille.
Resori hihansuissa ja helmassa. Koot 3XL - 5XL
ja huomiovärit maksavat hieman enemmän.
Koot: XS – 3XL (tummansininen, meleerattu harmaa,
musta: XS - 5XL)
Materiaali: 65 % polyesteri, 35 % puuvilla
(huomiokeltainen ja -oranssi 85 % polyesteri,
15 % puuvilla), 280 g/m²
1
12,90
valkoinen
tilattaessa 100 kpl
huomiokeltainen
huomio-oranssi
sharp cerise
punainen
viininpunainen
turkoosi
2
kirkkaansininen
tummansininen
vaaleansininen
voimakas violetti
2
BASIC HOODY
omenanvihreä
CL21031
pullonvihreä
Hupullinen collegepaita naisille ja miehille.
Resori hihansuissa ja helmassa. Kiristysnauha hupussa
ja helmassa. Koot 3XL - 5XL ja huomiovärit maksavat
hieman enemmän.
Koot: XS – 3XL (tummansininen, meleerattu harmaa,
musta: XS - 5XL)
Materiaali: 65 % polyesteri, 35 % puuvilla
(huomiokeltainen ja -oranssi 85 % polyesteri,
15 % puuvilla), 280 g/m²
huomiovihreä
vaalea beige
harmaa
meleerattu antrasiitti
musta
16,50
tilattaessa 100 kpl
3
3
TEXAS CAP
CL24065
Lippalakki tvilliä, takana tarranauha säätöä varten.
Koko: one size
Värit: punainen, sitruunankeltainen, musta, hopea,
veriappelsiini, pullonvihreä, khaki, valkoinen,
tummansininen, kirkkaansininen
Materiaali: 100 % puuvilla
3,50
tilattaessa 144 kpl
56
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
1
2
1
3
valkoinen
kirkkaansininen
huomiokeltainen
tummansininen
huomio-oranssi
omenanvihreä
punainen
pullonvihreä
valkoinen
viininpunainen
vaalea beige
huomiokeltainen
meleerattu antrasiitti
heijastava
huomio-oranssi
vaaleansininen
musta
sharp cerise
Taskulliset juoksuhousut collegekankaasta
naisille miehille. Kiristysnauha vyötäröllä,
resorit lahkeensuissa.
Koot: XS - 3XL
Materiaali: 65 % polyesteri, 35 % puuvilla,
280 g/m²
tilattaessa 100 kpl
viininpunainen
3
turkoosi
BASIC HOODY FULL ZIP
kirkkaansininen
CL21034
tummansininen
vaaleansininen
tummansininen
voimakas violetti
kirkkaansininen
omenanvihreä
2
pullonvihreä
vaalea beige
CL21037
15,90
punainen
huomiovihreä
BASIC PANTS
3
punainen
harmaa
1
BASIC HALF-ZIP
meleerattu antrasiitti
CL21033
musta
Collegepaita naisille ja miehille.
Lyhyt antistaattinen metal look
-muovivetoketju.
Resori hihansuissa ja helmassa.
Koot 3XL - 5XL ja huomiovärit maksavat
hieman enemmän.
Koot: XS – 3XL (tummansininen,
meleerattu harmaa, musta: XS - 5XL)
Materiaali: 65 % polyesteri, 35 % puuvilla
(huomiokeltainen ja -oranssi 85 % polyesteri,
15 % puuvilla), 280 g/m²
harmaa
meleerattu antrasiitti
musta
4
16,50
tilattaessa 100 kpl
tummansininen
kirkkaansininen
punainen
huomio-oranssi
harmaa
Hupullinen collegepusero miehille.
Vetoketju ja tasku edessä. Resori hihansuissa
ja helmassa. Pidike kuulokkeille.
Koot 3XL - 5XL maksavat hieman enemmän.
Koot: XS – 3XL (tummansininen, meleerattu
harmaa, musta: XS - 5XL)
Materiaali: 65 % polyesteri, 35 % puuvilla,
280 g/m²
17,50
tilattaessa 100 kpl
4
BASIC CARDIGAN
CL21038 MIEHET
CL21039 NAISET
Collegetakki, jossa vetoketju ja taskut.
Resori hihansuissa ja helmassa.
Pidike kuulokkeille. Koot 3XL - 5XL ja väri
huomio-oranssi maksavat hieman enemmän.
Koot, miehet: XS – 3XL (tummansininen,
meleerattu harmaa, musta: XS - 5XL)
Koot: 34/XS – 42/XL
Materiaali: 65 % polyesteri, 35 % puuvilla
(huomio-oranssi 85 % polyesteri, 15 % puuvilla),
280 g/m²
18,50
tilattaessa 100 kpl
meleerattu antrasiitti
musta
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
57
1
TRENTON
YO4141
Slim-fit-collegepaita koristeellisin ompelein.
Sopii hieman rouheampaa tyyliä suosiville.
Koot: XS - 3XL
Värit: musta, tummansininen, harmaa
Materiaali: 60 % puuvilla, 40 % polyesteri, 270 g/m²
24,90
tilattaessa 100 kpl
1
musta
tummansininen
harmaa
2
HARLEM & QUEENS
YO3851 UNISEX
YO4111 NAISET
Miesten pusero kaksinkertaista jersey-neulosta, nukattu sisäpuoli ja
vahvistetut saumat. Kaikki resorit sisältävät lycraa. Kiristysnyöri
pääntiessä, edessä hupparitasku. Naisten malli on kevyesti kaarrettu.
Hinta koskee kokoja S - 2XL. Koot 3XL - 6XL maksavathieman enemmän.
Koko unisex: S - 4XL
Koot, naiset: S - XXL
Materiaali: 65 % puuvilla, 35 % polyesteri, 300-320 g/m²
2
21,tilattaessa 100 kpl
tummansininen
musta
valkoinen
meleerattu harmaa
ruskea
roosa
vadelma
violetti
2
punainen
oranssi
keltainen
limenvihreä
turkoosi
vaaleansininen
indigo
58
www.idegroup.fi
kirkkaansininen
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
1
1
MELROSE
DAD132016 MIEHET
DAD132017 NAISET
Pehmeä ja joustava merihenkinen pusero. Valmistettu mukavasta
sekoitemateriaalista. Ainutlaatuinen irrotettava huppu, jonka
vetoketju on sekä käytännöllinen että koristeellinen. Tukevat
kontrastivetoketjut.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: S - XXL
Värit: musta, tummansininen, valkoinen
Materiaali: 95 % puuvilla, 5 % elastaani, 330 g/m²
69,tilattaessa 25 kpl
2
JOG
PR2262036 MIEHET
PR2262037 NAISET
valkoinen
2
punainen
mariini
musta
Sporttinen polyesteritakki, jota somistaa kaulukseen
ommeltu vetoketju. Kaksivärinen nyöritys edessä,
niskassa kontrastinauha.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: S - 2XL
Materiaali: 100 % polyesteritvilli, 310 g/m²
44,50
tilattaessa 50 kpl
musta
mariini
harmaameleerattu
3
HOOP
PR2262038 MIEHET
PR2262039 NAISET
Huppari harjattu college-kangasta.
Hupussa vohvelikuvioitu vuori. Metallivetoketju.
Koristeelliset flatlock-saumat.
Koot, miehet: S - 2XL
Koot, naiset: S - 2XL
Materiaali: 80% puuvilla, 20% polyesteri, 320 g/m²
3
39,50
tilattaessa 50 kpl
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
59
MERELLE
2
tummansininen
punainen
SEATTLE
CL28242 MIEHET
CL28243 NAISET
1
keskisininen
Pikeepaita, jossa somistusväri napeissa, niskanauhassa,
napituslistassa ja sivuhalkioissa. Pystykaulus ja 3 napin
napituslista. Koristeraita kauluksessa ja hihansuissa.
Koot, miehet: S - XXL
Koot, naiset: S/36 – XL/42
Materiaali: 100 % puuvilla, 190 g/m²
1
valkoinen
20,90
2
tilattaessa 100 kpl
3
3
CROSSCUT
DAD131010
valkoinen
sharp blue
tummansininen
valkoinen
Sporttinen unisex-pusakka. Tuulenpitävä ja vesitiivis, silti hengittävä (WP5000/MVP5000). Teipatut saumat ja verkkovuori.
Muotoillut hihat takaavat istuvuuden. Kaksiväriset YKK-vetoketjut. Vankat resorit helmassa, hihansuissa ja kauluksen
sisäpuolella. Kaksi taskua sisäpuolella.
Koot: XS - 3XL
Materiaali: 100 % nailon, 100 % polyesteri
musta
84,-
mariini
tilattaessa 25 kpl
4
4
BAG NORTH FACE DUFFEL, 42 LITRAA
3113-45
ORGINAL SEA MASTER
TR7060
Huipputekninen veneilytakki, joka toimii yhtä hyvin maalla
ja merellä. 3-kerroksinen hitsattu tuulen- ja vedenpitävä
kuoritakki, jossa teipatut saumat, YKK-päävetoketju ja
ulkopuolisissa taskuissa vedenpitävät YCC-vetoketjut.
Koot, miehet: XS-4XL
Materiaali: nailon taslan, hengittävä kalvo,
polyesteritrikoo
Kestävä ja vankkarakenteinen base camp -kassi. Valmistettu
ympäristöystävällisestä TPE-laminaatista.
Koko: 42 litraa
Väri: musta
119,tilattaessa 25 kpl
119,tilattaessa 25 kpl
60
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
Helly Hansen perustettiin Norjan Mossiin 1877.
Siitä lähtien yritys on valmistanut suojaavia vaatteita
merillä ja vuoristoissa liikkuville ihmisille. Helly Hansenin
vaatteissa ja varusteissa yhdistyvät skandinaavinen muotoilu
ja pitkäaikainen kokemus sekä ymmärrys ankarimmistakin
olosuhteista.
Helly Hansen keksi ensimmäisen joustavan ja vedenpitävän materiaalin jo yli 130
vuotta sitten, ensimmäisen fleecemateriaalin 60-luvulla ja ensimmäinen tekninen
alusasu (LIFA Stay Dry) kehitettiin 70-luvulla. Nykyään yli 33 000 hiihto-opasta ja työntekijää yli
60 hiihtokeskuksessa pukee joka päivä Helly Hansenin vaatetuksen päälleen töihin lähtiessään.
IDÉ:llä on valikoimissaan sekä Helly Hansenin työvaatevalikoima että vapaa-aika- ja urheilunmallisto.
Pyydä tarjous IDÉanikkareiltamme.
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
61
1
PERRIS
GR150892 MIEHET
GR150891 NAISET
Tyylikäs mikrofleecetakki, huomiosomisteet.
Täyspitkä vetoketju ja kaksi vetoketjullista sivutaskua.
Koot, miehet: S - XXL
Koot, naiset: S - XXL
Materiaali: 100 % polyesteri, 260 g/m²
1
28,tilattaessa 100 kpl
2
2
SPEEDWAY
PR2261500 MIEHET
PR2261501 NAISET
musta
Fleecetakki, edessä ja taskuissa kaksivärinen vetoketju.
Koristeelliset flatlock-saumat. Vetoketjuihin voidaan
tilata eriväriset vetimet mahdollisten logojen sävyisinä.
Koot, miehet: S - 5XL
Koot, naiset: XS - XXL
Materiaali: 100 % polyesteri
punainen
mariini
27,50
2
tilattaessa 50 kpl
punainen
musta
tummansininen
valkoinen
harmaa
sininen
vihreä
62
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
1
1
SPOKANE & MADELINE
1
YO7341 MIEHET
YO7351 NAISET
tummansininen/harmaa
meleerattu musta
meleerattu vaaleanharmaa
meleerattu tummansininen
violetti
meleerattu violetti
meleerattu musta
Kevyesti muotoon ommeltu fleecehuppari miehille ja naisille.
Koristeelliset flatlock-saumat ja kontrastisomisteet.
Raglanhihat. Kätevät vetoketjulliset taskut edessä,
vetoketjullinen rintatasku. YKK-vetoketju.
Säädettävä helma. Käsitelty nukkaantumattomaksi.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: S - XXL
Materiaali: 100 % polyesteri, 300 g/m²
43,tilattaessa 50 kpl
2
WHISTLER & SALT LAKE
YO7401 MIEHET
YO7411 NAISET
2
NEULOTTUA,
PEHMEÄ FLEECEÄ
2
Muotoon ommeltu fleecevillatakki miehille ja naisille.
Koristeelliset flatlock-saumat ja kontrastisomisteet.
Raglanhihat. Kätevät vetoketjulliset taskut edessä ja hihoissa.
YKK-vetoketju edessä. Helmassa kiristys.
Käsitelty nukkaantumattomaksi.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: S - XXL
Materiaali: 100 % polyesteri, 300 g/m²
46,tilattaessa 25 kpl
meleerattu denim/turkoosi
BEAVER CREEK
YO7410
meleerattu harmaa/hiili
meleerattu violetti/valkoinen
3
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
3
Unisex-fleeceliivi, jossa koristeelliset flatlock-ompeleet ja
kontrastisomisteet. Kätevät vetoketjulliset taskut edessä.
YKK-vetoketju edessä. Helmassa kiristys.
Käsitelty nukkaantumattomaksi.
Koot: XS - 3XL
Materiaali: 100 % polyesteri, 300 g/m²
36,tilattaessa 50 kpl
www.idegroup.fi
63
1
2
FLEECENEULETAKKI
FLEECENEULETAKKI
Pehmeä neulottu fleecetakki meleerattuina
väreinä. Eriväriset flatlock-ompeleet.
Naisten malli on kevyesti kaarrettu.
Koko 3XL maksaa hieman enemmän.
Koot: S - 3XL
Väri: meleerattu harmaa
Materiaali: 100 % polyesteri, 300 g/m²
Meleerattu neuletakki, jossa sileä ulkopinta
ja pehmeä fleecepinta sisäpuolella.
Koot, miehet: XS - XXXL
Koot, naiset: 34 - 44
Materiaali: 100 % polyesteri
ID0852 MIEHET
ID0853 NAISET
1
MH127H MIEHET
MH127D NAISET
38,tilattaessa 25 kpl
58,tilattaessa 50 kpl
3
NEULEFLEECELIIVI
ID0864 MIEHET
ID0865 NAISET
Pehmeä liivi neulefleeceä, meleeratut
värit ja eriväriset flatlock-ompeleet.
Koko 3XL maksaa hieman enemmän.
