2015 RUOHONJUURITASOLLA - Oy Hako Ground & Garden Ab

2015 RUOHONJUURITASOLLA
RUOHONLEIKKURIT - LEHTIPUHALLIN - KERÄÄJÄT JA PERÄKÄRRYT
HALUATKO, ETTÄ RUOHO ON VIHREÄMPÄÄ
OMALLA PUOLELLASI AITAA.
Toro on ruohonleikkuun ammattilainen. Vuosikymmenien aikana Toro on
kehittänyt useita leikkurimalleja erilaisiin tarpeisiin. Punaisia Toroja näet
kotipihojen lisäksi golfkentillä, urheilukentillä ja puistoissa ympäri Suomen.
Kehitystyö on aina perustunut neljään ominaisuuteen: laatuun, tehokkuuteen,
hyvään leikkuujälkeen ja helppokäyttöisyyteen.
Toron tuotannosta olemme mallistoomme valinneet Suomen olosuhteisiin
parhaiten sopivat koneet jokaiselle. Sähkötoimiset leikkurit pienille pihoille,
polttomoottorileikkurit keskisuurille pihoille ja ammattilaisille, ajoleikkurit
suurille pihoille sekä koko mallisto mukavuutta arvostavalle.
Toro on myös ammattilaisen valinta. Korkea laatu, kestävyys ja suuri
leikkuuteho sekä erinomainen leikkuujälki ovat tyytyväisyyden tae.
Edistynyttä tekniikkaa on sovellettu Toron malliohjelman mukaisesti myös
pienempiin leikkureihin. Ajoruohonleikkurit, puutarhatraktorit ja automaattivetoiset ruohonleikkurit ovat tarkoitettuja juuri sinulle, joka haluat hoitaa
nurmikkosi laadukkaasti ja vaivattomasti. Leikkurit on kehitetty kestämään
myös vaativammassa käytössä vuosien ajan. Saat tuntuman koneen
laadusta heti ensimmäisestä hetkestä lähtien.
Valitessasi itsellesi sopivaa leikkuria, mieti kuinka suuri on leikattava
alue, kuinka usein haluat nurmikkosi leikata sekä minkä tasoisena haluat
nurmikkosi pitää. Onko pihallasi puita ja pensaita, kenties rinnettä.
Säästä itseäsi, älä leikkurin hankinnassa. Uskalla olla vaativa.
Jos Sinulla on jotain kysymyksiä tuotteistamme, ota yhteyttä:
Oy Hako Ground & Garden Ab, p. 09-8700733 tai ole yhteydessä
lähimpään valtuutettuun jälleenmyyjämme, yhteystiedot: www.hako.fi
Toivomme mukavaa lukuhetkeä tämän luettelon parissa ja hyvää
kesää, jolloin ruoho on vihreämpää Sinun ja Toron puolella aitaa!
SISÄLTÖ
Tekniikka ja tärkeimmät toiminnot...... 4-5
Recycler ruohonleikkurit 48/53 cm...... 6-7
Recycler ruohonleikkurit 55cm............8-9
Ammatti ruohonleikkurit 53/76 cm... 10-11
Ilmatyynyleikkurit.........................12-13
Paikallaan kääntyvät leikkurit....... 14-15
Rattiohjatut paikallaan kääntyvät leikkurit...16-19
Lehtipuhallin ja lakaisulaite................ 20
Kerääjät ja peräkärryt....................... 20
Kooste ja lisävarusteet..................21-23
TEKNIIKKA JA TÄRKEIMMÄT TOIMINNOT
Toro on myös ammattilaisten valinta.
Korkean laadun ja toimintavarmuutensa takia Toro on erinomainen valinta niille,
jotka etsivät parasta. Varmasti olet nähnyt näitä suuria, punaisia koneita golfkentillä
ja jalkapallostadioneilla ympäri maailmaa. Toron ajettavissa ruohonleikkureissa,
puutarhatraktoreissa ja itse vetävissä ruohonleikkureissa on perustana kehittynyt
tekniikka.
Leikkaa omaan tahtiisi – AUTOMATIC DRIVE
Kun leikkaat nurmikkoa, voit helposti nousta rinteitä, leikata pensaiden ympäristön,
eikä sinun tarvitse juosta rinnettä alas. Toron ruohonleikkuri on varustettu ainutlaatuisella AutomaticDrive - toiminnolla. Automatic Drive - järjestelmä aistii nopeuden
vaihtelun, ja tunnistaa, mihin vauhtiin haluat kulkea ja voimansiirtosäätää leikkurin
nopeuden sopivaksi. Tämä ainutlaatuinen ominaisuus löytyy vain Torolta ja se on
Toron patentoima.
AWD – Neliveto
Toron uudessa Recycler 55 AWD mallissa on neliveto joka lisää pitoa.
Leikkuutapa – Recycling, keräystoiminto, poisto sivulle tai taakse?
Kaikki Toron ruohonleikkurit on varustettu patentoidulla Recycler-järjestelmällä,
joka silppuaa ruohon niin hienojakoiseksi, että se putoaa ruohonkorsien väliin
maan pinnalle. Voit myös valita keräystoiminnon, joka kerää leikkuujätteen
tilavaan säiliöön tai leikatun ruohon poiston taakse tai sivulle.
Toimivuus, tarkkuus ja ajomukavuus – ZERO TURN OHJAUS
Monen mielestä ruohon leikkaaminen suuremmilta alueilta perinteisillä itsevetävillä
ruohonleikkureilla on sekä liiaksi aikaa vievää että tosi työlästä. Asetatko Sinä
etusijalle ajansäästön, ajamisen ilon ja mukavuuden, hyvän leikkuutuloksen sekä
teknisen laadun? Jos vastasit myöntävästi - investoi suosittuun Toron paikallaan
kääntyvään, ajettavaan leikkuriin. Sauvoilla ohjaten, ketterästi pyörähtäen, leikkaat
puiden, istutusten ja sorateiden ympäristöt huomattavasti yksinkertaisemmin kuin
aikaisemmin. Toro on kehittänyt kokonaisen sarjan paikallaan kääntyviä leikkureita,
pienimmistä kotipuutarhakäyttöön tarkoitetuista leikkureista laajojen puistoalueiden
leikkauksessa käytettäviin ammattilaiskoneisiin.
