Syksyn koulutuskalenteri - Keski

Koulutuskalenteri
syksy 2015
www.centralfinlandchamber.fi
Kohti korkeuksia
Keski-Suomessa viriää viimein positiivinen vire taloudessa. EK:n suhdannebarometrissäkin oli nähtävissä jo alkuvuodesta Keski-Suomen osalta huomattavasti
muuta maata korkeammat odotukset ja luottamus tulevaisuuteen. Kauppakamarissa
ilolla seuraamme Keski-Suomeen tulevien isojen investointien uutisointia ja omalta
osaltamme pyrimme auttamaan paikallisten yritysten mukaan pääsyä näihin hankkeisiin
ja niitä seuraaviin palveluketjuihin. Biotuotetehtaan, Kankaan alueen, uuden sairaalan,
uusien asuinrakennusten ja matkailun investointien myötä syntyy uusia mahdollisuuksia,
joihin on tartuttava innovatiivisella otteella. Meillä on tilaisuus synnyttää Keski-Suomeen
uusia konsepteja, tuotteita ja palveluita, joista muu maailma voi ottaa oppia. Tarvitsemme
tiivistä yhteistyötä, koulutusta, tutkimusta ja kaupallista osaamista onnistuaksemme.
Kauppakamari on apunanne toimien siltojen rakentajana, neuvonantajana ja
valmentajana. Nyt on aika asettaa tavoitteet korkealle – vain taivas on rajana.
Näissä tunnelmissa on hienoa viettää kauppakamarin 85 -vuotisjuhlavuotta.
Tapaamisiin,
Leena Räisänen
koulutus- ja palvelupäällikkö
p. 050 555 9915
Anne Juvonen
koulutussihteeri
p. 050 555 2320
Koulutusten pelisäännöt
Värit ja symbolit kertovat teeman
Kaikki koulutuskalenterista löytyvät koulutukset ovat jaettu värien ja symbolien
mukaan viiteen eri teemaan, joiden joukosta on helppo valita itselleen
mielenkiintoisimmat ja ajankohtaisimmat koulutukset.
myynti
kansainvälistyminen
Ilmoittautuminen: Jokaiselle koulutukselle löytyy oma sähköinen
ilmoittautumislinkki koulutusesittelyn yhteydestä. Samat linkit löytyvät
myös nettisivuiltamme. Halutessasi
voit ilmoittautua myös puhelimitse
numeroon 010 322 2384 tai sähköpostilla osoitteeseen
[email protected].
johtaminen
talous
herättely
Osallistumismaksut: Koulutukset
ovat kauppakamarin jäsenille aina
edullisempia. Koulutusten yhteydessä on ilmoitettu kaksi hintaa, joista
edullisempi hinta on tarkoitettu jäsenillemme. Kaikkiin koulutushintoihin
lisätään alv 24 %. Koulutuksen hinta
sisältää materiaalit sekä ohjelman mukaiset tarjoilut. Keski-Suomen kauppakamarin jäsenyrityksissä työskentelevät HTM-tilintarkastajat ovat oikeutettuja -50 % alennukseen jäsenhinnasta.
Alennuksia ei voi yhdistää.
Peruutusehto: Saat ilmoittautumisestasi vahvistuksen sähköpostiisi. Viestissä on mukana suora linkki,
josta pääset muuttamaan tietojasi tai
peruuttamaan osallistumisesi. Peruutus on tehtävä viikkoa ennen koulutuspäivää. Sen jälkeen peruutetuista
osallistumisista perimme täyden osallistumismaksun. Voit peruuttaa koulutuksen myös kirjallisesti sähköpostitse
[email protected].
OSTA 5, MAKSA 4: Mikäli yrityksestäsi osallistuu samaan koulutukseen
viisi henkilöä, maksatte vain neljästä
osallistujasta.
VAIHDA OSALLISTUJA: Mikäli olet
itse estynyt saapumaan koulutukseen,
voi samasta yrityksestä osallistua
toinen henkilö tilallesi.
Muista myös nämä!
–10 % Ilmoittautumalla koulutukseen
kuukautta ennen koulutuspäivää,
saat varhaisen ilmoittautujan –10 %
alennuksen koulutuksen hinnasta.
2
Koulutuskalenteri – SYKSY 2015
Koulutuskalenteri – SYKSY 2015
3
syyskuu
Yritys aktiivisena toimijana julkisissa hankinnoissa
Kauppakamaribrunssi:
Hyvän työn kiertue
Työ tänään ja tulevaisuudessa
Suomalaisen Työn Liitto on tehnyt tutkimuksia työn
tulevaisuudesta ja työn muotojen muutoksesta.