Koot: S - 3XL
Väri: harmaameleerattu
Materiaali: 100 % polyesteri, 300 g/m²
3
43,-
2
tilattaessa 50 kpl
4
KYLE & KYLIE TALVIFLEECE
NA02-06850 MIEHET
NA02-06849 NAISET
2
vaalea meleerattu harmaa
tumma meleerattu harmaa
tummansininen
Fleecetakki, jossa kaksi vetoketjullista
taskua ja kiristysnauha helmassa.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: 34 - 46C
Väri: musta
Materiaali: 100 % polyesteri
46,tilattaessa 50 kpl
4
64
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
musta
antrasiitti
omenanvihreä
1
tummansininen
BROSSARD MIKROFLEECE
PF3948299 MIEHET
PF3948399 NAISET
sininen
oranssi
punainen
valkoinen
1
1
2
Kevyt Brossard-takki mikrofleeceä. Vetoketjulliset taskut.
Resori hihansuissa ja helmassa. Peukaloaukko ja raglanhihat.
Eristää kylmyyden. Kaula-aukossa satiininauha.
Sisäpuolella tuulilista leukasuojuksella.
Taskussa erivärinen siksak-ommel. Molemmat puolet
harjattu, toinen puoli käsitelty nukkaantumattomaksi. Koot, miehet: XS - 3XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Materiaali: 100 % polyesteri, 190 g/m²
39,tilattaessa 50 kpl
2
POWER FLEECE -TAKKI
valkoinen/musta
musta/valkoinen
tummansininen/oranssi
3
MH747H MIEHET
MH747D NAISET
Fleecetakki, hienoja ja käytännöllisiä yksityiskohtia.
Koot, miehet: XS - XXXL
Koot, naiset: 34 - 44
Materiaali: polyesteri
49,tilattaessa 25 kpl
3
MANI POWERFLEECE
PF3948099 MIEHET
PF3948199 NAISET
3
musta
tummansininen
keskisininen
punainen
valkoinen
Mani-takki powerfleeceä, joka joustaa 4 suuntaan. Peukaloaukko,
resori hihansuissa ja helmassa. Sisäpuolella tuulilista leukasuojuksella. Mediatasku oikean taskun sisäpuolella. Heijastava logo
selkäpuolella. Vetoketjulliset taskut, myös hihoissa. Kaula-aukossa
satiininauha. Vetoketjun vieressä heijastinnauha edessä ja keskellä
niskaa. Niskavahvikkeessa kontrastiväri.
Koot, miehet: XS - 3XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Materiaali: 89% polyesteri, 11% elastaani
57,tilattaessa 50 kpl
www.idegroup.fi
65
Helly Hansen perustettiin Norjan Mossissa 1877. Siitä alkaen yritys on
valmistanut suojaavia vaatteita maailman merillä ja vuoristoissa liikkuville
ihmisille. Helly Hansenin vaatteissa ja varusteissa yhdistyvät skandinaavinen
muotoilu ja pitkäaikainen kokemus ja ymmärrys maailman ankarimmista
olosuhteista. Ne antavat säitä ja tuulia uhmaaville ihmisille itseluottamusta
ja turvallisuutta. Helly Hansen keksi ensimmäisen joustavan ja vedenpitävän
materiaalin yli 130 vuotta sitten, ensimmäisen fleece-materiaalin 1960-luvulla
sekä ensimmäisen teknisen alusasun, jossa käytettiin LIFA Stay Dry -tekniikkaa, 1970-luvulla. Nykyään yli 33 000 hiihto-opasta ja muuta työntekijää yli 60
hiihtokeskuksessa pukee joka päivä Helly Hansenin päälleen töihin lähtiessään.
Helly Hansenin päällysvaatteet, alusasut, jalkineet ja urheiluvaatteet ovat
talvi-, ulkoilu- ja vesiurheiluharrastajien saatavilla yli 40 maassa.
66
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
oranssi
lime
1
1
asuurinsininen
WINDBREAKER
ID0710
tummansininen
musta
Kevyt takki, jossa kontrastivetoketju, kantattu reuna ja
kiristysnauha. Toimitetaan pienessä säilytyspussissa.
Erinomainen tuote kampanjoihin, urheilutapahtumiin ja
erilaisiin tilaisuuksiin. Koko 3XL maksaa hieman enemmän.
Koot: XS - 3XL
Materiaali: 100 % polyesteri, 65 g/m²
24,tilattaessa 100 kpl
2
CLAYTON & FARGO
YO8641 MIEHET
YO8642 NAISET
Windbreaker raikkaissa väreissä. Kätevät vetoketjulliset
taskut edessä. Helppo pakata toisen taskun sisälle
ommeltuun pussiin. SBS-vetoketju.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: S - 2XL
Materiaali: 100 % polyesteri, 300T Pongee w/coating
34,50
tilattaessa 100 kpl
2
3
HIXSON
CL020951
Tuulitakki, jonka sisäpuolella ja hupussa on hopeapinnoitus.
Kaksi vetoketjullista etutaskua ja kiristysnauha helmassa.
Sivutasku voidaan kääntää ulospäin pussiksi.
Koot: XS/S, M/L, XL/XXL
Materiaali: 100 % polyesteri
22,-
2
tilattaessa 100 kpl
huomiovihreä
tummansininen
kirkkaansininen
3
punainen
musta
huomio-oranssi
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
musta/turkoosi
tummansininen/oranssi
kirkkaansininen/lime
vihreä/musta
magenta/harmaa
www.idegroup.fi
67
1
2
3
1
HARDY
STIRLING & GERALDTON
CL020961 VÄRILLINEN
CL020964 HARMAA (MELEERATTU)
valkoinen
3
veriappelsiini
tummansininen
omenanvihreä
taivaansininen
musta
musta (takki & liivi )
punainen (takki & liivi )
grafiitti (takki & liivi )
sininen
3
vihreä
Nykyaikainen hupullinen tuulitakki, metallimaiset
vetoketjut. Sisäpuolella verkkovuori.
Kontrastireunanauha hupussa ja hihansuissa.
Koot: XS - 3XL
Värit: pistooli, tumma mariini
Materiaali: 100 % polyesteri läpinäkyvällä
pinnoitteella (PU-pinnoite harmaassa)
Hinta, asemetalli ja tummansininen: 29,tilattaessa 50 kpl
Hinta, harmaa heijastavana: 65,tilattaessa 50 kpl
2
DAD139015 MIESTEN TAKKI
DAD139016 NAISTEN TAKKI
DAD139014 MIESTEN LIIVI
DAD139018 NAISTEN LIIVI
Tekninen takki, tuulen- ja vedenpitävää materiaalia, joka hengittää. Takissa on polyesteriresorit
hihansuissa ja helmassa. Päällyskangas spandexia,
lämmittävä mikrofleecevuori. Täyspitkä vetoketju
edessä. Kaksi vetoketjullista sivutaskua. Säätökuminauha ja kiristin helmassa. Saatavana naisten ja
miesten malli.
Koot, miehet: S - 2XL (Takki kokoon 3 XL asti sininen,
grafiitti ja musta. Liivi kokoon 3XL mustana.)
Koot, naiset: S - 2XL
Värit, takki: musta, punainen, sininen, grafiitti, vihreä
Värit, liivi: musta, punainen, grafiitti
Materiaali: 96 % polyesteri, 4 % spandex
SEABROOK
Takki: 64,tilattaessa 50 kpl
Trendikäs ripstop-takki, jossa verkkoa ja
kolmivärinen vetoketju edessä ja hihataskussa.
Koot, miehet: S - XXL
Koot, naiset: S - XL
Materiaali: 100 % nailon-ripstop
PU-pinnoitteella, 82 g/m²
Liivi: 49,tilattaessa 50 kpl
CL020937 MIEHET
CL020938 NAISET
65,tilattaessa 50 kpl
68
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
1
1
ORIGINAL ADVENTURE SHELL
musta
taivaansininen
TR7095_XX
Kevyt ja sporttinen kuoritakki. Veden- ja tuulenpitävä,
hengittävä. Vesitiiviit YKK-vetoketjut. Neljä ulkopuolista
taskua, yksi tasku sisäpuolella. Kiinteä säädettävä huppu.
Koot: XXS - 4XL
Materiaali: 100 % polyesteri
2
133,tilattaessa 25 kpl
2
ORIGINAL SPORT COAT
TR7150 MIEHET
TR7152 NAISET
mariini
3
musta/oranssi
3
musta/punainen
musta/turkoosi
musta/neonkeltainen
Sporttinen, kevyt ja tyylikäs takki kaupunkimiljööseen.
Valmistettu pehmeästä ja miellyttävästä materiaalista,
jonka pinta on kevyesti nukattu. Teknisen kuoritakin
ominaisuudet. Veden- ja tuulenpitävä, hengittävä. Lisäksi
teipatut saumat. 4 ulkopuolista ja 2 sisäpuolista taskua.
Irrotettava ja säädettävä huppu.
Koot, miehet: XS - 3XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Materiaali: 100 % polyesteri
98,tilattaessa 25 kpl
3
CONTRAST COLOURED EXTREME PRO SHELL
TR7090_XX MIEHET
TR7092_XX NAISET
Huipputekninen kuoritakki, joka kestää melkein mitä vain.
Vaella, hiihdä tai lähde vesille. Takki on valmistettu
kolmikerroksisesta hitsatusta, tuulen- ja vedenpitävästä ja
kahteen suuntaan joustavasta materiaalista. Teipatut saumat ja
vedenpitävä päävetoketju sekä vedenpitävät YKK-vetoketjut
kaikissa ulkopuolisissa taskuissa. Kainaloiden 2-suuntaiset,
vedenpitävät YKK-vetoketjut takaavat hyvän mekaanisen
ilmanvaihdon raskaan liikunnan aikana. Irrotettava ja säädettävä
huppu, kiristysnauha helmassa. Muotoon ommeltu naistenmalli.
Koot, miehet: S - 4XL
Koot, naiset: XS - XL
Materiaali: 100 % polyesteri, spandex hengittävällä kalvolla,
mikrofleece
128,tilattaessa 25 kpl
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
69
harmaa
oranssi
lime
1
sininen
tummansininen
musta
punainen
tummansininen
2
musta
harmaa
2
SOFTSHELL TAKKI
MH906H MIEHET
MH906D NAISET
Tekninen hengittävä softshell-takki.
Nanotex-käsittely.
Koot, miehet: XS - 3XL
Koot, naiset: 34 - 44
Materiaali: Softshell 100 % polyesteri
58,tilattaessa 25 kpl
3
SOFTSHELL
CL020920 MIEHET
CL020925 NAISET
Softshell-takki miesten ja naisten mallina.
Etutaskut, joissa vetoketjut ja heijastintereet.
Koot 3XL:stä eteenpäin maksavat hieman enemmän.
Koot, miehet: S – 2XL (tummansininen: S – 4XL,
musta: S – 6XL) Koot, naiset: 36/S – 42/XL
(tummansininen ja musta: 36/S – 46/3XL)
Materiaali: 96 % polyesteri, 4 % spandex, vuori
100 % polyesteri
3
luunvalkoineninten
tummansininen
kirkas punainen
asemetalli
kirkkaansininen
musta
65,tilattaessa 25 kpl
4
musta
keltainen
tummansininen
punainen
sininen
harmaa
vihreä
70
www.idegroup.fi
1
4
SOFTSHELL TALVITAKKI
TULSA
ID0898 MIEHET
ID0899 NAISET
GR150862 MIEHET
GR150863 NAISET
Tekninen softshell-talvitakki, jossa vedenpitävä
vetoketju. Kolmikerroksinen ID Tech® -materiaali
ja lämmin, pehmeä vuori. Päällinen kestävää ja
joustavaa kangasta. Tekninen kalvo suojaa tuulelta
ja vedeltä. Irrotettava huppu. Kevyesti muotoon
ommeltu. Koko 3XL maksaa hieman enemmän.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: S - 3XL
Materiaali: 100 % polyesteri, 190 g/m²
Softshell-takki, jonka sisäpuoli on kontrastimikrofleeceä. Tuulen- ja vedenpitävä (WP3000/MVP2000).
Säädettävä huppu ja hihansuut. Kiristysnauha
hupussa ja helmassa. Rinta- ja etutasku sekä
povitasku.
Koot, miehet: S - 4XL
Koot, naiset: S - 2XL
Materiaali: 95 % polyesteri, 5 % spandex, vuori 100
% polyesteri, 290 g/m²
89,-
72,-
tilattaessa 25 kpl
tilattaessa 25 kpl
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
2
TYLER
GR150847
punainen
tummansininen
1
musta
harmaa
2
3
Kestävät vapaa-ajan housut joustavaa ja mukavaa softshell-materiaalia, kiinteä fleecevuori.
Tuulenpitävä ja vettä hylkivä materiaali (WP
3000/MWP 2000). Muotoillut polvet takaavat
istuvuuden ja mukavuuden. Vesitiiviit vetoketjut
edessä, säädettävät vahvistetut lahkeensuut,
joissa pitkät vesitiiviit vetoketjut. Vyölenkit,
vetoketju edessä.
Koot: XS - 3XL
Väri: musta
Materiaali: 95 % polyesteri, 5 % spandex, vuori
100 % polyesteri, 290 g/m²
57,tilattaessa 25 kpl
3
HYBRIDITAKKI
MH406H MIEHET
MH406D NAISET
Reilu takki kahdesta kankaasta.
Koot, miehet: XS - 3XL
Koot, naiset: 34 - 44
Materiaali: polyesteri
musta
punainen
oranssi
lime
sininen
68,-
taivaansininen
tilattaessa 25 kpl
4
4
LANGLEY SOFTSHELL TAKKI
PF39311 MIEHET
PF39312 NAISET
1
LIGHT QUILTED TAKKI
MH185H MIEHET
MH185D NAISET
musta
hiili
tummansininen
punainen
Kevyesti topattu takki, jossa polyesteri­
kuitutäyte. Vesipesu 40 asteessa, ei r
umpukuivausta.
Koot, miehet: XS - 3XL
Koot, naiset: 34 - 44
Materiaali: polyesteri, primaloftin
kaltaisia kuituja
65,-
Tuulenpitävä Langley-softshell-takki, jossa irrotettava huppu kiristimellä. Vetoketjut keskellä
edessä ja sivutaskuissa. Säädettävät hihansuut
tarralla ja tampilla. Heijastava logo selkäpuolella. Vesipatsas 5000 mm. Hengittävyys 3000
mm. 4 suuntaan joustava stretch.
