Röykän koulun kotitiedote 2015

Röykän koulun
Kotitiedote
lukuvuodelle 2015 - 2016
www.nurmijarvi.fi/koulut/roykan koulu
2
Tervetuloa Röykän kouluun!
Tänä syksynä koulussamme aloitti koulunkäynnin 43 ekaluokkalaista. Yhteensä oppilaita on 223.
Koulussa on kesän aikana toteutettu tilaremontti, jonka myötä rinnakkaisluokkien ja luokkaasteiden välinen yhteystyö voidaan toteuttaa joustavammin. Röykän koulussa painotetaan myös
esi-ja alkuopetuksen yhteistyötä koulun tiloissa ja lähipäiväkodissa toimivien esiopetusryhmien
kanssa.
Röykän koulun opetuksen tärkein tavoite on laadukas perusopetus. Haluamme luoda oppilaille
turvallisen, myönteisen ja kannustavan oppimisympäristön. Lähtökohtana on oppilasta kannustava
pedagogiikka, joka perustuu oppilaan vastuulliseen asenteeseen opiskelussa sekä kodin ja koulun
väliseen hyvään, oppilasta tukevaan yhteistyöhön. Kasvatus- ja opetustyössä korostamme terveitä
elämäntapoja, tapakasvatusta, toisten kunnioittamista ja huomioimista niin, että syntyy
empaattinen ilmapiiri.
Yksi Röykän koulun tavoitteista on koululaisten lukuharrastuksen lisääminen. Tärkeä opetuksemme
painopiste on koulun ja kirjaston luoman Lukudiplomin käyttäminen työkaluna kirjallisuuden
opetuksessa sekä lukutaidon ja -harrastuksen kehittäjänä. Lukudiplomilistat ovat kirjaston sivuilla
ja niille on linkki koulun kotisivuilta: http://www.nurmijarvi.fi/koulut/roykan_koulu/lukudiplomi
Kirjastoauto Oiva vierailee koululla torstaisin klo 9.50 – 11.35. Suositus olisi, että oppilas saisi
oman kirjastokortin käyttöönsä huoltajien luvalla ja vastuulla.
Koulussa toimii jaksoittain bändikerho ja kuoro sekä muita kerhoja. Kerhoista ilmoitetaan koteihin
erillisillä tiedotteilla. Kerhotoiminnan tarkoituksena on oppisisältöjen lisäksi parantaa oppilaiden
kouluviihtyvyyttä ja opiskelumotivaatiota. Koulun tiloissa toimii myös muiden järjestäjien kuin
koulun pitämiä kerhoja alakouluikäisille lapsille. Huomattakoon, että nämä kerhot eivät ole koulun
virallista toimintaa, joten koulun oppilasvakuutukset eivät koske niitä.
Nurmijärven kunnan sivistystoimen sitovana tavoitteena on oppilaiden osallisuuden lisääminen.
Tähän tavoitteeseen tähtääviä kansalaisvaikuttamisen taitoja oppilaat opettelevat oppilaskunnassa
ja sen hallituksessa, joka toimii koulussamme.
Vanhempainilloissa ja -tapaamisissa haluamme rohkaista vanhempia verkostoitumaan keskenään
ja haluamme tukea vastuullista vanhemmuutta. Kodin ja koulun välistä viestintää ja yhteistyötä
tukee sähköinen Helmi-reissuvihko, johon kaikki huoltajat saavat omat tunnuksensa.
Kirjautuminen: www.helmi.fi/kirjautuminen
Yhteistyö vanhempien kanssa on ensiarvoisen tärkeää. Tavoitteemme on vahvistaa oppilaan
tervettä itsetuntoa tunnistamalla yhdessä vanhempien kanssa jokaisen oppilaan vahvuudet.
Toivomme, että voimme opettajien ja vanhempien välisissä tapaamisissa avoimesti ja
luottamuksellisesti keskustella lasten koulunkäyntiin liittyvistä asioista.
