Luvan haltija: Yhteisluvan hakija Pekka Välitalo Inarin

Luvan haltija:
Yhteisluvan hakija
Pekka Välitalo
Inarin riistanhoitoyhdistys
Email: [email protected]
Hakemus:
Päätös:
24.8.2015
Lupa myönnetään hakemuksen mukaisesti 24.8.2015.
LUPA KAADETUN HIRVEN HAKUUN
Käsittelijä:
Jarmo Katajamaa
Lupa
Metsähallitus myöntää Inarin riistanhoitoyhdistyksen yhteislupaan kuuluville hirvenmetsästäjille luvan
hakea kaadetut hirvet pois maastosta. Lupa koskee vain Metsähallituksen hallinnoimia valtionmaita.
Toiminnasta vastaa yhteisluvan hakija Pekka Välitalo. Kaadettujen hirvien kuljettamisessa voi tarpeen
mukaan käyttää enintään kahta mönkijää, tai riittävän lumipeitteen vallitessa kahta moottorikelkkaa.
Käytettävä mahdollisuuksien mukaan jo olemassa olevia uria ja lyhintä reittiä maantielle.
Ennen kaadetun hirven hakua maastoajoneuvolla, on kyseisen hirviseurueen ilmoitettava
kaadetun hirven sijainti ja maastoajoneuvon kuljettajan nimi Pekka Välitalolle p. 040-584 5956 .
Kun kaadetun hirven noutaminen tapahtuu riittävän lumipeitteen vallitessa moottorikelkalla, ei
paikkakuntalaisen kuljettajan nimeä tarvitse ilmoittaa, mutta henkilöllä tulee olla talviajan maksuton
maastoliikennelupa, luvan voi tilata Metsähallituksen Ivalon palvelupisteestä p. 0205 64 7701 tai Inarin
Siidasta p. 0205 64 7740.
Tämä lupa koskee myös Lemmenjoen kansallispuistoa, mutta ennen Lemmenjoen
kansallispuiston alueelle kaadetun hirven hakua on oltava yhteydessä lisäksi puistomestari Jari
Kangasniemeen p. 0400-166 487. Ohessa erillinen ohje Lemmenjoen kansallispuiston osalta.
Lupa-alue
Hakemuksen mukaisesti Inarin kunnassa sijaitsevat hirvenmetsästysalueet.
Luvan voimassaolo
Tämä lupa on voimassa vain kaadetun hirven noutamisen yhteydessä metsästyskausilla 2015-2016.
Lupa on voimassa myös Riistakeskuksen poikkeusluvalla tapahtuvan Ilveksen metsästyksen
yhteydessä samoin ehdoin.
Luvan ehdot
Lupa tai kopio siitä on pidettävä mukana luvanvaraista toimintaa harjoitettaessa. Luvan saajan (yhteisluvan hakija Pekka
Välitalo) on pyydettäessä toimitettava luettelo moottoriajoneuvolla haetuista hirvistä sekä muista seikoista jotka voivat vaikuttaa
Metsähallituksen toimintaan os. Metsähallitus/Jarmo Katajamaa, PL 36, 99801 Ivalo. Luettelosta tulee käydä ilmi
maastoajoneuvojen kuljettajina toimineiden nimet sekä paikka mistä hirvi on noudettu.
Tarpeetonta häiriötä luonnolle ja alueen muille käyttäjille tulee välttää. Toiminnasta ei saa jäädä alueelle pysyviä jälkiä. Kaikki
syntyvät jätteet on tuotava pois maastosta niille varattuun paikkaan.
Luvansaajan on korvattava vahinko, jonka hän tai hänen moottorikäyttöinen ajoneuvonsa mahdollisesti aiheuttaa
Metsähallitukselle tai kolmannelle osapuolelle.
Liikkuminen tämän luvan oikeuttamalla alueella tapahtuu omalla vastuulla. Lupa ei oikeuta liikkumaan alueellisen
ympäristökeskuksen määräämillä maastoliikenteen kieltoalueilla tai luonnonsuojelualueilla. Luvan saajan on noudatettava alueen
suojelusäännöksiä. Luvan saaja vastaa myös, että avustavat henkilöt noudattavat näitä säännöksiä.
Tämä lupa voidaan välittömästi peruuttaa, jos sen haltija rikkoo annettuja lupaehtoja, tai ei noudata maastoliikenteestä voimassa
olevia säännöksiä tai määräyksiä.
