Toimintasuunnitelma 2015

Liikenneturvan
toiminta- ja
taloussuunnitelma
2015
1
Sisällysluettelo
Liikenneturvan rooli ja tehtävät
Toiminnan lähtökohdat
Liikenneturvan toiminta 2015
Painopisteet
Yhteistyö
Pienet lapset (alle 7-vuotiaat)
Lapset (7-14-vuotiaat)
Nuoret (15-24-vuotiaat)
Aikuiset (25-64-vuotiaat)
Iäkkäät (yli 65-vuotiaat)
Hallinto ja talous
Talousarvio 2015
Vahvistettu Liikenneturvan hallituksen kokouksessa 5.11.2014.
2
3
4
5
5
5
6
7
8
9
10
11
12
Liikenneturvan rooli ja tehtävät
Liikenneturva toteuttaa valtakunnallisena liikenneturvallisuustyön keskusjärjestönä
laissa (278/2003) sille määriteltyjä tiedotus-, valistus- ja koulutustehtäviä, joiden
tavoitteena on parantaa tieliikenteen turvallisuutta ja saada aikaan myönteisiä muutoksia liikennekulttuurissa. Toimimme yhteistyön rakentajana koko Suomessa, alueellisten ja paikallisten viranomaisten, järjestöjen, yhteisöjen ja yksittäisten ihmisten
kanssa.
Työtämme ohjaavat arvot: turvallisuus ensin, asiantuntijuus ja yhteistyö.
Toimimme tielläliikkujan turvallisuuden puolesta. Työmme on ennaltaehkäisevää,
suostuttelevaa ja perustelevaa. Pitkäjänteinen työ korostaa elinikäistä liikennekasvatusta.
Toteutamme omalta osaltamme tieliikenteen turvallisuusvisiota, jonka mukaan liikennejärjestelmä on suunniteltava siten, ettei kenenkään tarvitsisi kuolla tai vakavasti
loukkaantua tieliikenteessä. Turvallisuusvisio sisältää sekä järjestelmän että yksilön
vastuun. Liikenneturva tukee vision mukaista tienkäyttäjien toimintaa vaikuttamalla
heidän liikennekäyttäytymiseensä.
Ydinosaamistamme on ihmisen roolin ymmärtäminen tieliikenteessä. Tutkitun tiedon
avulla haemme ratkaisuja, joihin työmme laatu ja riippumattomuus perustuvat.
Toimimme sillanrakentajana viranomaisten ja kansalaisten välillä. Autamme kansalaisia ja kansalaisjärjestöjä siinä, että heidän liikenneturvallisuusasiansa tulee kuulluksi.
Tuemme myös viranomaisia vahvistamalla lainsäädännön hyväksyttävyyttä tuomalla
esiin perusteluja kansalaisille.
Olemme luotettava ja joustava yhteistyökumppani, joka kuuntelee, osallistaa ja auttaa yhteistyötahoja ottamaan liikenneturvallisuusnäkökohdat ja turvallisen liikennekäyttäytymisen osaksi omaa toimintaansa. Tuemme vapaaehtoistyötä, jotta jokainen
voisi löytää keinoja parantaa omaa ja läheistensä liikenneturvallisuutta.
Edistämme liikenneturvallisuutta ajanmukaisin keinoin ja ideoin. Jatkamme toimintamallien kehittämistä kokeilujen kautta.
Liikenne muuttuu, ja olemme mukana muutoksessa. Digitaalisuuden ja teknologian
mahdollisuudet kasvavat niin liikenteessä, viestinnässä kuin opetuksessakin.
3
Toiminnan lähtökohdat
Vuoden 2015 toimintamme pohjautuu Liikenneturvan jäsenyhteisöjen hyväksymään
strategiaan vuosiksi 2015–2017. Liikenneturvan jäsenet edustavat monipuolisesti eri
liikkujaryhmiä ja vaikuttajia.
Mahdollisimman hyvän turvallisuuskuvan luomiseksi hyödynnämme poliisin tietoon
tulleita onnettomuustilastoja ja niiden tietopohjaa sekä vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunnan (VALT) tilastoja. Vakavasti loukkaantumisten määrittämisessä
käytämme pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastoja (PRONTO).