Röykän koulun kotisivut ovat osoitteessa www.nurmijarvi.fi/koulut/roykan koulu
Siellä on ajankohtaista ja jatkuvasti päivitettyä tietoa oman koulun tapahtumista ja käytänteistä
sekä koulun ja yhteistyötahojen yhteystiedot. Tärkeitä koulunkäyntiin liittyviä tietoja, lomakkeita ja
linkkejä on myös Nurmijärven kunnan kotisivuilla osoitteessa:
www.nurmijarvi.fi/perhe ja hyvinvointi/opetus ja koulutus
Toivon, että myös tuleva lukuvuosi tulee olemaan onnistunut ja Röykän kouluun on mukavaa ja
turvallista tulla niin lapsen kuin aikuisenkin.
Yhteistyön merkeissä oikein hyvää, rauhallista ja turvallista kouluvuotta 2015 – 2016.
Sallamaaria Aalto
rehtori
Röykän koulu
3
Opettajat ja perusopetusryhmät
1A
1B
2A
2B
3A
3B
4A
4B
5A
5B
6A
6B
Kielet
Mia-Mari Tolonen
Hanna Sipilä
Ulla Sillanpää
Tuija Tallqvist
Anja Alasuvanto
Marja-Liisa Kavén
Kaisa Perttala
Teija Vainio
Timo Sares
Marko Lehikoinen
Marko Julin
Auli Hyyrönmäki
Marjaana Suni
Erityisopettaja Sari Tölli
Rehtori
Vararehtori
Sallamaaria Aalto
Marjaana Suni
roykka(at)nurmijarvi.fi
marjaana.suni(at)nurmijarvi.fi
Koulun henkilökunta
koulusihteeri (ma,to)
koulunkäynnin ohjaaja
koulukäynnin ohjaaja
ruokapalveluesimies
ruokapalvelutyöntekijä
siivoustyöntekijä
siivoustyöntekijä
Raija Karvosenoja
Sirpa Seppänen
Sofia Toivonen
Tanja Uuttu
Saija
Riitta Stenbacka
Virpi Selenius
raija.karvosenoja(at)nurmijarvi.fi
Koulun puhelimet
rehtori
040 317 4171
koulusihteeri (ma,to)
040 317 2868
vararehtori
040 317 2867
opettajat
040 317 2869 punainen koulu
040 317 2870 sininen koulu
keittiö
040 317 2871
4
Oppituntien ajat
1. 8.00 - 8.45
2. 9.00 - 9.45
3. 10.00 - 10.45
RUOKAILU KLO 10.30 - 12.00 JA VÄLITUNNIT klo 10.45 - 11.30 PORRASTETUSTI
LUOKITTAIN
4. 11.30 - 12.15
5. 12.30 - 13.15
6. 13.30 - 14.15
7. 14.15 - 15.00
Röykän koulun johtokunta
puheenjohtaja
varapuheenjohtaja
jäsen
jäsen
jäsen
opettajien edustaja
henkilökunnan edustaja
esittelijä-sihteeri
Ari Vienola
Jouni Nummila
Kirsi Männistö
Seppo Niskanen
Irja Perkins
Ulla Sillanpää
Raija Karvosenoja
Sallamaaria Aalto
Röykän koulun työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2015-2016
Syyslukukausi

alkaa keskiviikkona 12.8.2015 klo 9.00 ja päättyy tiistaina 22.12.2015.
Kevätlukukausi

alkaa torstaina 7.1.2016 ja päättyy lauantaina 4.6.2016.
Lomat

Syysloma 12 - 18.10.2015 (vk 42)

Joululoma 23.12.2015 - 6.1.2016
5

Talviloma 22. - 28.2.2016 (vk 8)

Pääsiäisloma 25.3. -28.3.2016

Ei lauantaityöpäivää. Helatorstain jälkeinen perjantai 6.5.2016 vapaapäivä
Kouluterveydenhoito
Kouluterveydenhoitaja Karoliina Sundholm, puh. 040 317 2421 on
Röykän koululla keskiviikkoisin ja torstaisin. Terveydenhoitaja on oppilaiden
tavattavissa ilman ajanvarausta. Lisätietoa kouluterveydenhuollosta on kunnan
kotisivuilla:
www.nurmijarvi.fi/perhe ja hyvinvointi/terveyspalvelut/koulu ja
opiskelijaterveydenhuolto
Alakoulujen hammashoito.
