Oma palsta Oulu

14
Oulu-lehti
Oma palsta Oulu-lehteen
TERO KYLLÖNEN
Rokkaava yleislääkäri
Risto Laitila perehtyy
yhteen potilaaseen
kerrallaan
Susanna Eksymä
Oulu
Kaikki tuntevat Risto Laitilan. Jos ei nimeltä, niin ainakin lempeiltä kasvonpiirteiltään ja rauhallisen soljuvasta
äänestään.
Hän on tuttu mies televisioohjelma Akuutista, jota Yle
TV1 on esittänyt jo parin vuosikymmenen ajan. Suomen
ensimmäisessä ja edelleen ainoassa terveysmakasiiniohjelmassa omalääkäri-Laitila vastailee leppoisaan ja luottamusta herättävään tyyliinsä katsojien kysymyksiin.
Tammikuun viimeisestä
lauantaista alkaen Risto Laitila saa myös Oulu-lehdestä oman palstansa, jossa hän
vastaa kerran kuukaudessa lukijoiden terveysaiheisiin kysymyksiin.
Televisioesiintymisten, kirjoitustöiden ja satunnaisten luentokeikkojen ohella Risto Laitila
pitää omaa yksityistä A&R Medics -lääkäriasemaansa kotimaisemissaan Pihtiputaalla
yhdessä sairaanhoitajavaimo
Anne Korpelan kanssa.
Seuratoiminta
Kärväskylällä Kolimajärven rannalla kaksin vaimonsa
kanssa asuva, kolmen aikuisen
lapsen isä Risto Laitila on tuttu näky myös Oulussa. Hän vierailee synnyinkaupungissaan
säännöllisesti Akuutti-ohjelman kuvauksissa.
– Olen syntyisin Oulun Tuirasta. Lapsuusvuosia muistellessa mieleen tulvahtaa rössypottu Tuiran kansakoulun
ruokalassa. Mieleen on jäänyt myös sireenin ulvonta, joka pisti meihin poikiin vauhtia, että ehditään paikalle, kun
Hupisaaren padot aukaistaan.
Tietenkin myös naurulokkien
kirkuna Torinrannassa vapun
alkamisen merkiksi.
Haaveammattiaan Laitila
ei lapsuusvuosiltaan muista,
mutta jo lukiossa hän kertoo
ahertaneensa tosissaan päästäkseen jatkamaan opintojaan
lääketieteellisessä tiedekunnassa.
– Lääkikseen halusin ja pääsin, mutta mitään kunniakasta
kutsumusta tähän ei liity, mies
tunnustaa.
Lääkäriopintojen päätyttyä
Oulun yliopistossa Laitila työllistyi terveyskeskukseen ja toi-
Risto Laitila vastaa lukijoiden terveysaiheisiin kysymyksiin Oulu-lehdessä ensimmäisen
kerran 30.1.
mii yleislääkärin nimikkeellä
vielä tänäkin päivänä.
– Tosin kuusitoista vuotta olen tehnyt sitä itsenäisen
ammatinharjoittajan ja yrittäjän nimikkeellä. Näitä samoja
hommia näen itseni tekemässä
vielä kymmenen vuoden päästäkin, hän sanoo.
– Jokainen potilas on aina oppitunti. Se on samaan aikaan
työssäni haastavinta ja palkitsevinta, Risto Laitila summaa.
Hän harmittelee saavansa
usein ihmisiltä palautetta liian
kiireisistä lääkäreistä:
– Tämän tästä törmään siihen potilaan kokemukseen,
että lääkärillä on ollut niin jul-
mettu kiire, ettei hän ole pystynyt rauhoittamaan vastaanoton hetkeä niin, että potilas
olisi poistunut vastaanotolta
hyvillä mielin.
Laitilan mukaan hyvä lääkäri on kiinnostunut ja utelias
olematta kuitenkaan tunkeileva. Hyvä lääkäri pitää myös itsensä ajan tasalla sekä tiedostaa rajansa. Näihin raameihin
Laitila kertoo itsekin jatkuvasti pyrkivänsä.
Julkkislääkärin viittaa Risto
Laitila ei koe raskaaksi.
– Lääkäri
menettää
anonymiteettinsä pikkupaikkakunnalla heti sinne muuttaessaan, joten laajempi julki-
suus ei niin hätkäytä, hän sanoo ja jatkaa:
– Siinä on tietty kiva fiilis kun
huomaa, että marketeissa tulee
bongatuksi ja tullaan kiittelemään hyvästä TV-ohjelmasta.
