KUUNTELE MINUA

Behm Taru
Kolehmainen Taru
Vahvaselkä Salla
KUUNTELE MINUA
Herätevideo varhaisesta vuorovaikutuksesta
Mikkelin kaupungin perhevalmennukseen
Opinnäytetyö
Hoitotyön koulutusohjelma
Huhtikuu 2015
KUVAILULEHTI
Opinnäytetyön päivämäärä
23.4.2015
Tekijä(t)
Koulutusohjelma ja suuntautuminen
Taru Behm, Taru Kolehmainen ja Salla Vahvaselkä
Hoitotyön koulutusohjelma
Nimeke
Kuuntele minua -herätevideo varhaisesta vuorovaikutuksesta Mikkelin kaupungin perhevalmennukseen
Tiivistelmä
Toiminnallisen opinnäytetyön tarkoituksena oli tuottaa herätevideo varhaisesta vuorovaikutuksesta
Mikkelin kaupungin perhevalmennuksen moniammatillisen työryhmän käyttöön. Video ei ole
opetusmateriaalia vaan sen tavoitteena on herättää tulevien vanhempien ajatuksia uutta perheenjäsentä
kohtaan. Videolla on kuvattu vanhemman ja vauvan välisen varhaisen vuorovaikutuksen kehittymistä
neljän ensimmäisen elinkuukauden aikana. Video koostuu jokapäiväisistä arkisista tilanteista
vanhemman ja vauvan välillä.
Teoriaosuudessa olemme tarkastelleet varhaisen vuorovaikutuksen merkitystä lapsen kehityksen
kannalta. Kiintymyssuhdeteorian ja - mallien avulla olemme havainnollistaneet varhaisen
vuorovaikutuksen merkitystä lapsen kokonaisvaltaisen kehityksen kannalta. Lisäksi teoriaosuudessa
avaamme myös asetuksella määritetyn perhevalmennuksen toimintaa ja asiasisältöä.
Mikkelin perhevalmennuksen moniammatillisen työryhmän käytettävissä ei aiemmin ollut suomalaista
varhaista vuorovaikutusta havainnollistavaa herätevideota. Tuottamassamme videossa olemme
pyrkineet vastaamaan perhetyöntekijöiden sekä psykologien esittämiin toiveisiin. Palaute herätevideosta
kerättiin opinnäytetyöprojektimme välivaiheessa suullisesti, ja opinnäytetyöprojektin lopuksi kirjallisesti
avoimen kyselylomakkeen avulla. Palautetta keräsimme Mikkelin kaupungin perhevalmennuksen
moniammatillisen työryhmän jäseniltä. Herätevideosta saatu palaute oli kokonaisuudessaan hyvin
positiivista, eikä kehittämisehdotuksia tullut.
Jatkotutkimusaiheeksi esitämme kyselyn järjestämistä perhevalmennuksen kohderyhmälle, joka arvioisi
herätevideon toimivuutta tunteiden herättelyyn nähden. Perhevalmennuksen moniammatillisesta
työryhmästä ehdotettiin myös, että perhevalmennuksen muihin aihealueisiin tehtäisiin lyhyitä
havainnollistavia videopätkiä, esimerkiksi liikuntaan, ravitsemukseen, isyyteen ja suuhygieniaan liittyen.
Asiasanat (avainsanat)
varhainen vuorovaikutus, kiintymyssuhde, sensitiivisyys, perhevalmennus, herätevideo
Sivumäärä
Kieli
31 s. + 3 liitettä
suomi
Huomautus (huomautukset liitteistä)
sopimus videolla esiintyvän vauvan isän kanssa, sopimus työelämän kanssa, palautelomake
Ohjaavan opettajan nimi
Opinnäytetyön toimeksiantaja
Riitta - Liisa Jukarainen
Mikkelin kaupungin perhevalmennus
DESCRIPTION
Date of the bachelor’s thesis
23 April 2015
Author(s)
Taru Behm,
Vahvaselkä
Degree programme and option
Taru
Kolehmainen
and
Salla Degree program in Nursing
Name of the bachelor’s thesis
Listen to me. Evocative video about early parent-infant interaction for family coaching in the city of
Mikkeli
Abstract
The aim of our thesis was to produce a video about early interaction between an infant and parents. The
video is designed to be used in family coaching by a multi-professional working group. The video is not
meant for educational purposes but to evoke the parents' feelings towards the new family member. In
the video one can see how the interaction skills of a baby develop during the first four months. Furthermore, the video also shows how early interaction is realised in practice in everyday life.
As for theoretical framework we examined the meaning of early interaction to a child’s growth. Through
the attachment theory and attachment models we have exemplified the importance of early interaction
for the development of a child as a whole. In addition, the theoretical section includes an overview of the
contents and operations of family coaching as defined by relevant law decrees.
In the video our aim was to meet the needs of family councellors and psychologists, since there were no
videos made in Finland to demonstrate early interaction. We collected oral feedback during our project
and afterwards we collected written feedback in the form of a survey. The feedback was collected from
the multi-specialist family coaching workgroup in Mikkeli. The feedback we received was in general
positive and we received no suggestions for development.
As for further research, we suggest conducting a survey for a specific target group in family coaching in
which they would evaluate the effectiveness of this video regarding how well it succeeds to evoke feelings. Family coaching workgroup in Mikkeli also proposed for short demonstrative videos about other
themes, for example about sport, nutrition, fatherhood and oral hygiene.
Subject headings, (keywords)
early interaction, attachment, sensitivity, parent coaching, invoking video
Pages
Language
31 p. + appendices 3 p.
Finnish
Remarks, notes on appendices
agreement with the father of the baby on the video, agreement with family coaching workgroup, the
open form of a survey
Tutor
Bachelor’s thesis assigned by
Riitta - Liisa Jukarainen
Family coaching in the city of Mikkeli
SISÄLTÖ
1
JOHDANTO ........................................................................................................... 1
2
HERÄTEVIDEON TAVOITTEET ........................................................................ 2
3
LAPSEN
KASVU
JA
KEHITYS
NELJÄN
ENSIMMÄISEN
ELINKUUKAUDEN AIKANA .................................................................................... 2
4
5
3.1
Vastasyntynyt ................................................................................................ 3
3.2
Kahden kuukauden ikäinen vauva ................................................................. 4
3.3
Neljän kuukauden ikäinen vauva ................................................................... 5
VARHAINEN VUOROVAIKUTUS LAPSEN KEHITYKSEN PERUSTANA .. 6
4.1
Varhaisen vuorovaikutuksen merkitys .......................................................... 6
4.2
Varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen........................................................ 7
4.3
Sensitiivisyyden vaikutus vuorovaikutukseen ja kiintymyssuhteeseen ......... 8
4.4
Uhkatekijät varhaisessa vuorovaikutuksessa ............................................... 10
4.5
Riittävän hyvä vuorovaikutus ...................................................................... 12
LAPSEN JA VANHEMMAN KIINTYMYSSUHTEET ..................................... 13
5.1
Vanhempien kiintymyssuhteen kehittyminen .............................................. 13
5.2
Lapsen kiintymyssuhteen kehittyminen ...................................................... 14
5.3
John Bowlbyn kiintymyssuhdeteoria ........................................................... 14
5.4
Mary S. Ainsworth, vierastilannemenetelmä ja kiintymyssuhdemallit ....... 15
5.4.1 Turvallinen kiintymyssuhde............................................................. 16
5.4.2 Turvaton kiintymyssuhde................................................................. 16
5.4.3 Jäsentymätön kiintymyssuhde ......................................................... 17
5.5
Kiintymyssuhteen kuusi osatekijää.............................................................. 17
5.6
Margaret Mahlerin psykologisen syntymän teoria ...................................... 18
5.6.1 Autismivaihe (0 - 2 kuukautta) ........................................................ 18
5.6.2 Symbioosivaihe (2 - 5 kuukautta) .................................................... 19
5.6.3 Erillistymis- ja yksilöitymisvaihe (4 - 5 kuukautta – 3. vuotta) ...... 19
5.7
Daniel Stern ja vaiheteoria........................................................................... 20
5.7.1 Tunne syntyvästä minästä 0 - 2 kuukautta ....................................... 20
5.7.2 Tunne ydinminästä ja minä suhteessa muihin 2 - 6 kuukautta ........ 20
5.7.3 Vaiheteorian viimeiset vaiheet ......................................................... 21
6
ASETUS PERHEVALMENNUKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ KUNNISSA ....... 21
7
8
6.1
Perhevalmennuksen toteutus ....................................................................... 22
6.2
Mikkelissä järjestettävän perhevalmennuksen sisältö ................................. 23
HERÄTEVIDEO VARHAISESTA VUOROVAIKUTUKSESTA ..................... 24
7.1
Toiminnallinen opinnäytetyö ....................................................................... 24
7.2
Herätevideo terveyden edistämisen menetelmänä ....................................... 25
7.3
Videon suunnittelu ....................................................................................... 26
7.4
Videon toteutus ............................................................................................ 27
PROSESSIN ARVIOINTI JA POHDINTA ......................................................... 27
8.1
Herätevideon kuvausprosessi....................................................................... 28
8.2
Videon tuottamisen haasteet ........................................................................ 28
8.3
Opinnäytetyömme eettisyys ......................................................................... 29
8.4
Toiminnallinen opinnäytetyö oppimiskokemuksena ................................... 30
8.5
Videosta saatu palaute ................................................................................. 31
8.6
Jatkotutkimusaiheet ..................................................................................... 32
LÄHTEET .................................................................................................................... 33
1
1 JOHDANTO
Varhainen vuorovaikutus on viestintää vanhemman ja vauvan väillä kahden
ensimmäisen vuoden aikana (Pesonen 2010, 515). Varhaisen vuorovaikutuksen on
tutkittu alkavan jo sikiön ollessa kohdussa, jolloin äidin ja sikiön vuorovaikutus on
vastavuoroista ruumiillista dialogia (Haapio ym. 2009, 88). Vauvan syntymän jälkeen
äidin ja vauvan vuorovaikutus muuttuu kielelliseksi ja emotionaaliseksi (Tamminen
2004, 47; Mäntymaa & Puura 2012, 22). Varhainen vuorovaikutus koostuu ilmeistä,
eleistä, äänenpainoista ja -sävyistä ja katseista vanhemman ja vauvan välillä. Sanaton
vuorovaikutus on vuorovaikutuksen perusta. (Tamminen 2004, 52.)
Varhaisella vuorovaikutuksella on moninaisia ja kauaskantoisia vaikutuksia lapsen
kasvuun ja kehitykseen: sen laatu vaikuttaa aivojen toiminnalliseen kehitykseen,
tunne-elämän, sosiaalisten taitojen ja varhaisen moraalin kehittymiseen sekä
kiintymyssuhteen muodostumiseen (Räsänen 2009, 5; Puura & Mäntymaa 2010, 24).
Varhainen vuorovaikutus vaikuttaa lapsen psyykkiseen kehitykseen, sillä varhaisten
vuorovaikutussuhteiden kautta lapselle kehittyy käsitys omasta itsestä (Armanto &
Koistinen 2007, 375).
Koska Mikkelin perhevalmennuksen käytössä ei aiemmin ollut suomalaista varhaista
vuorovaikutusta havainnollistavaa videota, tuli siltä ajatus videon toteuttamisesta
opinnäytetyönä. Olemme tuottaneet Kuuntele minua -herätevideon Mikkelin
perhevalmennuksen moniammatillisen työryhmän käytettäväksi. Moniammatilliseen
työryhmään kuuluu perhetyöntekijöitä ja psykologeja. Herätevideota he esittävät
Meistä tulee perhe -perhevalmennuskerralla, jolloin keskitytään herättelemään
vanhempia ajattelemaan tulevan perheenjäsenen tuomia muutoksia arkeen.
Kiinnostuimme varhaisesta vuorovaikutuksesta, sillä se on perusta vauvan
myöhemmälle kehitykselle (Puura 2003, 475 - 476). Olimme käsitelleet aihetta jo
aiemmissa
opinnoissa,
mutta
halusimme
syventää
tietouttamme
aiheesta.
Ammatillinen osaaminen varhaisen vuorovaikutuksen tukemisessa on kehittynyt
opinnäytetyötä tehdessä. Opinnäytetyön kautta olemme saaneet valmiuksia tarkastella
varhaisen vuorovaikutuksen kehittymistä vanhemman ja lapsen välillä neljän
ensimmäisen
elinkuukauden
aikana.
Olemme
perehtyneet
eri
2
kiintymyssuhdemalleihin,
jotka
ohjaavat
vuorovaikutussuhteen
myöhempää
kehittymistä lapsen ja vanhemman välillä. Myös varhaisen vuorovaikutuksen
tukemisen keinot sekä riskitekijät ovat havainnollistuneet työtä tehdessä.
2 HERÄTEVIDEON TAVOITTEET
Opinnäytetyömme tarkoituksena on tuottaa herätevideo käytettäväksi Mikkelissä
järjestettävään perhevalmennukseen. Video on tarkoitettu perhetyöntekijöiden ja
psykologien käytettäväksi. Tarkoituksena ei ole tuottaa opetusmateriaalia vaan video,
jossa
havainnollistamme
vauvan
ja
vanhemman
välistä
vastavuoroista
vuorovaikutussuhdetta ikäkausina vastasyntynyt, kahden kuukauden ja neljän
kuukauden ikäinen vauva. Herätevideo sisältää arkisia vuorovaikutustilanteita vauvan
kanssa, kuten kylvetystä, ruokailua ja pukemista, jossa korostuvat erityisesti vauvan
ilmeet, eleet ja äänet.
Herätevideon tavoitteet ovat seuraavat:
1. Vanhempien tieto varhaisesta vuorovaikutuksesta lisääntyy.
2. Vanhempien tunteet heräävät omaa tulevaa vauvaa kohtaan.
3. Video antaa valmiuksia kohdata perheen uusi tulokas ja sen mukana tuomat
arjen muutokset.
