Loimaan suorakylvökoe

Loimaan
suorakylvökoe
Yleistä
Yleistä Loimaan
suorakylvökokeesta
Loimaan ammatti- ja aikuisopiston koulutilalla toteutetaan
pitkäaikaista ja laajaa suorakylvön käytännön koetoimintaa. Suorakylvökoe aloitettiin
vuonna 2006 yhteistyössä Koneviesti-lehden kanssa. Kuluvana keväänä 2012 kylvettin
seitsemännet koeruudut. Koetta on tarkoitus jatkaa vielä kolme vuotta, jolloin kokonaiskestoksi saadaan 10 vuotta. Koe on
ainutlaatuinen Euroopan, ellei
koko maailman laajuisesti.
Koeruutujen koko on 50 aaria, ja kylvö tehdään oikeilla
suorakylvökoneilla. Verrokkiruudut ovat niin sanottujen perinteisten maanmuokkaus- ja
kylvömenetelmien koeruutuja:
1) syyskyntö, 2) syksyllä tehtävä kultivointi, 3) syksyllä tehtävä lautasmuokkaus sekä 4) keväällä tehtävä lautasmuokkaus talven yli sängellä olleeseen
viljelysmaahan. Kaikki verrokkiruudut kylvetään tavanomaisella laahavannaskylvökoneella.
Kylväjät ovat maanviljelijöitä
ja urakoitsijoita, joten käytännön kokemus on vankkaa. He
päättävät kylvöajan itse, koska optimaalisessa kylvöajassa
saattaa koneiden teknisten ratkaisujen vuoksi olla usean päivän ero. Koe muistuttaa tältäkin
osin käytännön tilannetta, sillä
isännän toiveiden lisäksi myös
urakoitsijan aikataulu vaikuttaa
kylvöpäivän valintaan.
Kukin koeruutu kylvetään aina samalla konemerkillä- ja mallilla, mikäli se on mahdollista.
Mukana olevien konemerkit ja
-mallit ovat vaihdelleet jonkin
verran, koska mallit muuttuvat ja markkinatilanne vaihtelee. Kaikki markkinoillamme
olevat konemerkit ovat edelleen kokeessa mukana, mistä kiitos kaikille mukana olleille. Mikäli joku merkeistä pitää
välivuoden, niin ruutu on kokeen jatkuvuuden vuoksi silti kylvetty saman tyyppisellä
koneella. Uudet mallit ja merkit on sijoitettu markkinoilta poistuneiden koneiden ruuduille. Tutkimuslohko on kynnetty viimeksi vuonna 2000,
joten se soveltuu erinomaisesti suorakylvökokeen koekentäksi.
Koeruutujen vertailu tehdään
taloudellisen tuloksen perusteella. Sadon arvo lasketaan kasvin sen hetkisen laatukorjatulla
markkinahinnalla, josta vähennetään puintikosteuden perusteella kuivauskorvaus. Laskutapa on käytännön läheinen, sillä
esim. koeruudun hidas orastuminen näkyy sadon laadussa ja
puintikosteudessa.
Siemen ja lannoitekustannus
on kaikilla lohkoilla sama, minkä vuoksi niitä ei ole otettu laskelmaan mukaan.
Koneviestin suorakylvökoe ei
ole tieteellinen tutkimus, minkä
vuoksi sen tuloksiin on suhtauduttava suuntaa antavina. Toisaalta myös tieteelliset, viljelytekniikkaa koskevat tutkimuksenkin tulokset ovat aina riippuvaisia kasvukauden olosuhteista, joten vuoden tai kahden
perusteella on vaikea tehdä johtopäätöksiä.
Koneviestin suorakylvökoe
jatkuu seitsemättä vuotta. Tämän hetkisten tulosten perusteella voidaan todeta, että menetelmä sopii käytännössä kaikille Suomessa viljellyille kevätviljoille ja öljykasveille. Samalla
koe osoittaa, että viljelytoimenpiteiden oikea aikaisuus ja ammattitaito ovat suorakylvössä vähintään yhtä tärkeitä kuin
perinteisin menetelmin tehdyssä kylvössä.
Koe järjestetään Loimaan
koulutilalla. Käytännön maatilakokoluokan tutkimus on huomionarvoinen osa luonnonvara-alan peruskoulutusta. Tutkimus tuo peltokasvituotannon
sekä koneteknologian opintoihin mielenkiintoisen ja arvokkaan lisän. Loimaalla opiskele-
villa on mahdollisuus seurata
suorakylvötutkimusta läheltä
ja näin ollen arvioida ja seurata tutkimusta kasvukauden aikana kylvön valmisteluista aina
puintiin ja sadon analysointiin
asti. Koulutilan vuokraaja Tuomas Levomäki sekä luonnonvara-alan opettajat ja oppilaat
vastaavat monista tutkimuksen
käytännön järjestelyistä. Tutkimus tuottaa myös luonnonvara-alan ammattikorkeakouluopiskelijoille useita lopputyön
tutkimusaiheita.
Lisätietoja antavat:
Tuomas Levomäki
p. 040 586 6915
[email protected]
Erkki Mäkelä
p. 044 519 6018
[email protected]
Uolevi Oristo
Koneviestin päätoimittaja
p. 0400 408 912
[email protected]
2006
aikuttavien muuttuvien kulujen erotus, €/ha Bertini
Great Plains
Kongskilde Krause
Semeato
Tume
VM
Väderstad
Nollaruutu
384
289
391
365
454
401
379
396
367
Lämmin kasvukausi antoi
hyvän sadon
Myyntituottojen ja tuloksiin vaikuttavien muuttuvien kulujen erotus, €/ha
muuttuvien kulujen erotus, €/ha
Amaretto
kevätvehnä
500
450
400
350
300
250
200
150
100
50
0
SATO
Bertini
Great Plains
g
Kongskilde Krause
Semeato
Tume
VM
Väderstad
Nollaruutu
5900
5150
6300
5975
6450
6425
6150
6500
5200
”Oikea” kylvöajankohta maan jakosteus nousi muokkauskeraikuttavien muuttuvien kulujen erotus, €/ha muokkautumisen
kannalta oli rokseen hyvin vielä toukokuussa. Kesäkuun aikana vettä satoi
suorakylvön Bertini
tutkimuslohkolla 384
Great Plains
289
tutkimuslohkolla 40 mm. Sateet
toukokuun 10.
päivän
jälkeen.
Kongskilde 391
olivat paikallisia ja sademäärä
Tämän osoitti
savimaan
tarKrause
365
Semeatomurustumi454
vaihteli 20–80 mm. Syysmuokapeellinen ja sopiva
Tume
tuilla lohkoilla oli yleisesti hanen. Savimaalla
kylvön ajoitta- 401
VM
379
vaittavissa kuivuuden aiheuttaminen oikeaan
aikaan
on
kylVäderstad
396
mia vaurioita ja osa kasvustoisvön onnistumisen
kannalta
enNollaruutu
367
siarvoisen tärkeää. Mikäli kylvö ta pakkotuleentui. Perinteisellä
tehdään märkään maahan, maa menetelmällä kylvetty koeruutu
tiivistyy eikä siemenen ympä- kärsi selvästi kuivuudesta, mutrille saada itämisen ja tasai- ta ei kuitenkaan pakkotuleentusen orastumisen edellyttämää nut vaan tuotti normaalikokoipehmeää murustunutta maa- sia siemeniä.
Kasvukausi oli ennätyksellita. Märkä savi jättää kylvövaon
SATO
sen lämmin. Terminen kasvuauki tai tiivistyy liikaa siemenBertini
kausi alkoi 24.4. ja päättyi
ten päälle. Liiallista
märkyyttä 5900
Great Plains
5150
27.10. Keskimääräinen lämpösuurempi kylvöajan
ongelma
g
Kongskilde 6300
summa oli 1250–1300 °C vrk.
on kuitenkinKrause
usein maan liian 5975
Semeato Kynnetyl- 6450
Lämpösummakertymä varmisnopea kuivuminen.
Tume
ti myöhäistenkin lajikkeiden
lä maalla tämä
korostuu, mut- 6425
VM
6150
tuleentumisen. Lämpösumman
ta ei ole niin kriittinen
ongelma
Väderstad
6500
jäädessä alle normaalin, riski
matalaan muokatulla
maalla.
Nollaruutu
5200
myöhäisten lajikkeiden tuleenMuokkaamaton maa sen sijaan
pidättää kosteutta hyvin ja pi- tumisesta kasvaa. Tähkäidännän riski oli melko suuri lämpidentää kylvöaikaa.
Toukokuun loppupuolella mien ja voimakkaasti kasteisten
vettä satoi noin 30 mm ja tämä öiden vuoksi.
Mikäli korjuuajankohta olisi
varmisti matalaan kylvettyjen
suorakylvösten tasaisen orastu- siirtynyt viikon tai kaksi eteenmisen. Perinteisen menetelmän päin, sadon laatu olisi todennätutkimuslohko orastui nopeas- köisesti heikentynyt merkittäti ja tasaisesti, koska maan poh- västi.
