Lataa esite (, 29,73 MB)

2015
MAASTOAJONEUVOT - TRAKTORIMÖNKIJÄT - TIELIIKENNEMÖNKIJÄT - LISÄVARUSTEET
MENESTYKSEN TAUSTALLA
INNOVATIIVINEN HISTORIA
Polaris-historiasta huokuu innovatiivisuus, sinnikkyys ja hieman onnekkuuskin. Se on monella tavalla samanlainen kuin monen muun
menestyvän suuryrityksen historia. Polariksen menneisyys on kuitenkin muutakin kuin pelkkä tuhkimotarina. Se on oikeastaan kertomus
siitä, kuinka sinnikkyys ja intohimo tuotteisiin ja asiakkaiden palveluun johtaa onnistumisiin.
Edgar Hetteen perusti Polaris Industries -yrityksen pienessä Roseaun kaupungissa Minnesotan osavaltiossa USA:ssa vuonna 1954.
Jo vuonna 1955 Polaris rakensi ensimmäisen moottorikelkan, ja siitä lähtien merkillä on ollut merkittävä asema moottorikelkkailun
maailmassa. Ensimmäisen mönkijänsä Polaris toi markkinoille vuonna 1984, ja pari vuotta myöhemmin vuonna 1996 alkoi menestystarina nimeltään Sportsman. Vuonna 1998 alkoi ensimmäisten Ranger-mallien tuotanto. Kaksi- ja useampipaikkaisia Ranger-malleja valmistetaan bensamoottorien lisäksi myös diesel- ja sähkömoottorein varustettuina. Suomeen Polaris-mönkijöitä on toimitettu
vuodesta 1994 lähtien jo yli 30 000 kappaletta. Polaris on noussut maailman markkinajohtajaksi vuonna 2012, ja Suomessa se on
ollut ylivoimainen markkinaykkönen jo vuodesta 1998.
Vuonna 1998 Polaris lanseerasi Victory-moottoripyörät., joita on myyty Suomeen hieman yli 200 kpl vuodesta 2010 lähtien.
Victoryn markkinaosuus omassa kokoluokassaan on jo merkittävä, n. 10 %.
Todella perinteikäs ja markkinoiden vanhin moottoripyörämerkki Indian hankittiin vuonna 2011. Indian-moottoripyörät lanseerattiin USA:ssa elokuussa 2013, ja Suomessa uuden ja upean malliston lanseeraus tehtiin syksyllä 2013.
Polaris-tuotteiden maahantuoja on ollut vuodesta 1994 lähtien Brandt-Polaris Oy, joka on osa vuonna 1905 perustettua
perheyritystä, Otto Brandt -konsernia. Brandt-Polaris Oy on toimittanut Suomeen jo lähes 60 000 Polaris-ajoneuvoa yli 60
osaavaan ja intohimoisen jälleenmyyjän kautta. Jälkimarkkinoinnin laatu on kunnia-asiamme, ja yhdessä noin 80 koulutetun
huoltoliikkeen kanssa päämäärämme on kehittää jälkimarkkinoinnin tasoa entistäkin paremmaksi vuosi vuodelta.
Tervetuloa Polaris-tiimiin!
Victory/Indian-tehdas: Spirit Lake
, Iowa
Polaris-tehdas: Roseau,
Minnesota
Polaris pääkonttori: Medina (Minnea
polis), Minnesota
SISÄLLYS
4-7 MIHIN TARVITSET MÖNKIJÄÄ JA MIKSI VALINTASI ON POLARIS
8-9 UUTUUS! SPORTSMAN ETX / 570 / UUTUUS! SPORTSMAN 570 SP
10-11 SPORTSMAN XP -MALLISTO
12-13 UUUTUUS! SPORTSMAN ACE -MALLISTO
14-15 RANGER 570 / EV
16-17 RANGER 1000 DIESEL / RANGER XP 900 EPS
18-19 SPORTSMAN 800 6X6 / RANGER 800 6X6 / RANGER 800 CREW
20-21 RZR -MALLISTO
22-23 LASTEN JA NUORTEN MALLIT
24-43 POLARIS ENGINEERED LISÄVARUSTEET JA TARVIKKEET
44- 45 PROSPECTPR-TELASARJA, POLARIS-PERÄKÄRRYT
JA HYÖTYMOOTTORIKELKAT
46-47 ULTRATEC -ERIKOISLISÄVARUSTEET
WWW.POLARIS.FI
Nettisivuiltamme löydät valtavan määrän tietoa: uusimmat uutiset, mallistot, hintatiedot, tekniset tiedot, varaosaluettelot,
käyttöohjekirjat, videoita, kauppiastiedot, huoltopistetiedot, lisävarusteet, Polaris-asusteet, kisatiedotuksen, Polaris mönkijävuokraamot ja safarien järjestäjät, Polaris-kauppiaiden käytetyt Polarikset ja paljon muuta. Liittymällä nettisivuillamme
uutiskirjeiden postituslistalle saat tärkeimmät uutiset uutuuksista ja tarjouksista suoraan sähköpostiisi!
MAASTOAJONEUVOT
PIDÄ
ITSESI AJAN TASALLA!
2015 POLARIS.fi
48-51 TEKNISET TIEDOT
/PolarisMonkijat
03 Oletko Facebook-käyttäjä? Jos olet, tykkää myös Polaris Facebook -sivuistamme, joilla näet uusimmat jutut, ajokokemukset ja
uutiset.
MIKSI POLARIS ON NIIN SUOSITTU?
VASTAUKSET SAAT TÄSSÄ - KERROMME 10 KIISTATONTA ETUA,
JOITA MYÖS MONINKERTAISET TESTIVOITOT VAHVISTAVAT:
1. Markkinoiden parhaiksi todetut ajo-ominaisuudet
2. Markkinoiden paras nelivetotekniikka
3. Veto- ja kuormauskyky vailla vertaa
4. Turvallinen, mukava ja helppo ajaa
5. Urheilullinen suorituskyky
6. Markkinoiden laajin lisävarustevalikoima – enemmän käyttöä ja hyötyä
7. Markkinoiden laajin mallisto – sopiva malli jokaiseen tarpeeseen ja käyttöön
8. Nykyaikaiset ja kestävät moottorit (nelitahti, diesel ja sähkö)
9. Takuu 2 vuotta + 24 kk:n lisäturva (Sportsman 4x4 -maastomallit)
10. Varma ja luotettava huolto- ja takuupalvelu (Suomessa yli 70 koulutettua huoltopistettä)
TURVALLINEN, HELPPO JA MUKAVA AJETTAVA!
• nelipyörälevyjarrut yhdestä kahvasta
• automaattinen voimansiirto
• automaattinen neliveto
• suuret karhennetut astinlaudat
• EBS-moottorijarru
• ADC-alamäkijarru
TOTEA ITSE NÄMÄ TÄRKEÄT OSTOPÄÄTÖKSEEN VAIKUTTAVAT EDUT
POLARIS-LIIKKEESSÄ, JOSSA VOIT TUTUSTUA ALAN LEHDISTÖN
TESTEIHIN JA KOEAJAA UUDEN POLARIKSEN!
ÖNKIJÄT TRAKTORIMÖNKlläIJ. ÄT
TRAAjKa laiTOlliseRstIM
ös tie
i myös tiellä.
Aja laillisesti my
ÖNKIJÄT
TRAAjKa laiTOlliseRstIM
i myös tiellä.
SPORTSMAN 570 EFI
SPORTSMAN 570 EFI
RANGER DIESEL
4x4 Maailma 1/2014
“Suomen paras!”
Mönkijä-lehti 2/2014
Testivoittaja
TM 8/2013
Testivoittaja
ww
w.t m n e t .f i
SPORTSMAN 500 EFI
SPORTSMAN XP 550
4x4 Maailma 2/2013
Testivoittaja
Mönkijä-lehti 1/2013
Testivoittaja
ÖNKIJÄT TRAKTORIMÖNtieKlläIJ. ÄT TRAKTORIMÖNtieKlläIJ. ÄT
TRAAjKa laiTOlliseRstIM
ös
ös
i myös tiellä.
Aja laillisesti my
Aja laillisesti my
ÖNKIJÄT
TRAAjKa laiTOlliseRstIM
i myös tiellä.
POLARIS RANGER
POLARIS SPORTSMAN
SPORTSMAN 500 EFI 4x4
SPORTSMAN XP 850
SPORTSMAN 500 EFI
Mönkijä-lehti 3/2011
Vertailun paras
Mönkijä-lehti 3/2011
Vertailun paras
Mönkijä-lehti 3/2010
Testivoittaja
Mönkijä-lehti 2/2010
Testivoittaja
Koneviesti 9/2009
Testivoittaja
VALITSE TODELLINEN NELIVETO
POLARIS 4X4 TAI 6X6 - JA KAIKKI PYÖRÄT VETÄVÄT!
Markkinoiden nopeimmin kytkeytyvä automaattinen ja todellinen neliveto. Polaris 4x4- ja 6x6-malleissa
etuveto kytkeytyy halutessasi ilman viivettä automaattisesti, kun pitoa tarvitaan ja myös palautuu
automaattisesti, kun sitä ei enää tarvita. Näin kiinnijäämisen mahdollisuus on minimaalinen, ohjaus
pysyy kevyenä, eikä jatkuvan nelivedon aiheuttamaa puskemista synny. Kun neliveto kytkeytyy nopeasti, eteneminen on varmaa ja hallittua. Voit myös halutessasi kytkeä jatkuvan 2x4-vedon päälle.
SÄHKÖTOIMINEN EPS-OHJAUSTEHOSTIN.
Sähkötoiminen ohjaustehostin toimii tehokkaimmin juuri silloin, kun sitä tarvitaan – hitaassa vauhdissa, äärimmilleen lastattuna ja telasarjalla varustettuna. Tehostus vähenee automaattisesti elektronisen ohjauksen avulla, kun
tehostuksen tarve laskee kuten nopeammassa vauhdissa. Näin optimaaliset ajo-ominaisuudet säilyvät joka tilanteessa.
POLARIS IRS -JOUSITUS.
Polaris-jousitus on tunnettu siitä, että se toimii aina vain paremmin maaston vaikeutuessa ja lastin suurentuessa.
2x4 Mode
94 in./238.8 cm
1x4 Turf Mode
75 in./109.5 cm
TURF 1X4 -VETOALUE
Ainutlaatuinen, sähkötoiminen TURF 1x4 -vetoalue, jolla takatasauspyörästön lukitus kytkeytyy pois käytöstä. Tämän toiminnon ansioista kääntösäde pienenee, ohjaus kevenee, renkaiden kuluminen vähenee ja mönkijän jättämät
jäljet pienenevät. Erittäin hyödyllinen ajettaessa asfaltilla, ruohokentillä ja arassa maastossa.
VAHVAT JA KESTÄVÄT MOOTTORIT
Sportsman/ACE ETX: Sportsman/Ranger/RZR 570: Sportsman 800 6x6: Sportsman/Scrambler XP 850: Sportsman/Scrambler XP 1000: Ranger XP 900 / RZR 900: RZR XP 1000: Ranger Diesel: Ranger EV: 1-syl. 325 cm3, 4-tahti, nestejäähd. DOHC neliventtiilitekniikka, 30-32hv
1-syl. 567 cm3, 4-tahti, nestejäähd. DOHC neliventtiilitekniikka, 44-45hv
2-syl. 760 cm3, 4-tahti, nestejäähd. neliventtiilitekniikka, 56hv
2-syl. 850 cm3, 4-tahti, nestejäähd. SOHC neliventtiilitekniikka, 77hv
2-syl. 952 cm3, 4-tahti, nestejäähd. SOHC neliventtiilitekniikka, 88-89hv
2-syl. 875 cm3, 4-tahti, nestejäähd. DOHC neliventtiilitekniikka, 68/75hv
2-syl. 999 cm3, 4-tahti, nestejäähd. DOHC neliventtiilitekniikka, 110hv
3-syl. Kohler 1028 cm3, 24hv
30 hv AC/48 V, sähkömoottori
POLARIS.fi
ADC + EBS
Turvallisen mönkijän ominaisuuksiin kuuluvat jokaiseen pyörään vaikuttavien hydraulisten levyjarrujen lisäksi sähköisesti toimiva ADC-alamäkijarru ja EBS-moottorijarru. Niiden avulla jyrkät alamäet sujuvat turvallisesti ja hallitusti raskaimpiakin peräkärrykuormia vedettäessä.
2015 ADC-ALAMÄKIJARRU (ANTI DESCENT CONTROL) JA
EBS-MOOTTORIJARRU (ENGINE BRAKING SYSTEM).
MAASTOAJONEUVOT
KILPAILIJA
05 SPORTSMAN
Kaikki tämä toimii sähköisesti yhdestä kytkimestä ilman monimutkaisia vipuja ja toimenpiteitä. Jokainen joka liikkuu maastoajoneuvolla maastossa tietää, että nelivedon on kytkeydyttävä nopeasti päälle,
ennen kuin kiinnijääminen on jo tapahtunut. Jo hetkenkin turha sutiminen ja kaivautuminen saa maastoajoneuvon jäämään kiinni. Monissa muunmerkkisissä mönkijöissä on käytössä nelivetoja ns. rajoitetuin luistoin, ja ne vetävät käytännössä vain kolmella pyörällä. Joillakin merkeillä on taas käytössä
erikseen kytkettäviä lukkoja, joiden kytkemiseen tarvitaan aikaa ja keskittymistä ajon aikana.
MIHIN
TARVITSET MÖNKIJÄÄ?
MÖNKIJÄ ON VERRATON KAVERI ESIMERKIKSI
SEURAAVISSA ASKAREISSA:
• Huoltotyöt; Tavarankuljetus, siirtyminen ym.
• Lumityöt; Mökkitiet, pihat, kiinteistöt ym.
• Metsätyöt; Harvennus, tuulikaadot, polttopuut, istutus ym.
• Maa- ja karjatilat; Ruokinta, huolto, korjaus, kuljetus ym.
• Metsästys, kalastus, sienestys, marjastus ym.
• Matkat; ostoksille, harrastuksiin, kouluun ym.
• Vapaa-ajanasunto; Puutarhanhoito, veneen siirto, tutkimusmatkat,
safarit ym.
• Ammattikäyttö; Sähkölaitokset, palo- ja pelastuslaitokset,kuntien
huoltoyksiköt, kaivokset, puolustusvoimat, rajavartiosto, poliisi,
tapahtumien järjestäjät, vartiointi, kiinteistöhuolto, urheilu- ja
liikunta-alueet ym.
RANGER
TARJOAA ENEMMÄN!
• edulliset vakuutukset
• ei vuosikatsastusta
• veroedut (yritykset)
• saa kuljettaa työvälineitä tiellä (esim. peräkärry, hiekotin, lumiaura ym.)
07 SÄÄSTÄ
RAHAA JA VAIVAA!
MAASTOAJONEUVOT
2015 POLARIS.fi
ENEMMÄN TEKEMISTÄ JA ENEMMÄN KÄYTTÖÄ!
MAAILMAN SUOSITUIN ON
NYT ENTISTÄKIN PAREMPI!
Maailman ostetuin mönkijämalli, moninkertainen testivoittaja, eikä ihme sillä sen laatu ja käyttöominaisuudet ovat alan ehdotonta
eliittiä. Siinä on automaattinen 100 % neliveto, joka reagoi nopeasti ilman erillisiä kytkemisiä, mikäli sutimista tapahtuu. Voimaa
on taatusti kaikkeen käyttöön! Alustan tekniikkaa suojaa metallinen pohjalevy. Tutustu, koeaja ja vertaa, huomaat miksi Sportsman
on niin ylivoimainen.
UUTUUS
SPORTSMAN ETX EFI 4X4 EUT
vihr.
• Aito nelivetoinen Sportsman
• Erinomainen ketteryys ja toimintavarmuus
• Uusi Pro Star 30hv EFI DOHC, 4-vent.moottori
• Huippuluokan moottoritekniikka ja alhainen
polttoaineenkulutus
1/2014
2/2014
SPORTSMAN 570 EFI FOREST 4X4/EUT
SPORTSMAN 570 EFI EPS FOREST 4X4/EUT
vihr.
valk.
vihr.
• Uusi markkinoiden paras nopeudenrajoitin
• Uusi mittaristo
• Uusi sähkötoiminen kaasunohjaus
• Uusi istuin ja selkänoja
• Uusi ohjauksen mukana kääntyvä työvalo
• Sähköpistoke peräkärrylle vakivarusteena
SAATAVANA MYÖS
2-PAIKKAISENA MALLINA!
SPORTSMAN 570 EFI EPS TOURING EUT
• Sähkövinssi vakiovarusteena EUT-malleissa
• Alhaisin polttoaineen kulutus luokassaan (Mönkijä-lehti 2/2014)
valk.
UUTUUS
SPORTSMAN 570 EFI EPS SP 4X4
pun.
• 14” aluvanteet vakiovarusteena
• Laadukas metalliväri
• ADC –alamäkijarru vakiovarusteena
• Close Ratio –neliveto
• Saatavana myös EUT-traktorimallina
Haluatko porata reikiä ja asentaa lisävarusteita tuntikausia vai käytätkö mieluummin muutamassa sekunnissa asennettavia, monipuolisia Polaris
Lock&Ride -lisävarusteita? Lock&Ride-lisävarusteet asennat ilman työkaluja, nippusiteitä, kumiremmejä ja ruuveja – nopeasti ja kätevästi.
2015 Testivoittaja!
MAASTOAJONEUVOT
”Suomen paras!”
POLARIS.fi
7 990 € +tk
09 VAIN
SINULLE, JOLLE KELPAA VAIN
UUSIN JA TEHOKKAIN!
Sportsman XP –malleissa on tehokas kaksisylinterinen moottori, jossa riittää voimaa kaikkeen mahdolliseen käyttöön. XP-mallien
ajo-ominaisuudet ovat maastossa kaikin puolin huippuluokkaa. Erillisjousituksen geometria, kuljettajan optimaalinen ergonomia
ja sähkötoiminen EPS-ohjaustehostin tekevät ajosta vaivatonta ja tasokasta.
