MESSU PROFIILI

an We
d l cr
as ea
tin te
g i visi
mp bi
res lity
sio
n..
.
MESSUTUOTTEET
MESSU
PROFIILI
TUOTTEET
RAKAS LUKIJA
Kädessäsi on nyt uusi Profiilituotekuvastomme 2015. Se on täynnä mainos- ja liikelahjoja, elektronisia yritystuotteita ja monia muita ratkaisuja, ja esittelee silti vain pienen osan koko valikoimastamme. Tänä vuonna profiilituotekuvastoomme on lisätty myös vain esittelytuotteille
omistettu osa. Vierailut asiakkaiden ja potentiaalisten asiakkaiden luona ovat tärkeitä, samoin
näkyminen erilaisissa tapahtumissa. Olemme koonneet kaiken messuosastoilla tarvittavan ja
niihin liittyvän samojen kansien väliin. Näiden tuotteiden valmistajat ovat alansa asiantuntijoita,
ja heidän avullaan pystymme auttamaan teitä kaikessa mitä tarvitsette.
Monissa kuvastomme tuotteissa mainitaan, että tuote tarjotaan pyynnöstä. Silloin kyse on
yleensä asiakkaan omien toiveiden mukaan suunnitellusta, valmistetusta tai viimeistellystä
tuotteesta. Jos teillä on IDÉa tuotteesta, joka olisi teille juuri sopiva – ota yhteyttä ja pyydä tarjous. Kokonaisvaltaisen tuotteistomme ansiosta toimitamme aina oikean tuotteen, jonka laatu
ja hinta ovat juuri oikeassa suhteessa.
IDÉ House of Brands palvelee yrityksia, järjestöjä, yhdistyksiä toimialasta riippumatta,
autamme mielellämme profiloinnissa ja profiilituotteiden valinnassa. Puuttuuko haluamasi tuote kuvastostamme? Käy tutkimassa ainutlaatuista ja todella runsasta tuotetietokantaamme
verkkosivustollamme, tai ota meihin yhteyttä – me löydämme sen varmasti! IDÉn valikoima
kattaa kaiken! Kokeneet IDÉanikkarit auttavat mielellään oikeiden valintojen tekemisessä
tässä lukuisten mahdollisuuksien maailmassa.
Toteuta IDÉasi ja löydä uusia inspiraatioita.
Mukavia lukuhetkiä!
2
Seuraa meitä Facebookissa
YLEISET EHDOT
Hinnat on ilmoitettu euroina ilman arvonlisäveroa. Toimitusehto on vapaasti varastossamme
Helsinki. Jos tuotteen kohdalla ei ole mainintaa painatuksesta, lisätään tuotteen hintaan
painatus- ja aloituskulut. Emme vastaa esitteen painovirheistä, tuotteiden loppumisesta
sekä hintojen tai valuuttakurssien muuttumisesta.
IDÉ House of Brands Oy SUOMI
IDÉ House of Brands AB RUOTSI
IDÉ House of Brands AS TANSKA
Pääkonttori HELSINKI
Piispanmäentie 5
FI-02240 ESPOO
Myyntikonttori TAMPERE
Pirkkalaistie 1
FI-37100 NOKIA
Pääkonttori TUKHOLMA
Hangövägen 25
SE-11541 STOCKHOLM
Myyntikonttori GÖTEBORG
Sisjövägen 45
SE-436 33 ASKIM
Myyntikonttori LUND
Emdalavägen 4
SE-223 69 Lund
Pääkonttori KOLDING
Gejlhavegård 23
DK-6000 KOLDING
Puh: +358 10 327 5800
Faksi: +358 10 327 5899
[email protected]
Puh: +358 10 327 5800
[email protected]
Puh: +46 8 556 023 60
[email protected]
Puh: +46 31 748 89 90
[email protected]
Puh: +46 46 13 44 85
[email protected]
Puh: +45 75 75 25 75
[email protected]
Myyntikonttori KÖÖPINHAMINA
Käynnit sopimuksen mukaan.
Banemarksvej 50 E
DK-2605 BRØNDBY
Myyntikonttori ESBJERG
Käynnit sopimuksen mukaan.
Skolegade 7, 1. sal
DK-6700 Esbjerg
Puh: +45 75 75 25 75
[email protected]
Puh: +45 75 75 25 75
[email protected]
IDÉ House of Brands AS NORJA
Pääkonttori DRØBAK
Dyrløkkeveien 19
N-1448 DRØBAK
IDÉ Lagerhotell
Regnbueveien 9
1405 Langhus
Myyntikonttori OSLO
Stortorvet 10
N-0155 OSLO
Puh: +47 64 90 51 60 Puh: +47 64 90 51 60 Puh: +47 23 31 01 80
[email protected]
[email protected]
[email protected]
www.idegroup.fi
Myyntikonttori VESTFOLD
Klinestadmoen 10
N-3241 SANDEFJORD
Myyntikonttori STAVANGER Myyntikonttori BERGEN Myyntikonttori ÅLESUND Myyntikonttori TRONDHEIM Myyntikonttori LILLEHAMMER
Lagerveien 10
Liamyrane 5
Holssletta 2
Klæbuveien 127 C
Elvegata 19
N-4033 STAVANGER
N-5132 NYBORG
N-6018 ÅLESUND
N-7031 TRONDHEIM
N-2609 LILLEHAMMER
Puh: +47 33 44 83 10
[email protected]
Puh: +47 51 81 75 75
[email protected]
Puh: +47 55 39 30 60
[email protected]
Puh: +47 55 39 30 60
[email protected]
Puh: +47 73 80 42 00
[email protected]
Puh: +47 61 27 00 60
[email protected]
Hinnat voivat vaihdella kappalemäärän mukaan. Pyydä tarjous.
Sisältö
MESSUSEINÄT
TELTAT
ROLL-UP
Sivu 6-9
Sivu 10-11
Sivu 12-13
RANTALIPUT
LIPUT
BANNERIT
Sivu 14-15
Sivu 16-17
Sivu 18-20
3
MESSUPÖYDÄT
MAINOSKYLTIT
TARVIKKEET
Sivu 21
Sivu 22-23
Sivu 24-25
VAATTEET
Sivu 26-29
Soita jo tänään numeroon +358103275800 tai ota yhteyttä sähköpostiosoitteeseen [email protected]
www.idegroup.fi
Muistilista
Ennen messuja on paljon muistettavaa, autamme siinä mielellämme. Olemme koonneet näille
kahdelle sivulle tärkeimmät mukaan otettavat tarvikkeet. Jokainen haluaa messuosastonsa
erottuvan muista näytteilleasettajista, ja paras kokonaisuus koostuu monista tekijöistä.