Sadon määrä, kg
7000
6000
5000
4000
3000
2000
1000
0
Myyntituottojen ja tuloksiin vaikuttavien muuttuvien kulujen erotus, €/ha
muuttuvien kulujen erotus, €/ha
500
450
400
350
300
250
200
150
100
50
0
7000
6000
Sadon määrä, kg
Puintikosteus sekä sadon laatu ja määrä
j
Puintikosteus sekä sadon laatu ja määrä
Puintikosteus sekä sadon laatu ja määrä
jj
Merkki
5000
Merkki
Bertini i i
4000
Bertini i i
Great Plains 3000
Great Plains Kongskilde 2000
Kongskilde Krause
Krause Krause
Krause 1000
Semeato Semeato 0
Tume Tume VM VM Väderstad Väderstad Nollaruutu
Nollaruutu
Puinti‐
Puinti‐
Puinti‐
kosteus, % kosteus, % kosteus, % 24,4
24,4
24,4
24,8
24,8
24,8
23,6
23,6
23,6
23 8
23,8
23
23,8
88
23
23,8
22,6
22,6
22,6
24,0
24,0
24,0
23,4
23,4
23,4
24,9
24,9
24,9
17,7
17,7
17,7
Valku‐
Valku‐
Valku‐
ainen, %
ainen, %
ainen, %
11,9
11,9
11,9
9,9
9,9
9,9
10,6
10,6
10,6
10 4
10,4
10
10,4
44
10
10,4
11,8
11,8
11,8
11,1
11,1
11,1
11,3
11,3
11,3
10,8
10,8
10,8
9,6
9,6
9,6
Sakoluku
Sakoluku
Sakoluku
281
281
281
231
231
231
269
269
269
294
294
294
306
306
306
307
307
307
266
266
266
264
264
264
174
174
174
Sato, kg
Sato, kg
Sato, kg
5900
5900
5900
5150
5150
5150
6300
6300
6300
5975
5975
5975
6450
6450
6450
6425
6425
6425
6150
6150
6150
6500
6500
6500
5200
5200
5200
Vertailu‐
Vertailu‐
Vertailu‐
luku
luku
luku
0,91
0,91
0,91
0,79
0,79
0,79
0,97
0,97
0,97
0 92
0,92
00,92
0,92
092
92
0,99
0,99
0,99
0,99
0,99
0,99
0,95
0,95
0,95
1,00
1,00
1,00
0,80
0,80
0,80
2007
kuttavien muuttuvien kulujen erotus, €/ha Bertini
Claydon
y
Great Plains
Junkkari
Kongskilde
Krause
Semeato
Tume
VM
Väderstad
Nollaruutu
493
729
854
628
822
865
786
734
737
811
657
Myyntituottojen ja tuloksiin vaikuttavien tt i k l j
t €/h
muuttuvien kulujen erotus, €/ha
Hehtaarilta
seitsemän
tonnia kauraa
Bertini
Claydon
Great Plains
Junkkari
Kongskilde
Krause
Semeato
Tume
VM
Väderstad
Nollaruutu
Belinda
kaura
900
800
700
600
500
400
300
200
100
0
SATO
4400
6100
6900
5300
6600
6900
6500
6300
6000
6600
5500
Sadon määrä kg
Sadon määrä, kg
kuttavien muuttuvien kulujen erotus, €/ha 7000
Bertini
6000
Claydon
y
5000
Great Plains
Junkkari
4000
Kongskilde
3000
Krause
2000
Semeato
1000
Tume
VM0
Väderstad
Nollaruutu
kuttavien muuttuvien kulujen erotus, €/ha Puintiaika ja ‐kosteus sekä sadon laatu ja määrä Puintiaika ja kosteus sekä sadon laatu ja määrä Bertini
493
729
854
628
822
865
786
734
737
811
657
Myyntituott
tt
muuttuv
900
800
700
600
500
400
300
200
100
0
Puinti‐493 Puinti‐
Valku‐
Hlp/kg
Sato, Vertailu‐
Myyntituottojen ja tuloksiin vaikuttavien 14.9.
59
5.9.
5.9.
11,1
11,3
11
3
10,7
47,5
49,7
49
7
50,4
5300
6600
6900
0,77
0,96
0
96
1,00
Claydon
y
13.4.kosteus, %
Keskimääräinen
Vuoden 2007 kasvukauden
olopäivä 729
ainen, %lämpösumkuivattu kg
luku
Merkki
tt i k l j
t €/h
muuttuvien kulujen erotus, €/ha
Great Plains
Bertini 25.9. 854
11,3
4400
0,64
ma 22,0
oli noin 1250–1300
°C39,9
vrk.
suhteet olivat haasteelliset,
mutJunkkari
628
Claydon
14.9.
21,3
11,0
46,0
6100
0,88
SATO
Kaksi
ensimmäistä
koevuotta
ta suorakylvetyt lohkot
pärjäsi900
Kongskilde
Great Plains
5.9. 822 20,6
10,7
50,7
6900
Bertini 1,00
4400
ovat
olleet
suorakylvölle
erittäin
vät jälleen hyvin.Krause
Ehkä
liiankin
800
Junkkari
14.9. 865 20,1
11,1
47,5
5300
Claydon0,77
6100
7000
700
Semeato
suotuisia,
kuivuudesta
tai
hyvin, koska kasvustot
lakoonGreat Plains
6900
Kongskilde
5 9 786
5.9.
19 4
19,4
11 3
11,3
49 7liiasta 6600
49,7
0 96
0,96
6000
600
Tume
5300
Krause
5.9. 734
19,8
10,7
50,4 Mer- 6900Junkkari1,00
märkyydestä
huolimatta.
tuivat pahasti heinäkuun
lopun
500
5000
VM
737
6600
Semeato
5.9. kittävästi
21,2
11,5ovat kuitenkin
47,6
6500Kongskilde
0,94
tähän
sateissa. Kesäkuussa
ei tehty pää400
4000
Väderstad
6900
Tume
5.9. 811 23,1
11,1
48,8
6300Krause 0,91
300
vaikuttaneet
kylvöajan
ja
toutöstä laontorjunnasta,
koska
ke3000
Nollaruutu
657
Semeato
6500
VM
5.9.
20,0
11,5
48,1
6000
0,87
200
säkuun alkupuoli
oli liiankin
Tume 0,96
6300
Väderstad
2000
5.9. kokuun
20,8 suotuisat
11,6 sääolosuhteet.
49,1
6600
100
6000
Nollaruutu
5.9.
20,7
11,7 on 47,4
0,80
Kylvöteknologia
tilakoh- 5500VM
kuivaa aikaa sadonmuodostuk1000
0
Väderstad
6600
Mittaukset: Suomen Viljava Oy
sen kannalta ja laontorjunta oli- tainen kysymys ja muodostuu
0
Nollaruutu
5500
si voinut vioittaa kasvustoja kui- useista eri näkökohdista ja tavoitteista. Vasta pidemmän aivuuden jatkuessa.
Toukokuun loppupuolella kajänteen, useamman vuoden
SATO tulosten ja erilaisten sääolojen
Sadon määrä kg
Sadon määrä, kg
vettä satoi noin 30 mm, mikä
Puintiaika ja ‐kosteus sekä sadon laatu ja määrä Puintiaika ja ‐kosteus sekä sadon laatu ja määrä Puintiaika ja kosteus sekä sadon laatu ja määrä Bertini
4400
varmisti matalaan kylvettyjen perusteella voidaan arvioida
Puinti‐ Puinti‐
Sato,
Puinti‐
Puinti‐
Valku‐
Hlp/kgValku‐
Sato, Vertailu‐
Claydon
6100
7000
intensiivisessä viljelyssä menesuorakylvösten Great Plains
tasaisen oras- 6900
päivä
kosteus, %
ainen, % Hlp
kuivattu
kg Itävyys
luku
Merkki
päivä
kosteus, ainen, %
kg
Merkki
6000
Bertini 25.9.
22,0
11,3
39,9 10,5 4400 89,0 0,645000
telmien soveltuvuutta toisiinsa
tumisen. Aivan Junkkari
kesäkuun lo- 5300
VM 15.9.
19,8
62,7
5000
Claydon
14.9.
21,3
11,0
46,0 11,1 6100 90,5 0,884900
Kongskilde
Semeato 15.9.
20,0
63,4
nähden. Olennaista arvioinnispussa vettä satoi
tutkimus- 6600
4000
Great Plains
5.9.
20,6
50,7
Krause
6900
Väd t d
Väderstad 15.9.
20,6
63,9
10,6
87,5
15 9
2010,7
6
63
9 10
6 6900 87
5 1,004900
lohkolla 40 mm. Sateet olivat sa on siis tarkastelun näkökanta
Junkkari
14.9.
20,1
11,1
47,5 10,5 5300 94,0 0,774700
3000
Semeato
6500
Tume 15.9.
20,0
63,4
ja tavoiteltu viljelyn tulos. Täspaikallisia ja kesäkuun
sade- 6300
Kongskilde
59
5.9.
19 4
19,4
11 3
11,3
49 7
49,7
0 96
Tume
2000
Lautasmuokkaus kevät
23.9.
20,1
62,4
12,7 6600 88,5 0,96
4700
Krause
5.9.
19,8
10,7
50,4
6900
1,00
sä tutkimuksessa on tavoitteemäärä vaihteli viljelijöiden
haVM
6000
Kongskilde
Kongskilde FlexiDrill
FlexiDrill
15.9.
20,9
63,7
10,7
91,0
4600
1000
Semeato
5.9.
21,2
11,5
47,6
6500
0,94
Väderstad
na tuottaa kustannustehokkaasvaintojen perusteella
paikoit- 6600
Bertini
15.9.
20,7
63,1 10,9
94,0
4500
0
Tume
5.9.
23,1
11,1
48,8
6300
0,91
Great Plains
ti tasalaatuinen, lajikepuhdas ja
tain 20–80 mm.Nollaruutu
Juhannuksen 5500
15.9.
19,6
62,6
10,4
94,5
VM
5.9.
20,0
11,5
48,1
6000
0,874500
Lautasmuokkaus syksy
23.9.
19,4
61,9
11,2
,
,
, 6600 92,5
, 0,964500
jälkeen sateet jatkuivat ja hei- elintarviketeollisuuden laatuVäderstad
5.9.y y 20,8
11,6
49,1
Claydon
23.9.
19,6
61,4
Nollaruutu
5.9.
20,7
11,7
47,4 10,6 5500 74,0 0,804300
näkuun kokonaissademäärä oli vaatimukset täyttävä korkea saJunkkari
6.10.
18,7
62,8
10,8
92,5
4200
Mittaukset: Suomen Viljava Oy
hieman yli 100 mm. Elokuus- to. Tämä tarkoittaa päätoimiKrause
15.9.