SPORTSMAN XP 850 EPS FOREST 4X4 /
SPORTSMAN XP 850 EFI TOURING 4X4
• saatavana maastomallina, traktorimallina ja L7
tieliikennemallina
• Tehokas 2-syl. moottori
• ADC-alamäkijarru vakiovarusteena
• EPS-ohjaustehostin
SAATAVANA MYÖS
2-PAIKKAISENA MALLINA!
UUTUUS
SPORTSMAN XP 1000 EPS FOREST 4X4
• Todellinen voimapaketti
• ADC-alamäkijarru vakiovarusteena
• EPS-ohjaustehostin
• Close Ratio on Demand –neliveto
LISÄTIETOJA, KUVIA JA
VIDEOITA: POLARIS.FI
ALK.
100€/KK
LASKE SOPIVA KK-ERÄ LASKURILLA!
POLARIS.FI
Haluatko porata reikiä ja asentaa lisävarusteita tuntikausia vai käytätkö mieluummin muutamassa sekunnissa asennettavia, monipuolisia Polaris
Lock&Ride -lisävarusteita? Lock&Ride-lisävarusteet asennat ilman työkaluja, nippusiteitä, kumiremmejä ja ruuveja – nopeasti ja kätevästi.
11 MAASTOAJONEUVOT
• Saatavana myös EUT-traktorimallina
2015 POLARIS.fi
• Automaattinen On Demand –nelivto
2015 UUTUUS!
ENEMMÄN KUIN
TAVALLINEN MÖNKIJÄ!
SPORTSMAN ACE 4X4 –MALLISTO VALTAA MAAILMAA
AJAMISEN HELPPOUTTA, TEKEMISEN MUKAVUUTTA!
UUTUUS
SPORTSMAN ACE ETX EFI 4X4 EUT
valk.
vihr.
• Koko perheen hyötyä ja huvia
• Uusi Pro Star EFI DOHC, 4-vent. moottori
• Huippuluokan moottoritekniikka ja alhainen
polttoaineenkulutus
• Turf 1x4 -vetoalue
MYÖS YMPÄRIVUOTISESTI!
valk.
sin.
• Tervetuloa koeajamaan Polaris –myyjälle
• Hyödyllinen, monikäyttöinen ja mukava
• Tehokas Pro Star 45hv EFI DOHC, 4-vent. moottori
• Luokkansa alhaisin polttoaineen kulutus ja urheilulliset tehot
• Turf 1x4 -vetoalue
TURF 1X4 -VETOALUE
2x4 Mode
94 in./238.8 cm
1x4 Turf Mode
75 in./109.5 cm
Ainutlaatuinen, sähkötoiminen TURF 1x4
-vetoalue, jolla takatasauspyörästön lukitus
kytkeytyy pois käytöstä. Tämän toiminnon
ansioista kääntösäde pienenee, ohjaus kevenee, renkaiden kuluminen vähenee ja
mönkijän jättämät jäljet pienenevät. Erittäin
hyödyllinen ajettaessa asfaltilla, ruohokentillä ja arassa maastossa.
HYVIÄ SYITÄ HANKKIA ACE !
+++ ERITTÄIN TURVALLINEN
Todella matala painopiste. Turvakehikko, -vyö ja -verkot.
+++ HYÖDYLLINEN JA MONIKÄYTTÖINEN
ACE:lla voi tehdä vähintään samat hommat kuin tavallisella
mönkijällä ja paljon enemmänkin!
+++ MUKAVA JA KÄYTÄNNÖLLINEN
Helppo astua kyytiin ja pois.
Haluatko porata reikiä ja asentaa lisävarusteita tuntikausia vai käytätkö mieluummin muutamassa sekunnissa asennettavia, monipuolisia Polaris
Lock&Ride -lisävarusteita? Lock&Ride-lisävarusteet asennat ilman työkaluja, nippusiteitä, kumiremmejä ja ruuveja – nopeasti ja kätevästi.
2015 SPORTSMAN ACE 570 EFI 4X4 EUT
MAASTOAJONEUVOT
UUTUUS
13 hytit ja tavaraboxit)
POLARIS.fi
(tuulilasit, katot, takalasit,
KAKSI MATKAA
YHTÄ MATKAA!
RANGER JOKAISELLE
MÖKILLE JA TILALLE
TODELLINEN MONIKÄYTTÖAJONEUVO SUOMALAISEEN KÄYTTÖÖN
Rangerin käyttömahdollisuudet ovat erittäin laajat. Ranger ”Mid Size” mallit kulkevat ketterästi myös suomalaisessa metsässä, sillä
niiden leveys on vain 22cm enemmän kuin tavallisen mönkijän. Ranger MIdsize malleissa istutaan rinnakkain, jolloin kulkeminen on
turvallista ja keskustelu määränpäästä luonnistuu lähietäisyydeltä. Lisäksi Rangereissa on tilava ja helposti lastattava kippilava,
johon voi lastata jopa 227 kg tavaraa.
RANGER 570 EFI 4X4 EUT
• EFI –ruiskumoottori
• automaattinen 100 % neliveto
2x4 Mode
94 in./238.8 cm
1x4 Turf Mode
75 in./109.5 cm
• TURF 1x4 veto
• IRS –erillisjousitus
• saatavana EUT traktorimallina
• kippilavan kantavuus 227kg
RANGER EV 4X4 EUT
• puhtaasti hiljainen
• ei saastetta, alhaiset käyttökulut, soveltuu myös sisätiloihin
• 30 hv sähkömoottori ( 220 V lataus, käyttövirta 48V/AC)
• jopa 80 km yhdellä latauksella (Max Range –käyttöalue)
• järjestelmässä kolme käyttöaluetta (High, Low ja Max Range)
• automaattinen 100 % neliveto
• TURF 1x4 veto
• IRS –erillisjousitus
• saatavana EUT traktorimallina
• kippilavan kantavuus 227kg
• vetokyky EUT 790kg (maastomalli jarruton peräkärry 907kg)
Haluatko porata reikiä ja asentaa lisävarusteita tuntikausia vai käytätkö mieluummin muutamassa sekunnissa asennettavia, monipuolisia Polaris
Lock&Ride -lisävarusteita? Lock&Ride-lisävarusteet asennat ilman työkaluja, nippusiteitä, kumiremmejä ja ruuveja – nopeasti ja kätevästi.
2015 katot, hytit ym.
MAASTOAJONEUVOT
Lisävarusteena tuulilasit,
15 YMPÄRIVUOTISTA KÄYTTÖÄ!
POLARIS.fi
• vetokyky EUT 790kg (maastomalli jarruton peräkärry 907kg)
RASKAAN SARJAN
AMMATTILAISET
AMMATTIMIEHEN VALINTA!
RANGER 1000 DIESEL HD 4X4 EUT
• erittäin vahva ja taloudellinen Kohler Diesel –moottori
• automaattinen On Demand 4x4 -neliveto ja Turf 1x4 -veto
• maastomalli 3-paikkainen ja EUT –malli 2-paikkainen
• kipattavan takalavan kantavuus 454kg
Lisävarusteena pikakiinnitteiset Pro Fit hyttipaketit
2x4 Mode
94 in./238.8 cm
1x4 Turf Mode
75 in./109.5 cm
RANGER XP 900 EPS 4X4 EUT
• loistoluokan maastoajoneuvo
• ajo-ominaisuudet ja -mukavuus huipputasolla
• monipuolinen Lock & Ride -lisävarustetarjonta
• voimakas ja hiljainen moottori
• automaattinen On Demand 4x4 -neliveto ja Turf 1x4 -veto
• EPS-ohjaustehostin vakiovarusteena
• maastomalli 3-paikkainen ja EUT –malli 2-paikkainen
• kipattavan takalavan kantavuus 454kg
MAASTOAJONEUVOT
YMPÄRIVUOTISTA KÄYTTÖÄ!
2015 POLARIS.fi
• vetokyky EUT 790kg (maastomalli jarruton peräkärry 907kg)
Haluatko porata reikiä ja asentaa lisävarusteita tuntikausia vai käytätkö mieluummin muutamassa sekunnissa asennettavia, monipuolisia Polaris
Lock&Ride -lisävarusteita? Lock&Ride-lisävarusteet asennat ilman työkaluja, nippusiteitä, kumiremmejä ja ruuveja – nopeasti ja kätevästi.
17 • vetokyky EUT 790kg (maastomalli jarruton peräkärry 907kg)
VOIMAA, TILAA, VETOKYKYÄ
JA USKOMATONTA
ETENEMISKYKYÄ!
RASKAAN SARJAN
AMMATTILAISET
AMMATTIMIEHEN VALINTA!
SPORTSMAN 800 EFI FOREST 6X6
• automaattinen 100 % 6x6 veto
• täysin erillisjousitettu (IRS)
• 2 syl. 760 cm3 EFI ruiskumoottori
• erittäin vaativaan etenemiseen vaikeakulkuisessa maastossa
• Big Bossin kippilavalla voi kuljettaa jopa 363 kg tavaraa
• vetokyky jarruttomalle peräkärrylle huikeat 964,8 kg
• vakiovarusteena etutavaralaatikko 20l. (tavaratelineellä 41 kg)
• vakiovarusteena sähkövinssi
• EPS -ohjaustehostin saatavana lisävarusteena
• tavarasuoja/lisälaidat saatavana lisävarusteena
• vie sinut, kumppanisi ja tarvikkeesi varmasti määränpäähän
erityisen vaikeissa maasto-olosuhteissa
• kippilavan kantavuus huikeat 567 kg
• vetokyky jopa 907 kg
• saatavana myös EUT-traktorimallina
RANGER 800 EFI CREW 4X4
• henkilömäärä 4-6
• teho 66 hv
• kippilavan kantavuus 454 kg
• vetokyky 907 kg
Haluatko porata reikiä ja asentaa lisävarusteita tuntikausia vai käytätkö mieluummin muutamassa sekunnissa asennettavia, monipuolisia Polaris
Lock&Ride -lisävarusteita? Lock&Ride-lisävarusteet asennat ilman työkaluja, nippusiteitä, kumiremmejä ja ruuveja – nopeasti ja kätevästi.
2015 • automaattinen 100% 6x6 veto
MAASTOAJONEUVOT
• ainutlaatuinen etenijä
19 RANGER 800 EFI EPS 6X6
POLARIS.fi
• saatavana maastomallina ja EUT traktorimallina
VAUHDIN HUUMAA!
RALLIIN,
JÄÄRADALLE, SEIKKAILUUN
VAUHDIKKAASEEN ETENEMISEEN MAASTOSSA
RANGER RZR 570 EFI 4X4 EUT
• RZR odottaa sinua käskyttämään ja kuljettamaan!
• rekisteröity kahdelle
• uusi automaattinen High Performance Racing -etulukko
• uusi runko, uusittu jousitusgeometria
• uusi racing-ergonomia (kuppi-istuimet, ajoasento ym.)
• uudet 29-tuuman Maxxis Big Horn -renkaat
SCRAMBLER XP 1000 EPS LE
Uudessa Scramblerissa on 2-sylinterinen 952 kuutioinen EFI moottori
ja siinä on tehoa huikeat 89 hv. Scramblerissa on tietenkin tehoa
vastaavat ajo-ominaisuudet. Siinä on huippuluokan Fox Podium
Clicker iskunvaimennus, Rolled IRS takajousitus, etujousitus kaksois
A-tukivarsilla, tehokkaat hydrauliset levyjarrut ja EPS ohjaustehostin.
Tehot ja asiaankuuluvat äänet on optimoitu kaksilla tehoputkilla.
Saatavana maasto-, traktori- ja tieliikennemallina
Haluatko porata reikiä ja asentaa lisävarusteita tuntikausia vai käytätkö mieluummin muutamassa sekunnissa asennettavia, monipuolisia Polaris
Lock&Ride -lisävarusteita? Lock&Ride-lisävarusteet asennat ilman työkaluja, nippusiteitä, kumiremmejä ja ruuveja – nopeasti ja kätevästi.
2015 • uusi rallicross-iskunvaimennus
MAASTOAJONEUVOT
• markkinoiden nopein: 110 hv, 0-80 km/h 5.3 s
21 RANGER RZR XP 1000 EPS 4X4
POLARIS.fi
• lisävarusteena katto, tuulilasi ja erilaisia hyttivaihtoehtoja
YOUTH
LASTEN MÖNKIJÄMAAILMA
OIKEAT OPIT JO NUORENA!
Tarjoa lapsillesi samoja elämyksiä, joista itsekin haluat päästä osalliseksi. Markkinoiden tyylikkäimmät juniorimallit
säilyttävät arvonsa pojalta pojalle ja tytöltä tytölle. Jälleenmyyntiarvo pysyy hyvänä, kun huolto ja varaosat ovat hyvissä
käsissä.
Huom! Valitse aina oikean kokoinen malli lapsellesi (näin ajo on turvallista sekä nautittavaa, ja ajotaidot kehittyvät oikein).
TURVAVARUSTUS SISÄLTYY HINTAAN
•
arvo noin 200 €
•
näkyvä turvaviiri
•
ajokypärä
•
ajo-opetus-DVD
•
suomenkielinen turvallisuus- ja käyttöohjekirja
OUTLAW 50/90
Outlaw 90 12-16 -vuotiaille, Outlaw 50 yli 6-vuotiaille
• nelitahtimoottori peruutusvaihtein (vain Outlaw 90)
• sähkökäynnistys
• kunnollinen jousitus/iskunvaimennus
• automaattinen voimansiirto
SPORTSMAN 90
Upea pikku-Sportsman 12-16 -vuotiaille
• nelitahtimoottori peruutusvaihtein
• sähkökäynnistys
• kunnollinen jousitus/iskunvaimennus
• automaattinen voimansiirto
• valot
• säädettävä nopeus ja hätäkatkaisin
• kypärä ja turvalippu
RZR 170
Jokaisen juniorin unelma!
• 169 cm3 4-tahtimoottori
• paikka kahdelle (turvavyöt)
• todella hauska ja turvallinen mönkijä
• matala painopiste
• säädettävä nopeus
2015 • kypärä ja turvalippu
MAASTOAJONEUVOT
• säädettävä nopeus ja hätäkatkaisin
POLARIS.fi
• valot
• ikäsuositus 6-14 v
Haluatko porata reikiä ja asentaa lisävarusteita tuntikausia vai käytätkö mieluummin muutamassa sekunnissa asennettavia, monipuolisia Polaris
Lock&Ride -lisävarusteita? Lock&Ride-lisävarusteet asennat ilman työkaluja, nippusiteitä, kumiremmejä ja ruuveja – nopeasti ja kätevästi.
23 • kaupan päälle kaksi kypärää
LISÄVARUSTEET
Kun tarvitset lisää mukavuutta, kuljetustilaa, suojaa tai varusteita erilaisiin
työtehtäviin löydät laajasta lisävarustevalikoimasta oikean ratkaisun tarpeisiisi.
Esimerkiksi puskulevysarjat, telasarjat, tavaralaatikot, tuulilasit ja lisäpuskurit
ovat aina tehtaan suunnittelemia, heidän hyväksymiä ja ainoastaan Polarikselle
valmistettuja. Siksi ne sopivat juuri Sinun Polarikseesi.
Jo varusteita suunniteltaessa on huomioitu että ne sopivat toistensa kanssa saumattomasti yhteen ja täydentävät toinen toisiaan.
Useissa varusteissa on käytössä Lock & Ride - ajattelu, joka mahdollistaa helpon,
nopean ja monipuolisen käytön.
Sinä päätät mitä kulloinkin tarvitset.
VARUSTELE UNELMIESI LAITE
POLARIS.FI
TELASARJA - PROSPECTOR PRO 15
Polariksen oma telasarja ympärivuotiseen käyttöön (All-Season). Voit käyttää sitä sekä lumella että kuivalla maalla
(varauksin). Ei kompromisseja, telasarja on Polariksen suunnittelema ja Polarikseen valmistettu. Välityssuhde
optimoitu hyödyntämään Polariksen ainutlaatuista vetojärjestelmää (AWD). Telasarja on saatavana useimpiin 4x4
malleihin sekä 6x6 malliin.
Prospector PRO 15 – ominaisuudet: Lisääntynyt telojen kosketuspinta-ala (leveämmät kumipyörät) ja etutelojen erilliset
vakaimet mahdollistavat entistäkin vakaamman käytöksen kaikissa olosuhteissa. Uuden komposiittirungon ansiosta telasarja on
merkittävästi kevyempi aiempaan verrattuna.Telamaton uusi kuviointi (FlexEdge-tecnology®) sekä uusi runkorakenne ehkäisee
jään ja lumen pakkautumista rakenteisiin. Etutelamattojen pyöreämpi sivuttaisprofiili vähentää tarvittavaa ohjausvoimaa.
SPORTSMAN 4X4
PROSPECTOR PRO 15 ASENNUSSARJA
2879457, Sportsman XP / XP Touring 550/850/1000 09-15,
X2 550-850 10-14, Scrambler 850/1000 13-14
Sh. 579 €
2879497, Sportsman 570/570 Touring 14-15, ETX 15,
Sportsman 570 X2 15
Sh. 579 €
2880072, Sportsman X2 500/800 08-14, Touring 500/800
08-14 Sh. 579 €
2879751, Sportsman ACE Sh. 579 €
PROSPECTOR PRO 15 TELASARJA
2881003, Sportsman 570 SP/SP Touring/ X2, Sportsman XP/
XP Touring 850/1000, Scrambler 1000 XP
Sh. 4 890 €
2880020, Sportsman 570 (Ei SP), Sportsman ETX, ACE / ACE
570, Sportsman Touring 570 (Ei SP) / Touring 570 EPS (Ei SP)
Sh. 4 890 €
SPORTSMAN 6X6
Suunniteltu toimimaan Sportsman 6x6:n erillisen takajousituksen kanssa. Optimoitu etu- ja takavetopyörän välityssuhde
hyödyntää Polariksen ainutlaatuista vetojärjestelmää (AWD). Ei
vaadi erillisiä muutoksia laitteeseen. Suunniteltu ympärivuotiseen käyttöön (rulla-alusta).
PROSPECTOR PRO 6X6 TELASARJA
2878421, Sportsman 800 6x6 09-14.