Toimintamme lähtökohtana ovat liikenteen turvallisuustilanne ja -kehitys. Suomen
liikenneturvallisuus on parantunut, ja asetetun tavoitteen saavuttaminen on mahdollista, enintään 218 tieliikennekuolemaa vuonna 2014. Kansallinen turvallisuuskehityksemme ei ole kuitenkaan niin hyvää kuin Euroopassa keskimäärin, ja pohjoismaisessa vertailussa Suomi pitää perää. Niissäkin asioissa, joissa turvallisuus on edistynyt
hyvin, täytyy varmistaa toiminnan jatkuvuus ja uudistaminen, sillä joka vuosi uusi
ikäluokka suuntaa koulutielle, aloittaa mopoilun tai autoilun ensi kertaa.
Liikenneturva ottaa toiminnassaan huomioon poikkihallinnollisesti laaditut, liikenneturvallisuuden strategiset tavoitteet ja teknologian mahdollisuudet liikenneturvallisuuden edistämisessä. Liikenneturva vaikuttaa erityisesti ihmisten asenteisiin, toteuttaa elinikäistä liikennekasvatusta ja kampanjoi turvallisen liikennekäyttäytymisen ja
turvavarusteiden puolesta.
Liikennepolitiikassa pyritään kehittämään liikennettä palveluna. Liikenneturva tuo
esiin palvelun tieliikenteen turvallisuuden keskeisenä laatutekijänä. Liikenneturva on
tienkäyttäjän asialla antaen asiantuntijuutensa ja voimavaransa turvallisen liikkumisen hyväksi.
Yhteiskunnassamme tarkka liikenteen sääntely on koettu paikoin niin rajaavaksi,
että se kaventaa monia kehittämismahdollisuuksia. Jos lainsäädäntöä kevennetään,
vapaudet lisääntyvät, ja samalla liikenteen palvelujen tuottajien ja tienkäyttäjien oma
vastuu kasvaa. Liikenneturva antaa tieliikenteessä turvalliseen liikkumiseen ja kuljettamiseen tarvittavia tietoja ja näin mahdollistaa oikeat valinnat sekä myönteisen
turvallisuuskehityksen.
Liikenneturvassa valmistaudutaan Liikenneturvan toiminnan ohjausta koskeviin muutoksiin, joita valmistellaan liikenne- ja viestintäministeriössä. Liikennevakuutuslain
kokonaisuudistuksen myötä myös Liikenneturvan rahoitusmalliin on tulossa muutoksia. On tärkeää varmistaa, että liikennevakuutukseen sidottu rahoituksen lähde säilyy
jatkossakin.
Liikenneturva on valtakunnallinen ja paikallinen toimija. Toimintavuonna valmistelemme Liikenneturvan paikallisen vaikuttamisen strategian, jotta voimme lisätä työmme tavoitettavuutta ja vastata paremmin alueellisiin tarpeisiin.
4
Liikenneturvan toiminta 2015
Painopisteet
Liikenneturvan toiminta on pitkäjänteistä. Tämä tarkoittaa, että osa hankkeista on
suunnittelu- ja kehitysvaiheessa ja osa aktiivisessa toteutusvaiheessa, jolloin ne näkyvät erityisesti Liikenneturvan alueellisessa ja paikallisessa työssä. Tärkeimmät kanavat
ja kohderyhmät vuonna 2015 ovat koulut, työpaikat ja kunnat.
Toiminnassa:
▼▼ Viestimme tarkkaamattomuus liikenteessä – ilmiöstä ja tuomme
sen osaksi koulutus- ja aluetoimintaamme.
▼▼ Vahvistamme koulujen ja oppilaitosten liikennekasvatusta luomalla
ajanmukaisia ja monipuolisia menetelmiä ja aineistoja. Vaikutamme
uudistuviin opetussuunnitelmiin liikennekasvatuksen puolestapuhujana.