Tilaisuudessa käydään läpi näitä tutkimustuloksia, jotka
antavat vastauksia siihen, mistä tulevaisuudessa koostuu
hyvä työ. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Terveystalon,
Suomalaisen Työn Liiton ja Keskuskauppakamarin kanssa.
Harri Koskinen, Liikkeenjohdon Asiantuntijakeskus
Aika: pe 4.9. klo 9.30–12.00
Paikka: Jyväskylä, osoite ilmoitetaan myöhemmin
Tilaisuus on maksuton, mutta vaatii ennakko­
ilmoittautumisen.
Ilmoittautuminen: https://www.lyyti.in/Hyvan_
tyon_kiertue_Jkl
Kirjanpitolain muutokset 2016
Teija Kerbs, Helsingin seudun kauppakamari
!
Harri Koskinen
Yhdellä kertaa kaikki olennaiset tiedot tulevista muutoksista.
Kirjanpitolaki muuttuu ja uutta lakia sovelletaan 1.1.2016 alkaviin
tilikausiin. Koulutuksessa käsitellään lakipykäliin tulevat merkit­
tävimmät muutokset, vanhentuneiden käsitteiden poistot ja
muutokset, olennaisuusperiaate, satunnaisten erien poistuminen
ja liitetietovaatimukset.
Valitse aikatauluusi paremmin sopiva joko aamu- tai
iltapäivän tilaisuus. Sisältö on molemmissa sama.
Aika: ma 7.9. klo 8.30-11.00 tai 12.30–15.00
Paikka: Jyväskylän Paviljonki
Hinta: 150 e jäsenille, muut 200 e (+ ALV 24 %)
Ilmoittautuminen: https://www.lyyti.in/Kirjanpitolain_muutokset2016
Teija Kerbs
Asiantuntija: Helsingin seudun kauppakamarin
taloushallinnon asiantuntijalla Teija Kerbsillä on pitkä
ura yritysten taloushallinnon parissa työskentelystä
ja monipuolinen kokemus kaikista sen osa-alueista.
Hän on työskennellyt mm. tiimiesimiehenä Vismassa,
kirjanpitopäällikkönä Mehiläisessä ja Finnet
Internationalissa. Kirjanpitäjän tehtäviä hän on
hoitanut mm. Amer Groupissa ja Arabiassa.
Antti Liimatainen, Tietoakseli Oy ja Tapio Hintikka, Verohallinto
Vinkit taloushallinnon digitalisoimiseksi
Tiivis koulutus vastaa mm. kysymyksiin: mitä tarkoittaa siirtyminen
taloushallinnossa digitaaliseen maailmaan? Millaisia vaihtoehtoja
palveluntuottajilta löytyy ja mistä saa apua valinnoissa ja siirtymävaiheessa? Millaisia ovat kustannukset ja käytännön toimenpiteet.
Millaisia digitaalisia palveluja verottaja tarjoaa. Koulutuksessa kuullaan myös sähköisen taloushallinnon eduista käytännössä.
4
Koulutuskalenteri – SYKSY 2015
Aika: to 24.9.2015 klo 8.30–16.00
Paikka: Sokos Hotel Alexandra Jyväskylä
Hinta: 250 e (kauppakamarin ja Yrittäjien jäsenet),
muut 350 e
Ilmoittautuminen: https://www.lyyti.in/Julkiset_
hankinnat_yrityksessa_2409
Kohti vaikuttavampaa henkilökohtaista viestintää
Onko yrityksesi talous jo digiajassa
Aika: ti 15.9.2015 klo 8.30–12.00
Paikka: Jyväskylä, osoite ilmoitetaan myöhemmin
Hinta: 250 e jäsenille, muut 350 e (+ ALV 24 %)
Ilmoittaudu: https://www.lyyti.in/Talous_ja_digiaika_2209
Asiantuntija: Harri Koskinen työskentelee asiantuntijana Liikkeenjohdon Asiantuntijakeskuksessa ja hänellä
on sitä ennen pitkä kokemus b-to-b puolen myyntijohtajan tehtävistä BTJ Finland Oy:ssä ja Kaso Oy:ssä. Lisäksi hän on toiminut tuotepäällikkönä 3M Finlandilla.
