Pöytäkirja PDF-muodossa

PÖYTÄKIRJA
LUUMÄEN KUNTA
1/2015
1
Koululautakunta
Aika
04.02.2015 klo 18:00 - 20:20
Paikka
Taavetin koulukeskus, hallintorakennus
Käsitellyt asiat
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Pöytäkirjantarkastajien valinta
Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Merja Mälkiä ja Jukka Kuningas.
§
1
Ilmoitusasiat
Sivu
3
2
Koululautakunnan pöytäkirjan laatiminen, allekirjoittaminen,
tarkastaminen ja nähtävillä pitäminen vuonna 2015
4
3
Koululautakunnan kokousten ajankohdat ja varajäsenten
kutsuminen kokouksiin vuonna 2015
5
4
Laskujen hyväksyjät ja näiden varahenkilöt vuonna 2015
6
5
Koululautakunnan talousarvion käyttösuunnitelmat 2015
8
6
Luumäen koulujen ja esiopetuksen työpäivät ja lomat lukuvuonna
2015 - 2016
9
7
Luumäen päivähoito- ja esiopetusyksiköiden toimintasuunnitelmat
kevätkautena 2015
10
8
Ryhmäperhepäivähoitajan toimen lakkauttaminen Taavetin
päiväkodista 31.3.2015 ja lähihoitajan toimen perustaminen sen
tilalle Taavetin päiväkotiin 1.4.2015 alkaen
11
9
Luumäen kunnan kouluverkkoselvitys 2014-2015
12
PÖYTÄKIRJA
1/2015
Nimi
Ovaska Katriina
Mälkiä Merja
Punkkinen Galina
Suokas Linda
Suoknuuti Raimo
Kaltto Kai
Kuningas Jukka
Tehtävä
puheenjohtaja
varapuheenjohtaja
jäsen
jäsen
jäsen
varajäsen
varajäsen
Lisätiedot
Poissa
Brandão Roberto
Punkkinen Jaakko
jäsen
jäsen
Muut
Nuutinen Hanna
kunnanhallituksen
edustaja
varhaiskasvatuspäällikkö,
esittelijä
vt. sivistystoimenj.,
esittelijä, pöytäkirjanp.
LUUMÄEN KUNTA
2
Osallistujat
Jäsenet
Välimäki Laila
Hyvärinen Pekka
Allekirjoitukset
Katriina Ovaska
puheenjohtaja
Pekka Hyvärinen
pöytäkirjanpitäjä
Käsitellyt asiat
1 - 9 §:t
Pöytäkirjan tarkastus
Luumäellä 06.02.2015
Merja Mälkiä
Jukka Kuningas
Pöytäkirja yleisesti nähtävillä
Pöytäkirja pidetään nähtävillä kunnantalolla koulutoimistossa maanantaina
9.2.2015 klo 9 - 15.
vt. sivistystoimenjohtaja
Pekka Hyvärinen
PÖYTÄKIRJA
LUUMÄEN KUNTA
Koululautakunta
§1
1/2015
3
04.02.2015
Ilmoitusasiat
Koula 04.02.2015 § 1
Valmistelija: varhaiskasvatuspäällikkö Laila Välimäki
puh. 040 518 5496
[email protected]
Valmistelija: vt. sivistystoimenjohtaja Pekka Hyvärinen
puh. 040 546 2354
[email protected]
Lautakunnalle on tullut seuraavia asiakirjoja:
1. Esiopetus muuttuu velvoittavaksi 1.8.2015 alkaen. Lautakunnalle
tiedoksi muutoksesta kertova tiedote.Tiedote jaetaan lautakunnan
kokouksen yhteydessä.
2. Luumäen kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen pöytäkirjan ote:
Luumäen kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet § 63
Ehdotus
Vt. sivistystoimenjohtaja Pekka Hyvärinen
Lautakunta päättää, että asiakirjat merkitään lautakunnan tietoon
saatetuiksi eivätkä ne tässä vaiheessa anna aihetta muihin toimenpiteisiin
tai erillispäätöksiin.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
PÖYTÄKIRJA
LUUMÄEN KUNTA
Koululautakunta
§2
1/2015
4
04.02.2015
Koululautakunnan pöytäkirjan laatiminen, allekirjoittaminen, tarkastaminen ja nähtävillä
pitäminen vuonna 2015
54/00.01/2015
Koula 04.02.2015 § 2
Valmistelija: vt. sivistystoimenjohtaja Pekka Hyvärinen
puh. 040 546 2354
[email protected]
Kuntalain 62 §:n mukaan kunnallisen toimielimen kokouksista on pidettävä
pöytäkirjaa.
Kokousmenettelyä koskevat määräykset on kuntalain 50 §:n mukaisesti sisällytetty valtuuston hyväksymään hallintosääntöön.
Hallintosäännön 17 §:n perusteella pöytäkirjan kirjoittaa puheenjohtajan
johdolla pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä
tavalla. Yleensä kaksi toimielimen jäsentä valitaan pöytäkirjantarkastajiksi.
Jos tarkastajat eivät hyväksy pöytäkirjaa, se tarkastetaan toimielimen seuraavassa kokouksessa.
Kuntalain 63 §:n mukaan valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan
pöytäkirja siihen liittyvine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen yleisesti nähtävänä siten kuin siitä on
ennakolta ilmoitettu. Muun viranomaisen pöytäkirja pidetään vastaavasti
yleisesti nähtävänä, jos asianomainen viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi
Ehdotus
Vt. sivistystoimenjohtaja Pekka Hyvärinen
Koululautakunta toteaa, että kokouspöytäkirja laaditaan ja allekirjoitetaan
edellä selostetun hallintosäännön määräysten mukaisesti;
samalla koululautakunta päättää, että
1. pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla koululautakunnan keskuudestaan valitsemaa jäsentä, jotka suorittavat tarkastamisen viimeistään
kokouspäivää seuraavana perjantaina ja
2. tarkastetut pöytäkirjat pidetään yleisesti nähtävänä kokouspäivää seuraavana maanantaina kello 9 – 15 välisenä aikana kunnantalolla, koulutoimistossa. Pöytäkirja julkaistaan kunnan kotisivuilla kyseisenä
maanantaina.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
PÖYTÄKIRJA
LUUMÄEN KUNTA
Koululautakunta
§3
1/2015
5
04.02.2015
Koululautakunnan kokousten ajankohdat ja varajäsenten kutsuminen kokouksiin vuonna 2015
55/00.01/2015
Koula 04.02.2015 § 3
Valmistelija: vt. sivistystoimenjohtaja Pekka Hyvärinen
puh. 040 546 2354
[email protected]
Koululautakunnan kokousten koollekutsumisesta, varajäsenen
kutsumisesta kokouksiin ja muusta kokousmenettelystä määrätään
kunnan hallintosäännössä.
Hallintosäännön 5 §:n mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään
aikana ja paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo
kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.
Hallintosäännön 6 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat (asialista). Esityslista
lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä.
Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.
Kuntalain 50 §:n mukaan valtuuston hyväksymässä hallintosäännössä annetaan tarpeelliset määräykset mm. varajäsenten kutsumisesta kokouksiin.
Luumäen kunnan hallintosäännön 8 §:n mukaan toimielimen jäsenen, joka
on estynyt saapumasta kokoukseen, on kutsuttava varajäsen sijaansa.
Milloin jäsen on esteellinen käsittelemään jotakin asiaa kokouksessa tai
esteen vuoksi ei voi osallistua jonkin asian käsittelyyn, hän voi kutsua varajäsenen kokoukseen sitä käsittelemään. Myös puheenjohtaja tai esittelijä
voi toimittaa kutsun varajäsenelle.
Ehdotus
Vt. sivistystoimenjohtaja Pekka Hyvärinen
Koululautakunta päättää, että vuoden 2015 aikana koululautakunnan
kokoukset pidetään tarvittaessa ja kokouspäivä on pääsääntöisesti
kuukauden toinen keskiviikko. Kokouskutsu ja esityslista lähetetään
kirjepostina edellisen viikon torstaina ja esityslista on luettavissa kunnan
kotisivuilla edellisen viikon perjantaina.