Nykyisen käytännön mukaan oppilaiden hampaat tarkastetaan kerran 1,5 vuodessa.
Hammashoitolasta tulee kutsu tarkastukseen.
Mikäli tarvetta hammashoitoon on tarkastusten välillä, voivat vanhemmat varata ajan
hammashoitolasta. Yksilöllisen tarpeen mukaan voidaan myös hoitolasta kutsua
hoitokäynnille edellisestä poiketen.
Suun terveydenhuollon ajanvaraus numero on 2500 3259.
Ajanvaraus ma - pe 7.30-15.00.
Allergiat
Ruoka-aineallergikoille koulu tarjoaa dieettiruoan. Erityisruokavaliolomake,
jolla erityisruokavalio ilmoitetaan, on osoitteessa:
www.nurmijarvi.fi/perhejahyvinvointi/opetus ja
koulutus/oppilashuolto/kouluruokailu
Vanhemmat ilmoittavat ruoka-allergisen lapsen poissaolon myös keittolaan
puh. 040 317 2871.
Erityisopetus
Erityisopetuksen tehtävänä on lievien oppimisvaikeuksien ennaltaehkäisy
(puhe- ja lukivaikeus sekä vaikeudet esim. matematiikassa) ja jo syntyneiden
vaikeuk-sien helpottaminen. Erityisopetusta voivat saada kaikkien
vuosiluokkien oppilaat. Opetus painottuu kuitenkin 1.- 3. luokille. Röykän
koulun erityisopettaja Sari Tölli puh. 040 317 4483.
Helmi-reissuvihko
Kodin ja koulun väliseen tiedottamiseen ja yhteydenpitoon
käytetään pääasiassa sähköistä Helmi-reissuvihkoa.
www.helmi.fi/nurmijarvi
6
Jokainen huoltaja saa omat Helmi-tunnukset, joilla kirjaudutaan sisään Helmijärjestelmään. Huoltajan vastuulla on lukea säännöllisesti Helmi-viestit sekä
kuitata poissaolot, huomautukset ja koenumerot. Huom! Kuittausvelvollisuus
on Helmen uusi ominaisuus tiedonkulun varmistamiseksi.
Opettajat merkitsevät Helmeen poissaolot, huomautukset, rangaistukset,
koepäivämäärät ja koenumerot. Läksyjä Helmeen ei merkitä, ne ovat oppilaan
vastuulla luokassa opastettujen käytänteiden mukaisesti.
Yhteisiä Helmi-viestejä koko koulun huoltajille lähettävät pääasiassa rehtori ja
vararehtori. Tarvittaessa rehtori voi välittää Vanhempaintoimikunnan
yhteisviestejä Helmen välityksellä kaikille huoltajille.
Opettaja lähettää oman luokkansa yhteisviestit luokan huoltajille ja yksittäisen
oppilaan asiat vain kyseisille huoltajille.
Huom! Huolta aiheuttavat asiat, kiusaamisepäilyt ym. nopeasti
selvitettävät tapahtumat on suositeltavaa hoitaa
puhelimitse/keskustellen tulkintaepäselvyyksien välttämiseksi.
Helmen kautta voi jättää tällaisissa tapauksissa soittopyynnön ja
mahdollisesti lyhyen viestin, mistä on kysymys. Huolen herätessä
toivomme nopeaa yhteydenottoa, jotta asiat voidaan selvittää
mahdollisimman pian.
Koulun 5. ja 6.-luokkien oppilailla on myös henkilökohtaiset Helmi-tunnukset.
He näkevät omat koenumerot, -päivät, huomautukset, poissaolot ja heille
itselleen lähetetyt viestit, esimerkiksi liikuntatunteihin tai uinteihin liittyvät
ohjeet. Oppilaat eivät näe opettajan ja huoltajan välistä viestintää.