Ohjeet siihen, miten toimia ja menestyä
julkisissa hankinnoissa
Koulutuksessa paneudutaan julkisiin
hankintoihin yrityksen näkökulmasta. Koulutus kannustaa yrityksiä ottamaan entistä aktiivisemman roolin ja
lisäämään mahdollisuuksiaan saada
osuutensa markkinoilla odottavista
tuotoista. Lainsäädännön tuntemus on
ehdoton, muttei riittävä edellytys, jotta
yritys menestyy julkisten hankintojen
markkinoilla. Lisäksi tarvitaan myös
määrätietoista ja suunnitelmallista
myyntityötä.
Joonas Pikkarainen, Edward Lynx
Parempaa tulosta henkilökohtaisella vaikuttamisella
Käsi ylös, jos olet joskus turhautunut, kun työkaverit eivät
tunnu ymmärtäneen ajatuksiasi? Ideat ja kommentit kaikuvat
kokouksissa kuuroille korville, ja vaikka kuinka yritämme toistaa
ja käydä asiaa läpi uudelleen ja uudelleen, mitään ei tunnu
tapahtuvan? Entäpä, jos ratkaisua haasteeseen haettaisiinkin
muualta kuin toistojen lisäämisestä? Muita emme voi
muuttaa, mutta voimme pohtia sitä kuinka vaikuttavaa oma
viestintämme on. Ja ennen kaikkea voimme kaikki kehittää
niitä asioita, joista oikeasti vaikuttava henkilökohtainen
viestintä syntyy. Kyse ei ole maailman parhaasta esityksestä
yleisön edessä vaan viestinnän kokonaisuudesta sekä pienistä
käytännön asioista arjen vuorovaikutuksessa.
Aika: ke 30.9.2015 klo 8.30–16.00
Paikka: Jyväskylä, osoite ilmoitetaan myöhemmin
Hinta: 320 e jäsenille, muut 420 e (+ ALV 24 %)
Ilmoittaudu: https://www.lyyti.in/Vaikuttavampi_
viestinta_3009
Antti Liimatainen
Tapio Hintikka
Asiantuntijat: Antti Liimatainen Tietoakseli Oy,
mukana myös Tapio Hintikka Verohallinnosta
Joonas Pikkarainen
Asiantuntija: Koulutuksen vetää Edward Lynxin Suo­men
maajohtaja Joonas Pikkarainen. Edward Lynx on kansainvälinen johtamisen kehittämiseen ja viestintään keskittynyt yritys. Joonaksen tausta on johtamisen lisäksi viestintätoimistomaailmassa, jossa hän on ollut pohtimassa niin
pienten ja suurten yritysten kuin yksilöidenkin viestintää.
Luvassa on siis monipuolisia näkemyksiä perustuen kokemuksiin Kemistä Shanghaihin!
Koulutuskalenteri – SYKSY 2015
5
lokakuu
Kasvu Open Karnevaali 2015
Vientikilta – Venäläinen ilta
East Consulting Oy ja Keski-Suomen kauppakamari
ZAO Venäjä – Kuinka bisnes makaa
naapurimaassamme?
Useita asiantuntijoita
misestä naapurimaassamme. Tilaisuudessa on varattu
aikaa myös yleisön osallistumiselle ja keskustelulle.
Tilaisuudessa tarjoillaan maistiaisia Venäjältä.
Tapahtumayhteistyössä East Consulting Oy ja
Keski-Suomen kauppakamari
On aika päivittää Venäjä-kuva tähän päivään. Bisneksen
tekeminen saa länsimaalaisia vaikutteita ja startup-kulttuuri kasvaa myös Venäjällä. Millaista on bisneksen tekeminen aidosti Venäjällä tänä päivänä? Millaisten ihmisten
kanssa toimitaan bisneksessä ja miten toimintatavat ovat
muuttuneet vuosien saatossa? Tilaisuudessa ovat keskustelemassa Venäjän kaupan kanssa työtään tekeviä ihmisiä, joilla on näkemystä tämän päivän bisneksen teke-
Aika: to 1.10.2015 klo 17.00-20.00
Paikka: Crazy Town, Innova 2, Lutakonaukio 7
Maksuton tilaisuus Vientikiltalaisille
Ilmoittautuminen: http://www.lyyti.in/Venaja_ilta
Vuoden positiivisin bisnesseminaari
Kasvu Open 2015 vuoden huipennus Paviljongissa.
Kasvuyritysverkosto kokoontuu Jyväskylään. Tapaa parhaat kasvajat, kasvun asiantuntijat, yritystaivaan kirkkaimmat tähdet 2-päiväisessä tapahtumassa.
