Savitaipale.fi Kuntatiedote Kt1 2015

SAVITAIPALEEN KUNTA  040 158 6542 
www.savitaipale.fi, [email protected]
Terveisiä kunnantuvalta!
1/2015
Savitaipaleen messuviesti rakentajille, muuttajille ja yrittäjille
- Ei ole ihan sama mihin kuntaan kohdistaa katseensa
Silloin kun tarvitsee uutta potkua, yrittämistä, elämänmuutosta ja uusia elämyksiä, katse
kannattaa suunnata Savitaipaleelle. Kunta sijaitsee 400 000 asukkaan keskiössä ja tarjoaa
tällä hetkellä monia moderneja mahdollisuuksia.
Savitaipaleelle mahdollista muuttoa, yritystoimintaa tai vierailua suunnittelevia on viime aikoina houkuteltu tarttumaan rohkeasti kunnan tarjoamiin mahdollisuuksiin monilla messuilla. Tammikuun lopulla Savitaipale esittäytyi rakentajamessuilla Lappeenrannassa. Viime
marraskuussa ELMA -maaseutumessuilla Helsingin messukeskuksessa savitaipalelaiset
toivat esille elinvoimaisuuttaan muun muassa koko kylälle rakentuvalla 100 megan laajakaistan rakentamisella. Savitaipale kehittää ja kehittyy, ja on osa modernia maaseutua.
Hyvä sijainti ja nopeat yhteydet 10 pieneen ja keskisuureen kaupunkiin, jopa pääkaupunkiseudulle on toiminut yhtenä muuttohoukuttimena. Houkuttelevuutta on lisännyt myös kasvutahto, joka on tällä hetkellä ehkäpä Etelä-Karjalan paikkakunnista kovin.
Lisäksi pienessä ja pippurisessa kasvukunnassamme saa bonuksena hyvin toimivat perusja kaupalliset palvelut. Savitaipale voi luvata kiireetöntä arkea, enemmän aikaa itselle ja
koko perheelle. Meillä on vieläpä erikoisuuksia, jotka puuttuvat monilta muilta pieniltä paikkakunnilta kuten muun muassa liikkuva koulu, tennisvalmennusta, retkiluistelua, neljä liikuntahallia, hyviä hiihtolatuja, retkeilyreittejä ja paljon tapahtumia.
Moderneja mahdollisuuksia
– avaimet käteen -palveluja, tontteja, toimitiloja ja kehittämishankkeita
Savitaipale kannustaa nyt yrittämään ja asumaan maaseudulla. Kunta sitoutuu paikkakunnalle muuttavan ja/tai yritystoimintaa käynnistävän kanssa tiiviiseen yhteistyöhön.
Tarjolla on muun muassa Jukka-talojen ja kunnan yhteistyöhankeen tuloksena 7 tontille,
kaavaan sopivat ja räätälöidyt omakotitalot. Avaimet käteen – tarjouksen mukaisten omakotitalojen hintahaarukka on 188 250–243 650 euroa.
Savitaipale tarjoaa myös uusia toimitiloja ja tukia yritystoiminnan vahvistamiseksi. Uusia
palveluja ja yhteistyökuvioita ovat: uusi yritystalo, yrityshautomotoiminta, uudet hankkeet,
apu työnhaku- ja asuntoasioihin, koeyrittäjyysmalli, yhteydet tutkimus- ja kehityspalveluihin
ja vapaa-aikamessut 2017.
Eija Pajula
elinkeinoasiamies
SAVITAIPALEEN KUNTA
Kunnanvirasto, avoinna ma-pe klo 9-15 ............................. 040 158 6542
www.savitaipale.fi, [email protected]
Telefax .................................................................................. 05 467 201
Yleinen hätänumero ...........................................................................112
Kunnanjohtaja Tapio Iso-Mustajärvi ................................... 040 560 3075
Elinkeinoasiamies Eija Pajula ............................................. 040 674 7887
Palvelujohtaja Kristiina Pihlajamäki .................................... 040 169 0205
yhteyshenkilö kunta/kuntalaiset –Eksote
HALLINTO-OSASTO
Keskustoimisto
Osastopäällikkö, hallintojohtaja Virpi Myllyharju .................. 040 848 7210
Arkistosihteeri Saara Muhonen .......................................... 040 713 1919
Taloustoimisto
Palkkasihteeri Pirkko Bilen ................................................. 040 713 1871
Atk-asiantuntija Seppo Loisa............................................... 040 565 8081
Laskentasihteeri Sirkku Aholaakko ..................................... 040 713 1873
Palvelusihteeri Sirpa Hyrkkänen……………………… ……..040 822 5357.
Lomituspalvelut
Lomituspalvelujohtaja Virpi Kallio ....................................... 040 775 8845
Toimistosihteeri Tuula Peräkasari ...................................... 040 774 1787
Johtava maatalouslomittaja Pia Rapi .................................. 040 713 1877
Johtava maatalouslomittaja Eija Litmanen .......................... 040 503 0517
SIVISTYSOSASTO
Osastopäällikkö, sivistystoimenjohtaja Raija Leikola .…… 040 631 2605
Palvelusihteeri Ilkka Valassaari…………………………… .040 713 1875
Kulttuurisihteeri Helena Hjerppe ........................................ 040 500 1853
Liikuntatoimen ohjaaja Timo Mikkola ................................. 040 844 0280
Kansalaisopisto
Rehtori Tea Loisa .............................................................. 040 713 1870
Palvelusihteeri Tuija Kuurne ............................................... 040 713 1884
Kirjasto
Kirjasto .............................................................................. 040 713 1886
Kirjastotoimenjohtaja Tiina Toivanen .................................. 040 713 1885
Europaeuksen koulu ja lukio
Rehtori Markku Tani…………………………………………...040 836 5620
Apulaisrehtori Sami Korhonen ........................................... 040 713 1900
Koulusihteeri Liisa Ristola .................................................. 040 713 1887
Opinto-ohjaaja Aino Rautiainen ......................................... 040 713 1889
Erityisluokanopettaja Jaana Jurvanen................................. 040 763 4613
Erityisluokanopettaja Ulla Kokkola ...................................... 040 713 1902
Erityisopettaja 7 – 9 lk ........................................................ 040 713 1894
Erityisopettaja 1 – 6 lk ......................................................... 040 713 1929
Koulukuraattori ................................................................... 0400 491 348
Terveydenhoitaja .............................................................. 040 563 3897
Tekninen työtila .................................................................. 040 713 1890
Kotitaloustila ...................................................................... 040 713 1891
Keittiö ................................................................................ 040 713 1901
Musiikkiluokka .................................................................... 040 713 1893
Heituinlahden koulu
Koulun johtaja Pertti Simpura ............................................. 040 637 4249
Varhaiskasvatus
Päiväkoti Kissankello ......................................................... 040 523 1486
Varhaiskasvatuspäällikkö Virve Niemelä ............................. 040 713 1934
Erityislastentarhanopettaja Sarri Mäkitalo………………
040 849 1915
Vuorohoitokoti Tuulikello ..................................................... 040 703 8935
Heituinlahden perhepäivähoitokoti ..................................... 040 539 0149
Koululaisten iltapäivätoiminta………………………………… 040 713 1937
Esiopetus
Kivikoulu ............................................................................. 040 704 8347
Heituinlahti…………………………………………………
040 713 1909
Keskuskeittiö
........................................................................................... 040 713 1932
TEKNINEN OSASTO
Osastopäällikkö, LVI-teknikko Vesa Roiko-Jokela………… 0400 558 063
Kunnaninsinööri, rakennustarkastaja Jaakko Nopanen ...... 0400 705 964
Toimistoaika ke ja pe klo 9-12
Kiinteistöpäällikkö Erik Forstén .......................................... 040 186 5055
Maankäyttöinsinööri Antti Hirvikallio .................................... 040 835 7826
Palvelusihteeri Tiina Tapanainen ....................................... 040 713 1878
Palvelusihteeri Airi Nikkilä .................................................. 040 713 1879
Tielautakunnan sihteeri Jarmo Karhula .............................. 040 571 8032
Talonmies Oliver Wischnewski ........................................... 040 552 9297
Talonmies Seppo Laari ....................................................... 0400 563 723
Talonmies Hannu Rahikainen ............................................. 040 532 5209
Liikuntatalo .......................................................................... 05 416 1233
Lämpö- ja vesihuoltolaitokset
Jouni Niemi ........................................................................ 040 595 8908
Timo Rötkö ......................................................................... 040 551 4936
Päivystys .......................................................................... 040 867 7229
Nuorisotyö
Savitaipaleen nuorison tuki Ry ........................................ 040 715 2536
Etsivä nuorisotyö Riikka Kylliäinen ...................................... 0400 590 109
Etsivä nuorisotyö Leena Hyvärinen ..................................... 040 715 2536
Etelä-Karjalan pelastuslaitos
Neuvontapuhelin……………………………………………….. 05 616 7020
Palopäällikkö Esa Viiru ………………………………………..05 616 7028
Palotarkastaja Markku Lopperi……………………………… 05 616 7029
Palotarkastusmies ………………………………………………05 616 7064
Lappeenrannan seudun ympäristötoimi
Eläinlääkäri Heidi Kummunsalo .......................................... 0400 256 174
Terveystarkastaja Tarja Lopperi ......................................... 040 571 8034
Ympäristötarkastaja Jarmo Karhula .................................... 040 571 8032
Etelä-Karjalan Työvoiman palvelukeskus
Työvoimaohjaaja Harri Huomanen ..................................... 0295 042 056
Etelä-Karjalan maaseututoimi
Savitaipaleen maaseututoimisto………………………………040 559 1858
Pro Agria, Etelä-Suomi
Kasvintuotannon asiantuntija Asko Laapas .......................... 040 721 9991
Säilytä luettelo!
KAAVOITUSASIAA
Pöksänlahden asemakaavaan laajennus on
käynnistetty kunnanhallituksen päätöksen
nojalla.
Kaavan laajennuksessa huomioidaan seikat,
joilla hallinto-oikeus kumosi aiemman kaavan.
Lisäksi tarkasteluun voidaan ottaa alueen
eteläosasta asuinalueet, jotka poistettiin lopullisesta kaavaehdotuksesta. Lähimpien
maanomistajien kanssa käydään kierros ja
tiedustellaan heidän halukkuuttaan kaavaan
osallistumisesta.
Kunnanhallitus on myös käynnistänyt Savitaipaleentien ja lähialueen asemakaavan
muutoksen. Kaavan päätarkoitus on ajantasaistaa liikennealueet ja muu maankäyttö.
Kirkonkylän yleiskaavan laatiminen etenee
vuonna 2015.
RAKENNUSVALVONTA-
VIRANOMAISEN
MAKSUJEN TARKISTAMINEN
Kunnan nykyiset rakennusvalvontaviranomaisen maksut ovat olleet käytössä 1.4.2009
alkaen ja ne on tarpeen uudistaa. Kuntaliiton
suosituksen mukaan kuntien talouden kannalta rakennusvalvonnan menot suositellaan
katettavaksi kokonaan rakentajilta perittävillä
viranomaismaksuilla.
Nykyinen taksa kattaa
noin 55 % toimintamenoista.
Lupa- ja toimitusjaosto
käsitteli taksojen korotusta 18.12.2014 ja esittää tekniselle lautakunnalle niiden korottamista. Tekninen lautakunta käsittelee asiaa
12.2.2015.
Korotuksen jälkeen taksat ovat hiukan Luumäkeä pienemmät ja Lemiä suuremmat. Näiden kolmen kunnan rakennusvalvontamaksut on perusteltua pitää kokolailla samansuuruisina.