Koululautakunta toteaa, että varajäsenen kutsuminen koululautakunnan
kokoukseen on ensisijaisesti estyneen tai esteellisen varsinaisen jäsenen
tehtävä.Toissijaisesti koululautakunnan jäsen voi ilmoittaa esteestä tai esteellisyydestä myös koululautakunnan puheenjohtajalle tai vt.
sivistystoimenjohtajalle, jotka huolehtivat tällöin varajäsenen kutsumisesta.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
PÖYTÄKIRJA
LUUMÄEN KUNTA
Koululautakunta
§4
1/2015
6
04.02.2015
Laskujen hyväksyjät ja näiden varahenkilöt vuonna 2015
28/02/2015
Koula 04.02.2015 § 4
Valmistelija: varhaiskasvatuspäällikkö Laila Välimäki
puh. 040 518 5496
[email protected]
Valmistelija: vt. sivistystoimenjohtaja Pekka Hyvärinen
puh. 040 540623054
[email protected]
Koululautakunta hyväksyy vuosittain tulosalueen laskujen hyväksyjät sekä
näille varahenkilöt.
Ehdotus
Vt. sivistystoimenjohtaja Pekka Hyvärinen
Koululautakunta päättää hyväksyä vuodelle 2015 koululautakunnan
laskujen hyväksyjiksi ja heidän varahenkilöikseen seuraavat henkilöt:
Koko päivähoidon tulosalue: kunnanjohtaja Anne Ukkonen,
varhaiskasvatuspäällikkö Laila Välimäki, varalla vt. sivistystoimenjohtaja
Pekka Hyvärinen, lastentarhanopettaja Outi Kiviranta ja päiväkodin johtaja
Päivi Kuningas.
Jurvalan päiväkoti: Päiväkodin johtaja Päivi Kuningas, varalla
lastentarhanopettaja Kaija Kostiainen.
Koulutoimi: kunnanjohtaja Anne Ukkonen, vt. sivistystoimenjohtaja Pekka
Hyvärinen, varalla varhaiskasvatuspäällikkö Laila Välimäki
Ruokapalvelu: vt. sivistystoimenjohtaja Pekka Hyvärinen, ruokalan esimies
Marjo Uronen, varalla Juha Alatalo
---------------------------------------------------------Kokouksessa vt. sivistystoimenjohtaja toi muutetun päätösehdotuksen:
Koululautakunta päättää hyväksyä vuodelle 2015 koululautakunnan
laskujen hyväksyjiksi ja heidän varahenkilöikseen seuraavat henkilöt:
Koko päivähoidon tulosalue: kunnanjohtaja Anne Ukkonen,
varhaiskasvatuspäällikkö Laila Välimäki, varalla vt. sivistystoimenjohtaja
Pekka Hyvärinen, lastentarhanopettaja Outi Kiviranta ja päiväkodin johtaja
Päivi Kuningas.
Jurvalan päiväkoti: Päiväkodin johtaja Päivi Kuningas, varalla
lastentarhanopettaja Kaija Kostiainen.
Koulutoimi: kunnanjohtaja Anne Ukkonen, vt. sivistystoimenjohtaja Pekka
Hyvärinen, varalla varhaiskasvatuspäällikkö Laila Välimäki
Koulujen osalta Kangasvarren koulun rehtori Timo Piesanen, Kirkonkylän
koulun rehtori Vesa Noponen, Kannuskosken koulun rehtori Eija
Bukowski.
Ruokapalvelu: vt. sivistystoimenjohtaja Pekka Hyvärinen, ruokalan esimies
LUUMÄEN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
Marjo Uronen, varalla Juha Alatalo.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
1/2015
7
PÖYTÄKIRJA
LUUMÄEN KUNTA
Koululautakunta
§5
1/2015
8
04.02.2015
Koululautakunnan talousarvion käyttösuunnitelmat 2015
Koula 04.02.2015 § 5
Valmistelija: varhaiskasvatuspäällikkö Laila Välimäki
puh. 040 518 5496
[email protected]
Valmistelija: vt. sivistystoimenjohtaja Pekka Hyvärinen
puh. 040 546 2354
[email protected]
Valtuusto on kokouksessaan 15.12.2015 § 64 hyväksynyt talousarvion
vuodelle 2015 sekä taloussuunnitelman vuosille 2015 - 2017. Lautakuntien
tulee käsitellä vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelmat, jonka jälkeen
kunnanhallitus vahvistaa ne.
Liitteenä ovat vuoden 2015 talousarvion käyttötalousosa koululautakunnan
osalta, kustannuspaikkakohtaiset operatiiviset tavoitteet vuodelle 2015
sekä vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet.
Ehdotus
Vt. sivistystoimenjohtaja Pekka Hyvärinen
Lautakunta päättää osaltaan hyväksyä vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman ja toimittaa asiaa koskevan pöytäkirjanotteen kunnanhallitukselle.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin asiasta käydyn keskustelun jälkeen.
Liitteet
Koululautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma 2015
Perusopetuksen ja keskiasteen koulutuksen painopisteet ja tavoitteet
vuodelle 2015
Päivähoidon talousarvion operatiiviset tavoitteet vuodelle 2015
Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet
PÖYTÄKIRJA
LUUMÄEN KUNTA
Koululautakunta
§6
1/2015
04.02.2015
Luumäen koulujen ja esiopetuksen työpäivät ja lomat lukuvuonna 2015 - 2016
51/12/2015
Koula 04.02.2015 § 6
Valmistelija: varhaiskasvatuspäällikkö Laila Välimäki
puh. 040 518 5496
[email protected]
Valmistelija: vt. sivistystoimenjohtaja Pekka Hyvärinen
puh. 040 546 2354
[email protected]
Ehdotukset koulujen ja esiopetuksen lukuvuoden 2015 - 2016 työ- ja
loma-ajoiksi on liitteinä.
Ehdotus
Vt. sivistystoimenjohtaja Pekka Hyvärinen
Lautakunta päättää, että Luumäen kouluissa lukuvuoden 2015 - 2016
työpäivät ja lomat sijoittuvat aj. 11.08.2015 - 04.06.2016 liitteen
mukaisesti.
Lautakunta päättää, että Luumäen päiväkodeissa järjestettävän
esiopetuksen lukuvuoden 2015 - 2016 työpäivät ja lomat sijoittuvat aj.
27.08.2015 - 03.06.2016 liitteen mukaisesti.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin asiasta käydyn keskustelun jälkeen.
Liitteet
Koulujen työ- ja lomapäivät lukuvuonna 2015-2016
Luumäen päiväkotien esiopetuspäivät ja lomat lukuvuonna 2015 - 2016
9
PÖYTÄKIRJA
LUUMÄEN KUNTA
Koululautakunta
§7
1/2015
04.02.2015
Luumäen päivähoito- ja esiopetusyksiköiden toimintasuunnitelmat kevätkautena 2015
29/12/2015
Koula 04.02.2015 § 7
Valmistelija: varhaiskasvatuspäällikkö Laila Välimäki
puh. 040 518 5496
[email protected]
Luumäen päivähoito- ja esiopetusyksiköt ovat kukin laatineet
toimintasuunnitelman päivähoidon ja esiopetuksen kevätkaudelle 2015.
Toimintasuunnitelmat ovat liitteenä.
Ehdotus
Varhaiskasvatuspäällikkö Laila Välimäki
Lautakunta päättää hyväksyä päivähoito- ja esiopetusyksiköiden kevään
2015 toimintasuunnitelmat liitteinä olevien ehdotusten mukaisina.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Liitteet
Jurvalan päiväkodin toimintasuunnitelma kevät 2015
Kannuskosken perhepäiväkodin toimintasuunnitelma kevät 2015
Taavetin päiväkodin toimintasuunnitelma kevät 2015
Toimintasuunnitelma Perhepäivähoito kevät 2015
10
PÖYTÄKIRJA
LUUMÄEN KUNTA
Koululautakunta
§8
1/2015
11
04.02.2015
Ryhmäperhepäivähoitajan toimen lakkauttaminen Taavetin päiväkodista 31.3.2015 ja
lähihoitajan toimen perustaminen sen tilalle Taavetin päiväkotiin 1.4.2015 alkaen
30/01/2015
Koula 04.02.2015 § 8
Valmistelija: varhaiskasvatuspäällikkö Laila Välimäki
puh. 040 518 5496
[email protected]
Taavetin päiväkodissa on kaksi ryhmäperhepäivähoitajan tointa. Toimet
ovat päiväkodissa olemassa ajalta, jolloin päiväkodin vuororyhmä Pupula
oli ryhmäperhepäiväkoti. Vuororyhmä Pupulan muututtua Taavetin
päiväkodin ryhmäksi 1.1.2007, on kaikki ryhmäperhepäivähoitajan toimet
vähitellen eläköitymisten myötä lakkautettu ja perustettu niiden tilalle
toimia ja virkoja, jotka vastaavat koulutuksia, joita vaaditaan päiväkodin
henkilöstörakenteelta. 1.4.2015 jää yksi ryhmäperhepäivähoitaja
eläkkeelle. Tämä toimi on tarpeen lakkauttaa 31.3.2015 ja perustaa sen
tilalle lähihoitajan toimi 1.4.2015 alkaen.