Sisältää asennussarjan.
Sh. 7 290 €
MITAT 6X6 TELASARJA ASENNETTUNA
Kokreus: 171 cm
Leveys: 142,5 cm
Pituus: 306 cm
Maavara: 32 cm
UUTTA 2015 MALLEISSA:
TARKKAA SUUNNITTELUA JA KÄYTÖN
HELPPOUTTA
2015 mallien vinsseissä käyttörele on esiasennettu vinssin kanssa samaan pakettiin.
Tämä vähentää oleellisesti tarvittavaa asennusaikaa. Esiasennusvalmiuden ansiosta
vinssin asennuksessa tarvitaan kiinnittää
vain neljä kiinnityspulttia.
Tiesitkö että suurimmassa osassa Polaris
ATV-malleista on jo tehtaalla varmistettu esiasennusvalmius vinssiä varten.
POLARIS VINSSIEN OMINAISUUDET:
• Uusi ”kosteussulku” eliminoi kosteuden
pääsyn vinssin rakenteisiin. Mekaaninen,
dynaaminen jarru estää vaijerin liukumisen
kytkettynä, kun vinssin moottori ei ole
käytössä.
• Vetoköysi-/vaijeri kelautuu yläpuolelta (ei
turhaa rasitusta vinssin vetolaitteistolle esim.
puskulevykäytössä).
• Metalliset hammaspyörät planeettavaihteistossa.
• Hiljaisempi toimintaääni. Uuden kytkentämekanismin ansiosta lähes äänetön vaijerin
ulosrullaus (HD mallit).
• Kätevä, pienikokoinen Mini-Rocker käyttökytkin ohjaustangossa.
• 2500 mallissa metallivaijeri ja 3500 mallissa synteettinen vetoköysi vakiona. Kaikki
vinssit sisältävät myös asennussarjan.
• CE-hyväksytty.
lisävarusteet
VINSSIT
ESIASENNETTU JOHDOTUS VAKIONA
Useimpien Sprtsman 2015 mallien rungossa
on jo vakiona johdotus Polaris Engineered
-vinssiä varten. Asennuksessa tarvitaan
vain kiinnittää vinssin johdotus laitteeseen
pikaliittimien avulla. Ei mitään tarpeettomia
ja ylimääräisiä työvaiheita.
UUSI INTEGROITU KÄYTTÖKYTKIN
Käyttökytkin on sijoitettu muiden hallintalaitteiden kanssa samaan paikkaan, joten sen
käyttö ajettaessa on helpompaa. Kytkimessä
on myös looginen käyttösuunta: esim. puskulevykäytössä painamalla ylös levy nousee ja
painamalla alas levy laskee.
(Yllä mainitut ominaisuudet eivät käytössä
Sportsman ACE -malleissa)
2879149, Katkaisee vinssin vedon automaattisesti kun vetoköydessä oleva anturi
koskettaa vetonielua. Automaattikatkaisimen
avulla vältytään helposti ylikuormitustilanteilta eikä vinssillä “vedetä tarpeettomasti
yli”. Erinomainen apu kun veto-/nostokohdetta hankala havaita esim. puskulevykäytössä.
Suositeltava myös silloin kun laitteella on
useita eri käyttäjiä tai he ovat kokemattomia
vinssin käytössä.
Etuja käytettäessä automaattikatkaisinta:
Säästää vinssin mekaanisia osia tarpeettomalta ylirasitukselta, väärältä käytöltä.
Vaatii toimiakseen HD-mallisen vinssin sekä
synteettisen vetoköyden (2875791 saatavana
lisävarusteena, jos ei vakiona).
Sh. 159 €
VINSSIEN TARVIKKEET
2871462
4013465
2878890
2876105
2875957
Vaijerin-/vetoköyden rullaohjain
Vinssin käyttörele
Vinssin vaijeri 15,2 mtr
Vinssin varustekassi
Käyttökytkin ohjaustankoon "mini-rocker"
Sh. 42,90 €
Sh. 136 €
Sh. 42,90 €
Sh. 97,90 €
Sh. 41,90 €
AUTOMAATTINEN YLIKUORMITUKSEN
KATKAISIN:
Pysäyttää vinssin vedon lopussa, estää
voimansiirron rasitusta. Hyvä puskulevykäytössä; estää ylinoston. Vinssi pysähtyy kun
anturi koskettaa vetonielua.
Vetonielu
SYNTEETTINEN VETOKÖYSI
2875791, Samson Amsteel. Pituus 15,2
m. Vahvempi ja kevyempi kuin perinteinen
metallivaijeri. Erinomainen taivutus- ja
säänkestävyys. Kelautuu paremmin. Ei
jäykisty, pysyy notkeana myös kylmissä
olosuhteissa.
Sh. 85,90 €
SYNTEETTINEN VETOKÖYSI
PUSKULEVYKÄYTTÖÖN
LANGATON VINSSIN KAUKO-OHJAIN
2878483, Suunnittelussa huomioitu
pusku- levykäytössä tapahtuvat lyhyet ja
usein toistuvat jyrkkäkulmaiset liikkeet. Köysi
on perinteistä synteettistä köyttä paksumpi
ja lyhyempi. 1/4” x 2,4 m. Jos käytät vinssiä
enimmäkseen puskulevyn kanssa Polaris
suosittaa köyden vaihtamista vinssiin.
Sh. 53,90 €
2877221, Käy alkuperäisiin Polaris 2500ja 3500-vinsseihin.
Sh. 209 €
Anturi
Vinssi pysähtyy kun köyden anturi koskettaa
vetonielua.
2015 AUTOMAATTINEN
KUORMITUSKATKAISIN
HD 3500, vetoteho 1584 kg, synteettinen vetoköysi
2880435 2015 Sportsman XP 850/1000, Scrambler 13-15* Sh. 599 €
2880434 2015 Sportsman 570/570 SP, ETX
Sh. 599 €
2879709 2015 Sportsman ACE**
Sh. 599 €
2878789 2011-14 Sportsman XP / Sportsman mallit*
Sh. 599 €
2878791 2005-10 Sportsman Classic
Sh.599 €
* Scrambler 850/1000 mallit vaativat lisäksi johtosarjan 2879387
** ACE-mallien vinsseissä langallinen kauko-ohjain
MAASTOAJONEUVOT
Sh. 519 €
Sh. 519 €
Sh. 519 €
Sh. 489 €
Sh. 489 €
ALUMIININEN VETONIELU:
Pidentää köyden elinikää, ei ruostu.
SYNTEETTINEN KÖYSI:
Erinomaisen taipuisa, erittäin vahva ja kevyt.
25 HD 2500, vetoteho 1134 kg, metallivaijeri
2880433 2015 Sportsman XP 850/1000, Scrambler 13-15*
2880432 2015 Sportsman 570/570 SP, ETX
2879708 2015 Sportsman ACE**
2878790 2011-14 Sportsman XP / Sportsman mallit*
2878792 2005-10 Sportsman Classic
POLARIS.fi
SÄHKÖVINSSIT SPORTSMAN
PUSKULEVYSARJAT
1
2009-2014
2
3
2
2015
GLACIER PRO UUTUUS!
Uusi Glacier PRO -puskulevysarja on suunniteltu vaativampaan käyttöön. Lock&Ride kiinitysjärjestelmän avulla voit ilman
työkaluja kiinnittää ja irrottaa puskulevyn hetkessä. Glacier Pro -sarjassa levyn kiinnityspisteet on sijoitettu leveämmälle
verrattuna perinteisiin puskulevysarjoihin. Se mahdollistaa tehokkaan työntövoiman laajemmalta alalta sekä levyn vakaamman
käytöksen. Saatavana myös kiinnikerungon jatkopala telamattomalleja varten (2879719).
SH.
1 2879630 Levyrunko Glacier PRO Sportsman
299 €
2 2879633 Asennussarja Glacier PRO, Sportsman 570 '14, 11-14 Sportsman 400/500/800, BIG BOSS 11-14
229 €
2 2879632 Asennussarja Glacier PRO Sportsman XP 09-14/ Scrambler 13-14
229 €
3
2879634 Asennussarja Glacier PRO Sportsman ACE
259 €
2880436 Asennusadapteri 2015 Sportsman 570, 570 SP, ETX
199 €
2880437 Asennusadapteri 2015 Sportsman XP 850/1000, Touring 850/1000, Scrambler
199 €
UUTTA 2015 MALLEISSA:
SAUMATON ISTUVUUS
UUSI Glacier Pro 15 yksinkertaistaa puskulevyn käytön!
Tiesitkö että mallivuodesta 2015 alkaen Sportsman malleissa on puskulevyn asennusvalmius vakona. Niiden runkoon on jo tehtaalla integroitu
kiinnityspisteet Glacier Pro – puskulevysarjaa varten. Ajat vain mönkijäsi puskulevyn kiinnikerungon ylle, lukitset sen vinssin avulla runkoon ja
voit aloittaa työnteon!
DRIVE-UP LEVYRUNGON KIINNIKE
Uudelleen suunnitellussa levyrungossa on ”sisään vetäytyvä” rakenne. Kun irrotat puskulevyn laitteesta levyrunko taittuu automaattisesti laskurungoksi jääden oikeaan asentoon seuraavaa kiinnitystä varten.
VANKKA LEVYRUNKO
Puskulevysarja on vain yhtä vahva kuin sen levyrunko. Glacier Pro sarjassa levyn kiinnityspisteet levyrungossa ovat perinteisiin verrattuna sijoitettu leveämmälle joten se työntää puskulevyä laajemmalta pinta-alalta.
Tämä varmistaa tehokkaamman puskuvoiman ja vakaamman käytöksen eri työtehtävissä.
TEHOKKAAMMAT PUSKULEVYT
Saatavana metalli- (132 ja 152 cm) sekä polymateriaalista (167 cm). Levyjen suurempi korkeus (43 cm) sekä leveämpi työntö-/kiinnityspiste
mahdollistaa että käytössäsi on laajempi työntöpinta-ala. Laitteen eteen sijoitettu levyrungon kiinnityspiste mahdollistaa levylle myös suuremman
nostokorkeuden (18” /45,72 cm) Näiden ansiosta kokonaistyötulos on tehokkaampaa kuin aiemmin.
VALITSE OIKEA PUSKULEVY GLACIER PRO -SARJAAN
2879639
Glacier PRO puskulevy 132 cm / 52" (metalli)
Voidaan käyttää Glacier PRO -kiinnikerungossa. Leveys 52" (132 cm), korkeus 17" (43 cm), metallia.
Soveltuvuus: raskaampi lumenajo ahtaissa paikoissa, esim. omakotitalo- tai mökkikäyttö.
249 €
2879638
Glacier PRO puskulevy 152 cm / 60" (metalli)
Voidaan käyttää Glacier PRO kiinnikerungossa. Leveys 60" (152 cm), korkeus 17" (43 cm), metallia.
Soveltuvuus: Isommille alueille. Esim. taloyhtiöt, parkkipaikat, suuret piha-alueet, ajoväylät.
319 €
2879637
Glacier PRO Poly puskulevy 167 cm / 66"
419 €
Voidaan käyttää Glacier PRO -kiinnikerungoissa. Kevyt, vahvasta painevaletusta polyeteenistä (UHMW) valmistettu
puskulevy. Keveyden ja suuren koon ansiosta soveltuu erittäin hyvin raskaaseen työhön ja suurten lumimäärien
käsittelyyn. Joustava materiaali säästää kiinnikerungon rakenteita iskuilta. Ei ruostu, materiaalin keveys helpottaa
levyn käsittelyä sekä varastointia. Yläreunaan saatavissa erillinen lumihelma. Leveys 66" (167 cm), korkeus 17" (43
cm), suora muotoilu. Korkeuden ja leveyden ansiosta tekee työstä tehokkaampaa.
Soveltuvuus: Isommille alueille. Esim. taloyhtiöt, parkkipaikat, leveät mökki-/pihatiet.
5
lisävarusteet
PUSKULEVYLISÄVARUSTEET
LUMIHELMA PUSKULEVYYN
2879866, 168 cm / 66” Sh. 89 €
2871808, 152 cm / 60” Sh. 69 €
PUSKULEVYJEN VARUSTEET / VARAOSAT
LISÄVARUSTEET
Sähkövinssit sivulla 25.
B
D
A
C
B
E
LOCK & RIDETUULILASI
A. TAKATELINEEN TAVARALAUKKU
2879925, Lock & Ride kiinnitys-/irrotus
hetkessä ilman työkaluja. Puolikova rakenne
säilyttää muotonsa tyhjänäkin. Vettähylkivä
pinnoitemateriaali. Kannessa yli reunuksen
tuleva lippa ja erillinen tiiviste joka pitää
pölyn ja kosteuden ulkopuolella. Useita
vetoketjullisia sisätaskuja.
Made by OGIO for Polaris.
Sh. 209 €
B. KÄSISUOJAT
2876883 valkoinen, 2876846 musta ja
2876845 punainen.
Sh. 42,90 €
Kiinnikkeet (2879380) tilattava erikseen.
Sh. 42,90 €
2879140, 15” keskikorkea, savu,
Lock&Ride kiinnitys, voidaan kiinnittää- ja
irrottaa hetkessä ilman työkaluja.
Sh . 197 €
C. KARJAPUSKURI ETEEN
2879136, Materiaali Lightweight
alumiini, puskurissa kiinnityspisteet myös
erillisille lisävaloille. Käy myös vinssin ja
puskulevysarjan kanssa.
Sh. 299 €
D. LED-VALOSARJA
2879245, 2 kpl 2” LED-valoja omassa
kotelossa. Valoteho 1800 lm (2 x 900 lm).
Sisältää tarvittavat kiinnikkeet.
Sh. 389 €
E. VETOAKSELIEN-/NIVELTEN SUOJAT
2877681, Eteen, pari. Sh. 109 €
2877682, Taakse, pari. Sh. 119,90 €
BAJA ETUPUSKURI
2879137, Racing tyylinen puskuri,
materiaali lightweight alumiini,
kiinnityspisteet lisävaloille. Käy myös vinssin
kanssa.
Sh. 229,90 €
2015 SCRAMBLER
XP 850 / 1000
POLARIS.fi
Sh. 31,90 €
Sh. 31,90 €
Sh. 31,90 €
Sh. 16,90 €
Sh. 31,90 €
Sh. 159 €
Sh. 31,90 €
MAASTOAJONEUVOT
Laskujalat, pari, Heavy-Duty, Glacier 1,2 ja 3 metallilevyihin
Laskujalat, pari, Sno-Glide levyyn
Laskujalat, pari, Glacier Pro levyihin, quick-release
Glacier Pro levyn sivuttaissäädön lukitussokka
Jousituksen jäykistepalat, Sportsman 05Etujousituksen säätöpalasarja, Sportsman 05-15 (ei XP)
Puskulevyn reunamerkit, pari
TAKASUOJA SCRAMBLER
2879138, Racing tyylinen suojakehikko
voimansiirrolle taakse, materiaali lightweight
alumiini.
Sh. 209 €
27 2873423
2204701
2205071
2205063
2872655
2876463
2872726
TUULILASIT
• Uusittu Lock & Ride-kiinnitys mahdollistaa tuulilasin korkeuden ja
kallistuksen säädön.
• Korkeudet: korkea 49 cm ja keskikorkea 39 cm (mitattuna valoumpion
yläreunasta tuulilasin yläreunaan)
• Materiaalina erittäin joustava, iskunkestävä poykarbonaatti
• Kaikissa tuulilaseissa on Lock & Ride kiinnitys joten voit kiinnittää-/ ja
irrottaa sen ilman työkaluja aina tarpeesi mukaan
• Tuulilasien väri kirkas tai savu
• Kiinnikkeisiin on saatavana erillinen asennusteline (2878403), johon
voit kiinnittää esim. juomapullotelineen tai GPS- navigaattoritelineen.
NÄIN ASENNAT
TUULILASIN
INSTALLS
ASENNA IN
S
:60
:15SEC
1
2
Aseta kiinnikkeet ohjaustangon molemmin puolin.
Kohdista tuulilasi ja
kiristä saranakiinnikkeet.
49 cm
korkea
kirkas
3
Paina kiinnikkeet kiinni.
Lasi on asennettu!
39,5 cm
keskikorkea
kirkas/musta
39,5 cm
keskikorkea
savu
TUULILASIT SPORTSMAN XP
TUULILASIT SPORTSMAN
09-15 Sportsman XP
2878392, 49 cm korkea, kirkas
2878391, 39 cm keskikorkea, savu
2880540-070, 39 cm keskik., musta reunus
TUULILASIN VARUSTEET
2878403, Asennussarja (2 kpl) kiinnikkeille. Sh. 32,90 €
2878404, GPS- teline universal. Sh. 53,90 €
2878402, Juomapullo-/tölkkiteline. Sh. 31,90 €
KÄDENSIJALÄMMITINSARJA
2877363, Sportsman. Sh. 74,90 €
PEUKALONLÄMMITINSARJA
2877364, Sportsman. Sh. 64,90 €
05-15 Sportsman 400/500/800, 6x6 09-14, 570
Sh. 169 €
Sh. 159 €
Sh. 179 €
2878389, 49 cm korkea, kirkas
2878388, 39 cm keskikorkea, savu
2878388-070, 39 cm keskik., musta reunus
Sh. 169 €
Sh. 159 €
Sh. 179 €
KARJAPUSKURI ETEEN SPORTSMAN 570
KARJAPUSKURI ETEEN SPORTSMAN XP
KARJAPUSKURI ETEEN SPORTSMAN
KARJAPUSKURI TAAKSE SPORTSMAN 570
KARJAPUSKURI TAAKSE SPORTSMAN XP
KARJAPUSKURI TAAKSE SPORTSMAN
2879714, Sportsman 570, Sh. 269 €
2879715, Sportsman 570. Suojaa mönkijän takaosan ja
valoumpiot. Käy traktori- ja tieliikennemalleihin varauksin
(rekisterikilpi). Sh. 229 €
2878709, Spmn XP 550/850/1000 09-14, Touring 850 1014, X2 550 Sh. 299 €
2878710, Sportsman XP 550/850/1000 09-14. Suojaa
mönkijän takaosan ja valoumpiot. Käy traktori- ja
tieliikennemalleihin varauksin (rekisterikilpi). Sh. 209 €
lisävarusteet
PUSKURIT JA KAITEET
2878669, Sportsman 500/800 11-14, Sportsman 6x6 11-14
Sh. 299 €
2878670, Sportsman 500/800 11-14
Sh. 229 €
ETUTELINEEN TAVARAKAIDE SPORTSMAN XP
2879890, Metallia. Sportsman XP 550/850/1000 09-14,
Touring 850 09-14, X2 550 10-14. Voidaan käyttää vain
alkuperäisen tavaratilan kannen kanssa. Sh. 129 €
TAKATELINEEN TAVARAKAIDE SPORTSMAN 11-14
2878672, Metallia. Voidaan käyttää myös lisävarusteena
olevan tavaralaatikon (2875176) kanssa. Sh. 129 €
TAKATELINEEN TAVARAKAIDE SPORTSMAN 570
2879717, Metallia. Sh. 129 €
TAKATELINEEN TAVARAKAIDE SPORTSMAN XP
2879891, Metallia. Sportsman XP 550/850/1000 09-14.