Rakennuslupamaksujen tasoista
voidaan esittää seuraava vertailu:
- kokonaisalaltaan 150 m2:n OK-talo / lomaasunto: 750 € (nyk. 500 € )
- kokonaisalaltaan 25 m2:n sauna: 250 €
(197,5 €)
- kokonaisalaltaan 600 m2:n rivitalo: 2100 €
(1 500 €)
- kokonaisalaltaan 1500 m2:n pihattonavetta:
3200 € (3 300 €)
* Toimenpideilmoitus 100 € (85 €)
_____________________________
KORJAUS-, ENERGIAJA TERVEYSHAITTAAVUSTUKSET
asuntojen korjauksiin v. 2015 valtion varoista
Avustukset ovat haettavissa
26.03.2015 klo 16 mennessä.
* Korjausavustuksia voidaan hakea
seuraaviin toimenpiteisiin:
- Vanhusten ja vammaisten asuntojen korjausavustus
- Kuntotutkimusavustus kosteusvaurioituneisiin, terveyshaittaa aiheuttaviin rakennuksiin.
Pientalojen tarveharkintaiset
energia-avustukset
(pientalolla tarkoitetaan enintään kaksi asuinhuoneistoa käsittävää ympärivuotisessa
asuinkäytössä olevaa asuinrakennusta)
-> Tuetaan pientalossa tehtäviä toimenpiteitä
energiatalouden parantamiseksi ja uusiutuvien energialähteiden käyttöönottamiseksi.
(avustuksen saamisen edellytyksenä on, että
hakijan tulot ylitä asetettuja tulorajoja)
Hissien rakentamis- ja esteettömyysavustusohje
- Tarkemmat ohjeet löytyvät aran sivuilta.
Hakemus lähetetään suoraan aralle, haku on
jatkuva.
Terveyshaitta-avustus
- Tarkemmat ohjeet löytyvät aran sivuilta.
Hakemus lähetetään suoraan aralle, haku on
jatkuva.
Huom! Asunto pitää olla ympärivuotisessa
asuntokäytössä. Avustuksen saaja on
rakennuksen tai asunnon omistaja.
Hakijoiden tulee täyttää ARA:n myöntämisedellytykset. Katso tarkemmat ohjeet
ARA:n sivuilta.
-> Hakemuslomakkeita ja lisätietoja saa
kunnan rakennustoimistosta sekä
www.ara.fi
Savitaipale puh. 0400 705 964
Matonpesupaikalla peset
matot maksutta:
pidetään Kuolimo puhtaana!
Pese matot ensi kesänä kunnan matonpesupaikalla Olkkolan rannassa, älä omalla laiturilla!
Matonpesupaikan pesuvesi otetaan Kuolimosta, mutta vesi johdetaan yleisen viemäriverkoston kautta jätevesipuhdistamolle.
Aiemmin vaadittu kunnan maksullinen
matonpesukortti on poistettu käytöstä.
Pieni, mutta tärkeä
viesti Kuolimon puhtauden puolesta: ei
pesuvesiä suoraan
järveen, kun tarjolla
on ilmainen ja ympäristöystävällinen matonpesupaikka!
Eduskuntavaalit 2015
Eduskuntavaalit 2015 toimitetaan sunnuntaina 19.4.2015. Äänestyspaikkoina
varsinaisena vaalipäivänä toimivat kunnantalo, Heituinlahden Nuorisoseurantalo
sekä Välijoen Männistö.
Ennakkoäänestyksen ajanjakso
on kotimaassa 8.- 14.4.2015
(keskiviikosta tiistaihin)
Savitaipaleen ennakkoäänestyspaikkana toimii Savitaipaleen kirjasto,
Keskustie 2, 54800 Savitaipale.
Ennakkoäänestyspaikka on avoinna
8.4. keskiviikko
klo 11-19
9.4. torstai
klo 9-16
10.4. perjantai
klo 11-19
11.4. lauantai
klo 11-15
12.4. sunnuntai
klo 11-15
13.4. maanantai
klo 11-19
14.4. tiistai
klo 11-19


Etelä-Karjalan
verkkoasiointipalvelu
- Jääkärit 100 vuotta –
Karjalan prikaatin Kymen jääkäripataljoonan perinnepäivä
Savitaipaleella 12.3.2015
Verkkoasiointipalvelu on Saimaan talous ja
tieto Oy:n hallinnoima ja ylläpitämä julkinen
Internet-palvelu.
Etelä-Karjalan verkkoasiointipalveluun on
koottu kuntien sähköiset palvelut.
Sähköisten palvelujen käyttö on maksutonta.
Käyttäjän tunnistamista vaativissa palveluissa
tunnistamiseen käytetään henkilökohtaisia
verkkopankkitunnuksia.
Savitaipaleen verkkoasiointipalvelusta
löytyvät tällä hetkellä seuraavat palvelut:
* Asuntohakemus
* Hakulomake koululaisen iltapäivätoimintaan
* Ilmoittautuminen perusopetukseen
* Kirjaston asiakkaaksi ilmoittautuminen
* Päivähoitohakemus
www.savitaipale.fi
Paikkana on Koulukeskuksen ja liikuntatalon
ympäristö.
Yleisö pääsee osallistumaan mm.
kalustonäyttelyyn ja ohimarssin seuraamiseen:
* Klo 10-12.30
Kymen jääkäripataljoonan keskeisimmän
koulutuskaluston esittely liikuntatalon
parkkialueella, Jonni Myyräntie 1.
* Klo 11.45 – 12.15
Ohimarssi; reittiä Koulutie-KäpykujaTorikatu. Yleisö voi seurata ohimarssia
Koulutien viereiseltä lastauspaikalta/jalkakäytävältä.
Savitaipaleen kunnalta
haettavat avustukset
julistetaan haettaviksi 13.3.2015
mennessä
LIIKUNTATOIMEN AVUSTUKSET
paikallisille urheiluseuroille liikuntapalvelujen
tarjoamiseen kuntalaisille
LIIKUNTATILOJEN AVUSTUKSET
(kunnossapito, kalusto ja kyläkentät)
hakemukseen tulee liittää erittely
kunnossapitokustannuksista ja
kalustohankinnoista
Sekä harkinnanvaraista kohdeavustusta
seuraavin ehdoin:
Harkinnanvaraista kohdeavustusta voidaan
maksaa erilaisiin hankkeisiin. Tuki on aina
suuruudeltaan alle 100 % hankkeen
kustannuksista. Hakijan on huolehdittava
pääosasta kustannuksista mm. käyttökorvauksilla,
muilla tuloilla ja talkoovoimin.
Harkinnanvaraista avustusta haettaessa on
mukaan liitettävä toimintasuunnitelma avustuksen
käytöstä sekä kokonaisrahoitussuunnitelma.
Avustus voidaan sitoa maksettavaksi kuitteja
vastaan.

NUORISOTOIMEN PERUSAVUSTUKSET
nuorisotyötä harjoittaville yhdistyksille
KULTTUURITOIMEN AVUSTUKSET
kulttuuritoimintaa harjoittaville yhdistyksille
erilaisten tapahtumien yms. toteuttamiseen
MUUT YHTEISÖAVUSTUKSET
yleishyödyllisille yhteisöille
Hakulomakkeita ja avustusten jakoperusteita
saa kunnan neuvonnasta, kirjastosta ja
kunnan www-sivuilta osoitteesta
http://www.savitaipale.fi/asiak/lomakkeet.php
Hakemukseen tulee liittää talousarvio
(rahoitussuunnitelma), toimintasuunnitelma
(suunnitelma avustuksen käytöstä) sekä
toimintakertomus (selvitys edellisen vuoden
avustusten käytöstä) ja tilinpäätös.
Hakemukset liitteineen tulee toimittaa osoitteella:
Savitaipaleen kunta,
Hallinto-osasto/avustukset,
Kirkkotie 6, 54800 Savitaipale
Lisäksi on haettavissa seuraavat
avustukset ja tuet:
(hakuaika koko vuosi tai erikseen mainittu aika)
* Liikuntatoimen kohde- ja koulutusavustusten
hakuaika on loka-marraskuu 2015
* Vuoden 2015 liikuntatapahtumat:
Seurat ja järjestöt voivat tehdä kunnalle
tarjouksen liikuntatapahtuman järjestämisestä
vuonna 2015. Tarjoukset tulee toimittaa
sivistystoimistoon.
KYLÄTOIMINTAMÄÄRÄRAHAT
Avustukset kylätoimintamäärärahasta myöntää
kunnanjohtaja.
Kylätoimintamäärärahat haetaan ilman erillistä
hakuaikaa vuoden 2015 aikana.
Tästä myönnetään kylätaloavustusta seuraavin
ehdoin:
Kylätalolle kiinteistöveron suuruinen avustus.
Avustusta maksetaan vain yhtä taloa kohden/kylä.
Kylät
avaavat
ovensa
6.6.2015
Kesäkuun ensimmäisenä lauantaina
Suomessa järjestetään maanlaajuinen
tempaus kylätoiminnan ja maaseudun
puolesta.
Jokainen kylä voi osallistua tapahtumaan
järjestämällä omannäköistään toimintaa. Se
voi olla mitä tahansa kylätorista tansseihin tai
kesäteatteriesityksestä patikkaretkeen
laavulle. Tapahtuma voi olla pienimuotoinen
tai suuri spektaakkeli, kunhan se vain on
kylän näköinen!
Avoimilla ovilla kylät houkuttelevat ihmisiä
tutustumaan maaseutuun ja sen toimintaan.
Etelä-Karjalassa
tapahtumajärjestelyistä
vastaa Etelä-Karjalan Kylät ry yhdessä
paikallisten Leader –ryhmien kanssa.
Etelä-Karjalan Kylät ry hoitaa tapahtuman
yleismarkkinoinnin maakunnan laajuisesti,
valtakunnallisessa markkinoinnissa avittaa
myös Suomen Kylätoiminta ry. Tapahtuman
rahoitus
tulee
Etelä-Karjalan
liiton
maakunnan kehittämisrahoista.
Tehdään yhdessä hieno kesätapahtuma!
Kysy lisää ja ilmoittaudu mukaan 28.2.2015
mennessä. Kerro samalla, millaisen
tapahtuman aiotte järjestää.
Terhi Ojanen
kyläasiamies, Etelä-Karjalan Kylät ry
puh. 040 939 4099,
[email protected]
Ajankohtaista terveysasemalla
Keväällä 2015 Savitaipaleen terveysasemasta
tulee hyvinvointiasema. Terveys- ja sosiaalipalvelut säilyvät tutuissa tiloissa saman katon alla.
Uusi palvelu on palveluohjaajan vastaanotto ilman
ajanvarausta. Palveluohjaaja neuvoo ja auttaa
esimerkiksi toimeentulo-, arjenhallinta- ja hyvinvointiasioissa sekä erilaisiin palveluihin liittyvissä
asioissa.
Savitaipaleen terveysasema
Maitolantie 7, 54800 Savitaipale
puh. 05 352 1200
Avoinna: ma–to klo 8–16,
pe ja aattopäivinä klo 8–15.
Jos sairastut illalla, yöllä tai viikonloppuna:
Soita ensin Etelä-Karjalan keskussairaalan
päivystykseen numeroon 05 352 5743.
Hätätilanteessa soita aina 112 !
Eksoten sähköinen asiointi
Eksotessa on käytössä erilaisia maksuttomia sähköisiä asiointipalveluja. Sähköiseen palveluun
kirjautumiseen tarvitset verkkopankkitunnukset tai
mobiilivarmenteen.
