PLM-tiedote Muuttokorvaus 2015

JUKO ry:n PÄÄLUOTTAMUSMIESTIEDOTE
ILMOITUSTAULULLE
1.9.2015
ILMOITUSTAULULLE
Helsingin kaupungin peruskoulujen ja lukioiden opettajille ja rehtoreille
Muuttotyö ei kuulu opettajan virkatehtäviin
– ilman kirjallista työsopimusta opettajan ja rehtorin
oikeusturva on heikko
Opetusviraston hallinto on ryhmäkirjeellä ohjeistanut kouluja muuttokorvauksista. Muuttotyö ei ole opettajan virkatehtävä, vaan on erillistä työsopimuslain
alaista työtä ja perustuu vapaaehtoisuuteen. Näin ollen muuttotyötä ei voi
myöskään tehdä yhteissuunnitteluajan puitteissa.
Korvauksesta, palkanmaksun ajankohdasta, työn määrästä, työnantajan
määräysvallasta jne. on ollut runsaasti epäselvyyksiä. Työnantaja suuntaa
opettajien ja rehtoreiden toimintaa pois perustehtävästä lasten ja nuorten
kasvatuksessa ja koulutuksessa epäselvillä ohjeilla, joten opettajien ja rehtoreiden on syytä pitää tiukasti kiinni työsopimuslain mukaisista toimintatavoista.
Jotta palvelussuhteen ehdot, vakuutusten voimassaolo jne., ovat kaikille selvät, on syytä tehdä erillinen kirjallinen työsopimus kaupungin. lomakkeella.
Vaikka suullinen sopimus on teoriassa yhtä pätevä kuin kirjallinenkin, käytännössä ilman kirjallista sopimusta työntekijällä ei ole mitään oikeuksia.
Luopuessaan kirjallisesta sopimuksesta työntekijä käytännössä itse luopuu
omasta päätäntävallastaan.
Opetusviraston hallinnon asettamat rajat työn määrälle eivät aina riitä työn
korvaamiseen. Tällöin opettajan on syytä jättää muuttotyö opetusviraston
hoidettavaksi, mikäli asiaa ei saada sovituksi. Samoin on toimittava silloin,
kun pakkausmateriaalit eivät riitä turvalliseen pakkaamiseen esimerkiksi
myrkyllisten aineiden osalta.
Muuttokorvaus koskee kaupungin omaisuuden pakkaamista, purkamista jne.
Monilla opettajilla on itse omistamiaan opetusvälineitä. Näiden muuttaminen
tehdään omalla ajalla.
Kaikissa kysymyksissä kannattaa kääntyä oman luottamusmiehen puoleen.
.
Toivotamme aurinkoista syksyä kaikille!
Jaana Alaja
pääluottamusmies
Jukka Talvitie
pääluottamusmies
JUKO ry
Helsingin opetusalan pääluottamusmiehet
PL 3010
00099 HELSINGIN KAUPUNKI