Tähtijätskissä jäätelö tehdään itse paikan päällä

14
Oulu-lehti
Tähtijätskissä jäätelö tehdään itse paikan päällä
Annika Kokkonen
Oulu
Viime viikolla Oulun keskustaan avattiin Tähtijätski-niminen kahvila.
Kahvilassa voi herkutella
laktoosittomilla ja lisäaineettomilla jäätelöillä ja sorbeteilla, jotka tehdään kahvilassa paikan päällä. Tähtijätskin
takana ovat lounasravintola
Tähtilounaan entiset omistajat, Niina ja Timo Heimo.
Simasorbetti
olisi ollut hyvä
idea, mutta sitä
emme ehtineet
tekemään. Ehkä
ensi vappuna?
Idea perustaa jäätelökahvila
syntyi ulkomailla.
– Viime kesänä päätimme,
että nyt teemme sen. Suomessa ei ole tällaisia kahviloita kuin muutamia, ja halusimme perustaa paikan, jossa saa tehdä herkkuja joista
kaikki tykkäävät, kertoo Timo
Heimo.
Pariskunnalla on molemmilla takanaan kymmenien
vuosien urat keittiöalalla, Timo on työskennellyt aiem-
jotka sitten maustetaan eri
makuisiksi, valottaa Timo.
Seuratoiminta
Niina ja Timo Heimo tekevät kaiken tarjoamansa jäätelön itse kahvilassa paikan päällä.
min keittiömestarina ja Niina kokki-kylmäkkönä. Jäätelöä he ovat päässeet tekemään myös aiemmissa työpaikoissaan.
– Periaate jäätelöntekoon
on sama, vaikka ennen teimme jäätelöä pienemmillä laitteilla. Aluksi tehdään jäätelömassa, josta jaotellaan osia,
Jäätelökahvila on lyhyestä
aukioloajastaan huolimatta
otettu hyvin vastaan. Asiakkaat ovat kehuneet jäätelöitä
paikan päällä sekä Tähtijätskin Facebook-sivuilla.
– Asiakkaat ovat kyselleet
mistä jäätelömme tulevat, ja
ovat olleet ihmeissään kun
olemme kertoneet, että kaikki tehdään täällä itse, naurah-
taa Timo.
Tällä hetkellä jäätelöitä voi
nauttia pääosin kahvilassa,
mutta tulevaisuudessa kahvilasta voi käydä ostamassa
jäätelöä paketeissa myös kotona herkuteltavaksi.
Tähtijätskin jäätelöt tehdään
omilla resepteillä, ja makuideat tulevat omasta makumaailmasta.
Tarjolla on klassikkomakujen lisäksi vaihtuvia makuja,
ja asiakkaiden toiveita kuunnellaan myös.
Esimerkiksi pistaasipähkinäjäätelö syntyi asiakkaan
toiveesta.
– Kaikkia makuja emme
kuitenkaan voi toteuttaa, sillä makujen on oltava sellaisia,
että ne voisivat maistua muillekin asiakkaille. Erilaisia makuvariaatioita on tuhansia, ja
tarjolla on aina 17 eri jäätelösekä sorbettimakua.
Valikoimissa pysyviä maku-
(08) 537 0022
keskiviikkoisin ja lauantaisin
Seuratoiminta ilmoitukset voit jättää, sähköpostilla [email protected] tai Oulu-lehden toimistolle Lekatie 4
2. krs. tai puhelimitse 08-5370 022.
Ilmoitusten jättöajat:
KE-lehteen ilmoitukset ti klo 10.00 mennessä
ja Lauantain 16.5. ilmoitukset ke 13.5. klo 12.00 mennessä
Ilmoituksen hinta 2,90 euroa/rivi (sis. alv)
• HANHELAN Sukuseuran SUKUJA VUOSIKOKOUS Jäälissä Kelokellarilla lauantaina 6.6.2015 klo
13. Kutsu ja ohjelma verkkosivuilla, ilmoittautuminen ennen 24.5.
Tiedustelut Tuomas Kauppila puh.
0400-957 588, tuomaskauppila@
gmail.com.