Sähköisesti voit esimerkiksi
- varata ajan sairaanhoitajan vastaanotolle, laboratorioon, neuvolan vuositarkastuksen ja fysioterapeutin vastaanotolle
- katsoa omat laboratoriotuloksesi
- tarkistaa Marevan-hoitoon liittyvät tiedot
- ilmoittautua Tulppa-ryhmään
- tehdä lapsiperheiden kotipalveluhakemuksen
Lisätietoa löydät osoitteesta www.eksote.fi >
Terveyspalvelut > Potilaille ja omaisille > Sähköinen asiointi
Terveysaseman lääkäreiden ja
hoitajien vastaanotot
Soita ensin numeroon 05 352 1200
- klo 8–10 päivystykselliset sairastumiset
- klo 10–15 muut kiireettömät asiat
Puhelimeen vastaa sairaan-/terveydenhoitaja,
joka antaa tarvittaessa ohjausta omahoitoon ja
tilanteen vaatiessa sairaanhoitajan, lääkärin tai
omanhoitajan vastaanottoajan.
Voit myös varata ajan sähköisesti hoitajan vastaanotolle: www.eksote.fi/nettiajanvaraus
Päivystysvastaanotto on tarkoitettu potilaille, joiden sairaus on alkanut äkillisesti ja jotka tarvitse
vat nopeaa kannanottoa sairauden pahenemisen
estämiseksi.
Sairaanhoitaja voi tarvittaessa kirjoittaa äkillisissä
infektiotaudeissa, kuten ripulissa ja flunssassa,
sairauslomaa 1–3 (5) päivää.
Kun tulet lääkärin vastaanotolle, ota mukaasi:
- kaikki käytössäsi olevat reseptit, jotka ovat vielä
paperimuodossa
- lääkeluettelo (annosteluohjeet), koska kaikki
lääkkeet, esimerkiksi työterveyshuollossa määrätyt, eivät välttämättä näy terveyskeskuksen tietokannassa
Terveysasemalla on käytössä sähköinen itseilmoittautuminen. Ilmoittautumisautomaatti on tuloaulassa. Kaikki lääkärin, hammaslääkärin tai suuhygienistin vastaanotolle tulijat ilmoittautuvat sähköisesti. Ilmoittautumiseen tarvitset viivakoodillisen henkilökortin, kuten Kela- tai ajokortin.
Vastaanotolla käydessäsi huolehdi
käsihygieniastasi:
- Käsidesinfektio on tärkein infektioiden ehkäisemisessä. Käsidesiä on saatavilla jo ulko-ovella.
- Jos sinulla on flunssa, voit ottaa myös suusuojuksen odotustilan vasemmalla seinällä olevalta
hyllyltä.
Soittopyyntö terveysasemalle
Voit jättää soittopyynnön netissä. Palvelu ei vaadi
kirjautumista. Linkki on terveysaseman nettisivulla: www.eksote.fi > Terveyspalvelut > Terveys- ja
hyvinvointiasemat > Savitaipaleen terveysasema.
Nettisoittopyynnössä takaisinsoitto tapahtuu valitsemanasi ajankohtana.
Voit jättää soittopyynnön myös puhelimella:
- Puhelinjärjestelmän jonotustilanteessa ääninauha ohjeistaa soittopyynnön jättämiseen.
- Kuuntele vastaajaviestin ohjeet loppuun saakka.
- Vastaajaviestissä kysytään, haluatko jatkaa jonotusta vai jättää soittopyynnön. Järjestelmä poimii numerosi automaattisesti, kun valitset numeron 1. Saat viestin "Soittopyyntönne on vastaanotettu".
- Takaisinsoitto soitetaan mahdollisimman pian.
- Jos puhelinnumerosi on salainen, voit jatkaa
jonottamista. Lääkäreille sovitut soittopyynnöt vain
ajanvarauksella vastaanoton kautta.
Omahoitajat
Pitkäaikaispotilaiden hoitoasioissa varaa puhelinja vastaanottoaika omahoitajalle puh. 05 352 1200
ma–to klo 10–15, pe klo 10–14.
Alue 1: sairaanhoitaja Eeva Ukkonen
-> postinumeroiden 54750 Välijoki, 54940 Solkei,
54720 Laksiainen, 54950 Pettilä sekä 54800 Savitaipale Savitaipaleentien itäpuolella ja Valtatie 13
eteläpuolella ja Tuohikotintien itäpuolella asuvat.
54710 Lemi (vain Savitaipaleen kunnan puolella
asuvat)
Alue 2: sairaanhoitaja Ilona Hänninen
-> postinumeron 54770 Heituinlahti, kirkonkylällä
54800 Savitaipale Savitaipaleentien länsipuolella
ja Valtatie 13 pohjoispuolella ja Tuohikotintien
länsipuolella ja 52820 Suomenniemi (Savitaipaleen puolella) asuvat
Reseptien uusinta
Sähköinen resepti voidaan uusia apteekissa tai
soittamalla terveysasemalle. Toimita paperinen
resepti terveysasemalle.
Reseptiä uusittaessa varmistetaan usein myös
potilaan hoitotasapaino ja arvioidaan kontrollin
tarve. Esimerkiksi verenpaineen kotiseurannan
tulokset voidaan kirjata ylös. Resepti uusitaan
yleensä siinä avohoidon yksikössä, missä potilas
on hoidossa.
Laboratoriovastauksia voit kysyä vastaanoton
sairaanhoitajalta tai diabeteshoitajalta noin viikon
kuluttua näytteenotosta, mikäli terveysasemalta ei
ole soitettu, lähetetty kirjettä tai varattu aikaa hoitajalle tai lääkärille.
Röntgen
Ajanvaraus ma–to klo 14.45–15.15 ja
pe klo 13.00–13.30, puh. 040 713 1903.
Savitaipaleen röntgen on avoinna tiistaisin ja perjantaisin sekä parillisten viikkojen keskiviikkoina.
Röntgenvastauksia voit kysyä lääkäriltä vastaanoton kautta keskimäärin viikon kuluttua. Lääkäri ja
röntgenlääkäri katsovat kuvat ja tekevät tarvittaessa jatkosuunnitelman.
Tutustu Omakantaan
Valtakunnalliseen Omakanta-palveluun kirjautuessaan voi antaa suostumuksen omien potilastietojen näkymiseen Eksoten ulkopuolella. Näin lupaa ei tarvitse kysyä enää erikseen vastaanotolla.
Esimerkiksi diagnoosit ja hoitomääräykset ovat
tällöin hoitohenkilökunnan käytössä myös Eksoten
ulkopuolella tapahtuvilla hoitokäynneillä. Myös
sähköiset reseptit tallentuvat Omakantaan. Tutustu palveluun osoitteessa www.kanta.fi/omakanta
Terveyskeskusmaksut
 Lääkärin vastaanotolla käynti 16,10 €/käynti tai
32,10 €/kalenterivuosi
 Veteraanitunnuksen omaaville ja alle 18vuotiaille maksuton
 Hoitoon liittymätön lääkärintodistus 39,60 €
 Ajokorttitodistus 47,70 €
 Maksuttomista todistuksista on säädetty erikseen.
Hoitajalla käynnit
-
IV-antibioottitiputus 17,60 €/käynti
haavahoito 8,80 €/käynti
Sairaankuljetus ja ensihoito
Hätätilanteessa soita aina 112!
Eksoten ensihoidolla on Etelä-Karjalan alueella
käytössä yhteensä kymmenen ambulanssia.
Savitaipaleella sijaitsee yksi ambulanssi ja se on
välittömässä lähtövalmiudessa ympäri vuorokauden. Ambulanssit toimivat nykyisin yli kuntarajojen
ja niitä siirrellään tarvittaessa tehtävämäärien
mukaan. Ensihoitajat pystyvät tekemään jo kohteessa hyvin pitkälle viedyt tutkimukset ja hoitotoimenpiteet: monesti akuutilta päivystyskäynniltä
vältytään. Hoito ja tutkimukset viedään siis asiakkaan luokse.
Ensihoito tekee tiivistä yhteistyötä Savitaipaleen
kotihoidon, tehostetun kotisairaanhoidon ja terveysaseman kanssa.
Muissa kuin hätätilanteissa yhteyshenkilöinä toimivat toiminta-alueen esimies Katri Länsivuori
(puh. 040 651 1706) ja ensihoidon palvelupäällikkö Jan-Erik Palviainen (puh. 040 487 7020).
Laboratorio
Ajanvaraus ma–pe klo 8–15 p. 05 352 4410.
Ota Kela-kortti mukaan näytteenottoon.
Muistihoitaja
Jos tarvitse muistihoitajan palveluja, ota yhteyttä
Ritva Havoon puh. 0400 776 755 tai terveysaseman omahoitajaasi, ks. yhteystiedot edellä.
Mielenterveysyksikkö ja -päivystys
Erikoissairaanhoitaja Eeva-Riitta Sinkko puh. 040
504 0454 tai [email protected].
Puhelinaika ja päihdeasioissa ajanvaraus ma–pe
klo 12–13. Voit jättää myös tekstiviestin.
Mielenterveyspäivystys- ja arviointipoliklinikka on
ympäri vuorokauden toimiva päivystysyksikkö yli
18-vuotiaille mielenterveys- ja päihdepotilaille.
Et tarvitse lähetettä. Soita puh. 05 352 4610.
Diabeetikot
Diabeteshoitaja huolehtii diabeetikoiden hoitosuunnitelman mukaisesta pitkäaikaisseurannasta
yhdessä potilaan ja hoitavan lääkärin kanssa.
Diabeteshoitaja Marja Lavikka: vastaanotto ajanvarauksella puh. 0400 278 012. Puhelinaika ma–
pe klo 12.30–13.00. Puhelinajalla voit kysyä diabeteshoitajan pyytämien laboratoriokokeiden vastaukset.
Diabeetikkojen hoitotarvikejakelu maanantaisin
klo 10–11 ja torstaisin klo 8–9.
Reumahoitaja
Diabeteshoitaja Marja Lavikka toimii myös reumahoitajana. Varaa aika vastaanotolle puh. 0400
278 012.
Apuvälineet ja hoitotarvikejakelu
- Vastaanotolta voit lainata verenpainemittarin 1–2
viikoksi. Muista palauttaa!
- Avannepotilaiden hoitovälineiden jakelu: soita
ajanvaraukseen puh. 05 352 1200.
- Diabeetikkojen hoitotarvikejakelu maanantaisin
klo 10–11 ja torstaisin klo 8–9.
Fysioterapia
Varaa aika fysioterapeutille netissä:
www.eksote.fi/nettiajanvaraus
Voit myös siirtää ja perua aiemmin varattuja aikoja.
Fysioterapian keskitetty ajanvaraus- ja palvelunumero ma–pe klo 8–15 puh. 05 352 7054.
Hinnat: yksilökäynti 8,80 € ja ryhmäkäynti 26,40 €.
Alaselkä- sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksien vastaanotto
Asiantuntijafysioterapeutti Sari Salomaan vastaanotto puh. 05 352 1205 tai 05 352 1206.
Tules-vastaanoton tarkoitus on nopeuttaa varhaista puutumista oireisiin, edistää kuntoutumista ja
ehkäistä työkyvyttömyyden pitkittymistä. Tulesvastaanotolla tutkitaan, annetaan ohjausta ja neuvontaa sekä ohjataan tarvittaessa lääkärin vastaanotolle. Eksoten asiantuntijafysioterapeutit ovat
saaneet erityiskoulutuksen. Heillä on tarvittaessa
mahdollisuus kirjoittaa lyhyitä sairauslomia sekä
antaa lääke-ohjausta.
Työttömien terveystarkastukset
Terveysasemalla järjestetään työttömille lakisääteisiä terveystarkastuksia. Tavoitteena on kartoittaa terveysriskejä ja jäljellä olevaa työkykyä sekä
etsiä yhdessä keinoja mahdollisimman hyvän
terveydentilan säilyttämiseksi.
Varaa aika sairaan-/terveydenhoitaja Tuija Viirulle
terveysasemalta puh. 05 352 1200.
Muu ehkäisevä terveydenhuolto
- Voit mitata itse verenpaineesi terveysasemalla.
Itsemittauspaikka on neuvolan käytävän päädyssä
(pääovesta vasemmalle). Vastaanotosta voit
myös lainata verenpainemittarin 1–2 viikoksi.