Koot, miehet: XS - 3XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Materiaali: 90 % polyesteri, 10 % elastaani,
laminoitu 100 % polyesterimikrofleecellä
76,tilattaessa 25 kpl
tilattaessa 25 kpl
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
71
1
4
COOL DOWN TAKKI
IDG21054 MIEHET
IDG11054 NAISET
oranssi
1
aqua
musta
2
Upea kevytvuorinen takki miellyttävää nailonia. Somistekangas
joustavaa resoria. Takissa on useita käteviä yksityiskohtia ja kaksi
heijastimin somistettua sivutaskua. Naisten malli on kevyesti
kaarrettu.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: S - 2XL
Materiaali: 100 % nailon (95 % polyesteri, 5 % spandex), 210 g/m²
74,- tilattaessa 25 kpl
2
SANTOS & SALLY DOWNLIKE TAKKI
DYLAN & DEBBIE DOWNLIKE LIIVI
IK2547 MIESTEN TAKKI
IK2544 NAISTEN TAKKI
IK1527 MIESTEN LIIVI
IK1526 NAISTEN LIIVI
Kevyttakki ja -liivi, 2 vetoketjua. Kiristysnauha helmassa.
Tuulenpitävä ja vettä hylkivä.
Koot, miehet: XS - 4XL
Koot, naiset: XS - 3X
Materiaali: 100 % polyamidi
3
Takki: 53,- tilattaessa 100 kpl
TAKIT
POLYESTERIUNTUVAA
Liivi: 44,- tilattaessa 100 kpl
3
VINTON
CL020971
taivaansininen/musta
tummansininen/oranssi
musta/lime
Kevyesti topattu takki naisille ja miehille, metallimaiset vetoketjut.
Somistevärinen nauha hupussa ja hihansuissa. Kiinteä huppu.
Koot: XS – 3XL
Materiaali: 100 % polyesteri
65,- tilattaessa 50 kpl
4
3
GROVER PIPO
CL024119
tumma lila
tumma navy
punainen
lyijyn harmaa
Ohut neulepipo, 6-saumainen päälaki. Puuvillavuori. Päähineeseen
voi neuloa tekstin tai logon, sopii myös merkille ja brodeeraukseen.
Koko: one size
Materiaali: 100 % akryyli, ga. 10
5,50 tilattaessa 100 kpl
musta
72
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
1
graniitinharmaa/turkoosi
2
kirkkaansininen/punainen
musta/keltainen
2
punainen/kirkkaansininen
1
ORIGINAL DOWN JAKKE
TR7077
1
Erittäin kevyt, mukava ja monipuolinen
untuvatakki naisille ja miehille. Soveltuu
ympärivuotiseen käyttöön kaikkialle. Loistava
takki erikseen käytettäväksi tai eristäväksi
kerrokseksi kuoritakin alle. Malli soveltuu
miehille ja naisille, koska leikkaus on muotoiltu
naisille koosta M (vastaa naisten L:ää) alaspäin.
Takki vie erittäin vähän tilaa matkatavaroissa,
sillä sen voi puristaa kokoon mukana toimitettuun pussiin.
Koot: XXS - 4XL + oma naisten L
Materiaali: Päällinen 100 % polyesteri päällinen
Vuori: 90 % untuva, 10 % höyhen, 290 g (koko L)
musta
keskisininen
tummansininen
harmaa
oranssi
82,50
tilattaessa 25 kpl
2
CHAMONIX & ST. MORITZ
YO8631 MIEHET
YO8632 NAISET
Upea toppatakki miehille ja naisille. Lämmin
valinta kylmiin talvipäiviin. Vetoketjun vetimet
voi vaihtaa. Joustavat, säädettävät hihansuut.
Säädettävä, irrotettava huppu. Kätevät taskut
edessä ja hihassa, vetoketju. YKK-vetoketju.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: S - 2XL
Materiaali: 350T Dull-nailon,
vuori 100 % polyesteri
69,tilattaessa 25 kpl
3
ARKANSAS TAKKI JA LIIVI
CL020966 MIESTEN TAKKI
CL020962 MIESTEN LIIVI
CL020967 NAISTEN TAKKI
CL020963 NAISTEN LIIVI
3
musta
Moderni toppatakki keinountuvaa. Irrotettava
huppu ja vetoketjulliset etutaskut.
Koot, miehet: S - 2XL
Koot, naiset: 36/S - 42/XL
Materiaali: 100 % polyesterikangas,
keinountuva 100 % polyesteri
Takki: 65,tilattaessa 50 kpl
3
Liivi: 55,tummansininen
tilattaessa 50 kpl
taivaansininen
neonoranss
kirkkaansininen
musta
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
73
1
2
2
MORGAN & MEG TALVITAKKI
IK2513 MIEHET
IK2503 NAISET
Hieno talvitakki, jossa on paljon yksityiskohtia,
esimerkiksi resorineule kauluksessa ja hihoissa.
Hengittävä: 5000 g/m², ja tuulenpitävä ja vesitiivis,
5000 mm.
Koot, miehet: XS - 4XL
Koot, naiset: XS - 3XL
Väri: meleerattu antrasiitti
Materiaali: 100 % polyesteri
98,tilattaessa 25 kpl
3
SKY TALVITAKKI
MH217
1
Lämmin ja muodikas talvitakki reippain kontrastein.
Koot: XXS - 3XL
Materiaali: polyesteri
MATT & MAGGIE
KEVYT UNTUVATAKKI
UPEA KEVYT
UNTUVATAKKI
3
IK2509 MIEHET
IK2508 NAISET
tummansininen
harmaa/lime
Erittäin kevyt takki ankanuntuvaa. Takissa on 2
sisätaskua ja pieni laukku säilytystä varten. Hengittävä, tuulenpitävä ja vettä hylkivä.
Koot: XS - 4XL
Koot, naiset: XS - 3X
Värit: musta, mariini
Materiaali: 90 % ankanuntuva, 10 % pikkuhöyhen
musta/harmaa
4
68,tilattaessa 25 kpl
musta
hiili
ruskea
metsänvihreä
tummansininen
keskisininen
122,tilattaessa 25 kpl
4
FAIRVIEW KEVYT UNTUVALIIVI
PF39420 MIEHET
PF39421 NAISET
Kevyt, eristävä Fairview-untuvaliivi untuvaa
läpäisemätöntä painettua kangasta. Vetoketjulliset sivu- ja rintataskut. Sisäpuolinen tuulilista ja
leukasuojus, joustava helma ja hihansuut. Vettä
hylkivä, hengittävä ja tuulenpitävä. Heijastava logo
selkäpuolella. Helposti käytettävä vetoketju.
Koot, miehet: XS - 3XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Värit: musta, hiili, ruskea, metsänvihreä,
tummansininen, keskisininen, oranssi, punainen
Materiaali: 100 % nailon, 20 denieriä.
Vuori 80 % untuva, 20 % höyhen 53,tilattaessa 25 kpl
oranssi
punainen
74
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
1
3
1
WAXED PARKA
MALAMUTE
Kevyesti topattu puuvillatakki, vahattu pinta.
Koot: XS - 3XL
Väri: tummansininen
Materiaali: puuvilla, polyesteri
Lämmin retkeilytakki todella kylmään säähän.
Sisäpuoliset resorihihansuut, kuminapit, useita
ulkopuolisia taskuja sekä irrotettava huppu,
jossa irrotettava keinoturkisreunus.
Koot: XXS - 3XL
Värit: punainen, musta
Materiaali : nailon Taslan 189, PU-pinnoitus,
vuori/toppaus 100 % polyesteri
MH364
CL020997
136,tilattaessa 25 kpl
2
159,-
2
LELAND
tilattaessa 25 kpl
CL020978
Moderni 2-in-1-takki nailonia, kätevät taskut ja
kortinpidin. Helposti irrotettava fleecevuori,
joka toimii myös puserona. Takissa ja fleecessä
YKK-vetoketju edessä. Somisteena laserleikatut vetoketjut.
Koot: XS - 2XL
Värit: tummansininen, musta
Materiaali: 100 % oxford-nailon,
vuori polyesteriä, PU-pinnoitus
tummansininen
149,-
musta
tilattaessa 25 kpl
3
4
4
CARLTON HILL
DAD131032 MIEHET
DAD131033 NAISE
Urheilullinen takki tuulen- ja vedenpitävää
materiaalia (WP 3000/MVP 3000). Kokovuori,
pidennetty selkäkappale ja kiristysnauha
vyötäröllä. Joustoneule hihansuissa ja kauluksessa lisää mukavuutta. Painonappilista.
Tukeva vetoketju edessä ja rintataskussa. Kaksi
taskua edessä, kaksi taskua sisäpuolella sekä
irrotettava ja säädettävä huppu.
Koot, miehet: S - 4XL
Koot, naiset: S - 3XL
Värit: mariini, musta
Materiaali: 100 % nailon, vuori 100 % polyesteri
138,tilattaessa 25 kpl
punainen
musta
mariini
musta
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
75
musta
1
tummansininen
valkoinen
1
3
PROVIDENCE
ASPEN
Providence-takissa on paljon uusia yksityiskohtia,
joiden ansiosta se soveltuu täydellisti sekä vesille
että kaupunkiympäristöön. Takki on puolipitkä ja
kevyesti muotoon ommeltu. 2-suuntainen YKK-vetoketju edessä, kiiltävä vaakavetoketju vasemmassa
hihassa sekä uudenlaiset osittain suojatut vetoketjut
sivutaskuissa.
Koot, miehet: S-4XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Materiaali: 100 % nailon, 100 % polyesteriverkko
Täydellinen takki kaikkiin vuodenaikoihin. Kerrospukeutumiseen tai varsinaiseksi takiksi. Suunniteltu
kylmentyvään syksyyn, aikaiseen kevääseen ja
viileisiin kesäiltoihin. Takki pitää lämpimänä, ja se on
erittäin kevyt ja helppo pakata. Muodikas ja sporttinen tasku vasemman hihan yläosassa sekä kiiltävä
vuori korostavat takin ylellistä tyyliä, joka kumpuaa
pohjoismaisesta urbaanista ulkoilmaelämästä. 2
sisäpuolista taskua ja suojatut sivutaskut.
Koot, miehet: S - 4XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Materiaali: 100 % nailon
NBPROVIDENCE
NBASPEN
69,tilattaessa 25 kpl
126,tilattaessa 25 kpl
2
BRETTON
NBBRETTON
tummanharmaa
vaaleanharmaa
2
4
Muodikas, elegantti ja hieno vaihtoehto keveälle
päällysvaatteelle viileinä vuodenaikoina. Neulottu
polyesteri on tyylikäs. Takki on moderni ja lämmin, ja
se soveltuu pukeutumisessaan rentoa tyylikkyyttä
arvostaville käyttäjille. Vinot sivutaskut ja kätevä
rintatasku. Kyynärpääpaikat.
Koot, miehet: S - 4XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Materiaali: neulottu polyesteri/fleece
52,tilattaessa 25 kpl
BELLINGTON
NBBELLINGTON
Bellington on klassinen ja viimeistelty takki
bisnespukeutumiseen. Se soveltuu sekä viralliseen
että hieman rennompaan tyyliin. Monipuolinen takki
töihin ja vapaa-aikaan.
Koot, miehet: S - 4XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Materiaali: 100 % polyesteri-pongee, vuori 100 %
polyesteri, meleerattu tvilli
83,tilattaessa 25 kpl
musta
3
4
76
www.idegroup.fi
musta
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
1
2
1
DUXBURY
Käännettävä sporttinen toppatakki kaupunkiympäristöön. Klassinen vaate, jota monet
pitävät vaatekaapin perushankintana. Leyland
muuttuu helposti sporttiseksi takiksi, joka
antaa tilaa persoonalliselle tyylille. Kiiltävä
vuorikangas on erivärinen.
Koot, miehet: S - 4XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Materiaali: 100 % topattu nailon, vuori 100 %
polyesteri
JHyvin istuva softshell-takki. Sileästä ja pehmeästä materiaalista valmistettu takki ajatonta
ja silti modernia tyyliä arvostaville. Elegantit
kaksoissaumat, olkavarren vetoketju, osittain
katetut sivutaskut ja kuminen tuulilista päävetoketjun alla tekevät takista ainutlaatuisen ja
mahdollistavat sen monipuolisen käytön.
Koot, miehet: S - 4XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Materiaali: 95 % polyesteri, 5 % Spandex, vuori
100 % polyesteri
NBLEYLAND
77,musta
musta
mariini
tilattaessa 25 kpl
2
HESPERUS
NBHESPERUS
Klassinen lämmin takki hengittävää, tuulenpitävää ja vettä hylkivää High Performance
-kangasta. Tärkeimmät saumat on teipattu.
Takki ankariin talvisäihin. Yksityiskohtana muun
muassa tyylikkäät koristeompeleet, joustoresorit, miellyttävä neule kauluksessa, vesitiiviit
vetoketjut rinnassa ja hihoissa sekä irrotettava
huppu, jossa kätevä pull’n snap -säätö ja jäykistetty aurinkosuojus. Topattu vuori viimeistelee
takin, joka yhdistää modernin tyylin klassiseen
muotoiluun. 3000/3000-kalvo. Teipatut saumat.
Koot, miehet: S - 4XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Materiaali: 100 % nailon Taslan, vuori 100 %
polyesteri
3
3
LEYLAND
105,tilattaessa 25 kpl
NBDUXBURY
64,tilattaessa 25 kpl
4
YALE
NBYALE
Ylellinen pikeepaita perinteistä kaksilankaista
neulosta, hienoa kampapuuvillaa. Ainutlaatuinen leikkaus takaa erinomaisen istuvuuden.
2-nappinen napituslista, kaksinkertaiset
saumat olkapäillä ja hieman jäykempi kaulus
tekevät Yalesta klassisen ja elegantin asusteen.
Tyypilliset sivuhalkiot ja niskanauha tuovat
hillittyä kontrastia kaikkiin kolmeen perusväriin.
Yale on syntynyt ajattomista pohjoismaisista
trendeistä.
Koot, miehet: S - 4XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Materiaali: 100 % hieno kampapuuvilla 40/2,
2-lankainen pikeeneule, 250 g
27,tilattaessa 100 kpl
musta
musta
harmaa
tummansininen
tummansininen
valkoinen
valkoinen
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
77
1
RIPON
GR150816 MIEHET
GR150817 NAISET
1
Kevyesti topattu jokasääntakki, joka on tuulenpitävä ja vettähylkivä
sekä hengittävä (WP3000/MVP3000). Teipatut saumat. Muotoillut
hihat ja säädettävät hihansuut. Korkea kaulus, irrotettava huppu ja
kaksisuuntainen vetoketju edessä. Kaksi vesitiiviillä vetoketjuilla
varustettua ulkopuolista taskua ja rintatasku, kaksi sisätaskua.