Valitse sopiva ajonopeus – SMART SPEED™
Toron paikallaan kääntyvissä TimeCutter ZS ruohonleikkureissa on käytännöllinen
Smart Speed innovaatio. Valitset itse leikkuunopeusalueet.
4
Leikkuutavan valinta yhdellä vivulla – RECYCLER ON DEMAND
Toron uusi käyttöä helpottava toiminto on leikkaustavan pikavalinta.
Alle silppuava Recycler- tai keräystoiminto on valittavissa helposti ja nopeasti
yhdellä vivulla.
Pikapuhdistus leikkuun jälkeen.
Koneen huollon ja ylläpidon on oltava yksinkertaista. Sen vuoksi ajettavissa
leikkureissamme on pikapuhdistustoiminto: letkuliitin kiinnitetään puutarhaletkuun,
avataan vedentulo ja käynnistetään moottori. Pyörivät terät sinkoavat veden ympäriinsä
leikkuupöydän sisällä ja ruohosilppu katoaa.
Lehtien kerääjä
Voit käyttää ruohonleikkuriasi myös lehtien keräämiseen.
Säädä leikkuri korkeimpaan asentoon. Valitse sitten, haluatko koota silputut lehdet
kerääjään vai jättää ne maatumaan ja lannoittamaan.
Ympäristöluokitetut moottorit.
Kaikki Toro- moottorit ovat amerikkalaisen CARB-(California Air Resource Board) ja
EPA (Environmental Protection Agency)- luokitettuja.
Vähintään kahden vuoden takuu.
Toro kesäkoneissa on vähintään kahden vuoden takuu mallista riippuen.
Tarkemmat takuuehdot löytyvät aina käyttöohjekirjasta.
Miten paljon liikkumatilaa ruohonleikkurillasi on?
Helpottaaksemme oikean kokoisen ruohonleikkurin valintaa, olemme jakaneet nurmikot kolmeen kokoluokkaan.
Tämä jakoon vain suuntaa antava. Sillä loppujen lopuksi Sinä teet valinnan omien tarpeittesi ja tonttisi vaatimusten mukaan.
Nurmikkoa vähemmän kuin 500 m2.
Nurmikkoa enintään 1000 m2.
Nurmikkoa yli 1000 m2.
5
RECYCLER RUOHONLEIKKURIT 48/53 CM
Helposti säädettävä työntöaisa.
Recycler-on-Demand
yksivipuhallinta.
Toro® Recycler 48 AD
Toro® Recycler 48 AD ES
Tuotenumero Leikkuuleveys Leikkuujärjestelmä Moottori, Teho Materiaali Käyttöjärjestelmä Nopeus Leikkuukorkeus Kerääjä Käynnistysjärjestelmä Paino Muuta Tuotenumero Leikkuuleveys Leikkuujärjestelmä Moottori, Teho Materiaali Käyttöjärjestelmä Nopeus Leikkuukorkeus Kerääjä Käynnistysjärjestelmä Paino Muuta Näyttävää muotoilua ja tehokas moottori. Helppokäyttöinen yksivipuhallinta
kolmen leikkuujärjestelmän välillä: Recycler, taaksepurku ja keruu.
Varustettuna Automatic Drive -järjestelmällä, joka säätää etenemisnopeuden
käyttäjän tahtiin. Comfort työtöaisa on myös säädettävä.
20950
48 cm
Recycler 3-in-1 (allejättö, keruu, taaksepurku)
Toro OHV, 6 hv
Teräs
Automatic Drive
0-6,4 km/h
2-pisteasetus, 21-98 mm
60 litraa, tekstiili
Käsikäynnistys
33 kg
Helposti säädettävä Comfort työntöaisa.
(Sähkökäynnistys)
Sama kuin Recycler 48 AD mutta varustettu sähkökäynnistyksellä.
20952
48 cm
Recycler 3-in-1 (allejättö, keruu, taaksepurku)
Toro OHV, 6 hv
Teräs
Automatic Drive
0-6,4 km/h
2-pisteasetus, 21-98 mm
60 litraa, tekstiili
Käsikäynnistys
34 kg
Helposti säädettävä Comfort työntöaisa.
Toro® Recycler Steel 53 Honda
Tehokas ja kestävä Toro-leikkuri. Helppokäyttöinen valinta kolmen
leikkuujärjestelmäm välillä: Recycler, sivullepurku ja keruu. Varustettu
5 hv Honda-moottorilla ja Automatic Drive -järjestelmällä, joka tekee
ruohonleikkuusta helppoa, hauskaa ja mukavaa.
AUTOMATIC DRIVE
Automatic Drive tunnista vauhdin,
jolla haluat edetä ja järjestelmä
sovittaa ruohonleikkurin
vetonopeuden sen mukaiseksi.
Tuotenumero Leikkuuleveys Leikkuujärjestelmä Motor, Teho Materiaali Käyttöjärjestelmä Nopeus Leikkuukorkeus Kerääjä Käynnistysjärjestelmä Paino 20999
53 cm
Recycler 3-in-1 (allejättö, keruu, sivullepurku)
Honda GVC 160 OHC, 5 hv
Teräs
Automatic Drive
0-6,4 km/h
4-pisteasetus, 25-102 mm
65 litraa, tekstiili
Käsikäynnistys
38 kg
7
RECYCLER RUOHONLEIKKURIT 55 CM
Recycle-on-Demand
yksivipuhallinta.
Puutarhaletku kiinnitetään
liittimeen, avataan vedentulo
ja käynnistetään moottori.
Pyörivät terät sinkoavat veden
ympäriinsä leikkuupöydän
sisällä ja ruohosilppu katoaa.
Toro® Recycler 55 AD
Toron suosituin malli kautta aikojen uudesti muotoiltuna. Recycler 3-in-1
leikkuujärjestelmä, kestävä teräsrunko, 55 cm leikkuuleveys ja tietenkin
Automatic Drive joka säätää automaattisesti etenemisnopeuden käyttäjän
tahtiin. Myös saatavana sähkökäynnistyksellä. Yksivipuhallinta kahden
leikkuujärjestelmän välillä: Recycler ja kerääjä.