Kenellä on mielenkiintoisin messuseinä? Kenen messupöydät ovat kauneimmat?
Mistä saa tapahtuman parhaat mainoslahjat?
Näiltä sivuilta löydät apua sekä kokonaisuuden hallintaan että uusien ideoiden löytämiseen.
Mukana on myös mainoslahjoja, jotka ovat useimpien mieleen. Teemme yhteistyötä messu- ja
esittelytuotteiden parhaimpiin kuuluvien asiantuntijoiden kanssa. Pyydä tarjous - teemme
kaikkemme, että messuosastostanne tulisi kaikkein paras.
PodiumCase
Expand PodiumCase
Expand PodiumCase
Name Badge Flat series Plastic
31-5000-04-20 68x36 mm
Available in several colours as well as gold and silverfinish
Paul Sampleman
Paul Sampleman
4
Rantaliput
Pahvimukit
Messupöydät
www.idegroup.fi
Nimikilvet
Mainostelineet
Muovikassit
Messu- ja myymälämatot
Messuseinät
Esitetelineet
Messukassit
Rollupit
Hinnat voivat vaihdella kappalemäärän mukaan. Pyydä tarjous.
Liikelahjat
Nämä tuotteet löydät kääntämällä kuvaston ympäri.
Ostoskärrypoletit, s. 90
Älypuhelimen puhdistus, s. 7
Pinssit, s. 95
Puhdistusliinat, s. 9
Kaulanauhat, s. 93
Kenkätarvikkeet, s. 48
Kynät, alkaen s. 29
Nappikuulokkeet, s. 48
5
Makeiset, s. 80
Rantapallot, s. 76
Juomapullot, s. 68
Ostoskassit, s. 40
Kynät, s. 30
Jääraapat, s. 96
Huulirasvat, s. 76
Puhelintelineet, s. 7
Puhelintarvikkeet, s. 9
Jousiheijastimet, s. 58
Soita jo tänään numeroon +358103275800 tai ota yhteyttä sähköpostiosoitteeseen [email protected]
Tarramuistilaput, s. 26
www.idegroup.fi
Messuseinät
Osastot ja
taustakankaat
PAINETTU KANKAALLE, ERINOMAINEN KUVANLAATU
Myymme myös Expand-messutuotteistoa kaikkine tuotteineen. Se sisältää
roll-up-, pop-up- ja messuseinäkkeitä, tiskejä, esitelineitä, TV-jalustoja
sekä ulkomainontatuotteita. Expand-tuotteiden avulla teet tapahtumasta
laadukkaan – esittelyrakenteet ovat yksinkertaisia ja helposti käytettäviä,
ja ne kestävät pitkään. Kun haluat vaihtaa viestin toiseen, tilaat vain uuden
printin - itse rakenteita käytät yhä uudelleen ja uudelleen.
OSASTO, JOSSA
SÄILYTYSTILAA
JA VALAISIMET 3X3 M
Korkeus: 2,5 m
Valittavana useita malleja;
säilytystilan ja tiskin kanssa tai ilman.
€ 6500,-
6
TAUSTA (SIS. VALAISTUS)
Leveys: 3 m
Korkeus: 2,5 m
Tausta tilataan halutun kokoisena.
€ 1900,-
www.idegroup.fi
Hinnat voivat vaihdella kappalemäärän mukaan. Pyydä tarjous.
Kaikki tarvittava
yhdessä laatikossa.
KESTÄVÄ JA HELPPOKÄYTTÖINEN
Tee asiat helpoksi - valitse tuote,
joka on helppo pystyttää.
Expand MediaWall
PALJON KÄYTTÖMAHDOLLISUUKSIA
Expand MediaWall
Voit käyttää yhtä tai useampaa seinää
tapahtumasta riippuen. Messuille koko osasto,
asiakastapaamiseen pelkkä roll up
-seinä.
HELPPO UUDISTAA
Esittelyrakenteet kestävät pitkään. Kun haluat
muuttaa viestiäsi, tilaat meiltä vain
uuden printin. Itse järjestelmää voit käyttää
yhä uudelleen ja uudelleen. Kustannustehokasta
ja ympäristöystävällistä!
EXPAND QUICKSCREEN 3
Roll up -seinäke, saatavana seitsemän
eri väriä, joista on helppo valita omaan
tyyliin sopiva.
EXPAND MEDIAWALL
Expand QuickScreen 3
Expand QuickScreen 3
Suuri kaareva kuvaseinäke. Koostaan
huolimatta se on äärettömän helppo
pystyttää.
Expand PodiumCase
Expand PodiumCase
EXPAND PODIUMCASE
LISÄÄ
TIÄ
SSUPÖY
ME
SIVULLA
Soita jo tänään numeroon +358103275800 tai ota yhteyttä sähköpostiosoitteeseen [email protected]
Messutiski, jonka hyllyille voit sijoittaa
esitteitä, tuotteita, juomia jne.
Tiski toimii myös pyörillä kulkevana
kuljetuslaatikkona. Sen sisään mahtuu
messutiski, MediaWall
ja yksi Roll-up.
21
www.idegroup.fi
7
Messuseinät
EXPAND MESSUOSASTO
Osastosi voi näyttää vaikka tältä.
Kerromme mielellämme erilaisista malleista ja räätälöimme juuri teille
sopivan ratkaisun.
Hinnat alkaen
€ 1500,-
8
www.idegroup.fi
Hinnat voivat vaihdella kappalemäärän mukaan. Pyydä tarjous.
EXPAND
LINKWALL
LinkWall, 3 levyä. Sisältää kuvat ja LED-valaisimet.
Koko: 90 x 220 cm/levy.
€ 1990,sis. täysväripainatus
POP UP VELCRO
XP0022211
Helposti asennettava esittelyseinä. Digitaalipainettu
banneri, kiinnitetään tarranauhoilla.
Sisältää 2 spottivalaisinta ja kuljetuslaukun pyörillä.