Ehdotus
Varhaiskasvatuspäällikkö Laila Välimäki
Lautakunta päättää ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle,
että Taavetin päiväkodin henkilöstöstä lakkautetaan yksi
ryhmäperhepäivähoitajan toimi 31.3.2015 ja tilalle perustetaan lähihoitajan
toimi 1.4.2015 alkaen.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
PÖYTÄKIRJA
LUUMÄEN KUNTA
Koululautakunta
§9
1/2015
12
04.02.2015
Luumäen kunnan kouluverkkoselvitys 2014-2015
53/12/2015
Koula 04.02.2015 § 9
Valmistelija: vt. sivistystoimenjohtaja Pekka Hyvärinen
puh. 040 546 2354
[email protected]
Luumäen kunnan kouluverkkoselvitys 2014-2015
Tehtäväksianto
Luumäen kunnan koulujen kokonaisoppilasmäärä on laskenut melko
tasaisesti ja tulee ennusteiden mukaan myös jatkossa laskemaan
vuoteen2020. Kunnan taloudellinen tilanne on kehittynyt viime vuosina
heikompaan suuntaan ja säästöjä joudutaan etsimään eri toimialojen
toimintakuluista. Pedagogisesti kouluverkon tiivistäminen keskittäisi
kunnan opetustoimen resurssit paremmin vastaamaan tulevaa
opetussuunnitelma 2016 uudistusta. Lisäksi koulutilojen karsiminen
vähentäisi erilaisia atk-laitteisto- ja ylläpitokustannuksia sekä teknisen
toimen kiinteistökuluja nyt ja tulevaisuudessa.
Nykyinen kouluverkko koostuu 3 alakoulusta, 1 yhtenäiskoulusta (ala- ja
yläkoulu) ja lukiosta. Alakouluissa oppilaita oli 18.9.2014 yhteensä 262,
yläkoulussa 165 ja lukiossa 49. Kuntarakenneselvityksessä 2014
verrattaessa Luumäkeä muihin Etelä-Karjalan pieniin kuntiin, Luumäellä oli
kouluverkossa 1-2 alakoulua enemmän kuin muilla kunnilla. Luokkakoon
keskiarvo Luumäen kunnan alakouluissa on tällä hetkellä noin 12 oppilasta
per luokanopettaja, kun koko Suomen keskiarvo 2013 alakoulujen
luokkakoossa oli 20,3 oppilasta. Kouluverkkoa tiivistämällä alakoulujen
luokkakoko ei merkittävästi kasvaisi. Kahden taajamakoulun mallissa
luokkakoon keskiarvoksi jäisi 14,6 oppilasta per luokka.
Lukiota tai Taavetin koulun yläkoulua ei tässä selvityksessä käsitellä
muutoin kuin mahdollisten säästöjen osalta, koska ainoina niille ei
kunnassa ole vertailukohtaa. Lisäksi lukio on kunnan ainoa 2.asteen
oppilaitos.
Taloustilanne
Sivistystoimelle on kunnan taloustilanteen vuoksi asetettu säästövelvoite
vuosille 2015 - 2018. Säästöt kohdistuvat perusopetukseen,
lukiokoulutukseen ja varhaiskasvatukseen sekä vapaa-aikalautakunnan
tehtäväkenttään. Kun säästöjä kohdennetaan sivistystoimen eri osastoihin,
koulutoimeen joudutaan asettamaan suurin euromääräinen säästö, koska
se on kuluiltaan suurin. Kolmen vuoden aikana kulurakennetta leikataan
koululautakunnan ja vapaa-aikalautakunnan osalta 313000 eurolla
talousarvioraamiin pääsemiseksi. Heikkenevän kuntatalouden myötä
säästövelvoitteet tulevat tulevaisuudessa hyvin suurella
todennäköisyydellä kasvamaan. Koulujen toiminta ei voi jatkua ennallaan
säästövelvoitteen vuoksi. Muutoksia on tehtävä.
LUUMÄEN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
1/2015
13
Koulujen etäisyydet toisistaan ja oppilasennusteet
Peruskouluikäisten määrä vähenee Luumäen kunnassa noin 430
oppilaasta 390 vuoteen 2020 mennessä. Liitteinä tällä hetkellä Luumäen
koulujen oppilasmääräennusteet vuosille 2013-2020. Tilastoa luettaessa
on huomattava, että Kannuskosken koulun osalta oppilasmäärän kehitystä
selvitettiin vielä tarkemmin kouluverkkoselvityksen aikana. Tästä johtuen
Kannuskosken koulun osalta on useampia oppilasmääräennusteita. Koko
kunnan syntyvyys on viime vuosina jäänyt alle 40 lapseen. Kun ikäluokat
alkavat olla tätä kokoluokkaa, voidaan kysyä kuinka monta opetusryhmää
näistä lapsista koulun alkaessa 1.luokalla on mielekästä järjestää?
Vuosista 2014-2020 on todettava, että Taavetin koulun oppilasmäärä
laskee melko tasaisesti ajanjaksolla 6 % (6 oppilasta vähemmän).
Kangasvarren koulun oppilasmäärä nousee jakson keskivaiheilla, mutta
vuonna 2020 se on 3 % pienempi kuin 2014 (2 oppilasta vähemmän).
Kirkonkylän koulun oppilasmäärä pysyttelee vuoteen 2018
nykyisenlaisena, jonka jälkeen oppilasmäärä laskee 20% nykyiseen
tasoon verrattuna (7 oppilasta vähemmän). Kannuskosken koulun
oppilasmäärään on laskettu välillä esiopetuksen oppilaat ja välillä ei.
Viimeisimmissä taulukoissa esikoululaiset löytyvät eriteltyinä mukana
laskelmissa. Käytännössä kahdella opettajalla on oppilaat 0-6 luokilta,
joten esiopetuksen oppilaat ovat syytä ottaa myös laskelmissa huomioon.
Jos lasketaan oppilasmääräennusteen mukaista kehitystä peruskoulun
1-6 luokkien oppilaiden osalta, Kannuskoskella on ainoana kouluna
Luumäellä selvästi nouseva oppilasmäärä. Kyläläisten arvioiden mukaan
ajanjaksolla 2014-2020 oppilasmäärä nousee 11:sta 29:ään eli 62% (18
oppilasta enemmän). Tiukimman virkamiestulkinnan mukaan
oppilasmäärä nousee 11:sta 19:een eli 42% (10 oppilasta enemmän).
Muut laskelmat asettuvat näiden kahden arvion välille ja ne löytyvät
liitteestä.
Kunnassa on kaksi taajamaa Taavetti ja Jurvala. Taavetista mitattuna
etäisyydet eri kouluihin ovat seuraavat; Kannuskosken koululle 22 km,
Kirkonkylälle 7 km ja Kangasvarren koululle on matkaa 14 km. Lisäksi
Kirkonkylän koululta on Kangasvarren koululle matkaa 12 km 6-tien kautta.
Kouluverkon kokonaistarkastelu
Kouluverkon kokonaistarkastelun perusteet tulevat perusopetus- ja
lukiolaissa annetuista velvoitteista. Perusopetuslain 3 § 2 momentissa
säädetään, että opetus tulee järjestää oppilaiden ikäkauden ja edellytysten
mukaisesti ja siten, että se edistää oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä.
Taloustilanteestaan huolimatta kunnan on varmistettava riittävät resurssit
siihen, että kunnan kaikissa kouluissa opetus pystytään järjestämään
asianmukaisesti huomioiden opetuksen ja tilojen lisäksi myös käyttöön
otettava uusi tieto- ja viestintätekniikka. Tehtävänä on varmistaa
sisällöltään laadukkaan ja valintamahdollisuuksiltaan mahdollisimman
yhdenvertaisen opetuksen antaminen kunnan alueella asuville oppilaille,
riippumatta siitä missä kunnan koulussa kukin oppilas on.