▼▼ Tarjoamme kunnissa koulutusta liikenneturvallisuustyöhön eri
hallintokuntien työntekijöille. Edistämme kunnissa uusien liikenneturvallisuustyöryhmien perustamista ja aktivoimme jo olemassa olevia.
▼▼ Edistämme suojatieturvallisuutta yhteistyössä jäsentemme kanssa
järjestämällä paikallisia tapahtumia kampanjoinnin tueksi.
Tulossa:
▼▼ Valmistelemme uuden rattijuopumuksen vastaisen
yhteiskampanjan alan toimijoiden kanssa.
▼▼ Edistämme turvallista pyöräilyä koulutuksen ja viestinnän keinoin.
Sovellamme ennakoivan ajon periaatteita eri-ikäsille pyöräilijöille
tarkoitetussa toiminnassa ja aineistossa.
▼▼ Motivoimme työpaikkoja vapaaehtoiseen liikenneturvallisuustyöhön
laajentamalla työpaikoille tarjottavien koulutustuotteiden sarjaa.
Yhteistyö
Työmme perustuu yhteistyöhön. Tärkeimmät yhteistyökumppanimme ovat jäsenyhteisömme, liikenneturvallisuutta ohjaavat viranomaiset, media sekä päättäjät.
Järjestötyön merkitys koko yhteiskunnassa kasvaa entisestään. Liikenneturvan jäsenistä suurin osa on järjestöjä, joilla on huomattava määrä kansalaisjäseniä. Yhdessä
saamme enemmän aikaan ja olemme vahvempia.
Parannamme omaa toimintaamme ylläpitämällä kävelyn ja pyöräilyn sekä tiedotusalan neuvottelukuntia luoden siten mahdollisuuksia uudelle yhteistyölle.
5
Esimerkkejä toiminnassa olevista yhteishankkeista vuonna 2015
Yhteishanke
Hyvä alku ala- ja
yläkouluun
Särmänä liikenteessä
Kohderyhmä
Lapset ja nuoret
Yhteistyökumppani
MLL ry
Varusmiehet
Turvassa tiellä
Punainen Liitu
Päätä itse
Työmatkojen turvallisuus
Sinä teet suojatien
Koulujen liikenneturvallisuusviikko
Tapaturmapäivä
Rengasratsia
Vanhusten viikko
Auton päivä
Auton vapaapäivä
Pysy pystyssä
Yläkoululaiset
Toisen asteen opiskelijat
Nuoret (15-24)
Aikuiset
Autoilijat ja jalankulkijat
Lapset ja nuoret
Puolustusvoimat ja
Sotilaskotiliitto
AKK-Motorsport ja Lions
Pelastuslaitos ja Poliisi
Nuorten Akatemia
Pilottityöyhteisöt
MOLIKE
Opetushallitus
Aikuiset
Autoilijat
Iäkkäät
Autoilijat
Autoilijat
Jalankulkijat
Laaja järjestökenttä
Autonrengasliitto
Useat toimijat
Useat toimijat
Laaja yhteistyöverkosto
Läpi vuoden olemme mukana lisäksi lukuisissa, paikallisissa ja valtakunnallisissa tapahtumissa ja tempauksissa.
Paikallisesti edistämme yhteistyötä muun muassa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, aluehallintovirastojen, poliisin, pelastuslaitoksen ja eri paikallisten yhteisöjen kanssa. Kuntien yhdistyessä tuemme liikenneturvallisuustyön jatkumoa.
Osallistumme myös kansalliseen alan tutkimusyhteistyöhön. Julkaisemme vuosittain
Suomen viralliseen tilastoon kuuluvan Tieliikenneonnettomuudet -tilastokirjan yhteistyössä Tilastokeskuksen kanssa.
Pienet lapset (alle 7-vuotiaat)
Liikennekasvatus alkaa kodeista, sillä vanhempien ja huoltajien asenteet, kasvatus ja
käyttäytyminen luovat pohjan lasten liikenneturvallisuudelle.
Viimeisen kolmen vuoden aikana kuoli keskimäärin kaksi ja loukkaantui lähes sata
alle kouluikäistä lasta vuosittain. Henkilövahingoista 70 prosenttia tapahtui autossa
matkustettaessa.