Koko: 230 x 230 cm
Banneri (kulmakiinnitys) koko: 295 x 230 cm
Materiaali: satiinipolyesteri
€ 690,tilattaessa 1 kpl
9
€ 580,tilattaessa 11 kpl
sis- 4-väripainatuksen
EXPAND TOWER
EXP10830G
Lieriömäinen esittelyseinä herättää huomiota.
Vie vähän tilaa ja tuo viestinne esille luovalla tavalla.
Koot: 225 x 66 cm
€ 1390,-
Soita jo tänään numeroon +358103275800 tai ota yhteyttä sähköpostiosoitteeseen [email protected]
www.idegroup.fi
Teltat
Teltat ja täytettävät
ratkaisut
Lisää näkyvyyttä ulkona!
Kiinnitä ihmisten huomio myös
ulkotapahtumissa. Meiltä saat teltat ja
täytettävät ratkaisut, jotka tuovat yrityksenne esille.
TELTAT
XP160700
Teltta tapahtumiin, kampanjoihin, esitteilyhin ja juhlatilaisuuksiin.
Sopii räätälöintiin ja painatukseen. Helppo pystyttää ja purkaa. Seinät
eivät sisälly hintaan. Saatavana useita vakiovärejä, voidaan
valmistaa myös halutun sävyisenä.
Koko: 3 x 3 m (saatavana myös koot 3 x 4,5 m ja 3 x 6 m)
Materiaali, runko: alumiini
Materiaali, katto: PVC-pinnoitettu 420 D Oxford, 302 g/m3
10
Hinnat alkaen
€ 480,tilattaessa 1 kpl
€ 390,tilattaessa 11 kpl
sis. 1-väripainatus kattoon
www.idegroup.fi
Hinnat voivat vaihdella kappalemäärän mukaan. Pyydä tarjous.
HELPPO
Ä
PYSTYTTÄ
TÄYTETTÄVÄT ESITTELYRATKAISUT
Suunnitellaan yhdessä yhteistyökumppaneittemme kanssa toimivat ratkaisut yrityksenne näkyvyyden takaamiseksi. Ne
saavat esimerkiksi logonne tai viestinne esiin loistavalla tavalla. Jos edessä on suuri tapahtuma, autamme mielellämme
ideoittenne toteuttamisessa. Lähetä tarjouspyyntö niin otamme teihin yhteyttä. Oheiset kuvat on otettu asiakkaamme
OMW:n hankkimista IDÈ-ratkaisuista. Valmistimme heille täytettävän Cube-kuution ja portin.
11
Soita jo tänään numeroon +358103275800 tai ota yhteyttä sähköpostiosoitteeseen [email protected]
www.idegroup.fi
Roll-up
Roll-up
Vedä viestisi näkyviin!
Roll-up on tehokas keino mainostamiseen sekä
liikkuvissa tilanteissa että pysyvien myyntipaikkojen
yhteydessä. Valikoimastamme on helppo valita
sopiva laatu kuhunkin käyttötapaan.
EXPAND
EXPAND
Tämä malli soveltuu usein vaihtuvien tai useiden
perättäisten viestien esittämiseen. Sisältää kuvat ja nailonlaukun.
Koot: 85 cm, 100 cm
Värit: musta, hopea
Tämä kompakti ja tyylipuhdas malli soveltuu useimpiin
ympäristöihin. Sen teleskooppivarsi mahdollistaa esityskorkeuden
säätämisen helpolla tavalla. Kasetissa on tukijalka, joka takaa telineen
vakauden. Sisältää kuvat ja nailonlaukun.
Kasetin koko: 85 cm, 100 cm, 150 cm
Kuvan koko: 85 x 225 cm, 100 x 225 cm, 150 x 225 cm
Väri: hopea
M2
85 cm:
€ 370,-
12
tilattaessa 3 kpl, sis. täysväripainatus
MEDIASCREEN 1
85 cm:
100 cm:
€ 310,-
€ 420,-
tilattaessa 3 kpl, sis. täysväripainatus
tilattaessa 3 kpl, sis. täysväripainatus
100 cm:
€ 332,tilattaessa 3 kpl, sis. täysväripainatus
150 cm:
€ 585,tilattaessa 3 kpl, sis. täysväripainatus
EXPAND
ROLL-UP MINI
Valitse roll-up viestisi mukaan – saatavana seitsemän eri väriä.
Tämä ratkaisu on huomiota herättävä ja ainutlaatuinen, ja se antaa
mainonnalle korkealaatuisen ilmeen. Sisältää kuvat ja nailonlaukun.
Koot: 50 cm, 85 cm, 100 cm
Värit: sininen, punainen, vihreä, läpinäkyvä,
harmaa, keltainen, väritön
Mini roll-up sopii
pieniin esittelytarpeisiin.
Se sopii vastaanottotiskille,
neuvottelupöytään ja vaikka messupöydälle.
Koot: A4, A3
QUICKSCREEN 3
FLMINI_ROLLUP
PYYDÄ TARJOUS!
50 cm:
€ 354,tilattaessa 3 kpl, sis. täysväripainatus
85 cm:
€ 409,tilattaessa 3 kpl, sis. täysväripainatus
100 cm:
€ 435,tilattaessa 3 kpl, sis. täysväripainatus
www.idegroup.fi
Hinnat voivat vaihdella kappalemäärän mukaan. Pyydä tarjous.
ROLL-UP SF
PERUSROLL-UP
Perinteinen ja edullinen roll-up-mainos. Sopii erinomaisesti messuille,
tapahtumiin ja asiakastapaamisiin. Sisältää
kuvan, jalustan ja laukun.
Koot: 85 x 200 cm
Perusmallin korkealaatuinen roll-up-mainos. Kasetin paino 2,5 kg.
Saatavana myös kohdevalaisimella.
Sisältää kuljetuslaukun.
Koot: 85 x 200 cm
Materiaali: PVC
FLROLLUP
PYYDÄ TARJOUS!
XP0032102
€ 165,tilattaessa 1 kpl,
sis. täysväripainatus
€ 155,tilattaessa 5 kpl,
sis. täysväripainatus
13
X-BANNERI
L-BANNERI
Kevyt banneriteline, helppo kuljettaa ja asentaa.
Koko: 60 x 160 cm
Materialit: alumiini, muovi, lasikuitu, PVC
Kevyt banneriteline, helppo kuljettaa ja asentaa.