Lisäksi opinnäytetyön ja videon tavoitteena on syventää omaa tietoamme vauvan
varhaisen vuorovaikutuksen kehittymisestä neljän ensimmäisen elinkuukauden aikana
sekä perehtyä videon tuottamiseen.
3 LAPSEN KASVU JA KEHITYS NELJÄN ENSIMMÄISEN
ELINKUUKAUDEN AIKANA
Lapsen ensimmäistä ikävuotta kutsutaan imeväisiäksi, jonka aikana lapsen kehitys on
vilkkainta ja hauras muutoksille. Ensimmäisen vuoden aikana lapsen pituus kasvaa
keskimäärin noin 24 cm, päänympärys 12 cm ja syntymäpaino kolminkertaistuu.
Kasvua seuratessa täytyy kuitenkin huomioida lapsen yksilöllinen kehittyminen.
Vastasyntyneeltä puuttuu vielä kyky hallita omaa kehoaan ja liikkeitään. Hän toimii
synnynnäisten refleksien, kehitysheijasteiden ja havainnointien kautta syntyneiden
3
liikkeiden välityksellä. Vähitellen lapsen liikkeet alkavat lisääntyä lihaksiston, luuston
ja hermoston kehittyessä eteenpäin. (Vilén ym. 2006, 135 - 145; Ahlqvist-Björkroth
2007, 128, 159; Ojanen ym. 2011, 98 - 99, 124, 216.)
Ensimmäistä elinvuotta
pidetään myös merkityksellisenä lapsen psykososiaalisen kehityksen kannalta, sillä
tällöin luodaan perusta lapsen myöhemmälle kehitykselle. (Savinainen-Makkonen ym.
2007, 144; Mäntymaa & Puura 2011, 19, 24.) Seuraavissa luvuissa on tarkoitus
tarkastella tarkemmin lapsen kehitystä neljän ensimmäisen elinkuukauden aikana.
3.1 Vastasyntynyt
Vastasyntyneen aistit, näkö, kuulo, tunto, maku ja haju, ovat hyvin kehittyneet jo
sikiökaudella havainnoimaan, mitä hänen ympärillä tapahtuu. Vauvan kyky erottaa
aistit toisistaan kuitenkin puuttuu ja hän kokee ne kokonaisvaltaisena yhdessä.
(Tamminen 2004, 24; Ojanen ym. 2011, 99.) Syntymän jälkeen vauvan näköaisti
pystyy erottamaan kirkkaat perusvärit toisistaan ja tarkentamaan katseen noin 30 cm.
Kiinnostus ympärillä olevien ihmisten kasvojen piireteistä ja ilmeistä alkaa nopeasti,
sillä yleensä jo 2 - 3 viikon ikäisenä vauva ottaa ensimmäisen katsekontaktin
hoitajaansa. Kyynelten muodostuminen alkaa noin kuuden viikon iässä, ja samoihin
aikoihin vauvan kasvoilta voidaan erottaa ensimmäinen hymy. Vastasyntyneen
kuuloaisti on aluksi heikko ja vaatii voimakkaan ärsytyksen, jotta vauva pystyy
kuulemaan hoitajansa. Kahden viikon iässä vauvan kuuloaisti on kehittynyt jo niin
hyvin, että hän pystyy erottamaan myös äänen eri korkeustasot ja sävyt. Tutut äänet
sikiökaudelta saavat vauvan rauhoittumaan ja reagoimaan puheeseen. Vauvan
tuntoaistin kehittyminen alkaa jo varhain sikiökaudella, ja sen koetaan olevan
kehittynein aisti vastasyntyneellä. Fyysisellä hoidolla vanhempi stimuloi vauvan
tuntoaistia, mikä vahvistaa tunnesiteen muodostumista heidän välilleen. Viikon iässä
vastasyntynyt pystyy hajuaistin perusteella tunnistamaan vanhemman sylissä
ollessaan. Haju- ja makuaistin kehittyessä vauva pystyy tunnistaman makean
äidinmaidon hajun ja maun vieraasta. Makuaistin kautta vauva kykenee erottamaan
happaman, makean, kitkerän ja suolaisen maun toisistaan. (Tamminen 2004, 24; Vilén
ym. 2006, 136; Ojanen ym. 2011, 98 - 99.)
Vastasyntyneen vuorokausirytmissä ei ole havaittavissa selvää jaksottelua, vaan se
muodostuu valveillaolon ja unirytmin vuorotteluista sekä niiden välimaastosta.
4
Vastasyntyneen
valveillaolojaksot
jäävät
usein
lyhyiksi
hänen
nukkuessaan
suurimman osan päivästä. Valveillaolojaksot saattavat myös sijoittua vanhempien
yöaikaan. (Ojanen ym. 2011, 216.)
Vastasyntyneellä on synnynnäinen tarve hakea vastavuoroisuutta läheltään, sillä vauva
on ollut kohdusta asti symbioosissa äitinsä kanssa ja käynyt ruumiillista dialogia
hänen
kanssaan.
Vuorovaikutustaitojen
kehittyminen
alkaa
vastasyntyneen
tunnistaessa ensimmäisenä hänelle tutut ihmiskasvot ja -äänet koetun hoivan myötä.
Tutut äänet sikiökaudelta saavat vauvan rauhoittumaan myös syntymän jälkeen.
Esimerkiksi vauva pystyy tunnistamaan äidin sykkeen ihon läpi. Kuuden viikon iässä
vauvalla on jo valmiudet erottaa vanhempiensa äänen eri sävyt. Ja hän kykenee
liittämään ne aiemmin koettuun hoivaan. Vastasyntyneellä ei ole vielä valmiuksia
käsitellä koettuja tunteitaan, joten hän tarvitsee vanhemman soinnuttamaan ne hänelle.
(Tamminen 2004, 23 - 25; Ojanen 2011, 169.) Vuorovaikutustilanteet vastasyntyneen
ja vanhemman välillä ovat vauvasta lähtöisin olevia tarpeita ja liittyvät yleensä nälän,
unen tai hoivan tarpeeseen kahden ensimmäisen elinkuukauden aikana. (Ahlqvist &
Kanninen 2003, 346).
3.2 Kahden kuukauden ikäinen vauva
Kahden kuukauden iässä vauvan kiinnostus häntä hoitavista ihmisistä kasvaa ja hän
alkaa seurata tarkemmin, mitä hänen ympärillään tapahtuu. Fyysisen vahvistumisen
myötä vauva pyrkii nostamaan ylävartaloaan irti lattiasta käsiensä varaan. Samoihin
aikoihin vauvan kiinnostus omiin käsiin kasvaa, ja kolmen kuukauden ikäisenä vauva
pyrkii tarttumaan käsillään esineisiin, esimerkiksi huitaisemalla niitä käsillään.
Kuuloaistin kehittyessä vauvan keskittyminen äänien kuuntelemiseen kasvaa ja hän
yrittää vastavuoroisesti vastata niihin eleillään, ilmeillään ja ääntelemällään. Kahden
kuukauden ikäisenä vauva alkaa ymmärtää oman hymyn merkityksen läheisiinsä sekä
ääntely alkaa kuulostaa enemmän jokeltelulta. (Vilén ym. 2006, 138, 145, 158; Ojanen
ym. 2011, 130, 135.) Vauvan taidot suunnata oma katse, ymmärtää hymyn merkitys ja
alkaa jokellella luovat pohja vastavuoroisen vuorovaikutuksen syntymiseen vauvan ja
vanhemman välillä (Ahlqvist & Kanninen 2003, 346).
5
Kahden ja kolmen kuukauden iässä vauvan psykososiaalisessa kehityksessä tapahtuu
hyppäys ja hänen mielenmaailmansa järjestyy uudelleen. Tämän myötä hänen
maailmansa alkaa avartua entisestään.
Kahden kuukauden ikäisenä vauvan kyky
tuntea eri tunteita - iloa, surua, hämmennystä, pelkoa, inhoa ja vihaa - puuttuu. Tällöin
koetut tunteet syntyvät aistikokemuksen myötä ja katoavat pian tämän jälkeen. Tämä
johtuu siitä, ettei vauvalla ole kykyä tallentaa koettuja tunteita muistiinsa vaan hän
tarvitsee toistuvia ärsykkeitä synnynnäisten tunteiden kehittymiseen. Ensimmäisten
elinkuukausien aikana koetut varhaisen vuorovaikutuksen kokemukset tallentuvat
hänen mieleensä muistikuvina ja auttavat häntä ymmärtämään eri tunnetilojen
vaikutuksen häneen itseensä ja läheisiin. Esimerkiksi nälän syntyessä vauva rauhoittuu
nähdessään äidin ottavan ravintoa esille. (Tamminen 2004, 26 - 29; Ojanen ym. 2011,
169.)
3.3 Neljän kuukauden ikäinen vauva
Neljän kuukauden iässä vauvan kiinnostus ympärillä oleviin ihmisiin kasvaa. Vauvalla
on valmiudet muodostaa katsekontaktinsa hoitajaan. Motoristen taitojen kehittyessä
vauva oppii kääntymään vatsalta selälleen sekä tarttumaan esineisiin käsillään ja
viemään ne suuhunsa tutkittavaksi. Vauvan vuorokausirytmissä voidaan havaita
selkeämmin uni- ja valveillaolojaksoja. Tällöin vauvalla on yleensä kaksi selkeämpää
valveillaolojakso vuorokaudessa. (Vilén ym. 2006, 138, 145; Ojanen ym. 2011, 130,
216; Rova & Koskinen 2014a.) Kiinteän ruuan lisääminen vauvan ruokavalioon
imetyksen tai maitokorvikkeiden lisänä voi alkaa yksilöllisesti 4 - 6 kuukauden iässä
(Deufel & Montonen 2010, 493; Rova & Koskinen 2014b).
Neljän kuukauden iässä vauva tarvitsee edelleen aikuisen ihmisen soinnuttamaan
koettuja tunnereaktioita. Vastavuoroisessa vuorovaikutustilanteessa vauva alkaa kokea
enemmän iloa kuin hänen ollessaan yksin. Vauva alkaa tietoisesti hakeutua toisen
ihmisen seuraan ja vastaamaan vastavuoroisesti vuorovaikutustilanteisiin. Neljän
kuukauden ikäisenä vauva käy vastavuoroista vuorovaikutusta vanhemman välillä
katseen,
hymyn,
ääntelyn
ja
ilmeiden
kautta
sekä
viestii
aiempien
vuorovaikutustaitojen lisäksi myös onnenkiljahduksilla ja lisääntyvällä jokeltelullaan.
Tällöin myös kiinnostus oman äänen eri sävyjen kokeilemiseen herää, ja toisinaan
kiljahdukset voivat päätyä hyvinkin korkeiksi. Vauvan kiinnostus toisia lapsia kohtaan
6
alkaa yleensä neljän kuukauden iässä. (Tamminen 2004, 29; Vilén ym. 2006, 138,
145; Savinainen-Makkonen ym. 2007, 144; Ojanen ym. 2011, 130, 216.)
4 VARHAINEN VUOROVAIKUTUS LAPSEN KEHITYKSEN PERUSTANA
Neljän viimeisen vuosikymmenen aikana varhaisen vuorovaikutuksen empiirinen
tutkiminen on mullistanut käsitykset lapsen varhaisesta kehityksestä. Aluksi varhaisen
vuorovaikutuksen tutkimus oli keskitetty enemmän tarkastelemaan vanhempien
toimintaa. Erityisesti äidistä pyrittiin löytämään piirteitä, joiden kautta lapsen
suotuisaa kehitystä voitaisiin ymmärtää. 1980-luvulla videotekniikka mahdollisti
vuorovaikutuksen tarkastelun mikrotasolla: jokainen pienen pienikin ele ja ilme
vauvan ja vanhemman välisessä kanssakäymisessä voitiin analysoida. Näin
tutkimuksen kohde siirtyi enemmän tarkastelemaan sitä, miten vauva ja vanhempi
toimivat
yhdessä.
Tutkimuksien avulla on saatu
vuorovaikutustaidoista
ja
varhaisen
arvokasta tietoa vauvan
vuorovaikutuksen
merkityksestä
lapsen
kehitykselle. (Pesonen 2010, 515.)
4.1 Varhaisen vuorovaikutuksen merkitys
Nykyisin tiedetään, että vauva on syntymästään lähtien aktiivinen vuorovaikuttaja ja
suuntautunut ympäristöönsä. Hän pyrkii tutkimaan ympäristöään ja olemaan
vuorovaikutuksessa häntä hoitavien vanhempien kanssa. (Antikainen 2007, 375;
Nurmi ym. 2014, 34.) Erityisesti ihmiskasvot ja ihmisääni kiinnostavat pientäkin
vauvaa, ja vauva tunnistaa äitinsä äänen jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Myös
vanhemmat
muuttavat
vaistonvaraisesti
käyttäytymistään
ollessaan
vuorovaikutuksessa vauvan kanssa. Vauvalle suunnattu puhe on yksinkertaista,
hidasta ja sisältää runsaasti äänenpainon vaihteluja. Lisäksi puhetta korostetaan
runsaasti eleillä ja ilmeillä. Tällaisen käyttäytymisen on todettu edesauttavan vauvan
kommunikaatiotaitojen muodostumista ja kiintymyssuhteen kehittymistä. (Kaipiainen
2007, 20.)
Varhaisessa vuorovaikutuksessa vauvan ja vanhemman välinen vuorovaikutus on
vastavuoroista ja samantahtista. Vanhemmalla on oltava taito sovittaa oma toiminta
lapsen tarpeisiin, rytmiin ja vuorovaikutustaitoihin. (Antikainen 2007, 376.) Myös
7
vuorovaikutuksen laadulla on merkitystä: pelkkä mekaaninen vuorovaikutus ei riitä,
vaan vuorovaikutuksen on oltava sisällöltään runsaasti iloa ja mielihyvää sisältävää
(Rusanen 2011, 37).
