ENNAKKO-OHJE - Lounais-Suomen Partiopiiri ry

ENNAKKO-OHJE
TERVETULOA ALKULÄHTEESEEN
Vartionne on ilmoittautunut partiotaitojen L-SP:n syysmestaruuskilpailuihin,
jotka käydään Turussa 12.-13.9.2015. Kilpailuun on ilmoittautunut 20 sinisen,
14 punaisen, 20 ruskean, 17 harmaan ja 11 lilan sarjan vartiota eri puolilta
Suomea. Kuten jo kilpailukutsusta on käynyt ilmi, ratkaistaan kisoissa sekä
Turun Metsänkävijäin juhlakisan mestaruus että Lounais-Suomen partiopiirin
syysmestaruus.
KILPAILUN JÄRJESTÄJÄ
aikataulu). Tällöin täytyy esittää kaikkien
vartion jäsenten vuoden 2015 jäsenkortit
(ei koske ei-vielä-partiolaisia). Tulostettu ja
sähköinen jäsenkortti käyvät. Määräysten
vastaisten vartioiden osallistumisesta päättää
tapauskohtaisesti tuomarineuvosto.
Turun Metsänkävijät
YHTEYSTIEDOT
Kilpailunjohtaja
Vesa Arki
[email protected]
050 556 4375
Järjestelysihteeri
Jussi Hurme
[email protected]
Lisätietoa
tume.fi/alkulahde
Jos vartion kokoonpano on partiotaitokilpailujen
sääntöjen vastainen, vartio kilpailee kilpailun
ulkopuolella.
MAJOITTAUTUMINEN
ILMOITTAUTUMINEN
Majoituskeskuksena perjantaina Turkuun
saapuvilla toimii Turun Metsänkävijöiden
kolo. Tämä sijaitsee osoitteessa Läntinen
Pitkäkatu 12, Turku. Saapukaa perjantaina
majoituskeskukseen viimeistään klo 22
ja ilmoittakaa arvioitu saapumisaikanne
kilpailunjohtajalle. Majoituskeskuksesta
on järjestetty kuljetus kilpailukeskukseen
lauantaiaamuna klo 7.00.
Vartiot ilmoittautuvat oheisella
ilmoittautumislomakkeella heti
kilpailukeskukseen saavuttuaan (katso
Kololla on lattiamajoitus. Ota siis sopivat
yöpymisvarusteet mukaan (makuualusta ja
-pussi).
KILPAILUKESKUS
Hannunniitun koulu
Virmuntie 3
20540 Turku
2
YLEISAIKATAULU
Kilpailukeskuksessa on kilpailun jälkeen tarjolla
kilpailumaksuun sisältyvä lämmin ateria.
Perjantai 11.9.2015
JUOMAHUOLTO KILPAILUN AIKANA
19.00 Vartioita aloitetaan ottamaan vastaan
majoituskeskukseen Turun Metsänkävijöiden
kololle
23.00Hiljaisuus
Rasteilla on juomapisteitä, joissa vartiot voivat
täydentää juomapullonsa vedellä tai mehulla.
Juomapisteet ovat rasteilla 4 ja 9.
Lauantai 12.9.2015
PESEYTYMINEN JA VAIHTOVARUSTEET
7.00 Kuljetus majoituskeskuksesta kilpailukeskukseen
7.30 Kisakeskus avataan ja ilmoittautuminen alkaa
8.30 Ilmoittautuminen päättyy
8.45Avajaiset
9.00Lähtö
9.30 Tiedotustilaisuus kutsuvieraille
Kilpailukeskuksessa olevat peseytymistilat
ovat kilpailijoiden käytössä kilpailun jälkeen.
Peseytymisvälineet ja vaihtovaatteet
jätetään ennen kilpailua kilpailukeskukseen
tavarasäilytykseen, josta ne voi ottaa mukaan
vartion tultua maaliin. Varatkaa mukaan
nimilapulla varustettu iso kassi tai muovisäkki
vaihtovarusteiden säilyttämistä varten.
Sunnuntai 13.9.2015
LÄÄKINTÄHUOLTO
Kilpailun lääkintäryhmä on paikalla lauantaista
klo 7.00 sunnuntaihin klo 16.00 asti.
Kilpailukeskuksessa on kiinteä ensiapupiste
ja rasteilla liikkuvat ensiapupisteet. Kaikilla
rasteilla on pikkutapaturmien hoitoon tarvittava
välineistö. Lääkintäryhmään saa yhteyden
rastihenkilökunnan tai toimitsijoiden välityksellä
tai kilpailukeskuksessa.