Koko: 100 x 200 cm
Materialit: alumiini, muovi, lasikuitu, PVC
€ 29,-
€ 65,-
tilattaessa 1 kpl,
sis. täysväripainatus
tilattaessa 1 kpl,
sis. täysväripainatus
€ 26,-
€ 58,-
tilattaessa 11 kpl,
sis. täysväripainatus
tilattaessa 11 kpl,
sis. täysväripainatus
XP0040112
XP0050112
Soita jo tänään numeroon +358103275800 tai ota yhteyttä sähköpostiosoitteeseen [email protected]
www.idegroup.fi
Rantaliput
Beach/Snow flag
Liputa viestisi eteenpäin!
Rantalippu on helppokäyttöinen
mainosväline sisälle ja ulos.
Viestin vaihtuessa jalkaan
on helppo asentaa uusi lippu.
FLAGSIGN 350
BEACHFLAGG 230
JALKATUKI RANTALIPPUUN
Lipun koko: 80 x 310 cm
Kokonaiskorkeus: 350 cm
Lipun koko: 45 x 170 cm
Kokonaiskorkeus: 230 cm
FLAGSIGN 250
BEACHSIGN 450
Lipun koko: 80 x 200 cm
Kokonaiskorkeus: 250 cm
Lipun koko: 115 x 320 cm
Kokonaiskorkeus: 370 cm
BEACH FLAG 450
BEACHSIGN 230
Lipun koko: 90 x 370 cm
Kokonaiskorkeus: 450 cm
Lipun koko: 50 x 153 cm
Kokonaiskorkeus: 200 cm
1. Maaruuvi pehmeille alustoille (nurmikko, lumi, hiekka).
2. Maa- ja lumitappi jatkuvaan käyttöön (nurmikko, lumi, hiekka)
3. Täytettävä jalka (täytetään vedellä tai hiekalla, 22 - 35 kg).
* Roottori. Mallien 1, 2 ja 3 kanssa.
4. Ristikkojalka, kokoontaittuva.
5. Vesisäkki (lisäpaino ulkona käytettävän ristikkojalan päälle).
6. Suuri levy, 60 x 60 cm, 15 kg roottori ml.
7. Pieni levy, 40 x 30 cm, 3,5 kg roottori ml.
8. Pyöreä jalka, 22 kg roottori ml.
9. Autokiinnike roottorilla.
10. Siltakiinnike roottorilla.
11. Jalkalevy, 20 x 30 cm, sisäkäyttöön.
BEACHFLAGG 350
BEACHSIGN 350
Lipun koko: 75 x 275 cm
Kokonaiskorkeus: 350 cm
Lipun koko: 87 x 237 cm
Kokonaiskorkeus: 290 cm
FL350
FLK230
FL250
14
FLB450
FLK450
FLK350
FLB230
FLB350
FLFOT
INETAAN
LIPUT PA
NIIKALLA
ATIOTEK
ALLE.
SUBLIMA
RIKANKA
OLYESTE
P
N
A
M
TAAN
115 GRAM
YVÄT HIN
U SISÄLT
K
K
U
A
L
TANKO JA
JOUS
R
PYYDÄ TA
www.idegroup.fi
Hinnat voivat vaihdella kappalemäärän mukaan. Pyydä tarjous.
RANTALIPUT
XP170100
Kampanjoiden ja tapahtumien avuksi sisälle tai ulos. Jalkatuki
"Cross base 3" sisältyy hintaan. Saatavana myös muita jalkatukia,
kuten maahan porautuva tai
lumeen painettava malli. Kuljetuslaukku sisältyy hintaan.
Rantalippuja on saatavana erikokoisina ja -muotoisina.
Materiaali, tanko: alumiini ja lasikuitu
Materiaali, lippu: polyesterikangas, 120 g
alkaen
€ 210,sis. täysväripainatus
BEACHFLAG PURJE
BEACHFLAG PISARA
Purjeenmuotoinen rantalippu, josta saatavilla eri kokoja. Sisältää maapiikin.
Lipun koot: 67 x 210 cm, 75 x 315 cm, 80 x420 cm
Korkeus: 250 cm, 390 cm, 520 cm
Materiaali: polyesteri, 130 g
Pisaranmuotoinen rantalippu, joista saatavilla eri kokoja.
Sisältää maapiikin.
Koot: pieni, keskikoko, suuri
Materiaali: polyesteri, 130 g
250 cm:
Pieni:
€ 135,-
€ 142,-
tilattaessa 1 kpl, sis. 4-väripainatus
tilattaessa 1 kpl, sis. 4-väripainatus
SYSEIL
€ 76,tilattaessa 10 kpl, sis. 4-väripainatus
390 cm:
€ 175,tilattaessa 1 kpl, sis. 4-väripainatus
€ 115,tilattaessa 10 kpl,
sis. 4-väripainatus
520 cm:
€ 198,tilattaessa 1 kpl,
sis. 4-väripainatus
€ 146,tilattaessa 10 kpl,
sis. 4-väripainatus
SYDROPP
15
€ 82,tilattaessa 10 kpl, sis. 4-väripainatus
Keskikokoinen:
€ 182,tilattaessa 1 kpl, sis. 4-väripainatus
€ 122,tilattaessa 10 kpl
sis. 4-väripainatus
Iso:
€ 205,tilattaessa 1 kpl
sis. 4-väripainatus
€ 156,tilattaessa 10 kpl
sis. 4-väripainatus
Soita jo tänään numeroon +358103275800 tai ota yhteyttä sähköpostiosoitteeseen [email protected]
www.idegroup.fi
Liput
Liput
Lippu salkoon!
Lippuja pöytään tai lipputankoon, meiltä saat kaiken.
Varmista, että asiakkaasi löytävät luoksesi.
PÖYTÄLIPPU
PYLONILIPPU
Normaali pöytälippu. Kysy myös muita vaihtoehtoja, meillä on paljon malleja.
Koot: 16 x 24 cm
Materiaali: polyesteri
Pöytälippu poikkitangolla.
Koot: 10 x 24 cm
Materiaali: polyesteri
€ 24,80
€ 25,90
tilattaessa 10 kpl
sis. 4-väripainatus
tilattaessa 10 kpl,
sis. 4-väripainatus
€ 16,90
€ 18,20
tilattaessa 50 kpl
sis. 4-väripainatus
tilattaessa 50 kpl,
sis. 4-väripainatus
STANDAARI
PÖYTÄLIPPU, 2 TANKOA
Tavallinen standaari.