• Lintulammen Asukasyhdistys
ry. Maksuton Villiyrttiretki Höyhtyän ja Lintulammen maisemiin ti
19.5. klo 9-10.30. Vetäjänä luontaist.koul. Annikka Kujala. Kysy
paikkoja Höyhtyän Välkkeestä, p.
08-336 223/Eero.
• Typpiveteraanit. Kauden viimeinen kokoontuminen on to 28.5.
(ei 21.5.) klo 13.00.
Tuetun loman hakupaperit toimitettava ehdottomasti viimeistään ke 13.5. mennessä Kristiinalle postitse.
Kesäkauden avajaiset to 11.6.
13.00 Sanginjoen Nuorisoseura.
Maksu 10€ yhdistyksen tilille viimeistään 28.5. Ilmoitukset joko
Pirkolle tai Kristiinalle.
Teatteri su 2.8. klo 14.00 Tangot
solumssa, Toppilan Möljällä. Ilmoitukset ja maksut viimeistään yhdistyksen tilille 2.6. mennessä. Liput hinta vain 20€. Ilmoittautumiset Pirkko tai Kristiina.
• Oulun Formula K-125 ry. Sääntömääräinen kevätkokous 19.5.2015
klo 18.00 Sports&Karting Center
Oulussa. Esillä sääntömääräiset
asiat. Tervetuloa. Hallitus.
Pateniemen Eläkeläiset ry. Menemme kesäteatteriin Puolangan
Askanmäelle 18.7.2015
matkan hinta 35€ sisältää matkan
pääsylipun ja ruokailun. (Esitettävä kappale Jo vain rouva Ministeri) Ilmoittautumiset ja tiedustelut
puh. 050 – 5051913.
Oulun Diabetesyhdistys ry. Jäsen/diabetesilta keskiviikkona
13.5 klo 18.00 Kumppanuuskeskuksessa, os.Isokatu 47.
”Kukanpäivän kauneimmat rakkausrunot” Kirjailijaprofessori Eero Pokela kuljettaa kuulijoita runojen siivin vauvasta vaariin. Tervetuloa!
Oulun Työväen Eläkeläiset ry.www.otery.
fi. Maanantaikerho
11.5. klo 13.00. Äitienpäivä-aiheinen ohjelmakokonaisuus. Vieraana tuore kansanedustaja Hanna Sarkkinen. Omat kuorot ja liikuntaryhmä esiiintyvät
omilla ohjelmillaan. Kakkukahvit
ja naisväen kukitus.
Tämä on kevään viimeinen maanantaikerho, mutta liikunta- ja
kuoroharjoitukset konserttia ja
kulttuuripäiviä varten jatkuvat Akulmassa toukokuun ajan totutuissa tiloissa ja varattuina kelloaikoina.
Kuorojen konsertti Kaupungintalon juhlasalissa su.17.5.klo
14.00: ”Varttuneet” johtaa Ahti
Sepp, ”Virkeät” johtaa Pentti Kellokoski, ”Iltarusko” säestää Hannes
Leskinen, ”Sinitaivas” säestää Hannes Leskinen. Ohjelma 10€.
Kesäkoti ”Kymppi” os. Keulapuomintie 11 Hietasaari avataan jäsenten virkistyskäyttöön
1.6. klo 11.00. ja on avoinna päivittäin klo 11-15. Ns. puuropäivät
sunnuntai ja keskiviikko. Keskiviikkoisin myös yhteislaulut.
Siivoustalkoot keskiv. 20.5 klo
10.00 alk. Tervetuloa yhteisiin
rientoihin, se karkoittaa yksinäisyyttä!
Info/kahvitilaisuus ”uusille jäsenille” pe. 22.5 klo 10.00. (Henk.kohtainen kutsu)
SÄILYTÄ ILMOITUS !
Oulun Suomi-Espanja seuran tilaisuus
12.5. klo 17.30 Kumppanuuskeskuksessa,
Isokatu 47, pikkuseppä. Mitä on olla ulkomaalaisena Suomessa? Helvi ja Esko Aro näyttävät kuvia 10 v
ajalta Erasmus-vaihtareista ja
kummiperhetoiminnasta. Mukana
Élise Lépy, Rodolfo Patiño Pedraza
ja Ana Goncalver. Tervetuloa!