Seminaarissa mukana Madventures, Jaakko Salminen Fiban, Pekka Hyysalo, Puolustusvoimien komentaja
Jarmo Lindberg, Toni Toikka Finnish-American Chamber
of Commerce, Carmen Ene 3 Step IT, Mahender Nandikonda Qvantel Oy, Liikenne- ja viestintäministeri Anne
Berner , Katja Keitaanniemi Finnvera, Johanna Ikäheimo
Lappset Group, Leena Mörttinen Perheyritysten liitto ja
monet muut Suomen talouselämän tähdet.
Aika: to 22.–pe 23.10.2015
Paikka: Jyväskylän Paviljonki
Hinta: 350 e (pitää sisällään Kasvunkorjuu-juhlan
tarjoiluineen sekä kasvuseminaarin)
Ilmoittautuminen: www.kasvuopen.fi/
karnevaali/liput
Tullisuunnittelulla säästöjä ja Intrastat
Esko Holopainen, SA-TU-Logistics Oy ja Terttu Tähtivaara, Tullihallitus
Aamupäivä: Tullisuunnittelulla säästöjä osuus
valottaa millaisia suunnittelumahdollisuuksia liittyy
tavaran maahantuontiin ja maastavientiin. Miten
järkevällä tullisuunnittelulla tavarakaupassa voidaan
saavuttaa huomattavia säästöjä.
Iltapäivän Intrastat osuudessa käydään läpi mm.
Intrastat-tietojen keruu ja muutokset, mitä toimituksia
ilmoitukseen sisällytetään ja miten tietoja korjataan,
kuka on vastuussa ilmoituksen tekemisestä ja Intrastatilmoitusten liitännät arvonlisäverotukseen.
Aika: ti 6.10.2015 klo 8.30-16.00
Paikka: Jyväskylä, osoite ilmoitetaan myöhemmin
Hinta: 320 e jäsenille, muut 420 e (+ alv 24%)
Ilmoittautuminen: https://www.lyyti.in/
Tullisuunnittelu_ja_Intrastat_0610
Asiantuntijat: Tullisuunnittelu osuudessa
asiantuntijana toimii Esko Holopainen SA-TU Logistics
Oy:stä. Eskolla on pitkä ura huolinta ja logistiikkaalalta ja hän toimii tällä hetkellä huolintajohtajana
SA-TU Logistics Oy:ssä. Intrastat asiantuntijana
toimii tulliylitarkastaja Terttu Tähtivaara. Hän toimii
Tullihallituksen Intrastat –tilastoinnin asiantuntijana.
Suomen johtaviin Intrastat –asiantuntijoihin lukeutuva
Tähtivaara aloitti EU-sisäkaupan tilastointiasiantuntijana
vuonna 1995, jolloin Suomi liittyi EU:n jäseneksi.
!
Voit valita teemoista vain toisen ja osallistua
koulutukseen puoleksi päiväksi. Puolen
päivän hinta jäsenille 250 e/muille 350 e.
Hinta sisältää lounaan.
Riskienhallintapäivä: Johdon vastuu
Janne Haapakari, Asianajotoimisto Applex Oy
Tunne johdon vastuu ja opi suojautumaan riskeiltä
Hyvin monelle on käytännössä epäselvää, mistä toimitusjohtaja sekä muu ylin johto ja hallitus todellisuudessa vastaavat
ja mistä voi joutua vahingonkorvaus- tai rikosoikeudelliseen
vastuuseen. Toteutuuko johdon huolellisuusvelvoite käytännössä? Mikä on operatiivisen toiminnan ja markkinointiviestinnän osalta johdon vastuu? Huomioidaanko omistajat ja
osakkaat tasapuolisesti? Esimerkiksi näiden asioiden osalta
koulutus auttaa yhtiön johtoon kuuluvia hahmottamaan
johdon vastuuaseman kannalta keskeinen lainsäädäntö sekä
periaatteet vastuun kohdentumisen suhteen. Samalla käydään läpi mahdollisuudet suojautua tehokkaasti riskeiltä.
6
Koulutuskalenteri – SYKSY 2015
Asiantuntija: Janne Haapakari on Asianajotoimisto Applex
Oy:n Managing Partner. Hänellä on lähes 20 vuoden käytännön kokemus liikejuridiikasta ja hän työskentelee päivittäin
yritysten oikeudellisena neuvonantajana sekä kotimaisiin
että kansainvälisiin yhtiö- ja sopimusasioihin liittyen.