Koot: 16 x 21 cm
Materiaali: polyesteri
Pöytälippu, 2 tankoa.
Koot: 12 x 20 cm
Materiaali: polyesteri
€ 24,80
€ 27,60
tilattaessa 10 kpl,
sis. 4-väripainatus
tilattaessa 10 kpl,
sis. 4-väripainatus
€ 16,90
€ 19,80
tilattaessa 50 kpl,
sis. 4-väripainatus
tilattaessa 50 kpl,
sis. 4-väripainatus
SYBORD
16
SYFANE
www.idegroup.fi
SYPOLY
SYP2
Hinnat voivat vaihdella kappalemäärän mukaan. Pyydä tarjous.
YRITYSLIPPU
MAIDEN LIPUT
Lippu on tärkeä osa markkinointia.
Tuulessa liehuva logo antaa dynaamisen
kuvan yrityksestä, ja se huomataan
kaukaa. Valittavana perinteinen lippu,
pysty- tai vaakasuora malli. Useita kokoja
tarpeen mukaan. Näin lippu saadaan
näkymään mahdollisimman
hyvin tuulesta riippumatta.
Kysy lisää! Saatavana myös
viiriketjuja.
Viesti voidaan painaa viireihin
silkkipainotekniikalla.
Valikoimassamme on eri
maiden lippuja.
Kysy, onko haluamaasi
lippua saatavilla.
FLFLAGG
FLNASJONAL
PYYDÄ TARJOUS!
PYYDÄ TARJOUS!
ULKOLIPPU
ULKOLIPPU, DIGITAALIPAINATUS
Ulkolippu pehmeää ja hyvin kestävää polyesteriä.
Koot: 240 x 150 cm
Materiaali: pehmeä polyesteri, 170 g
Ulkolippu, digitaalipainatus. Sopii moniväritarpeisiin.
Koot: 240 x 150 cm
Materiaali, lippu: polyesterikangas, 120 g
€ 87,-
€ 192,-
tilattaessa 3 kpl,
sis. 1-väripainatus
tilattaessa 1 kpl,
sis. 4-väripainatus
€ 54,-
€ 89,-
tilattaessa 10 kpl,
sis. 1-väripainatus
tilattaessa 10 kpl,
sis. 4-väripainatus
ULKOSEINÄLIPPU
MAINOSLIPPU
Kioskilippu, joka kiinnittää huomion julkisivuun hyvin.
Hyvä vaihtoehto liikkeiden ja muiden yritysten
ulkopuolelle.
Koot: 40 x 40 x 60 cm
Materiaalit: muovi, kalvotettu kangas
Ulkolippu, digitaalipainatus.
Koot: 120 x 200 cm, 150 x 240 cm, 180 x 300 cm
Materiaali: polyesteri, 130 g
XP00101241
XP0011400
€ 110,-
XP00102212SE
17
SYREKLAMEFLAGG
120 x 200 cm:
€ 105,- tilattaessa 1 kpl, sis. 4-väripainatus
tilattaessa 1 kpl,
sis. 4-väripainatus
€ 42,- tilattaessa 10 kpl, sis. 4-väripainatus
€ 46,-
150 x 240 cm:
tilattaessa 10 kpl,
sis. 4-väripainatus
€ 114,- tilattaessa 1 kpl, sis. 4-väripainatus
€ 52,- tilattaessa 10 kpl, sis. 4-väripainatus
180 x 300 cm:
€ 128,- tilattaessa 1 kpl, sis. 4-väripainatus
€ 63,- tilattaessa 10 kpl, sis. 4-väripainatus
Soita jo tänään numeroon +358103275800 tai ota yhteyttä sähköpostiosoitteeseen [email protected]
www.idegroup.fi
Bannerit
Bannerit
Ripusta minne haluat!
Bannerilla on paljon käyttömahdollisuuksia.
Se voidaan valmistaa monista materiaaleista
ja monen kokoisena tarpeen ja sijoituspaikaan
mukaan ulko- tai sisäkäyttöön.
MYYMÄLÄBANNERI
FLBUTIKK
Tuo tuotteet esille
myymäläbannerin avulla.
PYYDÄ TARJOUS!
18
www.idegroup.fi
Hinnat voivat vaihdella kappalemäärän mukaan. Pyydä tarjous.
ULKOSEINÄBANNERI
FLFASADE
Ulkoseinäbannerilla on paljon huomioarvoa,
ja se on helppo kiinnittää seinään.
Bannerissa on reiät kiinnitysnarua varten, tai
kiinnitys voidaan toteuttaa toiveen mukaan.
PYYDÄ TARJOUS!
19
MAINOSKANGASRULLA
MYYMÄLÄLIPPU
Painettu kangas rullatavarana. Metritavarana myytävä mainoskangas
on helppo katkaista sopivan pituiseksi. Mainoskangasrullaa
on helppo käyttää sisällä ja ulkona joko pysyvään tai tilapäiseen
markkinointiin. Se soveltuu terassin, rakennustyömaan ja erilaisten
tapahtumapaikkojen ympärille.
Materiaaleissa on erilaisia hintaluokkia, kuten kuitukangas,
115 g:n polyesterikangas tai paksumpi 205 g:n polyesterikangas.
Korkea seinälippu kaksipuolisella painatuksella.
Koot: 40 x 200 cm
Materiaali: polyesteri
FLSEIL
PYYDÄ TARJOUS!
SYBUTIKK
€ 96,tilattaessa 2 kpl, sis. 4-väripainatus
€ 54,tilattaessa 10 kpl, sis. 4-väripainatus
Soita jo tänään numeroon +358103275800 tai ota yhteyttä sähköpostiosoitteeseen [email protected]
www.idegroup.fi
Bannerit
PROFILOINTIVERHOT
FLGARDIN
Itse suunnitellut verhot
antavat hienon silauksen
myymälän tai toimiston sisustukseen.
Kuviointi voi perustua
mihin vain valokuvista ja yrityksen logosta ja väreistä
omiin hahmotelmiin asti.
PYYDÄ TARJOUS!
20
BANNERI KEHIKOLLA
KATUBANNERI
Fiksu bannerijärjestelmä, jota voi laajentaa tarpeen mukaan.
Hintaan sisältyy lippu, kehikko ja laukku.
Koko, pieni: 150 x 75 cm
Materiaalit: metalli, muovi, polyesterikangas
Katuvalaisimen pylvääseen ripustettava banneri. Hinta sisältää kiinnikkeet.