Koot, miehet: S - 4XL
Koot, naiset: S - 3XL
Väri: musta
Materiaali: 100 % polyesteri
99,tilattaessa 25 kpl
HIENO
BISNESTAKKI
2
2
ORLANDO
JH2111028 MIEHET
JH2121027 NAISET
Takki miehille ja naisille. Monipuoliset
taskut edessä ja rinnassa.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Väri: musta
Materiaali: 100 % polyesteri
99,tilattaessa 25 kpl
78
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
1
HUNTINGVIEW
JH2111030 MIEHET
JH2121030 NAISET
Laadukas takki. Kolme taskua edessä, kaksi sisäpuolella. Etutaskujen sisäpuolen pehmeä materiaali pitää kädet lämpiminä.
Napeissa on Harvest-logo.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: XS - 2XL
149,tilattaessa 25 kpl
musta
1
mariini
2
BIRCH BAY FIELD
CBMCO00944 MIEHET
CBLCO01212 NAISET
2
Vettä hylkivä takki miehille ja naisille.
Suojaa sateelta ja tuulelta ja pitää kehon lämpimänä.
3 ulkopuolista taskua.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: XS - 4XL
Materiaali: 100 % polyesteri
149,tilattaessa 25 kpl
musta
mariini
www.idegroup.fi
79
MISSING LINK SUUNNITTELEE TEKNISIÄ ASUJA,
JOTKA PITÄVÄT LÄMPIMÄNÄ RINTEILLÄ, MAASTOSSA JA
KAUPUNKIEN VILINÄSSÄ. IDÉ JA MISSING LINK VOIVAT
VALMISTAA YHDESSÄ ERIKOISTUOTTEITA YRITYSTEN
TOIVEIDEN MUKAAN. TUTUSTU MYÖS VUODEN
PROFIILIMALLISTON TARJONTAAN.
KYSY LISÄÄ IDÉ-YHTEYSHENKILÖLTÄSI!
80
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
81
Ajattele - kierrätetyistä muovipulloista voidaan valmistaa takkeja! XD
Apparel on kestävästä kehityksestä kertova tuotemerkki, jonka laadukkaiden päällysvaatteiden hiilijalanjälki on erittäin pieni. Kestävää kehitystä
tukeva materiaali on valmistettu käytetyistä, kierrätetyistä juomapulloista,
joista tulee siten trendikkäitä ulkopäällysvaatteita ja vapaa-ajan asuja. Topattujen takkien Thermore-vuori on laadukasta keinountuvaa, joka yhdistää
käyttömukavuuden ja lämmönsäädön erinomaisella tavalla. Takit suojaavat
kylmyydeltä ja pitävät kehon lämpimänä erittäin hyvin. Thermore on yhtä
pehmeää ja ylellisen tuntuista kuin untuva.
tummansininen
taivaansininen
lime
oranssi
musta
1
2
2
1
STOCKHOLM TAKKI
OSLO TAKKI
Ympäristöystävällinen, ohut toppatakki XD Soft
-materiaalia, joka on valmistettu 100 % kierrätyspolyesteristä. 115 gramman Thermore-polyesterivuori. Vetoketjun nauha voidaan vaihtaa.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: XS - XL
Materiaali: 100 % kierrätyspolyesteri
Ympäristöystävällinen talvitakki XD Soft -materiaalia. Valmistettu 100 % kierrätyspolyesteristä, 170 gramman Thermore-polyesterivuori.
Irrotettava huppu, säilytyspussi. Vetoketjun
vetonauha voidaan vaihtaa.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: XS - XL
Materiaali: 100 % kierrätyspolyesteri
XIT11030* MIEHET
XIT41030* NAISET
XIT10030* MIEHET
XIT40030* NAISET
115,tilattaessa 50 kpl, sis. 1-väripainatus
158,tilattaessa 50 kpl, sis. 1-väripainatus
3
HELSINKI LIIVI
XIT12030* MIEHET
XIT42030* NAISET
3
tummansininen
tummansininen
taivaansininen
taivaansininen
musta
musta
Ympäristöystävällinen, ohut toppaliivi XD Soft
-materiaalia, joka on valmistettu 100 % kierrätyspolyesteristä. 115 gramman Thermore-polyesterivuori. Vetoketjun nauha voidaan vaihtaa.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: XS - XL
Materiaali: 100 % kierrätyspolyesteri
98,tilattaessa 50 kpl, sis. 1-väripainatus
82
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
1
DUBLIN TAKKI
XIT16030* MIEHET
XIT46099* NAISET
1
1
mariini
musta
Ympäristöystävällinen takki XD Trend Light -materiaalia, räätälöity
malli. Erittäin kevyt, vedenpitävä ja tuulelta hyvin suojaava
Trend Light -päällyskangas sisältää 59 % kierrätyspolyesteriä.
Verkkovuori ja hihat ovat 100 % kierrätyspolyesteriä.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: XS - XL
Materiaali: 100 % kierrätyspolyesteri
138,tilattaessa 50 kpl, sis. 1-väripainatus
2
SOFIA TAKKI
XIT14030* MIEHET
XIT44030* NAISET
Ympäristöystävällinen takki pehmeää XD Comfort Softshell
-materiaalia. Sisältää 86 % kierrätyspolyesteriä ja 14 % spandexia.
Softshell-takki joustaa 4-suuntaan ja hengittää hyvin. Tuulenpitävä
ja vesitiivis. Takin sisäpuoli on harjattua fleeceä.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: XS - XL
Materiaali: 86 % kierrätyspolyesteri, 14 % Spandex
2
116,tilattaessa 50 kpl, sis. 1-väripainatus
3
tummansininen
taivaansininen
lime
oranssi
musta
RIGA TAKKI
XIT90099* UNISEX
Päällystakki, jossa monta taskua ja huppu. Kanvaasia muistuttavaa
kuositettua XD Trend -materiaalia. Ympäristöystävällinen takki
100 % kierrätyspolyesteriä. Veden- ja tuulenpitävä, hengittävä.
Koot: S - 3XL
Väri: musta
Materiaali: 100 % kierrätyspolyesteri
189,tilattaessa 50 kpl, sis. 1-väripainatus
3
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
83
1
2
3
1
oliivi
musta
keltainen
tummansininen
oliivi
4
CHESTER
Takin ja housut sisältävä sadeasu, hyväksytty standardin EN 343 mukaan. Takissa on teipatut saumat
ja sisäpuolinen vetoketju. Kiristysnauha helmassa.
Piilohuppu ja 2 taskua. Selkäkappaleen pituus 76
cm koossa L. Housuissa on joustava vyötärö ja
painonapit lahkeensuissa. Housujen sisäpituus
79 cm koossa L. Koot 4XL ja 5XL lisämaksusta.
Vesipatsas: 5000 mm
Koot: XS - 5XL
Materiaali: 210T polyesteritafti, PU-pinnoitus
Tuulen pitävä ja vesitiivis 3-kerroksinen kuoritakki,
jossa teipatut saumat. Hengittävä. (WP3000/
MVP3000.) Joustava materiaali lisää mukavuutta
ja liikkumavapautta. Edessä kaksi vesitiiviillä vetoketjuilla varustettua taskua, tarralla säädettävät
hihansuut. Kiristysnauha helmassa ja hupussa.
Erinomainen takki ympärivuotiseen kerrospukeutumiseen. Mukana ylimääräinen musta vetoketju.
Koot: XS - 4XL
Materiaali: 100 % polyesteri
29,-
69,-
tilattaessa 100 kpl
tilattaessa 25 kpl
2
5
EK26301
DAD158341
EK108300
DRY ZONE D-LUX TAKKI
tummansininen
5
musta
Standardin EN 343 mukaan hyväksytty takki.
Edessä 2-suuntainen vetoketju suojalistalla.
2 läpällistä taskua. Piilohuppu kiristysnauhalla. Joustavat, tarralla suljettavat hihansuut.
Heijastinnauha rinnassa ja selässä. Heijastava
logo oikeassa hihassa, vasemman taskun läpässä
ja selässä. Selkäkappaleen pituus 89 cm koossa L.
Koot 4XL ja 5XL lisämaksusta.
Vesipatsas: mm H2O>5000 mm
Koot: XS - 5XL
Materiaali: PU, polyesteri, 190 g
39,-
6
WATER SHOULDERBAG
DAD158343
3
DRY ZONE D-LUX HOUSUT
EK22401
6
Vettä hylkivä laukku, jossa U:n mallinen aukko ja
tarrakiinnitys. Vahva pohja ja kaksi pehmustettua
olkahihnaa, joiden avulla laukkua voi kantaa kuten
reppua. Kantohihnat kädensijoilla. Vetoketjullinen
sisätasku.
Koot: 58 litraa, 60 x 35 x 35 cm
Väri: musta
Materiaali: PVC-pinnoitettu verkko, pohja
1680D-polyesteriä
tilattaessa 50 kp
tilattaessa 50 kpl
tummansininen
GR150870
WATER SPORTBAG
39,60
tummanvihreä
4
OUTDOOR SADESETTI PUSSISSA
Sadehousut, hyväksytty standardin EN 343 mukaan. Joustava vyötärö. 2 taskuaukkoa sivusaumoissa. Heijastin lahkeissa. Metrimittatasku oikeassa
lahkeessa. Lahkeissa suojalistalla varustetut
vetoketjut. Lahkeen sisäpituus pituus 82 cm
koossa L. Koot 4XL ja 5XL lisämaksusta.
Vesipatsas: mm H2O>5000 mm
Koot: XS - 5XL
Materiaali: PU, polyesteri, 190 g
Vettä hylkivä olkalaukku, jossa peitetyt saumat.
Metallisoljet. Vetoketjullinen suuri tasku. Läpällinen tasku ulkopuolella. Sisäpuolella verkkotasku.
Säädettävä pehmustettu olkahihna.
Koot: n. 10 litraa, 40 x 8 x 30 cm
Väri: musta
Materiaali: PVC-pinnoitettu verkko
39,tilattaessa 50 kpl
29,tilattaessa 50 kpl
84
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
IDÉLLÄ ON
HYVÄ VALIKOIMA
LAADUKKAITA
SADEASUJA LAPSILLE.
1
TULSA KID
GR150162
Softshell-takki, jonka sisäpuoli on kontrastimikrofleeceä.
Tuulen- ja vedenpitävä (WP3000/MVP2000). Kiristysnauha
hihansuissa, hupussa ja helmassa. Rinta- ja etutasku sekä
povitasku.
Koot: 120, 140, 160
Värit: musta, mariini
Materiaali: 95 % polyesteri, 5 % spandex,
vuori 100 % polyesteri, 290 g/m²
63,tilattaessa 25 kp
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
85
valkoinen
violetti
keltainen
vaaleanpunainen
oranssi
vaalean roosa
punainen
vaaleansininen
viininpunainen
turkoosi
koboltti
huomiovihreä
sininen
omenanvihreä
tummansininen
vaaleanvihreä
tummanvihreä
vaalea beige
vaaleanharmaa
caffe latte
meleerattu harmaa
tumma mokka
musta
SIDEN 1851 HAR VI PRODUSERT KLÆR
SIDEN 1851 HAR VI PRODUSERT KLÆR
Fruit Of The Loom har produsert tekstiler siden 1851.
Som en av verdens ledende tekstilprodusenter
2 kjenner
Fruit Of The Loom ansvar for miljø og samfunn. I tillegg
Fruit Of The Loom har produsert tekstiler siden 1851.
til sin egen sterke Fruit Code, blir både produkter og produksjon
Som enog
av verdens ledende tekstilprodusenter kjenner
sertifisert gjennom 3. part. WRAP kontrollerer produksjonen
Fruit Of The Loom ansvar for miljø og samfunn. I tillegg
Øko-Tex har sertifisert alle produktene.
til sin egen sterke Fruit Code, blir både produkter og produksjon
sertifisert gjennom 3. part. WRAP kontrollerer produksjonen og
Øko-Tex har sertifisert alle produktene.
1
2
ICE-T KIDS
CL029332
1
BASIC-T JUNIOR
CL029032
Lasten t-paita pehmeää puuvillaa
rengaskehrätystä langasta.
Koot: 90/100 (3-5), 110/120 (6-8),
130/140 (9-11), 150/160 (12-14)
Materiaali: 100 % puuvilla (tuhka: 99 % puuvilla,
1 % viskoosi, meleerattu harmaa: 85 % puuvilla,
15 % viskoosi), 145 g/m²
Tekninen t-paita lapsille. Hartiakappaleet
eri materiaalia. Hyvin hengittävä paita, joka
pitää kehon viileänä ja miellyttävänä.
Koot: 110/120 (6-8), 130/140 (9-11), 150/160
(12-14)
Materiaali: 100 % polyesteri, 150 g/m²
8,90
tilattaessa 100 kpl
3
KIDS VALUEWEIGHT T
3,50
FR61033*
tilattaessa 100 kpl
Lasten t-paita Fruit of the Loomilta.
Saatavana myös tyttöjen malli.
Koot: 3-13 vuotta (merkityt värit 1-13 vuotta)
Materiaali: 100 % puuvilla, 165 g
Våre mest solgte produkter produserer vi i vår egen fabrikk. Vi har bygget
en hypermoderne tekstilfabrikk i Marokko. Område er totalt like stor t
FRUIT OF THE LOOM VALUE T – T-skjorte-kolleksjon for hele familien.
som ca. 70 fotballbaner. Her kontrollerer vi helevalkoinen
produksjoner
Våre mest solgte produkter produserer vi i vår egen fabrikk. Vi har bygget
fra etisk produsert bomull til ferdig produkt. Vi produserer
3,en
hypermoderne
tekstilfabrikk
i Marokko. Område er totalt like stor t
sharp
pink
ca. 2 millioner plagg pr. uke. 100% vertikal kontroll over produksjonen .
Produsert
i 100% Belcoro sertifisert bomull.