Voidaan käyttää myös lisävarusteena olevan tavaralaatikon
(2876601) kanssa. Sh. 139 €
ETUTELINEEN TAVARAKAIDE SPORTSMAN XP
2876598, Komposiittimateriaali. Sportsman XP
550/850/1000 09-14, Touring 850 09-14, X2 550 10-14.
Voidaan käyttää vain alkuperäisen tavaratilan kannen
kanssa. Sh. 89 €
BODYGUARD SIVUPUSKURISARJA
2878341, Sportsman XP 550/850/1000 (ei X2/Touring).
Suojaa katteita ja astinlautoja. Pari. Sh. 349 €
LOKASUOJIEN LEVIKESARJA SPORTSMAN XP
2878687, Suojaa itsesi ja mönkijäsi lialta hankalissa
olosuhteissa. Ehkäisee myös lumen pyörteilyä. Ei voi käyttää
sivupuskurisarjan kanssa. Sportsman XP 550/850/1000 (ei
X2/Touring). Sh. 319 €
TAKATELINEEN TAVARAKAIDE SPPORTSMAN XP
2876599, Komposiittimateriaali. Sportsman XP
550/850/1000 09-14. Voidaan käyttää myös lisävarusteena
olevan tavaralaatikon (2876601) kanssa. Sh. 99 €
2015 2879716, Metallia. Sh. 129 €
MAASTOAJONEUVOT
ETUTELINEEN TAVARAKAIDE SPORTSMAN 570
29 2878671, Metallia. Voidaan käyttää vain alkuperäisen
tavaratilan kannen kanssa. Sh. 129 €
POLARIS.fi
ETUTELINEEN TAVARAKAIDE SPORTSMAN 11-14
TAVARANKULJETUS
Lisävarustevalikoimastamme löydät oikean ratkaisun myös tavarankuljetustarpeisiisi. Kaikissa tavaralaatikoissa
on käytössä patentoitu Lock&Ride kiinnitysjärjestelmä jonka avulla voit ilman
työkaluja kiinnittää ja irrottaa laatikon
muutamissa sekunneissa. Lisätilaa saat
erillisillä lisälaukuilla jonne voit laittaa erityistä suojaa tarvitsevat tavarat (eväät,
juomat, kartat, vaihtovaatteet jne). Myös
laukut ovat kiinnitettävissä ja irrotettavissa erikseen. Aina tarpeesi mukaan, sinä
päätät mitä tarvitset. Helppoa eikö totta?
TAKATELINEEN TAVARALAATIKKO XP STYLE
2876601, Lock & Ride kiinnitys. Suuri tavaratila, kannen
muotoilun ansiosta laatikkoon mahtuu 1-2 kypärää (mallista
riippuen). Pohjamuotoilussa urat L&R selkänojan kiinnikkeitä
varten. Lukittavissa olevat kiinnityssalvat, kumitiiviste
kannessa.Voidaan käyttää Sportsman XP malleissa
takakaiteen, L&R selkänojan, asetelineen ja lisälaukkujen
kanssa. Sopii mallit: Sportsman XP (myös kaiteen kanssa),
Sportsman 570, Sportsman 2011-14 500/800, Sportsman
Classic 05-10 jos takakaidetta ei ole asennettu.
Sh. 289 €
TAKATELINEEN TAVARALAATIKKO CLASSIC STYLE
2875176, Lock & Ride kiinnitys. Suuri tavaratila, tasainen
pohjamuotoilu.Lukittavissa olevat kiinnityssalvat, kumitiiviste
kannessa. Voidaan käyttää muissa kuin Sportsman XP
malleissa takakaiteen, asetelineen ja lisälaukkujen kanssa.
Sopii mallit: Sportsman 570, Sportsman 2011-14 500/800,
Sportsman Classic 05-10, Sportsman XP (jos takakaidetta ei
asennettu)
Sh. 289 €
ETUTELINEEN TAVARALAATIKKO SPORTSMAN XP
ETUTELINEEN TAVARALAATIKKO
LISÄLAUKKU TAVARALAATIKKOON
SELKÄNOJA TAVARALAATIKKOON
ETUTELINEEN TAVARALAUKKU
LOCK & RIDE SÄÄDETTÄVÄ SELKÄNOJA
2877951, Lock & Ride kiinnitys, asennetaan alkuperäisen
tavaratelineen tilalle.
Sh. 219 €
2877943, Tavaralaatikkoon 2876601.
2876367, Tavaralaatikoon 2875176.
Sh. 179 €
2878235, Lock & Ride kiinnitys, asennetaan alkuperäisen
tavaratelineen tilalle. Sportsman 500/800 11-14
Sh. 149 €
2876602, Etutelineen tavaralaukku. Velcro-kiinnitys,
kantokahva, säilyttää muotonsa tyhjänäkin.
Sh. 119 €
2875372-070, Saat lisätilaa erillisillä lisälaukuilla jonne
voit laittaa erityistä suojaa tarvitsevat tavarat (eväät, juomat,
kartat, vaihtovaatteet jne). Myös laukut ovat kiinnitettävissä
ja irrotettavissa erikseen. Käy tavaralaatikoihin 2875176 ja
2876601. Kiinnikkeet (2875339) tilattava.erikseen.
Sh. 29 €
2878513, Sportsman 400/500/800 11-14 Sh. 299 €
2876368, Sportsman 500/600/700/800 05-10 Sh. 279 €
2876616, Sportsman XP 550/850/1000 09-14 Sh. 299 €
2879887, Sportsman 570 Sh. 279 €
(selkänojat eivät käy tavaralaatikon 2875176 kanssa)
lisävarusteet
UUTUUS
UUTUUS
TAKATELINEEN TAVARALAUKKU POLARIS/OGIO
Materiaali tiheäkudoksinen polyester. Puolikova rakenne säilyttää muotonsa tyhjänäkin. Kätevä Lock & Ride -kiinnitys mahdollistaa laukun nopean kiinnityksen ja irrotuksen. Suuri
tavaratila, jonka voit jakaa Velcro-kiinnityksellä olevan sisäseinän avulla erillisiin lokeroihin. Kannen sisäpuolella verkkotaskut ja ulkopuolella takaosassa erillinen tasku. Voit lisätä
tavaraa myös kannen päälle käyttäen kannessa olevia kiinnitysnauhoja. Kannen reunat tulevat reilusti laukun ulkopuolelle suojaten sen sisältöä pölyltä ja kosteudelta. Voidaan
käyttää tavaratelineen takakaiteen kanssa.
Koko: 90,17 x 25,4 x 33,65 cm (l x k x s). Sopivuus: Sportsman 05-15, Sportsman XP
2879256, Musta
Sh. 209 €
2879911, Camo
Sh. 249 €
MUUT LISÄVARUSTEET
TAUSTAPEILISARJA
SIDONTALIINAT
Kuorman, taakan turvalliseen ja nopeaan
kiinitykseen. Kätevä pikalukko, väri musta,
pituus n.182 cm ( 2kpl ).
2871181, musta Sh. 17,90 €
2877222, Universal kiinnitys, pari.
Sh. 53,90 €
VETOKUULAN ADAPTERI
2877476, Runkoon kiinnitettävä adapteri
vetokuulaa varten. Sportsman mallit alkaen
vuosimallista -05.
Sh. 33,90 €
LOCK & RIDE ANKKURI
KIINNIKKEELLÄ
2876519, Lock & Ride ankkuri
laatikkokiinnikkeellä. Sh. 34,90 €
VETOKUULAN ADAPTERI RANGER
2875320, Runkoon kiinnitettävä adapteri
vetokuulaa varten. Ranger ja Sportsman 6x6.
Sh. 53,90 €
LOCK & RIDE ANKKURI
2876420, Lock & Ride ankkuri.
Sh. 29 €
POLARIS.fi
2872677, Musta. Sh. 97 €
2872677-419, Mossy Oak-camo. Sh. 179 €
Pehmustettu sisus. Pölyltä suojaava, vettähylkivä rakenne. Mallikohtainen Lock & Ride kiinnike tilattava erikseen.
2015 ASEKOTELO
Sh. 159 €
Sh. 159 €
Sh. 159 €
Sh. 159 €
Sh. 159 €
Sh. 159 €
Sh. 159 €
Sh. 209 €
MAASTOAJONEUVOT
2876920, Sportsman 500/600/700/800 05-10 2878337, Sportsman 400/500/800 11-14 2879888, Sportsman 570 2877381, Sportsman XP 550/850/1000 (ei X2/Touring)
2878001, Sportsman Touring 550/850 10-14 2876493, Sportsman Touring 500/800 08-14 2875783, Sportsman X2 500/550/800/850 2879702, Sportsman ACE
31 ASEKOTELON LOCK & RIDE -KIINNIKKEET
MUUT LISÄVARUSTEET
UUTUUS
A-TUKIVARSIEN SUOJAT
2879889, eteen Sportsman 570
2880679, taakse Sportsman 570
Sh. 207,90 €
13” LED LIGHT BAR
2880530, valoteho 3168 lm. Korkealaatuiset CREE
XPG-2 Led-polttimot. Linssitekniikassa huomioitu lähija kaukovalotoiminto joten tuottaa tarvittavaa valoa
molempiin tarpeisiin. Johtosarja 2879863 tilattava erikseen.
Esennettavissa karjapuskuriin. Mitat 34x7x5,5 cm.
Sh. 359 €
2” LED LIGHT
2878715, 10W LED. Valoteho 900 lm. Vesitiivis alumiinirunko,
voidaan asentaa lisävarustepuskuriin. Johtosarja tilattava
erikseen.
Sh. 109 €
2879863, Johtosarja 1:lle valolle. Sh. 49 €
2878770, Johtosarja 2:lle valolle. Sh. 59 €
SPORTSMAN SUOJA-/KULJETUSPEITTEET
2876614, Sportsman (ei 300/400/Touring/X2). Sh. 179 €
2877999, Sportsman Touring. Sh. 199 €
2877998, Sportsman X2. Sh. 199 €
XENON AJOVALOPOLTTIMOT
2876464, 50 W, Xenon-kaasu, sininen 50% kirkkaampi valo
kuin vakiopolttimossa, pari.
Soveltuvuus: Sportsman Classic 05-10; reunoissa olevat ajovaloumpiot. Sportsman alkaen 2011- ja Sportsman XP: käy vain
ylhäällä mittaristokotelossa olevaan ajovaloumpioon.
Sh. 42,90 €
A-TUKIVARSIEN SUOJAT
2880644, eteen Sportsman XP
2880678, taakse Sportsman XP
Sh. 207,90 €
KÄSISUOJAT SPORTSMAN
2876846, musta
2876845, punainen
2876883, valkoinen
Kiinnikkeet (2879380) tilattava erikseen. Sh. 42,90 €
KÄSISUOJIEN KIINNIKKEET
2879380, Sh. 42,90 €
SPORTSMAN ACE
TAVARALAATIKKO L&R TAVARATILAAN
2879707, Vankka muovirakenne. Kannessa pölyn ja
säänkestävä tiiviste ja salpakiinnitys (2) sekä eriliset D-lenkit
lisäkuorman sitomista varten. Sportsman ACE. Sh. 359 €
TUULILASI 1/2 KORKEA L&R
2879694, Puolikorkea tuulilasi iskunkestävästä polykarbonaatista. Lock & Ride kiinnitys. Voidaan käyttää myös muiden
lisävarusteiden esim. katon ja takapanelin kanssa.
Sportsman ACE. Sh. 238 €
POLARIS/OGIO 3-OSAINEN LAUKKUSARJA
2879704, Keskiosassa muotoiltu säänkestävä, kannellinen
tavaratila jonka sisällä myös erillisiä vetoketjulokeroita. Sivulaukut tarjoavat lisätilaa. Sportsman ACE. Sh. 339 €
SPORT TUULILASI L&R
2879695, Sporttisemmin laitteen mukaan muotoiltu
puolikorkea tuulilasi. Sportsman ACE.
Sh. 199 €
TRAIL BAG, OHJAAMON TAKALAUKKU
2879705, 4 erillistä vetoketjuin varustettua lokeroa. Kiinnitys
turvallisesti velcro-nauhoin laitteen runkoon. Voidaan käyttää
myös muiden lisävarusteiden esim. tavaralaatikoiden ja
takapanelin kanssa. Sportsman ACE. Sh. 149 €
TUULILASI FULL-POLY L&R
2879693, Täysmittainen tuulilasi iskunkestävästä
polykarbonaatista, jossa myös karkaisukäsittely ulkopinnoilla.
Voidaan käyttää myös muiden lisävarusteiden esim. katon ja
takapanelin kanssa. Sportsman ACE. Sh. 389 €
TAKAPANELI L&R
2879696, Kirkas takapaneli vahvaa, iskunkestävää polykarbonaattia. Lock & Ride kiinnitys mahdollistaa asennuksen
ja irrotuksen hetkessä ilman työkaluja. Suojaa takana olevalta kuormalta, vähentää pölyn ja ilman virtailua ohjaamossa.
Suositeltava käyttää esim. tuulilasin kanssa. Sportsman ACE.
Sh. 299 €
2880646, Sportsman ACE Sh. 1 099 €
2879711, Sportsman ACE
Sh. 198 €
SIDE BAGS SIVULAUKUT
EXTREME ETUPUSKURI
2879698, Sportsman ACE
Sh. 359 €
EXTREME TAKAPUSKURI
2880542, Sportsman ACE.
Sh. 139 €
NERF BARS, HELMAPUSKURIT
SPORT DOORS, LISÄVARUSTEOVET
2879700, Sportsman ACE
Sh. 289 €
ASEKOTELON KIINNIKE L&R
2879697, Sportsman ACE
Sh. 789 €
CONVEX TAUSTAPEILI
2879702, Sportsman ACE
Sh. 209 €
2880531, Sportsman ACE
Sh. 149 €
MUD FLAPS, ROISKELÄPÄT ETEEN
POHJAPANSSARI ACE
2880100, Sportsman ACE
Sh. 159 €
2880543, Sportsman ACE
Sh. 389 €
2879699, Sportsman ACE
Sh. 275 €
OVERHEAD BAG, TURVAKAAREN
LAUKKU
2879706, Sportsman ACE Sh. 119 €
A-TUKIVARSIEN SUOJAT
2879870, eteen, Sportsman ACE
2879710, taakse, Sportsman ACE
Sh. 209 €
LOWER DOOR EXTENSIONS, OVIEN
ALAOSAT
DOOR LINERS, OVIEN SISÄVERHOILU
TAUSTAPEILI
FENDER FLARE KIT, LOKASUOJIEN
LEVIKESARJA
2880272, Sportsman ACE Sh. 389 €
2879712, Sportsman ACE
Sh. 109 €
MTX AUDIO,
ÄÄNENTOISTOJÄRJESTELMÄ
2879703, Sportsman ACE Sh. 949 €
2879431, Sportsman ACE
Sh. 297 €
2879718, Sportsman ACE Sh. 379 €
EPS- KIT, OHJAUSTEHOSTINSARJA
2880453, Sportsman ACE
Sh. 1 890 €
POLARIS.fi
MESH PANEL, VERKKOSEINÄ TAAKSE
2879692, Sportsman ACE
Sh. 239 €
2015 CANVAS CAB, OHJAAMON CANVASKATE
CANVAS ROOF, KEVYT CANVAS-KATTO
MAASTOAJONEUVOT
2879691, Lock & Ride kiinnitys-/irrotus hetkessä ilman
työkaluja. Lisäsuojaa erilaisiin sääolosuhteisiin. Jäykkä,
kestävä poly-rakenne jonka muotoilussa huomioitu myös
veden poisto. Voidaan käyttää myös muiden lisävarusteiden
esim. tuulilasin ja takpanelin kanssa. Sportsman ACE.
Sh. 359 €
33 SPORT ROOF, KATTO
lisävarusteet
SPORTSMAN ACE
TAKAPANELI
KARKAISTU LASI,
AVATTAVA IKKUNA
METALLIKATTO
TAKAPANELI
KARKAISTU LASI
PREMIUMKATTO,
ÄÄNIERISTYS
POLY
TAKAPANELI
SPORTKATTO,
POLYETEENI CANVAS
TAKAPANELI
AVATTAVA TUULILASI
KARKAISTU LASI
KIINTEÄ TUULILASI
KARKAISTU LASI
PYYHINVALMIUS
PYYHINVALMIUS
KIINTEÄ TUULILASI
KARKAISTU LASI
(ei pyyhinvalmiutta) AVATTAVA TUULILASI
POLYKARBONAATTI
CANVASKATTO
KIINTEÄ TUULILASI
POLYKARBONAATTI
PUOLIKORKEA TUULILASI
POLYKARBONAATTI
CANVAS OVET
OVET
OVET
PUOLIOVET KIINTEÄ AVATTAVA SÄHKÖ- KORKEAT
LASI
LASI
TOIMISET OVET
LASIT
Kuvassa Ranger 900 XP, Full-Size
LOCK & RIDE® PRO-FIT
POLARIS PRO-FIT LISÄVARUSTEILLA ENEMMÄN VAIHTOEHTOJA, LISÄÄ
MONIPUOLISUUTTA JA KÄYTETTÄVYYTTÄ, VAKIONA ERINOMAINEN ISTUVUUS.