Varhaisella
vuorovaikutuksella
ja
vuorovaikutussuhteilla
on
moninaisia
ja
kauaskantoisia vaikutuksia lapsen kasvuun ja kehitykseen. Varhainen vuorovaikutus
ja sen laatu vaikuttavat mm. aivojen toiminnalliseen kehitykseen, tunne-elämän,
sosiaalisten taitojen ja varhaisen moraalin kehittymiseen sekä kiintymyssuhteen
muodostumiseen. (Räsänen 2009, 5; Puura & Mäntymaa 2010, 24; Mäntymaa 2006,
31.)
Varhaisella vuorovaikutuksella on myös vaikutusta lapsen psyykkiselle kehitykselle,
sillä varhaisten vuorovaikutussuhteiden kautta lapselle kehittyy käsitys omasta itsestä
ja omasta arvosta. Vuorovaikutus voi olla joko psyykkistä kehitystä vahvistavaa tai
heikentävää. (Antikainen 2007, 375.) Toistuvien vuorovaikutustilanteiden kautta sekä
vauvalle että vanhemmalle muodostuu käsitys heidän välisensä suhteen laadusta ja
siitä, miten kumpikin toimii suhteessa toiseen. Näin vanhemman ja vauvan välille
syntyy kiintymyssuhde. (Puura & Mäntymaa 2010, 24.)
4.2 Varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen
Vastavuoroisuus on vuorovaikutuksen perusedellytys. Jo kohtukodissa ollessaan
vauva on vastavuoroisessa varhaisessa vuorovaikutuksessa äitinsä kanssa; äiti tuntee
vauvan potkut kohdussaan ja se aiheuttaa hänessä reaktioita. (Tamminen 2004, 46 48.) Näin ollen äidin terveys ja hyvinvointi vaikuttavat myös vauvan hyvinvointiin
kohtukodissa. Äitiysneuvolassa on tärkeää ottaa huomioon molempien vanhempien
kokonaisvaltainen hyvinvointi keskustelujen ja erilaisten kartoitusten avulla.
Tarvittaessa heille tarjottu apu auttaa myös vauvan hyvinvointia. (Puura & Mäntymaa
2010, 31.)
Haapion (2009, 150) mukaan vauvan ja vanhemman välistä vuorovaikutussuhdetta
aletaan tukea jo perhevalmennuksessa, sillä on tärkeää että vanhempia autetaan
luomaan syntyvästä vauvasta positiivinen mielikuva. Raskausaikana vauvasta
muodostuneet mielikuvat ja ajatukset vaikuttavat siihen, millaiseksi varhainen
8
vuorovaikutus muodostuu vauvan synnyttyä (Puura & Mäntymaa 2010, 31).
Synnytyksen jälkeen vierihoitoon sekä imetykseen kannustaminen ja tukeminen ovat
oleellinen osa vuorovaikutussuhteen kehittymistä (Haapio ym. 2009, 150). Erityisesti
vauvan ensimmäisten elinviikkojen aikana olisi tärkeää tukea äitiä imetyksessä
oksitosiinin muodostumisen vuoksi, joka on kiintymyssuhdetta tukeva hormoni (Puura
& Mäntymaa 2010, 32).
Tuoreita vanhempia autetaan ja ohjeistetaan vauvan hoidossa, vauvan myönteisten
reaktioiden vahvistaessa vanhemman itsetuntoa hyvänä hoitajana (Haapio ym. 2009,
150). Vanhempia rohkaistaan viettämään paljon aikaa vauvan kanssa, koskettamaan
vauvaa ja olemaan katsekontaktissa. Vauvan kasvaessa kannustetaan juttelemaan
vauvalle enemmän ja leikkimään hänen kanssaan. Jos vanhemmat tuovat ilmi
negatiivisia ajatuksia vauvaan liittyen, tai osoittavat uupumusta, on näihin asioihin
suhtauduttava vakavasti. (Puura & Mäntymaa 2010, 32 - 33.)
Riittävän hyvää vuorovaikutusta voidaan äitiys- ja lapsineuvolassa selvittää ja tukea
Varhaisen vuorovaikutuksen (VaVu) - haastattelulomakkeella. Kumpaankin
haastatteluun, niin äitiys- kuin lapsineuvolaankin, on omat lomakkeensa, jotka
täytetään vanhempien kanssa viimeisen kolmanneksen aikana ja vauvan ollessa
muutaman kuukauden ikäinen. Haastattelun tavoitteena on ottaa puheeksi raskauteen,
synnytykseen ja vauvaan liittyviä tunteita ja selvittää perheen mahdollinen tuen tarve.
(Klemetti & Hakulinen-Viitanen 2013, 34; Hastrup & Puura 2014.)
4.3 Sensitiivisyyden vaikutus vuorovaikutukseen ja kiintymyssuhteeseen
Mary Ainsworth korostaa, että sensitiivinen vanhempi on kykeneväinen reagoimaan
lapsen tunteisiin toisin kuin kiintymyssuhdeteoriassa, jossa korostetaan vanhemman
ajoitusta ja kykyä reagoida pääsääntöisesti ainoastaan lapsen stressitilaan (Salo &
Flykt 2014, 2). Myös äidin sensitiivisyyttä tulee tukea, sillä se on varhaisen
vuorovaikutuksen onnistumisen perusedellytys (Kivijärvi 2003, 254, 258).
Sensitiivinen vanhempi ilmaisee itseään selkeästi, jopa leikkimielisesti. Hän on
läsnäoleva, ristiriitatilanteissa ratkaisun löytäjä sekä auktoriteetti ja pystyy reagoimaan
lapsen viesteihin nopeasti. Sensitiivisyys on myönteisten tunteiden ilmaisua lasta
kohtaan sekä lapsen kenkiin astumista. Sensitiivinen vanhempi kykenee näkemään
9
asiat lapsensa näkökulmasta huomioiden lapsen ikätason. (Arola ym. 2009, 146; Salo
& Flykt 2014, 2 - 3.) On tärkeää, että lapsen omia ajatuksia ja aloitteita kuunnellaan ja
itsenäisyyteen kehittymistä kannustetaan (Salo & Flykt 2014, 7).
Sensitiivisyys on olennaisimpia tekijöitä emotionaalisessa lapsi-vanhempisuhteessa.
Sensitiivisessä suhteessa vanhemmat osaavat ilmaista positiivisia tunteita lastaan
kohtaan kommunikoinnin perustuessa lapsen olotilaan sekä tilannekohtaisuuteen.
Vanhempi on valmis vastaamaan lapsen tarpeisiin aidosti. Mikäli vanhemman
sensitiivisyys ei ole aitoa ja vilpitöntä, lapsi havaitsee sen herkästi ja alkaa käyttäytyä
välinpitämättömästi. (Salo & Flykt 2014, 2.)
Äidin ollessa sensitiivinen, vauva oppii olemaan vuorovaikutuksessa hänen kanssaan.
Näin ollen lapsen kasvaessa tämä kykenee olemaan vuorovaikutuksessa myös muiden
ihmisten kanssa. (Kivijärvi 2003, 254.) Äidin sensitiivisyyden on todettu olevan
yhteydessä niin vauvan psyykkiseen kuin sosiaaliseen kehitykseen. Se vaikuttaa
vauvan mielialaan sekä leikkeihin vauvan ensimmäisen elinvuoden aikana. Myös
yksittäiset temperamenttiin liittyvät ominaisuudet ovat selitettävissä vauvan
kokemalla
sensitiivisyydellä,
näitä
ovat
esimerkiksi
vauvan
sosiaalinen
käyttäytyminen ja mieliala. (Kivijärvi 2003, 256 - 257.)
Salon ja Flyktin mukaan (2014, 5) äidin sensitiivisyydellä sekä emotionaalisella
saatavillaololla on vaikutusta myös lapsen ruokailuun suhtautumiseen, esimerkiksi
painon laskeminen ja syömishäiriöt voivat olla seurauksia lapsen ja äidin välisestä
heikosta vuorovaikutuksesta.
Äidin varhaisella sensitiivisyydellä ja vastavuoroisilla vuorovaikutustilanteilla on
merkitystä lapsen kielen kehitykselle sekä kognitiivisille taidoille (Arola ym. 2009,
146; Salo & Flykt 2014, 5). Jo 7 kuukauden ikäinen lapsi pystyy erottamaan sanoja
hänelle suunnatusta hoivapuheesta, mutta sanojen erottaminen ei vielä onnistu
aikuisille suunnatusta puheesta (Arola ym. 2009, 147). Myöhemmällä iällä myös
lapsen sanavaraston on todettu olevan riippuvainen emotionaalisesta saatavillaolosta.
Vauva-aikana myös vauvan kokema sensitiivisyys vaikuttaa oleellisesti tämän
unirytmiin ja nukkumiseen, sillä sensitiivistä hoitoa saava vauva kokee olonsa
turvalliseksi myös yöaikaan; tämän myötä nukahtamisvaikeudet sekä yöheräily eivät
10
ole ongelma lapsen ollessa vanhempi, sillä kiintymyssuhde on turvallinen. (Salo &
Flykt 2014, 5.)
4.4 Uhkatekijät varhaisessa vuorovaikutuksessa
Odotuksen aikana tulevien vanhempien tulisi muodostaa mielikuva tulevasta lapsesta,
joka auttaa heitä kasvamaan vanhemmuuteen ja ensikohtaamiseen uuden vauvan
kansa. Mielikuva vahvistaa myös vanhempien ja vauvan välisen kiintymyssuhteen
syntymistä myöhemmin. (Ojanen ym. 2011, 98.) Tammisen (2004, 81) mukaan
vanhemman tulee pystyä suojelemaan tulevaa lastaan jo odotuksen aikana, koska
laiminlyönnit jo sikiöaikana voivat olla vaaraksi sikiön kehitykselle.
Aivojen kehityksen vilkkain ajanjakso on kolmen ensimmäisen elinvuoden aikana, ja
se voidaan jakaa rakenteelliseen sekä toiminnalliseen kehitykseen (Mäntymaa &
Puura 2011, 24, 27). Aivojen rakenteellinen kehittyminen painottuu sikiökaudelle, ja
sitä ohjaavat suurimmilta osin perintötekijät. Toiminnallinen kehittyminen jatkuu
kuitenkin vielä syntymän jälkeenkin ja siihen vaikuttavat vauvan kokemukset saadusta
hoivasta ja vuorovaikutuksesta toisten ihmisten kanssa. Kokemukset saadusta hoivasta
ja vuorovaikutuksesta vaikuttavat myös vauvan mielen kehittymiseen. Tällöin
varhaisessa vuorovaikutussuhteessa koetut laiminlyönnit lapsena voivat muuttaa
aivojen rakenteellista kehitystä ja vaikuttaa myöhemmin tunteiden säätelyyn.
(Mäntymaa & Puura, 2011, 17 - 19.)
Uhkatekijät vanhemman ja lapsen vuorovaikutussuhteelle voivat syntyä raskauden
aikana tai sen jälkeen. Uhkatekijöitä voivat olla vanhemman psyykkiset, päihde- tai
parisuhdeongelmat. (Antikainen 2007, 378.) Esimerkiksi ei-toivottu raskaus, liiallinen
alkoholin käyttö ja yksinhuoltajuus voivat vaarantaa varhaisen vuorovaikutussuhteen
syntymisen. Pitkään jatkuvien laiminlyöntien on tutkittu olevan haitallisempia lapsen
kehityksen kannalta kuin lyhytkestoiset. Pitkään jatkuneiden laiminlyöntien
aiheuttamat muutokset saattavat jäädä tällöin pysyviksi. (Mäntymaa & Puura 2011,
25.)
Vanhemman pelko lasta tai hänen hoitoaan kohtaan voi estää vanhempaa luomasta
kiintymyssuhdetta lapseen. Siihen voi esimerkiksi vaikuttaa vauvan ennenaikainen
11
syntyminen, jolloin äiti ei ole osannut valmistautua vauvan syntymään tai äiti on
joutunut synnytyksen jälkeen erilleen vauvastaan, esimerkiksi vastasyntynyt on
tarvinnut tehostettua erikoissairaanhoitoa heti synnyttyään. (Antikainen 2007, 378.)
Vaarana vuorovaikutussuhteen rikkoutumiselle voi olla myös, että vauva ei vastaa
vanhempien mielikuvaa tai se puuttuu heiltä kokonaan (Sarkkinen & Juutilainen 2007,
322).
Odotusaikana äidin hormonitaso on kohonnut ja synnytyksen jälkeen riski sairastua
masennukseen on suurempi, kun hormonitaso laskee (Antikainen 2007, 378).
Masentuneen äidin vuorovaikutus vauvaa kohtaan voi näyttäytyä passiivisena tai
tunkeilevana, jolloin vauvan on vaikea tulkita vanhemmalta tulevia viestejä.
Myöskään masentuneella äidillä ei välttämättä ole energiaa vastata vauvan viesteihin
tai hän tulkitsee ne väärin. Se voi myös näkyä viiveenä tunteiden havainnoimisen ja
vastaamisen välillä. Masentunut äiti ei jaksa ylläpitää hänen ja vauvan välistä
vuorovaikutussuhdetta, jolloin vauvan hoito voi näyttäytyä mekaanisena tai
vakavimmissa tapauksissa puuttua kokonaan. (Sarkkinen & Juutilainen 2007, 322 323.)
Äidin masennus voi tarttua myös vauvaan jolloin hän ei jaksa enää hakea kontaktia
ympäriltään (Antikainen 2007, 379). Masentunut ja alakuloinen vauva väsyy
hakemaan huomiota ja lohdutusta tunteilleen. Masennus vauvassa voi ilmetä
ilottomuutena, vetäytymisellä ja katsekontaktin puutumisena vuorovaikutustilanteissa.
(Sarkkinen & Juutilainen, 2007, 324.) Vauvan ruokahaluttomuus ja pitkittyneet
uniongelmat voivat kertoa myös vauvan masennuksesta tai hänen kokemastaan
turvattomuuden tunteesta vuorovaikutussuhteessa (Salo & Flykt 2014, 5).