FRUIT OF THE LOOM VALUE T – T-skjorte-kolleksjon for
hele familien.
som ca. 70 fotballbaner. Her kontrollerer vi hele produksjoner
tilattaessa
100 kpl
Vekt Hvit 160 g/m2, Farget 165 g/m2
punainen
fra etisk produsert bomull til ferdig produkt. Vi produserer
Art.: 61036 Herre
4 kontroll over produksjonen .
ca. 2 millioner plagg pr. uke. 100% vertikal
Produsert i 100% Belcoro sertifisert bomull.
turkoosi
Str. S-5XL (kun Hvit, Sort, Marine, Gråmelert i 3XL, 4XL og 5XL )
Vekt Hvit 160 g/m2, Farget 165 g/m2
Art: 61372 Dame
4
omenanvihreä
Art.: 61036 Herre
Str. XS-2XL
Str. S-5XL (kun Hvit, Sort, Marine, Gråmelert i 3XL, 4XL ogKIDS
5XL ) POLO
Art.: 61033 barn
musta
Art: 61372 Dame
FR63417* LASTEN PIKEEPAITA
Str. 1 år til
13 år.
valkoinen
Str. XS-2XL
Art: 61005 barn jente
Art.: 61033 barn
Koot: 3-13 vuotta
Fruit of the loom har eget lager for det Skandinaviske
musta
Str. 3 år til
13 år.
Str. 1 år til 13 år.
markedet gjennom Fruit Distribution. På den måten sikrer vi
Materiaali: 65 % polyesteri,
tummansininen
Art:
61005
barn
jente
hurtig levering inn til det lokale markedet.
Ta kontakt
med
selger
for mer informasjon om størrelser og farger. Alle plagg
Fruit of the loom har eget
lager for
det
Skandinaviske
35 % puuvilla, 170 g
Str. 3 år til 13 år.
leveres ikke i alle farger
keskisininen
markedet gjennom Fruit Distribution.
På den måten sikrer vi
hurtig levering inn til det lokale markedet.
Ta kontakt med selger for mer informasjon om størrelser og farger. Alle plagg
violetti
punainen
leveres ikke i alle farger
7,90
tilattaessa 100 kpl
harmaa
pullonvihreä
musta
tummansininen
tummansininen*
keskisininen*
pullonvihreä
vihreä
harmaa
lv
oranssi
auringonkukka*
viininpunainen
punainen*
auringonkukka
3
viininpunainen
vaalea roosa
taivaansininen
violetti
asuurinsininen
taivaansininen*
valkoinen*
86
www.idegroup.fi
keltainen
vaalea roosa
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
2
1
1
2
BASIC HOUSUT JUNIOR
CL21027
valkoinen
tummansininen
huomio-oranssi
kirkkaansininen
huomiokeltainen
punainen
sharp cerise
punainen
viininpunainen
kirkkaansininen
musta
vaaleansininen
voimakas violetti
omenanvihreä
3
BASIC CARDIGAN JUNIOR
CL21028
tummansininen
pullonvihreä
kirkkaansininen
huomiovihreä
punainen
vaalea beige
huomio-oranssi
harmaa
4
Våre mest solgte produkter produserer vi i vår harmaa
egen fabrikk. Vi har bygget
en hypermoderne tekstilfabrikk i Marokko. Område er totalt like stor t
meleerattu antrasiitti
som ca. 70 fotballbaner. Her kontrollerer vi hele produksjoner
fra etisk produsert bomull til ferdig produkt. Vimusta
produserer
ca. 2 millioner plagg pr. uke. 100% vertikal kontroll over produksjonen .
Fruit of the loom har eget lager for det Skandinaviske
markedet gjennom Fruit Distribution. På den måten sikrer vi
hurtig levering inn til det lokale markedet.
12,90
tilattaessa 100 kpl
Fruit Of The Loom har produsert tekstiler siden 1851.
Som en av verdens ledende tekstilprodusenter kjenner
Fruit Of The Loom ansvar for miljø og samfunn. I tillegg
til sin egen sterke Fruit Code, blir både produkter og produksjon
sertifisert gjennom 3. part. WRAP kontrollerer produksjonen og
Øko-Tex har sertifisert alle produktene.
tummansininen
musta
meleerattu antrasiitti
SIDEN 1851 HAR VI PRODUSERT KLÆR
turkoosi
meleerattu antrasiitti
harmaa
3
Taskulliset collegehousut lapsille. Vetoketju
vyötäröllä, joustoneule lahkeensuissa.
Koot: 90/100 (3-5), 110/120 (6-8),
130/140 (9-11), 150/160 (12-14)
Materiaali: 65 % polyesteri,
35 % puuvilla, 280 g/m²
1
FRUIT OF THE LOOM VALUE
T – T-skjorte-kolleksjon
for hele familien.
BASIC
HOODY JUNIOR
CL21021
Produsert i 100% Belcoro sertifisert bomull.
Hupullinen
Vekt Hvit 160 g/m2, Farget
165 g/m2 college-paita lapsille, joustoresorit
Art.: 61036 Herre
hihansuissa ja helmassa. Etutasku. Läpivienti
Str. S-5XL (kun Hvit, Sort, Marine, Gråmelert i 3XL, 4XL og 5XL )
kuulokkeille.
Art: 61372 Dame
Koot: 90/100 (3-5), 110/120 (6-8), 130/140 (9-11),
Str. XS-2XL
Art.: 61033 barn
150/160 (12-14)
Str. 1 år til 13 år.
Materiaali: 65 % polyesteri, 35 % puuvilla (huoArt: 61005 barn jente
Str. 3 år til 13 år.
miokeltainen/-oranssi: 85 % polyesteri,
15 % puuvilla), 280 g/m²
Ta kontakt med selger for mer informasjon om størrelser og farger. Alle plagg
leveres ikke i alle farger
12,90
tilattaessa 100 kpl
Lasten collegetakki. Vetoketju edessä.
Joustoresorit hihansuissa ja helmassa.
Läpivienti kuulokkeille.
Koot: 90/100 (3-5), 110/120 (6-8),
130/140 (9-11), 150/160 (12-14)
Materiaali: 65 % polyesteri, 35 % puuvilla
(huomio-oranssi: 85 % polyesteri,
15 % puuvilla), 280 g/m²
13,90
tilattaessa 100 kpl
4
KIDS HOODED SWEAT
FR6204536
Lasten huppari.
Koot: 5-13 vuotta
Materiaali: 80 % puuvilla,
20 % polyesteri, 280 g
19,50
tilattaessa 100 kpl
musta
keskisininen
asuurinsininen
fuksia
punainen
tummansininen
harmaa
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
87
GET PÅ HJERTET?
NOGET PÅ HJERTET?
VIELÄ JOTAKIN
SYDÄMELLÄ?
vise din organi-
od bæredygtig
al fortælles?
Vinner af Sustainia
Fashion 2013
SUSTANIA FASHION 2013-VOITTAJA
Har du en god bæredygtig
er og værdier?
ONKO SINULLA HYVÄ, KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ TUKEVA TARINA KERROTTAVAKSI?
historie, der skal fortælles?
HALUATKO ESITELLÄ YRITYKSENNE HANKKEITA JA ARVOJA?
SILLOIN NEUTRAL®:IN TUOTTEET OVAT TEHOKAS VÄLINE
effektiv
komØnsker
du, at vise din organiVIESTIN VIEMISEKSI ETEENPÄIN. VAATTEIDEN TUOTELIPUKKEET
rktøj. sations
Tøjets
initiativer og værdier?
JA USKOTTAVUUS TARJOAVAT IHANTEELLISEN POHJAN
troværdighed ORGANISAATIOILLE, JOTKA HALUAVAT PROFILOITUA
Neutral®
effektiv komlle platform
forer et KESTÄVÄN
KEHITYKSEN KANNATTAJIKSI.
munikationsværktøj. Tøjets
der ønsker at
labelling og troværdighed
på enskaber
positiv
den idelle platform for
torie. organisationer, der ønsker at
o
Neutral blev valgt som det mest
bæredygtige tøjmærke af Sustainia
og deres advisory board,
Vinner
af inkluderede
Sustainia Fashion
der blandt andet
WWF og2013
Neutral blev valgt som det mest
The Sustainable
Apperal
Coalition.
bæredygtige
tøjmærke
af Sustainia
Neutral valittiin parhaiten kestävää kehitystä
tukevia periaatteita noudattavaksi
vaatemerkiksi Sustainia-hankkeen muotikategoriassa.
Raatiin kuului muun muassa WWF ja
Sustainable Apperal Coalition.
og deres advisory board,
der blandt andet inkluderede WWF og
The Sustainable Apperal Coalition.
profilerer sig på en positiv
bæredygtig historie.
100% Organic Cotton
100% Organic Cotton
88
www.idegroup.fi
44
w w w. i d e g r o u p. n o
toteutuksesta.
P r i s k a n v a r i e r e u t f r a a HInnat
n t a vaihtelevat
l l . S ptilausmäärän
ø r o s smukaan.
o m Pyydä
t i ltarjous
b u domasta
.
Pris kan variere ut fra antall. Spør oss om tilbud.
”ME USKOMME OKEI-PERIAATTEESEEN.
SITOUTUESSAMME 100 PROSENTTISESTI SERTIFIOITUIHIN
VAATTEISIIN VOIMME TEHDÄ MAAPALLOSTAMME HIUKAN
PAREMMAN PAIKAN, PITÄÄ TYÖNTEKIJÄT TERVEEMPINÄ
JA ANTAA VILJELIÖILLE TOIVOA. NÄMÄ OVAT OKEI.”
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
89
1
EKOLOGINEN T-PAITA
NTO61001 MIEHET
NTO81001 NAISET
NTO30001 LAPSET
Muotoon ommeltu t-paita 100 % Reilun
Kaupan luomupuuvillaa. Myös lapsille.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Koot, lapset: 92, 104, 116, 128, 140, 152
Värit: valkoinen, lv, harmaa, punainen, tummansininen,
musta, armeijanvihreä, viininpunainen, oranssi, keskisininen,
vihreä, vaaleanpunainen
Materiaali: luomupuuvilla, 155 g/m²
Aikuinen: Lapsi: 11,60 tilattaessa 100 kpl, sis. 1-väripainatus
10,30 tilattaessa 100 kpl, sis. 1-väripainatus
2
SHOPPING BAG
NTO90004 LYHYET SANGAT
NTO90014 PITKÄT SANGA
Ostoskassi 100 % luomupuuvillaa.
Lyhyet tai pitkät kantohihnat.
Koot: one size
Materiaali: kanvaasi, 210 g/m²
Luonnonvalkoinen: Musta/lyhyt: 6,90 tilattaessa 100 kpl, sis. 1-väripainatus
8,20 tilattaessa 100 kpl, sis. 1-väripainatus
3
GUSSET BAG
NTO90015
lv
punainen
vihreä
tummansininen
Ostoskassi 100 % luomupuuvillaa. Pitkät kantohihnat.
Koot: one size
Värit: lv, punainen, vihreä, tummansininen, musta
Materiaali: kanvaasi, 210 g/m²
Luonnonvalkoinen: Värillinen:
7,90 tilattaessa 100 kpl, sis. 1-väripainatus
9,80 tilattaessa 100 kpl, sis. 1-väripainatu
musta
90
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
1
2
2
UNISEX SWEATSHIRT
3
NTO63001
Pusero 100 % Reilun Kaupan luomupuuvillaa.
Koot: XS - 3XL
Värit: valkoinen, harmaa, punainen, mariini, musta
Materiaali: luomupuuvilla, 300 g/m²
29,50
tilattaessa 1 kpl, sis. 1-väripainatus
3
HOODIE ZIP
NTO63301 MIEHET
NTO83301 NAISET
1
REILUN KAUPAN PIKEE
NTO20080 MIEHET
NTO22980 NAISET
Pikeepaita 100 % Reilun Kaupan luomupuuvillaa.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Värit: valkoinen, punainen, mariini, musta
Materiaali: 100 % luomupuuvilla, 210 g/m²
22,90
tilattaessa 100 kpl, sis. 1-väripainatus
Huppari 100 % Reilun Kaupan luomupuuvillaa.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Värit: valkoinen, lv, harmaa, punainen, tummansininen, musta, armeijanvihreä, viininpunainen, oranssi
Materiaali: luomupuuvilla, 300 g/m²
41,tilattaessa 100 kpl, sis. 1-väripainatus
4
TWILL BAG
NTO90003
Ostoskassi 100 % luomupuuvillaa.
Pitkät kantohihnat.
Koot: one size
Materiaali: tvilli, 210 g/m²
Valkoinen/lv: 8,90 tilattaessa 100 kpl,
sis. 1-väripainatus
Musta:
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
79,- tilattaessa 100 kpl, sis. 1-väripainatus
www.idegroup.fi
91
1
NEULE V-AUKKO
CV89411 HERRE
V-aukkoinen neule miehille ja naisille upeaa merseroitua
merinovillaa.
Koot miehet: 48 - 60
Koot naiset: XS - 3XL
Materiaali: 100 % merseroitu merinovilla
58,50
tilattaessa 50 kpl
109
111
112
svart
marine
mørk blå
116
126
129
midnatt blå
bordeaux
mørk rød
153
156
987
IHANAN PEHMEÄÄ JA YLELLISTÄ
100 % MERSEROITUA MERINOVILLAA.
92
www.idegroup.fi
stengrå
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
koksgrå
intens grå
1
MIEHILLE V-AUKKO
CV72121 PUSERO
CV72122 NEULELIIVI
CV72128 NEULETAKKI
Neulepusero, -liivi ja -takki miehille, V-aukko.
Classic fit. Total easy care woolblend.
Koot: 44 - 68
Materiaali: 50 % villa, 50 % akryyli, 240 g
35,- tilattaessa 100 kpl
32,- tilattaessa 100 kpl
Neuletakki: 51,- tilattaessa 100 kpl
Pusero: Neuleliivi:
musta
tummansininen
harmaa
hiilenharmaa
MERINOSEKOITEVILLA
- LAADUKAS MATERIAALI
PÄIVITTÄISEEN KÄYTTÖÖN
Ring oss i dag på 64 90 51 60 eller ta kontakt på [email protected]
www.idegroup.fi
93
1
NAISILLE V-AUKKO
CV4180 PUSERO
CV4181 NEULELIIVI
CV4186 LYHYT NEULETAKKI
CV4187 PITKÄ NEULETAKKI
Neuleliivi, -pusero ja lyhyt-/pitkähihainen neuletakki naisille.