Oulun Rintamanaisten kerho. Teemme ti
19.5. kesäretken
Maikkulaan. Lähdemme retkelle klo 12 Kaupungintalon edestä, perillä lounas,
paluu klo 15. Voit soittaa Helvi
Kärnälle puh. 08-345 519. Tervetuloa!
ja ovat ainakin mansikka, vanilja sekä suklaa. Kaikki jäätelöt ovat laktoosittomia, lukuunottamatta maitosuklaata, joka tehdään Fazerin sinisestä suklaasta. Lisäksi jäätelöissä ei käytetä väri- eikä lisäaineita.
– Jäätelöissämme käytetään paljon kotimaisia marjoja, esimerkiksi kesäisin mansikat voidaan hakea suoraan
torilta. Käytämme mielellämme luonnonmukaisia, kotimaisia marjoja, mutta esimerkiksi kirsikat tulevat ulkomailta, kertoo Niina.
Maut vaihtelevat kausittain ja vuodenaikojen mukaan, esimerkiksi joulunaikaan luvassa on jouluisia makuja myös jäätelöissä.
– Keksimme vappuaattona, että simasorbetti olisi ollut hyvä idea, mutta sitä emme ehtineet enää tekemään.
Ehkä ensi vappuna herkutellaan sillä, lupailee Niina Heimo.
Seniorisairaanhoitajat kokoontuvat Aleksinkulmassa 13.5. klo
13. Ylilääkäri Jorma
Strand luennoi naisten sydänterveydestä. Arpajaiset! Kirkkopyhäretkelle 17.5. linja-auto lähtee klo
8.45 Myllyojan srk-talolta ja ajaa
Tuiran kautta linja-autoasemalle,
josta lähtö klo 9.00 Tyrnävälle.
EL Oulun yhdistys ry/
MSL www.elakeliitto.
fi/oulu
puh. 0445885200
Tiistaitilaisuus 12.5.2015 klo
10.00 Aleksinkulmassa. Teemana Äitienpäivä. Päivänavaus seurakuntapastori Sami Puolitaival. Yhteislauluja säestää Inka Nenonen.
Runokooste, Terttu Aakko. Lapin
Äidin kehtolaulun saamen kielellä
esittää Kirsti Helander. Helatorstaina 14.5. Pukserissa, Pukseritie
9, Hietasaari, Reppu selässä liikkumaan-tapahtuma klo 14.00-16.00.
Omat eväät reppuun, omien makkaroiden paistomahdollisuus. Taivaslaulu 11.9.2015 Oulun kaupunginteatterissa. Liput lunastettavissa Aleksinkulmassa, puh. Elvi
0445724473.
Oulun Karjalaseura
ry. Kevät tulee - laulakaa! Iloisia, keväisiä
lauluja huilun ja harmonikan säestyksellä Oulun Karjalaseuran kuoron Käkösten kevätkonsertissa keskiviikkona
13.5. klo 18.00 Aleksinkulmassa,
os. Aleksanterinkatu 9 Oulu. Säestäjät ja solistit: Vitaly Chapkovich
ja Anne Marie Delsaute. Kaikki
ovat tervetulleita. Ohjelma ja piirakkakahvit 10 €. Siivoustalkoot
Karjalamajalla Oulunsalossa maanantaina 18.5.2015 alkaen klo
9.00.
Haukiputaan Eläkkeensaajat. Kevättoiminta päättyy maanantaina 11.5., pelataan silloin bingo ja keskustellaan
kesän toiminnasta. Aloitetaan
maanantaina 18.5. ulkona urheilukentän huoltorakennuksen päädyssä boccian peluulla klo 17.0019.00. Pelit parittomilla viikoilla.
Boccia pelit avoimia kaikille halukkaille, tervetuloa.