Tarkastelussa on otettu huomioon opetuksen pedagogisen laadun
säilyttäminen ja opetussuunnitelmien tavoitteiden saavuttaminen
kuntatalouden asettamien rajojen puitteissa. Tärkeintä on tarjota
mahdollisimman laadukasta perusopetusta kaikille kunnan oppilaille.
PÖYTÄKIRJA
LUUMÄEN KUNTA
1/2015
14
Pedagogiset perusteet ja laatukriteerit
Selvitettäessä kouluverkon tarkoituksen mukaisuutta ja säästöjen
kohdentumista oppilaan näkökulmasta on tarpeen tarkastella Opetus- ja
kulttuuriministeriön vahvistamia perusopetuksen laatukriteereitä.
Oppilaan kohtaaman toiminnan laatu muodostuu yhdeksästä
laadunosa-alueesta, joita voidaan tarkastella oppimisympäristön ja
toimintakulttuurin sekä opetuksen ja oppimisen näkökulmista. Näitä laadun
osa-alueita ovat opetussuunnitelman toteuttaminen,
opetus ja opetusjärjestelyt, oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki,
osallisuus ja vaikuttaminen, kodin ja koulun yhteistyö, fyysinen
oppimisympäristö, oppimisympäristön turvallisuus, koulun aamu- ja
iltapäivätoiminta sekä koulun kerhotoiminta.
(Perusopetuksen laatukriteerit, Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisu ja
2012:29, s. 27).
Oppimisympäristö
• tilat, opetusvälineet, oppimateriaalit, rakennettu lähiympäristö ja luonto
• tilat mahdollistavat erilaisten työskentelytapojen ja opetusvälineiden
käytön
• eri kokoiset ja yhdisteltävät tilat mahdollistavat eri kokoisten ryhmien
työskentelyn
• toimiva ja motivoiva fyysinen ympäristö edistää oppimista, hyvinvointia,
terveyttä ja turvallisuutta
• liikuntaesteiset huomioitu
• tilat viihtyisiä, esteettisiä ja siistejä
• tieto- ja viestintätekniikka riittävää ja toimivaa
Luumäki
Fyysisen oppimisympäristön laatu vaihtelee eri koulujen kesken.
Kyläkoulut ovat tällä hetkellä puutteellisesti varusteltu esimerkiksi taito- ja
taideaineiden, opetustilojen ja – välineiden osalta. Liikuntapaikkojen laatu
vaihtelee merkittävästi. Esteettömyys ei toteudu kyläkouluissa. Tilojen
viihtyisyys ja esteettisyys vaihtelee paljon, koska osa rakennuksista on
huonokuntoisia. Sisäilmaongelmia on tällä hetkellä Kirkonkylän koulun
teknisen työn rakennuksessa sekä Kangasvarren vanhassa
koulurakennuksessa. Nämä tilat eivät ole opetuskäytössä.
Mahdollisimman monen oppilaan tulisi opiskella laatukriteerit täyttävässä
oppimisympäristössä ja saada mahdollisuus uuden opetussuunnitelman
mukaiseen opetukseen ja oppimiseen. Mikäli koulujen määrä vähenisi,
voitaisiin resurssit ohjata toimintaa jatkavien koulujen
oppimisympäristöihin ja niiden laatuun.
Opetus ja opetusjärjestelyt
• opetusryhmien muodostaminen ja resurssien kohdentaminen
• opetusryhmät muodostetaan siten, että voidaan toteuttaa opetus ja
ohjaus opetussuunnitelman mukaan, saavuttaa opetukselle asetetut
tavoitteet ja ottaa huomioon oppilaiden erilaiset tarpeet
• resursoitaessa koulujen toimintaa tulee huolehtia siitä, että tukea
tarvitsevien sekä maahanmuuttajataustaisten oppilaiden määrä
huomioidaan, samoin kuin yhdysluokissa järjestettävä opetus.
Luumäki
LUUMÄEN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
1/2015
15
Opetusryhmät on muodostettu niin, että opetus ja oppilaille järjestettävä
yleinen,tehostettu ja erityinen tuki sekä maahanmuuttajataustaan
perustuva tuki on voitu järjestää opetussuunnitelman ja perusopetuslain
mukaisesti. Erityisen tuen oppilaat ovat saaneet pääsääntöisesti opetusta
Taavetin koulun pienluokassa. Kouluverkkorakenne aiheuttaa eroja eri
koulujen kesken. Pieniä opetusryhmiä ei pitäisi muodostaa kouluverkon
rakenteen takia, vaan perusteena pienten opetusryhmien muodostamiselle
tulisi olla aina oppilaiden tarpeet. Jos opetustunneista leikataan, tulevat
opetusryhmät kasvamaan ja tuen järjestämiseen kohdennettua resurssia
tullaan pienentämään (tukiopetus ja koulunkäyntiavustajat).
Opetussuunnitelman toteuttaminen
• opetussuunnitelman laadintaprosessi
• kieliohjelma ja valinnaisaineet
• kieliohjelman ja valinnaisten aineiden tarjonta turvataan tarvittaessa
yhteistyötä laajentamalla
Luumäki
Luumäellä kaikki oppilaat aloittavat pakollisena vieraana kielenä englannin
3.luokalla.Vapaaehtoisen vieraan kielen ryhmiä ei ole viime vuosina
muodostunut. Kerhotoiminnan kautta on pystytty tarjoamaan kielten
lisäopiskelua sitä haluaville oppilaille. Perusopetuksen tuntijako uudistuu
syksyllä 2016. Valtakunnallisessa tuntijaossa on jo päätetty, että toisen
kotimaisen kielen opetus alkaa 6. luokalla ja että vapaaehtoisen vieraan
kielen opetuksen tarjoaminen tulee kunnalle pakolliseksi. Erilaisia
valinnaisaineita pystytään tarjoamaan parhaiten taajamakouluissa, koska
erilaista ammattitaitoa omaavia opettajia on enemmän ja tiloja erilaiseen
toimintaan löytyy kattavammin. Valinnaisainetarjonta on toistaiseksi
yläkoulussa hyvä.
Osallisuus ja vaikuttaminen
• koulun toimintakulttuuri on avoin, vuorovaikutteinen sekä oppilaiden ja
heidän huoltajiensa osallistamista arvostava
• oppilaskunnan toiminta on tavoitteellista, suunnitelmallista ja vaikuttavaa
• oppilaskunnan ohjaamiseen on varattu riittävästi resursseja
• oppilaiden osallisuuden toteutumisesta opetuksessa ja muussa
toiminnassa on huolehdittu
• osallisuutta ja vuorovaikutusta tuetaan palautekäytäntöjen avulla
Luumäki
Kaikissa Luumäen kouluissa toteutetaan kansallista KiVa-kouluohjelmaa,
jonka tavoitteena on toimia kiusaamista ehkäisevänä toimintana. Taavetin
koulussa on keväisin kartoitettu oppilaiden ajatuksia kuluneesta
lukuvuodesta kirjallisin kyselyin.
Taajamakouluissa toimii oppilaskunta tai vastaava. Oppilaskuntaa ohjaa
koulun opettaja, joka vastaa toiminnan sisällöstä ja säännöllisyydestä.
Kyläkouluissa näitä oppilaskuntia ei vielä ole. Tavoitteena on, että kouluilla
olisi tasapuoliset edellytykset kouluhyvinvoinnin kehittämiseen.
Aamu- ja iltapäivätoiminta
• toimintaa on tarjolla erityisen tuen piirissä oleville ja 1. ja 2. luokan
oppilaille
• tilat ja välineet ovat tarkoituksenmukaiset ja toimintaympäristö turvallinen
ja viihtyisä
PÖYTÄKIRJA
LUUMÄEN KUNTA
1/2015
16
Luumäki
Kunta tuottaa osin kunnan, osittain huoltajilta perityillä maksuilla
rahoitettua iltapäivätoimintaa. Lukuvuonna 2014 - 2015 iltapäivätoimintaa
on Taavetin koulussa, johon kuljetetaan myös Kirkonkylän koulun oppilaita
sekä Kangasvarren koulussa. Kannuskosken koulussa iltapäivätoimintaa
ei ole, mutta tarvittaessa päiväkoti pystyy järjestämään tukea perheille
päivähoitolain mukaisen lapsimäärän puitteissa.
Iltapäivätoimintaan voivat osallistua kaikki halukkaat 1-2.luokan oppilaat ja
toiminta järjestetään koulun tiloissa.