- Tulppa-ryhmä aloittaa Savitaipaleella suunnitelmien mukaan tiistaina 10.3. Ryhmä on tarkoitettu valtimotautia sairastaville ja sairastumisriskissä
oleville. Yhteyshenkilö on terveydenhoitaja Marja
Lavikka, puh. 0400 278 012.
- Aikuisten rokotukset ja kuulontutkimukset, matkailijoiden terveysneuvonta ja rokotukset sekä
yleinen terveysneuvonta: varaa aika hoitajalle
sähköisesti www.eksote.fi/nettiajanvaraus tai soita
puh. 05 352 1200.
Terveysaseman hallinto ja palautteet
Voit antaa palautetta toiminnastamme sähköisesti
osoitteessa www.eksote.fi (sivun yläreunassa
linkki Anna palautetta) tai terveysaseman aulassa
olevaan palautelaatikkoon. Palaute on meille tärkeä kehittämisen työkalu.
Eksoten avoterveydenhuollon johtava ylilääkäri on
Johanna Tulonen-Tapio.
Länsi-Saimaan terveys- ja hyvinvointiasemien
palveluesimies on Toini Sokkanen, puh. 0400
260 556.
Hammashoito ja suun terveydenhuolto
Suun terveydenhuollon keskitetyn ajanvarauksen numero on 05 352 7059 (ma–pe klo 8–15).
Hoitoajan peruminen on tehtävä puhelimitse viimeistään edellisenä päivänä klo 15 mennessä.
Peruuttamaton poisjäänti maksaa 39,60 € (15
vuotta täyttäneille).
Sähköinen asiointi suun terveydenhuollossa:
1-, 3- ja 5-vuotiaiden hammastarkastusajan voit
varata tai siirtää sähköisen asioinnin kautta. Näille
ikäluokille tulee kotiin kehotuskirje ajanvaraukseen liittyen. Lisää: www.eksote.fi/nettiajanvaraus
Terveysasemalla on käytössä sähköinen itseilmoittautuminen. Ilmoittautumisautomaatti on tuloaulassa. Kaikki lääkärin, hammaslääkärin tai suuhygienistin vastaanotolle tulijat ilmoittautuvat sähköisesti. Ilmoittautumiseen tarvitset viivakoodillisen henkilökortin, kuten Kela- tai ajokortin.
Hammaslääkärin päivystys
Arkipäivystys on omassa hammashoitolassasi
arkisin maanantaista perjantaihin. Viikonloppupäivystys on helmi- ja maaliskuussa lauantaisin
klo 10–11 Lappeenrannan keskushammashoitolassa, osoite Pohjolankatu 14. Viikonloppupäivystykseen ei ole ajanvarausta.
Tarkemmat tiedot Länsi-Saimaassa kerran kuussa
sekä Eksoten kotisivuilla: www.eksote.fi > Terveyspalvelut > Hammashoito.
Savitaipaleen hammashoitola: tällä hetkellä meillä
ei ole jonoa. Hoitoajan saa 2 kuukaudessa.
Perhe- ja sosiaalipalvelut
Äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola sekä lastenneuvola: terveydenhoitajan ajanvaraus-/ puhelintunti ma–pe klo 12–13 puh. 040 713 1921. Voit
myös jättää tekstiviestin tai viestin puhelinvastaajaan. Neuvolan perheohjaajan yhteydenotot neuvolan kautta.
Lastensuojelun työntekijät:
- sosiaalityöntekijä Tiia Nieminen p. 040 758 1740
- sosiaaliohjaaja Riikka Metso puh. 040 729 8990
- lastensuojelun perhetyön ohjaaja Kirsi Tamminen puh. 040 842 6867
- lastensuojelun perhetyön ohjaaja Tiina Vainikka
puh. 040 549 7223
Vammaispalvelujen työntekijät:
- sosiaalityöntekijä Katriina Kunttu puh. 040 198 8890
- avohuollon ja päivätoiminnan ohjaaja Reetta
Holma puh. 040 713 1908
Aikuissosiaalityö ja toimeentulotuki:
Sosiaalityöntekijä Helena Japola, puhelinaika
arkisin klo 12–13 puh. 05 352 1204.
Kotihoito
Kotihoidon ympärivuorokautinen toiminta alkoi
Savitaipaleella syksyllä 2014. Yöpartiotoiminnan
tavoitteena on tukea muun muassa ikääntyneiden
kotona asumista.
Savitaipaleella kotihoidon yövuorossa työskentelee yksi hoitaja kerrallaan. Kun yöhoitaja ei ole
asiakkaiden luona, hän työskentelee vanhainkoti
Valkamassa ja avustaa tarpeen mukaan Valkaman yöhoitajaa.
Apua saa tarvittaessa myös ensihoidon henkilöstöltä. Savitaipaleella toimii myös tehostettu kotisairaanhoito (TeHoSa), joka tekee esimerkiksi antibioottitiputuksia ja vaativia haavahoitoja.
Vaalit lähestyvät ja päätöksenteko vaikeutuu entisestään. Kun tämä kuntatiedote ilmestyy, tiedetään ehkä asiasta enemmän.
 Oman lukion edut
Ysiluokkalaiset ovat parhaillaan täyttämässä
sähköistä yhteishakulomaketta ensi syksynä
alkaviin opintoihin. Päävaihtoehdot ovat lukio
ja ammatillinen koulutus. Oman paikkakunnan lukio tarjoaa mahdollisuuden käydä
toisen asteen koulutus kotona asuen.
Kauempana asuville kunta järjestää kuljetukset ellei julkisia kulkuyhteyksiä ole. Yli kymmenen kilometrin koulumatkat kuuluvat opintotuen piiriin. Opiskelijalla maksaa kuljetuksesta 43 euron omavastuu.
 Pienen lukion etuja ovat:
• kohtuullisen kokoiset opetusryhmät myös
kaikille yhteisissä kursseissa
• yksilöllinen seuranta ja opintojen ohjaus
koko lukion ajan
• vain vähän keskeyttäjiä, valmistuminen
kolmessa vuodessa
• tuttuus ja turvallisuus
• opettajat tuntevat kaikki opiskelijat
• kiinteät opiskeluryhmät. Hyvä yhteishenki
luo mukavan ilmapiirin
• lukion omat ja koko koulukeskuksen yhteiset tapahtumat
Lukion järjestämisluvista
Julkisten menojen säästöinä valtio alentaa
lukion ja ammatillisen koulutuksen valtionosuuksia. Toisena muutoksena on suunniteltu, että kaikki koulutuksen järjestäjät (kunnat)
hakevat tänä vuonna lukion järjestämisluvat
uusiksi. Hakuaika on tämän vuoden syyskuuhun mennessä.
Opetus- ja kulttuuriministeri tekee päätökset
maalis-huhtikuussa 2016 ja uudet luvat astuvat voimaan 1.1.2017. Ne koulut, jotka eivät
saa järjestämislupaa voivat hakea vuoden
lisäaikaa. Tämä tarkoittaa sitä, että lukuvuodet 2015-16 ja 2016-17 on ainakin turvattu.
Aiemman aikataulusuunnitelman mukaan järjestämislupien hakuohje piti tulla tammikuun aikana.
Tilanne on tätä tekstiä kirjoitettaessa (1.2.) kuitenkin sellainen, että järjestämislupalakia ei ole käsitelty vielä edes eduskunnan sivistysvaliokunnassa. Sieltä se jatkaa vielä eduskunnan täysistuntokäsittelyyn, jossa lain läpimeno ei ole ollenkaan
itsestään selvä asia. Lisäksi tutkitaan, onko järjestämislupien peruuttaminen perustuslakikysymys.
Savitaipaleen lukiossa suhtaudutaan asiaan
luottavaisesti. Koulutuksen saavutettavuus on
yksi keskeinen asia lukioverkon tarkastelussa. Meillä yhteydet ja etäisyydet ovat kaupungin läheisyydestä huolimatta hyvin haasteelliset.
 Hankerahat tukevat
opiskelun monipuolistamista
Savitaipale on viime vuosina hakenut ja saanut monenlaista valtion hankerahaa. Jo pitkään koulutuksen lisärahoitus on toiminut
niin, että sen saaminen on vaatinut koulun
omaa aktiivisuutta. Hanketyö edellyttää avustushakemusta, jossa perustellaan rahantarve
ja esitetään sekä sisällöllinen että taloudellinen suunnitelma. Hankkeen toteutumista
seurataan tarkoin. Hankkeen päätyttyä pitää
tehdä yksityiskohtaiset selvitykset siitä miten
tavoitteet on saavutettu, millaista toimintaa
hankerahalla on saatu aikaan ja miten rahat
on käytetty.
Viime vuosina Savitaipaleen koulut ovat saaneet hankerahaa noin 80-100 000 euroa vuodessa. Tällä hetkellä hankkeita on:
- Liikkuva koulu-hanke. Savitaipale on ollut mukana hankkeessa pilottikuntana v. 2010 lähtien
- Opetusryhmäkokojen pienentäminen. Rahan
avulla on voitu jakaa alakoulun yksi iso opetusryhmä kahtia ja tarjota muille ryhmille jakotunteja
ja samanaikaisopetusta.
- Länsi-Saimaan osaava hanke. Opettajien täydennyskoulutusta tukeva hanke. Hanke on käynnissä toista kautta. Mukana ovat Savitaipale, Lemi, Luumäki ja Taipalsaari. Savitaipale koordinoi
hanketta.
- Koulujen kerhotyö. Kerhorahalla on mahdollista
pyörittää esimerkiksi alakoulun 1-2 luokkien joustavaa koulupäivää.
- Perusopetuksen ICT-koulutushanke. Koulun
oma opettaja kouluttaa muita tietotekniikassa.
Esi- ja perusopetukseen
ilmoittautuminen
Vuonna 2009 syntyneiden lasten esiopetus ja
vuonna 2008 syntyneiden perusopetus alkaa
tiistaina 11.8.2015.
Syksyllä 2015 alkavaan esiopetukseen ja perusopetukseen ei huoltajien tarvitse lastansa aiemmasta poiketen ilmoittaa, sillä sivistystoimistosta lähetetään esiopetusikäisten ja perusopetus-
taan aloittavien huoltajille kotiin kirje sivistyslautakunnan päättämästä koulupaikasta tai varhaiskasvatuspäällikön päättämästä esiopetuspaikasta.
Huoltajilla on halutessaan oikeus hakea muutosta
päätettyyn esiopetus- tai koulupaikkaan.
Luokkien ilmanvaihdon parantamiseksi on
yhteen tilaan asennettu tuloilman hajottajat.
Mikäli se parantaa ilmanvaihtoa merkittävästi,
hajottajat asennetaan myös muihin luokkiin.
Lisätiedot: sivistystoimisto p. 040 7131 875 ,
sivistystoimenjohtaja p. 040 631 2605 tai
varhaiskasvatuspäällikkö p. 040 7131 934.
Sisäilmatyöryhmä kokoontuu seuraavan kerran 17.2. Silloin päätetään mm. oppilaille ja
henkilökunnalle suunnatun sisäilmakyselyn
toteuttamisesta ja aikataulusta.
Koulukeskuksen sisäilma

Savitaipaleen koulukeskuksen sisäilma on
ollut syksyn aikana paljon esillä. Syksyn aikana kahden oppilaan oireiluun haettiin ratkaisua erityisillä tilajärjestelyillä. Kun nekään
eivät toimineet riittävän hyvin, oppilaat siirtyivät kevätlukukauden alusta Lemin koulukeskukseen.
Nuorten kesätyötuki
Kunnassa toimii sisäilmatyöryhmä, jossa jäseninä ovat: Erik Forstén (kunnan kiinteistöpäällikkö), Markku Tani (koulukeskuksen rehtori), Sami Korhonen (koulukeskuksen apulaisrehtori), Petri Nisonen (työsuojeluvaltuutettu), Tarja Lopperi (terveydensuojeluviranomainen), Eija La Mela (koululääkäri) ja Johanna Munne (kouluterveydenhoitaja). Lisäksi työterveyshuollon asiantuntijana kokouksissa on ollut mukana Helena Vuorinen.