Lapsen kehityksen kannalta on myös tärkeää, kuinka hän kokee ensimmäisen
erotilanteensa turvallisesta kiintymyssuhteestaan, sillä torjutuksi tullessaan lapsi
saattaa alkaa myös aikuisena vältellä syvien ihmissuhteiden muodostamista peläten
torjutuksi tulemista. Voimakas eroahdistus voi saada lapsen myös tarrautumaan
vanhempaan entistä tiukemmin, jolloin hänen kykynsä tehdä itsenäisiä päätöksiä
heikkenee. (Ojanen ym. 2011, 150.)
12
4.5 Riittävän hyvä vuorovaikutus
Odotuksen aikana vanhemmille painotetaan riittävän hyvän vuorovaikutussuhteen
syntymistä heidän ja tulevan vauvan välille. Tämä saattaa kuitenkin herättää tulevien
vanhempien
mielessä
paljon
kysymyksiä
siitä,
mikä
on
tarpeeksi
hyvää
vuorovaikutusta ja kuinka sitä mitataan. Vanhemmat saattavat myös epäillä omaa
riittämättömyyttään tulevaa vauvaa kohtaan, jonka vuoksi vanhempia tulee rohkaista
ja tukea vanhemmuuteen. Epävarmuuden ja omien myönteisten kokemusten kautta
vanhempi muodostaa käsityksen itsestään vanhempana. Tätä kautta hän löytää tiensä
vauvan kohtaamiseen. Vilén ym. (2006, 102) mukaan, jos oma kasvatus on ollut
riittävän hyvää lapsuudessa, se antaa vahvan perustan myös oman vanhemmuuden
kehittymiseen. Myös Bowlby (Rusanen 2011, 138) korostaa, että vauvalle on
mahdotonta antaa liikaa hoivaa ensimmäisten elinvuosien aikana. Suurempi riski on,
että vanhempi ei osaa tulkita vauvalta tulevia viestejä oikein tai hän ei huomaa niitä.
Esimerkiksi vanhempi puristaa vauvaa liian tiukasti sylissään eikä huomaa hänen
pahaa oloa.
Osa asiantuntijoista on kritisoinut varhaisen vuorovaikutuksen käsitettä, koska se luo
liian juhlallisen kuvan asiasta. Varhaisessa vuorovaikutuksessa on kyse aivan
tavallisesta
yhdessäolosta
vanhemman
ja
vauvan
välillä,
joka
muodostuu
arkipäiväisistä tilanteista heidän välillään. Esimerkiksi vanhemman hoivatessa lastaan
fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti. Vuorovaikutus nähdään onnistuneena, kun
vauva oppii vastavuoroisesti kommunikoimaan vanhemman kanssa. (Hermanson
2012, 124.) Tämän vuoksi asiantuntijat ovat sanoneet, että riittävän hyvä varhainen
vuorovaikutus pystytään usein aistimaan vanhemman ja lapsen väliltä (Hastrup &
Puura 2014).
Riittävän hyvä vuorovaikutus edellyttää, että vanhempi osaa havainnoida ja tulkita
vauvan tarpeita. Häneltä vaaditaan kykyä vastata vauvan tarpeisiin oikea-aikaisesti:
katseella,
kosketuksella,
eleillä
ja
puheella.
Yksittäiset
väärinymmärrykset
vanhemman ja vauvan välillä eivät ole vaarallisia vauvan kehitykselle vaan pakottavat
vauvaa
luomaan
uusia
keinoja
tunteidensa
viestintään.
Riittävän
hyvä
vuorovaikutussuhde on suurimmilta osin myönteistä heidän välillään, ja vanhemman
suhde vauvaan on rakastava sekä hänen tarpeensa huomioonottava. (Hastrup & Puura
2014.)
13
Riittävän hyvää vuorovaikutussuhdetta voidaan tarkastella vauvan kannalta, että hän
tulee ymmärretyksi ja saa hoivaa fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti eikä väsy
odottamaan vanhempien vastausta tunneviesteilleen. Onnistuneen vuorovaikutuksen
myötä vauva oppii vastavuoroisesti säätelemään omia tunteitaan eleillä, ääntelyllä,
liikehdinnällä ja katsekontaktilla. Vauva käsittelee koetut tunteensa vanhemman
soinnutuksen kautta, jolloin hän pystyy esimerkiksi rauhoittumaan vanhemman
lohduttaessa häntä ja ilahtumaan vanhemman läsnäolosta. (Hastrup & Puura 2014.)
5 LAPSEN JA VANHEMMAN KIINTYMYSSUHTEET
Ihmislapsella on luonnostaan synnynnäinen tarve hakeutua toista ihmistä kohti. Ensin
lapsi kiinnittyy häntä hoitavaan vanhempaan turvatakseen oman eloonjäämisensä:
vanhemmalta lapsi saa sekä ruokaa että turvaa ja suojaa vaaran uhatessa. Jos
vanhempi vastaa lapsen tarpeisiin riittävän pitkään, lapsi kiintyy vanhempaan myös
tunnetasolla. (Hautamäki 2011, 30; Nurmi ym. 2014, 35.) Kiintymyksellä tarkoitetaan
nimenomaan tunnesidettä, joka muodostuu ajan kuluessa lapsen ja häntä hoitavan
vanhemman
välille
(Rusanen
2011,
27).
Tässä
luvussa
käsittelemme
kiintymyssuhteiden muodostumista niin vanhempien kuin lapsenkin näkökulmasta.
Lisäksi tarkastelemme John Bowlbyn kiintymyssuhdeteoriaa, Mary Ainsworthin
kehittämää vierastilannetutkimusta ja sen pohjalta syntyneitä kiintymyssuhdemalleja
sekä Margaret Mahlerin kehittämää teoriaa psykologisesta syntymisestä.
5.1 Vanhempien kiintymyssuhteen kehittyminen
Vanhempien kiintymyssuhde lapseen alkaa kehittyä jo raskausaikana. Sitä kutsutaan
prenataaliseksi kiintymykseksi (Brodén 2006, 47). Kiintymyssuhde syntyy, kun
vanhemmat pikkuhiljaa tutustuvat vauvaan raskauden edetessä ja luovat vauvasta
mielikuvia. Mielikuvien luominen auttaa suojelemaan vauvaa, ja etenkin äidin
kommunikaatio vauvan kanssa vahvistuu. Mielikuvien rakentaminen, niiden luonne ja
sisältö ennustavat suhteen laatua äidin ja lapsen välillä. Toisin kuin äideillä, isillä
irralliset ja jäsentymättömät mielikuvat lapsesta eivät välttämättä johda kielteiseen isälapsisuhteeseen. Isien eriytymättömät mielikuvat heijastavat mahdollisesti psyykkistä
työskentelyä isyyden rakentumisessa. Äidillä mielikuvien puuttuminen sen sijaan
merkitsee vaikeuksia varhaisessa vuorovaikutuksessa ja tunnesiteen luomisessa
lapseen tämän synnyttyä. (Punamäki 2011, 99 - 100.)
14
5.2 Lapsen kiintymyssuhteen kehittyminen
Jotta kiintymyssuhde kehittyisi turvalliseksi ja lapsen kehityksen kannalta suotuisaksi,
on lapsen opittava luottamaan siihen, että vanhempi on jatkuvasti vastaamassa lapsen
tarpeisiin. Tärkein lapsen turvallisuutta edistävä tekijä on äidin tunneperäinen läsnäolo
(maternal sensitivity) eli sensitiivisyys. Se tarkoittaa äidin herkkyyttä tunnistaa lapsen
tarpeita, vastata niihin asiaankuuluvalla tavalla ja oikeaan aikaan. (Brodén 2006, 32 33.) Vauvalla itsellään on heti syntymästään lähtien kyky viestiä läheisyyden ja suojan
tarpeestaan. Tätä kutsutaan kiintymyskäyttäytymiseksi, ja siihen lukeutuvat itku,
katsekontakti, imeminen, hymy, jokeltelu, tarttuminen ja syliin pyrkiminen. Näillä
keinoilla vauva pystyy ylläpitämään sekä fyysistä että psyykkistä yhteyttä
vanhempaan. (Brodén 2006, 33; Ahlqvist-Björkroth 2007, 128 - 129; Hautamäki
2011, 30.)
Herkin aika kiintymyssuhteen luomiselle on noin kuudesta kuukaudesta kolmeen
ikävuoteen saakka. Kolmevuotiaalle lapselle on jo muodostunut käsitys hänen omista
kiintymyskohteistaan. Kiintymyssuhteet ovat suhdespesifejä eli lapsi muodostaa
oman, yksilöllisen kiintymyssuhteen kunkin aikuisen kanssa. (Antikainen 2007, 376.)
Koska kiintymyskäyttäytyminen on biologinen vaistotoiminta, vain äärimmäisen
poikkeuksellisissa
olosuhteissa
se
voi
jäädä
tapahtumatta.
Lapsi
sopeutuu
monenlaiseen hoivaan, mutta turvattomat kiintymyssuhteet ovat riski mm.
myöhemmille mielenterveysongelmille. Lapsi tarvitsee hyvään kasvuun ennakoitavan
ympäristön sekä vähintään yhden, mutta mielellään useamman riittävän hyvän
kiintymyssuhteen. (Sinkkonen 2004, 1867 - 1871.)
5.3 John Bowlbyn kiintymyssuhdeteoria
Brittiläinen psykiatri ja psykoanalyytikko John Bowlby (1907 - 1990) oli yksi 1900luvun keskeisimpiä teoreetikkoja. Bowlby kehitti teorian kiintymyssuhteista ja niihin
vaikuttavista tekijöistä, joiden kautta hän pyrki selittämään, kuinka kestäviä
kiintymyssuhteita luodaan sekä niiden katkeamisesta ja siitä aiheutuvasta tuskasta
15
lapselle. Teoriassaan Bowlby korosti kiintymyssuhteiden ja elinympäristön merkitystä
lapsen kehitykselle. (Hautamäki 2002, 14 - 19; Rusanen 2011, 27.)
Bowlbyn mukaan lapsen suotuisan kehityksen kannalta tärkeää on, että lasta hoitavat
aikuiset eivät vaihdu vaan pysyvät läsnä hänen arkipäiväisessä elämässään. Lapsi
kiintyy häntä hoitavaan aikuiseen, johon hän kokee pystyvänsä turvautumaan.
(Hautamäki 2002, 14 - 19; Rusanen 2011, 27.) Kiintymyssuhteilla on myös todettu
olevan merkittävä vaikutus lapsen myöhemmän kehityksen kannalta; läpi elämän
jatkuvien ihmissuhteiden perusta luodaan jo varhaisen vuorovaikutuksen aikana.
Bowlby vertasi teoriassaan äidinrakkauden olevan lapselle yhtä tärkeää kuin
vitamiinit, jolloin äidinrakkauden puutuminen olisi uhka lapsen kehitykselle ja
psyykkiselle tasapainolle. Bowlbyn mukaan ”Rakkaudeton vauva ei kasva eikä kehity,
mutta tämä on huomattavissa vasta konkreettisesti silloin kun vauva on jo jäänyt ilman
rakkautta.” (Ojanen ym. 2011, 156; Tamminen 2004, 62 - 63.)
Bowlbyn mukaan lapsi alkaa vasta kolmen vuoden iässä kestää erotilanteita
turvallisesta vanhemmastaan, sillä lapsi pystyy luottamaan, että vanhempi palaa pian
takaisin. Bowlby korostaa kuitenkin, että lapsen kehitys on edelleen kesken ja
turvallisuuden tunne on hauras muutoksille viiteen ikävuoteen saakka. Tämän vuoksi
lapsen kokema hoiva voi lisätä tai vähentää hänen turvallisuuden tunnettaan vielä
leikki-iässäkin. (Rusanen 2011, 28.)
5.4 Mary S. Ainsworth, vierastilannemenetelmä ja kiintymyssuhdemallit
Mary. S. Ainsworth oli John Bowlbyn oppilas ja kollega. Hän kehitti
vierastilannemenetelmän (Strange Situation Procedure, SSP), jonka avulla on
mahdollista tutkia pienten lasten kiintymyssuhdetta ja kiintymyssuhteiden eroja.
Menetelmä on tarkoitettu 12 - 20 kuukauden ikäisille lapsille, se suoritetaan
muutaman minuutin jaksoissa, ja ideana siinä on lisätä lapsen stressiä asteittain ja
havainnoida, kuinka lapsi käyttää äitiään turvana stressin lisääntyessä. (Hautamäki
2011, 34.)
Tämän menetelmän pohjalta syntyivät kiintymyssuhdemallit: turvallinen kiintymys,
turvaton kiintymys, välttelevä kiintymys, ristiriitainen kiintymys ja jäsentymätön
16
kiintymys (Sinkkonen 2004, 1867; Brodén 2006, 33; Hautamäki 2011, 34; Mäntymaa
2006, 32).
5.4.1 Turvallinen kiintymyssuhde
Turvallisesti kiintynyt lapsi on elänyt ympäristössä, jossa asiat ovat tapahtuneet
johdonmukaisesti. Lapsi on oppinut, että äiti on aina saatavilla ja vastaamassa
asianmukaisesti lapsen tarpeisiin. Lapsi on kiinnostunut ympäristönsä tutkimisesta ja
vieraassa, pelottavassa tilanteessa hän käyttää äitiä turvapesänään. (Sinkkonen 2004,
1867; Hakamaa & Palovaara 2013, 26.)
Lapsen vanhemmat ovat läsnäolevia ja
sensitiivisiä lapsen viesteille (Brodén 2006, 33).
5.4.2 Turvaton kiintymyssuhde
Turvaton kiintymysmalli on seurausta siitä, ettei vanhempi vastaa lapsen tarpeisiin ja
hätään tai tapa reagoida on epäjohdonmukainen. Tällöin lapsen on keksittävä jokin
uusi tapa, joka saa vanhemman hoivaamaan häntä edes vähän. (Rusanen 2011, 65.)
Turvattoman kiintymysmallin yksi muoto on välttelevä kiintymysmalli, jossa lapsella
on vaikeuksia ilmaista kielteisiä tunteitaan. Stressaavassa tilanteessa lapsi ei hakeudu
äidin läheisyyteen, ei ota katsekontaktia eikä pyri syliin. Tällainen käytös auttaa lasta
vaimentamaan äitiin suuntautuvaa tarvetta. (Hautamäki 2011, 35.) Lapsi on oppinut,
että äiti ei siedä lapsen kielteisten tunteiden ja läheisyyden tarpeen ilmauksia (Brodén
2006, 33).