Aika: to 8.10.2015 klo 9.00–15.30
Paikka: Jyväskylä, osoite ilmoitetaan myöhemmin
Hinta: 250 e jäsenille, muut 350 e (+ ALV 24 %)
Ilmoittautuminen: https://www.lyyti.in/Johdon_
vastuu_0810
Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ -kurssi
Useita asiantuntijoita
Keinoja muutosten hallintaan,
uudistumiseen ja tehostamiseen
Yrittäjät, yritysjohto, omistajat ja rahoittajat tarvitsevat
tuekseen eri alojen kokeneita asiantuntijoita ja liiketoimintaosaajia, jotta yritys kykenisi kaupallistamaan tuotteitaan,
kasvamaan, uudistumaan ja laajentamaan markkina-alueitaan kannattavasti. Erilaiset murrokset, kuten sukupolvenvaihdokset, omistajamuutokset, kansainvälistyminen, kasvunopeus ja markkinahäiriöt ovat helpoimmin havaittavissa, kun yrityksestä löytyy laajaa kokemusta. Hallitustyöskentelyn avulla voidaan parhaiten sitoa yritykseen ulko­puolista osaamista toimivan johdon tai yrittäjän tueksi.
Suosittu HHJ-kurssi sisältää neljä puolen päivän kontaktipäivää sekä ryhmätyöosuuden. Kurssin kaikki osuudet
on suoritettava HHJ-todistuksen saamiseksi. Mikäli joku
osuuksista ei sovi kalenteriin, kontaktipäivien paikkaus­
tulevilla tai muiden kauppakamareiden järjestämillä
kursseilla on mahdollista ilman lisäveloitusta.
Aika: 27.10, 3.11, 10.11, 17.11. (ryhmätyö) ja 24.11. (päivän
kesto 12.45-17.15, poikkeuksena 24.11 klo 12.45-19.00)
Paikka: Jyväskylä, osoite ilmoitetaan myöhemmin
Hinta: 1300 e jäsenet, muut 1900 e (+ ALV 24 %)
Ilmoittautuminen: www.hhj.fi/kauppakamarit/keskisuomen-kauppakamari/hhj-kurssi-10-2015/
Tilinpäätös- ja veropäiväkiertue
Ann-Mari Kemell, Tarmo Puustinen ja Risto Walden
Uusin tieto verotuksesta sekä kirjanpitolain
uudistuksista
Perinteinen Tilinpäätös- ja veropäiväkiertue pysähtyy
Jyväskylään. Tilinpäätös- ja veropäivä tarjoaa tuhdin
paketin ajankohtaista kirjanpito- ja veroasiaa. Kirjan­
pitolakiin on tulossa paljon muutoksia, joiden merkitystä käytännön työhön selventävät erinomaiset tilinpäätösasiantuntijamme. Millaisia muutoksia uusi hallitusohjelma tuo verotukseen? Tilinpäätös- ja veropäivässä
käydään läpi kaikki ajankohtaiset muutokset ja niiden
vaikutus yritysten ja omistajien verotukseen. Esillä on
myös muita ajankohtaisia verotukseen liittyviä teemoja
sekä viimeaikaista oikeuskäytäntöä.
Asiantuntijat: asiantuntijoina tuoreet Keskuskauppakamarin vahvistukset uusi verojohtaja Ann-Mari Kemell
sekä veroasiantuntija Tarmo Puustinen sekä Tilinpäätös­
-osuuden vetäjänä kokenut taloushallinnon ammattilainen Risto Walden.
Aika: to 29.10.2015 klo 8.30–16.00
Paikka: Priimus, Taulumäentie 45, Jyväskylä
Hinta: 320 e jäsenille, muut 420 e (+ ALV 24 %)
Ilmoittautuminen: https://www.lyyti.in/
Tilijaveropva_2910
Koulutuskalenteri – SYKSY 2015
7
MARRASkuu
Kasvumarkkinointivalmennus
Varmista kannattava kaupanteko
Aava & Bang
Toivo Koski, Tulosakatemia
Työkaluja ja osaamista kasvun tekemiseen myyntija markkinointiosaamista kehittämällä
Iso osa pk-yrityksistä haluaisi kasvaa, mutta he eivät
kasva ja suurimpana esteenä nähdään myynti- ja
markkinointiosaaminen. 3 päivän Kasvumarkkinoinnin
valmennusohjelmassa osallistujat oppivat johtamaan
markkinointiaan sekä hahmottamaan myyntiään ja
koko liiketoimintaansa Kasvumarkkinoinnin johtamisjärjestelmän avulla. Ennen kaikkea valmennus auttaa
osallistujia henkilöinä ja tiimeinä löytämään omat
markkinoinnilliset voimavaransa. Valmennus järjestetään
yhteistoteutuksena kolmen kauppakamarin ja Aava &
Bang kasvumarkkinointitoimiston kanssa.