19,7
63,0 10,7
96,0
4100
Puintiaika ja ‐kosteus sekä sadon laatu ja määrä Puintiaika ja sellakosteus sekä sadon laatu ja määrä kasvintuotantoon erikoissa satoi 48 mm ja syyskuussa
H
Horsch
h
23.9.
19,1
62,9
10,5
90,0
23
9
19
1
62
9 10
5
90
0
4100
Puinti‐tuneella
Puinti‐ tilallaValku‐
Hlp/kg
Sato, Nollaruutu
Vertailu‐
noin 5000–6000
53 mm.
15.9. 22,0
61,2 11,7
91,0
4000
päivä
kosteus, % ainen, % kuivattu kg
luku
Merkki
Kultivointi
23.9.
19,8
60,9 12,0
85,0
3700
kilon
keskimääräistä viljasatoa
Kasvukausi oli lämmin
ja sateiBertini 25.9.
22,0
11,3
39,9
4400
0,64
Kongskilde MultiOne
30 9
30.9.
21 8
21,8
62 0 10,2
62,0
10 2
87 0
87,0
3500
rypsillä 46,0
yli 2000 6100Kongskilde MultiOne
nen. Terminen kasvukausi
alkoi
Claydon
14.9. ja esimerkiksi
21,3
11,0
0,88
Mittaukset: Suomen Viljava Oy
kilon
keskisatoa.
Loimaan seudulla Great Plains
erittäin aikaisin,
5.9.
20,6
10,7
50,7
6900
1,00
Junkkari
Kongskilde
Krause
20,1
19 4
19,4
19,8
vaikuttavien muuttuvien kulujen erotus, €/ha VM
Semeato
Väderstad
Tume
Lautasmuokkaus kevät
Kongskilde FlexiDrill
Bertini
Great Plains
Lautasmuokkaus syksy
Lautasmuokkaus syksy Claydon
Junkkari
Krause
Horsch
Nollaruutu
Kultivointi
Kongskilde MultiOne
305,9
296,8
288,6
278,5
245,7
261,7
446,3
453,8
235 3
235,3
242,1
421,5
,
400,1
223,8
187,6
167,4
156,7
Myyntituottojen ja tuloksiin vaikuttavien tt i k l j
t €/h
muuttuvien kulujen erotus, €/ha
2008
500
450
400
350
300
250
200
150
100
50
0
Braemar
mallasohra
SATO
VM
5000
Semeato
4900
5000
4500
Väderstad
4900
4000
3500
Tume
4700
3000
Lautasmuokkaus kevät
4700
2500
2000
Kongskilde FlexiDrill
4600
1500
Bertini
4500
1000
500
Great Plains
4500
0
Lautasmuokkaus syksy 4500
Claydon
4300
Cla don
Junkkari
4200
Krause
4100
4100
Horsch
Nollaruutu
4000
vaikuttavien muuttuvien kulujen erotus, €/ha Kultivointi
3700
VM
305,9
Oikullisesta
kasvukaudesta huolimatta
hyvä sato
Kongskilde MultiOne
Semeato
Väderstad
Tume
Lautasmuokkaus kevät
Kongskilde FlexiDrill
Suorakylvökokeen
ruudut kylBertini
vettiin toukokuun
10.–19. päiGreat Plains
vän välisenäLautasmuokkaus syksy aikana. TavoitteeLautasmuokkaus
syksy
na oli tuottaa
laadukas mallasClaydon
Junkkarikesä ja syksy
ohrasato. Sateinen
Krause
kuitenkin heikensivät
mallasHorsch
ohran laatua
merkittävästi ja
Nollaruutu
vain satunnaiset lohkot tuottiKultivointi
vat laatuvaatimukset
täyttävän
Kongskilde MultiOne
3500
296,8
288,6
278,5
245,7
261,7
”Oikea” kylvöajankohta osoit446,3
tautui
453,8tärkeäksi tekijäksi tasaisen
orastumisen
kannalta. Tou235
235,3
3
kokuun
sademäärä
jäi merki242,1
421,5
tyksettömäksi
ja osa koeruu, orastui epätasaisesti.
400,1
duista
223,8 kasvijätteiden epätaToisaalta
187,6
saisuus aiheutti ongelmia, kos167,4
ka156,7
paksun olkimassan alla maa
sadon. Edes kahteen kertaan oli hieman liian märkää ensimtehty tautitorjunta ei aina ole mäisten kylväjien aikaan ja paljaat välipaikat olivat taas liian
riittänyt varmistamaan mallas- SATO
VM
5000 Tämä asia korjaantui
kuivia.
ohrasadon laatua.
4900
osalta suurtehosilpMennyttä Semeato
kasvukautta edelsi koelohkon
Väderstad
4900 mutta lienee hyvin tyypoikkeuksellisen
leuto talvi, ei- purilla,
Tume
4700
kä maa routaantunut lainkaan. pillinen tilanne valtaosalla suoLautasmuokkaus kevät
4700
Tilanne kuvasTalven sateetKongskilde FlexiDrill
satoivat pääosin rakylvöpelloista.
4600
ti
hyvinkin
normaaliolosuhteivetenä. Huhtikuun
toisella
viiBertini
4500
kolla tuli runsaita
vesisateita sa- ta. 4500
Great Plains
Kriittinen
tekijä hyvän sadon
demäärän ollessa
noin 35 mm.
Lautasmuokkaus syksy 4500
Claydon
4300
Cla donsatoi toukotuottamiseksi
savimaalla oli oiSeuraavan kerran
Junkkari kahdeksan
4200aikaan tehty kylvö, tehkeaan
kuun puolivälissä
4100
se sitten järeällä suorakylmillimetriä. Krause
Tätä seuraava sade, dään
4100
Horsch
vökoneella tai perinteisellä mereilut 30 mm, saatiin kesäkuun
Nollaruutu
4000
Suorakylvetyt lohpuolen välinKultivointi
tienoilla, jonka jäl- netelmällä.
3700
keen sadetta saatiinkin runsaas- kot pärjäsivät kuitenkin muutaKongskilde MultiOne
3500
ti koko loppukesän ja syksyn maa teknistä poikkeusta lukuun
ajan. Sadekertymä syyskuun ottamatta jälleen hyvin, samaan
loppuun mennessä koeruutujen satotasoon päästiin myös perinteisellä laahavannaskylvöllä.
alueella oli reilut 300 mm.
Sadon määrä kg
Sadon määrä, kg
Myyntituottojen ja tuloksiin vaikuttavien tt i k l j
t €/h
muuttuvien kulujen erotus, €/ha
500
450
400
350
300
250
200
150
100
50
0
Puintiaika ja ‐kosteus sekä sadon laatu ja määrä Sadon määrä kg Valku‐
Sadon määrä, kg
Puinti‐ Puinti‐
Sato,
Merkki
5000
VM 4500
4000
Semeato 3500
Väd t d
Väderstad 3000
2500
Tume 2000
Lautasmuokkaus kevät
1500
1000
Kongskilde
Kongskilde FlexiDrill
FlexiDrill
500
Bertini
0
Great Plains
Lautasmuokkaus syksy
y y
Claydon
Junkkari
Krause
H
Horsch
h
Nollaruutu
Kultivointi
Kongskilde MultiOne
Kongskilde MultiOne
päivä
15.9.
15.9.
15.9.
15 9
15.9.
23.9.
15.9.
15.9.
15.9.
23.9.
23.9.
6.10.
15.9.
23.9.
23
9
15.9. 23.9.
30 9
30.9.
kosteus, 19,8
20,0
20,6
20 6
20,0
20,1
20,9
20,7
19,6
19,4
,
19,6
18,7
19,7
19,1
19
1
22,0
19,8
21 8
21,8
Hlp
62,7
63,4
63,9
63
9
63,4
62,4
63,7
63,1
62,6
61,9
,
61,4
62,8
63,0
62,9
62
9
61,2
60,9
62 0
62,0
ainen, %
10,5
11,1
10,6
10
6
10,5
12,7
10,7
10,9
10,4
11,2
,
10,6
10,8
10,7
10,5
10
5
11,7
12,0
10 2
10,2
Itävyys
89,0
90,5
87,5
87
5
94,0
88,5
91,0
94,0
94,5
92,5
,
74,0
92,5
96,0
90,0
90
0
91,0
85,0
87 0
87,0
kg
5000
4900
4900
4700
4700
4600
4500
4500
4500
4300
4200
4100
4100
4000
3700
3500
Mittaukset: Suomen Viljava Oy
Kongskilde MultiOne
Väderstad Rapid
Semeato
Kongskilde FlexiDrill
VM
305,9
Horsch
Semeato
296,8
Claydon
Väderstad Great Plains
288,6
Junkkari
Tume
278,5
Seed Hawk
Lautasmuokkaus kevät
245,7
Kverneland
Kongskilde FlexiDrill
261,7
Lemken
Bertini
446,3
Krause
Great Plains Kultivointi
453,8
Sänkisyksy
(lautasm. kevät)
Lautasmuokkaus
Lautasmuokkaus syksy 235 3
235,3
Bertini
Claydon
242,1
Lautasmuokkaus syksy
Junkkari
421,5
Kyntö
,
Krause
400,1
VM
520
520
519
509
506
494
491
458
456
453
448
442
417
412
402
390
382
377
SATO
Tume Nova Kombi
VM
5000
Kongskilde MultiOne
Väderstad Rapid 4900
Semeato
Väderstad Semeato
4900
Kongskilde FlexiDrill
Tume
4700
Horsch
Lautasmuokkaus kevät
4700
Claydon
Kongskilde FlexiDrill
4600
Great Plains
SATO
2660
2580
2550
2670
2570
2480
2520
2530
muuttuvien kulujen erotus, €/ha
vaikuttavien muuttuvien kulujen erotus, €/ha 600
Horsch
Nollaruutu
Kultivointi
Kongskilde MultiOne
223,8
187,6
167,4
156,7
Kokeeseen
osallistui 15
suorakylvökonetta
500
400
Semeato
Apollo
rypsi
Sadon
Sadonmäärä,
Sadon määrä, kg
määräkg kg
3000
5000
2500
4500
4000
2000
3500
3000
1500
2500
1000
2000
1500
500
1000
5000
0
519
Pientä hallaakin oli havaittaVarmasti tärkeimpänä syynä olivat suotuisat sääolosuh- vissa yhtenä yönä (-3 °C). HalSATOei vioittanut rypsin taimia
teet, käytännössä hyvin onnis- layö
VM
5000
koeruuduilla pahasti.
tuneet kylvösuoritukset
sekä se, millään
Semeato
4900
Selkeä havainto
kuitenkin oli,
että keväisin rypsi- ja rapsipelVäderstad
4900 SATO
Tume
Novaettä
Kombienemmän
2660
muokkaantuloilla yleistyneet
kirpat
eivät
täTume
4700
Kongskilde MultiOne
2580
neilla
ruuduilla
hallan aiheutnä vuonna aiheuttaneet
mitään
Lautasmuokkaus kevät
4700
Väderstad Rapid
2550
tamia
vaurioita
oli
vähemmän,
ongelmia koeruuduilla.