IKÄIHMISTEN
OLOHUONEET
Keskusta, Nummikatu 24. Avoinna Ke, Pe
- Su klo 16 -20.30
13.5. Liikunnallinen ilta, 14.5. Helatorstaina avoinna klo 15 - 19.30,
15.5. Peli-ilta, 16.5. Porinapiiri,
17.5. Jamppa Tuomisen fani klubi
TUIRA Kangastie 1, Avoinna Pe
- Su klo 16 - 20.30
14.5. Helatorstaina avoinna klo 15
- 19.30, Raamatun hengelliset suvut; Marja Manninen, 15.5. Bingo, 16.5. Askartelua ja yhteislaulua, 17.5. Kisastudio
To 14.5. päivällinen klo 16 - 17
La - Su ja klo 17 - 18 olohuoneiden päivällinen 4€
ikaihmistenolohuone.elakkeensaajat.fi
Oulun Ruskayhdistys
ry. ti 12.5. klo 13.00
Aleksinkulmassa. J. V.
Snellman perheenisänä ja aviomiehenä, fil. toht. Tytti
Isohookana-Asunmaa. Lauluyhtye
Oulun Poijat.
Su 17.5. Kaatuneitten muistopäivän kirkkomatka Liminkaan. Linja-auto lähtee Sarkkapuisto E:n (Huovisen) pysäkiltä
klo 8.45 ja kulkee reittiä Värtönranta/Kasarmintie, Tulliväylä, Valtatie, Merikoskenkatu, Torikatu,
Saaristonkatu, linja-autoasema,
josta lähtöaika klo 9.00. Yhdistys
maksaa bussin. Lounas Helmen
pirtissä, maksu 15 euroa kerätään
bussissa.
Ti 19.5. klo 9.30 kirjallisuuspiiri
Myllynurkassa. Astrid Oja esittelee Riikka Pelon kirjan Jokapäiväinen elämämme.
To 28.5. klo 13.00 kevätjuhla.
Huom. päivä on torstai!
Oulun kansalliset seniorit ry 15.05.2015
klo 13.00. Tutustumme
entisen Oulun lääninhallituksen tiloihin/taideaarteisiin
oppaana amanuenssi Elina Vieru.
Vierailun jälkeen juomme kahvit
ravintola Rauhalassa. Tervetuloa!
www.oulu.senioriyhdistys.fi.
Oulun Päällystöyhdistys ry/EVP-osasto.
Kirkkopyhä Ylikiimingin kirkossa 17.5. klo
10. Messun jälkeen seppeleenlasku sankarivainajien muistomerkille. Tilaisuuden lopuksi seurakunnan tarjoama ruokailu ja kirkkokahvit.
Oulun Luonnonystäväin Yhdistys ry:n
sääntömääräinen vuosikokous pidetään tiistaina 19.5.2015 alkaen klo 19 uuden biologian laitoksen huoneessa ke264 (käytävä G3). Tervetuloa!
Vapaussodan Pohj.Pohj. Perinneyhdistys tilaisuus ma 11.5.
klo 13.30 Aleksinkulman Pohjansalissa. Reino Tuomisen kertomuksia ”idän matkoilta”.
Oulun eläkeläiset ry
www.oulunelakelaiset.net
Kevään viimeiset
sunnuntaitanssit Walolla 10.5.
klo 13.00. ”Paronit” orkesterin
tahdittamana. Oviarpa 7€. Kahvia, virvokkeita ja arvontaa. Tervetuloa.
Torstaisin tanssitaan vielä 14., 21.
ja 28.5. Vaaskelan lavatanssi avajaiset 31.5. klo 14.00. Huom.aika.
Äitienpäiväjuhla Aleksinkulmassa ma 11.5. klo 10.00. Ohjelmassa
mm. äitien kukitus, ”Eloisat” kuoro,
senioritanssijat ”Askeltajat”, juhlaruno Raili Tuovila. Kakkukahvit.
Tervetuloa kaikki jäsenet juhlistamaan äitienpäivää!
Järjestyksenvalvojien ja keittiöhenkilökunnan palaveri ke 13.5.
klo 11.00. Vaaskelassa.
Talkoot Vaaskelassa ti 19.5. Toivotaan runsasta osallistumista.