11.00-13.00 Vartiot maalissa
11.30-14.00Lounas
Palkintojen jako mahdollisimman pian
vartioiden maaliin saapumisen jälkeen.
Kaikkien kilpailuvartioiden tulee olla valmiina
kilpailuvarusteissaan saapuessaan avajaisiin.
RUOKAILU
MUUTOKSET TEHTÄVÄ- JA
PISTELUETTELOSSA
Kilpailun aikana vartioille ei tarjota ruokaa.
Varatkaa riittävästi omia eväitä mukaan.
Tehtävä- ja pisteluettelossa ei ole tapahtunut
muutoksia.
3
PAKOLLISET VARUSTEET
•
•
•
•
•
•
Kaikilla kilpailijoilla tulee olla mukanaan:
• Partiohuivi
• Partiojäsenkortti 2015 tulostettuna tai
mobiililaitteessa (ei maastoon)
• Heijastin
• Valaisin
• Kahvi-/teemuki (tehtävää varten!)
• Lusikka (tehtävää varten!)
• Juomapullo
• Yöpymisvälineet
• Kompassi
• Puukko
• Tulitikut
• Lyijykynä
• Kello
• Ruokaa kilpailun ajaksi (kilpailun aikana
vartioille ei tarjota ruokaa)
• Ruokailuvälineet (ei maastoon)
• Peseytymisvälineet ja vaihtovarusteet (ei
maastoon)
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
VARTIOKOHTAISET VARUSTEET
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Kaksi suorakulmaa
Pienihampainen saha
Mittanauha
Taltta 10-14 mm
Lautasaha
Vasara
Peltisakset
Torx ruuvimeisseli TX10
Torx ruuvimeisseli TX20
Lyijykynä
Sakset
Ohut permanenttitussi
Retkikeitin
Yksi kattila (min 1,5l)
Huonokuntoinen kattila/ uhrattava
Polttoainetta keittimeen kolmeksi tunniksi
Majoite
Digikamera
Digikameran laturi tai vaihtoakku (akun tulee
kestää sunnuntai aamuun asti, yörastilla
latausmahdollisuus)
Ensiapulaukku
1,5 L muovipullo (tyhjä)
Kolme tyhjää jugurtti- tai viilipurkkia
Ru/Ha 3 x Emit-korttia Si/Pu/Li 2 x Emitkorttia (katso ohjeesta kohta Emit)
Huovutusneula
Kuumuutta kestävät hanskat (RuHa)
Kirves, suosittelemme samaa kokoluokkaa
kuin Fiskars X7 tai X10 (RuHa)
Lehtisaha (RuHa)
Linjapihdit (RuHa)
Vispilä (RuHa)
Muovikulho (vähintään 1L) (RuHa)
Harppi (RuHa)
8x vartion nimellä ja numerolla varustettuja
nimilappuja
Hakaneuloja kilpailunumeron
kiinnittämistä varten (katso ohjeesta kohta
Kilpailunumerot)
SUOSITELTAVAT VARUSTEET
•
•
•
•
•
•
•
•
4
Hiomapaperia
Toinen mitta
Toinen pienihampainen saha
Toinen kattila
Varalle toinen huovutusneula
Karttalaukku
Toinen lehtisaha (RuHa)
Lehtisahan varateriä (RuHa)
EMIT
Reittien pituus sarjoittain:
Punaisen, Sinisen ja Lilan sarjan vartiot
tarvitsevat kisassa 2 ja Ruskean ja Harmaan
sarjan vartiot 3 emit -korttia. Ilmoita viimeistään
9.9. osoitteessa http://bit.ly/alkulahde-emit
kuinka monta emit -korttia vartionne tarvitsee
lainaan kilpailun ajaksi. Ilmoittakaa myös,
jos ette tarvitse yhtään emittiä lainaan. Näin
pystymme paremmin arvioimaan kuinka monta
emittiä on tarpeellista hankkia lainattavaksi.
Sininen
Punainen
Ruskea
Harmaa
Lila
15 km
16 km
20 km
21 km
15 km
RASTIT
Rastit on merkitty kilpailukarttoihin
rastiympyröin ja järjestysnumeroin.
Tehtävärastit on merkattu maastoon SSL
standardin mukaisella rastilipulla ja rastin
numerolla. Myös suunnistustehtävien rastit on
merkattu rastilipuilla.
Emit- kortit saa kilpailukeskuksesta
ilmoittautumisen yhteydessä.
KIELLETYT VARUSTEET
Omat kartat, matkapuhelimet, radiopuhelimet,
paikannusvälineet ja kommunikointivälineet.