Kongskilde FlexiDrill
4600 2670
Semeato
Kongskilde kuin
FlexiDrill
4500
niillä2570
ruuduilla, joilla olSuorakylvö Bertini
osoittautui hyvin
Horsch
2480
4500 maan
ki peitti
pinnan tasaisestoimivaksi ja Great Plains
kustannustehokClaydon
2520
Lautasmuokkaus syksy 4500 lienee siinä, että paljas
ti.
Selitys
kaaksi menetelmäksi
myös rypGreat Plains
2530
4300
Cla don
sin viljelyssä.Claydon
Pieneksi ongelJunkkari maa luovuttaa
2460 enemmän lämJunkkari
4200 2340
Seed Hawkpöä kuin oljen
peittämä maa ja
maksi nousi rikkojen määrä.
Krause
4100 2450
Kverneland
taimet
eivät
näin
ollen vaurioiEdes 17.5. tehty
glyfosaattikäLemken
4100 2330
Horsch
tuneet.
Satotasoon
yksi hallayö
sittely ei torjunut
mataraa,
kosKrause
Nollaruutu
4000 2430
Kultivointi ei kuitenkaan
2480näyttänyt vaikutka toukokuunKultivointi
alkupuolen viileä
3700
Sänki (lautasm. kevät)
2460
ja kuiva sää eiKongskilde MultiOne
ollut saanut Bertini
rik- tavan.
3500 2190
Kokeessa
oli mukana kaikki
Lautasmuokkaus
syksy 2390
koja riittävästi itämään. OnnisKyntö
2470
Suomen markkinoilla
olevat
tunut rikkakasvitorjunta onkin
VM
2550
yksi suorakylvön ajoituksellisis- suorakylvökoneet. Kasvukausi
oli olosuhteisiin nähden erinta haasteista.
Suurin vuorokauden aika- omainen ja niin myös sato – 2,5
na satanut sademäärä oli tonnia rypsiä.
2009
500
300
450
400
200
350
300
100
250
200
1500
100
50
0
Bertini
4500 2460
Junkkari
Great Plains Seed Hawk
4500 2340
Lautasmuokkaus syksy 4500 2450
Kverneland
Lemken
Claydon
4300 2330
Cla don
Krause
Junkkari
4200 2430
Kultivointi
Krause
4100 2480
Myyntituottojenvaikuttavien muuttuvien kulujen erotus, €/ha ja tuloksiinSänki
vaikuttavien
kulujen erotus, €/ha
(lautasm. kevät)muuttuvien
2460
4100
Horsch
Tume Nova Kombi
539
VM
305,9
Bertini
2190
Nollaruutu
4000 2390
Kongskilde MultiOne
520
Lautasmuokkaus
syksy
Semeato
296,8
Väderstad Rapid3700 2470
520
Kultivointi
Väderstad Kyntö
288,6
VM
Kongskilde MultiOne
3500 2550
Tume
278,5
Kongskilde FlexiDrill
509
Lautasmuokkaus kevät
245,7
Horsch
506
Claydon
494
Kongskilde FlexiDrill
261,7
Great Plains
491
Bertini
446,3
Junkkari
458
Great Plains
453,8
Seed Hawk
456
Lautasmuokkaus
Lautasmuokkaus syksy syksy 19 235,3
235
3 Sateet
mm.
jakautuivat
Suorakylvökokeen
ruudut Kverneland
kyl453
Claydon
242,1 koko
Lemken tasaisesti
448
kasvukaudelvettiin toukokuun
18.–21. päivä
Krause
442
Junkkari
421,5
le: toukokuussa
satoi 27 mm,
yhtä konetta lukuun
ottamatta.
Kultivointi
417
,
Krause
400,1
kesäkuussa
54
mm, heinäTavoitteena oli tuottaa elintarSänki (lautasm. kevät)
412
Horsch
223,8
Bertini
402mm, elokuussa
kuussa
38
vikekelpoinenNollaruutu
ja hyvä rypsisato.
Lautasmuokkaus187,6
syksy
390
37 mm
11 mm
Tavoitteessa onnistuttiin
erinKultivointi
167,4 ja syyskuussa
Kyntö
382
20.
päivään
mennessä.
omaisesti.
VM
377
Kongskilde MultiOne
156,7
Myyntituottojen ja tuloksiin vaikuttavien tt i k l j
t €/h
muuttuvien kulujen erotus, €/ha
Myyntituottojen ja tuloksiin vaikuttavien
Myyntituottojen ja tuloksiin vaikuttavien muuttuvien
tt i kulujen
k l j erotus,t€/ha€/h
muuttuvien kulujen erotus, €/ha
600
500
450
500
400
350
400
300
250
200
300
150
100
200
50
0
100
0
Sadon
Sadon määrä, kg
määrä
Puintiaika ja ‐kosteus sekä sadon laatu ja määrä Puintiaika ja -kosteus
sekä
sadonkg
laatu ja määrä
Merkki
5000
Merkki
4500
VM Tume
4000Nova Kombi
3500
Semeato Kongskilde
MultiOne
3000
Väd
Väderstad t d Rapid
3000
Väderstad
2500
2000
Tume Semeato
2500
1500
Kongskilde
2000 FlexiDrill
Lautasmuokkaus kevät
1000
500
Horsch
1500
Kongskilde
Kongskilde FlexiDrill
FlexiDrill
0
Claydon
1000
Bertini
Great500
Plains
Great Plains
Junkkari0
Lautasmuokkaus syksy
y y
Seed Hawk
Claydon
Kverneland
Junkkari
Lemken
Krause
Krause
H
Horsch
h
Kultivointi
Nollaruutu
Sänki (lautasm. kevät)
Kultivointi
Bertini
Kongskilde
Kongskilde MultiOne
MultiOne
Lautasmuokkaus
syksy
Kyntö
VM
Puinti‐
Sato,
Kylvö-Puinti‐
Puinti- Puinti- Valku‐
Roskat, Lehtivihr. Sato,
Öljy,
Itävyys kg
Hlp % ainen, %
kgpäivä
päiväkosteus, päivä kost.,
%
(ppm)
%
15.9.
62,7
5000
2660
20.5. 19,8
17.9.
2,5
589,0
42,7
Sadon
määrä,13,0
kg 10,5
15.9.20.5. 20,0
63,4 11,1
4900
2580
18.9. 12,7
3,2
590,5
42,5
15.9.
63,9
10,6
87,5
15 919.5. 20,6
2018.9.
6
63
9 10
5
4900
2550
13,8
1,56
587
43,1
15.9.20.5. 20,0
63,4 10,5
4700
2670
17.9. 15,1
3,7
594,0
42,1
2570
17.9. 13,8
2,4
588,5
42,3
23.9.20.5. 20,1
62,4 12,7
4700
2480
18.9. 13,4
1,1
591,0
42,3
15.9.20.5. 20,9
63,7 10,7
4600
2520
18.9. 13,6
2,0
594,0
42,1
15.9.18.5. 20,7
63,1 10,9
4500
2530
18.9. 13,9
4,0
594,5
42,2
15.9.19.5. 19,6
62,6 10,4
4500
2460
18.9.
13,2
4,9,
592,5
42,0
23.9.21.5. 19,4
61,9
11,2
4500
,
,
,
2340
17.9. 12,9
3,2
574,0
42,2
23.9.19.5. 19,6
61,4 10,6
4300
2450
17.9. 14,0
3,7
592,5
40,9
6.10.20.5. 18,7
62,8 10,8
4200
2330 20.5. 17.9. 14,2
2,4
5
42,6
15.9.
19,7
63,0 10,7
96,0
4100
2430 19.5. 17.9. 12,8
5,7
5
41,9
23.9.
19,1
62,9
10,5
90,0
23
9
19
1
62
9 10
5
90
0
4100
2480 18.5. 19.9. 18,0
1,4
5
41,7
15.9. 22,0
61,2 11,7
91,0
4000
2460 18.5. 19.9. 18,4
1,5
5
41,8
23.9.
19,8
60,9 12,0
85,0
3700
2190 20.5. 17.9. 14,1
3,9
5
42,0
30 918.5. 21,8
30.9.
2119.9.