Valmentaja: Aava & Bang kasvumarkkinointitoimiston
kokeneet valmentajat
Aika: ti 3.11. Mikkeli, 8.12. Jyväskylä ja 12.1. Kuopio
Paikka: järjestään 3 paikkakunnalla Mikkeli, Jyväskylä, Kuopio
Hinta: 940 e/henkilöosallistuminen, 2940 e/yritysosallistuminen (= 3 henkilöä yrityksestä saa osallistua
valmennuspäiviin ja yritys saa lisäksi yhden yrityskohtaisen valmennuspäivän)
Ilmoittautuminen: https://www.lyyti.in/Kasvumarkkinointi0311
!
Mahdollisuus verkostoitua yli kauppakamarirajojen. Järjestäjänä Kuopioon alueen-,
Etelä-Savon ja Keski-Suomen kauppakamarit.
Katelaskenta, myynnin kannattavuus ja tuotteistaminen
Koulutus sopii myynnin ja talousden ammattilaisille, jotka
haluavat laskelmia hinnoittelupäätösten tueksi. Talousraportointi on työkalu, jonka avulla voidaan varmistaa, että yrityksellä on luotettavaa tietoa hinnoittelupäätöksiä varten. Lisäksi koulutuksessa paneudutaan hinnoittelupäätösten sudenkuoppiin, käsitellään tuotteiden ja palveluiden tuotteistamista ja asiakkaiden maksukykyä saamastaa lisäarvosta.
Aika: ti 17.11.2015 klo 8.30-16.00
Paikka: Jyväskylä, osoite ilmoitetaan myöhemmin
Hinta: 320 e jäsenille, muille 420 e (+ALV 24 %)
Ilmoittautuminen: https://www.lyyti.in/
Katelaskenta_1711
Toivo Koski
!
Asiantuntija: asiantuntijana toimii
kauppatieteiden tohtori, diplomi-­
insinööri Toivo Koski Tulosakatemiasta.
Hän on kahden kymmenen vuoden
ajan luennoinut mm. liiketoiminnan
suunnittelusta, yrittäjyydestä, pkyrityksen taloudesta, rahoituksesta ja
pääomasijoitustoiminnasta.
Laskimet mukaan!
Sijoitusiltapäivä: Sijoituskoulu ja Pörssi-ilta
Kauppakamariaamiainen: LEAN ja Sunprofile vierailu
Jyrki Koukkari, Sunprofile Oy
Brunssilla tutustutaan Sunprofilen Jyväskylässä avaamaan
Lean-tehtaaseen ja perehdytään samalla LEAN-ajatteluun.
Kouluttaja: LEAN asiantuntijana toimitusjohtaja Jyrki
Koukkari, Sunprofile Oy:stä
Aika: to 5.11.2015 klo 8.30-11.00
Paikka: Sunprofile Oy, Vasarakatu 9 B, Jyväskylä
Maksuton tilaisuus, mutta vaatii ennakkoilmoittautumisen
Ilmoittautuminen: https://www.lyyti.in/
LEAN_ja_Sunprofile
Useita asiantuntijoita
Sijoituskoulussa käydään sijoittaminen ja osake­
säästämisen teemoja läpi kahden Pörssi-säätiön asiantuntijan
toimesta.
Pörssi-illassa esittäytyvät ajankohtaiset yritykset ja kertovat
omista tulevaisuudensuunnitelmistaan osakkeenomistajille
tai sijoittamisesta kiinnostuneille. Molemmat tilaisuudet
järjestetään yhteistyössä Pörssi-säätiön kanssa.