Omat kamerat kilpailumuistojen tallentamiseksi
ovat sallittuja. Kameroiden käyttäminen
tehtäväsuoritusten aikana hyödyn saamiseksi
kielletty, ellei se ole tehtäväkäskyssä erikseen
sallittu.
YÖRASTI
Sinisellä, Punaisella ja Lilalla sarjalla on
pakollista tehtävätöntä aikaa kolme tuntia klo
3.00 - 6.00. Tämän ajan sisältäen arvioimme
vartioilla olevan tehtävätöntä aikaa yörastilla
seuraavasti:
KILPAILUNUMEROT
Vartion saavat kilpailunumeronsa
ilmoittautuessaan kilpailukeskuksessa (2kpl
Sininen, Punainen ja Lila / 3kpl Ruskea ja
Harmaa). Kilpailunumero tulee olla selvästi
näkyvissä koko kilpailun ajan.
KILPAILUKARTAT JA –REITIT
Kilpailun yleiskarttana on peruskartta
mittakaavassa 1:20 000. Lisäksi käytetään
erikoiskarttoja suunnistustehtävissä.Omien
karttojen käyttö kielletty.
5
Sininen
3-6 tuntia
Punainen
3-6 tuntia
Ruskea
3-4 tuntia
Harmaa
3-4 tuntia
Lila
3-6 tuntia
KILPAILUMAASTO
KESKEYTTÄMINEN
Kilpailumaasto on lähes kokonaan nopea- ja
helppokulkuista polkua tai tietä.
Keskeyttäneiden vartioiden tulee ilmoittautua
lähimmälle kilpailurastille. Tämän jälkeen vartion
tulee siirtyä viipymättä kilpailukeskukseen ja
ilmoittautua kilpailutoimistoon.
Huomioithan, että kilpailun aikana liikutaan
kaupungin ruutukaava-alueella, joten alueella
on myös paljon muita käyttäjiä. Käyttäydy siis
sen mukaisesti ja varo muuta liikennettä.
TULOSTEN JULKAISEMINEN
Tulokset julkaistaan kilpailupaikalla sekä
kilpailun jälkeen kilpailun internet-sivulla.
TEHTÄVIEN ILMOITTAMINEN
Tehtävät annetaan kirjallisina tehtäväkäskyinä.
Lisäksi rastihenkilöt voivat antaa täydentäviä
suullisia ohjeita. Vartion on itse huolehdittava,
että se saa oman sarjansa tehtäväkäskyn
kaikkine liitteineen.
TARKASTUSPYYNNÖT JA
VASTALAUSEET
Kilpailuvartio voi tehdä tarkistuspyynnön vartion
omien tulosten tarkistamiseksi. Tarkistuspyyntö
esitetään kirjallisena tuomarineuvoston
kilpailijoiden edustajalle. Tarkistuspyynnöllä ei
voida vaatia tehtävän hylkäämistä.
Vartion on merkittävä jokaiseen
vastauslomakkeeseen tai muuhun vastaavaan
sekä työsuorituksiin vartion nimi ja numero
vaikkei tätä erikseen mainittaisi.
Vastalause järjestelyjä, muita kilpailuvartioita
tai tehtävien arvosteluja vastaan on jätettävä
tuomarineuvoston puheenjohtajalle
viimeistään puolen tunnin kuluttua siitä,
kun valvojan hyväksymät sarjan kaikkien
tehtävien tulokset on julkaistu. Vastalause
tarkistettua tulosluetteloa ja arvostelua
vastaan on postitettava tuomarineuvoston
puheenjohtajalle viimeistään viikon kuluessa
siitä, kun tulosluettelo on toimitettu kilpailijoille.
SUORITUSAIKA
Suoritusaika alkaa sillä hetkellä kun vartio saa
tehtäväkäskyn, ellei tehtäväkäskyssä toisin
mainita.
KILPAILUAIKA
Kilpailuaika on Suomen tasavallan virallinen
aika.
Vastalause esitetään kirjallisena ja sen voi jättää
vain kilpailuvartio. Vastalausemaksu on puolet
osanottomaksusta (32,5€).
6
KILPAILUSTA HYLKÄÄMINEN
VAKUUTUS
Kilpailuvartio hylätään kilpailusta seuraavien
rikkomusten seurauksena:
Vartiot kilpailevat omalla vastuullaan. Kilpailijat
on vakuutettu SP:n jäsenmaksuun sisältyvällä
tapaturma- ja vastuuvakuutuksella. Ei-vieläpartiolaisilla on voimassa sama, toissijainen
vakuutus kuin partiolaisillakin.