Total easy care woolblend. Koot, neuleliivi: XXS - 3XL
Koot, pusero/neuletakki: XS - 4XL
Materiaali: 50 % villa, 50 % akryyli, 240 g
32,- tilattaessa 100 kpl
35,- tilattaessa 100 kpl
Lyhyt neuletakki: 48,- tilattaessa 100 kpl
Pitkä neuletakki: 54,- tilattaessa 100 kpl
Neuleliivi:
Pusero:
musta
tummansininen
harmaa
hiilenharmaa
OMA PANTONE-VÄRI, KUN KUTAKIN
MALLIA TILATAAN VÄHINTÄÄN
100 KPL. PYYDÄ TARJOUS.
94
www.idegroup.no
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
musta
1
tummansininen
hiilenharmaa
vaalea meleerattu harmaa
musta
tummansininen
hiilenharmaa
2
vaalea meleerattu
harmaa
3
2
PIMA COTTON V-NECK
TR3086
Klassinen pusero V-aukkolla ihanan pehmeää
ja kestävää Pima-puuvillaa. Hieno pusero
paitapuseroiden ja pikeepaitojen päälle.
Edustava, huoliteltu ja mukava.
Koot: XS - 4XL
Materiaali: 100 % Pima-puuvilla
41,50
tilattaessa 100 kpl
musta
3
meleerattu harmaa
KNOWVILLE & FONTANA
tummansininen
JH2112501 MIEHET
JH2122501 NAISET
1
PIMA COTTON CARDIGAN NAISET
TR3088
Klassinen neuletakki naisille ihanan pehmeää ja
kestävää Pima-puuvillaa. Täydellinen vaate k
aulus- tai pikeepaidan seuraksi. Edustava,
huoliteltu ja mukava. Koot: XS - 2XL
Materiaali: 100 % Pima-puuvilla
4
41,50
tilattaessa 100 kpl
Neuletakki pehmeää puuvillaa. Elastaania
sisältävää joustoneuletta hihansuissa ja helmassa.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Materiaali: 100 % puuvilla
44,tilattaessa 25 kpl
4
BLOOMINGTON & FLORENCE
JH2112031 MIEHET
JH2122031 NAISET
V-aukkoinen, ohut pusero hienointa Baruffamerinovillaa. Vahvistettu niskasauma ja elastaania
sisältävää joustoneuletta helmassa ja hihansuissa.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Värit: musta, meleerattu denim, mariini
Materiaali: 100 % erittäin hieno
Baruffa-merinovillaa
65,tilattaessa 25 kpl
www.idegroup.fi
95
tummansininen
1
musta
harmaa
1
ALLISON
CL021177
Ohut neuletakki naisille. Silikonilla viimeistelty
pehmeä pinta. Joustavat hihansuut ja helma.
Koot: 36/S – 42/XL
Materiaali: 100 % puuvilla, 12 ga.
44,tilattaessa 25 kpl
2
2
ASTON
CL021174 MIEHET
CL021176 NAISET
Pusero miehille ja naisille, V-aukko.
Silikonilla viimeistelty pehmeä pinta.
Joustavat hihansuut ja helma.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: 36/S – 42/XL
Materiaali: 100 % puuvilla, 12 ga.
44,tummansininen
tilattaessa 25 kpl
musta
3
harmaa
3
SPRUCE V
PF38217* MIEHET
PF38218* NAISET
Pusero V-aukolla. Kyynärpääpaikat
ja niskavahvike antrasiitinväristä tvilliä.
Koot, miehet: XS - 3XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Materiaali: 60 % puuvilla, 40 % polyesteri 34,50
musta
tilattaessa 50 kpl
harmaa
mariini
96
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
meleerattu musta
1
meleerattu harmaa
meleerattu tummansininen
1
LOWELL & LORAINE
JH2112027 MIEHET
JH2122029 NAISET
Ohut neulepusero miehille ja naisille,
V-aukko ja joustoneuletta hihansuissa ja helmassa.
Ihana vaate superlaadukasta kampapuuvillaa.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Materiaali: 100 % puuvilla
49,tilattaessa 25 kpl
2
2
LARGO
JH2112028
Ohut neulepusero, puolipitkä vetoketju.
Joustoneuletta hihansuissa ja helmassa.
Koot: S - 3XL
Materiaali: 100 % puuvilla
3
59,meleerattu musta
tilattaessa 25 kpl
meleerattu harmaa
meleerattu tummansininen
3
EVERETT V
CU351033 MIEHET
CU35517 NAISET
musta
tummansininen
punainen
meleerattu harma
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
Villapusero V-aukolla. 1x1-joustoneule
hihansuissa. CB-logo vasemmassa hihassa.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: S - 2XL
Materiaali: 100 % merinovilla
89,tilattaessa 25 kpl
www.idegroup.fi
97
KNITWEAR V
EA18050 MIEHET
EA18055 NAISE
Neulepusero, joka sopii täydellisesti Ernst Alexis -paitojen
seuraksi. Puseroa on saatavana sekä 100 % puuvillasta että puhtaasta merinovillasta valmistettuna. Monta vakioväriä, mutta
tuotteen voi tilata myös halutun värisenä. Pyydä tarjous.
Koot, miehet: S - 4XL
Koot, naiset: 34 -50
Materiaali: 100 % puuvilla
Puuvilla: 76,tilattaessa 25 kpl
kermanvalkoinen
antrasiitti
vaaleansininen
tummansininen
punainen
musta
98
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
KNITWEAR
EA18053 MIEHET/NEULELIIVI
EA18080 MIEHET/NEULETAKKI
EA18070 NAISET/NEULETAKKI
Neuletakki ja -liivi, jotka sopivat täydellisesti
Ernst Alexis -paitojen seuraksi. Saatavana sekä
100 % puuvillasta että puhtaasta merinovillasta
valmistettuna.
Koot, miehet: S - 4XL
Koot, naiset: 34 -50
Materiaali: 100 % puuvilla
Neuleliivi/puuvilla:
Neuletakki/puuvilla:
74,- tilattaessa 25 kpl
88,- tilattaessa 25 kpl
harmaa
tummansininen
punainen
musta
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
99
tummansininen
1
oliivi
1
tummansininen
musta
vaaleanharmaa
antrasiitti
vihreä
2
sininen
punainen
oranssi
ABBOT QUILT TAKKI
BY1531 MIEHET
BY1532 NAISE
Diamant quiltet -takki hienoin yksityiskohdin.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Värit: tummansininen, oliivi
Materiaali: nailon
115,tilattaessa 25 kpl
2
BROCKTON V
BY1011 MIEHET
BY1440/BY1050 NAISET
Neulepusero V-aukolla, 100 % hienoa puuvillaa.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Materiaali: 100 % puuvilla
3
69,tilattaessa 25 kpl
3
HAMPTON POLO
BY1313
Klassinen pikeepaita paitakauluksella.
Erittäin hyvä vaihtoehto kauluspaidalle.
Koot: S - 3XL
Materiaali: 100 % kampapuuvilla
55,valkoinen
tilattaessa 25 kpl
mariini
100
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
vaaleanpunainen
1
valkoinen
vaaleansininen
1
PLAINFIELD PAITA
BY1520 MIEHET/CLASSIC
BY1521 MIEHET/TAILORED
BY1522 NAISET
Korkealaatuinen paita 100 % twofold pinpoint -puuvillaa.
Mallit classic, tailored ja lady.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Materiaali: 100 % twofold pinpoint -puuvilla
3
59,tilattaessa 25 kpl
meleerattu harmaa
vaaleanpunainen
myrskynsininen
valkoinen
punainen
musta
tummansininen
3
helmenvalkoinen
2
2
STRIPEFIELD PAITA
BY1526 MIEHET/CLASSIC
BY1527 MIEHET/TAILORED
BY1528 NAISET
Laadukas paita 100 % twofold-puuvillapopliinia.
Klassinen leikkaus.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Väri: vaaleansininen raidallinen
Materiaali: 100 % twofold-puuvillapopliini
59,tilattaessa 25 kpl
3
CAMDEN POLO PIKEEPAITA
BY1191 MIEHET
BY1192 NAISET
Klassinen pikeepaita, perinteinen leikkaus.
100 % kampapuuvillaa.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Materiaali: 100 % kampapuuvilla
39,tilattaessa 25 kpl
www.idegroup.fi
101
1
1
VETTÄ HYLKIVÄ PAITA
- HIENO VALINTA TARJOILUALALLE.
GREEN LEAF PAITA
ID0204
Kulutusta kestävä klassinen paita. Läpivärjättyä puuvillaa,
painonapit. Pehmeä harjattu sisäpinta.
Kaksi kätevää rintataskua.
Koot 47/48 ja 49/50 pienestä lisämaksusta.
Koot: 37/38 - 49/50
Materiaali: 100 % puuvilla, 180-190 g/m²
valkoinen
2
syvä punainen
tummansininen
musta
26,50
tilattaessa 50 kpl
2
CARTER & CORONA
CL027941 MIEHET
CL0279941 NAISET
punainen
oranssi
vihreä
keskisininen
102
www.idegroup.fi
Lyhythihainen paita miehille, kaksinkertainen hartiakappale
takana. Rintatasku ja button down -kaulus. Naisten malli on
tyköistuva, ja kaula-aukko on syvempi. Lisäksi kaarrettu helma.
Vettä hylkivän Scotchgard-pinnoitteen ansiosta paita soveltuu
tarjoiluhenkilöstölle.
Koot, miehet: S - 2XL (musta, valkoinen: S-4XL)
Koot, naiset: 36/S - 42/XL (musta, valkoinen: 36/S - 46/3XL)
Materiaali: 55 % puuvilla, 45 % polyesteri, 152 g/m²
39,tilattaessa 100 kpl
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
2
1
1
COTTON BLEND
BUSINESS PAITA
TR5565 MIEHET
TR5567 NAISET
3
Tyylikäs ja moderni paita pehmeää puuvillapolyesteriä. Kuositettu kangas on tyylikäs ja
ylellinen. Helppohoitoinen, pehmeä ja mukava.
Tummansiniset somisteet. Muotoon ommeltu
naistenmalli. Oxford-kangas.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Väri: vaaleansininen
Materiaali: 60 % puuvilla, 40 % polyesteri
valkoinen
musta
vaaleansininen
4
39,tilattaessa 50 kpl
2
EASY CARE SMALL CHECK
BUSINESS PAITA
TR5560 MIEHET
TR5562 NAISET
Tyylikäs ja moderni paita pehmeää puuvillapolyesteriä. Helppohoitoinen, pehmeä ja mukava.
Tyylikkäät somisteet. Naisten malli on muotoon
ommeltu, ja somisteet ovat vaaleanpunaiset.
Koot, miehet: XS - 4XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Väri: vaaleansininen/valkoinen
Materiaali: 60 % puuvilla, 40 % polyesteri
38,tilattaessa 50 kpl
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
3
EXCLUSIVE PAITA
TR5590 MIEHET
TR5592 NAISET
Klassinen miestenpaita ja muotoon ommeltu naistenpaita upeaa 100 % egyptiläistä
puuvillaa. Rintatasku vasemmalla. Easycare.
Nappitakuu: saat uuden paidan, jos ostamastasi
paidasta irtoaa nappi normaalissa käytössä.
Koot, miehet: S - 3XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Materiaali: 100 % egyptiläinen puuvilla
59,tilattaessa 25 kpl
4
EXCLUSIVE WIDE CHECK
BUSINESS PAITA
TR5598
Hieno klassinen miestenpaita, valmistettu two
ply -langasta tiiviisti kudotusta egyptiläisestä
puuvillasta. Pehmeä, mukava ja kestävä laatu,
jonka syvä hohto kertoo laadusta. Erittäin
helppohoitoinen. Siniruutuinen kangas, siniset
napit. Lisäksi sininen satiininauha kauluksen
sisäpuolella.
Koot: S - 3XL
Väri: valkoinen, siniset ruudut
Materiaali: 100 % egyptiläinen puuvilla
59,tilattaessa 25 kpl
www.idegroup.fi
103
2
valkoinen
1
musta
sininen
valkoinen/tummansininen
valkoinen/musta
tummansininen/taivaansininen
musta/punainen
taivaansininen/tummansininen
2
2
RED BOW 20
JHF2902001 MIEHET/REGULAR FIT
JHF2902002 MIEHET/SLIM FIT
JHF2902003 NAISET
Silittämättä siisti paita, jossa cut-away-kaulus,
erillinen hartiakappale ja teipatut saumat.
Koot, miehet/regular: S - 4XL
Koot, miehet/slim: S - 2XL
Koot, naiset: XS - 3XL
Materiaali: 100 % puuvilla
79,tilattaessa 25 kpl
3
RED BOW 21
JHF2902101 MIEHET/REGULAR FIT
JHF2902102 MIEHET/SLIM FIT
JHF2902103 NAISET
3
Ruudullinen silittämättä siisti paita, jossa
cut-away-kaulus, erillinen hartiakappale ja
teipatut saumat.
Koot, miehet/regular: S - 4XL
Koot, miehet/slim: S - 2XL
Koot, naiset: XS - 3XL
Värit: tummansiniset ruudut,
taivaansiniset ruudut
Materiaali: 100 % puuvilla
4
79,tilattaessa 25 kpl
1
4
GREENBOW 01
JHF2900101 MIEHET/REGULAR FIT
JHF2900102 MIEHET/SLIM FIT
JHF2900103 NAISET
Silittämättä siisti paita, jossa cut-away-kaulus,
erillinen hartiakappale ja teipatut saumat.
Koot, miehet/regular: S - 5XL
Koot, miehet/slim: S - 2XL
Koot, naiset: XS - 3XL
Materiaali: 100 % puuvilla
raidallinen taivaansininen
raidallinen tummansininen
raidallinen musta
104
www.idegroup.fi
69,tilattaessa 25 kpl
RED BOW 22
JHF2902201 MIEHET/REGULAR FIT
JHF2902202 MIEHET/SLIM FIT
JHF2902203 NAISE
Silittämättä siisti paita, jossa cut-away-kaulus,
erillinen hartiakappale ja teipatut saumat.
Koot, miehet/regular: S - 4XL
Koot, miehet/slim: S - 2XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Materiaali: 100 % puuvilla
79,tilattaessa 25 kpl
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
1
2
PURPLE BOW 41
JHF2904101 MIEHET/REGULAR FIT
JHF2904102 MIEHET/SLIM FIT
JHF2904103 NAISET
Silittämättä siisti paita, jossa cut-away-kaulus,
erillinen hartiakappale ja teipatut saumat.
Koot, miehet/regular: S - 3XL
Koot, miehet/slim: S - 2XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Värit: taivaansiniset ruudut, tummansiniset
ruudut, violetit ruudut
Materiaali: 100 % puuvilla
2
89,tilattaessa 25 kpl
3
SOLMIO
1
PURPLE BOW 40
3
JHF2904001 MIEHET/REGULAR FIT
JHF2904002 MIEHET/SLIM
JHF2904003 NAISET
4
Silittämättä siisti oxford-paita, jossa
cut-away-kaulus, erillinen hartiakappale
ja teipatut saumat.