Turvattoman kiintymysmallin toinen muoto on ristiriitainen kiintymysmalli.
Ristiriitainen kiintymys syntyy, kun lapsen hätään suhtaudutaan ja vastataan
ristiriitaisesti – joskus äiti rauhoittaa lastaan, joskus taas ei. Lapsi on siis oppinut, että
vanhemman käytös on ennakoimatonta ja vuorovaikutus tapahtuu vanhemman
ehdoilla. Saadessaan vanhemman huomion lapsi samaan aikaan hakee ja vastustaa
läheisyyttä ja kontaktia. Ristiriitaisesti kiintyneet lapset ovat usein varovaisia
kohdatessaan uusia tilanteita ja ihmisiä. (Brodén 2006, 33; Hautamäki 2011, 35 - 36;
Rusanen 2011, 67 - 68.)
17
5.4.3 Jäsentymätön kiintymyssuhde
Jäsentymättömässä kiintymysmallissa lapsi ei ole löytänyt mitään toimivaa
kiintymysstrategiaa kasvuympäristön kaoottisuuden takia (Sinkkonen 2004, 1867).
Lapsi on voinut kokea vanhempien suurta vihamielisyyttä tai vetäytyvyyttä (Rusanen
2011, 68). Lapsen kiintymyksen kohde siis herättää lapsessa pelkoa, ja mitä enemmän
turvallisuuden tarve lisääntyy, sitä enemmän pelkokin lisääntyy. Lapsi ei osaa
käsitellä
ristiriitaista
vuorovaikutusta
eikä
luoda
mitään
jäsentynyttä
käyttäytymistapaa. (Brodén 2006, 34.) Tämä kiintymysmalli on selvästi suuri riski
sairastua myöhemmin psyykkisesti (Sinkkonen 2004, 1867).
5.5 Kiintymyssuhteen kuusi osatekijää
Kiintymyssuhdeteorian keskeisimmät luojat John Bowlby ja Mary Ainsworth ovat
luoneet kuusi kiintymyssuhteen osatekijää. Näistä ensimmäiset viisi koskevat yleisesti
läheisiä siteitä, ja kuudes on välttämätön kiintymyssuhteen syntymiselle (Hughes
2009, 19):
1. suhde on pysyvä tai jatkuva, ei ohimenevä
2. kohteena on tietty henkilö
3. suhde on emotionaalisesti tärkeä
4. tavoitteena on yhteyden ylläpitäminen toiseen ihmiseen
5. vastentahtoinen erossa olo aiheuttaa ahdistumista
6. tyypillistä on turvan, hyvänolon ja lohdun etsiminen.
Kiintymyssuhteeseen liitetään monia erilaisia tunteita, kuten rakkautta, vihaa, iloa ja
surua, mutta myös keskinäistä jakamista ja kateutta. Kiintymyssuhteen myötä on
emotionaalisten kykyjen helpompi kehittyä, sekä laajentua että syventyä. Kun
kiintymyssuhteen kehittymisen myötä tunteita voidaan ilmaista kaikilla mahdollisilla
keinoilla, muuttuu itse kiintymyssuhdekin syvällisemmäksi ja turvallisemmaksi.
Kiintymyssuhteen ollessa lapselle turvallinen sisältyy siihen vahva emotionaalinen ja
tunteisiin vaikuttava puoli. (Hughes 2009, 148.)
18
5.6 Margaret Mahlerin psykologisen syntymän teoria
Unkarilainen lapsipsykologi Margaret Mahler (1897 - 1985) loi teorian lapsen
psykologisesta syntymästä vuonna 1975. Mahlerin mukaan vastasyntynyt saavuttaa
oman minuutensa erilaisten vaiheiden kautta ja yksilöityy viimeistään kolmanteen
ikävuoteen mennessä. Psykologisen syntymän edellytyksenä on, että lapsen ja häntä
rakastan aikuisen välille syntyy vahva tunneside. Prosessin tärkein haaste on, että lapsi
oppii erottamaan itsensä ja hyväksyy olevansa erillinen persoona häntä hoitavasta
vanhemmasta. Samaan aikaan lapsen mieli kehittyy ja hän ymmärtää, että hänellä on
myös oma tahto. (Vilén ym. 2006, 14; Ojanen ym. 2011, 148; Rusanen 2011, 25 - 26.)
Mahlerin mukaan prosessi on pitkä ja tapahtuu lapsen älyllisen kehittymisen myötä.
Se, että lapsi ymmärtää olevansa erillinen hoitajastaan, ei tarkoita, että hän heti
hyväksyisi tämän. Tämän vuoksi on tärkeää, että vastuun ottanut aikuinen ei jätä lasta
heti toiselle hoidettavaksi vaan vasta, kun lapsi kokee itse olevansa siihen valmis.
Liian varhaiset ja pitkät erot turvallisesta hoitajasta ovat haitallisia lapsen
myöhemmälle kehitykselle. Mahlerin teorian mukaan lapsi alkaa kestää eroja
turvallisesta aikuisesta vasta kolmen ikävuoden jälkeen. (Ojanen ym. 2011, 148;
Rusanen 2011, 25 - 26.)
Lapsen suotuisan kehityksen vuoksi lapsen tulee saada hoitajaltaan turvaa ja
huomiota. Mahler korostaa teoriassaan, että lapselle on tärkeää saada olla häntä
hoitavan aikuisen elämän keskipiste. Suotuisan kehityksen kannalta on hyvä, että lapsi
kokee olevansa yhtä häntä hoitavan aikuisen kanssa ja lapsi ajattelee aikuisen
toimivan hänen toiveittensa mukaan. Mahlerin luoma teoria lapsen psykologisesta
syntymästä pohjautuu lapsen ja häntä hoitavan aikuisen välisen vuorovaikutuksen
tarkkailuun, joka voidaan jakaa eri kehitysvaiheiden mukaan. (Ojanen ym. 2011, 148;
Rusanen 2011, 26.)
5.6.1 Autismivaihe (0 - 2 kuukautta)
Psykologinen syntyminen alkaa autismivaiheesta, jolloin vastasyntynyt elää omassa
maailmassaan ja havahtuu välillä syömään. Vastasyntyneeltä puuttuu vielä taidot
kommunikoida toisten henkilöiden kanssa, sillä hänelle ei ole kehittynyt kuvaa omasta
19
minästä. Myöhemmin tätä vaihetta Mahlerin teoriasta on kritisoitu. (Ojanen ym. 2011,
148.)
5.6.2 Symbioosivaihe (2 - 5 kuukautta)
Seuraavaa
vaihetta
Mahler
kuvaa
vauvan
ja
vanhemman
väliseksi
symbioosisuhteeksi. Symbioosisuhteessa vauvalla ei ole kykyä erottaa itseään
erilliseksi osaksi häntä hoitavasta henkilöstä, vaan hän luulee olevansa yhtenäinen
hänen kanssaan. Suhteen tuoma turvallisuuden tunne saa vauvan hiljalleen
kiinnostumaan myös ympäröivästä maailmasta. (Vilén ym. 2006, 149; Ojanen ym.
2011, 148; Rusanen 2011, 132 - 133.)
5.6.3 Erillistymis- ja yksilöitymisvaihe (4 - 5 kuukautta – 3. vuotta)
Erillistymis-yksilöitymisprosessi tapahtuu neljän eri välivaiheen kautta, joiden aikana
vauva irrottautuu häntä hoitavasta hoitajasta ja luo itsestään oman kuvan, joka auttaa
häntä itsenäistymään (Ojanen ym. 2011, 149). Ensimmäistä vaihetta prosessissa
kutsutaan eriytymiseksi, joka alkaa vauvan ollessa noin viiden kuukauden ikäinen.
Vauvan eriytyminen symbioosisuhteesta ei tapahdu hetkessä vaan hiljalleen. Koetun
hoivan myötä vauvalle alkaa rakentua mielikuva omasta kehosta ja sen rajoista.
Samalla vauvalle alkaa muodostua muistikuvia läheisemmistä ihmisistä. (Ojanen ym.
2011, 129, 149; Rusanen 2011, 136 - 137.)
Eriytymisvaiheen jälkeen seuraa harjoitteluvaihe vauvan ollessa 10 - 15 kuukauden
ikäinen. Vauvan motoriset taidot ja itseluottamus alkavat kehittymään, jolloin
fyysinen ero symbioosisuhteesta alkaa rakoilla entisestään. Mahlerin mukaan suurin
edistyminen tapahtuu, kun vauva oppii kävelemään ja hänen elinympäristönsä
muuttuu suuremmaksi. Itsenäistymisen myötä vanhemmasta muodostuu vauvan
elämälle turvapiste, josta hän hakee hoivaa ja rakkautta. (Ojanen ym. 2011, 149;
Rusanen 2011, 142 - 143.)
15 kuukauden ja 2 - 3 vuoden aikana lapsi ymmärtää olevansa selvemmin erillinen
yksilö häntä hoitavasta vanhemmasta. Vaihetta kutsutaan lähentymisvaiheeksi, jolloin
lapsen pelko eroon joutumisesta kasvaa ja hän alkaa vierastaa enemmän. Tällöin
20
turvallisen vanhemman merkitys lapsen elämässä korostuu, ja lapsen tarve tulla
hoivatuksi kasvaa. (Ojanen ym. 2011, 150; Rusanen 2011, 144 - 145.)
Lähentymisvaiheen jälkeen palataan taas yksilöitymiseen, jonka myötä lapsen oma
identiteetti ja minäkuva vahvistuvat.
lohduttautumaan
erotilanteissa
Mahlerin mukaan kolmevuotias pystyy
vanhemmista
luotujen
muistikuvien
kautta.
Eroahdistuksen ei myöskään pitäisi enää vahingoittaa lapsen myönteisiä muistoja
vanhemmasta. Yksilöitymisvaiheen myötä lapsi oppii ymmärtämään oikean ja väärän
sekä ottamaan vastaan myös kieltoja loukkaantumatta. (Ojanen ym. 2011, 151;
Rusanen 2011, 150 - 152.)
5.7 Daniel Stern ja vaiheteoria
Daniel Sternin mukaan lapsi on aktiivinen vuorovaikuttaja syntymästään alkaen.
Ennen varsinaista tietoisuutta itsestään, on hänellä jo aistimuksia omasta itsestään.
Sternin mukaan vauvan on tärkeää oppia tulkitsemaan myös tunteita, ilmeitä ja eleitä
ennen kuin oppii itse kieltä. (Vilén ym. 2006, 152.) Sternin mukaan muutaman
kuukauden ikäiselle vauvalle puhuttaessa on tärkeämpää huomioida puhetyyli, jolla
vauvalle puhuu, sen sijaan, että huomio kiinnittyisi itse asiasisältöön (Stern 1982, 24).
5.7.1 Tunne syntyvästä minästä 0 - 2 kuukautta
Sternin mukaan vauvalla on syntymästään alkaen maailman tulkitsemisen valmiuksia,
joiden myötä hän kykenee erottelemaan asioita. Vauva erottaa jo raskausaikana
tutuiksi tulleet äänet sekä tuoksut ja havainnoi ympäristöään sekä itseään, esimerkiksi
nälkäänsä. Tunne syntyvästä minästä -vaiheessa vauvan itseilmaisu tapahtuu
useimmiten itkuna tai hymyilemisenä, joiden myötä vanhempien kyky oppia
tulkitsemaan vauvan viestejä kasvaa tämän taas vahvistaessa vauvan turvallisuuden
tunnetta. (Vilén ym. 2006, 152 - 153.)
5.7.2 Tunne ydinminästä ja minä suhteessa muihin 2 - 6 kuukautta
Sternin mukaan aikuisen ihmisen toiminta saa vauvan tuntemaan esimerkiksi iloa,
innostusta tai jopa kipua. Vauva alkaa muodostaa syy-seuraussuhteita; hän tulee
21
kylläiseksi, kun saa ruokaa. Vauva alkaa havainnoida asioita, joihin hän itse voi
vaikuttaa. Hän pystyy itse tietoisesti liikuttamaan kättään ja voi halutessaan jotakin
tehdä myös jotain asian eteen. Vauvaa alkaa kiinnostamaan toisen ihmisen katse, ja
hän alkaa myös itse katsoa toisia ihmisiä silmiin. Tässä vaiheessa vauvan tunne-elämä
voimistuu, hän tuntee iloa, jopa stressiä. Sternin mukaan 2 - 6 kuukauden ikäinen
vauva pystyy jo tuntemaan myös stressiä. (Vilén ym. 2006, 153.)
5.7.3 Vaiheteorian viimeiset vaiheet
Sternin vaiheteorian kolme viimeistä osa-aluetta ovat tunne subjektiivisesta minästä (7
- 15 kuukautta), tunne kielellisestä minästä (16 - 18 kuukautta) sekä kertovan minän
vaihe (3 - 4 vuotta) (Vilén ym. 2006, 153 - 155).
Näissä vaiheessa vauva aluksi oppii tuomaan ilmi enemmän omia tunteitaan mutta
myös havainnoimaan toisen ihmisen tunne-elämää. Vauva alkaa vierastaa ja on
kiintynyt vanhempiinsa. Kielellisen kehityksen myötä itseilmaisu sekä kommunikointi
helpottuvat, ja jo kolmen vuoden iässä lapsi kykenee kertoen ilmaisemaan itseään.
(Vilén ym. 2006, 153 - 155.)