Työryhmä on kokoontunut syksyn aikana
kolme kertaa. Asioista on tiedotettu kaikille
huoltajille ja yläkoulun oppilaille ja lukion
opiskelijoille suoraan wilman kautta.
Ensimmäisen kokouksen jälkeen pyydettiin
oppilaita ja huoltajia ilmoittamaan kaikki mahdolliset sisäilmaan liittyvät terveydelliset asiat.
Yhteydenottoja terveydenhoitajalle tuli 25
kappaletta. Tarkemmissa tutkimuksissa suurin osa osoittautui normaaleiksi tautioireiluiksi.
Uusia yhteydenottoja ei syksyn aikana ole
tullut. Tiedossa olevia oireilijoita seurataan.
Syksyn aikana Insinööristudio Oy:n sisäilmaasiantuntija Timo Mielo on tehnyt koko koulukeskuksen sisäilmakysymyksistä esiselvitysraportin. Raportti kokonaisuudessaan löytyy
kunnan kotisivulta.
Raportin ehdottamista toimenpiteistä on toteutettu ilmanvaihtokanavien nuohous sekä
yksittäisen vesivahingon korjaus teknisen
työn tilassa.
Ensimmäisen kerroksen ja väestönsuojan
välillä olevia rakenteita kuivatetaan edelleen.
2015
Vuoden 2015 talousarvioon on varattu 28.000 €
käytettäväksi savitaipalelaisten nuorten kesätyöpaikkojen tukemiseen. Tukea on maksettu vuodesta 1993 lähtien. Viime vuonna tuella työllistettiin 77 savitaipalelaista nuorta.
Työllistettävän nuoren tulee olla ennen työsuhteen
alkamista peruskoulunsa päättänyt, syntynyt v. 19941999 ja henkikirjoitettu 1.1.-15 Savitaipaleella. Nuorten
kesätyötuen piiriin sisällytetään myös ne ko. vuosina
syntyneet nuoret, jotka on sijoitettu Savitaipaleelle perheisiin tai hoitokotiin, vaikka eivät ole kirjoilla Savitaipaleella.
Nuori voi olla savitaipalelaisen yrityksen, maatalousyrityksen, yhdistyksen ja jonkin muun julkisyhteisön, jolla
ei ole verotusoikeutta kuin kunnan palveluksessa.
Työllistetty nuori ei saa syrjäyttää vakinaisessa työsuhteessa olevaa työntekijää. Työllistetty nuori solmii työsuhteensa itsenäisesti.Tuettavaan työpaikkaan ei voi
saada samanaikaisesti muuta tukea.
Kesätyöksi lasketaan 1.5. - 15.9. tehty työ. Tuettavan
työjakson pituus on 2 - 7 viikkoa.
Kunnan korvaama osuus on 50 % bruttopalkasta. Korvattavat enimmäispalkat:
-tuntipalkka 4 €/h, tuki 2 €/h
-viikkopalkka 160 €/vko, tuki 80 €/vko
-kuukausipalkka 640€/kk, tuki 320€ /kk
-korvattava työaika voi olla enintään 8 t/päivä ja 40
t/viikko.
Mikäli työnantaja maksaa työntekijälle korkeampaa
palkkaa, korvattavien enimmäispalkkojen ylittävä osa ei
oikeuta tukeen.
Kunta maksaa työnantajalle työllistämistuen jälkikäteen
työnantajan tekemien selvitysten perusteella. Selvityksessä (palkkatodistus) on oltava työllistetyn nimi, henkilötunnus, osoite, työskentelyaika (mikäli työ on tehty
useammassa jaksossa, kukin jakso on selvitettävä
tilityksen yhteydessä), palkkaperuste sekä työnantajan
tietoina nimi, osoite, pankkiyhteystiedot ja selvitys tehdystä työstä.
Selvitys on jätettävä kunnan taloustoimistoon viimeistään 9.10.2015.
Työnantajan on ilmoitettava kirjallisesti (lomake saatavana kunnan neuvonnasta tai kunna www-sivuilta)
tuettavat työpaikat viikkoa ennen työsuhteen alkamista,
kuitenkin viimeistään 30.6.2014 mennessä kunnan
infoon.
(Kesätyötukiasia oli kunnanhallituksen käsittelyssä
16.2.-15, kun tiedote oli jo painossa.)
Mopopaja tarjoaa nuorille tilan ja välineitä
Ystävien Yö kutsuu!
Savitaipaleen Nuorison tuki järjestää yhdessä
seurakunnan, musiikkikoulun ja muiden paikallisten toimijoiden kanssa päihteettömän
nuorisotapahtuman Ystävien yö perjantaina
13.3.15 klo 19- 23 Savitaipaleen koulukeskuksessa. Sisäänpääsyvaatimus 0-puhallus
ja ikä 12+. Ohjelmassa mm. breikkityöpaja,
musiikkikoulun bändejä, Culture Street Club
ja stand up –koomikko Joonatan Pitkänen.
Kesäduuniin!
Savitaipaleen Nuorison Tuki ry tarjoaa kesätyöpaikkoja Monitoimikeskus Morovassa
v. 1994- 1999 syntyneille, peruskoulun päättäneille (tai tänä keväänä päättäville) ja Savitaipaleella 1.1.-15 kirjoilla olleille nuorille.
Paikkoja on haussa vähintään 10.
Hakulomakkeita saatavana helmikuussa Monitoimikeskus Morovasta. Minimityöskentelyaika 2 viikkoa.
Mahdollisia työtehtäviä mm. työpajatyöt, piha- ja ulkotyöt, työleiri Kittilässä tai apuohjaaja "Ei yksin kotona" – kerhossa (mikäli kerho
toteutuu). Hakemusten
palautus Morovaan viimeistään pe 27.3. Lisätietoja Riikka p. 0400 590
109, [email protected] tai fb:
Riikka Etsivä Nuorisotyö
Savitaipale
Nuorisotila on avoinna talviaikaan
ma, ti, to 13-16, ke 15-20 ja pe 18-21/23.
Tapahtumat, poikkeusaukiolot, ja muu tiedotus: www.snty.fi/uutiset ja FB (Snty Monitoimikeskus Morova) ja nuorisotilan ulko-ovi.
Tapahtumat myös koulujen ilmoitustauluilla.
Talven ohjelmassa mm. leipomisiltoja ja peliiltoja.
Mitä haluaisit tehdä nuorisotilalla? Laita
toiveesi fb: Snty Monitoimikeskus Morova tai
soita Riikka 0400 590 109. Tila välineineen
on käytettävissä maksutta myös nuorten harrastusryhmille. Tule tutustumaan!
korjata ja huoltaa omia mopojaan ja pyöriään.
Mopopaja on Monitoimikeskus Morovassa,
Hallitie 3. Mopopaja on avoinna aina talon
ollessa auki. Käytettävissä mig-hitsauslaite,
paineilmakompressori, hiekkapuhalluskaappi,
painepesuri, pylväsporakone, smirgeli, käsityökaluja. Maalis-huhtikuussa suunnitteilla
moponhuoltokurssi, nyt voi heittää ideoita! Vesa 0400 776 746
Nuorten työpaja tarjoaa 16-28 –
vuotiaille, ilman ammattia tai työtä oleville
nuorille työkokeilujakson tai määräaikaista
työtä ja tukea nuorta tavoitteiden saavuttamisessa. Käytännön työnteon lisäksi nuori oppii
työelämän pelisääntöjä.
Työn ohessa saa apua oman koulutuksen
suunnitteluun, arjen hallintaan ja työpaikan
etsimiseen. Savitaipaleella nuorten työpajatöitä ovat esimerkiksi kiinteistöjen ulkoalueiden huolto, ruohonleikkuu, lumityöt ja muut
pihatyöt, remonttiapu ja polttopuiden teko.
Työpajalla voi halutessaan osallistua myös
puu- ja tekstiilitöihin.
Työpajalle pääsee te-toimiston tai työvoiman
palvelukeskuksen kautta tai ottamalla ensin
yhteyttä suoraan Morovaan.
 Ei koulupaikkaa, ei työpaikkaa,
mitä teen?!?
Etsivä nuorisotyö on läsnä nuorten
parissa ja antaa mahdollisuuden turvalliseen
ja luottamukselliseen aikuiskontaktiin vaikeassa elämäntilanteessa, nuoren sitä halutessa. Toiminnan lähtökohtana on nuoren kuunteleminen, tukeminen ja neuvonta sekä ohjaus nuoren tarvitsemien palveluiden piiriin,
tarvittaessa mukana kulkien. Tavoitteena on
nuoren voimavarojen ja oman paikan löytäminen elämässä. Yhteyttä voi ottaa nuori itse
tai nuoren läheinen.
Fb: Riikka Etsivä Nuorisotyö Savitaipale, [email protected], puh. 0400 590 190
/ Riikka [email protected], puh.
040 715 2536 / Leena
Nuorten vuokra-asunnot ovat rivitaloissa Nieriäntiellä, Olvenlammella. 16-30 –
vuotiaille on vuokrattavana 11 asuntoa; 33,5
tai 40 -neliöisiä. Asuntoihin on jatkuva haku
siten, että hakija voi jäädä asuntojonoon.
Hakulomakkeen saat toimistolta tai sähköpostitse, [email protected].
Työpaja Morovan myymälä on
avoinna ma-to klo 8-15, pe 8-12. Puutuotteita
ekotuoleista kenkärenkeihin, tekstiilituotteita,
koruja. Työpajan kautta työpalveluita lumitöistä pusikoiden raivaukseen ja kuljetusavusta renkaiden vaihtoon. Laitevuokrausta aggregaatista lumilinkoon ja peräkärrystä rakennustelineisiin.
Kysy lisää 0400 776 746 tai 040 715 2584.
Otamme vastaan myös ideoita ja ehdotuksia
uusista palveluista.
Ilon lähde on leirimökki Kittilässä, Kallon kylässä. Mökin voi vuokrata käyttöönsä
viikoksi tai pidemmäksikin ajaksi. Mökissä on
2mh+tupakeittiö+wc+ph+sauna, sähkölämmitys, juokseva vesi. Lisäksi pihapiirissä on 2
sähkölämmitteistä 4 hengen aittaa, grillikatos
ja eko-wc. Tiedustelut ja varaukset p. 0400
657 411.
Pärkämppä on kerrostalokaksio Pärnussa, Virossa. Kaksiota voi vuokrata yhdistyksen kautta, tilaa neljälle hengelle. Kysy ja
varaa! Puh. 0400 657 411
Yhteystiedot
Savitaipaleen Nuorison Tuki ry
Monitoimikeskus Morova
Hallitie 3, 54800 Savitaipale
www.snty.fi
Toimisto 040 715 2536 tai 040 701 7174
Sähköposti: [email protected]
Facebook: Snty Monitoimikeskus Morova
Savitaipaleen Nuorison Tukiyhdistys
Toiminta-ajatus
 Edistää nuorten, pitkäaikaistyöttömien ja
erityisryhmien toimintamahdollisuuksia, työllistymistä, oppimista, tulevaisuuden mahdollisuuksia ja elämänhallintaa.
 Toiminta perustuu tasa-arvoon, suvaitsevaisuuteen ja yksilön kunnioittamiseen.
 Työpaja, etsivä nuorisotyö, leirit, nuorisokahvila ja nuorten asunnot sekä vapaaehtoistyö ovat tärkeimmät työmuodot.
 Toiminta on sosiaalista ja kasvatuksellista
eikä tavoittele taloudellista voittoa.