Tavoite: Pienten lasten vanhemmilla on käytössään Liikenneturvan tuottamia tietoja
ja toimintamalleja lasten liikennekasvatuksen aloittamiseen ja lasten kuljettamiseen
autossa. Parannamme näillä vanhempien tietotasoa. Lapsi liikenteessä -aineisto on
laajasti käytössä neuvoloiden nelivuotistarkastuksissa.
Toiminta: Selvitämme Liikenneturvan Lapsi Liikenteessä -aineiston käyttöä neuvoloissa ja uudistamme aineiston tehtävävihkoa sisällöllisesti. Jatkamme Lapsi Liikenteessä -aineiston jakelua neuvoloiden kautta.
6
Viestimme lasten vanhemmille turvavyön, turvaistuinten, kypärän ja heijastimen
käytöstä ja merkityksestä turvallisuudelle. Motivoimme vanhempia löytämään palvelujamme viestinnän ja markkinoinnin keinoin. Tarjoamme Turvapupu- verkkosivuillamme pelillisiä mahdollisuuksia liikenteessä selviytymisen oppimiselle.
Liikenneturvan aluetyöntekijät tarjoavat kunnissa neuvoloiden ja päiväkotien henkilöstölle koulutusta, aineistoja ja toimintavinkkejä.
Arviointi: Arvioimme Lapsi liikenteessä -aineiston käyttöasteen Suomen neuvoloissa.
Lapset (7 - 14-vuotiaat)
Itsenäisen liikkumisen myötä lapsen oma vastuu turvallisuudestaan lisääntyy. Kasvatusvastuu laajenee perheestä kouluun, ja liikennekasvatuksen tulee olla säännöllinen
osa koulunkäyntiä kaikilla luokka-asteilla.
Elinpiirin ja liikkumisen laajentuessa kodin ulkopuolelle lisääntyvät pyöräilyonnettomuudet, jotka muodostavat noin 40 prosenttia 7-12-vuotiaiden henkilövahingoista.
Sen sijaan 14-vuotiailla on suurempi riski loukkaantua mopoilijana ja erityisesti mopon matkustajana kuin polkupyöräilijänä.
Tavoite: Liikennekasvatus sisällytetään kunta- ja koulukohtaisiin opetussuunnitelmiin. Liikenneturvan materiaaleja ja tukea hyödynnetään opetussuunnitelmia tehtäessä. Entistä useampi opettajaksi opiskeleva saa Liikenneturvan toiminnan esittelyn
opiskeluaikanaan. Liikennekasvatuksen tukemiseen on kokonaissuunnitelma.
Toiminta: Valmistaudumme perusopetuksen opetussuunnitelmien uudistumiseen
(OPS 2016) tekemällä kokonaissuunnitelman koulujen liikennekasvatuksen tukemisesta. Vaikutamme uudistuviin opetussuunnitelmiin tarjoamalla konkreettisia toimintamalleja eri oppiaineisiin ja eheytettyihin opintokokonaisuuksiin. Pidämme huolta
siitä, että liikennekasvatusasiat ovat hyvin esillä. Teemme selvityksen koulujen ja
oppilaitosten liikennekasvatuksen tilasta.
Laajennamme yhteistyötä opettajankoulutuslaitosten kanssa ja päivitämme koulutusmateriaalimme opettajaksi opiskeleville.
Vastaamme liikennekasvatuksen yhteistyöverkoston koordinoinnista. Teemme yhteistyöverkoston jäsenille kyselyn toiminnan kehittämiseksi.
Viestimme opettajille ajankohtaisista aiheista ja palveluistamme sähköisillä viestimillä
ja Opettaja-lehden välityksellä. Pidämme yhteyttä Liikenneturvan täydennyskoulutukseen osallistuneisiin opettajiin.
Jatkamme Mannerheimin Lastensuojeluliiton kanssa Hyvä alku alakouluun ja Hyvä
alku yläkouluun -yhteistyötä. Toimitamme Kirjeen lasten vanhemmille kouluun
tutustumisen yhteydessä. Viestimme koulujen alkaessa lasten liikenneturvallisuuden
puolesta.