Koulun kerhotoiminta
• tarjonta on monipuolista ja laadukasta
• osa yleistä, tehostettua ja erityistä tukea
Luumäki
Koulujen kerhotoimintaa tuetaan valtionavustuksella ja kerhoja on kaikissa
Luumäen kouluissa. Taajamakouluissa on laajempi kerhovalikoima kuin
kyläkouluissa. Kerhotoimintaan osallistuminen on hieman vaihdellut
vuosittain ja tällä hetkellä toiminta on taas vilkastumaan päin. Jos valtion
avustus kerhotoimintaan loppuu, joudutaan kerhotoimintaa supistamaan.
Liikunnallisten kerhojen osalta kerhotoimintaa tukee Liikkuva koulu
–hanke, joka toimii kunnan kaikissa kouluissa.
Oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki
• koulussa käytössä joustavia toimintamuotoja, joilla pystytään
kohtaamaan tukea tarvitsevat oppilaat joustavasti ja
tarkoituksenmukaisesti
• oppilashuollon palvelut ovat saatavilla
Luumäki
Kunnassa oppilaan tuki järjestetään tuen tarpeen määrästä ja luonteesta
riippuen riittävän pienessä opetusryhmässä. Opetusryhmäkoot Luumäellä
ovat tällä hetkellä noin 8 oppilasta alle Suomen alakoulujen keskiarvon.
Lisäksi tarjotaan mahdollisuus osa-aikaiseen erityisopetukseen,
mahdollisuus tukiopetukseen, mahdollisuus
koulunkäyntiavustajapalveluihin tai mahdollisuus opiskeluun
erityisluokassa. Joustavammin oppilaan tarvitsema tuki voidaan järjestää
Taavetin koulussa, jossa on mahdollisuus kahteen rinnakkaisluokkaan.
Tämä mahdollistaa oppilaiden joustavan ryhmittelyn ja tarvittaessa
muutosten tekemisen tuen järjestelyihin joustavasti kesken lukuvuoden.
Pienissä kouluissa tukea voidaan myös järjestää, mutta esimerkiksi
kesken lukuvuoden esille tuleviin tarpeisiin ei pystytä kovin joustavasti
vastaamaan, jos ei vaihdeta sitten koulua. Eräissä tapauksissa oppilaita on
siirretty myös taajamakouluista kyläkouluihin. Näistä on ollut
pääsääntöisesti hyviä kokemuksia. Kyläkouluihin ei kuitenkaan voida
olettaa laitettavan tuen oppilaita merkittävässä määrin, koska
luokanopettajan antaman tuen määrä on rajallinen. Mikäli opetustunteja
leikataan, joudutaan säästöjä hakemaan myös tuen määrästä ja laadusta.
Oppilashuollon palvelut ovat kaikilla kouluilla saatavilla oppilasmäärän
mukaisesti. Jos kouluverkko olisi tiiviimpi, Eksoten
oppilashuoltohenkilökunnan ei tarvitsisi käyttää työaikaansa niin paljon
koulujen välillä liikkumiseen.
LUUMÄEN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
1/2015
17
Opetuksen ja kouluverkon kustannukset
Luumäen kunnan opetuksen toimintamenoista on
60,1 % koulujen henkilöstömenoja
16,3 % kiinteistökuluja
10,1 % oppilaskuljetusmenoja
6,5 % ruokapalvelumenoja
loput 7% kuluista: lukio( sis. opetuksen), kansalaisopisto ja
musiikkiopistot( sis. opetuksen) ja koulujen vuosittaiset tarvikemenot
Liitteessä on esitetty Luumäen kunnan perusopetuksen säästöpotentiaali
verrattuna Savitaipaleeseen, Taipalsaareen ja Manner-Suomen
keskiarvoon. Kouluille kohdennettavista resursseista suurin osa tulee
käyttää opetustyöhön. Kouluverkko vaikuttaa siihen, miten resursseja
kuluu kunnalta opetus- ja kasvatustyöhön sekä toisaalta tiloihin.
Kouluverkko vaikuttaa myös ruokapalvelukustannuksiin sekä
kuljetusmenoihin. Käytännössä ruokapalvelumenot tulevat keskittämisen
myötä laskemaan ja kuljetuskustannukset koulumatkojen pidentyessä
osalla nousemaan.
Henkilöstömenojen jälkeen toiseksi suurin kustannustekijä on koulutilat ja
niiden tilojen ylläpidosta aiheutuvat vuosittaiset käyttömenot. Toimitilat
tarvitsevat myös noin 25-30 vuoden välein peruskorjausta. Näitä on tässä
kouluverkkoselvityksessä tarkasteltu yleisellä tasolla. Laskelmissa on
keskitytty muutoin vain opetuksen ja kiinteistöjen ylläpito- ja
käyttökustannuksiin. Tällä hetkellä kiinteistöissä ei ole tiedossa olevia
vaurioita kuin Kirkonkylän teknisentyön rakennuksen osalta. Se on
käyttökiellossa ja oppilaat kuljetetaan teknisen työn tunneille Taavetin
kouluun. Kaikkien kiinteistöjen osalta joudutaan määräajoin tehtäviin
korjauksiin kouluverkon säilyessä entisenlaisena varautumaan.
Oppilaskuljetukset järjestetään ensisijaisesti joukkoliikennettä käyttäen.
Mikäli joukkoliikennettä ei ole käytettävissä, järjestetään taksikuljetukset.
Perusopetuslain § 32:n mukaan, mikäli oppilaan koulumatka on 5
kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen.
Oikeus maksuttomaan kuljetukseen on myös silloin, kun matka oppilaan
ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu liian vaikeaksi,
rasittavaksi tai vaaralliseksi. Oppilaan päivittäinen koulumatka
odotuksineen saa kestään enintään kaksi ja puoli tuntia. Jos oppilas on
lukuvuoden alkaessa täyttänyt 13 vuotta, saa koulumatka kestää enintään
kolme tuntia. Luumäen kunta on maksanut lakisääteisen edun ohella myös
koulumatka-avustusta oppilaille, joiden koulumatka ensisijaiseen kouluun
on yli 4 km alakoulussa.
Ruokailukustannukset ovat myös yksi menoerä. Pienet kouluyksiköt ja
sinne järjestettävä ruoka ja ruokatarjoilu selittävät osan kustannuseroista.
Peruskoulun koulukohtaisilla määrärahoilla hankitaan mm. oppikirjat sekä
kaikki muu opetusmateriaali ja opetusvälineet. Ruokakuljetukset ja
materiaalikustannukset vähenevät, jos yksiköitä on vähemmän.
Kustannusten vähentämiseksi on valittavissa kaksi erilaista linjausta:
1) Säilytetään opetuksen laatua, määrää ja resursseja, mutta suljetaan ja
yhdistetään kouluja.
2) Säilytetään nykyiset koulut, mutta heikennetään opetuksen laatua
PÖYTÄKIRJA
LUUMÄEN KUNTA
1/2015
18
tasaisesti mm. tuntikehystä pienentämällä ja tukipalveluja vähentämällä.
Kustannuksia voidaan leikata opetustyön kärsimättä luopumalla sellaisista
koulutiloista, joita ei välttämättä tarvita opetuksen järjestämiseen.
Koulutiloista luopumalla vähennetään tilojen ylläpitokustannuksia. Myös
peruskorjaustarve pienenee tulevaisuudessa. Ruokailukustannuksissa
saadaan säästöä ruoan laadusta tinkimättä. Osalla oppilaista koulumatka
ja koulumatkaan käytettävä aika pitenee kouluja yhdistettäessä, mutta
taajamakouluissa opetustarjonta monipuolistuu ja oheis- ja tukipalvelut
ovat tarjolla pientä koulua paremmin.
Opetus- ja kasvatustyö on koulun tärkein tehtävä; opetuksen ja siihen
sisältyvän vuorovaikutuksen vuoksi koulua käydään. Keskittämällä
toiminnot voidaan tarpeelliset opetusresurssit säilyttää paremmin.
Sijoittamalla toimintoja peruskorjattuihin ja uudistettuihin tiloihin
vähennetään myös sisäilmapulmista aiheutuvia terveysriskejä sekä tulevia
monien yksiköiden investointitarpeita. Koulujen kuluja vuosille 2015 – 2017
sekä säästövaikutus menolajeittain on liitteessä.
Edellä on kuvattu pedagogiikkaan liittyviä näkökulmia ja vaikutuksia.
