JÄRVELÄISTEN UUSI SUKUKIRJA

JÄRVELÄISTEN UUSI SUKUKIRJA
Järveläisten sukukirjan ensimmäinen versio
ilmestyi v. 2009. Nimitimme teosta silloin
esikirjaksi, koska se oli tehty hyvin nopeasti ja
pienin resurssein. Ilmoitimme jo silloin, että teosta
täydennetään ja parannetaan myöhemmin. Nyt se
ajankohta on tullut.
Tämän vuotisessa
sukukokouksessa 18.07. esittelimme uudistetun
teoksen esittelyversion, jota oheiset kuvat
esittävät. Lopullinen versio tulee olemaan
ulkonäöltään samantyylinen sillä erotuksella, että
luovumme paperisesta suojakannesta ja kuva-aihe
painetaan kovaan kanteen, jolloin saavutetaan
kestävämpi ja siistimmän oloinen lopputulos.
Etukannen kuva kiertyy yhtenäisenä kirjan
selkätaitteen yli takakannelle. Näin kirjan
ulkonäkö muodostaa yhtenäisen kokonaisuuden.
Kuva-aihe on kehitelty Järvelän kunniakirjan
yksityiskohdista, samoin kannen värityksen sävyt.
Lopullinen materiaali on lujaa kirjankansipahvia, joka
käsitellään korkeatasoisesti himmeää kiiltoon. Kannen
sisäpinnat ja ensimmäiset kannenpuoleiset sivut
tehdään kuvattomina ja tekstittöminä, yhtenäisellä
värillä painettuina. Emme unohda Koillis-Savon
kansallispukukuvaa, joka tulee sitten seuraavalle
aukeamalle.
Järveläiset rantautuivat Vanhan Järvelän maisemiin jo
1600- luvun lopulla. Kirjan sisältö etenee Itä-Suomen ja
koko isänmaan historiasta poimittujen tärkeiden
tapahtumien ja kehitysjaksojen määrittämässä ajan
virrassa. Vanhoina aikoina maa antoi ihmisille elannon
ja muodosti toimintaympäristön. Järveläis-tilojen
kehitys ja kohtalot ovat seuranneet yllättävän tarkasti
seudun historiallista kehitystä ja muutoksia. Kirjassa
on hyvin runsaasti valokuvia ja karttoja. Sukutauluja 470 ja henkilöiden lukumäärä on kaikkiaan 1732.
LIPERI-OUTOKUMPU kirja erillisenä tai yhdessä JÄRVELÄISET – KAAVI kirjan kanssa
1600-luvun lopulla Kaavin Varislahden kylän Järvelänkangasnimisessä talossa asui seppä Anders Järveläinen. Hän oli
syntynyt noin v. 1658 ja kuoli Liperissä 25.04.1731. Tästä
alkulähteestä alkavat sukutaulut syntyivät Tauno Tiilikaisen
keräämän laajan aineiston pohjalta. Lisätietoja on saatu myös
Rainer Engbergin internetissä julkaisemasta tiedostosta, Merja
Nokelaiselta sekä Tapio Järveläiseltä. Vilho Järveläinen on
työstänyt näin kertyneen aineiston digitaaliseen muotoon ja näin
syntyi Liperin ja Outokummun Järveläisiä koskeva sukukirja
käsittäen yhteensä 219 sukutaulua joissa on sukutiedot 1416
sukuhaaraan kuuluvasta henkilöstä. Tämä kirja, jonka
sivumäärä on 85, painetaan pehmeäkantisena A4 – koossa.
TARJOUS
Tarjoamme Teille syksyn toimitukseen uutta JÄRVELÄISET - KAAVI sukukirjaa sekä JÄRVELÄISET –
LIPERI – OUTOKUMPU sukukirjaa (vrt. esite).
JÄRVELÄISET – KAAVI kirja on v. 2009 ilmestyneen esikirjan perusteella syntynyt päivitetty versio. Kirjan
ulkoasu on uudistunut arvokkaaksi SUKUKIRJAKSI, joka toteutetaan A4 – koossa. Siinä on yhteensä
hieman yli 300 tiivistä sivua sisältäen tekstin ohella runsaasti valokuvia (osa värikuvina), karttoja ja
taulukoita, joiden tarkoitus on täsmentää tekstiä ja elävöittää aiheita. Historiakertomuksia on laajennettu ja
muuhunkin sisältöön on panostettu paljon.