• Vartiolla on hallussaan kilpailun aikana
matkapuhelimia, radiopuhelimia, sähköisiä
tiedontallennusvälineitä tai paikannus- ja/ tai
kommunikointivälineitä tai omia karttoja
• Lunttien käyttö
• Yhteistyö muiden vartioiden kanssa tai
ulkopuolisen avun käyttäminen
• Vartion jakautuminen ilman tehtäväkäskyn
tai matkaohjeen lupaa
SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET
Kilpailussa noudatetaan Lounais-Suomen
Partiopiirin partiotaitokilpailujen sääntöjä
(hyv. 14.4.2009) ja Suomen Partiolaisten
turvallisuusohjeita.
EDUSTUS SM-KILPAILUIHIN
Lisäksi tuomarineuvosto voi hylätä
kilpailuvartion kilpailusta, jos vartio
tai sen jäsen on käyttäytynyt kilpailun
aikana tai kilpailualueella partiohengen
vastaisesti, rikkonut sääntöjä tai vartiolla
on liikaa ennakkotietoa kilpailusta. Vartion
vajaalukuisuus loukkaantumisen seurauksena
ei merkitse kilpailun keskeyttämistä. Vartio
saa jatkaa kilpailemista joko kilpailussa tai
sen ulkopuolella. Päätöksen asiasta tekee
tuomarineuvosto.
SM-kisoihin piirin edustajina lähtevien on
ilmoittauduttava kilpailuun heti maanantaina
14.9.2015, koska ilmoittautumisaika on siihen
mennessä jo päättynyt. Ilmoittautumisaikaa
jatkettu piirin syysmestaruuskilpailujen
johdosta.
TOIMITSIJOIDEN TUNNUKSET
Toimitsijoiden tunnukset ilmoitetaan kilpailun
avajaisissa.
7
TEHTÄVÄLUETTELO
Si/Pu/Li
Ru/Ha
Kätevyys2531
Telakoituminenxx
Kynttiläxx
Lelu parhaalle ystävälle
x
x
Rakentelu Team-K:n tapaan x
x
Punnitsex
Suunnistus1825
YO-sprinttixx
Pullautusxx
Nopeasti tai tarkastix
Vain tarkastix
Aura-Åxx
Tieto2425
Joesta hanaanxx
Mitä paskaa?xx
Etikettixx
Höpönalle seikkaileexx
Maatilan Arkixx
Kahvikonserttixx
Partiotaidot2326
Muista aina liikenteessä
x
x
Haavat sidoksissax
Solmussaxx
Ilmastopaneelixx
Ravintolapäiväxx
Linssiludexx
Yllätys1013
Room Escapexx
Rekkax
Voitto kotiinxx
Kirikiri!
x
x
Yhteensä100120
8
ILMOITTAUTUNEET VARTIOT
VARTION NIMILIPPUKUNTANUMERO
PIIRI
SININEN
SieniabinatMaarian Kämmekät ry101L-SP
ArkienkelitLeirisiskot ry102L-SP
HobititMellilän Menninkäiset ry103L-SP
PisaratRaision KilliNallit104L-SP
HattiwatitKoroisten Sarpiot ry105L-SP
MehmetitAuran Tytöt ry106L-SP
NorppaKaarinan Sädetytöt ry107L-SP
M.A.T.T.INarvin Tytöt ry108L-SP
MurmelitKairankiertäjät ry109L-SP
PoppiksetNaantalin Siniset ry110L-SP
KielotLouhen-Tytöt ry111L-SP
RuudinkeksijätHakkistytöt ry112L-SP
SeRymättylän Märssyvahdit ry113L-SP
MulperitRaision KilliNallit114L-SP
HattivatitLittoisten Pirtapiiat ry115L-SP
KookoksetMaarian Kämmekät ry116L-SP
ViuhtiAuran Tytöt ry117L-SP
VindexNuotiotytöt ry118L-SP
UNAGILittoisten Pirtapiiat ry119L-SP
TiuhtiAuran Tytöt ry120L-SP
LILA
Vestigatio Kalmia 2016 1
Henrikin Tapulitytöt ry
201
L-SP
SennesTurun Tähti-Tytöt ry202L-SP
KaTaPaVahdon Korvenkävijät ry203L-SP
Tertun HerkutRaision KilliNallit204L-SP
Vestigatio Kalmia 2016 2
Humppilan Ilvespojat ry,
Ilpoisten Vuorenkävijät ry