Arviointi: Keräämme palautetta opettajien täydennyskoulutustilaisuuksista ja opettajankoulutuslaitosvierailuista.
7
Nuoret (15 - 24-vuotiaat)
Nuoruuteen liittyy monia muutoksia. Iän myötä oma vastuu ja valinnat korostuvat.
Liikenteessä moottoriajoneuvot tulevat osaksi itsenäistä liikkumista. Ajokortti on yhä
monille nuorille aikuistumisen merkki.
Nuorten riski kuolla tai loukkaantua liikenteessä on korkeimmillaan 15-vuotiaina,
heidän ensimmäisenä mopovuotenaan. Toinen riskikausi osuu 18-vuotiaille autoilun
aloittaneille nuorille. Kaksi kolmesta 15 - 24–vuotiaiden liikennekuolemista tapahtuu
joko henkilöauton kuljettajana tai matkustajana. Nuoret ajavat eniten rattijuopumusonnettomuuksia. Myös turvavöiden käyttö on ikäryhmässä alhaisempaa muuhun
väestöön verrattuna.
Tavoite: Tuemme nuorten turvallisia valintoja, etenkin liikenneraittiuden, turvavyön
käytön ja ajonopeuksien osalta. Nuorien osallisuus liikenneturvallisuuskeskustelussa
laajenee. Koulukontaktimme lisääntyvät.
Kaikki varusmiespalveluksen suorittavat varusmiehet saavat Särmänä liikenteessä
-koulutuksen. Punainen Liitu laajenee uusille paikkakunnille. Päätä itse –projektit
tavoittavat ja aktivoivat liikenneturvallisuudesta kiinnostuneita nuoria.
Toiminta: Varmistamme, että kaikissa varuskunnissa Särmänä liikenteessä -hanketta
toteutetaan yhteistyössä Puolustusvoimien ja Sotilaskotiliiton kanssa. Tavoitamme yli
20 000 nuoren varusmiehen lisäksi myös siviilipalvelusmiehet. Uutena osana hanketta teemme selvityksen Liikenneturvan varusmiesjohtajille antaman perehdytyksen
sisällöstä, toimivuudesta ja tasalaatuisuudesta.
Nuoria tavoitamme myös koulujen ja oppilaitosten kautta. Opettajien tukitoimia on
käsitelty tarkemmin aikaisemmassa kappaleessa Lapset (7 -14 –vuotiaat). Tuotamme
eri ikäryhmille soveltuvaa ja käyttäjäystävällistä materiaalia opettajien käyttöön.
Laajennamme yhteistyötä Pelastuslaitoksen kanssa Punainen Liitu -hankkeessa, jossa
käsitellään nuorten liikenneturvallisuusriskien välttämistä dramatisoidun, tositapahtumiin perustuvan elokuvan ja asiantuntijapuheenvuorojen yhdistelmänä.
Järjestämme nuorille uusia mahdollisuuksia vaikuttaa ja tulla kuulluiksi liikenneturvallisuuteen liittyvissä asioissa.
Jatkamme Päätä itse -projektia Nuorten Akatemian kanssa ja suuntaamme tulevia
nuorten projekteja toimintavuoden pääteemojen tarkkaamattomuuden, päihteettömyyden ja suojatieturvallisuuden mukaisesti.
Laajennamme Turvassa tiellä -yhteistyötä AKK-Motorsportin ja Suomen Lions-liiton
kanssa. Koulutamme vapaaehtoisia kouluvierailijoita mopoilun turvallisuuden edistämiseksi.
Tarjoamme uusille kuljettajille riskien välttämiseksi tarkoitettua aineistoa Mercedes
Benz Driving Academyn kanssa tuotetussa virtuaalisessa oppimisympäristössä.
Jatkamme Musta vyö -kampanjaa, joka muistuttaa nuoria turvavyön käytön tärkeydestä.