Aika: ke 18.11.2015 klo 14.30-15.30 Sijoituskoulu ja
klo 16-18 Pörssi-ilta
Paikka: Innova ja IT-Dynamo, Piippukatu, Jyväskylä
Tilaisuudet ovat maksuttomia, mutta vaativat
ennakkoilmoittautumisen
Ilmoittautuminen: https://www.lyyti.in/
Sijoitusiltapaiva_1811
Rakennusalan erityispiirteet
Pirkko Vuori, Verohallinto ja Anne Klemola, PwC
Jyrki Koukkari
8
Koulutuskalenteri – SYKSY 2015
Tiiviissä päivän paketissa rakentamiseen kohdistuvat
erityisvelvoitteet ja –säännöt
Rakennusalalle kohdistuu erityisiä velvoitteita verotuksen
ja erilaisten ilmoitusvelvollisuuksien suhteen. Mitä nämä
velvoitteet ovat, ketä koskettavat ja kenen vastuulla ne
on hoitaa. Koulutuksessa käydään käytännönläheisesti
läpi veronumero, kuukausittainen ilmoittamisvelvollisuus,
tilaajavastuulaki, arvonlisäverotuksen pääsäännöt ja
vähennysoikeudet.
Asiantuntijat: Ylitarkastaja Pirkko Vuori, Verohallinto ja
arvonlisäveroasiantuntija Anne Klemola, PwC
Aika: ti 24.11.2015 klo 8.30-16.00
Paikka: Jyväskylä, osoite ilmoitetaan myöhemmin
Hinta: 320 e jäsenille, muut 420 e (+ ALV 34 %)
Ilmoittautuminen: https://www.lyyti.in/
Rakennusalan_erityispiirteet_2411
Koulutuskalenteri – SYKSY 2015
9
jouluKUU
Konsernitilinpäätös
Johanna Gråsten ja Jussi Ranta-Korpi, KPMG
Johanna Gråsten
Selkeä kuva konsernin taloudesta
Konsernitilinpäätöskoulutuksessa käydään käytännönläheisesti läpi merkittävimmät konsernitilinpäätöksen
laadintaan liittyvät kysymykset. Konsernitilinpäätöksen merkitys on nykyään huomattavasti korostunut ja
­konsernitilipäätöksen antama kuva yhtiökokonaisuuden
taloudellisen tilanteen kuvaajana on yhä tärkeämmässä
asemassa. Koulutuksessa annetaan perustiedot niin konsernitilinpäätöksen laatijoille kuin yrityksen johdossa toimiville sekä henkilöille, jotka työssään analysoivat konserneja ja niiden antamaan taloudellista informaatiota.
Jussi Ranta-Korpi
Asiantuntijat: Johanna Gråsten ja Jussi Ranta-Korpi
ovat KPMG:n kokeneita talouden asiantuntijoita.
Molemmilla on myös laajasti koulutuskokemusta.
Aika: ti 1.12.2015 klo 8.30-16.00
Paikka: Jyväskylä, osoite ilmoitetaan myöhemmin
Hinta: 320 e jäsenille, muut 420 e (+ALV 24 %)
Ilmoittautuminen: https://www.lyyti.in/
konsernitilinpaatos_0112
Ennakkoperintä
Sari Wulff, Verohallinto
Perinteinen ennakkoperintäpäivä, jossa saat vastauk­
set kaikkiin ajankohtaisiin kysymyksiin. Pääset myös
esittämään asiantuntijoille omia kysmyksiä ja todellisia
tilanteita, joihin eniten kaipaat vastauksia. Ennakko­
perintäpäivä järjestetään tunnelmallisessa Harmooni-­
ravintolassa nauttien samalla jouluisista herkuista.
Aika: ma 14.12.2015 klo 8.30-15.00
Paikka: Ravintola Harmooni, Hannikaisenkatu 39
Hinta: 250 e jäsenille, muille 350 e (+ ALV 24 %)
Ilmoittautuminen: https://www.lyyti.in/Ennakkoperinta2016
Asiantuntija: Ylitarkastaja
Sari Wulff, Verohallinto. Wulffin vahvuuksia ovat rento,
mutta asiantunteva esitystapa ja vuorovaikutus yleisön
kanssa. ”Häneltä saa aina heti
vastaukset osallistujien kysySari Wulff
myksiin. Mikäli hän ei tiedä
vastausta, hän ottaa asiasta
heti selvää tai antaa yhteystietonsa kysyjille, jotta asiaan voi palata”, kiittelevät koulutuksiin osallistuneet.
Sari Wulff on kauppakamareiden valitsema vuoden
kouluttaja 2012.