Koko: Leveys 60 cm
Materiaalit: polyesterikangas, lasikuitu
XP0180110
€ 148,tilattaessa 1 kpl, sis. 4-väripainatus
€ 123,-
XP0210110
€ 94,tilattaessa 1 kpl, sis. 4-väripainatus
€ 77,tilattaessa 11 kpl, sis. 4-väripainatus
tilattaessa 10 kpl, sis. 4-väripainatus
www.idegroup.fi
Hinnat voivat vaihdella kappalemäärän mukaan. Pyydä tarjous.
Messupöydät
Itse suunniteltu messupöytä tai -tiski
antaa ammattitaitoisen ilmeen osastolle.
MESSUPÖYTÄ BOOMERANG
PÖYTÄ TWIST
Kätevä ja helposti koottava messupöytä. Puusta tehty pöytälevy, on kokoon
taitettava. Digitaalipainettu banneri.
Materialit: muovi, puu, PVC
Fiksu esittelypöytä, joka on helppo avata ja taittaa kokoon vain kääntämällä.
Digitaalipainetut levyt, kiinnittyvät magneeteilla. Kuljetuslaukku sisältyy
hintaan.
Koot: Korkeus 100 cm
Levyjen koko: 38,7 x 50 cm
Värit: musta, valkoinen
Materiaali, levyt: PP-levy
Materiaali, pöytä: PVC
XP0070116
€ 620,tilattaessa 1 kpl, sis. 4-väripainatus
€ 545,tilattaessa 11 kpl, sis. 4-väripainatus
XP0240210
21
€ 590,tilattaessa 1 kpl,
sis. 4-väripainatus
€ 495,tilattaessa 10 kpl,
sis. 4-väripainatus
DIGITAALIPAINETTU PÖYTÄLIINA
PÖYTÄLIINA
Pöytäliina tarjoaa erinomaiset profilointimahdollisuudet.
Valmistetaan halutun kokoisena.
Materiaali: polyesterikangas
Pöytäliina tarjoaa erinomaiset profilointimahdollisuudet. Valmistetaan halutun kokoisena ja värisenä. Yrityksen logolla valmistettu pöytäliina on hieno ja
tyylikäs. Se voi tukea yrityksen ammattitaitoisuutta tai auttaa profiloitumaan
messuilla, tapahtumassa tai konferenssissa.
XP0230110
€ 185,tilattaessa 1 kpl, sis. 4-väripainatus
FLDUK
PYYDÄ TARJOUS!
€ 146,tilattaessa 11 kpl, sis. 4-väripainatus
Soita jo tänään numeroon +358103275800 tai ota yhteyttä sähköpostiosoitteeseen [email protected]
www.idegroup.fi
Mainoskyltit ja -telineet
Mainoskyltit
Pysäytä asiakkaasi!
Mainoskyltit ja -telineet ohjaavat
heidät oikean suuntaan.
A-MAINOSTELINE
XP0100110SE
Esittelykilpi mainoksille, logo voidaan sijoittaa ylös.
Saatavana myös julistekoossa 70 x 100 cm.
Mainoksen koko: 50 x 70 cm
Värit: valkoinen, punainen, musta, hopea
Materiaalit: metalli, läpinäkyvä muovisuojus
€ 138,tilattaessa 1 kpl, sis. 1-väripainatus
22
€ 126,tilattaessa 10 kpl, sis. 1-väripainatus
A-TELINE ILMAN MAINOSKYLTTIÄ
MINITELINE
Yksinkertainen A-teline mainoksille.
Saatavana myös
julistekoossa 70 x 100 cm.
Mainoksen koko: 50 x 70 cm
Värit: valkoinen, punainen,
musta, hopea
Materiaalit: metalli,
läpinäkyvä muovisuojus
Pieni A-teline mainoksille.
Mainoksen koko: A3
Värit: valkoinen, musta
Materiaalit: metalli, läpinäkyvä muovisuojus
XP0100110SE
€ 115,-
XP0100231SE
€ 56,tilattaessa 1 kpl
€ 49,tilattaessa 10 kpl
tilattaessa 1 kpl
€ 105,tilattaessa 10 kpl
www.idegroup.fi
Hinnat voivat vaihdella kappalemäärän mukaan. Pyydä tarjous.
MUOVIKILPI, S
XP0260110SE
Kennomuovikilpi kaksipuolisella painatuksella.
Kevyt ja helppo asentaa.
Koot: 49 x 17 cm
Materiaalit: metalli,
läpinäkyvä muovisuojus
€ 59,tilattaessa 25 kpl, sis. 4-väripainatus
€ 52,tilattaessa 50 kpl, sis. 4-väripainatus
MUOVIKILPI, M
XP0260111SE
Kennomuovikilpi kaksipuolisella painatuksella.
Kevyt ja helppo asentaa.
Koot: 49 x 34 cm
Materiaalit: metalli,
läpinäkyvä muovisuojus
€ 63,tilattaessa 25 kpl, sis. 4-väripainatus
€ 57,tilattaessa 50 kpl, sis. 4-väripainatus
23
KUVIOT
Voimme toimittaa kilpiä myös halutun muotoisina.
Ota yhteyttä - suunnitellaan kilven ulkoasu yhdessä.
PYYDÄ TARJOUS!
KILVENPIDIN
XP0260310SE 30 CM
XP0260310SE 60 CM
Kilvenpidin kennomuovikilville.
Koot: korkeus 30 cm, korkeus 60 cm
Väri: valkoinen
Materiaali: maalattu metalli
30 cm:
€ 6,50
tilattaessa 25 kpl
€ 4,90
tilattaessa 50 kpl
60 cm:
€ 7,30
tilattaessa 25 kpl
€ 5,80
tilattaessa 50 kpl
Soita jo tänään numeroon +358103275800 tai ota yhteyttä sähköpostiosoitteeseen [email protected]
www.idegroup.fi
Muut tarvikkeet
Lisätarvikkeet
Viimeistelyyn!
Tästä löydät tarvikkeet, jotka saattavat
nostaa messuosastonne aivan
uudelle tasolle.
EXPAND ESITETELINE
EXPAND NÄYTTÖTELINE XL
Vakaa ja hyvin käyttökelpoinen esiteteline.
Joko 4 tai 5 esitehyllyä.