8
Kokoamme uuden yhteiskampanjan liikenneraittiudesta eri yhteistyökumppaneiden
kanssa ylläpitämään rattijuopumuksen vastaista sosiaalista normia.
Arviointi: Arvioimme nuoria osallistavien mallien toteutumista sekä koulukontaktien
määrää.
Aikuiset (25 - 64-vuotiaat)
Tiellä liikkujien valtaosan muodostavat 25 - 64-vuotiaat. Ajokorteista heillä on yli
70 prosenttia. Ryhmään kuuluu ihmisiä, joilla on hyvin erilaisia liikkumistarpeita ja –
tottumuksia. Työmatkaliikenne muodostaa suuren osan tämän ryhmän liikkumisesta.
Työpaikat ja harrastukset ovat yksi mahdollisuus tavoittaa tämä monipuolinen ryhmä.
Vuonna 2013 tieliikenteessä menehtyneistä lähes puolet, 131 ihmistä, kuului tähän
ikäryhmään. Menehtyneistä seitsemän kymmenestä oli auton matkustajia tai -kuljettajia.
Tavoite: Kehitämme työliikenteen turvallisuusprojektia tekemällä yhteistyökumppaneidemme kanssa tuotevalikoiman työyhteisöjen liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Laajennamme pilottiyhteistyöverkostoa.
Teemme tarkkaamattomuus liikenteessä -ilmiön suomalaisille tunnetuksi viestinnän
ja sosiaalisen markkinoinnin keinoin. Nostamme esiin tarkkaamattomuuteen liittyviä
tieliikenteen riskejä.
Liikenneturvan kouluttamat ennakoivan ajon kouluttajat tarjoavat EAK-koulutusta
koko maan laajuisesti moottoripyöräilijöille, autoilijoille ja raskaan liikenteen ammattikuljettajille.
Toiminta: Työliikenteen turvallisuuden edistämiseksi luomme uusia koulutuksellisia
ja viestinnällisiä toimintamalleja yhdessä yhteistyökumppaneina toimivien työyhteisöjen ja yritysten kanssa. Motivoimme pilottityöpaikkoja vapaaehtoiseen liikenneturvallisuustyöhön laajentamalla niille tarjottavien koulutustuotteiden sarjaa.
Viestimme heijastimen käytön merkityksestä, 1.10. vietettävän heijastinpäivän avulla. Motivoimme etenkin työpaikkoja ja eri yhteisöjä mukaan toimintaan. Paikallinen
työ vie heijastinpäivän ruohonjuuritasolle.
Olemme mukana Motivan Työpaikat kestävän kehityksen edistäjinä (TYKELI II) -työryhmän ohjausryhmässä.
Kampanjoimme ja viestimme tarkkaamattomuudesta liikenteessä tuottaen uusia
näkökulmia, tietoa sekä helposti jaettavia digitaalisia ja muita tuotteita. Kohotamme tietotasoa tarkkaamattomuuden riskeistä. Lisäämme valtakunnallista näkyvyyttä
myös paikallisin tempauksin ja tapahtumin.
Jatkamme Sinä teet suojatien -kampanjaa yhteistyössä autoalan järjestöjen ja poliisin
kanssa laajentaen toimintaa paikallisella yhteistyöllä.
Koulutamme 40 raskaan kaluston ennakoivan ajon kouluttajaa, jotka tarjoavat
koulutusta yritysten, kurssikeskusten, ammattioppilaitosten, aikuiskoulutuskeskusten
9
sekä puolustusvoimien kautta. Lisäksi koulutamme 20 moottoripyöräilyn ennakoivan
ajon kouluttajaa, jotka toimivat pääosin moottoripyöräkerhojen kautta. Markkinoimme ennakoivan ajon koulutusta työpaikoille ja tarjoamme Liikenneturvan ennakoivan
ajon kouluttajaverkoston palveluja.
Otamme käyttöön päivitetyn Mitä moottoripyöräilijöiden kuolemankolareista voi
oppia –aineiston.
Uudistamme moottorikelkkailuun tarkoitetun aineiston verkkoon ja esitemuotoon.