LISÄVARUSTEILLE ON TULLUT UUSI STANDARDI!
Kiitos uuden Pro-Fit kiinnitysjärjestelmän et ole sidottu vain yhteen vaihtoehtoon.
Voit valita useista eri vaihtoehdoista ne varusteet ja varustetason joka vastaa parhaiten omia tarpeitasi.
Voit myös täydentää tai päivittää kokonaisuutta myöhemmin (esim. hankkia ensin tuulilasin, katon ja myöhemmin lisätä takapanelin sekä ovet).
Valinta on Sinun.
SUUNNITTELE OMA OHJAAMOSI
1.
VALITSE TUULILASI
2.
VALITSE KATTO
3.
VALITSE TAKAPANELI
4.
VALITSE OVET
OHJAAMOKOKONAISUUDET
SAATAVILLA MYÖS VALMIITA
OHJAAMOKOKONAISUUKSIA, KYSY LISÄÄ
JÄLLEENMYYJÄLTÄSI!
Full-Size
Mid-Size
MUOTOILTU TUULILASI
Automotive-tyylisen kaarevan
muotoilun ansiosta tuulilasi istuu
tiiviimmin runkoon.
Etuina saadaan saumaton istuvuus
laitteeseen, vähentynyt melutaso
ohjaamossa sekä paras mahdollinen
ulosnäkyvyys.
360° TIIVISTE
PAREMPI NÄKÖALA
Tuulilasin reunuksessa olevan 360°
tiivisteprofiilin ansiosta saadaan
erittäin tiukka istuvuus, joka minimoi
mahdolliset värinät ja melutaso
pienenee.
Pro-Fit tuulilasien kehyksetön
rakenne mahdollistaa esteettömän,
parhaan mahdollisen näkymän
ohjaamosta.
NEROKAS KIINNITYSJÄRJESTELMÄ
lisävarusteet
LOCK & RIDE® PRO-FIT EDUT: TUULILASIT
Tuulilasi asennetaan helposti kiinnityspisteisiin. Lock & Ride teknologia
takaa turvallisen kiinnityksen. Tuulilasi on kiinnitettävissä ja poistettavissa hetkessä ilman työkaluja.
LOCK & RIDE® PRO-FIT EDUT: KATOT
60%
HILJAISEMPI
Muut hytit
Lock & Ride® Pro-Fit
SAUMATO, TIIVIS ISTUVUUS
HILJAISEMPI AJOKOKEMUS
NEROKAS KIINNITYSJÄRJESTELMÄ
Pro-Fit katon muotoilussa on huomioitu myös
muiden mahdollisten lisävarusteiden istuvuus
keskenään. Sen reunukset ulottuvat muiden
laitteen rungossa olevien varusteiden yli (tuulilasi,
ovet, takapaneli). Näin yhdessä asennettuina ne
muodostavat saumattoman, tiiviin ja säänkestävän kokonaisuuden.
Kaikki Lock & Ride Pro-Fit katot vähentävät
ohjaamon tulevaa ajomelua, erityisesti ne vaihtoehdot joissa on käytetty lisäksi ääntä eristävää
materiaalia.
Lock & Ride Pro-Fit katot asennetaan helposti
laitteen rungossa jo valmiina oleviin kiinnityspisteisiin. Tämä mahdollistaa helpon ja tiiviin
istuvuuden.
Aiempiin versioihin verrattuna Pro-Fit komponentit istuvat tiiviimmin rungossa ovat jopa 60%
hiljaisempia kytkentänopeudella ja 40%:a 30
km/h nopeudella.
PAREMPI NÄKÖALA
Takapanelin reunuksessa olevan 360° tiivisteprofiilin ansiosta saadaan erittäin tiukka istuvuus,
joka minimoi mahdolliset värinät ja melutaso
pienenee.
Pro-Fit takapanelien kehyksetön rakenne mahdol- Takapaneli asennetaan helposti kiinnityspisteilistaa esteettömän, parhaan mahdollisen näkymän siin. Lock & Ride teknologia takaa turvallisen
kiinnityksen.
ohjaamosta.
NEROKAS KIINNITYSJÄRJESTELMÄ
Takapaneli on kiinnitettävissä ja poistettavissa
hetkessä ilman työkaluja, tarpeen mukaan.
LOCK & RIDE® PRO-FIT EDUT: OVET
60%
HILJAISEMPI
Muut hytit
Lock & Ride® Pro-Fit
VAIHTOEHTOJA OHJAAMON TUULETUKSEEN
HILJAISEMPI AJOKOKEMUS
KIINNITYSJÄRJESTELMÄ
Useita eri vaihtoehtoja ohjaamon tuuletukseen.
Ovien sivuikkunat voidaan avata varustetasosta
riippuen joko sähköisesti, salpamekanismilla,
liukumekanismilla tai yksinkertaisesti vetoketjulla
(canvas ovet).
Kaikki Lock & Ride Pro-Fit ovet vähentävät ohjaamon tulevaa ajomelua, erityisesti ne vaihtoehdot
joissa on käytetty lisäksi ääntä eristävää materiaalia.
Ovien saranakomponentit ovat integroitu oviin helpotttaen näin asennusta ja niissä oleva 360° tiivisteprofiili
varmistaa tiiviin istuvuuden runkoon.
Pro-Fit komponentit istuvat tiiviimmin rungossa
ovat jopa 60% hiljaisempia kytkentänopeudella ja
40%:a 30 km/h nopeudella.
Nopeasti irrotettavat saranasokat mahdollistavat ovien
nopean poiston tarvittaessa.
2015 360º TIIVISTE
MAASTOAJONEUVOT
Lock & Ride®
Pro-Fit
35 Muut hytit
POLARIS.fi
LOCK & RIDE® PRO-FIT EDUT: TAKAPANEELIT
KATOT TUULILASIT JA OVET
FULL-SIZE
LEVEÄMPIRUNKOINEN, 3-ISTUTTAVA MALLI
PRO-FIT TIP-OUT TUULILASI
2879966, 3-asentoon avattava mekanismi. Laminoitu
turvalasi materiaali. Tuulilasin pyyhin valmius, tilattava
erikseen (2879754). 2013-15 XP 900, 14-15 Crew 900, 15
570/570 Crew Full-Size, 15 Diesel/Crew Diesel. Sh. 2 450 €
VARUSTELE UNELMIESI LAITE: POLARIS.FI
PRO-FIT TUULILASI FULL-SIZE
PRO-FIT POLY TUULILASI FULL-SIZE
PRO-FIT POLY 1/2 TUULILASI
PRO-FIT TAKAPANELI FULL-SIZE
PRO-FIT POLY TAKAPANELI FULL-SIZE
2879134, Kehyksetön rakenne ei rajoita näkyvyyttä. Reunuksessa 360’ tiiviste. Suositeltava käytettäväksi tuulilasin kanssa jolloin se vähentää pölyn ja ilman pyörteilyä ohjaamossa.
2013-15 XP 900, 2015 570 Full-Size, Diesel. Sh. 549 €
PRO-FIT CANVAS TAKAPANELI FULL-SIZE
2879040, Materiaali säänkestävä polyester UV-suojauksella.
Vinyyli-ikkuna. Nauha-/salpakiinnitys. Helposti poistettavissa,
säilöttävissä muuttuvien sääolosuhteiden mukaan. 2013-15
XP 900, 2015 570 Full-Size, Diesel. Sh. 339 €
PRO-FIT PREMIUM -KATTO FULL-SIZE
PRO-FIT SPORT -KATTO FULL-SIZE
PRO-FIT CANVAS -KATTO FULL-SIZE
PRO-FIT OVET (AVATTAVAT SIVUIKKUNAT)
PRO-FIT OVET (KIINTEÄT SIVUIKKUNAT)
PRO-FIT CANVAS OVET FULL-SIZE
2879269, Laminoitu turvalasi materiaali. Tuulilasin pyyhin
valmius, tilattava erikseen (2879754). 2013-15 XP 900, 14-15
Crew 900, 15 570/570 Crew Full-Size, 15 Diesel/Crew Diesel.
Sh. 1 429 €
2879013, Materiaali laminoitu lasi. Kehyksetön rakenne ei
rajoita näkyvyyttä. Reunuksessa 360’ tiiviste. Vähentää pölyn
ja ilman pyörteilyä käytettäessä tuulilasin kanssa. 2013-15 XP
900, 2015 570 Full-Size, Diesel. Sh. 719 €
2878851, Materiaali kestävä painevalettu polyetyleeni.
Katossa ääniä vaimentava sisäverhoilu. Integroidut kanavat
ohjaavat veden pois katolta. Sisältää myös erillisen tiivisteen
rungon ja katon välille. 2013-15 XP 900, 2015 570 Full-Size,
Diesel. Sh. 839 €
2879124, Vahva metalliputkirunko jossa ruiskuvalettu
polyeteeni kuori. Ovissa avattavat (liuku-) sivuikkunat
mahdollistavat tehokkaan tuuletuksen ohjaamossa. Ääniä
vaimentava polyuretaani verhoilu. 2013-15 XP 900, 14-15
Crew 900, 15 570/570 Crew Full-Size, 15 Diesel/Crew Diesel.
Sh. 4 490 €
2879126, Materiaali iskunkestävä, optinen 0,236“
polykarbonaatti. 2013-15 XP 900, 14-15 Crew 900, 15 570/570
Crew Full-Size, 15 Diesel/Crew Diesel. Sh. 679 €
2878849, Materiaali kestävä painevalettu polyetyleeni. Lock
& Ride kiinnitys. Integroidut kanavat ohjaavat veden pois
katolta. Tiivisteen rungon ja katon välille tilattava erikseen
(2879280). 2013-15 XP 900, 2015 570 Full-Size, Diesel.
Sh. 519 €
2879247, Vahva metalliputkirunko jossa ruiskuvalettu
polykuori. Ovissa kiinteät sivuikkunat. 2013-15 XP 900, 14-15
Crew 900, 15 570/570 Crew Full-Size, 15 Diesel/Crew Diesel.
Sh. 2 990 €
2879135, 1/2 korkea tuulilasi. Lock & Ride salpakiinnitys.
Materiaali iskunkestävä, optinen 0,236” polykarbonaatti.
2013-15 XP 900, 14-15 Crew 900, 15 570/570 Crew Full-Size,
15 Diesel/Crew Diesel. Sh. 349 €
2879039, Materiaali säänkestävä polyester UV-suojauksella.
Nauha-/salpakiinnitys. Alumiiniset jännevahvikkeet pitävät
katon tiukalla. Helposti poistettavissa, säilöttävissä
muuttuvien sääolosuhteiden mukaan. 2013-15 XP 900, 2015
570 Full-Size, Diesel. Sh. 419 €
2878853, Materiaali metallirunko, pinnoite säänkestävä
23 oz. polyester UV-suojauksella. Kuumahitsatut, vetoketjulla
avattavat vinyyli-ikkunat. 2013-15 XP 900, 14-15 Crew 900, 15
570/570 Crew Full-Size, 15 Diesel/Crew Diesel. Sh. 1 509 €
2879969, 2014-15 XP 900/900 Crew, 2015 570/570 Crew
Full-Size, 2015 570/570 Crew, ETX, EV, Diesel/Diesel Crew
Mid-Size. Sh. 119 €
PRO-FIT POLY TUULILASI MID-SIZE
PRO-FIT POLY 1/2 KORKEA TUULILASI MID-SIZE
PRO-FIT POLY TAKAPANELI MID-SIZE
PRO-FIT SPORT -KATTO MID-SIZE
PRO-FIT PREMIUM OVET (AVATTAVAT
SIVUIKKUNAT), MID-SIZE
PRO-FIT CANVAS OVET MID-SIZE
2879960, Täysimittainen tuulilasi. Lock & Ride salpakiinnitys. Materiaali iskunkestävä 0,236” optinen polykarbonaatti.
Kehyksetön rakenne tarjoaa esteettömän näkymän. 2015
570/570 Crew Mid-Size, ETX, EV. Sh. 589 €
2879952, Materiaali kestävä painevalettu polyetyleeni.
Lock & Ride kiinnitys. Integroidut kanavat ohjaavat veden
pois katolta. 2015 570/570 Crew Mid-Size, ETX, EV. Sh. 489 €
2879961, 1/2 korkea tuulilasi. Lock & Ride salpakiinnitys.
Materiaali polykarbonaatti. Kehyksetön rakenne tarjoaa
esteettömän näkymän. 2015 570/570 Crew Mid-Size, ETX,
EV. Sh. 329 €
2879962, Vahva metalliputkirunko jossa ruiskuvalettu
polyeteeni kuori. Ovissa avattavat (liuku-) sivuikkunat
mahdollistavat tehokkaan tuuletuksen ohjaamossa. Ääniä
vaimentava polyuretaani verhoilu. 2015 570 Mid-Size, ETX,
EV. Sh. 4 490 €
2879812, Lock & Ride salpakiinnitys. Materiaali iskunkestävä 0,236” optinen polykarbonaatti. Kehyksetön rakenne
tarjoaa esteettömän näkymän. Vähentää pölyn ja ilman
pyörteilyä käytettäessä tuulilasin kanssa. 2015 570/570 Crew
Mid-Size, ETX, EV. Sh. 419 €
2879963, Metallirunko, pinnoite säänkestävä 23 oz.
polyester UV-suojauksella. Vinyyli-ikkunat voidaan avata
tuuletusta varten (magneettikiinnitys). 2015 570 Mid-Size,
ETX, EV. Sh. 1 390 €
2015 TAUSTAPEILI, RANGER
Sisältää: tuulilasi 2879960, katto 2879952, takapaneli
2879965 ja ovet 2879962. Kysy jälleenmyyjältäsi lisää eri
vaihtoehdoista.
MAASTOAJONEUVOT
ESIMERKKI: HYTTIKOKONAISUUS, MID-SIZE
37 KAPEAMPIRUNKOINEN, 2-ISTUTTAVA MALLI
POLARIS.fi
lisävarusteet
MID-SIZE
TELASARJA
Telamattosarjan suunittelussa ei ole käytetty kompromisseja, vaan
se on Polariksen suunnittelema ja Polarikseen tehty. Välityssuhde
on optimoitu hyödyntämään Polariksen ainutlaatuista nelivetoa.
Todellinen kaikkien kelien (All-season) telamattosarja, voidaan
käyttää sekä lumella että kuivalla maalla (varauksin).
Uudistuneen Prospector PRO -telamattosarjan ominaisuudet: Lisääntynyt
telojen kosketuspinta-ala ja etutelojen erilliset vakaimet mahdollistavat
entistäkin vakaamman käytöksen kaikissa olosuhteissa. Telamaton
uusi kuviointi (Flexedge-tecnology®) ehkäisee jään pakkautumista
sekä vähentää tarvittavaa ohjausvoimaa. Leveät, kumipinnoitteiset
UHMW-runkoiset telapyörät jakavat laitteen painon tasaisemmin teloille.
Telasarjojen uusi runkorakenne vähentää lumen pakkautumista ja
jäätymistä rakenteisiin. Maavara on kasvanut aiempaan verrattuna n. 5”
(12,7 cm).
TELAMATTOSARJA PROSPECTOR PRO
UUTUUS
2879444, Useimpiin Ranger malleihin, katso mallikohtainen asennussarja alla.
Sh. 6990 €
MALLIKOHTAISET ASENNUSSARJAT
2879621, Ranger XP 900 13-14 Full-Size Sh. 699 €
2879524, Ranger 800/800 XP 10-12 Full-Size Sh. 699 €
2880058, Ranger 400 10-14, 500 11-14, 800 EFI 13-14 Mid-Size Sh.
699 €
2880071, Ranger 570 14 Sh. 699 €
PUSKURIT
PUSKURIT
KARJAPUSKURI ETEEN
LISÄPUSKURI TAAKSE
HELMAPUSKURIT, FULL-SIZE
KARJAPUSKURI MID-SIZE
A-TUKIVARSIEN SUOJAT, MID-SIZE
HELMAPUSKURIT, MID-SIZE
2878839, 2013-15 XP 900/’14-15 Crew 900, 570/Crew FullSize, ‘15 Diesel/Diesel Crew
Sh. 369 €
2879973, 2015 570/570 Crew Mid-Size, ETX, EV.
Sh. 369 €
2878840, 2013-15 XP 900/’14-15 Crew 900, 570/Crew FullSize, ‘15 Diesel/Diesel Crew
Sh. 219 €
2015 570/570 Crew Mid-Size, ETX, EV.
2880550, eteen, 2880551, taakse. Sh. 269 €
2878843, 2013-15 XP 900, ‘15 570 Full-Size, ‘15 Diesel
Sh. 299 €
2879974, 2015 Ranger Mid-Size 570, 570 Crew, ETX, EV.
Sh. 259 €
Vetonielu
Anturi
Vinssi pysähtyy kun köyden anturi koskettaa
vetonielua.
ALUMIININEN VETONIELU:
Pidentää köyden elinikää, ei ruostu
SYNTEETTINEN KÖYSI:
Erinomaisen taipuisa, erittäin vahva ja kevyt
Katkaisee vinssin vedon automaattisesti kun vetoköydessä oleva anturi koskettaa vetonielua.Automaattikatkaisimen
avulla vältytään helposti ylikuormitustilanteilta eikä vinssillä “vedetä yli”.Erinomainen apu kun veto-/nostokohdetta
hankala havaita esim. puskulevykäytössä.Suositeltava myös silloin kun laitteella on useita eri käyttäjiä tai he ovat
kokemattomia vinssin käytössä.
Etuja käytettäessä automaattikatkaisinta ja synteettistä vetoköyttä:Säästää vinssin mekaanisia osia tarpeettomalta
ylirasitukselta, väärältä käytöltä. Katkaisimen mukana toimitettava alumiininen ohjainkita säästää vetoköyttä, ei
ruostu. Synteettinen köysi ei jäykisty, se pysyy notkeana myös kylmissä olosuhteissa.
