Esite 2015

RINVA
Riihimäen Seudun Invalidit ry
2015
www.rinva.fi - www.helppoliikkua.fi - www.invalidiliitto.fi
Riihimäen
Seudun Invalidit ry.
Invalidiliiton paikallisyhdistyksenä Riihimäen Seudun Invalidit ry. tekee työtä
yhteiskunnassa niin että toimiva arki mahdollistaa liikuntavammaiselle ihmiselle itsenäisen ja hyvän elämän.
Rinva on toiminut liikuntaelinvammaisten seudullisena yhdistyksenä jo vuodesta
1941, toiminta-alueenaan Riihimäki, Loppi, Hausjärvi ja osittain Janakkala.
Jäseniä yhdistyksessä on noin 300.
Rinvan toiminta-ajatuksena on että yhdistys toimii aktiivisesti jäsenten ehdoilla ja heidän tarpeitaan huomioiden, järjestämällä mm. virkistys– ja hyvinvointitoimintaa. Toimii jäsenten edunvalvojana kuntaan ja muiden tahojen
suuntaan. Pyrimme vaikuttamaan epäkohtien poistamiseen ja aktivoimaan
jäsenten osallistumista yhdistyksen toimintaan. Huolehdimme tiedottamisella
jäsenille kuuluvista oikeuksista ja ajankohtaisista tapahtumista, sekä yhdistyksen tunnetuksi tekemisestä.
Yhdistyksen kautta saat tietoa vammaisuuteen liittyvistä asioista.
Rinvalaisena osallistut toimintaamme mikä sisältää virkistys– sekä liikuntaaktiviteetteja eri muodoissa, retkiä ja vierailuja sekä kerhotoimintaa … ja ennen
kaikkea tämä kaikki hyvässä porukassa.
Rinvalaisena olet mukana vaikuttamassa asioihin joilla parannetaan liikuntavammaisten asioita.
Liittymällä jäseneksi pääset yhdistyksen ja Invalidiliiton palvelujen sekä jäsenetujen
piiriin. Kannatusjäsenenä tuet yhdistyksen toimintaa.
Rinva on myös VAU:n (Suomen vammaisurheilu ja –liikunta ry.) jäsenseura.
Jäsenmaksu vuonna 2015 on 15 €, kannatusjäsenmaksu 15 €
sekä yritys/yhdistys/yhteisö kannatusjäsenmaksu 50 €.
Lisätietoa Rinvan toiminnasta saat hallituksen jäseniltä sekä yhdistyksen
kotisivuilta www.rinva.fi
Invalidiliiton neuvontapuhelin 0200 1234
torstaisin klo.13-17
- Invalidiliiton työntekijät ja koulutetut vapaaehtoiset vastaavat vammaispalveluja
koskeviin kysymyksiin
2
Yhteystiedot
HALLITUS 2015
Puheenjohtaja
Jan Huopainen
sähköposti
Varapuheenjohtaja
Pekka Mäkinen
sähköposti
Sihteeri
Sauli Anttila
sähköposti
Jäsen
Risto Järvenpää
Jäsen
Juhani Mäenpää
Jäsen
Leif Palm
Jäsen
Janne Ranta
Jäsen
Ritva Parkkila
Hausjärvi 0400 582 762
[email protected]
Hausjärvi 0400 485 275
[email protected]
Riihimäki 0440 355 404
[email protected]
Riihimäki
Riihimäki
Riihimäki
Hausjärvi
Hausjärvi
VASTAAVAT
Talous
Janne Ranta
sähköposti
Hausjärvi
[email protected]
Ritva Parkkila
sähköposti
Hausjärvi
[email protected]
Jäsenrekisteri
Verkkovastaava
Jan Huopainen
sähköposti
Urheilu ja liikunta
Raimo Peltonen
sähköposti
Virkistys ja matka
Sinikka Hutri
sähköposti
Hausjärvi
[email protected]
Yhdistyksen kotisivut
Yhdistyksen sähköposti
Yhdistyksen puhelin
Inra-majan puhelin
www.rinva.fi
[email protected]
0440 355 404
0447 431 333
Riihimäki 0505 899 540
[email protected]
Loppi
[email protected]
3
Tapahtumakalenteri 2015
20.03
18.04
16.05
03.06
11.06
19.06
05.07
25.07
08.08
27.08
13.09
07.10
24.10
vk. 44
21.11
03.12
”Mainio Juha Vainio” konsertti
Kevätkokous
Pihatalkoot
Ostosmatka Tallinnaan
Pihapelejä Reuman kanssa
Juhannusjuhla
Teatterimatka ”Pätkä pääroolissa”
RinvaBoccia (parikilpailu jäsenille)
Elokuva-ilta (Suomi-filmi)
Kesäpäivä Hirvijärvellä
Asemajuoksu ”Erilaiset Liikkujat”
Tutustumistilaisuus uusille jäsenille
XXXVII LasikaupunkiBoccia
Virkistysloma Virossa
Syyskokous ja pikkujoulu
Kansainvälinen vammaisten päivä
Rity-talo, Riihimäki
Kunnanvirasto, Hausjärvi
Inra-maja, Ryttylä
M/S Finlandia
Inra-maja, Ryttylä
Inra-maja, Ryttylä
Kesäteatteri, Valkeakoski
Inra-maja, Ryttylä
Inra-maja, Ryttylä
Rmäen srk:n leirikeskus
Rautatieasema, Riihimäki
Inkilänhovi, Riihimäki
Urheilutalo, Riihimäki
Fra mare, Haapsalu
Inkilänhovi, Riihimäki
Lisätietoja Rinvan tapahtumista saat Riihimäen Viikkouutisten ja Etelä-Hämeen
lehden järjestöpalstoilta sekä kotisivuiltamme, www.rinva.fi, tapahtumakalenterista.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen retkille sekä lomille 0405 926 764/Sinikka Hutri.
