Musiikkiopiston työsuunnitelma lukuvuodelle 2015-2016

Liite n:o 1
KOILLIS-LAPIN MUSIIKKIOPISTO
LUKUVUOSI 2015–2016
Tiivistelmä 10.8.2015
OPETUKSEN SISÄLTÖ
Musiikkiopiston opetus noudattaa taiteen perusopetuksen musiikin ja tanssin laajaa oppimäärää.
Opiskelu on tavoitteellista, tasolta toiselle etenevää. Musiikkiopintoihin oppilaat otetaan oppilasvalintojen kautta. Lukuvuoden 2015–2016 oppilasvalinnat toteutettiin touko-kesäkuussa ja niitä täydennetään elo-syyskuussa. Tanssiopintoihin ja musiikin varhaiskasvatukseen ryhmät täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä ikä ja aiemmat opinnot huomioiden. Vuoden mittaan mahdollisesti vapautuvia paikkoja täytetään jonotuslistalta. Syyslukukausi on 12.8.–18.12.2015 ja kevätlukukausi
7.1.–31.5.2016.
Musiikkiopisto on yhteistyössä toiminta-alueen (Kemijärvi, Salla, Savukoski ja Pelkosenniemi)
toisen asteen oppilaitosten kanssa, joiden kursseja voidaan korvata musiikkiopiston musiikki- ja
tanssiopinnoilla. Etäopetusta hyödyntäen musiikin perusteiden opetusta voidaan järjestää myös
niissä toimipaikoissa, joissa se ei muuten olisi mahdollista. Musiikkiteknologia on integroitu
musiikin perusteiden opetukseen ja bändiopetukseen. Musiikkiteknologiaa voi opiskella myös
valinnaisaineena. Yhteismusisointia toteutetaan puhallinorkesterissa, yhtyeissä, kuoroissa ja
erilaisissa pienkokoonpanoissa.
Musiikkiopintojen oppiaineet:
• Instrumenttiopetus: puhallinsoittimet, jousisoittimet, piano, urut, kitara, harmonikka, sähkökitara,
sähköbasso, lyömäsoittimet ja laulu.
• Musiikin perusteet: musiikin teoria, säveltapailu, musiikkitieto, harmoniaoppi
• Yhteismusisointi: orkesterisoitto, bändisoitto, kamarimusiikki, kuorot, laulu- ja soitinyhtyeet
• Täydentävät opinnot: sivuaineopinnot, valinnaisopinnot esim. musiikkiteknologia
Tanssiopetus
Tanssiopetuksen tavoitteena on tanssillisten valmiuksien kehittäminen ja perustietojen ja -taitojen
antaminen. Opetus on ryhmäopetusta.
OPINTOJEN RAKENNE
Alle kouluikäisille on tarjolla varhaisiän musiikkikasvatusta tai musiikkivalmennusta. Vastaavasti
varhaisiän tanssivalmennusta voi saada lastentanssiryhmissä. Kouluikäiset lapset ja nuoret saavat
opetusta musiikin ja tanssin perustasolla ja opistotasolla. Myös aikuiset voivat opiskella musiikin
perus- tai opistotason opetusohjelman mukaisesti.
Varhaisiän musiikkikasvatus
Varhaisiän musiikkikasvatus on ryhmäopetusta. Opetusta annetaan lapsi- ja perheryhmissä, musiikkileikkiryhmissä ja musiikkivalmennusryhmissä.
Perustaso
Perustasolla opiskelevat pääsääntöisesti kouluikäiset lapset ja nuoret. Perustason oppiaineet:
• soitin tai laulu pääaineena
• musiikin perusteet: teoria ja säveltapailu, johdantotaso ja tasot 1, 2 ja 3 sekä yleinen musiikkitieto,
perustaso
• yhteismusisointi
Opistotaso
Musiikkiopistotasolla opiskelevat perustason päättötodistuksen suorittaneet oppilaat. Opetuksen tavoitteena on sellaisten valmiuksien antaminen, että musiikin ammattiopintojen aloittaminen on
mahdollista. Opistotason suoritettuaan oppilas voi anoa jatko-opetuspaikkaa. Opistotason
oppiaineet:
• soitin tai laulu pääaineena
• musiikin perusteet: harmoniaoppi, musiikin teoria, säveltapailu ja yleinen musiikkitieto, opistotaso
• yhteismusisointi
Aikuisten opetus
Aikuisopiskelijoita ovat 19 vuotta täyttäneet opintonsa aloittavat tai musiikkiopintojaan jatkavat
opiskelijat. Aikuisten opetuksen tavoitteet ja sisällöt ovat samat kuin perustasolla ja musiikkiopistotasolla.
TUNTIMÄÄRÄT
Syyslukukaudella opetustuntienmäärä on noin 267,67 tuntia viikossa, josta Kemijärvellä 186,
Pelkosenniemellä 17,67, Sallassa 46 ja Savukoskella 18. Koko lukuvuoden opetustuntimäärätavoite on 9502 tuntia.
OPPILASMÄÄRÄT JA RYHMÄKOOT
Lukuvuonna 2015–2016 on musiikkiopiston perus- ja opistotasolla noin 190 pääaineen opiskelijaa,
musiikkileikkiryhmissä, tanssissa ja muissa opetusryhmissä 105, yhteensä noin 295 opiskelijaa.
Pääaineen opiskelijat
 Kemijärvi
 Salla
 Pelkosenniemi
 Savukoski
yhteensä 190 oppilasta
126
40
13
16
Tanssiopiskelijat
 Kemijärvi
yhteensä n 40 oppilasta
5 ryhmää
Musiikkileikkikoululaiset yhteensä n. 30 oppilasta
 Kemijärvi
3 ryhmää
Ryhmäopetus
 Kemijärvi
Musiikin perusteet
 Kemijärvi
puhallinorkesteri, kuoro, yhtyeet ja bändit (3), muut
pienkokoonpanot, musiikkiteknologiaryhmät (1-2), soitinvalmennus
Taso 1, 3 ryhmää
Taso 2, 2 ryhmää
Taso 3, 2 ryhmää
Teoria ja säveltapailu I, 2 ryhmää
Harmoniaoppi I, 1 ryhmä
Yleinen musiikkitieto I, 1 ryhmä
Musiikin perusteet