85 harjoittelupaikkaa nuorille
Maaliskuussa järjestettiin Ikkuna työelämään -päivä
lukio-opiskelijoille sekä Kansainvälinen taksvärkki­
päivä ulkomaalaisille korkeakouluopiskelijoille, joissa
molemmissa nuoret pääsivät päiväksi tutustumaan
keskisuomalaisiin yrityksiin. Molemmissa kerättiin samalla rahaa hyvään tarkoitukseen. Ikkuna työelämään
päivän opiskelijapalkkiot 50 e/opiskelija kerrytti 1000
e ja se lahjoitettiin YES-keskukselle, joka edistää yrittäjyyskasvatusta oppilaitoksissa. Kansainvälisen taksvärkin tuotot n. 1000 e menivät suoraan Taksvärkki
ry:n kautta hyväntekeväisyyteen Sambian ja Kenian
katulapsien auttamiseksi. Lisäksi Kasvu Open Karnevaali -tapahtuma syksyllä tulee tarjoamaan harjoittelupaikan n. 100 korkeakoulu­opiskelijalle. Kauppa­
kamari vastaa tapahtuman järjestelyistä.
85 taimen istutus
– uutta kasvua
Keski-Suomeen
Juhlavuoden kunniaksi haluamme jättää myös pysyvän muiston ja tukea kasvua ihan konkreettisella
tavalla. Myrsky tuhosi metsää Partiolippukunta
Korpi-Karstujen kämpän alueelta Karstulasta ja
turvallisuussyitä koko metsä jouduttiin kaatamaan.
Istutamme yhdessä 60 vuotta täyttävän FinnSavotan ja Suomenselän Yrityskummit ry:n kanssa
kesällä puulajipuiston kaadetun metsän tilalle.
Puulajipuisto tulee toimimaan sekä opetus- että
virkistyskäytössä.
Powen OY:N verkkokoulutukset
Osallistumiseen tarvitset vain tietokoneen, nettiyhteyden ja kuulokkeet/kaiuttimet. Ennen koulutusta saat selkeät ohjeet
ja osallistumislinkin, jota klikkaamalla verkkokoulutus avautuu.
• Ma 7.9. klo 14.00–15.00 Isojen taulukoiden käsittely Excelillä, Ilmoittautuminen: https://www.lyyti.in/Isot_taulukot_Excelilla_0709
• Ma 5.10. klo 14.00–15.00 Selkeät raportit Excelin Pivotilla, Ilmoittautuminen: https://www.lyyti.in/Excelin_Pivot_0510 1
• Ma 9.11. klo 14.00–15.00 Visuaalisuus Excelissä, Ilmoittautuminen: https://www.lyyti.in/VisuaalisuusExcelissa_0911
• Ma 7.12. klo 14.00–15.00 Näppärät Excelin makrot, Ilmoittautuminen: https://www.lyyti.in/Excelin_Makrot_0712
Salcom groupin verkkokoulutukset
• Pe 18.9. klo 12.00–13.00 Sosiaalisen median tietoturva,Ilmoittautuminen: https://www.lyyti.in/Somen_tietoturva_1809
• Pe 9.10. klo 10.00–11.00 Android yrityskäyttöön, Ilmoittautuminen: https://www.lyyti.in/Android_yrityskayttoon_0910
• Pe 6.11. klo 13.15–14.15 Näin käytät Office 365 työkaluja: Yammer ja sosiaalisesti verkottunut yritys,
Ilmoittautuminen: https://www.lyyti.in/Yammer_ja_yritys_0611
• Pe 11.12. klo 13.15–14.15 Office 365 ja älykäs työ: Kevyt kokous,
Lisätiedot ja ilmoittautuminen
llmoittautuminen: https://www.lyyti.in/Kevyt_kokous_web_1112
verkkokoulutuksiin:
www.centralfinlandchamber.fi/koulutus
!
10
Koulutuskalenteri – SYKSY 2015
85 jäsentarinaa
Kauppakamarin vankka kivijalka sen perustamisesta lähtien ovat olleet keskisuomalaiset yritykset.
Kauppakamarityön vaikuttaminen tehdään verkos­
toitumalla ja yhteistyöllä. Juhlavuoden aikana
haluamme erityisesti nostaa esiin jäsenyritystemme
tarinoita ja kerromme vuoden aikana eri viestintäkanavissa 85 erilaista tarinaa kaiken kokoisista
jäsenyrityksistämme. Haluatko oman tarinasi esiin?
Ole rohkeasti meihin yhteydessä.
Koulutuskalenteri – SYKSY 2015
11
Graafinen suunnittelu: Pekka Sell Graphics
Yhdessä yritysten puolesta
Keski-Suomen
Kauppakamari
Sepänkatu 4, 40100 Jyväskylä
puh. 010 322 2380
[email protected]
www. centralfinlandchamber.fi