Ja kyllä jotkut mielellään kertovat arkipäivän kohtaamisissakin tarinaansa, johon voi liittyä jokin kysymyskin.
Julkisuudesta huolimatta
Laitilan vastaanotolle ei miehen kertoman mukaan ole
suurta tunkua.
– Anne-vaimo toppuuttelee
epärealistisin toivein vastaanotolle pyrkiviä ja ohjaa fiksusti järkevämpään osoitteeseen,
joka ei läheskään aina ole minun vastaanottohuone.
keskiviikkoisin ja lauantaisin
Seuratoiminta ilmoitukset voit jättää, sähköpostilla
[email protected] tai Oulu-lehden toimistolle
Lekatie 4 2. krs. tai puhelimitse 08-5370 022.
Ilmoitusten jättöajat: KE-lehteen ilmoitukset ti klo 10.00
mennessä ja LA-lehteen to klo 12 mennessä. Ilmoituksen
hinta 2,90 euroa/rivi (sis. alv)
• Oulun Veturimiesten Naiset ry.
Aloitamme kevätkauden ke 20.1.
klo 10. Aleksinkulman Aino-salissa. Tervetuloa.
Oulun Työväen Eläkeläiset ry. www.otery.
fi. Maanantaikerho18.1. klo 13.00. Vierailija: Maria Vahtola Oulun Kaupungin hyvinvointipalveluista.
Omaa ohjelmaa mm. sketsi, yhteislaulantaa yms.
Porinapiiri 18.1. klo 11 Aleksinkulmassa. Johtokunta aiemmasta
tiedosta poiketen maan. 25.1.
klo 9.30. Tanssit Walolla su 24.1.
klo 13-16 Merja Juutisen orkan
tahdittamana. Tervetuloa yhteisiin
rientoihin vanhat ja uudet jäsenet!
Sotiemme veteraanit
ystävineen! Veteraaniseurat Aleksinkulmassa torstaina 21.1.
klo 10. Puhujina Pasi Kurikka ja
Jaakko Granlund. Vuoden 2015 aikana viimeiseen iltahuutoon kutsuttujen muistaminen. Oulun sotaveteraanikuoro laulaa. Ohjelman juontaa Esko Laukkanen.
Kahvia jo klo 9.30. Tervetuloa! Veteraanien hengellinen yhteistoimikunta
Oulun Uusi Sydänyhdistys ry
Porinapiirissä 21.1.
kello 12.00 Aleksinkulmassa laulamme yhdessä Mikon johdolla. Oulun matkatoimiston virkailija jakaa matkaliput Teneriffalle lähtijöille ja tarjoaa pullakahvit. Sydämellisesti tervetuloa!
Oulun Sotilaskotiyhdistys ry. Jäsenilta tiistaina 26.1.2016 klo
18.00 Keskustan Seurakuntatalossa Isokatu 17 (2 kerros), käynti pihan puolelta. Kainuun Prikaatin komentaja eversti
Vesa Virtanen alustaa aiheesta
Suomen kokonaisturvallisuustilanne sekä vapaaehtoisen maanpuolustustyön merkitys kokonaisturvallisuudelle. Ilmoittautuminen toimistoon viimeistään ma
25.1.2016 puh 040 7011 805 tai
sähköp [email protected]
Tervetuloa!
Kotiseutuyhdistys
Oulu-Selskapin praataus ti 19.1. klo 13.00.
Aleksinkulma Pohjansali. Kari Sallamaa vierailee. Entiset
ja uudet jäsenet tervetuloa!
Tammikuun kerho
keskiviikkona 20.1. klo
13 Aleksinkulman Pohjansalissa. Rita MaggaKumpulainen kertoo saamelaisuudesta. Tervetuloa! Paavolan Pakanat
Oulun julkisen alan
eläkeläiset ry, http://
bot.fi/1032
Ke 20.1 kerho klo
10-12 Aleksinkulma/juhlasali. Jäsenmaksuja 12€ peritään
klo 9.30-10.00. Jäsenkortti mukaan. Ohjelmassa kirjaesittely,
Pirkko Jurvelin kertoo kirjan kirjoittamisesta ja muistelemisesta.
Oma kuoro Kaisat ja Kustit laulaa, yhteislaulua ja arvontaa.
Mieluista vastapainoa työlleen Risto Laitila löytää musiikin parista:
– Poikain kanssa rämpytellään ja lauleskellaan joka maanantai.
Laitila musisoi DocJerry -nimeä kantavassa rokkikokoonpanossa, jolta on ilmestynyt levykin.