8
62 0 10,2
62,0
10
87 0
3500
2390
17,6
1,52
587,0
41,0
Mittaukset: Suomen Viljava Oy
2470 18.5. 19.9. 17,3
1,9
5
39,5
2550 25.5. 17.9. 15,9
9,3
5
40,4
Mittaukset: Eurofins
Väderstad Rapid
922,50
VM
881,10
Semeato
868,00
Tume
854,90
Kongskilde FlexiDrill M
843,70
Lautasmuok. kevät
810,40
Kverneland
804,40
Kyntö
790,80
Kultivointi
789,50
Krause
785,20
Lautasmuok. syksy
777,80
Väderstad Seed Hawk
774,80
Great Plains
746,70
Bertini
737,10
Junkkari
726,50
Horsch
165,60
Claydon
111,40
Myyntituottojen ja tuloksiin vaikuttavien
muuttuvien kulujen erotus, €/ha
1000,00
900,00
800,00
700,00
600,00
500,00
400,00
300,00
200,00
100,00
0,00
2010
Marble
kevätvehnä
SATO
Haasteellinen
kasvukausi,
hyvä sato
Väderstad Rapid
5350
VM
5250
Semeato
5200
Tume
5200
Kongskilde FlexiDrill M
5100
5000
Lautasmuok. kevät
4500
4000
Kverneland
5000
3000
Kyntö
4600
2000
Kultivointi
4400
1000
0
Krause
5050
Lautasmuok. syksy
4400
Väderstad Seed Hawk
4850
Great Plains
4750
Bertini
4700
Junkkari
4250
Sadon määrä, kg
6000
1750
ntituottojen
ja2010
tuloksiin
kulujen
€/ha
lahjoittamaa
Pellonerotus,
Y-1:stä,
Kevät
näyttivaikuttavien
myöhäiseltä muuttuvien
Horsch
Väderstad
Rapid
kylvötöiden alkamisen
ClaydonkannalVM
ta. Loimaan seudulla
kylvötöiSemeato
hin päästiin kuitenkin
hyvissä
Tume
olosuhteissa toukokuun
Kongskildepuolen
FlexiDrill M
Lautasmuok.
kevät
välin paikkeilla. Kaikki
ruudut,
Kverneland
kahta lukuunottamatta,
kylvetKyntö
tiin 19.–21.5. MaaKultivointi
lämpeni noKrause
peasti, mikä mahdollisti
viljeLautasmuok. syksy
lykasvien itämisen
alle vuoroVäderstad Seed Hawk
kaudessa. Orastuminen
olikin
Great Plains
ennätysmäisen nopeaa.
ToukoBertini
Junkkari
kuun 24.–25. päivä
satoi ranHorsch
kasti, 25 mm sademäärä
pelasClaydon
tikin monet kylvökset, mutta
samalla siirsi Horschin ja Claydonin kylvöt kesäkuun alkuun.
Syksyllä muokatut verrokkiruudut kylvömuokattiin 21.5.
kahteen kertaan joustopiikkiäVäderstad
Rapid
keellä ja kylvettiin
seuraavana
VM
päivänä Jukon laahavannaskoSemeato
neella. Talven yliTume
sängellä ollut koeruutu muokattiin
21.5.M
Kongskilde FlexiDrill
Lautasmuok.
lautasmuokkaimella
noinkevät
neljän senttimetrin Kverneland
syvyyteen ja
Kyntö
seuraavana päivänä
kertaalleen
Kultivointi
joustopiikkiäkeellä.
Myös
tämä
Krause
ruutu kylvettiin 22.5.
Lautasmuok. syksy
Ravintoraisio Väderstad
Oy lahjoitti
Seed Hawk
vuoden 2010 kokeen
MarbleGreat Plains
kevätvehnän siemenet.
Bertini Siemenmääräksi määritettiin
Junkkari 320 kg/
ha. KiertokokeetHorsch
onnistuivat
Claydon hyvin.
kaikilla tänä vuonna
Lannoitteena käytettiin Yaran
922,50
1500
typpeä
annettiin 129 kg/ha.
881,10
Kokonaissademäärä
touko868,00
kuun854,90
alusta koeruutujen puintipäiviin
843,70 (19.–20.8.) saakka oli
168 810,40
millimetriä. Sateet jakau804,40
tuivat
kasvukaudella epätasai790,80
sesti:789,50
toukokuussa satoi 79 mm,
785,20
kesäkuussa
30 mm, heinäkuussa 14777,80
mm, elokuussa 60 mm ja
774,80
syyskuussa
113 mm.
746,70
Viidennen
koevuoden tulos737,10
726,50
ten perusteella
voidaan todeta
165,60
suorakylvön
sopivan Suomeen.
111,40
Sateiden viivästyttämästä, myöhäisestä kylvöajasta huolimatta
suorakylvökokeen keskimääräinen sato oli hyvä: 4973 kg hehtaarilta (huomioimatta kahta epäonnistunutta
koeruutua)
SATO
5350
ja perinteisten
menetelmien
44755250
kg hehtaarilta. Suorakylvö
5200
tuotti
keskimäärin 500 kg kor5200
keamman
hehtaarisadon kuin
5100
4500
perinteisillä
menetelmillä viljellyt5000
verrokkiruudut.
4600
Horschin
ja Claydonin koe4400
ruutujen
orastuminen
jäi hei5050
koksi4400
liian märän maan ja kylvön 4850
jälkeen alkaneen liiallisen
4750
kuivuuden
vuoksi, minkä vuok4700 määrä ja laatu kärsivät.
si sadon
Sato4250
jäi alle 2000 kilon hehtaarilta,1750
eivätkä ne täyttäneet myl1500
lyvehnän
laatuvaatimuksia alhaisen hehtolitrapainon vuoksi.
Myyntituottojen ja tuloksiin vaikuttavien
muuttuvien kulujen erotus, €/ha
1000,00
900,00
800,00
700,00
600,00
500,00
400,00
300,00
200,00
100,00
0,00
Puintiaika ja -kosteus sekä sadon laatu ja määrä
Merkki
Sato,
kg
Kylvöpäivä
Puinti- Puintipäivä kost., % Hlp
Valk.,
%
Väderstad Rapid
5350
20.5.
20.8.
19,20
81,00
12,50
VM
5250
20.5.
19.8.
20,50
80,60
12,80
Semeato
5200
21,60
79,70
12,80
Tume
5200
21.5.
20.8.
22,90
78,70
12,50
6000
Kongskilde
FlexiDrill M
5100
20.5.
19.8.
23,00
78,50
13,10
5000
Lautasmuokkaus
kevät
4500
22.5.
19.8.
18,60
81,40
14,00
4000
Kverneland
5000
21.5.
20.8.
24,00
78,50
12,90
3000
Kyntö
4600
22.5.
19.8.
19,50
80,50
14,20
2000
Kultivointi
4400
22.5.
19.8.
18,80
81,30
14,30
1000
Krause
5050
21.5.
20.8.
25,50
77,40
12,40
0
Lautasmuokkaus
syksy
4400
22.5.
19.8.
19,10
81,20
14,00
Väderstad Seed Hawk
4850
20.5.
20.8.
23,50
78,30
12,40
Great Plains
4750
19.5.
20.8.
24,60
8,00
12,60
Bertini
4700
20.5.
19.8.
24,40
78,30
12,80
Junkkari
4250
21.5.
19.8.
17,50
81,50
13,70
Horsch
1750
2.6.
7.9.
20,40
73,90
13,90
Claydon
1500
4.6.
7.9.
23,60
71,60
14,00
Sadon
määrä,
20.5.
19.8.kg
muuttuvien kulujen erotus, €/ha
VM
374
Väderstad Rapid
341
Bertini
325
600
Kongskilde FlexiDrill
325
Väderstad Seed Hawk
314
500
Krause
291
Horsch
241
Great Plains
235
400
300
Tume Nova Combi (ei muokk.)
212
100
Tume Nova Combi + Cultipack
193
0
Lautasmuokkaus syksy
178
Kultivointi
144
Lautasmuokkaus kevät
138
Kyntö
2011
200
Kontu
härkäpapu
93
SATO
Junkkari
3150
Semeato
2500
VM
2300
Väderstad Rapid
2100
Bertini
2100
Kongskilde FlexiDrill
2100
Väderstad Seed Hawk
1950
Ukkosmyrskyjä ja satotappioita
Krause
1900
Horsch
1700
Great Plains
1600
Tume Nova Combi (ei muokk.)
1650
Tume Nova Combi + Cultipack
1500
Lautasmuokkaus syksy
1450
Kultivointi
1250
Lautasmuokkaus kevät
1250
Sadon määrä, kg
3500
3000
2500
2000
1500
1000
500
0
Kyntö
1300
ituottojen
ja tuloksiin vaikuttavien
muuttuvien
kulujen erotus, €/ha
Suorakylvökokeessa on pyrit- lusti pitkän aikavälin keskiar-
Junkkari
578
Osa kasvustosty noudattamaan
monipuo- von yläpuolella.
Semeato
407
ta
kehittyi
jopa
erittäin
reheviklista kasvinvuorottelua,
minkä
VM
374
Väderstad Rapid
341
rankat ukkosvuoksi kasviksi valitiin
härkä- si. Elo-syyskuun
Bertini
325
sateet aiheuttivat
sato- ja laatupapu.
Kongskilde FlexiDrill
325
Kevät 2011 näytti Lounais- tappioita. Touko-syyskuun saVäderstad Seed Hawk
314
oli yli 500 millimetSuomessa suotuisalta.
Kylvötöi- desumma
Krause
291
riä,
minkä
hin päästiin Loimaan
seudulla
Horsch
241 vuoksi suunniteltua
Great Plains
235
kylvöä ei voitu tehhyvissä olosuhteissa
jo ennen syysvehnän
Tume Nova Combi (ei muokk.)
212
vappua. Maa tosin
oli kylmä, dä.
Tume Nova Combi + Cultipack
193
Vuonna
2011 keskimääräimutta kuivaa. Rikat
eivät lähteLautasmuokkaus syksy
178
nen
sato
oli
vaatimaton: noin
neet itämään, minkä
vuoksi
glyKultivointi
144
Lautasmuokkaustehkevät
2000 kg138hehtaarilta. Suorakylfosaattikäsittely päätettiin
Kyntö
93 keskimäärin 700 kg
vö tuotti
dä vasta kylvön jälkeen.