Tuotenumero Leikkuuleveys Leikkuujärjestelmä Moottori, Teho Materiaali Käyttöjärjestelmä
Nopeus Leikkuukorkeus Kerääjä Käynnistysjärjestelmä
Paino Muuta 20955
55 cm
Recycler 3-in-1 (allejättö, keruu, sivullepurku)
Briggs & Stratton Quantum 675. 6,5 hv
Teräs
Automatic Drive
0-6,4 km/h
4-pisteasetus, 25-102 mm
60 litraa, tekstiili
Käsikäynnistys
37 kg
Kokoon taittuva työntöaisa, pikapuhdistusliitäntä,
joka liitetään yksinkertaisesti puutarhaletkuun.
Uutuus!
Toro® Recycler 55 AD ES (Sähkökäynnistys)
Sama kuin Recycler 55 AD mutta varustettu sähkökäynnistyksellä.
Tuotenumero Leikkuuleveys Leikkuujärjestelmä Moottori, Teho Materiaali Käyttöjärjestelmä Nopeus Leikkuukorkeus Kerääjä Käynnistysjärjestelmä Paino Muuta 20956
55 cm
Recycler 3-in-1 (allejättö, keruu, sivullepurku)
Briggs & Stratton Quantum 675. 6,5 hv
Teräs
Automatic Drive
0-6,4 km/h
4-pisteasetus, 25-102 mm
60 litraa, tekstiili
Käsikäynnistys/sähkökäynnistys
39 kg
Kokoon taittuva työntöaisa, pikapuhdistusliitäntä,
joka liitetään yksinkertaisesti puutarhaletkuun.
AWD - NELIVETO
Neliveto (AWD) lisää pitoa ja helppottaa
ruohonleikkausta kaltevilla ja kosteilla pinnoilla.
Toro® Recycler 55 AWD
Uusi jämäkkä leikkuri kumpuilevaan pihaan. AWD - neliveto ja Automatic Drive
ominaisuudet tekevät tästä leikkurista todellinen työmyyrä.
Tuotenumero Leikkuuleveys Klippsystem Moottori, Teho Materiaali Käyttöjärjestelmä
Nopeus Leikkuukorkeus Kerääjä Käynnistysjärjestelmä
Paino Muuta 20960
55 cm
3 i 1 - (Recycler® on Demand , keruu, sivullepurku)
Briggs & Stratton Quantum 675, 6,5 hV
Teräs
Automatic Drive, AWD och Traction Assist
0-6,4 km/h
4-pisteasetus, 25-102 mm
60 litraa, tekstiili
Käsikäynnistys
39,9 kg
Kokoon taittuva työntöaisa, pikapuhdistusliitäntä,
joka liitetään yksinkertaisesti puutarhaletkuun.
9
HEAVY DUTY/AMMATTI RUOHONLEIKKURIT
SÄÄDETTÄVÄ TYÖNTÖAISA
Helposti säädettävä työntöaisa
sopivaan käyttökorkeuteen ja myös
pystyyn säilytystä varten.
DUAL-FORCE LEIKKUUPÖYTÄ
Kaksiteräisessä leikkuujärjestelmässä
leikkuunopeus parantuu välittömästi
76 cm leikkuupöydän ansiosta.
BBC - TERÄJARRUKYTKIN
Tämä pysäyttää terän, mutta mahdollistaa moottorin pitämisen edelleen
käynnissä ruohonkeräimen tyhjennyksen aikana tai kuljettaessa muiden
kuin ruohoaluiden poikki.
Toro® Super Recycler 53 AD
Toro® Super Recycler 53 AD ES
Tuotenumero 20792
Leikkuuleveys 53 cm
Leikkuujärjestelmä Recycler 3-in-1 (allejättö, keruu, sivullepurku)
Moottori, Teho Briggs & Stratton Quantum 675, 6,5 hv
Materiaali Alumiini
Käyttöjärjestelmä Automatic Drive
Nopeus 0-6,4 km/h
Leikkuukorkeus 4-pisteasetus, 32-108 mm
Kerääjä 65 litraa, tekstiili
Käynnistysjärjestelmä Käsikäynnistys
Paino 38,2 kg
Muuta Kokoontaittuva työntöaisa,
pikapuhdistusliitin.
Tuotenumero 20797
Leikkuuleveys 53 cm
Leikkuujärjestelmä Recycler 3-in-1 (allejättö, keruu, sivullepurku)
Moottori, Teho Briggs & Stratton Quantum 675, 6,5 hv
Materiaali Alumiini
Käyttöjärjestelmä Automatic Drive
Nopeus 0-6,4 km/h
4-pisteasetus, 32-108 mm
Leikkuukorkeus Kerääjä 65 litraa, tekstiili
Käynnistysjärjestelmä Käsikäynnistys
Paino 41,8kg
Muuta Kokoontaittuva työntöaisa,
pikapuhdistusliitin.
Leikkaatko usein nurmikkoa? Oletko tarkka lopputuloksesta?
Tällöin sinun on valittava tämä eräs Toron kautta aikojen
suosituimmista leikkureista. Aluuminirunko takaa pitkän käyttöiän.
(Sähkökäynnistys)
Sama kuin Super Recycler 53 AD mutta varustettu sähkökäynnistyksellä.
uuleveys
76 cm leikk
Toro® Heavy Duty 53 Proline
Toro® Timemaster 76
Leikkuri ammattilaiselle! Varustettu kestävällä alumiinirungolla,
teräsvanteilla ja suojatuilla kuulalaakereilla. 5 hv Honda moottori
takaa luotettavaa tehoa.
76 cm:n Toro Timemaster 76 on aivan omassa luokassaan. Se leikkaa enemmän ja nopeammin kuin pienemmät mallit, mutta on kuitenkin helppo käsitellä.
Lisäksi aivan jokainen komponentti on valmistettu raskaaseen käyttöön. Siinä
yhdistyvät ammattilaistason lujuus ja leikkuujälki.