Koot, miehet/regular: S - 3XL
Koot, miehet/slim: S - 2XL
Koot, naiset: XS - 2XL
Värit: valkoinen, taivaansininen
Materiaali: 100 % puuvilla
89,tilattaessa 25 kpl
JHF2910100 PILKULLINEN
JHF2910000 YKSIVÄRINEN
JHF2910200 RAIDALLINEN
Tyylikäs solmio, moderni leikkaus ja malli.
Koko: one size
Värit, pilkullinen: tummansininen/punainen,
viininpunainen/valkoinen
Värit, yksivärinen: tummansininen, violetti
Värit, raidallinen: tummansininen/vihreä,
tummansininen/punainen
Materiaali: 100 % mikrokuit
14,90
tilattaessa 50 kpl
4
RUSETTI
JHF2930000
Klassinen rusetti.
Koko: one size
Väri: musta
Materiaali: 100 % mikrokuitu
12,95
tilattaessa 50 kpl
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
105
106
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
BASIC PAITA
BASIC-PAITAMALLISTOSSAMME KÄYTETÄÄN PUUVILLAKANKAITA, JOISSA ON MUKANA POLYESTERIÄ. POLYESTERIN
ANSIOSTA MATERIAALI ON KESTÄVÄ JA HELPPOHOITOINEN,
JA SEN VÄRIT HOHTAVAT KAUNIISTI.
BASIC PAITA
EA5085 MIEHET/CLASSIC
EA5090 MIEHET/SLIM
EA6085 NAISET
Basic-paita puuvillaa, jossa hiven polyesteriä.
Polyesterin ansiosta paita on kestävä ja helppohoitoinen,
ja sen värit hohtavat kauniisti.
Koot, miehet/classic: 37/38 - 49/50
Koot, miehet/slim: 37/38 - 45/46
Koot, naiset: 34 -50
Materiaali: 55 % puuvilla, 45 % polyesteri
47,tilattaessa 25 kpl
valkoinen
harmaa
vaaleansininen
kirkkaansininen
tummansininen
khaki
ruskea
punainen
viininpunainen
musta
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
107
2
harmaa
vaaleansininen
1
tummansininen
BASIC PAITA
vihreä
EA5370 MIEHET/CLASSIC
EA5375 MIEHET SLIM
EA6370 NAISET
punainen
oranssi
Basic-paita puuvillaa, jossa hiven polyesteriä.
Polyesterin ansiosta paita on kestävä ja helppohoitoinen,
ja sen värit hohtavat kauniisti.
Koot, miehet/classic: 37/38 - 49/50
Koot, miehet/slim: 37/38 - 45/46
Koot, naiset: 34 -50
Värit: valkoinen/harmaa, valkoinen/vaaleansininen, valkoinen/
tummansininen, valkoinen/vihreä, valkoinen/punainen,
valkoinen/oranssi, valkoinen/violetti, valkoinen/musta
Materiaali: 55 % puuvilla, 45 % polyesteri
1
violetti
musta
2
TASKULIINA
EA2050
Koko: 29 x 29 cm
Värit: harmaa, vaaleansininen, tummansininen,
vihreä, punainen, oranssi, violetti, musta
Materiaali: 60 % puuvilla, 40 % polyesteri
59,tilattaessa 25 kpl
2
12,tilattaessa 100 kpl
3
3
HUIVI
EA4050
3
Koko: 190 x 40 cm
Värit: harmaa, vaaleansininen, tummansininen,
vihreä, punainen, oranssi, violetti, musta
Materiaali: 60 % puuvilla, 40 % polyesteri
harmaa
24,-
vihreä
tilattaessa 100 kpl
vaaleansininen
tummansininen
punainen
oranssi
violetti
musta
108
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
BASIC PAITA
EA5270 MIEHET/CLASSIC
EA5275 MIEHET/SLIM
EA6270 NAISET
Basic-paita puuvillaa, jossa hiven polyesteriä. Polyesterin
ansiosta paita on kestävä ja helppohoitoinen, ja sen värit
hohtavat kauniisti.
Koot, miehet/classic: 37/38 - 49/50
Koot, miehet/slim: 37/38 - 45/46
Koot, naiset: 34 -50
Materiaali: 55 % puuvilla, 45 % polyesteri
59,tilattaessa 25 kp
valkoinen/vaaleansininen
valkoinen/musta
vaaleansininen/tummansininen
musta/musta
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
109
PAINETUT KUVIOT
KUVIOPAINETUT PAIDAT OVAT TEKEMÄSSÄ VAHVAA NOUSUA
SUOSITTUJEN PAITOJEN JOUKKOON. VALIKOIMASSAMME
ON TYYLIKKÄITÄ MALLEJA, JOTKA SOVELTUVAT H
YVIN MALLISTON MUIHIN VAATTEISIIN.
110
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
1
KUVIO 1
EA5530 MIEHET/CLASSIC FIT
EA5535 MIEHET/SLIM FIT
EA6530 NAISE
1
Suositut kuviopainetut paidat.
Koot, miehet/classic: 37/38 - 49/50
Koot, miehet/slim: 37/38 - 45/46
Koot, naiset: 34 -50
Väri: valkoinen
Materiaali: 100 % puuvilla
82,tilattaessa 25 kpl
2
KUVIO 2
EA5550 MIEHET/CLASSIC FIT
EA5555 MIEHET/SLIM FIT
EA6550 NAISET
2
Suositut kuviopainetut paidat.
Koot, miehet/classic: 37/38 - 49/50
Koot, miehet/slim: 37/38 - 45/46
Koot, naiset: 34 -50
Väri: mariini
Materiaali: 100 % puuvilla
82,tilattaessa 25 kpl
3
KUVIO 3
3
EA5540 MIEHET/CLASSIC FIT
EA5545 MIEHET/SLIM FIT
EA6540 NAISET
Suositut kuviopainetut paidat.
Koot, miehet/classic: 37/38 - 49/50
Koot, miehet/slim: 37/38 - 45/46
Koot, naiset: 34 -50
Väri: mariini
Materiaali: 100 % puuvilla
88,tilattaessa 25 kpl
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
111
TWO PLY
PAITAKANGAS ON KUDOTTU KAKSOISKIERRETYSTÄ
LANGASTA, JOKA TUO VÄREIHIN KAUNISTA HOHTOA.
MATERIAALI ON IHOLLA PEHMEÄÄ JA MIELLYTTÄVÄÄ, JA
EASY CARE -KÄSITTELYN ANSIOSTA SE SILIÄÄ HELPOSTI.
TWO PLY
EA5640 MIEHET/CLASSIC FIT
EA5645 MIEHET/SLIM FIT
EA6540 NAISET
Paidat Two ply -materiaalista. Kudottu kaksoiskierretystä
langasta, joka tuo väreihin kaunista hohtoa. Easy
care -käsitellyt paidat siliävät helposti.
Koot, miehet/classic: 37/38 - 49/50
Koot, miehet/slim: 37/38 - 45/46
Koot, naiset: 34 -50
Värit: valkoinen, vaaleansininen
Materiaali: 100 % puuvilla
88,tilattaessa 25 kpl
112
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
HERRINGBONE WOVEN
TWO PLY
EA5580 MIEHET/CLASSIC FIT
EA5585 MIEHET/SLIM FIT
EA6580 NAISET
Paidat Two ply -materiaalista. Kudottu kaksoiskierretystä
langasta, joka tuo väreihin kaunista hohtoa. Easy care -käsitellyt
paidat siliävät helposti.
Koot, miehet/classic: 37/38 - 49/50
Koot, miehet/slim: 37/38 - 45/46
Koot, naiset: 34 -50
Värit: valkoinen, vaaleansininen
Materiaali: 100 % puuvilla
88,tilattaessa 25 kpl
www.idegroup.fi
113
1
Anno
1924
2
3
Erikoismalli, Växjön kunta,
Ruotsi.
4
3
SOLMIO
PO3232-1
Silkkisolmio.
Materiaali: silkki
22,-
5
tilattaessa 25 kpl
1
VYÖ
4
Vyö nupukkinahkaa.
Koko: 85 - 115 cm
Materiaali: nahka
PO3561-1
29,-
22,-
tilattaessa 100 kpl
tilattaessa 25 kpl
2
5
PO13-6500-1
PO13-2799-1
PO9010
HUIVI
Ohut villahuivi,
erikoismalli.
Erikoismalli,
Falsterbo GK.
114
www.idegroup.fi
SOLMIO
Silkkisolmio.
Materiaali: silkki
HUIVI
Silkkihuivi.
Koko: 30 x 150 cm
Materiaali: silkki
Silkkihuivi.
Koot: 55 x 55 cm
Materiaali: silkki
29,-
24,50
tilattaessa 25 kpl
tilattaessa 25 kpl
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
IDÉ HOUSE OF BRANDS MYY SUNWILL
-ASUJA MIEHILLE JA NAISILLE.
OTA YHTEYTTÄ – KERROMME
MIELELLÄMME LISÄÄ.
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
115
1
CLUB BLAZER
EASY WEAR & CARE
1
Materiaali: 100 % villa
Värit: musta - hopeiset napit,tummansininen - messinkinapit
MIESTEN SLIM FIT DYLAN
TK3100-3010
Koot: medium B46-pitkä B148-158
MIESTEN REGULAR FIT JUSTIN
TK3110-3010
Koot: medium C46-62, pitkä C148-158,
lyhyt C96-116, lyhyt D96-120
209,- tilattaessa 25 kpl
NAISTEN TAYLOR
TK2130-3010
SLIM
+
REGULAR
FIT
Pituus: 64 cm
Koot: slim fit 32-46, regular fit 48-52
192,- tilattaessa 25 kpl
2
BLAZER SHADOWCHECK
2
EASY WEAR & CARE STRECH.
Materiaali: 60 % villa, 38 % polyesteri, 2 % elastaani
Väri: sininen mustin ruudui
MIESTEN SLIM FIT DYLAN
TK3100-3050
Koot: medium B46-58, pitkä B148-158
MIESTEN REGULAR FIT JUSTIN
TK3110-3050
Koot: medium C46-58, pitkä C148-158,
lyhyt C96-116, lyhyt D96-112
228,- tilattaessa 25 kpl
NAISTEN DENISE
TK2150-3050
SLIM
+
REGULAR
FIT
116
www.idegroup.fi
Pituus: 62 cm
Koot: slim fit 32-46, regular fit 48-52
192,- tilattaessa 25 kpl
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
1
2
BLAZER DOBBY
1
EASY WEAR & CARE SUPER 100
Materiaali: 100 % puhdas uusi villa
Väri: sininen/musta
MIESTEN TAILORED FIT MARK
TK3130-3070
Koot: medium 46-60,
pitkä 148-158, lyhyt 96-116, lyhyt D96-116
219,- tilattaessa 25 kpl
2
COTTON STRETCH CHINOS
CHINOS-HOUSUT
pestyä puuvillastretchiä.
Materiaali: 98 % puuvilla, 2 % elastaani
Värit: musta, khaki
MIESTEN CHINOS MARWIN
TK9550-9703
Regular Fit.
Koot: C46-58, C146-158
C92-112
NAISTEN TAILORED FIT MEGAN
TK2180-3070
83,- tilattaessa 25 kpl
Pituus: 60 cm
Koot: 32-52
NAISTEN CHINOS MAVIS
TK9500-9703
198,- tilattaessa 25 kpl
Slim Fit.
Koot: 34-4
83,- tilattaessa 25 kpl
3
BLAZER WINDOWCHECK
EASY WEAR & CARE SUPER 100
Materiaali: 100 % puhdas uusi villa
Värit: harmaa, sininen
3
3
TAILORED
FIT
TAILORED FIT MIESTEN MARK
TK3130-3060
Koot: medium 46-60, pitkä 148-158,
lyhyt 96-116, lyhyt D96-116
219,- tilattaessa 25 kpl
MIESTEN LIIVI LANCE WINDOWCHECK
TK7110-3060 FÔRRYGG
Koot: slim fit S-2XL
79,- tilattaessa 50 kpl
NAISTEN MEGAN
TK2180-3060
Pituus: 60 cm
Koot: 32-52
198,- tilattaessa 25 kpl
NAISTEN LIIVI ESTHER WINDOWCHECK
TK8100-3060 STOFFRYGG
Koot: 34-48
79,- tilattaessa 50 kpl
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
117
CORPORATE WASHABLE SUIT 1011
PESUNKESTÄVÄ PUKU JOUSTAVASTA VILLASEKOITTEESTA ON
PITKÄÄN KESTÄVÄ JA KAUASKANTOINEN VALINTA. KULUTUSTA
KESTÄVÄT, PESTÄVÄT MATERIALIT JA VAHVISTETUT SAUMAT
HELPOTTAVAT VAATTEEN KUNNOSSAPITOA JA PIDENTÄVÄT
SEN KÄYTTÖIKÄÄ. VAATTEIDEN LEIKKAUS ON TOIMIVA,
JA MALLISSA ON USEITA KÄTEVIÄ RATKAISUJA.
PESUNKESTÄVÄ
1
1
MIESTEN BLAZER JACOB
TK3112-1011
Koot: medium 44-60, pitkä 148-158,
lyhyt 96-116, lyhyt D96-116
198,- tilattaessa 25 kpl
2
MIESTEN LIIVI LEON
TK7122-1011
Koot: XXS - 3XL
87,- tilattaessa 25 kp
3
HERRE BUKSE JASON
TK5112-1011
2
3
Koot: medium 44-60, pitkä 148-158,
lyhyt 96-116, lyhyt D96-116
87,- tilattaessa 25 kpl
Värit: antrasiitti, musta, tummansininen
Materiaali: 43 % villa, 53 % polyesteri, 4 % elastaani
Vuori: 100 % polyesteri
Easy wear & care. Mix & Match.
antrasiitti musta tummansininen
118
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
1
1
NAISTEN BLAZER DIXIE
TK2140-1011
Pituus, selkä: 61 cm
Koot: 32 - 52
159,- tilattaessa 25 kp
2
NAISTEN LIIVI ELLI
TK8140-1011
Pituus: 52 cm
Koot: 32 - 5
2
69,- tilattaessa 50 kpl
3
3
HAME JANET
TK9150-1011
Pituus: 100 cm
Koot: 32 - 52
119,- tilattaessa 25 kpl
4
NAISTEN HOUSUT MIKA
TK4140-1011
Sisäpituus: 80 cm
Koot: 32 - 52
4
85,- tilattaessa 25 kpl
MUKAVA YHDISTELMÄ
VIRKAPUVUN KESTÄVYYTTÄ
JA VILLAPUVUN TUNTUA.