Koeruudut kylvettiin 4.–6.5. korkeamman sadon perinteiKasvustot itivät ja taimettui- siin menetelmiin verrattuna.
vat yleensä tasaisesti. Savimailla Junkkari nousi tulosten kärhärkäpavun sopiva kylvösyvyys keen ylivoimaisesti. Sen kason 6–8 senttimetriä. Tavoittee- vusto oli vielä puitaessakin
pystyssä.
seen päästiin Horschia lukuun- kokonaisuudessaan
SATO
aiemmin
kärkisijoilottamatta hyvin,Junkkari
sen kylvösy- Kokeessa
3150
Semeato
2500 koneet sijoittuivat tala olleet
vyys jäi noin 3 senttiin.
VM sponsoroi
2300 kahden tonnin sadon
saisesti
Tilasiemen Oy
Väderstad Rapid
2100
jo heinäkuussa taKontu-härkäpavun
siemenet. luokkaan
Bertini
2100
pahtuneen
lakoutumisen vuokKylvömäärä oli 240
kg/ha.
YaraKongskilde FlexiDrill
2100
si.
Myös
verrokkiruudut
kärsiSuomi Oy lahjoitti
koeruutujen
Väderstad Seed Hawk
1950
Krause
1900
aiheuttamisPellon Y-6-lannoitteet.
Typpeä vät lakoontumisen
Horsch
1700
annettiin 30 kg/ha,
jotta liial- ta satotappioista.
Great Plains
1600
Härkäpavun laatu oli hyvä,
linen lannoitus ei estä härkäTume Nova Combi (ei muokk.)
1650
pavun oman typentuotannon vaikka puintikosteus oli lakopaiTume Nova Combi + Cultipack
1500
koissa yli 30 %, ja savikan sekä
käynnistymistä ja tuotantoa.
Lautasmuokkaus syksy
1450
Pohjakosteus riitti hyvin här- mataran siemeniä oli runsaasti.
Kultivointi
1250
olivat kuitenkin läpäiskäpavun itämiseen ja tasaiseen Ruudut
Lautasmuokkaus kevät
1250
taimettumiseen. Sadetta tuli seet runsaat sateet hyvin, eikä
Kyntö
1300
välissäkään tehty puinti
kylvön jälkeen tasaisesti
ja kas- sateiden
vukauden lämpösumma oli rei- aiheuttanut painaumia peltoon.
Myyntituottojen ja tuloksiin vaikuttavien
muuttuvien kulujen erotus, €/ha
600
500
400
300
200
100
0
Puintiaika ja -kosteus sekä sadon laatu ja määrä
Merkki
Sato,
kg
Kylvöpäivä
Puinti- Puintipäivä kost., % Hlp
Valk.,
%
Junkkari
3150
4.5.
5.9.
21,5
81,80
28,70
Semeato
2500
5.5.
5.9.
27,9
81,90
28,50
VM
2300
5.5.
5.9.
26,0
80,40
27,90
Väderstad Rapid
3500
Bertini
3000
Kongskilde FlexiDrill
2500
2000
Väderstad Seed Hawk
1500
Krause
1000
Horsch
500
Great Plains
0
2100
4.5.
5.9.
23,9
80,00
27,30
2100
6.5.
5.9.
27,1
81,60
27,80
2100
5.5.
5.9.
27,2
80,10
27,50
1950
4.5.
5.9.
22,6
77,80
27,60
1900
4.5.
5.9.
25,2
76,40
27,00
1700
5.5.
5.9.
28,4
81,70
28,10
1600
6.5.
5.9.
23,8
80,30
25,80
Tume Nova Combi (ei muokk.)
1650
4.5.
5.9.
33,3
75,20
26,80
Tume Nova Combi + Cultipack
1500
5.5.
5.9.
30,7
76,10
26,90
Lautasmuokkaus syksy
1450
6.5.
6.9.
30,6
81,20
27,20
Kultivointi
1250
6.5.
6.9.
28,8
79,70
27,20
Lautasmuokkaus kevät
1250
6.5.
6.9.
30,2
82,10
28,20
Kyntö
1300
6.5.
6.9.
26,1
78,70
27,60
Sadon määrä, kg
Myyntituottojen ja tuloksiin vaikuttavien muuttuvien kulujen erotus, €/ha
Väderstad Rapid
937
Lautasmuokkaus syksy
898
Väderstad Spirit
869
Semeato
853
Tume
810
Great Plains
805
Krause
805
VM
804
Kongskilde FlexiDrill
793
Kyntö
768
Lautasmuokkaus kevät
763
Junkkari
706
Bertini
706
Kultivointi
675
Horsch
573
Molemmilla
menetelmillä
hyvä sato
Myyntituottojen ja tuloksiin vaikuttavien
muuttuvien kulujen erotus, €/ha
1000
900
800
700
600
500
400
300
200
100
0
2012
Mirella
kaura
SATO
Lautasmuokkaus syksy
6600
Väderstad Rapid
6500
Väderstad Spirit
6100
Semeato
6000
Kyntö
5900
Tume
5800
VM
5700
Kongskilde FlexiDrill
5700
Krause
5700
Great Plains
5700
Lautasmuokkaus kevät
5700
Kultivointi
5300
Junkkari
Sadon määrä, kg
7000
6000
5000
4000
3000
2000
1000
0
5100
koealoille suunniKevät 2012 näytti Lounais-Suo- syllä kaikille
Bertini
5100
tellun syysvehnän
kylvön vuokmessa suotuisalta kylvötöiden
Horsch
Myyntituottojen
ja 4500
tuloksiin
vaikuttavien
olivat
keväällä muuttuvien kulujen erotus, €/ha
kannalta. Maa muokkautui
hy- si. Koeruudut
Rapid
937 kevään glyfosaat”puhtaat” eikä
vin ja kylvöt päästiinVäderstad
aloittaLautasmuokkaus syksy
898
Myyntituottojen ja tuloksiin vaikuttavien
tiruiskutusta
tarvittu. Kevään
maan jo vappuna. SuorakylvöVäderstad Spirit
869
muuttuvien kulujen erotus, €/ha
sateet saivat853rikkakasvit hyvin
ruutujen kylvö suoritettiin
Semeato 10
Tume 7.-9.
810
itämään ja rikkakasvilajisto
oli
ensimmäisen koneen osalta
1000
Great Plains
900
ja vaativa torjuttatoukokuuta. Tumen kylvö
teh- varsin laaja805
800
Krause
805
700
vaksi.
Tämän
vuoksi
päätettiin
tiin 14. toukokuuta ja Horschin
VM
804
600
500
kylvö vasta 25. toukokuuta.
Kongskilde FlexiDrill tehdä tehokas
793 torjunta laajate400
768
300
Rikat torKasvukausi 2012 oli Kyntö
Lounais- hoisilla herbisideillä.
200
Lautasmuokkaus kevät
763
juttiin
Cantorin
(0,5
l/ha)
ja
ExSuomessa edellisen kesän
ta100
Junkkari
706
0
paan poikkeuksellinenBertini
jatkuvi- press SX:n (10
706 g/ha) seoksella.
Kultivointi
675
kesäkuun 15.
en ja paikoin runsaiden
satei- Ruiskutus tehtiin
573
den vuoksi. HellepäiviäHorsch
oli vain päivä.
Kolmen parhaan suorakylvömuutama. Suorakylvökokeen
saama kokonaissademäärä oli ruudun keskimääräinen sato oli
6 200 kg/ha ja 10 parhaan suokylvöstä puintiin 284,5 mm.
Puintiaika ja -kosteus sekä sadon laatu ja määrä
Siemenmääräksi määritettiin rakylvöruudun keskisato heiSato,
Kylvö- Puinti- PuintiValk.,
215 kg/ha. Kylvölannoitteena kointa koeruutua lukuun ottakg
päivä
päivä kost., % Hlp
%
Merkki
SATO
5 740 kg/ha. Verrokkäytettiin Yaran Pellon Y-1:stä. matta oli
Lautasmuokkaus syksy
6600
7.5.
20.9.
18,8
59,2
9,9
Lautasmuokkaus syksy
6600
keskisato oli 5 875
Typpeä annettiin kylvön
yhtey- kiruutujen
Sadon
kg 17,2
Väderstad Rapid
6500
8.5.määrä,
20.9.
60,6
9,1
Väderstad Rapid
6500
kg/ha.
Parhaan
verrokkisadon
dessä 65 kg/ha ja suunnitelmana
Väderstad Spirit
6100
Väderstad Spirit
6100
8.5.
20.9.
17,8
60,8
9,8
Semeato
6000
lautasmuokattu
oli saada hyöty esikasvina
olleen tuotti syksyllä
Semeato7000
6000
9.5.
20.9.
17,9
60,4
9,8
6000
Kyntö
Kyntö
5900
7.5.
20.9.
17,5
59,9
8,9
koeruutu,5900
jonka sato oli 6 600
härkäpavun maahan jättämästä
5000
Tume
5800
Tume
5800
14.5.
20.9.
18,3
60,0
9,7
typestä. Tämän perusteella
pää- kg/ha. 5700
4000
VM
VM
5700
8.5.
20.9.
17,9
60,2
9,7
3000
Kauran
laatu
oli
hyvä.
Kautettiin antaa kauralle lisätyppeä
Kongskilde FlexiDrill
5700
Kongskilde
FlexiDrill
5700
7.5.
20.9.
18,3
60,8
9,6
2000
Krause
5700Loimaalla voidaan
ran arvoa
jo varhaisessa vaiheessa
satotaKrause 1000
5700
7.5.
20.9.
17,7
60,9
9,1
Great Plains
5700
son lisäämiseksi. Kesäkuun 18. tarkastella sekä rehukauran etGreat Plains0
5700
8.5.
20.9.
17,2
60,4
10,5
Lautasmuokkaus kevät
5700
päivä levitettiin Suomensalpie- tä elintarvikekauran hinnan
Lautasmuokkaus kevät
5700
7.5.
20.9.
18,7
57,6
10,1
Kultivointi
5300
Kultivointi
5300
7.5.
20.9.
19,3
58,0
11,1
taria 100 kg hehtaarille lautas- perusteella. Loimaalla viikolJunkkari
5100
Junkkari
5100
8.5.