Automaattikatkaisin on vakiovarusteena uusissa Ranger Pro
HD 4500 - vinsseissä. Se on saatavana myös lisävarusteena
ja se vaatii toimiakseen HD-mallisen vinssin sekä synteettisen
vetoköyden (saatavana myös lisävarusteena).
AUTOMAATTIKATKAISIMET
2879149, Polaris HD 3500 vinssit
2879148, Polaris Ranger HD 4500 vinssit Sh. 159 €
Sh. 179 €
2875791, Polaris HD 3500 vinssit
2879187, Polaris Ranger HD 4500 vinssit Sh. 85,90 €
Sh. 139 €
SYNTEETTISET VETOKÖYDET
JOHDOTON KAUKOSÄÄDIN VINSSILLE
2879316, Pienikokoinen (52x98x28 mm) kaukosäädin
Polaris Ranger vinsseille. Paristo 23A/12V, kantavuus 15 m.
Sh. 189 €
POLARIS PRO HD 4500 -SÄHKÖVINSSI
Aito Polaris vinssi laadukkailla ominaisuuksilla: Vetoteho
2041 kg. Langallinen kauko-ohjain, synteettinen vetoköysi ja
automaattinen kuormituskatkaisin vakiona.
2879141, 2013-15 XP 900, ‘15 570 Full-Size, Diesel
Sh. 898 €
2879280, 2015 570/570 Crew Mid-Size, ETX, EV
2013-14 800 EFI Mid-Size, ‘10-14 400 / EV, ‘11-13 500/500
Crew, ‘11-14 570/570 Crew/ LSV Sh. 898 €
POLARIS PRO HD 6000 -SÄHKÖVINSSI
Vetoteho 2721 kg. Automaattinen kuormituskatkaisin,
langaton kaukosäädin ja 7 mm synteettinen vetoköysi
vakiona.
2879143, Ranger 13-15 XP 900, 2015 570 Full-Size, Diesel
Sh. 1 098 €
POWER CONTROLLER
KAUKOHALLINTASARJA
2879227, Voit ohjata vinssin tai
hydraulisen puskulevyn käyttöä
vaihdevipuun asennettavan
kaukohallinta laitteen avulla. Käy
kaikkiin Polaris-vinsseihin.
Sh. 69 €
2015 AUTOMAATTINEN KATKAISIN
AUTOMAATTINEN YLIKUORMITUKSEN KATKAISIN
MAASTOAJONEUVOT
AUTOMAATTINEN YLIKUORMITUKSEN KATKAISIN:
Pysäyttää vinssin vedon lopussa, estää voimansiirron rasitusta
Hyvä puskulevykäytössä; estää ylinoston
Vinssi pysähtyy kun anturi koskettaa vetonielua
39 ENSILUOKKAISIA OMINAISUUKSIA
POLARIS.fi
lisävarusteet
VINSSIT JA
VARUSTEET
TAVARANKULJETUS JA
MUUT LISÄVARUSTEET
TAVARALAATIKKO, LOCK & RIDE
Voit monipuolistaa Rangerisi kuljetuskapasiteettia kätevien
tavaralaatikoiden avulla. Kokonaan avautuva kansi helpoittaa
käsittelyä. Materiaali vahva painevalettu polyetyleeni. Laatikot
kiinnitetään Lock & Ride kiinnityksella lavan reunukseen, joten
voit itse päättää laatikon paikan. Irrotus-/kiinnitys onnistuu
hetkessä ilman työkaluja. Lukittavissa oleva vesitiivis kansi.
Ison (Full-Size) Rangerin lavalle mahtuu jopa 4 laatikkoa.
2877033, Kaikki 05-15 Ranger mallit (paitsi alla olevat).
Sh. 329 €
2879230, 2013-15 XP 900/Crew 900, 2015 570/570 Crew
Full-Size, Diesel/Diesel Crew
Sh. 389 €
ASEKOTELO
2872677, Musta. Sh. 89 €
2872677-419, Mossy Oak, camo. Sh. 159 €
Pehmustettu sisus. Pölyltä suojaava, vettähylkivä rakenne.
Mallikohtainen Lock & Ride kiinnike tilattava erikseen.
MOOTTORISAHATELINE, LOCK & RIDE
TYÖKALUTELINE, LOCK & RIDE
ASETELINE, LOCK & RIDE, 2 ASEKOTELOLLE
ASETELINE LOCK & RIDE 2 ASEKOTELOLLE
2879354, Kaikki mallit.
Sh. 189 €
2876148-458, Full-Size Ranger mallit. Ei sisällä koteloita.
Sh. 409 €
2877039, Kaikki mallit (paitsi XP900).
Sh. 189 €
2877709, 400/500/570 Mid-Size Ranger mallit. Ei sisällä
koteloita. Sh. 349 €
PUSKULEVYSARJAT GLACIER PRO
GLACIER PRO
MID-SIZE
3
1
2
3
PUSKULEVY
GLACIER PRO
FULL-SIZE
2
RANGER GLACIER PRO PUSKULEVYSARJA
2879103 Levyrunko Full-Size, FULL-SIZE mallit, ks. asennussarjat
2879106 Asennussarja Full-Size, 2013-15 XP 900/Crew 900, ‘15 570/570 Crew
Full-Size, Diesel/Diesel Crew
2879105 Asennussarja Full-Size, XP 700/800 Full-Size, 2009-10 500 EFI FullSize, ‘10-14 8000 Crew, ‘09-14 6X6
Sh. 1290 €
Sh. 199 €
2880260 Levyrunko Mid-Size, 2015 570/570 Crew Mid-Size, ETX, EV
2880261 Asennussarja Mid-Size, 2015 570/570 Crew Mid-Size, ETX, EV
Sh. 629 €
Sh. 349 €
Sh. 199€
GLACIER PRO PUSKULEVYT
2879317
2879104
2880269
2880268
Pro 72" Poly-levy, suora Full-Size, 17”/ 72” (43 x 182 cm), polyetyleeni
Pro 66" Metalli-levy, suora, Full-Size, 17”/ 72” (43 x 182 cm), metallia
Pro 66" Poly-levy, suora Mid-Size, 17”/ 66” (43 x 167 cm), polyetyleeni
Pro 66" Metalli-levy, suora, Mid-Size, 17”/ 66” (43 X 167 cm), metallia
Sh. 759 €
Sh. 589 €
Sh. 559 €
Sh. 489 €
PUSKULEVYN
KIINNIKERUNKO
1
ASENNUSSARJA
lisävarusteet
TARJOUS!
LOPUT GLACIER II
RANGER ‘05-’14
PUSKULEVYSARJAT
GLACIER II RANGER ASENNUSSARJAT
2878835, Kaikki 05-14 mallit (paitsi XP900). Sh. 299 €
GLACIER II PUSKULEVYN KIINNIKERUNKO
2878822, Kaikki 05-14 mallit (paitsi XP 900). Sh. 429 €
152 cm, RAZOR TWO-WAY
2875370 Puskulevy, Razor 2-way 152cm/60"
GLACIER 2 SARJA RAZOR 2-WAY -PUSKULEVYLLÄ
45 cm
KAMPANJAHINTA
SH.
Molemmilta puolilta purkava muotoilu, jolloin voit kerralla avata kulku-uran.
Leveät ajoväylät, piha- ja mökkitiet, suuret piha-alueet.
1127€
Etusi
279 €
2878686 Puskulevy, Sno-Glide 167cm/66"
muotoiltu polyeteeni puskulevy
167 cm, SNO-GLIDE®
449 €
GLACIER 2 SARJA SNO-GLIDE-LEVYLLÄ
SH.
1177€
Etusi
299 €
Voimassa niin kauan kuin varastoa riittää. Kysy lisää jälleenmyyjältäsi.
1/2 KORKEA LOCK & RIDE TUULILASI,
POLY
2878757, 400/EV 10-14, 500 11-13, 570,
LSV 11-14, 800 EFI Mid-Size 13-14.
Sh. 269 €
2878756, XP 800 09-14, 6X6 10-14, 500
EFI 09-10, DIESEL 11-14. Sh. 289 €
SUOJA-/KULJETUSPEITE RANGER
MID-SIZE
2880632, 2015 570/ETX,EV. Sh. 439 €
TUULILASI, POLY, FULL-SIZE
2876958, XP 800 09-14, 6X6 10-14, 500
EFI 09-10, DIESEL 11-14.
Sh. 499 €
2879491, 400/EV 10-14, 500 11-13, 570,
LSV 11-14, 800 EFI Mid-Size 13-14. Voidaan
käyttää myös Canvas-hytin kanssa.
Sh. 429 €
TUULILASI, POLY, MID-SIZE
SPORT KATTO, MID-SIZE
SPORT KATTO, FULL-SIZE
TAKAPANELI, POLY, MID-SIZE
TAKAPANELI, POLY, FULL-SIZE
2877946, XP 800 09-14, 6X6 10-14, 500
EFI 09-10, DIESEL 11-14.
Sh. 429 €
2878761, Suojaa esineiltä lavalla, materiaali vahva iskunkestävä polykarbonaatti.
Kiinnitys Lock&Ride.Suositeltava jos tuulilasi
käytössä; vähentää ilman- ja pölyn virtailua
ohjaamossa.
400/EV 10-14, 500/CREW 500 11-13, 570/
CREW 570 14, LSV 11-14, 800 EFI MID-SIZE
13-14.
Sh. 259 €
2879109, 400/EV 10-14, 500 11-13, 570,
LSV 11-14, 800 EFI Mid-Size 13-14.
Sh. 369 €
2878165, Suojaa esineiltä lavalla,
materiaali vahva iskunkestävä
polykarbonaatti. Suositeltava jos tuulilasi
käytössä; vähentää ilman- ja pölyn virtailua
ohjaamossa. XP 800,HD 09-14, 6X6 10-14,
500 EFI 09-10, DIESEL, CREW 11-14.
Sh. 319 €
POLARIS.fi
Keräävä muotoilu, suurten lumimäärien käsittelyyn. Leveät ajoväylät,
suuret piha-alueet, paikoitusalueet.
878€
2015 KAMPANJAHINTA
MAASTOAJONEUVOT
43 cm
KÄYTTÖKOHTEET
848€
41 KÄYTTÖKOHTEET
399 €
RZR LISÄVARUSTEET
PUOLIKORKEA TUULILASI
PUOLIKORKEA TUULILASI
2879493, Polykarbonaattia. Lock & Ride
-kiinnitys. Mid-Size.
Sh. 219 €
2879504, Polykarbonaattia. Lock & Ride
-kiinnitys. Full-Size.
Sh. 239 €
TUULILASI LOCK & RIDE
TUULILASI LOCK & RIDE
2879492, Täysmittainen tuulilasi, polykarbonaattia. Lock & Ride -kiinnitys. Mid-Size.
Sh. 429 €
2879446, Täysmittainen tuulilasi, polykarbonaattia. Lock & Ride -kiinnitys. Full-Size.
Sh. 469 €
KATTO, SPORT ROOF
KATTO SPORT ROOF
2878748, Suojaa auringonpaisteelta ja
sateelta. Lock & Ride -kiinnitys. Katossa
kiinnityspaikat LED-valoille. Mid-Size.
Sh. 319 €
2879442, Suojaa auringonpaisteelta ja
sateelta. Lock & Ride -kiinnitys. Katossa
kiinnityspaikat LED-valoille. Full-Size.
Sh. 389 €
TAKAPANELI, POLY
TAKAPANELI, POLY
2878752, L & R -kiinnitys, materiaali
iskunkestävä polykarbonaatti. Vähentää ilman
ja pölyn pyörteilyä ohjaamossa. Mallit: Ranger
RZR 570 ‘12-14, RZR 800 ‘08-14, RZR S ‘1114. Sh. 299 €
2879448, Lock & Ride -kiinnitys, materiaali
iskunkestävä polykarbonaatti. Vähentää ilman
ja pölyn pyörteilyä ohjaamossa.
Mallit: Ranger RZR XP 1000, Sh. 339 €
SIVUOVISARJA RZR
SIVUOVISARJA XP 1000, HALF DOORS
2879614, Jälkiasennettavat alumiiniovet,
joissa vahva metallirunko. Musta. Oviin
saatavana myös erillinen teippaussarja.
Mallit: RZR 570 ’12-14, RZR 900 ’11-14, RZR
800/RZR S ’11-14, Sh. 959 €
2879509, Jälkiasennettavat ovet vahvasta
muovirakenteesta, jossa metallirunko.
Musta. Puolikorkea muotoilu. Ovien yläosaan
saatavana lisäksi canvas-yläosat (2879511,
ei kuvassa). Mallit: RZR XP 1000, Sh. 539 €
VARUSTELE UNELMIESI LAITE: POLARIS.FI
PRE-RUNNER -ETUPUSKURI
LOW PROFILE -ETUPUSKURI
2878282, Soveltuu käytettäväksi myös vinssin ja puskulevysarjan kanssa. LED-valoille
kiinnityspisteet. Kiiltävä musta. KMid-Size.
Sh. 269 €
2879449-458, XP 1000, Sh. 359 €
PRE-RUNNER T-AKAPUSKURI
LOW PROFILE -TAKAPUSKURI
2878279, RZR 900/900 4 ‘11-14,
2878283 RZR 800 ‘08-14, RZR S ‘09-14,
RZR 4 ‘10-14, 2878697 RZR 570 ‘12-14,
Sh. 299 €
2879450-458, XP 1000, Sh. 419 €
VARUSTELAUKKU, OVER HEAD BAG
HELMAPUSKURIT, ROCK SLIDERS
2878351, Tilava varustelaukku, Velcrokiinnitysnauhoilla. Katon kanssa käytettäessä
saat säältä suojassa olevaa lisätilaa. Mallit:
RZR 570/800/800 S/900. Ei 4-ist. mallit/RZR
XP 1000. Sh. 109 €
2878286, Suojaavat laitteen helmaosan
kivien ja oksien iskuilta.
Mallit: RZR 570 ’12-14, RZR 800 ’08-14, RZR
S ’09-14, Sh. 349 €
VINSSIN KAUKOHALLINTAKATKAISIN
SÄHKÖVINSSI PRO HD 4500 RZR
Sähkövinssi, Pro HD 4500, vetoteho 2041 kg.
Sis. asennussarja, langallinen kauko-ohjain,
synteettinen vetoköysi 15,2 m, automaattinen
kuormituksen katkaisin.
2879462, RZR XP 900
2879144, RZR 570 ’12-14 / 800 ’08-14 /
RZR S ’09-14/RZR 4 ’10-14
2879186, RZR 900 ’11-14 / RZR 4 ’12-14
Sh. 839 €
2877874, Asennetaan vaihdevivun nupin
tilalle, jolloin voit käyttää vinssiä nousematta
laitteesta esim. puskulevykäytössä.
Sopii kaikkiin Polaris-vinsseihin, kaikki
RZR-mallit, paitsi XP 1000. Sh. 97,90 €
SÄHKÖVINSSI HD 3500
2879334, Vetoteho 1587 kg, sis.
asennussarjan, käyttövaijeri 50” (15,2 m),
langallinen kauko-ohjain.
Mallit: RZR 570 ’12-14 / RZR 800 ’08-14, RZR
S ’09-14, RZR 4 ’10-14
Sh. 689 €
RZR MID-SIZE :
RZR 570 12-15, RZR 800 08-14, RZR S 09-14, RZR 4 10-14, RZR 900 11-14, RZR 900 4 11-14
RZR FULL-SIZE:
RZR XP 1000 14-15, RZR ZP 4 14-15, RZR 900/900 S/900 XC 2015
Esitteessä vain osa saatavilla olevista lisävarusteista. Kysy jälleenmyyjältäsi lisää.
AGL PLUS – SYNTEETTINEN VAIHTEISTOÖLJY
Suoja-aine ruosteen ja korroosion muodostumista vastaan. Kitkaa
vähentävä ainesosa. Kestää hyvin painetta ja lämpötilavaihteluja. AGL
Plus suojaa myös vaihteiston sisäisiä osia. Korvaa aiemmat tuotteet
: 2873602, 2877273, 2877606, 2877786. Käyttökohde : Kaikki Polaris
ATV-mallit.
2878071, 1 l (12), Sh. 27,90 €
DEMAND DRIVE PLUS 4X4-ÖLJY
Matalien lämpötilojen voimansiirtoöljy ympärivuotiseen käyttöön. Koostumuksessa otettu huomioon voitelukyky sekä nopea reagointi kytkentäja vapautusominaisuuksilla. Sisältää korroosion ja hapettumisen
suoja-aineistuksen. Korvaa aiemmat tuotteet : 2871654, 2876251,
2877283, 2877281. Käyttökohde: kaikki Polaris ATV-mallit joissa Hilliard 4x4 kytkin on käytössä pyörännapa- tai etuperäversiona.
2877926, 1 l (12), Sh. 29,90 €
ATV ANGLE DRIVE FLUID KULMAVAIHDEÖLJY
Sisältää korroosion ja hapettumisen suoja-aineen. Säilyttää hyvät
voitelu-ominaisuudet kaikissa olosuhteissa. Etu-/takaperäöljy malleihin
jossa vain yksinkertainen kulmavaihdetekniikka käytössä. Korvaa
aiemmat tuotteet : 2871653, 2876160. Käyttökohde : kaikki Polaris ATV
-mallit joissa yllämainittu tekniikka käytössä.
2877808, 1 l (12), Sh. 25,90 €
POLARIS ANTIFREEZE -JÄÄHDYTINNESTE
Esisekoitettu käyttövalmis etyleeni-glykoli perustainen (60 neste/ 40
tislattu vesi) jäähdytinneste. Ei kierrätysmateriaaleja. Korkeille lämpötiloille, sisältää ylikiehumisen ja syöpymisen estoaineita. Erinomainen
pakkaskestävyys. Ainutlaatuinen koostumus edistää tehokkaasti
lämmön jakautumista. Käyttökohde: kaikki Polaris 2T ja 4T moottorit.
2877267, 1 l (12), Sh. 17,90 €
POLARIS-JARRUNESTE DOT 4 HIGH PERFORMANCE
Suunniteltu kaikkiin Polaris-mallien jarrujärjestelmiin. Sisältää syöpymisen estoaineistuksen. Voitelee samalla tiivisteitä ja jarrujärjestelmää. Käyttökohde: kaikki Polaris-moottorikelkat ja ATV:t.