6 ASETUS PERHEVALMENNUKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ KUNNISSA
Terveydenhuoltolain (1326/2010) 23. §:n viitaten valtioneuvosto pyrkii neuvola-,
koulu- ja opiskeluterveydenhuollon sekä lasten ja nuorten ehkäisevän suun
terveydenhuollon (388/2011) asetuksessaan yhtenäistämään palveluiden sisältöä ja
tarjontaa Suomessa. Asetuksen (338/2011) 3. luvun 15. §:n mukaan ensimmäistä lasta
odottaville vanhemmille tulee tarjota moniammatillista perhevalmennusta, johon
kuuluu
myös
vanhempainryhmätoimintaa
ja
synnytysvalmennusta
(Asetus
neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten
ehkäisevästä suun terveydenhuollosta 338/2011). Päävastuu sen järjestämisessä on
neuvolalla, ja valmentajina toimivat vastaavat terveydenhoitajat tai kätilöt, joiden
kanssa yhteistyössä työskentelevät myös psykologi, fysioterapeutti, perhetyöntekijä
sekä suuhygienisti. Myös seurakunnan työntekijät, ravitsemusterapeutti, lastenvalvoja
sekä seksuaali- ja perheterapeutti ovat yhteistyössä perhevalmennuksen kanssa.
(Haapio ym. 2009, 9 - 12.) Valmennuksessa tulee huomioida vanhempien mahdolliset
22
aistirajoitteet ja sitä tulee tarvittaessa järjestää myös toisella kotimaisella kielellä
(Klemetti & Hakulinen-Viitanen 2013, 78).
6.1 Perhevalmennuksen toteutus
Suositellaan, että perhevalmennus alkaa raskauden puolivälissä ja valmennuskertoja
on neljästä kuuteen. Valmennus pyritään toteuttamaan pienryhmätoimintana, jossa
vertaistuki korostuu. (Haapio ym. 2009, 9 - 12.) Perhevalmennuksen tarkoituksena on
antaa vanhemmille tietoa raskauden kulusta ja siihen liittyvistä riskeistä, tulevasta
synnytyksestä, lapsen hoidosta ja mahdollisista mielenterveydenongelmista raskauden
aikana ja sen jälkeen. Neuvonnalla tuetaan vanhemman ja lapsen välistä varhaista
vuorovaikutussuhdetta
sekä
äidin
asennetta
imettämistä
kohtaan.
(Asetus
neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten
ehkäisevästä suun terveydenhuollosta 338/2011.)
Perhevalmennus koostuu eri teemoista, jotka keskittyvät raskauden, synnytyksen ja
lapsivuodeajan vaiheisiin. Raskautta käsitellään fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen
näkökulman kautta painottaen vanhemmuutta ja vauvanhoitoa. Perhevalmennukseen
kuuluu myös synnytyssairaalan järjestämä synnytysvalmennus, jossa käydään läpi
synnytyksen eri vaiheet. (Haapio ym. 2009, 9 – 12.) Perhevalmennuksesta poisjäävien
perheiden tuen tarve tulee selvittää ja heille tulee tarjota yksilöllistä terveysneuvontaa
neuvolassa (Klemetti & Hakulinen-Viitanen 2013, 82).
Perhevalmennuksen on tarkoitus tukea tulevia vanhempia luottamaan omaan itseensä.
Sieltä saamansa tuen avulla vanhemmat pystyvät sopeutumaan vanhemmuuteen
paremmin. Isän myönteisen suhtautumisen tulevaa perheenjäsentä kohtaan sekä
osallistumisen perhevalmennukseen yhdessä äidin kanssa koetaan tukevan naisen
äidiksi kasvamista. Isä-lapsisuhde koetaan myönteisenä voimavarana lapsen
kehityksen kannalta sekä ajatellaan sen vähentävän lapsen psyykkisiä ongelmia
myöhemmin.
Ravitsemusneuvonnalla
pyritään
tukemaan
vanhempien
imetysmyönteisyyttä ja pidentämään imetyksen kestoa. Ravitsemusneuvonta on koettu
hyödyllisimmäksi vähiten koulutusta saaneiden perheiden keskuudessa. (Klemetti &
Hakulinen-Viitanen 2013, 80.)
Tulevat isät ovat olleet halukkaita osallistumaan perhevalmennukseen, jos se on
järjestetty
virka-ajan
ulkopuolella
(Klemetti
&
Hakulinen-Viitanen,
78).
23
Vastasynnyttäneet äidit ovat kokeneet hyötyvänsä eniten raskaus- ja lapsivuodeaikaa
käsittelevistä tapaamiskerroista. He olisivat toivoneet, että perhevalmennuksessa olisi
lisäksi kerrottu mahdollisista ongelmista raskausaikana ja siitä, kuinka synnytyksen
jälkeen palaudutaan. Naisia jäi myös mietityttämään, kuinka esimerkiksi sairas lapsi
kohdataan synnytyksen jälkeen. (Klemetti & Hakulinen-Viitanen 2013, 80.)
Perhevalmennuksesta saatu tutkimusnäyttö ei ole vielä tarpeeksi riittävää, minkä
vuoksi sen vaikutuksia on vaikea arvioida laajemmin. Esimerkiksi vielä ei tiedetä,
kuinka
paljon
ryhmämuotoisen
perhevalmennuksen
hyödyt
eroavat
yksilökeskeisemmästä valmennuksesta. (Klemetti & Hakulinen-Viitanen 2013, 78.)
Valmennuksen on kuitenkin koettu vaikuttavan myönteisesti perheen sosiaalisiin
suhteisiin ja vertaistuen mahdollisuuteen. Lasten riski joutua kaltoinkohdelluksi
pienenee perheissä, joiden vanhemmat ovat osallistuneet perhevalmennukseen ja
vanhempainryhmätoimintaan. (Klemetti & Hakulinen-Viitanen 2013, 80.)
6.2 Mikkelissä järjestettävän perhevalmennuksen sisältö
Mikkelissä perhevalmennusta järjestetään ryhmätoimintana ja tapaamiskertoja on
viisi. Kukin kerta on nimetty erikseen sillä kertaa käsiteltävien aiheiden mukaan
(Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi 2014):

Meillä voidaan hyvin: Käydään läpi raskaus- ja imetysajan ravitsemukseen
liittyviä asioita. Ohjaamassa on ravitsemusterapeutti. Samalla kertaa annetaan
ohjausta myös suun terveydenhoitoon koko perheelle. Suun ja hampaiden
hoidon asioista on puhumassa suuhygienisti.

Meillä liikutaan yhdessä: Fysioterapeutin johdolla käsitellään raskauden
aiheuttamia
fyysisiä
muutoksia
kehossa
sekä
liikunnan
merkitystä
hyvinvoinnille.

Meistä tulee perhe: Vanhempia herätellään ajattelemaan, kuinka vauvan tulo
muuttaa perheen elämää ja millainen itse on vanhempana. Tätä kertaa ovat
ohjaamassa psykologit Lastenkehityksen tukiyksiköstä sekä perhetyöntekijät.

Minusta tulee isä: Kerta on tarkoitettu isille ja silloin pohditaan isyyteen ja
kumppanina oloon liittyviä asioita. Mukana on työntekijä Miestenasemalta.
24

Meidän uusi arki: Neuvolan terveydenhoitaja sekä seksuaalineuvoja ohjaavat
imetykseen, vauvan tarpeisiin, parisuhteeseen ja seksuaalisuuteen liittyvissä
asioissa.
7 HERÄTEVIDEO VARHAISESTA VUOROVAIKUTUKSESTA
Nykyään tiedetään paljon varhaisen vuorovaikutuksen merkityksestä vauvan ja
vanhemman välillä. Vauvan viestien ymmärtäminen vaatii, että vanhemmissa herää
tunteita vauvaa kohtaan. Vauvojen oleellinen kehitys tapahtuu heidän ja vanhempien
välisessä vuorovaikutuksessa. Vauva kokee kiintymistarpeensa ensisijaisesti omalla
kehollaan ja tarvitsee vanhemman soinnuttamaan koettuja tunteita. (Ojanen ym. 2011,
149; Pentikäinen 2014.)
7.1 Toiminnallinen opinnäytetyö
Toiminnallisen opinnäytetyön tavoitteena on yleensä valmistaa jokin tuote tai tuotos,
joka voi olla esimerkiksi opaskirja, DVD, tietopaketti tai tapahtuma. Toiminnallinen
opinnäytetyö on siis yleensä aina työelämälähtöinen ja perustuu toimeksiantajan
tarpeisiin. (Airaksinen & Vilkka 2003, 9, 51 - 53.) Opinnäytetyömme muoto
määräytyi toiminnalliseksi opinnäytetyöksi jo Mikkelin perhevalmennukselta tulleessa
tilauksessa, sillä se toivoi herätevideota varhaisesta vuorovaikutuksesta. Videota he
tulevat käyttämään perhevalmennuksessa vanhempien tunteiden herättelyyn tulevaa
vauvaa kohtaan.
Toiminnallisena opinnäytetyönä tehty yksilöllinen ja asiasisällöltään kohderyhmän
tarpeita vastaava tuotos on aina suunniteltu ja kohdistettu tietyn kohderyhmän
käyttöön (Airaksinen & Vilkka 2003, 9, 51 - 53). Opinnäytetyömme kohderyhmänä
ovat perhevalmennuksessa käyvät vanhemmuuteen valmistautuvat raskaana olevat
sekä heidän puolisonsa (Pentikäinen 2014). Pääpaino toiminnallisessa opinnäytetyössä
on itse tuotteella, teoreettista osuutta ja raportointia kuitenkaan unohtamatta.
Raportissa keskitytään kertomaan opinnäytetyön tekoprosessista sekä työn vaiheista.
Raportin keskeisimpiä teemoja ovat se, mitä on tehty, miten on tehty ja miksi on tehty.
Lisäksi raportissa arvioidaan omaa oppimista sekä ammatillista kehitystä, kasvua ja
opinnäytetyössä onnistumista. (Airaksinen & Vilkka 2003, 65.)
25
7.2 Herätevideo terveyden edistämisen menetelmänä
Terveyden edistämisen menetelmänä on tarkoitus tuottaa herätevideo varhaisesta
vuorovaikutuksesta perhevalmennuksen käytettäväksi Mikkelissä. Video on tuotettu
yhteistyössä perhetyöntekijöiden ja Lastenkehityksen tukiyksikön psykologien kanssa
vastaamaan heidän ja kohderyhmän tarpeita. Herätevideo toimii vauvaa odottavien
vanhempien
ajatusten
ja
tuntemusten
herättelijänä
Meistä
tulee
perhe
–
kokoontumiskerralla. Tätä kertaa ohjaamassa ovat psykologit ja perhetyöntekijät.
Videolla herätellään tulevien vanhempien ajatuksia tulevasta vauvasta ja vauvan
mukanaan tuomista muutoksista perheen arkielämään. Meistä tulee perhe kerralla
mietitään myös vanhemmaksi kasvamista ja tulevaa vanhemmuutta äitinä ja isänä.
(Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi 2014; Pentikäinen 2014.)
Terveyden
edistämisen
näkökulmasta
herätevideolla
tuetaan
varhaisen
vuorovaikutuksen kehittymistä vanhemman ja lapsen välille. Vauvan kokemalla
varhaisella vuorovaikutuksella on todettu olevan suuri merkitys hänen myöhemmän
kehityksensä kannalta. Koetut laiminlyönnit varhaislapsuudessa voivat aiheuttaa
muutoksia lapsen kehittyvässä tunne-elämässä sekä sosiaalisessa ja tiedollisessa
kehityksessä. Vanhempien ajatuksien herättelyä tulevaa lasta kohtaan pidetään
tärkeänä jo ennen lapsen syntymää. Vanhemmuuteen kasvamista pidetään prosessina,
joka alkaa jo raskauden aikana. Vanhemmuus tuo muutoksia myös vanhempien
omaan minäkuvaan ja parisuhteeseen. (Puura 2003, 475 - 476.)
Terveyden edistämisen näkökulmasta videolla viritellään tulevien vanhempien
ajatuksia vauvasta ja tuodaan malleja suotuisan vuorovaikutuksen muodostumisesta
heidän ja lapsen välille syntymän jälkeen. Videon on tarkoitus havainnollistaa
vanhemmille vauvan viestintätaitojen kehittymistä neljän ensimmäisen elinkuukauden
aikana. Videolla on kuvattu arkipäiväisistä vuorovaikutustilanteita vanhemman ja
vauvan välillä, kuten esimerkiksi sitä kuinka, vauvan itkuun vastataan ja kylvetystä.
(Pentikäinen 2014.)
Terveydenhuollon
ammattihenkilökunnan
on
tärkeää
osata
tukea
varhaisen
vuorovaikutuksen kehittymistä jo aikaisessa vaiheessa ja pyrkiä ennaltaehkäisemään
26
mahdolliset riskitekijät. Videon on tarkoitus olla perhetyöntekijöille ja psykologeille
apuväline, jolla he pääsevät herättelemään tulevien vanhempien tunteita syntyvästä
lapsesta
perhevalmennuksessa.
Videolla
viritellään
vanhempien
ajatuksia
vastavuoroisen vuorovaikutuksen toteutumisessa vanhemman ja lapsen välillä. Sitä on
tarkoitus käyttää myös keskustelun avaajana Meistä tulee perhe -kokoontumiskerralla.
Videon toivotaan tukevan varhaisen vuorovaikutuksen puolesta tehtävää työtä
perhevalmennuksessa
ja
lisäävän
vanhempien
luottamusta
omiin
vuorovaikutustaitoihinsa syntyvän vauvan kanssa sekä rohkeutta käyttää niitä. Usein
puhutaan riittävän hyvästä vuorovaikutuksesta, mutta tärkeintä on kuitenkin, että
vuorovaikutusta löytyy heidän väliltään. Videon toivotaan vähentävän lasten kokemia
laiminlyöntejä varhaisessa vuorovaikutuksessa tulevaisuudessa. (Pentikäinen 2014.)
7.3 Videon suunnittelu
Saimme
opinnäytetyömme
aiheen
huhtikuun
2014
alussa
Mikkelin
perhevalmennuksen perhetyöntekijä Eini Pentikäiseltä. Ensimmäinen tapaaminen
työelämänohjaajan kanssa ajoittui huhtikuun puoliväliin. Tapaamisessa tutustuimme
aluksi perhevalmennukseen ja saimme paljon uutta tietoa sen toiminnasta ja sisällöstä.