Pelkosenniemi
Taso 1, 1 ryhmä
Taso 2, 1 ryhmä

Salla
Taso 1, 1 ryhmä
Taso 2, 1 ryhmä

Savukoski
Taso 1, 1 ryhmä
Taso 3, 1 ryhmä
Yleinen musiikkitieto, 1 ryhmä
HANKKEET
Lukuvuonna 2015-2016 musiikkiopistossa on meneillään kolme Opetushallituksen rahoittamaa
hanketta: iPad-ympäristö mupe- ja soitinopinnoissa –hanke 2014-2015, Soitinhuolto- ja hankinta –
hanke 2014-2015 sekä Tutkinto- ja opetusflyygelien peruskorjaus –hanke 2015-2016.
iPad-ympäristö mupe- ja soitinopinnoissa –hankkeen (valtionavustus 11 000 €) tavoitteena on
hyödyntää oppilaslähtöisiä ja innovatiivisia työtapoja iPad-laitteiden ja –sovellusten avulla
tukemalla mupe-alkeistason oppimista osana instrumenttiopintoja (esim. pelisovellukset),
käyttämällä iPad-työtapoja mupe-ryhmissä koko toiminta-alueella, kehittämällä sähkösoittimia
opiskeleville soveltuvia musiikin perusteiden työtapoja (teknologialähtöinen mupe-ryhmä) ja
hyödyntämällä iPadeja osana yhtyesoittoa.
Soitinhuolto- ja hankinta –hankkeen (valtionavustus 6500 €) avulla huolletaan oppilaitoksen
puhallin- ja jousisoittimia, hankitaan uusia jousisoitinvarusteita ja lyömäsoittimia
opetussuunnitelman mukaisen opiskelun mahdollistamiseksi.
Tutkinto- ja opetusflyygelien peruskorjaus –hankkeen (valtionavustus 15 000 €) tavoitteena on
tutkinto- ja konserttisalin flyygelin kielityksen, viritys- ja vasarakoneiston täydellinen uusiminen,
kolmen muun opetusflyygelin vasarakoneiston kunnostus, sekä uusien flyygelituolien hankkiminen
kaikkiin toiminta-alueen flyygeleihin.