Siemens ja Lönne Scandinavia pohjoismaiseen yhteistyöhön

Lehdistötiedote 30. marraskuuta 2012
Siemens ja Lönne Scandinavia pohjoismaiseen yhteistyöhön
Siemens ja Lönne Scandinavia allekirjoittivat syyskuussa sopimuksen, jonka perusteella Lönne aloittaa Siemensin
uusien Simogear-vaihdemoottoreiden myynnin Pohjoismaissa.
Lönne Scandinavia on ollut jo vuodesta 1949 lähtien sähkömoottoreiden, taajuusmuuttajien ja voimansiirron kokonaisratkaisujen
johtava toimittaja Pohjoismaissa. Lönnen kokenut henkilöstö palvelee asiakkaita Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Suomessa.
Nyt yhtiö aloittaa Siemensin uusien Simogear-vaihdemoottoreiden myynti- ja huoltopalvelut kaikissa Pohjoismaissa.
Lönne Scandinavia on voimansiirron ja sähkömekaanisten tuotteiden erikoisosaaja. Lönne tarjoaa myös asiakkaan tarpeiden
mukaan räätälöityjä ratkaisuja pohjoismaisilla markkinoilla. Helsingborgissa sijaitsevan suuren päävarastonsa ja eri puolilla
Pohjoismaita toimivien palvelu- ja huoltopisteidensä ansiosta Lönne Scandinavia pystyy toimittamaan asiakkailleen uusia
vaihdemoottoreita hyvin nopealla aikataululla.
"Tavoitteemme on kasvattaa markkinaosuuttamme Simogear-tuoteperheen avulla. Olen hyvin vakuuttunut siitä, että alkanut
yhteistyö Siemensin kanssa tarjoaa siihen kaikki edellytykset. Uusi Simogear-sarja avaa myös uusia mahdollisuuksia kasvattaa
Siemensin vaihdetuotteiden toimituksia kasvustrategiamme ja ’one stop shop’ -palveluperiaatteemme mukaisesti", sanoo Lönne
Scandinavian Pohjoismaiden toimitusjohtaja Ole Jacob Myre.
"Suomessa ja muissa Pohjoismaissa vaihdemoottoreille ja uudelle tuotesarjallemme on suuret markkinat. Meillä on kaikki
mahdollisuudet vallata merkittävä markkinaosuus. Lönne tarjoaa erinomaisen palvelu- ja logistiikkakonseptin asiakkailleen
kaikissa Pohjoismaissa ja on siksi hyvä lisä partneriverkkostoomme Suomessa”, sanoo Siemens Osakeyhtiön Business Unit
Director Kari Koivistoinen.
Siemens tarjoaa myös itse räätälöityjä vaihdemoottoriratkaisuja suomalaisille asiakkaille. Siemensin uudet Simogearvaihdemoottorit on suunniteltu teollisuuden vaativiin tarpeisiin. Laajassa tuoteperheessä korostuu korkea laatu, joustavuus ja
energiatehokkuus.
”Uudessa sarjassa yhdistyy poikkeuksellisen hyvä hyötysuhde, kompakti koko ja erittäin korkea laatu. Voimme ylpeänä sanoa,
että Simogear-moottorit ovat maailman moderneimpia”, sanoo Siemens Osakeyhtiön tuotepäällikkö Pekko Luumi.
Lisätietoja antaa:
EVP-Finland, Arto Oikarinen
Lönne Scandinavia Oy, Hernepellontie 11, 00710 Helsinki
Tel +358 9 342 4300 – Cell +358 50 570 4070
Email: [email protected]
Business Unit Director, Kari Koivistoinen
Siemens Osakeyhtiö Tel +358 10 511 3103
Email: [email protected]
Lönne Scandinavia
Lönne Scandinavia on johtava pohjoismainen sähkömoottoreiden ja taajuusmuuttajien toimittaja, jonka pääkonttori sijaitsee
Bergenissä Norjassa. Kattavan myynti-, varasto- ja huoltoverkostonsa ansiosta Lönne palvelee noin 7 000 asiakasta Norjassa,
Ruotsissa, Tanskassa ja Suomessa.
www.lonne.com
SIMOGEAR – Get on board the drive train
Siemens on innovatiivisten teknologioiden ja asiantuntijapalveluiden toimittaja, joka toimii teollisuuden, energian, intrastruktuurija kaupunkiratkaisujen sekä terveydenhuollon aloilla. Siemensin Osakeyhtiön liikevaihto oli tilivuonna 2011 Suomessa ja
Baltiassa noin 245 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin 680. Siemens AG:n globaali liikevaihto on 73,5 miljardia euroa ja
henkilöstön määrä noin 360 000. Siemens toimii noin 190 maassa.
www.siemens.fi/simogear
LÖNNE SCANDINAVIA OY, Hernepellontie 11, FIN-00710 Helsinki, Finland, Tel: +358 (0) 9-342 4300 www.lonne.com
NORWAY Head Quarter
Lönne Scandinavia AS
Liamyrane 12, N-5132 Nyborg
Pb.144 Ulset, N-5873 Bergen
Tel: +47-55 39 10 00
Fax: +47-55 39 11 00
E-mail: [email protected]
SWEDEN
Lönne Scandinavia AB
Kastellgatan 5
S-254 66 Helsingborg
Tel: +46-(0) 42-38 03 00
Fax: +46-(0) 42-38 03 09
E-mail: [email protected]
FINLAND
Lönne Scandinavia OY
Hernepellontie 11
FIN-00710 Helsinki
Tel: +358-(0) 9-342 4300
Fax: +358-(0) 9-3424 3099
E-mail: [email protected]
DENMARK
Lönne Scandinavia AS
Bugattivej 5G
DK-7100 Vejle
Tel: +45- 76 40 87 00
Fax: +45- 76 40 87 01
E-mail: [email protected]
INTERNATIONAL
Lönne Scandinavia AS
Liamyrane 12, N-5132 Nyborg
Pb.144 Ulset, N-5873 Bergen
Tel: +47-55 39 10 00
Fax: +47-55 39 11 00
E-mail: [email protected]