Selvityspyyntö, Eksote

SELVITYSPYYNTÖ
Luumäen kunnanhallitus pyytää Eksoten hallitukselta selvitystä menettelytavasta, jolla Luumäen kunnassa
toimivan Hoitokoti Suholan ostopalvelusopimus on irtisanottu.
Palvelusopimuksessa on sovittu seuraavaa:
Muutokset toimintaympäristössä
Jos sopimusvuoden aikana sopijaosapuolten toiminnassa ilmenee olennaisia
(toimintaympäristön, palvelun tuottamisen tai tarpeen muutos) muutoksia tai
palvelusopimuksen toteutumisessa on ennakoitavissa olennaisia poikkeamia,
on toisen sopijaosapuolen kutsusta järjestettävä viipymättä sopijaosapuolten
neuvottelu, jossa sovitaan muutosten aiheuttamista vaikutuksista.
Luumäen kunnanhallitus katsoo, että Eksote on toiminut asiassa palvelusopimuksen vastaisesti, koska
kyseessä on olennainen muutos, eikä sopimuksessa ole suljettu ostopalveluita pois. Kunnanhallitus vaatii,
että asia käsitellään uudelleen palvelusopimuksen edellyttämällä tavalla.
Luumäen kunnanhallitus katsoo että hoitokoti Suholan sopimusta tulee jatkaa. Vuodeosastoa on
mahdollista tyhjentää vaiheittain siten että Vallikotiin ei jää tyhjiä paikkoja. Vuodeosastohoidon ollessa
kalliimpaa kuin tehostettu palveluasuminen, tämä on myös taloudellisesti kannattavaa. Kun Vallikoti on
kokonaan valmistunut, voidaan tehostetun palveluasumisen tarvetta arvioida uudestaan. Vanhuspalveluita
tulee arvioida tällöin myös kokonaisuutena. Esimerkiksi kotihoidon resurssien riittävyys suhteessa kotona
asuvien ikä-ihmisten palvelutarpeeseen tulee olla riittävä. Kunnanhallitus haluaa tässä yhteydessä
selvityksen Luumäen vanhuspalveluiden kokonaisuudesta.
Luumäen kunnanhallitus vaatii selvitystä myös siitä, miten Eksoten hallitus on linjannut tehostetun
palveluasumisen tuotantotavan ja onko esim. Lappeenrannan kaupungin osalta tehty vastaavia yksityisten
ostopalvelusopimusten irtisanomisia siirtämällä tuotantoa omaksi toiminnaksi.
Luumäellä 18.5.2015
Luumäen kunnanhallitus
Anne Ukkonen
Kunnanjohtaja