Moniammatillinen työryhmä oli jo miettinyt ennalta toiveitaan videon suhteen, lisäksi
katsoimme heillä aiemmin käytössä olleen amerikkalaisen videon. Toiveissa
korostuivat erityisesti vauvan eleet, ilmeet sekä ääni. Lisäksi he toivoivat, että videolta
tulisi ilmi kuinka vauvan vuorovaikutustaidot kehittyvät neljän ensimmäisen
elinkuukauden aikana. Vauvan toivottiin olevan pääosassa videossa, luonnollisesti
omana itsenään.
Tapaamisen jälkeen aloimme työstää ideapaperia. Ohjaavan opettajan sekä
ideapaperin hyväksyminen tapahtui kesäkuussa. Tällöin myös oli ensimmäinen
tapaaminen ohjaavan opettajan kanssa, jolloin keskusteltiin opinnäytetyön rungosta,
aineiston keruusta ja videon kuvaamisesta. Videon päätähti oli alusta asti selvillä, sillä
sairaanhoitajaopiskelija Taru Kolehmainen odotti esikoistaan. Vauva syntyi elokuun
loppupuolella ja videoiden kuvaaminen oli mahdollista aloittaa heti synnytyksen
jälkeen vauvan isän toimesta. Vauvan isältä kysyttiin suostumus videoiden
kuvaamiseen sekä kuvamateriaalin käyttöön (LIITE 1).
27
7.4 Videon toteutus
Opinnäytetyömme työstäminen jatkui syyskuussa, jolloin kävimme tutustumassa
perhevalmennukseen Meistä tulee perhe -kokoontumiskerralla. Kyseisellä kerralla
puhutaan vanhempien ajatuksista tulevaa vauvaa kohtaan, ja videon on tarkoitus
toimia keskustelun avaajana ja ajatusten herättelijänä. Perhevalmennuskerran jälkeen
pidimme palaverin työryhmän kanssa, jossa kartoitimme tilannetta ja ajatuksia.
Haimme säännöllisin väliajoin ohjausta opinnäytetyön kirjoittamiseen ohjaavalta
opettajaltamme. Opinnäytetyön suunnitelman pääsimme esittämään marraskuun
alussa. Vauvan kuvaaminen jatkui pitkin syksyä tammikuuhun asti. Kuitenkin ennen
joulua tapasimme moniammatillisen työryhmän ja kävimme läpi jo kuvattua
materiaalia. Samalla saimme heiltä suullista palautetta ja vinkkejä viimeisiin
kuvaustilanteisiin.
Videon
editointi
aloitettiin
tammikuussa.
Editoinnissa
meitä
auttoi
medianomiopiskelija Essi Pöyhönen, jonka kanssa olimme olleet yhteydessä jo
aiemmin syksyllä. Hän auttoi meitä videon editoinnissa ja suunnittelussa useammalla
tapaamiskerralla. Video on tuotettu omakustanteena.
Opinnäytetyön
varsinaisen
teoriaosuuden
kirjoittaminen
alkoi
marraskuun
puolivälissä. Jouduimme pysähtymään ja rajaamaan opinnäytetyön aiheen tiiviimmin
ja samalla pohtimaan, mitä haluamme työhön sisällyttää ja mitä pidämme itse
tärkeänä. Kirjoitusprosessi alkoi olla loppusuoralla maaliskuun alussa.
8 PROSESSIN ARVIOINTI JA POHDINTA
Prosessina
opinnäytetyö
on
ollut
haastava
ja
laadultaan
monipuolinen.
Toiminnallisessa opinnäytetyössä tulee huomioida kirjallisen osuuden lisäksi myös
tuote.
Aineiston
hakeminen
oli
aluksi
vaativaa
johtuen
tietokantojen
käyttökokemuksen puutteesta ja tiukasta rajauksesta. Alkuperäisiä tutkimuksia oli
vaikeasti saatavilla, ja osa tutkimuksista oli liian vanhoja työssämme käytettäväksi.
Tiedonhaussa meitä ohjasi kirjaston informaatikko.
28
Tieteellisen tekstin kirjoittaminen oli osalle aluksi haasteellista, sillä aiempaa
kokemusta opinnäytetyön kirjoittamisesta ei ollut. Lisähaastetta toi liiallinen
itsekriittisyys tuotettua tekstiä kohtaan. Osa puolestaan koki tekstin tuottamisen
helppona ja miellyttävänä. Opinnäytetyömme tekstin osa-alueet jaettiin tasapuolisesti,
ja niitä kukin työsti itsenäisesti. Toimintatapa koettiin meille parhaimmaksi
elämäntilanteemme huomioiden.
8.1 Herätevideon kuvausprosessi
Kuvauspaikkana toimi perheen koti ja kuvauskalusto oli perheen oma. Videon
kuvaaminen osoittautui odotettua haasteellisemmaksi, sillä aiempaa kokemusta asiasta
ei
ollut.
Ajoitimme
videomateriaalin
kuvaamisen
eri
ikäkausiin.
Koimme
vastasyntyneen kuvaamisen helpoimmaksi, sillä vauva ei kiinnittänyt huomiota
kuvaajiin. Keskityimmekin tällöin kuvaamaan vauvan ilmeitä sekä yhdessäoloa äidin
kanssa. Kahden kuukauden iässä vauvan huomio kiinnittyi kameraan, sillä kiinnostus
ympärillä olevaan elämään kasvoi. Jouduimme miettimään kuvaamista uudella tavalla,
jotta luonnollinen vuorovaikutus välittyisi videolla. Vauvan ollessa kahden kuukauden
ikäinen kuvasimme vauvan ja vanhemman vuorovaikutussuhdetta esimerkiksi
juttutuokion yhteydessä.
Neljän kuukauden iässä vauvan kuvaaminen monipuolistui vauvan motoristen taitojen
kehittyessä. Vauvan kiinnostus elinympäristöön ja leluihin kasvoi entisestään,
loruleikit kiinnostivat, ja vuorovaikutus oli vastavuoroisempaa vanhemman kanssa.
Tällöin vauvan kuvaaminen oli mieluisaa ja antoisaa, koska hänen oma persoonansa
alkoi näkyä uudella tavalla.
8.2 Videon tuottamisen haasteet
Haastetta kuvaamiselle toi vauvan ehdoilla eteneminen, sillä päivärytmi ei ollut aina
ennustettavissa ja vauvalla oli myös huonompia päiviä. Kameran kanssa sai olla
kuvaamisvalmiudessa sopivaa tilannetta varten, sillä vauvaa ei voinut etukäteen
ohjata. Videomateriaalia oli alun perin arviomme mukaan noin viisi tuntia ja
kuvaamiskertoja lukuisia kunkin ikäkauden aikana. Kävimme kuvatun materiaalin läpi
useamman kerran, jotta saimme rajattua halutun materiaalin videollemme. Saimme
29
tähän apua myös työelämänohjaajilta, jotka antoivat välipalautetta videoista
esikatselun jälkeen.
Pyysimme apua Mikkelin ammattikorkeakoulun informaatioteknologian yksiköstä
videon editoimiseen, mutta heiltä ei löytynyt resursseja siihen. Otimme yhteyttä
suositusten mukaan Karelia ammattikorkeakoulun medianomiopiskelijaan, joka editoi
videon yhteistyössä kanssamme. Meillä oli visio tulevasta videosta, jonka editoija
toteutti useammalla tapaamiskerralla.
Videon tuottamisen jälkeen havaitsimme, että olisimme voineet tehdä joitain asioita
toisella tavalla. Mikrofonin käyttö olisi parantanut vauvan ja vanhemman äänien
kuuluvuutta videolla. Kuvatessa olisimme voineet kiinnittää enemmän huomiota
taustaan, esimerkiksi ylimääräisiin tavaroihin taustalla. Jouduimme myös poistamaan
videomateriaalia, joissa näkyi tuttipullo, sillä se olisi ollut ristiriidassa Maailman
terveysjärjestön kansainvälisen äidinmaitokoodin kanssa.
Yritimme aluksi itse perehtyä videoiden tallentamiseen DVD:lle kotikoneella, mutta
meiltä puuttui ohjelma, jolla videot saataisiin näkymään myös DVD´soittimella.
Videoiden tallentamiseen ja kansien graafiseen suunnitteluun sekä tekemiseen
löysimme apua koulumme suunnittelijalta. Suunnittelija antoi ajatuksen DVD:n
kuvailulehdestä, josta katsoja saa kokonaiskuvan videon sisällöstä ja tarkoituksesta
katsomatta sitä. DVD:n kannet ja levyn päällystarrat kävimme teettämässä
paikallisessa painopisteessä, jotta niistä tulisi tarpeeksi laadukkaat. Löydettyämme
oikein ihmisen auttamaan meiltä onnistui tuotteen tekeminen helposti.
8.3 Opinnäytetyömme eettisyys
Opinnäytetyötä tehdessä törmätään moniin erilaisin eettisiin kysymyksiin. Eettisyys
kertoo oikeasta ja väärästä, ja eettisyyttä tarkastellaan monella eri tapaa
opinnäytetyötä tehdessä. Tiedonhankintaprosessissa on tärkeää painottaa lähteinä
käytettävien tutkimusten eettisyyttä. Eettisesti on tärkeää kunnioittaa tutkijoiden
tutkimuksia ja antaa heidän työlleen arvostusta sekä pitää asiasisältö samana.
Eettisesti on tärkeää huomioida, että tutkimukseen osallistuvat tietävät jo alussa
30
tutkimukseen liittyvistä asioista, esimerkiksi sen tarkoituksesta ja kestosta. (Hirsjärvi
ym. 2013, 23 - 25.)
Tarkasteltaessa opinnäytetyötä eettiseltä näkökannalta pidimme tärkeänä, että saimme
suostumuksen vauvan kuvaamiseen hänen isältään (liite 1). Videon kuvaamisessa
olemme huomioineet lapsen ja hänen perheensä edun sekä hyvinvoinnin. Olemme
keskustelleet vauvan äidin kanssa etukäteen kuvaustilanteista ja sopivista ajankohdista
ajatellen vauvan omaa päivärytmiä. Pyrimme pitämään yllä perheen intimiteettiä ja
kunnioittamaan heidän kotirauhaansa. Lisäksi koimme myös tärkeänä, että videon
eettisyys säilyy sairaalassa kuvatuissa video-osuuksissa. Esimerkiksi sairaalan
henkilökuntaa ei ole kuvattu eikä heidän ääntään kuulu videolla. Keskustelimme
videon tekemiseen liittyvistä eettisistä kysymyksistä yhdessä editoijan kanssa.
Huomiota kiinnitimme esimerkiksi videon taustamusiikin tekijänoikeuksiin.
8.4 Toiminnallinen opinnäytetyö oppimiskokemuksena
Toiminnallisen opinnäytetyön työelämälähtöisyyden kautta pääsimme konkreettisesti
ideoimaan ja luomaan tuotteen, joka palvelee kohderyhmää ja vastaa toimeksiantajan
toiveisiin. Opinnäytetyön toiminnallisessa osuudessa kuvasimme vanhemman ja
vauvan varhaista vuorovaikutusta neljän ensimmäisen elinkuukauden aikana. Video ei
ole tarkoitettu opetusmateriaaliksi.
Olemme tyytyväisiä videon lopputulokseen, mutta vielä parempaan lopputulokseen
olisimme päässeet, jos meillä olisi ollut kuvaustilanteissa käytössä mikrofoni sekä
kuvausjalusta. Mielestämme onnistuimme kuitenkin kuvaamaan vanhemman ja
vauvan
välisiä
varhaisen
vuorovaikutuksen
tilanteita
havainnollistavasti
ja
monipuolisesti. Videolla välittyy varhaisen vuorovaikutuksen luonnollisuus ja
toivomme videon herättävän kohderyhmän positiivisia ajatuksia tulevaa vauvaa
kohtaan. Videolla haluamme korostaa arkipäiväsiä hetkiä vanhemman ja lapsen
välillä,
joihin
katsojat
pystyvät
samaistumaan.
Haluamme
saada
katsojat
huomaamaan, että varhainen vuorovaikutus syntyy luonnostaan ja vauvan
perustarpeisiin vastattaessa.
31
Opinnäytetyötä tehdessä tietomme ovat kasvaneet varhaisen vuorovaikutuksen
merkityksestä lapsen kokonaisvaltaisen kasvun kannalta. Olemme oppineet keinoja
tarkastella ja tukea lapsen ja vanhemman välistä varhaista vuorovaikutusta. Työ on
avannut varhaisen vuorovaikutuksen merkityksen lapsen kasvussa. Ihminen on psykofyysis-sosiaalinen kokonaisuus, jonka suotuisalle kehitykselle on elintärkeää olla
vuorovaikutuksessa ja kiintymyssuhteessa toisten ihmisten kanssa.
Opinnäytetyöprosessi on vienyt huomattavasti enemmän aikaa kun mitä olimme
ajatelleet. Lisähaastetta on tuonut aikataulujen sovittaminen työelämänohjaajien
kanssa, yhteydenpito on toiminut välillä yksipuolisesti. Tapaamiset ovat onnistuneet
hyvin ja jättäneet meille positiivisen kuvan.
8.5 Videosta saatu palaute
Keräsimme
loppupalautteen
perhetyöntekijöiltä
ja
psykologeilta
avoimen
kyselylomakkeen (liite 3) avulla. Palaute (n=2) oli kokonaisuudessaan positiivista,
eikä toivottuja kehittämisideoita löytynyt. Työntekijät kokivat, että videota voidaan
hyödyntää muuallakin kuin perhevalmennuksessa ja se toimii hyvänä keskustelun
avaajana ja tunteiden herättäjänä. Videolla voidaan havainnollistaa myönteistä
varhaista vuorovaikutusta vanhemman ja lapsen välillä. Palautteesta ilmeni, että
videolla on onnistuttu tuomaan hyvin esille vauvan ilmeiden, eleitä ja ääniä.