Tuotenumero Leikkuuleveys Leikkuujärjestelmä Moottori, Teho Materiaali Käyttöjärjestelmä Nopeus Leikkuukorkeus Kerääjä Käynnistysjärjestelmä Paino Muuta Tuotenumero
Leikkuuleveys
Leikkuujärjestelmä
Moottori, Teho
Materiaali
Käyttöjärjestelmä
Nopeus
Leikkuukorkeus
Kerääjä
Käynnistysjärjestelmä
Paino
Muuta 22186TE
53 cm
Recycler 3-in-1 (allejättö, keruu, sivullepurku)
Honda GSV, 5 hv
Alumiini
Säädettävä
0-6,4 km/h
4-piste korkeudensäätö, 25-114 mm
65 litraa, tekstiili
Käsikäynnistys
44 kg
Teräspyörät, taittettava työntöaisa.
20975
76 cm
Recycler 3-in-1 (allejättö, keruu, sivullepurku)
Briggs & Stratton OHV 190cc
Alumiinirunko ja teräskoppa
Automatic Drive
0-8 km/h
2-piste korkeudensäätö,32-108 mm
88 litraa, tekstiili
Käsikäynnistys
62 kg
Säädettävä työntoaisa. Pikapuhdistusliitin.
BBC (Blade Brake Clutch, teräjarrukytkin).
Dual Force Cutting System (kaksois-terä leikkuupöytä). Atomic Blades (erikoislujat, ammattitason terät)
13
HEAVY DUTY/ILMATYYNYLEIKKURIT
KOROTUSSARJA
Hankkimalla korotussarjan voit
varmistaa, ettet leikkaa ruohoa liian
lyhyeksi aroilla pinnoilla.
45 ASTEEN KALLISTUS
Toron kallistuvalla leikkurilla voit
leikata jyrkätkin kohdat.
SIIRTOPYÖRÄT
Käytännölliset siirtopyörät ovat
saatavana lisävarusteena.
Nailon siimat
HoverPro 450
HoverPro 400
Tässä ilmatyynyleikkurissa on 40 cm työleveyttä.
Sopii mainiosti rinteisiin tai kohteisiin johon perinteisellä leikkurilla ei pääse.
Varustettu nailonsiimalla ja 46 cm leikkuuleveydellä.
Tuotenumero Leikkuuleveys
Leikkuujärjestelmä Moottori, Teho Materiaali
Leikkuukorkeus Käynnistysjärjestelmä Käyttökulma
Paino
Lisävarusteet
Tuotenumero Leikkuuleveys
Leikkuujärjestelmä Moottori, Teho Materiaali
Leikkuukorkeus Käynnistysjärjestelmä Käyttökulma
Paino Lisävarusteet
02600
40 cm
Nailon siimat
Honda GXV57, 57 cc
ABS muovi
18-30 mm
Käsikäynnistys
Enintään 25 astetta
12,5 kg
Hi-Rise-sarja
02602
46 cm
Nailon siimat
Honda GCV135 OHC, 135 cc
ABS muovi
18-30 mm
Käsikäynnistys
Enintään 45 astetta
17,6 kg
Hi-Rise-sarja, kuljetuspyörät, jatkokahvat.
Leikkuuterä
HoverPro 500
HoverPro 550
Toro HoverPro 500 mallin metalliterä on ihanteellinen ratkaisu
raskaasen käyttöön.
HoverPro 550 mallissa on 53 cm leikkuuleveys ja 45 asteen käyttökulma.
Tuotenumero Leikkuuleveys
Leikkuujärjestelmä Moottori, Teho
Materiaali
Leikkuukorkeus Käynnistysjärjestelmä Käynnistysjärjestelmä Käyttökulma
Paino
Lisävarusteet
Tuotenumero Leikkuuleveys
Leikkuujärjestelmä Moottori, Teho
Materiaali
Leikkuukorkeus Käynnistysjärjestelmä Käynnistysjärjestelmä Käyttökulma
Paino
Lisävarusteet
02604
51 cm
Leikkuuterä
Honda GCV160 OHC, 160 cc
ABS muovi
16-34 mm
Käsikäynnistys
Käsikäynnistys
Enintään 45 astetta
19 kg
Kuljetuspyörät, asian pidennys osa.
02606
53 cm
Leikkuuterä
Honda GCV160 OHC, 160 cc
ABS muovi
16-34 mm
Käsikäynnistys
Käsikäynnistys
Enintään 45 astetta
19 kg
Kuljetuspyörät, Jatkokahvat
13
15
PAIKALLAAN KÄÄNTYVÄT LEIKKURIT
Toro® TimeCutter ZS 4200 S
Pieni, kätevä ja edullinen kone.
Varustettu 107 cm leikkuupöydällä, 1-sylinterisellä Toro-moottorilla sekä
Recycler- ja sivulle heittävällä leikkuutoiminnolla. Ajamisen iloa!
SMART SPEED™
Toron paikallaan kääntyvissä TimeCutter ZS ruohonleikkureissa on käytännöllinen
Smart Speed innovaatio. Valitset itse leikkuunopeusalueet.
Uutuus!
Tuotenumero 74655
Leikkuuleveys
107 cm
Leikkuujärjestelmä
Recycler ja sivulle heittävä
Moottori
Toro, 1 syl.
Teho
452 cc
Teräs
Materiaali Käyttöjärjestelmä Kaksoishydrostaatti - Hydrogear ZT2100
Leikkuukorkeus
38-114 mm
Etupyörät 11x4 sileät
Takapyörät 18x7,5
Kääntösäde 0 astetta
11,3 litraa
Polttoainesäiliö Käynnistysjärjestelmä Sähkökäynnistys
Paino 261 kg
Muuta
Pikapuhdistusliitäntä. Leikkuupöydän sähköinen kytkentä.
Vetoaisa. Leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta.
Mukiteline. SmartSpeed.
Lisälaitteet Twin Bagger kerääjä. Leikkuulaitteen nosto polkimella.
Kumimatto. Tuntimittari.
Toro® TimeCutter ZS 4200 T
Sama kuin Toro TimeCutter ZS 4200 S mutta varustettu 2-syl. Kawasaki V-Twin
603 cc moottorilla, korkeammalla selkänojalla ja käsinojilla.
Tuotenumero Leikkuuleveys Leikkuujärjestelmä Moottori
Teho
Materiaali Käyttöjärjestelmä Leikkuukorkeus
Etupyörät Takapyörät Kääntösäde Polttoainesäiliö Käynnistysjärjestelmä Paino Muuta
Lisälaitteet 74656
107 cm
Recycler ja sivulle heittävä
Kawasaki V-Twin, 2 syl.