Liitteenä on taulukko Luumäen vaikutustenarvioinnista, jossa on yleisesti
kuvattu edellä olevien vaihtoehtojen vaikutuksia eri näkökulmista lasten
sekä huoltajien arkeen. Kuntalaispalautteissa esiin tuotuja vaikutuksia on
lisätty vaikutusarviointiin, mutta kuntalaisten laatimat vastineet ja
kannanotot ovat kokonaisuudessaan liitteissä.
Perusopetuksen kouluverkko tulevaisuudessa
Koulutoimi esittää seuraavia asioita huomioitavaksi kouluverkkoa
kehitettäessä:
Opetus ja pedagoginen näkökulma
Pyritään järjestämään kaikille oppilaille perusopetuslain,
opetussuunnitelman ja laatukriteereiden mukainen opetus. On tärkeää
huolehtia jokaisen oppilaan oikeudesta saada omien edellytystensä
mukaista opetusta ja opetukseen osallistumisen edellyttämät tukitoimet.
Tämä tarkoittaa laadukasta yleistä, tehostettua ja erityistä tukea. Tuen
järjestäminen on mahdollista, jos resurssit riittävät tarvittaessa pieniin
opetusryhmiin, tukiopetukseen, osa-aikaiseen erityisopetukseen ja
avustajapalveluihin. Tärkeää on huolehtia myös maahanmuuttajataustan
takia tukea tarvitsevien oppilaiden tarpeista ja suomi toisena kielenä
–opetuksesta. Tulee varmistaa, että oppilashuollon palvelut ovat
mahdollisimman helposti ja joustavasti oppilaiden saavutettavissa koulun
yhteydessä. Koulujen tarjonta pyritään pitämään mahdollisimman
monipuolisena sisältäen monipuoliset valintamahdollisuudet,
kerhotoiminnan ja aamu- ja iltapäivätoiminnan.
Koulutilat
Pyritään järjestämään kaikille oppilaille terveelliset, turvalliset ja
opetussuunnitelman toteuttamisen mahdollistavat tarkoituksenmukaiset
tilat. Tilojen käyttöä suunniteltaessa otetaan huomioon myös kuntalaisten
harrastuskäyttömahdollisuus. Koulurakennusten määrää tulee suhteuttaa
koulutilatarpeeseen. Vanhat peruskorjaamattomat koulurakennukset eivät
vastaa enää tiloiltaan nykyaikaisille koulurakennuksille asetettuja
PÖYTÄKIRJA
LUUMÄEN KUNTA
1/2015
19
vaatimuksia ja niiden perusteellista korjaamista mielekkäämpää on
keskittää opetus nykyaikaisempiin tiloihin. Näin kannattaa toimia, mikäli
perusopetuslain mukaisessa koulumatka-ajassa on saavutettavissa
olemassa oleva koulu.
Kuljetukset
Koulukuljetuksiin käytetään ensisijaisesti joukkoliikennettä, mutta sen
rajoittuneen tarjonnan vuoksi taksiliikenne on koulukuljetuksissa
merkittävää. Tehostamisratkaisuna on mahdollista kartoittaa erilaisia
logistiikkaohjelmia ja selvittää voisiko niillä tehostaa henkilökuljetusten
sujuvuutta ja taloudellisuutta. Koulunkäyntialueet on määritelty vuonna
1993, jolloin kouluverkkoa muutettiin. On ilmennyt joitakin epätarkkuuksia
siitä, mikä kunkin oppilaan ensisijainen koulu on kouluverkkoselvityksen
aikana. Näitä on syytä tarkentaa joka tapauksessa vuoden 2015 aikana,
jotta kuntalaisten tasapuolinen kohtelu toteutuu. Koulumatkojen
pidentymisestä on esitetty huolta, mutta perusopetuslain 6 §:n 1 momentin
mukainen aikarajoite toteutuu jo tällä hetkellä entisen Viuhkolan koulun
alueen osalta, josta matkat Taavettiin ovat maantieteellisesti pidemmät
kuin Kannuskoskelta.
Koulukuljetuskustannukset ovat noin 10 % koulujen
kokonaiskustannuksista henkilökustannusten ollessa kuusi kertaa
merkittävämmät rakenteelliset kulut. Kuljetuskapasiteettia pystytään ja on
hyvin suurella todennäköisyydellä tarvetta lisätä kouluverkon muuttuessa.
Kuljetuskustannusten nousua on vaikea arvioida tarkasti, koska
kuljetusreittien pidentymistä ja mahdollisia uusia reittejä sekä koulujen
lukujärjestyksiä ei vielä tiedetä. Voimassa oleva kuljetussopimus kattaa
lukuvuoden 2015-2016 ja siihen sisältyy optiovuosi 2016-2017.
Kuljetuskustannusten nousua on arvioitu keskimääräisellä kuljetettavien
määrän lisääntymisellä ensi lukuvuonna sekä arviolla uusista
reittitarpeista. Noussut kustannustaso toteutuisi samankaltaisena
kouluvuonna 2016-2017. Luumäen kunta on maksanut lakisääteisen edun
ohella myös koulumatka-avustusta oppilaille, joiden koulumatka
ensisijaiseen kouluun on yli 4 km alakoulussa. Tätä etuutta on mahdollista
leikata lain mukaan niin, että ensisijaisen koulumatkakorvauksen alarajaksi
asetetaan 5 kilometriä.
Talous
Perusopetus järjestetään taloudellisesti ottaen huomioon opetuksen
kustannukset sekä tukipalvelut kuten ruokailu, kuljetukset sekä toimitilojen
ylläpito. Investointeja ei ole tässä kouluverkkoselvityksessä erityisesti
selvitetty, mutta niitä tulee väistämättä jokaiseen kiinteistöön ajan
kuluessa. Toimipaikkojen vähentyessä tukipalvelujen järjestäminen on
taloudellisempaa, koska kouluruokailukohteet vähenevät eikä ruokaa
tarvitse kuljettaa valmistuskeittiöstä niin moneen kouluun. Ylläpidettävien
tilojen vähentyminen pienentää siivouskustannuksia ja ylläpitomenoja sekä
etenkin pidemmällä aikavälillä investointimenoja.
Riittävän suuressa koulussa opetusryhmät voidaan aina muodostaa
tarkoituksenmukaisen kokoisina. Ryhmäkoko pysyy taajamakouluissa
hyvin alhaisena, mutta opetusryhmien määrä kokonaisuutena on pienempi
kuin jos opetus järjestettäisiin useammassa toimipaikassa.
Henkilöstömäärän vähentäminen suhteessa vähenevään
oppilasmääräennusteeseen pystytään toteuttamaan taajamakouluissa
helpommin, kuin jos kouluverkko koostuu useasta erillisestä yksiköstä.
PÖYTÄKIRJA
LUUMÄEN KUNTA
1/2015
20
Tämän aiheuttaa se tosiasia, että jokaisessa koulussa tulee olla koulun
kokoa vastaava vähimmäismäärä opettajia ja muuta henkilökuntaa.
Koulun vähimmäisoppilasmäärä
Luumäen koulut ovat kyläkouluja ja pieniä taajamakouluja. Koulutoiminnan
säilyttämistä tietyssä rakennuksessa tulee arvioida monipuolisesti.
Harkinnassa on otettava huomioon edellä mainitut linjaukset ja
ensisijaisesti opetus- ja pedagoginen näkökulma. Harkinnassa on otettava
huomioon myös tilojen sopivuus opetustoimintaan, terveellisyys ja
turvallisuus, etäisyys ja koulumatkat sekä koulunpidon kustannukset.
Koulutoimen strategia uusitaan vuonna 2015. Koska kunta opetuksen
järjestäjänä on vastuussa kaikkien luumäkeläisten lasten opetuksen
järjestämisestä ja joudutaan resursseja jaettaessa ottamaan huomioon
kokonaisuus. On siis tarpeen jättää tilaa kokonaisuuden
tarkoituksenmukaisuusharkinnalle koulujen oppilasmäärien suhteen ja
erillisiä vähimmäisoppilasmääriä ei ole välttämätöntä määritellä. Toisaalta
pitää myös pystyä tekemään vaikeitakin leikkauspäätöksiä kouluverkkoon,
jos yksikön koko pedagogisesti ja taloudellisesti muodostuu merkittävästi
haittaavaksi tekijäksi kouluverkon kokonaisuuden ja oppilaiden
tasa-arvoisen kohtelun kannalta.
Tiedottamisesta ja kuntalaisten kuulemisesta
Kunnan heikkenevä taloustilanne ja pienenevät ikäluokat ovat olleet
vaikuttamassa kouluverkkoselvityksen aloittamiseen syksyllä 2014.