Lupamaksu
Jos maastoajoneuvon kuljettajina toimii henkilöitä joilla ei ole paikallisten oikeutta maksuttomaan maastoliikenteeseen, laskuttaa
Metsähallitus toimitetun ilmoituksen perusteella tästä lupapäätöksestä 40 €.
Sovelletut säädökset
Luonnonsuojelulaki 1096/1996, Erämaalaki, Maastoliikennelaki (1710/2004), Laki Metsähallituksesta (1378/2004).
Ympäristöministeriön asetus Metsähallituksen eräiden julkisten hallintotehtävien suoritteiden maksuista (21.12.2005), 2§ ja 3§.
Allekirjoitus
Tiedoksi
Jarmo Katajamaa, eräsuunnittelija
Pirjo Seurujärvi, Jari Liimatainen, Aimo Leppäkangas, Markku Välitalo, Jari Kangasniemi
2
Metsähallitus
Lapin luontopalvelut
PL 36
99801 IVALO
HIRVENMETSÄSTYS LEMMENJOEN KANSALLISPUISTOSSA 2015-2016
(metsästysoikeus ainoastaan Inarin kuntalaisella).
PUUN KÄYTTÖ JA LEIRIYTYMINEN
Lyhytaikaisessa leiriytymisessä tulipuuna voi käyttää oksia, risuja ja muuta vähäarvoista puuta. Puiden
kaataminen on ehdottomasti kielletty. Laavuruoteet voi ottaa metsänhoidollisesti harventamalla ja
hyvää metsästäjämoraalia noudattaen. Palavat roskat on suositeltavaa polttaa nuotiossa tai tuoda
palamattomien jätteiden mukana pois maastosta yhteiskunnan niille varaamaan paikkaan. Sekajätteiden
hautaaminen maahan tai jättäminen maastoon on kielletty.
LEMMENJOEN KANSALLISPUISTON ALUEELLE KAADETUN HIRVEN HAKU
Yhteislupaan kuuluville metsästäjille lupa kansallispuiston alueelle kaadetun hirven hakuun sisältyy
yhteislupaan kuuluville metsästäjille saaliin hakuun myönnettyyn lupaan (sivu 1.), joka on toimitettu
yhteisluvan hakijalle (Pekka Välitalo).
Ennen lihojen hakua on kuitenkin vielä oltava tarkempien ohjeiden ja kuljetusreitin saamista varten
yhteydessä puistomestari Jari Kangasniemeen, puh. 0400-166 487.
Jos häntä ei sillä hetkellä tavoita, on puhelinvastaajaan jätettävä viesti, josta ilmenee hakijan nimi,
päivämäärä, kaatopaikka sekä ajoneuvo esim. mönkijä tai moottorikelkka. Lihojen koneellisessa
kuljetuksessa on aina mahdollisuuksien mukaan käytettävä jo olemassa olevia uria.
HUOM! Yhteislupaan kuulumattomien metsästäjien on haettava erikseen lupa Lemmenjoen
kansallispuiston alueelle kaadetun hirven hakuun.
Luvan käsittelijä Jarmo Katajamaa, p. 0205 64 7709, sähköp: [email protected]
METSÄSTYKSEN JÄRJESTELY LUMIPEITTEISENÄ AIKANA
Vain riittävän lumipeitteen (lunta yli 20 cm) aikana myönnetään lupia hirvenmetsästyksen järjestelyä
varten (moottorikelkka). Kirjallinen lupa on haettava Metsähallituksen Ivalon palvelupisteestä.
Suositeltavaa on täyttää lupahakemus jo etukäteen ja tuoda se riittävän ajoissa osoitetietoineen Ivalon
asiakaspalveluun. Hakemuksesta on käytävä ilmi moottorikelkan kuljettajan nimi ja ajoreitti (samalle
alueelle vain yksi reitti lähtöpisteestä päätepisteeseen), haettu ajanjakso sekä metsästysseurueeseen
kuuluvien henkilöiden nimet. Karttakopio, johon ajoreitti on piirretty, on myös liitettävä hakemuksen
mukaan.
Lupa oikeuttaa myös hakemaan kaadetun hirven sillä edellytyksellä, että hausta ilmoitetaan etukäteen
Jari Kangasniemelle tai jätetään ym. ohjeen mukainen viesti vastaajaan, jos häntä ei tavoiteta.
Asiaa koskeviin tiedusteluihin Metsähallituksessa vastaavat:
Puistomestari Jari Kangasniemi, puh. 0400-166 487
Eräsuunnittelija Jarmo Katajamaa, puh. 040-593 1935
Kenttäesimies Markku Välitalo, puh. 0400-214 068.