603 cc
Teräs
Kaksoishydrostaatti - Hydrogear ZT2100
38-114 mm
10x4 sileät
18x7,5
0 astetta
11,3 litraa
Sähkökäynnistys
254 kg
Pikapuhdistusliitäntä. Leikkuupöydän sähköinen kytkentä.
Vetoaisa. Leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta.
Mukiteline. SmartSpeed.
Twin Bagger kerääjä. Leikkuulaitteen nosto polkimella.
Kumimatto. Tuntimittari.
RECYCLER
Leikattu ruoho liikkuu kopan alla
edestakaisin niin kauan, että se putoaa
maahan hienona silppuna, joka maatuu
nopeasti ja lannoittaa nurmikkoa tehokkaasti.
AJAMISEN ILOA!
Ruohonleikkuria on helppo ja hauska
ajaa sauvojen avulla. Sauvat korvaavat
perinteisen puutarhatraktorin ratin ja
polkimet.
ZERO TURN -JÄRJESTELMÄ – KÄÄNTYY PAIKOILLAAN
Helppokäyttöisten ohjaus-sauvojen avulla on
helppo kääntyä tarkasti puiden, istutusten ja
hiekkakäytävien ympäri.
15
PAIKALLAAN KÄÄNTYVÄT LEIKKURIT
Toro® TimeCutter ZS 5000
Kuvasta puuttuu käsinojat.
Voimakas vaakatasoleikkuri Torolta. Varustettu tehokkaalla 24 hv Kawasaki-moottorilla
ja reilulla 127 cm leikkuuleveydellä. Istut kuninkaallisesti mukavalla DeLux-istuimella.
Sisältää luonnollisesti monia Toro-hienouksia, kuten kaksoishydrostaatti, recycler ja
sivulle poistava leikkuujärjestelmä, kestävä teräsrunko ja paljon muuta.
Huippu hyvä leikkuri – paljon voimaa rahallasi!
Tuotenumero Leikkuuleveys Leikkuujärjestelmä Moottori, Teho
Materiaali Käyttöjärjestelmä Leikkuukorkeus Etupyörät Takapyörät Kääntösäde
Polttoainesäiliö Käynnistysjärjestelmä Paino Muuta Lisälaitteet 74660
127 cm
Recycler ja sivulle heittävä
Kawasaki V-Twin, 726 cc
Teräs
Kaksoishydrostaatti - Hydrogear ZT2100
38-114 mm
13x5
18x9,5
0 astetta
11,3 litraa
Sähkökäynnistys
290 kg
Pikapuhdistusliitäntä. Leikkuupöydän sähköinen kytkentä.
Vetoaisa. Leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta.
Mukiteline. SmartSpeed. DeLuxe istuin. Tuntimittari
Twin Bagger kerääjä. Leikkuulaitteen nosto polkimella. Kumimatto.
Uutuus!
Toro® Titan ZX 4800 (turvakaarella)
Luotettava ja kestävä rakenne, leikkuupöytä 4 mm hitsattua terästä. Erinomainen
leikkuujälki Sinulle joka vaadit parasta. Taitettava turvakaari (ROPS) ja turvavyö.
Tuotenumero Leikkuuleveys Leikkuujärjestelmä Moottori, Teho
Materiaali Käyttöjärjestelmä Leikkuukorkeus Etupyörät Takapyörät Kääntösäde
Polttoainesäiliö Käynnistysjärjestelmä Paino
Muuta Lisälaitteet 74846
122 cm
Recycler ja sivulle heittävä
Kawasaki Twin, 726 cc
Teräs
Kaksoishydrostaatti, ”charge pump” - HG-ZT3100
38-114 mm
13x4
22x9
0 astetta
18,9 litraa
Sähkökäynnistys
340 kg
Pikapuhdistusliitäntä. Leikkuupöydän sähköinen kytkentä.
Leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta. Mukiteline.
DeLuxe istuin käsinojilla. Tuntimittari
Twin Bagger kerääjä. High-lift teräsarja. Valosarja. Vetoaisa. Suojakatos. Raidoituskitti.
Toro® Titan ZX 5400 (turvakaarella)
Uutuus!
Nopea ja tarkka 360 asteen ohjaus takaa sen, että voit helposti leikata puiden,
istutusten ja käytävien ympäristön. Toro Titan ZX 5400 tarjoaa erinomaisen 137 cm
leikkuuleveyden, joka seuraa tarkasti alustan muotoja. Vahva leikkuupöytä on 4 mm
hitsattua terästä.
Tuotenumero Leikkuuleveys Leikkuujärjestelmä Moottori, Teho
Materiaali Käyttöjärjestelmä Leikkuukorkeus Etupyörät Takapyörät Kääntösäde
Polttoainesäiliö Käynnistysjärjestelmä Paino Muuta Lisälaitteet 74848
137 cm
Recycler ja sivulle heittävä
Kawasaki Twin, 24 hv
Teräs
Kaksoishydrostaatti, ”charge pump” - HG-ZT3100
38-114 mm
13x4
22x10
0 astetta
18,9 litraa
Sähkökäynnistys
348 kg
Pikapuhdistusliitäntä. Leikkuupöydän sähköinen kytkentä. Leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta. Mukiteline. DeLuxe istuin käsinojilla. Tuntimittari
Twin Bagger kerääjä. High-lift teräsarja. Valosarja. Vetoaisa. Suojakatos. Raidoituskitti.
17
RATTIOHJATUT PAIKALLAAN KÄÄNTYVÄT
Uutuus!
Toro® TimeCutter SW 4200 CE
Rattiohjattu paikallaan kääntyvä leikkuri 708 cc Toro Twin moottorilla, 107 cm
leikkuuleveys ja muita Toro ominaisuuksia kuten SmartPark ja Recycler.