205
Häme / L-SP
KukkakaalitTuulihaukat ry206L-SP
Tuulenkarhustelijat
Marjatat ja Mikon Pojat ry
207
L-SP
RistisorsatPyhärannan Korpiankkurit ry208L-SP
Levikset repeePerttelin Piketit ry209L-SP
Murmeli pojatKairankiertäjät ry210L-SP
PiPaLittoisten Pirtapiiat ry211L-SP
PUNAINEN
Hemulin opetuslapsetKuusiston Linnanyrjänät ry301L-SP
VillilehmätTurun Tähti-Tytöt ry302L-SP
Fantastiset Machot
Kaskenpolttajat ry,
Olarinmäen Samoojat ry303PäPa
SopuliKaarinan Ristiritarit ry304L-SP
MuskettirotatPyhän Laurin Ritarit PLR ry305L-SP
Ankka-vartioKairankiertäjät ry306L-SP
NuotioKotkatTurun Sinikotkat ry307L-SP
MerimuumitMerimaskun Reimarit ry308L-SP
PikkupojatPiikkiön Tammipartio ry309L-SP
Eemelin EnkelitPiikkiön Tammipartio ry310L-SP
KumiankatEuran Peurat ry311L-SP
EmmääTiiäPääskyparvi ry312L-SP
PallokalatMynämäen Maahiset ry313L-SP
MuuriankkuriKoroisten Ritarit ry314L-SP
9
ILMOITTAUTUNEET VARTIOT
VARTION NIMILIPPUKUNTANUMERO
PIIRI
RUSKEA
Vestigatio Kalmia 2016 3
Turun Tähti-Tytöt ry
401
L-SP
LOLLittoisten Pirtapiiat ry402L-SP
MassaHysteriaNuotiotytöt ry403L-SP
MärssymuijatRymättylän Märssyvahdit ry404L-SP
LibiumLittoisten Pirtapiiat ry405L-SP
MegahaiRaision KilliNallit406L-SP
RitarittaKaarinan Ristiritarit ry407L-SP
ElmaLittoisten Pirtapiiat ry408L-SP
SolerotMaarian Kämmekät ry409L-SP
TonnikalaRaision KilliNallit410L-SP
KeksiRantakaarinat ry411L-SP
ErämuijakiltaKaarinan Sädetytöt ry412L-SP
EvitaLittoisten Pirtapiiat ry413L-SP
LikatAlastaron Jyväset414L-SP
YHLYläneen Korpijunkkarit ry415L-SP
tNTNuotiotytöt ry, Puhurin Pojat ry416L-SP
SonicKaarinan Sädetytöt ry417L-SP
ViittasankaritRaision KilliNallit418L-SP
SupernovaTurun Tähti-Tytöt ry419L-SP
Lilla RosaKirkkonummen Metsänkävijät ry420Uudenm
HARMAA
ValkyriaMynämäen Maahiset ry501L-SP
Tuomiokirkkopuiston pojat
Kulosaaren Meripartio ry, Turun Sinikotkat ry 502
L-SP / PäPa
Wanhad KotkadTurun Sinikotkat ry503L-SP
PojatPiikkiön Tammipartio ry504L-SP
Markku!
Kupittaan Henrikinpojat ry
505
L-SP
LaamaMaarian Tähkät ry506L-SP
PalikkaLoimaan Saviset ry507L-SP
VesilintuPiikkiön Tammipartio ry508L-SP
Miko ja muikutLouhen-Tytöt ry509L-SP
RitariKaarinan Ristiritarit ry510L-SP
KaakkuriNaantalin Siniset ry511L-SP
Algerian jalkapallomaajoukkue
Kivenlahden Piilevät ry512PäPa
Vestigatio Kalmia 2016 4
Ilpoisten Vuorenkävijät ry
513
L-SP
UhUhMikaelin Sinikellot ry514L-SP
KäpyPiikkiön Tammipartio ry515L-SP
Menninkäinen ja Päivänsäteet Mellilän Menninkäiset ry
516
L-SP
BarracudaNaantalin Siniset ry517L-SP
10
ALKULÄHDE
Turussa 12.-13.9.2015
ILMOITTAUTUMISLOMAKE
(Palautetaan kilpailukansliaan)
Vartion numero:
Vartion nimi:
Sarja:
Piiri:
Lippukunta:
Vartion jäsenet:
Nimi
Syntymäaika
1 (VJ)
Ikä
31.12.2015
2
3
4
5
Yhteisikä (si, pu)
______________
Ilmoittajan allekirjoitus
Nimenselvennys
______________________________________________
______________________________________________
11
12
13