tästä linkistä

Mitutoyo M3 Solution Center laskeutui Pirkkalaan
Mitutoyo Scandinavia AB on avannut omat näyttelytilat Tampereen kylkeen Pirkkalaan. Hyvien kulkuyhteyksien
päässä ohitustien ja Pirkkalan lentokentän läheisyydessä sijaitsevien uusien toimitilojen avajaisia vietettiin
3. lokakuuta arvovaltaisen kutsuvierasjoukon tilaisuutta juhlistaessa. Jatkossa koordinaatti- ja videomittauskoneet
ovat nähtävissä ja koettavissa laajalla repertuaarilla kompaktissa näyttelytilassa.
voitteena Suomessa kasvattaa
tasaisesti erilaisten mittauskoneiden- ja laitteiden toimituksia,
puntaroi Pilestad.
avajaissereMonioissa nauhan leikkauksen suorittivat a. haruMi, President,
Mitutoyo euroPe, kansanedustaja ja taMPereen kauPunginvaltuustossa
istuva harri jaskari sekä t. nuMata, chairMan, Mitytoyo corPoration.
M
ittalaitteiden valmistukseen erikoistunut Mitutoyo toimii yli sadassa maassa. Yli 4000 työntekijää
maailmanlaajuisesti työllistävä japanilaisvalmistaja haluaa panostaa paikallisuuteen. Tämän vuoksi Tukholmassa toimiva Mitutoyo
Scandinavia halusi perustaa
oman sivuliikkeen Suomeen.
– Suomi on iso maa, joten on
tärkeää saada oma toimipiste
tänne. Tampere ympäristöineen
on vireää teollisuusaluetta ja lisäksi täällä järjestetään paljon
alan messuja. Pirkkalan toimipisteestä vastaava myyntijohtaja
Harri Salmi on kaiken lisäksi kotoisin tältä alueelta, joten kenttä
on hänelle tuttu. Suomeen on
toimitettu vuosien varrella paljon erilaisia Mitutoyon mittauskoneita ja -laitteita ja teemme
parhaamme, että pystymme tulevaisuudessakin tuotteillamme
44 9/2012 www.eurometalli.com
kehittämään suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä, kertoo toimitusjohtaja Per-Erik Pilestad,
Mitutoyo Scandinavia AB.
Reippaasti liikkeelle
Mitutoyo Scandinavia on toiminut reilun vuoden omana orga-
nisaationaan Suomessa. – Toiminta on lähtenyt vauhdikkaasti
liikkeelle. Suomen yksikkö on
edennyt tavoiteluvuissa ja erilaisia mittauskoneita manuaalitoimisista isoihin CNC-ohjattuihin
on toimitettu asiakkaille useita
kappaleita. Ensi vuodelle on ta-
kiinnostus Mitutoyon Pirkkalassa sijaitsevaa M3 solution centeriä
kohtaan on ollut suurta, Mikä näkyi Myös avajaisten runsaana vierasMääränä.
Suomalainen luottaa
suomalaiseen
Harri Salmi on Pilestadin kanssa
samoilla linjoilla. – Mitutoyo haluaa panostaa paikallisuuteen. Se
on oikea tie, sillä esimerkiksi
suomalainen luottaa kaupanteossa suomalaiseen, niin se vaan on.
Monelle on myös tärkeää, että
huolto- ja koulutuspalvelut ovat
kotimaisia. Meillä näistä toiminnoista vastaa huoltoinsinööri
Antti-Pekka Rikkinen.
– Suomessa on kilpailu kovaa, myös mittalaitemyynnissä.
Meillä on hyvät asetelmat markkinoilla Mitutoyon laajan tuotevalikoiman, insinööritaustan ja
tuoreiden näkemysten ansiosta.
Mittalaitteet ovat huipputeknisiä, joita ei voi myydä tai huoltaa
asiantuntevasti muut kuin alaan
erikoistuneet toimijat, arvioi
Salmi.
Kiinnostus herännyt
Mitutoyo toimipisteet ympäri
maailmaa kantavat nimeä M3 Solution Center. Pirkkalan uusi
”Center” on herättänyt paljon
kiinnostusta. – Meillä pääsee
testaamaan koneita esimerkiksi
omilla työkappaleilla, eli konetta
ei tarvitse ostaa pelkästään esitteiden ja myyjän lupausten perusteella. Teollisuuden lisäksi
mielenkiinto palveluitamme kohtaan on herännyt myös oppilaitoksissa. Olemmekin käyneet
keskustelua mm. insinöörikoulutuksen kanssa. Pystymme tarjoamaan ainutlaatuisen laajan oppimisympäristön huipputeknisiin
mittalaitteisiin liittyen, valottaa
Harri Salmi.
Huipputeknologiaa
Salmen mukaan Mitutoyon tekniikka edustaa alan eturiviä. – Mitutoylla on kokemusta mittalaitteiden valmistuksesta aina 1930luvulta lähtien. Japanilaistehdas
on vuosikymmenten saatossa
kasvanut yhdeksi alan johtavaksi
toimijaksi. Lisäksi Mitutoyon hinta-laatusuhde on erinomainen.
Kun vielä lisätään, että valikoimista löytyy kaikki metrologia- ja
dimensiolaitteet, paketti on myyjän näkökulmasta erinomainen.
– Massatuotevalmistus on
keskittynyt halpatyömaihin ja
suomalaisen teollisuuden vahvuudet ovat laadukkaimmissa
vaativammissa kappaleissa. Tällä
– tarjoaMMe Mittaustekniikan huiPPuteknologiaa suoMalaisen
teollisuuden kilPailukyvyn ParantaMiseksi. kannattaa tulla
testaaMaan laitteita Paikan Päälle, toivottavat Myyntijohtaja
harri salMi ja huoltoinsinööri antti-Pekka rikkinen.
avajaisissa kirjoitettiin soPiMus Pohjois-eurooPan suuriMMasta
Mitutoyo koordinaattiMittauskoneesta. Purso-tools oy:lle
toiMitettavan koneen tilaussoPiMuksen allekirjoittivat toiMitusjohtaja
Per-erik Pilestad, Mitutoyo scandinavia ab ja Purso-tools oy:n
toiMitusjohtaja harri heikkilä.
sektorilla menestyvä toimija
tar vitsee tarkat mittalaitteet
laadunvalvontaan. Tämän sektorin me hallitsemme. Kannattaa
tulla tutustumaan uusiin näyttelytiloihimme ja kuulemaan, mitä
me pystymme tarjoamaan laadukkaan valmistuksen varmistamiseksi, sanoo myyntijohtaja
Harri Salmi, Mitutoyo Scandinavia AB Finnish Branch. n
Mitutoyo scandinavia ab
Finnish branch
viherkiitäjä 2a
33960 Pirkkala
Myyntijohtaja harri salMi
Puh. 0207 929 640
huoltoinsinööri
antti-Pekka rikkinen
929 641
Puh. 0207
www.eurometalli.com 9/2012 45