Tuotenumero Leikkuuleveys Leikkuujärjestelmä Moottori Teho
Materiaali Käyttöjärjestelmä Leikkuukorkeus
Etupyörät Etupyörät Kääntösäde
Polttoainesäiliö Käynnistysjärjestelmä ”Rattiohjattu
paikallaan kääntyvä”
74675
107 cm
Recycler ja sivulle heittävä
Toro Twin
708 cc
Stål
Kaksoishydrostaatti
38-114 mm
33 x 13
46 x 19
0 astetta
11,3 litraa
Sähkökäynnistys
Automaattinen pysäköintijarruSmartPark™
226 kg
Paino Muuta Pikapuhdistusliitäntä. Leikkuupöydän sähköinen kytkentä. Vetoaisa. Leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta. Mukiteline. SmartSpeed. DeLuxe istuin. Tuntimittari
Kerääjä. Tuntimittari. Kumimatto. Raidoituskitti.
Lisälaitteet Leikkuupöydän nosto polkimella.
RATTIOHJATTU PAIKALLAAN KÄÄNTYVÄ!
Perinteinen rattiohjaus yhdistettynä paikallaan
kääntyvien leikkureiden hyviin ominaisuuksiin.
Uutuus!
Toro® TimeCutter SW 5000 CE
Sama kuin TimeCutter SW 4200 mutta varustettu leveämmällä leikkuupöydällä
ja korkeammalla selkänojalla.
Tuotenumero Leikkuuleveys Leikkuujärjestelmä Moottori
Teho
Materiaali Käyttöjärjestelmä Leikkuukorkeus
Etupyörät Etupyörät Kääntösäde
Polttoainesäiliö Käynnistysjärjestelmä 74680
127 cm
Recycler ja sivulle heittävä
Toro Twin
708 cc
Stål
Kaksoishydrostaatti
38-114 mm
33 x 13
46 x 24
0 astetta
11,3 litraa
Sähkökäynnistys
Automaattinen pysäköintijarruSmartPark™
267 kg
Paino Muuta Pikapuhdistusliitäntä. Leikkuupöydän sähköinen kytkentä. Vetoaisa. Leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta. Mukiteline. SmartSpeed. DeLuxe istuin. Tuntimittari
Lisälaitteet Kerääjä. Tuntimittari. Kumimatto. Raidoituskitti.
Leikkuupöydän nosto polkimella.
TORO V-TWIN MOOTTORI
Uusi tehokas moottori Torolta.
SMART PARK™
Toron automaattinen pysäköintijarru
Smart Park pysäyttää leikkurin mutta
ei moottoria kun nouset istuimelta.
SÄÄDETTÄVÄ OHJAUSASENTO.
Helposti säädettävä ohjauspyörä joka
mahdollistaa hyvän ajoasennon sekä
helpottaa leikkurista nousemista ja
poistumista.
19
LEHTIPUHALLIN, LAKAISULAITE,
KERÄÄJÄT JA PERÄKÄRRYT
Toro® Ultra Blower Vac
Todella helppokäyttöinen ja markkinoiden tehokkain imuri/puhallin. Puhallusnopeus
säädettävissä portaattomasti jopa 350 km/h. Näin varmistetaan hyvä työjälki
nopeasti. Imuroottori on magnesiumseosta, joka silppuaa lehdet 1:16 osaan,
– ylivoimaisesti paras tulos lajissaan.
Tuotenumero
Moottori
Materiaali
Ilman virtausnopeus
Silppurin kapasiteetti
Kerääjä
Paino
Muuta
51594
Sähkömoottori, 1500 W
Kovamuovi
350 km/h
16:1
53 litraa, tekstiiliä
5 kg
Magnesiumroottori (puhallin).
Portaattomasti säädettävä nopeus.
Hako Sweepmaster M600
Työnnettävä lakaisukone Hakolta. Tämä kone harjaa roskat ja lian pois
pienestäkin nurkasta ja hoitaa lakaisun vieläpä märiltä pinnoilta ja soralta.
Täydellinen valinta työpajoille, autotalleille, terasseille, varastoihin,
kulkuteille jne. Roskat kootaan helposti tyhjennettävään muovisäiliöön.
Säädettävä työntöaisa. Isot pyörät auttavat selviytymään helposti rapuista ja
jalkakäytävien reunoista.
Tuotenumero
Materiaali
Kerääjä
Kapasiteetti
Työleveys
Paino
Muuta
20
6206
Teräskehys, alumiinikotelo ja muovikeräyssäiliö
40 litraa, kovamuovia
2400 m2/h
67 cm
24 kg
Säädettävä harja. Säädettävä harjapaine.
Agri-Fab Steelcart
Helppokäyttöinen ja edullinen kuljetusvaunu. Sillä kuljetat puutarhassasi
niin pienet kuin suurematkin kuormat.
Tuotenumero
Materiaali
Pyöräkoko
Paino
Lastikapasiteetti
Lavakoko
Muuta
25-0125
Teräslevy
14 x 4
28 kg
230 kg
99 x 72 x 29 cm
Irrotettava takalaita
Agri-Fab Polycart
Etsitkö perässä vedettävää vaunua kuljettamaan puutarhassasi maa-ainesta,
hiekkaa, ruohoa, lehtiä tai jotain muuta? Siinä tapauksessa meillä on tarjota
Sinulle kantavuudeltaan 350 kg:n vaihtoehto. Lava on iskunkestävää muovia,
kipattava ja nopeasti kytkettävissä koneeseesi. Sopii käytettäväksi myös
kottikärrynä.
Tuotenumero
Materiaali
Pyöräkoko
Paino
Lastikapasiteetti
Lavakoko
Muuta
45-0345
Kovamuovi
14 x 4
28 kg
350 kg
114 x 76 x 30 cm
Yksinkertainen asennus
Agri-Fab Tow Lawn Sweeper 96
Kytket tämän kerääjän helposti sauvaohjattaviin leikkureihin ja puutarhatraktoreihin.Kerääjän harja pyörii 4,5 kierrosta/pyörän kierros ja harjaa näin
tehokkaasti ruohonkorret, havut ja lehdet ylös vinyylisäkkiin. Se nostaa
samalla ylös painuneet ruohonkorret.
Tuotenumero
Materiaali
Kerääjä
Pyöräkoko
Työleveys
Paino Välitys
Muuta
45-03311
Teräs ja vinyyli
320 litraa
10 x 1,75 cm
96 cm
28 kg
4,5:1 per pyörän kierros
Helppo tyhjentää kuljettajan paikalta.
Säädettävä harjapaine.