– Kun asuu omakotitalossa
järven rannalla, mukavaa vapaa-ajan puuhaa riittää polttopuiden teosta kalastamiseen,
hän lisää.
Avoimeksi ja spontaaniksi
tunnustautuva rokkaava lääkäri kertoo motokseen lausahduksen ”kuulostaa hyvältä, eiköhän kokeilla”.
Suuttuakin leppoisana ja
rauhallisena miehenä tunnettu Laitila osaa:
– Minut saa suuttumaan fanaattiset idiootit. Yhtä hyvin
uskonnolliset, rasistiset kuin
minkä hyvänsä ideologian aivopestyt sellaiset. Ja etenkin
ne, jotka ottavat aivopesijän
oikeutuksen itselleen.
Terveysaiheisia kysymyksiä Risto
Laitilalle voi lähettää Oulu-lehden toimitukseen sähköpostitse [email protected] tai postiosoitteeseen PL 52 Lekatie 4
90101 Oulu tunnuksella
TERVEYSKYSYMYS. Ensimmäisen Hyvä olo-teeman aiheena
on painonhallinta ja Risto Laitila vastaa nimenomaan siihen
liittyviin kysymyksiin.
(08) 537 0022
Oulun Seudun Sotaorvot ry. Kuukausitapaaminen 22.1. Aleksinkulmassa klo 10.
Vieraana evl. Heikki Hiltula, Suomen sotilaspoliittinen asema tänä
päivänä. Arvontaa.
Yhteislaulutilaisuus
Aleksinkulmassa ti.
19.1.2016 klo 12.30.
Johtaa Jussi Haanpää.
Tervetuloa. Hallitus kokoontuu klo
11.45 Myllynurkassa. Siikalatvain
Oululaiset ry.
EL Oulun yhdistys ry/
MSL www.elakeliitto.
fi/oulu,
puh. 0445885200
Tiistaitilaisuus 19.1.2016 klo 10
Aleksinkulmassa, Aleksanterinkatu 9.
”Kun tulen vanhaksi”. Päivänavaus Caritaksen diakoniajohtaja,
pastori Marja-Leena Tahkola. Säätiönjohtaja Aino-Kaisa Karjalainen: Caritas-säätiö, diakoniahengessä asumis- ja hyvinvointipalveluita. Musiikinopiskelija Arja Hautala laulaa, säestys Mikko Lankila. Sketsi ”Aivastuksen taajuus”, Irja Yli-Marttila ja Lauri Hakala Riimityksestä. Varatuomari Asko Haavikko ja sijoitusjohtaja Jarmo Myllyoja, Kari Simonen Palvelut Oy:stä
kertovat kuinka varaudut ikääntymiseen: Lahjoitukset, ennakkoperinnöt, perinnönjako, huoltotestamentti, vakuutukset jne. Teatterilippuja saatavilla Laulu Koti-ikävästä -esitykseen 26.2. klo
19.00 Oulun kaup.teatterin isolla näyttömällä. Lipun hinta 12 €.
Varaukset elvi.karkkainen@gmail.
com tai 0445724473. Vapaaehtois- ja kuntokortit palautettava 26.1.2016 mennessä.
Oulun kansalliset seniorit ry. Aleksinkulmassa 22.01.2016 klo
13.00. Opettaja Esko
Granroth: Jamppa Tuomisen Elämäkertaelokuva: Aamu toi, ilta vei.
Tervetuloa ! www.Oulu.senioriyhdistys.fi.
Oulun seudun sotalapset ry:n jäsentapaaminen Aleksinkulmassa, Pohjansalissa
ma 18.1.2016 klo 13.00. Emerita
prof. Irma Moilanen: Lapsuuden
menetykset. Tervetuloa! Nukkearpajaisissa tytön sai nro 68 Aulikki
Rautioaho ja pojan nro 120 Ritva
Koskela, www.oulunseudunsotalapset.fi
Oulun Seudun
Hengitysyhdistys.
Uintivuorot Raksilan
uimahallissa perjantaisin klo 18.30-20. Uimakortteja toimistolta torstaisin klo 9-14,
muina aikoina sopimuksen mukaan. Huom! Toimisto Lasaretissa.
Hinnat: 15e/vuosi/jäsen, 10 e/vuosi/nuorisojäsen 16-20 v., jäsenten
alle 16 v. lapset maksutta. Maksu
käteisellä.
Kuntosali (omatoiminen) torstaisin klo 17.30-19 ja lentopallovuorot tiistaisin ja torstaisin klo 17.3019 Ammattiopisto Luovi, Nahkatehtaank.3. Maksut: kuntosali 17
€/kevät ja lentopallo 12 €/kevät.