Arviointi: Keräämme tiedot tarkkaamattomuus liikenteessä -kampanjan vaikuttavuudesta monipuolisesti. Teemme TV- ja radiokampanjoiden huomionarvomittaukset
ja seuraamme tiedon leviämistä mediaseurannan kautta. Lisäksi keräämme galluptiedon tavallisen suomalaisen tietotasosta tarkkaamattomuuden riskeistä. Tietoa voidaan verrata ennen kampanjointia kerättyihin tuloksiin.
Keräämme käyttäjäarvion uudistetusta ”Mitä moottoripyöräilijöiden kuolemankolareista voi oppia” –aineistosta ja ennakoivan ajon kouluttajakursseista. Keräämme
palautteen työliikenneprojektin yhteistyötahoilta projektin aineistoista, käyttöönotosta ja malleista.
Iäkkäät (yli 65-vuotiaat)
Liikenteessä ei ratkaise ikä, vaan terveys. Iän myötä erilaiset sairaudet yleistyvät.
Oman ajokunnon arviointi, ennakoiva ajotapa sekä tekniset apuvälineet auttavat
iäkästä kuljettajaa liikkumaan turvallisesti.
Ajoterveyden merkitys riskitekijänä korostuu yli 75-vuotiailla autonkuljettajilla. Iän
myötä tapahtuva kehon haurastuminen lisää onnettomuuksien seurauksien vakavuutta. Erityisesti kuolonkolareissa yli 64 –vuotiaiden osuus on suuri. Liikenteessä
menehtyneistä jalankulkijoista ja pyöräilijöistä enemmän kuin puolet on yli 64-vuotiaita.
Tavoite: Tietoisuus lääkkeiden käytön vaikutuksesta ajokuntoon on lisääntynyt. On
tarjottu keinoja jalan ja pyörällä liikkuville parantaa omaa turvallisuuttaan.
Toiminta: Tarjoamme ikäkuljettajille tukipalveluja sähköisesti, ja arviointiaineistoa
suuntaamme erityisesti lääkärikunnalle. Iäkkäille saamme valmiiksi toimintavuonna
uuden lääkkeet, ajokunto ja liikenne –teemaisen aineistokokonaisuuden. Paikallisilla
tapahtumilla aktivoimme iäkkäitä huolehtimaan omasta turvallisuudestaan. Erityisesti
esiin nostamme turvallisuusaiheet kävelyssä, pyöräilyssä ja autoilussa. Lääkkeisiin
liittyvän tiedonjaon tueksi etsimme uusia yhteistyömahdollisuuksia iäkäsjärjestöjen ja
muiden toimijoiden kanssa.
Edistämme pyöräilykypärän käyttöä korostamalla positiivisia, tyyliin ja elämäntapaan
liittyviä perusteita pyöräilykypärän käytölle.
Arviointi: Keräämme iäkkäiltä käyttäjiltä arvioita ja palautetta Liikenneturvan verkkosivuista ja erityisesti sieltä löytyvistä, iäkkäitä koskevista tiedoista.
10
Hallinto ja talous
Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan hallituksen esitystä eduskunnalle liikennevakuutuslainsäädännön uudistamiseksi. Tavoitteena on, että liikennevakuutuksen
yhteydessä kerätty liikenneturvallisuusmaksu säilyy ja että Liikenneturvan rahoituksen
taso pysyy samana.
Talouden läpinäkyvyys, avoimuus ja kustannustehokkuus ovat kehittämisen kulmakiviä. Sähköisen matkalaskuprojektin jälkeen otamme vuoden 2015 alusta käyttöön
uutta sähköistä raportointia, joka tähtää taloudessa toteutettujen sähköisten uudistusten tavoin toiminnan tehostamiseen.
Hankintaohjeen mukaisesti hankinnoissa hyödynnämme ensisijaisesti yhteishankintayksikkö Hansel Oy:n kilpailuttamia puitejärjestelyjä. Hallinto huolehtii keskitetysti
Liikenneturvan toimitilojen kunnosta ja turvallisuudesta sekä hankkii ja varmistaa
ajanmukaisen ICT-laitekannan ja -palvelut henkilöstön käyttöön.