2877270, 125 ml (12), Sh. 15,90 €
POLARIS-ÖLJYNVAIHTOPAKETIT
Pidä Polaris ATV:si parhaassa mahdollisessa toimintakunnossa.
Sisältää: 2 x 1 L PS-4 Plus öljyä sekä alkuperäiden öljynsuodattimen.
Tehtaan suosittama öljynvaihtoväli: 100 ajotuntia tai 12 kk välein.
2877280, 1-sylinteriset mallit (ei XP), Sh. 53,90 €
2877284, 2 sylinteriset mallit (ei XP), Sh. 53,90 €
MINIPRÄSSISARJA
Kätevä yhden käden miniprässi yleisvoiteluun. Sisältää taipuisan
letkun ja adapterin rasvanipoille.
2871312 (4), Sh. 51,90 €
ALL-SEASON GREASE
Polymeerityyppinen yleisvaseliini.
2871423 (10), 400 g, Vakioprässiin. Sh. 21,90 €
2871322 (24), 85 g, Miniprässisarjan ”pikkutuubi”, 4kpl . Sh. 24 €
CARBON CLEAN PLUS POLTTOAINEEN LISÄAINE
Erinomaiset ominaisuudet omaava poltto-aineen lisäaine joka myös
syrjäyttää kosteutta ja vähentää karstan muodostumista. Puhdistaa
poltto-aine järjestelmää, venttiileitä, männänrenkaita ja sylinterien
palotilaa. Helppo käyttää uuden koostumuksen ansiosta. Suositellaan
käytettäväksi joka toisen tankkauksen yhteydessä. Käyttökohde: kaikki
Polaris 2T- ja 4T-moottorit. Sekoitussuhde ATV : ½ pulloa / täysi tankki
poltto-ainetta (= 20 l).
2877268, 125 ml (12), Sh. 12,90 €
ILMANSUODATTIMET
Puhdas ilmansuodatin vähentää polttoaineen kulutusta. Varmistaa
moottorin häiriöttömän käynnin. Vähentää moottorin kulumista. Vaihtoväli 100 h tai vähintään vuosittain.
5811633, Esisuodatin, Sportsman 2000-2013, Sh. 17,49 €
7080595, Ilmansuodatin, Sportsman 2000-2013, Sh. 29,04 €
AKUT
Polaris käyttää vain korkealaatuisimpia akkuja. Akuissa on korkea
kylmäkäynnistyskapasiteetti. Varakapasiteettiä löytyy riittävästi
lisälaitteille esim. valot.
4140006, Sportsman 500 traktori, Sh. 75,90 €
4011496, Sportsman 500 / 550 / 800 / 850, Sh. 121 €
4011224, Sportsman 800 / XP 850 / Ranger, Sh. 121 €
4011138, Sportsman 400 / 450, Sh. 99,55 €
4010630, Sportsman 500 / 600 / 700 / Ranger, Sh. 126,50 €
4010595, Sportsman 500 / 700 / 800, Sh. 148,50 €
TULPAT
3070172 BKR6E, Sportsman 500 / 550 XP / EFI, 2004-2013, Sh. 4,35 €
3021671 RC7YC3, Sportsman 700 / 800, 2006-2013, Sh. 4,35 €
Valmistettu parhaista materiaaleista. Poistaa tehokkaasti epäpuhtaudet 3022225 REA8MCX, Sportsman XP 850, 2010-2011, Sh. 8,96 €
öljystä. Vaihtoväli 100 h tai vähintään vuosittain.
JARRUPALAT
2520799, 4-T-mallit, Spmn 500/800, XP 550/850, 2000-, Sh. 13,75 € Kestävät ja tehokkaat alkuperäiset Polaris jarrupalat varmistavat
2540086, Sportsman 600 / 700 / 800 / EFI / Ranger, Sh. 15,07 €
turvallisen ajon. Vaihda kuluneet jarrupalat ajoissa huolto-ohjelman
mukaan.
POLTTOAINESUODATTIMET
2202412, Sportsman 400 / 500 / 800, 2004-2013, Sh. 64,90 €
Puhdas polttoainesuodatin varmistaa polttoaineen syötön. Vaihtoväli
2203628, Sportsman XP 550 / 850, 2009-2013, Sh. 43,78 €
100 h tai vähintään vuosittain.
2202414, Sportsman 500 / 600 / 700, 2005-2008, Sh. 53,90 €
2530009, Yleinen 1985-2013, Sh. 3,96 €
ÖLJYNSUODATTIMET
2520223, Sportsman 700 2004-2005, Frontier kelkat, Sh. 33,32 €
2520464, Sportsman EFI 2005-2013, Sh. 27,50 €
HIHNAT
Suunniteltu ja testattu sopimaan ja kestämään Polaris-laitteissa.
Tarkat valmistustoleranssit takaavat hihnan oikean mitoituksen sekä
tehokkaan voimansiirron.
3211077, Spotrsman 400/500/ 6x6, 2000-2014, Sh. 75,63 €
3211160, Sportsman XP 550/850, 2009-2014, Sh. 121 €
3211069, Sportsman 500/325/ 330, 1999-2004, Sh. 155,14 €
3211091, Sportsman 500/600/700 2002-2006, Sh. 81,29 €
3211095, Sportsman 500 HO, 2003, 2005, Sh. 75,90 €
3211113, Sportsman 500/800 2007-2014, Sh. 83,88 €
3211162, Ranger RZR, 2008-2014, 154 €
MOOTTORINLÄMMITTIMET
Mönkijät:
Ranger:
2414863, Sportsman 400 / 500, 1-syl. 1996-, Sh. 169,40 €
2414872, Sportsman XP 850 2-syl. 2009-, Sh. 249,70 €
2414874, Sportsman XP 550 1-syl. 2009-, Sh. 202,40 €
4010893, Sportsman 600-800 2-syl. 2002-, Sh. 146,30 €
2414863, Ranger 400-500 1-syl. 2000-, 169,40 €
2411382, Ranger Diesel 900, 2011-, Sh. 101,20 €
4010893, Ranger 700-800 2-syl. 2002-, Sh. 146,30 €
POLARIS.fi
Erittäin korkeisiin käyttölämpötiloihin ja ammattimaiseen tai kilpakäyttöön suunniteltu öljy. Sisältää tarvittat lisä- ja suoja-aineistukset.
Hankalan kuumat olosuhteet joissa käyttölämpötila vaihtelee -18-55 °C
välillä. Käyttökohde: Polaris ATV, RZR ja Ranger - mallit.
2879037, 1 l (12), Sh. 28,90 €
2879251, 4 l (4), Sh. 99,90 €
Laadukkaimpien perusöljyjen ja ainutlaatuisen lisäaineistusksen
ansiosta öljylle on saatu koostumus joka mahdollistaa ympärivuotisen
käytön. Kestää hyvin lämpötilavaihteluja. Tehokas suojaus- ja kulumisenestoaineistus jossa huomioitu raskaat käyttöolosuhteet. Suuniteltu
erityisesti Ranger Diesel -malleihin.
2879283, 4 l (4), Sh. 73,90 €
2015 PS-4 EXTREME DUTY SYNTEETTINEN 4-T MOOTTORIÖLJY
POLARIS DIESEL ÖLJY
MAASTOAJONEUVOT
Erinomainen suoja-aineistus moottorin ja voimansiirron komponenteille. Sisältää ATV-malleissa tarvittavat lisä-aineistukset märkäkytkimelle
ja vaihdelaatikolle. Erittäin tehokas korkeiden käyttölämpötilojen
suojaus. Sisältää suoja-aineistuksen myös kylmäkäynnistyksiä varten.
Käyttökohde: kaikki Polaris 4-T -mallit (ATV- ja moottorikelkat)
2877263, 1 l (12), Sh. 19,90 €
2877264, 4 l (4), Sh. 67,90 €
LISÄTARVIKKEET
2460785, 230 v. verkkoliitäntäsarja, Sh. 100,10 €
1450020, Automaattilaturi, Sh. 156,20 €
2460803, Jatkojohto laturille 1 m, Sh. 46,20 €
2460802, Jatkojohto laturille 0,5 m, Sh. 38,50 €
43 PS-4 PLUS SYNTEETTINEN 4-T MOOTTORIÖLJY
lisävarusteet
HUOLTOTUOTTEET JA VARAOSAT
4 VUODENAIKAA
- YKSI POLARIS
SPORTSMAN 570
EFI FOREST 4X4 PROSPECTOR
TODELLA VAIKEAN MAASTON TODELLINEN IHME.
Prospector on Polaris Sportsman- ja Ranger -mönkijöihin suunniteltu nerokas telamattosarja, jonka ansiosta saat mönkijästäsi aivan äärimmäisissä olosuhteissa
kulkevan ajoneuvon. Prospector lisää mönkijän suorituskykyä tuntuvasti ja tekee
mahdolliseksi etenemisen kaikkein haasteellisimmissa maasto-olosuhteissa kaikkina vuodenaikoina – niin talvella syvässä lumessa kuin kesällä esimerkiksi vaikeassa mutapohjaisessa maastossa.
PROSPECTOR TUO MÖNKIJÄÄSI MM. NÄMÄ
LISÄOMINAISUUDET:
•
•
•
•
•
•
•
•
ympärivuotinen hyöty
suurempi teho työkäytössä
tavallista suurempi vetoteho
pienempi kääntöympyrä – ketterämpi
parempi etenevyys lumessa – myös syvässä lumessa
parempi etenevyys vaikeissa olosuhteissa – suolla ja upottavassa maastossa
ei kompromisseja – alkuperäinen Polaris-lisävaruste
alkuperäislisävaruste, takuu säilyy
PERÄKÄRRYT
LISÄTIETOJA, KUVIA JA
VIDEOITA: POLARIS.FI
MONIKÄYTTÖPERÄKÄRRY
799 €
•materiaali sinkittyä terästä
SH.
•kippitoiminto
•etu- ja takapäädyt avattavissa saranoilla (pidemmän tavaran esim. lautojen ja rankojen kuljetukseen)
•renkaat 22x11-8
•lavan mitat 1500 x 960 x 465 mm
•max. kapasiteetti 500 kg
TELITUKKIKÄRRY
+tk
999 €
•jatkettava aisa
SH.
+tk
•sisältää karikat
•materiaali sinkitty/maalattu teräs
•renkaat 22x12-8
•kokonaismitat 2420-3850 x 1340 x 1250 mm
•max. kapasiteetti 1000 kg
•lisävarusteena sinkitty teräslava, koko 1950 x 1000 x 540 mm, sh. 395 €
•lisävarusteena nostopuomi, sh. 170 €
POLARIS
HYÖTYKÄYTTÖÖN
- YLEISKÄYTTÖÖN, AMMATTIKÄYTTÖÖN JA SAFAREILLE
WIDETRAK LX
•
•
•
•
•
•
•
Telasto: Taittoperä
Telamatto Cobra 38 x 394 x 4,0 cm
PRO Float -syvänlumen sukset
550-moottori, ilmajäähdytys
Sähkökäynnistys
Erittäin tilava tavarateline ja tukeva etupuskuri
Lisävarusteena kahdenistuttava istuin selkänojalla
IQ 600 WIDETRAK
•
•
•
•
•
huippuvarusteltu leveätelainen
tehokas 125 hv rusikumoottori
sähköstartti vakiona
hyötykäyttöön ja vaativille safareille
telamatto 51 x 394 x 3,2 cm
Sh. 12 490 € +tk
ERÄ 2014-MALLIA
VAIN
9990 € +tk
MAASTOAJONEUVOT
INDY 550 VOYAGEUR 155” ES
45 SÄ
H
M Y KÖ S T
ÖS
A
HID RT TI
V
AS
V E A K IO
TO
A LU N A
E
2015 POLARIS.fi
• jokamiehen peruskelkka, se ei kiukuttele kun sitä tarvitaan!
• se kestää, se on huoleton ja varmatoiminen
• tehokas nestejäähdytteinen 65 hv moottori
• hidas ja nopea vetoalue eteen ja peruutus
• sähkökäynnistys vakiovarusteena
• 51x394x2,5 cm telamatto
• pikasäädettävä telaston kantavuus
• kunnon tavarateline ja tavaratilat istuimen alla
• tilava 2-paikkainen istuin pikasäädettävällä selkänojalla
TEKNISET TIEDOT
ETX EFI (EUT)
570 EFI Forest
(EUT) (L7e)
570 EFI EPS Forest
(EUT) (L7e)
570 EFI EPS SP (EUT)
570 EFI Touring EUT ’14
XP 850 EPS Forest
(EUT) (L7e)
XP 850 EPS Touring EUT
325 cm3
567 cm3
567 cm3
567 cm3
567 cm3
850 cm3 twin
850 cm3 twin
1-sylinterinen, DOHC,
4-tahtinen
1-sylinterinen, DOHC,
4-tahtinen
1-sylinterinen, DOHC,
4-tahtinen
1-sylinterinen, DOHC,
4-tahtinen
1-sylinterinen, DOHC,
4-tahtinen
2-sylinterinen, SOHC
4-tahtinen
2-sylinterinen, SOHC
4-tahtinen
neste
neste
neste
neste
neste
neste
neste
Polttoainejärjestelmä
EFI
EFI
EFI
EFI
EFI
EFI
EFI
Polttoainetankki (l)
17
17
17
17
17
19,9
19,9
Ohjaustehostin EPS
-
-
vakio
vakio
-
vakio
vakio
Moottorijarrutus EBS
-
-
-
vakio
-
vakio
vakio
Moottori
Tyyppi
Jäähdytys
Mäkijarru ADC
-
-
-
vakio
-
vakio
vakio
Vetojärjestelmä
automaattinen
4-veto/2-veto
automaattinen
4-veto/2-veto
automaattinen
4-veto/2-veto
automaattinen
4-veto/2-veto CR
automaattinen
4-veto/2-veto
automaattinen
4-veto/2-veto
automaattinen
4-veto/2-veto
autom. PVT variaattori
autom. PVT variaattori
autom. PVT variaattori
autom. PVT variaattori
autom. PVT variaattori
autom. PVT variaattori
autom. PVT variaattori
2-eteen, vapaa,
peruutus ja parkki
2-eteen, vapaa,
peruutus ja parkki
2-eteen, vapaa,
peruutus ja parkki
2-eteen, vapaa,
peruutus ja parkki
2-eteen, vapaa,
peruutus ja parkki
2-eteen, vapaa,
peruutus ja parkki
2-eteen, vapaa,
peruutus ja parkki
kardaani
kardaani
kardaani
kardaani
kardaani
kardaani
Voimansiirto
Vaihteet
Vetotapa
Etujousitus
MacPherson, 170 mm
joustovaralla
MacPherson, 208 mm
joustovaralla
MacPherson, 208 mm
joustovaralla
kaksois A-tukivarsilla,
208 mm joustovaralla
MacPherson, 208 mm
joustovaralla
MacPherson erillisjousitus, 229 mm
joustovaralla
MacPherson erillisjousitus, 229 mm
joustovaralla
Takajousitus
kaksois A-tukivarsilla,
241 mm joustovaralla
kaksois A-tukivarsilla,
241 mm joustovaralla
kaksois A-tukivarsilla,
241 mm joustovaralla
kaksois A-tukivarsilla,
241 mm joustovaralla
kaksois A-tukivarsilla,
241 mm joustovaralla
kaksois A-tukivarsilla,
260 mm joustovaralla
kaksois A-tukivarsilla,
260 mm joustovaralla
Jarrut
hydrauliset levyjarrut
hydrauliset levyjarrut
hydrauliset levyjarrut
hydrauliset levyjarrut
hydrauliset levyjarrut
hydrauliset levyjarrut
hydrauliset levyjarrut
Eturenkaat
24 x 8-12
25 x 8-12
25 x 8-12
26 x 8-14
25 x 8-12
26 x 8-14
26 x 8-14
Takarenkaat
24 x 10-12
25 x 10-12
25 x 10-12
26 x 10-14
25 x 10-12
26 x 10-14
26 x 10-14
Vanteet
teräs
teräs
teräs
alumiini
teräs
alumiini
alumiini
Akseliväli (mm)
1283
1283
1283
1283
1422
1346
1448
Kuivapaino (kg)
301
318
323
332
330
352
362
2108 x 1219 x 1168
2108 x 1219 x 1219
2108 x 1219 x 1219
2108 x 1219 x 1219
2184 x 1219 x 1219
2114 x 1209 x 1289
2197 x 1209 x 1479
Istuinkorkeus (mm)
800
857
857
870
857
940
908
Etuteline (kg)
41
41
41
41
41
55
55
Takateline (kg)
82
82
82
82
82
110
110
Lavan mitat pxl (mm)
-
-
-
-
-
-
-
556/500
810/750
810/750
810/750
558/500
868/500
905/500
229
279
279
292
279
292
285
lisävaruste / vakio
lisävaruste / vakio /
lisävaruste
lisävaruste / vakio /
lisävaruste
lisävaruste / vakio
lisävaruste / vakio /
lisävaruste
lisävaruste / vakio /
lisävaruste
vakio
Virranulosotto
vakio
vakio
vakio
vakio
vakio
vakio
vakio
Nopeusmittari
vakio
vakio
vakio
vakio
vakio
vakio
vakio
Tuntimittari
vakio
vakio
vakio
vakio
vakio
vakio
vakio
Pa-mittari
sähköinen
sähköinen
sähköinen
sähköinen
sähköinen
sähköinen
sähköinen
akun varaustila,
moottorin lämpö, kello,
vaihde,AWD
akun varaustila,
moottorin lämpö, kello,
vaihde,AWD
akun varaustila,
moottorin lämpö, kello,
vaihde,AWD
akun varaustila,
moottorin lämpö, kello,
vaihde,AWD
akun varaustila,
moottorin lämpö, kello,
vaihde,AWD
Mitat (mm)
Jarruttoman kärryn Max
paino, maasto/EUT (kg)*
Maavara (mm)
Vetokoukku
varoitusvalot/-näytöt
CR = Close Ratio AWD
EPS = Sähkötoiminen ohjaustehostin Turf = 1x4 -vetoalue
*) EU Directive 76/432/EEC