Huoltajien autot
Punaisen koulun päädyn iso paikoitusalue Kangastien puolella on lapsia tuovien
ja noutavien huoltajien autoja varten. Pysähtymistä koulun pihan sisääntuloaukon kohdalle tulisi turvallisuussyistä ja liikenteen sujuvuuden
vuoksi välttää.
KiVa, kiusaamisen vastustaminen
Röykän koulu on mukana KiVa-koulu eli kiusaamisen vastustamis –
hankkeessa. KiVa-ohjelmaan kuuluu oppitunteja 1. ja 4. –luokilla. Koulun
opettajista koostuva KiVa-koulu-ryhmä seuloo ja käsittelee esiin tulleet
kiusaamistapaukset KiVa-ohjeiden mukaisesti tavoitteenaan kiusaamisen
lopettaminen. KiVa-ryhmään kuuluvat luokanopettajat Anja Alasuvanto, ja
Teija Vainio.
Koulukuljetukset
Koulukuljetus myönnetään pääasiassa koulumatkan pituuden, 1.-3. luokilla 3
km ja 4.-6. -luokilla 5 km, tai koulumatkan vaarallisuuden vuoksi.
Koulukuljetusanomuksia saa koululta ja osoitteesta:
7
www.nurmijarvi.fi/perhe ja hyvinvointi/opetus ja koulutus/koulumatkat ja kuljetus
Koulukuljetuksista vastaa Nurmijärven kunnan kuljetussuunnittelija Pirjo
Heilimo puh. 040 317 2012.
Omassa koulussamme kuljetusasioita hoitaa vararehtori Marjaana Suni.
Liikuntatunnit
Oppilailla tulee olla sisä- ja ulkoliikuntaan sopiva vaatetus ja tarvittavat
välineet. Opettajat antavat lisätietoja liikuntatunneista omille ryhmilleen.
Seuratkaa Helmi-viestejä!
Oppilashuolto
Oppilashuoltoryhmä, johon kuuluvat koulupsykologi, kouluterveydenhoitaja,
koulukuraattori, erityisopettaja, rehtori ja kyseisen oppilaan luokanopettaja,
kokoontuu kerran kuussa, tarvittaessa useamminkin.
Koulukuraattori Miia Luukka
puh.
040 317 2894
tavattavissa koululla tiistaisin
Helmi-viesti
Koulupsykologi Liisa Jussila
puh.
040 317 4370
sähköposti liisa.jussila(at)nurmijarvi.fi
Erityisopettaja Sari Tölli
puh.
040 317 4483
Helmi-viesti
Poissaolot
Oppilaan poissaoloon koulusta tulee aina pyytää lupa.
Milloin lupaa ei ole voitu ennalta pyytää, on oppilaan huoltaja
velvollinen mahdollisimman pian ilmoittamaan poissaolosta
opettajalle ensisijaisesti Helmi-viestillä.
Lisäohje:
Äkillisessä poissaolotapauksessa esimerkiksi oppilaan sairastuessa tai
myöhästyessä niin, että huoltaja siitä tietää, on huoltajan ilmoitettava siitä
mahdollisimman pian luokanopettajalle mieluiten Helmen kautta tai soittamalla
välituntien aikana opettajainhuoneeseen. Huom! poissaoloja EI
ääniviestinä/tekstiviestinä opettajainhuoneeseen, koska tiedon nopea
tavoittaminen tuolloin epävarmaa.
Jos oppilas on ollut poissa kolme päivää ilman ilmoitusta, ollaan koulusta
velvollisia ottamaan yhteys kotiin poissaolon syyn selvittämiseksi. Luvattomat
tai epäselvät poissaolot tulee selvittää ja kuitata Helmi-reissuvihkoon.
Oppilaan muuhun poissaoloon koulusta tulee pyytää lupa. Lupa enintään
kolmen päivän poissaoloon pyydetään Helmi-reissuvihkon viestillä ja sen
myöntää oppilaan opettaja.