Ovet työelämään
on pitkäaikaistyöttömien työllisyyspoliittinen
työllistämishanke. Hankkeen kohderyhmään
kuuluvia työllistetään määräaikaisesti Työpaja
Morovaan. Siellä pyritään yhdessä rakentamaan jokaiselle jatkopolku eteenpäin, työhön
tai koulutukseen.
Tässä työssä tarvitaan yhteistyötä myös eri
yritysten kanssa. Ota yhteyttä - yhdistetään
työ ja tekijä! 040 701 7174 / Kirsi

Nuorisotapahtumia
seurakunnassa
 Pe 6.3. klo 18 Nuortenilta seurakuntakodin takkahuoneessa. (20.3; 17.4. ja 20.5.)
Lisätietoja Saara Mrcela, p. 040 841 0201.
 Ma 6.4. Nuorten pääsiäinen srk.kodin
takkahuoneessa klo 18 alkaen.
 Su 19.4. Klo 15-17 ´Donkkis Big Night´alakoululaisten toimintailtapäivä seurakuntakodissa
 To 14.5. Klo 18 Nuorekas messu kirkossa
– lauletaan nuorten lempparilauluja ja siunataan kesän isoset tehtäväänsä.
Lasten leirit Säkniemessä 2015:
(Ilmoittautumiset toukokuun alussa, lisätietoja
Saara Mrcelalta p. 040 841 0201.
1.-2.6. Eskarileiri (juuri eskarin käyneille)
15.-18.6. Varkkaleiri I (6-7 lk)
22.-24.6. Varkkaleiri II (1-2 lk)
25.-27.6. Varkkaleiri III (3-5 lk)
Liikuntatoimen talvi
Europaeuksen koulun valtakunnallinen
Liikkuva Koulu 2014 -palkinto
Urheiluasioista vastaava ministeri Carl Haglund on myöntänyt vuoden 2014 Liikkuva
koulu -koulupalkinnot kuudelle koululle, joista
yksi on Savitaipaleen Europaeuksen koulu.
Kukin koulu sai 2 000 euron rahapalkinnon,
joka tulee käyttää oppilaiden tai koko
kouluyhteisön fyysisen aktiivisuuden ja
liikunnan edistämiseen kouluympäristössä.
Palkinnot myönnetään veikkausvoittovaroista.
Savitaipaleen palkinto käytetään mm.
innostaviin liikuntavälineisiin, mm.
ilmatäytteisen volttiradan hankintaan yhdessä
Savitaipaleen naisvoimistelijoiden kanssa.
Europaeuksen koulun perusteluissa mainitaan
mm.
- Koulu on innovoinut koulupäivää aktivoivia toimintatapoja ja on niiden kehittämisessä edelläkävijä: koulu kehitti suurin pudottaja –
liikuntatempauksen (kestävyysliikuntaa, pudottaminen tarkoittaa suoritukseen käytettyä aikaa), on
myös osallistunut joustavan koulupäivän kokeiluun 1-2 -luokilla ja yläkoulussa toimii valinnainen
kielten ryhmä, joka on jääkiekkokerho englanniksi
ja ruotsiksi. Koulussa on käytössä pidennetty toimintavälitunti. Koulun liikuntaolosuhteita on kehitetty muun muassa rakentamalla väestösuojaan
taukoliikuntatila ja koulukeskuksen pihaan on
rakennettu kunnan toimesta lähiliikuntapaikka.
Koulun aktiiviopettajat ovat omatoimisesti ja EteläKarjalan Liikunta ja Urheilu ry:n mentoreina verkostoituneet maakunnassa ja valtakunnallisesti
jakaen osaamistaan muille kouluille. Europaeuksen koulu on toiminut Etelä-Karjalassa koulupäivän aktivoimisen lippulaivana ja omalla esimerkillään innostanut muita kouluja ja myös liikunnan
aluejärjestöä toiminnan levittämiseen.
Tunnustukset Savitaipaleen liikuttajille
Perjantaina 30.1.2015 pidettiin Imatran kylpylässä Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry:n
järjestämä toinen maakunnallinen Urheilugaala. Tilaisuudessa palkittiin mm. vuoden
liikuttajat kaikista Etelä-Karjalan kunnista.
Savitaipaleen vuoden 2014 liikuttajiksi valittiin
Pauli Kauppi. Perusteluina olivat mm. Savitaipaleen latuverkoston ylläpito: Savitaipaleen
kunta on kolmena perättäisenä vuonna (2011
– 2013) ollut Etelä-Karjalan kansanhiihtovertailussa aktiivisin kunta.
Monotempun taustalla on yhtenä syynä hyvä
ja monipuolinen latuverkosto. Latuverkoston
ylläpito hiihdettävässä kunnossa läpi talven
vaatii työkoneiden lisäksi ladunhoitajalta sitoutumista ja harrastuneisuutta lajiin. Pauli
Kauppi on jo vuosia hoitanut Savitaipaleen
latuverkostoa kiitettävällä panoksella.
Joka talvi latujen kunnossapito saa Savitaipaleella enemmän positiivista kuin
kielteistä palautetta. Paulin työ
kuvastaa oma-aloitteista sitoutumista ja talkootyötä hiihtoharrastuksen ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi kunnassamme.
Alla kuntohiihtosuoritukset 2008 - 2013
2008
4419
2009
8531
2010
5091
2011
5832
2012
5418
2013
7588
 Liikuntatoimen avustukset
Liikuntatoimen avustukset paikallisille urheiluseuroille ovat haettavana pe 13.3.2015
mennessä os. Savitaipaleen kunta, hallintoosasto/avustukset, Kirkkotie 6, 54800 SAVITAIPALE.
Sisäliikuntapaikkojen käyttömaksut
Savitaipaleen kunnan sisäliikuntapaikkojen
käyttömaksut löytyvät kunnan nettisivulta:
http://www.savitaipale.fi/liikunta/maksut.php
Olkkolan talvisauna
Olkkolan talvisauna ja avanto ovat kuntalaisten käytettävissä keskiviikkoisin niin kauan
kun jäitä avannon ympärillä riittää.
Naisten saunavuoro on klo 16.00–18.30 ja
miesten klo 18.30–20.00.
Talvisauna maksaa 4€/kerta. Kävijä merkitsee yhteystietonsa sekä jokaisen käyntikertansa saunan pukuhuoneessa olevaan vihkoon. Käyntikerrat laskutetaan kauden päätyttyä toukokuussa.
Maakuntaviesti Etelä-Karjalan vuoden 2016
maakuntaviesti hiihdetään Savitaipaleella. Kuntamme ollessa kisaisäntänä, toivomme, että saisimme ensi vuodeksi edustusjoukkueet kaikkiin
kolmeen sarjaan: maakunta-, minimaakunta- ja
valtuustosarjaan.
Savitaipaleen laturetki ja
hiihtomestaruuskisat
* Kunnan mestaruushiihdot to 12.3. klo
18 liikuntatalon maastossa. Hiihtotapa vapaa,
sarjoja kaikille 8v. ylöspäin.
* Savitaipaleen laturetki su 15.3.
Mehuasema Kaskein Erän majalla klo 9-16.
Liikuntatalo-Hullasmäki-Kaskein lenkki.
Savitaipalen uimakoulut
Savitaipaleen kunnan
uimakoulu järjestetään Suvannon uimahallissa.
Uimakoulu alkaa
ti 21.4; ilmoittautuminen viimeistään ti
14.4. 2015. Ilmoittautujista etusijalla ovat v.
2008 ja 2007 syntyneet savitaipalelaiset lapset.

Luistelutapahtuma ja
matkaluistelurata
Savitaipaleella järjestetään perjantaina 20.2. lauantaina 21.2.2015 neljästoista retkiluistelutapahtuma Kuolimon luonnonjääradalla. Luistelun lähtöalue on sama kuin ennenkin eli
Pappilanlahdella Olkkolan Hovin edustalla.
Tapahtuma-alueelle on opastus Kouvolan,
Lappeenrannan ja Mikkelin suunnasta saapuville. Paikoitusalueet sijaitsevat venerannassa, terveyskeskuksen parkkipaikalla sekä
uimarannan paikoitusalueilla.
€* Vain radan kiertäjiltä peritään ratamaksu.
Teltta ja sen ympäristö on yleisölle maksutonta ”luistelumarkkina-aluetta”.
Luisteluradan kiertäminen on maksullista ja
sisältää mm. tapaturmavakuutuksen. Lipunmyynti sijoitetaan niin, että radalle pääsy on
helppoa. Ratamaksu sisältää sekä päiväluistelun että illan roihuluistelun.
Huom! Ratamaksu peritään vain luistelutapahtumapäivänä 21.2. Tapahtuman jälkeen
radalla voi luistella maksutta omalla vastuulla.
Luistelujaosto pyrkii huoltamaan luistelurataa
mahdollisimman pitkälle kevääseen. Kävijöiden toivotaan merkitsevän suorituksensa
lähtöalueella olevaan vihkoon.
Koululaisluisteluun paljon ilmoittautuneita
Perjantain 20.2. perinteiseen koululaisluisteluun on Savitaipalen koulukeskuksen ja Heituinlahden koulun lisäksi ilmoittautunut kouluja myös Suomenniemeltä, Luumäeltä ja Lappeenrannasta. Mikäli kaikki ilmoittautuneet
koulut saapuvat tapahtumaan, nähdään lähtöalueella ja luisteluradalla jopa 700 innokasta oppilasta ja opettajaa! Ohjelmasta vastaa
Ice Skating Tour 2015 -kiertue.
Ohjelma ja hinnat
Perjantai 20.2.2015 klo 9–14
Koululaisluistelu
• Suuri teltta varusteiden vaihtoon
• Vauhdikkaan luisteluohjelman tarjoaa Ice
Skating Tour 2015: Musiikkia, kisailuja,
Limbo, pujottelua, Jäädisko.
• Puffetti: mehua, makkaraa, makeisia
• Jokaisesta 5 km:n kierroksesta saa juotavan.
Lauantai 21.2.2015
Koko perheen luistelupäivä klo 12–21.
Tänä vuonna luistelutapahtuman lähtöalue on
kaikille maksuton luistelumarkkina-alue.
Luistelureiteille lähtevät maksavat ratamaksun, joka sisältää mm. vakuutuksen.
Reitteinä perinteinen 5 km:n lenkki sekä
edestakaisin 14 km:n mittainen Rovastinojan
reitti.
Lähtöalueen puffetista mm. kahvia, sämpylää, makeisia sekä lettuja ja uuniperunaa täytteellä!
Alueella retkiluistimien esittelyä, myyntiä ja
teroituspalvelu.
Roihuluistelu klo 18–21
Rata valaistu kymmenin roihuin, myös Rovastinojan reitti
Roihuluistelun alussa esiintyy Savitaipaleen
Naisvoimistelijoiden ryhmä sekä lappeenrantalainen muodostelmaluisteluryhmä Secret
Illusions.
Puffetti palvelee roihuluistelun loppuun saakka
Musiikkia, tunnelmaa ja rentoa yhdessäoloa!
Hinnasto:
Yleisöluistelu ja illan
roihuluistelu la 21.2.
Aikuinen: 10 €;
Lapset 0-15v.
maksutta
Savikunnon
ryhmät, kevät
La 21.2. luistelutapahtuman lippua näyttämällä
pääsee Suvantoon uimaan puoleen hintaan.
Suvannossa vesidisco lauantaina 28.2.
klo 17 – 19 uimataitoisille lapsille.
UIMAHALLIN YLEISÖVUOROT:
ma, pe
klo 15.00 – 19.00
ti, to
klo 06.00 – 09.00
ke
klo 15.00 – 20.00
la
klo 12.00 – 17.00
Lippujen hinnat: aikuiset lapset alle 12v.