Ilmoitt. toimistolle.
Keilaus maanantaisin klo 9.45 Oulun Keilahalli (Heinäpää), Isokatu
97. Omakustanteinen n. 7 €/krt.
Iloa arkeen -kerho pe 22.1. klo
12.30 Aleksinkulma, Aleksanterink.9
Homesairaiden ja astmaatikkojen vertaisryhmä ti 26.1. klo 18
ODL, Albertink.16, 0.krs.
Lakiasioihin apua yhdistyksen
jäsenille tarjoaa varatuomari Asko Haavikko edulliseen jäsenhintaan. Lisätietoa puh. 050 5011248.
Toimiston yhteystiedot: Lasaretti, A-talo, 1.krs, Kasarmintie 13,
90130 Oulu. Puh. 040 5057495,
[email protected]
Oulun Ruskayhdistys
ry ti 19.1. klo 9.30 kirjallisuuspiiri Myllynurkassa. Riitta Mäkelä esittelee Reetta Meriläisen teoksen Tytön tie.
Ti 26.1. klo 13 Matti maailmalla.
Matti Tieksola kertoo maailmanympärimatkastaan mayojen ja hula-tyttöjen kautta kannibalismin
sijoille Fidzille.
Oulun Sydänyhdistys
ry. www.sydanliitto.fi/
oulu
Juttutupa ke 20.1. klo
14–15.30 Aleksinkulman Aino-kabinetissa, keskustelemme ajankohtaisista aiheista päiväkahvien
merkeissä. Tervetuloa! Kesäkuun
Oopperamatkalle ilmoittautuminen, katso netistä tai soita Eila Haapakoskelle 040 7245 755.
IKÄIHMISTEN
OLOHUONE.
Keskusta, Nummikatu 24. Avoinna ke, pe
- su klo 16 - 20.30
20.1. SPR:n Ensiapuilta, 22.1. Huivijumppa, peli-ilta, 23.1. Musiikkiiltamat, 24.1. Kauneusilta, kädet
talvikuntoon.
Tuira, Kangastie 1. Avoinna pe
-su klo 16 - 20.30
22.1. Bingo, 23.1. Peli-ilta, 24.1.
Askartelua
Olohuoneiden päivällinen la ja
su klo 17, hinta 4 €. www.ikaihmistelolohuone.elakkeensaajat.fi
www.ouluelakkeensaajat.fi
Oulun Eläkkeensaajat ry. kerho ke
20.1.2016 klo 13.00 Aleksinkulma, omaa ohjelmaa.
Matka Kemi- Haaparanta ma 15.2.
Matkanhinta 46€. Varaukset Tauno
Halonen 0405436047 tai sähköp.
[email protected].
Kerhot ovat aloittaneet toimintansa: ma klo 10.00 sauvakävely, lentopallo ja voimatasapaino.
Ma klo 12.00 keilailu. Ti klo 11.00
voimistelu.
To klo 8.30 naisten tanssiryhmä,
pe klo 10.00 kuntosali ja lentopallo klo 13.30. La klo 11.00 Boccia. Tervetuloa uudet ja vanhat jäsenet.
Jäsenmaksuja voit maksaa ennen
kerhoa klo 12.00 - 13.00.
Oulun eläkeläiset ry.
www.oulunelakelaiset.
net
Sunnuntaitanssit
Walolla 17.1. klo 13 ”Paronit” orkesterin tahdissa. Oviarpa 7€. Kahvia ja arvontaa. Tervetuloa tanssimaan.
Maanantaikerho Aleksinkulmassa 18.1. klo 10.00. Omaa
ohjelmaa, arvontaa ja pullakahvit. Tervetuloa uudet ja vanhat jäsenet.
Johtokunnan kokous ma 18.1.
Vaaskelassa klo 12.30.
Vapaussodan Pohj.Pohj. Perinneyhdistys kokous ma 18.1.
klo 13.30 Aleksinkulman Hansasalissa. Pentti Vesaston
aiheena on, hevonen vapaussodassa.
Kirjatyöntekijäin Eläkeläiskerho kokous
Aleksinkulmassa tiistaina 19.1.2016 klo
13.00. Tervetuloa.
Oulun Kansallinen
Eläkeläisseura ry
Aleksinkulmassa to
21.1.2016 klo 13.30.
TtT Irja Lepola ”Onni tulee sivutuotteena”, Senioritanssijat ti klo
12.00 Valve, Karpalot to klo 11.45
ja Kööri to klo 12.30 Aleksinkulmassa. Hallitus ti 19.1. klo 10 Pikkuhansa.