Riihimäen Seudun Invalidit ry.
KEVÄTKOKOUS
18.04.2015
Kunnanvirasto, Hausjärvi
SYYSKOKOUS
21.11.2015
Inkilänhovi, Riihimäki
4
Toimintaryhmät
RinvaKlubi - aktiviteettikerho
Kerran kuussa - Inkilänhovi, Riihimäki
Tarkemmat päivät Rinvan kotisivujen tapahtumakalenterissa.
Kerhovastaava/Vetäjä; Risto Järvenpää, [email protected], 0505 416 812
RinvaSumppi - vertaistukikahvila
Kerran kuussa - Virsu, Hämeenaukio 1, Riihimäki
Tarkemmat päivät Rinvan kotisivujen tapahtumakalenterissa.
Vetäjä; Irma Ovaska, 0404 824 646
RinvaSintti - ongintakilpailu
Inra-majalla, Ryttylässä kesäisin järjestettävä mato-ongintakilpailu
Tarkemmat kilpailupäivät Rinvan kotisivujen tapahtumakalenterissa.
Kilpailun vetäjä: Risto Järvenpää, 0505 416 812
Liikuntaryhmät
Maanantai
▪ kuntosali klo 13.00-14.00 Uimahalli, Riihimäki.
▪ vesivoimistelu klo 14.00-14.45 Uimahalli, Riihimäki.
Keskiviikko
▪ vesivoimistelu klo 16.00-17.00 Uimahalli, Riihimäki.
Torstai
▪ kuntosali klo 15.00-16.30 Inkilänhovi, Riihimäki
▪ boccia harjoitukset klo 16.30-18.00 Eteläinen koulu, Riihimäki.
Lauantai
▪ kuntosali klo 10.00-12.00 Urheilutalo, Riihimäki
(ei ohjattu, vammais– ja eläkeyhdistysten yhteinen vuoro)
Sunnuntai
▪ boccia harjoitukset klo 09.00-12.00 Uimalan yläsali, Riihimäki.
▪ vesivoimistelu klo 12.00-13.00 Uimahalli, Riihimäki.
Kesä-aikaan (1.6. - 30.8.)
tiistai ja torstai
▪ boccia harjoitukset klo 15.00 -> Inra-maja, Ryttylä.
Urheilu- ja liikuntavastaava;
Raimo Peltonen
Puhelin 0505 899 540
5
Paikalliset jäsenetuliikkeet
TIETOKONEHUOLTO -10%
▪ Mikropolix Oy * **
Tehtaankatu 13, Riihimäki - Puh. 010 666 3020
FYSIOTERAPIA- JA HIERONTAPALVELUT -10%
▪ T:mi Ritva Glad *
Koivistonkatu 2, Riihimäki - Puh. 019 - 722 172
AUTOHUOLLOT -10%
▪ JT Salonen Ky * **
Kumerankatu 5, Riihimäki - Puh. 019 - 723 444
▪ Ipefix/Ilkka Vaari Oy * **
Vanha kylätie 7, Ryttylä - Puh. 0500 539 950
RENGASTYÖT -10%
▪ Ipefix/Ilkka Vaari Oy * **
Vanha kylätie 7, Ryttylä - Puh. 0500 539 950
KAHVILAPALVELUT - Ruoka-annokset ym. jäsenhintaan
▪ Kahvio Vanha Bensis * **
Vanha kylätie 7, Ryttylä - Puh. 019 - 767 110
* pääsee helposti
** pääsee pyörätuolilla
*** esteetön-wc
Muista myös Invalidiliiton jäsenedut.
HUOM! Jäsenedun saat vain näyttämällä Invalidiliiton jäsenkortin.
6
INRA-MAJA
KESÄKOTI
Ryttylässä, Puujoen rannalla, sijaitseva vapaa-ajan viettopaikka
(kuvia sivulla 11).
Päärakennuksessa on keittiö, takkahuone, saunaosasto sekä isohko
kalustettu sali mitä voi käyttää 20-30 henkilön kerho-, kokoustilana tai
vaikkapa juhliin. Iso piha-alue kattaa grillin, grillikatoksen, bocciakentän, uimarannan sekä 3 kappaletta kesäisin vuokrattavia kahdenhengen lomamökkejä. Osittain asfaltoitu piha antaa hyvät olosuhteet esteettömään liikkumiseen.