Kertalippu
5,00 €
2,50 €
Sarjalippu (10)
45 €
23,00 €
Perhelippu 2 aikuista +2 lasta:13 €
Ryhmälippu 1 ½ h: 100 €
Lapset alle 5v. ilmaiseksi. Alle kouluikäiset vanhempien seurassa. Lisätiedot ja varaukset fysioterapiasta p. 05-6773 729 tai
[email protected]
2015
 Kuntosali – ohjattu vuoro
Pe klo 12-13
 Allasjumppa
Ma klo 11-11.30 (vuoro 10.30-12.00)
 Kuntosalistartti (3 kertaa, joka kk 1. keskiviikko 4.3. alkaen klo 16.45 – 17.45.
 Kahvakuula alkeiskurssi (ilmoittaudu)
Ma klo 17.00-17.45/9.2. alkaen
 Selkäkoulu –kuntosalipainotteinen
(8 kertaa; ilmoittaudu)
To 12.3. alkaen klo 17.00-18.00
 Muistikuntoutus-ryhmä
(10 kertaa; ilmoittaudu)
To 5.2. alk. klo 13.00-14.00
 Muistinvirkistys –jumppa (ilmoittaudu)
Ke 11.2. alk. klo 13.00-14.15
Suvannon järjestämät
liikuntaryhmät, kevät 2015
Liikuntasaliryhmät:
ti 12.45–13.30 (14.4. asti):
asahi-health®-terveysliikunta
to 10.45–11.45 (16.4. asti):
tanssillinen jumppa
Uimahalliryhmät:
ma 13.30 -15.00 (11.5. asti):
veteraaniallas
ma 18.45–20.15 (4.5. asti):
syväallasvesijuoksu;
ohjattu juoksu 19.00–19.45
ti 13.30–15.00 (28.4. asti):
nivelallasryhmä
ohjattu jumppa 13.45–14.15
ke 8.30–10.00 (27.5. asti):
seniori-ikäisten allas
ohjattu jumppa 9.00–9.30
ke 10.00–11.30 (27.5. asti):
tules-allas (tuki- ja liikuntaelin)
ohjattu jumppa 10.15–11.00
pe 13.30–15.00 (8.5. asti):
vesijumpparyhmä
ti 16.00–17.30 (14.4. asti):
uintikerho alakoululaisille
ti 17.30–19.00 (14.4. asti):
koko perheen vesileikkikoulu
la 8.00–10.30 (30.5. asti):
vauvauinti
la 10.30 – 12.00 (30.5. asti):
vesipeuhula
Tiedustelut: Suvannon fysioterapia
p. (05) 6773 729 /Erja Ässämäki
 Niska-olkapää –ryhmä (ilmoittaudu)
Ti 3.3. alk. klo 17.00-18.00.
Lisätiedot
ja ajanvaraukset: 040 801 4840

Savitaipaleen kunnan
SALIBANDY-2015 PUULAAKITURNAUS
pelataan pe 24.4. n. klo 17 alkaen -> la 25.4.
n. klo 18.00 liikuntatalolla.
Tarkempi aikataulu selviää, kun ilmoittautumisaika on ohitse.
Yleisöllä vapaa pääsy; paikalla puffetti ja grillimakkaraa. Järj. StU:n Salibandyjaosto
Tied. p. 040 5510 725/Jukka Ukkonen.

Savitaipaleen Naisvoimistelijat liikuttavat!
Useimmilla tunneillamme on
tilaa myös uusille liikkujille.
Tervetuloa hoitamaan kuntoasi hyvään , virallisestikin
laadukkaaksi todettuun Priima-seuraan!
Eikä edes maksa paljon.
Viikko-ohjelmassa mm.
Kuntopumppi miehet+naiset maanantaisin
klo 19.15-20.10
Kahvakuula torstaisin klo 17-17.55 tai
FolkJam klo 18-19!
Katso lisää nettisivuilta:
https://savitaipaleennaisvoimistelijat.word
press.com/
HUOM! Ennakkoäänestysaikaan 8.4.-14.4.
kirjasto on avoinna samoin kuin
Kansalaisopiston
kuulumisia
Seuraavat kurssit alkavat kansalaisopistossa
maalis-huhtikuussa:
* POSLIININMAALAUSVIIKONLOPPU
la 7.3. klo 9.00 Heituinlahden koululla.
Ilmoittaudu 2.3. mennessä.
* INTERNETIN MONINAISET PALVELUT
ti 10.3. klo 17.00 Koulukeskuksen atkluokassa. Ilmoittaudu 6.3. mennessä.
* RAKU-SAVIKURSSI la
21.3. klo 10.00
Keramiikkapajalla. Ilmoit.
17.3. mennessä.
* HYGIENIAOSAAMISTESTI ti 24.3.
klo 17.00 Koulukeskuksessa. Ilmoittaudu 20.3. mennessä.
* NUKKEKOTILAUANTAI 2 la 28.3. klo 10.00
Koulukeskuksen tekstiililuokassa. Ilmoittaudu
20.3. mennessä.
* SATUNÄYTELMÄN PUVUSTUS ma 13.4.
klo 17.00 Koulukeskuksen tekstiililuokassa.
Ilmoittaudu 8.4. mennessä.
* KESÄÄN OMPELEMALLA pe 17.4.
klo 17.00 Koulukeskuksen tekstiililuokassa.
Ilmoittaudu 10.4. mennessä.
* MODERN NORDIC WALKING ke 22.4.
klo 9.00. Lähtö Method Putkisto salilta.
Ilmoittaudu 17.4. mennessä.
KEVÄÄN UUTUUDET:
* TERVEYTTÄ LUONNOSTA to 19.-26.3. klo
18.00 Koulukeskus, luokka 217. Ilmoittaudu
13.3. mennessä.
* SENIORITANSSI TUTUKSI la 21.3.
klo 10.00-12.00 Kirkonkylän koulun sali, Koulutie 11, 54800 Savitaipale. Kurssi on kaikille
avoin ja maksuton.
Kansalaisopiston kevättapahtuma on sunnuntaina 19.4. klo 11.00-15.00 Koulukeskuksessa, Koulutie 7, 54800 Savitaipale.
Tapahtumassa esillä talven aikana valmistuneita harrastetöitä. Lisäksi musiikkiesityksiä
sekä kahvio.
Lisätietoja ja ilmoittautuminen p. 040 7131
884. Tietoa kansalaisopiston kursseista ja
tapahtumista saat myös osoitteesta
www.peda.net/veraja/savitaipale/kansalaisopisto.
ennakkoäänestyspaikka:
(Huom! myös lauantaina ja sunnuntaina).
8.4. keskiviikko
klo 11-19
9.4. torstai
klo 9-16
10.4. perjantai
klo 11-19
11.4. lauantai
klo 11-15
12.4. sunnuntai
klo 11-15
13.4. maanantai
klo 11-19
14.4. tiistai
klo 11-19

Lapsikuoro Laulupillerit
taas vauhdissa!  
Lasten musikaali Saastepeikko esitetään
Koulukeskuksen auditoriossa
 pe 17.4. klo 18
 la 18.4. klo 15
(Sanna Mansikkaniemi Erkki Liikanen)
Musikaalissa seikkailevat kammottava Saastepeikko, Kuningas Kupari ja hänen tyttärensä Prinsessa Kultahippu, Prinssi Hopea, Data-Tatu, Postiljooni, lauma Jupupusseja sekä
tietenkin hovineitoja, portinvartijoita ja muuta
hoviväkeä. Tarina alkaa Vaskivuoren linnasta
jossa Prinsessa Kultahippu ja Prinssi Hopea
rakastuvat toisiinsa. Törkyinen Saastepeikko
on myös iskenyt silmänsä suloiseen Prinsessaan ja ryöstää tämän juuri ennen häitä…
Ohj. Kirsi Sinkko ja Sanna Pulkkinen.

Kesäteatteri
valtaa
Hakamäen heinäkuussa – tule
apuvoimiksi ja kahvion pitäjäksi!
Välijoen nuorisoseura Riennon kesäteatteri
majoittuu Hakamäelle jälleen tulevana kesänä. Riemukkaita hetkiä Viimeisten mohikaanien seurassa on tiedossa 1. - 15.7.2015.
Näyttelijäkaarti on jo ruodussa, mutta apujoukkoja puvustukseen, lavastukseen,
lipunmyyntiin ym. kaivataan.
Etsimme myös teatterikahvion pitäjää.
Kahvion tuotto jää kahvionpitäjälle itselleen.
Ota yhteyttä, niin kerromme
mielellämme lisää!
Välijoen nuorisoseura Riento ry
[email protected]
p. 0503694389 / Lilja Lind
Sapassi Savitaipaleella
ensi kesänä 21. kerran 11.-19.7.2015!
 Mitä ohjelmaa
sinun yhdistykseesi tai ryhmäsi järjestää tulevan kesän Sapassiin?
Tulossa mm.
* Ti 14.7.Lasten museopäivä Hakamäellä ja
EL-Sapassitanssit Säänjärven lavalla
* Ke 15.7. Rantakirppis
*To 16 .7. Yhteislauluiltapäivä Hakamäellä ,
EL Savitaipale laulattaa paikallisia kappaleita
*to-la 16.-18.7. Sapassi-Futis
* Teatteria –Hakamäellä 15.7.asti, konsertteja, lastentapahtumia ym. ohjelmaa!
Kerro ideasi/varaa tapahtumapäiväsi
kulttuuritoimistosta:
[email protected] tai
p. 040 500 1853

Savitaipaleen
KESÄLEHTI 2015
Savitaipaleen kesä/tiedotelehti ilmestyy taas
toukokuussa. Se jaetaan jokaiseen savitaipalelaistalouteen sekä kaikkien Savitaipaleen
kesämökkiläisten kotiosoittei-siin ympäri
Suomea. Lehti on jaossa myös pitkin kesää
paikkakunnan matkailu- ja info-pisteissä,
kahviloissa, kirjastossa ja tapahtu-missa.
ILMOITA TIEDOT kesälehteä varten 20.3.
mennessä: Tarkista oman yrityksesi,
yhdistyksesi tms. tiedot – muutokset, poistot,
lisäykset, puhelinnumerot ym.
Myös tapahtumakalenteritiedot tulisi
laittaa lehteä varten 20.3. mennessä.
Tiedot kulttuuritoimistoon: Helena Hjerppe,
[email protected] tai p. 040 500
1853 tai palvelusihteeri Sirpa Hyrkkäselle p.
040 8225 357; [email protected]
Yritysten ja yhdistysten maksulliset
ilmoitukset kerää Lions Club Savitaipale.
Ilmoitusvastaava on Pekka Ässämäki
p. 0400 142 178; [email protected]
Kahvikonsertti – Kanteletarta
sanoin ja uusin sävelin 
Koulukeskuksen auditoriossa Kalevalan
päivänä, lauantaina 28.2. klo 15.00.
Näyttelijä Pirja Arponen kertoo naiseuden
tuskasta, ilosta ja intohimosta Kantelettaren
sanoin ja lauluaan pianolla säestäen. Muutama sana myös Charlotta Europaeuksesta.
Järj. kulttuuritoimisto &kotiseutuyhdistys: liput
5 € sis. kahvitarjoilun; tulot Hakamäen penkkien uusintarahastoon. P. 040 500 1853/Helena

Jonni Myyrä –musikaali
etsii tekijöitä
Sävelin ja sanoin Jonni Myyrästä (1892-1955)
kertova musikaali etsii tekijöitä – tuotantoon,
näyttelijäporukkaan, kuoroon ja monen moisiin muihin hommiin. Alustava esitysaika olisi
marraskuu 2015.
Jonni Myyrä oli kaksinkertainen kultamitalimies
(Antwerpen ja Pariisi) ja kuusinkertainen ME-mies
keihäänheitossa. Hän oli myös perustamassa
Savitaipaleen Urheilijat –seuraa 1915 sekä Savitaipaleen suojeluskuntaa.