8
Kolmea päivää pitempiin poissaoloihin anotaan aina lupaa rehtorilta
erillisellä poissaolopyyntökaavakkeella, jonka saa tulostettua koulun
www-sivuilta:
www.nurmijarvi.fi/perhe_ja_hyvinvointi/opetus_ja_koulutus/lomakkeet
tai noutamalla lomakkeen koulun kansliasta.
Jos oppilas on kodin anomuksesta lomamatkalla kouluaikana, huoltajan tulee
huolehtia siitä, että oppilas ei jää loman takia jälkeen opiskelussa. Oppilaan on
syytä ennen lomaa olla yhteydessä kaikkiin häntä opettaviin opettajiin ja kysyä
heiltä, mitä asiasisältöjä opetuksessa käsitellään poissaolon aikana.
Tukiopetus
Tukiopetusta annetaan opinnoissaan tilapäisesti jälkeen jääneelle tai tukea
tarvitseville oppilaille (POL § 16).
Tukiopetusta annetaan joko oppilaan työjärjestyksen mukaisten oppituntien
aikana tai niiden ulkopuolella.
Koko koululla on mahdollista käyttää tukiopetustunteihin vähintään 6 oppituntia viikossa. Tukiopetus on etuoikeus, ei rangaistus, eikä tukiopetus
myöskään ole merkki oppilaan huonommuudesta muihin oppilaisiin nähden.
Vahingonkorvaukset
Jos oppilas rikkoo koulun omaisuutta, seuraa siitä korvausvelvollisuus.
Tapauksesta ilmoitetaan huoltajalle ja Nurmijärven kunta hoitaa laskutuksen.
Kadonneen tai turmeltuneen oppikirjan tilalle on hankittava uusi tai korvattava
uuden kirjan tilauskulut.
Vakuutukset
Oppilaat on vakuutettu tapaturmien varalta koulun työjärjestyksen mukaisen
ajan ja koulumatkoilla: koti-koulu-koti suoraan kohtuullisessa ajassa. Vakuutus
on voimassa myös työsuunnitelmassa hyväksyttyjen retkien, leirikoulujen ym.
tapahtumien ajan. Tapaturman sattuessa oppilas toimitetaan tarvittaessa
lähimmälle terveysasemalle. Koulussa ja koulumatkalla sattuneista
tapaturmista korvataan matka-, tutkimus- ja hoitokulut.
Pyydämme huoltajia ilmoittamaan koululle myös vapaa-aikana oppilaalle
sattuneista tapaturmista, jos ne haittaavat oppilaan koulunkäyntiä tai vaativat
erikoisjärjestelyjä.
Vanhempaintoimikunta
Röykän koululla toimii vanhempien perustama Vanhempaintoimikunta, jonka
tavoitteena on edistää kodin ja koulun välistä yhteistyötä, tukea koteja ja
koulua kasvatustehtävässä sekä toimia vanhempien yhteistyöelimenä.
Toimikunnan kautta voi myös tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja
kasvatusta koskevissa kysymyksissä.
9
Toimikunta järjestää erilaisia tapahtumia, joiden tavoitteena on auttaa
vanhempia tutustumaan toisiinsa. Toimikunta kerää myös jonkin verran varoja
tukeakseen koulua sellaisissa hankinnoissa, joihin ei ehkä muuten varoja
löytyisi. Alueellisen yhteishengen ja vuorovaikutuksen lisääminen Röykän
alueella on koettu erittäin tärkeäksi asiaksi.
Vanhempaintoimikunta toivottaa kaikki huoltajat tervetulleiksi toimimaan
lasten
hyväksi: ”Se ei velvoita mihinkään, mutta voi antaa paljon lapsillemme ja koko
yhteisölle!”
Vanhempaintoimikunnan ensimmäinen kokous järjestetään maanantaina 28.9. klo 18 Röykän
koululla ruokalan viereisessä aulassa. Tervetuloa!
Hyvää lukuvuotta 2015 – 2016!
toivottaa Röykän koulun väki