Teline litteälle näytölle - suureen telineeseen
voi sijoittaa jopa 60 tuuman näytön.
Koko: maks. 200 cm
alkaen
€ 255,tilattaessa 3 kpl
€ 539,tilattaessa 3 kpl
24
POP OUT
PAPERILIPPU
Fiksu esittelytuote sisä- ja ulkokäyttöön
tapahtumissa ja muissa tilaisuuksissa. Helppo asentaa
levittämällä suoraan muotoonsa. Kuljetuslaukku sisältyy hintaan.
Koot: 120 x 60 cm, pieni
Materiaali: lasikuitu, polyesterikangas
Yksinkertaiset paperiliput ECO-muovitangossa
tapahtumiin ja tilaisuuksiin.
Lipun koko: 15 x 21 cm
Tangon pituus: 40 cm
Materiaali: paperi 90 g/m2
€ 189,-
€ 0,90
tilattaessa 1 kpl, sis. 4-väripainatus
tilattaessa 1000 kpl, sis. 4-väripainatus
€ 156,-
€ 0,40
tilattaessa 20 kpl, sis. 4-väripainatus
tilattaessa 5000 kpl, sis. 4-väripainatus
XP0220210
XP0011221
COCKTAILLIPPU
XP0011300
Cocktailtikkuihin kiinnitetyt pienet
paperiliput. Sopivat kakkuihin, juustoille
tai ruoka-annosten koristeluun.
Koot: 40 x 40 mm
Materiaali: paperi
€ 0,95
tilattaessa 200kpl, sis. 4-väripainatus
€ 0,23
tilattaessa 1000 kpl, sis. 4-väripainatus
www.idegroup.fi
Hinnat voivat vaihdella kappalemäärän mukaan. Pyydä tarjous.
PROMO MAT
KLTPROMOMAT4060
Uusi Promo Mat -matto on erinomainen markkinointiväline.
Matossa ei ole kumireunusta, joten layoutin suunnittelu on täysin vapaata.
Pistä mielikuvituksesi töihin, painatus on valokuvatasoa. Valittavana on 44
Jet Print -vakioväriä tai 76,2 dpi:n valokuvapainatus (Adobe RGB 1998).
Matto voidaan pestä käsin 30 °C:ssa.
Koot: 40 x 60 cm, 50 x 70 cm
Materiaali, päällys: 600 g veluuri
Materiaali, tausta: vinyyli
Paino: 2,9 kg/m2
TOT
URET MA
MYÖS SU
E
M
M
A
TOIMIT
LE TAI
SASTOIL
MESSUO
!
SY LISÄÄ
OON. KY
TOIMIST
40 x 60 cm:
€ 18,60
tilatessa 100 kpl
€ 16,70
tilatessa 250 kpl
50 x 70 cm:
€ 26,40
tilatessa 100 kpl
€ 23,50
tilatessa 250 kpl
25
JET PRINT VELOUR
KLTJPVELDOMWB5075
Levitä viestisi suoraan asiakkaan tai työntekijöiden jalkojen eteen painamalla
ideasi tai viestisi Jet Print -mattoon. Matto soveltuu hyvin sisäänkäyntimatoksi
tai esimerkiksi messuosastolle. Valittavana on 44 Jet Print -vakioväriä tai 76,
2 dpi:n valokuvapainatus (Adobe RGB 1998). Konepesu 40 °C.
Koot: 45 x 75 cm, 60 x 85 cm
Materiaali, päällys: 415 g veluuri
Materiaali, tausta: 100 % nitriilikumi
Paino: 1,8 kg/m2
50 x 75 cm:
€ 34,20
tilatessa 25 kpl
€ 29,60
tilatessa 100 kpl
60 x 85 cm:
€ 42,80
tilatessa 25 kpl
€ 36,70
tilatessa 100 kpl
Soita jo tänään numeroon +358103275800 tai ota yhteyttä sähköpostiosoitteeseen [email protected]
www.idegroup.fi
Vaatteet
Vaatteet
IDÉ House of Brandsilta saat kaikenlaiset
vaatteet niin muodollisiin kuin
sporttisempiinkin tilaisuuksiin.
Tiedämme eron hyvien housujen ja
erittäin hyvien housujen välillä. Muotoilu, toimivuus ja laadukkuus
ovat avaintekijöitä. Tule näyttelytilaamme tutustumaan
ja kokeilemaan vaatemallistoamme.
26
www.idegroup.fi
Hinnat voivat vaihdella kappalemäärän mukaan. Pyydä tarjous.
SANREMO & ANDRIA
YO8520 MIEHET PITKÄHIHAINEN
YO8521 MIEHET LYHYTHIHAINEN
YO8531 NAISET PITKÄHIHAINEN
YO8532 NAISET 3/4-HIHAINEN
YO8533 NAISET LYHYTHIHAINEN
Kevyesti muotoon ommeltu stretchpaita.
Easy care -käsitelty, kuivuu nopeasti.
Koot, miehet: s - 3xl
Koot, naiset: s - xxl
Värit: valkoinen, musta
Materiaali: 60 % puuvilla, 37 % polyesteri,
3 % elastaani, 115 g/m²
Lyhythihainen ja 3/4-hiha:
€ 44,-
BALTIMORE
JH2113030 MIEHET
JH2123020 NAISET
Laadukas paita kammattua puuvillaa. Easy care
-käsittely ja vahvistetut saumat kauluksessa
ja kalvosimissa. Yksivärinen paita, tehosteväri
kauluksen alla, napituksessa ja hihoissa.
Moderni malli.
Koot, miehet: s - 3xl
Koot, naiset: xs - xxl
Värit: valkoinen, musta, vaaleansininen
Materiaali: 100 % puuvilla
€ 45,tilattaessa 25 kpl
tilattaessa 100 kpl
Pitkähihainen: € 46,Tilattaessa 50 kpl
27
MIEHILLE
CV72121 PUSERO
CV72122 LIIVI
CV72128 VILLATAKKI
Hyvälaatuisia neuleita päivittäiseen käyttöön. Puserosta ja villatakista
on saatavana myös vartalonmyötäinen malli.
Koot: 44 - 68
Materiaali: 50 % villa, 50 % akryyli, 240 g
Pusero: € 37,- tilattaessaa 100 kpl
Liivi: € 33,- tilattaessaa 100 kpl
Villatakki: € 49,- tilattaessaa 100 kpl
NAISILLE
CV4181 LIIVI
CV4180 PUSERO
CV4186 LYHYT VILLATAKKI
CV4187 PITKÄ VILLATAKKI
Hyvälaatuisia neuleita päivittäiseen käyttöön.