20.9.
17,9
60,4
10,0
levittimellä, jolloin tavoitelluk- la 39 vuonna 2012 rehukauBertini
5100
Bertini
5100
8.5.
20.9.
17,3
60,2
10,4
si kokonaistypen määräksi tuli rasta maksettiin 186 euroa/tn.
Horsch
4500
Horsch
4500
25.5.
20.9.
20,6
54,1
10,6
Elintarvikekauran perushinta
92 kg/ha.
Glyfosaattiruiskutus (3 l/ha, Naantalin tai Rauman satamissa
Roundup Gold) tehtiin jo syk- oli samaan aikaan 195 euroa/tn.
Myyntituottojen ja tuloksiin vaikuttavien muuttuvien kulujen erotus, €/ha
Kultivointi
674
Lautasmuokkaus kevät
611
Kyntö
570
Junkkari
551
Väderstad Rapid
506
Krause
485
Lautasmuokkaus syksy
483
Tume
462
Semeato
425
Kongskilde FlexiDrill
425
Great Plains
406
VM
399
Väderstad Spirit
388
Myyntituottojen ja tuloksiin vaikuttavien
muuttuvien kulujen erotus, €/ha
700
600
500
400
300
200
100
0
2013
Propino
mallasohra
SATO
Itävyys tuotti
ongelmia
Junkkari
6100
Lautasmuokkaus syksy
5950
Kultivointi
5900
Lautasmuokkaus kevät
5900
Väderstad Rapid
5850
Krause
5800
Kyntö
5450
Tume
5350
Kongskilde FlexiDrill
5050
Great Plains
4900
Väderstad Spirit
4850
Sadon määrä, kg
7000
6000
5000
4000
3000
2000
1000
0
harvoin mikään viherVuonna 2013 viljelykasvina
oli pellolla
Semeato
4100
tää
ennen
kylvöä.
kaksitahoinen Propino-mallasVM
4000
Myyntituottojen
ja tuloksiin vaikuttavien muuttuvien kulujen erotus, €/ha
Keväällä 2013 ei todettu tarohra. Koeruudut kylvettiin pääKultivointi
674
osin toukokuun 15.Lautasmuokkaus
ja 16 päivä.kevät vetta glyfosaattiruiskutuksel611
Myyntituottojen ja tuloksiin vaikuttavien
Kylvön jälkeen toukokuun
lop- le, koska570koeruuduilla ei kasva
Kyntö
muuttuvien kulujen erotus, €/ha
551
ja muut syys- tai
pupuolella satoi 24Junkkari
mm sopivi- juolavehnää
Väderstad Rapid
506
700
kevätitoiset
rikkakasvit on aina sateina viikon ajanjaksolla.
Krause
485
600
SiemenmääräksiLautasmuokkaus
määritet-syksy na saatu483onnistuneesti torjut500
400
Tume
462
ja monipuolitiin 300 kg/ha tavoitellun
kyl- tua tehokkailla
300
200
Semeato
425
Näin katsotvömäärän ollessa 550
kpl ne- silla herbisideillä.
100
Kongskilde FlexiDrill
425
0
tiin
myös
nyt
olevan
mahdolliömetrille. Lannoitus
tehtiin
Great Plains
406
lista.
Voikukka
aiheutti
kuitenvuonna 2012 samoin
kuin
edelVM
399
Väderstad
388
massiivisen onlisenä vuotena jaettuna
ja Spirit
tämä kin yllättäen
johti erinomaiseen tulokseen gelman kahdella koeruudul- kuusi tonnia mallasohraa ja la: maata muokkaamattomien
valkuainen 10 %! On liian suu- VM:n ja Semeaton ruuduilla
ri taloudellinen riski laittaa va- voikukka pääsi valloilleen saaPuintiaika ja -kosteus sekä sadon laatu ja määrä
pun aikaan 140 kg typpeä ke- tuaan typpeä juurilleen ja touSato,
Kylvö- Puinti- Puinti- Itävyys, Valk.,
vätviljan tai öljykasvien kylvös- kokuun
kg
päivä
pvm
kost., % %
%
Merkki
SATO puolenvälin hellejakson saadessa
kasvit kasvamaan
6100
sä hehtaarille, kun Junkkari
ei vielä tieJunkkari
6100
17.5.
26.8.
12,2
76,50
10,1
Sadon
määrä,
kg15,8
Lautasmuokkaus
5950
Lautasmuokkaus syksy
5950
14.5.
26.8.
93,50
10,2
detä lainkaan kasvukauden
olo-syksy ”silmissä”.
Kultivointi
5900
Kultivointi
5900
14.5.
26.8.
12,2
95,00
10,1
Jälkikäteen
voidaan
todesuhteista.
7000
Lautasmuokkaus kevät
5900
Lautasmuokkaus
kevät
5900
16.5.
26.8.
17,4
95,50
10,4
6000
ta, että
Kylvölannoitteena
käytettiin
Väderstad
Rapid
5850 VM;n ja Semeaton
5000
Väderstad Rapid
5850
16.5.
26.8.
15,7
94,50
9,5
4000
Krause Typpeä
5800
koeruudut
olisi pitänyt käsiYaran Pellon Y-1:stä.
3000
Krause
5800
17.5.
26.8.
16,4
91,00
10,5
Kyntö
5450
2000
ennen kylvöä.
annettiin kylvön yhteydessä
85 tellä glyfosaatilla
Kyntö
5450
14.5.
26.8.
12,8
95,00
9,4
Tume
5350
1000
kg/ha ja lisälannoitus tarpeen Edes tehokas Toolerin ja K-Tri0
Tume
5350
15.5.
26.8.
14,8
85,50
10,4
Kongskilde FlexiDrill
5050
mukaan kesäkuussa. Kesäkuun on seos (35 g + 1,5 l) kesäkuun
Kongskilde FlexiDrill
5050
16.5.
26.8.
14,7
93,00
9,9
Great Plains
4900
23. päivä levitettiin Suomensal- 15. päivänä ruiskutettuna ei
Great Plains
4900
15.5.
26.8.
15,0
93,00
9,2
Väderstad Spirit
4850
pietaria 100 kg hehtaarille lau- auttanut enää VM:n ja SemeaVäderstad Spirit
4850
16.5.
26.8.
15,8
93,00
10,0
Semeato
4100
Semeato
4100
16.5.
26.8.
14,8
98,00
9,1
taslevittimellä, jolloin tavoitel- ton koeruudun tilannetta.
VM
4000
VM
4000
15.5.
26.8.
15,9
95,00
9,6
Kolmen parhaan suorakylluksi kokonaistypen määräksi
vöruudun keskimääräinen satuli 110 kg/ha.
Suorakylvöruuduille on ruis- to oli 5 900 kg/ha ja kaikkien
kutettu glyfosaattia vuosittain suorakylvöruutujen keskisato
joko keväällä tai syksyllä tar- oli 5 100 kg/ha. Suorakylvöruupeen ja olosuhteiden mukaises- dut saatiin puitua hyvissä oloti. Pääsääntöisesti ruiskutukset suhteissa elokuun 26. päivänä.
on tehty syksyisin, koska ke- Puintikosteus oli mallasohralle
väällä kylvöjen aikaan on usein sopiva, sen ollessa suorakylvöliian kuivaa tai viileää säätä, ja ruuduilla keskimäärin 15-17 %.
2014
Rocket
rehuherne
Lämmin syksy
pelasti sadon
Kevät 2014 oli Loimaan seudulla 1. päivänä Basagran SG:n,
ja Fenixinvaikuttavien
seokselennätyksellisen aikainen,Myyntituottojen
viljely- Senkorin
ja tuloksiin
muuttuvien kulujen erotus, €/ha
la.
(500
g
+
50
g
+
0,5
l/ha).
kasvina ollutta Rocket-rehuherVäderstad Rapid
522
Lautasmuokkaus syksy
423
Myyntituottojen ja tuloksiin vaikuttavien
hyvin ja hernettä päästiin kylvämään
pää- Torjunta onnistui
Lautasmuokkaus kevät
414
muuttuvien kulujen erotus, €/ha
osin toukokuun ensimmäisellä nemaa saatiin puhtaaksi rikoisKultivointi
394
ta. Hernekääriäinen
torjuttiin
viikolla. Kesä 2014 oli LoimaalGreat Plains
391
600
VM
382
500
päivänä Kestacilla
la säätiloiltaan vaihteleva,
hyvä kesäkuun 8.
Kyntö
381
400
(0,5
l/ha).
syksy pelasti alkukesän kuivuuTume
356
300
200
Krause
309
Tavoitteeksi
asetettuun 4-5
desta ja kylmyydestä ja sitä
seu100
Väderstad Spirit
257
päästiin
ranneista sateista kärsineen
her- tonnin hehtaarisatoon
0
Junkkari
247
vain yhdellä243suorakylvökoneelneen sadon. Koelohkot taimetKongskilde FlexiDrill
tuivat tasaisesti, mutta kesäkuun la, mutta useampi kone pääsi
kylmyys verotti satoa merkittä- lähelle neljää tonnia. Kolmen
västi. Lämpösumma kehittyi al- parhaan suorakylvöruudun
kukesästä hyvin hitaasti, mutta keskimääräinen sato oli 3 810
heinä-elokuussa normaalia no- kg/ha ja kaikkien suorakylvökeskisato 3 290 kg/ha.
peammin. Sademäärä koeruu- ruutujen
SATO
Väderstad
lautasmuokkausten ja
duilla oli huhtikuun alusta
loka-Rapid Kynnön,4250
3830
kultivoinnin
verrokkiruutujen
kuun loppuun 287,5 mm.Kyntö
Lautasmuokkaus kevät
3810
keskisato
oli
3
780 kg/ha. PerinSekä siemen- että lannoite4500
Lautasmuokkaus syksy
3800
4000
3500
Kultivointi
3700
määräksi määritettiin 240
kg/ teisten kylvömuokkausmenetel3000
VM
3640
2500
mien suurempi konetyökustanha. Lannoitteena käytettiin
Ya2000
Great Plains
3540
1500
1000
verrokkiruutujen
ran Pellon Y-6:sta, 240Tume
kg/ha nus pudottaa
3400
500
0
sijoituksia
taloudellisessa
tarmäärällä typpimääräksi hehtaaKrause
3240
kastelussa.