Agri-Fab Tow Collector 107 Hi-speed
Kuinka nopeasti ja tehokkaasti haluat koota ruohon, kävyt, lehdet ja
muun materiaalin maasta? Jos olet tarkka lopputuloksesta, valitset
tämän Agri-Fab kerääjän.
Tuotenumero Materiaali
Kerääjä
Pyöräkoko
Arbetsbredd
Paino
Välitys
Muuta
45-02615
Teräs ja vinyyli
550 litraa
11 x 2,5 cm
107 cm
41 kg
8,5:1 pyörän kierros
Helppo tyhjentää kuljettajan paikalta.
Säädettävä harjapaine.
Agri-Fab Tandem Axle ATV Cart
Suuri Agri-Fab Axle ATV Cart. Tämä on kapasiteetiltaan 450 kg:n vaunu ja
tarkoitettu suurimpien ja painavimpien kuormien kuljetuksiin. Tässä vaunussa
on aito keinuteli, joten eteneminen sujuu vaivatta niin vaihtelevassa kuin
epätasaisessakin maastossa. Kansi on tukeva ja lastilavan takalukitus on
irrotettavissa.
Tuotenumero
Materiaali
Pyöräkoko
Paino
Lastikapasiteetti
Lavakoko
Muuta
45-03502
Teräslevy
18 x 9,5 maastopinnoite
94 kg
450 kg
155 x 82,5 x 30 cm
Keinuteli. Irrotettava takalaita.
21
TEKNISET TIEDOT
TUOTE
TUOTENUMERO
TYÖLEVEYS
LEIKKUUJÄRJESTELMÄ
MOOTTORI
TEHO
MATERIAALI
LEIKKUUKORKEUS
ITSE VETÄVÄ RUOHONLEIKKURI
Toro Recycler 48 AD 20950
48 cm
Recycler 3-in-1
Toro OHV
6 hv
Teräs
21-98 mm
Toro Recycler 48 AD ES 20952
48 cm
Recycler 3-in-1
Toro OHV
6 hv
Teräs
21-98 mm
Toro Recycler Steel 53 Honda
20999
53 cm
Recycler 3-in-1
Honda GVC 160 OHC
5 hv
Teräs
25-114 mm
Toro Recycler 55 AD
20955
55 cm
Recycler 3-in-1
Briggs & Stratton Quantum 675
6,5 hv
Teräs
25-102 mm
Toro Recycler 55 AD ES
20956
55 cm
Recycler 3-in-1
Briggs & Stratton Quantum 675
6,5 hv
Teräs
25-102 mm
Toro Recycler 55 AWD UUtuus! 20960
55 cm
Recycler 3-in-1
Briggs & Stratton Quantum 675
6,5 hv
Teräs
25-102 mm
Toro Super Recycler 53 AD
20792
53 cm
Recycler 3-in-1
Briggs & Stratton Quantum 675
6,5 hv
Alumiini
32-108 mm
Toro Super Recycler 53 AD ES
20797
53 cm
Recycler 3-in-1
Briggs & Stratton Quantum 675
6,5 hv
Alumiini
32-108 mm
Toro Heavy Duty 53 Proline 22186TE
53 cm
Recycler 3-in-1
Honda GSV 5 hv
Alumiini
25-114 mm
Toro Timemaster 76
20975
76 cm
Recycler 3-in-1
Briggs & Stratton OHV
6,75 hv
Alumiini, Teräs
32-118 mm
Toro HoverPro 400
02600
40 cm
-
Honda GXV57
2 hv
ABS-muovi
18-30 mm
Toro HoverPro 450
02602
46 cm
-
Honda GCV135 OHC
4,3 hv
ABS-muovi
18-30 mm
Toro HoverPro 500
02604
51 cm
-
Honda GCV160 OHC
4,4 hv
ABS-muovi
16-34 mm
Toro HoverPro 550
02606
53 cm
-
Honda GCV160 OHC
4,4 hv
ABS-muovi
16-34 mm
Toro TimeCutter ZS 4200 S 74655
107 cm
Recycler ja sivulle heitto
Toro, 1 syl
452 cc
Teräs
38-114 mm
Toro TimeCutter ZS 4200 T 74656
107 cm
Recycler ja sivulle heitto
Kawasaki V-Twin
603 cc
Teräs
38-114 mm
Toro TimeCutter ZS 5000 74660
127 cm
Recycler ja sivulle heitto
Kawasaki V-Twin
726 cc
Teräs
38-114 mm
Toro Titan ZX 4800 UUtuus!
74846
122 cm
Recycler ja sivulle heitto
Kawasaki Twin FR 651
726 cc
Teräs
38-114 mm
Toro Titan ZX 5400 UUtuus!
74848
137 cm
Recycler ja sivulle heitto
Kawasaki Twin
24 hv
Teräs
38-114 mm
SAUVAOHJATUT RUOHONLEIKKURIT
RATTIOHJATUT PAIKALLAAN KÄÄNTYVÄT LEIKKURIT UUtuus!
Toro TimeCutter SW 4200 CE
74675
107 cm
Recycler ja sivulle heitto
Toro Twin
708 cc
Teräs
38-114 mm
Toro TimeCutter SW 5000 CE
74680
127 cm
Recycler ja sivulle heitto
Toro Twin
708 cc
Teräs
38-114 mm
KERÄÄJÄT JA VAUNUT
Agri-Fab Steelcart
25-0125-
-
-
-
Teräs
-
Agri-Fab Polycart 45-0345-
-
-
-
Kovamuovi
-
Agri-Fab Tow Lawn Sweeper 96 45-03311
96 cm
-
-
-
Teräs ja vinyyli
-
Agri-Fab Tow Collector 107 45-02615
107 cm
-
-
-
Teräs ja vinyyli
-
Agri-Fab Tandem Axle ATV Cart
45-03502-
-
-
-
Teräs
-
Toro Ultra Blower Vac
51594-
-
Sähkömoottori
1500 W
Kovamuovi
-
Hako Sweepmaster M600
6206
-
-
-
Kovamuovi
-
LEHTIPUHALLIN/-IMURI
67 cm
LISÄVA RUSTEET:
22
SÄÄSUOJA
Kerääjä – TWIN BAGGER
Valitse leikkuriisi sopiva Toro sääsuoja.