Kouluverkkoselvityksen prosessissa asiantuntija-apua antoi Suomen
kuntaliitto sekä Etelä-Suomen aluehallintovirasto. Hallintolain 31 §:n
mukaan viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja
asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi
tarpeelliset tiedot sekä selvitykset.
Koska kyse on kuntalaisten kannalta merkittävästä asiasta, on asian
laittanut vireille hallintolain 41 §:n 2 momentin mukaan Luumäen kunnan
koululautakunta kokouksessaan 27.10.2014. Vireilläolosta on tiedotettu
kunnan kotisivuilla sekä Luumäen lehdessä 5.11.2014 julkaistulla
ilmoituksella. Hallintolain 34 §:n, 36 §:n ja 42 §:n mukaisesti asiaa on
esitelty 18.11.2014 kuntalaisille järjestetyssä koko kunnan
kuulemistilaisuudessa Taavetin koulussa, jossa kuntalaisilla on ollut
mahdollisuus esittää kysymyksiä joihin on vastattu. Lisäksi lakkautusuhan
alla olevilla kouluilla on järjestetty erilliset kuulemistilaisuudet 20.11.2014.
Kuntalaisille on varattu tilaisuus esittää mielipiteensä asiasta kirjallisesti
7.12.2014 mennessä. Lisäksi kyläkoulujen oppilaita on kuultu kirjallisesti
7.12.2014 mennessä. Kannuskosken koulun henkilökuntaa kuultiin
12.1.2015 ja Kirkonkylän koulun henkilökunnan kuuleminen oli 13.1.2015.
Kouluverkkoa on käsitelty runsaasti myös paikallisten tiedotusvälineiden
toimesta.
Kuntalaispalautteista
Palautteita on tullut syksyn aikana yhteensä 26 kappaletta. Palautteet on
koottu yhdeksi liitetiedostoksi niin, että alussa ovat Kannuskosken alueelta
tulleet palautteet, sitten Kirkonkylän alueen palautteet ja lopussa ovat
muualta kunnasta tulleet palautteet. Palautteet koostuvat yksittäisten
kuntalaisten palautteista, koulujen henkilökuntien, osa on kyläyhdistysten,
vanhempainyhdistysten tai vastaavien palautteita. Osassa kirjelmistä on
mukana lukuisa määrä allekirjoituksia. Yksi palaute poistettiin ja toista
LUUMÄEN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
1/2015
21
palautetta rajattiin keskustelun jälkeen palautteen antajien toiveesta.
Poistetuissa palauteosissa ei ollut kouluverkkoselvityksen kannalta
olennaista uutta tietoa, vaan kirjoitusten osat sisälsivät henkilökohtaisia
tietoja. Palautteet ovat muutoin kokonaisuudessaan liitteenä kunnan
kotisivuilla julkaistavissa kokousasiakirjoissa ja koululautakunnan
kokouspöytäkirjan liitteinä.
Kuntalaisten palautteissa on sama huoli kuin koulutoimessakin lasten ja
nuorten hyvinvoinnista ja turvallisesta koulunkäynnistä.
Kuntalaispalautteissa kuitenkin keinot poikkeavat suurelta osin
koulutoimen esittämistä kouluverkon uudistamis- ja säilyttämiskeinoista.
Monissa palautteissa on esitetty, että tärkein laatutekijä on pieni koulu ja
lyhyt koulumatka. Palautteissa on yleensä otettu kantaa yksittäisen koulun
tai alueen puolesta, mutta säästöt esitetään otettavaksi muualta kuin
kyseisen koulualueen lasten palveluista. Myöskään haja-asutusalueen
palveluita ei tulisi heikentää, sillä koulujen lakkauttamiset hiljentäisivät
kylät. Eräissä palautteissa korvaaviksi säästökeinoiksi on esitetty lukion
lakkauttamista. On myös todettu, että taajamakoulujen henkilökunnan
määrää tulisi vähentää näin ollen luokkakokoja kasvattaa, ennemmin kuin
kyläkouluja lakkauttaa. Opetuksen yhteisistä määrä- sekä laatutekijöistä
voidaan leikata tai säästöjä on haettava muualta kuin kouluista. On
vaadittu uusien vaihtoehtojen esittämistä, lisälaskelmia sekä
kyseenalaistettu laskelmien paikkaansa pitävyyttä. Toisaalta on vaadittu
vertailua muihin kuntiin, toisaalta vertailua ei saisi tehdä, koska nykyinen
kouluverkko tulisi nähdä kunnan omaleimaisena voimavarana.
Palautteissa on vaadittu nykyisten koulujen korjaamista tai
parakkirakennusten käyttöönottoa. On esitetty, että koulut jatkaisivat
toimintaansa, mutta esim. 5-6.luokat siirrettäisiin taajamakouluun. Huolta
on esitetty joukkoliikenneyhteyksistä ja koulumatkojen pidentymisestä
sekä oppilaiden koulumatkan turvallisuudesta, varsinkin 6-tien varressa
kyydin odottamisen osalta. Kuljetuskustannusten hallitsemattomasta
noususta on oltu huolissaan. Kyläkouluja puolustavissa palautteissa
tuodaan esille pienten koulujen hyvät puolet, kuten yksilöllinen ohjaus,
tuttu ja turvallinen ympäristö sekä luonnonläheisyys. Huolta esitetään
myös mahdollisen kiusaamisen lisääntymisestä huollettavalleen
taajamakouluissa.
Palautetta on tullut myös kahden taajamakouluratkaisun puolesta. Näissä
palautteissa tulevat esille taajamakoulujen hyvät puolet, kuten joustavat
ryhmäjaot, monipuoliset tilat, laajemmat vertaisryhmät ja monipuolisempi
opetustarjonta. Taajamakoulujen oppilaiden puolesta on esitetty huolta
opetuksen laadun ja määrän heikkenemisestä. Myös Taavetin lukiota on
kannatettu säilytettäväksi.
Oppilas- ja henkilökuntapalautteet
Kuntalaisten kuulemisissa ja niistä saaduissa kirjallisissa palautteissa
esitettiin huolta lasten kuulemisesta muutoksessa. Kuulemisaikana
opettajat keräsivät liitteessä olevan koonnin mukaisiin kysymyksiin
vastaukset kyläkoulujen oppilailta. Taajamakoulujen oppilaita ei kuultu.
Palaute kyläkoulujen oppilailta oli lievästi kielteinen kouluverkkomuutoksiin
ja omasta koulusta haluttiin enimmäkseen pitää kiinni. Vastauksissa oli
kuitenkin myös paljon neutraaleiksi ja positiivisiksi luokiteltavia
kommentteja taajamakouluista. Koulukuljetusten pidentyminen koettiin
pääosin kielteisesti.
Kyläkoulujen henkilökuntien kuulemisissa nousi esille huoli
LUUMÄEN KUNTA
PÖYTÄKIRJA
1/2015
22
yhdysluokkaopetuksen katoamisesta Luumäellä, määräaikaisen työn
mahdollinen päättyminen ja yleisesti ottaen henkilökunta on pitänyt
työskentelystä pienessä yksikössä. Toisaalta kouluverkkoselvityksen
aikana ei ole tullut tarvetta vakituisten työntekijöiden irtisanomisiin, vaan
henkilöstön kustannussäästöjä on etsittävissä eläköitymisten ja erilaisten
sijaisjärjestelyjen kautta.
Esitys kouluverkkomuutoksista
Koululautakunnan osalta talousarviota tulee tasapainottaa vuosien 2015 2018 aikana niin, että säästöjä syntyy noin 313 000 euroa. Esitetään
talouden tasapainotus tehtäväksi ensisijaisesti kouluverkkoa tiivistämällä,
toissijaisesti opetuksen määrää tasaisesti kaikilta kouluasteilta
vähentämällä ja viimeiseksi opetuksen muita mahdollisia laatutekijöitä
heikentämällä.
Kustannussäästöt saadaan aikaan yhdistämällä kyläkoulut
taajamakouluihin. Luumäen kunnan kouluverkoksi esitetään Taavetin
koulukeskusta sekä Kangasvarren alakoulua. Esitetty muutos heikentää
kylien lähikoulupalveluja, mutta säilyttää niukkenevien taloudellisten
resurssien toteutuessa opetuksen määrä- ja laatutekijöitä parhaiten koko
kunnan oppilaille. Esitetyt kouluverkon muutokset vähentävät
ylläpidettävien kiinteistöjen ja tilojen määrää sekä niiden jatkuvia
ylläpitokustannuksia edellyttäen, että kiinteistöistä luovutaan.