Junkkari
2840
rille tulee 36 kg/ha. Starttityp2750
aistinvarainen
pimäärä riittää herneelleKongskilde
hyvin,FlexiDrill Rehuherneen
Väderstad
erittäin hyvä. Valkusillä sen oma typpituotanto
riit-Spirit laatu oli2670
tää tuottamaan 4-5 tonnin heh- aisaste vaihteli 22–24 prosentin
taarisadon. Herne jättää maa- välillä, joten käytetyn lannoiperään typpeä myös seuraavan tetypen määrään suhteutettukasvin hyödynnettäväksi, mistä na kotimaisen valkuaisen saanjohtuen kauden 2015 viljelykas- to on tältä koealalta varsin hyvä.
vi, kotimainen Reetta-ruis kyl- Koeruudut puitiin hyvissä olovettiin syksyllä 2014 puintien suhteissa elokuun 12. päivänä.
Puintikosteus oli herneelle hiejälkeen.
Herneen kasvinsuojelussa on man tyypillistä korkeampi, mutoltava erityisen huolellinen. Rik- ta kuivumista ei voitu odottaa
olleiden
runsaiden
sa- ja määrä
kakasveja esiintyi lohkollaPuintiaika
run- tiedossa
ja -kosteus
sekä
sadon laatu
saasti ja ne torjuttiin kesäkuun teiden vuoksi.
Sadon määrä, kg
Ravinnetaseet
2,8
2,1
1,1
0,7
0,7
0,4
0,0
-0,7
-0,7
-0,7
-1,0
-1,4
-1,4
-2,1
-2,1
-2,4
Taloudellinen tulos vs. N-tase 2008
-15,1
-13,7
2,8
2,1
-10,3 31,5
41,4
-8,3
1,1
0,7
-13,1 29,6
-12,4 30,3
0,7
0,4
-12,4 28,0
-10,3 28,3
-12,4 26,4
-12,4 23,3
-12,7 26,4
0,0
-0,7
-0,7
-0,7
-1,0
-11,0 22,9
-13,4 23,1
-1,4
21,5
-1,4
19,4
-2,1
-2,1
18,6
tase kg P/ha
Taloudellinen
tulos
vs. N-tase 2008
tase
kg N/ha
-12,4
8,8
-15,4
16,0
-2,4
Taloudellinen tulos vs. P-tase 2012
Taloudellinen tulos vs. P-tase 2012
tase kg P/ha
21,5
22,6
27,1
21,5
22,6
27,1
-10,3 31,5
-8,3 41,4
20,6
20,6
-13,1 29,6
-12,4 30,3
19,9
19,9
-10,3 28,3
17,6
-12,4 26,4
-12,4 28,0
17,6
15,5
13,7
16,8
-13,4
12,0
12,0
tase kg P/ha
16,8
-12,4 23,3
-12,7 26,4
23,1
22,9
tase kg N/ha
-11,0
21,5
11,6
-15,1
19,4
-13,7
-12,4
18,6
10,7
€/ha
1000
950
900
850
800
750
700
650
600
550
500
10,6
8,8
Taloudellinen tulos vs. N-tase 2012
16,0
Taloudellinen tulos vs. N-tase 2012
15,5
13,7
12,0
12,0
11,6
10,7
tase kg N/ha
10,6
550
€/ha
500
1000
450
950
€/ha
400
900
1000
850
350
950
800
300
900
750
850
250
700
800
200
650
750
600
150
700
550
650
500
600
550
500
Taloudellinen
tulos
vs. P-tase 2008
tase
kg P/ha
-15,4
saatiin pääsääntöisesti pienimmillä typpitaseiden arvoilla.
Vuonna 2008 mallasohran laadussa oli suurta vaihtelua konemerkkien välillä. Mallasohralaadun täyttäneillä koejäsenillä (Krause, Bertini, Great Plains
ja Junkkari) taloudellinen tulos
oli selvästi parempi kuin muilla. Typpitaseen ja taloudellisen
tuloksen välinen yhteys vaihteli,
koska sadon laadulla (punahome) oli niin merkittävä vaikutus
tulokseen.
P-taseen ja taloudellisen tuloksen välinen yhteys oli samankaltainen kuin yhteys typpitaseen
kanssa. Fosforin kohdalla käyrät
olivat malliltaan hieman tasaisemmin laskevia kuin typen kohdalla.
Nollaa lähentelevät tai miinuksen puolelle menevät typpi- ja
fosforitaseet tarkoittavat parempaa ravinteiden hyödyntämistä kuin reilusti positiiviset taseet.
Vuosina 2008 ja 2012 fosforitaseet olivat miinuksella lähes kaikilla suorakylvökoneilla.
Miinuksella oleva P-tase siis
ilmaisee, että pellosta on otettu
enemmän fosforia kuin mitä sinne on lannoitteena laitettu. Tämä
vähentää vesistöihin mahdollisesti kulkeutuvien ravinteiden määrää. Hyvä sato on siis ympäristöteko.
€/ha
550
€/ha
500
550
450
€/ha
500
400
1000
450
350
950
400
300
900
350
250
850
800
300
200
750
250
150
700
200
650
150
600
550
€/ha
500
3,1
Taloudelliseen tulokseen vaikuttavat tuotot ja kulut. Viljasadon määrän lisäksi sadon myyntituloon vaikuttaa sadon laatu.
Heikoimmassa tapauksessa sato
voidaan joutua laatuongelmien
vuoksi markkinoimaan esim. leipäviljan sijasta rehuviljana.
Hintaero eri laatuisten erien
välillä vaihtelee, mutta voi olla
toisina vuosina huomattava, kun
taas toisina vuosina ero on olematon. Tukia ei laskelmissa ole huomioitu, koska kaikki koejäsenet
saavat samat tuet.
Jokaisesta koejäsenestä määritettävä puintikosteus vaikuttaa
kuivausaikaan ja edelleen kuivauksen kuluihin. Lisäksi huomioon on otettu kasvinsuojelukulut sekä muokkauksesta aiheutuvat kulut. Kylvöstä aiheutuvat
kulut on oletettu kaikille koejäsenille yhtä suuriksi eikä niitä ole
huomioitu, myös siemen- ja lannoituskulut ovat tarkastelun ulkopuolella. Myöskään pääomaja työvoimakustannuksia ei ole
huomioitu.
Ravinnetaseiden ja taloudellisen tuloksen yhteyttä tarkasteltiin
vuositasolla ottamalla mukaan
kaikki koejäsenet. Huonoimmilla typpitaseilla (tase positiivisin)
ei saavutettu yhtenäkään vuonna
parasta taloudellista tulosta. Parhaimmat taloudelliset tulokset
550
500
450
400
350
300
250
200
150
3,1
Ravinnetaseet
ja taloudellinen
tulos
Taloudellinen tulos vs. P-tase 2008
€/ha
tase kg N/ha
2015
Osallistujat
Vuonna 2015 mukana
olevat konemerkit:
• Great Plains
• Junkkari
• Kongskilde
• Krause
• Tume
• VM
• Väderstad
Yhteistyössä
Suorakylvökokeessa mukana olleet konemerkit:
• Bertini
• Claydon
• Great Plains
• Horsch
• Junkkari
• Kongskilde
• Krause
• Kverneland
• Köckerling
• Lemken
• Semeato
• Tume
• VM
• Väderstad
Suorakylvökokeen yhteistyökumppanit:
• Maanviljelijä Tuomas Levomäki
• Viestilehdet Oy, Koneviesti, päätoimittaja agronomi Uolevi Oristo, agronomi Jussi Knaapi sekä muut asiantuntijatoimittajat
• Suorakylvökoneiden maahantuojat, myyjät ja valmistajat
• MTK
• Ravintoraisio Oy
• Yara Suomi Oy
• Maatalouden Ammattitapahtumat, Tuomas Levomäki ja Erkki Mäkelä
• Loimaan ammatti- ja aikuisopiston maatalousalan opettajat ja oppilaat
• Tutkimuksessa konsultoidaan maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen sekä Helsingin yliopiston tutkijoita
Kiitämme erityisesti koeruudut kylväneitä viljelijöitä ja urakoitsijoita, jotka ovat kylvökiireidensä keskellä käyttäneet aikaansa ja
kalustoaan kokeemme toteutukseen. Ilman heidän panostaan emme voisi toteuttaa koettamme tavalla, joka mielestämme antaa parhaiten
käytännönläheistä tietoa eri kylvömenetelmien ja -koneiden vertailuun.
Sijainti
Tampere
Harjavalta
Huittinen
Eura
9
Urjala
Säkylä
E63
2
Humppila
9
LOIMAA
Ypäjä
Pöytyä
Forssa
E63
2
Aura
Somero
9
Turku
LOIMAA
E18
Salo
ka
tie
Pik
HULMI
KARTANOMÄKI atie
KALLIOHARJU
LOIMAA
ASTALA
Hä
me
en
SUOPELTO
tie
9
ntie
Turu
Helsinki
1
irk
-P
ra
ent
ie
213
äjo
Pet
joe
nt
Joenperäntie
ie
Koneviestin
yhteystiedot:
PL 485 (Simonkatu 6),
00101 Helsinki
Puhelin: 020 413 2110
Faksi: 020 413 2209
[email protected]
www.koneviesti.fi
2815
ie
nt
tä
KAUHANOJA
ee
Pe
Ka
m
Hä
Joenperäntie
Joenperäntie 262,
32200 Loimaa
hä
tin
Au
Suorakylvöpaikan
osoite:
ie
nt
ä
nn
KANKARE
213