Johtokunnan kokous ma 25.5. klo
12.30. Vaaskelassa.
Möljän kesäteatteri musikaalikomedia ”Tangot solmussa” to 16.7.
klo 14.00. Ilmoittautumiset ja maksu Ainolle toukokuun aikana.
Eläkeläiset ry:n edustajakokouksen tiedotustilaisuus 25.5.
m.kerhossa.
Tallenna ilmoitus!
Kirkkoretki Liminkaan
17.5. Lisätietoja Helenalta puh. 040 580
7046.
Paavolan Pakanat
Oulun julkisen alan
eläkeläiset ry
http://www.keloliitto.
fi/yhdistykset/oulu/
oulu.htm
13.5. Ke. Virpiniemen ulkoilupäivä. Lähtö linja-autoasemalta klo 10.00. Reitti Merikoskenkatu, Linnanmaa, Rajakylä ja Virpiniemi. Paluu n. klo 16.00. Liikennöitsijänä Alamäki. Ei kerhoa, eikä senioritanssia Aleksinkulmassa. Tuettu loma Huhmariin lähtö
ma 18.5. Pohjolan Matkan varikolta klo 7.40, linja-autoasemalta klo
8.00. Meno Kajaanin kautta. Matkavastaavana Ritva 040 8499369.
Suomen Nivelyhdistys ry/ Oulun Nivelpiiri. Ti 12.5. klo 18
Kumppanuuskeskus,
Isokatu 47. Aiheena sairaalainfektiot ja niihin liittyvä tutkimus ym.
Kiimingin Nivelpiiri ti 19.5. klo 18
Senioritalo, Terveystie 3. Aiheena
Kiimingin terveyspalvelut. HUOM!
Tilatut askelmittarit jaossa nivelpiireissä. Varaa 12 € ja tule lunastamaan omasi. Kävellään Suomen
parhaaksi nivelpiiriksi!
Oulun Sairaus- ja tapaturmainvalidit. Kevään viimeistä kerhoa
vietetään Äitienpäivän
merkeissä 12.5. Aleksinkulmassa.
19.5. ei ole kerhoa. 26.5. talkoot
Lammelassa. 2.6. Lammelassa ei
ole toimintapäivää. 9.6. on ensimmäinen toimintapäivä. Oikein
hyvää kesän odotusta!
Oulun Reumayhdistys ry. Ti 12.5. klo 18
Maailman Fibromyalgiapäivän kunniaksi
hormoni aiheinen luento kaikille reumasairauksia sairastaville sekä muulle yleisölle Aleksinkulman
Juhlasalissa. Luennoitsijana toimii
naistentautien, synnytysten ja osteoporoosin erikoislääkäri Jorma Heikkinen. Lisätietoja Leena
Turuselta, p. 0400 417 718 s-posti
[email protected]
To 11.6. klo 12 perinteiset kesäkauden avajaiset Johteenhovissa, Hietasaaressa. Ilmoittauduthan Reumayhdistyksen toimistolle 3.6 mennessä, p. 08 311
5048 tai Leena Turuselle p. 0400
417 718 s-posti leena.turunen5@
luukku.com
Tervetuloa tapahtumiin! www.oulun
elakkeensaajat.fi
Oulun Eläkeensaajat
ke 13.5. klo 13.00 äitienpäiväjuhla.
Pe 15.5. klo 14.00 ruokailu kreikkalainen ravintola Crecia. Hinta
18€. Ilmoittautumiset Reijo Verronen puh. 04001611286.
Kuntokorttien palautus ehdottomasti viimeistään 13.5. keskiviikkokerhoon Anna-Maija Kokolle.
Toimintakauden päätös on ke
27.5. klo 13.00. Keittolaunas ja
kahvit. Hinta 7€.
Ke 24.6. klo 19.00 Kesäteatteri, Hupisaaret, Kuin tuhka tuuleen.
Lipun hinta 10€ ja se maksetaan
yhdistyksen tilille FI08 3636 3010
4638 59 viimeistään 24.5. mennessä. Ilmoittautuminen Raija Kinnunen puh. 0400988024 tai sähköpostilla raija.kinnunen123@gmail.
com.
Kaupanpaikka
ja Seuratoiminta
myös netissä
www.oululehti.fi