akun varaustila, kello, akun varaustila, kello,
moottorin lämpö,
moottorin lämpö,
vaihde, AWD, huoltoväli vaihde, AWD, huoltoväli
Scrambler XP 850 HO EPS Scrambler XP 1000 EPS
(EUT) (L7e)
(EUT)
XP 1000 (EUT) (L7e)
800 EFI 6x6 Forest (EUT)
ACE ETX EFI (EUT)
ACE 570 EFI (EUT)
952 cm3 twin
760 cm3 twin
325 cm3
567 cm3
850 cm3 twin
952 cm3 twin
2-sylinterinen, SOHC,
4-tahtinen
2-sylinterinen, 4-tahtinen
1-sylinterinen, DOHC,
4-tahtinen
1-sylinterinen, DOHC,
4-tahtinen
2-sylinterinen, SOHC
4-tahtinen
2-sylinterinen, SOHC,
4-tahtinen
neste
neste
neste
neste
neste
neste
EFI
EFI
EFI
EFI
EFI
EFI
Polttoainejärjestelmä
19,9
15,5
17
17
19,9
19,9
Polttoainetankki (l)
vakio
-
-
-
vakio
vakio
Ohjaustehostin EPS
vakio
vakio
-
-
vakio
vakio
Moottorijarrutus EBS
Moottori
Tyyppi
Jäähdytys
vakio
vakio
-
-
-
Mäkijarru ADC
automaattinen
4-veto/2-veto CR
automaattinen
6-veto/4x takaveto
automaattinen
4-veto/2-veto/Turf 1x4
automaattinen
4-veto/2-veto/Turf 1x4
automaattinen
4-veto/2-veto
automaattinen
4-veto/2-veto CR
Vetojärjestelmä
autom. PVT variaattori
autom. PVT variaattori
autom. PVT variaattori
autom. PVT variaattori
autom. PVT variaattori
autom. PVT variaattori
2-eteen, vapaa,
peruutus ja parkki
2-eteen, vapaa,
peruutus ja parkki
2-eteen, vapaa,
peruutus ja parkki
2-eteen, vapaa,
peruutus ja parkki
2-eteen, vapaa,
peruutus ja parkki
2-eteen, vapaa,
peruutus ja parkki
Vaihteet
kardaani
kardaani
kardaani
kardaani
kardaani
kardaani
Vetotapa
MacPherson erillisjousitus,
229 mm joustovaralla
MacPherson, 208 mm
joustovaralla
MacPherson, 208 mm
joustovaralla
MacPherson, 208 mm
joustovaralla
kaksois A-tukivarsilla,
229 mm joustovaralla
kaksois A-tukivarsilla,
229 mm joustovaralla
Etujousitus
kaksois A-tukivarsilla,
260 mm joustovaralla
erillisripustus, kaksois
A-tukivarret,
155 mm joustovaralla
kaksois A-tukivarsilla,
241 mm joustovaralla
kaksois A-tukivarsilla,
241 mm joustovaralla
kaksois A-tukivarsilla,
260 mm joustovaralla
kaksois A-tukivarsilla,
260 mm joustovaralla
Takajousitus
hydrauliset levyjarrut
hydrauliset levyjarrut
hydrauliset levyjarrut
hydrauliset levyjarrut
hydrauliset levyjarrut
hydrauliset levyjarrut
Jarrut
26 x 8-14
25 x 8-12
25 x 8-12
25 x 8-12
26 x 8-14
26 x 8-14
Eturenkaat
26 x 10-14
4 kpl 25 x 11-12
25 x 10-12
25 x 10-12
26 x 10-14
26 x 10-14
Takarenkaat
alumiini
teräs
teräs
teräs
alumiini
alumiini
1346
2019
1562
1562
1346
1346
Akseliväli (mm)
374
481
377
388
333
338
Kuivapaino (kg)
2197 x 1209 x 1479
2845 x 1219 x 1219
2290 x 1220 x 1730
2290 x 1220 x 1730
209 x 1230 x 1230
209 x 1230 x 1230
940
857
-
-
890
890
Istuinkorkeus (mm)
55
45
55
55
11,3
11,3
Etuteline (kg)
110
363
110
110
22,7
22,7
Takateline (kg)
-
970 x 1000
-
-
868/500
965/500
680/600
680/600
868/500
868/500
292
267
260
260
292
292
lisävaruste / vakio /
lisävaruste
lisävaruste / vakio
lisävaruste / vakio
lisävaruste / vakio
lisävaruste / vakio /
lisävaruste
lisävaruste / vakio
vakio
vakio
vakio
vakio
vakio
vakio
Virranulosotto
vakio
vakio
vakio
vakio
vakio
vakio
Nopeusmittari
vakio
vakio
vakio
vakio
vakio
vakio
Tuntimittari
sähköinen
sähköinen
sähköinen
sähköinen
sähköinen
sähköinen
Pa-mittari
akun varaustila, kello,
moottorin lämpö,
vaihde, AWD, huoltoväli
akun varaustila, kello,
moottorin lämpö, v
aihde, AWD, huoltoväli
akun varaustila, moottorin akun varaustila, moottorin akun varaustila, moottorin
lämpö, vaihde,AWD
lämpö, kello, vaihde,AWD lämpö, kello, vaihde,AWD
Esitteen kuvissa olevat mallit saattavat poiketa maahantuotavista myyntimalleista. Pidätämme oikeuden tuotteiden hintojen ja teknisten tietojen muutoksiin ilman erillistä tiedotusta.
Lavan mitat pxl (mm)
Jarruttoman kärryn Max
paino, maasto/EUT (kg)*
Maavara (mm)
Vetokoukku
varoitusvalot/-näytöt
POLARIS.fi
2015 Mitat (mm)
MAASTOAJONEUVOT
Vanteet
49 akun varaustila, kello,
moottorin lämpö,
vaihde, AWD, huoltoväli
Voimansiirto
TEKNISET TIEDOT
EV (EUT)
570 EFI EUT
XP 900 EPS (EUT)
Diesel EUT
800 EFI 6x6 (EUT)
CREW 900 (L7e)
sähkö 48 V AC
567 cm3
875 cm3 twin
1028 cm3
760 cm3
875 cm3 twin
Tyyppi
-
1-sylinterinen, DOHC,
4-tahtinen
2-sylinterinen, DOHC,
4-tahtinen
3-sylinterinen diesel
2-sylinterinen, 4-tahtinen
2-sylinterinen, DOHC,
4-tahtinen
Jäähdytys
-
neste
neste
neste
neste
neste
Polttoainejärjestelmä
-
EFI
EFI
mekaanien ruiskutus
EFI
EFI
Polttoainetankki (l)
48V/110Ah
34,1
37,9
37,9
37,9
37,9
Ohjaustehostin EPS
-
lisävaruste
vakio
lisävaruste
vakio
lisävaruste
Moottorijarrutus EBS
-
-
-
-
-
-
Mäkijarru ADC
-
-
-
-
-
-
Vetojärjestelmä
automaattinen 4-veto/
2-veto/Turf 1x4
automaattinen 4-veto/
2-veto/Turf 1x4
automaattinen 4-veto/
2-veto/Turf 1x4
automaattinen 4-veto/
2-veto/Turf 1x4
automaattinen 6-veto/
4 x takaveto
automaattinen 4-veto/
2-veto/Turf 1x4
suoraveto
autom. PVT variaattori
autom. PVT variaattori
autom. PVT variaattori
autom. PVT variaattori
autom. PVT variaattori
Vaihteet
suoraveto
2-eteen, vapaa,
peruutus ja parkki
2-eteen, vapaa,
peruutus ja parkki
2-eteen, vapaa,
peruutus ja parkki
2-eteen, vapaa,
peruutus ja parkki
2-eteen, vapaa,
peruutus ja parkki
Vetotapa
kardaani
kardaani
kardaani
kardaani
kardaani
kardaani
Etujousitus
MacPherson, 229 mm
joustovaralla
MacPherson erillisjousitus,
229 mm
säädettävä erillisjousitus,
kaksois A-tukivarret, 254
mm joustovaralla
säädettävä erillisjousitus,
kaksois A-tukivarret, 254
mm joustovaralla
säädettävä erillisjousitus,
kaksois A-tukivarret, 244
mm joustovaralla
säädettävä erillisjousitus,
kaksois A-tukivarret, 254
mm joustovaralla
Takajousitus
kaksois A-tukivarret, 229
mm joustovaralla
kaksois A-tukivarret, Kall.
Vakaaja, 254 mm
erillisjousitus, kaksois
A-tukivarret, 254 mm
joustovaralla
erillisjousitus, kaksois
A-tukivarret, 254 mm
joustovaralla
erillisjousitus, kaksois
A-tukivarret, 229 mm
joustovaralla
kaksois A-tukivarret, Kall.
Vakaaja, 254 mm
hydrauliset levyjarrut
hydrauliset levyjarrut
hydrauliset levyjarrut
hydrauliset levyjarrut
hydrauliset levyjarrut
hydrauliset levyjarrut
Eturenkaat
25 x 9-12
25 x 8-12
25 x 10-12
25 x 10-12
25 x 10-12
26 x 9-12
Takarenkaat
25 x 9-12
25 x 11-12
25 x 11-12
25 x 11-12
4 kpl 25 x 11-12
26 x 11-12
Vanteet
teräs
teräs
teräs
teräs
teräs
teräs
Akseliväli (mm)
1829
1854
2060
2060
2667
2743
Kuivapaino (kg)
783
474
610
649
704
907
2790 x 1470 x 1850
2790 x 1470 x 1850
2960 x 1520 x 1930
2960 x 1520 x 1930
3480 x 1520 x 1930
3770x1550x1930
Istuinkorkeus (mm)
-
-
-
-
-
-
Etuteline (kg)
-
-
-
-
-
-
Takateline (kg)
227
227
454
454
567
567
810 x 1070
810 x 1070
930 x 1370
930 x 1370
1080 x 1370
930 x 1370
680/500
680/500
907/800
907/790
907/800
907
254
254
305
305
305
287
lisävaruste / vakio
vakio
vakio
vakio
vakio
lisävaruste
Virranulosotto
vakio
vakio
vakio
vakio
vakio
vakio
Nopeusmittari
ei / vakio
vakio
vakio
vakio
vakio
vakio
Tuntimittari
vakio
vakio
vakio
vakio
vakio
vakio
Pa-mittari
-
sähköinen
sähköinen
sähköinen
sähköinen
sähköinen
akun varaustila, varaajan
lataustila
akun varaustila, moottorin
lämpö, vaihde,AWD
akun varaustila, kello,
moottorin lämpö, vaihde,
AWD, huoltoväli
akun varaustila, kello,
moottorin lämpö, vaihde,
AWD, huoltoväli
akun varaustila, kello,
moottorin lämpö, vaihde,
AWD, huoltoväli
akun varaustila, kello, moottorin lämpö, vaihde, AWD
Moottori
Voimansiirto
Jarrut
Mitat (mm)
Lavan mitat pxl (mm)
Jarruttoman kärryn Max
paino, maasto/EUT (kg)*
Maavara (mm)
Vetokoukku
varoitusvalot/-näytöt
CR = Close Ratio AWD
EPS = Sähkötoiminen ohjaustehostin Turf = 1x4 -vetoalue
*) EU Directive 76/432/EEC
YOUTH
RZR 570 EFI EUT
RZR XP 1000 EPS
RZR XP 4 1000 EPS
RZR 170
90 Outlaw
50 Outlaw
567 cm3
999 cm3
999 cm3
169 cm3
89 cm3
49 cm3
1-sylinterinen, DOHC,
4-tahtinen
2-sylinterinen, DOHC,
4-tahtinen
2-sylinterinen, DOHC,
4-tahtinen
1-sylinterinen, DOHC,
4-tahtinen
neste
neste
neste
puhallinjäähdytys
ilmajäähdytys
ilmajäähdytys
EFI
EFI
EFI
22 mm Keihin VM
Sunworld PTE16
12 mm Mikuni VM
27,4
36
36
9,5
6,4
4,5
Polttoainetankki (l)
ei
vakio
vakio
-
-
-
Ohjaustehostin EPS
vakio
-
-
-
-
-
Moottorijarrutus EBS
-
-
-
-
-
-
Mäkijarru ADC
automaattinen
4-veto/2-veto
automaattinen
4-veto/2-veto CR
automaattinen
4-veto/2-veto CR
takaveto
takaveto
takaveto
Vetojärjestelmä
autom. PVT variaattori
autom. PVT variaattori
autom. PVT variaattori
autom. PVT variaattori
autom. PVT variaattori
autom. PVT variaattori
2-eteen, vapaa,
peruutus ja parkki
2-eteen, vapaa,
peruutus ja parkki
2-eteen, vapaa,
peruutus ja parkki
eteen, vapaa ja peruutus
eteen, vapaa ja peruutus
eteen, vapaa ja peruutus
Vaihteet
kardaani
kardaani
kardaani
ketju
ketju
ketju
Vetotapa
A-tukivarret, 127 mm
joustovaralla
A-tukivarret, 76 mm
joustovaralla
Etujousitus
keinuhaarukka, 152 mm
joustovaralla
keinuhaarukka, 76 mm
joustovaralla
Takajousitus
Jarrut
Jäähdytys
Polttoainejärjestelmä
hydrauliset levyjarrut
hydrauliset levyjarrut
hydrauliset levyjarrut
mekaaniset rumpujarrut
mekaaniset rumpujarrut
25 x 8-12
29 x 9-14
29 x 9-14
19 x 7-8
19 x 7-8
16 x 6,5-7
Eturenkaat
25 x 10-12
29 x 11-14
29 x 11-14
20 x 10-9
18 x 9,5-8
16 x 8-7
Takarenkaat
teräs
alumiini
alumiini
teräs
teräs
teräs
Vanteet
1960
2286
2972
1651
1054
838
Akseliväli (mm)
480
626
724
224
124
95
Kuivapaino (kg)
2730x1270x1750
3022 x 1626 x 1873
3708x1626x1873
2159 x 1194 x 1397
1550 x 980 x 980
1220 x 800 x 710
-
-
-
-
686
584
-
-
-
-
-
-
Etuteline (kg)
136
136
136
-
-
-
Takateline (kg)
510 x 1020
720 x 570
584 x 965
-
-
-
Lavan mitat pxl (mm)
Jarruttoman kärryn Max
paino, maasto/EUT (kg)*
Mitat (mm)
Istuinkorkeus (mm)
680/730
-
-
-
-
-
267
343
343
152
102
102
lisävaruste / vakio
-
-
-
-
-
Vetokoukku
vakio
vakio
vakio
-
-
-
Virranulosotto
vakio
vakio
vakio
-
-
-
Nopeusmittari
vakio
vakio
vakio
-
-
-
Tuntimittari
sähköinen
sähköinen
sähköinen
-
-
-
Pa-mittari
akun varaustila, kello,
ulkolämpötila, moottorin
lämpö, vaihde, huoltoväli
akun varaustila, kello,
moottorin lämpö, vaihde,
AWD, huoltoväli
akun varaustila, kello,
ulkolämpötila, moottorin
lämpö, vaihde, huoltoväli
vapaa/peruutus
vapaa/peruutus
-
Varoitusvalot/-näytöt
Esitteen kuvissa olevat mallit saattavat poiketa maahantuotavista myyntimalleista. Pidätämme oikeuden tuotteiden hintojen ja teknisten tietojen muutoksiin ilman erillistä tiedotusta.
Maavara (mm)
2015 hydrauliset levyjarrut
POLARIS.fi
Voimansiirto
MAASTOAJONEUVOT
kaksois A-tukivarret,
240 mm joustovaralla,
kallistuksen vakaaja
säädettävä WE
säädettävä WE
iskunvaimennus, kaksois iskunvaimennus, kaksois
A-tukivarret, 127 mm
A-tukivarret, 406 mm
A-tukivarret, 406 mm
joustovaralla
joustovaralla
joustovaralla
säädettävä WE erillisjousi- säädettävä WE erillisjousikeinuhaarukka, 127 mm
tus, kaksois A-tukivarret, tus, kaksois A-tukivarret,
joustovaralla
457 mm joustovaralla
457 mm joustovaralla
Tyyppi
51 kaksois A-tukivarret,
229 mm joustovaralla,
kallistuksen vakaaja
1-sylinterinen, 4-tahtinen 1-sylinterinen, 4-tahtinen
Moottori
Polaris Industries on jo 60 vuoden ajan suunnitellut ja valmistanut moottorikelkkoja, maastoajoneuvoja ja moottoripyöriä. Vaatimattomasta puurakennuksesta
Roseaun kaupungista, Minnesotan osavaltiosta vuonna 1954 aloittanut Polaris on
kulkenut pitkän tien tullakseen maailman suurimmaksi maastoajoneuvojen valmistajaksi. Polaris on tunnettu laadukkaista, innovatiivisista ja ennakkoluulottomista
hyötyyn ja vapaa-aikaan suunnitelluista ajoneuvoista.
Brandt-Polaris Oy on Suomen suurin maastoajoneuvojen maahantuoja. Se on osa
vuonna 1905 perustettua perheyritystä, Otto Brandt -konsernia. Maastoajoneuvot
ovat olleet historiansa alusta lähtien vahvasti mukana Otto Brandt -konsernin
valikoimassa, ja nykyään ne ovat konsernin suurin tuoteryhmä.
/PolarisMonkijat
/PolarisMoottorikelkat
/VictoryMoottoripyorat
/IndianMoottoripyorat
MAASTOAJONEUVOT - TRAKTORIMÖNKIJÄT - TIELIIKENNEMÖNKIJÄT - LISÄVARUSTEET
Maahantuoja: Brandt-Polaris Oy, PL 1/PB 1, 01741 VANTA A/VANDA
W W W. P O L A R I S . F I
Esitteen kuvissa olevat mallit saattavat poiketa maahantuotavista myyntimalleista.
Pidätämme oikeuden tuotteiden hintojen ja teknisten tietojen muutoksiin ilman erillistä tiedotusta.