Luumäen kunnan oppilasikäluokat ja – ennusteet huomioiden kahden
taajamakoulun malli on riittävä ja laadukas ratkaisu perusopetuksen
kouluverkoksi. Muutoksen jälkeen keskimääräinen luokkakoko näissä
kahdessa taajama-alakoulussa on 14 -15 oppilasta per luokka.
Esityksessä on pyritty kohtelemaan pedagogisesti tasapuolisesti kunnan
oppilaita ja vastaamaan vuonna 2016 uudistuvassa opetussuunnitelmassa
tuleviin muutoksiin.
Ehdotus
Vt. sivistystoimenjohtaja Pekka Hyvärinen
Koululautakunta merkitsee kouluverkkoselvityksen tietoonsa tulleeksi ja vie
edelleen kouluverkon kunnanhallitukselle ja valtuustolle päätettäväksi.
Koululautakunta ottaa asiantuntijalautakuntana kantaa kouluverkkoon ja
esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että
kunnanvaltuusto päättää, että kouluverkkoa linjataan seuraavasti:
1. Valtuusto päättää, että koululautakunnan talouden tasapainottamiseksi
kolmivuotiskaudella 2015 - 2018
a) Kirkonkylän koulu yhdistetään Taavetin kouluun lukuvuodesta 2015 2016 alkaen ja Kirkonkylän koulun oppilaat sijoitetaan
tarkoituksenmukaisella tavalla Taavetin ja Kangasvarren kouluihin
lukuvuodesta 2015-2016 alkaen.
b) Kannuskosken koulu yhdistetään Taavetin kouluun lukuvuodesta 2015 2016 alkaen. Päiväkotitoiminta jatkuu edelleen Kannuskosken koulun
tiloissa, mutta esiopetusta saavat oppilaat siirtyvät Taavetin päiväkodin
esiopetusryhmiin lukuvuodesta 2015-2016 alkaen.
PÖYTÄKIRJA
LUUMÄEN KUNTA
Päätös
1/2015
23
Asiasta keskusteltaessa kokouksessa tarkennettiin Kangasvarren koulun
tilannetta sisäilmaepäilyjen osalta. Kangasvarren koululla ei ole tehty
virallisia sisäilmatutkimuksia, kuten Kirkonkylän koululla. Aistinvaraisia
havaintoja ja korjaavia toimenpiteitä on tehty Kangasvarren koulun
1950-luvulla rakennetun vanhan koulurakennuksen osalta. Näissä tiloissa
ei ole opetusta.
Asian käsittelyn aikana lautakunnan jäsen Merja Mälkiä esitti, että
Kannuskosken koulu säilytetään. Esitys ei saanut kannatusta. Tämän
jälkeen lautakunnan jäsen Galina Punkkinen esitti, että molemmat koulut
säilytetään. Merja Mälkiä veti pois oman esityksensä ja kannatti samalla
Galina Punkkisen esitystä.
Puheenjohtaja julisti keskustelun päättyneeksi ja totesi, että koska
keskustelun kuluessa lautakunnan jäsen Galina Punkkinen on tehnyt
esittelijän pohjaehdotuksesta poikkeavan ehdotuksen, jota Merja Mälkiä
on kannattanut, asiasta äänestetään.
Puheenjohtaja esitti hyväksyttäväksi seuraavan äänestysehdotuksen:
Ne, jotka kannattavat esittelijän tekemää pohjaehdotusta, äänestävät "jaa"
ja ne, jotka kannattavat Galina Punkkisen tekemää ja Merja Mälkiän
kannattamaa vastaehdotusta, äänestävät "ei".
Äänestysehdotus hyväksyttiin.
Suoritettiin nimenhuutoäänestys, jossa annettiin ääniä seuraavasti:
jaa
Kaltto Kai
Kuningas Jukka
Mälkiä Merja
Ovaska Katriina
Punkkinen Galina
Suokas Linda
Suoknuuti Raimo
Äänet yhteensä
ei
X
X
X
X
X
X
X
2 jaa-ääntä 5 ei-ääntä
Äänestyksen jälkeen vt. sivistystoimenjohtaja jätti eriävän mielipiteen
päätökseen:
"Säästövelvoitteen toteutuessa en voi kannattaa opetuksen laatuun
ensisijaisesti kohdistuvia leikkauksia, vaan kouluverkon rakenteeseen
täytyy tehdä muutokset ennen tätä."
Lautakunnan jäsen Linda Suokas jätti eriävän mielipiteen päätökseen:
"Mielestäni Kannuskosken ja Kirkonkylän koulut olisi pitänyt esityslistan
mukaisen ehdotuksen mukaisesti yhdistää Taavetin ja Kangasvarren
kouluihin."
Koululautakunta otti asiantuntijalautakuntana kantaa kouluverkkoon ja
esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että
kunnanvaltuusto päättää, että kouluverkon molemmat kyläkoulut
säilytetään.
LUUMÄEN KUNTA
Liitteet
PÖYTÄKIRJA
1/2015
24
Perusopetuksen säästöpotentiaali
Koulujen kuluja ja säästöarvioita
Säästötoimenpiteiden vaikutusten arviointi
Kuulemistilaisuuksien esitys
Kuntalaisten kuulemistilaisuudet osallistujaluetteloineen
Kannuskosken ja Kirkonkylän koulun oppilaiden ja henkilökuntien
kuulemiset
Kuntalaisten kirjalliset kannanotot kouluverkkoselvitykseen
Oppilasmääräennusteet 2013-2020 kouluittain
Kannuskosken koulun tarkennetut oppilasennustevaihtoehdot 2013-2020
Eriävä mielipide koululautakunnan päätökseen §9 2015, Linda Suokas
Eriävä mielipide koululautakunnan päätökseen §9 2015, Pekka Hyvärinen
PÖYTÄKIRJA
LUUMÄEN KUNTA
1/2015
25
MUUTOKSENHAKUKIELLOT
Kieltojen perusteet
Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 §:n mukaan oikaisuvaatimusta
eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Pykälät:
5, 8 ja 9
Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 §:n 1 mom mukaan kirjallinen
oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla:
Pykälät:
1-4, 6 ja 7
Hallintolainkäyttölain 5 §:n / muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin
ei saa hakea muutosta valittamalla.
Pykälät:
OIKAISUVAATIMUSOHJEET
Oikaisuvaatimusoikeus
Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
Pykälät:
1-4, 6 ja 7
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen,
velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan
jäsen.
Oikaisuvaatimusviranomainen ja aika
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite
Luumäen kunta
Koululautakunta
Linnalantie 33
54500 TAAVETTI
sähköpostiosoite: [email protected]
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu
yleisesti nähtäväksi. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei
muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, saantitodistuksen
osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Oikaisuvaatimuksen
sisältö ja toimittaminen
Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän
allekirjoitettava.
Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen
oikaisuvaatimusajan päättymistä.
PÖYTÄKIRJA
LUUMÄEN KUNTA
1/2015
26
VALITUSOSOITUS
Valitusviranomainen ja
valitusaika
Alla mainittuihin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella.
Oi kaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta
kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on
oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta
kunnallisvalituksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen.
Valitusviranomainen, osoite ja postiosoite
Itä-Suomen hallinto-oikeus
Käyntiosoite: Puijonkatu 29 2. krs
Postiosoite:
PL 1744
70101 KUOPIO
Sähköposti:
[email protected]
Puhelin:
Vaihde 029 56 42500
Faksi:
02956 42501
Kunnallisvalitus, pykälät:
Valitusaika 30 päivää
Hallintovalitus, pykälät:
Valitusaika 30 päivää
Muu valitusviranomainen, osoite ja postiosoite
Pykälät:
Valitusaika
Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen
päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Asianosaisen
katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän
kuluttua kirjeen lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen
tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Valituskirja
Valituskirjassa on ilmoitettava
 valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite
 päätös, johon haetaan muutosta
 miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi
 muutosvaatimuksen perusteet
Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava.
Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös
laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite.
Valituskirjaan on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai viran puolesta
oikeaksi todistettuna jäljennöksenä sekä todistus siitä päivästä, josta valitusaika on
luettava.
Valitusasiakirjojen
toimittaminen
Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin
välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille
ennen valitusajan päättymistä.