Kuvauksellisesti video on onnistunut ja vauva on saatu sen keskiöön. Äänien ja
musiikin editoimisessa oli myös onnistuttu tuomaan positiivisuutta videoon.
”On hyvä, että vauvan itku kuuluu nauhalla, koska samalla voi huomata, miten se
herättää erilaisia tunteita katsojassa.”
Kiitosta saimme videolla eri ikäkausien erottelusta ja vauvan kehityksen
havainnollistamisesta. Videolla esimerkiksi nähdään, että jo vastasyntyneellä on
valmiudet vastavuoroiseen vuorovaikutukseen. Koettiin, että videota voidaan käyttää
myös tilannekohtaiseen tarkasteluun nauhaa pysäyttämällä.
”Luonnollinen vuorovaikutus näkyy ja kuuluu videossa ja tämän avulla voidaan
sanoittaa, mitä paljon puhuttu varhainen vuorovaikutus mm. on: lapsen itkuun
32
reagoimista, lohduttamista, vastavuoroista juttelua, hoivaamista ja kylvettämistä,
leikkiä jne. Ts ei mitään tähtitieteellisen vaikeaa! Videota voisi hyödyntää muissakin
ryhmätilanteissa kuin perhevalmennuksessa”
8.6 Jatkotutkimusaiheet
Jatkotutkimusaiheita miettiessämme tarkastelimme aihetta sen tärkeyden kannalta.
Jatkotutkimuksena ehdotamme perhevalmennuksen kohderyhmälle järjestettävää
kyselylomaketta, joka arvioisi tuotteen vastaavuutta videon tavoitteisiin nähden.
Kysely
edistäisi
perhevalmennuksen
sisällön
kehittämistä
Mikkelissä.
Perhevalmennuksesta tuli myös jatkotutkimusidea, että heidän muille yhteisille
kokoontumiskerroille voitaisiin toteuttaa lyhyitä havainnollistavia videopätkiä,
esimerkiksi liikuntaan, ravitsemukseen, isyyteen ja suuhygieniaan liittyen.
33
LÄHTEET
Ahlqvist-Björkroth, Sari 2007. Psyykkisen hyvinvoinnin perusta – tunne-elämän ja
ajattelun rakentuminen 0 - 7-vuotiaana. Teoksessa Armanto, Annukka, Koistinen,
Paula (toim.) Neuvolatyön käsikirja. Helsinki: Tammi.
Ahlqvist, Sari & Kanninen, Katri 2003. Varhaisen vuorovaikutuksen arviointi.
Teoksessa Niemelä, Pirkko, Siltala, Pirkko & Tamminen, Tuula (toim.) Äidin ja
vauvan varhainen vuorovaikutus. Juva: WSOY.
Airaksinen, Tiina & Vilkka, Hanna 2003. Toiminnallinen opinnäytetyö. Jyväskylä:
Tammi.
Antikainen, Ingrid 2007. Varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen. Teoksessa
Armanto, Annukka & Koistinen, Paula (toim.) Neuvolatyön käsikirja. Helsinki:
Tammi.
Arola, Liisa, Paavola, Leila & Körkkö, Pentti 2009. Äidin sensitiivisyys ja
hoivapuheen perustaajuuden vaihtelu – yhteydet lapsen varhaisen kielen ja puheen
kehitykseen. Humanistinen tiedekunta/logopedia. Oulun yliopisto.
Asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja
nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta 338/2011. WWW-dokumentti.
http://www.finlex.fi. Ei päivitystietoa. Luettu 6.3.2015.
Brodén, Margareta 2006. Raskausajan mahdollisuudet. Helsinki: Therapeia-säätiö.
Flykt, Marjo & Salo, Saara 2013. Lapsen ja vanhemman välisen emotionaalisen
saatavillaolon merkitys lapsen kehityksessä ja hyvinvoinnissa. Psykologia -lehti.
Verkkolehti. http://www.psykologia.fi/uusin-numero/otteita-lehdesta/70-tieteellisetartikkelit/358-lapsen-ja-vanhemman-valisen-emotionaalisen-saatavillaolon-merkityslapsen-kehityksessa-ja-hyvinvoinnissa. Päivitetty 5.1.2014. Luettu 4.10.2014.
Haapio, Sari, Koski, Kirsti, Koski, Pirjo & Paavilainen, Riitta 2009. Perhevalmennus.
Porvoo: Edita.
Hakamaa, Annika & Palovaara, Minna 2013. Sensitiivisyyttä, hoivaa ja rajoja – opas
lapsen kiintymyssuhteen tukemiseen ja kiintymyssuhdevaurion korjaamiseen
lastensuojelun ammattilaisille. Seinäjoen ammattikorkeakoulu. Sosiaali-alan
koulutusohjelma. Opinnäytetyö.
Hakulinen-Viitanen, Tuovi & Klemetti, Reija 2013. Äitiysneuvolaopas. Suosituksia
äitiysneuvolatoimintaan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. PDFdokumentti.
http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/110521/THL_OPA2013_029_verkko.pd
f?sequence=1. Ei päivitystietoja. Luettu 8.1.2015.
Hastrup, Arja & Puura, Kaija 2014. Varhainen vuorovaikutus (VaVu).
Neuvolakäsikirja. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Www-dokumentti.
34
http://www.thl.fi/fi/web/lastenneuvolakasikirja/ohjeet-jatukimateriaali/menetelmat/psykososiaalinen-kehitys/vavu. Päivitetty 28.11.2014.
Luettu 24.1.2015.
Hautamäki, Airi 2002. Kiintymyssuhdeteoria: Attachment theory. Teoksessa Kalland,
Mirjam & Sinkkonen, Jari (toim.) Varhaiset ihmissuhteet ja niiden häiriintyminen.
Helsinki: WSOY.
Hautamäki, Airi 2011. Lapsen kiintymyssuhteet ja niiden häiriintyminen. Teoksessa
Kalland, Mirjam & Sinkkonen, Jari (toim.) Varhaislapsuuden tunnesiteet ja niiden
suojeleminen. Helsinki: WSOYpro Oy.
Hermanson, Elina 2012. Kotineuvola – terveys syntymästä kouluikään. Porvoo:
Bookwell Oy.
Hermanson, Elina 2013. Varhainen vuorovaikutus ja itsetunnon kehitys.
Terveyskirjasto Duodecim. WWW-dokumentti.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=kot00302. Päivitetty
1.7.2012. Luettu 24.1.2015.
Hirsjärvi, Sirkka, Remes, Pirkko & Sajavaara, Paula 2013. Tutki ja kirjoita. Porvoo:
Bookwell Oy.
Hughes, Daniel A. 2009. Kiintymyskeskeinen vanhemmuus. Toimivuutta kasvotusten.
Tampere: PT-kustannus.
Huttunen, Jouko 2010. Isyyteen sitoutuminen ja sen merkitys miehelle. Suomen
Lääkärilehti 3, 175 - 181.
Jaakkola, Titta 2014. Deski viestintätoimisto. Www-sivut.
http://www.viestintatoimistodeski.fi/millainen-hyva-video-sisaltomarkkinoinnissa/.
Päivitetty 09.10.2014. Luettu 09.10.2014.
Kaipiainen, Marjo 2007. Varhaisiän musiikkikasvatuksen potentiaalit äidin ja vauvan
varhaisessa vuorovaikutuksessa. Jyväskylän yliopisto. Musiikkikasvatus. Pro gradututkielma.
Kansallinen äitiyshuollon toimintaryhmä 2013. Äitiysneuvolaopas. Suosituksia
äitiysneuvolatoimintaan. Hakulinen-Viitanen,Tuovi & Klemetti, Reija (toim.)
Tampere: Juvenes Print –Suomen yliopistopaino Oy.
Kivijärvi, Marja 2003. Äidin sensitiivisyys varhaisessa vuorovaikutuksessa. Teoksessa
Niemelä, Pirkko, Siltala, Pirkko & Tamminen, Tuula (toim.) Äidin ja vauvan
varhainen vuorovaikutus. Juva: WSOY.
Lehtinen, Tiina 2014. Äidin kaksosilleen suuntaama puhe arkisissa
vuorovaikutustilanteissa. Tampereen yliopisto. Logopedian pro gradu –tutkielma.
Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi 2014. Kutsu perhevalmennukseen - esite.
35
Mäntymaa, Mirjami, Luoma, Ilona, Puura, Kaija & Tamminen, Tuula 2003. Tunteet,
varhainen vuorovaikutus ja aivojen toiminnallinen kehitys. Duodecim 119 (6).
Verkkolehti. http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo93467.pdf. Ei päivitystietoja.
Luettu 24.09.2014.
Mäntymaa, Mirjami 2006. Early Mother-Infant Interaction. Tampere: Tampere University Press, TUP.
Mäntymaa, Mirjami & Puura, Kaija 2011. Varhainen vuorovaikutus ja aivojen
kehitys. Teoksessa Kalland, Mirjam & Sinkkonen, Jari (toim.) Varhaislapsuuden
tunnesiteet ja niiden suojeleminen. Helsinki: Sanoma Pro Oy.
Nurmi, Jari-Erik, Ahonen, Timo, Lyytinen, Heikki, Lyytinen, Paula, Pulkkinen, Lea &
Ruoppila, Isto 2014. Ihmisen psykologinen kehitys. Juva: PS-kustannus.
Ojanen, Tuija, Ritvala, Marjo, Sivén, Tuula, Vihunen, Riitta & Vilén, Marika 2011.
Lapsen aika. Helsinki: WSOY.
Pentikäinen, Eini 2014. Haastattelut. Perhetyöntekijä- terveydenhoitaja. Mikkelin
sosiaali- ja terveystoimi. 14.4.2014 & 2.9.2014.
Pesonen, Anu-Katriina 2010. Varhainen vuorovaikutus on suotuisan psyykkisen
kehityksen edellytys. Duodecim 126(5):515 - 520.
Punamäki, Raija-Leena 2011. Vanhemmuuteen siirtyminen: raskausajan ja
ensimmäisen vuoden kiintymyssuhteet. Teoksessa Kalland, Mirjam & Sinkkonen, Jari
(toim.) Varhaislapsuuden tunnesiteet ja niiden suojeleminen. Helsinki: Sanoma Pro
Oy.
Puura, Kaija & Mäntymaa, Mirjami 2010. Vanhemman ja vauvan vuorovaikutus.
Teoksessa Deufel, Maila & Montonen, Elisabeth (toim.) Onnistunut imetys. Tampere:
Kustannus Oy Duodecim.
Puura, Kaija 2003. Terveydenhoitaja varhaisen vuorovaikutuksen tukijana. Teoksessa
Niemelä, Pirkko, Siltala, Pirkko & Tamminen, Tuula (toim.) Äidin ja vauvan
varhainen vuorovaikutus. Juva: WSOY.
Rova, Meri & Koskinen, Katja 2014a. 3 – 4 kk. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Www-sivut. http://www.thl.fi/fi/web/lastenneuvolakasikirja/ohjeet-jatukimateriaali/terveysneuvonta/imetysohjaus/3-4kk. Luettu 16.1.2014.
Rova, Meri & Koskinen, Katja 2014b. Lisäruokien aloittaminen. Terveyden ja
hyvinvoinnin laitos. Www-sivut.
http://www.thl.fi/fi/web/lastenneuvolakasikirja/tietopaketit/imetys/lisaruokienaloittaminen. Päivitetty 27.11.2014. Luettu 16.1.2014.
Rusanen, Erja 2011. Hoiva, kiintymys ja lapsen kehitys. Porvoo: Finn Lectura.
Räsänen, Anniina 2009. Tunteiden viestintäkanavat ja musiikki varhaisessa
vuorovaikutuksessa. Jyväskylän yliopisto. Musiikkikasvatuksen kandidaatintutkielma.
36
Sarkkinen, Mirja & Juutilainen, Kirsi 2007. Vauvaperheen masentunut äiti
neuvolassa. Teoksessa Armanto, Annukka, Koistinen, Paula (toim.) Neuvolatyön
käsikirja. Helsinki: Tammi.
Savinainen-Makkonen, Tuula, Kunnari, Sari, Kaarlonen, Meri & Kulovesi, Tuula
2007. Lapsen puheen, kielen ja kommunikoinnin kehitys ja häiriöt. Teoksessa
Armanto, Annukka, Koistinen, Paula (toim.) Neuvolatyön käsikirja. Helsinki: Tammi.
Sinkkonen, Jari 2004. Kiintymyssuhdeteoria – tutkimuslöydöksistä käytännön
sovelluksiin. Duodecim 120(15):1866 - 1873.
Stern, Daniel 1982. Ensimmäinen ihmissuhde. Jyväskylä: Gummerus.
Suomisanakirja 2014. Heräte. Www-sivut. http://www.suomisanakirja.fi/heräte. Ei
päivitystietoja. Luettu 26.10.2014.
Tamminen, Tuula 2004. Olipa kerran lapsuus. Juva: WSOY
Vilén, Marika, Vihunen, Riitta, Vartiainen, Jari, Sivén, Tuula, Neuvonen, Sohvi &
Kurvinen, Auli 2006. Lapsuus - Erityinen elämänvaihe. Helsinki: WSOY.
LIITE 1
Sopimus
LIITE 2
Suostumus
LIITE 3
Palautelomake
PALAUTELOMAKE KUUNTELE MINUA-HERÄTEVIDEOSTA
Herätevideon tarkoituksena on herätellä tulevien vanhempien ajatuksia tulevasta
perheenjäsenestä. Sen tarkoituksena ei ole sisältää opetusmateriaalia vaan
perustua vanhemman ja vauvan vuorovaikutustilanteisiin neljän ensimmäisen
elinkuukaudenaikana. Videolla halutaan korostaa vauvan ilmeitä, eleitä ja
ääntelyä.
1. Minkälaisia ajatuksia video herätti?
2. Kertokaa mikä herätevideossa on hyvää ja millä tavalla voitte hyödyntää
sitä työssänne?
3. Millä muulla tavalla videon olisi voinut toteuttaa? Kehittämisehdotuksia.
Kiitos palautteestanne!
Taru Behm, Taru Kolehmainen & Salla Vahvaselkä