SAUNA
Inra-majan sauna lämpiää kesä-aikaan aina tiistaisin klo 15.00-18.00,
torstaisin klo 15.00-18.00 ja lauantaisin klo 14.00-18.00.
Inra-majan sauna lämpiää talvi-aikaan lauantaisin klo 13.00-18.00.
Saunominen majalla on täysin omatoimista. Talviaikana majalla mahdollisuus esteettömään avantouintiin.
MÖKKIEN VUOKRAUS (1.6-30.8)
saunamaksu ei sisälly vuokraan
VIIKONLOPPU (pe-su)
ARKIPÄIVÄT (ma-to)
VIIKKO (7 vrk/pe-pe)
JÄSENET
K.JÄSENET
25,00 €
50,00 €
12,00 €/vrk 25,00 €/vrk
50,00 €
100,00 €
MUUT
100,00 €
50,00 €/vrk
150,00 €
PÄÄRAKENNUKSEN VUOKRAUS
saunamaksu ei sisälly vuokraan
JÄSENET
VAMMAISJÄRJESTÖT ja KANNATUSJÄSENET
MUUT
25,00 €/vrk
50,00 €/vrk
100,00 €/vrk
SAUNAMAKSU
5,00 € hlö/kerta, ellet ole varsinainen– tai kannatusjäsen.
TIEDUSTELUT JA VARAUKSET
Inra-majan puhelin, 0447 431 333
Varaustilanteen tarkistat helposti kotisivuiltamme sivulta Inra-maja - varauskalenteri
7
RINVA
Yritys/yhdistys/yhteisö
kannatusjäsenet
Rinvan jäsenille rengastyöt ja huollot -10%




Pikkusuolaiset
Leivonnaiset
Grilliruokaa
Tilaa meiltä juhliisi
suolaiset ja makeat
Vanha kylätie 7, Ryttylä
Puh. 019 - 767 110
Avoinna ark. 7 – 17
Rinvalaisille ruoka-annokset ym. jäsenhintaan
Meillä on kaksi invavarustettua autoa.
Soita, sinua palvellaan!
p. 045-1345 435/MB Vito



1-8 matkustajaa
1 Pyörätuoli
Paarit



1-8 matkustajaa
2 Pyörätuolia
Paarit
p. 050-5775 740/MB Sprinter
[email protected]
www.taksisuvanto.fi
-TAKSI-
● 1 – 8 matkustajaa
● pyörätuolinostin
● paarivarustus
LAUNONEN
- PIKKUBUSSI -
0400 975 597
16 paikkaa (ei invavarustusta)
P. 0400 202 508
[email protected]
www.taksilehtola.fi
Uolevi Nurmi
eri maksukortteja mm. x-card
8
RINVA
Yritys/yhdistys/yhteisö
kannatusjäsenet
AUTOASI Korjaamo
JT Salonen Ky
Kumerankatu 5
11100 Riihimäki
Puh. 019 - 723 444
SCANDIC
Rmki
- www.autoasi.fi/korjaamo/jt_salonen_ky Rinvan jäsenille huolloista -10%
- myös pt -kuljetukset, eri kokoisia
9
RINVA
Yritys/yhdistys/yhteisö
kannatusjäsenet
RIIHIMÄEN
FYSIOTERAPIA
OMT-FYSIOTERAPIA
Hämeenkatu 25-27
Puh. 050 585 0045
www.riihimaenfysioterapia.fi
FYSIKAALISTA HOITOA
JA HIERONTAA
T:mi Ritva Glad
Puhelin (019) 722 172
Koivistonkatu 2
11100 Riihimäki
Fysioterapeutit
Puh. (019) 738 333
● Mika Friman
Hämeenkatu 24-26
● Niina Sandberg www.kuntofysio.com
Rinvan jäsenille hoidoista -10%
Riihimäen
Rauta-Metalli Oy
Kylänraitti 2-4
11710 Riihimäki
Puh: 019 764 600
Fax: 019 721 506
[email protected]
www.rauta-metalli.fi
Ryttylän VPK
www.ryttylanvpk.fi
10
RINVA
Kuvia
Inra-majalta
11
JÄSENILMOITUS
Haluan liittyä Riihimäen Seudun Invalidit ry:n (Rinva)
□
□
□
jäseneksi, 15 €/v - lähettäkää minulle jäsenlomake
kannatusjäseneksi, 15 €/v
yritys/yhdistys/yhteisö kannatusjäseneksi, 50 €/v
NIMI _____________________________________________
LÄHIOSOITE ______________________________________
POSTITOIMIPAIKKA ________________________________
PUHELIN /MATKAPUHELIN___________________________
SÄHKÖPOSTI __________________@_________________
□ Liityn Rinvan sähköpostilistalle (varsinaiset jäsenet)
Toimita jäsenilmoitus jollekin hallituksen jäsenistä
tai postita osoitteella:
RINVA ry./Jäsenrekisteri, Ritva Parkkila
Asematie 11, 12240 Hikiä
12
Voit myös täyttää jäsenhakemuksen kotisivuillamme www.rinva.fi