Easy care -käsiteltyä villasekoitetta.
Koot: xxs - 3xl
Materiaali: 50 % villa, 50 % akryyli, 240 g
Liivi: € 34,- tilattaessa 100 kpl
Pusero: € 37,- min. 100 kpl
Lyhyt villatakki: € 46,- tilattaessa 100 kpl
Pitkä villatakki: € 53,- tilattaessa 100 kpl
musta
musta
laivastonsininen
laivastonsininen
hiekka
vaaleanharmaa
vaaleanharmaa
hiilenharmaa
Soita jo tänään numeroon +358103275800 tai ota yhteyttä sähköpostiosoitteeseen [email protected]
www.idegroup.fi
Vaatteet
LINCOLN & MARION
PIKÉ POLO
CL028204 MIEHET
CL028206 NAISET
ID0526 MIEHET
Klassinen pikeepaita stretchmateriaalista. Niskanauha ja napituslista
samansävyisin napein. Kutistuu hyvin vähän, suuri värivalikoima.
Koot, miehet: s - 6xl (4xl - 6xl vain valkoinen ja musta)
Koot, naiset: s - 6xl (4xl - 6xl vain valkoinen ja musta)
Materiaali: 95 % puuvilla, 5 % elastaani, 210-220 g
Klassinen yksivärinen pikeepaita.
Koot, miehet: s - xxl
Koot, naiset: 36/s - 44/xxl
Materiaali: 100 % kampapuuvilla
190 g/m²
s - xxl: € 14,60 tilattaessa 100 kpl
€ 14,90 tilattaessa 100 kpl
3xl - 6xl: € 16,90 min. 100 kpl
turkoosi
musta
azurinsininen
oranssi
laivastonsininen
valkoinen
ruiskukansininen
harmaameleerattu
punainen
lime
keltainen
jäänsininen
tummanharmaa
kirsikka
vihreä
kirsikka
laivastonsininen
musta
violetti
hiilenharmaa
punainen
tummanvihreä
vaaleanvihreä
mokka
harmaamelee-
viininpunainen
tuhkanharmaa
vaaleansininen
rattu
PIKEEPAITA CLASSIC
KOS & KYPROS
Perinteinen nappikauluksinen pikeepaita.
Mukavasti istuva malli, erittäin toimiva.
Brodeerattu logo hihassa.
Koot, miehet: s - 3xl
Koot, naiset: 36 - 44
Materiaali: 100 % polyesteri, 160 g/m²
Klassinen muodikas t-paita pyöreällä pääntiellä. Esipesty, ei kutistu, muotoon ommeltu.
Koot, miehet: s - 3xl
Koot, naiset: xs - xxl
Materiaali: 100 % kampapuuvilla, 160 g/m²
CR192466 MIEHET
CR192467 NAISET
28
valkoinen
YO1820 MIEHET
YO1810 NAISET
€ 5,20
tilattaessa 100 kpl
€ 32,tilattaessa 50 kpl
punainen
vadelma
violetti
turkoosi
aqua
khakinvihreä
ruiskukansininen
scuba
craft green
limenvihreä
sweden blue
punainen
valkoinen
laivastonsininen
iron
musta
musta
vision
laivastonsininen
valkoinen
keltainen
keltainen
ICE-T
LIIVI SOFTSHELL
Polyesteri-t-paita, kontrastinauha olkapäillä.
Koot, miehet: s - xxl
Koot, naiset: 36/s - 42/xl
Materiaali: 100 % polyesteri, 150 g/m²
Liivi ohuesta 3-kerroksisesta softshellistä. Vedenpitävä ja hengittävä.
Selän 2-kerroksellisuus parantaa ilmanvaihtoa. Joustavaa
materiaalia sivukappaleissa. Tasku YKK-vetoketjulla.
Miesten liivissä on lisäksi vetoketjullinen rintatasku.
YKK-vetoketju edessä. Suosittelemme tätä
liiviä hiihtoretkille yhdessä
stretchback-takin ja -housujen kanssa.
Koot, miehet: xs-xxxl
Koot, naiset: xs-xxl
Väri: musta
Materiaali: 100 % polyesteri
CL029334 MIEHET
CL029335 NAISET
€ 9,60
tilattaessa 100 kpl
valkoinen
oranssi
vaaleanpunainen
punainen
turkoosi
i10112 MIEHILLE
i10111 NAISILLE
€ 48,tilattaessa 50 kpl
ruiskukansininen
tumma mariini
vihreä
musta
keltainen
www.idegroup.fi
Hinnat voivat vaihdella kappalemäärän mukaan. Pyydä tarjous.
CAP ATHLETIC
VETOKETJUNVEDIN
Puuvillalakki.
Värit: hiekka, mariini
Vetoketjumerkki vaatteisiin ja laukkuihin. Tee
tavallisista vaatteista erityisiä omien yritysvärienne avulla.
Koko: Läpimitta 1,2 cm
Väri: musta
Materiaali: muovi
1000-45 /1001-45
€ 3,90
tilattaessa 144 kpl
TO91604
€ 1,95
tilattaessa 100 kpl,
sis. 4-väripainatus linssin alle
€ 1,45
tilattaessa 300 kpl,
sis. 4-väripainatus linssin alle
SOLMIO
SOLMIO
Väri: punainen
Materiaali: 100 % silkki
Väri: hopea
Materiaali: 100 % silkki
€ 21,50
€ 22,90
tilattaessa 30 kpl
tilattaessa 30 kpl
PO1750-1
PO3232-1
29
HUIVI
HUIVI
Koko: 30 x 150 cm
Väri: musta
Materiaali: 100 % modaali
Koko: 30 x 150 cm
Väri: punainen
Materiaali: 100 % silkki
€ 28,50
€ 27,90
tilattaessa 30 kpl
tilattaessa 30 kpl
PO13-6505-1
PO13-6500-1
NIMIKILPI
Valmistamme nimikilpiä eri kokoisina
ja monenlaisista materiaaleista
PYYDÄ TARJOUS!
Soita jo tänään numeroon +358103275800 tai ota yhteyttä sähköpostiosoitteeseen [email protected]
www.idegroup.fi