Käytönnöllinen kerääjä, Twin Bagger,
TimeCutter ja Titan malleihin.
Helppo tyhjentää ja pitää puhtaana
AURINKOSUOJA
TimeCutter ruohonleikkureihin on
saatavana lisävarusteena aurinkosuoja.
KERÄÄJÄ
KÄYNNISTYSJÄRJESTELMÄVAIHTEISTO
PAINO
MUUTA
60 litraa, tekstiiliä
Käsikäynnistys
Automatic Drive
33 kg
2- pisteinen korkeussäätö
2- pisteinen korkeussäätö
60 litraa, tekstiiliä
Sähkökäynnistys
Automatic Drive
34 kg
60 litraa, tekstiiliä
Käsikäynnistys
Automatic Drive
38 kg
4- pisteinen korkeussäätö
60 litraa, tekstiiliä
Käsikäynnistys
Automatic Drive
37 kg
Pikapuhdistus, 4- pisteinen korkeussäätö
60 litraa, tekstiiliä
Sähkökäynnistys
Automatic Drive
39 kg
Pikapuhdistus, 4- pisteinen korkeussäätö
60 litraa, tekstiiliä
Sähkökäynnistys
Automatic Drive, AWD
39,9 kg
Pikapuhdistus, 4- pisteinen korkeussäätö
65 litraa, tekstiiliä
Käsikäynnistys
Automatic Drive
38,2 kg
Pikapuhdistus, 4- pisteinen korkeussäätö
65 litraa, tekstiiliä
Sähkökäynnistys
Automatic Drive
41,8 kg
Pikapuhdistus, 4- pisteinen korkeussäätö
65 litraa, tekstiiliä
Käsikäynnistys
Säädettävä
44 kg
Itsenäinen korkeussäätö, teräsvanne
88 litraa, tekstiiliä
Käsikäynnistys
Automatic Drive
62 kg
Pikapuhdistus, 2- pisteinen korkeussäätö
-
Käsikäynnistys
-
12,5 kg
Nailon siima.
-
Käsikäynnistys
-
17,6 kg
Nailon siima.
-
Käsikäynnistys
-
19 kg
Leikkuuterä.
-
Käsikäynnistys
-
19 kg
Leikkuuterä.
Lisälaitteet - Twin Bagger
Sähkökäynnistys
Kaksoishydrostaatti
261 kg
Pikapuhdistus, säädettävä leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta mm, katso tuoteselostusta.
Lisälaitteet - Twin Bagger
Sähkökäynnistys
Kaksoishydrostaatti
254 kg
Pikapuhdistus, säädettävä leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta mm, katso tuoteselostusta.
Lisälaitteet - Twin Bagger
Sähkökäynnistys
Kaksoishydrostaatti
290 kg
Pikapuhdistus, säädettävä leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta mm, katso tuoteselostusta.
Lisälaitteet - Twin Bagger
Sähkökäynnistys
Kaksoishydrostaatti
340 kg
Pikapuhdistus, säädettävä leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta mm, katso tuoteselostusta.
Lisälaitteet - Twin Bagger
Sähkökäynnistys
Kaksoishydrostaatti
348 kg
Pikapuhdistus, säädettävä leikkuukorkeuden säätö kuljettajan paikalta mm, katso tuoteselostusta.
Lisälaitteet - Twin Bagger
Sähkökäynnistys
Kaksoishydrostaatti
226 kg
Pikapuhdistus, SmartPark mm, katso tuoteselostusta.
Lisälaitteet - Twin Bagger
Sähkökäynnistys
Kaksoishydrostaatti
267 kg
Pikapuhdistus, SmartPark mm, katso tuoteselostusta.
-
-
-
28 kg
Kippi, irrotettava taka-aisa
-
-
-
28 kg
Kippi, yksinkertainen asennus
320 litraa, vinyyli
-
-
28 kg
Välityssuhde: 4,5:1 per pyörän kierros, säädettävä harjan paine
550 litraa, vinyyli
-
-
41 kg
Välityssuhde: 8,5:1 per pyörän kierros, säädettävä harjan paine
450 kg -
-
94 kg
Heiluri- teli, irrotettava taka-aisa
53 litraa, tekstiiliä
Sähkökäynnistys
-
5 kg
Säädettävä nopeus, hienojauhatus 16:1, 350 km/h
40 litraa, kovamuovia
-
-
24 kg
Säädettävä ohjaus ja puhdistusharja. Säädettävä harjan paine.
TAVARATELINE
SÄÄSUOJA
Käytännöllinen tavarateline, joka
helpottaa puutarhavälineiden kuljetusta.
Valitse leikkuriisi sopiva Toro sääsuoja.
23
Koneita puhtaamman ja viihtyisämmän ympäristön puolesta.
Toro on perustettu vuonna 1914. Toro aloitti golfkenttien hoitoon tarkoitettujen laitteiden valmistuksen
vuonna 1921. Siitä alkoi kasvu alan johtavaksi nurmen hoitoon erikoistuneeksi laatukoneiden
valmistajaksi.
Nurmialueiden hoitajat kaikkialla maailmassa tuntevat Toron johtavana merkkinä. Perustana Toron
puutarharuohonleikkureissa on myös ammattilaisten vaatima kehittynyt tekniikka ja laatu.
Hako Ground & Garden on Toron pohjoismaiden maahantuoja, jolla on pääkonttori Ruotsissa ja
tytäryhtiöt Suomessa ja Norjassa. Olemme osa saksalaista monikansallista teollisuuskonsernia
Hako GmbH. Konsernin tuotteiden pääedustajana vastaamme siitä, että kaikki
tuotemerkkimme ovat laadukkaita, asiakkaiden käytettävissä ovat lähellä sijaitsevat luotettavat
huoltopalvelut ja jälleenmyyjillä on perusteellinen koulutus tuotteistamme.
Paikallinen jälleenmyyjäsi:
Esitteessä voi olla paikallisia poikkeamia. Pidätämme oikeuden muutoksiin
painovirheiden osalta.
www.hako.fi
Toro- merkkiä markkinoi ja myy Oy Hako Ground & Garden Ab, Sienitie 50, 00760 Helsinki puh 09-87 007 33.