Talousarvio vuodelle 2015 on 6,9 milj. euroa. Toiminnan rahoituksen päälähteenä on
liikenneturvallisuusmaksu, joka kattaa noin 98 prosenttia toimintavuoden menoista.
Talous pohjautuu samaan rahoitusmalliin kuin edellisvuonna.
Tuottojen sekä toiminta- ja henkilöstökulujen määrässä noudatamme Liikenneturvan strategiassa vuosiksi 2015 - 2017 määriteltyjä talouskehyksiä. Liikenneturvan 46
työntekijästä 43 prosenttia toimii aluetyössä.
11
Talousarvio 2015
VARSINAINEN TOIMINTA
TURVALLISUUSVIESTINTÄ
KAMPANJAT
LIIKENNEKASVATUS
KULJETTAJIEN JATKOKOULUTUS
ALUEELLINEN LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ
TALOUSARVIO 2015
Tuotot
Palkat ja palkkiot
Henkilösivukulut
Muut kulut
0
-420 000
-110 000
- 670 000
-1 200 000
Tuotot
Palkat ja palkkiot
Henkilösivukulut
Muut kulut
0
-68 000
-17 000
-990 000
-1 075 000
Tuotot
Palkat ja palkkiot
Henkilösivukulut
Muut kulut
2 000
-339 000
-88 000
-235 000
-660 000
Tuotot
Palkat ja palkkiot
Henkilösivukulut
Muut kulut
101 000
-216 000
-55 000
-210 000
-380 000
Tuotot
Palkat ja palkkiot
TIEDONTUOTANTO
JOHTO
0
Henkilösivukulut
Muut kulut
-1 035
000
-266 000
-785 000
-2 086 000
Tuotot
Palkat ja palkkiot
Henkilösivukulut
Muut kulut
2 000
-206 000
-56 000
-160 000
-420 000
Tuotot
Palkat ja palkkiot
Henkilösivukulut
Muut kulut
0
-137 000
-38 000
-90 000
-265 000
TOIMISTO
30 000
-265 000
-68 000
-257 000
VARSINAISEN TOIMINNAN
KULUJÄÄMÄ
12
-560 000
-6 646 000
VARAINHANKINTA
Jäsenmaksutuotot
RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT
Korkotuotot
Korkokulut
6 000
26 000
-1000
OMATOIMINEN KULUJÄÄMÄ
YLEISAVUSTUKSET
RAHOITUSTULOS
Liikenneturvallisuusmaksut
Pitkäaikaisen vpo:n lyhennys
Kiinteistöjen peruskorjaus
25 000
-6 615 000
6 695 000
0
-80 000
0
KÄYTTÖPÄÄOMAN MUUTOS
LIIKENNETURVAN VUODEN 2015 TALOUSARVIO LYHYESTI
VARSINAINEN TOIMINTA
TUOTOT
HENKILÖSTÖKULUT
Palkat
Palkkiot
Henkilösivukulut
MUUT KULUT
KULUT YHTEENSÄ
VARSINAISEN TOIMINNAN KULUJÄÄMÄ
VARAINHANKINTA
RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT
LIIKENNETURVALLISUUSMAKSUT
RAHOITUSTULOS
LAINAN LYHENNYKSET
KÄYTTÖOMAISUUSINVESTONNIT
KÄYTTÖPÄÄOMAN MUUTOS
13
P 2013
TA 2014
TA 2015
181 000
- 2 278 000
-2 278 000
-183 000
-669 000
-3 381 000
-6 511 000
-6 330 000
6 000
3 000
6 310 000
-11 000
0
-171 000
-182 000
130 000
-2 460 000
-2 460 000
-160 000
-665 000
-3 361 000
-6 646 000
-6 516 000
6 000
30 000
6 500 000
20 000
0
-20 000
0
135 000
-2 516 000
-2 516 000
-170 000
-698 000
-3 397 000
-6 781 000
-6 646 000
6 000
25 000
6 695 000
80 000
0
-80 000
0
14