5
5
HAME AGNES
TK6140-1011
Pituus: 58 cm
Koot: 32 - 52
PÄÄLLIKANGAS
YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ
KIERRÄTYSPOLYESTERIÄ
119,- tilattaessa 25 kpl
KONEPESTÄVÄ
PUKU
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
antrasiitti musta tummansininen
www.idegroup.fi
119
VIRGIN WOOL 2010/2040
MIX & MATCH. EASY WEAR & CARE.
1
2
1
SLIM FIT
MIESTEN BLAZER DYLAN
TK3100-2010
Koot: medium B44-58,
pitkä B146-156, lyhyt B96-108
239,- tilattaessa 25 kpl
MIESTEN HOUSUT DANNY
TK5100-2010
Koot: medium B44-58,
pitkä B146-156, lyhyt B96-108
98,- tilattaessa 25 kpl
MIESTEN HOUSUT JAMES
TK5110-2010
Koot: medium C48-60,
pitkä C148-158, lyhyt C96-116,
lyhyt D96-116
98,- tilattaessa 25 kpl
2
NAISTEN BLAZER KATIE
TK2110-2010
Pituus: 64 cm
Koot: slim Fit 32 - 46,
regular Fit 48 - 50
197,- tilattaessa 25 kpl
REGULAR FIT
MIESTEN BLAZER JUSTIN
TK3110-2010
NAISTEN TAKKI ROBYN
TK2170-2010
Koot: medium C48-60,
pitkä C148-158, lyhyt C96-116,
lyhyt D96-116
Pituus: 55 cm
Koot: slim Fit 32 - 46,
regular Fit 48 - 50
239,- tilattaessa 25 kp
189,- tilattaessa 25 kpl
JULIA HAME
TK9140-2010
Pituus: 90 cm
Koot: regular Fit 32 - 48
145,- tilattaessa 25 kpl
ALICIA HAME
TK6110-2010
Pituus: 55 cm
Koot: regular Fit 32 - 50
84,- tilattaessa 25 kpl
NAISTEN HOUSUT MARI
TK4100-2010
Koot: slim Fit 32 - 46,
regular Fit 48 - 50
98,- tilattaessa 25 kpl
SLIM FIT
vaalean- harmaabeigesininenmusta
harmaa,
kval 2040
REGULAR FIT
harmaa sininen
NAISET
vaalean-beige
harmaa
SLIM
+
REGULAR
FIT
SLIM FIT
BLAZER DYLAN
TK3100-1010
REGULAR FIT
BLAZER JUSTIN
TK3110-1010
Koot: medium B44-58, pitkä
B146-156, lyhyt B96-108
Koot: medium C48-60, pitkä
C148-158, lyhyt C96-116, lyhyt
D96-116
189,- tilattaessa 25 kpl
TWILL SUIT 1010 WOOL MIX
MIX & MATCH. EASY WEAR & CARE.
Materiaali: 60 % villa,
38 % polyesteri, 2 % lycra
LIIVI BEN
TK7130-1010
Koot: B44 - 56
189,- tilattaessa 25 kpl
HOUSUT JAMES
TK5110-1010
79,- tilattaessa 25 kpl
Koot: medium C48-60,
pitkä C148-158, lyhyt C96-116,
lyhyt D96-116
HOUSUT DANNY
TK5100-1010
84,- tilattaessa 25 kpl
Koot: medium B44-58, pitkä
B146-156, lyhyt B96-108
harmaa mustamariini
120
www.idegroup.fi
83,- tilattaessa 25 kpl
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
NANO TRAVEL SUIT 1030 WOOL MIX
1
2
3
1
NAISTEN TAKKI KELLY
TK2100-1030
5
ALICIA HAME
TK6110-1030
Pituus: 60 cm
Koot: slim fit 32 - 46,
regular fit 48 - 5
Pituus: 55 cm
Koot: regular fit 32 - 52
179,- tilattaessa 25 kpl
2
NAISTEN TAKKI KATIE
TK2110-1030
Pituus: 64 cm
Koot: slim fit 32 - 46, regular fit 48 - 5
179,- tilattaessa 25 kp
4
5
6
7
3
NAISTEN LIIVI ESTHER
TK8100-1030
Pituus: 50 cm
Koot: regular fit 32 - 5
77,- tilattaessa 25 kpl
6
NAISTEN HOUSUT MARI
TK4100-1030
Koot: slim fit 32 - 46,
regular fit 48 - 52
89,- tilattaessa 25 kpl
7
NAISTEN HOUSUT MOLLY
TK4110-1030
Koot: regular fit 36 - 52
89,- tilattaessa 25 kpl
77,- tilattaessa 25 kpl
4
JULIA HAME
TK9140-1030
Väri: harmaa, musta
Pituus: 90 cm
Koot: regular fit 32 - 48
134,- tilattaessa 25 kpl
1
REGULAR FIT
MIESTEN BLAZER JUSTIN
TK3110-1030
3
MIESTEN LIIVI LANCE
LIIVI VUORIKANGASSELÄLLÄ.
TK7110-1030
Koot: medium C44-64, pitkä C146-158,
lyhyt C96-116, lyhyt D96-116
Koot: regular fit XS - 3XL
79,- tilattaessa 25 kpl
MIX MATCH & VARIER
229,- tilattaessa 25 kpl
Materiaali: 44 % villa, 54 % polyesteri,
2 % elastaani
2
MIESTEN HOUSUT JAMES
TK5110-1030
4
MIESTEN VEST LIAM
TARJOILULIIVI KANGASSELÄLLÄ.
TK7120-1030
Koot: medium C44-64, pitkä C146-158,
lyhyt C96-116, lyhyt D96-116
Väri: harmaa, musta
Koot: regular Fit XXS - 3XL
95,- tilattaessa 25 kpl
95,- tilattaessa 25 kp
MIX & MATCH. EASY WEAR & CARE.
vaalean-
harmaa
musta
tummansininen
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
121
1
2
KOKINHOUSUT
PJ7505
Pepitaruudulliset kokinhousut.
Koot, miehet: 44 - 62
Koot, miehet: D84 - 120
Koot: C146 - 156
Väri: pepita
Materiaali: puuvilla, 260 g
43,-
2
tilattaessa 50 kpl
1
KOKINTAKKI
PJ7405 MIEHET
PJ7403 NAISET
3
Puuvillasta valmistettu kokintakki.
Väri: valkoinen
Materiaali: puuvilla, 245 g
Miehet: 55,- tilattaessa 25 kpl
Naiset: 55,- tilattaessa 25 kpl
3
ESILIINA
PJ7801 ESILIINA
PJ7802 VYÖTÄRÖESILIINA
Värit: musta, valkoinen, sininen
Materiaali: puuvilla, 245 g
Esiliina: 24,tilattaessa 25 kpl
Vyötäröesiliina: 23,tilattaessa 25 kpl
122
www.idegroup.fi
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
musta
1
2
sininen
3
4
4
HUOLTOHOUSUT
JO230723
Koot: 44 - 62, C144 - 156, D88 - 112
Materiaali: puuvilla, polyesteri, 260 g
musta
38,-
sininen
tilattaessa 25 kpl
harmaa
musta
sininen
5
harmaa
HUOLTOHOUSUT
5
1
JO231029
JO218013
Koot: 44 - 62
Materiaali: puuvilla, polyesteri, 265 g
Koot: 44 - 62, C146 - 156, D92 - 124
Materiaali: puuvilla, 360 g
31,50
TYÖHOUSUT
87,50
tilattaessa 25 kpl
harmaa
2
JO120871
JO212325
Koot: S - 3XL
Materiaali: polyesteri
TYÖFARMARIT
Koot: 44 - 62, C148 - 156, D96 - 112
Värit: sininen
Materiaali: polyesteri, puuvilla, 380 g
51,50
tilattaessa 25 kpl
musta
tummansininen
turkoosi
6
SOFTCHELL-TAKKI
musta
6
tilattaessa 25 kpl
69,50
tilattaessa 25 kpl
7
FLEX TAKKI
JO516250
7
3
HUOLTOHOUSUT
valkoinen
JO212220
tummanharmaa
Koot: 42 - 46, C144 - 156, D88 - 112
Materiaali: puuvilla, polyesteri, 190 g
Koot: XS - 3XL
Materiaali: polyesteri, 200 g
49,50
tilattaessa 25 kpl
32,50
tilattaessa 25 kpl
vaaleansininen
musta
harmaa
Soita meille: 010-327 5800 tai ota yhteyttä: [email protected]
www.idegroup.fi
123
2
LÄMPÖLIIVI
EK162515
Lämpöliivi rintataskulla. Joustoneule hihansuissa ja kauluksessa.
Selän pituus koossa. L 79 cm.
Koot: XS - 4XL
Värit: tummansininen, oliivi
Materiaali: 200 g polyesteri
2
33,50
1
tilattaessa 100 kpl
3
3
WORKING XTREME
EK86004 TAKKI
EK82404 HOUSUT
EN343-hyväksytyt takki ja housut. Takissa on teipatut saumat
sekä 2-suuntainen vetoketju painonapeilla suljettavan suojalistan
alla. Irrotettava piilohuppu. Hihansuissa tarranauhasäätö. Monitoiminen rintatasku: puhelintasku, henkilökorttitasku, kynänpidike
ja avainrengas. Hartiat ja hihansuut vahvistettu. Pitkä selkäkappale. Mahdollisuus Zip-In-fleecetakin käyttämiseen. Selkäkappaleen
pituus koossa L – 82 cm. Asun housuissa on samat ominaisuudet.
Vesipatsas: mm H2O > 8000 mm
Hengittävyys: 5000 g/m²/24h
Koot: XS - 5XL
Väri: sininen
Materiaali: 300x300D Oxford-polyesteri, PU-pinnoitus, 210T
Taffeta Takki: Housut: 76,- tilattaessa 25 kpl
76,- tilattaessa 25 kpl
4
WORKING XTREME HAALARI
EK88002
1
TAKKI JA AVOHAALARIT
4
EK76600 TAKKI
EK79900 HAALARI
EN343- ja EN14605-hyväksytty. Housuissa säädettävät olkaimet
Fix-lukituksella. Takissa on kiinteä huppu, tarralla suljettava
suojalista ja joustavat hihansuut. Selän pituus koossa.
L 70 cm. Lahkeen sisäpituus koossa L 73 cm.
Vesipatsas: mm H2O > 10000 mm
Koot: XS - 4XL
Värit: valkoinen, koboltti
Materiaali: PU/nailon, 240 g
55,- tilattaessa 25 kpl
Housut: 46,- tilattaessa 25 kpl
Takki: 124
www.idegroup.fi
EN343-hyväksyntä. Kokohaalari, jossa teipatut saumat ja irrotettava huppu. 2-suuntainen vetoketju. Kaksinkertainen tarroilla
suljettava suojalista. 5 taskua edessä ja 2 takana. Cargo-tasku ja
sisätaskuja. Heijastimet hihoissa, olkapäillä, lahkeissa ja selässä.
Cordura®-polvivahvikkeet. Lahkeen sisäpituus koossa L – 82 cm.
Vesipatsas: mm H2O > 8000 mm
Hengittävyys: 5000 g/m²/24h
Koot: XS - 5XL
Värit: sininen/musta, hiilenharmaa/musta
Materiaali: Teflon-pinnoitettu Oxford-polyesteri 300D x 300D
98,tilattaessa 25 kpl
HInnat vaihtelevat tilausmäärän mukaan. Pyydä tarjous omasta toteutuksesta.
keltainen/musta
1
oranssi/musta
punainen/musta
2
2
DRY ZONE VISIBLE
EK26300R TAKKI
EK022400R HOUSUT
EN343- ja EN471-hyväksytyt takki ja housut.
Takissa on 2 läpällistä taskua ja nauhalla säädettävä
piilohuppu. Vetoketju ja painonapeilla suljettava
suojalista. Heijastinnauhat olkapäillä ja hihoissa.
Selkäkappaleen pituus koossa L – 76 cm. Housut
samoin ominaisuuksin.
Vesipatsas: mm H2O > 5000 mm
Koot: XS - 5XL
Värit: neonkeltainen, neonoranssi
Materiaali: PU, polyesteri, 170 g
Takki: 53,- tilattaessa 25 kpl
3
1
VISIBLE XTREME
2 IN 1 TAKKI JA HOUSUT
EK86100R TAKKI
EK82400R HOUSU
EN343- ja EN471-hyväksytyt takki ja housut. Takissa
irrotettava vuori ja teipatut saumat. Kaksinkertainen painonapeilla suljettava suojalista. Irrotettava
piilohuppu. Sisä- ja ulkopuolinen puhelintasku.
Heijastimet olkapäillä. Selän pituus 77 cm koossa L.
Housuissa on 2 vetoketjullista taskua, cargo-tasku
ja tasku metrimitalle. Cordura®-polvivahvikkeet. 2
läpällistä takataskua. Lahkeen sisäpituus koossa L
84 cm.
Vesipatsas: mm H2O > 8000 mm
Hengittävyys: 5000 g/m2/24h
Koot: XS - 5XL
Materiaali: Teflon-pinnoitettu Oxford-polyesteri
300D x 300D
98,- tilattaessa 25 kpl
Housut: 69,- tilattaessa 25 kpl
Takki: Housut: 32,-tilattaessa 100 kpl
3
SOFTSHELL TALVITAKKI
EK116514R
EN ISO 20471 -hyväksyntä. Takki, jossa irrotettavat
hihat ja lämpövuori. Pitkä selkäkappale. Suojalistassa piilotettu vetoketjutasku. Irrotettava huppu.
Heijastinnauha ja kontrastisomisteet. Monitoiminen rintatasku, jossa puhelintasku ja kynäpidike.
Selkäkappaleen pituus koossa L – 78 cm. Saatavana
myös kesämallina.
Vesipatsas: mm H2O > 3000 mm
Hengittävyys: 3000 g/m²/24h
Koot: S - 5XL
Värit: neonkeltainen, neonoranssi
Materiaali: 100 % polyesteritvilli ja bonded fleece,
100 % polyesteritafti
96,tilattaessa 25 kpl
www.idegroup.fi
125
MEILTÄ MARKKINOIDEN SUOSITUIMMAT
TYÖVAATTEET. KYSY LISÄÄ
IDÉANIKKAREILTAMME!
126
www.idegroup.fi
www.idegroup.fi
127