JÄRVELÄISET – LIPERI – OUTOKUMPU kirjassa on koottu laajan sukutauluesityksen yhteyteen
henkilöhistoriaa, joka kertoo mielenkiintoisia tapahtumia suvun jäsenten elämänvaiheista ja kohtaloista ja on
näin kiinnostavalla tavalla henkilöpainotteinen. Kirjan johdannossa on mielenkiintoisia tietoja DNAmenetelmien soveltamisesta sukututkimukseen.
Molemmat kirjat on tehty painatusvalmiiksi (PDF- tiedostot) kokonaan talkootyönä suvun jäsenten
toimesta. Kirjojen painaminen tapahtuu digi-menetelmällä Helsingissä Unigrafia Yliopistopaino Oy:ssä,
josta on saatu paljon arvokasta asiaan liittyvää ammattiapua, tietoa ja tukea. Kirjojen ensipainosmäärät ovat
pieniä, vain vähän suurempia kuin ennakkotilausten määrä . Kannattaa siis tarttua tilaisuuteen heti !
Molemmat kirjat soveltuvat erinomaisesti oman kirjahyllyn arvosisällöksi, lahjaesineiksi
merkkipäivinä suvun jäsenille, muistoksi jälkipolvien edustajille ja tietysti aina myös lahjaksi
hyville ystäville.
Kirjojen tilaaminen tapahtuu maksamalla halutut kirjat viimeistään
15.9.2015 mennessä tilille Fi78 1400 3000 1241 96 /Järveläisen Sukuseura ry.
Maksun summaksi merkitään kirjan/kirjojen yhteishinta lisättynä postituskulut, jos kirjat halutaan
postitettuna. Maksun lisäksi viestiksi: oma nimi sekä kirjojen tieto ja kpl-määrä ja sana: posti.
Tämän tarjouskirjeen saajan postiosoite on tiedossamme ja sitä käytämme kirjalähetyksen postitusosoitteena,
joten nimi on ehdottomasti mainittava maksun viestissä.
Jos maksun viestikenttään ei kaikki tieto mahdu tai kirjan tilausmaksun maksaa joku muu kuin tämän
tarjouskirjeen saanut henkilö, jolloin meiltä puuttuu osoitetietokin, kannattaa tiedot ilmoittaa selvyyden
vuoksi Pirkolle heti maksun jälkeen (yhteystieto kirjeen lopussa).
Kaavilaisilla on mahdollisuus noutaa eräpäivään mennessä maksetut kirjat Kaavilta Iso-Oskarista
(Kaavintie 5) 10.10.2015 (la) klo 12-14, jolloin on kirjojen luovutus niille, jotka haluavat noutaa itse
kirjansa ja säästää näin kokonaan postitoimituksen lisähinnan.
Jos nouto Kaavilta, niin viestiksi : oma nimi sekä kirjojen tieto ja kpl-määrä ja sana : nouto.
Kirjojen hinnat ovat :
JÄRVELÄISET – KAAVI, kirja yksin
60,- €
(viestin kirjatieto esim. : K 2 kpl)
JÄRVELÄISET – LIPERI OUTOKUMPU kirja yksin
20,- €
(viestin kirjatieto esim. : L 3 kpl
tai esim. K 5 kpl + L 1 kpl )
MOLEMMAT KIRJAT yhdessä
70,- €
(viestin kirjatieto esim.: mol 3 kpl)
POSTITOIMITUKSEN LISÄHINTA
15,- €
Terveisin
Järveläisen Sukuseura ry
”kirjatoimikunta” Aulis Järveläinen ja
Pirkko Saarni
Pirkon yhteystiedot : pirkko.saarni (at)kolumbus.fi tai puh. 050 382 2742
kotiosoite : Rusojuurenkuja 5 B, 01300 Vantaa