Musikaalin käsikirjoitus on Pertti Jurvasen, sävellys Taisto Taalikaisen ja ohjaajaksi on pyydetty
Arto Myllärinen.
Jos työ musikaalin parissa kiinnostaa
loppukesästä/syksystä, laita viestiä tai soita
p. 0400 615 566 (PJ).

Savitaipale Soi 2015 valmistautuu jälleen tulevaan kesään!
 Perjantai 26.6. / Ravintola Sahrami klo 21.00:
Mikko Pettinen Happy People Combo
 Lauantai 27.6. / Hakamäki Open Air klo 14.00–
21.00:
Klo 14.00 Teatteri Kapsäkki: Maukan ja Väykän
hyvä päivä -teatteriesitys
Klo 15.00 Timo Lassy Band solistinaan Johanna
Försti
Klo 17.00 Salsa: Tiempo Habana
Klo 19.00 The Northern Governors
 Lauantai 27.6. / Ravintola Burger Heaven klo
20.00: Z League – Music of Monica Zetterlund!
 Lauantai 27.6. / Ravintola Sahrami klo 21.00:
Salsa Descarga & DJ Papá Montero
 Lauantai 27.6. / Ravintola Piilipuu klo 21.00:
Rusty Crow
 Sunnuntai 28.6. Savitaipaleen kirkko
Klo 14.00 Panu Savolainen, soolovibrafoni
Klo 16.00 Emma Salokoski & Ilmiliekki Quartet .
Lisätietoja: www.savitaipalesoi.fi
TAPAHTUMAKALENTERI, talvi 2015
– Katso ajankohtaiset tapahtumatiedot: www.savitaipale.fi
HELMIKUU
To 19.2.
Lasten elokuvat klo 10.00 Kivikoulun eskarien salissa. Kesto n. 1/2h, vapaa pääsy.
Elokuvat: Myyrän seikkailut ja Taikahattu. Tied. kulttuuritoimisto.
20.-21.2.
Retkiluistelutapahtuma. ks. luistelu.kuolimo.net
Su 22.2.
Unelmaduuni valmennus Villa Lavandassa – valmentajana LCF Life Coachiksi valmistuva Anu Kervinen. Kysy lisää [email protected] tai p. 045 655 4511.
La 28.2.
Kahvikonsertti Kanteletarta sanoin ja uusin sävelin Koulukeskuksen aulassa
klo 15.00. Näyttelijä Pirja Arponen kertoo naiseuden tuskasta, ilosta ja intohimosta
Kantelettaren sanoin ja uusin sävelin pianon säestyksellä. Pientä tarinaa myös Charlotta Europaeuksesta. Kahvio& arpajaiset/kotiseutuyhdistys; tuotto Hakamäen penkkien uusimisrahastoon. Tied. kulttuuritoimisto. Lippu 5 € sis. kahvin ja kahvileivän.
La 28.2.
Vesidisko Suvannon uimahallissa klo 17-19 uimataitoisille lapsille.
La 28.2.
Tanssit Heituinlahden nuorisoseurantalolla, tanssittajana Marita Taavitsainen&Koivu.
MAALISKUU
Su 1.3.
Klo 11 alkaen Pettilän kyläkeskuksessa liikuntapäivä; mahdollisuus ruokailuun.
Ti 10.3.
Iltapäivätanssit Heituinlahden Ns-talolla/Eino Aapro klo 12-16. Liput 10€. EL Sle.
Ke 11.3.
Hengellisten laulujen ilta seurakuntakodilla klo 18. Viiskielinen mukaan, jos on.
To 12.3.
Lasten elokuvat klo 10.00 Kivikoulun eskarien salissa. Kesto n. 1/2h, vapaa pääsy.
Elokuvat: Kolme pukkia, Lentävä possu ja Plumps.
To 12.3.
Kymen jääkäripataljoonan perinnepäivä liikuntatalon ympäristö.
To 12.3.
Klo 18.00 kunnan mestaruushiihdot liikuntatalon maastossa. hiihtotapa vapaa, sarjoja kaikille 8v. ylöspäin.
Pe 13.3.
Klo 19 -23. Ystävien Yö -nuorisotapahtuma Koulukeskuksessa, järj.Nuorison Tuki ry,
srk ja musiikkikoulu. Sisäänpääsyvaatimus: 0-puhallus ja ikä 12+. Breikkityöpaja, musiikkikoulun bändejä, Culture Street Club ja stand up –koomikko Joonatan Pitkänen.
La 14.3.
Tanssit Heituinlahden nuorisoseurantalolla, tanssittajana Väliaikainen.
Su 15.3.
Savitaipaleen laturetki. Mehuasema Kaskein erämajalla auki klo 9.00-16.00. Reitti:
liikuntatalo-Hullasmäki-Kaskein lenkki.
Pe 20.3.
Klo 10.-17 ja lauantaina 21.3. klo 10-14 Tasaustapahtuma kirpparilla.
La 21.3 Naisten päivät ”Helminä Isän hoidossa”; vieraana Minna ja Jussi Pyysalo Kansan
Su 22.3.
Raamattuseurasta. TIed. kirkkoherranvirasto.
La 28.3.
Tanssit Heituinlahden nuorisoseurantalolla, tanssittajana Tommi Soidinmäki
&Energia.
Su 29.3.
Klo 18 Corvus Laurencij konsertoi Savitaipaleen kirkossa. Gregoriaaninen Johannes-passio: Jeesuksen kärsimyshistoria Johanneksen evankeliumin mukaan.
Ma 30.3.
Pääsiäisvaellus seurakuntakodissa.
Ti 31.3.
Iltakirkko klo 19.
HUHTIKUU
Ke 1.4.
Klo 19 Iltakirkko, Savitaipaleen Mieslaulajat Kaarina Lindqvistin johdolla.
To 2.4.
Klo 19 Kiirastorstain ehtoollinen kirkossa.
Pe 3.4.
Klo 10 Pitkänperjantaina sanajumalanpalvelus kirkossa, alttari verhoiltu mustiin, urut
vaikenevat.
5.-6.4.
Klo 10 pääsiäispäivien messut kirkossa.
Ma 6.4.
Klo 18 Nuorten pääsiäinen takkahuoneessa.
To 9.4.
Klo 13 ”Aurinkomme ylösnousi” –pääsiäisen ilosanomaa sanoin ja sävelin kirkossa.
La 11.4.
Kevään viimeiset tanssit Heituinlahden nuorisoseurantalolla, tanssittajana Kaija Lustila&Jari Puhakka Band.
Su 12.4.
Klo 10 messu kirkossa; saarnaa Urpo Karjalainen. Herättäjän kirkkopyhä, Siioninvirsiseurat seurakuntakodissa.
R - Itella Oyj. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin Savitaipaleen talouksiin.
Lähettäjä: Savitaipaleen kunta, Kirkkotie 6, 54800 Savitaipale. P. 040 1586 542
______________________________________________________________________________
Ti 14.4.
17.-18.4.
Su 19.4.
Su 19.4.
Su 19.4.
Pe-la 24.25.4.
Su 26.4.
Iltapäivätanssit Heituinlahden Ns-talolla/H-hetki klo 12-16. Liput 10€. EL Sle.
Lapsikuoro Laulupillerit ja lasten musikaali SAASTEPEIKKO (Sanna Mansikkamäki&Erkki Liikanen). Esitykset pe 17.4. klo 18 ja la klo 15.00. Saastepeikko, Kuningas
Kupari, lauma Jupupusseja ..ja tietysti Prinssi ja Prinsessa!
Kansalaisopiston kevättapahtuma klo 11-15: näyttely, musiikkia ja kahvio.
Sanan kevätpäivät 19.-20.4. seurakunnassa.
Klo 15-17 ”Donkkis Big Night” –alakoululaisten toimintailtapäivä seurakuntakodissa.
Savitaipaleen kunnan v. 2015 salibandypuulaakiturnaus pe klo 17 – la klo 18 välillä
liikuntahallissa. Yleisöllä vapaa pääsy, puffetti ja makkaraa. Ilmoittautumiset salibandyjaostolle.
Kirpputorin 30v. –juhlat seurakuntakodissa.
TOUKOKUU - ELOKUU
Pe 1.5.
Perinteinen wwwww-tapahtuma eli virkistystä vanhuksille vappuna vapaaehtoisvoimin – SPR:n Savitaipaleen osaston järjestämä vapputapahtuma klo 14 alkaen torilla.
Ti 5.5.
Klo 8 alkaen hautausmaiden siivoustalkoot
La 9.5.
Punaisen Ristin viikon toritapahtuma torilla klo 10 alkaen. Musiikkia,
lettuja ja kahvia myynnissä; tuotto omalle SPR:n osastolle.
La 9.5.
Klo 12 alkaen äitienpäivän aaton ohjelmallinen lounas Pettilän kyläkeskuksessa.
Ti 12.5.
Iltapäivätanssit Säänjärven lavalla/Jussi Seppänen klo 12-16. Liput 10€. EL Sle
To 14.5.
Klo 14 Kirkkokuoron kevätlaulajaiset ja klo 18 Nuorekas messu, jossa lauletaan
nuorten lempparilauluja ja siunataan kesän isoset tehtäväänsä.
La 16.5.
Klo 12 kaikille avoin Asahi-Health –jumppatapahtuma Savitaipaleen torilla. Järj.
Saimaan Syöpäyhdistys Neloset.
La 23.5.
Klo 10 alkaen liikuntapäivä Pettilän kyläkeskuksessa. Mahdollisuus ruokailuun.
Su 24.5.
Klo 10 Lapsityön kevätkirkko, kouluun lähtevien siunaaminen.
Ti 9.6.
26.-28.6.
Su 28.6.
1.-15.7.
11. -19.7.
La 25.7.
Ke 5.8.
La 19.9.
Iltapäivätanssit Säänjärven lavalla/Anna-Liisa Räsänen klo 12-16. Liput 10€. EL Sle
Savitaipale Soi – ks. monipuolinen ohjelma: www.savitaipalesoi.fi
Heituinlahti-päivät nuorisoseurantalolla klo 13. ohjelmaa lapsille ja varttuneemmallekin väelle – perinteitä ja usia tuulia!
Välijoen Nuorisoseuran kesäteatteri Hakamäellä
Sapassi-viikko– varaa yhdistyksesi tms. tapahtumapäivä kulttuuritoimistosta,
p. 040 500 1853! Tulossa mm. ti 14.7. EL Sapassi-tanssit Säänjärven lavalla/Amor+Heikki Hytti; ti 14.7. Lasten museopäivä Hakamäellä, ke 15.7. Rantakirppis Olkkolan rantabulevardilla; to 16.7 savitaipalelaiset yhteislaulut Hakamäellä, tola 16.-18.7.Sapassi-futis tekonurmikentällä. * Musiikkia, teatteria (Välijoen kesäteatteri 15.7. asti), lastentapahtumia, kirppiksiä, kilpailuja, kylätapahtumia, näyttelyjä –
tehdään yhdessä mukava tapahtumaviikko!.
Kesäteatteriretki Imatralle, Suklaasydän –näytökseen. Järj. Saimaan Syöpäyhdistys
Neloset; tied. p. 050 589 5604/Pirjo.
Kansallispukujen tuuletus -piknik Hakamäellä klo 15-18. Järjestelyissä mukana
Purtoismäen martat ja kotiseutuyhdistys.
Nälkäpäivän toritapahtuma torilla klo 10: musiikkia, ruispuuroa ja lettuja&kahvia.
Tuotto SPR:n nälkäpäiväkeräykseen.
◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊◊
Tiedotteen kokosi: Helena Hjerppe. Anna palautetta – mitä hyvää, mitä parantaisit tai lisäisit?
* Ilmoita tapahtumasi kulttuuritoimistoon - saat tiedot sekä www-kalenteriin että paperiversioihin.
[email protected], p. 040 500 1853.  Mukavaa lopputalvea!